EUR-Lex -  61996CC0048 - FI - Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Cosmas 13 päivänä marraskuuta 1997. - Windpark Groothusen GmbH & Co. Betriebs KG vastaan Euroopan yhteisöjen komissio. - Muutoksenhaku - Energia-alan rahoitustuki - Thermie-ohjelma - Oikeus täyteen oikeussuojaan - Perusteluvelvollisuus - Oikeus tulla kuulluksi - Harkintavalta. - Asia C-48/96 P.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset

I Alkutoteamukset

1 Esillä olevassa tapauksessa yhtiö Windpark Groothusen GmbH & Co. Betriebs KG (jäljempänä Windpark) on toimittamallaan valituksella hakenut yhteisöjen tuomioistuimelta muutosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston asiassa Windpark Groothusen vastaan komissio 13.12.1995 antamaan tuomioon(1) (jäljempänä valituksenalainen tuomio).

2 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hylännyt kanteen, jolla oli ensinnäkin vaadittu kumottavaksi 13.1.1994 tehty komission päätös, jolla komissio oli jättänyt myöntämättä valittajalle rahoitustukea Thermie-ohjelman yhteydessä, ja toiseksi vaadittu komission velvoittamista tekemään uusi päätös.

II Tosiseikat

3 Valituksenalaisen tuomion 1-16 kohdasta selviävät seuraavat tosiseikat.

4 Neuvosto antoi 29.6.1990 energiateknologioiden edistämisestä Euroopassa asetuksen N:o 2008/90 (Thermie-ohjelma)(2) (jäljempänä Thermie-asetus). Thermie-ohjelma koostuu 17 soveltamisalasta, joista yksi on tuulienergia.

5 Komissio aloittaa Thermie-asetuksen 8 artiklan mukaisen menettelyn valittavien hankkeiden yksilöimiseksi, ja sen on julkaistava Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä kutsu hankkeiden esittämisestä. Sellaisten hankkeiden valitsemisessa, joiden kokonaiskustannukset ylittävät 500 000 ecua, komissiota avustaa jäsenvaltioiden edustajista koostuva komitea (jäljempänä Thermie-komitea), joka antaa lausuntonsa komission sille esittämästä toteutettavia toimenpiteitä koskevasta suunnitelmasta. Jos komission päättämät toimenpiteet eivät ole Thermie-komitean lausunnon mukaisia, komission on annettava neuvostolle heti tieto tällaisista toimenpiteistä. Thermie-asetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti neuvosto voi sitten tehdä komission päätöksestä poikkeavan päätöksen.

6 Vuoden 1993 osalta komissio julkaisi 16.7.1992 Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä(3) tiedonannon rahoitustuen myöntämisestä energiateknologiaa edistäviin hankkeisiin - Thermie-ohjelma. Komissio kehotti kiinnostuneita esittämään sille 1.12.1992 mennessä hankkeet, joista voitaisiin valita ne, joille mahdollisesti myönnettäisiin rahoitustukea vuonna 1993. Komissio ilmoitti myös Thermie-asetuksen 8 artiklan 2 kohdan edellyttämällä tavalla ensisijaisina pidettävät alat, joita olivat "energiasäästöt ja CO2-päästöjen vähentäminen rakennuksista" ja "kaupunkiliikenteen integroidun hallinnon järjestelmät". Lisäksi komissio mainitsi, että ensinnäkin hankkeiden esittämisessä noudatettavia yksityiskohtia ja toisaalta valinnan edellytyksiä koskevia tietoja, valintakriteereitä ja muita asiaankuuluvia tietoja sisältävä asiakirja oli saatavissa komission yksiköistä.

7 Windpark on yhtiö, jonka tarkoituksena on rakentaa tuulivoimala Emdenin lähelle Groothuseniin Saksaan ja hyödyntää tätä voimalaa.

8 Kantaja esitti 27.11.1992 komissiolle hakemuksen, jossa se pyysi 1 933 495 ecun suuruista tukea tuulivoimalan rakentamiseksi.

9 Komissio vastaanotti noin 700 ehdotusta. Energia-asioiden pääosasto laati maaliskuussa 1993 asiakirjan, jossa se arvioi näitä ehdotuksia. Tuulienergia-asioiden tekninen komitea tutki näitä ehdotuksia 5.4.1993 ja Thermie-komitea tutki niitä 3. ja 4.6.1993.(4)

10 Komissio päätti 19.7.1993 myöntää rahoitustukea kaikkiaan 137 hankkeelle. Samassa päätöksessään se laati myös "varallaololuettelon" 49 korvaavasta hankkeesta. Tuulienergia-alan 52 hankkeesta 11 hanketta sai rahoitustukea ja 8 otettiin varallaololuetteloon. Tätä päätöstä koskeva lyhyt tiedonanto julkaistiin 24.7.1993 Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.(5) Kuten valituksenalaisessa tuomiossa todetaan, tiedonannossa ilmoitettiin seuraavaa:

"Komissio on äskettäin päättänyt, että

- Thermie-ohjelman yhteydessä 129 182 448 ecun määrä kohdistetaan rahoitustukena 137:lle energiateknologian edistämishankkeelle (liite I),

- perustetaan 49:n varasijalla olevan hankkeen varallaololuettelo (liite II).

Liitteistä I ja II on mahdollista saada jäljennökset kirjallisella pyynnöllä seuraavasta osoitteesta: - - ."

11 Komissio ilmoitti 5.8.1993 Windparkille, että sen hanke oli otettu "täydentävään luetteloon hankkeista, joille voidaan myöntää rahoitustukea ennen 31.12.1993, jos tähän on käytettävissä tarpeeksi määrärahoja, erityisesti jos jo rahoitustukea saavia hankkeita ei toteutettaisikaan". Tämän kirjeen liitteen mukaan kyseisen hankkeen rahoitustuen enimmäismääräksi oli vahvistettu 918 028 ecua. Komissio korosti, että vaikka hanke otettiin täydentävään luetteloon, ei tämä ollut mikään sitoumus komission taholta eikä komissio ole vastuussa niistä mahdollisista seurauksista, jotka voisivat aiheutua sen mahdollisesta lopullisesta päätöksestä olla myöntämättä Windparkille rahoitustukea.

12 Windpark lähetti 9.8.1993 komissiolle faksin, jossa se pyysi lisätietoja samoin kuin lupaa aloittaa työt. Euroopan yhteisöjen yhteystoimisto Niedersachsenissa ilmoitti Windparkille, että sen hanke oli varallaololuettelossa ja että sen mahdollisuus saada rahoitustukea ratkeaisi syyskuussa tai myöhemmin samana vuonna.

13 Komissio ilmoitti Windparkille 13.1.1994 päivätyllä kirjeellään, ettei tämän hankkeelle voitu myöntää rahoitustukea vuonna 1993, koska talousarviossa ei ollut vastaavia määrärahoja.

14 Windpark vastasi tähän kirjeeseen 9. ja 23.2.1994 päivätyillä kirjeillään ilmaisten pettymyksensä ja vaatien, että "menettely ja 13.1.1994 tehty päätös on tutkittava uudelleen huolellisesti". Komissio vastasi näihin kirjeisiin 16.3.1994 päivätyllä kirjeellään vahvistaen 5.8.1993 ja 13.1.1994 päivättyjen kirjeidensä sisällön.

15 Windpark vaati 17.3.1994 toimittamassaan kanteessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan komission 13.1.1994 tekemän päätöksen, velvoittamaan komission tekemään uuden päätöksen, jossa sen on sovellettava yhteisöjen tuomioistuimen vahvistamia oikeusperiaatteita ja velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16 Komissio vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta hylkäämään kanteen perusteettomana ja velvoittamaan Windparkin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

17 Tehtyään eron toisaalta komission 19.7.1993 tekemän päätöksen ja toisaalta 13.1.1994 päivättyyn komission Windparkille osoittamaan kirjeeseen sisältyneen päätöksen välillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että Windparkin kanne voidaan ottaa tutkittavaksi vain siltä osin kuin se kohdistui jälkimmäiseen päätökseen (17 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi Windparkin esittämät kumoamisperusteet, joita olivat: 1) olennaisten muotomääräysten rikkominen, koska päätös ei ollut riittävästi perusteltu, 2) perustamissopimuksen soveltamista koskevien olennaisten oikeussääntöjen rikkominen, koska kantajan oikeutta tulla kuulluksi ei ollut kunnioitettu, ja 3) harkintavallan väärinkäyttö, koska kantajan hakemus oli hylätty ilman näkyvää syytä tuomiossa mainituilla perusteilla.

