Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset
1 Komissio vaatii esillä olevassa kanteessa yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Ranskan tasavalta on rikkonut miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 9 päivänä helmikuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY(1) (jäljempänä direktiivi) 5 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa code du travail'n L 213-1 §:n, jossa kielletään muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta naisten yötyö, vaikka tätä kieltoa ei sovelleta miehiin.
2 Direktiivissä tarkoitettu miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaate merkitsee, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi tai välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella (2 artiklan 1 kohta). Direktiivissä säädetään kuitenkin mahdollisuudesta tehdä poikkeuksia, jotka koskevat naisten suojelua erityisesti raskauden ja synnytyksen perusteella (2 artiklan 3 kohta).
Direktiivin tämän asian kannalta merkityksellisen 5 artiklan 1 kohdan mukaan "tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisella työoloihin, palvelussuhteen lakkauttamisen perusteet mukaan lukien, tarkoitetaan, että miehille ja naisille on taattava samat ehdot ilman sukupuoleen perustuvaa syrjintää." Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet erityisesti sen varmistamiseksi, että kaikki tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastaiset säännökset kumotaan (5 artiklan 2 kohdan a alakohta) tai niitä muutetaan, jos niiden alkuperäisenä tarkoituksena ollut suojelu ei enää ole perusteltu (5 artiklan 2 kohdan c alakohta).
Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät toimenpiteet voimaan 30 kuukauden kuluessa sen tiedoksi antamisesta. Jäsenvaltioiden on kuitenkin ensimmäisen kerran tarkasteltava erityisesti 5 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä ja tarvittaessa ensimmäisen kerran muutettava niitä neljän vuoden kuluessa tämän direktiivin tiedoksi antamisesta; tämä määräaika päättyi 14.2.1980.
3 Ranskan lainsäädäntöön sisältyvän edellä mainitun code du travail'n L 213-1 §:ssä säädetään naisten yötyökiellosta seuraavasti: "naisia ei saa palkata yötyöhön tehtaisiin, työpajoihin, kaivoksiin tai louhoksiin, rakennustyömaille, verstaisiin tai niihin liittyviin työntekopaikkoihin, riippumatta siitä, onko työsuhde luonteeltaan julkinen vai yksityinen, maallinen vai kirkollinen tai olivatpa kyseessä ammattikoulutus- tai hyväntekeväisyystarkoitusta varten perustetut laitokset, julkisiin laitoksiin ministeriöt mukaan lukien, itsenäisten ammatinharjoittajien, avoimien yhtiöiden tai ammattiyhdistysten perustamiin laitoksiin tai yhdistysten perustamiin laitoksiin, riippumatta siitä, millaisesta yhdistyksestä on kyse". Tämän osalta on säädetty myöhemmin tiettyjä poikkeuksia,(2) joita voidaan soveltaa esimerkiksi vastuullisissa johto- tai teknisissä tehtävissä työskenteleviin naisiin sekä naisiin, jotka työskentelevät sellaisissa terveydenhoitoalan tehtävissä, joihin ei normaalisti kuulu ruumiillista työtä. Yötyökielto on lisäksi poistettu tilanteista, joissa yötyö on erityisen vakavien seikkojen vuoksi kansallisen edun mukaista, samoin kuin vuorotyötä tekevien työntekijöiden osalta. Tässä viimeksi mainitussa tapauksessa edellytetään lisäksi alakohtaisen työehtosopimuksen soveltamisalan laajentamista asetuksella tai työsuojeluviranomaisen hyväksymän yritys- tai laitoskohtaisen työehtosopimuksen tekemistä. Tämän lain rikkomisesta voidaan määrätä sakkorangaistus.
Edellä mainittu Ranskan lainsäädäntö annettiin Kansainvälisen työjärjestön (jäljempänä ILO) 9.7.1948 tekemän yleissopimuksen n:o 89 täytäntöönpanemiseksi. Ranska ratifioi tämän yleissopimuksen - jonka 3 artiklassa kielletään poikkeuksia lukuun ottamatta naisten yötyö - 7.7.1953 annetulla lailla nro 53-603.
