Tiivistelmä
Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätökset oikeudenkäyntikuluista
Päätöksen päätösosa
Avainsanat
1. Valtiontuki - Käsite - Valtion valvoman elimen välityksellä myönnetty tuki - Soveltamisalaan kuuluminen
(ETY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohta)
2. Valtiontuki - Käsite - Jäsenvaltion yritykselle myöntämä taloudellinen tuki - Harkintaperuste - Toimen kohtuullisuus keskipitkän tai pitkän aikavälin politiikkaa toteuttavan yksityisen investoijan kannalta
(ETY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohta)
3. Valtiontuki - Vaikutukset jäsenvaltioiden väliseen kauppaan - Kilpailua rajoittava vaikutus - Sellaiselle yritykselle myönnetty tuki, jonka toiminta rajoittuu sisämarkkinoihin - Vähäinen kovan kilpailun alalla myönnetty tuki
(ETY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohta)
4. Valtiontuki - Kielto - Poikkeukset - Tuki, jota voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvana - Komission harkintavalta - Viittaus koko yhteisöön
(ETY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohta)
5. Valtiontuki - Perustamissopimuksen 93 artiklan menettelysääntöjen vastaisesti myönnetty tuki - Tukea myöntäneen jäsenvaltion luottamuksensuoja - Ei voida hyväksyä
(ETY:n perustamissopimuksen 92 ja 93 artikla)
6. Valtiontuki - Tukihankkeet - Ilmoittamatta jättäminen - Täytäntöönpano ennen komission lopullista päätöstä - Komission valta antaa määräyksiä - Määräyksen noudattamatta jättäminen - Seuraukset
(ETY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 ja 3 kohta)
7. Valtiontuki - Komission päätös valtiontuen soveltumattomuudesta yhteismarkkinoille - Täytäntöönpanovaikeudet - Komission ja jäsenvaltion velvollisuus olla yhteistyössä perustamissopimuksen mukaisen ratkaisun löytämiseksi
(ETY:n perustamissopimuksen 5 artikla ja 93 artiklan 2 kohdan 1 alakohta)
Tiivistelmä
1. Sen ratkaisemiseksi, voidaanko tuki katsoa perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, ei ole tarpeen tehdä eroa sen mukaan, myöntääkö valtio tuen suoraan vai myöntävätkö tuen valtion tätä tarkoitusta varten perustamat tai valitsemat julkiset tai yksityiset elimet.
2. Pääomaa, jonka valtio on suoraan tai välillisesti antanut jonkin yrityksen käyttöön tavanomaisia markkinaolosuhteita vastaavissa olosuhteissa, ei voida pitää valtiontukena.
Sellaiseen tilapäisissä vaikeuksissa olevaan yritykseen, josta voi mahdollisen rakenneuudistuksen jälkeen tulla uudestaan kannattava, sen olemassaolon turvaavan pääoman tuova yksityinen osakkeenomistaja tai emoyhtiö, joka tiettynä ajankohtana ottaa kantaakseen jonkin tytäryhtiönsä tappiot mahdollistaakseen sen toiminnan lakkauttamisen parhaiden mahdollisten edellytysten mukaisesti, täyttää kyseiset edellytykset. Sellaisia päätöksiä voidaan perustella sekä välillisen aineellisen hyödyn todennäköisyydellä että myös muilla syillä, kuten konsernin yrityskuvan säilyttämisellä tai sen toiminnan uudelleen suuntaamisella.
Jos julkisen sijoittajan pääomasijoituksissa ei sen sijaan lainkaan oteta huomioon edes pitkän aikavälin kannattavuusnäkymiä, kyseisiä pääomasijoituksia on pidettävä perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettuina tukina.
3. Yrityksen saama tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää kilpailua, vaikka tuensaajayritys ei itse harjoittaisi vientiä, jos yritys on kilpailevassa asemassa muiden jäsenvaltioiden yrityksiin nähden. Se, että jäsenvaltio myöntää tukea yritykselle, saattaa ylläpitää tai kasvattaa kyseisen jäsenvaltion kotimaan tuotantoa, minkä seurauksena muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten mahdollisuus viedä tuotteitaan kyseiseen jäsenvaltioon heikkenee huomattavasti. Lisäksi suhteellisen vähäinenkin tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, jos sillä alalla, jolla tuensaajayritys toimii, on kova kilpailu.
4. Perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla alalla komissiolla on laaja harkintavalta, jonka käyttäminen edellyttää sellaisia taloudellisten ja yhteiskunnallisten kysymysten arviointeja, jotka on tehtävä yhteisön kannalta katsoen.
5. Kun jäsenvaltio on myöntänyt tukea noudattamatta perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdassa määrättyä ilmoitusvelvollisuutta eikä se anna viivytyksettä komissiolle sen tarvitsemia tietoja, seurantamenettelyn pitkittyminen johtuu jäsenvaltiosta itsestään; se ei siis voi vedota siihen, että se on menettelyn keston vuoksi voinut perustellusti luottaa tuen soveltuvan yhteismarkkinoille. Jos tämä olisi mahdollista, kyseenalaistettaisiin näin perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan määräysten tehokas vaikutus, koska kansalliset viranomaiset voisivat tällä tavoin vaarantaa perustamissopimuksen nojalla tehtyjen komission päätösten tehokkuuden käyttäen perusteena omaa lainvastaista menettelyään tai laiminlyöntiään.
6. Komission todetessa, että jokin tuki on otettu käyttöön ilmoittamatta, sillä on valta antaa määräyksiä. Komission annettua kyseiselle jäsenvaltiolle tilaisuuden esittää näkemyksensä se voi määrätä väliaikaisella päätöksellä, että jäsenvaltion on välittömästi lopetettava tuen maksaminen tuen tutkimisen ajaksi ja toimitettava komissiolle määräajan kuluessa kaikki sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen sen selvittämiseksi, onko tuki yhteismarkkinoille soveltuva.
