EUR-Lex -  61993CC0005 - FI - Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Cosmas 15 päivänä heinäkuuta 1997. - DSM NV vastaan Euroopan yhteisöjen komissio. - Muutoksenhaku - Purkamishakemus tuomion ottamiseksi uudelleen käsiteltäväksi - Tutkittavaksi ottaminen. - Asia C-5/93 P.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset

Nyt käsiteltävässä asiassa yhteisöjen tuomioistuimelta pyydetään ratkaisua valitukseen, jonka DSM NV (jäljempänä DSM) on tehnyt ETY:n tuomioistuimen perussäännön 49 artiklan nojalla ja jolla pyritään kumoamaan 4.11.1992 annettu yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys(1) ja 17.12.1991 annettu kyseisen tuomioistuimen tuomio.(2) Kyseisessä 4.11.1992 annetussa määräyksessä hylättiin purkamishakemus, jonka valittaja oli tehnyt ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 125 artiklan nojalla edellä mainitusta 17.12.1991 annetusta tuomiosta, jolla oli hylätty kumoamiskanne, jonka DSM oli ETY:n perustamissopimuksen (jäljempänä perustamissopimus) 173 artiklan nojalla nostanut 23.4.1986 tehdystä komission päätöksestä (jäljempänä polypropeenipäätös).(3) Päätös koski perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista polypropeenin tuotantoon.

I Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

1. Käsiteltävän asian tosiseikkojen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin kulun osalta 17.12.1991 annetusta tuomiosta käy ilmi seuraavaa:

Ennen vuotta 1977 Länsi-Euroopan polypropeenimarkkinoille toimitti tavaraa lähes yksinomaisesti kymmenen tuottajaa. Kun Montedisonin hallussa olleiden patenttien voimassaoloaika oli päättynyt, markkinoille tuli vuoden 1977 jälkeen seitsemän uutta tuottajaa, joilla oli erittäin suuri tuotantokapasiteetti. Kysyntä ei kuitenkaan samaan aikaan kasvanut vastaavalla tavalla, joten se ei vastannut tarjontaa ainakaan vuoteen 1982 saakka. Yleisemmin voidaan todeta, että vuosien 1977 ja 1983 välillä polypropeenimarkkinoilla tehtiin suurimmaksi osaksi heikkoa tulosta ja merkittäviäkin tappioita.

2. Komission virkamiehet, jotka toimivat 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 (jäljempänä asetus N:o 17)(4) 14 artiklan 3 kohdassa heille annettujen valtuuksien perusteella, tekivät 13. ja 14.10.1983 samaan aikaan tutkimuksia useissa polypropeenin tuotantoa harjoittavissa yrityksissä. Näiden tutkimusten perusteella komissio esitti kyseisille yrityksille ja muillekin niiden kanssa yhteistyössä toimineille yrityksille asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla tietojensaantipyyntöjä. Tutkimuksissa ja tietojensaantipyyntöjen perusteella saatujen tietojen perusteella komissio päätteli, että tietyt polypropeenin tuottajat, mm. DSM, olivat vuosien 1977 ja 1983 välisenä aikana rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklaa. Komissio päätti 30.4.1984 aloittaa asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan mukaisen menettelyn ja lähetti lainvastaisesti toimineille yrityksille kirjalliset väitetiedoksiannot.

3. Menettelyn päätteeksi komissio teki 23.4.1986 edellä mainitun päätöksen, jonka päätösosa kuuluu seuraavasti:

"1 artikla

[Yritykset] - - DSM NV - - ovat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa osallistumalla

- -

- BASF:n DSM:n ja Hülsin osalta tarkemmin määrittelemättömästä ajankohdasta vuosien 1977 ja 1979 välillä ainakin marraskuuhun 1983 saakka

vuoden 1977 puolivälissä aloitettuun sopimukseen ja yhdenmukaistettuun menettelytapaan, joilla polypropeeniä yhteismarkkinoille toimittavat tuottajat

a) ottivat toisiinsa yhteyttä ja tapasivat toisiaan säännöllisesti (vuoden 1981 alusta lähtien kahdesti kuukaudessa) salaisissa kokouksissa keskustellakseen kauppapolitiikastaan ja tehdäkseen siitä päätöksiä;

b) asettivat aika ajoin tuotteelle 'tavoite'- (tai vähimmäis)myyntihintoja yhteisön jokaisen jäsenvaltion osalta;

c) sopivat erilaisista toimenpiteistä, joilla oli tarkoitus yksinkertaistaa tällaisten tavoitehintojen käyttöönottoa, kuten (lähinnä) väliaikaisista tuotannonrajoituksista, tavarantoimituksia koskevien yksityiskohtaisten tietojen vaihdosta, paikallisten kokousten järjestämisestä ja vuoden 1982 loppupuolelta alkaen seurantajärjestelmästä, jolla oli tarkoitus korottaa hintoja tiettyjen asiakkaiden osalta;

d) korottivat samanaikaisesti hintoja edellä mainittujen tavoitteiden täytäntöönpanemiseksi;

e) jakoivat markkinat keskenään antamalla kullekin tuottajalle vuosittaisen myyntitavoitteen tai 'kiintiön' (vuosina 1979, 1980 ja ainakin osan vuotta 1983) tai koko vuotta koskevan lopullisen sopimuksen puuttuessa vaatimalla tuottajia rajoittamaan kuukausittaisia myyntejään jonkin aikaisemman ajanjakson myynnin mukaisiksi (vuosina 1981 ja 1982).

- - 3 artikla

Tämän vuoksi tässä päätöksessä tarkoitetuille yrityksille määrätään seuraavat sakot 1 artiklassa todetusta rikkomisesta:

- -

iv) DSM NV:lle sakkoa 2 750 000 ecua eli 6 657 640 NLG.

- - ."

4. Komission päätöksen kohteena olleista 15:stä yhtiöstä 14, joista yksi oli valittaja, nosti kanteen komission edellä mainitun päätöksen kumoamiseksi. Asianosaiset esittivät 10.-15.12.1990 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa suulliset lausumansa ja vastasivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymyksiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi kanteen edellä mainitulla 17.12.1991 annetulla tuomiollaan julkisasiamiestä kuultuaan.

5. DSM jätti 26.5.1992 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon hakemuksen, jossa se vaati edellä mainitun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion purkamista. Se nojautui hakemuksensa tueksi tiettyihin tosiseikkoihin, joista se väitti saaneensa tiedon vasta 17.12.1991 annetun tuomion antamisen jälkeen ja nimenomaisesti yhdistetyissä asioissa BASF ym. vastaan komissio (jäljempänä PVC-tapaukset) annetun tuomion(5) antamisen jälkeen. Näiden seikkojen perusteella DSM väitti, että polypropeenipäätöstä rasittivat olennaiset muotovirheet, joilla voitiin "uusina tosiseikkoina" perustella 17.12.1991 annetun tuomion purkamista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi purkamishakemuksen edellä mainitulla 4.11.1992 annetulla määräyksellään.