4 Tässä yhteydessä on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa Stoeckel antamassaan tuomiossa(3), että "direktiivin 76/207/ETY 5 artikla on riittävän täsmällinen velvoittaakseen jäsenvaltioita olemaan sisällyttämättä lainsäädäntöönsä naisten yötyökieltoa, vaikka tästä velvoitteesta olisi poikkeuksia, jos miesten yötyötä ei ole kielletty".
Yhteisöjen tuomioistuin totesi lisäksi, että direktiivin 5 artiklan 1 kohdalla on välitön oikeusvaikutus, joten yksityiset oikeussubjektit voivat vedota siihen suoraan kansallisissa tuomioistuimissa,(4) ja se katsoi sitten aineellisten kysymysten osalta, ettei Ranskan lainsäädännössä säädetty yötyökielto ollut edes edellä mainittuine poikkeuksineen yhteensopiva direktiivin kanssa, koska sitä sovellettiin ainoastaan naisiin. Tästä seuraa, ettei yhteisöjen tuomioistuimen mukaan missään tapauksessa voida katsoa, että ILO:n yleissopimukseen n:o 89 vetoamalla voitaisiin oikeuttaa direktiivin 5 artiklassa säädetyn miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen rikkominen.
5 Tämän jälkeen asiassa Levy, joka koski samaa kansallista lainsäädäntöä, yhteisöjen tuomioistuinta pyydettiin nimenomaisesti lausumaan perustamissopimuksen 234 artiklan kannalta(5) kyseisen yhteisön direktiivin ja ennen ETY:n perustamissopimuksen voimaantuloa tehtyyn yleissopimukseen - jollainen juuri on ILO:n yleissopimus n:o 89 - sisältyvien sopimusvelvoitteiden soveltamisen välisestä suhteesta. Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi vastauksessaan sille esitettyyn kysymykseen, että "kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus taata, että direktiivin 76/207/ETY 5 artiklaa noudatetaan täysin jättämällä soveltamatta kaikkia direktiivin kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä, jollei näiden säännösten soveltaminen ole välttämätöntä, jotta kyseinen jäsenvaltio voi täyttää kolmansien maiden kanssa ennen ETY:n perustamissopimuksen voimaantuloa tekemään sopimukseen sisältyvät sopimusvelvoitteensa".(6)
Toisin sanoen yhteisöjen tuomioistuin vahvisti näin, että perustamissopimuksen 234 artiklassa sallitaan kansallisen tuomioistuimen jättävän soveltamatta direktiivin 5 artiklasta johtuvat velvollisuudet siihen asti, kunnes edellä tarkoitettu ristiriita on poistettu.
6 Tällä välin Ranskan hallitus irtisanoi edellä mainitussa asiassa Stoeckel annettua tuomiota noudattaen ILO:n yleissopimuksen n:o 89. Irtisanominen tuli voimaan vuotta myöhemmin eli 26.2.1993.(7)
7 Tämä on siis nyt käsiteltävänä olevan asian asiasisältö. Komissio on aloittanut jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn Ranskaa vastaan vasta ILO:n yleissopimuksen n:o 89 sopimusvelvoitteiden lakattua olemasta voimassa. Komissio lähetti 2.3.1994 Ranskan hallitukselle virallisen huomautuksen; tämän jälkeen se lähetti 8.11.1994 perustellun lausunnon. Koska Ranskan hallitus ei ollut noudattanut velvoitteitaan virallisessa huomautuksessa sille asetettujen kahden kuukauden kuluessa, komissio nosti 6.6.1996 nyt käsiteltävänä olevan kanteen.
Komissio väittää asiakysymyksen osalta, että koska Ranskan hallitus on irtisanonut ILO:n yleissopimuksen n:o 89 ja koska irtisanominen on tullut voimaan, code du travail'n L 213-1 §:n pitäminen voimassa rikkoo direktiivin 5 artiklaa. Komissio vaatii tästä syystä yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, ettei jäsenyysvelvoitteita ole noudatettu.