III Asianosaisten vaatimukset valitusmenettelyssä

18 Valittajana oleva Windpark (jäljempänä valittaja) on yhteisöjen tuomioistuimeen toimittamallaan esillä olevalla valituksella hakenut muutosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioon ja vaatinut tuomioistuinta: a) kumoamaan valituksenalaisen tuomion, b) kumoamaan komission, eli vastaajan, päätökset, joilla jätettiin myöntämättä valittajalle rahoitustukea Thermie-ohjelman yhteydessä (päätöksestä ilmoitettiin valittajalle energia-asioista vastaavan pääosaston 13.1.1994 päivätyssä kirjeessä, joka täydensi energia-asioiden pääosaston 5.8.1993 päivättyä kirjettä), c) velvoittamaan komissiota tekemään sellaisen uuden päätöksen valittajan hyväksi, jossa valittajalle myönnetään 918 028 ecun suuruinen rahoitustuki ja jossa sovelletaan yhteisöjen tuomioistuimen vahvistamia oikeusperiaatteita, ja lopuksi d) velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut kummassakin oikeusasteessa.

19 Vastaaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta: a) hylkäämään valituksen ja b) velvoittamaan valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut tässä oikeusasteessa.

IV Valituksen tueksi esitetyt perusteet

20 Valittaja vaatii ensimmäisen oikeusasteen antaman valituksenalaisen tuomion kumoamista ja esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta: a) sen oikeutta täyteen oikeussuojaan on loukattu, b) EY:n perustamissopimuksen 173 artiklan viidettä kohtaa on sovellettu väärin kanteen nostamista koskevan määräajan alkamishetken osalta, c) perustamissopimuksen 190 artiklassa tarkoitettua perusteluvelvollisuutta on rikottu, d) Windparkin oikeutta tulla kuulluksi on loukattu, e) harkintavaltaa on käytetty väärin ja f) perustamissopimuksen 175 artiklan kolmatta kohtaa, 173 artiklan neljättä kohtaa ja 176 artiklaa on rikottu.

A Täyden oikeussuojan saamista koskevan oikeuden loukkaaminen

21 Valittajan ensimmäisen valitusperusteen mukaan valituksenalainen tuomio täytyy kumota, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut sen oikeutta täyteen oikeussuojaan.(6) Erityisesti kantajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt virheellisesti eron (ks. valituksenalaisen tuomion 22 kohta) toisaalta sen komission 19.7.1993 tekemän päätöksen, jossa myönnettiin 137:lle energiateknologian edistämishankkeelle rahoitustukea yhteensä 129 182 448 ecua (liite I) ja jossa vahvistettiin varallaololuettelo 49 korvaavasta hankkeesta (liite II), ja toisaalta 13.1.1994 päivättyyn kirjeeseen sisältyvän päätöksen välillä. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tämän eron perusteella tutkinut kanteen ainoastaan 13.1.1994 tehdyn päätöksen osalta ja jättänyt sen tutkimatta 19.7.1993 tehtyä päätöstä koskevilta osin määräajan noudattamatta jättämisen takia, minkä seurauksena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tutkinut jälkimmäisen vaatimuksen osalta kumoamisperusteita, ja siten Windpark ei ole saanut oikeussuojaa.

22 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi (23 kohta), että komission 19.7.1993 tekemä päätös oli lopullinen siltä osin kuin se koskee niiden hankkeiden tutkimista ja valintaa, joita on tarkoitus tukea Thermie-ohjelman yhteydessä vuonna 1993. Tämä tuomioistuin totesi, että vuoden 1993 lopussa hankkeita ei ollut tutkittu uudelleen ja että ainoa tässä vaiheessa esille tuleva kysymys oli se, oliko määrärahoja vielä käytettävissä, vai oliko kaikki rahoitustukea saavat hankkeet toteutettu ja siten talousarviossa käytettävissä olevat varat käytetty loppuun. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi myös (23 kohta), että vaikka komissio oli ilmoittanut valittajalle 5.8.1993 lähettämässään kirjeessä, että se varaa itselleen mahdollisuuden muuttaa päätöstään talousarviossa käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti, oli todettava, että valittajan hanke ei tuolloin ollut 137 valitun hankkeen joukossa, ja siten komissio oli hylännyt Windparkin rahoitustukihakemuksen.

23 Edellä mainitut komission päätökset, eli 1) 19.7.1993 tehty päätös, jossa myönnettiin rahoitustukea 137:lle energiateknologian edistämishankkeelle, joihin valittajana olevan Windparkin hanke ei kuulunut, ja 2) 13.1.1994 päivättyyn kirjeeseen sisältynyt päätös, sellaisina kuin ne on valituksenalaisessa tuomiossa esitetty ja oikein luokiteltu, ovat kaksi eri komission päätöstä.

24 Siltä osin kuin on osoitettu, että Windpark sai tiedon komission ensimmäisen, 19.7.1993 tehdyn päätöksen sisällöstä 5.8.1993, kuten tullaan myöhemmin yksityiskohtaisemmin esittämään, 17.3.1994 nostettua kannetta ei ole nostettu määräajassa.

25 Tämän johdosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi täysin oikein, että on tehty kaksi eri komission päätöstä(7) ja että Windparkin kanne voitiin ottaa tutkittavaksi vain siltä osin kuin se koski jälkimmäistä, 13.1.1994 päivättyyn kirjeeseen sisältynyttä päätöstä, kun taas siltä osin kuin kanne koski 19.7.1993 tehtyä päätöstä, jossa valittajan hankettaan koskevasta rahoitustuesta tekemä hakemus oli olennaisilta osiltaan hylätty, kanne oli nostettu määräajan jälkeen. Tästä seuraa, että vastakkaiset väitteet täytyy hylätä perusteettomina, kun taas siltä osin kuin vaatimus koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikkojen arviointia, valitusperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi.(8)

26 Valittajan väite, jonka mukaan komissio " - - saattoi myöntää enintään 918 028 ecun suuruista rahoitustukea", on myös hylättävä kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä väite koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikkojen arviointia, ja toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin nimenomaisesti vahvisti toisin, kuten komissio perustellusti väittää. Tarkemmin sanottuna ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi (8 kohta) seuraavaa: "Komissio ilmoitti 5.8.1993 kantajalle, että kantajan hanke oli otettu 'täydentävään luetteloon hankkeista, joille voidaan myöntää rahoitustukea ennen 31.12.1993, jos tähän on käytettävissä tarpeeksi määrärahoja, erityisesti jos jo rahoitustukea saavia hankkeita ei toteutettaisikaan'. Tämän kirjeen liitteen mukaan kyseisen hankkeen rahoitustuen enimmäismääräksi oli vahvistettu 918 028 ecua. Komissio korosti, että vaikka hanke otettiin täydentävään luetteloon, ei tämä ollut mikään sitoumus komission taholta eikä komissio ottaisi mitään vastuuta mahdollisista seurauksista, jotka voisivat aiheutua sen mahdollisesta lopullisesta päätöksestä olla myöntämättä kantajalle rahoitustukea."

27 Edellä mainitun valituksenalaisen tuomion 8 kohdan perusteella on selvää, että valittaja tiesi jo 5.8.1993 tehdyn päätöksen nojalla, että määrärahoja ei välttämättä ole käytettävissä ja että sen olisi pitänyt valittaa tästä päätöksestä, jolla loukattiin sen etua.(9) Näin ollen valittaja toistaa väitteillään ne perusteet, jotka se oli esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle ja joiden oli katsottu olevan perusteettomia, ja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta tutkimaan ne uudelleen, mitä vaatimusta ei voida valituksen yhteydessä ottaa tutkittavaksi.(10)

28 Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

B Perustamissopimuksen 173 artiklan viidennen kohdan virheellinen soveltaminen

29 Valittajan toisen valitusperusteen mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut väärin perustamissopimuksen 173 artiklan viidettä kohtaa. Tarkemmin sanottuna valittaja katsoo, että vaikka oletettaisiinkin, että komissio on hylännyt rahoitustukihakemuksen kokonaisuudessaan 19.7.1993 tekemässään päätöksessä, kanteen nostamista koskevaa kahden kuukauden määräaikaa on noudatettu nostettaessa kanne 17.3.1994. Tukeakseen tätä väitettä valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 9 ja 28 kohdassa esittämien perustelujen välillä on ristiriita.

30 Valittaja huomauttaa, että kuten valituksenalaisen tuomion 9 kohdassa todetaan, valittaja oli pyytänyt 9.8.1993 lähetetyllä faksilla lisätietoja. Komissio ei ollut vastannut tähän pyyntöön. Windparkin mukaan komission olisi pitänyt päätellä tästä pyynnöstä, että Windpark ei ollut ymmärtänyt 5.8.1993 päivätyn ilmoituksen merkitystä, ja ilmoittaa valittajalle päätöksen täsmällinen sisältö. Koska komissio vastasi ensimmäisen kerran tähän pyyntöön 13.1.1994 päivätyssä kirjeessään, määräajan on katsottava alkaneen kulua tästä ajankohdasta.