6. DSM valitti määräyksestä yhteisöjen tuomioistuimeen ja vaati, että yhteisöjen tuomioistuin

i) toteaa, että valitus tehtiin määräajassa;

ii) kumoaa asiassa T-8/89 REV 4.11.1992 annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksen;

iii) kumoaa asiassa T-8/89 17.12.1991 annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion;

iv) julistaa polypropeenipäätöksen mitättömäksi tai ainakin pätemättömäksi siltä osin kuin DSM on sen kohteena peruuttamalla komission DSM:lle määräämän sakon tai ainakin alentamalla sitä;

v) määrää komission palauttamaan välittömästi valittajan 17.12.1991 annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perusteella komissiolle 19.2.1992 maksaman sakon laillisine korkoineen ja DSM:lle aiheutuneine kustannuksineen;

vi) toissijaisesti kumoaa asiassa T-8/89 REV 4.11.1992 annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksen ja palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle;

vii) velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Komissio vaatii yhteisöjen tuomioistuinta jättämään valituksen kokonaan tai osittain tutkimatta tai toissijaisesti hylkäämään valituksen perusteettomana ja velvoittamaan valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

II Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

A DSM:n valituksessaan esittämät valitusperusteet

7. a) Valittaja viittaa valituksenalaisen määräyksen 14 ja 15 kohtaan ja korostaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklaa, jossa määrätään muutoksenhakukeinona olevan purkamishakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä. Valittajan tulkinnan mukaan tuomion ottamiseksi uudelleen käsiteltäväksi edellytetään ainoastaan, että "tietoon tulee merkitykseltään ratkaiseva tosiseikka", ilman että kyseisen tosiseikan pitäisi ajallisesti edeltää sen tuomion antamista, jonka purkamista haetaan; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lisäsi tällaisen edellytyksen DSM:n mukaan ilman oikeudellista perustetta. DSM korostaa myös, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin keskittyi tutkinnassaan siihen, millä hetkellä se "oli saanut tiedon" seikoista, joihin se vetoaa, tutkimatta ensin, olivatko kyseiset tosiseikat ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa tarkoitettuja "tosiseikkoja". DSM arvioi, ettei niitä seikkoja, joihin se oli vedonnut, voitu pitää "tosiseikkoina", vaan pelkkinä epäilyinä, joiden perusteella selvitysten jälkeen olisi mahdollisesti saattanut tulla esiin asian ratkaisemisen kannalta keskeisiä "tosiseikkoja". Tämä on myös syy siihen, miksi valittaja pyysi 5.5.1992 komissiota ilmoittamaan sille tietyistä tärkeistä todisteista. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi valittajan mukaan virheellisesti ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan määräyksiä.

8. b) Valittajan mukaan valituksenalaisen määräyksen perustelut ovat puutteellisia, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin rajoitti tutkimuksensa koskemaan vain tiettyjä tosiseikkoja, joihin DSM oli hakemuksessaan vedonnut. Kyseessä ovat tietyt valituksenalaisen määräyksen 6 ja 15 kohdassa mainitut tosiseikat, joihin valittaja oli vedonnut purkamishakemuksen 2.3 kohdassa. Valittaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti huomiotta purkamishakemuksen 2.1 ja 2.2 kohtaan sisältyneet tosiseikkoja koskeneet väitteet. Väitteet koskivat seuraavia seikkoja:

Ensinnäkin valittaja oli esittänyt otaksuman muodossa kysymyksen siitä, oliko polypropeenipäätöksen hollanninkielinen versio ollut komission jäsenten kollegion käsiteltävänä.

Toiseksi valittaja oletti, että polypropeenipäätöstä rasittivat "erityisen vakavat ja ilmeiset muotovirheet", jotka olivat samankaltaisia kuin ne, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut ns. PVC-tapausten(6) yhteydessä. Kyseessä ovat tarkemmin sanoen seuraavat menettelylliset virheet:

i) päätöksen hollanninkielistä alkuperäistekstiä ei esitetty komission jäsenten kollegiolle;

ii) polypropeenipäätöksen hollanninkielisen tekstin laatiminen delegoitiin lainvastaisesti kilpailuasioista vastaavalle komission jäsenelle;

iii) tehtyä päätöstä ei saatettu todistusvoimaiseksi, millä rikottiin komission työjärjestyksen 12 artiklaa;

iv) päätöksen todistusvoimaiseksi saatettua tekstiä ei liitetty sen komission kokouksen pöytäkirjaan, jonka aikana päätös tehtiin;

v) polypropeenipäätökseen tehtiin päätöksenteon jälkeen sellaisia muutoksia, joita ei voida pitää pelkkinä kirjoitus- tai kielioppivirheiden korjauksina;

vi) polypropeenipäätöksen hollanninkielisen alkuperäisversion puuttuminen merkitsee myös sitä, ettei päätös ollut "täytäntöönpanokelpoinen" sakon perimiseksi, kuten perustamissopimuksen 192 artiklassa edellytetään.

9. Nämä väitteet ovat valittajan mukaan aivan erityisen merkittäviä, kun otetaan lisäksi huomioon, että komissio kieltäytyi esittämästä ratkaisevia todisteita valittajan vaatimuksesta huolimatta. Valittaja väittää, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkinut kyseisiä väitteitä asianmukaisesti, joten määräystä ei perusteltu asianmukaisesti.

10. c) Valittaja väittää myös, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin rikkoi tuomioistuinten ratkaisujen perusteluja koskevia sääntöjä luokitellessaan määräyksen 16 kohdassa ne "muutokset ja lisäykset", jotka DSM:lle tiedoksi annettuun polypropeenipäätökseen oli tehty verrattuna komission jäsenten kollegion hyväksymään tekstiin, "uusiksi tosiseikoiksi". Purkamishakemuksessa ei kuitenkaan mainita ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa tarkoitettuja "tosiseikkoja", vaan pelkkiä epäilyksiä siitä, että komission jäsenten tekemän päätöksen sisältöä muutettiin ja lisättiin. Kyseiset tosiseikat eivät ole vielä DSM:n eivätkä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tiedossa.

11. d) Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 18 kohdassa virheellisesti, että polypropeenipäätökseen jälkikäteen tehdyt muutokset ja lisäykset olivat purkamishakemuksen esittäjän tiedossa ennen tuomioistuimen sen ratkaisun antamista, jonka purkamista haettiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin väitti, että purkamishakemuksen esittäjä oli ollut edustettuna 10.12.1991 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ns. PVC-tapausten yhteydessä pidetyssä istunnossa edustajanaan sama asianajaja, joka edusti sitä polypropeenitapauksissa. Komission asiamiehet olivat selvittäneet kyseisessä istunnossa riittävästi väitettyjen muutosten ja lisäysten sisältöä. Purkamishakemuksen esittäjällä oli siis kyseiset tiedot ja se kykeni vetoamaan niihin ajoissa ennen 17.12.1991 annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion antamista vaatimalla suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista.

