EUR-Lex -  61989TJ0068 - FI - Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) tuomio 10 päivänä maaliskuuta 1992

Tiivistelmä
Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätökset oikeudenkäyntikuluista
Päätöksen päätösosa
Avainsanat

1. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Väitetiedoksianto - Sisällöllisesti vääristeltyjen asiakirjojen antaminen yrityksille - Seuraukset - Tuomioistuimen erityinen tarkkaavaisuus komission päätöksen perusteluna käytettyjen todisteiden suhteen

2. Kilpailu - Yritysten väliset järjestelyt - Yhdenmukaistettu menettelytapa - Ei todistusarvoa tietynlaisilla tuottajien välisillä sopimuksilla

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

3. Kilpailu - Yhteisön säännöt - Rikkomisen toteamista koskeva komission päätös - Oikeudellisesti riittämättömällä tavalla vahvistettuihin seikkoihin perustuva päätös - Tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta muotoilla päätöstä uudelleen - Osittainen kumoaminen - Edellytykset

(ETY:n perustamissopimuksen 173 artikla, neuvoston asetus N:o 17, komis-sion asetus N:o 99/63/ETY)

4. Kilpailu - Määräävä asema - Yritys - Käsite - Kollektiivinen määräävä asema - Käsite

(ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artikla)

Tiivistelmä

1. Kun asiassa, joka koskee kilpailusääntöjen soveltamisesta tehdyn komission päätöksen kumoamista, ensimmäisen oikeusasteen suorittamissa asian selvittämistoimissa ilmenee, että asiakirjoja, joita yrityksille on annettu hallinnollisen menettelyn aikana, on vääristelty ilman objektiivisesti perusteltua syytä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on yksityiskohtaisesti tutkittava komission päätöksessä esitettyjen todisteiden luonne ja merkitys.

2. Kahden tuottajan väliset vertikaaliset, myyjä-ostaja -suhteet, jotka koskevat ainoastaan toisen tuottajan valmistamaa tuotetta, eivät yksinään ole riittävä osoitus siitä, että kyse on lainvastaisesta horisontaalisesta järjestelystä.

Tällainen todiste ei myöskään ole se, että yhteistä tuotantovälinettä yhdessä hallinnoivat yritykset toimivat yhteistyössä välttääkseen sen, että määrät, joita kukin heistä saa tämän välineen tuotannosta, aiheuttaisivat vilpillistä kilpailua.

3. Vaikka yhteisöjen tuomioistuimet voivat yhteisöjen hallintotoimenpiteiden tuomioistuinvalvonnan yhteydessä kumota komission te-kemän kilpailua koskevan päätöksen osittain, tästä ei kuitenkaan seuraa, että ne olisivat toimivaltaisia muuttamaan riidanalaista päätöstä. Tällaisen toimivallan hyväksyminen voisi häiritä perustamissopimuksessa määrättyä toimielinten välistä tasapainoa ja loukata puolustautumisoikeuksia epäämällä päätöksen kohteena olevilta yrityksiltä asetuksissa N:o 17 ja N:o 99/63/ETY säädetyt menettelylliset takeet.

Osittaisen kumoamisen edellytyksenä on tiettyjen edellytysten täyttyminen. Osittaista kumoa-mista harkitsevan tuomioistuimen on ennalta varmistuttava siitä, että päätöksen päätösosan - luettuna yhdessä päätöksen perustelujen kanssa - asiallista, henkilöllistä tai ajallista ulottuvuutta voidaan rajoittaa siten, että päätöksen vaikutukset rajoittuvat mutta päätöksen olennainen sisältö säilyy samana; että näin rajatun kilpailusääntöjen rikkomisen toteennäyttämiseksi on esitetty päätöksen perusteluosassa riittävä markkinatilanteen arviointi ja että yrityksillä, joita asia koskee, on ollut tosiasiallinen mahdollisuus vastata näin määriteltyihin väitteisiin.

4. Perustamissopimuksen 86 artiklassa mainittu "yritys" tarkoittaa, kuten 85 artiklassakin, taloudellista yksikköä.

Kahdella tai useammalla yrityksellä voi olla perustamissopimuksen 86 artiklassa tarkoitettu määräävä asema, kun kahdella tai useammalla riippumattomalla taloudellisella yksiköllä on joillakin tietyillä erityismarkkinoilla sellaisia taloudellisia yhteyksiä, että niillä on näiden yhteyksien vuoksi yhteinen määräävä asema suhteessa muihin toimijoihin kyseisillä markkinoilla. Tällainen tilanne olisi mahdollinen esimerkiksi silloin, kun kahdella tai useammalla riippumattomalla yrityksellä olisi sopimuksen tai lisenssin ansiosta yhteinen teknologinen etulyöntiasema, joka antaisi niille mahdollisuuden toimia riippumattomasti suhtees-sa kilpailijoihin, asiakkaisiin ja viime kädessä myös kuluttajiin.

Asianosaiset

Yhdistetyissä asioissa T-68/89,

Società Italiana Vetro SpA, italialainen yhtiö, kotipaikka San Solvo (Italia), edustajinaan asianajaja Luigi Citarella, Rooma, ja asianajaja Crisanto Mandrioli, Milano, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Ernest Arendt, 4 avenue Marie-Thérèse,

T-77/89,

Fabbrica Pisana SpA, italialainen yhtiö, kotipaikka Milano (Italia), edustajinaan asianajajat Pierre van Ommeslaghe ja Bernard van de Walle de Ghelcke, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Jean-Claude Wolter, 8 rue Zithe,

ja T-78/89,

PPG Vernante Pennitalia SpA (aiemmin Vernante Pennitalia Spa), italialainen yhtiö, kotipaikka Genova (Italia), edustajinaan asianajajat Gianni Manca ja A. J. Manca Graziadei, Rooma, ja asianajajat Michel Waelbroeck ja Alexandre Vandencasteele, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Ernest Arendt, 4 avenue Marie-Thérèse,

kantajina,

joita tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehenään J. E. Collins, Treasury Solicitor's Department, avustajana barrister Stephen Richards, Gray's Inn, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt, kantajien niiden vaatimusten osalta, jotka koskevat ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklan soveltamista,

väliintulijana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään komission oikeudellisen yksikön virkamiehet Enrico Traversa, Julian Currall ja kirjallisen menettelyn aikana lisäksi Hendrik van Lier, avustajina asianajaja Alberto Dal Ferro, Vicenza, ja asianajaja Hervé Lehman, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehenään J. E. Collins, Treasury Solicitor's Department, avustajana barrister Stephen Richards, Gray's Inn, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt, komission niiden vaatimusten osalta, jotka koskevat ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista,

väliintulijana,

jossa vaaditaan kumoamaan ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan mukaisesta menettelystä 7 päivänä joulukuuta 1988 tehty komission päätös 89/93/ETY (IV/31.906 - Tasolasi, EYVL L 33, s. 44),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN

TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. A. O. Edward sekä tuomarit R. García-Valdecasas, K. Lenaerts, H. Kirschner ja R. Schintgen,

kirjaaja: H. Jung,

ottaen huomioon kirjallisen käsittelyn ja 12.-15.11.1991 pidetyn suullisen käsittelyn,

on antanut seuraavan

tuomion

Tuomion perustelut

Kanteen perustana olevat tosiseikat

1 Käsiteltävänä oleva asia koskee vastaajan eli Euroopan yhteisöjen komission (jäljempänä komissio) tekemää päätöstä (jäljempänä päätös), jossa kolmelle kantajana olevalle italialaiselle tasolasin tuottajalle määrätään sakko ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta ja jossa kantajien todetaan rikkoneen perustamissopimuksen 86 artiklaa. Kyseiset kolme päätöksen kohteena olevaa yhtiötä ovat: Società Italiana Vetro (jäljempänä SIV), jonka pääosakkeenomistaja on Ente Finanziamento Industria Manifatturiera (jäljempänä EFIM); Fabbrica Pisana SpA (jäljempänä FP), joka on Saint-Gobain-teollisuuskonsernin (jäljempänä SG) tytäryhtiö; ja Vernante Pennitalia (jäljempänä VP), joka on PPG-Industries Inc.-konsernin, Pittsburg, (jäljempänä PPG) tytäryhtiö.

2 Asiassa kyseessä oleva tuote on päätöksen (sen 2 kohdan) mukaisesti "tasolasi kaikissa muodoissaan". Päätöksessä erotellaan kolme eri tasolasityyppiä: vedetty lasi, valettu lasi ja tärkeimpänä kristalli. Päätöksessä täsmennetään, että nykyisin yli 90 prosenttia tasolasista valmistetaan float-menetelmällä, joka on moderni tuotantomenetelmä, jonka käyttöön ottamisen kustannukset kunkin tuotantolinjan osalta ovat noin 100 miljoonaa ecua.

3 Tasolasin kokonaistuotannossa komissio tekee (päätöksen 5 kohdassa) jaottelun kaksiin markkinoihin: markkinat, joilla lasi menee liikenne- ja erityisesti autoteollisuuteen (jäljempänä autoteollisuuden markkinat), ja markkinat, joilla lasi menee muiden teollisuuden alojen käyttöön, erityisesti rakennus- ja kalustusteollisuuteen (jäljempänä muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinat). Autoteollisuuden markkinoilla autotehtaat saavat lasin suoraan lasin tuottajilta, jotka itse käsittelevät tasolasin auton valmistajien vaatimuksia vastaavaksi. Muiden alojen markkinoilla tasolasi voidaan käyttää käsittelemättömänä (esimerkiksi ikkunalasina) tai käsiteltynä, ja näillä markkinoilla käyttäjät saavat lasin joko suoraan tuottajilta tai välillisesti tukkukauppiailta, tukkukauppias-käsittelijöiltä tai riippumattomilta käsittelijöiltä.

4 Komissio lähetti 28.9.1981 yhtiöille FP, SIV ja VP sekä eräälle tasolasin tukkumyyntiin erikoistuneiden italialaisten yritysten yhteenliittymälle ja kahden vastaavan, jo purkautuneen yhteenliittymän jäsenille päätöksen (81/881/ETY, EYVL L 326, s. 32, jäljempänä vuoden 1981 päätös), jossa niiden todettiin rikkoneen ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa. Komissio esitti päätöksessään, että tukkukauppiaiden yhteenliittymät olivat säännöissään, täytäntöönpanomääräyksissään ja päätöksissään hyväksyneet lausekkeita, jotka koskivat:

- jäsenten velvoitetta ostaa yhteenliittymien välityksellä

- jäsenille osoitettua tuontikieltoa ja velvoitetta hankkia mahdollisesti tuotavat tuotteet, yhteenliittymän ennakkoluvan saamisen jälkeen, valtionjohtoisen kaupan maista

- yhteisen hintaluettelon laatimista ja noudattamista.

Lisäksi komissio esitti, että tuottajat ja tukkukauppiaat olivat tehneet sopimuksia:

- myyntikiintiöistä

- eriytetyn hyvityksen myöntämisestä

- yhteenliittymien jäsenten toimien valvonnasta.

Vuoden 1981 päätös oli lopullinen.

5 Vuoden 1986 maaliskuussa yhtiö Industria Vetraria Alfonso Cobelli (jäljempänä Cobelli), kotipaikka Reggio Calabria, toimialana lasin tukkukauppa, nosti Reggio Calabrian alueellisessa tuomioistuimessa kanteen yhtiöitä FP ja SIV vastaan väittäen, että ne olivat myötävaikuttaneet sen tuhoutumiseen käytöksellä, jota se piti vilpillisenä ja määräävän aseman hyväksikäyttönä. Erityisesti Cobelli väitti, että kyseisillä yhtiöillä oli "hiljainen sopimus", jossa oli mukana myös VP ja jolla "pyrittiin säilyttämään markkinoiden vakaus vahvistamalla hinnat yhtiöiden tuotteiden myyntiä varten". VP:n asianajaja lähetti 25.6.1986 Cobellille kirjeen, jossa kyseinen väite esitettiin virheelliseksi VP:n osalta. Cobellin asianajaja vastasi 15.7.1986 ja ilmoitti "hämmästyksensä, sillä Industria Vetraria Cobelli ja sen omistaja eivät ole milloinkaan kyseenalaistaneet sitä oikeaa suhtautumistapaa ja lähestyttävyyttä, jota Vernante Pennitalia on osoittanut Cobellia kohtaan".

6 Vuoden 1986 heinä- ja elokuussa komissio suoritti perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen eli 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 (EYVL 1962, 13, s. 204, jäljempänä asetus N:o 17) 14 artiklan 2 kohdan nojalla tutkimuksia sekä FP:n, SIV:n ja VP:n että yhden tasolasin tukkumyyntiin erikoistuneen yrityksen eli jo vuoden 1981 päätöksen vastaanottajien joukossa olleen yhtiön Socover SpA (jäljempänä Socover) toimitiloissa.

7 Cobellin omistaja Alfonso Cobelli esitti 31.10.1986 päivätyllä ja komissioon 6.11.1986 saapuneella asiakirjalla komissiolle asetuksen N:o 17 3 artiklan mukaisen hakemuksen, jossa vaadittiin toteamaan, että SIV, FP ja VP olivat rikkoneet kilpailusääntöjä. Cobellin mukaan kyseisten kolmen tuottajan välillä oli jo pitkään ollut sopimus, jolla "pyrittiin valvomaan ja vakauttamaan markkinoita ja poistamaan kaikenlainen keskinäinen kilpailu laatimalla yritysten tuotteiden myynnissä noudatettavia yhteisesti sovittuja hintaluetteloita. Näissä luetteloissa ei ainoastaan määrätty samanlaisista hinnoista homogeenisten tuoteryhmien osalta, vaan niissä vahvistettiin myös samanlaiset myynti- ja maksuehdot, jaettiin asiakaskunta erillisiin ryhmiin niiden kaupallisen merkittävyyden mukaan liikevaihdon ja toimialan perusteella niin, että kuhunkin ryhmään sovellettiin eri myyntihintaa sellaisen "hyvitysasteikon mukaisesti, jossa ero ensimmäisen ja viimeisen ryhmän välillä oli noin 9 prosenttia". Lisäksi Cobelli väitti, että FP ja SIV (ei VP) olivat noin vuodesta 1982 lähtien toteuttaneet "kaupallista strategiaa, jossa lasin tuotannon lisäksi pyrittiin täydellisesti hallitsemaan myös sen jakelua ja jossa markkinoilta suljettiin pois suurin osa toiminnassa olevista tukkukauppias-jakelijoista".

8 Komissio suoritti 13.-15.1.1987 uudestaan asetuksen N:o 17 14 artiklan 3 kohdan mukaisia tutkimuksia FP:n, SIV:n ja VP:n toimitiloissa.

9 VP esitti 20.2.1987 päivätyssä kirjeessä, joka oli osoitettu komission kilpailuasioita hoitavalle pääosastolle (jäljempänä PO IV), huomautuksensa Cobellin tekemästä valituksesta, josta se oli juuri saanut tietää ensimmäistä kertaa, ja esitti erityisesti puolustuksekseen kieltävän lausuman, jonka Cobellin asianajaja oli sille lähettänyt 15.7.1986.

10 Cobelli lähetti PO IV:lle 3.4.1987 vastineen, joka saapui komissioon 10.4.1987 ja jossa se vastasi huomautuksiin, joita FP, SIV ja VP olivat esittäneet sen tekemän valituksen tiedoksi antamisen jälkeen. Tässä vastineessa Cobelli väitti, että FP, SIV ja "toisinaan myös" VP olivat osallistuneet säännöllisiin kokouksiin tukkukauppiaiden kanssa, "toisinaan ryhmäkohtaisten yhteenliittymien taustalla, toisinaan valmistajien suoraan esittämän aloitteen johdosta", ja että nämä kolme tuottajaa:

"- - esittivät jatkuvasti kantoja, jotka olivat täysin yhteneväisiä jakelijoiden vaatimusten kanssa: kaupan pidettävien tuotteiden luettelot, jotka olivat aina täysin samanlaiset ja jotka kyseiset kolme yritystä julkaisivat samanaikaisesti tai lähes samanaikaisesti, lähetettiin suoraan jakelijoille ennen kuin niitä selvitettiin kokouksissa, eikä luetteloista ollut mahdollista keskustella - - sitä vastoin aina, kun muut osallistujat pyrkivät vaikuttamaan valmistajien päätöksiin tai ehdottamaan sopimuksia, joissa heidän omat kaupalliset vaatimuksensa olisi otettu huomioon, valmistajat vastustivat pyrkimyksiä 'yhtenä rintamana'- -

Esimerkkeinä voidaan mainita lukuisia kokouksia niistä kokouksista, jotka pidettiin vuosien 1984 ja 1986 välisenä aikana ja joista useimpiin allekirjoittanut on osallistunut: 19.3.1984 Napolissa SIV:n kutsusta, Barbato; 10.10 ja 31.10.1984 Roomassa, hotelli Sheraton; 19.10.1984 Casertassa, Fontana; 31.10.1984 jälleen kokous Bolognassa, VIC SpA; tiedetään, että näiden kolmen yrityksen kaupallisilla johtajilla oli tärkeitä kokouksia 28.2. ja 2.3.1985 Rooman hotelli Sheratonissa; 18.2.1986 Cataniassa, koolla ainoastaan Tortorici, Donato, Fontana, Milletti (FP), Baldi (SIV) ja Bilotta de Callipo Vetro. Luonnollisestikin edellä mainittujen ja allekirjoittajan tällä hetkellä muistamien kokousten lisäksi on pidetty ja pidetään edelleen lukuisia muita kokouksia, joihin allekirjoittanut ei saa osallistua sen vuoksi, että on tehnyt valmistajia koskevia aloitteita!

Edellä esitetyn tueksi ja sen todistamiseksi, että valmistajien välillä on nimenomaisia sopimuksia, joilla pyritään yhdentämään hinnat ja myyntiehdot, riittää, kun tutkitaan liitteenä olevia laskuja, joissa on samojen päivämäärien ja samojen tuotteiden osalta täsmälleen samanlaiset hinnat - -"

Kommentoituaan laajalti FP:n ja SIV:n käyttäytymistä Cobelli esitti nimenomaisesti VP:tä koskevan poikkeuksen sen vuoksi, että VP, "- - joka toki on ollut osallisena sopimuksissa muiden valmistajien kanssa yhteneväisten luettelojen ja alennusten osalta, on kuitenkin aina kaupallisesti käyttäytynyt täysin moitteettomasti, erityisesti suhteessa allekirjoittajaan, eikä koskaan syyllistynyt väärinkäytöksiin tai salaisiin sopimuksiin, joiden tarkoituksena olisi suosia yhtä elinkeinonharjoittajaa toisten kustannuksella - -".

11 Komissio teki 15.10.1987 päätöksen asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan mukaisen menettelyn vireille panemisesta. Tämän jälkeen, 28.10.1987 se lähetti FP:lle, SIV:lle ja VP:lle kyseisen asetuksen 19 artiklan 1 kohdassa ja neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission asetuksen N:o 99/63/ETY (EYVL 1963, 127, s. 2268, jäljempänä asetus N:o 99/63/ETY) 2 artiklan 1 kohdassa säädetyn kirjallisen väitetiedoksiannon. Tässä väitetiedoksiannossa esitettiin, että kyseiset kolme yritystä olivat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklaa sekä autoteollisuuden alalla, italialaisten yritysten Fiat ja Piaggio vahingoksi, että muilla aloilla. FP, SIV ja VP vastasivat väitetiedoksiantoon kirjallisesti.

12 Asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa ja asetuksen N:o 99/63/ETY 7, 8 ja 9 artiklassa säädetyt kuulemiset pidettiin 9.-10.3.1988. Edustettuina ja kuultuina olivat FP, SIV, VP ja Cobelli. Kuulemisten pöytäkirjaluonnos, jonka liitteenä oli tarvittava asiakirja-aineisto, annettiin kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevän neuvoa-antavan komitean jäsenille. Yrityksille se lähetettiin 25.8.1988. Lopullinen pöytäkirja, joka sisälsi yritysten vaatimusten mukaiset korjaukset, täydennykset ja poistot, lähetettiin niille myöhemmin.

13 Edellä mainitusta pöytäkirjasta ilmenee, että kun Portugalin tasavallan edustaja oli pyytänyt erästä PO IV:n virkamiestä täsmentämään, oliko komissio ollut yhteydessä Fiatiin, virkamies oli vastannut:

"Komissio aikoo vastata tähän kysymykseen myöhemmin."

Kun Italian tasavallan edustaja oli vaatinut vastausta kysymykseen siitä, oliko komissio tehnyt tarkastuksia Fiatin toimitiloissa, samainen virkamies oli vastannut:

"Minulla ei ole mitään lisättävää edellä sanomaani."

Pöytäkirjasta ilmenee myös, että kun Alfonso Cobellia pyydettiin ilmoittamaan kokoukset, joihin VP hänen mukaansa oli osallistunut, hän mainitsi yhden ainoan kokouksen Tropeassa vuonna 1986, ja tässäkin tapauksessa kysymyksessä oli lasin tuottajien juhla, johon osallistui 500 henkilöä perheenjäsenet mukaan lukien.

14 Menettelyn lopussa komissio teki riidanalaisen päätöksensä 7.12.1988. Päätös on jaettu kahteen osaan, jotka koskevat tosiseikkojen tarkastelua (1-58 kohta, jäljempänä tosiseikat) ja niiden oikeudellista arviointia (59-84 kohta, jäljempänä perustelut), minkä jälkeen tulee päätöksen päätösosa. Pääosin päätöksessä toistetaan väitetiedoksiannon sisältö.

15 Tosiseikat-osassa tarkastellaan ensin tasolasin markkinoita erikseen sekä kysymyksessä olevan tuotteen että kysynnän ja tarjonnan kannalta. Tämän jälkeen tarkastellaan yritysten käyttäytymistä muiden alojen markkinoiden, sitten autoteollisuuden markkinoiden ja viimeiseksi yritysten keskinäisen lasikaupan suhteen.

16 Muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinoiden osalta päätöksessä tarkastellaan yritysten moitittua käyttäytymistä viiden eri otsikon alla, jotka ovat:

- hintojen samanlaisuus

- alennusten samanlaisuus

- tärkeimpien asiakkaiden luokittelemisen samanlaisuus

- tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat

- tuottajien ja tukkukauppiaiden väliset suhteet.

17 Päätöksessä esitetään, että "kyseiset kolme italialaista tuottajaa ovat ilmoittaneet, lähes samoina ja toisinaan täysin samoina ajankohtina, samanlaiset hinnat italialaisille asiakkailleen" (18 kohta), että ne "ovat antaneet hinnoista samanlaiset alennukset niiden ryhmien tai tasojen mukaisesti, joihin asiakkaat oli luokiteltu" (20 kohta ) ja että "tärkeimmät asiakkaat luokiteltiin samaan ryhmään tai tasoon näiden hankkiessa tuotteita miltä tahansa kysymyksessä olevalta tuottajalta suhteessa kokonaismäärään, jonka kukin asiakas ostaa tuottajilta yhteensä" (22 kohta). Päätöksessä todetaan lisäksi, että "hintojen ja alennusasteikkojen samanlaisuus sekä yhdenmukaisuus luokiteltaessa tärkeimpiä asiakkaita ryhmiin tai tasoihin johtuu tuottajien välisistä järjestelyistä, joista on sovittu suoraan tapaamisissa, kokouksissa tai yhteydenpidoissa tai tärkeimpien asiakkaiden sanansaattajan välityksellä" (24 kohta). Tämän jälkeen esitetään "näitä järjestelyjä koskevat asiakirjatodisteet" (25-32 kohta). Edelleen, päätöksessä todetaan, että "kolmen italialaisen valmistajan välinen kauppa mahdollistaa tiedon saamisen kilpailijoiden noudattamista hinnoista ja markkinakäyttäytymisestä sopimisen - - Luovutettujen tuotteiden hinnat vahvistettiin aina ja sittemmin mukautettiin luovuttajina olevien tuottajien hintojen muutosten perusteella (33 kohta). Lisäksi "sovittuja hintoja ja alennuksia myös noudatettiin tosiasiallisesti. Tiettyjen laskujen tarkastelusta ilmenee, että kyseiset kolme tuottajaa noudattivat samoja hintoja ja alennuksia erään sellaisen asiakkaan tapauksessa, jonka ostama tuotemäärä vaihteli tuottajakohtaisesti huomattavasti". Tarkastellut laskut on lueteltu päätöksessä (34 kohta).

18 Tuottajien ja tukkukauppiaiden välisistä suhteista päätöksessä todetaan, että "kolme tuottajaa ovat huolehtineet siitä, että niiden hinnat ja alennukset vaikuttavat myös seuraavissa kaupan portaissa". Päätöksessä myönnetään, että ei ole olemassa suoranaisia todisteita kokouksista, joita valituksen tekijänä olevan Cobellin mukaan on pidetty "tukkukauppiaiden kanssa, jotta ne hyväksyisivät ja vyöryttäisivät hintojen korotukset muihin kaupan portaisiin", mutta siinä pidetään kiinni siitä seikasta, että "tietyistä asiakirjoista ilmenee, että tukkukauppiaiden kesken on järjestetty joitakin kokouksia tuottajien aloitteesta ja että tuottajat onnistuvat, ottaen huomioon heidän hintojensa ja alennustensa samanlaisuuden, ohjailemaan tukkukauppiaiden kaupallisia valintoja. Toisaalta näistä asiakirjoista vahvistuu, että asiakkaat odottivat tuottajien hintojen olevan samanlaisia" (35 kohta). Seuraavaksi päätöksessä tarkastellaan tiettyjä asiakirjoja (36-42 kohta). Näiden asiakirjojen perusteella päätöksessä esitetään erityisesti, että "Socover toimii kanavana välitettäessä viestejä tukkukauppiailta tuottajille ja tuottajilta tukkukauppiaille" (36 kohta).

19 Autoteollisuuden suhteen päätöksessä todetaan, että "yritysten jäljempänä lueteltujen asiakirjojen mukaan SIV ja FP ovat sopineet hinnoista ja kiintiöiden jakautumisesta ainakin vuodesta 1982 lähtien. Myös VP on osallistunut näihin järjestelyihin ainakin vuodesta 1983 lähtien, tosin väljemmin kuin kaksi muuta tuottajaa" (43 kohta). Tämän jälkeen päätöksessä tarkastellaan tekijöitä, joita komissio on pitänyt todisteina Fiat-konsernia (44-51 kohta) ja Piaggio-konsernia (52 kohta) koskevista sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista. Fiat-konsernin osalta päätöksessä todetaan hintojen ja kiintiöiden tarkastelun jälkeen, että "nämä kolme tuottajaa ovat vastavuoroisesti myyneet ja ostaneet tuotteita - - tavoitteenaan säilyttää kunkin tuottajan - - markkinakiintiöt tai saavuttaa kiintiöt, joista on sovittu kilpailijoiden kanssa" (48 kohta). Päätöksessä viitataan tuottajien väitteeseen, jonka mukaan Fiat oli "määräävässä asemassa oleva ostaja", ja todetaan, että "riippumatta siitä, millaisia suhteita määräävässä asemassa olevan ostajan ja sen hankkijoiden välille syntyy, on osoitettu, että SIV, FP ja VP ovat olleet yhteistyössä päättääkseen Fiat-konsernia kohtaan omaksuttavasta suhtautumistavasta" (51 kohdan iii alakohdan toinen alakohta). Piaggio-konsernin osalta päätöksessä esitetään, että "SIV ja FP ovat ainakin vuodesta 1983 lähtien sopineet Piaggion hinnoista ja toimitusten jakamisesta" (52 kohta). PT:tä vastaan ei esitetty yhtään väitettä sen suhteesta Piaggio-konserniin.

20 Tuottajien välisen lasikaupan osalta päätöksessä todetaan, että "huomattavia lasimääriä ostetaan ja myydään näiden kolmen tuottajan välillä tehtyjen sopimusten nojalla. Kaupankäynnin tarkoituksena on mahdollistaa, että kullakin tuottajalla olisi koko tuotevalikoima ja myös ne tuotteet, joita tuottaja ei itse valmista, ja että tuottajat säilyttäisivät markkinakiintiönsä. Kaupankäynti mahdollistaa myös markkinoiden ja asiakkaiden jakamisen ja kilpailijoiden noudattamien hintojen tuntemisen - -" (53 kohta). Tämän jälkeen päätöksessä tarkastellaan asiakirjoja (54-56 kohta) ja tuottajien väitteitä (57 ja 58 kohta). Päätöksessä täsmennetään, että "päätöksessä ei pyritä kyseenalaistamaan tuotteiden vastavuoroista ostamista ja myymistä epätavanomaisissa tuotanto-olosuhteissa (tuotantovälineiden uudistaminen, tuotannon keskeytyminen uunien huollon ajaksi, satunnaisten tilausten toimittaminen), vaan - - ainoastaan järjestelmällinen tuotteiden ostaminen ja myyminen, josta on sovittu pitkälle aikavälille ja joka seuraa siitä kauppa- ja teollisuuspolitiikan valinnasta, jonka tuottajat ovat tehneet muiden yritysten välisten järjestelyjen ja/tai kilpailua rajoittavien sopimusten yhteydessä" (58 kohdan i alakohdan ensimmäinen alakohta). Taloudelliselta kannalta "tällä vastavuoroisella kaupankäynnillä poistetaan erikoistumisesta saatava hyöty ja pyritään keinotekoisesti yhdenvertaistamaan kaikki tuottajat, mikä estää asiakaskuntaa taloudellisesti hyötymästä kunkin tuottajan tuotannollisesta ja kaupallisesta erityisasemasta. Kuten näiden kolmen tuottajan hintojen ja alennusten yhdenmukaisuudesta ilmenee, vastavuoroinen kaupankäynti johtaa tasaisiin ja yhdenmukaisiin markkinoihin" (58 kohdan i alakohdan kolmas alakohta). Päätöksessä painotetaan, että kaupankäynti on "järjestelmällistä" ja että se ei ole "määrältään marginaalista vaan huomattavaa" (58 kohdan iii alakohta).

21 Päätöksen perusteluosassa tarkastellaan yritysten käyttäytymistä perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan kannalta (59-73 kohta ja 74-82 kohta).

22 Muiden alojen markkinoiden osalta päätöksessä todetaan, että "samanlaisten hintojen julkaiseminen lyhyellä aikavälillä, jopa samoina päivinä, sekä samanlaisten alennusasteikkojen ja nämä ehdot edukseen saavia asiakkaita koskevien samanlaisten luettelojen ja -ryhmien olemassaolo on seurausta kyseisten tuottajien välisistä järjestelyistä ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista. Asiakirjoista ja huomautuksista - - ilmenee, että FP, SIV ja VP ovat tehneet sopimuksen tai ainakin olleet yhteistoiminnassa, vähintään vuodesta 1983 lähtien ja vuoteen 1986 saakka, soveltaakseen yhdemukaisia myyntihintoja ja -ehtoja" (61 kohta). Sen jälkeen kun päätöksessä on tarkasteltu yritysten väitteitä "sopimuksen" käsitteestä, siinä täsmennetään, että "vaikka kirjelmien ja asiakirjojen sisältöä ei halua pitää yritysten välisinä järjestelyinä, ei ole epäilystä siitä, etteikö näistä kirjelmistä ja asiakirjoista ilmenisi näiden kolmen tuottajan välisen salaisen sopimuksen olemassaoloa kyseisen salaisen sopimuksen täsmällisestä muodosta riippumatta- -" (63 kohdan viides alakohta). Tuottajien ja tukkukauppiaiden välisten suhteiden osalta päätöksessä todetaan, että "tärkeimpien tukkukauppiaiden kokoukset, jotka pidettiin tuottajien aloitteesta ja/tai jotka tuottajat järjestivät, ovat seurausta sellaisista FP:n, SIV:n ja VP:n välisistä järjestelyistä tai yhdenmukaistetuista menettelyistä, joiden tarkoituksena on ohjata tukkukauppiaiden osto- ja myyntipolitiikkaa näiden kolmen yrityksen yhteisten etujen mukaiseksi; taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi tukkukauppiaat eivät pysty välttymään tuottajien vallankäytöltä ja manipulaatiolta" (64 kohta).

23 Muiden alojen markkinoiden osalta päätöksessä päädytään seuraavaan:

"Samanlaisia tuotteita valmistavien yritysten väliset järjestelyt ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja vakavia kilpailunrajoituksia. Näillä järjestelyillä ja menettelytavoilla yritykset ovat itse asiassa sitoutuneet rajoittamaan itsenäistä käyttäytymistään suhteessa asiakaskuntaan, ja ne ovat toimineet siten, että tärkeimmät asiakkaat joutuvat mukautumaan niiden päätöksiin voimatta vapaasti tehdä omia kaupallisia päätöksiään. Näiden rajoitusten vaikutukset ovat sitäkin tuntuvampia sen vuoksi, että FP, SIV ja VP pitävät hallussaan noin 79 prosenttia Italian markkinoista. Kun otetaan huomioon kokonaisosuus, joka tuottajilla on markkinoista tuonneista huolimatta, voidaan todeta, että yritykset ovat kiistanalaisella käyttäytymisellään vähentäneet ostajiensa mahdollisuuksia hyötyä paikallisten tuottajien välisestä kilpailusta. Kun lisäksi otetaan huomioon riskit, joita on olemassa silloin, kun säännöllisiin toimituksiin ei voida luottaa, tärkeimpien ostajina olevien tukkukauppiaiden ja käsittelijöiden on vaikea tulla toimeen ilman Italiassa sijaitsevien tuottajien toimituksia" (66 kohta).

24 Autoteollisuuden markkinoiden ja Fiat-konsernia koskevien suhteiden osalta päätöksessä todetaan, että "FP, SIV ovat vuosina 1982-1986 ja FP, SIV ja VP ovat vuosina 1983-1986 tehneet sopimuksia tai ainakin olleet yhteistoiminnassa koskien Fiat-konserniin sovellettavia hintoja ja vuosina 1982-1987 koskien markkinoiden jakamista ja siten kyenneet täysin ennakoimaan käyttäytymisen suhteessa toisiinsa. FP:n ja SIV:n väliset sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat - - ovat paljon vakavampia rikkomuksia kuin VP:n kanssa tehdyt rikkomukset. Kuitenkin myös VP:n käyttäytyminen muodostaa - - rikkomuksen siltä osin kuin VP on osallistunut hintoja koskeviin järjestelyihin tai yhdenmukaistettuihin menettelyihin, - - täsmällisesti noudattanut hintojen muutoksia, - - osallistunut toimitusten jakamista koskeviin järjestelyihin ja - - työstänyt, kuten se tekee edelleen, käsittelemättömiä ja käsiteltyjä tuotteita kilpailijoidensa lukuun" (67 kohta).

25 Yritysten ja Piaggio-konsernin välisten suhteiden osalta päätöksessä katsotaan, että "FP ja SIV ovat vuoden 1982 lopun ja vuoden 1986 välillä sopineet tai olleet yhteistoiminnassa koskien Piaggio-konserniin sovellettavia hintoja ja kunkin yrityksen toimittamia määriä ja tavaroita. Näillä sopimuksilla ja menettelytavoilla, jotka ovat ilmeisiä rikkomuksia, nämä kaksi tuottajaa ovat vahvistaneet pitkän aikavälin strategian, jolla on pyritty saamaan kyseinen asiakas jakamaan tilauksensa tuottajien päätöksen mukaisesti ja siten differoitujen hintojen järjestelmän avulla aiheuttamaan se, että Piaggiolla ei olisi mitään taloudellisia mahdollisuuksia valita hankintalähteitään. Tällainen käyttäytyminen on luonteeltaan sitäkin vakavampaa sen vuoksi, että FP ja SIV ovat käytännössä toteuttaneet sopimuksensa, toteuttamisen aikana mukauttaneet niitä olosuhteiden mukaan ja jatkaneet sopimusten soveltamista yli alun perin sovitun ajan" (68 kohta).

26 Yleisesti autoteollisuuden markkinoiden osalta päätöksessä esitetään seuraavaa:

"Edellä esitetyt sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat 85 artiklan 1 kohdan mukaisia kilpailunrajoituksia. Näillä sopimuksilla ja menettelytavoilla kyseiset tuottajat ovat luoneet markkinatilanteen, jossa mahdollisuudet tuottajien väliseen kilpailuun on suljettu pois tai jossa näitä mahdollisuuksia on ainakin vähennetty minimiin. Näiden sopimusten ja menettelytapojen ansiosta asianomaiset yritykset ovat voineet asettaa tavoitteeksi ja myös saavuttaa hintojen ja markkinoiden tasapainon vahvistumisen tasolle, joka eroaa tasosta, joka olisi voinut syntyä normaalissa kilpailutilanteessa, ja selkiyttää omia markkina-asemiaan. Kyseisten tuottajien toteuttamien rajoitusten vaikutukset ovat huomattavia, sillä FP ja SIV pitävät hallussaan 80 prosenttia Italian autolasimarkkinoista ja FP, SIV ja VP noin 95 prosenttia näistä markkinoista. Kiistanalaisen käyttäytymisen takia käyttäjillä ei ole ollut mahdollisuutta hyötyä paikallisten tuottajien välisestä kilpailusta, kun otetaan huomioon, että tuonneista huolimatta näiden tuottajien myyntien määrä on ollut huomattavan suuri kyseisillä markkinoilla. Lisäksi on otettava huomioon, että toimitusten säännöllisyyden varmistamiseksi käyttäjät eivät pysty olemaan ilman Italiassa sijaitsevien tuottajien toimituksia" (69 kohta).

27 Lasikaupan osalta päätöksessä esitetään seuraavaa:

"Sopimukset - - jotka koskevat kolmen tuottajan välistä järjestelmällistä lasikauppaa, ovat 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja huomattavia kilpailunrajoituksia, sillä niiden vuoksi asianosaiset eivät voi käyttäytyä itsenäisesti eivätkä yksilöllisesti mukautua olosuhteisiin. Näillä sopimuksilla kukin tuottaja jättää käyttämättä hyödyn, jonka se asiakkaille suunnatun suoramyynnin kasvun ansiosta voisi saada muiden valmistajien tuotteen vähyydestä sekä omasta tuotantokapasiteetistaan, erikoistumisestaan ja teknisestä käsittelykapasiteetistaan, ja suojautuu itse tällaiselta riskiltä päinvastaisessa tapauksessa - - Näiden sopimusten perimmäisenä tarkoituksena on jakaa markkinat ja asiakkaat kyseisten tuottajien kesken ja välttää tuottajien markkina-aseman muutoksia eri osamarkkinoilla ja käyttäjien taholta mahdollisesti tulevia paineita. Autoteollisuuden markkinoilla markkinoiden ja asiakkaiden jakaminen ulottuu kuitenkin pidemmälle: Tietyt tuottajat toimivat alihankkijoina tarvittavan teknisen varustelun ja käsittelytehtaat omistaville kilpailijoilleen tarkoituksenaan mukautua kutakin asiakasta varten olevaan toimituskiintiöön" (70 kohta).

28 Tämän jälkeen päätöksessä todetaan, että kysymyksessä olevat kilpailunrajoitukset voivat huomattavalla tavalla vaikuttaa yhteisön sisäiseen kauppaan, sillä "hintajärjestelyt koskevat myös tuotteita, joita SIV on tuonut muista jäsenvaltioista, FP muista Saint-Gobain-konsernin yhtiöistä ja VP Boussois-tytäryhtiöstä" ja "lasikaupasta tehdyt sopimukset koskevat myös niitä näiden kolmen yrityksen tuotteita, jotka on tarkoitettu vientiin"; nämä sopimukset "vaikuttavat Italiassa saavutettavaan myyntiin naapurimaissa tuotettujen tavaroiden tuonnin vuoksi" ja "näillä menettelytavoilla määritellään yhdenmukaisten kauppaehtojen rakenne, joka on eroaa siitä differoitujen ehtojen rakenteesta, joka olisi vallinnut, jos kilpailua ei olisi rajoitettu, ja siten muutetaan valtioiden välisiä kauppavirtoja siitä, mitä ne olisivat olleet ilman rajoituksia"; "nämä sopimukset ja järjestelyt vaikuttavat huomattavalla tavalla valtioiden väliseen kauppaan vahvistamalla luonteeltaan kansallisia jaotteluja, jotka estävät perustamissopimuksessa tavoitteeksi asetettua taloudellista vuorovaikutusta" (71 kohta).

29 Sen jälkeen kun päätöksessä on suljettu pois perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltaminen käsiteltävänä olevaan asiaan (72 ja 73 kohta), siinä tarkastellaan 86 artiklan soveltamisen edellytyksiä määrittelemällä ensin relevanttien markkinoiden käsite. Tuotteen kannalta päätöksessä todetaan, että tasolasin markkinoita on pidettävä erityisinä markkinoina, ja maantieteelliseltä kannalta siinä todetaan, että Italian markkinoita on pidettävä relevantteina markkinoina, joilla kilpailua tutkitaan. Päätöksen mukaan "tuotantoyksiköiden maantieteellinen sijainti on elintärkeä tekijä lasiteollisuudessa" ja kuljetuskustannukset "ovat myös tärkeä tekijä"; "jos halutaan varmistaa yrityksen kannattavuus, rajan yli voidaan myydä ainoastaan marginaalisilla kustannuksilla tuotettuja määriä" ja "paikalliset tuottajat hallitsevat suurinta osaa kotimaan markkinoista" (77 kohdan ensimmäinen alakohta). Näin ollen "tuotantoyksiköiden sijainnin logistisesta ja taloudellisesta tärkeydestä seuraa, että toimitusten säännöllisyyden varmistamiseksi käyttäjät voivat ensisijaisesti luottaa ainoastaan paikallisiin tuottajiin" (77 kohdan toinen alakohta).

30 Seuraavaksi päätöksessä tarkastellaan "kollektiivisen määräävän aseman" olemassaoloa. Siinä esitetään, että "FP, SIV ja VP, jotka ovat osallisina kiinteässä oligopolissa, ovat tietyssä määrin itsenäisiä suhteessa kilpailupaineisiin, mikä mahdollistaa, että ne voivat estää tehokkaan kilpailun säilymisen ja erityisesti että niiden ei tarvitse ottaa huomioon muiden markkinoilla toimivien käyttäytymistä" (78 kohta).

31 Päätöksen mukaan "FP:n, SIV:n ja VP:n kollektiivinen määräävä asema" johtuu siitä, että "noin 79 prosentin markkinaosuus (muiden alojen markkinoiden osalta) ja noin 95 prosentin markkinaosuus (autoteollisuuden markkinoiden osalta) riittävät jo yksinään antamaan FP:lle, SIV:lle ja VP:lle määräävän aseman Italian tasolasimarkkinoilla"; "kotimaan tarjonnan välitön kontrolli ja ulkoisen tarjonnan välillinen kontrolli mahdollistavat, että nämä kolme yritystä voivat noudattaa sellaista kaupallista politiikkaa, joka ei ole riippuvainen markkinoiden kehityksestä ja kilpailuolosuhteista"; "yrityksistään huolimatta kilpailevat yritykset eivät ole onnistuneet heikentämään näiden kolmen yrityksen asemaa Italian markkinoilla"; "nämä yritykset ovat markkinoilla yhtenä kokonaisuutena eivätkä yksilöinä"; "näillä kolmella tuottajalla on yhteisesti erityisiä siteitä tukkukauppiasryhmään, joka muodostuu Italian tärkeimmistä lasin jälleenmyyjistä, sillä ne tekevät aloitteen ryhmän kokouksista, tekevät kaikkensa saadakseen ryhmän hyväksymään hintojen muutokset ja heijastamaan muutokset seuraaviin kaupan portaisiin"; "näiden kolmen tuottajan taloudelliset päätökset ilmentävät niiden vankkaa keskinäistä riippuvuutta hinnoissa, myyntiehdoissa, asiakassuhteissa ja kaupallisissa strategioissa" ja "lisäksi nämä yritykset ovat tuotannon tasolla laatineet keskinäiset rakenteelliset siteet järjestelmällisellä kaupankäynnillään" (79 kohta).

32 Päätöksessä todetaan, että yritysten analysoidussa käyttäytymisessä on kysymys kollektiivisen määräävän aseman väärinkäytöstä, "koska tämä käyttäytyminen rajoittaa käyttäjien mahdollisuutta valita hankintalähteensä ja rajoittaa muiden yhteisön tasolasin tuottajien markkinoita" (80 kohta) ja "koska se on yhteensoveltumaton perustamissopimuksen 3 artiklan f alakohdassa määrätyn tavoitteen kanssa, jonka mukaan luodaan kilpailujärjestelmä, jolla taataan, ettei kilpailu sisämarkkinoilla vääristy" (81 kohdan ensimmäinen alakohta). Päätöksessä esitetään erityisesti, että "nämä kolme yritystä ovat vieneet asiakkailta mahdollisuuden kilpailuttaa hankkijoita hinnoissa ja myyntiehdoissa sekä rajoittaneet markkinoita vahvistamalla myyntikiintiöt autoteollisuuden lasimarkkinoille ja siten selkiyttäneet saavutettuja markkina-asemia ja rajoittaneet kilpailevien tuottajien pääsyä markkinoille" (81 kohdan ensimmäinen alakohta).

33 Lopuksi päätöksessä selvitetään seikat, jotka on otettu huomioon sakkoja vahvistettaessa. Päätöksen mukaan sakkoja ei ole tarpeen määrätä 86 artiklan nojalla, sillä "yrityksille on määrättävä sakkoja ainoastaan vakavammista rikkomuksista" ja "kollektiivisen määräävän aseman käsitettä käytetään ensimmäistä kertaa" (84 kohdan a alakohta). Päätöksessä todetaan, että "rikkomukset ovat olleet suhteellisen pitkäkestoisia" (84 kohdan b alakohta), että "ne ovat perinteisen tyyppisiä", että "niiden luokittelusta 85 artiklan valossa ei ole epäilystä" sekä että ne ovat "erityisen vakavia" (84 kohdan c alakohta). Kuitenkin "sakkojen määrän kohtuullistamiseksi on otettu huomioon, että on ollut ajanjaksoja, joiden aikana kysyntä on laskenut, minkä vuoksi yritykset ovat kärsineet tappioita" (84 kohdan d alakohta). Edelleen, "VP on ollut huomattavasti vähäisemmässä roolissa kuin FP ja SIV" (85 kohta).