31 Lisäksi valittaja väittää, että koska päätöstä ei ole julkaistu eikä annettu sille tiedoksi, kanteen nostamista koskeva määräaika alkaa vasta siitä kun se on saanut päätöksestä tiedon, eli 13.1.1994 päivätystä kirjeestä. Valittaja katsoo, että perustamissopimuksen 173 artiklan viidettä kohtaa on tulkittava ankarasti, ja siten kumoamiskanteen nostamista koskeva määräaika alkaa siitä, kun henkilö, jota asia koskee erikseen, todellisuudessa saa tiedon tällaisesta päätöksestä, eikä siitä, kun tällä henkilöllä on ollut mahdollisuus saada siitä tieto. Valittajan mukaan oikeusvaltiota koskevien periaatteiden mukaan asianomaiselta ei voida vaatia, että hänen on otettava selvää päätöksestä ja sen perusteluista, vaan hänelle on pyynnöstä annettava päätös.(11)

32 Seuraavaksi tarkastellaan sitä, missä määrin perustamissopimuksen 173 artiklan viidettä kohtaa on sovellettu väärin, eli toisin sanoen katsotaan, mistä ajankohdasta alkaa määräaika komission päätöksen riitauttamiseksi.

33 Ensinnäkin on huomautettava, että yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen todennut, että kun päätöstä ei ole julkaistu eikä annettu tiedoksi, kanteen nostamista koskeva määräaika alkaa kulua vasta siitä hetkestä lähtien, kun se, jota asia koskee, on saanut täsmällisen tiedon kyseisen toimenpiteen sisällöstä ja perusteluista, jotta hän voi nostaa tällaisesta päätöksestä kanteen.(12) Tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan "sen, joka tietää itseään koskevasta toimenpiteestä, on pyydettävä kyseisen toimenpiteen tekstiä kokonaisuudessaan kohtuullisessa ajassa".(13)

34 Tämä vakiintunut oikeuskäytäntö huomioon ottaen voidaan arvioida, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan,(14) että valittaja sai elokuussa 1993 tiedon niistä seikoista, joiden perusteella sen olisi tullut toimia, ottaen huomioon, että sille ilmoitettiin, että sen hanke oli otettu täydentävään luetteloon ja ettei tämä ollut mikään sitoumus komission taholta (8 kohta).

35 Valituksenalaisen tuomion ristiriitaisuuksien osalta voidaan todeta, ettei valituksenalaisen tuomion 9 ja 28 kohdan välillä ole minkäänlaista ristiriitaa, kuten komissiokin on aiheellisesti korostanut. Tarkemmin sanottuna ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tuomion 28 kohdassa, että "kantaja ei ollut käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja pyytänyt koko päätöstä ja yksilöllisiä selvityksiä päätöksestä, jossa sen hanke suljettiin pois niiden 137 hankkeen joukosta, joille myönnettäisiin rahoitustukea vuonna 1993".

36 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on vahvistanut (9 kohta), että "kantaja lähetti 9.8.1993 komissiolle faksin, jossa se pyysi lisätietoja", mutta se ei pyytänyt, että 19.7.1993 tehdyn päätöksen teksti kokonaisuudessaan ilmoitettaisiin sille. Valittaja ei myöskään reagoinut Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistuun tiedonantoon(15) eikä pyytänyt yksilöllisiä selvityksiä siltä osin kuin sen hanke oli kirjattu varallaololuetteloon (täydentävä luettelo). Valittaja saattoi saada rahoitustukea vain "jos tähän on käytettävissä tarpeeksi määrärahoja, erityisesti jos jo rahoitustukea saavia hankkeita ei toteutettaisikaan".(16) Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi nimenomaisesti (9 kohta), että valittaja "pyysi lisätietoja samoin kuin lupaa aloittaa työt". Toisin sanoen, vaikka valittaja tiesi 19.7.1993 tehdystä päätöksestä, jonka se väittää loukkaavan etujaan, valittaja ei kuitenkaan pyytänyt tätä päätöstä.(17)

37 Tästä seuraa, että siltä osin kuin valittajan väitteet koskevat valituksenalaisen tuomion ristiriitaisia perusteluita, valitusperusteen tätä osaa koskevat väitteet on hylättävä perusteettomina.

38 Tästä seuraa, että toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

C Perusteluvelvollisuuden loukkaaminen

39 Kolmannen valitusperusteensa yhteydessä valittaja väittää, että vuoden 1993 talousarviossa oli varattu 174 000 000 ecua Thermie-ohjelmaa varten. Tästä summasta 129 000 000 ecua oli varattu energiateknologiaa edistäviin hankkeisiin. Valittaja viittaa seuraavaksi Thermie-kertomuksen johdantoon, jonka mukaan vuonna 1993 myönnettiin 140 000 000 ecua rahoitustukena 139 hankkeelle ja samalla myönnettiin 34 000 000 ecua liitännäistoimenpiteitä varten. Ottaen huomioon, että 19.7.1993 tehdyssä päätöksessä myönnettiin noin 129 000 000 ecua 137 hankkeelle, valittaja katsoo, että noin 11 000 000 ecua oli jaettu ilman, että ne olisi myönnetty tiettyihin hankkeisiin.

40 Lisäksi valittaja väittää, että Thermie-kertomuksen johdannossa ei tehdä eroa Thermie-asetuksen 2 artiklassa tarkoitettujen tiedottamishankkeiden ja 4 artiklassa tarkoitettujen kohdehankkeiden välillä. Valittaja katsoo myös, että tätä eroa ei ole tehty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa toimitetussa oikeudenkäynnissä eikä talousarvio-ohjelmassa. Valittaja väittää joka tapauksessa, että vaikka 19.7.1993 jälkeen talousarviossa varatut varat oli myönnetty kohdehankkeille, komission olisi pitänyt verrata näitä hankkeita valittajan hankkeisiin voidakseen antaa päätöksen ja perustella valintansa.

41 Valittaja korostaa vielä, että 19.7.1993 tehdystä komission päätöksestä, jossa valittajan hakemus on kokonaisuudessaan hylätty, ei käy ilmi sen perustelut, ja siten sen kumoaminen on perusteltu. Lisäksi valittaja väittää, että komission 13.1.1994 päivätyssä kirjeessä ei toisteta päätöksen tekstiä kokonaan ja että päätöksen perustelu, eli määrärahojen loppuminen, on virheellinen, koska komissiolla oli 31.12.1993 saakka käytettävissään 10 817 552 ecua tiettyihin kohdehankkeisiin. Valittajan mukaan tästä seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että 13.1.1994 päivättyyn kirjeeseen sisältynyt päätös ei ollut perusteltu.

42 Tukeakseen väitteitään siitä, että komission perustelu, jonka mukaan 19.7.1993 jälkeen käytettävissä olevat määrärahat Thermie-ohjelmaan on myönnetty tietyille "kohdehankkeille", on virheellinen, valittaja vetoaa komission jäsen Papoutsisin Euroopan parlamentille 29.4.1994 antamaan kirjallisen kysymyksen vastaukseen.(18)

43 Lisäksi valittaja esittää, että koska Thermie-kertomuksen johdannosta käy ilmi, että, toisin kuin 19.7.1993 tehdyssä päätöksessä on todettu, komissio on myöntänyt tuulienergia-alalla rahoitustukea 2 189 356 ecua neljälle varallaololuettelossa olevalle hankkeelle, jotka eivät olleet kohdehankkeita, ilman että Thermie-komitea olisi osallistunut menettelyyn, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että tämä summa kuului kohdehankkeisiin myönnettyyn tukeen.(19)

44 Seuraavaksi valittaja väittää, vedoten Papoutsisin vastaukseen Euroopan parlamentille, että 13.1.1994 päivätty kirje oli tiedoksianto Windparkille 13.12.1993 tehdystä päätöksestä, joka ei ole esitettyjen asiakirjojen joukossa. Myöskin tästä syystä on todettava, että 13.12.1993 tehtyä päätöstä(20) ei ole perusteltu ja että siinä on käytetty harkintavaltaa väärin.