12. DSM kiistää valituksenalaisen määräyksen päätelmät tältä osin esittämällä seuraavat perustelut: on oikeudellisesti yhdentekevää, että sen asianajaja oli saapuvilla PVC-tapauksiin liittyneessä istunnossa; hän edusti toista yritystä sellaisen toisen asian käsittelyn yhteydessä, joka koski komission toisen päätöksen laillisuutta. Komission virkamies ei myöskään viitannut sisällöllisiin muutoksiin, joita olisi tehty jälkikäteen jo tehtyihin komission päätöksiin, vaan niiden todistusvoimaiseksi saattamiseen komission työjärjestyksen 12 artiklan mukaisesti. DSM vetoaa lopuksi PVC-tapausten yhteydessä annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 92 kohtaan, jossa sen mukaan todettiin, että ne komission virkamiesten väitteet, jotka koskivat komission päätöksenteon yhteydessä noudatettua voimassaolevien kirjallisten määräysten vastaista yleistä käytäntöä, olivat oikeudellisesti perusteettomia.

13. Valittaja esittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen näkemyksestä, jonka mukaan DSM:llä oli mahdollisuus esittää ajoissa ennen sen tuomioistuimen ratkaisun tekemistä, jonka purkamista haettiin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 62 artiklan mukainen suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista koskeva hakemus, seuraavat huomautukset: sillä ei ensinnäkään ollut tiedossaan "tosiseikkoja", joihin se olisi voinut vaatimuksessaan nojautua. Sillä ei missään tapauksessa ollut ainakaan velvollisuutta aloittaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 62 artiklan mukaista menettelyä, joka on vapaaehtoinen eikä pakollinen. Purkamishakemuksessa mainitut muotovirheet ovat lisäksi sellaisia, joita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin valvoo viran puolesta, ja sen olisi viran puolesta pitänyt määrätä aloitettavaksi suullinen käsittely uudelleen. Lopuksi valittaja esittää käytännön perustelun: vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli antanut tuomion DSM:n kanteesta 17.12.1991, oli selvää, että sen sisältö oli muokattu lopulliseen muotoon ennen 10.12.1991, ja teksti oli sen jälkeen ollut käännettävänä. Suullisen käsittelyn uudelleen aloittaminen ei siis näiden seikkojen vuoksi ollut mahdollista.

14. e) Valittaja riitauttaa valituksenalaisen määräyksen 19 kohdan, jossa todettiin, että "purkamishakemuksen esittäjän mainitsemat muutokset ja lisäykset - - olivat riittävän ilmeisiä - - ." DSM toistaa aluksi, etteivät kyseiset tosiseikkoja koskeneet väitteet olleet ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa tarkoitettuja "tosiseikkoja". Se huomauttaa myös, ettei luokittelulla "riittävän ilmeisiksi" ole mitään käytännön merkitystä ja että kyseinen luokittelu on epätäsmällinen. DSM katsoo, että kyseinen luokittelu on pääosin lainattu asiassa Consorzio Cooperative d'Abruzzo vastaan komissio annetusta tuomiosta,(7) jossa puhutaan "erityisen vakavista ja ilmeisistä virheistä". Kyseiseen tuomioon liittynyttä päättelyä ei valittajan mukaan voida sellaisenaan soveltaa nyt käsiteltävään asiaan. Polypropeenipäätöstä rasittavat virheet eivät olleet ilmeisiä. Virheet eivät tulleet ilmi päätöksen kohteina olleille yhtiöille tiedoksi annettua päätöstekstiä lukemalla, sillä ainoastaan tiettyjen sanojen typografinen asettelu oli erilainen. Kysymys siitä, rasittivatko riidanalaista päätöstä olennaiset muotovirheet, on selvittämättä, eivätkä DSM ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kykene vastaamaan siihen ainakaan siten, että vastaus olisi ilmeinen. Lisäksi toisin kuin asiassa Consorzio Cooperative d'Abruzzo vastaan komissio annetussa tuomiossa,(8) nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisessa päätöksessä luodaan velvollisuus eikä oikeutta; tämän vuoksi se on valittajan mukaan voitava todeta mitättömäksi, vaikka sen virheet eivät ole ilmeisiä.

15. f) Valittaja riitauttaa valituksenalaisen määräyksen 20 kohdan katsoessaan, että siinä rikotaan tuomioistuinten ratkaisujen perusteluja koskevia yhteisön oikeussääntöjä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi kyseisessä kohdassa, että "PVC-tapauksissa annettu tuomio sellaisenaan samoin kuin purkamishakemuksen esittäjän komissiolle 5.5.1992 lähettämä kirje ja se, ettei kyseiseen kirjeeseen vastattu, ovat merkityksettömiä - - ."

16. Valittajan mukaan kirje, jonka se lähetti komissiolle 5.5.1992 ja se, ettei kirjeeseen vastattu, ovat aivan erityisen tärkeitä nyt käsiteltävän asian ratkaisemiseksi. Kuten PVC-tapauksissa annetusta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta käy ilmi, asianosaisten ei tällaisissa tapauksissa tarvitse esittää täydellistä näyttöä virheistä, joihin ne vetoavat, vaan ainoastaan ne todisteet, jotka niillä on niissä olosuhteissa käytettävissä. Valittajan mukaan ei ole myöskään yhteisön oikeuden vastaista, että asianosaiset hakevat tuomion purkamista silloin, kun niillä on pelkkiä epäilyksiä sellaisten ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa tarkoitettujen uusien tosiseikkojen olemassaolosta, jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti oikeudenkäynnin tulokseen. DSM:n mukaan ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan tarkoitus on tällainen. Valittaja katsoo, että tällainen tulkintatapa on välttämätön erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa uudet tosiseikat eivät ole vielä tiedossa sen vuoksi, että komissio on kieltäytynyt antamasta hallussaan olevaa todistusaineistoa.

17. g) Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin laiminlöi myös velvollisuutta perustella tuomioistuimen ratkaisut, kun se kieltäytyi tutkimasta purkamishakemusta; kyseinen menettely on oikeuskäytännön vastainen, sellaisena kuin DSM oikeuskäytäntöä tulkitsee. DSM vetoaa tältä osin polypropeenitapauksissa annettuihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen muihin tuomioihin, erityisesti niihin, jotka annettiin 10.3.1992.(9)

18. h) Valittaja katsoo ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen loukanneen yhdenvertaisuusperiaatetta, kun se ei toisin kuin PVC-tapausten yhteydessä halunnut tutkia purkamishakemusta DSM:n antamien tietojen perusteella. PVC-tapausten yhteydessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli määrännyt prosessinjohtotoimista ja kehottanut komissiota esittämään tiettyjä ratkaisevia todisteita riidanalaista päätöstä mahdollisesti rasittavien muotovirheiden olemassaolosta. Niiden todisteiden perusteella, jotka komissio oli lopulta esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle, valittajat olivat voineet saada selville komission PVC-päätöstä rasittaneet olennaiset muotovirheet, joihin ne saattoivat vedota ja joiden perusteella kyseinen päätös kumottiin. DSM väittää, että se vetosi purkamishakemuksessaan yhtä vakaviin epäilyksiin kuin ne, joihin PVC-tapausten kantajat olivat vedonneet; nyt käsiteltävässä tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kuitenkaan määrännyt prosessinjohtotoimista eikä myöskään perustellut kieltäytymistään.

19. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin loukkasi valittajan mukaan yhdenvertaisuusperiaatetta myös käsitellessään oikeudellisesti eri tavalla yrityksiä, jotka olivat nostaneet kanteen polypropeenipäätöksestä. On tunnettua, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin julisti polypropeenitapauksissa antamansa tuomiot kolmena eri päivänä: kolmen yrityksen osalta 24.10.1991, neljän yrityksen (mm. valittajan) osalta 17.12.1991 ja muiden yritysten osalta 10.3.1992. DSM huomauttaa, että on väistämätöntä, että ainoastaan viimeksi mainitut saattoivat tutustua PVC-asioissa annettuun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioon, joka julistettiin 27.2.1992, ennen kuin ne valittivat niitä koskeneesta tuomiosta. Tämä seikka on valittajan mukaan erityisen merkityksellinen, ja sillä syrjitään yrityksiä, joiden kanteet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisi 24.10. ja 17.12.1991 antamillaan tuomioilla.

20. Valittaja huomauttaa edelleen, ettei ole mitään hyväksyttävää perustetta julistaa tuomioita eri päivinä, kun on kyse yhdistetyistä asioista. Se väittää myös, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin myöntää valituksenalaisen määräyksen 18 kohdassa kohdelleensa DSM:ää oikeudellisesti eri tavalla kuin yrityksiä, joiden osalta se julisti tuomion 10.3.1992; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, ettei kyseinen ero ole merkityksellinen, koska merkitykseltään ratkaisevat tosiseikat olivat DSM:n tiedossa jo ennen PVC-tapauksissa annetun tuomion julistamista. Valittaja viittaa edellä esittämäänsä arviointiin tukeakseen väitettään, jonka mukaan kyseinen päättely on virheellinen. Lopuksi se huomauttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisellä jaostolla, joka antoi ratkaisun purkamishakemuksesta, oli tiedossaan PVC-tapausten oikeudenkäynnissä esiin tulleet seikat erityisesti sen jälkeen, kun kyseisen tuomioistuimen toinen jaosto oli määrännyt edellä mainituista prosessinjohtotoimista, joilla komissiota kehotettiin esittämään tiettyä todistusaineistoa.

21. i) Valittaja väittää lopuksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin rikkoi yhteisön oikeutta, kun se ei toisin kuin PVC-tapausten yhteydessä antamassaan tuomiossa esittämissään päätelmissä todennut, että asianosaiset voivat vedota riidanalaisen päätöksen mitättömyyttä koskeviin perusteisiin tai väitteisiin milloin tahansa määräaikojen päätyttyäkin ja että ne on tutkittava viran puolesta. Se vetoaa tältä osin PVC-tapausten yhteydessä annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 68 kohtaan, josta voidaan sen mielestä päätellä seuraavaa: riidanalaisen päätöksen mitättömyyttä koskeva peruste on ehdoton, joten asianosaiset voivat vedota siihen milloin tahansa määräaikojen päätyttyäkin, ja yhteisöjen tuomioistuinten on tutkittava se viran puolesta. Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on määrättävä uusista prosessinjohtotoimista silloin, kun ne ovat tarpeen kyseisten perusteiden oikeellisuuden tutkimiseksi, toisin kuin voidaan päätellä tulkittaessa kirjaimellisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64-67 artiklaa. Hyväksyttävä peruste sille, että poiketaan kyseisten määräysten sanamuodosta, sisältyy valittajan mukaan PVC-tapausten yhteydessä annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 71-77 kohtaan, joissa puhutaan siitä, että "taataan oikeusjärjestyksen vakaus ja niiden oikeussubjektien oikeusturva, joita yhteisön toimielinten päätökset koskevat". Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kieltäytyi tuomionpurkuhakemuksen tutkinnan yhteydessä tutkimasta, rasittivatko polypropeenipäätöstä olennaiset muotovirheet, ja määräämästä tarvittaessa uusista prosessinjohtotoimista, se ei tässä tilanteessa valittajan mukaan täyttänyt asianmukaisesti laillisuusvalvontaa koskevaa tehtäväänsä. DSM väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi joka tapauksessa pitänyt tutkia viran puolesta, oliko polypropeenipäätös mitätön.

B Valittajan valitusperusteet

a) Tutkittavaksi ottaminen

22. Komissio vaatii vastineessaan yhteisöjen tuomioistuinta jättämään valituksen kokonaan tutkimatta, koska se ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Se arvioi, että valitus koskee sitä, onko olemassa "uusi tosiseikka" tai pelkästään "seikka", jonka perusteella tuomioistuimen ratkaisu voitaisiin purkaa. Sen mukaan kysymys on kuitenkin tosiseikkoja koskeva eikä oikeuskysymys, eikä siihen sen vuoksi ETY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan määräysten mukaan voida pätevästi vedota muutoksenhakuvaiheessa.

23. Komissio huomauttaa toissijaisesti, että DSM:n vaatimus, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuimen olisi määrättävä komissio palauttamaan maksettu sakko, on jätettävä tutkimatta perustamissopimuksen 176 artiklan vastaisena.

b) Aiheellisuus

24. Komissio väittää, että DSM:n valitus on joka tapauksessa aiheeton.

i) Aluksi se tarkastelee valittajan toisessa perusteessaan esittämiä kysymyksiä ja huomauttaa seuraavaa:

25. Valituksen vastapuoli toteaa, ettei väitteellä, jonka mukaan polypropeenipäätöstä ei ollut esitetty komission jäsenten kollegiolle hollanninkielisenä alkuperäisversiona, ole käytännön merkitystä. Ratkaisevaa on sen sijaan tietää, oliko komission jäsenten kollegio todella tehnyt kyseisen päätöksen yhdellä viidestä todistusvoimaisesta kielestä; päätöstä ei tarvitse välttämättä tehdä erikseen kaikkina alkuperäisinä kieliversioina. Koska polypropeenipäätöksen ranskankielinen luonnos annettiin komission jäsenten kollegiolle, joka hyväksyi sen, menettelymääräyksiä ei näin ollen ole rikottu.

26. Komissio huomauttaa väitteestä, joka koski kilpailuasioista vastaavalle komission jäsenelle polypropeenipäätöksen hollanninkielisen sanamuodon laatimiseksi lainvastaisesti annettua valtuutusta, että sen mielestä tässä tapauksessa ei ollut kyse valtuutuksesta, koska päätös oli jo tehty yhdellä todistusvoimaisista kielistä. Vaikka kyseessä olisi ollut valtuutus, se olisi kuitenkin joka tapauksessa ollut mahdollista, koska kyseessä oli puhtaasti täytäntöönpanotoimi. Komissio lisää toissijaisesti, ettei nyt käsiteltävässä asiassa ole näytetty toteen, että polypropeenipäätöksen hollanninkielisen sanamuodon olisi laatinut kilpailuasioista vastaava komission jäsen valtuutuksen perusteella.

27. Valituksen vastapuoli väittää komission työjärjestyksen 12 artiklan mukaisen päätöksen todistusvoimaiseksi saattamisen puuttumisesta, ettei kolmansille osapuolille synny oikeuksia kyseisen määräyksen perusteella. Se, jolle komission päätös on osoitettu, ei voi vedota kyseisen määräyksen noudattamatta jättämiseen eikä työjärjestyksen noudattamatta jättämiseen ylipäätään vaatiakseen siihen liittyvän päätöksen kumoamista. Se ei myöskään voi vedota siihen, ettei päätöksen todistusvoimaiseksi saatettua alkuperäiskappaletta ole liitetty sen kokouksen pöytäkirjaan, jonka aikana kyseinen päätös tehtiin.