8 Ranskan hallitus kiistää sen, että se olisi rikkonut jäsenyysvelvoitteitaan, ja se väittää, että koska Ranska ei ole enää ILO:n yleissopimuksen n:o 89 sopimuspuoli ja koska direktiivin 5 artikla on välittömästi sovellettavissa, kansallisen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta riidanalaista kansallista säännöstä. Ranskan hallituksen mukaan tämä käy nimenomaisesti ilmi Journal officiel de la République françaisessa julkaistusta parlamentin kyselyyn annetusta ministerin vastauksesta(8). Ranskan hallitus korostaa lisäksi, että työmarkkinaosapuolet torjuivat vuonna 1992 tehdyn lakiesityksen ja että niitä kehotettiin sen jälkeen neuvottelemaan itse takuiden antamisesta ja korvauksista sellaisilla aloilla, joilla yötyö on kaikkein tavallisinta. Joka tapauksessa asiassa noudatetusta käytännöstä käy ilmi, ettei code du travail'n L 213-1 §:ää enää sovelleta(9).
Ranskan hallituksen mukaan naisten ja miesten välillä ei siis enää ole olemassa mitään oikeudellista eikä tosiasiallista syrjintää työoloissa yötyön osalta.
9 Tätä käsitystä ei voida hyväksyä. Tämän osalta riittää, kun todetaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan "kansallisen lainsäädännön ja perustamissopimusten, myös välittömästi sovellettavien, määräysten välistä ristiriitaa ei voida lopullisesti poistaa muuten kuin sellaisilla kansallisilla pakottavilla oikeussäännöillä, joilla on sama asema normihierarkiassa kuin niillä oikeussäännöillä, joita on muutettava. Pelkkää hallintokäytäntöä, jolle on ominaista se, että hallintoelimet voivat muuttaa sitä mielensä mukaan, ja jota ei riittävällä tavalla tehdä julkiseksi, ei voida pitää perustamissopimuksen mukaisten velvoitteiden pätevänä täytäntöönpanon muotona"(10). On tuskin tarpeen korostaa, että sanottu pätee varmasti parlamentin kyselyyn annetun ministerin vastauksen osalta siinäkin tapauksessa, että tämä vastaus olisi julkaistu; näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska jotta kyseistä naisten yötyön kieltävää kansallista säännöstä voidaan jättää soveltamatta ja jotta direktiivin 5 artiklassa säädettyihin oikeuksiin voidaan vedota, on yhä välttämätöntä nostaa kansallisessa tuomioistuimessa kanne, kuten kyseisestä vastauksesta käy ilmi.
Lisättäköön vielä, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut useaan kertaan, että "direktiivin säännökset on toteutettava kiistattoman pakottavasti ja riittävän yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, jotta täytettäisiin oikeusvarmuutta koskeva edellytys"(11). Nämä edellytykset ovat selvästi vielä tärkeämpiä silloin, kun kyseisessä direktiivissä annetaan oikeuksia yksityisille oikeussubjekteille; tällaisissa tapauksissa yksityisten oikeussubjektien on "voitava saada selville kaikki oikeutensa ja vedota niihin tarvittaessa kansallisissa tuomioistuimissa"(12).
10 Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä käy selvästi ilmi, ettei Ranskan hallituksen esittämillä oikeudellisilla perusteilla ja perusteluilla, jotka eivät ole selvästikään vakuuttavia, ole mitään vaikutusta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen, josta komissio on nostanut kanteen.
11 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin
- toteaa, että Ranskan tasavalta on rikkonut miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 9 päivänä helmikuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY 5 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa code du travail'n L 213-1 §:n, jossa kielletään muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta naisten yötyö, vaikka tätä kieltoa ei sovelleta miehiin;
- velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
(1) - EYVL L 39, s. 40.
(2) - Viittaan erityisesti 2.1.1979 ja 19.6.1987 annettuihin lakeihin sekä 16.1.1982 annettuun asetukseen nro 82-41.