45 Valittajan väitteet, jotka koskevat tätä valitusperustetta, voidaan jakaa kolmeen peräkkäin tarkasteltavaan osaan. Ensiksi tarkastellaan väitteitä, jotka koskevat komissiolle kuuluvan perusteluvelvollisuuden laajuutta 13.1.1994 tehdyn päätöksen osalta, ja sitten sitä, miten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi kyseessä olevia määräyksiä. Sen jälkeen tutkitaan sitä, missä määrin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen soveltaessaan Thermie-asetusta ja viitatessaan kohdehankkeisiin, jotka saivat rahoitustukea, ja lopuksi tarkastellaan sitä, missä määrin se on esittänyt tosiseikat virheellisesti ja jättänyt arvioimatta perustavanlaatuista tosiseikkaa koskevan väitteen, minkä seurauksena valituksenalainen tuomio pitäisi kumota.

a) Perusteluvelvollisuuden laajuus

46 Perusteluvelvollisuuden loukkaamista koskeva valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi vain siltä osin kuin se kohdistuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaiseen tuomioon eikä komission riidanalaiseen toimeen. Tätä valitusperustetta tutkittaessa on kuitenkin syytä, kuten edellisessä kohdassa todettiin, tarkastella komission riidanalaiseen päätökseen kohdistuvan sen velvollisuuden laajuutta, jonka mukaan päätös on perusteltava täydellisesti ja oikein. Tältä osin haluaisin todeta seuraavaa.

47 Ensinnäkin on huomautettava, että perustamissopimuksen 190 artiklan mukaan yhteisön toimielinten toimet on perusteltava. Vakiintuneen oikeuskäytännön(21) mukaan perustamissopimuksen 190 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy "kyseisen säädöksen, päätöksen tai muun toimenpiteen luonteen mukaan. Perusteluissa on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava yhteisön toimielimen tekemän riidanalaisen toimenpiteen perustelut siten, että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviää sen syyt ja että yhteisöjen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta. Lisäksi tästä oikeuskäytännöstä seuraa, ettei voida vaatia, että toimenpiteen perusteluissa on esitettävä kaikki asiaan liittyvät eri tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joista toimenpiteessä on kysymys, jos toimenpide pysyy sen asiayhteyskokonaisuuden rajoissa, jonka osa se on".

48 Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut myös vakiintuneesti,(22) että "perusteluvelvollisuutta on arvioitava erikseen kunkin tapauksen olosuhteiden, erityisesti toimen sisällön, esitettyjen perusteluiden luonteen sekä niiden henkilöiden tiedontarpeen perusteella, joille toimi on osoitettu tai joita toimi perustamissopimuksen 173 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetulla tavalla koskee suoraan ja erikseen".

49 Esillä olevassa tapauksessa on huomattava, että Thermie-ohjelman kaltaiseen rahoitustukiohjelmaan osallistuminen toimittamalla rahoitusta koskeva hakemus ei luo tällaisen tuen hakijalle mitään oikeuksia eikä etua, edellyttäen kuitenkin, että valintamenettelyä noudatetaan joka kerta kokonaisuudessaan ja että hakemus on käsitelty objektiivisesti ja puolueettomasti. Näin on myös hakemuksen hylkäämisen osalta, joka ei muuta asianomaisen oikeudellista asemaa. Tämä vaikuttaa riittäviä perusteluja koskevaan velvollisuuteen. Perusteluvelvollisuuden noudattaminen edellyttää, että hakijalle tiedotetaan siitä, että sen hanke on tutkittu ja että siitä on annettu määrätyssä menettelyssä päätös. Valittajan väite, jonka mukaan perusteluissa pitäisi mainita ne syyt, joiden vuoksi toiset hankkeet ovat menneet sen hankkeen edelle, on perusteeton.(23) Tästä näkökulmasta tarkasteltuna riidanalaista päätöstä ei siten rasita mikään virhe, joka oikeuttaisi sen kumoamisen.

50 Voidaan todeta, että komission 13.1.1994 tekemässä päätöksessä, joka on pätevästi riitautettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, on noudatettu perusteluvelvollisuutta, koska esillä oleva asia koskee valintamenettelyä, jossa on osallisena lukuisia yrityksiä ja jossa asianomaiset tiesivät etukäteen valintaperusteet. Lisäksi neuvoa-antava komitea (Thermie-komitea), jonka oli annettava puoltava lausunto tuen myöntämisestä vain tiettyjen hankkeiden osalta, osallistui rahoitustuen myöntämismenettelyyn; komission piti periaatteessa noudattaa tätä lausuntoa Thermie-asetuksen mukaisesti (10 artiklan 1 kohta),(24) ja lisäksi kilpailun tulokset julkaistiin, minkä takia rahoitustukihakemuksen hylkäävää päätöstä oli turha perustella henkilökohtaisesti ja yksityiskohtaisesti.(25) Tämä ei kuitenkaan estä asianomaisia pyytämästä valintamenettelyn tuloksia Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistun tiedonannon mukaisesti.

51 Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan (45 kohta), että komission 13.1.1994 Windparkille antama tiedoksianto sisältää riittävät ja oikeat perustelut eli sen, että käytettävissä olleet määrärahat olivat loppuneet kyseiseen päivään mennessä siten, että Windparkin hanketta ei voitu tukea. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aiheellisesti hylännyt perusteettomana Windparkin kanneperusteen, joka koski perustelujen riittämättömyyttä, siltä osin kuin kysymyksessä oli 13.1.1994 päivätty kirje.

b) Thermie-asetuksen virheellinen soveltaminen

52 Komissio korostaa tässä yhteydessä, että ne neljä hanketta, joille myönnettiin rahoitustukea 19.7.1993 tehdystä päätöksestä poiketen, oli kirjattu Thermie-komitean lausunnon jälkeen varallaololuetteloon, ja päinvastoin kuin valittajan hankkeessa, niissä kaikissa "toimii vähintään kaksi eri jäsenvaltioihin sijoittautunutta riippumatonta yritystä yhdessä"(26). Näin ollen niille oli Thermie-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan annettava etusija. Lisäksi komissio väittää, että Windparkin hankkeelle, joka oli luonteeltaan tiedottamishanke,(27) ei voitu myöntää rahoitusta "erityishankkeille"(28) varatuista määrärahoista. Komission mukaan Thermie-asetuksen 2 ja 4 artiklan mukaisesti rahoitustukea saavien hankkeiden erottelu johtuu asetuksesta itsestään eikä näistä artikloista johtuvaa hankkeen luokittelua voida kyseenalaistaa.

53 Komission mukaan kohdehankkeista 13.12.1993 tehtyä päätöstä edelsi tarjouskilpailu, joka koski kohdehanketta kaasun puhdistusta kuumakäsittelyllä.(29) Tässä päätöksessä myönnettiin 12 653 339 ecua kohdehankkeiden täytäntöönpanoon. Koska valittajan hanke oli tiedottamishanke, se ei saanut rahoitustukea.

54 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti tältä osin (44 kohta), että " - - voidakseen tehdä 13.1.1994 päivättyyn kirjeeseen sisältyneen päätöksen komission oli selvitettävä vain se kysymys, oliko talousarviossa vielä käytettävissä määrärahoja vai oliko kaikki rahoitustukea saavat hankkeet toteutettu ja siten talousarviossa käytettävissä olevat varat käytetty loppuun. Vaikkakin on totta, että heinäkuussa 1993 Thermie-ohjelmaa koskevassa talousarviossa oli vielä käytettävissä määrärahoja sen jälkeen, kun päätös tiettyjen hankkeiden rahoittamisesta oli tehty, nämä varat jaettiin kuitenkin komission mukaan tämän vuoden viimeisinä kuukausina 'kohdehankkeisiin', eikä tämän jälkeen vuoden 1993 lopussa ollut enää käytettävissä määrärahoja".