Jos jäsenvaltio noudattaa täysimääräisesti komission määräystä, komission on perustamissopimuksen 93 artiklan 2 ja 3 kohdassa määrätyn menettelyn mukaisesti tutkittava, onko tuki yhteismarkkinoille soveltuva. Jos jäsenvaltio sen sijaan ei komission määräyksestä huolimatta toimita kyseisiä tietoja, komissiolla on valta keskeyttää menettely ja tehdä käytettävissään olevien tietojen perusteella päätös tuen yhteismarkkinoille soveltuvuudesta tai soveltumattomuudesta.
Jos jäsenvaltio ei komission määräyksestä huolimatta lopeta tuen maksamista, komissiolla on oikeus, samalla kun se jatkaa tuen asiasisällön tutkimista, saattaa asia suoraan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi sen
vahvistamiseksi, että perustamissopimuksen määräyksiä on rikottu.
7. Jäsenvaltio, jolle aiheutuu ennalta-arvaamattomia ongelmia pantaessa täytäntöön tuen takaisin perimisestä tehtyä päätöstä, saattaa kyseiset ongelmat komission arvioitaviksi. Tällöin komission ja jäsenvaltion on noudatettava
erityisesti perustamissopimuksen 5 artiklassa ilmaistua jäsenvaltioiden ja yhteisön toimielinten välisen lojaalin yhteistyön velvoitetta ja pyrittävä ratkaisemaan kyseiset ongelmat vilpittömän yhteistyön avulla niin, että perustamissopimuksen määräyksiä ja erityisesti sen valtiontukea koskevia määräyksiä noudatetaan täysimääräisesti.
Asianosaiset
Asiassa C-303/88,
Italian tasavalta, asiamiehenään diplomaattisten riita-asioiden osaston päällikkö Luigi Ferrari Bravo, avustajanaan valtionasiamies Ivo M. Braguglia, prosessiosoite Luxemburgissa Italian suurlähetystö, 5 rue Marie-Adélaïde,
kantajana,
jota tukee
Espanjan kuningaskunta, asiamiehinään ulkoasiainministeriön yhteisön oikeutta ja toimielimiä koskevan kansallisen koordinoinnin pääjohtaja Javier Conde de Saro ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen liittyvien asioiden oikeudellisen osaston virkamies, valtionasiamies Rosario Silva de Lapuerta, prosessiosoite Luxemburgissa Espanjan suurlähetystö, 4-6 boulevard Emmanuel Servais,
väliintulijana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellinen neuvonantaja Antonino Abate, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Guido Berardis, Centre Wagner, Kirchberg,
vastaajana,
jossa vaaditaan Italian hallituksen ENI-Lanerossille myöntämästä tuesta 26 päivänä heinäkuuta 1988 tehdyn komission päätöksen 89/43/ETY (EYVL 1989, L 16, s. 52) kumoamista,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,
toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat G. F. Mancini, T. F. O'Higgins, J. C. Moitinho de Almeida, G. C. Rodríguez Iglesias ja M. Díez de Velasco sekä tuomarit Sir Gordon Slynn, C. N. Kakouris, F. A. Schockweiler, F. Grévisse ja M. Zuleeg,
julkisasiamies: W. van Gerven,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,
ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,
kuultuaan asianosaisten 12.7.1990 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset lausumat,
kuultuaan julkisasiamiehen 11.10.1990 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
Tuomion perustelut
1 ETY:n perustamissopimuksen 173 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla nostamallaan kanteella, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 16.10.1988, Italian tasavalta on vaatinut Italian hallituksen ENI-Lanerossille myöntämästä tuesta 26 päivänä heinäkuuta 1988 tehdyn komission päätöksen 89/43/ETY kumoamista. Kyseinen päätös, josta on ilmoitettu Italian hallitukselle 10.8.1988 päivätyllä kirjeellä, on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 20.1.1989 (EYVL L 16, s. 52).
2 Komissio totesi päätöksessään, että vuosina 1983-1987 ENI-Lanerossi-ryhmän miestenvaatteita valmistaville tytäryhtiöille pääomasijoituksina myönnetty tuki oli vastoin perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohtaa ja perustamissopimuksen 92 artiklan mukaan yhteismarkkinoille soveltumaton. Tuki oli näin ollen perittävä takaisin.
3 Kanteen kohteena olevan päätöksen perusteluista käy ilmi, että ENI (Ente nazionale idrocarburi), joka on valtion holding-yhtiö, otti haltuunsa Lanerossi-yhtiön (jäljempänä Lanerossi) vuonna 1962. Italian valtio korvasi Lanerossin neljälle tytäryhtiölle - Lanerossi Confezionille (Arezzo, Macerata, Orvieto), Intesalle (Maratea, Nocera, Gagliano), Confezioni di filottranolle (Ancona) ja Confezioni montille (Pescara) (jäljempänä neljä tytäryhtiötä) - vuosina 1974-1979 miestenvaatealalla aiheutuneet tappiot. Komission saatua tuesta valituksen se ilmoitti Italian hallitukselle 26.6.1980 päivätyllä kirjeellään, että kyseisten tukien yhteydessä voitiin poiketa perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa esitetystä yhteensoveltumattomuutta koskevasta säännöstä ainoastaan, jos tuet olivat ajallisesti rajoitettuja ja jos rakenneuudistushanke, josta sille oli ilmoitettu, oli toteutettu siten, että yhtiöistä tulee lyhyellä aikavälillä uudestaan elinkelpoisia ja itsenäisiä.