28. Komissio huomauttaa siitä, että perustamissopimuksen 192 artiklassa tarkoitettu täytäntöönpanokelpoisuus puuttuisi sillä perusteella, ettei polypropeenipäätöksen hollanninkielistä alkuperäisversiota ole olemassa, että tällainen tulkinta 192 artiklasta on virheellinen. DSM:lle tiedoksi annettu päätös oli joka tapauksessa täytäntöönpanokelpoinen.

29. Lopuksi komissio vetoaa niiden muutosten osalta, joita polypropeenipäätökseen väitetään tehdyn päätöksenteon jälkeen, yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön,(10) josta käy ilmi, että on joka kerta ratkaisevaa tutkia, ovatko kyseiset muutokset päätöksentekijän tahdon vastaisia. Koska saman päätöksen eri kieliversioista on tehtävä keskenään yhdenmukaiset, saattaa joka tapauksessa olla välttämätöntä muuttaa niitä jälkikäteen.

30. Lopuksi komissio huomauttaa, että kaikki edellä mainitut kysymykset menevät varsinaista purkamishakemusta koskevien kysymysten ulkopuolelle. Yhteisöjen tuomioistuinten arviointi rajoittuu kyseisissä tapauksissa valittajan väitteiden tutkimiseen niiden edellytysten perusteella, joista määrätään ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa. Vaikka kaikki edellä mainitut menettelyä koskevat laiminlyönnit ja sääntöjenvastaisuudet olisivat olemassa, ne eivät kuitenkaan vaikuttaisi komission polypropeenipäätöksen pätevyyteen, koska ne koskevat niitä menettelysääntöjä, joilla määrätään komission sisäisestä toiminnasta, eikä kolmansille, joita tehdyt päätökset koskevat, synny niiden perusteella oikeuksia. Niitä, joille päätös on osoitettu, sitoo se päätöksen sanamuoto, joka niille annettiin tiedoksi ja jolla on vaikutuksia niin kauan kuin sitä ei ole peruutettu tai muutettu.

ii) Toiseksi komissio vastaa DSM:n valitusperusteisiin.

31. Ensimmäisen ja toisen valitusperusteen osalta komissio katsoo valittajan moittivan virheellisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä tutki ensin, millä hetkellä purkamishakemuksen esittäjä sai tiedon niistä seikoista, joihin purkamishakemuksessa vedottiin, ja vasta sen jälkeen, olivatko kyseiset tosiseikkoja koskeneet väitteet ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa tarkoitettuja "tosiseikkoja". Kyseisessä määräyksessä edellytetään kumulatiivisesti yhtäältä, että vedotaan "merkitykseltään ratkaiseviin tosiseikkoihin", ja toisaalta, etteivät kyseiset tosiseikat ole olleet purkamishakemuksen esittäneen asianosaisen ja yhteisöjen tuomioistuinten "tiedossa" ennen tuomion antamista. Tämän vuoksi oli perusteltua, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin keskittyi tutkimaan, olivatko DSM:n purkamishakemuksessaan esittämät tosiseikkoja koskeneet väitteet sen tiedossa ennen 17.12.1991, jolloin annettiin se tuomioistuimen ratkaisu, jonka purkamista haettiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella oli mahdollisuus tutkia ensin edellytys, joka koski asianosaisen ja yhteisöjen tuomioistuimen tietämättömyyttä niistä seikoista, joihin vedottiin, ennen kuin se tutkisi, jos se lopuksi osoittautuisi tarpeelliseksi, olivatko kyseiset väitteet "merkitykseltään ratkaisevia tosiseikkoja".

32. Valituksen vastapuoli väittää kolmannen, neljännen ja viidennen valitusperusteen osalta seuraavaa: valittaja toimii kyseisissä perusteissa ristiriitaisesti ja peruuttaa alkuperäiset väitteensä, sellaisina kuin ne oli esitetty sen purkamishakemuksessa. Kolmannessa ja viidennessä valitusperusteessa DSM väittää, etteivät alun perin purkamishakemuksessa esitetyt tosiseikkoja koskeneet väitteet olleet "tosiseikkoja", vaan ainoastaan olettamuksia, eikä niissä viitata polypropeenipäätöstä rasittaviin erityisen vakaviin muotovirheisiin vaan virheisiin, jotka eivät olekaan ilmeisiä vaan ainoastaan mahdollisia. Valittajan neljäs peruste kohdistuu lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevaan arvioon; valituksen vastapuolen mukaan kyseinen peruste on jätettävä tutkimatta. Komissio katsoo joka tapauksessa, että purkamishakemuksessa esitetyt seikat olivat DSM:n tiedossa ennen kanteesta annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion antamista eli ennen 17.12.1991. Koska DSM:n asianajaja oli osallistunut PVC-tapausten kirjalliseen ja suulliseen käsittelyyn, hän kykeni saamaan ratkaisevat seikat tietoonsa jo 19.7.1989, jolloin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistiin kumoamisperusteet, joihin kantajat olivat vedonneet PVC-tapauksissa, tai ainakin 10.12.1991, jolloin kyseisiin tapauksiin liittynyt suullinen käsittely päättyi.

33. Komissio yhtyy kuudennen valitusperusteen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 20 kohdassa esittämiin perusteluihin.

34. Seitsemäs ja kahdeksas valitusperuste nojautuvat valituksen vastapuolen mukaan ratkaisevien menettelysääntöjen virheelliseen tulkintaan. Niissä lähdetään siitä väärästä ajatuksesta, että yhteisöjen tuomioistuinten olisi noudatettava purkamishakemuksen osalta samanlaista menettelyä kuin kannetta käsitellessään.

35. Yhdeksäs valitusperuste liittyy väitteeseen, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi kohdellut DSM:ää syrjivästi, kun se ei antanut yhdistetyissä asioissa tuomioita samana päivänä. Komissio väittää, ettei yhteisön oikeudessa ole mitään sellaista menettelyllistä tai aineellista sääntöä, jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle asetettaisiin tällainen velvollisuus. Valittajalla oli joka tapauksessa tiedossaan seikat, joihin se vetoaa, viimeistään 10.12.1991 eli ennen kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi ratkaisun sen polypropeenipäätöksestä nostamasta kanteesta.

36. Valittaja väittää kymmenennessä valitusperusteessaan, että sen mukaisesti, mitä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut PVC-tapauksissa antamassaan tuomiossa, sen olisi pitänyt tutkia viran puolesta, rasittivatko polypropeenipäätöstä sellaiset olennaiset muotovirheet, joiden vuoksi päätös olisi mitätön. Sen mukaan kuin komissio tulkitsee PVC-tapauksissa annettua ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiota, tuomioistuinten viran puolesta harjoittama valvonta on kuitenkin tarpeen vain niissä tapauksissa, joissa asianosaiset ovat esittäneet "riittävää selvitystä", jonka perusteella voidaan olettaa riidanalaisen päätöksen olevan mitätön.