(3) - Asia C-345/89, Stoeckel, tuomio 25.7.1991 (Kok. 1991, s. I-4047, 20 kohta).
(4) - Ks. vastaavasti asia 152/84, Marshall, tuomio 26.2.1986 (Kok. 1986, s. 723, 55 kohta).
(5) - Tämän artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään seuraavasti: "tämän sopimuksen määräykset eivät vaikuta sellaisiin oikeuksiin tai velvollisuuksiin, jotka johtuvat yhden tai useamman jäsenvaltion yhden tai useamman kolmannen maan kanssa ennen tämän sopimuksen voimaantuloa tekemästä sopimuksesta". Tämän asian osalta on merkityksellistä, että saman artiklan toisessa kohdassa lisätään sitten, että "siltä osin kuin tällaiset sopimukset eivät ole sopusoinnussa tämän sopimuksen kanssa, asianomaiset jäsenvaltiot käyttävät kaikkia aiheellisia keinoja todettujen ristiriitojen poistamiseksi".
(6) - Asia C-158/91, Levy, tuomio 2.8.1993 (Kok. 1993, s. I-4287, 22 kohta).
(7) - Yleissopimuksen 15 artiklan mukaan se voidaan irtisanoa 10 vuoden välein sen voimaantulosta lukien tätä seuraavien 12 kuukauden kuluessa. Saman artiklan mukaan sopimusvelvoitteet lakkaavat olemasta voimassa vuoden kuluttua irtisanomisesta.
(8) - JORF, 13.12.1993, s. 4517 ja 4518. Ministerin vastauksessa toistettiin asioissa Stoeckel ja Levy annettujen tuomioiden sisältö sekä todettiin erityisesti, että direktiivin 5 artiklaa täytyy täysin soveltaa, nimenomaan kyseisen säännöksen välittömän oikeusvaikutuksen vuoksi.
(9) - Ranskan hallitus viittaa erityisesti edellä mainittuun parlamentin kyselyyn annettuun vastaukseen, josta käy ilmi, että kaksi kansallista tuomioistuinta on jättänyt soveltamatta code du travail'n L 213-1 §:n direktiivin 5 artiklan perusteella, samoin kuin siihen seikkaan, että työmarkkinajärjestöt ovat tietoisia siitä, ettei riidanalaista kansallista säännöstä voida soveltaa ja ettei ole mitenkään pelkästään sattuman ansiota, että niiden neuvottelemat alakohtaiset sopimukset ovat yhteensopivia yhteisön säännösten kanssa.
(10) - Asia C-334/94, komissio v. Ranska, tuomio 7.3.1996 (Kok. 1996, s. I-1307, 30 kohta); kursivointi tässä. Ks. samansuuntaisesti asia 168/85, komissio v. Italia, tuomio 15.10.1986 (Kok. 1986, s. 2945, 13 kohta).
(11) - Yhdistetyt asiat C-178/94, C-179/94, C-188/94, C-189/94 ja C-190/94, Dillenkofer ym., tuomio 8.10.1996 (48 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Ks. lisäksi asia C-59/89, komissio v. Saksa, tuomio 30.5.1991 (Kok. 1991, s. I-2607, 24 kohta), jossa yhteisöjen tuomioistuin lisäksi totesi, että "sillä, että vallitseva käytäntö vastaa direktiivissä asetettua pakottavaa suojatasoa, ei voida perustella sitä, ettei direktiiviä ole saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä niin täsmällisillä, selvillä ja yksiselitteisillä säännöksillä, että yksityiset voivat saada niiden perusteella selville oikeutensa ja velvollisuutensa. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut - - jotta direktiivien täysi soveltaminen voitaisiin taata sekä oikeudellisesti että tosiasiallisesti, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kyseisestä alasta on säädetty täsmällisesti lainsäädännössä" (28 kohta).
(12) - Asia C-361/88, komissio v. Saksa, tuomio 30.5.1991 (Kok. 1991, s. I-2567, 15 kohta).
Full & Egal Universal Law Academy