55 Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että aineellisia oikeussääntöjä (Thermie-asetus) ei ole sovellettu väärin ottaen huomioon, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut eroon kohdehankkeiden, jotka lopulta saivat rahoitustukea, ja muiden sellaisten hankkeiden välillä, jotka eivät olleet kohdehankkeita, kuten valittajan hanke. Tästä seuraa, että valittajan vastakkaiset väitteet on hylättävä perusteettomina.

c) Tosiseikkoja koskeva virhe

56 Ensiksi on todettava, että komission jäsen Papoutsisin vastausta, johon valittaja vetoaa vastauskirjelmässään, ei voida ottaa huomioon riippumatta siitä, onko valittajan mainitsemaa asiakirjaa todellisuudessa olemassa ja onko vuoden 1996 huhtikuussa pidetty Euroopan parlamentin Thermie-ohjelmaa käsittelevä erityisistunto, ottaen huomioon, että komissio on asettanut epäilyksenalaiseksi näiden olemassaolon. Tarkemmin sanottuna komission jäsenen vastausta ei voida ottaa huomioon, vaikka kyse on uudesta myöhään esiin tulleesta seikasta, joka esitettiin ensimmäistä kertaa vasta valitusvaiheessa, ottaen huomioon, että yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta rajoittuu sen oikeudellisen ratkaisun arviointiin, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut sille esitettyjen kanneperusteiden ja puolustautumisperusteiden nojalla.(30) Lisäksi tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittama sen selvitysaineiston arviointi, joka sille on esitetty, ei ole oikeudellinen kysymys ja siten yhteisöjen tuomioistuimen valvonnan alainen, lukuun ottamatta selvitysaineiston vääristämistä.(31)

57 Tästä seuraa, että valittajan väitteitä ei tältä osin voida ottaa tutkittaviksi.

58 Valittaja väittää lisäksi, että jäljellä oli 10 817 552 ecun suuruinen summa, jota ei ollut jaettu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa ei nimenomaisesti ole mainittu tätä summaa, mutta se on kuitenkin todennäköisesti ottanut sen huomioon todetessaan (44 kohta), että käytettävissä oli vielä määrärahoja. Mielestäni se, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole tuomiossaan maininnut tätä summaa, ei riitä siihen, että tuomiossa olisi kuvattu tosiseikkoja virheellisellä tavalla; tästä syystä tätä väitettä ei voida ottaa tutkittavaksi, koska se koskee tosiseikkojen arviointia, jonka valvonta ei kuulu yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan valitusasteena.

59 Lopuksi valittaja väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa ei mainita mitään siitä, mihin toimenpiteisiin oli ryhdytty sen komissiolle 9.8.1993 lähettämän kirjeen johdosta, ja tämä siksi, ettei siihen ollut vastattu lainkaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei myöskään mainitse tarkkaan, mistä syistä ja mille summille komissio myönsi 10 817 552 ecua tietyille hankkeille, eikä sitä, miksi komissio ei myöntänyt valittajalle 918 028 ecua, kuten komissio oli 5.8.1993 päivätyssä valittajalle osoitetussa kirjeessään päättänyt.

60 Kuten komissio aiheellisesti korostaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomautti (valituksenalaisen tuomion 7 ja 24 kohta), että 19.7.1993 tehtyä päätöstä koskeva lyhyt tiedonanto julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä(32) ja annettiin valittajalle tiedoksi 5.8.1993 päivätyllä kirjeellä.

61 Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että edellä mainituilla valittajan väitteillä ei myöskään näytetä toteen, että valituksenalaista tuomiota rasittaisi virhe siltä osin kuin siinä ei olisi arvioitu olennaista tosiseikkaa, joka, jos oletetaan tämän pitävän paikkansa, johtaisi siihen, että kanne olisi ollut oikeutettu. Nämä väitteet on näin ollen hylättävä. Päinvastaisessa tapauksessa pääasia tutkittaisiin uudelleen, mikä on valitusmenettelyn periaatteita vastaan.

62 Edellä olevasta seuraa, että kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

D Windparkin oikeus tulla kuulluksi ja sen rikkominen

63 Valittaja väittää, että jokaisella henkilöllä, jota päätös koskee suoraan ja erikseen, on yhteisön oikeuden perustavanlaatuisten periaatteiden mukaan oikeus tulla kuulluksi siten, että hän voi ilmaista kantansa niistä oikeudellisista seikoista ja tosiasiaseikoista, jotka ovat häntä vastaan ja jotka muodostavat hänen hakemuksensa hylkäävän päätöksen. Vetoamalla tuomioistuimen oikeuskäytäntöön(33) valittaja arvioi, että oikeus tulla kuulluksi on myönnettävä "riippumatta mahdollisista käytännön vaikeuksista".

64 Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, että komissio voi olla kuulematta henkilöitä, joita asia koskee, sellaisessa rahoitustukimenettelyssä, jossa tukia koskevat edellytykset on julkaistu ennakolta siten, että asianomaisten itsensä on arvioitava, voidakseen esittää tukea koskevan hakemuksen, täyttävätkö ne rahoitustuen myöntämisedellytykset.

65 Valittaja korostaa tällä tavalla, että kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, sen hanke oli kirjattu varallaololuetteloon ja täytti rahoitustuen myöntämiselle asetetut edellytykset samoin kuin ne 137 hanketta, jotka lopulta valittiin. Valittaja on tarkentanut myös suullisessa käsittelyssä, että jos komissio olisi antanut sille mahdollisuuden tulla kuulluksi, se olisi voinut esittää ne syyt, jotka olisivat saaneet komission myöntämään sen hankkeelle rahoitustuen.

66 Valittaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt arviointivirheen katsoessaan, että valittajan oikeutta tulla kuulluksi ei ole rikottu sillä perusteella, että valittaja ei ollut pyytänyt komissiolta ylimääräisiä selvityksiä (valituksenalaisen tuomion 49 kohta), kun taas se on valituksenalaisen tuomion 9 kohdassa todennut, että tällaisia selvityksiä oli pyydetty 9.8.1993 lähetetyllä faksilla.

67 Lopuksi valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti ollut ottamatta huomioon 10 817 552 ecun summaa, jonka komissio oli myöntänyt kohdehankkeille 19.7.-31.12.1993, mistä Windparkia olisi myös täytynyt kuulla.

68 Valittajan väitteet tuovat esille sen ongelman, kuten myös Thermie-ohjelman puitteissa myönnetyn rahoitustuen yhteydessä, että missä määrin asianomaisilla on oikeus tulla kuulluksi ennen sellaisen päätöksen tekemistä, jossa myönnetään rahoitustuki vain tietyille hankkeille sulkien pois toiset hankkeet.

69 Voidaan katsoa, että valittajan perustelut eivät kuitenkaan ole omiaan asettamaan kyseenalaiseksi valituksenalaisen tuomion 48-50 kohdan oikeellisuutta, kuten komissiokin aiheellisesti korostaa.

70 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi Windparkin kanneperusteen, jonka mukaan tämän oikeutta tulla kuulluksi(34) oli rikottu, seuraavin perustein (48 kohta): "Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa aluksi, että komissio on selvittänyt Thermie-ohjelman yhteydessä mahdollisesti rahoitustukea saavien hankkeiden esittämisen osalta noudatettavaa menettelyä tiedonantoesitteessään, joka mainittiin 16.7.1992 Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistussa tiedonannossa - - jossa asianosaisia kehotettiin esittämään hankkeensa. Tässä asiakirjassa täsmennetään, että 'kun ehdotus on jätetty, ehdotuksen jättäjiä pyydetään olemaan toimittamatta enää muita tietoja komissiolle, elleivät komission yksiköt niitä nimenomaisesti pyydä'. Sitä paitsi rahoitustukiohjelmia koskevan järjestelmän mukaisesti tällaisen tuen hakijoita ei enää kuulla valintamenettelyn aikana valinnan perustuessa hakijoiden esittämiin asiakirjoihin. Tällainen menettely on asianmukaista sellaisessa tilanteessa, jossa arvioitavana on useita satoja hakemuksia, eikä siinä siten rikota oikeutta tulla kuulluksi."

71 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jatkoi seuraavasti (49 kohta): " - - koska kantaja ei ole pyytänyt komissiolta ylimääräisiä selvityksiä Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 24.7.1993 julkaistun tiedonannon jälkeen, joka koski komission päätöstä antaa rahoitustukea 137 hankkeelle, eikä myöskään 5.8.1993 päivätyn kirjeen jälkeen, komissio ei ollut velvollinen varaamaan kantajalle tilaisuutta tulla kuulluksi ennen kuin kantajalle osoitettiin 13.1.1994 päivätty kirje. Tässäkään suhteessa oikeutta tulla kuulluksi ei ole rikottu."(35)

72 Tämä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi on oikea ottaen huomioon, että sellaisessa hallintomenettelyssä, jossa myönnetään rahoitustukea ja jossa on lukuisia osanottajia, kuten esillä olevassa tapauksessa, mikään ei velvoita antamaan asianomaiselle yritykselle (tässä asiassa valittaja) tilaisuutta esittää kantansa. Kyseistä menettelyä ei nimittäin käytetty rahoitustukea hakevaa toimijaa, tässä tapauksessa Windparkia, vastaan, eikä päätöstä tehty sen käyttäytymiseen liittyvien arviointiperusteiden nojalla(36) vaan yrityksen toimittaman hakemusasiakirjan nojalla.