III Arvioni asianosaisten perusteista ja perusteluista

A Komission esittämä oikeudenkäyntiväite

37. Mielestäni on järkevää tutkia ensin komission esittämä oikeudenkäyntiväite. Aluksi on huomautettava, että ETY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan mukaan muutosta voidaan hakea "vain oikeuskysymyksiä koskevilta osin. Muutoksenhaun perusteena voi olla yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta puuttuva toimivalta, asian käsittelyssä yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, joka on hakijan etujen vastainen, tai yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunut yhteisön oikeuden rikkominen." Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 113 artiklan 2 kohdassa ja 116 artiklan 2 kohdassa kielletään valittajaa muuttamasta valituksessaan tai vastauksessaan oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Komission mukaan purkamishakemus on jätettävä kokonaan tutkimatta sillä perusteella, että siinä esitetään tosiseikkoja koskeva kysymys eikä oikeuskysymys, koska se koskee yksinomaan sitä, vedottiinko ensimmäisessä oikeusasteessa sellaiseen "uuteen tosiseikkaan", jonka perusteella tuomioistuimen ratkaisu, jonka purkamista haetaan, saatettaisiin joutua purkamaan.

38. Tämä kysymys voi kuitenkin mielestäni ensi arviolta mahdollisesti kuulua muutoksenhakutuomioistuimen harjoittamaan valvontaan. ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan tulkinta ja tosiseikkojen luonnehdinta käsitteillä " - - merkitykseltään ratkaiseva tosiseikka, joka ei ole ollut - - uutta käsittelyä pyytävän asianosaisen tiedossa - - " edellyttävät oikeudellista arviota, jota voidaan valvoa muutoksenhaun yhteydessä. Toisaalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat toteamukset ja tosiseikkojen arviointi eivät kuulu muutoksenhakutuomioistuimen valvontaan, joten näihin seikkoihin nojautuvat perusteet on jätettävä tutkimatta. Tämän vuoksi valitusta ja jokaista esitetyistä perusteista on tulkittava sen määrittelemiseksi, onko kyseessä oikeudellisen käsitteen " - - merkitykseltään ratkaiseva tosiseikka, joka ei ole ollut - - uutta käsittelyä pyytävän asianosaisen tiedossa - - ", virheellinen tulkinta, jota koskevaa kysymystä on edellä todetulla tavalla valvottava muutoksenhaun yhteydessä,(11) vai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisevia tosiseikkoja koskeva virheellinen toteamus tai arvio, jota ei voida valvoa(12) muutoksenhakuvaiheessa.(13)

B DSM:n esittämät valitusperusteet

DSM:n valituksen ja siihen sisältyvien perusteiden tarkastelun perusteella voidaan nyt käsiteltävässä asiassa tehdä seuraavat päätelmät:

39. Kaikissa valitusperusteissa nojaudutaan mielestäni virheelliseen oletukseen, koska ne perustuvat valituksenalaisen määräyksen virheelliseen tulkintaan ja käsitykseen ja niiden yhteisön oikeuden prosessia koskevien sääntöjen virheelliseen tulkintaan, jotka koskevat purkamishakemusta ja valitusta muutoksenhakukeinoina.(14) DSM nojautuu päättelyssään tarkemmin sanoen ensimmäisessä valitusperusteessa omaksumaansa ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan(15) tulkintaan. Sen mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voinut tutkia, millä hetkellä valittaja oli saanut tiedon purkamishakemuksessa esitetyistä tosiseikoista, ennen kuin se antoi ratkaisun siitä, olivatko nämä seikat edellä mainitussa artiklassa tarkoitettuja "merkitykseltään ratkaisevia tosiseikkoja".

40. Katson kuitenkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen noudattama päättely vastaa täysin ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan sanamuotoa ja tarkoitusta. Jotta purkamishakemus voitaisiin ottaa tutkittavaksi, edellytetään, etteivät seikat, joihin siinä nojaudutaan, olleet valittajan eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tiedossa ennen kuin se tuomio annettiin, jonka purkamista haetaan. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ollut tarpeen, että seikat olisivat olleet tiedossa ennen 17.12.1991, jolloin asiassa T-8/89 julistettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio. Riippumatta siitä, olivatko purkamishakemuksessa mainitut seikat ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklassa tarkoitettuja "tosiseikkoja", oli joka tapauksessa välttämätöntä, että kyseiset seikat olivat DSM:n tiedossa vasta 17.12.1991 jälkeen. Tutkittuaan kyseiset seikat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että ne olivat olleet DSM:n tiedossa aikaisemmin. Tämän vuoksi purkamishakemus oli jätettävä tutkimatta ja kyseisten tosiseikkoja koskevien väitteiden oikeudellinen luokittelu oli muutoin tarpeetonta; oli toisin sanoen tarpeetonta tutkia, olivatko kyseiset tosiseikat asiaa koskevassa yhteisön oikeussäännössä tarkoitettuja "tosiseikkoja".(16)

41. Edellä esitetyn perusteella kolmas ja viides valitusperuste, joissa valittaja väittää, etteivät purkamishakemuksessa esitetyt perustelut ole "tosiseikkoja" vaan ainoastaan polypropeenipäätöstä rasittavia oletettuja mutta ei ilmeisiä virheitä koskevia "epäilyksiä", on jätettävä tutkimatta, ja ne ovat joka tapauksessa tehottomia.

42. Lisäksi toinen valitusperuste, joka koskee valituksenalaisen määräyksen perustelujen riittämättömyyttä, vaikuttaa mielestäni perusteettomalta. DSM väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki ainoastaan muutamia purkamishakemuksessa esitetyistä seikoista eli ne, jotka koskivat polypropeenipäätökseen päätöksenteon jälkeen tehtyjä muutoksia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki kuitenkin kaikki purkamishakemuksen esittäjän tosiseikkoja koskeneet väitteet. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tarkemmin sanoen valituksenalaisen määräyksen 18 kohdassa seuraavaa: " - - purkamishakemuksen esittäjä osallistui kyseiseen istuntoon [kyseessä on PVC-tapausten yhteydessä 10.12.1991 pidetty istunto], ja sitä edusti siellä sama asianajaja kuin oikeudenkäynnissä, jonka perusteella oli annettu 17.12.1991 julistettu tuomio. Tämän vuoksi se olisi voinut esittää ennen tuomion julistamista suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista koskevan vaatimuksen vetoamalla edellä 6 kohdassa mainittuihin seikkoihin - - ." Kyseisessä 6 kohdassa sekä 5 kohdassa, johon siinä viitataan, esitetään kaikki tosiseikkoja koskevat väitteet, joihin purkamishakemuksen esittäjä oli vedonnut. Näin ollen valituksenalaisen määräyksen edellä mainituista kohdista yhdessä luettuina seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli ottanut huomioon kaikki tosiseikkoja koskeneet väitteet, joihin DSM oli perustanut purkamishakemuksensa, kun se totesi, että merkitykseltään ratkaisevat tosiseikat olivat DSM:n tiedossa, koska sen asianajaja oli osallistunut PVC-tapausten yhteydessä pidettyyn istuntoon. Kyseinen valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

43. Neljäs valitusperuste, jossa DSM kieltää, että kyseiset seikat olisivat olleet sen tiedossa ennen purkamishakemuksen kohteena olleen tuomioistuimen ratkaisun julistamista, on osittain jätettävä tutkimatta, ja osittain se on perusteeton. Suurin osa valittajan väitteistä kohdistuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevaan arvioon siitä hetkestä, jolloin se sai tiedon kyseisistä seikoista, ja silloin vallinneista olosuhteista; tosiseikkojen arviointi ei ole ETY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklassa tarkoitettu oikeuskysymys vaan kuuluu alemman tuomioistuimen eli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toimivaltaan.(17)

44. On totta, että kyseinen valitusperuste kohdistuu epäsuorasti myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkintaan siitä, mikä on "tiedossa oleva" seikka, joten se on otettava tutkittavaksi. Kun valitusperustetta tutkitaan tästä näkökulmasta, se on kuitenkin hylättävä perusteettomana. Purkamishakemusta koskevissa yhteisön prosessisäännöissä ei tarkemmin sanoen säädetä edellytyksistä tai rajoista, jotka koskisivat tapaa, jolla seikasta on saatu tieto, tai tekijöistä, joiden perusteella tiedonsaanti voidaan päätellä. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi arvioida tältä kannalta kaikkia todisteita mukaan lukien purkamishakemuksen tekijän tai sen edustajan osallistumista toiseen oikeudenkäyntiin, jolla on toinen kohde ja jonka yhteydessä tulee esiin ratkaisevia tosiseikkoja, joihin purkamishakemuksessa nojaudutaan.(18)

45. Kuudennessa valitusperusteessa valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kieltäytyi ottamasta huomioon ratkaisevina tosiseikkoina ensinnäkin sen, että PVC-tapauksissa julistettiin tuomio 27.2.1992, ja toiseksi sen, ettei komissio vastannut kirjeeseen, jonka DSM lähetti sille 5.5.1992. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi nyt käsiteltävässä asiassa, ettei kyseisten seikkojen perusteella voitu saada selville mitään erillistä "tosiseikkaa", vaan niissä oli herätetty täysin samoja epäilyksiä riidanalaisen päätöksen muodollisesta laillisuudesta kuin ne, jotka olivat tulleet tai joiden oli pitänyt tulla DSM:n mieleen useiden muiden aikaisempien seikkojen perusteella. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että kyseiset epäilyt olivat jo DSM:n tiedossa tai joka tapauksessa olisivat voineet olla sen tiedossa viimeistään 10.12.1991 - eli ennen polypropeenipäätöksestä nostetusta kanteesta ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion antamista - oli siis perusteltua, ettei se ollut ottanut huomioon sellaisia myöhempiä seikkoja tai tosiseikkoja, joiden perusteella saatettiin olettaa näiden muotovirheiden olevan olemassa. Purkamishakemuksen tutkittavaksi ottamista arvioitaessa ratkaisevaa on aina se hetki, jona kyseinen asianosainen sai ensi kerran tiedon "merkitykseltään ratkaisevista tosiseikoista".(19)

46. DSM väittää yhdeksännessä valitusperusteessa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin syrji sitä, koska polypropeenipäätöksestä nostetusta kanteesta annettu tuomio annettiin eri päivänä kuin muut muiden yhtiöiden samasta päätöksestä nostamista kanteista annetut samankaltaiset tuomiot. Yhteisön prosessioikeuden yleisperiaatteen mukaan tuomioistuin kuitenkin päättää omasta prosessistaan ja sillä on täysi vapaus valita päivä, jolloin se antaa tuomionsa. Mistään muustakaan prosessia koskevasta periaatteesta kuten hyvän oikeushallinnon periaatteesta tai yhteisön oikeussubjektien oikeutta oikeussuojaan koskevasta periaatteesta ei voida päätellä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella olisi velvollisuus antaa tuomio kaikissa toisiinsa liittyvissä asioissa samana päivänä, vaikka ne olisivatkin yhdistettyjä asioita.

47. Lopuksi katson, että myös loput kolme valitusperustetta on hylättävä. Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin menetteli virheellisesti ensinnäkin laiminlyödessään purkamishakemuksen tutkimisen ja toiseksi jättäessään määräämättä prosessinjohtotoimista, joiden avulla se olisi voinut tutkia perusteellisemmin polypropeenipäätöksen oletettuja muotovirheitä koskevia epäilyjä, ja kolmanneksi laiminlyödessään tutkia kyseiset virheet viran puolesta DSM:n esittämien seikkojen perusteella; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin rikkoi valittajan mukaan näin menetellessään yhteisön oikeutta ja toimi vastoin PVC-tapauksissa antamassaan tuomiossa tekemiään toteamuksia.

48. Valittajan päättelyssä otetaan virheellinen oikeudellinen lähtökohta, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuinten olisi aina käytettäessä purkamishakemusta muutoksenhakukeinona tutkittava pääasia määräämällä tarpeen vaatiessa sopivista prosessinjohtotoimista ja tutkimalla ne kohdat, joita valvotaan viran puolesta. Edellä mainitun ETY:n tuomioistuimen perussäännön 41 artiklan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 127 artiklan mukaan purkamishakemuksen käsittelevä tuomioistuin ottaa kantaa pääasiaan vain silloin, jos purkamishakemuksen esittäjä on vedonnut merkitykseltään ratkaiseviin tosiseikkoihin, jotka eivät olleet sen tiedossa ennen sen tuomioistuinratkaisun antamista, jonka purkamista haetaan.(20) Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi, että purkamishakemuksen esittäjän tiedossa olivat kaikki tosiseikat, joihin se oli vedonnut "merkitykseltään ratkaisevina tosiseikkoina", kyseiseen perusteeseen pohjautuva valitus oli tämän vuoksi jätettävä tutkimatta, ja oli perusteltua, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkinut pääasiaa.

IV Ratkaisuehdotus

49. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

1) hylkää DSM NV:n valituksen kokonaisuudessaan;

2) velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

(1) - Asia T-8/89 REV, DSM v. komissio, määräys 4.11.1992 (Kok. 1992, s. II-2399).

(2) - Asia T-8/89, DSM v. komissio, tuomio 17.12.1991 (Kok. 1991, s. II-1833).

(3) - Asia IV/31.149 - Polypropeeni (EYVL L 230, s. 1).

(4) - EYVL 1962, 13, s. 204.

(5) - Yhdistetyt asiat T-79/89, T-84/89, T-85/89, T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89, BASF ym. v. komissio, tuomio 27.2.1992 (Kok. 1992, s. II-315).

(6) - Ks. edellä alaviite 5.

(7) - Asia 15/85, Consorzio Cooperative d'Abruzzo v. komissio, tuomio 26.2.1987 (Kok. 1987, s. 1005).

(8) - Mainittu edellä alaviitteessä 7.

(9) - Kyseessä ovat asiassa T-9/89, Hüls v. komissio, asiassa T-10/89, Hoechst v. komissio ja asiassa T-11/89, Shell v. komissio annetut tuomiot (Kok. 1992, s. II-499, II-629 ja II-757).

(10) - Asia 131/86, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, tuomio 23.2.1988 (Kok. 1988, s. 905).