34 Näiden seikkojen perusteella komissio on tehnyt seuraavan päätöksen:

"1 artikla

Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA ovat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa osallistumalla seuraaviin sopimuksiin ja rajoittaviin menettelytapoihin:

a) Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA 1.6.1983 ja 10.4.1986 välisenä aikana hintoja ja myyntiehtoja koskeviin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin sekä järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joilla pyrittiin ohjaamaan tärkeimpien tukkukauppiaiden osto- ja myyntipolitiikkaa muilla kuin autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

b) Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro-SIV SpA 26.10.1982 ja 1.12.1986 välisenä aikana sekä Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA 11.5.1983 ja 1.12.1986 välisenä aikana sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin hinnoista, joita sovellettiin Fiat-konserniin autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

c) Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA 1.1.1982 ja 30.6.1987 välisenä aikana sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin kiintiöiden jakamisesta Fiat-konsernin toimituksissa autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

d) Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro-SIV SpA 1.1.1983 ja 1.5.1986 välisenä aikana sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin kiintiöiden soveltamisesta Piaggio-konsernin toimituksissa autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

e) Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA 1.1.1982 ja 31.12.1986 välisenä aikana sopimuksiin kaupankäynnistä tasolasin markkinoilla pyrkimyksenään jakaa markkinat.

2 artikla

Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA ovat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklaa käyttämällä väärin kollektiivista määräävää asemaansa siten, että ne ovat evänneet asiakkailta mahdollisuuden kilpailuttaa hankkijoita hinnoissa ja myyntiehdoissa sekä rajoittaneet markkinoita vahvistamalla myyntikiintiöt autoteollisuuden lasimarkkinoille:

a) Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA, 1.6.1983 ja 10.4.1986 välisenä aikana muilla kuin autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

b) Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro-SIV SpA 26.10.1982 ja 1.12.1986 välisenä aikana ja Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA 11.5.1983 ja 1.12.1986 välisenä aikana Fiat-konsernille myydyn autoteollisuuden tasolasin hintojen osalta;

c) Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA 1.1.1982 ja 30.6.1987 välisenä aikana Fiat-konsernille myydyn autoteollisuuden tasolasin toimituskiintiöiden osalta;

d) Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro-SIV SpA 1.1.1983 ja 1.5.1986 välisenä aikana Piaggio-konsernille myydyn autoteollisuuden tasolasin toimitusten hintojen ja kiintiöiden osalta.

3 artikla

Yritysten Fabbrica Pisana SpA, Società Italiana Vetro-SIV SpA ja Vernante Pennitalia SpA on välittömästi lopetettava edellä 1 ja 2 artiklassa tarkoitettu toiminta (elleivät ne ole näin jo tehneet), ja tulevaisuudessa niiden on "tasolasin" alalla pidättäydyttävä sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joilla voi olla samanlainen tai samankaltainen tavoite ja vaikutus, myös sellaisesta yleensä salassapidettävien tietojen vaihdosta, jonka ansiosta ne voisivat seurata hintoja tai markkinoiden jakamista koskevien nimenomaisten tai hiljaisten sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen täytäntöönpanoa.

4 artikla

Tämän päätöksen kohteena oleville yrityksille määrätään seuraavat sakot 1 artiklassa todetuista rikkomuksista:

- Fabbrica Pisana SpA: 7 miljoonaa ecua;

- Società Italiana Vetro-SIV SpA: 4,7 miljoonaa ecua;

- Vernante Pennitalia SpA: 1,7 miljoonaa ecua.

5 ja 6 artikla

(omissis)"

Menettely

35 Kantajat nostivat 10.3.1989 (SIV), 22.3.1989 (FP) ja 23.3.1989 (VP) jättämillään kannekirjelmillä kanteet yhteisöjen tuomioistuimessa päätöksen kumoamista varten. Kanteet rekisteröitiin yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamossa asioiksi 75/89 (SIV), 97/89 (FP) ja 98/89 (VP).

36 Yhdistynyt kuningaskunta pyysi yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 8.9.1989 jättämällään hakemuksella päästä väliintulijaksi käsiteltävänä olevassa asiassa tukemaan komission vaatimuksia siltä osin kuin ne koskivat ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista ja tukemaan kantajien vaatimuksia siltä osin kuin ne koskivat ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklan soveltamista.

37 Yhteisöjen tuomioistuin hyväksyi 4.10.1989 antamallaan määräyksellä Yhdistyneen kuningaskunnan väliintulijaksi asioissa 75/89, 97/89 ja 98/89. Yhteisöjen tuomioistuin ei asettanut väliintulolle rajoituksia.

38 Ennen kirjallisen menettelyn loppuun saattamista yhteisöjen tuomioistuin siirsi Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti nämä kolme asiaa 15.11.1989 antamillaan määräyksillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle, jossa ne rekisteröitiin asioiksi T-68/89 (SIV), T-77/89 (FP) ja T-78/89 (VP). Kirjallinen menettely jatkui ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

39 Väliintulija esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 4.2.1990 jättämässään kirjelmässä kirjalliset huomautuksensa, jotka olivat samat kaikissa kolmessa asiassa sen vuoksi, että sen mukaan väitteet, joita se aikoi esittää, koskivat periaatekysymyksiä, jotka eivät muuttuneet kunkin asian olosuhteiden tai kunkin kantajan väitteiden mukaan. Väliintulija täsmensi lisäksi seuraavaa:

"Perustamissopimuksen 85 artiklan osalta Yhdistynyt kuningaskunta on väliintulijana ainoastaan täsmentääkseen, että sen väliintuloa kantajien vaatimusten tueksi 86 artiklan osalta ei saa missään tapauksessa käsittää kantajia tukevaksi ilmaisuksi 85 artiklan osalta. Yhdistynyt kuningaskunta yhtyy päätelmiin, jotka komissio on esittänyt päätöksessään 85 artiklan soveltamisesta. Yhdistynyt kuningaskunta pitää myös määrättyjen sakkojen tasoa asianmukaisena. Yhdistynyt kuningaskunta ei halua esittää täydentäviä huomautuksia kummastakaan edellä esitetystä seikasta."

Kussakin kolmessa asiassa esittämässään vastauksessa komissio kehotti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta määräämään Yhdistyneen kuningaskunnan valitsemaan asianosaisista sen, jota se aikoi tukea.

40 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin kertomuksen johdosta 7.5.1991 antamillaan määräyksillä edetä asian selvittämis- ja prosessinjohtotoimiin ja antaa ne esittelevän tuomarin tehtäväksi. Esittelevä tuomari toimi puheenjohtajana 29.-30.5.1991 asianosaisten kanssa pidetyssä epävirallisessa kokouksessa.

41 Tässä kokouksessa esittelevä tuomari selitti asianosaisille, että asiakirja-aineiston tutkimista ja menettelyn kulkua helpottaakseen hän halusi kokouksen jälkeen esittää tuomioistuimelle suullista käsittelyä varten laaditut kertomukset, joiden sisällön kukin asianosainen voisi hyväksyä kantansa täydellisenä ja yksityiskohtaisena selvityksenä, sekä yhden ainoan kaikkia asioita yhteisesti koskevan asiakirja-aineiston, joka sisältäisi kaikki ne asiakirjat, joita asianosaiset pitivät tärkeinä asiansa ratkaisemisen kannalta. Hän kehotti asianosaisia esittämään huomautuksensa suullista käsittelyä varten laadittavan kertomuksen luonnoksesta, jonka hän oli antanut niille tiedoksi, sekä yhteiseen asiakirja-aineistoon sisällytettävien asiakirjojen luettelosta. Lisäksi hän kehotti komissiota antamaan alkuperäisessä muodossa ne asiakirjatodisteet, joiden perusteella se oli tehnyt päätöksensä.

42 Yhdistyneen kuningaskunnan väliintulon osalta kyseisen maan edustaja vahvisti 4.2.1990 laaditussa väliintulokirjelmässä ja edellä 39 kohdassa esitetyn kannan. Edustaja ilmoitti, että hän rajoittuisi suullisessa esityksessään esittämään näkökantansa, joka tukee kantajien vaatimuksia ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklan soveltamisen osalta. Tällöin komissio ilmoitti, että se ei enää vastustanut väliintulon hyväksymistä.

43 Markkinoiden arvioinnin osalta asianosaiset myöntyivät yhteisestä sopimuksesta liittämään yhteiseen asiakirjaan kaikki tilastotiedot, joita tarvittiin Italian ja Euroopan tasolasimarkkinoiden toiminnan arvioimiseksi. Ne totesivat olevansa yhtä mieltä siitä, että asiassa ei tältä osin tarvittu asiantuntijalausuntoa.

44 Komissio totesi suorittamistaan tarkistuksista, että tukkukauppiaiden osalta se oli tehnyt tutkimuksia ainoastaan Socover-yhtiön tiloissa ja että kaikki tällöin löydetyt asiakirjat oli tunnistettu. Autoteollisuuden markkinoiden osalta komissio totesi lisäksi, että se ei ollut tehnyt tarkastuksia tai muuta tutkimusta Fiatin ja Piaggion tiloissa ja että se ei ollut pyytänyt näiltä yrityksiltä mitään tietoja.

45 Tiettyjä asianosaisten esittämiä asiakirjoja koskevasta vastalauseestaan komissio totesi edelleen vastustavansa "Mazzucca"-ehdotusta tukkukauppiaiden konsortion perustamisesta, mutta se hyväksyi kuitenkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antaisi asiasta ratkaisun tuomiossaan siltä osin kuin se olisi tarpeen.

46 VP:n 19.11.1990 esittämän pyynnön osalta, joka koski 25.2.1985 päivätyn yrityksen sisäisen tiedotteen ja sen liitteenä olevan luettelon liittämistä asiakirja-aineistoon, komissio ja VP sopivat siitä, että kyseiset asiakirjat voidaan liittää asiakirja-aineistoon, jos siihen liitetään myös maininta niiden myöhästyneestä liittämisestä, ja että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voisi tarvittaessa tehdä tuomiossaan ratkaisun niiden huomioon ottamisesta. Asiakirjat lähetettiin komissiolle, joka esitti niitä koskevat kirjalliset huomautuksensa. Tukkukauppiaiden konsortion perustamista koskeva ehdotus, VP:n esittämät kaksi asiakirjaa sekä niitä koskevat komission huomautukset sisällytettiin yhteiseen asiakirja-aineistoon, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi päättää niiden tutkittavaksi ottamisesta.

47 Lisäksi komissio vahvisti, että sivuja 47 ja 50 FP:n vastineesta sille lähetettyyn väitetiedoksiantoon ei ollut annettu tiedoksi VP:lle ja SIV:lle hallinnollisen menettelyn aikana, minkä vuoksi niitä ei voinut käyttää todisteena kyseisiä yrityksiä vastaan.

48 Todistajien haastamista ja kuulemista koskevien vaatimusten osalta VP luopui vaatimuksestaan yhden Socoverin työntekijän, herra Borgonovon, kuulemisesta todistajana siitä merkityksestä, joka on hänen laatimillaan muistiinpanoilla, joihin päätöksessä vedottiin todisteina VP:tä vastaan. VP ainoastaan viittasi Borgonovon laatimaan kirjalliseen lausuntoon, jonka VP oli antanut todisteeksi. VP luopui myös vaatimuksestaan kuulla Fiatin toimivaltaista edustajaa todistajana VP:n käyttäytymisestä suhteessa Fiatiin.

49 Komissio hankki kaikki yhden FP:n työntekijän, herra Benvenutin, käsinkirjoittamat muistiinpanot, joista oli jo otettu useita otteita asiakirja-aineistoon. Tämän jälkeen FP neuvotteli komission kanssa muistiinpanojen merkityksellisten sivujen saattamisesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ja muiden asianosaisten tietoon. Asianosaiset pääsivät sopimukseen muistiinpanojen toisintamisesta.

50 Komissio vahvisti esittelevän tuomarin vaatimuksesta, että päätöksen 79 kohdan kuudennen alakohdan virke "nämä yritykset ovat markkinoilla yhtenä kokonaisuutena eivätkä yksilöinä" oli olennainen osa sen kannasta, joka koski perustamissopimuksen 86 artiklan sovellettavuutta ja jonka aiheellisuudesta sen oli esitettävä todisteet.

51 Asianosaiset antoivat luvan käsiteltävinä olevan kolmen asian mahdolliseen yhdistämiseen suullista käsittelyä varten.

52 Kyseisen kokouksen jälkeen asianosaiset antoivat täydentäviä asiakirjatodisteita ja esittivät huomautuksensa suullista käsittelyä varten laadittavan kertomuksen luonnoksista. Esittelevän tuomarin vaatimuksesta komissio antoi tiedoksi luettelon - joka saapui ensimmäisen oikeusasteen kirjaamoon 14.6.1991 - jossa esitettiin asiakirjat, joissa komission mukaan nimenomaisesti tai epäsuorasti viitattiin VP:hen. Esittelevä tuomari laati lopullisen suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen kullekin asialle sekä yhteisen asiakirja-aineiston, joka sisälsi asiakirjat - tarvittaessa myös asianosaisten hyväksymät jäljennökset ja käännökset - joiden perusteella asianosaiset olivat sopineet edettävän suullisten esitysten kuulemiseen. (Yhteisen asiakirja-aineiston asiakirjat mainitaan jäljempänä viitteen ja sivunumeron kanssa.)

53 Asiat T-68/89, T-77/89 ja T-78/89 yhdistettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 4.6.1991 antamalla määräyksellä suullista käsittelyä varten.

54 Asianosaisten suulliset esitykset ja heidän vastauksensa ensimmäisen oikeusasteen esittämiin kysymyksiin kuultiin 12.-15.11.1991 pidetyssä istunnossa.

55 Suullisen käsittelyn aikana ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kehotti asianosaisia esittämään huomautuksensa asioiden T-68/89, T-77/89 ja T-78/89 mahdollisesta yhdistämisestä tuomion antamista varten. Asianosaiset eivät vastustaneet asioiden yhdistämistä.

56 Koska asiat T-68/89, T-77/89 ja T-78/89 liittyvät asiasisällöltään toisiinsa, ne voidaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti yhdistää tuomion antamista varten.

Asianosaisten vaatimukset

57 Kantajana oleva SIV vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) kumoamaan ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan mukaisesta menettelystä 7 päivänä joulukuuta 1988 tehdyn komission päätöksen (IV/31.906 - Tasolasi) menettelysääntöjen rikkomisen ja joka tapauksessa ainakin kontradiktorisen menettelyn yleisen periaatteen ja erityisesti puolustautumisoikeuksien noudattamatta jättämisen vuoksi;

2) kumoamaan komission päätöksen sen vuoksi, että siinä on rikottu ja virheellisesti sovellettu perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa luettuna yhdessä perustamissopimuksen 2 artiklan ja 3 artiklan f alakohdan määräyksen kanssa;

3) toissijaisesti, kumoamaan päätöksen perustamissopimuksen 86 artiklan väitetyn rikkomisen osalta;

4) toissijaisesti, kumoamaan SIV:n maksettavaksi määrättyjä sakkoja koskevan päätöksen päätösosan 4 artiklan sen vuoksi, että päätöksessä ei ole perusteltu sakkojen määrittelemisessä käytettyjä perusteita, ja/tai ottaen huomioon vaikutukset, joita sakkojen maksamisesta voisi aiheutua; ja

5) edelleen toissijaisesti kaikkiin edellisiin vaatimuksiin nähden, kohtuullistamaan SIV:n maksettavaksi määrättyjen sakkojen määrää.

58 Vastauksena kantajana olevan SIV:n vaatimuksiin komissio vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) hylkäämään kanteen perusteettomana; ja

2) velvoittamaan kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

59 Kantajana oleva FP vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) kumoamaan kanteen kohteena olevan päätöksen 1, 2 ja 3 artiklan siltä osin kuin ne koskevat kantajaa;

2) kumoamaan kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklan siltä osin kuin siinä määrätään kantajan maksettavaksi sakko tai toissijaisesti olennaisesti alentamaan kyseisen sakon määrää; ja

3) velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

60 Vastauksena kantajana olevan FP:n vaatimuksiin komissio vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) hylkäämään kanteen perusteettomana; ja

2) velvoittamaan kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

61 Kantajana oleva VP vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) kumoamaan ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan mukaisesta menettelystä asiassa IV/31.906 - Tasolasi 7 päivänä joulukuuta 1988 tehdyn komission päätöksen siltä osin kuin päätöksessä todetaan, että

a) VP on 1.6.1983 ja 10.4.1986 välisenä aikana osallistunut hintoja ja myyntiehtoja koskeviin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin sekä järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joilla pyrittiin ohjaamaan tärkeimpien tukkukauppiaiden osto- ja myyntipolitiikkaa muilla kuin autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

b) VP on osallistunut 11.5.1983 ja 1.12.1986 välisenä aikana sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat hintoja, joita sovellettiin Fiat-konserniin autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

c) VP on osallistunut 1.1.1982 ja 30.6.1987 välisenä aikana sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat kiintiöiden jakamista Fiat-konsernin toimituksissa autoteollisuuden tasolasimarkkinoilla;

d) VP on osallistunut 1.1.1982 ja 31.12.1986 välisenä aikana sopimuksiin, jotka koskivat kaupankäyntiä tasolasin markkinoilla ja joilla pyrittiin jakamaan markkinat;

ja määrätään VP:lle sakko näillä perusteilla; ja

2) velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

62 Vastauksena kantajana olevan VP:n vaatimuksiin komissio vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) hylkäämään kanteen perusteettomana; ja

2) velvoittamaan kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

63 Kussakin asiassa väliintulija vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) kumoamaan kanteen kohteena olevan päätöksen 2 artiklan sekä sen 3 artiklan siltä osin kuin siinä viitataan 2 artiklaan; ja

2) hylkäämään kanteen muilta osin perusteettomana perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisen ja määrättyjen sakkojen tason osalta.

SIV:n väitteet menettelystä ja päätöksen perusteluista

A SIV:n väitteet

64 Ennen pääasiaa koskevien väitteiden esittämistä SIV esittää useita väitteitä menettelysääntöjen, erityisesti kontradiktorisen periaatteen ja yleisemmin puolustautumisoikeuksien, noudattamisesta.

65 SIV arvostelee sitä, että komissio asetti sille hyvin lyhyet määräajat kannan esittämistä varten, vaikka komission oma toiminta ulottui hyvin pitkälle aikavälille. SIV vetoaa tältä osin yhdistetyissä asioissa 100-103/80, Musique Diffusion française vastaan komissio, 7.6.1983 annettuun tuomioon (Kok. 1983, s. 1825) ja asiassa 85/76, Hoffman-La Roche vastaan komissio, 13.2.1979 annettuun tuomioon (Kok. 1979, s. 461), joissa yhteisöjen tuomio-istuin painotti puolustuksen oikeutta saada ilmaista kantansa väitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden todellisuudesta ja merkityksellisyydestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio oli käyttänyt tukena väitteelleen perustamissopimuksen rikkomisesta.

66 SIV, joka korostaa aktiivista ja ratkaisevaa vaikutusta, joka Cobellilla olisi voinut olla komission toimintaan, väittää, että komissio on pitänyt Cobellia koskevan asiakirja-aineiston salassa. Tämän vuoksi se vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta määräämään, että komission on oikeudenkäyntimenettelyn aikana esitettävä kaikki muistiinpanot ja koko kirjeenvaihto ja kaikki materiaali, joka koskee Alfonso Cobellin ja/tai hänen yrityksensä ja asianajajiensa ja komission välisiä suhteita komissiossa vireillä olleen menettelyn osalta.

67 SIV:n mukaan komissio oli Fiatin toimitiloissa kerännyt sellaisia kyseisen konsernin ja lasin tuottajien välisiä kaupallisia suhteita koskevia tietoja, joista se ei ollut ilmoittanut asianosaisille eikä neuvoa-antavan komitean jäsenille. SIV vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antaa määräyksen neuvoa-antavan komitean antamaa lausuntoa koskevan pöytäkirjan sekä kaikkien asiakirjojen ja komitean tai sen jäsenten ja komission välillä käydyn kirjeenvaihdon esittämisestä.

68 SIV:n mukaan perusteluihin, joiden nojalla päätöksen loppupäätelmät on tehty, liittyy vakavia puutteellisuuksia. Komissio on esimerkiksi vahvistanut väitteen Italian lasin tuottajien soveltamista samanlaisista tukkukauppiaita koskevista alennuksista sen jälkeen kun se on - esitetyn väitteen yleistä aiheellisuutta ja objektiivisuutta tutkimatta - valikoiden valinnut ne niistä (harvoista) todisteista, jotka voisivat tällaista väitettä tukea. Taipumus vahvistaa tiettyjä päätelmiä tukevat perustelut johtuu SIV:n mukaan ainoastaan siitä, että kolmansien osapuolten oikeina pitämät ja esittämät väitteet on passiivisesti hyväksytty.

69 Lisäksi SIV väittää, että komissio on käytännöllisesti katsoen jättänyt huomioimatta näiden kolmen asianomaisen tuottajan esittämät väitteet ja asiakirjat ja pelkästään siirtänyt väitetiedoksiannon olennaisen sisällön päätökseen.

70 Vastauksessaan SIV esittää myös, että komissio on asiassa samanaikaisesti sekä tuomioistuinviranomaisena että asianosaisena. Vaikka yhteisöjen tuomio-istuin on jo hylännyt tällaisen väitteen (yhdistetyt asiat 209-215/78, Van Landewyck v. komissio, ns. Fedetab-tapaus, tuomio 29.10.1980, Kok. 1980, s. 3125 sekä edellä mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française, tuomio 7.6.1983), kantaja kehottaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta arvioimaan uudelleen tätä oikeuskäytäntöä ottaen huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 14 artiklan 1 kohdan. SIV:n mukaan perustelut, joihin yhteisöjen tuomioistuin aiemmin tukeutui, eivät enää ole riittäviä, sillä kaikkia kansallisia menettelyjä, myös hallintotuomioistuimia, koskeva uudistus, joka johtui velvoitteesta mukauttaa kansalliset järjestelmät kansainvälisten yleissopimusten periaatteiden mukaisiksi, ulottaa välttämättä vaikutuksensa myös yhteisön järjestelmään.

71 SIV katsoo joka tapauksessa, että toimintojen kaksinkertaisuus, joka on ominaista komissiolle, jolla tutkimisen ja selvittämisen lisäksi on toimivalta tehdä päätöksiä, asettaa komissiolle entistäkin ankaramman velvoitteen kunnioittaa puolustuksen oikeuksia (edellä mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française, tuomio 7.6.1983). Komissiolla ei varsinkaan pitäisi olla oikeutta estää puolustusta saamasta tietoonsa komission hankkimia asiakirjoja ja tietoja.

B Komission väitteet

72 Komissio toteaa, että se on myöntänyt SIV:lle kolmen kuukauden määräajan kannan esittämistä varten, mikä komission mielestä on enemmän kuin tarpeeksi täydellisten huomautusten valmistelemista varten vastaukseksi väitetiedoksiantoon. Lisäksi suuri osa hankituista asiakirjoista on saatu SIV:ltä itseltään tai on jo SIV:n tiedossa. Edelleen, komissio huomauttaa, että se on SIV:n pyynnöstä pidentänyt sille vastauksen laatimista varten asettamaansa määräaikaa.

73 Komissio ei myönnä antaneensa Alfonso Cobellin valitukselle suhteetonta painoarvoa. Päätöksen perustana olleet tutkimukset suoritettiin komission mukaan osaksi ennen valituksen tekemistä ja joka tapauksessa sen tekemisestä riippumatta.

74 Cobellin ja/tai hänen asianajajiensa ja komission välisen tietojen vaihdon osalta - jonka julkituomista SIV vaatii - komissio katsoo, että kyseisillä asiakirjoilla ei ole mitään vaikutusta riidanalaiseen päätökseen. Aina, kun komissio on edes välillisesti ottanut huomioon Cobellin antamia lausuntoja ja/tai todisteita, päätöksessä on nimenomaisesti viitattu tähän. Näiden samojen syiden vuoksi komissio hylkää väitteen, jonka mukaan se on "ottanut Fiatilta" muita kuin päätöksessä mainittuja tietoja.

75 Komissio hylkää väitteen, jonka mukaan asianomaisten tuottajien huomautuksia ei olisi otettu huomioon, ja esittää, että se on huolellisesti punninnut niitä ja verrannut niitä sekä niiden tueksi esitettyihin todisteisiin että kanteen kohteena olevan päätöksen perustana oleviin tosiseikkoihin.

76 Komission mukaan koko asiakirja-aineisto, joka koskee kanteen kohteena olevan päätöksen perustana olevaa menettelyä, oli liitetty väitetiedoksiantoon ja lähetetty SIV:lle. SIV:n oikeutta saada tietoonsa päätöksen perustana olevia todisteita ei ollut mitenkään rajoitettu.

77 SIV:n sen vaatimuksen osalta, että annettaisiin määräys neuvoa-antavaa komiteaa koskevien asiakirjojen esittämisestä, komissio katsoo, että kyseisillä asiakirjoilla ei ole mitään yhteyttä käsiteltävänä olevaan asiaan.

78 Lisäksi komissio hylkää väitteen, jonka mukaan se ei olisi hankkinut riittäviä todisteita päätöksensä tueksi.

79 Lisäperusteesta, jonka kantaja esitti vastauksessaan ja joka koski Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen väitettyä rikkomista, komissio esittää, että yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 374/87, Orkem vastaan komissio, 18.10.1989 antamassa tuomiossa (Kok. 1989, s. 3283) ja asiassa 85/87, Dow Chemical Iberica vastaan komissio, 17.10.1989 antamassa tuomiossa (Kok. 1989, s. 3165) sekä edellä mainitussa asiassa Fedetab 29.10.1980 ja edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Musique Diffusion française 7.6.1983 vahvistetun oikeuskäytännön perusteella komission toiminnassa suhteessa SIV:hen on koko menettelyn ajan suuresti ylitetty yhteisöjen tuomioistuimen vaatimat puolustautumisoikeuksia koskevat vähimmäistakeet.

80 Kanteessa SIV vetosi myös ETY:n perustamissopimuksen 2 artiklaa ja 3 artiklan f alakohtaa koskevaan kanneperusteeseen. SIV katsoo, että jos kaikkia päätöksessä vahvistettuja periaatteita olisi noudatettava, aiheutuisi siitä teollisuuden ja kaupan tasolla objektiivisestikin arvioiden katastrofaalisia seurauksia: kaikenlainen kilpailu poistettaisiin kokonaan tarvittavien investointien suuruus ja niiden pitkän aikavälin suunnittelu huomioon ottaen; monopolistisen tuotanto- ja kauppajärjestelmän perustamista sekä hintojen korottamista jakelun ja myynnin eri vaiheissa rohkaistaisiin ja toimitusten toteuttamista vaikeutettaisiin.

81 Komissio hylkää nämä väitteet, koska ne ovat sen mielestä yleisluonteisia, ristiriitaisia ja sekavia. Sen mukaan päätös perustuu sellaisiin kiistattomiin tosiseikkoihin ja näitä seikkoja selventäviin huomautuksiin, joiden todistusarvoa SIV ei voi kyseenalaistaa esittämällä olettamuksia markkinoiden toiminnasta.

C Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

82 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että sen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa samoin kuin yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, jota sovelletaan yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä oleviin menettelyihin sekä asioiden siirtämisen jälkeen soveltuvin osin myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireillä oleviin menettelyihin, kielletään uusiin perusteisiin vetoaminen asian käsittelyn kuluessa, elleivät nämä perusteet perustu kirjallisen käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin perusteisiin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 14 artiklan rikkomista koskevan perusteen osalta on todettava, että kantaja on vedonnut siihen ensimmäistä kertaa vasta vastauksessaan ja että peruste ei perustu kirjallisen käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin perusteisiin. Tämän vuoksi perustetta ei voida hyväksyä.

83 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa myös, että kantaja ei mitenkään selvennä, millä tavoin komissio tosiasiallisesti olisi loukannut kontradiktorisen menettelyn periaatetta ja puolustautumisoikeuksia. Tämän vuoksi kontradiktorisen menettelyn periaatteen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskeviin perusteisiin ei voida vedota päätöksen kumoamiseksi kokonaisuudessaan. Siltä osin kuin näitä perusteita ei ole jo otettu huomioon ja ne liittyvät päätöksen joihinkin tiettyihin seikkoihin, niitä käsitellään näiden seikkojen aineellisen tarkastelun yhteydessä.

84 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että perustamissopimuksen 2 artiklaa ja 3 artiklan f alakohtaa koskevalla perusteella, joka on esitetty yleisluonteisesti ja ilman yksityiskohtaista tosiasiaperustaa, ei ole oikeudellista perustaa ja että siihen ei tämän vuoksi voida vedota päätöksen kumoamiseksi.

Pääasia

85 Vaatimustensa tueksi kantajana oleva SIV vetoaa seuraaviin perusteisiin:

- perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen ja virheellinen soveltaminen arvioitaessa Italian lasin tuottajien välisten sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen mahdollista olemassaoloa

- perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen ja virheellinen soveltaminen kyseisen määräyksen soveltamisen edellytysten osalta

- perustamissopimuksen 86 artiklan rikkominen ja virheellinen soveltaminen

- asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkominen ja virheellinen soveltaminen määrättyjen sakkojen osalta.

86 Vaatimustensa tueksi kantajana oleva FP vetoaa seuraaviin perusteisiin:

Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan osalta:

- muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinat:

- asiallisesti virheelliset arvioinnit ja todisteiden puuttuminen

- yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen virheellinen soveltaminen

- autoteollisuuden markkinat:

- asiallisesti virheelliset arvioinnit ja todisteiden puuttuminen

- taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden virheellinen arviointi

- tuottajien välinen lasikauppa:

- asiallisesti virheelliset arvioinnit ja todisteiden puuttuminen

- kilpailun kohteen ja rajoittavan vaikutuksen puuttuminen.

Perustamissopimuksen 86 artiklan osalta:

- kollektiivisen määräävän aseman käsitteen virheellinen soveltaminen

- asiallisesti virheellinen arviointi

- 85 ja 86 artiklan lainvastainen yhdistetty soveltaminen.

Sakkojen osalta:

- asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkominen.

87 Vaatimustensa tueksi kantajana oleva VP vetoaa seuraaviin perusteisiin:

- luotettavien todisteiden puuttuminen VP:n osallistumisesta lainvastaiseen yritysten väliseen järjestelyyn

- riippumattomista lähteistä löytyvien todisteiden etsimisen laiminlyöminen

- tuotteen, markkinoiden ja VP:n markkinakäyttäytymisen virheellinen arviointi.

88 Näiden kolmen kantajan esittämät väitteet voidaan siis ryhmitellä kolmeksi perusteeksi: markkinoiden arviointi (A), tosiseikkojen ja todisteiden vahvistaminen (B) ja oikeudellinen arviointi (C). Kantajien mukaan päätös ei sisällä minkäänlaista markkinoiden taloudellista analyysiä, minkä vuoksi päätös on kokonaisuudessaan virheellinen. Todisteiden osalta kantajat väittävät, että enin osa käytetyistä todisteista koostuu valikoiduista osittaisista lausumista, jotka olisi pitänyt ottaa huomioon sekä lausumat sisältävien asiakirjojen että markkinoiden realiteettien asiayhteydessä. Näin ollen todetuiksi väitettyjen tosiseikkojen oikeudellinen arviointi on kantajien mukaan virheellinen 85 ja 86 artiklan soveltamisen osalta.

89 Toisesta perusteesta - tosiseikkojen ja todisteiden vahvistamisesta - on jo tässä vaiheessa mainittava eräs seikka, joka tuli ilmi vasta kun komissiota, edellä 41 kohdan selostuksen mukaisesti, kehotettiin liittämään asiakirja-aineistoon alkuperäisessä muodossa ne asiakirjatodisteet, joiden perusteella se teki päätöksensä.

90 Asetuksen N:o 17 14 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti komissiolla on yrityksissä suorittamiensa tutkimusten aikana oikeus ottaa ainoastaan jäljennöksiä ja otteita kirjanpidosta ja liikeasiakirjoista. Käsiteltävänä olevassa asiassa suuri osa asiakirjoista, joihin komissio viittaa väitetiedoksiannoissaan ja joista se on antanut yrityksille valokopiot, on käsinkirjoitettuja, toisinaan tuskin luettavissa olevia italiankielisiä muistiinpanoja. Tietyissä tapauksissa on jo komission yrityksille tiedoksi antaman asiakirjan muodonkin perusteella ilmeistä, että kysymyksessä on ainoastaan osa alkuperäisestä asiakirjasta. Toiset asiakirjat olivat yritysten tai niiden tytäryhtiöiden sisäisiä muistioita. Jälleen näidenkin osalta on tietyissä tapauksissa jo asiakirjojen muodonkin perusteella ilmeistä, että ne ovat ainoastaan osia alkuperäisistä asiakirjoista. Toisissa tapauksissa asiakirjojen osittainen luonne taas ei selvästi ilmennyt tiedoksi annetusta asiakirjasta.

91 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamissa selvitystoimissa on ilmennyt, että kun komissiossa on valmisteltu asiakirjatodisteita, jotta ne voitaisiin antaa tiedoksi yrityksille, tiettyjä asiaankuuluvia kappaleita on tarkoituksellisesti poistettu tai jätetty tiedoksi antamatta ilman, että se olisi tehty liikesalaisuuksien salassa pitämisen perusteella. Erityisesti on otettava huomioon, että eräästä 30.1.1985 päivätystä käsinkirjoitetusta SIV:n kirjelmästä (374) on jälkiä jättämättä poistettu yhdeksän sanaa.

92 Päätöksessä viitataan kyseiseen 30.1.1985 päivättyyn kirjelmään neljästi, ja kirjelmää pidetään todisteena "kolmen tuottajan välisistä hintoja ja myyntiehtoja koskevista järjestelyistä" muiden alojen markkinoilla (62 kohta päätöksen tosiseikoissa ja 27 ja 32 kohta päätöksen perusteluissa) ja todisteena "keskusteluista - - joita käytiin tavasta, jolla Fiat-konserniin sovellettavia hintoja korotettaisiin" (47 kohta päätöksen tosiseikoissa). Päätöksen 24 kohdan toisessa alakohdassa vahvistetaan nimenomaisesti, että kyseinen asiakirja sekä väitetiedoksianto on annettu tiedoksi yrityksille, ja asiakirjaan viitataan väitetiedoksiannon 23 kappaleessa (sivulla 17). Kyseinen kappale on alkuperäisessä muodossaan seuraava:

"Problema Fiat

- Scaroni (FP) pensa di non potersi battere per fermare PPG

- aumento fori e staffette come cavallo di Troia in Fiat per aumento prezzi"

["Fiat-ongelma - Scaroni (FP) katsoo, että sillä ei ole keinoja taistella PPG:n (VP) pysäyttämiseksi; - aukkojen ja puitteiden suurentaminen (mekanismi sivuikkunoiden korottamiseksi) Troijan hevosena Fiatissa hintojen korottamiseksi"].

Väitetiedoksiannon kanssa tiedoksi annetusta valokopiosta oli pyyhitty pois sanat "Scaroni pensa di non potersi battere per fermare PPG" ("Scaroni katsoo, että sillä ei ole keinoja taistella PPG:n pysäyttämiseksi"). Itse väitetiedoksiannossa kappaletta lainataan seuraavasti: "Problema Fiat - aumento fori e staffette come cavallo di Troia in Fiat per aumento prezzi". Väitetiedoksiannosta ei mitenkään käy ilmi, että tietyt sanat on poistettu.

93 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kirjelmän sisältö on ilmeisellä ja kiistattomalla tavalla muuttunut kyseisten yhdeksän sanan pois jättämisen myötä. Kyseisten sanojen kanssa kirjelmää voitaisiin pitää todisteena SIV:n ja FP:n sekä VP:n välisestä kilpailusta. Komissio on istunnon aikana turhaan yrittänyt antaa objektiivisesti perustellun syyn sanojen poistamiseen.

94 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on todettava, että kysymyksessä ei ole ainoa kerta, kun tällaista menettelyä käytetään, ja että muita tällaisia tapauksia kommentoidaan vielä jäljempänä (katso erityisesti 214, 215, 224, 236 ja 246 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että edellä mainittu 30.1.1985 päivätty SIV:n kirjelmä ja eräs 24.6.1985 päivätty SIV:n kirjelmä (715) on epäsuorina viittauksina mainittu luettelossa, jonka komissio on laatinut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle niistä asiakirjoista, joissa viitataan VP:hen joko nimenomaisesti tai epäsuorasti, vaikka näistä kirjelmistä kokonaisuudessaan luettuna ilmenee, että niissä viitataan nimenomaisesti VP:hen. Tästä seikasta näyttäisi ilmenevän, että nämä kirjelmät eivät kokonaisuudessaan olleet komission kaikkien yksikköjen käytettävissä.

95 Näiden seikkojen vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajien esittämän toisen perusteen osalta sen on tarkoin tutkittava niiden todisteiden luonne ja merkitys, joita komissio on päätöksensä perusteena käyttänyt. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että todisteiden luonne ja merkitys ovat kiinteässä yhteydessä päätöksessä esitettyyn analyysiin relevanttien markkinoiden luonteesta ja toiminnasta ja että asianosaiset ovat pääosin keskittäneet väitteensä markkinoiden analyysiin, on näiden väitteiden valossa ensimmäiseksi tarkasteltava sitä markkinoita koskevaa arviota, joka päätöksessä on tehty. Tämän jälkeen tarkastellaan käytettyjä todisteita ja niistä päätökseen johdettuja toteamuksia. Lopuksi tarkastellaan perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan perusteella tehtyä oikeudellista arviointia.

A Markkinoiden arviointi

1. Kanteen kohteena oleva päätös

96 Päätöksen tämä osa (2-17 kohta) jakautuu kolmeen osioon: tuote, tarjonta ja kysyntä. On kuitenkin heti todettava, että komissio on istunnossa esittänyt, että koska kirjalliset todisteet kolmen tuottajan välisten järjestelyjen olemassaolosta ovat kiistattomat ja selkeät, markkinoiden rakenteen tutkiminen on sen mielestä täysin tarpeetonta. Päätöksen kyseistä osaa on sen mielestä pidettävä pikemminkin kuvailevana kuin analyyttisena.

a) Tuote

97 Päätöksen 2-5 kohdassa esitetty tuotteen kuvaus on pääosin jo esitetty edellä 1-3 kohdassa. Päätöksessä todetaan, että Italian markkinat "kattavat itse asiassa noin 20 prosenttia Euroopan markkinoista sekä autoteollisuuden että muiden alojen markkinoiden osalta" (6 kohta). Tasolasin Italian markkinoiden kehitys esitetään päätöksen liitteessä I olevissa taulukoissa.

b) Tarjonta

98 Päätöksessä todetaan, että kyseiset kolme tuottajaa "ovat kyenneet tyydyttämään Italian kysynnästä noin 79 prosenttia muiden alojen markkinoilla ja 95 prosenttia autoteollisuuden markkinoilla" (7 kohta ja liite II). Päätöksen 8-10 kohdassa esitetään kuvaukset kolmesta kyseisestä tuottajasta.

99 FP on tytäryhtiö SG-konsernissa, joka omistaa Italiassa joko FP:n tai muiden konsernin yhtiöiden välityksellä useita yhtiöitä, muun muassa yhtiön Luigi Fontana SpA, joka on Italian markkinoiden suurin tukkukauppias-käsittelijä. FP omistaa yhden float-linjan Pisassa ja toisen, jota se johtaa yhdessä SIV:n kanssa ja jonka käyttäjänä on SG:n tytäryhtiö Flovetro, joka sijaitsee San Salvossa. FP on ainoa valetun tasolasin tuottaja Italiassa (8 kohta).

100 SIV, jota valvoo valtion holding-yhtiö EFIM, omistaa San Salvossa kaksi float-linjaa, joista toisen käyttäjänä on Flovetro. SIV omistaa lisäksi yhden autolasia tuottavan yhtiön Italiassa ja yhden Espanjassa ja yhden toisen heijastavaa lasia tuottavan yhtiön San Salvossa sekä kaksi lasin myyntiyhtiötä, jotka sijaitsevat Frankfurtissa ja Pariisissa. Vuonna 1986 SIV otti hallintaansa Veneziana Vetron ja Splintex SpA:n ja luovutti Ilved-yhtiön hallinnan yhtiölle Glaverbel (9 kohta).

101 PPG:n tytäryhtiö VP omistaa kaksi float-linjaa, jotka sijaitsevat Cuneossa ja Salernossa, ja hallitsee yhtiötä Pennitalia Securglass, joka tuottaa autolasia. Vuonna 1982 PPG osti Boussoisin, joka on "hyvin perinteikäs lasialan yhtiö", jolla on "vankka asema Ranskan autoteollisuuden lasimarkkinoilla ja muiden alojen lasimarkkinoilla" (10 kohta).

102 Päätöksen 11 kohdassa on kaksi taulukkoa, joissa esitetään kyseisten kolmen yhtiön (Italian) markkinaosuudet liitteen II tietojen perusteella ja näiden yhtiöiden osuudet Euroopan markkinoista. Euroopan tasolasimarkkinoita hallitsee tiivis oligopoli, jonka muodostavat SG, SIV, PPG, Pilkington, Glaverbel (Asahi-konsernista) ja Guardian. Näiden konsernien toiminnat on integroitu kaikissa tuotanto- ja jakeluportaissa (12 kohta).

103 Kyseisten markkinoiden kapasiteetin osalta päätöksessä tukeudutaan ennusteisiin, jotka Euroopan tasolasituottajien yhteenliittymä (Groupement européen des producteurs du verre plat, jäljempänä GEPVP) on esittänyt vuoden 1986 kesäkuussa (kymmenen jäsenvaltiota käsittävän yhteisön osalta ja vuoteen 1996 saakka) ja vuoden 1987 kesäkuussa (kaksitoista jäsenvaltiota käsittävän yhteisön osalta ja vuoteen 1989 saakka). Ennusteiden mukaan yhteisön tuotanto riitti hyvin kattamaan kysynnän vuosina 1980-1987, sillä kolmansiin maihin suuntautuva vienti oli aina suurempaa kuin kolmansista maista tuleva tuonti. Lisäksi lasin kysyntä yhteisössä kasvaisi optimististenkin ennusteiden mukaan ainoastaan 1-3 prosenttia vuodessa. GEPVP ennusti siis, että tuotannon ylikapasiteetti, joka oli ollut huomattavaa 1980-luvun alussa, jatkuisi, tosin lievempänä, tulevinakin vuosina.

104 FP:n tietojen mukaan 150 000 tonnin vuosituotannon float-linjaan tarvittiin keskimäärin 70,5-86 miljoonaa ecua olemassa olevan tuotantopaikan osalta, ja uuden tuotantopaikan osalta nämä summat olivat sen mukaan kaksinkertaisia. Tämän vuoksi ei ole mahdollista, että markkinoille tulisi lähitulevaisuudessa uusia tuottajia (12 kohta).

105 Mitä tulee autoteollisuuden markkinoihin, lasin käsittelyssä tarvitaan erilainen tuotantolinja kunkin tekniikan osalta, sillä linjat on suunniteltu varta vasten kysynnän mukaisten muotojen ja teknisten erityiskohtien perusteella. Tästä johtuu suhteellisen nopea linjojen tekninen vanheneminen, joka tapahtuu noin seitsemän tai kahdeksan vuoden kuluessa, riippuen autojen valmistuksen teknisestä kehityksestä. FP:n mukaan 650 000 auton varustelun vuosituotantoon pystyvän käsittelylinjan kustannukset ovat noin 40 miljoonaa ecua. Tämä vuoksi "vain harvat yritykset voivat ottaa kannettavakseen autolasin käsittelystä aiheutuvat kustannukset ja riskit" (13 kohta).

c) Kysyntä

106 Muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinoilla tasolasin tuottajien asiakaskunta muodostuu tukkukauppiaista ja käsittelijöistä. Noin 40 prosenttia kysynnästä kanavoituu suoraan tuottajilta käsittelijöille ja 60 prosenttia tuottajilta tukkukauppiaille. Tukkukauppiaat käsittelevät itse ainakin puolet ostamastaan lasista, ja jäljelle jäävä lasi myydään joko pieninä määrinä pienemmille käsittelijöille tai, kuten yleensä, suoraan lopullisille käyttäjille (14 kohdan ensimmäinen alakohta). Käsittelijät ovat usein kilpailuasemassa käsittelyä harjoittavien tasolasin tuottajien kanssa. Toisinaan nämä käsittelijät ovat riippuvaisia teknologian siirrosta lasin tuottajilta ja valmistavat siten tuotteita, jotka on käsitelty hankkijoiden antaman luvan mukaisesti (14 kohdan toinen alakohta).

107 Autolasin tuottajien asiakaskunta koostuu auton valmistajista. Päätöksessä kuvataan tuotekehityksen kaksi vaihetta: protyyppivaihe, jossa on mukana ainoastaan yksi tai kaksi tuottajaa, ja markkinointivaihe, jossa valmistaja tarvitsee useampia tuottajia (15 kohta).

108 Päätöksen 16 kohdassa todetaan, että autoteollisuuden markkinoille "on vuosien 1979 ja 1983 välisenä aikana ollut ominaista, että kysyntä on laskenut Euroopan talouden laskusuhdanteen myötä. Kysyntä on jälleen noussut vuodesta 1984 lähtien, ja tämän ansiosta tuottajat ovat erityisesti vuoden 1985 jälkimmäisestä puolivuotiskaudesta lähtien voineet nostaa huomattavasti hintojaan. Kuten edellä 12 kohdassa on todettu, ennusteiden mukaan lasin kysyntä kasvanee seuraavan vuosikymmenen aikana 1-3 prosenttia vuodessa".

109 Autoteollisuuden markkinat ovat "tiukasti sidoksissa kehitykseen auton valmistusteollisuudessa, joka on toisen öljykriisin jälkeen vuoteen 1984 saakka Euroopassa ja Italiassa kärsinyt laskusuhdanteesta. Tuotanto on kääntynyt kasvuun vasta vuonna 1985, minkä jälkeen kasvu on vuosina 1986 ja 1987 voimistunut. Ennusteiden mukaan autolasin kysynnän kasvu lienee seuraavan vuosikymmenen aikana pienenpää kuin muiden alojen lasin kysynnän kasvu" (17 kohta).