73 Lisäksi sitä, että yritykselle ei myönnetä rahoitustukea, ei voida Thermie-asetuksessa säädetyn kaltaisessa menettelyssä pitää yrityksen etuun merkittävästi vaikuttavana,(37) eikä se siis tarkemmin sanottuna muuta valittajalle edullista oikeudellista asemaa siten, että päätöksen antava toimielin pyytäisi sitä esittämään kantansa, koska sen oikeuksiin vaikutetaan.(38)

74 Tämän ratkaisun voidaan katsoa johtuvan siitä, että rahoitustukihakemuksen hylkäämisellä ei mahdollisteta sitä, että rahoitustuen hakemishetkellä oleva odotusoikeus muuttuisi tämän tuen saamisoikeudeksi, jonka loukkaaminen tekisi välttämättömäksi edellä mainitun periaatteen noudattamisen. Toisin sanoen tällaisen hakemuksen hylkääminen ei vaikuta epäedullisesti kyseessä olevan toimijan oikeudelliseen asemaan eikä edellä mainitulla tavalla vaikuta kyseiseen toimijaan siten, että päätöksen antavan toimielimen olisi kuultava sitä henkilöä, jonka oikeuksia loukataan.

75 Edellä esitetty huomioon ottaen voidaan todeta, että tässä esillä oleva tapaus selvästi eroaa tapauksesta, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisi asiassa Lisrestal ym. vastaan komissio 6.12.1994 antamassaan tuomiossa(39) ja siitä valituksen perusteella tuomioistuin asiassa komissio vastaan Lisrestal ym. 24.10.1996 antamassaan tuomiossa, johon valittaja vetoaa.(40) Tässä tapauksessa annettua ratkaisua ei voida siirtää esillä olevaan tapaukseen, koska premissi on väärä, ja näin ollen ei näytä siltä, että valituksenalainen tuomio olisi virheellinen.

76 Yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-32/95 P, komissio vastaan Lisrestal ym., 24.10.1996 antamassaan tuomiossa tarkemmin sanottuna todennut, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja jossa voidaan päätyä tälle vastaiseen päätökseen, "on yhteisön oikeuden perustavanlaatuinen periaate, jota on noudatettava, vaikka tästä menettelystä ei olisi annettu mitään määräyksiä - - . Tämä periaate edellyttää, että henkilöt, joille päätös on osoitettu ja joiden etuihin se merkittävästi vaikuttaa, voivat tehokkaasti ilmaista kantansa".(41) Tästä seuraa, että joka kerta kun komissio aikoo vähentää alun perin myönnettyä rahoitustukea, tuensaajan on voitava tehokkaasti ilmaista kantansa niistä seikoista, joihin rahoitustukea vähentävä päätös perustuu.(42)

77 Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aiheellisesti katsonut (50 kohta), esillä olevassa tapauksessa Windparkille ei ollut myönnetty mitään rahoitustukea, koska se oli otettu vain yhteisön rahoitustuen mahdollisten saajien varallaololuetteloon, minkä vuoksi myöskään edellä käsiteltyä ratkaisua ei voida soveltaa Windparkin tapaukseen.

78 Edellä esitetty huomioon ottaen neljäs valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

E Harkintavallan väärinkäyttö

79 Valittajan viidennen valitusperusteen mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole kumonnut komission päätöstä, vaikka komissio on tällä päätöksellään käyttänyt harkintavaltaansa väärin.

80 Valittaja väittää tarkemmin sanottuna, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että komissio on arvioinut hankkeensa oikein, koska komissio oli noudattanut Thermie-komitean lausuntoa. Seuraavaksi valittaja huomauttaa, että Thermie-komitea oli kokoontunut ennen kuin 19.7.1993 päivätty päätös tehtiin. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ottanut tutkittavaksi ennen tätä päivämäärää tapahtuneita tosiseikkoja, sen olisi pitänyt tarkastaa, onko komissio käyttänyt harkintavaltaansa väärin myöntäessään rahoitustukea muille hakijoille 19.7.-31.12.1993. Valittaja korostaa, että koska rahoitustukea oli myönnetty kohdehankkeille (valituksenalaisen tuomion 44 kohta), mutta ei varallaololuetteloon otetuille hankkeille, Thermie-komitea ei osallistunut menettelyyn. Valittaja arvioi, että koska komissio ei ole esittänyt mitään arviointia tässä suhteessa, se on käyttänyt harkintavaltaansa väärin, vaikka sillä onkin laaja harkintavalta. Valittajan mukaan esillä oleva valitusperuste selittyy sillä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on rikkonut periaatetta, jonka mukaan harkintavaltaa on käytettävä ennen päätöksen tekemistä, mitä nyt ei ole tehty.

81 Valittaja väittää, että vaikka komissio on yhtynyt Thermie-komitean lausuntoon, ei voida väittää, että se olisi tehnyt päätöksensä ilman arviointivirhettä, tai että jos arviointi olisi tehty oikein, mitä ei ole osoitettu, ei olisi tehty muunlaista päätöstä.

82 Lisäksi valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole ottanut huomioon sitä, että ne komission itsenäiset tekniset asiantuntijat, jotka ottivat valittajan hankkeen varallaololuetteloon (valituksenalaisen tuomion 56 kohta), ovat voineet jäsenvaltioista riippuvaisina virkamiehinä antaa kansallisten taloudellisten intressien vaikuttaa työhönsä.

83 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tältä osin (58 kohta), että " - - kantaja ei ole esittänyt mitään tosiseikkaa tai oikeudellista seikkaa, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että komission ja Thermie-komitean kantajan hanketta koskevaan harkintaan liittyisi ilmeinen virhe tai harkintavallan väärinkäyttöä".

84 Voidaan lähteä kahdesta toteamuksesta. Ensinnäkin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut, että vain 13.1.1994 päivättyyn kirjeeseen sisältyvää päätöstä vastaan nostettu kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, kuten edellä on mainittu. Toiseksi on todettu, että valittaja ei ollut esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle sääntöjen mukaisesti ja määräajassa sellaista riittävän hyvin sekä oikeudelliselta että aineelliselta kannalta perusteltua selvitysaineistoa, josta selvästi kävisi ilmi, että toimenpidettä tehdessään komissio on käyttänyt harkintavaltaansa väärin eli että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi.(43)

85 On todettava, että valitusmenettelyssä ei voida esittää tällaista selvitysaineistoa, koska muutoin tapaus pitäisi tutkia uudestaan pääasian osalta, mikä ei kuulu valitusmenettelyssä harjoitettavaan valvontaan.

86 Viides valitusperuste on siten hylättävä.

F Perustamissopimuksen 175 artiklan kolmannen kohdan, 173 artiklan neljännen kohdan ja 176 artiklan rikkominen

87 Valittaja esittää kuudennessa valitusperusteessaan, että perustamissopimuksen 175 artiklan kolmatta kohtaa, 173 artiklan neljättä kohtaa ja 176 artiklaa on rikottu, kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon eroja näiden artiklojen mukaisesti nostettavien kanteiden välillä.

88 Valittaja väittää tarkemmin ottaen, että komissio ei ole päättänyt lainmukaisesti sen 27.11.1992 tehdystä hakemuksesta saada 918 028 ecun suuruinen rahoitustuki. Tämän vuoksi valittajalla olisi oikeus nostaa kanne perustamissopimuksen 175 artiklan kolmannen kohdan nojalla. Valittaja korostaa, että tuomioistuimen olisi otettava huomioon se, että 19.7.1993 tehdyssä päätöksessä vahvistetaan, että valittajan hanke voi saada rahoitustukea, koska se oli otettu varallaololuetteloon. Lisäksi valittaja väittää näytetyn toteen, että vuoden 1993 toisella vuosipuoliskolla komissiolla oli käytettävissään vielä 10 817 552 ecua, jotka oli myönnetty varallaololuettelossa oleville hankkeille. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuimen on todettava, että komission on tehtävä tältä osin päätös, ja esitettävä selvitystä päätöksen kannalta merkittävistä seikoista.

89 Edellä on jo esitetty muiden valitusperusteiden hylkäämistä joko siksi, että niitä ei voida ottaa tutkittavaksi, tai siksi, että ne ovat perusteettomia. Tästä seuraa, että on tarpeetonta tutkia kumoamispäätöksen mahdollisia seuraamuksia.

90 Tässä riittää sen mainitseminen, että hylätessään Windparkin vastaavan vaatimuksen (61 kohta) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä(44) todetessaan kantajan vaatimusten osalta, jotka koskevat sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin velvoittaa vastaajana olevan toimielimen "tekemään uuden päätöksen noudattaen yhteisöjen tuomioistuimen vahvistamia oikeusperiaatteita", että "sen tehtävä[nä] ei ole osoittaa määräyksiä toimielimille harjoittamansa laillisuusvalvonnan yhteydessä". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korosti myös perustellusti, että "kyseisen hallintoelimen tehtävänä on toteuttaa kumoamiskanteen perusteella annetun tuomion täytäntöönpanotoimet".