(11) - Esimerkkeinä mainittakoon, että yhteisöjen tuomioistuin on muutoksenhaun yhteydessä valvonut käsitteitä "huollettavana oleva lapsi" (asia C-70/91 P, neuvosto v. Brems, tuomio 7.5.1992, Kok. 1992, s. I-2973), "anteeksiannettava erehdys" (asia C-195/91 P, Bayer v. komissio, tuomio 15.12.1994, Kok. 1994, s. I-5619), "riittävän ilmeinen tuottamus", jonka perusteella syntyy sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu (asia C-220/91 P, komissio v. Stahlwerke Peine-Salzgitter, tuomio 18.5.1993, Kok. 1993, s. I-2393), perustamissopimuksen 86 artiklassa tarkoitettu "vaikuttaminen" jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (yhdistetyt asiat C-241/91 P ja C-242/91 P, RTE ja ITP v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. I-743) ja "virkavirheestä aiheutuneen henkisen kärsimyksen korvaaminen" (asia C-119/94 P, Coussios v. komissio, tuomio 1.6.1995, Kok. 1995, s. I-1439).

(12) - Ks. esim. asia C-346/90 P, F v. komissio, tuomio 8.4.1992 (Kok. 1992, s. I-2691); yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitun oikeuskäytännön mukaan ei voida ottaa tutkittavaksi perustetta, jolla pyritään riitauttamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tapa arvioida sellaisen komitean tekemien toteamusten lääketieteellistä luonnetta, jonka tehtävänä on antaa arvio siitä, aiheutuuko työkyvyttömyys ammattitaudista.

(13) - Komission toissijaisesta vaatimuksesta, jonka mukaan yksi valituskirjelmään sisältyneistä vaatimuksista oli jätettävä tutkimatta, on täsmennettävä seuraavaa: valittaja vaatii ensinnäkin sen 4.11.1992 annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksen kumoamista, jolla hylättiin valittajan 17.12.1991 annettua ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen alkuperäistä tuomiota koskenut purkamishakemus, ja valittajalla on oikeus menetellä näin, mitä komissiokaan ei kiistä. Tarkastelen jäljempänä perusteita käsiteltyäni ja edellyttäen, ettei yhteisöjen tuomioistuin katso kyseisten perusteiden tai edes yhden niistä olevan perusteltuja, muiden vaatimusten tutkittavaksi ottamista, ja näihin vaatimuksiin kuuluu muun muassa maksetun sakon palauttamista koskeva vaatimus, jota komissio vastustaa.

Tältä osin on vain huomautettava, että komission väitteet näyttävät saavan jonkin verran tukea oikeuskäytännöstä. Yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut, ettei sillä ole toimivaltaa ryhtyä muiden yhteisön toimielinten tehtäviin sisällyttämällä tuomiolauselmaansa kyseisille toimielimille osoitettuja pakkotäytäntöönpanotoimia tai määräyksiä (ks. asia 141/84, De Compte v. parlamentti, tuomio 20.6.1985, Kok. 1985, s. 1951, 22 kohta ja asia 53/85, AKZO Chemie v. komissio, tuomio 24.6.1986, Kok. 1986, s. 1965, 23 kohta).

(14) - Tässä tilanteessa voitaisiin soveltaa yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 119 artiklaa, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuin voi hylätä valituksen perustellulla määräyksellä, jos valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset jäävät selvästi täyttymättä tai jos valitus on selvästi perusteeton.

(15) - Kyseistä määräystä sovelletaan analogisesti niihin purkamishakemuksiin, jotka on saatettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäviksi sen työjärjestyksen 125 artiklan perusteella.

(16) - On ollut tapauksia, joissa yhteisöjen tuomioistuin on purkamishakemusta käsitellessään todennut, että esitetyt tosiseikkoja koskeneet perustelut olivat olleet joko yhteisöjen tuomioistuimen (asia 1/60, Acciaieria Ferreira di Roma v. EHTY:n korkea viranomainen, tuomio 10.5.1960, Kok. 1960, s. 351) tai valittajan tiedossa (asia C-130/91 REV, ISAE/VP ja Interdata v. komissio, tuomio 7.3.1995, Kok. 1995, s. I-407). On ollut myös tapauksia, joissa tosiseikat eivät todellakaan olleet yhteisöjen tuomioistuimen ja kyseisen asianosaisen tiedossa mutta joissa kyseisillä tosiseikoilla ei ollut merkitystä asian ratkaisun kannalta (ks. asia C-295/90 REV, neuvosto v. parlamentti ym., tuomio 20.10.1992, Kok. 1992, s. I-5299 ja asia 107/79 REV, Schuerer v. komissio, tuomio 24.11.1983, Kok. 1983, s. 3805). Yhteisöjen tuomioistuin on usein vedonnut samaan aikaan molempiin edellytyksiin (asiat 285/81 REV I ja REV II, Geist v. komissio, tuomiot 5.4.1984, Kok. 1984, s. 1789 ja asia C-130/91 REV II, ISAE/VP ja Interdata v. komissio, tuomio 16.1.1996, Kok. 1996, s. I-65).

(17) - Valittaja ei myöskään vetoa siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi vääristänyt todistusaineistoa, eikä näytä tällaista toteen, mikä kuuluisi muutoksenhaun yhteydessä harjoitettavan valvonnan alaan (ks. asia C-136/92 P, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994, Kok. 1994, s. I-1981, 49 kohta).

(18) - "Tosiseikasta" on voitu saada tieto täysin sattumalta: ks. asia 116/78 REV, Bellintani ym. v. komissio, tuomio 10.1.1980 (Kok. 1980, s. 23).

(19) - Purkamishakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tai purkamishakemuksen esittäjän "täydellinen tietämättömyys": ks. edellä alaviitteessä 18 mainittu asiassa Bellintani ym. v. komissio annettu tuomio. Asianosainen, joka ei ole saanut ajoissa seikkaa tietoonsa oman tuottamuksensa vuoksi, ei myöskään voi vedota myöhäiseen tiedonsaantiin saadakseen suullisen käsittelyn aloitetuksi uudelleen. Ks. asia 56/70, Mandelli v. komissio, tuomio 21.1.1971 (Kok. 1971, s. 1). Purkamishakemuksen esittäjä oli vedonnut Italian viranomaisten kertomukseen, josta se oli saanut tiedon vasta alkuperäisen oikeudenkäynnin päätyttyä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei valittaja ollut voinut olla tietämätön kyseisen kertomuksen olemassaolosta ja ettei mikään ollut estänyt sitä " - - ehdottamasta yhteisöjen tuomioistuimelle - - asian selvittämistoimea, joka olisi koskenut kyseisen asiakirjan ja kaikkien sellaisten muiden asian kannalta merkityksellisten tietojen esittämistä, jotka mahdollisesti olivat Italian viranomaisten hallussa". Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi purkamishakemuksen näillä perusteluilla.

(20) - Tuomionpurku on ylimääräinen muutoksenhakukeino, jonka tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat ankarat, eikä sitä voida pitää saman asian toisena pääasiaa koskevana valvontakeinona. Tämä käy ilmi yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä: ks. edellä mainitussa asiassa Bellintani ym. v. komissio (alaviite 18) ja asiassa ISAE/VP ja Interdata v. komissio (alaviite 16) annetut tuomiot.

Full & Egal Universal Law Academy