2. Kantajien väitteet

110 Kantajat ovat koko menettelyn ajan, sekä komissiossa että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, korostaneet, että päätös on kokonaisuudessaan virheellinen sen vuoksi, että siinä ei ole esitetty markkinoiden taloudellista analyysia. Kantajat ovat istunnossa yhteisesti esittäneet oman markkina-analyysinsa. Tässä yhteydessä on aiheellista toistaa esityksen pääkohdat ja lisätä niihin kantajien yksittäisesti esittämät näkökohdat.

a) Yleinen väite

111 Kantajat esittävät, että vaikka päätöksessä kuvataan sekä autoteollisuuden että muiden alojen markkinoita, kuvauksesta ei tehdä tarvittavia johtopäätöksiä analysoitaessa asianosaisten käyttäytymistä ja todettuja taloudellisia ilmiöitä. Komissio on kantajien mukaan velvollinen ottamaan huomioon kaikki sellaiset seikat, relevanttien markkinoiden ominaispiirteet mukaan lukien, jotka muodostavat moititun yritysten välisen järjestelyn tai menettelyn taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden (yhteisöjen tuomioistuimen asioissa 40-48/73, 50/73, 54-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie v. komissio, 16.12.1975 antama tuomio, Kok. 1975, s. 1663). Koska kysymyksessä ovat yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden olemassaolo on muodollisesti kiistetty, markkinoiden analyysia ei olisi pitänyt käyttää ainoastaan osoittamaan, että yritysten käyttäytymisellä oli kilpailua rajoittava vaikutus, vaan ennen kaikkea myös vahvistamaan, että yritysten käyttäytyminen voi johtua ainoastaan kielletystä yritysten välisestä järjestelystä eikä pelkästä markkinoiden toiminnasta. Markkina-analyysi olisi siis ollut kaksin verroin välttämätön: toisaalta kirjallisten todisteiden puuttuessa todistamaan väitettyjen yhdenmukaistettujen menettelyjen olemassaolo ja toisaalta vahvistamaan menettelyjen rajoittavat vaikutukset.

b) Tuotetta koskevat väitteet

112 Vaikka kantajat myöntävät, että on olemassa kolmea eri tasolasityyppiä - vedetty lasi (ikkunalasi), valettu lasi (italiaksi "greggi") ja kristalli (joka aiemmin valmistettiin jatkuvavalumenetelmällä, nykyisin lähes pelkästään float-menetelmällä), ne huomauttavat, että lasien osuudet Italian markkinoista ovat 0,5 ja 4,5 sekä 95 prosenttia (Assovetron tiedot, 227). Siltä osin kuin päätös koskee tasolasia yleensä, se koskee siis lähes yksinomaan float-lasiin liittyvää käyttäytymistä.

113 Kantajien mukaan valettu lasi eroaa täysin kahdesta muusta tasolasityypistä sekä ominaisuuksiltaan (läpikuultavaa, mutta ei läpinäkyvää) että käyttötarkoituksiltaan. Kyseinen tuote, jota käytetään yksinomaan tietyissä rakennusteollisuuden ja sisustuksen käyttötarkoituksissa, on kysynnältään taantumassa (118). Tällaisen arvonlisältään hyvin alhaisen lasityypin valmistaminen ei enää ole kannattavaa, koska sitä tuodaan paljon ja alhaisella hinnalla idästä ja Turkista (118, 235). Vuodesta 1983 lähtien FP on ollut ainoa Italian tuottaja, joka vielä omistaa valetun lasin tuotantolinjan (229, 235). Kantajat väittävät, että komissio ei ole ottanut huomioon valetun lasin ja rakennusteollisuuden float-lasin eroa vaan että se on käyttänyt valettua lasia koskevia asiakirjoja riitauttaakseen FP:n ja SIV:n käyttäytymisen float-lasin alalla.

114 Tavallisesta float-lasista on kantajien mukaan tullut homogeeninen tusinatuote. Kaikki tuottajat käyttävät samaa teknologiaa float-uunien rakentamiseen, float-lasin tuotantotekniikat ovat lähes samanlaisia kaikkialla Euroopassa ja jopa kaikkialla maailmassa, ja laatunormit ja -kriteerit, työn organisointi ja laatutaso ovat huomattavan samankaltaisia kaikissa Euroopan tehtaissa. Tämän vuoksi käyttäjien on perustuotteiden tasolla äärimmäisen vaikeaa erottaa toisistaan eri tuottajien tuotteita. Tavallisesta tasolasista on tullut todellinen raaka-aine, "commodity", kuten kullasta tai alumiinista. Tämän vuoksi lasin hinta on suunnilleen sama kaikissa maissa, joissa on suuria lasin tuottajia. Mahdollisesti olemassaolevat hintojen vaihtelut johtuvat täydentävistä kustannuksista, kuten kuljetuskustannuksista. Tämä toteamus on olennainen seikka markkinoiden järjestelmän ymmärtämisessä sekä yritysten tiettyjen menettely- ja käyttäytymistapojen oikeassa arvioinnissa.

115 Float-lasia on useina väreinä ja paksuuksina. Värittömän lasin lisäksi Euroopan markkinoilla on muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinoiden osalta saatavilla kuutta väriä ja autoteollisuuden markkinoiden osalta neljää väriä. Värillisen lasin valmistaminen on vaikeampaa ja kalliimpaa kuin värittömän lasin valmistaminen, sillä värillisen lasin valmistuksessa tarvitaan lisäainesosina mineraali- ja kemiallisia aineita. Eri lasin paksuuksia on noin viisitoista, ja paksuudet vaihtelevat kahdesta millimetristä yli kahteenkymmeneen.

116 Kantajien mukaan komissio itse myönsi vuoden 1981 päätöksessään tuotteen homogeenisuuden (kohta II. A.3 a.1, sivu 39), mutta käsiteltävänä olevassa päätöksessä se on kieltäytynyt tai jättänyt ottamasta huomioon tätä homogeenisuutta selityksenä tietyille markkinoilla havaitsemilleen ilmiöille.

117 Tasolasiteollisuus kattaa useita toimintoja ja ammattialoja, joista tärkeimmät ovat peruslasin valmistus (jota jo edellä tarkasteltiin), käsittely ja erikoistuotteiden valmistus.

118 Päätöksessä on kantajien mukaan laiminlyöty käsittelyn tärkeys. Lähes 78 prosenttia kokonaistuotannosta käsitellään (eristyslasi, laminoitu rakennuslasi ja heijastava lasi, rakennusteollisuuden turvalasi, kotitalouslaitteiden lasi, peililasi). Käsittelemällä valmistetaan mm. laminoitua lasia, lämpölasia, karkaistua lasia, kaksinkertaista lasia, eristyslasia ja pinnoitettua lasia. Italiassa näitä toimintoja suorittavat yleensä riippumattomat yritykset, joista toiset keskittyvät yksinomaan lasin käsittelyyn ja toiset toimivat myös tukkukauppiaina, jakelijoina ja käsittelijöinä. Yksinomaan käsittelijöinä toimivilla yrityksillä on oma dynamiikkansa ja niiden prioriteetit eroavat tukkukauppiaiden prioriteeteista sen vuoksi, että ne eivät ole niin herkkiä hintavaihteluille eivätkä tee spekulatiivisia ostoja ja että niiden kannattavuus tulee käsittelyn lisäarvosta eikä pelkästään tuotteiden ostosta ja jälleenmyynnistä.

119 Päätöksessä esitetyt moititut käyttäytymiset (hintojen ja alennusten samanlaisuus, lähetyspäivien samanaikaisuus, tukkukauppiaiden luokittelu, kokoukset jne.) koskevat kantajien mukaan yksinomaan tavallisia float-tuotteita, jotka jälleenmyydään tukkukauppiaiden kautta. Tällainen käyttäytyminen kattaa kuitenkin ainoastaan 30 prosenttia tasolasin kokonaiskulutuksesta Italiassa, eikä päätöksen mukaisesti 76-80 prosenttia kokonaiskulutuksesta, ja tämä vääristää käyttäytymisen vaikutusten ja vakavuusasteen arviointia.

120 Erikoistuotteet, joita myöskään ei mainita päätöksessä, ovat korkean teknologian tuotteita, jotka täyttävät erityisen vaativat erikoissuoritukset ja/tai -standardit (esimerkiksi heijastavat lasit, laminoidut lasit, selektiivilasit ja hopeoitavat lasit). Kyseiset tuotteet ovat hyvinkin eriytettyjä tuottajien mukaan, ja tuottajat käyvät todellista teknologista kamppailua kehittääkseen jatkuvasti uusia tuotteita, jotka olisivat strategisia tuottajien markkina-aseman kannalta. Nämä keskenään äärimmäistä kilpailua käyvät tuotteet kattavat yli kolmasosan moitittujen yritysten liikevaihdosta. Lisäksi nämä tuotteet ovat kilpailuväline muiden tuotteiden kannalta, sillä niiden avulla tuottajat voivat vahvistaa merkki-imagoaan, saada uusia markkinoita ja siten vahvistaa asemaansa perustasolasin ja käsitellyn lasin markkinoilla. Erikoistuotteet ovat lisäksi perustana muiden alojen markkinoiden elpymiselle.

121 Autoteollisuuden markkinoiden ja muiden alojen markkinoiden organisaatio ja toiminta ovat täysin erilaisia, silla muiden alojen markkinoiden toimituksista huolehtivat pääasiassa tukkukauppiaat ja käsittelijät, joille tuottajat myyvät tuotteensa käsittelemättöminä tai käsittelylinjoilla käsiteltyinä, kun taas autoteollisuuden markkinoilla lasi on yksinomaisesti käsiteltyä ja se käsitellään auton valmistajien vaatimusten mukaisesti ja toimitetaan niille suoraan tuottajilta. Välittäjien puuttuminen autoteollisuuden markkinoilta selittyy käsittelyn tärkeydellä ja monimutkaisuudella, siitä aiheutuvilla huomattavilla kustannuksilla, vaatimuksella kiinteistä ja jatkuvista suhteista autonvalmistajiin malleja kehitettäessä ja valmistettaessa sekä "just in time -periaatteella" (toimitus suoraan kokoonpanolinjalle eikä auton valmistajan varastoon).

122 Vaikka komissio hyväksyi kyseisten markkinoiden erillisyyden 85 artiklan osalta, se ei ole suostunut ottamaan niiden erillisyyttä huomioon 86 artiklan soveltamisen osalta. Komissio on vain ilman selittelyjä esittänyt, että tarkasteltavat markkinat ovat tasolasin markkinat yleensä.

123 Float-lasin teollisen tuotannon ominaispiirteiden osalta kantajat korostavat, että float-uunit ovat raskaita ja heikosti muunnettavissa olevia tuotantovälineitä. Jotta uunit olisivat kannattavia, niillä on oltava huomattavan suuri kapasiteetti (noin 500 tonnia päivässä) ja niitä on käytettävä maksimaalisesti (24 h/vrk) ja rationaalisesti. Float-uunin rakentamisessa on kysymys on merkittävästä investointipäätöksestä (noin 100 miljoonaa ecua), eikä teollisuus siten voi mukautua kysynnän vaihteluihin nopeasti ja joustavasti. Kun uuni on otettu käyttöön, sen on oltava jatkuvasti käytössä, mikä välttämättä nostattaa tuotantoa ja lisää ylikapasiteetin vaaraa.

124 Float-uunit eivät myöskään ole toiminnaltaan joustavia, sillä yksi uuni voi kerrallaan tuottaa ainoastaan yhtä väriä ja yhtä paksuutta. Värin vaihtamiseen tarvitaan aikaa (noin kaksi viikkoa) ja tästä seuraa huomattava tuotannon pieneneminen (7 000 tonnia myytävää tuotetta uunilta, joka tuottaa 500 tonnia päivässä). Tuotantojaksojen on pakko kestää pitkään ja vastata huomattavaan tarpeeseen ollakseen taloudellisesti kannattavia, vaikka markkinoilla kysyttyjen tuotteiden valikoima on hyvin laaja. Lisäksi tasolasia ei suuren kokonsa vuoksi olisi taloudellista varastoida suurina määrinä eikä pitkiksi ajoiksi.

125 Edelleen, säännöllisin väliajoin välttämättömät korjaukset ja kunnostukset on tehtävä uunin ollessa kylmänä ja aiheuttavat tuotannon pysäyttämisen joka viides tai kuudes vuosi. Tällöin float-uunit ovat poissa toiminnasta useiden kuukausien ajan, kuten silloinkin, kun uuneja tehdään teknisesti paremmiksi tai kun niiden kapasiteettia parannetaan.

126 Näiden tekijöiden vuoksi tarjonnan mukauttaminen kysyntään on äärimmäisen vaikeata ja kunkin tuottajan on sekä teknisesti että taloudellisesta mahdotonta kaikkina aikoina saattaa markkinoille koko tuotevalikoimaa. Nämä tekniset rajoitukset ja taloudelliset realiteetit, jotka pakottavat tuottajat yhdistämään mahdollisimman rationaalisen kapasiteetin käytön tarpeeseen saattaa tuotteita markkinoille, selittävät, minkä vuoksi tuottajille on olosuhteiden mukaan objektiivista etua tuotteidensa ostamisesta tai myymisestä kilpailijoille.

127 Vaikka on totta, että "vain harvat yritykset voivat ottaa kannettavakseen autolasin käsittelystä aiheutuvat kustannukset ja riskit" (13 kohta), kantajat painottavat, että tämä johtuu edellä 121 kohdassa esitetyistä syistä.

c) Tarjontaa koskevat väitteet

128 Kantajat arvioivat Euroopan (myytävän) tuotannon kokonaiskapasiteetiksi vuonna 1989 noin 5 100 000 tonnia, ja vuonna 1986 se oli 4 444 000 tonnia ja vuonna 1982 4 176 000 tonnia (lähde GEPVP, 175). Vuonna 1985 Italian float-lasin tuotanto oli 700 000 tonnia ja vuonna 1986 vastaavasti 673 000 tonnia, ja lasi tuotettiin viidessä float-uunissa, joista yksi oli FP:n, yksi SIV:n, yksi FP:n ja SIV:n yhteinen ja kaksi VP:n (lähde Assovetro Istat, 187). Vuoden 1987 lopulla SIV käynnisti tuotannon uudessa float-uunissa, Porto Margherassa (Veneziana Vetro).

129 Euroopan, Yhdistynyt kuningaskunta mukaan lukien, tasolasimarkkinoilla Italian markkinat ovat kolmanneksi - tai vuodesta riippuen neljänneksi - suurimmat, ja Italian osuus Euroopan tasolasin kokonaiskulutuksesta vuonna 1986 oli 14,1 prosenttia, eikä se koskaan ollut ollut suurempi kuin 16,3 prosenttia (189).

130 Päätöksen mukaan kyseiset kolme tuottajaa pitävät hallussaan 79 prosenttia Italian muiden kuin autoteollisuuden alojen markkinoista. Kantajat väittävät, että niiden osuus Italian muiden alojen markkinoista on kysymyksessä olevan ajanjakson aikana ollut suurimmillaan vuonna 1986 ainoastaan 63,7 prosenttia, kun SIV on ottanut haltuunsa Vetrocoken. Kantajien mukaan niiden markkinaosuus on vuosien 1982 ja 1986 välisenä aikana ollut noin 56,2 prosenttia. Komission mukaan tämä selittyy sillä, että Ranskasta tulevaa tuontia ei voitu pitää riippumattomana tuontina, jos myyjä oli jokin italialaiseen tuottajaan etuyhteydessä oleva yhtiö. Tälle kannalle ei anneta perusteluja. Kantajien mukaan VP:n tytäryhtiö Boussoisilla on ulkopuolinen osakkeenomistaja, joka omistaa 30 prosenttia yhtiön pääomasta ja jonka vuoksi yhtiön oli toimittava oman etunsa mukaisesti, riippumatta VP:stä, jonka omistajista 20 prosenttia on riippumattomia osakkeenomistajia ja joka myöskään ei siis ollut täysin PPG:n valvonnassa. Boussoisin tuonnit Italiaan olivat riippumattomia tuonteja (yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa 75/84, Metro v. komissio, 22.10.1986, Kok. 1986, s. 3021). Joka tapauksessa vuoden 1986 tuonnit vastasivat noin kolmasosaa Italian muiden alojen tasolasimarkkinoista. Vaikka markkinoiden rakenne on hieman muuttunut sen jälkeen kun PPG oli vuonna 1982 ottanut Boussoisin haltuunsa, tuontivirroista, jopa tytäryhtiöiden tuonneista, ilmenee, että tuonti on taloudellisesti kannattavaa. Myös vientivirrat ovat merkittävän suuria (30 %).

131 Näin ollen päätöksessä vahvistetaan virheellisesti, että Italian markkinat ovat relevantit maantieteelliset markkinat sen vuoksi, että yritykset voisivat suunnata maan rajojen ulkopuolelle ainoastaan marginaalisilla kustannuksilla tuotettuja määriä. Mikään seikka asiakirja-aineistosta ei tue päätöksessä esitettyä väittämää. Sekä vuoden 1981 päätöksessään että Benelux-maiden sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista tasolasin markkinoilla 23 päivänä heinäkuuta 1984 tekemässään päätöksessä 84/388/ETY (EYVL L 212, s. 13, jäljempänä vuoden 1984 päätös) komissio on nimenomaisesti korostanut yhteisön sisäisen kaupan tärkeyttä. Näin ollen vuoden 1981 päätöksessä (6 kohta, sivu 35) on vahvistettu, että italialaisten tuottajien markkinaosuudet Italian tasolasimarkkinoilla olivat seuraavat: FP - 20 %, SIV - 14 %, VP - 14 %, Fabbrica Sciarra - 3 %, Vetro Coke - 3 % ja markkinoiden loppuosuus, eli 46 %, koostui tuonneista. Lisäksi päätöksessä on vahvistettu, että SIV ja VP olivat vuosina 1976 ja 1977 myyneet muille ETY:n markkinoille noin 55 prosenttia tuotannoistaan.

132 Vaikka on totta, kuten päätöksestä ilmenee, että tasolasin ala on 1980-luvun alkuvuosina ollut vaikeassa kriisissä, jolle on ollut ominaista huomattava ylikapasiteetti, alati kasvavat tuotantokustannukset, rakennus- ja autoteollisuuden kriisi ja energiakustannusten kasvu, joiden vuoksi tuottajat ovat kärsineet raskaita tappioita, nämä tuottajat ovat kuitenkin toteuttaneet tarvittavat rakennemuutostoimenpiteet (kannattamattomien tai vanhanaikaisten laitteiden sulkeminen, työntekijöiden vähentäminen, uusien välineiden käyttäminen, sijoitukset tehokkaampiin laitteisiin, erikoistuotteita koskeva tutkimus ja kehitys jne.). Tasolasiteollisuus on muista yhteisön raskaan teollisuuden aloista (esimerkiksi terästeollisuudesta) poiketen pystynyt selviytymään kriisistä ilman suurempia interventioita tai kansallisten tai yhteisön viranomaisten toteuttamia alakohtaisia erityistoimenpiteitä. Vuosien 1982 ja 1986 välisenä aikana tasolasin ala on siis ollut dynaaminen teollisuudenala, joka ei suinkaan ole yrittänyt selviytyä kriisistä turvautumalla markkinoiden jakamiseen ja muihin kiellettyihin sopimuksiin vaan joka on toiminut positiivisesti ja toteuttanut moitteettomia taloudellisia toimenpiteitä.

133 Kantajien mukaan komissio on virheellisesti todennut markkinoiden olevan taantuvat, pysyvästi ylikapasiteetissa ja estävän uusien tuottajien markkinoille pääsyn. Markkinat ovat päinvastoin kokeneet - ja kokevat vieläkin - useita ja olennaisia muutoksia: Glaverbelin siirtyminen Asahille, Boussoisin siirtyminen PPG:lle, Flachglasin siirtyminen Pilkingtonille; Guardianin sijoittautuminen Luxemburgiin kriisin ollessa syvimmillään; yhdeksän uuden linjan käynnistäminen vuodesta 1981 lähtien ja siten tuotantokapasiteetin kasvattaminen vuoden 1981 3,8 miljoonasta tonnista yli 5,1 miljoonaan tonniin vuonna 1989. Tämä kehitys ilmentää kilpailua, joka vallitsee tuottajien välillä, jotka taistelevat keskenään käyttäen apunaan uusia sijoituksia ja tuotteita.

134 Euroopan yleisestä tilanteesta, jolle on ollut ominaista ylikapasiteetti, huolimatta Italian markkinoilla on ollut pulaa tarjonnasta, mikä on tehnyt Italian markkinoista erityisen kiinnostavat ulkomaisten tuottajien kannalta. Tämän vahvistaa Italian tuonnin ja viennin taso (235).

135 Lisäksi SIV ja VP huomauttavat, että tarkastellun ajanjakson aikana Italian inflaatio oli hyvin korkealla ja vaihteli vuosikohtaisesti 12 ja 20 prosentin välillä, minkä vuoksi hintojen nousu on pikemminkin näennäistä kuin todellista ja vastaavat nousut eivät välttämättä ole lainvastaisia (215).

136 Eräs toinen tärkeä tekijä on, että "tuottajan" käsite kattaa useita ammattialoja: tavallisen tasolasin tuottaja, rakennuslasin käsittelijä, autolasin käsittelijä ja erikoistuotteiden tuottaja. Vaikka kaikki nämä toiminnot koskevat tasolasia, ne liittyvät kaikki eri markkinoihin, joilla kullakin on oma logiikkansa. Tavallisen tasolasin kaupalla ei välttämättä ole vaikutusta käsitellyn autolasin markkinoihin, jotka noudattavat muita lakeja.

137 Kukin kolmesta tuottajasta noudattaa omaa strategiaansa ja painottaa eri tavalla eri ammattialoja:

- FP keskittyy, osana Saint-Gobain-konsernin tehtävänjakoa, Italian markkinoihin ja harjoittaa huomattavaa käsittelytoimintaa muilla kuin autoteollisuuden aloilla;

- SIV saa kilpailuetua keskittymällä pikemminkin autolasin käsittelyyn; sen sijaan tavallisen tasolasin tuottajana se (ainakin päätöksessä tarkoitetun ajanjakson aikana) levittää käsittelykapasiteettiaan ja myyntiään Eurooppaan vähäisemmässä määrin; vuonna 1986 sen viennin osuus kapasiteetista oli 50 prosenttia;

- VP painottaa tavallisen tasolasin tuotantoa ja käsittelytoimintojen alhaisempaa integroitumisastetta; vuonna 1986 se vei 40 prosenttia tuotteistaan.

138 Kyseiset kolme yritystä eroavat myös rakenteeltaan, koska SIV ei kuulu monikansalliseen konserniin vaan sitä hallitsee Italian valtion holding-yhtiö EFIM, jolla ei-teollisena julkisena osakkaana ei ole samoja tavoitteita ja intressejä eikä samoja toimintatapoja kuin yksityisillä konserneilla.

139 Lisäksi kunkin yrityksen markkinaosuudet ovat olennaisesti muuttuneet: vuosina 1982-1986 FP kasvatti muiden alojen markkinaosuuttaan 22 prosentilla, kun taas SIV:n ja VP:n osuudet pienenivät 8 ja 12 prosentilla.

d) Kysyntää koskevat väitteet

140 Muiden alojen markkinoiden osalta asianosaiset korostavat, että käsittelijät ovat aivan toisenlaisessa kilpailutilanteessa käsittelytoiminnasta syntyvän arvonlisän ansiosta ja että komissio ei ole ottanut huomioon tukkukauppiaiden käyttäytymistä.

141 Kantajat väittävät, että tukkukauppiaiden osalta kysyntä on keskittynyttä, sillä 20 suurinta tukkukauppiasta saa yli 80 prosenttia tätä jakelutietä kulkevista tuotteista. Ala on ollut hyvin vakavissa vaikeuksissa, jotka ovat johtuneet vanhentuneista hallintotavoista ja -periaatteista ja toimintaan soveltumattomista ja epätavallisen suuria rahoituskustannuksia aiheuttavista käyttövaroista sekä niiden tuottajien aiheuttamasta kilpailusta, joilla on integroitua jälleenmyyntitoimintaa. Näiden vaikeuksien voittamiseksi tukkukauppiaat ovat pyrkineet ryhmittäytymään yhteenliittymiin. Suurimmat Italian tasolasin tukkumyyntiin erikoistuneet yritykset ovat 1970-luvun puolivälistä lähtien muodostaneet yhteenliittymiä, joiden tarkoituksena on ollut kaikille yhteisen kauppapolitiikan vakiinnuttaminen sekä ostojen että jälleenmyynnin tasolla. Vuoden 1981 päätöksessä tuomittiin nämä tukkukauppiaiden väliset yhteenliittymistä koskevat sopimukset, joilla pyrittiin rajoittamaan tukkukauppiaiden välistä kilpailua. Tämä hyvin pitkälle viety tukkukauppiaiden järjestäytyminen, jonka tavoitteena on parempien ehtojen saaminen ja tukkukauppiaiden välisen kilpailun rajoittaminen, on Italian rakennusteollisuuden tasolasimarkkinoiden olennainen ominaispiirre.

142 Jos Cobellin valitusta lukee huolellisesti, siitä ilmenee selvästi, että yrityksen tekemä valitus johtui siitä, että kaikki tukkukauppiaat eivät saaneet edukseen samoja ehtoja ja että toisten saamat edullisemmat ehdot olivat syynä lukuisten yritysten, kuten Cobellin, konkursseihin ja sulkemisiin. Tämä päätelmä on yhteneväinen Battellen Tropean kokouksessa esittämän, muiden alojen tasolasin jälleenmyyntiä Italiassa koskevan kertomuksen (276) johtopäätösten kanssa, joista ilmeni Italian tasolasin jälleenmyynnin vaikeuksien olemassaolo. Kysymyksessä on väite, joka on luonteeltaan aivan toisenlainen kuin syytökset siitä, että tuottajat ovat tehneet keskinäisiä järjestelyitä hintojen nostamista varten. Lisäksi on huomautettava, että Cobelli väittää tilanteen käyneen sietämättömäksi vuodesta 1982 lähtien, eli juuri sen jälkeen kun komissio oli tehnyt vuoden 1981 syyskuussa päätöksen, jossa tuomittiin tukkukauppiaiden yhteenliittymistä koskevat sopimukset ja sitoumus, jolla tukkukauppiaat olivat vaatineet tuottajia myöntämään eriytettyjä alennuksia yhteenliittymän jäsenille asiakasluetteloiden mukaisesti. Cobelli valittaa siis tilanteesta, joka on käynyt sietämättömäksi sen vuoksi, että tuottajat eivät enää suostuneet tukkukauppiaiden vaatimuksiin hintojen ja ehtojen yhteisestä ja kaikkia asiakkaita koskevasta vahvistamisesta.

143 Autoteollisuuden markkinoiden osalta asianosaiset väittävät, että vaikka päätöksessä esitetään kutakuinkin oikeellisesti autoteollisuuden lasimarkkinoiden olennaiset ominaispiirteet, komissio ei kuitenkaan ota huomioon näistä ominaisuuksista aiheutuvia seurauksia. Moottoriajoneuvovalmistaja on samalla sekä työn suunnittelija että sen johtaja, josta autolasin toimittajat ovat hyvin riippuvaisia. Kysyntä määrittää täysin markkinat. Lasin toimittajien kannalta autonvalmistajien valtaa rajoittavat ainoastaan autolasin tekniset valmistus- ja muotoilumahdollisuudet, joissa on otettava huomioon lasiteknologian asettamat vaatimukset. Kuitenkin sen jälkeen, kun malli on määritelty, autonvalmistaja voi täysin itsenäisesti päättää haluamistaan toimituksista.

144 Kantajat korostavat sitä päätöksessäkin tunnustettua seikkaa, että käsittelylinjat ovat varsin nopeasti teknisesti vanhentuneita ja että linjoja on käytettävä jatkuvasti maksimikapasiteetilla, jotta niitä koskevat tarpeelliset poistot saadaan tehdyksi. Tuottaja pyrkii siis saamaan mahdollisimman suuria tilauksia autonvalmistajalta, eikä hänellä tavallisesti ole mitään intressiä jakaa itselleen myönnettyä kiintiötä muiden tuottajien kanssa. Lisäksi tuottajan tarvitsee ennakoida autonvalmistajien tulevat tarpeet mallien, teknisten vaatimusten ja todennäköisten määrien osalta pystyäkseen tarvittaessa vastaamaan kysyntään. Uuden käsittelylinjan asentaminen käyttökuntoon kestää vuoden. Kun linja sitten on asennettu, on se erikoistuneena autolasin tuotantovälineenä hyvin joustamaton, ja sen on käytävä maksimikapasiteetilla ollakseen kannattava.

145 Mallien kehittämisprosessin osalta on ilmeistä, että mikäli prototyypin "tuottaja/kehittäjä" voisi asiaan vaikuttaa, hän pitäisi itsellään koko markkinat ja hyötyisi siten olennaisesti suurtuotannon eduista. Hänellä ei siis olisi mitään intressiä jakaa markkinoita kilpailevien tuottajien kanssa. Autonvalmistajien noudattama politiikka ei kuitenkaan ollut tällaista, ja asiakirja-aineistossa on paljon puhuvia todisteita Fiatin vahvasta asemasta sopimusneuvotteluissa (712 ja seuraavat).

146 Hankintalähteiden jakamisesta ja "kiintiöistä", jotka autonvalmistaja on myöntänyt kieltäydyttyään hankkimasta tuotteita vain yhdeltä toimittajalta, on huomautettava, että toimittajien lukumäärä on rajoitettu kahteen tai kolmeen kutakin mallia kohti - käytännöllinen seikka, josta "kiintiöiden" myöntämisjärjestelmä juontaa juurensa. Kyseiset kiintiöt vahvistetaan prosentuaalisiksi osuuksiksi, ei kappaleiksi tai tietyiksi määriksi. Kiintiöön kuuluva määrä riippuu kunkin automallin menekistä. Kyseistä järjestelmää noudattavat kaikki Euroopan autonvalmistajat, käsiteltävänä olevassa tapauksessa siis Fiat. Näin ollen toimittajalla on riski kannettavanaan, sillä jos jonkin mallin myynti ylittää ennusteet, hänellä voi olla vaikeuksia toimittaa prosentuaalista osuuttaan vastaavat määrät, ja jos hän ei kykene toimittamaan kiintiön mukaista Fiatin tilaamaa määrää, seuraamuksena saattaa olla kiintiön pienentäminen seuraavien neuvottelujen yhteydessä. Jos toimittaja sitä vastoin tilauksia saadessaan havaitsee, että tilausten määrä ei vastaa hänen kiintiötään, hän voi reklamoida asiasta Fiatin ostojen pääosastolle. Kiintiö- ja hintaneuvottelut ovat siis yhteydessä toisiinsa: suuremman kiintiön saa hintoja alentamalla, minkä vuoksi toimittajan intressissä on jatkuvasti tarkkailla sovitun kiintiön noudattamista.

147 Autonvalmistajat eivät ainoastaan aseta lasintuottajille teknisiä ominaisuuksia ja mallikohtaisia määriä koskevia vaatimuksia, vaan määräävät myös toimitusrytmin. Tämä toimitusten "just in time" -vaatimus merkitsee sitä, että toimitukset on tehtävä ajoneuvojen tuotantoprosessin tietyssä vaiheessa, ei siis suinkaan komission käsityksen mukaisesti sitä, että valmistaja voisi luottaa ainoastaan paikallisiin tuottajiin.

148 Asianosaisten yhteiseen esitykseen markkinoista VP lisää vielä, että komissio on erehtynyt yrityksen erityisasemasta muiden alojen markkinoilla ja esittänyt asian virheellisesti. VP ei itse harjoita minkäänlaista käsittelytoimintaa eikä myöskään käsittele tuotteita liitoksissa olevien yhtiöiden välityksellä. Näin ollen VP ei pysty kilpailemaan asiakkaittensa kanssa, ei siis myöskään Cobellin kanssa. Sellaisen politiikan noudattaminen, jossa Cobelli ja muut Etelä-Italian asiakkaat pakotettaisiin poistumaan markkinoilta, olisi vastoin VP:n intressiä. Cobellin valituksessa ei ole yhtään todistetta, joka vahvistaisi VP:n käyttäytyneen lainvastaisesti. Muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinoilla VP:llä on noin kolme kertaa enemmän asiakkaita kuin kilpailijoillaan, joista noin 55 prosenttia on lasin käsittelijöitä. Myydyn lasin mukaan laskettuna VP:n käsittelijöille suorittamat myynnit ovat vakaasti kasvaneet muiden alojen markkinoiden vuoden 1985 myyntien 42,2 prosentista 53,3 prosenttiin vuoden 1988 myynneistä.

149 Edelleen, mikäli komissio ei olisi ottanut VP:tä asianosaiseksi, SIV:n ja FP:n yhteinen markkinaosuus muiden alojen markkinoilla olisi vaihdellut 21,2 prosentin ja 36,1 prosentin välillä. Kyseinen pienempi markkinaosuus voi olla selityksenä päätöksen syytteelle "kollektiivisesta määräävästä asemasta". VP:n mukaan on mahdollista, että yhtenä taustalla olevana syynä sitä vastaan vireille pantuun menettelyyn oli perusteiden hankkiminen päätelmille, jotka komissio oli tehnyt 86 artiklan perusteella.

150 SIV korostaa, että autoteollisuuden markkinoilla sen markkinaosuus oli pienentynyt 50,3 prosentista 37,5 prosenttiin. SIV:lle ei olisi ollut mitään hyötyä osallistumisesta "yritysten välisiin järjestelyihin" muiden tuottajien kanssa, sillä sen markkinaosuus oli huomattavasti pienentynyt erityisesti suhteessa Fiatiin, jonka pääasiallisena hankkijana se oli toiminut. (721 ja seuraavat).

3. Komission väitteet

151 Komissio painottaa, että tuotannon ylikapasiteetti on ollut ominaista Euroopan tasolasimarkkinoille koko päätöksen kohteena olevan ajanjakson ajan - siis vuoden 1982 tammikuun ja vuoden 1987 kesäkuun välisen ajan. Tätä toteamusta ei heikennä se, että moitittujen tosiseikkojen esiintymisen jälkeen laadittujen tilastojen perusteella voidaan jälkikäteisesti todeta, että ylikapasiteetti on ollut ennustettua pienempää. Uusimpien tilastotietojen, eli GEPVP:n vuoden 1988 tietojen, mukaan koko päätöksen kohteena olevalle ajanjaksolle oli ominaista tuotannon ylikapasiteetti, mikä merkitsee sitä, että väitteet siitä, että sekä autoteollisuuden että muiden alojen markkinoilla toteutetut hinnannousut johtuivat markkinaolosuhteista, menettävät uskottavuutensa.

152 Komissio ei voi hyväksyä väitettä, jonka mukaan kysymyksessä olevat kolme tuottajaa pitävät hallussaan ainoastaan 30 prosenttia Italian muiden alojen markkinoista. Kuten päätöksen liitteestä II havaitaan, tuottajien osuus muiden alojen lasimarkkinoista on noin 73-79 prosenttia. Näiden kolmen Italian tuottajan asemat ovat komission mukaan stabiilit. Sen lisäksi, että asema, joka niillä yhdessä oli Italian markkinoilla, on säilynyt olennaisen samana (päätöksen 11 kohta), niiden yksilölliset markkinaosuudet eivät myöskään ole merkittävästi vaihdelleet, vaikka SIV:n asema autoteollisuuden markkinoilla onkin taantunut muutamalla prosentilla.

153 Komissio toistaa, että tuottajien välisten järjestelyiden olemassaolo ilmenee selvästi päätöksessä mainituista asiakirjoista ja että myös todellisuus vahvistaa järjestelyiden olemassaolon. Vaikka markkinoilla olisikin vallinnut vahva noususuhdanne, rajoitettu tarjonta ja hyvin vahva kysyntä, yritysten käyttäytymisessä oli silti kysymys kielletystä yritysten välisestä järjestelystä.

154 Tuottajien hallitsemien yhtiöiden (esimerkiksi Boussoisin) Italian tuontien osalta komissio katsoo, että kyseisten tuontien vähentäminen tuottajien markkinaosuuksista olisi epäloogista, koska se edellyttäisi sellaista riippumattomuuden tasoa, jota ei todellisuudessa olisi saman konsernin jäsenten välillä. Ei voida katsoa, että tuonnit olisivat voineet kilpailla kolmen Italian tuottajan oman tuotannon kanssa. Komissio huomauttaa, että toisin kuin edellä mainitussa asiassa Metro vastaan komissio 22.10.1986 annetussa yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa, joka koski tiettyjä saman konsernin hallitsemia yrityksiä, jotka myivät eri tuotenimillä teknisiltä ominaisuuksiltaan toisistaan eroavia tuotteita eri hinnoilla, käsiteltävänä olevissa asioissa on kysymys tuotteesta, jonka VP on luokitellut perustuotteeksi, jonka arvonlisä on äärimmäisen alhainen (käsittelemätön tasolasi).

155 Komissio esittää, että sen suorittama analyysi keskittyi kilpailuun, jota käytiin Boussoisin ja Saint-Gobainin (Ranska) tuontien ja FP:n, SIV:n ja VP:n tuontien kesken. Kun edellä mainittuja tuonteja ei oteta huomioon, jäljelle jäävien tuontien määrä on suhteellisen vähäinen, eikä tämä määrä - siitä huolimatta, että se käsittää FP:n, VP:n ja SIV:n kanssa kilpailevien tukkukauppiaiden tuonnit - ole mitenkään vaikuttanut johtopäätöksiin, joihin komissio päätyi päätöksessään.

156 Cobellin lasin tuottajista tekemän valituksen luotettavuuden ja oikeellisuuden osalta komissio painottaa, että sen päätös perustuu sen itsensä tekemiin tutkimuksiin ja että aina, kun se viittaa valitukseen, se myös nimenomaisesti mainitsee kaikki valituksesta tekemänsä johtopäätökset ja asiaa koskevat asiakirjat.

157 Komission mukaan VP ei voi väittää, että asiakirjat, joissa viitataan "lasin tuottajiin", eivät koske sitä. Komission mukaan on otettava huomioon asiakirjojen lukumäärä ja nykyinen taloudellinen tilanne. Vaikka siitä, että VP ei ollut muiden alojen lasin käsittelijä, oli varmasti voinut seurata se, että se varasi etuuskohtelun tukkukauppias-käsittelijöille, siitä ei kuitenkaan seurannut, että sen intressit olisivat olennaisesti poikenneet FP:n tai SIV:n intresseistä. Komissio toistaa, että mikään ei kumoa sitä, etteikö VP olisi korottanut hintojaan samanaikaisesti SIV:n ja FP:n kanssa tai hieman niiden jälkeen.

4. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

158 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensimmäiseksi, että komissio on tietyiltä osin hyväksynyt kantajien esittämän markkina-analyysin. Huomattava osa komission tasolasin tuotantoa koskevasta selvityksestä on otettu sellaisenaan FP:n vastauksesta komission väitetiedoksiantoon (vaikka komissio ei kaikissa tapauksissa olekaan ilmoittanut lähdettään). Tietyt päätöksen 11 kohdassa ja sen liitteessä I ja II esitetyt luvut on myös otettu kantajien antamista tiedoista. Komissio on kuitenkin käyttänyt vain pientä osaa kantajien antamista tiedoista, eikä päätöksestä tai tämän menettelyn aikana tuomioistuimelle jätetyistä vastauksista ilmene mitään viitettä syistä, joiden vuoksi komissio on pitänyt ainoastaan valitsemiaan otteita luotettavina. Komissio on ainoastaan satunnaisesti yksityiskohtaisesti kumonnut johtopäätökset, joita kantajat olivat tehneet antamiensa tietojen perusteella. Komissio on istunnon yhteydessä jopa todennut, että kolmen tuottajan välillä olemassa olleita järjestelyitä koskevat todisteet olisivat niin selvät ja selkeät, että markkinoiden rakenteen tarkasteleminen ylipäätään oli täysin tarpeetonta.

159 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi hyväksyä komission kantaa markkinoiden analyysin tarpeettomuudesta. Päinvastoin se katsoo, että relevanttien markkinoiden asianmukainen määritteleminen on tarpeellinen edellytys tuomion antamiseksi väitettyä kilpailunvastaista käyttäytymistä koskevassa asiassa. Vaikka komissiolla ei ole velvollisuutta päätöksissään käsitellä kaikkia yritysten esittämiä väitteitä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä esitettyjen kantajien väitteiden perusteella komission olisi pitänyt täysimääräisemmin tutkia markkinoiden rakennetta ja toimintaa vahvistaakseen todeksi syyt, joiden vuoksi kantajien esittämät johtopäätökset olisivat perusteettomia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on itse asiassa havainnut, että kantajat ovat esittäneet useita yksityiskohtaisia väitteitä, jotka ovat perustuneet tietoihin, joita komissio on osittain itsekin käyttänyt päätöksensä tueksi, ja että komissio on sitä vastoin puolustuksessaan useimmiten viitannut ainoastaan päätöksen sanamuotoon.

160 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että sen tehtäviin ei kuulu suorittaa omaa markkina-analyysia vaan että sen on ainoastaan tutkittava, siinä määrin kuin mahdollista, päätöksessä esitetyt asian arvioimisen kannalta olennaiset toteamukset.

a) Italian markkinoiden kehitys

161 Päätöksen mukaan sen liitteessä I kuvataan Italian tasolasimarkkinoiden kehitystä. On kuitenkin huomautettava, että liitteessä I esitetyt kolme taulukkoa muodostuvat eri lähteistä otetuista luvuista. Luvut "Assovetro" ja "Istat" on otettu taulukoista, jotka SIV on toimittanut hallinnollisen menettelyn aikana (183-185, 187-188), kun taas 1 ja 2 taulukon ensimmäisillä riveillä olevat luvut näyttävät olevan otetut kyseisten kolmen tuottajan toimittamista muista lähteistä. Eri lähteistä otettujen lukujen sekoittamisesta on seurannut ainakin kaksi asiaa: Toisaalta tuontien osuus suhteessa kulutukseen Italian markkinoilla on pienentynyt. Toisaalta vuosittainen tuontien ja kulutuksen suhde ja siten myös tämän suhteen kehitys (laskeva tai nouseva) kyseisen ajanjakson aikana eivät ole samanlaisia kuin ne olisivat olleet silloin, jos käytetyt luvut olisi otettu samasta lähteestä.

162 Sen jälkeen, kun komissio on näiden lukujen perusteella laskenut läpinäkyvän lasin kulutuksen Italiassa, se on vähentänyt laskelmista "tuonnit Ranskasta" ja "kolmen tuottajan tuonnit muista maista". Sivun alareunassa olevassa huomautuksessa esitetään seuraavaa:

"Ranskasta tulevat tuonnit on vähennetty, koska Ranskassa on ainoastaan kaksi tuottajaa, jotka ovat Fabbrica Pisanan emoyhtiö Saint-Gobain ja Vernante Pennitalian tytäryhtiö Boussois. Näiltä kahdelta ranskalaiselta yhtiöltä tulevat tuonnit on enimmäkseen suunnattu Italian tuottajille. Kun jompikumpi näistä ranskalaisista yhtiöistä myy lasin suoraan Italian markkinoilla, myyntejä ei voida pitää kilpailevina myynteinä."

Asiakirja-aineistosta ilmenee, että "tuonteja Ranskasta" kuvaavat luvut on otettu tietyistä tiedoista, joita SIV on toimittanut muiden maiden Italiaan suuntautuvan kokonaisviennin osalta (183, 185). Vaikka edellä mainitussa huomautuksessa tunnustetaan, että tuontia Ranskasta Italiaan ei aina ollut suunnattu Italian tuottajille, ja vaikka VP on toimittanut komissiolle lukuja myynneistä, jotka Boussois oli toteuttanut Italiassa tytäryhtiöstään riippumatta (213), komissio näyttää liitteen I taulukoita laatiessaan olettaneen, että kaikkien Italian kolmeen tuottajaan liitoksissa olevien yhtiöiden kaikkien tasolasityyppien kaikki Ranskasta Italiaan tulevat tuonnit oli 100-prosenttisesti suunnattu kyseisille kolmelle tuottajalle. Komissio yrittää perustella menettelytapaansa viittaamalla muista kuin kantajiin liitoksissa olevista ranskalaisista lähteistä tulevien tuontien vähäisyyteen. Tälle perusteelle ei löydy tukea päätöksestä eikä asiakirja-aineistosta.

163 Komissio esitti vastauksena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että "tuonteja muista maista" koskevat luvut liittyvät yksinomaan muista yhteisön jäsenvaltioista tuleviin tuonteihin. Komissio vahvisti nimenomaisesti, että kyseisissä luvuissa ei oteta huomioon kolmansista maista tulevia tuonteja. Asiakirja-aineistosta kuitenkin ilmenee, että Turkista ja Itä-Euroopasta Italiaan tulevilla tuonneilla oli usein huomattava merkitys Italian tasolasin markkinoiden toiminnalle yleensä. Kun komissiota istunnossa kehotettiin täsmentämään, mistä lähteestä se oli ottanut muista maista tulevia tuonteja koskevat luvut, se viittasi asiakirjaan, jota ei ole yhteisessä asiakirja-aineistossa ja josta kyseiset luvut eivät edes näytä olevan peräisin.

164 Komissio ei siis ole kyennyt selittämään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle syitä, joiden vuoksi se oli pitänyt tarpeellisena eri lähteistä otettujen tilastotietojen sekoittamista. Tällainen menettely vaikuttaa ensi näkemältä kyseenalaiselta. Edellä esitettyjen syiden vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo joka tapauksessa, että päätöksen liitteestä I johdettuihin toteamuksiin ei voi luottaa.

165 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että se ei myöskään ole kyennyt komission sille esittämien asiakirjojen perusteella rekonstruoimaan todistetta päätöksen 6 kohdassa esitetylle väitteelle, jonka mukaan Italian markkinat ovat noin 20 prosenttia Euroopan markkinoista.

b) Tarjontakapasiteetti suhteessa kysyntään

166 Komissio painottaa sekä päätöksessään että vastauksissaan, että markkinat ovat olleet taantumistilassa - jolle on ollut ominaista ylikapasiteetti - koko päätöksen kohteena olevan ajanjakson ajan. Asiakirja-aineiston useista kaavioista (erityisesti kaaviosta 176, johon komissio on kiinnittänyt huomiota istunnossa) kuitenkin ilmenee, että ero "myytävän kapasiteetin" (saleable capacity) ja "kokonaismyyntien" (total sales) välillä on asteittaisesti pienentynyt vuoden 1981 jälkeen. GEPVP:n laatimasta kaaviosta 178 ilmenee, että myynnit alkoivat ylittää myytävän kapasiteetin vuoden 1985 aikana. Vuoden 1987 kesäkuussa laaditussa GEPVP:n kertomuksessa, johon nimenomaisesti viitataan päätöksessä (12 kohdan kolmannessa alakohdassa), on maininta vuosien 1986 ja 1987 "tiukasta tarjonnan tilanteesta" (tight supply situation).

167 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että näistä asiakirjoista seuraavia johtopäätöksiä ei voida jättää huomioimatta, kuten komissio näyttää tekevän, väittämällä, että markkinatilannetta on arvioitava ennusteiden eikä jälkikäteen vahvistettujen tosiseikkojen perusteella. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä varmuudella näyttänyt toteen esittämäänsä olettamusta taantuvista ja jatkuvan ylikapasiteetin vallassa olevista markkinoista.