91 Tästä seuraa, että myös viimeinen valitusperuste on hylättävä.

V Ratkaisuehdotus

92 Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

- hylkää valituksen;

- velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

(1) - Asia T-109/94, Windpark Groothusen v. komissio, tuomio 13.12.1995 (Kok. 1995, s. II-3007).

(2) - EYVL L 185, s. 1.

(3) - EYVL C 179, s. 14.

(4) - Tarjouspyyntöjen ensisijaisuus määritettiin siten Thermie-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti saman asetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaista komiteamenettelyä noudattaen.

(5) - EYVL C 200, s. 4.

(6) - Siten kuin tämä oikeus on myönnetty unionisopimuksen F artiklan 2 kohdan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan määräyksissä. Lisäksi valittaja vetoaa asiassa C-393/96 P(R), Antonissen v. neuvosto ja komissio, 29.1.1997 annettuun määräykseen (Kok. 1997, s. I-441, 36 kohta) ja asiassa C-395/95 P, Geotronics v. komissio, 22.4.1997 annettuun tuomioon (Kok. 1997, s. I-2271).

(7) - On huomattava, että valittaja itsekin alun perin teki tämän eron, kuten valituksenalaisen tuomion 17 kohdasta käy ilmi: "Kanteessa esittämissään vaatimuksissa kantaja vaatii ainoastaan komission 13.1.1994 tekemän päätöksen kumoamista. Kuitenkin kantaja on ilmoittanut kantajan vastauksessaan, että siltä osin kuin kantajan esittämät väitteet liittyvät komission aikaisempiin päätöksiin, erityisesti 19.7.1993 tehtyyn päätökseen, on katsottava, että kanne kohdistuu myös niihin."

(8) - Ks. tässä yhteydessä asia C-283/90 P, Vidrányi v. komissio, tuomio 1.10.1991 (Kok. 1991, s. I-4339, 12 kohta); asia C-136/92 P, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994 (Kok. 1994, s. I-1981, 66 kohta); asia C-19/95 P, San Marco v. komissio, määräys 17.9.1996 (Kok. 1996, s. I-4435, 40 kohta) ja asia C-59/96 P, Koelman v. komissio, määräys 16.9.1997 (Kok. 1997, s. I-4809, 31 kohta).

(9) - Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti myös tässä yhteydessä seuraavaa (27 kohta): "Kantaja sai elokuussa 1993 vastaanotettuaan komission 5.8.1993 päivätyn kirjeen tiedon sen päätöksen olemassaolosta, jolla valittiin ne hankkeet, jotka saisivat rahoitustukea vuonna 1993. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämään suulliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantaja myönsi, että se ei tuolloin pyytänyt koko päätöstä eikä vaatinut yksittäisiä selvityksiä, erityisesti siksi, että se arvioi virheellisesti asemansa lupaavaksi. Kantaja selitti vielä suullisessa käsittelyssä, että se ei ollut ymmärtänyt, että 5.8.1993 päivätty kirje merkitsi kieltäytymistä, koska komissio oli ilmoittanut kantajalle, että kantajan hanke oli otettu 'täydentävään' luetteloon. Sitä vastoin kantaja luuli, että sillä oli mahdollisuus saada tukea. Komissio puolestaan vakuutti suullisessa käsittelyssä, että se olisi antanut kantajalle yksilölliset selvitykset, jos kantaja olisi nimenomaisesti pyytänyt tätä komissiolta."

(10) - Ks. esim. asia C-73/95 P, Viho v. komissio, tuomio 24.10.1996 (Kok. 1996, s. I-5457, 25 ja 26 kohta); asia C-244/92 P, Kupka-Floridi v. talous- ja sosiaalikomitea, määräys 26.4.1993 (Kok. 1993, s. I-2041, 7-11 kohta); asia C-26/94 P, X v. komissio, määräys 26.9.1994 (Kok. 1994, s. I-4379, 10-13 kohta) ja edellä alaviitteessä 8 mainittu asia Koelman v. komissio, 52 kohta.

(11) - Valittaja vetoaa tältä osin asiassa C-143/95 P, komissio v. Socurte ym., 9.1.1997 annettuun tuomioon (Kok. 1997, s. I-1). Valittaja vetoaa myös asiassa C-84/94, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, 12.11.1996 annettuun tuomioon (Kok. 1996, s. I-5755, 19 kohta), jossa tuomioistuin muistutti vakiintuneesta oikeuskäytännöstään, jonka mukaan pelkästään neuvoston käytännön perusteella (ja valittajan mukaan siten myös komission) ei voida poiketa perustamissopimuksen määräyksistä, eikä tämä käytäntö voi luoda ennakkotapausta, joka sitoisi yhteisön toimielimiä määritettäessä oikeaa oikeudellista perustaa.

(12) - Ks. esim. asia C-180/88, Wirtschaftsvereinigung Eisen- und Stahlindustrie v. komissio, tuomio 6.12.1990 (Kok. 1990, s. I-4413, 22 kohta); asia 236/86, Dillinger Hüttenwerke v. komissio, tuomio 6.7.1988 (Kok. 1988, s. 3761, 14 kohta); edellä alaviitteessä 11 mainittu asia komissio v. Socurte ym., 31 kohta ja asia C-309/95, komissio v. neuvosto, tuomio 19.2.1998 (Kok. 1998, s. I-655, julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen 30 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

(13) - Ks. esim. edellä alaviitteessä 12 mainitut asia Wirtschaftsvereinigung Eisen- und Stahlindustrie v. komissio, 22-24 kohta; asia Dillinger Hüttenwerke v. komissio, 14 kohta ja asia C-102/92, Ferriere Acciaierie Sarde v. komissio, määräys 5.3.1993 (Kok. 1993, s. I-801, 18 kohta).

(14) - Ks. edellä alaviitteessä 9 toistettu valituksenalaisen tuomion 27 kohta.

(15) - Edellä alaviitteessä 5 mainittu tiedonanto.

(16) - Valituksenalainen tuomio, 8 kohta.

(17) - Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi (3 ja 48 kohta), komission yksiköistä oli saatavissa lomake, johon valittaja oli vedonnut ja joka sisältää toisaalta hankkeiden esittämisessä noudatettavia yksityiskohtia ja toisaalta valinnan edellytyksiä koskevia tietoja, valintakriteereitä ja muita asiaankuuluvia tietoja ja jossa tarkennetaan, että kukaan asianomainen ei voi esittää komissiolle menoja ennen kuin tämä on tehnyt päätöksen rahoitustuen myöntämisestä.

(18) - Valittajan mukaan tässä vastauksessa on viite E-0627/96. Vastauksessa, sellaisena kuin valittaja on siihen vedonnut, sanotaan seuraavaa: a) Thermie-komitean puoltavan lausunnon jälkeen 19.7.1993 tehdyssä komission päätöksessä on varattu 129 180 000 ecua käytettäväksi energiateknologiaa edistäviin hankkeisiin. b) 13.12.1993 tehdyssä komission päätöksessä on varattu 12 980 000 ecua käytettäväksi hankkeiden toteuttamiseen. c) Vuonna 1993 hankkeiden toteuttamiseen on varattu käytettäväksi 138 000 000 ecua. d) 13.12.1993 tehdyssä päätöksessä kolme varallaololuettelossa olevaa hanketta ja kolme muuta hanketta, joista asetuksen N:o 2008/90 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot ovat kirjallisessa menettelyssä sopineet, on valittu tuettavina hankkeina korvaamaan alkuperäisessä luettelossa olleita hankkeita, joista on luovuttu.

(19) - Valittaja on suullisessa käsittelyssä väittänyt, että niiden 137 hankkeen lisäksi, joille rahoitustuki oli alun perin myönnetty, 19.7.1993 tehdyssä päätöksessä lopullisesti yhteensä 14 hankkeelle myönnettiin rahoitustukea.

(20) - Vastauskirjelmässään valittaja puhuu mitä ilmeisimmin erehdyksessä 13.7.1993 tehdystä päätöksestä.

(21) - Ks. esim. asia C-353/92, Kreikka v. neuvosto, tuomio 14.7.1994 (Kok. 1994, s. I-3411, 19 kohta); yhdistetyt asiat C-63/90 ja C-67/90, Portugali ja Espanja v. neuvosto, tuomio 13.10.1992 (Kok. 1992, s. I-5073, 16 kohta) ja asia C-466/93, Atlanta Fruchthandelsgesellschaft ym., tuomio 9.11.1995 (Kok. 1995, s. I-3799, 16 kohta).