4 Tytäryhtiöiden vaikeuksien jatkuessa komissio ilmoitti 20.5.1983 päivätyllä kirjeellään, että vaikka se ei yritysten yhteiskunnallisen ja alueellisen merkityksen vuoksi ollut ennen vuoden 1982 loppua kieltänyt tuen myöntämistä, se epäili, ettei tuen myöntäminen voisi jatkua vaarantamatta yhteismarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Komissio muistutti jäsenvaltioille perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan mukaan kuuluvasta velvollisuudesta ilmoittaa tuen myöntämistä tai muuttamista koskevista suunnitelmista, ja pyysi Italian hallitusta antamaan sille tiedon suunnitelmistaan kahden viikon kuluessa komission kirjeen vastaanottamisesta. Italian hallitus vahvisti 24.6.1983 lähettämällään teleksillä, että se ilmoittaisi kaikista tulevista tytäryhtiöiden hyväksi suoritettavista toimenpiteistä. Lisäksi se ilmoitti 2.11.1983 päivätyllä kirjeellään komissiolle, ettei tytäryhtiöille myönnettäviä uusia tukia ollut suunnitteilla, koska ENI-Lanerossin johto ei pitänyt tytäryhtiöiden rakenneuudistusta mahdollisena.
5 Komissio sai lehdistön välityksellä tietää, että tytäryhtiöiden tappioiden korvaaminen jatkui, vaikka sille ei ollut ilmoitettu tukea koskevista suunnitelmista. Koska se katsoi, että näin tehdessään Italian hallitus rikkoi komission sille tiedoksi antamia päätöksiä, se aloitti perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun menettelyn sekä vaati 19.12.1984 päivätyllä kirjeellään Italian hallitusta esittämään huomautuksensa. Kyseinen menettely johti kanteen kohteena olevaan päätökseen 26.7.1988.
6 Italian hallitus esitti 26.1.1989 välitoimia koskevan hakemuksen, jolla se vaati edellä mainitun päätöksen 89/43/ETY 2 artiklan täytäntöönpanon lykkäämistä; kyseisessä artiklassa määrättiin maksetun tuen takaisin perimisestä. Yhteisöjen tuomioistuimen presidentti hylkäsi hakemuksen 17.3.1989 päivätyllä määräyksellään.
7 Yhteisöjen tuomioistuin hyväksyi 15.3.1989 antamallaan määräyksellä Espanjan hallituksen väliintulon Italian hallituksen tueksi.
8 Asian taustaa, menettelyn kulkua ja asianosaisten esittämiä perusteita ja väitteitä koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä ainoastaan, jos se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.
9 Italian hallitus esittää, että kanteen kohteena olevalla päätöksellä on rikottu perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklaa. Tässä yhteydessä se vetoaa erilaisiin perusteisiin, kuten perustamissopimuksen 92 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tuen puuttumiseen, julkisten ja yksityisten yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen, siihen, että riidanalainen tuki ei vaikuta yhteisön kauppaan ja kilpailuun, 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan rikkomiseen, luottamuksensuojan periaatteen rikkomiseen, väitetyn ilmoittamatta jättämisen tiettyjen seurausten lainvastaisuuteen sekä vaaditun tuenpalautuksen perustelujen riittämättömyyteen. Lopuksi se vetoaa riidanalaisen tuen takaisin perimisen käytännön mahdottomuutta koskevaan väitteeseen.
Tuki ei ole perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettu valtiontuki
10 Italian hallitus väittää, ettei komissio ole kanteen kohteena olevassa päätöksessä osoittanut, että ne 260,4 miljardia Italian liiraa, jotka käytettiin tytäryhtiöiden toiminnasta vuosina 1983-1987 aiheutuneiden tappioiden kattamiseen, olivat peräisin valtion varoista, eikä näin ollen sitä, että kyseiset sijoitukset sisältyvät valtiontuen käsitteeseen. Tässä yhteydessä se täsmentää, että ENI:n on niiden lakien mukaan, joilla se on perustettu, käytettävä toiminnassaan omia varojaan ja kansallisilta ja ulkomaisilta pääomamarkkinoilta, eikä valtion varoista peräisin olevaa pääomaa. Lisäksi Italian hallitus esittää, että vaikka ENI on saanut valtiolta tekstiilialalle tarkoitettuja varoja vuosina 1983-1985, komissio ei ole millään tavoin osoittanut, että kyseiset varat olisi käytetty neljän tytäryhtiön tappioiden kattamiseen.
11 Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti (katso erityisesti yhdistetyt asiat 67/85, 68/85 ja 70/85, Van der Kooy, tuomio 2.2.1988, Kok. 1988, s. 219, 35 kohta) ei ole tarpeen tehdä eroa sen mukaan, myöntääkö valtio tuen suoraan vai myöntävätkö tuen valtion tätä tarkoitusta varten perustamat tai valitsemat julkiset tai yksityiset elimet. Oikeudenkäyntiasiakirjojen useiden kohtien perusteella vaikuttaa siltä, että käsiteltävänä olevassa asiassa tarkoitetut pääomasijoitukset olivat seurausta Italian valtion toiminnasta.
12 ENI:n perustamisesta 10 päivänä helmikuuta 1953 annetun lain n:o 136 (GURI 1953, n:o 72) mukaisesti ENI on Italian valtion valvonnassa oleva julkinen elin, jonka hallintoneuvoston ja johtokuntien jäsenet nimitetään pääministerin päätöksellä. Lisäksi, vaikka ENI:n toiminnan on perustuttava taloudellisiin perusteisiin, sillä ei ole täydellistä itsemääräämisoikeutta, koska sen on otettava huomioon comitato interministeriale per la programmazione economican (CIPE, taloudellista suunnittelua koskeva ministeriöiden välinen komitea) antamat toimintaohjeet. Nämä tekijät yhdessä tarkasteltuina osoittavat ENI:n toiminnan olevan Italian valtion valvonnan alaista.
13 Lisäksi ENI voi valtionosuuksista vastaavan ministerin luvalla laskea liikkeeseen joukkovelkakirjoja, joiden pääoman ja korkojen takaisinmaksulla on valtion takaus. Ei ole tarpeen selvittää, onko tämä takaus itsessään valtiontuki; sen olemassaolon perusteella voidaan tehdä ero ENI:n suorittamien ja yksityisen yrityksen tavanomaisten lainatoimintojen välillä.
14 Näissä olosuhteissa komissio saattoi perustellusti pitää ENI:n neljälle tytäryhtiölleen Lanerossi-yhtiön välityksellä toimittamia varoja tuiksi katsottavina valtion toimenpiteinä. Toisin kuin Italian hallitus on esittänyt, ei ole tarpeen osoittaa, että ENI:n Italian valtiolta saamat varat oli erityisesti ja nimenomaisesti tarkoitettu kattamaan neljän tytäryhtiön tappiot. Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että varojen saaminen mahdollisti joka tapauksessa sen, että ENI saattoi käyttää muita varoja neljän tytäryhtiön tappioiden kattamiseen.
15 Italian hallituksen esittämä ensimmäinen peruste on näin ollen hylättävä.
Julkisten ja yksityisten yritysten välisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen
16 Italian hallitus ja Espanjan hallitus ovat esittäneet, että kanteen kohteena olevalla päätöksellä loukataan ETY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa esitettyä julkisten ja yksityisten yritysten välisen yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
17 Ne väittävät, että sellaiset yksityisissä yritysryhmissä suoritettavat yhtiöidenväliset varojensiirrot, joilla korvataan jonkin sen jäsenenä olevan yrityksen kärsimät tappiot, ovat yleisiä. Niitä voidaan perustella tarpeella säilyttää yritysryhmän maine tai yritysryhmän tasolla päätetyllä hintastrategialla, joiden perusteella yritysryhmä voi joksikin aikaa ottaa kantaakseen jollain toimialalla aiheutuneet tappiot, tai asteittaista investoinneista luopumista koskevalla päätöksellä, mikä voi saada yritysryhmän ottamaan kantaakseen jonkin sen jäsenen viimeisten toimintavuosien aikana aiheutuneet tappiot. Näin ollen julkisen holding-yhtiön olisi voitava korvata jonkin jäsenensä tappiot samoin edellytyksin kuin yksityisen holding-yhtiön.
18 Italian ja Espanjan hallituksen mukaan se yksityisen sijoittajan peruste, jota komissio on käyttänyt määrittääkseen, onko tappiot korvattu tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, on liian suppea. Väitteensä tueksi ne esittävät, että on tehtävä ero toisaalta sellaisen yksityisen sijoittajan, jonka toiminta perustuu ainoastaan hyödyn tavoitteluun, ja toisaalta yksityisyrittäjän välillä, jonka päätösten vaikuttimina voivat olla, kuten teollisella holding-yhtiöllä, paitsi lyhyen aikavälin kannattavuusnäkymät myös yhteiskunnalliset ja alueelliset näkökohdat.
19 Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että komissio on osoittanut jäsenvaltioille 17.9.1984 antamassaan tiedonannossa, joka koski julkisen vallan pääomasijoituksia yrityksiin (julkaistu Euroopan yhteisöjen tiedotteessa, syyskuu 1984), olleensa tietoinen julkisten ja yksityisten yritysten välisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vaikutuksista. Komissio huomauttaa siinä täysin perustellusti, ettei se saa toiminnallaan tuottaa haittaa julkiselle vallalle eikä suosia sitä sen tehdessä pääomasijoituksia.
20 Yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta seuraa myös, että sellaista pääomaa, jonka valtio suoraan tai välillisesti on antanut yrityksen käyttöön tavanomaisia markkinaolosuhteita vastaavissa olosuhteissa, ei voida pitää valtiontukena. Käsiteltävänä olevassa asiassa on siis arvioitava, olisiko yksityinen teollisuuskonserni samanlaisissa olosuhteissa saattanut korvata neljän tytäryhtiön toiminnasta vuosina 1983-1987 aiheutuneet tappiot.
21 Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että - kuten yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt asiassa 234/84, Belgia vastaan komissio, tuomio 10.7.1986 (Kok. 1986, s. 2263, 15 kohta) - yksityinen osakkeenomistaja voi järkevästi tukea tilapäisissä vaikeuksissa olevaa yritystä sen olemassaolon turvaamiseen tarvittavilla pääomasijoituksilla, jos yritys voi mahdollisesti tarvittavan rakenneuudistuksen jälkeen tulla uudelleen kannattavaksi. Näin ollen on myönnettävä, että myös emoyhtiö voi tiettynä ajankohtana ottaa kantaakseen jonkin tytäryhtiönsä tappiot mahdollistaakseen sen toiminnan lakkauttamisen parhaiden mahdollisten edellytysten mukaisesti. Sellaisia päätöksiä voidaan perustella sekä välillisen aineellisen hyödyn todennäköisyydellä että myös muilla syillä, kuten konsernin yrityskuvan säilyttämisellä tai sen toiminnan uudelleen suuntaamisella.
22 Jos julkisen sijoittajan pääomasijoituksissa ei lainkaan oteta huomioon edes pitkän aikavälin kannattavuusnäkymiä, kyseisiä sijoituksia on pidettävä perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettuna tukena, ja arvioitaessa niiden soveltuvuutta yhteismarkkinoille on käytettävä ainoastaan kyseisessä määräyksessä esitettyjä perusteita.
23 On huomautettava, että käsiteltävänä olevassa asiassa neljä tytäryhtiötä ovat kärsineet jatkuvia tappioita vuosina 1974-1987, ja että tytäryhtiöiden toiminnasta aiheutuneiden tappioiden korvaukset vuosina 1983-1987 olivat suunnilleen samansuuruisia kuin niiden liikevaihto kyseisenä ajanjaksona. Lisäksi ENI-Lanerossin johto ilmoitti vuonna 1983 pitävänsä neljän tytäryhtiön rakenneuudistusta täysin mahdottomana, mutta toteutti myöhemmin niiden tuotantosuunnan muutoksen, jonka seurauksena ne siirtyivät yksityissektorille tammikuussa 1988. Lisäksi voidaan todeta, että miestenvaateala, jota kyseiset tytäryhtiöt edustivat, oli vaikeuksissa vakavien mukautumisongelmien vuoksi, jotka johtuivat rakenteellisesta ylikapasiteetista, alhaisista hinnoista ja kovasta kilpailusta yhteisössä sekä yhteisön ulkopuolella.
24 Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon sen ajanjakson keston, jolloin ENI-Lanerossi jatkoi tuen maksamista neljälle tytäryhtiölle, komissio saattoi perustellusti arvioida, että tavanomaisten markkinaedellytysten mukaisesti toimiva yksityinen sijoittaja ei olisi voinut hyväksyä niitä olosuhteita, joissa tappioiden korvaaminen oli suoritettu, ja ettei yksityinen sijoittaja, edes teollinen holding-yhtiö, olisi ottanut huomioon niitä Italian ja Espanjan hallituksen esittämiä huomioita, joihin on viitattu edellä. Komissio saattoi siten todeta, ettei yksityinen sijoittaja olisi korvannut niin suuria ja niin pitkään jatkuneita pääomanmenetyksiä. Näin ollen ENI:n suorittamia toimenpiteitä on pidettävä ETY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina tukina.
25 Italian hallituksen esittämä toinen peruste on näin ollen hylättävä.
Riidanalaisen tuen vaikutuksettomuus yhteisön kauppaan ja kilpailuun
26 Italian hallitus esittää, ettei komissio ole perustellut riittävästi johtopäätöstään, jonka mukaan neljälle tytäryhtiölle myönnetty tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää kilpailua. Tässä yhteydessä se väittää, että tytäryhtiöiden tuotanto, joka oli vain 2,5 prosenttia Italian tuotannosta miestenvaatealalla ja 0,33 prosenttia Italian viennistä kyseisellä alalla, oli liian vähäistä, jotta se olisi voinut vaikuttaa yhteisön kauppaan, ja erityisesti jotta se olisi voinut rajoittaa vientiä muista jäsenvaltioista Italiaan.
27 Heti alkuun on syytä huomauttaa, että - kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa 102/87, Ranska vastaan komissio, tuomio 13.7.1988 (Kok. 1988, s. 4067, 19 kohta) - tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää kilpailua, vaikka tuensaajayritys ei itse harjoittaisi vientiä, jos yritys on kilpailevassa asemassa muiden jäsenvaltioiden tuottajiin nähden; se, että jäsenvaltio myöntää tukea yritykselle, saattaa ylläpitää tai kasvattaa kyseisen jäsenvaltion kotimaista tuotantoa, minkä seurauksena muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten mahdollisuus viedä tuotteitaan kyseiseen jäsenvaltioon heikkenee huomattavasti. Lisäksi suhteellisen vähäinenkin tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, jos sillä alalla, jolla tuensaajayritys toimii, on kova kilpailu (asia 259/85, Ranska v. komissio, tuomio 11.11.1987, Kok. 1987, s. 4393, 24 kohta).
28 Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio on esittänyt kanteen kohteena olevassa päätöksessä, että tarkasteltavana olevan ajanjakson kuluessa (1983-1987) kysyntä tekstiiliteollisuuden alalla oli voimakkaasti laskenut, hinnat olivat alhaisia ja tuotannon suhteen vallitsi ylikapasiteetti. Yhteisön sisäinen kauppa alalla kasvoi niin voimakkaasti, että se nousi vuoden 1983 19,3 prosentin lukemasta 29,1 prosenttiin yhteisön tuotannosta vuonna 1986, mikä on osoituksena kovasta kilpailusta. ENI:n myöntämät tuet pitivät tytäryhtiöiden toimintaa yllä keinotekoisesti vuoden 1982 jälkeen ja auttoivat elvyttämään niiden talouden, mikä helpotti niiden tuotantosuunnan muutosta ja tiettyjen tuotantolaitosten lakkauttamista, mistä aiheutuvat kustannukset olisivat muuten jääneet ENI-Lanerossin maksettaviksi.
29 Nämä tekijät huomioon ottaen komission arvio, jonka mukaan neljälle tytäryhtiölle maksettu tuki antoi niille hyvin olennaisen edun niiden kilpailijoihin nähden, ja jonka mukaan tuen voitiin sellaisenaan katsoa vaikuttavan kauppaan ja vääristävän kilpailua perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, on riittävän perusteltu eikä vaikuta virheelliseltä. Tämä Italian hallituksen esittämä peruste on näin ollen hylättävä.
Perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan rikkominen
30 Italian hallitus arvioi, että kanteen kohteena olevalla päätöksellä on toisaalta rikottu perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohtaa, koska riidanalainen tuki antoi mahdollisuuden suosia tai edistää alueellista tai alakohtaista kehittämistä, ja että toisaalta päätös on tehty noudattamatta perusteluvelvollisuutta.
31 Italian hallitus kiistää ensin komission esittämän väitteen, jonka mukaan ainoastaan osa neljän tytäryhtiön laitoksista harjoitti toimintaansa 92 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetun kaltaisella alueella, jolla elintaso on poikkeuksellisen alhainen tai vajaatyöllisyys vakava ongelma. Se esittää tässä yhteydessä toisaalta, että kahden tytäryhtiön kaikki laitokset sijaitsivat alueilla, joilla elintaso komission mukaan oli poikkeuksellisen alhainen ja vajaatyöllisyys vakava ongelma, ja toisaalta, että Arezzon maakunta, jossa kanteen kohteena olevan päätöksen X kohdan toisen alakohdan mukaan elintaso ei komission mukaan ole poikkeuksellisen matala eikä vajaatyöllisyys vakava ongelma, on katsottava alueeksi, jolla alueellista kehittämistä koskevista yhteisön erityistoimista uuden taloudellisen toiminnan esteiden poistamiseksi tietyillä alueilla, joihin tekstiili- ja vaatetusteollisuuden rakenneuudistus vaikuttaa, 18 päivänä tammikuuta 1984 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 219/84 (EYVL L 27, s. 22) nojalla voidaan maksaa yhteisön tukea.
32 Kantaja esittää yleisemmin, että neljässä tytäryhtiössä toteutetut rakenneuudistusta ja tuotantosuunnan muutosta koskevat pyrkimykset ovat helpottaneet taloudellisen toiminnan kehittämistä tekstiilialalla ja kyseisillä alueilla. Se ei hyväksy komission johtopäätöstä, jonka mukaan tuotantosuunnan muutos on toteutettava lyhyessä ajassa, ja viittaa edellä mainitun asetuksen (ETY) N:o 219/84 3 artiklan 6 kohdassa säädettyyn, erityisiä interventio-ohjelmia koskevaan viiden vuoden rajoitukseen, joka vastaa sitä ajanjaksoa (1983-1987), josta on kyse kanteen kohteena olevassa päätöksessä. Lopuksi Italian hallitus esittää, että kahdessa tytäryhtiössä toteutettu tuotantosuunnan muutos on, koska miesten valmisvaatteiden alan tuotanto on sen seurauksena vähentynyt, myötävaikuttanut eurooppalaisen politiikan päämäärien toteutumiseen kyseisellä alalla.
33 Italian hallituksen esittämien väitteiden osalta on todettava, ettei komissio ole riitauttanut kahden tytäryhtiön sijaintia muita heikommassa asemassa olevilla alueilla eikä Arezzon maakunnan taloudellista tilaa koskevia väitteitä.
34 Aluksi on syytä muistuttaa, että sovellettaessa perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohtaa komissiolla on laaja harkintavalta, jonka käyttäminen edellyttää sellaisia taloudellisten ja yhteiskunnallisten kysymysten arviointeja, jotka on tehtävä yhteisön kannalta katsoen (asia C-310/87, Ranska v. komissio, tuomio 14.2.1990, Kok. 1990, s. I-307, 49 kohta).
35 On syytä ottaa huomioon myös se, että vaikka kanteen kohteena oleva päätös koskee ainoastaan neljälle tytäryhtiölle vuosina 1983-1987 myönnettyä tukea, on kiistatonta, että kyseisten yritysten tappioita korvattiin vuodesta 1974 lähtien eli yhteensä neljäntoista vuoden ajan.
36 Kanteen kohteena olevasta päätöksestä käy selvästi ilmi, että komission kielteinen arvio tuen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille perustui sekä tuen kestoon että luonteeseen. Komissio huomauttaa päätöksessään varsin perustellusti, ettei tuki tekstiili- ja vaatetusteollisuuden osalta vastannut niitä yhteisön suuntaviivoja, joista oli tiedotettu jäsenvaltioille 30.7.1971 ja 4.2.1977 päivätyillä kirjeillä, eikä myöskään tervehdyttämistuen osalta, jonka suuntaviivoista oli tiedotettu jäsenvaltioille 24.1.1979 päivätyllä kirjeellä.
37 Tekstiiliteollisuutta koskevien suuntaviivojen mukaisesti lyhytaikainen tuen myöntäminen on mahdollista, jos tuki on tarkoitettu erityistoimiin ja jos sen tarkoituksena on erityisesti tuensaajan yhteismarkkinoilla menestymisen varmistavan kilpailukyvyn takaaminen. Käsiteltävänä olevassa asiassa tuki on pääasiallisesti käytetty neljän tytäryhtiön taloudellisen tilanteen kohentamiseen ja niiden tuotannon ylläpitämiseen keinotekoisesti. Tervehdyttämistuen osalta yhteisön suuntaviivoista käy ilmi, että se on myönnettävä lainojen tai lainantakausten muodossa, ja että sitä voidaan myöntää ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen elvytyssuunnitelman laatimiseksi, kuitenkin enintään kuuden kuukauden ajan. Tuki, josta on kysymys käsiteltävänä olevassa asiassa, ei selvästikään ole näiden perusteiden mukainen, ja näin ollen sen ei voida katsoa edistävän kyseisten alueiden ja kyseisen toiminnan taloudellista kehittämistä.
38 Lopuksi on syytä todeta, että kanteen kohteena olevasta päätöksestä käy selvästi ilmi, että komissio on menettelyn aikana tutkinut Italian hallituksen esittämää väitettä, jonka mukaan neljän tytäryhtiön tuotantosuunnan muutos on myötävaikuttanut yhteisön tavoitteiden toteutumiseen miestenvaatealalla. Tässä yhteydessä Italian hallitus oli vedonnut siihen, että tuotantokapasiteetti oli laskenut noin 55 prosenttia, minkä se katsoi perustuvan neljän tytäryhtiön vastaavaan työvoiman supistamiseen. Kuten päätöksessä varsin perustellusti todetaan, sellainen työvoiman supistaminen ei kuitenkaan välttämättä johda vastaavansuuruiseen tuotantokapasiteetin laskuun, varsinkaan jos siihen liittyy tuottavuuden kasvu. Toisaalta, vaikka myönnettäisiin, että neljän tytäryhtiön tuotantosuunnan muutosta on seurannut tuotannon lasku miesten valmisvaatteiden alalla, voidaan todeta, että 17 prosenttia tuotantokapasiteetista on siirtynyt muille tekstiili- ja vaatetusteollisuuden aloille, mikä on lisännyt painetta kyseisillä aloilla.
39 Näissä olosuhteissa on todettava, ettei Italian hallitus ole antanut sellaisia tietoja, jotka olisivat mahdollistaneet sen johtopäätöksen, että komissio on ylittänyt harkintavaltansa rajat arvioidessaan, ettei kyseinen tuki täyttänyt edellytyksiä jonkin 92 artiklan 3 kohdassa määrätyn poikkeuksen soveltamiseksi.
Luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen
40 Italian hallitus väittää, että komission toiminta vuosina 1983-1987 antoi aihetta perusteltuun luottamukseen tuen laillisuuteen, minkä vuoksi komission ei olisi pitänyt ainakaan määrätä tukea palautettavaksi. Tässä yhteydessä kantaja korostaa ensin virallisen menettelyn puuttumista päivän, jona komissio lähetti ENI-Lanerossin tytäryhtiöitä koskevan kirjeen, eli 20.5.1983, ja päivän, jona se virallisesti vaati yhtiötä esittämään huomautuksensa, eli 19.12.1984, välisenä aikana. Se väittää edelleen, että odottamalla 55 kuukautta ennen menettelyn lopettamista komissio sai aikaan järkevän luottamuksen tuen laillisuuteen.
41 Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Italian hallitus ei voi väittää komission kannustaneen sitä pitämään kyseistä tukea yhteismarkkinoille soveltuvana ainoastaan sen perusteella, ettei komissio ollut aloittanut perustamissopimuksen 93 artiklassa määrättyä menettelyä aikaisemmin, kun se kesäkuussa 1983 vahvisti, että se ilmoittaisi komissiolle kaikista tulevista tytäryhtiöiden hyväksi suoritettavista toimenpiteistä, ja marraskuussa 1983 ilmoitti komissiolle, ettei tytäryhtiöille myönnettäviä uusia tukia ollut suunnitteilla.
42 On lisäksi todettava, ettei Italian hallitus missään vaiheessa ilmoittanut komissiolle aikeestaan jatkaa tuen myöntämistä neljälle tytäryhtiölle, ja että se seurantamenettelyn aikana pyysi useita kertoja lisäaikaa vastatakseen komission tietojensaantipyyntöihin; vuosiksi 1986 ja 1987 myönnettyä tukea koskevat luvut ilmoitettiin vasta neljä päivää ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
43 Kun jäsenvaltio on myöntänyt tukea noudattamatta perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdassa määrättyä ilmoitusvelvollisuutta eikä se anna viivytyksettä komissiolle sen tarvitsemia tietoja, seurantamenettelyn pitkittyminen johtuu jäsenvaltiosta itsestään; se ei siis voi vedota siihen, että se on menettelyn keston vuoksi voinut perustellusti luottaa tuen soveltuvan yhteismarkkinoille. Jos tämä olisi mahdollista, kyseenalaistettaisiin - kuten yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt asiassa C-5/89, komissio vastaan Saksa, tuomio 20.9.1990 (Kok. 1990, s. I-3437) - näin perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan määräysten tehokas vaikutus, koska kansalliset viranomaiset voisivat tällä tavoin vaarantaa perustamissopimuksen nojalla tehtyjen komission päätösten tehokkuuden käyttäen perusteena omaa lainvastaista menettelyään tai laiminlyöntiään.
44 Luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskeva peruste on näin ollen hylättävä.
Ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättämisen seurausten lainvastaisuus
45 Italian hallitus kiistää ensin sen, että tuen ilmoittamatta jättäminen tekee siitä väistämättä lainvastaisen, kuten komissio väittää kanteen kohteena olevan päätöksen V kohdan toisessa alakohdassa. Lisäksi se ilmoittaa kuitenkin noudattaneensa 93 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua velvollisuutta, koska komissio sai tiedon neljän tytäryhtiön tilanteen kehittymisestä riittävän ajoissa voidakseen esittää huomautuksensa.
46 On syytä huomauttaa, että edellä mainitussa asiassa C-301/87, 14.2.1990 annetun tuomion 12 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa on täsmennetty 93 artiklan 3 kohdan rikkomisen seuraukset. Yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt, että komission todetessa, että jokin tuki on otettu käyttöön ilmoittamatta, sillä on valta antaa määräyksiä. Komission annettua kyseiselle jäsenvaltiolle tilaisuuden esittää näkemyksensä se voi määrätä väliaikaisella päätöksellä, että jäsenvaltion on välittömästi lopetettava tuen maksaminen tuen tutkimisen ajaksi ja toimitettava komissiolle määräajan kuluessa kaikki sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen sen selvittämiseksi, onko tuki yhteismarkkinoille soveltuva.
47 Jos jäsenvaltio noudattaa täysimääräisesti komission määräystä, komission on perustamissopimuksen 93 artiklan 2 ja 3 kohdassa määrätyn mukaisesti tutkittava, onko tuki yhteismarkkinoille soveltuva. Jos jäsenvaltio sen sijaan ei komission määräyksestä huolimatta toimita kyseisiä tietoja, komissiolla on valta keskeyttää menettely ja tehdä käytettävissään olevien tietojen perusteella päätös tuen yhteismarkkinoille soveltuvuudesta tai soveltumattomuudesta.
48 Jos jäsenvaltio ei komission määräyksestä huolimatta lopeta tuen maksamista, komissiolla on oikeus, samalla kun se jatkaa tuen asiasisällön tutkimista, saattaa asia suoraan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi sen vahvistamiseksi, että perustamissopimuksen määräyksiä on rikottu.
49 Käsiteltävänä olevassa asiassa voidaan kuitenkin todeta, että komissio on tutkinut kyseisen tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille ja on sitten todennut kanteen kohteena olevan päätöksen 1 artiklassa, että tuki oli perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettu yhteismarkkinoille soveltumaton tuki. Tutkimus voi näin ollen olla oikeudellisen valvonnan kohteena.
50 Ilmoittamatta jättämisen seurausten lainvastaisuuteen liittyvä peruste on näin ollen hylättävä, eikä ole tarpeen vastata Italian hallituksen esittämään toiseen väitteeseen.
Tuen palauttamista koskevien perustelujen riittämättömyys
51 Italian hallitus väittää ensin, että tuen takaisinperintää koskeva päätös kuuluu komission harkintavaltaan, jonka käyttäminen on perusteltava. Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio ei sen mukaan kuitenkaan ole ilmoittanut syytä, jonka vuoksi tuki on palautettava.
52 On muistettava, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätös on perusteltava niin, että se, jota asia koskee, saa tarvittavat tiedot arvioidakseen, onko päätös asianmukainen, ja että yhteisöjen tuomioistuin voi tutkiaa päätöksen laillisuuden. Perusteluvaatimusta on arvioitava kunkin asian olosuhteiden, erityisesti kyseisen toimen sisällön, esitettyjen perusteluiden luonteen sekä sen henkilön tiedontarpeen perusteella, jolle kyseinen toimi on osoitettu (katso erityisesti asia 41/83, Italia v. komissio, tuomio 20.3.1985, Kok. 1985, s. 873, 46 kohta).
53 Tässä yhteydessä on huomautettava, että aloittaessaan 93 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn komissio tiedotti kantajana olevalle hallitukselle, että ennen menettelyn päättävää päätöstä mahdollisesti myönnettävä tuki voidaan määrätä palautettavaksi, ja että tästä mahdollisuudesta on tiedotettu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 24.11.1983 (EYVL C 318, s. 3) julkaistussa komission tiedonannossa.
54 Kanteen kohteena olevasta päätöksestä käy ilmi, että tuen koko määrän palauttamista on perusteltu "rikkomisen vakavuudella ja laajuudella". Vaikka tällainen perustelu erikseen tarkasteltuna voi lyhytsanaisuutensa vuoksi antaa aihetta arvostelulle, on syytä korostaa, että se on osa päätöstä, jossa selitetään yksityiskohtaisesti kyseisen tuen vaikutus vaikeuksissa olevaan alaan, käsiteltävänä olevassa asiassa tekstiili- ja vaatetusalaan.
55 Tästä seuraa, että perustelujen riittämättömyyttä koskeva Italian hallituksen peruste on hylättävä.
Tuen takaisin perimisen mahdottomuus
56 Kantaja esittää, että päätöksen 2 artiklan täytäntöönpano, joka koskee tuen takaisin perimistä, ei tule kysymykseen. Tässä yhteydessä se väittää ensin, että niiden henkilöiden henkilöllisyyden epäselvyys, joita takaisinperimismääräys koski, riittää yksinään tekemään määräyksestä lainvastaisen. Tässä yhteydessä se huomauttaa eroista, jotka aiheutuvat siitä, että päätöksen perusteluissa viitataan takaisin perimisen yhteydessä "tuensaajiin", kun taas sen 1 artiklassa ENI-Lanerossi-ryhmään ja komission 23.11.1988 lähettämässä teleksissä taas ENI:ltä perittäviin saataviin. Lisäksi se esittää, ettei sillä Italian lain mukaan ole oikeutta periä takaisin neljän tytäryhtiön ostajilta sellaisia summia, joita ei ole otettu huomioon kyseisten yritysten myyntiehdoissa.
57 Siltä osin kuin on kysymys niiden henkilöiden henkilöllisyyttä koskevasta epäselvyydestä, joita takaisinperimismääräys koskee, on syytä huomauttaa, että kanteen kohteena olevasta päätöksestä käy selvästi ilmi, että tuki on perittävä takaisin niiltä yrityksiltä, jotka tosiasiallisesti ovat sitä saaneet, nimittäin neljältä tytäryhtiöltä.
58 Jos Italian hallituksella oli edellä mainitun kaltaisia vakavia epäilyjä, se olisi voinut, kuten mikä tahansa jäsenvaltio, jolle aiheutuu ennalta-arvaamattomia ongelmia pantaessa täytäntöön tuen takaisin perimisestä tehtyä päätöstä, saattaa kyseiset ongelmat komission arvioitaviksi. Tällöin komission ja jäsenvaltion on noudatettava erityisesti perustamissopimuksen 5 artiklassa ilmaistua jäsenvaltioiden ja yhteisön toimielinten välisen lojaalin yhteistyön velvoitetta ja pyrittävä ratkaisemaan kyseiset ongelmat vilpittömän yhteistyön avulla niin, että perustamissopimuksen määräyksiä ja erityisesti sen valtiontukea koskevia määräyksiä noudatetaan täysimääräisesti (katso asia 94/87, komissio v. Saksa, tuomio 2.2.1989, Kok. 1989, s. 175, 9 kohta) noudatetaan täysimääräisesti.
59 Lopuksi voidaan todeta, epävarmuus niiden henkilöllisyydestä, joita takaisinperimispäätös koski, poistui käsiteltävänä olevassa asiassa täysin välitoimia koskevan, 13.3.1989 pidetyn suullisen käsittelyn aikana komission asiamiehen ilmoittaessa, että takaisinperimispäätös koski ainoastaan neljää tytäryhtiötä.
60 Toisen kohdan osalta on syytä huomauttaa, että vaikka ENI ei Italian oikeuden mukaisesti voi periä takaisin sellaisia summia, joita ei ole huomioitu neljän tytäryhtiön myyntiehdoissa, tämä seikka ei ole esteenä yhteisön oikeuden täydelle soveltamiselle, eikä sillä näin ollen ole vaikutusta kyseisen tuen takaisin perimisen velvollisuuteen.
61 Sen vuoksi Italian hallituksen esittämä viimeinen väite on hylättävä.
62 Koska kaikki Italian hallituksen esittämät perusteet on hylätty, kanne on hylättävä kaikilta osin.
Päätökset oikeudenkäyntikuluista
Oikeudenkäyntikulut
63 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut välitoimista aiheutuneet kulut mukaan lukien. Koska kantaja on hävinnyt asian, se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut. Espanjan kuningaskunnan hallituksen on vastattava omista kuluistaan.
Päätöksen päätösosa
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
1) Kanne hylätään.
2) Italian tasavalta velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut välitoimista aiheutuneet kulut mukaan lukien.
3) Espanjan kuningaskunnan hallituksen on vastattava omista kuluistaan.
Due Mancini O'Higgins Moitinho de Almeida
Rodríguez Iglesias Díez de Velasco Slynn
Kakouris Schockweiler Grévisse Zuleeg
Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä maaliskuuta 1991.
J.-G. Giraud O. Due
kirjaaja presidentti
Full & Egal Universal Law Academy