168 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että silloin kun olettamusta taantuvien ja jatkuvan ylikapasiteetin vallassa olevista markkinoista ei riittävän näytön puuttuessa voida hyväksyä, on sitäkin tärkeämpää arvioida uudelleen tiedot, joita kantajat ovat antaneet uusien float-uunien käyttöön ottamisesta kyseessä olevan ajanjakson aikana. Tällaisia tietoja voitaisiin itse asiassa pitää todisteina kantajien väittämien mukaisista aktiivisista markkinoista.

c) Kolmen tuottajan markkinaosuudet muiden alojen markkinoilla

169 Päätöksen 7 kohdan mukaan kyseiset kolme tuottajaa ovat voineet tyydyttää noin 79 prosenttia Italian muiden alojen lasimarkkinoiden kysynnästä. Päätöksen 11 kohdassa on taulukko "kolmen yhtiön markkinaosuudet liitteen II tietojen perusteella laskettuna". Kuitenkin kyseisen kohdan taulukon mukaan "muita aloja" koskevien lukujen summa nousee 79 prosenttiin ainoastaan vuoden 1985 osalta. Komissio ei myöskään ole kyennyt perustelemaan päätöksen 11 kohdan toisessa taulukossa esitettyjä SG:n, SIV:n ja PPG:n markkinaosuuksia Euroopassa koskevia lukuja.

170 Huolimatta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämästä nimenomaisesta pyynnöstä saada tieto kaikista päätöksen liitteessä esitettyjen taulukoiden lähteistä komissio ei ole yksilöinyt yhtään asiakirjaa, joka sisältäisi oletetut "GEPVP:n tiedot", jotka on esitetty liitteessä II olevan taulukon 1 ensimmäisellä rivillä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei myöskään kyennyt asiakirja-aineiston tai sille annettujen tietojen perusteella selvittämään, oliko, ja jos oli, niin missä määrin, liitteen II taulukot laadittu se seikka huomioon ottaen, että komission mukaan liitoksissa olevien yhtiöiden harjoittamaa tuontia on pidettävä osana Italian tuotantoa.

171 Näiden syiden vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi arvioidessaan yritysten käyttäytymistä muiden alojen markkinoilla hyväksyä perusteeksi olettamusta, jonka mukaan kyseiset kolme italialaista tuottajaa tosiasiallisesti pitävät hallussaan neljää viidesosaa Italian markkinoista. Tosin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi myöskään katsoa, että olisi osoitettu, että kolmen tuottajan markkinaosuudet olisivat olleet paljon pienemmät. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on siis todettava tämän olennaisen tekijän jäävän vastausta vaille.

B Tosiseikkoja koskevat toteamukset ja todisteet

172 Kuten edellä (15 kohdassa) on todettu, päätöksessä tarkastellaan otsikoittain ensin yritysten käyttäytymistä muiden alojen markkinoiden, sitten autoteollisuuden markkinoiden ja viimeiseksi tuottajien välisen lasikaupan suhteen. Muiden alojen markkinoita käsitellään viiden eri alaotsikon alla, jotka ovat hintojen samanlaisuus, alennusten samanlaisuus, tärkeimpien asiakkaiden luokittelemisen samanlaisuus, tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat ja tuottajien ja tukkukauppiaiden väliset suhteet. Autoteollisuuden markkinoita käsitellään kahden eri alaotsikon alla, jotka koskevat suhteita Fiat-konserniin ja suhteita Piaggio-konserniin.

173 Useimpien edellä mainittujen kysymysten osalta on todisteita ja tosiseikkojen toteamisia syytä tutkia päätöksessä esitetyssä järjestyksessä. On kuitenkin huomautettava, että tietyt asiakirjat liittyvät kahteen tai useampaan otsikkoon ja/tai alaotsikkoon ja että tämän vuoksi lienee tarpeen viitata jonkin toisen otsikon tai alaotsikon yhteydessä esitettyihin toteamuksiin.

1. Yritysten käyttäytyminen muiden alojen markkinoilla

a) Hintojen samanlaisuus

174 Päätöksen mukaan (18 ja 19 kohta) kyseiset kolme italialaista tuottajaa ilmoittivat lyhyellä aikavälillä, jopa samoina päivinä, samat hinnat italialaiselle asiakaskunnalleen. Päätöksen liitteessä III luetellaan ilmoitusten lähettämispäivät ja hintojen voimaantulopäivät. Aloite hintamuutosten tekemiseen ei aina ollut tullut samalta tuottajalta, vaan pikemminkin vaihtelevasti yhdeltä näistä kolmesta tuottajasta. Tuottajat ilmoittivat samana päivänä tai lyhyen aikavälin sisällä ainakin puolet tutkituista hinnoista. Vuoden 1981 marraskuussa VP:n oli peruutettava syyskuussa ilmoittamansa hinnankorotus, koska FP ja SIV eivät olleet noudattaneet muutosta. Tämän jälkeen "ei koskaan tapahtunut, etteivätkö kaikki tuottajat olisi heti noudattaneet hinnankorotusta".

175 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että tässä yhteydessä ei ole tehty mitään eroa eri lasityyppien hintojen välillä. Kysymyksessä on siis yleisluonteinen toteamus, joka liittyy ainoastaan kahteen seikkaan: yritysten ilmoittamien hintaluettelojen sisällön samanlaisuuteen ja niiden päivämäärien ajalliseen läheisyyteen, joina yritykset ovat ilmoittaneet hintansa ja joina hinnat ovat tulleet voimaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kiinnittää kuitenkin huomion siihen, että päätöksen liitteessä III oleva päivämäärien luettelo alkaa vuoden 1981 kesäkuusta ja loppuu vuoden 1986 lokakuuhun, kun taas päätöksen 1 artiklan a kohdassa rajataan rikkomisen tapahtuminen 1.6.1983 ja 10.4.1986 väliseksi ajaksi. Tästä seuraa, että ainoastaan viimeksi mainitun ajanjakson aikana ilmoitetut hinnat voidaan ottaa huomioon rikkomista vahvistettaessa. Kyseisen ajanjakson ulkopuolella ilmoitettuja hintoja ei kuitenkaan jätetä täysin huomiotta päätöksen metodologian kannalta. Koska päätöksen perusteluissa tai sen liitteessä III ei mitenkään täsmennetä hintaluettelojen sisältöä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että hintaluetteloita on tutkittava tapauskohtaisesti.

176 FP julkaisi 26.6.1981 (427) uudet värittömän ja värillisen lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 25.7.1981. SIV julkaisi 14.7.1981 (300) kyseisten lasilaatujen hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 14.9.1981. SIV:n luettelo on värittömän lasin osalta samanlainen kuin FP:n luettelo 3-12 mm:n standardimittaisesta ja suurina levyinä olevasta lasista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole käytössään SIV:n luetteloa värillisen lasin hinnoista. VP julkaisi 1.9.1981 (494) uudet värittömän ja vedetyn lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 1.10.1981. VP ei valmistanut värillistä lasia kyseisen ajanjakson aikana. VP:n luettelo värillisen lasin hinnoista oli 3 mm:n lasia lukuun ottamatta samanlainen kuin FP:n ja SIV:n muutamaa viikkoa aikaisemmin julkaisemat luettelot. VP peruutti 9.11.1981 lähetetyssä kirjeessä (497) 1.9.1981 julkaistut luettelot ja ilmoitti saattavansa uudelleen voimaan ennen 23.3.1981 voimassa olleet luettelot. VP julkaisi jälleen 1.2.1982 (A183) uudet luettelot, jotka tulivat voimaan 1.3.1982. Nämä luettelot olivat samanlaiset kuin VP:n 1.9.1981 julkaisemat ja 9.11.1981 peruuttamat luettelot. Näin ollen päätöksen 19 kohdassa esitetään virheellisesti, että "VP:n oli peruutettava syyskuussa ilmoittamansa hinnankorotus, koska FP ja SIV eivät olleet noudattaneet sen hintojen muutosta".

177 FP julkaisi 7.5.1982 (430) uudet värittömän ja värillisen lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 15.6.1982. SIV julkaisi 20.5.1982 (302) uudet värittömän ja värillisen lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 30.6.1982. SIV:n luettelo värittömän lasin hinnoista on samanlainen kuin FP:n vastaava luettelo. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole käytössään SIV:n luetteloa värillisen lasin hinnoista. VP julkaisi 24.6.1982 (498) värittömän lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 1.9.1982. VP:n luettelo oli 3 mm:n lasia lukuun ottamatta samanlainen kuin FP:n ja SIV:n julkaisemat luettelot.

178 VP julkaisi 17.2.1983 (A185) värittömän lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 5.4.1983. FP puolestaan julkaisi 7.3.1983 (433) (ainoastaan) värittömän lasin hintaluettelon, joka oli samanlainen kuin VP:n luettelo 3-12 mm:n standardimittaisesta ja suurina levyinä olevasta lasista ja joka tuli voimaan 11.4.1983. SIV julkaisi omat uudet värittömän ja värillisen lasin hintaluettelonsa 7.3.1983 (A407), ja luettelot tulivat voimaan 7.4.1983. Värittömän lasin hintaluettelo oli myös samanlainen kuin VP:n luettelo. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei SIV:n osalta ole käytössään värillisen lasin luetteloa, se ei voi verrata kyseistä luetteloa muiden tuottajien vastaavan lasityypin luetteloihin.

179 VP julkaisi 21.7.1983 (500) värittömän lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 10.10.1983. FP julkaisi 2.9.1983 (A014) 5.9.1983 voimaan tulevan värillisen lasin hintaluettelon. SIV julkaisi 19.9.1983 (304) uudet värittömän ja värillisen lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 2.11.1983. Värittömän lasin luettelo on 3-10 mm:n standardimittaisen ja suurina levyinä olevan lasin osalta samanlainen kuin FP:n luettelo. FP julkaisi 26.9.1983 (A001) uuden, 2.11.1983 voimaan tulevan värittömän lasin hintaluettelon, joka oli samanlainen kuin VP:n ja SIV:n vastaavat luettelot 3-10 mm:n standardimittaisen ja suurina levyinä olevan lasin osalta.

180 VP julkaisi jälleen 16.12.1983 (A187) värittömän hintalasin luettelon, joka tuli voimaan 15.2.1984. Tässä luettelossa, kuten kaikissa aiemmissakin, oli maininta myös 2 mm:n lasin hinnasta. FP julkaisi 27.12.1983 (A003) uudet värittömän ja värillisen lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 13.2.1984. SIV julkaisi 28.12.1983 (A049) 20.2.1984 voimaan tulevan ja värittömän lasin osalta edellisen luettelon kanssa samanlaisen hintaluettelon. FP:n ja SIV:n julkaisemissa luetteloissa ei mainittu 2 mm:n lasin hintaa. Tämä ero SIV:n ja FP:n ja VP:n luetteloiden välillä oli pysyvä. SIV:n ja FP:n luettelot olivat samanlaiset, ja ne poikkesivat VP:n luettelosta 4 ja 5 mm:n standardimittaisen lasin ja 19 mm:n suurina levyinä olevan lasin osalta.

181 VP julkaisi 20.4.1984 (A189) jälleen värittömän lasin hintaluettelon, joka tuli voimaan 21.5.1984. SIV julkaisi 7.5.1984 (A051) värittömän lasin luettelon, joka oli samanlainen kuin VP:n luettelo (lukuun ottamatta 2 mm:n lasin hintaa) ja joka tuli voimaan 23.5.1984. FP ei julkaissut uutta kyseisen lasityypin luetteloa. SIV julkaisi tänä samana päivänä eli 7.5.1984 (A051) värillisen lasin uuden hintaluettelon. Kyseisen luettelon julkaiseminen mainitaan päätöksen liitteessä III, mutta luetteloa ei ole liitetty asiakirja-aineistoon. Vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole pystynyt asiaa vahvistamaan, vaikuttaa siltä, että FP ei ole julkaissut uutta värillisen lasin hintaluetteloa.

182 FP ja SIV julkaisivat 3.7.1984 (435 ja 308) samanlaiset uudet värittömän lasin hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 20.8.1984 (FP) ja 3.9.1984 (SIV). Näissä luetteloissa hintoja laskettiin huomattavasti siten, että hinnat saatettiin takaisin vuoden 1983 syyskuun ja joulukuun luettelojen tasolle. FP julkaisi samana päivänä, 3.7.1984 (435), värillisen lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 20.8.1984. SIV ei julkaissut uutta luetteloa. VP julkaisi 27.7.1984 (502) jälleen värittömän lasin hintaluettelon ja, ensimmäistä kertaa, värillisen lasin hintaluettelon, joka tuli voimaan 3.9.1984. VP:n luettelo värittömän lasin hinnoista oli samanlainen kuin FP:n ja SIV:n luettelot suurina levyinä olevan lasin osalta, mutta se poikkesi huomattavasti niiden luetteloista standardimittaisen lasin osalta. VP:n luettelo oli myös värillisen lasin osalta samanlainen kuin FP:n luettelo 3-12 mm:n levyinä olevan lasin osalta, mutta se poikkesi siitä huomattavasti standardimittaisen lasin osalta. Molemmissa edellä esitetyissä tapauksissa VP:n luetteloiden hinnat olivat standardimittaisen lasin osalta korkeammat kuin FP:n ja SIV:n luetteloiden hinnat.

183 VP julkaisi 25.10.1984 (505) värittömän lasin uuden hintaluettelon sekä muutoksen - jota ei mainita päätöksen liitteessä III - standardimittaisen värillisen lasin hintaan, ja nämä tulivat voimaan 9.11.1984. Kirje, jossa nämä tiedot julkistetaan, kuuluu seuraavasti:

"Kuten tulette huomaamaan, luettelo heijastaa Italian markkinoiden nykyistä hintatilannetta.

Olemme poistaneet - kuten muutkin tuottajat muutamaa kuukautta aiemmin - 'standardimittaisen' ja 'suurina levyinä olevan' lasin välisen hintaeron ja jättäneet keskipaksuuksien hinnat ennalleen.

Olemme kuitenkin hieman muuttaneet tiettyjen paksuuksien hintoja, jotta näiden paksuuksien hinnat olisivat yhteneväiset tuotantokustannusten kanssa suhteessa muiden paksuuksien hintoihin.

Koska uudesta luettelosta heijastuu ainoastaan markkinoidemme nykyinen hintatilanne, luettelossa ei luonnollisestikaan täysin oteta huomioon tuotantokustannusten (mm. energian, työvoiman, kuljetuksen, pakkaamisen ja raaka-aineiden) jatkuvaa nousua. Nämä tekijät huomioidaan kuitenkin seuraavassa luettelossamme, joka ilmestynee ensi tammikuussa.

Pronssin ja vihreän väristen float-lasien hinnat säilyvät ennallaan, mutta niidenkin osalta luettelosta on poistettu 'standardimittaisen' ja 'suurina levyinä olevan' lasin välinen hintaero.

Lopuksi huomautamme, että olemme katsoneet tarpeelliseksi tehdä joitakin pienempiä muutoksia tiettyjen lasipaksuuksien tarjolla oleviin kokoihin."

VP:n tässä kirjeessä julkaiseman luettelon ja FP:n ja SIV:n edeltävän heinäkuun aikana julkaisemien luettelojen vertailusta ilmenee, että VP on seurannut FP:tä ja SIV:tä asettaessaan saman hinnan standardimittaiselle ja suurina levyinä olevalle lasille ja että osa VP:n hinnoista oli samanlaisia kuin FP:n ja SIV:n asettamat hinnat, osa taas ei.

184 FP julkaisi 12.11.1984 (438) uudet luettelot värittömän ja värillisen lasin hinnoista, ja luettelot tulivat voimaan 16.1.1985. SIV julkaisi 15.12.1984 samanlaiset luettelot, jotka tulivat voimaan 15.1.1985. VP julkaisi 22.11.1984 (508) uudet luettelonsa värittömän ja värillisen lasin hinnoista, ja luettelot tulivat voimaan 14.1.1985. Kyseisissä VP:n luetteloissa oli tehty uudelleen tiettyjä eroja "standardimittaisen" ja "suurina levyinä olevan" lasin hintojen välille. Värittömän lasin osalta kuudestatoista ilmoitetusta hinnasta, 2 mm:n lasin hintaa lukuun ottamatta, ainoastaan viisi oli samanlaisia kuin FP:n ja SIV:n luetteloissa ilmoitetut hinnat. Suurina levyinä olevan värillisen lasin osalta VP:n hinnat ovat samanlaiset kuin FP:n ja SIV:n hinnat, mutta standardimittaisen lasin hinnat ovat erilaiset sen vuoksi, että FP:llä ja SIV:llä molempien kokojen hinnat olivat samat.

185 VP julkaisi 7.3.1985 (511) värittömän lasin hintaluettelon, joka tuli voimaan 14.3.1985. Luettelossa korotettiin ainoastaan standardimittaisten lasien hintoja. SIV ilmoitti 11.3.1985 (313) korottavansa värittömän pakkauslasin hintoja. SIV:n luettelossa ilmoitetut hinnat olivat samat kuin VP:n luettelossa ilmoitetut standardimittaisen lasin hinnat. FP ei muuttanut luetteloitaan tässä yhteydessä.

186 SIV ja FP julkaisivat 13.5.1985 (314 ja 441) uudet värittömän lasin hintojen luettelot, jotka tulivat voimaan 15.6.1985 (SIV) ja 18.6.1985 (FP). VP julkaisi 27.5.1985 luettelon värittömän lasin hinnoista, ja luettelo tuli voimaan 24.6.1985. Edellä mainitut kolme luetteloa olivat samanlaisia lukuun ottamatta sitä, että SIV:n 5 mm:n standardimittaisen lasin hinta erosi muiden tuottajien hinnoista.

187 VP julkaisi värillisen lasin uuden luettelon 8.7.1985 (515) - ei siis 8.8.1985, kuten päätöksessä väitetään - ja luettelo tuli voimaan 2.9.1985. FP ja SIV eivät muuttaneet värillisen lasin hintojaan tässä yhteydessä.

188 SIV julkaisi 26.7.1985 (386 ja A053) värittömän lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 29.7.1985. Vuoden 1985 heinäkuun lopulla - varmaa tietoa ei ole, mutta luultavasti 28.7.1985 (A007 ja A008) - FP julkaisi värittömän lasin uuden luettelon, joka tuli voimaan 1.8.1985. Luettelo oli samanlainen kuin SIV:n luettelo lukuun ottamatta 10 mm:n standardimittaisen lasin hintaa. VP julkaisi 31.7.1985 (517 ja 598) värittömän lasin uuden luettelon, joka oli samanlainen kuin FP:n luettelo ja joka tuli voimaan 5.8.1985 eikä päätöksen esitetyn mukaisesti 3.8.1985. Olosuhteita, jotka liittyivät tähän hintojen muutokseen, tarkastellaan jäljempänä otsikon B 1. d) "Tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat" alla (katso 221 ja 222 kohta).

189 SIV julkaisi 28.8.1985 (A055) uuden luettelon värillisen lasin hinnoista, ja kyseiset hinnat tulivat voimaan 4.10.1985. Tässä luettelossa esitetyt hinnat olivat korkeammat kuin VP:n vuoden 1985 heinäkuussa julkaisemassa luettelossa esitetyt hinnat. Jonakin päivänä vuoden 1985 syyskuussa (A013) FP puolestaan julkaisi värillisen lasin luettelon, joka oli samanlainen kuin SIV:n julkaisema luettelo. VP julkaisi 12.9.1985 (katso 6.2.1986 julkaistu ilmoitus, A191, 3 kohta) värillisen lasin uuden luettelon, jota ei mainita päätöksen liitteessä III. Kyseisessä luettelossa hintoja korotettiin kahdeksalla prosentilla suhteessa heinäkuussa julkaistussa luettelossa esitettyihin hintoihin (11.9.1985 päivätty VP:n työntekijä Giordanon muistio, 528). Vuoden 1985 syyskuun luetteloa ei ole liitetty asiakirja-aineistoon, mutta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi asiakirja-aineiston muiden asiakirjojen perusteella todeta, että tällainen kahdeksan prosentin hinnankorotus suhteessa vuoden 1985 heinäkuun luettelon hintoihin olisi saattanut VP:n hinnat tasolle, joka olisi ollut selvästi korkeampi kuin FP:n ja SIV:n julkaisemien luettelojen hintojen mukainen hintataso.

190 SIV julkaisi 21.10.1985 (384 ja A057) värillisen lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 28.10.1985. FP julkaisi jonakin lokakuun loppupäivänä, varmaa tietoa päivästä ei ole, samanlaisen luettelon (479), joka tuli voimaan 25.10.1985 (A010). Tältä osin päätöksessä (liite II, huomautus 2) todetaan, että FP oli väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa väittänyt, että sen luettelo oli julkaistu sähkeitse ja että jäljennös kyseisestä sähkeestä (asiakirja 16), jossa on merkintä päivämääristä 19.10.1985 ja 21.10.1985, on liitetty hallinnolliseen asiakirja-aineistoon. Tällaista sähkettä ei ole ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle annetussa asiakirja-aineistossa, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että eräästä toisesta FP:n asiakirjasta (A010) ilmenee, että se oli 25.10.1985 julkaissut uudet hinnat, jotka tulivat välittömästi voimaan. Myös VP julkaisi 25.10.1985 (519) uuden, 4.11.1985 voimaan tulevan luettelon, joka oli samanlainen kuin SIV:n ja FP:n luettelot.

191 VP ilmoitti 6.2.1986 (A191) korottavansa huomattavasti värillisen lasin hintojaan 3.3.1986 lähtien (ei siis 1.4.1986 lähtien, kuten päätöksessä väitetään). Vuoden 1986 helmikuussa, tarkkaa päivämäärää ei tiedetä, FP julkaisi värillisen lasin uuden luettelon (445), joka tuli voimaan 10.3.1986. FP julkaisi 10.3.1986 (443) värittömän lasin uuden luettelon, joka tuli voimaan 17.3.1986. Kahdeksassa tapauksessa neljästätoista FP:n värilliselle lasille ilmoittamat hinnat olivat samat kuin VP:n ilmoittamat hinnat. SIV julkaisi 14.3.1986 (316) värillisen lasin luettelon, joka tuli voimaan 24.3.1986. Asiakirja-aineistoon on myös liitetty SIV:n laatima, 17.3.1986 voimaan tullut värillisen lasin hintaluettelo, jonka lähetyspäivää ei kuitenkaan tiedetä. SIV oli vahvistanut värillisen lasin hinnoiksi samat hinnat kuin VP. Hinnat, jotka SIV oli vahvistanut värittömälle lasille, olivat kolmessatoista tapauksessa kuudestatoista erilaisia kuin FP:n ilmoittamat hinnat. Edelleen, VP julkaisi 21.3.1986 (521) värittömän lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 1.4.1986. Neljässä tapauksessa kuudestatoista VP:n hinnat poikkesivat FP:n ilmoittamista hinnoista, ja kymmenessä tapauksessa kuudestatoista ne poikkesivat SIV:n ilmoittamista hinnoista. VP:n viimeisimpään hinnan korotukseen liittyviä olosuhteita tutkitaan jäljempänä otsikon B 1. d) "Tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat" alla (katso 214 kohta).

192 SIV julkaisi 9.9.1986 (A059) värillisen lasin uudet hintaluettelot, jotka tulivat voimaan 29.9.1986. Päätöksen liitteen III mukaan FP julkaisi 17.9.1986 värittömän lasin uuden luettelon, joka tuli voimaan 1.10.1986. Kyseistä hintailmoitusta eikä FP:n luetteloa ei kuitenkaan ole ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle annetussa asiakirja-aineistossa. Eräässä 29.9.1986 päivätyssä VP:n sisäisestä muistiossa (530) kuitenkin todetaan, että "muutama päivä (SIV:n ilmoituksen jälkeen), 17.9., St-Gobain julkaisi hinnastonsa, joka oli hyvin samankaltainen kuin SIV:n hinnasto ja poikkesi siitä yleensä ainoastaan pyöristettyjen lukujen osalta". Esitettyään olevansa "eri mieltä korotuksista" muistion laatija esitti analyysin taktiikasta, jota hintoja korotettaessa olisi noudatettava. Seuraavana päivänä muistion laatimisen jälkeen, eli 30.9.1986 (523), VP julkaisi värittömän lasin uuden hintaluettelon, joka tuli voimaan 31.10.1986. VP:n esittämät hinnat eivät yhdessäkään tapauksessa kahdeksastatoista olleet samoja kuin SIV:n luettelossa esitetyt hinnat. FP:n 7.10.1986 päivätyssä (446) sisäisessä muistiossa todetaan:

"F. Pisana ja SIV lähettivät syyskuussa uuden Planilux-luettelon (väritön lasi) ja Parsol-luettelon (värillinen lasi), jotka lisäyksineen - - johtivat noin 6,5 prosentin hintojen korotukseen - - Muutama päivä sitten PPG (VP) julkaisi ainoastaan Planilux-luettelon (väritön lasi), joka eroaa omasta luettelostamme ja jossa hintoja korotetaan keskimäärin 4,8 prosentilla."

Muistion laatija tuli siihen johtopäätökseen, että FP ei enää voinut noudattaa sen hetkistä hintaluetteloaan. Muistiosta ilmenee, että FP oli julkaissut värillisen lasin uuden hintaluettelon samanaikaisesti värittömän lasin luettelon kanssa, vaikka värillisen lasin luettelon julkaisemisesta ei olekaan mainintaa päätöksen liitteessä III. VP julkaisi 20.10.1986 (526) värillisen lasin uuden luettelon, joka tuli voimaan 15.11.1986. Luettelossa esitetyt hinnat olivat kaikissa tapauksissa huomattavasti alhaisempia kuin SIV:n 9.9.1986 julkaisemassa luettelossa esitetyt hinnat.

193 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tämän tarkastelun perusteella, että päätöksen liitteessä III luodaan ainoastaan osittainen ja joskus jopa virheellinen katsaus aikajärjestykseen ja olosuhteisiin, jotka liittyivät kolmen tuottajan tekemiin hintamuutoksiin. Tämän vuoksi komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut - vaikka päätöksessä niin väitetään - että kyseiset kolme italialaista tuottajaa ovat lyhyellä aikavälillä, joskus jopa samoina päivinä, lähettäneet samanlaiset hinnastot italialaiselle asiakaskunnalleen. Ainoastaan vuoden 1985 touko-, heinä- ja lokakuun osalta voidaan havaita - yksinomaan värittömän lasin tapauksessa - päätöksessä tarkoitettua todellista kolmen tuottajan lähettämien ilmoitusten sisältämien päivämäärien ja hintojen yhdenmukaisuutta. Vuoden 1985 heinäkuun osalta ilmenee otsikon B 1. d) "Tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat" alla käsitellystä todisteiden tulkinnasta, että VP teki päätöksen hintojensa muuttamisesta vain muutama päivä sen jälkeen kun SIV ja FP olivat julkaisseet uudet luettelot.

194 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että tutkimuksista ilmenee, että VP:n ilmoitusten julkaisemisajankohdan ja FP:n ja SIV:n ilmoitusten julkaisemisajankohtien välillä on ollut huomattavia eroja. Myös värillisen lasin hintamuutosten ajankohdat ovat täysin poikenneet värittömän lasin hintamuutosten ajankohdista.

195 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että on virheellistä väittää - kuten päätöksen 19 kohdan toisessa alakohdassa tehdään - että "vuonna 1981 VP:lle sattuneen tapahtuman jälkeen ei koskaan tapahtunut, etteivätkö kaikki tuottajat olisi heti noudattaneet hinnan korotusta".

196 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamista tutkimuksista kuitenkin ilmenee, että vuoden 1985 lokakuuhun saakka väritöntä lasia koskevien FP:n ja SIV:n ilmoitusten sisältämät päivämäärät ja hinnat ovat olleet lähes jatkuvasti yhteneväiset. Tämän toteamuksen seurauksia tutkitaan jäljempänä (326-333 kohdassa) kantajien esittämien menettelyä koskevien perusteiden valossa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että tämän tutkinnan tulokset eivät tue FP:n väitteitä, joiden mukaan se oli julkaissut "kausittaiset" luettelonsa kahdesti vuodessa.

b) Alennusten samanlaisuus

197 Päätöksen mukaan (20 ja 21 kohta) kyseiset kolme tuottajaa olivat antaneet hinnoista samanlaiset alennukset niiden ryhmien tai tasojen mukaisesti, joihin asiakkaat oli luokiteltu. Vuosien 1983-1986 osalta päätöksessä luetellaan alennukset, joita oli myönnetty ryhmiin tai tasoihin A, B ja C kuuluville asiakkaille. Tuottajien soveltamien alennusasteikkojen yhteneväisyyttä ei voida selittää objektiivisten tekijöiden, kuten tuottajalta ostettujen määrien tai maksuehtojen, perusteella. "Kuten kuulemistilaisuudessa myönnettiin, kukin asiakas ostaa tavallisesti suurimman osan tarvitsemistaan tuotteista yhdeltä toimittajalta ja jakaa jäljelle jäävän osuuden tarpeestaan muiden tuottajien kesken tietäen, että eri toimittajilta ostamistaan tuotemääristä riippumatta hän saa aina tehdä ostonsa samoilla ehdoilla."

198 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että ainoat tosiseikkojen toteamiset, joista tältä osin on kyse, koskevat niiden alennusten samanlaisuutta, jotka kyseiset kolme tuottajaa ovat myöntäneet ryhmiin A, B ja C luokitelluille asiakkaille. Päätöksessä käsitellään vasta myöhemmin kuhunkin kolmeen ryhmään luokiteltujen asiakkaiden samanlaisuutta (22 ja 23 kohta) ja alennusten myöntämistä laskutusvaiheessa (34 kohta). Kehitelty ajatuskulku perustuu siis olettamukseen, että kyseiset tuottajat olivat luokitelleet asiakkaansa yhteisen ryhmä- tai tasokohtaisen järjestelmän mukaan. Olettamuksen perustaa ei kuitenkaan täsmennetä päätöksessä.

199 Kun komissiota kehotettiin selittämään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle, mitkä ovat asiakirjat, joiden perusteella se on todennut alennusten samanlaisuuden, komissio viittasi joukkoon asiakirjoja (319-351, 452-463, 544-571, A016-A037, A121-A127 ja A194-A285), jotka muodostuvat kunkin kolmen tuottajan arkistoista löydetyistä taulukoista, joihin tuottajat olivat merkinneet kulloinkin asiakkailleen myöntämänsä alennukset. Näitä asiakirjoja tutkittaessa on ilmennyt, että ainoastaan SIV oli luokitellut asiakkaansa ryhmiin A, B, C ja D ja että sekin oli toteuttanut luokittelun vasta 11.3.1985 (335). Ennen kyseistä päivämäärää SIV oli luokitellut asiakkaansa alueittaisesti kahteen tasoon (livelli). SIV:n asiakirjoista ilmenee, että SIV myönsi perusalennuksen kaikille ryhmille tai tasoille ja että tämän lisäksi se myönsi lisäalennuksia. FP:n ja VP:n taulukot ovat ainoastaan eri ajanjaksoja koskevia pitkiä asiakasluetteloja, joissa kunkin asiakkaan nimen yhteyteen on merkitty asiakkaalle myönnetyt alennusprosentit. Vaikuttaa siltä, että VP sovelsi ainakin seitsemää alennustasoa (ks. esim. 544). Siltä osin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on pystynyt toisintamaan komission noudattaman menettelyn vaikuttaa siltä, että komissio on verrannut kyseisten kolmen tuottajan tietyille yhtiöille myöntämiä alennuksia ja että vertailun perusteella komissio on päätellyt, että kaikki tuottajat olivat luokitelleet asiakkaansa saman järjestelmän mukaisesti ja myöntäneet samat alennukset kullekin asiakasryhmälle.

200 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei edellä mainittujen asiakirjojen perusteella - ilman, että asiakirjojen tukena olisi ollut muita seikkoja - voinut päätyä olettamukseen siitä, että tuottajat olivat luokitelleet asiakkaansa yhteisen järjestelmän mukaisesti, eikä varsinkaan toteamukseen siitä, että tuottajat ovat antaneet luokittelun mukaisesti samanlaiset alennukset. Itse asiassa kyseisten kolmen tuottajan taulukoista ilmenee, että kaikki tuottajat eivät ole myöntäneet alennuksia saman järjestelmän ja samojen kriteerien mukaisesti. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tuottajien tietyille tukkukauppiaille myöntämien alennusten yhteneväisyys ei yksinään siitä todistamaan kolmen tuottajan välisen järjestelmällisen järjestelyn olemassaoloa myönnettyjen alennusten alalla yleensä.

201 Siitä, että tuottajat olisivat kuulemisen aikana myöntäneet, että asiakkaat olivat voineet olla varmoja saavansa samat ehdot kaikilta toimittajilta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio viittaa tältä osin kuulemistilaisuuden pöytäkirjan sivuun 4, jossa on esitetty FP:n Millettin seuraavat sanat:

"Tukkukauppias ei keskitä ostojaan yhdelle ainoalle toimittajalle, sillä yksikään toimittaja ei valmistajien välisestä kaupankäynnistä huolimatta voi tarjota koko tuotevalikoimaa; tukkukauppias tarvitsee luottoa, ja tämän vuoksi on vaarallista luottaa ainoastaan yhteen toimittajaan; toimittajan intressissä ei ole saada 100 prosenttia tukkukauppiaan tuotteista, sillä riski olisi liian suuri. Tavallisesti tukkukauppiaalla on suosikkitoimittajansa, jolta hän ostaa 60-70 prosenttia tuotteistaan. Kyseinen toimittaja myöntää hänelle parhaimmat ehdot, joihin muut toimittajat pääasiallisesti mukautuvat sen vuoksi, että jos ne eivät tekisi niin, niiden myynti vaikeutuisi. Jos nämä muut toimittajat myöntäisivät suosikkitoimittajan ehtoja paremmat ehdot, suosikkitoimittaja mukautuisi niihin välittömästi. Näin ollen pitkällä aikavälillä päädytään käytännöllisesti katsoen yhdenmukaisiin tukkukauppiaille myönnettäviin ehtoihin."

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä esitetty kappale ei suinkaan ole todiste tuottajien kilpailua rajoittavasta toiminnasta, vaan asiakkaiden kyvystä kilpailuttaa tuottajia, jotta kaikilta tuottajilta saataisiin saman ehdot.

202 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttänyt toteen päätöksen kyseisessä osassa esittämiään tosiseikkojen toteamisia eikä varsinkaan sitä, että tuottajat olisivat myöntäneet samanlaiset alennukset asiakasluokittelujen mukaisille ryhmille tai tasoille.

c) Tärkeimpien asiakkaiden ryhmittäisen tai tasoittaisen luokittelun samanlaisuus

203 Päätöksen mukaan (22 kohta) tärkeimmät asiakkaat, eli asiakkaat, jotka kattavat yli puolet kysynnästä, on luokiteltu samaan ryhmään tai tasoon näiden hankkiessa tuotteita miltä tahansa kysymyksessä olevalta tuottajalta. Päätöksessä viitataan tältä osin liitteeseen IV, jossa käsitellään ainoastaan vuosi 1985 ja 1986 sen vuoksi, että (22 kohdan 1 huomautus) "kaikki tuottajat eivät ole kyenneet toimittamaan täydellisiä tietoja". Poikkeukset johtuivat siitä, että "tietyt tuottajat, kuten VP, pyrkivät suosimaan käsittelijöitä" tai siitä, että "kukin tuottaja pyrkii suosimaan tiettyjä asiakkaita tietyillä alueilla". Päätöksessä täsmennetään, että "asiakkaiden luokitteleminen ryhmiin tai tasoihin ei ole ollut riippuvainen määrästä, jonka kukin asiakas on ostanut samalta tuottajalta, vaan kokonaismäärästä, jonka kukin asiakas ostaa tuottajilta yhteensä". Päätöksen liitteessä V esitetyn taulukon mukaan luokittelu saatettiin ajan tasalle useita kertoja vuodessa. Päätöksen 23 kohdan viidennessä alakohdassa todetaan, että "liitteen IV taulukosta ilmenee, että tuottajat ovat luokitelleet tärkeimmät tukkumyyjät samaan ryhmään".

204 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ensimmäiseksi on tarpeen tutkia päätöksen IV liitteessä esitetyt taulukon perustana olevat lähteet, sillä päätöksen mukaan kyseinen taulukko on kyseisen otsikon alla esitettyjä toteamuksia koskeva ratkaiseva todiste. Kyseinen taulukko, otsikoltaan "tärkeimpien italialaisten tukkukauppiaiden analyysi ja luokittelu", on jaettu kahteen osaan. Vasemmanpuoleisessa osassa esitetään asiakirja, joka on SG:n laatima ja jonka FP on liittänyt väitetiedoksiantoon antamaansa vastaukseen (451). Kysymyksessä on luettelo 43 tukkukauppiaasta ja tukkukauppias-käsittelijästä ja siinä on niiden nimien yhteydessä esitetty float-lasin, vedetyn lasin, valetun lasin ja käsitellyn lasin vuosittaiset tonnimäärät, jotka kukin elinkeinonharjoittaja oli SG:n arvioiden mukaan ostanut italialaisilta ja ulkomaalaisilta tuottajilta vuoden 1986 aikana. Tukkukauppiaat luetellaan ostojen suuruusjärjestyksessä, ja kolmannessa sarakkeessa ilmaistaan ostojen prosentuaalinen osuus kokonaisostoista. Komissio on laatinut taulukon oikeanpuoleisen osan, jossa viitataan vuosiin 1985 ja 1986, perustuen edellä tutkittuihin toteamuksiinsa FP:n, SIV:n ja VP:n tekemästä asiakkaiden luokittelusta ryhmiin A, B ja C. Kutakin tuottajaa koskevaan sarakkeeseen on kunkin tukkukauppiaan nimen yhteyteen merkitty joko kirjan "A" tai "B" tai kirjainyhdistelmä "ncl" (ei asiakas). Päätöksen liitteessä IV väitetään siis näytetyksi toteen, että kaikki kolme tuottajaa olivat luokitelleet tukkukauppiaan X ryhmään A vuosina 1985 ja 1986 ja että FP ja VP olivat luokitelleet tukkukauppias Y:n ryhmään A, kun taas SIV oli luokitellut kyseisen tukkukauppiaan ryhmään B.

205 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komission noudattama menettelytapa on hyvin kyseenalainen. Kysymyksessä on "leikkaa-liimaa"-menettely, jossa käytetään toisaalta FP:n asiakirja-aineistoon luovuttamaa taulukkoa ja toisaalta komission omaa toisintoa FP:n, SIV:n ja VP:n väitetystä ryhmä- tai tasokohtaisesta luokittelusta. Ensimmäisen käytetyn tietolähteen osalta on huomautettava, että SG:n laatima taulukko luovutettiin asiakirja-aineistoon yleensä Italian lasin kysynnän ja erityisesti kysynnän keskittymisen rakenteen havainnollistamiseksi. On osoittautunut, että taulukko on pelkkä arvio tukkukauppiaiden ja tukkukauppias-käsittelijöiden ainoastaan yhden vuoden aikana italialaisilta ja ulkomaalaisilta tuottajilta ostamasta float-lasista, vedetystä lasista, valetusta lasista ja käsitellystä lasista. Ei tiedetä, mihin tietoihin taulukko perustuu, eikä komissio ole tältä osin tehnyt yhtään riippumatonta tarkastusta. Lisäksi taulukossa ei ole mitenkään selvitetty ainoastaan italialaisilta tuottajilta ostettujen tuotteiden suhteellista osuutta. Toisen käytetyn tietolähteen osalta, eli komission toisinnosta italialaisten tuottajien väitetystä ryhmä- tai tasokohtaisesta asiakasluokittelusta, on kiinnitettävä huomiota ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen jo kahden edeltävän otsikon yhteydessä (B 1. a) ja b)) esittämiin toteamuksiin sekä sen niistä tekemiin johtopäätöksiin.

206 Näissä olosuhteissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei voi perustaa ainoastaan päätöksen liitteeseen IV toteamustaan, jonka mukaan kyseiset tuottajat olisivat luokitelleet tärkeimmät asiakkaansa samalla tavalla. Vaikka oletettaisiinkin, että liite IV voitaisiin hyväksyä todisteeksi luokittelujärjestelmästä, on joka tapauksessa päätöksenkin toteamuksen mukaisesti myönnettävä, että tuottajien tekemät luokittelut eivät olleet täsmälleen samanlaisia. Päätöksen mukaan "poikkeuksille" on olemassa selitys. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että poikkeusten vuoksi on tarpeen tutkia olettamuksia, joihin tämän otsikon yhteydessä esitetyt komission toteamukset perustuvat.

207 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ilmaisu "tärkeimmät asiakkaat" merkitsee, että on olemassa yhteinen luettelo, jossa kyseiset kolme tuottajaa ovat luetelleet tärkeimmät asiakkaansa. Alennustaulukoista, joihin komissio kiinnittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen huomion, voidaan identifioida asiakkaat, joille tuottajat ovat myöntäneet parhaimmat alennukset (katso esimerkiksi 340 ja 344 SIV:in osalta, 452-465 FP:n osalta ja 544-7 VP:n osalta). Vaikka voidaan olettaa, että kukin tuottaja myöntää parhaat alennukset tärkeimmille asiakkailleen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käyttöön annettujen alennusluettelojen vertailusta ilmenee kuitenkin, että "tärkeimmät asiakkaat" olivat kunkin tuottajat osalta eri asiakkaita. Tämä toteamus ei mitenkään ole ristiriidassa edellä mainitun SG:n taulukon kanssa, koska kyseisestä taulukosta ilmenee, että ainoastaan neljä tukkukauppiasta on kukin ostanut yli 5 prosenttia ostojen kokonaisvolyymistä vuonna 1986 ja että suurin osa taulukossa mainituista tukkukauppiaista on ostanut 2-3 prosenttia kokonaisvolyymistä.

208 Lisäksi on normaalia, että tukkukauppias-käsittelijät olisivat olleet tärkeämpiä asiakkaita VP:lle, joka ei itse käsitellyt lasia, kuin FP:lle ja SIV:lle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siis tarkastanut alennukset, joita on myönnetty Sangallille, joka itse käsitteli lasia ja jonka voidaan liitteen IV luettelossa toisella sijalla olevana asiakkaana olettaa olleen tärkeä kaikille kolmelle tuottajalle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että tuottajien Sangallille myöntämät alennukset eivät olleet läheskään samanlaiset. Kun komissiota istunnon yhteydessä kehotettiin ilmoittamaan alennukset, joita tuottajat sen mukaan myönsivät Sangallille, se on itsekin luetellut toisistaan poikkeavia lukuja.

209 On syytä huomauttaa, että laskut, jotka mainitaan päätöksen 34 kohdassa ja joita tutkitaan vielä jäljempänä, osoittavat, että tuottajien Cobellille myöntämät alennukset eivät myöskään olleet samanlaisia.

210 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korostaa kuitenkin, että tähän mennessä sekä päätöksen että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittaman päätöstä koskevan tutkimuksen osalta on kysymys ollut yksinomaan hintojen, alennusten ja tärkeimpien asiakkaiden luokittelun samanlaisuudesta.

d) Tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat

211 Päätöksen (24 kohdan) mukaan hintojen ja alennusasteikkojen samanlaisuus sekä tärkeimpien asiakkaiden luokittelun samanlaisuus ryhmiin tai tasoihin johtuu tuottajien välisistä järjestelyistä, joista on sovittu joko suoraan tapaamisten, kokousten tai yhteydenpitojen yhteydessä tai tärkeimpien asiakkaiden välityksellä. Päätöksessä luetellaan todisteina käytetyt asiakirjat ja komission asiakirjoista tekemät johtopäätökset (25-33 kohta). Päätöksessä täsmennetään, että sovittuja hintoja ja alennuksia on tosiasiallisesti noudatettu (34 kohta). Tämän jälkeen luetellaan laskut, joista päätöksen mukaan ilmenee, että kyseiset kolme tuottajaa ovat noudattaneet samanlaisia hintoja ja alennuksia erään huomattavan eriäviä määriä ostavan asiakkaan tapauksessa.

212 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ensimmäiseksi on tutkittava asiakirjatodisteet, joissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle annetun luettelon mukaan viitataan eksplisiittisesti tai implisiittisesti VP:hen. Eksplisiittisen viittauksen osalta kysymykseen tulevat 12.7.1983 (päätöksen 25 kohta) ja 12.3.1986 (32 kohta) päivätyt Socoverin muistiinpanot, ja implisiittisen viittauksen osalta puolestaan 30.1.1985 (27 kohta) päivätyt FP:n ja SIV:n muistiinpanot ja 12.4.1985 (29 kohta), 10.7.1985 (30 kohta) ja 23.7.1985 (31 kohta) päivätyt Socoverin muistiinpanot. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että päätöksessä esitetään, että "Socoverin muistiinpanot ovat eksplisiittisiä, sillä niissä on aina maininta kolmen tuottajan tekemistä päätöksistä".

213 Socoverin ja FP:n välisen kokouksen jälkeen 12.7.1983 käsinkirjoitetut Socoverin muistiinpanot (258) sisältävät sanat "Scale sconti e supercredito: gli altri non hanno tenuto fede agli impegni" ("Alennusasteikot ja superluotto: muut eivät ole noudattaneet sitoumuksia"), tämän jälkeen mainitaan SIV ja VP. Tätä kappaletta voidaan tietenkin pitää todisteena tukkukauppiaille myönnettäviä alennuksia ja luottoja koskevasta sitoumuksesta, jonka kyseiset kolme tuottajaa ovat tehneet. On kuitenkin otettava huomioon, että komissio väittää rikkomisen alkaneen 1.6.1983. Muistiinpanon asiayhteyden mukaan "muiden" sitoumus ei voi olla sitoumus, joka olisi tehty ja jota olisi rikottu 1.6.1983 ja 12.7.1983 välisenä aikana. Vaikka muistiinpanoja voitaisiin pitää todisteina ennen 1.6.1983 voimassa olleesta tukkukauppiaita koskevasta tuottajien sitoumuksesta, niiden ei voida katsoa todistavan yhteisen sitoumuksen voimassaolon jatkumista väitetyn rikkomisen ajanjakson aikana.

214 Socoverin ja FP:n välisen kokouksen jälkeen 12.3.1986 (263) käsinkirjoitetut Socoverin muistiinpanot sisältävät sanat "Anche loro adotteranno gli aumenti previsti da SG e SIV col 1/4/86 e saranno rigidi (?)" ("Myös ne noudattavat SG:n (FP) ja SIV:n ehdottamia korotuksia 1/4/86 ja ovat tiukkoja (?)"). Päätöksen mukaan (32 kohta) nämä sanat todistavat, että ainakin SIV olisi ilmoittanut VP:lle jo 12.3.1986, että kaksi muuta tuottajat aikoivat korottaa hintojaan 1.4.1986 lähtien, ja että VP olisi ilmoittanut Socoverille 12.3.1986 aikovansa tehdä samanlaisen korotuksen. On kuitenkin otettava huomioon, että edellä tarkoitettua kappaletta seuraa virke "Se così fosse lunedì 17/3 dovremmo segnalare quanti carichi noi possiamo ritirare che ce li manderanno loro" ("Jos näin olisi maanantaina 17/3, meidän täytyy ilmoittaa heille, montako lastia voimme ottaa, ja he lähettävät ne meille"), joka ainakin ensi näkemältä näyttää osoittavan, että lopullista päätöstä ei ollut tehty 12.3.1986. Tätä tulkintaa vahvistaa 20.3.1986 päivätty VP:n sisäinen muistio (529), jonka on laatinut Giordano, joka on eräs Socoverin kanssa 12.3.1986 pidettyyn kokoukseen osallistuneista henkilöistä. Giordano mainitsee ensinnäkin, että SIV ja FP olivat jo julkaisseet hinnankorotukset 14.3. ja 17.3.1986. Tämän jälkeen hän viittaa hinnankorotusta puoltaviin olosuhteisiin eli siihen, että kysyntä pysyi ennallaan, että joitakin uuneja suljettaisiin korjauksia varten (erityisesti Turkissa sijaitseva float-uuni, "joka häiritsee huomattavasti Italian markkinoita") ja että VP aikoi käynnistää värillisen lasin tuotannon, mistä seuraisi pula värittömästä lasista. Giordano päättelee näiden seikkojen perusteella, että SIV:n ja FP:n ilmoittamia korotuksia olisi yleisellä tasolla seurattava. Kyseinen muistio, joka on laadittu in tempore non suspecto, kumoaa siis tulkinnan, jonka mukaan VP olisi kahdeksaa päivää aikaisemmin ilmoittanut Socoverille aikeestaan toteuttaa FP:n ja SIV:n suunnittelemat korotukset.

215 Väitetysti VP:tä koskevien implisiittisten viittausten osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo käsitellyt sitä, että 30.1.1985 (374) käsinkirjoitetusta SIV:n kirjelmästä on poistettu sanat "Scaroni (FP) katsoo, että sillä ei ole keinoja taistella PPG:n (VP) pysäyttämiseksi". Itse asiassa kyseinen kirjelmä sisälsi eksplisiittisen viittauksen VP:hen, mutta viittaus oli ristiriidassa väitteen kanssa, jonka mukaan kyseisten kolmen tuottajan välillä oli kiinteä järjestely. Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että 30.10.1984 päivätty SIV:n kirjelmä (369, joka mainitaan päätöksen 26 kohdassa mutta jota ei ole VP:tä koskevien asiakirjojen luettelossa) käsittää maininnan: "AUTO - secondo Scaroni non alimentare PPG" (VP) ("AUTO - Scaronin mukaan PPG:lle ei toimiteta"). Tämäkin maininta on eksplisiittinen ja ristiriidassa sen väitteen kanssa, jonka mukaan kyseisten kolmen tuottajan välillä oli kiinteä järjestely.

216 Vaikka autoteollisuuden markkinoilla käytäisiin kilpailua, ei kuitenkaan ole mahdotonta, etteikö muilla aloilla olisi yritysten välisiä järjestelyjä, ja tämän olettamuksen tutkiminen on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä. Päätöksen mukaan (27 kohta) edellä mainittu 30.1.1985 päivätty SIV:n kirjelmä ja samaista FP:n ja SIV:n kokousta koskeva FP:n kirjelmä (474) ovat erityisen merkitseviä, koska kirjelmät osoittavat seuraavaa:

"SIV ja FP vahvistivat vastavuoroisesti noudattavansa sopimusten sisältöä ja erityisesti värittömän lasin hintoja. Värillisen ja laminoidun lasin tapauksessa SIV sitä vastoin syytti FP:tä siitä, että se oli rikkonut kartellin sääntöjä turvautumalla kyseenalaisiin keinoihin, kuten lisäalennusten myöntämiseen tietyille tukkukauppiaille. SIV ehdotti, että kullakin tuottajalla olisi omat suosikkiasiakkaat, joille myönnettäisiin alennuksia. Omasta puolestaan SIV sitoutui alennusten ja 'super A' -luokkaan luokiteltujen asiakkaiden osalta noudattamaan samoja ehtoja kuin muut tuottajat."

Päätöksessä (32 kohdan kolmannessa alakohdassa) korostetaan, että SIV:n kirjelmässä "mainitaan - - kyseiset kolme tuottajaa - - referenssiparametreiksi alennusten osalta" ja että FP:n kirjelmässä "käsitellään - - tuottajien välisen kartellin olemassaoloa".

217 Ensimmäiseksi on huomautettava, että FP:n ja SIV:n välisessä kokouksessa, johon kirjelmissä viitataan, näytetään käsitelleen useita kyseisiä yrityksiä yhteisesti kiinnostavia aiheita, joista toisia käsitellään yksityiskohtaisemmin toisessa kirjelmässä. Yleisesti voidaan todeta, että FP:n kirjelmä on SIV:n kirjelmää yksityiskohtaisempi. Toiseksi on syytä tarkastella kokouksen ajankohtaa suhteessa tuottajien tekemiin hinnankorotusilmoituksiin. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut (katso edellä 183 kohta), FP julkaisi 25.10.1984 uuden hintaluettelon, jossa se osittain mukautui FP:n ja SIV:n saman vuoden heinäkuussa julkaiseman luettelon hintoihin. Tästä kahdeksantoista ja kahdenkymmenyhden päivän päästä, siis 12. ja 15.11.1984, FP ja SIV julkaisivat samanlaiset täysin uudet luettelot. Viikko SIV:n jälkimmäisen ilmoituksen jälkeen VP julkaisi uuden luettelon, joka ei vastannut FP:n ja SIV:n luetteloita.

218 On totta, että 30.1.1985 (374) päivätyssä SIV:n kirjelmässä käytetään sanoja "noi faremo le stesse condizioni altri" ("noudatamme samoja ehtoja kuin muut") ja että FP:n kirjelmässä todetaan, että "Ing. Papi (SIV) dichiara que loro tengono i prezzi mentre noi scartelliamo almeno per i colorati e laminati tenendo fermo il ch(iaro)). Ing. D'Errico (SIV): l'accordo di fondo tiene ma ci sono piccoli mezzucci che in pratica pregiudicano l'accordo." ("Insinööri Papi (SIV) ilmoittaa, että he pitävät hintansa ennallaan, mutta me rikomme- - kartellin ainakin värillisen ja laminoidun lasin osalta ja pidämme ennallaan värittömän. Insinööri D'Errico (SIV): sopimuksen perusta pitää, mutta on kuitenkin tiettyjä tekosia, jotka käytännössä vahingoittavat sopimuksen toteuttamista.") On kuitenkin huomattava, että VP on tarjonnut markkinoille värillistä lasia vasta vuoden 1984 lopulla ja että VP ei lainkaan tarjonnut markkinoille laminoitua lasia.

219 Näissä olosuhteissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että vaikka kyseisiä kirjelmiä voidaan pitää todisteina yritysten välisestä järjestelystä tai ainakin hintoja ja tietyille asiakkaille myönnettäviä alennuksia koskevista yksityiskohtaisista keskusteluista FP:n ja SIV:n välillä, kirjelmien perusteella ei kuitenkaan voida todistaa, että ilmaukset "gli altri" ("muut"), "scartelliamo" ("rikomme kartellin") ja "accordo di fondo" ("sopimuksen perusta") välttämättä merkitsisivät sitä, että VP olisi päätöksen mukaisesti osallistunut aikaisempaan yritysten väliseen järjestelyyn. Pelkästään FP:n ja SIV:n välisten suhteiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kirjelmien perusteella, että on merkityksellistä, että siitä FP:n kirjelmäversiosta, jonka komissio antoi tiedoksi väitetiedoksiannon kanssa, oli pyyhitty pois ensimmäiset sanat: "Reclami: chiediamo l'armistizio" ("Ilmoitus: pyydämme aselepoa"). Ilmaisu "aselepo" käsittää, että ensin on olemassa taisteluelementti.

220 Socoverin ja FP:n välisen kokouksen jälkeen 12.4.1985 (260) laaditussa Socoverin kirjelmässä ei mitenkään viitata muihin tuottajiin. Socoverin ja FP:n välisen kokouksen jälkeen 10.7.1985 (261) käsin laaditussa Socoverin kirjelmässä on sanat "il dr Roberti (de FP) sta lavorando a livello europeo per un aumento dal 1/x abbastanza consistente (7/8 %)" ("Herra Roberti (FP) työstää Euroopan tasolla 1.10. tehtävää sangen huomattavaa korotusta (7/8 %)"). Päätöksen (30 kohdan) mukaan kyseiset sanat tarkoittavat, että "eräs FP:n johtaja on ilmoittanut Socoverille, että FP oli parhaillaan sopimassa muiden tuottajien kanssa 7-8 prosentin hinnankorotuksista". Sanat "Euroopan tasolla" on kuitenkin luettava sanojen asiayhteydessä, joka koskee Saint-Gobain-konsernin toimia Euroopassa. Tämän johdosta on todennäköisempää, että FP:n palveluksessa oleva Roberti työskenteli Euroopan tasolla Saint-Gobain-konsernin sisällä. Kyseisten sanojen merkitystä on joka tapauksessa pidettävä vähintäänkin epäselvänä.

221 Sen jälkeen, kun päätöksessä (30 kohdassa) todetaan 10.7.1985 päivätylle Socoverin kirjelmälle annetun tulkinnan jälkeen, että kyseiset kolme tuottajaa ovat tosiasiallisesti vuoden 1985 lokakuussa ilmoittaneet korottavansa hintojaan 7,5 prosentilla, siinä viitataan erääseen toiseen Socoverin käsinkirjoitettuun kirjelmään (262), joka koski kokousta, joka oli pidetty SIV:n palveluksessa olevan herra Caberlinin kanssa 23.7.1985 eli kolmetoista päivää FP:n kanssa pidetyn kokouksen jälkeen. Kyseinen kirjelmä kuuluu seuraavasti: "Si sta varando un aumento sul float del 10 % già nel prossimo mese di agosto. Ribadisce l'idea di un certo numero de clienti preferenziali a cui concede un premio finale annuo del 3 % sul float" ("SIV suunnittelee korottavansa floatin hintaa kymmenellä prosentilla jo ensi elokuusta lähtien. (Herra Caberlin, SIV) vahvistaa idean tietyistä suosikkiasiakkaista, joille myönnetään lopullinen vuosittainen 3 prosentin alennus floatista"). Päätöksen mukaan nämä sanat tarkoittavat, että "SIV:n kaupallinen johtaja on ilmoittanut Socoverille, että tuottajat suunnittelivat korottavansa floatin hintaa kymmenellä prosentilla elokuusta lähtien". Kirjelmälle annetun tulkinnan jälkeen päätöksessä (31 kohdassa) todetaan, että kyseiset kolme tuottajaa ovat tosiasiallisesti ilmoittaneet asiakkaille 8 prosentin hinnankorotuksesta heinäkuun lopulla.

222 Kun komissiota kehotettiin selittämään, mihin asiakirjoihin perustuvat sen toteamukset, joiden mukaan tuottajat olivat korottaneet hintoja 8 prosentilla vuoden 1985 heinäkuussa ja 7,5 prosentilla vuoden 1985 lokakuussa, se vastasi (595 ja 597), että riittävää on, kun vuoden 1985 toukokuun hintaan lisätään 8 prosenttia ja päädytään vuoden 1985 heinäkuun hintaan ja kun vuoden 1985 heinäkuun hintaan lisätään 7,5 prosenttia ja päädytään vuoden 1985 lokakuun hintaan. On kuitenkin huomautettava, että päätöksen liitteen III mukaan SIV on julkistanut vuoden 1985 heinäkuun hinnaston 26.7. (hinnasto tuli voimaan 29.7.), FP 28.7. (hinnasto tuli voimaan 1.8.) ja VP 31.7. (hinnasto tuli voimaan 3.8.). On siis pakko todeta, että vaikka tuottajat olisivat vielä 23.7.1985 suunnitelleet 10 prosentin hinnankorotusta elokuuksi ja vaikka muutamaa päivää myöhemmin toteutettu korotus oli 8 prosenttia, on mahdotonta, että FP olisi kolmeatoista päivää aiemmin ollut sopimassa samaisten tuottajien kanssa 7-8 prosentin korotuksesta lokakuulle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että 10.7.1985 ja 23.7.1985 päivätyt kirjelmät eivät sisällä nimenomaista viittausta "muihin tuottajiin". Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksessä on virheellisesti tehty tällainen tulkinta. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että on erityisen merkittävää - ja tuskin yhteenkäypää sen kanssa, että tuottajien välillä olisi ollut jatkuva ja kiinteä järjestely - että 26.7.1985 eli kolme päivää ennen ilmoitusta korotuksista, jotka komissio arvioi 8 prosentiksi, SIV ilmoitti Socoverille aikovansa korottaa hintoja 10 prosentilla elokuussa.

223 Edeltävän perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komission esittämät asiakirjatodisteet eivät riitä eksplisiittisesti eivätkä edes implisiittisesti osoittamaan, että VP olisi päätöksen 24 kohdassa esitetyn mukaisesti osallistunut kolmen tuottajan väliseen järjestelyyn. SIV:n ja FP:n osalta on jo edellä analysoitujen 30.1.1985 päivättyjen kirjelmien lisäksi tarpeen tutkia 30.10.1984 päivätty SIV:n kirjelmä (26 kohta), 28.3.1985 päivätty FP:n kirjelmä (28 kohta), 12.4.1985 päivätty Socoverin kirjelmä (29 kohta), FP:n SIV:lle 6.3.1985 lähettämä kirje ja FP:n muistiinpanot SIV:n ja FP:n kokouksista, jotka pidettiin 23.4., 30.4. ja 16.12.1985 sekä 3.2.1986, jotta voitaisiin tarkistaa, voidaanko kyseisen aineiston perusteella vahvistaa kahden tuottajan välisen järjestelyn olemassaolo.

224 Ensimmäiseksi on syytä huomauttaa, että FP oli ainoa valetun lasin (vetro greggio ou greggi, "raakalasi") tuottaja Italiassa ja että FP ja SIV käyttävät yhdessä San Salvon float-linjaa (FP tytäryhtiönsä Flovetro välityksellä). Jotkut edellä mainituista asiakirjoista koskevat FP:n valetun lasin myyntejä SIV:lle ja siten näiden kahden tuottajan välillä olevaa vertikaalista myyjä-ostaja-suhdetta. Kysymyksessä ovat erityisesti FP:n SIV:lle 6.3.1985 (485 tai 869) lähettämän kirjeen tietyt kohdat ja FP:n muistiinpanot (486 tai 871) SIV:n kanssa 23. ja 30.4.1985 pidetyistä kokouksista, joihin viitataan päätöksen 33 kohdan kolmannessa ja neljännessä alakohdassa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kahden tuottajan väliset vertikaaliset myyjä-ostaja -suhteet, jotka koskevat yksinomaan toisen tuottajan valmistamaa tuotetta, eivät yksinään ole riittävä osoitus siitä, että kyse on lainvastaisesta horisontaalisesta yritysten välisestä järjestelystä. Komission olisi joka tapauksessa pitänyt tutkia, oliko FP:n ja SIV:n välisen suhteen kaltainen vertikaalinen suhde omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että päätöksessä lainataan ainoastaan yhtä kappaletta FP:n SIV:lle 6.3.1985 lähettämästä kirjeestä ja että kyseisen kirjeen jäljennöksestä, joka annettiin tiedoksi väitetiedoksiannon kanssa, oli pyyhitty pois kirjeen kolmas kappale, joka kuului seuraavasti:

"Assistiamo in questo periodo ad una politica commerciale SIV assolutamente dirompente ed addirittura abbiamo verificato casi in cui il vostro prezzo di vendita è inferiore a quello da voi a noi corrisposto. Per di più, ci è impossibile (e mi chiedo se l'impossibilità è pratica o strumentale) organizzare un incontro per definire:

1) quantitativi e prezzi dei vostri acquisti 1985;

2) condizioni e modalità di vendita da voi praticate sul mercato per i prodotti acquistati presso di noi."

("Nykyään olemme kuitenkin SIV:n täysin villin kaupallisen politiikan alaisia ja olemme jopa havainneet tapauksia, joissa myyntihintanne on alhaisempi kuin hinta, jonka te maksatte meille. Lisäksi vaikuttaa mahdottomalta (onkohan kyseinen mahdottomuus todellinen vai kuvitteellinen) järjestää tapaamista, jotta voitaisiin määritellä:

1) ostojenne määrät ja hinnat vuonna 1985;

2) myyntiehdot ja -edellytykset, joita noudatatte markkinoilla meiltä ostamienne tuotteiden osalta.")

225 Joissakin asiakirjoissa käsitellään FP:n ja SIV:n suhteita näiden johtaessa yhdessä San Salvossa sijaitsevaa yhteistä float-linjaa, Flovetroa. Kysymyksessä ovat päätöksen 33 kohdan viidennessä alakohdassa esitetyt sitaatit FP:n muistiinpanoista 16.12.1985 (487 ja 873) ja 3.2.1986 (488 tai 874) pidetyistä kokouksista. Ellei pelkästään sitä, että kahdella kilpailijalla on yhdessä tuotantolaitos, voida pitää lainvastaisen horisontaalisen järjestelyn todisteena - mitä komissio ei tässä tapauksessa väitä - ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että sitä, että yhteisjohtajat ovat toimineet yhdessä välttääkseen tilanteen, jossa kilpailu muuttuisi vilpilliseksi yhden tuottajan yhteisestä tuotantolaitoksesta ottamien tuotemäärien vuoksi, ei yksinään voida pitää todisteena lainvastaisesta horisontaalisesta järjestelystä.

226 Päätöksessä viitataan 30.4.1984 (369) käsin kirjoitettuun SIV:n kirjelmään kahdelta osin: valettua lasia ei pitäisi myydä FP:n noudattamaa hintaa alhaisemmalla hinnalla ja kolminkertaisen lasin osalta noudatettaisiin yhteistä politiikkaa. Ensin mainittu seikka koskee myyntiehtoja, joita FP on asettanut ostajan ominaisuudessa olevalle SIV:lle, joka ei itse tuottanut kyseistä tuotetta. Toisen seikan osalta päätöksessä esitetty kappale kuuluu seuraavasti: "Laminati - (sopratutto bistrati) - Scaroni - desiderio in (prospettiva/proposito?) di una politica di riporto in fabbrica invece che fare (transformare/trasformazioni?) - per il triplo strato fare una politica comune" ("Laminoidut (lasit) - (erityisesti kaksinkertaiset) - Scaroni (FP) - halu tehtaassa soveltamista koskevaan politiikkaan käsittelyn sijaan - kolminkertaisen osalta yhteinen politiikka"). Koko kirjelmästä ilmenee, että osapuolet (SIV ja FP) ovat useaan otteeseen keskustelleet yhteisen tuotantolinjan johtamisesta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ei ole mahdotonta, että päätöksessä esitetyssä kappaleessa viitataan myös tätä yhteistoimintaa koskevaan seikkaan.

227 FP:n 28.3.1985 (475) päivätty kirjelmä koskee myyntisopimusta, jonka mukaisesti FP myi SIV:lle 1 000 tonnia valettua lasia. Kysymyksessä on siis jälleen kerran FP:n ja SIV:n välinen vertikaalinen suhde. Päätöksessä (28 kohta) todetaan, että "kyseiset kaksi yritystä ovat sopineet, että SIV ei myisi valettua lasia kuudelletoista luettelossa luetellulle asiakkaalle, jotka oli varattu FP:lle. Nämä kuusitoista asiakasta eivät ole Fontanan tytäryhtiöitä, kuten FP väittää väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, koska Fontanan tytäryhtiöitä on kahdeksan eikä kuusitoista ja koska ei voida ymmärtää sellaisten asiakkaiden varaamista, jotka jo määritelmän mukaan ovat varattuja sen vuoksi, että ne ovat kokonaan emoyhtiön valvomia". Kannekirjelmässään FP korosti, että "vaikka Fontanan tytäryhtiöitä on nykyään kahdeksan - - (tämä johtuu) rakennemuutoksista, joiden myötä kuudestatoista erillisestä laitoksesta on tehty kahdeksan yhtiötä". Vastineessaan komissio, joka ei kiistä, etteikö kyseisen ajanjakson aikana olisi ollut kuuttatoista Fontanan tytäryhtiötä, huomauttaa, että "kuusitoista FP:n itselleen varaamaa asiakasta - - eivät voi olla FP:n tytäryhtiöitä varsinkaan sen vuoksi, että tytäryhtiöt eivät ole SIV:n asiakkaita". Tältä kohdin on riittävää huomauttaa, että edellä mainitussa 10.7.1985 (261) päivätyssä kirjelmässään Socover pani merkille FP:n palveluksessa olevan Robertin aikomuksen "suosia vientiä 4/5 asiakkaista, joilla on organisaatio täällä" ja että näiden sanojen alla on rivien väliin kirjoitettu nimet Socover, Fontana, Savas ja d'Adda. Asiakirja-aineistossa on myös muita viitteitä, esimerkiksi päätöksen 37 kohdassa mainittu 11.10.1984 päivätty tukkukauppiaiden lähettämä teleksi (270) ja päätöksen 29 kohdassa mainittu 12.4.1985 (260) päivätty Socoverin kirjelmä, jotka puhuvat sitä vastaan, että Fontana ei voinut olla minkään muun tuottajan kuin FP:n asiakas.

228 Edellä mainitun 12.4.1985 (260, päätöksen 29 kohta) päivätyn Socoverin kirjelmän osalta päätöksessä väitetään, että kyseisestä asiakirjasta ilmenee, että "Socover ja FP keskustelivat myös tilausten jakamisesta tuottajien kesken kahden edeltävän vuoden perusteella". Tutkittuaan koko kirjelmän, jota ei ollut annettu tiedoksi väitetiedoksiannon kanssa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että kirjelmässä ei ole mitään mainintaa muista tuottajista kuin FP:stä, että kirjelmässä viitataan 16.1.1985 voimaan tulleeseen hintaluetteloon, että ainoastaan FP oli julkaissut kyseisenä päivänä voimaan tulevan luettelon ja että kirjelmässä viitataan erottelematta ainoastaan valettuun lasiin, jota tuottaa ainoastaan FP. Tämän vuoksi komissio ei olisi voinut pitää kirjelmää todisteena muita tuottajia kuin FP:tä koskevista keskusteluista.

229 Tämän otsikon yhteydessä on syytä tutkia myös päätöksen 34 kohdassa mainittuja laskuja. Päätöksen mukaan laskuista "ilmenee, että kyseiset kolme tuottajaa noudattivat samoja hintoja ja alennuksia erään sellaisen asiakkaan tapauksessa, jonka ostama tuotemäärä vaihteli tuottajakohtaisesti huomattavasti". Asianosaisten vastineista ja vastauksista sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamista selvityksistä on ilmennyt, että kyseinen asiakas oli Cobelli ja että komissio ei ollut saanut vastanäyttöä tarkastaessaan muiden asiakkaiden osalta noudatettavia hintoja ja alennuksia. Tutkittuja laskuja oli seuraavasti: vuoden 1983 osalta SIV:ltä ja FP:ltä viisi ja VP:ltä neljä, vuoden 1984 osalta SIV:ltä viisi, FP:ltä kolme, VP:ltä kuusi ja vuoden 1985 osalta SIV:ltä ja VP:ltä kolme ja FP:ltä kaksi. Valintakriteerejä ja käytettävissä olevien laskujen kokonaismäärää ei täsmennetty.

230 On huomautettava, että laskut eroavat tuottajakohtaisesti toisistaan muodoltaan huomattavasti ja että laskujen tutkimisesta ei ensi näkemältä saada tulokseksi hintojen ja alennusten samanlaisuutta. Kun komissiota kehotettiin selittämään, miten se päätynyt asiaa koskevaan toteamukseen, se valitsi vuoden 1985 tammikuulta kolme laskua, jotka koskivat 3 mm:n väritöntä standardimittaista lasia ja joiden perusteella se päätyi toteamukseen (489), että "SIV-FP:n ja VP:n laskujen yksikköhinnat ovat samanlaiset, vaikkakin eri tavalla esitetyt". On totta, että nettoyksikköhinnat ovat samat - FP:llä 3 607 Italian liiraa neliötä, VP:llä 3 608 Italian liiraa neliötä ja SIV:llä 3 607,40 Italian liiraa neliöltä. Kyseisten asiakirjojen yksityiskohtaisemmasta tarkastelusta ilmenee seuraavaa: Ensinnäkin FP:n ja SIV:n laskuissa lähtökohtaisena perushintana on 5 500 Italian liiraa neliöltä, kun taas VP:n laskussa ei ole ilmoitettu perushintaa. Toiseksi, VP:n laskussa viitataan ilmeisesti suurina levyinä olevaan lasiin, kun taas FP:n ja SIV:n laskuissa viitataan ilmeisesti standardimittaiseen lasiin (katso edellä 184 kohta). Kolmanneksi, VP myönsi samaan nettoyksikköhintaan päätymistä varten erilaisia alennuksia kuin FP ja SIV, ja SIV:n käyttämä laskentamenetelmä poikkesi FP:n käyttämästä menetelmästä. Tästä seuraa siis, että vaikka komission valitsemista kolmesta laskusta ilmenee tuottajien päätyminen samaan yksikköhintaan, niistä ei kuitenkaan ilmene komission väittämää hintojen ja alennusten samanlaisuutta. Tässä yhteydessä on huomautettava, että kyseiset kolme tuottajaa eivät ole koskaan kiistäneet, vaan pikemminkin korostaneet sitä, että samalta asiakkaalta laskutetut nettoyksikköhinnat olivat markkinoiden rakenteen vuoksi usein samat.

231 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on pystynyt ainoastaan jossain määrin tarkastamaan toteamukset, joita päätöksessä mainittujen laskujen perusteella voidaan tehdä. On kuitenkin mainittava kaksi tarkastuksissa esille tullutta seikkaa: Ilmeni, että tietyissä tapauksissa, tarjotakseen tuotteita edullisemmalla hinnalla, tuottajat eivät olleet noudattaneet toimitushetkellä periaatteessa voimassa ollutta hintaa. Lisäksi alennusjärjestelmän soveltaminen edellytti, että perushinnasta vähennettiin perättäisesti erilaisia prosenttiosuuksia. Alennusten määrän erojen lisäksi ilmeni, että alennusten myöntämisjärjestys ja siten myös matemaattinen menetelmä vaihteli tuottajakohtaisesti. Erityisesti SIV myönsi perus- ja lisäalennuksiaan kahdesta muusta tuottajasta poikkeavalla tavalla.

232 Tutkittuaan päätöksessä esitettyjä todisteita ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin toteaa, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut päätöksen 24 kohdassa esittämäänsä toteamusta siitä, että kolmen tuottajan välillä olisi päätöksen päätösosan 1 artiklan a alakohdan mukaisesti ollut yritysten välinen järjestely, jonka johdosta hinnat ja alennusasteikot olisivat olleet samanlaisia ja tärkeimmät asiakkaat olisi luokiteltu ryhmiin tai tasoihin 1.7.1983 ja 10.4.1986 välisenä aikana. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio saattoi käyttää tiettyjä edellä esitetyistä asiakirjoista, erityisesti 30.1.1985 Roomassa pidettyä kokousta koskevia muistiinpanoja, todisteena FP:n ja SIV:n välisestä järjestelystä. Kyseiset asiakirjat eivät kuitenkaan riitä todisteeksi sellaisesta, edes FP:n ja SIV:n välisestä järjestelystä, jolla olisi pyritty hintojen, alennusten ja asiakasluokituksen täydelliseen ja jatkuvaan samanlaisuuteen. Siltä osin kuin on aiheellista tarkastella yhden asiakkaan tapauksessa noudatettuja nettoyksikköhintoja, kantajat eivät ole kiistäneet sitä, että kyseiset hinnat olisivat voineet olla samanlaiset.

e) Tuottajien ja tukkukauppiaiden väliset suhteet

233 Päätöksen (35 kohdan) mukaan tuottajat ovat varmistaneet, että niiden hintoja ja alennuksia noudatettaisiin myös muissa kaupan portaissa. Komissio myöntää, että Cobellin väitteisiin (katso edellä 10 kohta) perustuvista väitetiedoksiannon toteamuksista huolimatta sillä ei ole suoranaisia todisteita tuottajien ja tukkukauppiaiden välisistä kokouksista kuin 17.4.1986 FP:n ja SIV:n välillä pidetyn kokouksen osalta, jossa esiteltiin Fontana Sudin uusi hallintojohtaja ja johon SIV:n edustaja osallistui, vaikka hänen osallistumistaan ei ollut ennakoitu. Päätöksessä esitetään, että "tietyt asiakirjat kuitenkin osoittavat, että tuottajien aloitteesta on järjestetty tiettyjä tukkukauppiaiden välisiä kokouksia, että tuottajien hintojen ja alennusten samanlaisuus huomioon ottaen tuottajat onnistuivat ohjailemaan tukkukauppiaiden kaupallisia valintoja ja että asiakkaat odottivat tuottajien hintojen olevan samanlaisia." Tämän jälkeen päätöksessä (36-42 kohta) tutkitaan ja kommentoidaan useita asiakirjoja. Yhden asiakirjan osalta (jäljempänä 236 kohdassa analysoitu 11.10.1984 päivätty teleksi) päätöksessä painotetaan, että "tukkukauppiaat eivät voi spontaanisti sitoutua tällaiseen toimintaan, kun niiden intressien mukaista olisi saada mahdollisimman edulliset hinnat, asioida parhaat myyntiehdot myöntävien toimittajien kanssa ja saada hyvä voittomarginaali (37 kohdan neljäs alakohta). Tältä osin on muistettava edellä tämän tuomion perusteluosan 21 kohdassa esitetty viittaus tukkukauppiaiden taloudelliseen riippuvuuteen.

234 Ennen komission esittämien asiakirjatodisteiden tutkimista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että vuonna 1981 tehty komission päätös (katso edellä 4 kohta) koski muun muassa tukkukauppiaiden yhteenliittymiä, joilla pyrittiin ensinnäkin "yhteiseen kauppapolitiikkaan, jonka toteuttamista varten kunkin yhteenliittymän on edistettävä yhteistä myyntimenettelyä vahvistamalla tasolasin ja käsiteltyjen tuotteiden myyntihinnan, jota sitten sovelletaan ja noudatetaan", ja toiseksi "tuottajien väliseen yhteistyöhön, jotta edistettäisiin 'tuotantopolitiikkaa, jolla voitaisiin kasvattaa lasin kulutusta, ja jotta soveltuvan myyntipolitiikan myötä nostettaisiin käsiteltyjen tuotteiden arvoa' " (vuoden 1981 päätöksen kohta I. C. 1.3.). Lisäksi päätös koski kolmen tuottajan (FP, SIV ja VP) ja tukkukauppiaiden yhteenliittymien lainvastaisia sopimuksia. Komissio totesi, että "asianomaisten välillä on ollut jännitteitä ja vastakkainasetteluita koko sen ajan, kun päätökset ovat olleet voimassa" (kohta I. C. III, toinen alakohta). Sakkoa ei ollut määrätty muun muassa sen vuoksi, että "kilpailua rajoittavien lausekkeiden soveltaminen - - on aina ollut rajoitettua ja osittaista" (kohta II. C, toinen alakohta). Käsiteltävänä olevassa päätöksessä sitä vastoin väitetään, että tuottajat ovat muutamaa vuotta myöhemmin onnistuneet käyttämään taloudellista valtaansa toteuttaakseen tukkukauppiaiden tahdon ja etujen vastaisesti ja aiemmasta epäonnistumisestaan huolimatta järjestelmän, joka oli vuoden 1981 päätöksessä kielletyksi todetun järjestelmän kaltainen.

235 Päätöksen (36 kohdan) mukaan 12.7.1983 päivätyt Socoverin muistiinpanot (258), joita on tarkasteltu jo edellä 213 kohdassa, osoittavat, että "tukkukauppiaiden viestit tuottajille ja tuottajien viestit tukkukauppiaille välittyvät Socoverin kautta. Socover ei keskustele FP:n kanssa itselleen myönnetyistä ehdoista, jotka saattaisivat olla sen kannalta erityisen kiinnostavia, vaan sitoumuksista, joita tuottajat ovat tehneet tukkukauppiaisiin nähden". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut, että komissio olisi voinut käyttää kyseisiä muistiinpanoja todisteena tuottajien tekemästä tukkukauppiaita koskevasta sitoumuksesta mutta että tämä sitoumus ei kuitenkaan koskenut väitetyn rikkomisen ajanjaksoa. Kysymykseen tulee pikemminkin sitoumuksen merkityksen arviointi todisteena, jonka avulla komissio voisi osoittaa, että Socover toimi välikappaleena tuottajien ja muiden tukkukauppiaiden tai ainakin tärkeimpien tukkukauppiaiden ryhmän välillä. Tältä osin voidaan epäilemättä katsoa, että muistiinpanot osoittavat Socoverin toimineen sellaisen tukkukauppiaiden ryhmän sanansaattajana, jota koskevia sitoumuksia tuottajat olivat tehneet ainakin Socoverin itsensä mukaan. Muistiinpanoista ei kuitenkaan ilmeisellä tavalla käy ilmi, että Socover olisi suhteessa tuottajiin toiminut niiden välikappaleena tukkukauppiaisiin päin.

236 Päätöksen 37 kohdassa tarkastellaan 11.10.1984 päivättyä teleksiä (270), joka oli lähetetty 28 tukkukauppiaan kesken Roomassa 10.10.1984 pidetyn kokouksen jälkeen. Päätöksen mukaan teleksi oli lähetetty "tuottajille". Päätöksessä todetaan, että teleksistä käy "selvästi ilmi sen allekirjoittajien aikomus olla yhteistyössä tuottajien kanssa". Teleksin allekirjoittajat "confirmano la volontà di collaborare al miglioramento dei prezzi di mercato et considerano indispensabile che vengano rispettati i prezzi, gli sconti e le condizioni di vendita confermati" ("vahvistavat halunsa tehdä yhteistyötä hintojen parantamiseksi markkinoilla ja katsovat olevan välttämätöntä, että vahvistettuja hintoja, alennuksia ja myyntiehtoja noudatetaan"). On kuitenkin huomautettava, että väitetiedoksiannon kanssa tiedoksi annetusta teleksin jäljennöksestä oli pyyhitty pois vastaanottajan merkintä vastaanottajasta. Kun komissiota kehotettiin istunnon yhteydessä luovuttamaan alkuperäinen teleksi, se antoi viisi erillistä jäljennöstä telekseistä, jotka oli lähetetty SIV:lle, Saint-Gobainille, Pilkingtonille, Vetrocokelle ja Glaverbelille. VP:lle lähetettyä teleksiä ei löytynyt asiakirja-aineistosta, ja asiakirjojen numerointi sulkee pois mahdollisuuden, että kyseinen teleksin jäljennös olisi ollut Socoverin arkistoissa, joista muut jäljennökset oli saatu. On siis ilmeistä, että kyseistä teleksiä ei ole lähetetty, toisin kuin päätöksessä väitetään, tuottajille FP, SIV ja VP vaan että se on lähetetty kolmelle muulle yhtiölle, joiden tuotantolaitokset sijaitsivat Italian rajojen ulkopuolella. Lisäksi on huomautettava, että teleksin toinen kappale (joka on jätetty pois päätöksestä) kuuluu seuraavasti: "Nello stesso tempo auspicano che vengano costituiti tre livelli, differenziando in due gruppi le aziende non comprese allo stato attuale nel primo livello" ("Samalla he haluaisivat, että muodostettaisiin kolme tasoa, joissa jaettaisiin kahteen ryhmään ne yritykset, jotka eivät sisälly tähän vaiheeseen ensimmäisellä tasolla"). Kyseinen lause antaa sen kuvan, että jos yhtenäinen ryhmä- tai tasokohtainen luokittelujärjestelmä oli olemassa, kolme muuta tuottajaa olivat siinä osallisina.

237 Kuten päätöksessä todetaan, on kuitenkin totta, että VP:n myyntijohtaja herra Ricciardin tehtäväselostuksesta (619-620) ilmenee, että hän on tavannut Socoverin Borgonovon Milanossa 11.10.1984. Ei siis ole poissuljettua, että Borgonovo olisi suullisesti kertonut Ricciardille muille tuottajille lähetetyn teleksin sisällöstä.

238 Päätöksen 38 kohdassa mainitaan 19.10.1984 päivätty Socoverin kirje (268) ja VP:n Socoverille 20.11.1984 lähettämä kirje (625). Edellinen asiakirja, joka löytyi VP:n arkistoista, oli kyseisen kirjeen jäljennös, jossa ei ollut mainintaa kirjeen vastaanottajasta. Kyseisessä kirjeessä viitataan hintoihin, joita Socover oli väitetysti vahvistanut "tuottajien kehotuksesta", sekä "kokoukseen, johon olemme kutsuneet kaikki alalla toimivat elinkeinonharjoittajat ja joka pidetään keskiviikkona 7.11. - - Milanossa". Päätöksessä huomautetaan, että VP:n kaupallisen johtajan, herra Giordanon, kuukausiraportista (626) ilmenee, että "hän oli työmatkalla Milanossa 7.-8.11.1984, siis myös Socoverin koolle kutsuman kokouksen aikana". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa kuitenkin asiakirjojen tarkastelun osoittavan päätöksen väitteen vääräksi. Ensinnäkin Giordanon kuukausiraportista käy ilmi, että hän lähti Genovasta 7.11. klo 10.50, siis kaksikymmentä minuuttia ennen kokouksen alkamista. Toiseksi, Ricciardi lähetti Socoverille 20.11.1984 päivätyn VP:n kirjeen, ja kyseinen kirje kuului seuraavasti:

"Ci è pervenuta solo in questi giorno fotocopia della lettera da Voi inviata il 19.10.84 ad alcune aziende del Vs. settore.

Scopo della presente è solo quello di riconfermarVi, facendo seguito all'incontro avuto con l'Egr. Dr. Borgonovo (Socover) a Milano, il 7 c. m., che nessun invito Vi è stato da noi mai formulato per riunioni che riguardano la commercializzazione e trasformazione del vetro."

("Saimme vasta nyt jäljennöksen kirjeestä, jonka olitte lähettäneet 19.10.1984 tietyille alanne yrityksille.

Tämän kirjeen tarkoituksena on ainoastaan vahvistaa, tämän kuun 7. päivänä Borgonovon (Socover) kanssa Milanossa pidetyn tapaamisen johdosta, että emme ole milloinkaan ehdottaneet teille lasin markkinointia ja käsittelyä koskevan kokouksen pitämistä.")

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ei ole uskottavaa, että kyseisestä kirjeestä, joka oli kirjoitettu in tempore non suspecto, ei ilmenisi totuutta, eli sitä, että Giordano (VP) ei ollut 7.11.1984 pidetyssä kokouksessa ja että VP ei halunnut osallistua tällaisiin kokouksiin eikä ainakaan ehdottaa niiden järjestämistä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo lisäksi, että kyseinen kirje, siltä osin kuin se on Ricciardin itsensä kirjoittama, on omiaan pyyhkimään pois ne VP:n kannalta epäsuotuisat johtopäätökset, joita olisi voitu tehdä sen osallistumisesta Milanossa 11.10.1984 pidettyyn kokoukseen.

239 Päätöksen 39 ja 40 kohdassa tutkitaan jo edellä (228 ja 221 kohdassa) analysoituja 12.4. ja 23.7.1985 päivättyjä Socoverin kirjelmiä (260 ja 262). Jo edellä esitettyjen syiden vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kyseiset asiakirjat koskevat ainoastaan suhteita, joita Socoverilla oli FP:hen ja SIV:hen.

240 Päätöksen 41 kohdassa tutkitaan kolmea asiakirjaa, jotka on päivätty 16.9., 23.9. ja 31.10.1985 (asiakirjat 271, 275 ja 273) ja jotka on luokiteltu tytäryhtiöiden FP, Fontana Est ja Fontana Ovest kertomuksiksi emoyhtiölle FP. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamasta selvityksestä on ilmennyt, että kyseiset asiakirjat ovat kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyviä kertomuksia, jotka osoitetaan eräälle FP:n apulaisjohtajalle ja jotka laatii eräs sellainen FP:n työntekijä, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa yhteyksien pitäminen tytäryhtiöihin. On lisäksi huomattava, että kolmas näistä asiakirjoista, joka on päivätty 31.10.1985, koskee Fontana Estiä eikä päätöksen väitteen mukaisesti Fontana Ovestiä ja että lisäksi kyseisen asiakirjan kahdeksaa viimeistä sanaa (273-4), jotka mainitaan päätöksen ranskan- ja englanninkielisissä versioissa, ei ole päätöksen alkuperäisessä italiankielisessä versiossa. On myös korostettava, että vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on pyytänyt näiden asiakirjojen luovuttamista kokonaisuudessaan, sille on annettu vain osittaiset jäljennökset. Lopuksi on vielä huomautettava, että väitetiedoksiannon kanssa on tiedoksi annettu ja sittemmin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiakirja-aineistoon liitetty eräs toinen, 2.10.1985 päivätty Fontana Estiä koskeva kertomus, jota ei mainita päätöksessä.

241 Komission ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle antaman luettelon mukaan on katsottava, että nämä "Fontana-kertomukset" käsittävät implisiittisen viittauksen VP:hen. Päätöksen (41 kohdan neljännen alakohdan) mukaan "nämä kertomukset, jotka eivät suinkaan ole luonteeltaan epämääräisiä ja epätäsmällisiä ja jotka, toisin kuin asianosaiset väittävät, eivät paljasta tukkukauppiaiden aikomuksia, koskevat hyvin täsmällisiä tosiseikkoja kuten tukkukauppiaiden suopeaa suhtautumista tuottajien hintojen korotuksiin, tuottajien samanlaisten hintojen julkistamista ja tuottajien halua noudattaa hintoja markkinoiden vakauttamista varten. Tämä merkitsee sitä, että tuottajat joko suoraan tai välillisesti ohjaavat muita kaupan portaita, sillä muiden portaiden epävakaudella voisi olla haitallisia vaikutuksia tuottajien kauppapolitiikkaan". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että sen on tutkittava kyseisiä kertomuksia kokonaisuudessaan, siltä osin kuin sillä on ne käytössään, jotta päätöksessä olevat lainaukset olisi mahdollista sijoittaa uudelleen asiayhteyteensä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kyseiset neljä asiakirjaa koskevat ajanjaksoa, joka vuoden 1985 heinäkuun lopun ja lokakuun lopun välisestä lyhyestä kestosta huolimatta tarjoaa kuitenkin näkymän kaupan muiden portaiden toimintaan sellaisen ajanjakson aikana, jona kyseiset kolme tuottajaa ovat julkistaneet lukuisia uusia hintaluetteloja (kuten edellä 188-190 kohdassa on todettu).

242 Jokainen kertomus jakautuu osioihin, joista yhden otsikkona on aina "prezzi di rivendita float" ("floatin jälleenmyyntihinta") tai "rivendita" ("jälleenmyynti"). Fontana Estiä koskevat 16.9. ja 31.10.1985 päivätyt kertomukset käsittävät myös toisen osion, "prezzi di vendita float" ("floatin myyntihinta") tai "vendita" ("myynti"). Näiden kahden osion vertailusta ilmenee, että sana "vendita" viittaa tuottajien tukkukauppiaisiin soveltamiin myyntihintoihin ja että "rivendita" viittaa tukkukauppiaiden asiakkaisiinsa soveltamiin jälleenmyyntihintoihin.

243 Ensimmäisessä, 16.9.1985 päivätyssä kertomuksessa on "prezzi di rivendita float"-otsikon yhteydessä maininta kokouksesta, jonka tukkukauppiaat ovat pitäneet 31.7.1985 "tuottajien ilmoittaman korotuksen jälkeen". (On otettava huomioon, että VP:n uusi hintaluettelo on julkistettu vasta 31.7.1985 edellä 188, 221 ja 222 kohdassa tarkastelluissa olosuhteissa). Kertomuksessa todetaan, että "tukkukauppiaat ovat kokouksessaan laatineet tämän jälleenmyyntiluettelon". Tämän jälkeen esitetään luettelo hinnoista ja noudatettavista alennuksista ja kahden tukkukauppiaan, Checchinin ja Sangallin, esittämistä varaumista. Yhden pois pyyhityn osion jälkeen kertomus jatkuu "prezzi di vendita float"-otsikon alla seuraavasti:

"Per quanto riguarda le Fabbriche, l'aumento sembra essere applicato ovunque e, del resto, i magazzini non certo pieni ed lavoro che in questo momento non manca hanno favorito la 'digestione' del nuovo prezzo. La Glaverbel (che prima delle ferie insisteva un po' dappertutto con sconti inferiori ai nostri) sembra, di primi sondaggi dopo le ferie, che abbia mantenuto questa posizione. Resta comunque da verificare ulteriormente l'entità del prezzo (poichè è presumibile che il cliente non venga subito a dire a noi se la concorrenza gli ha tolto uno sconto."

("Tuottajien osalta korotusta näytetään noudatettavan kaikkialla, ja muun osalta kaupat (jotka) eivät varmastikaan ole täynnä ja työ, josta ei tällä hetkellä ole puutetta, ovat helpottaneet uusien hintojen 'sulattamista'. Glaverbel (jonka alennukset vielä ennen viime lomia olivat kutakuinkin kokonaisuudessaan alhaisemmalla tasolla kuin meidän alennuksemme) näyttää lomien jälkeen tehtyjen ensimmäisten tiedustelujen mukaan säilyttäneen asemansa. Hinta on kokonaisuudessaan kuitenkin vielä tarkastettava myöhemmin (sillä on oletettavaa, että asiakas ei yhtäkkiä aio kertoa meille, jos jokin alennus on poistunut siltä kilpailun johdosta).")

244 23.9.1985 (275) päivätty kertomus koskee kokousta, joka sekin on pidetty 16.9.1985 ja jossa toisena osapuolena on ollut Fontana Ovest. Otsikon "prezzi rivendita float" yhteydessä mainitaan hinnat, joita neljä tukkukauppiasta noudattivat 4 mm:n lasin osalta. Seuraavana on päätöksessäkin osittain lainattu kappale, jossa viitataan 4 mm:n lasin hintoihin.

245 2.10.1985 (273B) päivätty kertomus laadittiin Fontana Estin kanssa pidetyn kokouksen jälkeen, ja siinä todetaan tukkukauppiaiden pitäneen kokouksen 18.9.1985 "jälleenmyyntihintojen vahvistamista varten". Sangallin ja Checchinin esittämät varaumat mainitaan.

246 Edelleen, 31.10.1985 (273) päivätyssä kertomuksessa, joka laadittiin Fontana Estin kanssa pidetyn kokouksen jälkeen, on maininta yhdentoista tukkukauppiaan 29.10.1985 pitämästä kokouksesta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin huomauttaa, että kolme italialaista tuottajaa ovat julkistaneet uudet, sisällöltään samanlaiset hintaluettelot 21. ja 25.10.1985 välisenä aikana (katso edellä 190 kohta). Otsikon "rivendita" ("jälleenmyynti") yhteydessä kertomuksessa todetaan, että tukkukauppiaat ovat sopineet, jälleen kerran Checchinin ja Sangallin esittämin varauksin, värittömän float-lasin uusista hinnoista. Otsikon "vendita" ("myynti") yhteydessä on päätöksen 41 kohdan kolmannessa alakohdassa osittain lainattu kappale, joka kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:

"Per quanto riguarda le fabbriche, si sta portando avanti l'aumento, (chi per consegne un po' prima chi un po' dopo), in ogni caso sembra che la comunicazione sia stata fatta da tutte** (comprese Glaverbel), anche se i termini sono probabilmente più elastici di tutte."***

["Tuottajien osalta toteutetaan parhaillaan lisäystä (osatoimituksista vähän aiemmin kuin muut), joka tapauksessa näyttää siltä, että kaikki ovat ilmoittaneet uudet hinnat** (Glaverbel mukaan lukien), vaikka ehdot ovat melko joustavat."]

247 Vaikka viimeisimmästä asiakirjasta ilmenee, että "tuottajilla" tarkoitetaan kaikkia italialaisia tuottajia, myös SIV:tä ja VP:tä, siitä ilmenee myös, että Glaverbel oli yksi asiakirjassa tarkoitetuista tuottajista ja että sen katsottiin harjoittavan aktiivista kilpailupolitiikkaa. Glaverbelin tärkeää asemaa Italian markkinoilla korostettiin 6.2.1986 päivätyssä (A193) VP:n sisäisessä asiakirjassa. Näissä olosuhteissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä analysoidusta kertomuksesta ei, toisin kuin päätöksessä esitetään, voida päätellä, että "tuottajat ohjaavat muita kaupan portaita". Kertomuksesta ilmenee päinvastoin, että tietyt tukkukauppiaat olivat vapaita toimimaan yhteistyössä vahvistaakseen jälleenmyyntihinnat ja asiakaskunnalle myönnettävät alennukset ja että FP:n edustajien ja sen tytäryhtiöiden välillä käydyt keskustelut heijastelivat keskustelijoiden epävarmuutta muiden tuottajien suhtautumisesta hintaluettelojen noudattamiseen. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että Sangalli ja Checchin, jotka mainitaan päätöksen liitteessä IV toiseksi ja yhdeksänneksi tärkeimpinä tukkukauppiaina, näyttävät noudattaneen omia hinta- ja alennuspolitiikkojaan.

248 Päätöksen 42 kohdassa tutkitaan 10.4.1986 päivättyä VP:n käsinkirjoitettua kirjelmää (638), josta päätöksen mukaan käy ilmi, että kyseisenä päivänä pidetyn kokouksen aikana "VP ja Socover keskustelivat kahdentoista tukkukauppiaan muodostaman yhdistyksen perustamisesta lasituotteiden jakelua varten. VP ja Socover ilmaisivat aikomuksensa puhua asiasta FP:lle ja SIV:lle seuraavalla viikolla". Kyseinen asiakirja käsittää yhden sivun, jolle asiakirjan laatija on tehnyt seuraavia muistiinpanoja Borgonovon, Socover, kanssa keskustelluista asioista: (vasemmalla) kahdeksan tukkukauppiaan nimet, joiden jälkeen neljä muuta nimeä; (oikealla, eri riveillä) "CLUB: obiettivo distribuzione" ("CLUB: tarkoituksena jakelu"); "prossima settimana" ("seuraavalla viikolla"); "parlare SIV/S. Gobain" ("keskustelu SIV/Saint-Gobain"). VP kiistää tulkinnan, jonka komissio on tehnyt asiakirjan perusteella, mutta myöntää kuitenkin, että Borgonovo oli ehdottanut klubin perustamista. VP:n mukaan Borgonovo aikoi puhua asiasta SIV:lle ja FP:lle seuraavalla viikolla. Komission mukaan tällainen tulkinta ei olisi looginen eikä kieliopin mukainen.

249 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että kyseisessä asiakirjassa ei eksplisiittisesti ja ilman epäselvyyksiä esitetä päätöksen 42 kohdassa väitettyjä aikeita. Toiseksi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että komission asianmukaisina pitämät maininnan koskevat ehdotusta sellaisen yhdistyksen perustamisesta, jonka tarkoituksena olisi lasituotteiden jakelu eikä se, että muihin kaupan portaisiin sovellettaisiin hintoja ja alennuksia, mikä päätöksen 35 kohdassa esitetään otsikon B.1 e "Tuottajien ja tukkukauppiaiden väliset suhteet" yhteydessä analysoitujen todisteiden tavoitteeksi. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei voi pitää kyseistä asiakirjaa asianmukaisena todisteena ja että asiakirjan merkitystä ei siis ole tarpeen arvioida.

250 Edellä esitetyn valossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kyseiset kolme tuottajaa olisivat varmistaneet hintojen ja alennusten noudattamisen muissa kaupan portaissa, että tuottajien aloitteesta olisi järjestetty tiettyjä tukkukauppiaiden kokouksia tai että tuottajat olisivat onnistuneet ohjaamaan tukkukauppiaiden kaupallisia valintoja. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että tiettyjen tutkittujen asiakirjojen, jotka eivät välttämättä todista tuottajien välisen lainvastaisen järjestelyn olemassaoloa, voidaan katsoa vahvistavan tukkukauppiaiden luottaneen siihen, että tuottajat noudattaisivat samanlaisia hintoja. Edelleen on todettava, että Fontanan kertomukset todistavat FP:n käyttäneen tukkukauppiastytäryhtiöitään tukkukauppiaiden politiikkaa koskevana tietolähteenään. Tämän toteamuksen seurauksia tarkastellaan jäljempänä (322-323 kohdassa) niiden perusteiden yhteydessä, joita kantajat ovat esittäneet menettelyn osalta.

2. Yritysten käyttäytyminen autoteollisuuden markkinoilla

251 Päätöksessä esitetään tältä osin, että "jäljempänä lueteltujen yritysten asiakirjojen mukaan SIV ja FP olivat sopineet hinnoista ja kiintiöiden jakautumisesta ainakin vuodesta 1982 lähtien. Myös VP osallistui näihin järjestelyihin ainakin vuodesta 1983 lähtien, ei tosin niin tiukasti kuin kaksi muuta tuottajaa". Tämän jälkeen päätöksessä käsitellään kahden eri otsikon alla Fiat- (44-51 kohta) ja Piaggio-konserneja (52 kohta) koskevia sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja.

a) Fiat-konsernia koskevat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat

252 Tämän otsikon yhteydessä päätöksessä edetään suoraan tutkimaan asiakirjoja (44-47 kohta), joiden merkitystä tarkastellaan jäljempänä. Päätöksen 45 kohdan lopussa todetaan, että kukin kolmesta tuottajasta alensi 1.1.1984 lähtien Fiatin hintoja yhdenmukaisesti kahdeksalla prosentilla. Päätöksen 47 kohdan lopussa viitataan muihin prosentuaalisesti yhdenmukaisiin hintojen muutoksiin, joita tuottajat ovat myöntäneet vuosien 1985 ja 1986 aikana, sekä Alfa Romeota koskevaan yhdenmukaiseen kahden prosentin hinnankorotukseen vuoden 1985 jälkipuoliskon aikana. Päätöksen 48 kohdassa esitetään, että "kyseiset kolme tuottajaa ovat vastavuoroisesti ostaneet ja myyneet (liiketoimista yksityiskohtaisemmin kappaleessa 6) toistensa tuotteita tavoitteenaan säilyttää omat kiintiönsä tai saavuttaa kiintiöt, joista oli sovittu kilpailijoiden kanssa". Päätöksen 49 kohdassa kerrotaan tietyistä VP:n hallussa olevista taulukoista, joissa esitetään malleittain ja kokonaisuudessaan määrät, jotka kukin tuottaja on toimittanut vuosina 1985 ja 1986 ja tulee toimittamaan vuonna 1987 Fiat-konsernille, sekä näitä määriä vastaavat prosentuaaliset kiintiöt.

253 Tämän jälkeen päätöksessä viitataan tiettyihin yritysten väitteisiin (50 kohta) ja esitetään syyt, joiden vuoksi komissio on hylännyt ne (51 kohta). Jotta päätöksen kyseisessä osassa esitetyt yritysten ja komission kannat tulisivat hyvin esille, ne on syytä toistaa tässä kokonaisuudessaan. Yritysten väitteet ovat seuraavat:

"Italian markkinoiden tilanteelle on ominaista Fiatin hallitseva asema. Fiat, kuten muutkin autonvalmistajat, antaa kullekin toimittajalle toimitusten kokonaisprosenttiosuudet siten, että osuuksissa otetaan huomioon hinnat, tekninen kapasiteetti ja tarjottu palvelu. Kutakin kokonaisprosenttiosuutta tarkastellaan kahdenvälisesti hintojen ajantasaistamista koskevissa neuvotteluissa. Tällä tavoin saadut toimitusten kokonaisprosenttiosuudet muutetaan mallikohtaisiksi toimitusten prosenttiosuuksiksi. Vahvistuksissa, jotka Fiat lähetti autolasin hankkijoilleen, mainitaan nimenomaisesti kiintiö, jonka kyseinen autonvalmistaja myönsi kyseiselle lasintoimittajalle kunkin automallin osalta.

Neuvottelujen aikana Fiat paljastaa tavallisesti suotuisimman kiintiön tarkoituksenaan saada kilpailevat toimittajat toimimaan yhdenmukaisesti. Tästä seuraa välttämättä hintojen yhdenmukaisuus. Vastoin komission esittämää oletusta Fiat antoi myös säännöllisesti toimittajilleen tietoja kilpailijoille myönnetyistä toimituskiintiöistä. Kaiken kaikkiaan tällainen järjestelmä johtaisi markkinoiden täydelliseen läpinäkyvyyteen. Näin ollen tuottajien väliseen järjestelyyn ei olisi tarvetta turvautua.

Tuotteiden kaupan osalta väitetään, että komissio ei ole hankkinut riittäviä todisteita siitä, että tuotteiden kaupalla pyrittäisiin tarkoituksellisesti jakamaan markkinat tuottajien kesken. Lisäksi kaupankäynnin kohteena olevat tuotteet ovat pääasiassa peruslaseja ja ainoastaan poikkeuksellisesti jalostettuja tuotteita."

254 Vastauksena näihin väitteisiin komissio toteaa seuraavaa:

"i) On totta, että Fiat on autolasin ostajana lähes monopoliasemassa Italiassa; sen määräysvaltaa rajoittaa kuitenkin suuresti se, että markkinoilla ei juuri ole vaihtoehtoista tarjontaa. Eurooppalaista autolasin tarjontaa kontrolloi oligopoli, johon Fiatin nykyisten toimittajien Saint-Gobainin, PPG:n ja SIV:n lisäksi kuuluvat Fiat, Pilkington ja eräät pienet tuottajat.

ii) Toimituskiintiöiden osalta on totta, että Fiat, kuten muutkin autonvalmistajat, ilmoittaa tilausvahvistuksissa asianomaiselle toimittajalle myöntämänsä kiintiön. Myönnetty kiintiö on kuitenkin vain viitteellinen eikä lopullinen, eikä se sido autonvalmistajaa eikä toimittajaa, vaan kaikenlaisia muutoksia voidaan tehdä sopimuskauden aikana joko autonvalmistajan tai toimittajan aloitteesta - -"

[Tämän jälkeen käsitellään tiettyjä asiakirjoja ja erityisesti Fiatin VP:lle 3.7.1985 lähettämää kirjettä (657). Käsittelyn yhteydessä vahvistetaan seuraavaa:]

"Vaikka autonvalmistaja todella myöntäisikin joustamattomat ja lopulliset osuudet sopimuskaudeksi, toimittajilla ei olisi mitään huolta siitä, että näitä kiintiöitä ei noudatettaisi, eikä heillä olisi mitään tarvetta toimia yhdessä asian osalta eikä käydä keskinäistä kauppaa tuotteilla kiintiöiden säilyttämiseksi."

"iii) Komissio ei kiistä sitä, etteikö ostaja voisi liikeneuvotteluissa paljastaa suotuisampaa, joko todellista tai oletettua kiintiötä saadakseen kilpailevat toimittajat toimimaan yhdenmukaisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki toimittajat käyttäisivät samoja ehtoja ja että kaikki toimittajat olisivat yhdenvertaisessa asemassa suhteessa yhteen ja samaan tuottajaan, sillä kunkin toimittajan asema on suhteessa hänen tuotantoonsa ja kaupalliseen painoarvoonsa (täydellisempi valikoima, erikoistuotteet, parempi palvelutaso). Eikä tästä seuraa myöskään, että hallitsevassa asemassa oleva ostaja voisi pakottaa kaikki toimittajansa mukautumaan halvimpaan tarjoukseen tai että se voisi helposti kääntyä ulkomaisten toimittajien puoleen pakottaakseen paikalliset toimittajat alentamaan hintojaan, sillä - kuten suullisessa käsittelyssä todettiin - autonvalmistajat haluavat toimituksensa yhä useammin juuri oikeaan aikaan (just on time); paikalliset lasinvalmistajat, joiden rakenteet toimivat paikan päällä, voivat tarjota tällaista palvelua helpommin kuin ulkomaiset lasinvalmistajat, joiden on perustettava tarvittavat rakenteet, ja tarvittavat rakenteetkin omaavien lasinvalmistajien keskuudessa tämä vaatimus asettaa suhteessa tarjottaviin määriin ja hintoihin etuasemaan ne valmistajat, joilla on vakiintuneempi ja samalla joustavampi rakenne.

Hallitsevan ostajan ja sen toimittajien välisistä suhteista riippumatta on joka tapauksessa vahvistettu, että SIV, FP ja VP ovat toimineet yhdessä päättäessään Fiat-ryhmää kohtaan omaksuttavasta asenteesta - -

Kolme kyseistä tuottajaa ovat keskustelleet ja sopineet keskenään vuoden 1985 jälkimmäisen puoliskon sekä vuoden 1986 ensimmäisen ja toisen vuosipuoliskon hintojen korotuksista - - VP:n liittyminen hintojen korotuksia koskeviin ja kyseisten kolmen vuosipuoliskon aikaisiin sopimuksiin on heijastunut pääasiassa tosiseikkojen kulkuun - -

iv) Keskeiset tosiseikat, jotka osoittavat tuotteiden vastavuoroisen kaupankäynnin tarkoituksena olleen markkinoiden jakamisen, ovat seuraavat:

Kaupankäynti on vuosittain huomattavaa, ja kuten edellä 48 kohdassa esitetyistä asiakirjoista ilmenee, sillä ei pyritä vastaamaan tuotantopulaan.

Edellä 48 kohdassa luetelluissa muistiinpanoissa ja asiakirjoissa mainitaan nimenomaisesti, että FP toimii jalostettujen tuotteiden osalta SIV:n alihankkijana.

Kaupankäynnin kohteena ovat erityisesti sellaiset paksuudet ja värit, joita jokin tietty valmistaja ei valmista, ja kaupankäynnin tarkoituksena on koko tuotevalikoiman hankkiminen kaikille kolmelle tuottajalle. Koko valikoiman tarjoamisesta koituva kilpailuetu kuitenkin häviää, mikäli kyseiset kolme tuottajaa toimivat siten, että heidän välillään ei tältä osin ole eroavaisuuksia - -"

255 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ennen rikkomisen todisteena pidettävien asiakirjojen tarkastelemista on syytä paremmin määritellä väitetyn rikkomisen luonne ja asiayhteys. Kuten edellä on esitetty, päätöksen 43 kohdassa esitetty toteamus rajoittuu sen vahvistamiseen, että SIV ja FP ovat sopineet hinnoista ja kiintiöiden jakautumisesta ainakin vuodesta 1982 lähtien ja että VP on osallistunut näihin järjestelyihin ainakin vuodesta 1983 lähtien. Oikeudellisia seikkoja koskevassa päätöksen osassa (ks. edellä 24 kohta) todetaan, että FP ja SIV ovat vuosina 1982-1986 ja FP, SIV ja VP vuosina 1983-1986 tehneet sopimuksia tai ainakin olleet yhteistoiminnassa koskien markkinoiden jakamista ja kyenneet siten täysin ennakoimaan käyttäytymisensä suhteessa toisiinsa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että noudatettavia hintoja ja kiintiöiden jakamista koskevat etukäteen tehdyt sopimukset on pidettävä erillään tuotteiden vastavuoroista kaupankäyntiä koskevasta järjestelmästä, jolla pyrittäisiin säilyttämään entiset kiintiöt tai saavuttamaan sovitut kiintiöt. Päätöksen 48 kohdassa mainittujen ja lasikauppaa koskevien asiakirjojen tarkasteleminen lykätään näin ollen jäljemmäksi kohtaan B 3. "Tuottajien välinen lasikauppa". Tässä vaiheessa tarkastellaan ainoastaan todisteita, jotka liittyvät etukäteen tehtyihin hintoja ja kiintiöitä koskeviin sopimuksiin.

256 Tämän kysymyksen arvioinnin asiayhteyden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa ensinnäkin, että päätöksen 15 kohdassa selitetään, että tuottajien autonvalmistajille myymä tuote on lasi, jonka tuottajat tai niiden tytäryhtiöt ovat jalostaneet automallien ja autonvalmistajien vaatimien teknisten ominaisuuksien mukaisiksi. Tältä osin ei siis käsitellä tuottajien Fiatille myymää raakafloat-lasia, josta on kysymys lasikaupan yhteydessä, vaan mitä moninaisimpien erilaisten jalostettujen tuotteiden myyntiä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että päätöksen 15 kohdan toisessa alakohdassa tehdään ero automallin prototyypin kehittämisen ja uuden automallin kaupan pitämisen välillä. Kysymyksessä olevia tuotteita ei toimitettu prototyypin kehittämisvaiheessa, vaan ne myytiin käytettäväksi automalleissa, jotka oli jo laskettu markkinoille. Edelleen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että päätöksen 15 kohdan viimeisen virkkeen mukaan "lasintoimittajat ja autonvalmistajat neuvottelevat, tavallisesti vuosikohtaisesti, hinnoista ja määristä silloin, kun uutta automallia ollaan laskemassa markkinoille". Kysymyksessä ovat siis markkinat, joilla myyjä ja ostaja neuvottelevat tavanomaiseen tapaan säännöllisesti hinnoista ja määristä.

257 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että päivämäärät, jotka esitetään päätöksen päätösosan 1 artiklan b ja c alakohdassa perustamissopimuksen rikkomisen määrittelemiseksi suhteissa Fiatiin, ovat hintojen osalta 26.10.1982-1.12.1986 FP:n ja SIV:n tapauksessa ja 11.5.1983-1.12.1986 FP:n, SIV:n ja VP:n tapauksessa ja kiintiöiden osalta 1.1.1982-30.6.1987 kaikkien kyseisten kolmen tuottajan tapauksessa.

258 Päätöksen 44 kohdassa mainitaan kolme asiakirjaa, jotka vuoden 1982 päiväyksestään huolimatta ovat komission ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuimelle toimittamassa luettelossa, joka koskee asiakirjoja, joissa implisiittisesti viitataan VP:hen. Nämä asiakirjat ovat FP:n Scaronin SIV:n varatoimitusjohtajalle Landeschille osoittama 26.10.1982 päivätty käsinkirjoitettu muistio (733), jossa Landeschille annetaan tiedoksi 26.10.1982 päivätty FP:n sisäinen muistio (734), sekä Landeschille osoitettu 11.11.1982 päivätty SIV:n sisäinen muistio (680).

259 26.10.1982 päivätty FP:n sisäinen muistio on "riepilogo" (tiivistelmä) korotuksista, joita FP on saanut Fiatilta vuodesta 1977 lähtien "mukaan lukien viimeisin kaksivuotinen sopimus vuosiksi 1983/84". 11.11.1982 päivätty SIV:n sisäinen muistio alkaa seuraavasti:

"Fiat Autoa koskeva vuoden 1983 sopimus on nyt käytännöllisesti katsoen päättynyt. Meidän ei tarvinne muistuttaa Teitä aikaisemmista tapahtumista (jotka eivät todellakaan ole positiivisia meidän suhteemme), jotka on kirjallisesti ilmaistu Fiatin ja meidän kovimman kilpailijamme välillä ja joiden mukaisesti 46 prosenttia toimituksista on FP:llä."

Muistion kirjoittaja käsittelee erikseen neljää seikkaa: "1) Toimitusten prosentuaalisia osuuksia; 2) Saatuja hinnan korotuksia; 3) Vuosien 1983 ja 1982 sopimusten rinnastettavuutta; ja 4) Absoluuttisia lukuja". Kohdassa "Toimitusten prosentuaaliset osuudet" mainitaan "- - prosentin kiintiö", joka koskee yksinomaan "il primo equipaggiamento" ("alkuperäistä välineistöä"). Kohdassa "Vuosien 1983 ja 1982 sopimusten rinnastettavuus" erotetaan vuoden 1982 osalta "teoreettinen markkinakiintiö" sekä "saatu reaalikiintiö", ja muistion kirjoittaja toteaa, että "meidän alkuperäistä kalustoa koskeva kiintiömme on - - prosenttia pienempi kuin meille alkuperäisesti myönnetty kiintiö". Vuoden 1983 osalta myönnetyn alkuperäistä kalustoa koskevan kiintiön osalta kirjoittaja käyttää ilmaisua "un ferreo controllo delle quote effettivamente praticate" ("tosiasiallisten kiintiöiden tiukka valvonta"), jota on siteerattu myös päätöksessä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kyseisen virkkeen osan asiayhteydestä ilmenee, että kirjoittaja on pyrkinyt korostamaan sillä sitä, että SIV:n on tärkeä huolehtia siitä, että se saa Fiatilta vuoden 1983 aikana alkuperäisen kaluston osalta reaalikiintiön, joka vastaa sille myönnettyä teoreettista kiintiötä. On huomattava, että päätöksen englannin- ja ranskankielisissä toisinnoissa käytetään sanoja "SIV:n saamat keskimääräiset korotusprosentit ovat samat kuin FP:n", kun taas päätöksen italiankielisessä toisinnossa (joka on ainoa todistusvoimainen toisinto) käytetään sanaa "simili" ("samankaltainen"). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsookin, että luvut ovat samankaltaisia mutta eivät kuitenkaan samoja. Sen sijaan on totta, että muistion lopussa todetaan, että "stiamo postando avanti, a seguito delgi accordi da Voi presi, il discorso di integrazione con la concorrenza per i lotti di piccole serie" ("tekemienne sopimusten johdosta tarkastelemme edelleen kilpailullisen yhdentymisen kysymystä pienten sarjojen erien osalta".

260 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissiolla ei ollut oikeutta tehdä näiden kolmen asiakirjan perusteella johtopäätöstä siitä, että VP oli osallistunut yritysten väliseen järjestelyyn FP:n ja SIV:n kanssa, sillä viittauksia "kilpailuun" on niiden asiayhteyden mukaan pidettävä ainoastaan FP:tä koskevina viittauksina. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että nämä asiakirjat ovat merkittäviä todisteita FP:n ja SIV:n välisestä korkean tason tietojenvaihdosta, joka on koskenut Fiatin kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksia, sekä sellaisen sopimuksen olemassaolosta, jolla on pyritty integraatioon pienten sarjojen erissä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että komissiolla ei ollut oikeutta päätellä ainoastaan näiden asiakirjojen perusteella, että FP ja SIV olivat vuoden 1982 viimeisen neljänneksen aikana ennalta sopineet Fiat-konsernin tapauksessa noudatettavista hinnoista (kyseinen vuosineljännes aloittaa rikkomisen ajanjakson, joka on määritelty päätöksen päätösosan 1 artiklan b alakohdassa). Kiintiöiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että 11.11.1982 päivätyssä SIV:n sisäisessä muistiossa (joka on ainoa asiakirja, jossa puhutaan kiintiöistä) viitataan nimenomaisesti kiintiöiden myöntämiseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että asiakirjasta kokonaisuutena ilmenee, että Fiat on myöntänyt kyseiset kiintiöt tuottajille ja että komissio ei voi näin ollen vedota kyseiseen asiakirjaan todisteena FP:n ja SIV:n välillä vuonna 1982 tehdystä ennakkosopimuksesta, jolla pyrittiin jakamaan Fiat-konsernille suoritettavien toimitusten kiintiöt.

261 Päätöksen 45 kohdassa esitetään kaksi sitaattia 11.5.1983 päivätystä ja saman kirjoittajan laatimasta SIV:n sisäisestä muistiosta. Otteissa mainitaan sanat "la concorrenza" ("kilpailu") ja - kuten edeltävässä asiakirjassa - "la concorrenza più qualificata" ("kovin kilpailu"). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kyseinen asiakirja on niiden asiakirjojen luettelossa, joiden komissio katsoo sisältävän implisiittisiä viittauksia VP:hen. Todistusaineistosta ja jopa väitetiedoksiannon liitteenä olevasta jäljennöksestä ilmenee, että kyseisessä asiakirjassa viitataan nimenomaisesti PPG:hen (eli VP:hen) ja että se sisältää todisteita ensinnäkin tuottajien ja Fiatin välisistä suhteista ja toiseksi SIV:n, FP:n ja VP:n välisistä suhteista. Muistion otsikko on "Richiesta Fiat auto revisione prezzi 1983" ("Fiat Auton vaatimus hintojen tarkastelusta vuonna 1983"). Muistion kirjoittaja käsittelee sitä, kuinka Fiatin osto-osasto kutsui SIV:n edustajat 26.4.1983 pidettävään kokoukseen "esittääkseen meille vertailunsa hinnoista neliömetriä ja tuotantolinjaa kohden" ja sitä, kuinka Fiat totesi, etteivät sen "keskimääräiset tasot olleet kilpailukykyisiä kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla". Kirjoittaja jatkaa:

"Stesso atteggiamento veniva operato da Fiat il 4.5 (per risposta entre il 24.5) nei confronti di F.P., chiedendo riduzioni su alcuni PB ACC. già dal 1.1.83 e per numerose anomalie dal 1.7.83, aggiungendo che altri concorrenti nazionali ed esteri avevano presentato proposte favorevoli. (Splintex e PPG: l'AD di quest'ultimo si è già impegnato a mantenere le quotazioni 1982, già inferiori alle nostre, sino ad almeno tutto il 1984)- -

Fiat insiste per una revisione entro il 19.5 su alcuni accoppiati normali- -

Qualora aderissimo a tale richiesta, ne deriverebbero queste conseguenze:

1) Notevole decurtazione dell'aumento a suo tempo acquisito per il 1983.

2) Nessuna assicurazione, in ogni caso, sul mantenimento delle quote di mercato legate a tali prezzi.

3) Negative ed immediate ripercussioni su tutte le offerte recentissime e/o a venire- -

4) Proseguimento di queste analisi al ribasso su altri particolari- -

5) Inevitabile coinvolgimento della F. P. nella concessione di tali ribassi ed accelerazione del processo riduttivo senza alcuna contropartita in termini di quote di penetrazione, e con l'inasprimento dei rapporti commerciali con la concorrenza.

6) Propagazione degli atteggiamenti ribassistici alle altre Case Auto nazionali ed estere le cui Direzioni Acquisti sappiamo essere in collegamento (es. Alfa Romeo - Fiat).

A nostro avviso si presentano pertanto le seguenti alternative che riteniamo di politica aziendale più che commerciale:

a) Aderire alle richieste Fiat con tutte le conseguenze sopra enunciate.

b) Tenere un atteggiamento fermo e coerente con la nostra politica commerciale e costistica, rifiutando in linea di massima (salvo appunto macroscopiche anomalie) le richieste del cliente.

Per operare in questa ottica è necessario però accertarsi dell'assoluto e sicuro analogo atteggiamento da parte della concorrenza più qualificata."

["Fiat omaksui 4.5. (24.5. mennessä annettavaa vastausta varten) saman kannan suhteessa FP:hen ja vaati alennuksia useille [tuotteille] jo 1.1.1983 lähtien ja lukuisten virheellisyyksien vuoksi 1.7.1983 sekä lisäsi, että muut kansalliset ja ulkomaiset kilpailijat olivat tehneet suotuisia ehdotuksia. (Splintex ja PPG: PPG:n AD oli jo sitoutunut säilyttämään vuoden 1982 kiintiöt, jotka ovat jo nyt omiamme huonommat, ainakin vuoden 1984 loppuun) - -

Fiat haluaa tarkastaa tiettyjen tuotteiden hinnat 19.5. mennessä - -

Mikäli suostumme tähän vaatimukseen, seuraukset ovat seuraavat:

1) Huomattava alennus korotukseen, joka saatiin vuonna 1983.

2) Missään tapauksessa ei mitään varmuutta siitä, että näihin hintoihin liittyvät markkinakiintiöt säilyisivät.

3) Välittömät kielteiset vaikutukset kaikkiin viimeaikaisiin ja/tai tuleviin tarjouksiin - -

4) Kyseisten analyysien heijastuminen muita osia koskeviin alennuksiin - -

5) FP on välttämättä mukana kyseisten alennusten myöntämisessä, mistä seuraa hintojen alenemisen kiihtyminen ilman minkäänlaista vastinetta markkinakiintiöiden tasolla sekä suhteiden kiristyminen kilpailijoihin.

6) Alennussuuntauksen välittyminen muille kansallisille ja ulkomaisille autonvalmistajille, joiden osto-osastot, kuten tiedämme, ovat yhteydessä toisiinsa (esim. Alfa Romeo - Fiat).

Mielestämme valittavina ovat seuraavat pikemminkin yhtiön politiikkaan kuin yhtiön kaupalliseen politiikkaan kuuluvat vaihtoehdot:

a) Suostuminen Fiatin vaatimuksiin ja kaikkiin edellä mainittuihin seurauksiin.

b) Lujan ja johdonmukaisen asenteen säilyttäminen kaupallisessa ja kustannuspolitiikassamme ja pääsääntöinen (makroskooppisia poikkeamia luonnollisesti lukuun ottamatta) kieltäytyminen vastaamasta asiakkaan vaatimuksiin.

Toimiaksemme tämän suuntauksen mukaisesti meidän on varmistuttava siitä, että kovimmat kilpailijat omaksuvat absoluuttisesti ja varmasti saman asenteen."]

262 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei voi vedota kyseiseen asiakirjaan todisteena minkäänlaisesta VP:n, SIV:n ja FP:n välisestä järjestelystä. Tuomioistuimen mukaan asiakirjassa käytetyt ilmaisut ovat riittävän selkeitä todistamaan päinvastaisesti, että yhteistä toimintaa ei ole ollut. Viittaus "kovimpiin kilpailijoihin" tarkoittaa selvästikin FP:tä. Vaikka osoittaisikin tietynlaisen yhteistoiminnan SIV:n ja FP:n välillä, siitä ilmenee myös se huomattava taloudellinen valta, jota Fiat saattoi käyttää suhteessa kaikkiin tuottajiin, sekä sen kyky ohjata tuottajan kilpailukäyttäytymistä suhteessa muihin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että koska päätöksessä ei ole otettu huomioon tätä markkinoiden ulottuvuutta, päätös antaa vääristyneen kuvan markkinoista.

263 Päätöksen 45 kohdan lopussa esitetyn toteamuksen osalta, jonka mukaan "FP:n, SIV:n ja VP:n myöntämän hinnanalennuksen määrä oli yhdenmukaisesti 8 prosenttia ja alennus tuli voimaan 1.1.1984", on huomautettava, että komissio ei ole hankkinut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle yhtään kyseiseltä ajalta peräisin olevaa todistetta, joka olisi omiaan tukemaan tällaista toteamusta. Lähteinä lienee käytetty ensinnäkin 16.1.1987 (756) päivättyä julkilausumaa, jonka VP antoi hallinnollisen menettelyn yhteydessä ja jossa selvitettiin yksityiskohtaisesti Fiatin, Alfa Romeon, Ivecon ja Opelin suhteen noudatetut hintojen vaihtelut ja jossa todettiin hintojen laskeneen keskimäärin 8 prosenttia 1.1.-31.12.1984 suhteessa vuoteen 1983. Toisena lähteenä on käytetty väitetiedoksiantoon annetun FP:n vastauksen yhtä virkettä (736), jonka mukaan "Fabbrica Pisana laski hintojaan 1.1.1984 8 prosentilla suhteessa 30.12.1982 hintoihin ja kumosi näin ollen vuonna 1983 toteutetut korotukset, minkä seurauksena hinnat laskivat tosiasiallisesti 12,2 prosenttia". Kolmas lähde oli väitetiedoksiantoon annetun SIV:n vastauksen virke (690), jossa todettiin, että "oletus - - jonka mukaan SIV:n, FP:n ja VP:n hintojen alennus oli yhdenmukaisesti 8 prosenttia ja toteutettiin 1.1.1984 lähtien, on täysin väärä, sillä SIV:n ja Vetroeuropan (SIV:n tytäryhtiön) kokonaisalennus oli 11 prosenttia - kuten komissiolle tuolloin toimitetuista virallisista hintaluetteloista ilmenee - kun taas meillä on perusteltuja syitä uskoa, että FP alensi hintojaan 12,2 prosentilla ja VP 8 prosentilla". Koska nämä lausumat ovat keskenään täysin ristiriitaisia, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio, joka ei ole edes tarkistanut tietoja Fiatilta, ei voi niiden perusteella väittää, että kyseiset kolme tuottajaa olisivat alentaneet hintojaan yhdenmukaisesti 8 prosentilla 1.1.1984 lähtien.

264 Päätöksen 46 kohdassa mainitun ja 12.10.1983 päivätyn SIV:n käsinkirjoitetun muistion (691) osalta on riittävää todeta, että päätöksessä ei oteta huomioon muistion yläosassa olevaa, toisella käsialalla kirjoitettua mainintaa, jonka mukaan "Zanoni (SIV) vedi se riesce sapere qualcosa delle offerte S. G" ["Zanoni (SIV), yrittäkää saada jotakin tietoa Saint-Gobainin tarjouksista]. Tällainen maininta muistion alussa ei tue olettamusta hintoja koskevan sopimuksen olemassaolosta.

265 Päätöksessä ei mainita yhtään vuotta 1984 koskevaa asiakirjaa. Kaksi asiaa koskevaa ja kyseiseen vuoteen liittyvää asiakirjaa on kuitenkin liitetty asiakirja-aineistoon. Ensimmäinen asiakirja on 21.5.1984 päivätty SIV:n sisäinen muistio (703-5), joka koskee 3 mm:n sivulasien aukkoja. Muistion laatija vertaa FP:n, VP:n ja SIV:n hintoja (lähdettä ei ilmoiteta) ja toteaa SIV:n hintojen olevan paljon FP:n hintoja korkeammat, minkä jälkeen hän huomauttaa, että SG (FP) oli ilmoittanut Fiatille olevansa valmis kattamaan sen tarpeet kokonaisuudessaan syyskuusta 1984 lähtien. Muistion laatija jatkaa:

"Fiat ci dichiara che il non adeguamento ai prezzi SG ci comporterebbe l'esclusione dalle forniture e chiede nostra immediata risposta, con tempistiche ed impegno a fornire le nostre quote.

- -

Se risponderimo concretamente alle necessità Fiat, spiezzeremo in modo totale SG - - conserveremo l'opzione della quota 50 % per il 1985 e la possibilità di un riadeguamento prezzi.

In caso negativo vedremo drasticamente decurtata la nostra quota presso Fiat, a vantaggio SG e VP, e con ridotto potere contrattuale sui prezzi."

("Fiat ilmoittaa meille, että mikäli emme mukaudu SG:n hintoihin, meitä ei oteta huomioon toimituksissa, ja se pyytää meidän pikaista vastaustamme ja määräaikojamme ja katsoo meidän olevan velvollisia toimittamaan kiintiömme.

- -

Mikäli tosiasiallisesti suostumme Fiatin vaatimuksiin, harhautamme täysin SG:n - - säilytämme option 50 prosentin kiintiöön vuonna 1985 sekä mahdollisuuden hintojen tarkistukseen.

Mikäli vastaamme kieltävästi, Fiatin meille myöntämä kiintiö - - tulee pienenemään dramaattisesti SG:n ja VP:n hyväksi ja mahdollisuutemme neuvotella hinnoista heikkenevät.")

Toinen vuoteen 1985 liittyvä asiakirja on 28.12.1984 päivätty saman kirjoittajan laatima SIV:n sisäinen muistio (697-700). Muistio sisältää seuraavat otteet:

"Venerdì 21.12. us., abbiamo avuto una riunione con la Direzione Acquisti Fiat onde fare il punto di tale vicenda particolarmente travagliata: ricordiamo che questo 'travaglio' viene soprattutto dal fatto che la Fiat ha in pratica promesso, per il 1985 ai suoi interlocutori, il 120 % di quota, creando le premesse per le gravissime tensioni a tutti i livelli, oggi in atto.

1 Premesse - -

Quota di penetrazione (1o equipaggiamento): al 30.11 la quota reale si aggira, invalore, intorno a: 15,7 %, contro una quota ufficiale de 13 %- -

Ricordiamo che nel corso del 1984 le nostre quotazioni sono state mediamente di almeno il 3 % superiori ai nostri concorrenti: ci riferiamo in particolare alla S. G. che, oltre a delle quotazioni (epäselvää) mediamente del 2 % rispetto alle nostre, ha riservato un ristorno dell'1 % a fine anno - -

2. Prospettive per il 1985

La posizione SIV è stata particolarmente chiara- -

- far valere l'opzione del 50 % delle forniture de 1o equipaggiamento per il 1985;

- incremento netto delle quotazioni qualora ci discostassimo in maniera sensibile da tale quota- -

La posizione della F. P. nella realta è stata, lungo tutto il corso della trattativa, quella di avvicinarsi per quanto possibile alla quota 1984, portando le sue quotazioni a livelli approssimativamente vicini a quelli della SIV: tale fatto è stato il vero freno di qualsiasi azione di incremento sostanziale delle quotazioni- -

PPG che aveva un impegno da parte della Fiat di attribuzione del 10 %, ha praticamente chiuso la settimana scorsa ad un 8 % teorico ma, nella realtà, ad un 6-7 % reale, per varie ragioni di carattere tecnico-logistico.

GVLB e GLASSEXPORT verranno cristallizzate alle quote del 1984- -"

["Perjantaina 21.12. pidimme kokouksen Fiatin osto-osaston kanssa käsitelläksemme erityisen ongelmallista tapahtumakulkua: On muistettava, että tämä ongelmallisuus johtuu ennen kaikkea siitä, että Fiat on käytännössä tehnyt vuodeksi 1985 lupaukset 120 prosentin kiintiöistä ja siten luonut puitteet kaikilla tasoilla ilmeneville vakaville jännitteille, jotka ovat nyt puhjenneet.

1 Johdanto - -

Markkinakiintiö [alkuperäinen kalusto - -]: 30.11. reaalikiintiö on arvossa mitattuna noin 15,7 prosenttia, kun virallinen kiintiö on 13 prosenttia - -

Toteamme, että vuonna 1984 kiintiömme ovat keskimäärin olleet vähintään 3 prosenttia suuremmat kuin kilpailijoillamme: Viittaamme erityisesti SG:hen, joka keskimäärin 2 prosenttia (epäselvää) suhteessa meidän kiintiöihimme, on varannut 1 prosentin palautuksen vuoden lopulle - -

2 Näkymät vuodelle 1985

SIV:n pyrkimys oli erityisen selvä - -

- option saaminen alkuperäisen kaluston toimitusten 50 prosentin kiintiöön vuodeksi 1985;

- kiintiöiden nettokorotus, jos poikkeamme olennaisesti kyseisestä kiintiöstä - -

FP:n pyrkimys oli koko neuvottelujen ajan tosiasiassa päästä mahdollisimman lähelle vuoden 1984 kiintiötä ja saada kiintiöt lähelle SIV:n tasoa: tämä asenne jarrutti kaikkia olennaisiin kiintiöiden korotuksiin tähtääviä toimia- -

PPG, jolle Fiat oli sitoutunut myöntämään 10 prosentin kiintiön, käytännöllisesti katsoen päätti viikon 8 prosentin teoreettiseen kiintiöön, joka reaalisesti olisi 6-7 prosenttia useiden teknisten ja logististen syiden vuoksi.

GLVB (Glaverbel) ja GLASSEXPORT säilyttävät vuoden 1984 kiintiöt - -"]

Lisäksi muistion laatija mainitsee kaksi FP:n ja Fiatin välistä kokousta, jotka "molemmat järjestettiin SG:n aloitteesta". Viimeisessä kappaleessa laatija mainitsee "Bussolatin (Fiat) lupaaman reaalikiintiön".

266 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että nämä asiakirjat, jotka ovat ainoita vuoteen 1984 liittyviä asiakirjoja, ovat riittävän eksplisiittisiä osoittamaan, että - vastoin päätöksessä vahvistettua olettamaa - ainakaan kyseisen vuoden aikana kyseiset kolme tuottajaa eivät toimineet yhdessä suhteissaan Fiat-konserniin.

267 Päätöksen 47 kohdassa viitataan useisiin vuotta 1985 koskeviin asiakirjoihin, joiden avulla todistetaan, että "keskustelut olivat käynnistyneet sen selvittämiseksi, miten Fiat-konserni saataisiin hyväksymään hintojen korotukset". Ensimmäinen tällainen asiakirja on 30.1.1985 päivätty SIV:n kirjelmä (374/708), josta oli pyyhitty pois sanat "Scaroni pensa di non potersi battere per fermare PPG (VP)" ["Scaroni katsoo, että sillä ei ole keinoja taistella PPG:n pysäyttämiseksi"] - ks. edellä tuomion 91-93 kohta. On totta, että SIV:n kirjelmässä mainitaan "aukot ja puitteet (mekanismi sivuikkunoiden korottamiseksi) Troijan hevosena Fiatissa hintojen korottamiseksi" ja että vastaavassa FP:n kirjelmässä puhutaan, ilman muuta asiayhteyttä, "Fiat-ongelmasta". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että vaikka tämä kirjelmä voi osoittaa SIV:n ja FP:n toimineen yhdessä Fiat-politiikassaan, se ei kuitenkaan riitä todisteeksi siitä, että myös VP olisi ollut mukana toiminnassa.

268 Toinen asiakirja on päätöksen 47 kohdan kolmannessa alakohdassa mainittu 7.5.1985 päivätty FP:n kirjelmä (738), joka sisältää päätöksessä siteeratut sanat. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että on virheellistä väittää, että kirjelmässä nimenomaisesti mainittaisiin SIV:n ja FP:n välinen "sopimus" ja että siinä etenkään mainittaisiin myös VP:n osallistuneen sopimukseen. Mikäli kirjeen lukee vuotta 1984 koskevien muistioiden sanamuodon ja sisällön mukaisesti, vaikuttaa todennäköisemmältä, että kirjelmässä vaihdetaan pikemminkin tietoja Fiatin kanssa käytyjen keskustelujen tuloksista.

269 Kolmas asiakirja on päätöksen 47 kohdan neljännessä alakohdassa mainittu 23.5.1985 päivätty FP:n kirjelmä, jossa käytetään ilmaisua "Accordo Pennitalia" ("Pennitalia-sopimus"). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että komissio ei ole osittanut näiden sanojen viittaavan Fiatia koskevaan sopimukseen. Onkin otettava huomioon, että kyseinen kirjelmä on osa eräänlaista luetteloa, jossa sen laatija kirjaa päiväkohtaisesti päivän tärkeimmät tapahtumat, ja että asiaa koskevien sanojen esitystapa on seuraava:

Accordo Fiat + Alfa Romeo

+ 7 % imm.

+ 5 1 genn (tammikuu) 86

+ X 2o sem 86

Accordo Pennitalia

Ricostruz. Flovetro.

Sanojen "Accordo Pennitalia" merkitys on vähintäänkin epävarma. Sanojen merkitys voidaan kuitenkin tarkistaa viittaamalla 24.7.1985 päivättyyn SIV:n muistioon (ks. jäljempänä tuomion 270 kohta), jonka tarkastelusta ilmenee, että sitä ei voida toukokuun 1985 osalta pitää todisteena VP:n, SIV:n ja FP:n välillä tällä markkinasektorilla tehdystä hintoja tai kiintiöitä koskevasta sopimuksesta. Tässä vaiheessa on kuitenkin huomautettava, että 23.5.1985 päivättyä kirjelmää voidaan oikeutetusti pitää todisteena FP:n ja SIV:n välisestä tietojen vaihdosta, kuten myös päätöksen 47 kohdan seuraavassa alakohdassa mainittua 20.6.1985 päivättyä kirjelmää (739).

270 Neljäs asiakirja on päätöksen 47 kohdan kuudennessa alakohdassa mainittu 24.6.1985 päivätty SIV:n sisäinen muistio (715), joka myös on niiden asiakirjojen luettelossa, joiden komissio katsoo sisältävän implisiittisiä viittauksia VP:hen, vaikka muistion koko tekstissä viitataan nimenomaisesti VP:hen. Muistiossa esitetään tiivistelmä vuoden 1985 jälkimmäistä vuosipuoliskoa koskevista SIV:n ja Fiatin välisistä neuvotteluista. Väitetiedoksiannon kanssa tiedoksi annettu muistion jäljennös sisältää seuraavat kappaleet:

"Nella realtà, sappiamo che la Fiat è già intervenuta in favore della PPG per lo spostamento immediato di quote sia sulla Uno (a danno della SG per l'equivalente del 4,2% ca di quota), sia sulla Ritmo (a danno del nostro Gruppo per l'equivalente i un 1,5% ca di quota).

E' evidente che le prossime settimane, e soprattutto i promissi mesi, ci diranno quanto e come la PPG in particolare riuscirà a rispondere alle richieste di Fiat.

Continuamo a parlare di PPG in quanto GLVB ci pare relativamente fuori gioco, e la differenza di quotazioni fra SIV e PPG dal 1.7. sarà superiore al 10 % medio e, in taluni casi, sino al 13/14 %.

E' evidente che ci stiamo preparando già sin d'ora agli incrementi di prezzi del 1o gennaio '86 che, al di là di un aumento generalizzato da definire, dovranno colpire in particolare i cristalli più difficoltosi e quelli di impossibile fornitura PPG."

["Todellisuudessa tiedämme, että Fiat on jo toiminut PPG:n hyväksi muuttaakseen välittömästi joko Unon (SG:n kustannuksella, mikä vastaa noin 4,2 prosenttia kiintiöstä) tai Ritmon (meidän konsortiomme kustannuksella, mikä vastaa noin 1,5 prosenttia kiintiöstä) kiintiöitä.

On selvää, että seuraavien viikkojen ja etenkin seuraavien kuukausien aikana he kertovat meille, missä määrin ja millä tavoin erityisesti PPG onnistuu vastaamaan Fiatin tarpeisiin.

Puhumme edelleen PPG:stä, sillä GLVB (Glaverbel) on meidän mielestämme kutakuinkin poissa pelistä, ja 1.7. lähtien ero SIV:n ja PPG:n hintojen välillä tulee olemaan keskimäärin suurempi kuin 10 prosenttia ja eräissä tapauksissa jopa suurempi kuin 13/14 prosenttia.

On selvää, että valmistaudumme tästä hetkestä lähtien 1.1.1986 toteutettaviin hinnankorotuksiin, jotka vielä määriteltävän yleisen korotuksen ylittävinä koskevat erityisesti kaikkien vaikeimpia laseja ja niitä, joita PPG ei kykene toimittamaan."]

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että muistion sanamuoto on riittävän selvä osoittamaan, että Fiatin suhteen noudatettavista hinnoista ja kiintiöiden jakamisesta ei ollut millään tavalla sovittu VP:n, SIV:n ja FP:n kesken vuonna 1985.

271 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio ei ole hankkinut yhtäkään asiakirjaa, joka tukisi päätöksen 47 kohdan kahdessa viimeisessä alakohdassa esitettyjä väitteitä, jotka koskevat hintojen korotusten väitettyä samanaikaisuutta, minkä vuoksi se ei voi käyttää sille annettua valvontavaltaa tältä osin. Näin ollen ja edellä esitetyt toteamukset huomioon ottaen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut väitteidensä pitävyyttä.

272 Päätöksen 49 kohdassa esitettyjen taulukoiden osalta on totta, että niissä mainitaan päätöksen toteamusten mukaisesti määriä ja kiintiöitä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että VP:hen nimenomaisen viittauksen sisältävien todisteiden tarkastelusta ilmeni, että SIV on voinut tietää VP:n Fiatille luovuttamien toimitusten luonteen Fiatin antamien tietojen perusteella. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siis voi hyväksyä itsestään selvänä komission toteamusta, jonka mukaan VP:tä koskevissa taulukoissa esiintyvät tiedot voivat olla lähtöisin ainoastaan VP:ltä. Tätäkin suuremmalla syyllä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi hyväksyä, että näitä taulukkoja voitaisiin - ilman muuta selvitystä, joka mahdollistaisi taulukoissa esitettyjen tietojen lähteiden yksilöimisen - pitää todisteina hintoja ja kiintiöitä koskevasta yritysten välisestä järjestelystä, joka olisi kestänyt koko taulukoissa mainitun ajanjakson.

273 Edelleen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on otettava huomioon päätöksen 51 kohdan ii alakohdassa mainittu 3.7.1985 päivätty Fiatin VP:lle lähettämä kirje (657). Päätöksessä siteerattu osio on vain osa virkettä, joka on irrotettu asiayhteydestään, joka käy ilmi ainoastaan, mikäli kirjeen lukee kokonaisuudessaan ja ottamalla huomioon VP:n Fiatille 28.6.1985 lähettämän kirjeen (795), johon siteeratussa kirjeessä vastataan. Fiatin kirjeen sanamuoto, josta kursivoitu osa on esitetty päätöksessä, on seuraava:

"Per quanto concerne i programmi di consegna di breve termine, come già anticipatoVi, non ci è possibile definire percentuali di assegnazione impegnative in quanto la Vostra presenza limitata, che non copre la totalità dei nostri modelli, ci pone intuibili vincoli nell'impostazione dei programmi con i Vostri concorrenti. Ciò nonostante, siamo d'accordo con Voi nel ritenere una percentuale del 15 % un obiettivo realmente perseguibile anche per il 1986.

Questo, confidando nella Vostra capacità di estendere in tempi brevi la Vostra gamma di prodotti e di conservare o migliorare gli attuali livelli di competitività.

Prendiamo atto infine della Vostra possibilità di contare non solo sugli Stabilimenti italiani, ma sull'intera potenzialità installata dalla Casa Madre (P. P. G) in Europa."

["Kuten teille on ilmoitettu, emme voi määritellä meitä sitovasti lyhyen ajan toimitusohjelmien toimitusten prosentuaalisia osuuksia, koska teidän rajoitettu edustettavuutenne, joka ei kata kaikkia mallejamme, asettaa meille ennakoitavissa olevia rajoituksia ohjelmien toteuttamisessa kilpailijoidenne kanssa. Tästä huolimatta olemme yhtä mieltä teidän kanssanne siitä, että 15:tä prosenttia voidaan pitää reaalisena tavoitteena myös vuonna 1986.

Luotamme kykyynne laajentaa pikaisesti tuotevalikoimaanne ja säilyttää tai jopa parantaa kilpailukykyänne.

Lisäksi huomautamme teille, että italialaisten tehtaiden lisäksi teillä on mahdollisuus käyttää kokonaisuudessaan hyväksenne Euroopan emoyhtiönne (PPG) tehtaiden kapasiteettia."]

Kun Fiatin kirjeen lukee kokonaisuudessaan ja erityisesti ottamalla huomioon 28.6.1985 päivätyn VP:n kirjeen, ilmenee, että kirje koski lisäkiintiön myöntämistä, jota Fiat ei tuolloin kyennyt VP:lle antamaan.

274 Alfa Romeota koskevien kiintiöiden tapauksessa on otettava huomioon Alfa Romeon varatoimitusjohtajan SIV:n Scaronille 6.1.1984 lähettämän teleksin (670) seuraavat sanat: "- - Ilmoitamme täten, että myönnämme teille vuodeksi 1984 toimituskiintiön, joka on suuruudeltaan 23/25 prosenttia kokonaistarpeestamme." Kyseinen teleksi, kuten useat jo edellä esitetyt asiakirjat, tukee kantajien väitettä, jonka mukaan kiintiöt olivat autonvalmistajien myöntämiä.

275 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa näin ollen, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kyseiset kolme tuottajaa olisivat ennalta sopineet Fiat-konsernin suhteen noudatettavista hinnoista ja jaettavista kiintiöistä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo SIV:n ja FP:n välisten suhteiden osalta, että niiden välillä on ollut sellaista tietojen vaihtoa, johon voitaisiin soveltaa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa. Tämän toteamuksen seurauksia tarkastellaan jäljempänä (tuomion 334-335 kohdassa) kantajien esittämien menettelyä koskevien väitteiden valossa.

b) Piaggio-konsernia koskevat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat

276 Päätöksen tässä osassa esitetään, että "SIV ja FP ovat ainakin vuodesta 1983 lähtien sopineet Piaggion suhteen noudatettavista hinnoista ja toimitusten jakamisesta" (52 kohta). Päätöksen päätösosan 1 artiklan d alakohdassa määritellään rikkomista koskevaksi ajanjaksoksi 1.1.1983-1.5.1986. Käytetyt todisteet ovat 12.12.1984 päivätty FP:n sisäinen kirjelmä (751), 28.12.1984 päivätty SIV:n sisäinen kirjelmä (728) sekä lähteeltään epäselvä luettelo päivämääristä, joina kyseiset kaksi tuottajaa ovat muuttaneet hintojaan vuosina 1983-1986. Asianosaisten esittämien kantojen perusteellista arvioimista varten on ensinnäkin tarkasteltava ajallisesti toisiaan hyvin lähellä olevia asiakirjoja, joihin asianosaiset ovat vedonneet todisteina.

277 Päätöksessä (52 kohdan toinen ja kolmas kohta) esitettyjen siteerausten sekä alkuperäisten muistioiden vertailusta ilmenee, että sitaatit vastaavat alkuperäisiä versioita [lukuun ottamatta sanojen "la situazione quote cambiava poco" ("kiintiöiden tilanne muuttui hieman") virheellisiä käännöksiä ranskan- ja englanninkielisissä toisinnoissa]. 12.12.1984 päivätyn VP:n muistion lukeminen kokonaisuudessaan synnyttää kuitenkin hieman päätöksessä annetusta vaikutelmasta poikkeavan vaikutelman. Muistion mukaan FP oli vuoden 1982 lopulla saanut Piaggiolta SIV:n kiintiöön verrattuna nelinkertaisen kiintiön. FP:n hinta oli neljän Piaggion mallin osalta hieman alhaisempi kuin kahden SIV:n mallin hinnat ja hieman korkeampi kuin kolmannen SIV:n mallin hinta; FP oli neljännen mallin ainoa toimittaja. Yhteydenpidon seurauksena kyseisillä kahdella yrityksellä oli yhteinen pyrkimys saattaa kyseisiä kolmea mallia koskevat kiintiönsä suhteeseen 50/50. Muistion mukaan hintojen eriytetyistä korotuksista sovittiin ja ne toteutettiin 1.3. ja 1.9.1983 lähtien. SIV:n hinnat olivat FP:n hintoja alhaisemmat, minkä seurauksena FP:n kiintiö oli vuoden 1983 lopulla pienentynyt merkittävästi suhteessa SIV:n kiintiöön. Jotta kiintiöiden suhteellisena osuutena edelleen säilyisi 50/50, tämän jälkeen sovittiin, että FP toteuttaisi vuonna 1984 4 prosentin korotuksen 1.3. ja 3,5 prosentin korotuksen 1.9., kun taas SIV toteuttaisin eriytetyn korotuksen 1.7. (SIV:n korotukset olisivat FP:n korotuksia suuremmat maaliskuussa, mutta FP:n korotuksia pienemmät syyskuussa). Muistion laatijan mukaan SIV ei kuitenkaan noudattanut tätä sopimusta, vaan sopi Piaggion kanssa, asiasta FP:lle ilmoittamatta, peruuttavansa hinnankorotuksensa syys- tai lokakuussa, minkä vuoksi FP:n oli peruutettava korotuksensa, joka oli määrä toteuttaa 1.3.-1.6. Muistion mukaan SIV ei toteuttanut suunniteltua korotusta syyskuussa eikä myöskään lokakuussa. Tämän vuoksi FP:n kiintiö pieneni huomattavasti kappalemäärän osalta. SIV:n vastuuhenkilö vältti keskustelua asiasta FP:n vastuuhenkilön kanssa, mutta esitti kuitenkin, että hänen mielestään oli olemassa kolmaskin tavarantoimittaja. FP:n vastuuhenkilö ei löytänyt asialle vahvistusta. 28.12.1984 päivätyssä SIV:n muistiossa kiistetään FP:n muistiossa esitetyt seikat ja viitataan SIV:n Piaggiolle osoittaman teleksin sanamuotoon, jonka mukaisesti SIV ja Piaggio olivat sopineet noudattavansa uutta hintaluetteloa marraskuusta 1984.

278 FP katsoo, että vaikka näitä muistioita voidaan pitää viitteenä kyseisten kahden tuottajan välillä vuosina 1983 ja 1984 tehdyistä sopimuksista, näistä samoista asiakirjoista ilmenee samalla, että ainoastaan vuoden 1983 sopimusta on noudatettu. FP:n mukaan näillä sopimuksilla pyrittiin rationalisoimaan Piaggio-konsernille tarkoitettuja toimituksia, jotka laajemmalta näkökannalta tarkasteltuna olivat merkitykseltään vähäisiä eivätkä edes kannattavia tavarantoimittajille. SIV:n mielestä näitä asiakirjoja ei voida pitää todisteina sopimuksesta, jota oli väitetysti noudatettu vuosina 1985 ja 1986. Komissio puolestaan korostaa muistioiden todistusarvoa, ja sen mukaan muistiot ovat merkittäviä todisteita kyseisten kahden tuottajan välisten sopimusten olemassaolosta.

279 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on perustellusti katsonut kahden kyseisen muistion osoittavan selvästi, että FP ja SIV ovat tehneet kaksi sopimusta Piaggion suhteen noudatettavista hinnoista: Ensimmäinen, vuotta 1983 koskeva sopimus vahvistettiin ja sitä myös noudatettiin. Toinen, vuotta 1984 koskeva sopimus vahvistettiin FP:n, mutta ei SIV:n hyväksymin ehdoin, ja SIV muuttikin kantaansa Piaggio-suhteidensa mukaan. Näyttää sitä, että sopimuksilla pyrittiin jakamaan Piaggio-konsernin toimitusten kiintiöt yhtä suuriin osiin kolmen mallin tapauksessa neljästä, siten, että yritykset noudattaisivat eriytettyä hintojen korotuspolitiikkaa, joka oli suunniteltu suosimaan SIV:n asemaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo sitä vastoin, että näiden kahden muistion perusteella ei voida todistaa tällaisten sopimusten olemassaoloa vuosina 1985 ja 1986.

280 Päätöksen 52 kohdan viimeisessä alakohdassa esitetyn, kyseisten kahden tuottajan toteuttamien hintojen muutosten päivämääriä koskevan luettelon osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että vuotta 1984 koskevat luettelon päivämäärät vastaavat ainoastaan osittain edellä käsitellyistä FP:n ja SIV:n muistioista ilmeneviä tietoja. Muistioista ilmenee selvästi varsinkin se, että FP ja SIV eivät ole missään tapauksessa muuttaneet hintojaan samana päivänä vuonna 1984. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että vuosien 1985 ja 1986 aikana toteutettujen hintojen muutosten päivämäärät poikkesivat toisistaan kahdella ja sittemmin yhdellä kuukaudella.

281 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa näin olleen ensinnäkin, että komissio on ainoastaan vuosien 1983 ja 1984 osalta oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että FP ja SIV olivat sopineet Piaggio-konsernin suhteen noudatettavista hinnoista ja toimituskiintiöistä; lisäksi komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut sopimusta sovelletun vuonna 1983 päätöksen 52 kohdan viimeisessä alakohdassa kuvatulla tavalla; komissio ei kuitenkaan ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että sopimusta olisi sovellettu vuonna 1984, vaikka päätöksen edellä mainitussa alakohdassa näin todetaan. Komissio ei myöskään ole hankkinut yhtään välitöntä todistetta Piaggio-konserniin sovellettavien hinta- ja toimituskiintiösopimusten olemassaolosta vuosina 1985 ja 1986, eivätkä kyseisinä vuosina toteutettujen hintojen korotusten päivämäärät ole ajallisesti riittävän läheisiä, jotta niiden perusteella voitaisiin välillisesti todistaa sopimuksen olleen voimassa kyseisten kahden vuoden aikana. Näiden toteamusten seurauksia tarkastellaan jäljempänä (tuomion kohdat 336-337) kantajien esittämien menettelyä koskevien väitteiden valossa.

282 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa myös, että päätökseen ei sisälly yhtään tekijää, jonka avulla voitaisiin arvioida vuosina 1983 ja 1984 tehtyjen sopimusten vaikutuksia kilpailuun, eikä komissio ole tehnyt yhtään asiaa koskevaa tarkastusta Piaggio-konsernissa.

3. Tuottajien välinen lasikauppa

283 Tosiseikkoja koskevassa päätöksen osassa tarkastellaan lasikauppaa kolmessa eri asiayhteydessä, jotka ovat päätöksen 33 kohta "Tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat", päätöksen 48 kohta "Fiat-konsernia koskevat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat" autoalalla sekä päätöksen 53-58 kohta, jonka pääotsikkona on "Tuottajien välinen lasikauppa".

284 Päätöksen 33 kohdassa todetaan, että "kolmen italialaisen valmistajan kesken käyty lasikauppa mahdollistaa myös kilpailijoiden noudattamien hintojen tuntemisen tai markkinakäyttäytymisestä sopimisen" ja että "luovutettujen tuotteiden hinnat vahvistettiin ja mukautettiin luovuttavien tuottajien hinnanmuutosten perusteella". Päätöksen 33 kohdassa mainitut asiakirjat koskevat ainoastaan FP:tä ja SIV:tä.

285 Päätöksen 48 kohdassa esitetään, että "kyseiset kolme tuottajaa ovat käyneet vastavuoroista kauppaa tuotteilla - - tavoitteenaan säilyttää omat markkinakiintiönsä tai saavuttaa kilpailijoiden kanssa sovitut kiintiöt". Tämän jälkeen esitetään joitakin kyseistä kaupankäyntiä koskevia asiakirjoja ja lukuja. Päätöksen 51 kohdan iv alakohdassa luetellaan "tosiseikat, jotka osoittavat, että vastavuoroisella tuotekaupalla pyritään markkinoiden jakamiseen". Nämä tosiseikat ovat seuraavat: muuhun kuin materiaalipulan paikkaamiseen tarkoitettujen toimitusten merkittävyys, se, että FP toimii SIV:n alihankkijana käsiteltyjen tuotteiden osalta sekä se, että "kaupankäynti koskee erityisesti sellaisia paksuuksia ja värejä, joita joku tuottajista ei valmista, ja kaupankäynnillä pyritään siihen, että kullakin kolmella tuottajalla oli tarjottavana koko tuotevalikoima".

286 Päätöksen 53 mukaan "kyseisten kolmen tuottajan välillä käydään sopimusperusteisesti kauppaa huomattavilla lasimäärillä. Kaupalla pyritään siihen, että kullakin tuottajalla olisi tarjottavana koko tuotevalikoima, vaikka tuottajat eivät kaikkia tuotteita valmistaisikaan, sekä siihen, että tuottajat säilyttäisivät markkinakiintiönsä. Kaupankäynti on myös keino jakaa markkinat ja asiakkaat ja saada tietoon kilpailijoiden noudattamat hinnat".

287 Päätöksen 56 kohdan kolmannessa alakohdassa täsmennetään, että "kirjelmien, raporttien ja käsinkirjoitettujen muistioiden vaihtaminen osoittaa, että luovutettujen tuotteiden hinnat vahvistetaan ja sittemmin mukautetaan luovuttajien hintojen muutosten perusteella, että nämä hinnat vahvistetaan suhteessa luovutettujen tuotteiden määränpäähän kotimaan markkinoilla ja hyvinkin yksilöllisillä ulkomaan markkinoilla ja että vaikka tuotteet luovutettaisiin kotimaan markkinoille, tuotteiden määränpää yksilöidään alueen ja käyttötarkoituksen mukaan".

288 Päätöksen 58 kohdan i alakohdassa selitetään, että "komissiolla ei ole tarkoitusta kyseenalaistaa tavarapulasta (tuotantovälineiden uudistaminen, uunien huollosta johtuvat seisokit, äkillisen kysynnän tyydyttäminen) johtuvaa vastavuoroista tuotekauppaa, vaan ainoastaan järjestelmällinen kaupankäynti, josta on sovittu pitkiksi ajanjaksoiksi ja joka on seurausta teollista ja kaupallista politiikkaa koskevista tuottajien valinnoista, jotka on tehty muiden yritysten välisten järjestelyjen ja/tai kilpailua rajoittavien sopimusten yhteydessä. Komissio ei voi tukea tuottajien kantaa, jonka mukaan kaupankäynti olisi ollut taloudellisesti välttämätöntä. Tuottajienkin mukaan kaupalla pyritään siihen, että kaikilla tuottajilla olisi mahdollisuus tarjota koko tuotevalikoima, mikä siis poistaa kunkin tuottajan erikoistumisesta koituvan taloudellisen edun. Riippumatta siitä, koskeeko erikoistuminen tiettyjä paksuuksia tai tiettyjä värejä, vastavuoroinen tuotekauppa poistaa erikoistumisen tuoman edun ja pyrkii keinotekoisesti tekemään kaikista tuottajista yhdenvertaisia sekä siten estää asiakaskuntaa saamaa taloudellista hyötyä kunkin tuottajan tuotannollisesta ja kaupallisesta etulyöntiasemasta. Kuten kyseisten kolmen tuottajan hintojen ja alennusten yhdenmukaisuudesta ilmenee, vastavuoroinen tuotekauppa johtaa tasaisiin ja yhdenmukaisiin markkinoihin".

289 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä mainituista toteamuksista on ensinnäkin syytä täsmällisemmin erottaa komission väitteiden olennaisin ydin. Tuomioistuin huomauttaa, että komissio väittää toisaalta, että lasikaupalla pyrittiin siihen, että tuottajat saavat tietoonsa kilpailijoidensa noudattamat hinnat ja että "kuten kyseisten kolmen tuottajan hintojen ja alennusten yhdenmukaisuudesta ilmenee, vastavuoroinen tuotekauppa johtaa tasaisiin ja yhdenmukaisiin markkinoihin", mutta toteaa toisaalta kyseenalaistavansa "ainoastaan järjestelmällisen kaupankäynnin, josta on sovittu pitkiksi ajanjaksoiksi ja joka on seurausta teollista ja kaupallista politiikkaa koskevista tuottajien valinnoista, jotka on tehty muiden yritysten välisten järjestelyjen ja/tai kilpailua rajoittavien sopimusten yhteydessä".

290 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä esitetyt väitteet ovat epäjohdonmukaisia, koska päätöksessä pyritään osoittamaan useimpien edellä analysoitujen seikkojen osalta, että kilpailua rajoittavat sopimukset ja/tai järjestelyt, joiden puitteisiin väitetty "politiikan valinta" sijoittuu, muodostuivat muun muassa tuottajien ennalta sopimista hinnoista ja että tämä järjestely itsessään johti yhdenmukaisiin hintoihin ja myyntiehtoihin. Päätöksen perusteluista ei ilmene syitä, joiden vuoksi tuottajien olisi tarvinnut toteuttaa lasikauppaa koskeva järjestelmä, joka mahdollistaisi kilpailijoiden noudattamien hintojen tuntemisen, mikäli hinnoista oli jo sovittu ja mikäli markkinat olivat "tasaiset ja yhdenmukaiset" hintojen ja alennusten samanlaisuuden vuoksi. Päätöksestä ei myöskään ilmene syitä, joiden vuoksi olisi ollut tärkeää, että luovutettujen tuotteiden hinnat vahvistetaan ja sittemmin mukautetaan luovuttajien hintojen muutosten perusteella, mikäli kyseiset tuottajat olivat jo toimineet yhdessä vahvistaakseen samat hinnat samalla hetkellä. Päätöksen perusteluista ei myöskään selvästi ilmene, miten kyseisten kolmen tuottajan hintojen ja alennusten yhdenmukaisuus voisi muodostaa todisteen siitä, että lasikauppa johti tasaisiin ja yhdenmukaisiin markkinoihin, mikäli tämä hintojen ja alennusten yhdenmukaisuus kerran johtui aiemmasta yhteistoiminnasta.

291 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa myös, että päätöksen 1 artiklan e alakohdassa todetaan, että tuottajat ovat rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa esitettyä kieltoa osallistumalla "sopimuksiin kaupankäynnistä tasolasin markkinoilla pyrkimyksenään jakaa markkinat".

292 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tarkastelun ulkopuolelle on syytä jättää päätöksessä esitetyt lukuisat väitteet, jotka koskevat syitä, joiden vuoksi tuottajat olisivat ottaneet käyttöön järjestelmällisen lasikaupan järjestelmän, ja että pikemminkin on rajoituttava tarkastelemaan niitä todisteisiin liittyviä puhtaasti faktisia seikkoja, joiden perusteella komissio on todennut, että vastavuoroinen lasikauppa oli järjestelmällistä ja että kyseisen järjestelmän toteuttamisella pyrittiin markkinoiden jakamiseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkastelee ensin päätöksen 48 kohdassa, 51 kohdan iv alakohdassa, 54-56 kohdassa ja 58 kohdan iii alakohdassa esitettyjä numerotietoja. Väitettä koskevia oikeudellisia aspekteja tarkastellaan jäljempänä tuomion 338-339 kohdassa.

293 Päätöksen 48 kohdassa esitetyistä, ainoastaan autolasia koskevista luvuista käyvät ilmi seuraavat suuntaukset:

294 FP:n ja SIV:n välillä: Käsittelemätöntä autolasia koskevista luvuista ilmenee, että vuosina 1982-1984 FP myi SIV:lle suurehkoja määriä ilman, että SIV olisi vastavuoroisesti myynyt FP:lle. Vuonna 1985 FP myi SIV:lle määrässä viisi kertaa enemmän kuin mitä SIV myi FP:lle. Vuonna 1986 FP myi SIV:lle, ja vastaavasti SIV FP:lle, minimaalisia määriä verrattuna edeltävien vuosien määriin. Käsiteltyä autolasia koskevista luvuista ilmenee vuotta 1982 lukuun ottamatta, jolloin ainoastaan SIV myi FP:lle, merkittävä kasvusuuntaus FP:n myynneissä SIV:lle ja lievempi laskusuuntaus SIV:n myynneissä FP:lle.

295 FP:n ja VP:n välillä: FP:n ja VP:n toimittamat tiedot eivät vastaa toisiaan, mutta niistä ilmenee joka tapauksessa, että VP ei ole myynyt mitään FP:lle. FP:n myynnit VP:lle ovat koskeneet yksinomaan käsittelemätöntä autolasia, ja myynnit ovat määrällisesti olleet suhteellisen vakaita vuosina 1982-1984, joita on seurannut myyntien lasku vuonna 1985 ja niiden huomattava kasvu vuonna 1986.

296 VP:n ja SIV:n välillä: Ainoastaan VP myi SIV:lle käsiteltyä autolasia ja sekin ainoastaan vuosina 1984 ja 1985. Vuonna 1983 SIV myi VP:lle pienen määrän käsittelemätöntä autolasia. Vuonna 1984 yritysten keskinäinen käsittelemättömän autolasin myynti oli määrällisesti kutakuinkin samansuuruista. Vuonna 1985 ja 1986 VP myi SIV:lle huomattavia määriä, kun taas SIV myi ainoastaan hyvin pienen määrän VP:lle vuonna 1985.

297 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että nämä luvut osoittavat, että autoalalla SIV myi ainoastaan hyvin pieniä määriä käsiteltyä ja käsittelemätöntä lasia muille tuottajille, mutta oli huomattava käsittelemättömän autolasin ostaja, jonka pääasiallinen toimittaja vaihtui vuonna 1985 FP:stä VP:ksi. FP osti hyvin pieniä lasimääriä käsittelemätöntä ja käsiteltyä lasia ja nekin ainoastaan SIV:ltä. VP osti ainoastaan suhteellisen rajallisia määriä käsittelemätöntä lasia. Tästä seuraa, että komissio ei näiden lukujen perusteella voi päätellä kyseisten kolmen tuottajan välillä vallinneen minkäänlaista säännöllistä kaupankäynnin rakennetta.

298 Päätöksen 51 kohdan iv alakohdassa esitetyt luvut ovat ainoastaan 48 kohdassa esitettyjen lukujen summia, eivätkä anna mitään lisätietoja.

299 Ei ole varmaa, että päätöksen 54-56 kohdassa esitetyt luvut olisi saatu käyttämällä samoja tilastotietoja, sillä SIV:n ja VP:n välistä kauppaa ja VP:n ja FP:n välistä kauppaa koskevissa luvuissa otetaan huomioon sekä autolasi että muiden alojen lasi, kun taas FP:n ja SIV:n välistä kauppaa koskevat luvut on jaoteltu valettuun lasiin (jota tuottaa ainoastaan FP) sekä autoalan ja muiden alojen float-lasiin. Näiden lukujen kokonaisvertailu kuitenkin pikemminkin vahvistaa kuin kumoaa jo autolasia koskevien lukujen tarkastelun tulokset - eli, että yleensä SIV toimi pikemminkin ostajana kuin myyjänä, että VP oli vuodesta 1984 asteittain korvannut FP:n SIV:n pääasiallisena hankkijana ja että FP:n ja VP:n ostot olivat koskeneet suhteellisen rajallisia määriä lukuun ottamatta FP:n ostoja vuosina 1983 ja 1984. Tämän vuoksi komissio ei voi myöskään näiden lukujen perusteella päätellä kyseisten kolmen tuottajan välillä vallinneen minkäänlaista säännöllistä vastavuoroisen kaupankäynnin rakennetta.

300 Päätöksessä esitetyistä asiakirjoista on päätöksen 33 kohdassa mainittuja kirjelmiä ja kirjeitä jo tarkasteltu edempänä (tuomion 224 ja 225 kohta). On syytä todeta, että kaikki asiakirjat ovat peräisin vuosilta 1985 tai 1986. Tämä toteamus koskee myös päätöksen 48 kohdassa mainittuja asiakirjoja. Päätöksen 53-58 kohdassa mainituista asiakirjoista kolme on vuoden 1984 lokakuulta, yksi saman vuoden joulukuulta ja loput ovat vuosilta 1985 ja 1986.

301 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut järjestelmälliseen vastavuoroisuuteen perustuvan lasikaupan olemassaoloa ennen vuotta 1984, vaikka päätöksen 1 artiklan e alakohdassa todetaan, että tuottajat ovat rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa osallistumalla tuotteiden kauppaa koskeviin sopimuksiin 1.1.1982 lähtien.

302 Päätöksen 56 kohdassa mainitut vuodelta 1984 peräisin olevat asiakirjat (855-863) koskevat FP:tä ja SIV:tä, ja niitä on tarkasteltava yhdessä vuoden 1985 ensimmäisen asiakirjan kanssa (864-868). Kahdessa ensimmäisessä asiakirjassa (18.10. ja 20.10.1984 päivätyt teleksit) ainoastaan asiakirjojen otsikot viittaavat tuotekauppaan: "Oggetto scambio prodotti residuo 1984 e 1985" ("Asia: Tuotekauppa 1984 loppuun ja 1985"). Muissa asiakirjoissa käsitellään lähes yksinomaan FP:n ja SIV:n välisiä sopimusneuvotteluja siitä, että FP myisi SIV:lle huomattavan lasimäärän vuonna 1985, ja vuoden 1985 ensimmäinen asiakirja on näiden neuvottelujen seurauksena tehty sopimus. Näistä asiakirjoista ilmenee, että sopimusneuvottelut on käyty kilpailijoiden kesken tavallisissa markkinaolosuhteissa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin huomauttaa, että päätöksessä esitetyn 30.10.1984 päivätyn kirjelmän otteesta on jätetty pois yksi todistusarvoltaan tärkeä virke, joka on jo esitetty tuomion 215 kohdassa, eli: "Auto - secondo Scaroni (FP) non alimentare PPG" ("Scaronin mukaan VP:lle ei toimiteta"). Samassa asiakirjassa esiintyvä ja päätöksessä siteerattu virke "non deve essere venduto a prezzo minore di FP" ("ei saa myydä FP:n hintaa alhaisemmalla hinnalla") viittaa ainoastaan valettuun lasiin, jota ainoastaan FP tuotti, ja alkuperäiseen asiakirjaan sisältyy tämän jälkeen päätöksestä pois jätetty maininta "non è bloccabile l'importazione da paesi est" ("Idästä tulevaa tuonti ei voi estää"). Samassa asiakirjassa esiintyvät ja päätökseen sisällytetyt ilmaisut "politica di riporto" ("jakamispolitiikka") ja "politica comune" ("yhteinen politiikka") näyttävät viittaavan Flovetro-floatlinjan yhteiseen käyttöön, ja 18.10., 20.10. ja 18.12.1984 päivätyissä asiakirjoissa tehty erottelu vientiin tarkoitetun lasin ja Italian markkinoille tarkoitetun lasin välillä selittyy - kuten asiakirjojen huolellisesta tarkastelusta ilmenee - viennistä aiheutuvista normi- ja pakkauseroista.

303 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut järjestelmällisen vastavuoroisuuteen perustuvan lasikaupan olemassaoloa eikä varsinkaan tällä tavoin toteutettavaa pyrkimystä jakaa markkinat. Ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin toteaa lisäksi, että yhdessäkään asiakirjassa ei viitata VP:hen muulla kuin aktiivista kilpailutilannetta kuvaavalla sanamuodolla.

304 FP:n ja SIV:n välisten suhteiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että SIV alkoi siirtää suurinta osaa ostoistaan FP:ltä VP:lle vuodesta 1985. Tämän siirron merkittävyys vahvistuu, kun lukee kokonaisuudessaan VP:n SIV:lle 6.3.1985 osoittaman kirjeen (485 tai 869), josta on otteita päätöksen 56 kohdassa. Päätöksessä siteeratun kirjeen kohdat viittaavat ainoastaan valettuun lasiin, jota myy ainoastaan FP. Kirjeen laatija kuitenkin valittelee sitä, että hän ei ole voinut järjestää SIV:n kanssa tapaamista, jossa määriteltäisiin SIV:n ostojen määrät ja hinnat vuonna 1985 (ks. tekstiote edellä 224 kohdassa). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittaa myös valitteluihin, joita esitetään 30.1.1985 pidettyä kokousta koskevissa SIV:n ja FP:n kirjelmissä (ks. edellä 218 kohta). FP:n vuoden 1985 hinnoista keskusteltiin 28.3.1985 pidetyssä kokouksessa (FP:n kirjelmä, 475 tai 870), jonka aikana SIV näyttää esittäneen olevansa tyytymätön FP:n noudattamiin hintoihin: "prezzi inferiori - float exp rifiutano + 8 % per 85 se interrompono le forniture" (" alemmat hinnat - float (exp) kieltäytyvät + 8 % vuonna 1985, mikäli he keskeyttävät toimitukset"). Välittömästi tämän jälkeen todetaan: "Greggi: 1) OK per fornire" ("Valettu lasi: 1) Toimittaminen OK"). Tämä korostaa kontrastia float-lasin puuttuvan sopimuksen ja valetusta lasista - jota SIV voi Italiassa ostaa ainoastaan FP:ltä - tehdyn sopimuksen välillä. Tämän asiayhteyden perusteella on täysin selvää, että päätöksen 56 kohdassa mainittu 30.4.1985 päivätty FP:n kirjelmä (871) viittaa FP:n väitteen mukaisesti FP:n ja SIV:n välillä tehtyyn sopimukseen, joka koski hintoja, joita FP noudattaisi SIV:n asiakkaiden suhteen valetun lasin toimituksissa. Päätöksessä mainittujen arvoituksellisten sanojen "il 4 riunione per compensazione" ("4. kokous korvaamiseksi") on viitattava 4.6.1985 pidettyyn kokoukseen, joka mainitaan kyseisenä päivänä päivätyssä FP:n kirjelmässä (872). Tästä seuraa, että 4.6.1985 päivätyn kirjelmän, jonka sisältö on olennaisilta osin epäselvästi kirjoitettua tai ei-ymmärrettävää, on FP:n selitysten mukaisesti tulkittava viittaavan valetun lasin myyntiin.

305 Sitä vastoin päätöksen 48 kohdassa siteerattu 25.6.1985 päivätty FP:n kirjelmä sisältää - kuten päätöksessäkin todetaan - nimenomaisen viittauksen lasikauppaan: "SIV scambio prodotti in particolare quelli che acquistiamo in Francia" ("SIV käy kauppaa erityisesti meidän Ranskasta ostamillamme tuotteilla"). Tätä mainintaa, joka koskee yksinomaan autoalan markkinoiden tuotteita, seuraa päätöksestä pois jätetty maininta "Nota: nelle riunioni si è parlato solo di prodotti ma non di vendita" ("kokouksessa keskusteltiin ainoastaan tuotteista eikä lainkaan myynnistä"). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tässä sanamuodossa korostuu erottelu, joka on taloudelliselta kannalta tehtävä tuottajien välisen vastavuoroisen kaupankäynnin - jossa jokin osapuoli on voinut ostaa tuotteita ulkomailta - sekä tuottajalta tuottajalle tapahtuvan myynnin välillä. Tällaista erottelua ei kuitenkaan löydy päätöksestä.

306 Muut päätöksessä mainitut asiakirjat, joissa viitataan FP:n ja SIV:n välisiin suhteisiin, ovat seuraavat: 31.10. ja 8.11.1985 päivätyt kaksi FP:n sisäistä muistiota (849 ja 850), 16. ja 17.12.1985 ja 23.1. sekä 3.2.1986 päivätyt neljä FP:n työntekijän laatimaa kirjelmää (487 tai 873, 852, 854 ja 488 tai 874) sekä 4.3.1986 päivätty FP:n sisäinen muistio (851).

307 Lokakuun ja marraskuun 1985 kaksi sisäistä muistiota koskevat SIV:n tilausta Fiat-konsernin ajoneuvoihin tarkoitettujen 500 000 sivuikkunan toimittamisesta.

308 Neljä käsinkirjoitettua kirjelmää koskevat kokouksia ja kontakteja, joissa näytetään käsitelleen Flovetro-floatlinjan yhteistä hallintoa sekä ehdotusta, jonka mukaan FP toimittaisi SIV:lle tietyn määrän Fiatille suunnattavia tuotteita vastineeksi siitä, että SIV luovuttaisi FP:lle osan Flovetron tuotanto-osuudestaan. 23.1.1986 päivätyssä kirjelmässä käsitellään kuitenkin ainoastaan FP:n vastuuhenkilöiden sisäistä kokousta. Kirjelmissä esitetään vaikutukset, joita käsitellyillä ehdotuksilla olisi FP:n ja SIV:n kiintiöihin Fiatin osalta. 17.12.1985 päivätyssä kirjelmässä käsitellään "muiden" kiintiön kasvua Fiatissa sekä SIV:n tuotantokapasiteetin puutteellisuutta. Nämä maininnat osoittavat toki näiden kahden tuottajan olleen huolissaan Fiat-kiintiöidensä säilyttämisestä. 3.2.1986 päivätystä kirjelmästä käy kuitenkin ilmi tuottajien olleen eri mieltä heidän keskustelemastaan perusehdotuksesta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole käytössään yhtään asiakirjaa, josta ilmenisi, että keskusteluissa olisi myöhemmin päädytty lopulliseen sopimukseen.

309 Viimeisessä, 4.3.1986 päivätyssä FP:n sisäisessä muistiossa käsitellään SIV:n osalta tammi- ja helmikuussa 1986 "Minilat Savigliano-linjalla" toteutunutta "84 000 vol." tuotantoa. Asiakirja-aineistoon ei sisälly yhtään muuta seikkaa, jonka avulla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voisi arvioida tämän lyhyen maininnan merkitystä.

310 VP:n ja FP:n välisiä suhteita koskevat ensimmäiset asiakirjat ovat peräisin joulukuulta 1985, sillä päätöksen 55 kohdan viittaus 19.2.1985 päivättyyn teleksiin johtuu virheestä päätöksen italian- ja ranskankielisissä toisinnoissa. Seitsemän ensimmäistä asiakirjaa (827-840) koskevat FP:n ja VP:n välisen sopimuksen neuvottelemista "korvaavan tuotekaupan järjestämiseksi" ("scambio merce compensato"). Kahdessa muussa FP:n ja VP:n suhteita koskevassa asiakirjassa (843-845) näytetään käsitelleen kyseisten neuvottelujen perusteella tehdyn sopimuksen täytäntöönpanoa.

311 VP:n ja SIV:n välisiä suhteita koskevat asiakirjat jakaantuvat kolmeen eri ryhmään. Ensinnäkin neljässä helmi-huhtikuulta 1986 peräisin olevassa asiakirjassa käsitellään sitä, että VP myi SIV:lle tietyn määrän vihreää autolasia (801, 841, 802 ja 803); ensimmäisessä, 14.2.1986 päivätyssä asiakirjassa huomautetaan, että SIV kääntyy VP:n puoleen, koska VP:n hinnat ovat Saint-Gobainin hintoja alhaisemmat. Toiseksi yhdessä, tämän ryhmän ainoassa, asiakirjassa (805) käsitellään sitä, että VP myi SIV:lle tietyn määrän float-autolasia, ja siinä ilmoitetaan, SIV:n eduksi, hinnat, joita VP noudattaa muiden värittömien lasityyppien osalta. Kolmanneksi tietyt asiakirjat (807-825) koskevat sitä, että VP myi SIV:lle huomattavia määriä autolasia ja muuta lasia vuosina 1986 ja 1987. Koska SIV toimi kaikissa tapauksissa ostajana, ei ole mitään sellaista seikkaa, minkä vuoksi nämä asiakirjat osoittaisivat SIV:n ja VP:n käyneen järjestelmällistä vastavuoroista lasikauppaa.

312 Sitä vastoin kaikkien näiden FP:n ja SIV:n sekä VP:n ja SIV:n välisiä suhteita koskevien asiakirjojen lukeminen vahvistaa toteamuksen, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki jo lasikaupan määrää koskevien lukujen tarkastelun perusteella (ks. edellä tuomion 293-299 kohta) - eli, että SIV toimi pääasiassa ostajana ja että se siirsi asteittain suurimman osan tilauksistaan FP:ltä VP:lle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että näistä asiakirjoista ilmenee lisäksi, että tämä siirto johtui siitä, että VP:n hinnat olivat FP:n hintoja alhaisemmat ja että VP ja FP olivat aktiivisesti kilpailleet SIV:n tilauksista. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei voinut päätellä FP:n ja SIV:n välisen kielletyn järjestelyn olemassaoloa pelkästään 18. ja 20.10.1984 päivättyjen teleksien otsikoiden perusteella eikä myöskään FP:n ja VP:n välisen kielletyn järjestelyn olemassaoloa pelkästään joulukuun 1985 ja tammikuun 1986 välillä keskustellun tuotekauppaa koskevan sopimuksen perusteella.

313 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut järjestelmällisen vastavuoroisuuteen perustuvan lasikaupan olemassaoloa kyseisten kolmen tuottajan välillä eikä kahden kyseisen tuottajan välillä vuosina 1985 ja 1986 ja että se ei ole myöskään todistanut, että tuottajien yhteisenä pyrkimyksenä olisi ollut tällä tavoin saavutettava markkinoiden jakaminen.

C Oikeudellinen arviointi

1. Perustamissopimuksen 85 artiklan soveltaminen

314 Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa koskeva oikeudellinen arviointi on olennaisilta osin jo esitetty edellä (tuomion 20-28 kohdat). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että sekä tosiseikkoja että oikeudellisia seikkoja koskevista päätöksen osista ilmenee selkeästi, että päätös perustuu olettamukseen siitä, että tosiasialliselta kilpailulta taloudellisten ja maantieteellisten esteiden avulla suojatun kansallisen oligopolin kolmen jäsenen välillä vallitsee kiinteä yhteisjärjestely. Tarkasteltuaan suullisessa käsittelyssä asianosaisten edustajien esittämien todisteiden luonnetta ja merkitystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin nimenomaisesti kehotti vastaajan edustajaa esittämään komission hypoteettisen kannan, mikäli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaisi tällaisen kiinteän järjestelyn olemassaolon oikeudellisesti riittämättömästi osoitetuksi mutta toteaisi kuitenkin joidenkin todisteiden osoittavan tietynlaisen tuottajien välisen tai ainakin kahden tuottajan välisen yhteistoiminnan olemassaolon. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sai komission asiamieheltä vastauksen: "Hier stehe ich und kann nicht anders." ("Tässä seison enkä muuta voi.")

315 Jo esitettyjen toteamusten perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksessä esitettyä olettamusta kolmen kantajan välisestä kiinteästä yhteisjärjestelystä ei ole näytetty toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että päätöksen perusteena olevat tietyt seikat voivat olla todiste kahden tai kolmen tuottajan välisestä ajallisesti lyhytkestoisemmasta yhteistyöstä. Näin ollen on tarkasteltava sitä, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvioitava näitä seikkoja ja niistä mahdollisesti seuraavia toteamuksia uudelleen.

316 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo ensinnäkin aiheelliseksi riidanalaisen päätöksen 1 artiklan mieliin palauttamisen. Kyseisen artiklan b alakohdassa erotellaan toisaalta FP:n ja SIV:n välinen tilanne ja toisaalta VP:n tilanne, artiklan d alakohta koskee ainoastaan FP:tä ja SIV:tä eikä lainkaan VP:tä, mutta artiklan a, c ja e alakohdassa todetaan kyseisten kolmen yrityksen osallistuneen, yrityksiä mitenkään erottelematta, artiklassa tarkoitettuihin yritysten välisiin järjestelyihin, sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin.

317 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että perustamissopimuksen 85 ja/tai 86 artiklan rikkomisen toteamista edeltävässä hallinnollisessa menettelyssä, joka on vahvistettu asetuksissa N:o 17 ja N:o 99/63/ETY ja jota komission noudattama käytäntö täydentää, on annettava asianomaisille yrityksille mahdollisuus ilmaista kantansa esitetyistä väitteistä ja niiden perustana olevista todisteista. Yrityksillä on ensinnäkin oikeus antaa kirjallinen vastaus kirjallisesti laadittuun väitetiedoksiantoon, jonka sisältämiä olennaisia seikkoja voidaan muuttaa ainoastaan uudella kirjallisella väitetiedoksiannolla, ja väitetiedoksiantoon on aina liitettävä esitettyjä väitteitä tukevien asiakirjatodisteiden jäljennökset. Tämän jälkeen asianomaisilla yrityksillä on oikeus tulla kuulluksi kuulemisessa, jonka puheenjohtajana toimii kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja, joka voi tarpeen vaatiessa saattaa havaintonsa suoraan kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen tietoon. Tämän jälkeen on kuultava kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa, jonka jäsenillä on oikeus osallistua kuulemiseen. Vasta tämän menettelyn jälkeen kilpailuasioista vastaava komission jäsen voi tehdä komission jäsenten kollegiolle ehdotuksen päätökseksi, jossa todetaan perustamissopimuksen määräysten rikkominen ja määrätään tarvittaessa sakko ja/tai uhkasakko.

318 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että perustamissopimuksen 172 artiklan mukaan sen täysi harkintavalta rajoittuu neuvoston vahvistamissa asetuksissa säädettyihin seuraamuksiin. Muun muassa tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuinten ei ole tunnettava hallinnollista asiakirja-aineistoa kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan se osa siitä, jota tarvitaan riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden valvomiseksi.

319 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että vaikka yhteisöjen tuomioistuimet voivat yhteisöjen hallintotoimenpiteitä koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä kumota komission tekemän kilpailua koskevan päätöksen osittain, tästä ei kuitenkaan seuraa, että ne olisivat toimivaltaisia muuttamaan riidanalaisen päätöksen sisältöä. Tällaisen toimivallan hyväksyminen voisi häiritä perustamissopimuksessa määrättyä toimielinten välistä tasapainoa ja loukata puolustautumisoikeuksia.

320 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näiden toteamusten perusteella, että tämän tapauksen olosuhteissa sen tehtäviin ei kuulu arvioida uudelleen sille esitettyjä todisteita eikä tehdä niiden pohjalta kilpailusääntöjä koskevia johtopäätöksiä. Tätä päätelmää vahvistaa entisestään se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tutkimuksista ilmeni, että joitakin oikeudenkäyntiaineistossa olevia todisteita oli muuteltu, minkä vuoksi asianosaiset, kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja, neuvoa-antava komitea eivätkä komission jäsenten kollegio ole voineet arvioida todisteiden luonnetta ja merkitystä kaikkien tosiseikkojen valossa. Tämän vuoksi on syytä tarkastella, onko olemassa edellytyksiä sille, että päätös kumottaisiin osittain. Tämä tarkoittaa siis sen tarkastamista, voidaanko päätöksen päätösosan - luettuna yhdessä päätöksen perustelujen kanssa - asiallista, henkilöllistä tai ajallista ulottuvuutta rajoittaa siten, että päätöksen vaikutukset rajoittuvat mutta päätöksen olennainen sisältö säilyy samana, onko näin rajatun kilpailusääntöjen rikkomisen toteennäyttämiseksi esitetty päätöksen perusteluosassa riittävä markkinatilanteen arviointi ja onko yrityksillä, joita asia koskee, ollut tosiasiallinen mahdollisuus vastata näin määriteltyihin väitteisiin kilpailusääntöjen rikkomisesta.

a) Muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinat

321 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tässä tapauksessa, että päätöksen 1 artiklan a alakohta rajoittaa ratione materiae siltä osin kuin alakohdassa erotetaan toisistaan yritysten osallistuminen hintoja ja myyntiehtoja koskeviin yritysten välisiin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin sekä niiden osallistuminen sellaisiin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joilla pyritään ohjaamaan tärkeimpien tukkukauppiaiden osto- ja myyntipolitiikkaa. Jos ei oteta huomioon yhtä moitituista yrityksistä ja jos rikkomisen todetaan tapahtuneen ajallisesti rajoitettuna ajanjaksona, alakohtaa voidaan rajoittaa myös ratione personae ja ratione temporis.

322 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittaa kohdassa B 1. e) "Tuottajien ja tukkukauppiaiden väliset suhteet" (ks. erityisesti edellä 250 kohta) esittämiinsä toteamuksiin. Kyseisessä kohdassa tuomioistuin totesi, että tukkukauppiaat luottivat tuottajien noudattavan samoja hintoja ja että FP käytti tukkuritytäryhtiöitään saadakseen tietoja tukkukauppiaiden noudattamasta politiikasta. Se huomautti kuitenkin, että komissio ei ollut oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut todeksi muita päätöksen 35 kohdassa esittämiään väitteitä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio ei ole myöskään oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut todeksi päätöksen 64 kohdassa esittämäänsä väitettä, jonka mukaan tukkukauppiaat eivät taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi onnistuneet välttymään tuottajien vallalta ja manipuloinnilta. Tuomioistuin hyväksyy kohdassa A "Markkinoiden arviointi" (ks. edellä 141 ja 142 kohta) esitetyn kantajien väitteen, jota näyttävät tukevan myös kyseisessä yhteydessä tarkastellut asiakirjat ja jonka mukaan tukkukauppiaiden, Cobelli mukaan lukien, tilanne johtui paljolti siitä, että ne eivät olleet kyenneet mukautumaan uusiin taloudellisiin olosuhteisiin.

323 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksen 1 artiklan a alakohta on kumottava ratione materiae siltä osin kuin siinä todetaan kyseisten kolmen yrityksen osallistuneen järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joilla pyrittiin ohjaamaan tärkeimpien tukkukauppiaiden osto- ja myyntipolitiikkaa.

324 Hintojen ja myyntiehtojen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa todenneensa kohdassa B 1. a) ("Hintojen samanlaisuus"), että komissio ei ollut oikeudellisesti läheskään riittävällä tavalla osoittanut todeksi kaikkia esittämiään väitteitä. Vasta vuoden 1985 touko-, heinä- ja lokakuun osalta pystyttiin osoittamaan - ja ainoastaan värittömän lasin tapauksessa - kyseisten kolmen tuottajan ilmoittamien hintojen ja päivämäärien todellinen vastaavuus; heinäkuussa 1985 VP päätti muuttaa hintojaan vain muutama päivä SIV:n ja FP:n ilmoitusten jälkeen; VP:n ilmoitusten ajoitus poikkesi merkittävästi FP:n ja SIV:n ilmoitusten ajoituksesta; värillisen lasin hintojen muutosten ajoitus poikkesi täysin värittömän lasin hintojen muutoksista; lokakuuhun 1985 asti voitiin kuitenkin havaita lähes säännönmukainen vastaavuus väritöntä lasia koskevien FP:n ja SIV:n ilmoitusten päivämäärien ja hintojen välillä (ks. edellä 193-196 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa myös todenneensa kohdissa B 1. b) ("Alennusten samanlaisuus") ja B 1. c) ("Tärkeimpien asiakkaiden ryhmittäisen tai tasoittaisen luokittelun samanlaisuus"), että komissio ei ollut oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut todeksi väitteitään alennusten ja asiakasluokittelun samanlaisuudesta (ks. edellä 202 ja 210 kohta). Edelleen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi kohdassa B 1. d) ("Tuottajien välisestä järjestelystä kertovat seikat"), että komissio ei ollut oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut todeksi väitettään, jonka mukaan kyseisten kolmen tuottajan välillä olisi ollut kattava yhteisjärjestely, joka olisi johtanut hintojen ja alennusasteikkojen samanlaisuuteen sekä tärkeimpien asiakkaiden luokittelun yhdenmukaisuuteen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi kuitenkin, että tiettyjä asiakirjoja ja erityisesti 30.1.1985 Roomassa pidetyn FP:n ja SIV:n välisen kokouksen perusteella laadittuja kyseisten yritysten muistiinpanoja voitiin pitää todisteena FP:n ja SIV:n välisestä yhteistoiminnasta ilman, että niiden perusteella voitiin osoittaa, että FP:n ja SIV:n välillä oli ollut järjestely, jolla oli pyritty hintojen, alennusten ja asiakasluokitusten täydelliseen ja jatkuvaan samanlaisuuteen (ks. edellä 232 kohta).

325 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa näin ollen, että komissio ei ole hankkinut riittäviä todisteita VP:n osallisuudesta väitettyihin rikkomisiin. Päätöksen 1 artiklan a alakohta on tämän vuoksi kumottava ratione personae siltä osin kuin siinä tarkoitetaan yritystä Vernante Pennitalia SpA.

326 Siltä osin kuin päätöksen 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetaan FP:n ja SIV:n osallistumista hintoja ja myyntiehtoja koskeviin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on otettava huomioon yritysten hintailmoitusten sisällön ja päivämäärien ajallinen yhdenmukaisuus. Vaikka on totta, että tällainen yhdenmukaisuus voi oligopolin tilanteessa johtua - kuten kantajat väittävät - markkinoiden rakenteesta ja niiden normaalista toiminnasta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on harkinnassaan otettava huomioon myös todisteet, jotka puhuvat FP:n ja SIV:n välisen hintoja ja myyntiehtoja koskevan yhteistoiminnan puolesta. Näin tehdessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin tietoinen siitä, että kyseisiä todisteita ei voi arvioida pelkästään niiden sisällön antaman ensivaikutelman perusteella, kun otetaan huomioon tiettyjen väitetiedoksiannon kanssa toimitettujen todisteiden muuttaminen sekä vakiintunut periaate, jonka mukaan kaikkia kirjallisia asiakirjoja on tarkasteltava ja tulkittava niiden omassa asiayhteydessä. Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä mainitut 30.1.1985 Roomassa pidettyä kokousta koskevat FP:n ja SIV:n muistiinpanot sijoittuvat asiayhteyteen, jossa SIV siirsi huomattavan osan ostoistaan FP:ltä VP:lle (ks. edellä 304 kohta). Tässä asiayhteydessä tarkasteltuna nämä muistiinpanot kuitenkin ovat todiste kyseisten tuottajien välisestä säännöllisestä yhteistyöstä, koska FP nimenomaisesti väitti, että SIV ei noudattanut yhteistyöstä juontuvia velvoitteita. Vaikka kyseisten tuottajien välinen yhteistyö näyttää vuodesta 1985 lähtien muuttuneen löyhemmäksi, on kuitenkin asiakirjoja, jotka osoittavat tietyn yhteistoiminnan olemassaolon vuoden 1985 alun jälkeenkin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen, että komissiolla oli riittäviä todisteita tukemaan väitettä, jonka mukaan FP ja SIV olivat toimineet yhteistyössä hintojen ja myyntiehtojen suhteen vuosien 1983 ja 1986 väliin sijoittuvan, vielä määrittelemättömän ajanjakson aikana.

327 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että päätöksen päätösosan mukaan rikkominen toteutui 1.6.1983-10.4.1986. Tuomioistuin ei ole löytänyt mitään perustetta päivämäärän 1.6.1983 valinnalle, ellei lukuun oteta 12.7.1983 päivättyjä Socoverin muistiinpanoja (258), jotka tuomioistuin asiaa tarkasteltuaan katsoi merkityksettömiksi (ks. edellä 213 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että moititun yhteistoiminnan alkamisajankohdaksi on tämän vuoksi otettava 1.9.1983, jolloin FP ja SIV alkoivat reagoida 21.7.1983 päivättyyn VP:n ilmoitukseen uudesta hintaluettelosta. Moititun rikkomisen loppumisajankohta 10.4.1986 näyttää olevan vahvistettu niiden muistiinpanojen (638) perusteella, jotka VP laati kyseisenä päivänä Socoverin kanssa pidetystä kokouksesta. Koska myös nämä muistiinpanot katsottiin merkityksettömiksi (ks. edellä 248 kohta), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että moititun yhteistoiminnan päättymisajankohtaa on aikaistettava. Tuomioistuin huomauttaa tältä osin, että maaliskuun 1986 hintailmoitusten myötä FP:n ja SIV:n noudattamat hinnat poikkesivat toisistaan huomattavasti (ks. edellä 191 kohta) ja että myös 16.12.1985 päivätyt FP:n muistiinpanot (487 ja 873) katsottiin merkityksettömiksi, koska niissä näytetään käsitellyn FP:n ja SIV:n yhteisen "Flovetro" float-linjan hallintoa (ks. edellä 225 kohta). Muiden todisteiden puuttuessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että moititun yhteistoiminnan loppumisajankohdaksi on katsottava 21.10.1985, jolloin FP ja SIV päätöksen mukaan viimeisen kerran ennen maaliskuuta 1986 antoivat samanlaisiksi ja samanaikaisiksi luokiteltavat ilmoitukset.

328 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksen 1 artiklan a alakohta on kumottava ratione temporis siltä osin kuin se koskee ajanjaksoja 1.6.1983-1.9.1983 ja 21.10.1985-10.4.1986.

329 On siis tarkasteltava vielä, voidaanko päätöksen 1 artiklan a alakohdassa, siltä osin kuin sitä ei ole kumottu, tarkoitettuun yhteistoimintaan soveltaa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.

330 Moititun yhteistoiminnan oikeudellisen luokittelun osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että sanoja "intesa" ja "entente", jotka esitetään päätöksen 1 artiklan a alakohdan todistusvoimaisessa italiankielisessä sekä sen ranskankielisessä toisinnossa, ei ole perustamissopimuksen 85 artiklassa. Tästä määräyksestä ei siis ole mitään lisäarvoa kysymyksessä olevan toiminnan oikeudellisessa luokittelussa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että edellä todettu FP:n ja SIV:n välinen tosiasiallinen yhteistoiminta on luokiteltava 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi ilman, että olisi tarpeen päättää, ovatko sanat "intesa" ja "entente" sanojen "accordo" ja "accord" synonyymejä ja voitaisiinko FP:n ja SIV:n välinen yhteistoiminta tämän olettamuksen mukaisesti luokitella tässä tapauksessa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi sopimukseksi. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että sen ei ole tarkasteltava kantajien esittämää kysymystä niiden olosuhteiden määrittelemisestä, joiden on täytyttävä, jotta jokin menettely voitaisiin luokitella yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, jonka tavoitteena tai seurauksena on kilpailun estäminen, rajoittaminen tai vääristäminen yhteismarkkinoilla. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että perustamissopimuksessa nimenomaisesti todetaan tämän edellytyksen täyttyvän silloin, kun yhdenmukaistetuilla menettelytavoilla "a) suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja - -".

331 Edellytyksestä, jonka mukaan moititun yhdenmukaistetun menettelytavan on oltava "omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan", ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että Italian tärkeimpien tasolasin tuottajien välinen hintoja ja myyntiehtoja koskeva yhteistoiminta on välttämättä omiaan vaikuttamaan yhteisön jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

332 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo myös, että FP:lle ja SIV:lle on annettu mahdollisuus esittää kantansa todetusta rikkomisesta ja että, siltä osin kuin kysymyksessä ovat tuomioistuimen vahvistamaa rikkomisajanjaksoa koskevat todisteet, kantajien esittämiä menettelyä koskevia väitteitä ei voida hyväksyä.

333 Edeltävästä seuraa, että päätöksen 1 artiklan a alakohdan kumoamiseksi esitetyt kantajien väitteet voidaan hyväksyä ainoastaan edellä 323, 325 ja 328 kohdassa täsmennetyin osin.

b) Autoteollisuuden markkinat

i) Fiat-konserni

334 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa jo todenneensa, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut kyseisten kolmen tuottajan ennalta sopineen Fiat-konsernin suhteen noudatettavista hinnoista tai jaettavista kiintiöistä. Se totesi kuitenkin myös, että FP:n ja SIV:n välillä oli ollut sellaista tietojen vaihtoa, johon voitaisiin soveltaa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että päätöksen 1 artiklan b alakohdassa tarkoitetaan ainoastaan hintoja koskevia sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja ja että päätöksen 1 artiklan c alakohdassa tarkoitetaan ainoastaan Fiat-konsernille osoitettavien toimitusten kiintiöiden jakamista koskevia sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja.

335 Koska komissio ei ole väitetiedoksiannossaan eikä päätöksen perusteluissa esittänyt riittäviä todisteita tukemaan esittämiään väitteitä, päätöksen 1 artiklan b ja c alakohta on näin ollen kumottava ratione materiae. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä ei siis ole sen arvioiminen, olisiko FP:n ja SIV:n väliseen tietojen vaihtoon voitu soveltaa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.

ii) Piaggio-konserni

336 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa jo edellä 281 ja 282 kohdassa todenneensa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut FP:n ja SIV:n välillä Piaggio-konsernin suhteen jaettavista kiintiöistä ja noudatettavista hinnoista tehtyjen sopimusten olemassaolon ainoastaan vuosien 1983 ja 1984 osalta ja että ainoastaan vuoden 1983 sopimukset olivat toteutuneet. Tällaiset sopimukset, joilla pyritään vahvistamaan myyntihinnat ja jakamaan markkinat, kuuluvat 85 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan soveltamisalaan ilman, että olisi tarpeen tutkia, onko niillä ollut tosiasiallista vaikutusta kilpailuun. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi hyväksyä FP:n ja SIV:n väitettä, jonka mukaan sopimuksia olisi pidettävä de minimis.

337 Näin ollen päätöksen 1 artiklan d alakohta on kumottava ainoastaan ratione temporis siltä osin kuin siinä tarkoitetaan 31.12.1984 jälkeistä ajanjaksoa.

c) Tuottajien välinen lasikauppa

338 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että tältä kohdin se piti tarpeellisena olennaisimman ytimen erottamista esitetyistä väitteistä (ks. edellä 289-292 kohta) ja että se tämän tarkastelun perusteella totesi jo tuomion 301, 303 ja 313 kohdassa, että komissio ei ollut oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut järjestelmällisen vastavuoroisuuteen perustuvan lasikaupan olemassaoloa kyseisten kolmen tuottajan välillä eikä kahden kyseisen tuottajan välillä vuosina 1985 ja 1986 ja että se ei ollut myöskään todistanut, että tuottajien yhteisenä pyrkimyksenä olisi ollut tällä tavoin saavutettava markkinoiden jakaminen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että mikäli se arvioisi uudelleen moititun toiminnan luonteen, se muuttaisi riidanalaista päätöstä, mikä ylittäisi sen toimivallan rajat. Päätöksen 1 artiklan e alakohta on tämän johdosta kumottava.

339 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että lisäksi on syytä korostaa, että tämän asian tosiseikkoja, sellaisena kuin tuomioistuin on ne edellä vahvistanut, ei voi millään lailla verrata yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73 ja 114/73, Suiker Unie vastaan komissio, 16.12.1975 antaman tuomion (Kok. 1975, s. 1663) eikä sen yhdistetyissä asioissa 29/83 ja 30/83, Compagnie royale asturienne des mines ja Rheinzink vastaan komissio, 28.3.1984 antaman tuomion (Kok. 1984, s. 1679) tosiseikkoihin, sillä näissä asioissa komissio oli todistanut, että moitittu liiketoiminta oli osa lainvastaista yhteistoimintaa, jolla pyrittiin muun muassa markkinoiden eristämiseen.

2. Perustamissopimuksen 86 artiklan soveltaminen

a) Asianosaisten väitteet

340 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ensimmäiseksi on tarkasteltava väliintulijan esittämiä väitteitä, joiden mukaan 86 artiklan soveltaminen olisi oikeudellisesti ja periaatteellisesti poissuljettua tämän tapauksen olosuhteissa.

341 Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan komissio on virheellisesti todennut 86 artiklan rikkomisen katsoessaan, että SIV:llä, FP:llä ja VP:llä oli kollektiivinen määräävä asema Italian tasolasimarkkinoilla, ja todetessaan, että tätä määräävää asemaa oli käytetty väärin. Tämän vuoksi päätöksen 2 artikla olisi sen mielestä kumottava siltä osin kuin siinä todetaan 86 artiklan rikkominen, minkä lisäksi myös päätöksen 3 artikla olisi kumottava siltä osin kuin siinä viitataan päätöksen 2 artiklaan.

342 Yhdistyneen kuningaskunnan mielestä kahdella tai useammalla yrityksellä voi olla yhdessä 86 artiklassa tarkoitettu määräävä markkina-asema vain hyvin erityisissä olosuhteissa, eli ainoastaan silloin, kun näitä yrityksiä on pidettävä yhtenä ainoana taloudellisena kokonaisuutena, jonka sisällä yksittäisillä yrityksillä ei ole minkäänlaista tosiasiallista itsenäisyyttä määriteltäessä niiden käyttäytymistä markkinoilla, ja kun näitä yrityksiä ei voida pitää taloudellisesti riippumattomina toisistaan. Yhdistynyt kuningaskunta viittaa tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Suiker Unie vastaan komissio 16.12.1975 antamaan tuomioon (Kok. 1975, s. 1663) ja julkisasiamies Mayraksen ratkaisuehdotukseen (Kok. 1975, s. 2089); asiaan 85/76, Hoffmann-La Roche vastaan komissio, tuomio 13.2.1979 (Kok. 1979, s. 461, 39 kohta); asiaan 172/80, Züchner, tuomio 14.7.1981 (Kok. 1981, s. 2021, 10 kohta) ja julkisasiamies Sir Gordon Slynnin edellä mainitussa asiassa antamaan ratkaisuehdotukseen (Kok. 1981, s. 1105); asiaan 75/84, Metro vastaan komissio, tuomio 22.10.1986 (Kok. 1986, s. 3021, 84 kohta) sekä asiaan 247/86, Alsatel, tuomio 5.10.1988 (Kok. 1988, s. 5987, 20-22 kohta).

343 Yhdistynyt kuningaskunta korostaa, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan 85 artiklaa ei sovelleta emo- ja tytäryhtiön välisiin sopimuksiin silloin, kun erillisen oikeushenkilöllisyyden omaavalla tytäryhtiöllä ei ole minkäänlaista taloudellista autonomiaa (asia 22/71, Béguelin, tuomio 25.11.1971, Kok. 1971, s. 949; yhdistetyt asiat 15/74 ja 16/74, Centrafarm, tuomio 31.10.1974, Kok. 1974, s. 1147, 1183; asia 170/83, Hydrotherm, tuomio 12.7.1984, Kok. 1984, s. 2999 ja asia 30/87, Bodson, tuomio 4.5.1988, Kok. 1988, s. 2479, 19-20 kohta). Kun yritykset kuuluvat yhteen ja samaan taloudelliseen yksikköön, niiden käyttäytymistä olisi tarkasteltava 86 artiklan perusteella (edellä mainittu asia Bodson, tuomio 4.5.1988, 21 kohta). Yhdistynyt kuningaskunta katsoo, että tätä näkökantaa tukee myös yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 66/86, Ahmed Saeed, 11.4.1989 antama tuomio (Kok. 1989, s. 803, 34-37 kohta).

344 Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ainoat seikat, joihin komissio vetoaa osoittaakseen yritysten muodostavan "yhden ainoan kokonaisuuden", ovat juuri ne seikat, joihin se on vedonnut osoittaakseen 85 artiklan määräysten rikkomisen. Komissio ei ole osoittanut, että näiden yritysten välillä olisi ollut emo- ja tytäryhtiön välisiä toimintasuhteita vastaavia suhteita eikä myöskään sitä, että nämä yritykset olisivat menettäneet oman autonomiansa tai että niiden välillä ei enää olisi kilpailua.

345 Määräävän markkina-aseman väärinkäytön osalta Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komissio on virheellisesti katsonut, että samat sopimukset, joiden perusteella se totesi kollektiivisen määräävän aseman olemassaolon, muodostavat myös tämän kollektiivisen määräävän aseman väärinkäytön (päätöksen 80 ja 81 kohta). Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kiellettyä on ainoastaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttö eli määräävässä asemassa olevan yrityksen moitittava käyttäytyminen. Väärinkäyttö ei tarkoita samaa kuin itse määräävä markkina-asema (asia 27/76, United Brands v. komissio, tuomio 14.2.1978, Kok. 1978, s. 207, 249 kohta ja asia 6/72, Continental Can v. komissio, tuomio 21.2.1973, Kok. 1973, s. 215).

346 Kantajat esittävät hyväksyvänsä Yhdistyneen kuningaskunnan väitteet. FP lisää vielä, että kyseisten yritysten markkinaosuudet ja näiden markkinaosuuksien väitetty vakaus eivät yksinään riitä näyttämään toteen määräävän aseman olemassaoloa. Myöskään kyseisten kolmen tuottajan suhteilla kansainvälisiin konserneihin ei ole merkitystä. Italian valtion omistuksessa olevan SIV:n intressit ja toimintamenetelmät poikkeavat FP:n intresseistä ja menetelmistä. Asianomaiset yritykset kiistävät esiintyvänsä markkinoilla "yhtenä kokonaisuutena eikä yksittäin" (päätöksen 79 kohdan kuudes alakohta). Tukkukauppiaat, rakennuslasin muut käyttäjät ja autonvalmistajat eivät yritysten mukaan millään tavalla pitäneet niitä yhtenä kokonaisuutena. Vaikka hinnat ja myyntiehdot vahvistetaan tasolasimarkkinoilla huomattavassa määrin muiden noudattamien hintojen ja ehtojen perusteella, tämän riippuvuussuhteen aiheuttajana on tasolasimarkkinoiden oligopolistinen rakenne. Taloudellinen määräysvalta, joka Fiatilla on erityisesti suhteessa autolasin toimittajiin, on niin huomattava, että väitetty "vaihtoehtoisten tarjousten rajoittuneisuus" ei mitenkään vahingoita kyseisen yrityksen asemaa.

347 Määräävän markkina-aseman väärinkäytön osalta komissio ei kantajien mukaan ole osoittanut, että asianomaiset yritykset olisivat käyttäytymisellään rajoittaneet käyttäjien valinnanvapautta tai muiden tasolasin tuottajien myyntikanavia tai että ne olisivat riistäneet asiakkailta mahdollisuuden kilpailuttaa toimittajien hinnoilla. Päätöksen 80 ja 81 kohdassa äkillisesti esitetyn syytöksen osalta, jonka mukaan yritykset olisivat rajoittaneet muiden tasolasin yhteisön tuottajien myyntikanavia, ei kantajien mukaan ole olemassa yhtään todistetta siitä, että muita yhteisön tuottajia (Glaverbel, Pilkington ja Guardian) olisi mitenkään estetty kehittämästä myyntiään tai muuta toimintaansa Italiassa. Fiat käytti toimittajana myös Splintexiä, joka tosiseikkojen tapahtuma-aikana oli Glaverbelin omistuksessa, ja Glasexportia.

348 SIV esittää lisäksi, että komissio on sekoittanut keskenään syyn ja seurauksen. SIV:n mukaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, johon komissio tarkasteluissaan päätyi, muodostui käyttäytymisestä, joka oli jo vahvistettu perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuiksi sopimuksiksi tai yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi, kun taas kollektiivisen määräävän aseman olemassaoloa ei ollut vielä vahvistettu. Tämän vuoksi syytös kollektiivisen määräävän aseman väärinkäyttämisestä, joka perustui "kollektiivisen määräävän aseman" määrittelemistä edeltäviin käyttäytymiseen ja tosiseikkoihin, on perusteeton.

349 VP katsoo lisäksi, että komissio ei ole määritellyt kysymyksessä olevan tuotteen markkinoita asianmukaisella vakavuudella. Se, että komissio yhdisti 86 artiklan soveltamista tarkastellessaan autoteollisuuden markkinat ja muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinat, riittää jo itsessään tekemään tyhjäksi komission johtopäätökset. Maantieteellisten markkinoiden kannalta olisi tärkeä ottaa huomioon tuontimahdollisuuudet eli tuonnin esteet tai sen esteettömyys. Koska tällaisia esteitä ei ollut, VP:n mukaan ei ole mitään syytä rajoittaa muiden alojen maantieteellisiä markkinoita Italiaan. Autoteollisuuden markkinoiden osalta VP:n viennin huomattava määrä on todisteena yhteisön sisäisen kaupan esteettömyydestä (214).

350 Komissio puolestaan viittaa päätöksen 79 kohtaan niiden olosuhteiden osalta, joissa kollektiivisen määräävän aseman käsitettä voidaan soveltaa itsenäisiin yrityksiin. Komission mukaan sen tarkoituksena ei suinkaan ollut soveltaa kollektiivisen määräävän aseman käsitettä asianomaisiin yrityksiin ainoastaan sillä perusteella, että ne kuuluivat kiinteään oligopoliin, jonka hallussa oli 80 prosenttia Italian tasolasimarkkinoista. Kyseistä käsitettä on sovellettu yrityksiin siksi, että sen lisäksi, että niiden hallussa on kokonaisuudessaan tarkasteltuna hyvin huomattava osa markkinoista, ne esiintyvät markkinoilla yhtenä ainoana kokonaisuutena eivätkä itsenäisinä yksikköinä. Tämä ei käy ilmi ainoastaan oligopolin rakenteesta, vaan myös sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka saivat kyseiset kolme tuottajaa luomaan keskenään rakenteellisia yhteyksiä, jotka konkretisoituivat erityisesti järjestelmällisessä tuotekaupassa. Komissio puolustaa kantaansa, jonka mukaan 86 artiklaa voitaisiin soveltaa oligopolin muodostaviin yrityksiin riippumatta siitä, onko kyseisten yritysten välillä sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja.

351 Komissio katsoo myös, että vaikka yritysten käyttäytymisessä oli tiettyjä eroja - esimerkiksi VP suosi tukkukauppias-käsittelijöitä - erot eivät estäneet tuottajia omaksumasta samaa yleistä markkinastrategiaa: itse asiassa yritykset käyttäytyivät ikäänkuin ne kuuluisivat samaan konserniin.

352 Väite, jonka mukaan komissio erotti toisistaan autoteollisuuden markkinat ja muiden alojen kuin autoteollisuuden markkinat 85 artiklan soveltamista varten ja yhdisti ne 86 artiklan soveltamista varten, ei komission mukaan vastaa todellisuutta eikä ole edes asian kannalta relevantti. Komissio teki eron näiden alojen välillä ainoastaan selkeyttääkseen esitystään tosiseikoista ja yritysten käyttäytymisestä. Päätöksessä ei ole missään kohdin katsottu, että tämä erottelu voisi luoda kahdet erilliset markkinat perustuotteena käytettävän tasolasin tarjonnalle. Erottelu autoteollisuuden lasiin ja muiden alojen lasiin tehtiin ainoastaan tilastollisia ja käytännöllisiä tarkoituksia varten, jotta asiakkaat saataisiin luokiteltua oikein. Mikäli väite vietäisiin äärimmäisyyteensä, päädyttäisiin absurdiin johtopäätökseen siitä, että kuhunkin automalliin tarkoitettu lasi muodostaisi itsessään omat markkinansa.

353 Komissio toteaa, että määritelläkseen relevantit maantieteelliset markkinat sen oli otettava huomioon tuotteen tosiasiallinen liikkuminen pikemminkin kuin sen teoreettisesti mahdollinen liikkuminen. Italiaan sijoittautuneet tuottajat kuitenkin tuottivat neljä viidesosaa Italian tasolasin kulutuksesta. Tämän vuoksi ei ollut mitään epäilystä siitä, etteikö Italiaa, joka vastaa huomattavaa osaa yhteismarkkinoista, olisi pidettävä asianmukaisina markkinoina, joiden osalta olisi tarkasteltava kilpailumahdollisuuksia ja tutkittava, oliko kyseisillä yrityksillä mahdollisesti kollektiivinen määräävä asema (ks. em. asia United Brands v. komissio, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 14.2.1978).

354 Käsiteltävänä olevassa tapauksessa komissio katsoi, että tuottajien käyttäytyminen kuului selvästi perustamissopimuksen 85 artiklassa tarkoitetun kiellon soveltamisalaan, kun huomioon otetaan todetut järjestelyt, jotka johtivat sovittuihin hintojen muutoksiin ja markkinoiden jakamiseen. Objektiivinen tositilanne, jossa kyseiset kolme tuottajaa olivat näiden järjestelyjen johdosta, antoi tuottajille kollektiivisen määräävän aseman. Tältä osin tämä määräävä asema on seurausta lainvastaisista yritysten välisistä järjestelyistä. Kollektiivisen määräävän aseman olemassaoloa määritellessään komissio kuitenkin otti huomioon lainvastaisten järjestelyjen rajoittavan tavoitteen sijasta näiden järjestelyjen vaikutuksen, joka johti siihen, että kyseiset kolme tuottajaa yhdistyivät markkinoilla yhdeksi kokonaisuudeksi.

355 Komission mukaan muiden yhteisön tuottajien pääsy kyseisille markkinoille oli käytännöllisesti katsottuna mahdotonta kollektiivisessa määräävässä asemassa olevan kolmen tuottajan aiheuttaman markkinoiden jähmettymisen vuoksi. Komissio mukaan ei juuri ollut merkitystä sillä, kuuluiko yhtiöiden omistus yksityiselle (FP ja VP) vai julkiselle (SIV) sektorille, koska yritysten hallinnossa noudatettiin samoja taloudellisia kriteerejä. Kyseisten konsernien hallussa oli yli 50 prosenttia yhteisön tasolasin kokonaistuotannosta ja tarjonnasta ja, ottaen huomioon, että markkinat ovat luonteeltaan sellaiset, että tuotteen toimituspaikan läheisyydellä on huomattava merkitys, kyseiset konsernit olivat onnistuneet suojautumaan muiden sellaisten yhteisön tuottajien kilpailulta, joiden intressissä olisi voinut olla tasolasin markkinoille saattaminen Italiassa.

356 Kyseiset kolme tuottajaa olivat käyttäneet väärin määräävää asemaansa sopimalla kiinteät hinnat ja jakamalla markkinaosuudet keskenään. Tällä tavoin ne olivat myös evänneet asiakkailta mahdollisuuden käydä tavarantoimittajien välistä hintakilpailua sekä valita hankintalähteensä, sillä muiden tuottajien pääsy Italian markkinoille oli estynyt siltä osin kuin kyseiset kolme tuottajaa pitävät hallussaan keskenään jakamiaan markkinoita.

b) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

357 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että perustamissopimuksen 86 artiklan ensimmäisessä kohdassa katsotaan, että "useat yritykset" voivat käyttää väärin määräävää asemaansa. Kuten kaikki asianosaisetkin myöntävät, vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että perustamissopimuksen 85 artiklan asiayhteydessä yritysten välisen sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsite ei kata samaan yritysryhmittymään kuuluvien yritysten välisiä sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, mikäli yritykset muodostavat taloudellisen yksikön (ks. esim. em. asiassa Centrafarm yhteisöjen tuomioistuimen 31.10.1974 antaman tuomion 41 kohta). Tästä seuraa, että silloin kun perustamissopimuksen 85 artiklassa viitataan "yritysten" välisiin sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, siinä tarkoitetaan kahden tai useamman sellaisen taloudellisen yksikön välisiä suhteita, jotka kykenevät käymään keskinäistä kilpailua.

358 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että oikeudellisesti tai taloudellisesti ei ole mitään syytä olettaa, että perustamissopimuksen 86 artiklassa tarkoitetulla "yrityksellä" olisi eri merkitys kuin perustamissopimuksen 85 artiklassa tarkoitetulla vastaavalla termillä. Periaatteessa ei voida sulkea pois sitä, että kahdella tai useammalla riippumattomalla taloudellisella yksiköllä olisi joillakin tietyillä erityismarkkinoilla sellaisia taloudellisia yhteyksiä, että niillä olisi näiden yhteyksien vuoksi yhteinen määräävä asema suhteessa muihin toimijoihin kyseisillä markkinoilla. Tällainen tilanne olisi mahdollinen esimerkiksi silloin, kun kahdella tai useammalla riippumattomalla yrityksellä olisi sopimuksen tai lisenssin ansiosta yhteinen teknologinen etulyöntiasema, joka antaisi niille mahdollisuuden toimia riippumattomasti suhteessa kilpailijoihin, asiakkaisiin ja viime kädessä myös kuluttajiin (ks. em. asiassa Hoffman-La Roche yhteisöjen tuomioistuimen 13.2.1979 antaman tuomion 38 ja 48 kohta).

359 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin saa tukea tälle tulkinnalle perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan yksityiskohtaisesta soveltamisesta meriliikenteeseen 22 päivänä joulukuuta 1986 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4056/86 8 artiklan sanamuodosta (EYVL L 378, s. 4). Kyseisen artiklan 2 kohdassa todetaan, että merialan konferenssi, jolle on myönnetty poikkeus perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa asetetusta kiellosta, voi käyttäytymisellään aiheuttaa perustamissopimuksen 86 artiklan kanssa ristiriidassa olevia vaikutuksia. Konferenssin hakemus poikkeuksen saamiseksi perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa asetetusta kiellosta edellyttää kuitenkin välttämättä kahden tai useamman riippumattoman taloudellisen kokonaisuuden välistä sopimusta.

360 On kuitenkin korostettava, että perustamissopimuksen 86 artiklan rikkomisen vahvistamiseksi ei riitä - toisin kuin komission asiamies väitti suullisessa käsittelyssä - että 85 artiklan rikkomiseen johtaneet tosiseikat pelkästään toistetaan ja niiden perusteella todetaan, että lainvastaisen sopimuksen tai menettelytavan osapuolet yhdessä pitävät hallussaan huomattavaa markkinaosuutta, että niillä jo pelkästään tämän vuoksi on kollektiivinen määräävä asema ja että niiden lainvastainen käyttäytyminen merkitsee tämän määräävän aseman väärinkäyttöä. Muiden seikkojen ohella on painotettava, että määräävän markkina-aseman toteaminen, johon sinänsä ei sisälly moitetta, edellyttää relevanttien markkinoiden rajaamista (yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot em. asiassa Continental Can v. komissio, 21.2.1973, 32 kohta, sekä asiassa 322/81, Michelin v. komissio, 9.11.1983, Kok. 1983, s. 3461, 57 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on siis ensinnäkin tarkistettava päätöksessä tehdyn markkinoiden analyysin oikeellisuus ja tämän jälkeen kollektiivisen määräävän aseman toteamisen tueksi esitettyjen olosuhteiden todenmukaisuus.

361 Markkinoiden rajaamisen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että tosiseikkoja koskeva päätöksen osa "Markkinat" (2-17 kohta) on lähes kokonaisuudessaan kuvailevaa ja että siinä on myös lukuisia tuomioistuimen jo edellä tarkastelemia virheitä, puutteellisuuksia ja epäselvyyksiä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että toteamukset, joita komissio esitti kyseisten kolmen tuottajan välisistä suhteista sekä niiden ja muiden alojen tukkukauppiaiden ja autonvalmistajien välisistä suhteista, ovat useilta kohdin riittämättömästi perusteltuja. Edelleen, oikeudellisia seikkoja koskevassa päätöksen osassa "Relevantit markkinat" (76-77 kohta) ei esitetä enää mitään sellaisia tosiseikkoja, joita ei olisi esitetty jo aiemmin.

362 On siis syytä tarkistaa, perustuuko päätöksen 76-77 kohdassa esitetty markkinoiden analyysi riittäviin tosiseikkoihin ja onko analyysi sellaisenaan riittävä osoittamaan päätöksessä todetun mukaisesti, että perustamissopimuksen 86 artiklaa sovellettaessa relevantteina markkinoina voidaan tuotteen kannalta pitää tasolasin markkinoita yleensä ja maantieteelliseltä kannalta Italiaa.

363 Tuotteen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantajat esittivät sekä hallinnollisen menettelyn aikana että vastauskirjelmissään ja lausumissaan useita sellaisia tasolasin markkinoita yleisesti koskevia seikkoja, joita ei lainkaan käsitellä päätöksessä (ks. edellä otsikkokohta A "Markkinoiden arviointi"). Tämä koskee erityisesti autoteollisuuden markkinoiden ja muiden alojen markkinoiden välisiä rakenteellisia eroja (Fiat ainoana ostajana/tukkukauppiaiden ja riippumattomien käsittelijöiden ostot), tasolasityyppien välisiä eroja (ainoastaan FP:n tuottama valettu tasolasi/float-lasi) sekä tuottajien markkinoille toimittamien tuotetyyppien välisiä eroja (erityistuotteet ja/tai käsitellyt tuotteet/perustuotteet). Komissiolla ei tietenkään ole velvollisuutta käsitellä päätöksissään kaikkia yritysten esittämiä väitteitä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että sovellettaessa perustamissopimuksen 86 artiklaa juuri käsiteltävänä olevaan tapaukseen näiden seikkojen analyysi oli välttämätöntä määräävän aseman arvioimiseksi eli sen määrittämiseksi, missä määrin kilpailu oli heikentynyt kyseisten kolmen tuottajan väitetysti yhtenäisen markkinatoiminnan vuoksi (yhteisöjen tuomio-istuimen em. asiassa Hoffmann-La Roche 13.2.1979 antaman tuomion 91 kohta). Päätöksessä ei ole pienintäkään mainintaa syistä, joiden vuoksi komissio katsoi aiheelliseksi erotella yritysten käyttäytymistä koskevat arvionsa autoteollisuuden markkinoihin ja muiden alojen markkinoihin, vaikka se väitti, että tasolasin markkinoita on perustamissopimuksen 86 artiklan soveltamista varten pidettävä yhtenäisinä. Päätöksen päätösosan sanamuoto ei tue komission vastineissaan esittämää väitettä, jonka mukaan se teki eron autoteollisuuden markkinoiden ja muiden alojen markkinoiden välillä ainoastaan esityksensä selkeyden parantamiseksi.

364 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tämä pätee myös maantieteellisistä markkinoista esitettyyn analyysiin. Päätöksen 77 kohdassa todetaan, että "tuotantoyksiköiden maantieteellinen sijainti on ensiarvoisen tärkeä tekijä, sillä mitä pidempi on tuotantokeskuksen ja toimituspaikkojen välimatka, sitä kriittisempi on logistinen järjestelmä ja sitä heikompi on tuotteen kilpailukyky". Asiakirja-aineistosta kuitenkin ilmenee, että italialaisten tuottajien on pitänyt ottaa huomioon myös Benelux-maista, Itä-Euroopasta ja jopa Turkista tulevien tuotteiden vaikutus kilpailuun. Näin ollen olisi ollut hyödyllistä tarkastella, miten tärkeä merkitys oli Italiassa sijaitsevien tärkeimpien toimituspaikkojen sekä vastaavasti Italiassa ja Italian ulkopuolella sijaitsevien tuotantokeskusten välisellä matkalla.

365 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ei kuitenkaan tarvitse antaa lopullista ratkaisua siitä, tukeeko riittävä todistusaineisto sitä riittämättömästi perusteltua analyysia, jota komissio piti markkinoiden rajaamisen osalta aiheellisena, koska komissio ilmoitti sekä esittelevän tuomarin aloitteesta pidetyssä epämuodollisessa kokouksessa (ks. edellä 50 kohta) että suullisessa käsittelyssä, että päätöksen 79 kohdan kuudennen alakohdan virke "nämä yritykset esiintyvät markkinoilla yhtenä ainoana kokonaisuutena eivätkä itsenäisinä yksikköinä" muodosti olennaisen osan kannasta, joka komissiolla oli perustamissopimuksen 86 artiklan soveltamisen suhteen ja jonka perusteet sen oli näytettävä toteen. Kaiken edeltävän perusteella on ilmeisen selvää, että komissio ei ole läheskään kyennyt näyttämään toteen kyseistä väitettä.

366 Tästä seuraa, että vaikka oletettaisiin, että käsiteltävänä olevan tapauksen olosuhteet olisivat omiaan "kollektiivisen määräävän aseman" käsitteen (usean riippumattoman yrityksen määräävän aseman merkityksessä) soveltamiseen, komissio ei ole todistanut tämän määräävän aseman olemassaoloa. Komissio ei ole edes yrittänyt hankkia tarvittavia tosiseikkoja, jotta se voisi mitata kyseisten kolmen tuottajan taloudellisen vallan ja vastaavasti Fiatin taloudellisen vallan, joilla voisi olla toisiinsa nähden kumoava vaikutus.

367 On syytä huomauttaa, että päätöksen perusteluissa ei mitenkään viitata päätöksen 2 artiklan d alakohtaan, jossa komissio väittää ainoastaan FP:n ja SIV:n rikkoneen perustamissopimuksen 86 artiklaa suhteissaan Piaggio-konserniin.

368 Tästä seuraa, että päätöksen 2 artikla on kumottava kokonaisuudessaan.

369 Päätöksen 3 artiklan osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio ilmoittaa päätöksen 84 kohdan c alakohdan toisessa alakohdassa olevansa epävarma rikkomisten päättymisestä. Koska ainoat rikkomiset, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut asianmukaisesti toteen näytetyiksi, päättyivät viimeistään 21.10.1985, 3 artikla on kumottava perusteettomana.

Sakot

370 Edeltävästä seuraa, että päätöksen 4 artikla on kumottava siltä osin kuin siinä määrätään sakko yritykselle Vernante Pennitalia SpA.

371 Kaiken edellä esitetyn perusteella on selvää, että FP:lle ja SIV:lle määrättyjä sakkoja ei voida jättää ennalleen. Sakot on määrätty sen olettamuksen mukaisesti, että kysymyksessä oli sellaisen kansallisen oligopolin kolmen jäsenen välinen kiinteä järjestely, jota taloudelliset ja maantieteelliset esteet suojasivat tosiasialliselta kilpailulta, mutta näinhän ei suinkaan ollut. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on tarkasteltava täyttä harkintavaltaansa käyttäen, onko FP:lle ja SIV:lle määrätyt sakot peruutettava tai onko niitä ainakin pienennettävä.

372 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottaa huomioon sen, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen, johon se on todennut FP:n ja SIV:n syyllistyneen, muodostui kyseisen perustamissopimuksen määräyksen nimenomaisen sanamuodon rikkomisesta ja että kyseisille yrityksille oli jo vuonna 1981 osoitettu asiaa koskeva päätös, jossa ei kuitenkaan ollut määrätty seuraamuksia. Vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamat rikkomiset ovat paljon lievempiä kuin päätöksessä esitetyt rikkomukset, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen kuitenkin, että sakkoja ei ole aiheellista peruuttaa kokonaisuudessaan.

373 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että komissio selittää päätöksen 85 kohdassa, että sakot on vahvistettu suhteessa kunkin yrityksen rooliin sopimuksissa ja yhdenmukaistetuissa menettelytavoissa, suhteessa toteutuneen rikkomisen kestoon sekä suhteessa yrityksen lasitoimituksiin ja kokonaisliikevaihtoon. Ainoastaan FP:lle ja SIV:lle määrättävien sakkojen vahvistamisessa olisi otettava huomioon pelkästään kyseisten yritysten toimitukset ja kokonaisliikevaihto. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen, että näille kahdelle yritykselle määrättyjen sakkojen suhteelliset yrityskohtaiset osuudet olisi säilytettävä ennallaan siten, että sakkojen määrää kuitenkin pienennettäisiin.

374 Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa ja pienentää FP:lle ja SIV:lle määrättyjä sakkoja kuudella seitsemäsosalla.

Päätökset oikeudenkäyntikuluista

Oikeudenkäyntikulut

375 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaisesti asiaosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian suhteessa VP:hen, ja VP on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista, komissio on velvoitettava korvaamaan VP:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

376 Kyseisen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan mukaisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi määrä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi tai jos siihen on muutoin erityistä syytä. On todettava, että suurin osa FP:tä ja SIV:tä koskevista komission väitteistä on hylätty. Kuitenkin ainoastaan FP on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista, kun sen sijaan SIV ei ole esittänyt vastaavaa vaatimusta. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan suhteessa FP:hen ja SIV:hen sekä korvaamaan puolet FP:lle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. FP vastaa jäljelle jäävästä osuudesta omia oikeudenkäyntikulujaan, ja SIV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan kokonaisuudessaan.

377 Kyseisen työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan mukaisesti asiassa väliintulijoina olleet jäsenvaltiot vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Yhdistyneen kuningaskunnan on näin ollen vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Päätöksen päätösosa

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN

(ensimmäinen jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Päätöksen 1 artiklan b, c ja e alakohta sekä 2 ja 3 artikla kumotaan.

2) Päätöksen 1 artiklan a alakohta kumotaan

- siltä osin kuin siinä viitataan yritykseen Vernante Pennitalia SpA;

- siltä osin kuin siinä viitataan yritysten Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro SpA osallistuneen yritysten välisiin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joilla pyritään suuntaamaan tärkeimpien tukkukauppiaiden osto- ja myyntipolitiikkaa; ja

- siltä osin kuin siinä viitataan yritysten Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro SpA osallistuneen hintoja ja myyntiehtoja koskeviin yritysten välisiin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin ennen 1 päivää syyskuuta 1983 ja 21 päivän lokakuuta 1985 jälkeen.

3) Päätöksen 1 artiklan d alakohta kumotaan siltä osin kuin siinä viitataan yritysten Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro SpA osallistuneen suhteessa Piaggio-konserniin noudatettaviin hintoja ja toimituskiintiöitä koskeviin yritysten välisiin järjestelyihin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin 31 päivän joulukuuta 1984 jälkeen.

4) Yritykselle Vernante Pennitalia SpA määrätty sakko kumotaan.

5) Yritykselle Fabbrica Pisana SpA määrättäväksi sakoksi vahvistetaan 1 miljoona ecua.

6) Yritykselle Società Italiana Vetro SpA määrättäväksi sakoksi vahvistetaan 671 428 ecua.

7) Yritysten Fabbrica Pisana SpA ja Società Italiana Vetro SpA kanteet hylätään muilta osin.

8) Komissio velvoitetaan korvaamaan yritykselle Vernante Pennitalia SpA aiheutuneet oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan sekä puolet yritykselle Fabbrica Pisana SpA aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Fabbrica Pisana SpA vastaa jäljelle jäävästä osuudesta omia oikeudenkäyntikulujaan.

9) Società Italiana Vetro SpA, komissio ja Yhdistynyt kuningaskunta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Full & Egal Universal Law Academy