(22) - Yhdistetyt asiat 296/82 ja 318/82, Alankomaat ja Leeuwarder Papierwarenfabriek v. komissio, tuomio 13.3.1985 (Kok. 1985, s. 809, 19 kohta).

(23) - Tällaisten muita yrityksiä koskevien vertailutietojen toimittaminen voi olla myös perustamissopimuksen 214 artiklassa tarkoitetulla tavalla liikesalaisuuksien salassapitovelvollisuuden vastainen; ks. tässä yhteydessä asia 53/85, AKZO Chemie v. komissio, tuomio 24.6.1986 (Kok. 1986, s. 1965, 26-28 kohta) ja edellä alaviitteessä 22 mainittu asia Alankomaat ja Leeuwarder Papierwarenfabriek v. komissio, 27 kohta.

(24) - Kun päätöksen tekevällä viranomaisella on harkintavaltaa, perusteluvelvollisuus on ankarampi kuin silloin kun tällä viranomaisella on rajoitettu toimivalta; ks. julkisasiamies Lagrangen 14.5.1964 esittämä ratkaisuehdotus asiassa 66/63, Alankomaat v. korkea viranomainen, tuomio 15.7.1964 (Kok. 1964, s. 1047, s. 1087).

(25) - Voidaan huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut, että kun virkamiehiä otetaan kilpailun perusteella palvelukseen, viranomaisen ei ole pakko perustella päätöstään syrjäytetyille hakijoille; ks. asia 16/64, Rauch v. komissio, tuomio 31.3.1965 (Kok. 1965, s. 179). Yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa 195/80, Michel v. parlamentti, 26.11.1981 antamassaan tuomiossa (Kok. 1981, s. 2861, 27 kohta), joka koski valintalautakunnan päätösten perustelua kilpailussa, jossa on erittäin monta osanottajaa, että ensimmäisessä vaiheessa on hyväksyttävää, jos valintalautakunta antaa hakijoille pelkästään tiedon valinnassa käytetyistä arviointiperusteista ja valinnan tuloksesta ja jos henkilökohtaisia selvityksiä annetaan vasta jälkikäteen ja vain niitä valintalautakunnalta nimenomaisesti pyytäneille henkilöille. Ks. asia 89/79, Bonu v. neuvosto, tuomio 28.2.1980 (Kok. 1980, s. 553, 6 kohta); asia 225/82, Verzyck v. komissio, tuomio 9.6.1983 (Kok. 1983, s. 1991, 16 ja 17 kohta) ja asia 225/87, Belardinelli ym. v. tuomioistuin, tuomio 12.7.1989 (Kok. 1989, s. 2353, 7 kohta). Ks. myös asiassa C-213/87, Gemeente Amsterdam ja VIA v. komissio, 7.2.1990 annettu tuomio (Kok. 1990, s. I-221), jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että perustelujen niukkuus komission päätöksessä, jossa kieltäydytään myöntämästä Euroopan sosiaalirahaston tukea ammatillisiin koulutushankkeisiin, on väistämätön seuraus siitä, että komissio joutuu lyhyessä ajassa antamaan päätökset tuhansista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla käsiteltävistä tukihakemuksista. Rahaston taloudellisten tukien järkiperäinen ja tehokas jakaminen vaarantuisi, jos jokaisessa yksittäisessä päätöksessä pitäisi olla yksityiskohtaiset perustelut.

(26) - Tässä ja jäljempänä ratkaisuehdotuksessa esitetyt lainaukset asetuksesta on suomennettu yhteisöjen tuomioistuimessa, koska EYVL:ssä ei ole julkaistu suomenkielistä tekstiä.

(27) - Thermie-asetuksen 2 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti tiedottamishankkeilla tarkoitetaan " - - hankkeita, joilla pyritään yhteisön alueella edistämään sellaisia innovatiivisia tekniikoita, menetelmiä tai tuotteita, jotka on jo toteutettu ensimmäistä kertaa, mutta jotka eivät riskien vuoksi ole voineet tunkeutua markkinoille, joko erilaisissa taloudellisissa tai maantieteellisissä olosuhteissa tai muuttuvan tekniikan avulla, jotta näitä käytettäisiin enemmän".

(28) - "Erityishankkeiden" (kohdehankkeet) osalta Thermie-asetuksen 4 artiklassa säädetään seuraavaa: "Kun katsotaan tarpeelliseksi, erityisesti kun jotakin tarvetta ei ole tyydytetty tai kun merkittävää teknologista edistystä ei voida saavuttaa vähintään kahdesta jäsenvaltiosta peräisin olevien henkilöiden tai yritysten yhteistyöllä, voidaan tehdä aloite erityisten hankkeiden, eli 'kohdehankkeiden' alkuun panemisen virittämisestä tai koordinoinnista." (Kursivointi tässä.)

(29) - EYVL 1993, C 171, s. 21.

(30) - Ks. esim. edellä alaviitteessä 8 mainitut asiat komissio v. Brazzelli Lualdi ym., tuomion 59 kohta ja asia San Marco v. komissio, määräyksen 49 kohta.

(31) - Ks. esim. asia C-53/92 P, Hilti v. komissio, tuomio 2.3.1994 (Kok. 1994, s. I-667, 10 ja 42 kohta); edellä alaviitteessä 8 mainittu asia San Marco v. komissio, määräyksen 39 kohta ja asia C-140/96, Dimitriadis v. tilintarkastustuomioistuin, määräys 16.10.1997 (Kok. 1997, s. I-5635, 26 kohta).

(32) - Edellä 10 kohdassa mainittu tiedonanto.

(33) - Asia C-32/95 P, komissio v. Lisrestal ym., tuomio 24.10.1996 (Kok. 1996, s. I-5373).

(34) - Thermie-asetuksessa säädetään nimenomaisesti, että kyseessä oleva menettely on ainoastaan kirjallinen (asetuksen 8 artikla).

(35) - Ks. myös valituksenalainen tuomio, 50 kohta.

(36) - Ks. asiassa C-170/89, BEUC v. komissio, 28.11.1991 annettu tuomio (Kok. 1991, s. I-5709, 21 ja 22 kohta), jossa tuomioistuin katsoi, että polkumyynnin tai vientituen vastaisessa menettelyssä puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen ei edellytä oikeutta tutustua menettelyssä saatuihin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia, jos menettely ei voi johtaa oikeutta vaatineelle vastaiseen toimeen, tässä tapauksessa Bureau européen des unions de consommateursin vastaiseen (BEUC, Euroopan kuluttajaliittojen toimisto) ottaen huomioon, että sitä ei ole moitittukaan.

(37) - Toisin sanoen esillä olevassa asiassa menettely ei ole omiaan johtamaan sanktioon Windparkia vastaan eikä menettelyllä ole muitakaan sille epäedullisia vaikutuksia; ks. myös asia C-49/88, Al-Jubail Fertilizer v. neuvosto, tuomio 27.6.1991 (Kok. 1991, s. I-3187, 15 kohta), joka koskee puolustautumisoikeuksien kunnioittamista polkumyynnin vastaisissa hallinnollisissa menettelyissä ja yhteisön toimielinten velvollisuutta taata kyseessä olevien yritysten tiedonsaanti.

(38) - Tämä kysymys ei riipu siitä, miltä osin perustamissopimuksen 173 artiklan neljännessä kohdassa määrätyt kanteen nostamiselle asetetut edellytykset täyttyvät.

(39) - Asia T-450/93, Lisrestal ym. v. komissio, tuomio 6.12.1994 (Kok. 1994, s. II-1177).

(40) - Edellä alaviitteessä 32 mainittu asia komissio v. Lisrestal.

(41) - 21 kohta. Ks. myös asia C-135/92, Fiskano v. komissio, tuomio 29.6.1994 (Kok. 1994, s. I-2885, 39 kohta) ja yhdistetyt asiat C-48/90 ja C-66/90, Alankomaat v. komissio, tuomio 12.2.1992 (Kok. 1992, s. I-565, 44 kohta).

(42) - Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tällä tavoin edellä alaviitteessä 38 mainitussa asiassa Lisrestal ym. v. komissio. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi tapauksen valitusvaiheessa (edellä alaviitteessä 32 mainittu asia komissio v. Lisrestal ym., 21-38 kohta), että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ollut tehnyt oikeudellista virhettä tässä arvioinnissaan.

(43) - Ks. esim. edellä alaviitteessä 11 mainittu asia Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, tuomion 69 kohta ja asia C-156/93, parlamentti v. komissio, tuomio 13.7.1995 (Kok. 1995, s. I-2019, 31 kohta).

(44) - Ks. esim. edellä alaviitteessä 23 mainittu asia AKZO Chemie v. komissio, tuomion 23 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy