Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset
1. Magefesa-konserni ja sen seuraajayritykset valmistavat Espanjassa kotitaloustarvikkeita, kuten painekattiloita, paistinpannuja ja ruokailuvälineitä ruostumattomasta teräksestä. Vuoteen 1983 Magefesa-konsernilla oli merkittävä osuus Espanjan markkinoista. Tämän jälkeen sillä alkoi olla taloudellisia vaikeuksia. Vuodesta 1984 se ryhmittyi monimuotoiseksi verkostoksi, joka muodostui kahdesta holdingyhtiöstä ja kaupallisesta yritysten yhteenliittymästä (emoyhtiö ja tuotantoyritykset Cunosa, Migsa, Indosa ja Gursa).
2. Vuoden 1985 lopulla Magefesa-konserni oli konkurssin partaalla. Konsernin liiketoiminnan jatkumisen varmistamiseksi ehdotettiin toimintasuunnitelmaa, jonka mukaan henkilöstöä vähennettäisiin ja keskushallitus sekä Baskimaan, Kantabrian ja Andalusian itsehallintoalueiden, joissa konsernin eri tehtaat sijaitsivat, hallitukset myöntäisivät tukea. Näiden kolmen itsehallintoalueen hallitukset perustivat kolme väliyhtiötä eli Ficodesan, Gemacasan ja Manufacturas Damman, joiden tehtävänä oli valvoa tuen käyttöä ja taata Magefesa-konsernin yritysten toiminta.
3. Komissio totesi ensimmäisessa päätöksessä, jota Espanjan hallitus ei ole riitauttanut, lainvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi seuraavat tuet: yhteensä 1 580 miljoonan Espanjan pesetan (ESP) takaukset lainoille, tavallisista markkinaehdoista poikkeava 2 085 miljoonan ESP:n suuruinen laina, yhteensä 1 095 miljoonan ESP:n tuet, joita ei tarvitse maksaa takaisin, ja korkotukilaina, jonka määrä on arviolta 9 miljoonaa ESP. Samalla päätöksellä Espanjan viranomaisia kehotettiin peruuttamaan lainoille myönnetyt takaukset, muuttamaan alhaisella korolla myönnetyt lainat markkinaehtoisiksi ja perimään takaisin tuet, joihin ei kuulu takaisinmaksuvelvoitetta.
4. Vuonna 1997 komissiolle toimitettiin seitsemän kantelua, jotka koskivat Magefesa-konsernin yritysten saamaa etua siitä, ettei vuonna 1989 yhteismarkkinoille soveltumattomiksi todettua tukea ollut peritty takaisin, ja siitä, etteivät ne olleet täyttäneet taloudellisia ja verotuksellisia velvoitteitaan. Komissio päätti aloittaa EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdassa (josta on tullut EY 88 artiklan 2 kohta) tarkoitetun menettelyn näille yrityksille tai niiden vuodesta 1989 lähtien tulleille seuraajille myönnetystä tuesta. Tämän jälkeen komissio totesi Espanjan Magefesa-konsernin yrityksille ja sen seuraajille myöntämästä tuesta 14 päivänä lokakuuta 1998 tehdyllä päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) lainvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi tuet, jotka muodostuivat jatkuvasta verojen ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä ja joista hyötyivät Indosa ja Cunosa niiden konkurssiin asettamiseen asti, Migsa ja Gursa niiden toiminnan keskeytymiseen asti ja Indosa sen konkurssiin asettamisesta lähtien toukokuuhun 1997 asti. Samalla päätöksellä Espanjan viranomaisia kehotettiin toteuttamaan toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajilta. Päätöksessä täsmennettiin, että takaisinperittävään tukeen on lisättävä korko tuen myöntämispäivästä tuen todelliseen takaisinmaksupäivään asti.
5. Espanjan hallitus on esittänyt riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteensa tueksi neljä kanneperustetta, jotka koskevat EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan (josta on muutettuna tullut EY 87 artikla) rikkomista, oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista, perustelematta jättämistä ja korkojen maksamista koskevan vaatimuksen mahdottomuutta.
Perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan väärää soveltamista koskeva ensimmäinen kanneperuste
Asianosaisten kanta
6. Kantaja väittää, että komissio on soveltanut väärin perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohtaa, kun se on päättänyt, että Indosan, Cunosan, Migsan ja Gursan maksamatta jättämät tietyt sosiaaliturvamaksut ja verot merkitsevät yhteismarkkinoille soveltumatonta tukea.
7. Kantaja esittää tälle kaksi perustelua.
8. Kantaja väittää ensiksikin, että mainittuihin yrityksiin on sovellettu yleistä lainsäädäntöä eli selvitystilaan tai konkurssiin asettamista ja takaisinperintää koskevia sääntöjä, joita sovelletaan kaikkiin selvitystilassa tai konkurssissa oleviin yrityksiin tai yrityksiin, joilla on maksamattomia sosiaaliturvamaksuja tai verovelkoja.
9. Tällainen yleinen lainsäädäntö ei kuitenkaan määritelmänsä perusteella voi muodostaa valtiontukea. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianomaisen kansallisen toimenpiteen erityislaatua koskeva edellytys on yksi valtiontuen käsitteen ominaispiirre.
10. Tältä osin asianosaiset mainitsevat yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Piaggio 17.6.1999 antaman tuomion, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että kyseinen kansallinen järjestelmä kuului perustamissopimuksen 92 artiklan soveltamisalaan, koska siinä otettiin käyttöön tiettyä yritysryhmää koskeva yleisistä konkurssisäännöksistä poikkeava järjestelmä.
11. On kuitenkin huomattava, että komissio ei kiistä sitä, että Espanjan konkurssilaki on luonteeltaan yleistä lainsäädäntöä. Komission mukaan tällaista lainsäädäntöä ei kuitenkaan sinänsä voida pitää valtiontukena. Sen sijaan kyse on siitä, että Magefesa-konsernin yritykset ovat systemaattisesti jättäneet maksamatta tiettyjä velkoja ja uusia velkoja on syntynyt julkisten velkojien päätettyä, etteivät ne vaadi näiden yritysten asettamista selvitystilaan.
12. Esillä olevassa asiassa ei näin ollen pidä pohtia enempää kyseisen lainsäädännön yleistä luonnetta, koska riidanalainen päätös ei koske tätä lainsäädäntöä vaan pikemminkin sitä, miten viranomaiset ovat soveltaneet lainsäädäntöä esillä olevassa asiassa.
13. Tältä osin on huomattava ensiksikin, että Espanjan hallitus ei kiistä komission analyysia vaan jopa vahvistaa sen. Analyysin mukaan julkisilla velkojilla on selvitystilaan tai konkurssiin asettamista sekä saatavien takaisinperintää koskevien säännösten nojalla laaja harkintavalta valita keinot saataviensa takaisin perimiseksi.
14. Näin ollen komission arvostelema toimenpide eli julkisten velkojien päätös olla vaatimatta asianomaisten yritysten asettamista selvitystilaan ei johdu automaattisesti yleisen lainsäädännön soveltamisesta vaan asianomaisten viranomaisten harkintavallasta.
15. Näin ollen on tarkasteltava sitä, voidaanko riidanalaisessa päätöksessä katsotulla tavalla pitää perustamissopimuksen 92 artiklan mukaisena tukena tapaa, jolla viranomaiset ovat asianomaisten yritysten erityistapauksessa käyttäneet oikeuksiaan yleisen lainsäädännön nojalla.
16. Kantaja on esittänyt tässä yhteydessä toisen perustelun analysoimalla seuraavissa kohdissa viranomaisten toimintaa komission arvostelemien menettelyjen osalta.
17. Kantajan mukaan asianomaisiin yrityksiin ei ole sovellettu minkäänlaista etuuskohtelua. Espanjan lainsäädännössä on nimittäin sallittu toiminnan jatkaminen selvitystilaan tai konkurssiin asettamisen jälkeen. Tämän lainsäädännön mukaan velkojan ei tarvitse vaatia liikkeenharjoittajan asettamista selvitystilaan tai konkurssiin. Velkojat voivat sovellettavien säännösten mukaan vaatia tätä vain tietyissä tapauksissa.
18. Velkojien tehtävänä on arvioida, parantaisiko tällainen toiminta koko velan tai sen osittaisen takaisinperinnän todennäköisyyttä vai olisiko takaisinperintä päinvastoin helpompaa, jos velkojat sallisivat yrityksen jatkaa toimintaansa vaatimatta selvitystilaan tai konkurssiin asettamista.
19. Lisäksi olisi otettava huomioon, että velkojat voivat käyttää monia muita keinoja saataviensa perimiseksi, ja turvautua etenkin erilaisiin pakkoperintämenettelyihin tai saada vakuuksia.
20. Tämä pätee erityisesti viranomaisiin, joille on laissa myönnetty useita erityisetuuksia. Tämän vuoksi selvitystilaan asettaminen ei välttämättä paranna niiden saatavien perinnän todennäköisyyttä. Näin viranomaiset voisivat pakkoperintämenettelyn ansiosta ulosmitata velallisen omaisuuden ja asettaa sen pakkomyyntiin. Tilanne vastaisi siten selvitystilaan asettamista.
21. Tällaisessa tilanteessa olisi täysin oikeutettua, että viranomaiset eivät vaatisi asianomaisten yritysten asettamista konkurssiin.
22. Tällainen lähestymistapa olisi sitäkin perustellumpaa, kun viranomaiset ovat kantajan mukaan käyttäneet kaikki lailliset oikeuskeinot saataviensa perimiseksi sen sijaan, että ne olisivat soveltaneet velallisiin yrityksiin mitään etuuskohtelua.
23. Espanjan hallitus luettelee tältä osin monia toimenpiteitä, joita sekä veroviranomaiset että sosiaaliturvakassa ovat toteuttaneet tuloksetta saataviensa perimiseksi.
24. Kantaja korostaa lisäksi, että yhdellekään yritykselle ei ole annettu velkoja anteeksi ja että niiden omaisuus on ulosmitattu ja myyty velkojen maksamatta jättämisen takia.
25. Näin ollen kantaja katsoo, että esillä olevassa asiassa ei ole kyse tuen myöntämisestä, koska asianomaisia yrityksiä ei ole tuettu valtion varoista.
26. Komissio kiistää kantajan väitteen, jonka mukaan viranomaiset olisivat käyttäneet kaikki lailliset oikeuskeinot saataviensa perimiseksi.
27. Komissio korostaa tältä osin, että Magefesa-konsernin yritykset ovat jatkaneet toimintaansa useiden vuosien ajan maksamatta sosiaaliturvamaksuja ja veroja ilman, että viranomaiset ovat toteuttaneet mitään toimenpiteitä niiden konkurssiin asettamiseksi tai onnistuneet perimään saataviaan muiden keinojen avulla.
28. Vaikka Cunosa ja Indosa asetettiin lopulta konkurssiin, tämä tapahtui yksityisten velkojien hakemuksesta. Tämä osoittaa hyvin, että viranomaiset eivät toimineet esillä olevassa asiassa samanlaisessa tilanteessa olevan yksityisen velkojan tavoin, mikä on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä sovellettu peruste valtiontuen olemassaolon arvioimiseksi.
29. Komissio esittää lisäksi, että Indosan sallittiin jatkaa toimintaansa määräämättömän ajan ja ilmeisesti edellytyksittä pelkän velkojien välisen sopimuksen perusteella, jota ei vahvistettu tuomioistuimessa, ja että konkurssimenettely ei vielä viiden vuoden jälkeen ollut päättynyt. Tilanteen epätavallinen luonne osoittaa komission mukaan viranomaisten "erityisen" toiminnan esillä olevassa asiassa.
30. Komissio lisää tältä osin, että Indosalle on konkurssiin asettamisen jälkeen syntynyt uusia velkoja.
Tapauksen tarkastelu
31. Mitä näistä erilaisista perusteluista pitäisi päätellä?
32. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sen arvioimiseksi, onko viranomaisten toiminta muodostanut valtiontuen, toimintaa on verrattava yksityisen sijoittajan toimintaan samoissa olosuhteissa.
33. Tässä yhteydessä on otettava huomioon, kuten riidan osapuolet korostavat, että julkiset velkojat voivat periä saataviaan erilaisten erioikeuksien avulla, joita laissa ei välttämättä myönnetä yksityisille velkojille.
34. Siten mainitsemassani vertailussa on otettava huomioon komission kuvailema "hypoteettinen yksityinen velkoja", joka voi käyttää kaikkia julkisille velkojille laissa myönnettyjä muutoksenhakukeinoja.
35. Voidaan olettaa, että tällaisen velkojan tavoitteena on periä takaisin kaikki saatavansa tai ainakin minimoida tappionsa. Tässä tarkoituksessa hän pyrkii arvioimaan yrityksen elpymisen mahdollisuudet, jos sen sallitaan jatkaa toimintaansa, sekä riskit tappioiden kasvamisesta, jos toiminta jatkuu.
36. Kun tarkastellaan viranomaisten toimintaa samanlaisessa tilanteessa, päädytään väistämättä johtopäätökseen, jonka mukaan niiden ei voida olettaa vaativan yrityksen asettamista konkurssiin ensimmäisen laiminlyönnin tapahtuessa ottamatta mitenkään huomioon yrityksen mahdollisuuksia pidemmällä aikavälillä.
37. Sitä vastoin ei voida kuitenkaan hyväksyä, että viranomaiset passiivisuudellaan sallivat velkojen kasautumisen pitkällä aikavälillä ilman yrityksen toimintanäkymien minkäänlaista paranemista. Yksityinen velkoja olisi toteuttanut tässä tilanteessa kaikki tarvittavat toimenpiteet tappioidensa rajoittamiseksi.
38. Esillä olevan asian olosuhteiden tarkastelu osoittaa komission perustellusti katsoneen, että viranomaiset sallivat velkojen kasautumisen tilanteessa, jota samanlaisissa olosuhteissa toimiva yksityinen velkoja ei olisi hyväksynyt.
39. Kantaja on itse myöntänyt, että yritykset ovat jatkaneet toimintaansa useiden vuosien ajan maksamatta veroja ja sosiaaliturvamaksuja ja että Indosa ja Cunosa on lopulta asetettu konkurssiin yksityisten velkojien hakemuksesta.
40. Espanjan hallitus ei myöskään kiistä sitä, että Indosan toiminnan jatkaminen konkurssiin asettamisen jälkeen ei ole johtanut velkojen pienentymiseen vaan yritykselle syntyi päinvastoin uusia velkoja yli 2 miljardia pesetaa. Tämän rahamäärän takaisinmaksu ei vaikuta realistiselta, koska joidenkin sellaisten väitteiden mukaan, joita komissio ei ole kiistänyt, yritys oli suorittanut tästä määrästä 14.12.1998 mennessä vain noin 2,5 prosenttia, ja sen toiminnan jatkamisen oli katsottu olevan haitallista alueen verosaamisten kannalta.
41. Kuten riidanalaisessa päätöksessä on esitetty, julkiset velkojat olisivat pystyneet huomattavien saataviensa perusteella vastustamaan Indosan toiminnan jatkamista. Mikään tuomioistuin ei myöskään ollut tehnyt asiasta päätöstä. Niiden velvollisuutena oli tältä osin ottaa huomioon mainitun yrityksen tausta etenkin, koska se ei ollut maksanut enää viiteen vuoteen sosiaaliturvamaksuja eikä veroja ja koska kaikki menettelyt näiden rahamäärien takaisinperimiseksi olivat epäonnistuneet yrityksen varojen vähyyden takia.
42. Näin ollen julkisten velkojien täytyi olla tietoisia siitä, että yrityksen toiminnan jatkaminen tuskin parantaisi velkojen takaisinmaksamisen todennäköisyyttä. Julkiset velkojat eivät myöskään voineet sivuuttaa riskiä sellaisten uusien velkojen syntymisestä, jotka pienentäisivät entisestään mahdollisuuksia alkuperäisten saatavien suorittamiseen.
43. Siksi riidanalaisessa päätöksessä todetaan perustellusti, että koska julkiset velkojat sallivat Indosan jatkaa toimintaansa ilman, että sen oli vähintäänkin noudatettava verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyviä velvoitteitaan velkojen kasautumisen estämiseksi, ne kavensivat tällä toiminnallaan mahdollisuuksiaan saataviensa perimiseen. Näin ei olisi käynyt yksityisen velkojan tapauksessa.
44. Edellä esitetyn perusteella ei käy ilmi, että kantaja olisi pystynyt osoittamaan komission rikkoneen perustamissopimuksen 92 artiklaa, ja siksi tämä kanneperuste on hylättävä.
Oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskeva toinen kanneperuste
45. Kantajan mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettu oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että kaikkien oikeusvaikutuksia aiheuttavien yhteisön toimenpiteiden, etenkin jos niillä voi olla taloudellisia vaikutuksia, on oltava niin selkeitä ja täsmällisiä, että asianomaiset voivat saada niiden perusteella tarkasti selville velvoitteidensa laajuuden.
46. Kantaja katsoo, että komissio on esillä olevassa asiassa loukannut oikeusvarmuuden periaatetta, kun se on todennut lainvastaiseksi tuen, jonka määrää sillä ei ole tiedossa, ja kun se on velvoittanut perimään takaisin tuen tietämättä summaa, joka olisi palautettava.
47. En ole samaa mieltä kantajan analyysista.
48. Komission mukaan riidanalaisessa päätöksessä kuvataan yksityiskohtaisesti, mitkä toimenpiteet muodostavat kyseisen tuen ja minä ajanjaksona toimenpiteet on toteutettu. Päätökseen sisältyy lisäksi tarkat arviot lähes kaikista kyseisistä rahamääristä, jotka esitetään asiaan liittyvien velvoitteiden lisäksi.
49. Kantaja, eli riidanalaisen päätöksen adressaatti, pystyi siten täysin määrittämään sille asetettujen velvoitteiden laajuuden.
50. Tämä pitää paikkansa etenkin, kun palautettavien rahamäärien laskeminen edellyttää asianomaisten yritysten verovelat ja sosiaalimaksut määrittävien kaikkien seikkojen eli sellaisten kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen tietojen huomioon ottamista, jotka ovat täysimääräisesti toimivaltaisten kansallisten viranomaisten saatavilla.
51. Komissio viittaa siten perustellusti oikeuskäytäntöön, jonka mukaan sen ei tarvitse vahvistaa palautettavan tuen määrää silloin, kun sen laskeminen edellyttää kansallisessa lainsäädännössä määritettävien seikkojen huomioonottamista.
52. Tämä pitää paikkansa etenkin, kun vastaajan väitteen mukaan, mitä kantaja ei ole kiistänyt, komissio ei esillä olevassa asiassa ole saanut tiettyjä tietoja asianomaisten viranomaisten yhteistyöhaluttomuuden vuoksi.
53. Tästä syystä toinen kanneperuste on hylättävä.
Perusteluvelvoitteen laiminlyöntiä koskeva kolmas kanneperuste
54. Kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole esitetty perusteluja sille, että neljän sellaisen yrityksen, joista kaksi on konkurssissa ja kaksi keskeyttänyt toimintansa, tarkemmin määrittelemättömien verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamatta jättäminen on yhteismarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, vaikuttaa yhteisön sisäiseen kauppaan ja vääristää kilpailua, vaikka kyseinen valtio olisi soveltanut vain kansallista konkurssilainsäädäntöä ja käyttänyt kaikkia laillisia muutoksenhakukeinoja.
55. Näin ollen EY:n perustamissopimuksen 190 artiklassa (josta on tullut EY 253 artikla) tarkoitettua perusteluvelvoitetta on kantajan mukaan rikottu.
56. Kuten edellä totesin, esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan voida katsoa, että kansalliset viranomaiset olisivat soveltaneet vain voimassa olevaa lainsäädäntöä ja käyttäneet kaikki mahdolliset lailliset oikeuskeinot.
57. Lisäksi asianomaiset yritykset olivat silloin toiminnassa, kun niille myönnettiin riidanalaiset tuet, ja ne saattoivat siten vääristää kilpailua. Riidanalaisessa päätöksessä mainitaan tässä yhteydessä Magefesan markkinaosuudet sekä yhteisön sisäisen kaupan volyymi.
58. Lopuksi vaikka riidanlaiseen päätökseen ei sisälly asianomaisten viranomaisten yhteistyöhaluttomuuden vuoksi täydellistä arviota mainituista tuista, siinä korostetaan kussakin tapauksessa maksettavaksi erääntyneiden määrien suuruutta, ja osoittaa siten selvästi, että ne voivat vaikuttaa kilpailuun.
59. Edellä esitetyn perusteella riidanalainen päätös on riittävästi perusteltu. Tästä seuraa, että tämä kanneperuste on hylättävä.
Korkojen perimistä koskeva neljäs kanneperuste
Asianosaisten kanta
60. Kantaja väittää, että komissiolla ei ollut oikeutta vaatia korkojen maksamista, kun konkurssiin asetettuja yrityksiä velvoitettiin maksamaan riidanalainen tuki takaisin.
61. Kantaja esittää tältä osin, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan lainvastaisen tuen takaisinperinnän olisi tapahduttava kansallisen oikeuden menettelysääntöjen mukaisesti sillä edellytyksellä, ettei yhteisön oikeudessa edellytettyä takaisinperintää tehdä käytännössä mahdottomaksi.
62. Espanjan kauppalain 884 §:n mukaan konkurssiin asetettujen yritysten velat eivät voi kasvaa korkoa. Ainoana poikkeuksena tähän ovat kiinnitysluotot ja luotot, joista on annettu vakuus. Tällainen sääntö voidaan perustella sillä, että on velkojien yhteinen etu, ettei konkurssissa olevan yrityksen varoihin kohdistu uusia velvoitteita, jotka voivat pahentaa olemassa olevien velkojien asemaa.
63. Edellä mainittu sääntö on siten kansallisen lainsäädännön mukainen järjestely, jota on tarkasteltava tuen takaisinperinnän yhteydessä, koska tämän lainsäädännön ei voida katsoa tekevän takaisinperintää mahdottomaksi eikä sen soveltaminen ole syrjivää verrattuna sellaisiin vastaaviin tilanteisiin, joihin sovelletaan yksinomaan kansallista lainsäädäntöä.
64. Kantaja lisää, ettei yhteisöjen tuomioistuimen asiaa koskevassa oikeuskäytännössä sitä paitsi säädetä korkojen perimisestä muuta kuin "tarvittaessa".
65. Komissio huomauttaa ensiksikin kiistämättä Espanjan hallituksen tätä kohtaa koskevaa kantaa, että mainitussa Espanjan kauppalain 884 §:ssä ei estetä korkojen perimistä Migsalta ja Gursalta, koska niitä ei ole asetettu konkurssiin.
66. Lisäksi asianosaiset eivät myöskään kiistä Indosan ja Cunosan osalta sitä, että samassa pykälässä ei estetä konkurssiin asettamiseen asti erääntyneiden korkojen perimistä eikä myöskään konkurssiin asettamisen jälkeen myönnetyille tuille kertyneiden korkojen maksamista, koska korot ovat konkurssipesän, eivät konkurssiin asetetun velkoja.
67. Näin ollen kantajan perustelun on katsottava koskevan vain Indosan ja Cunosan veloista konkurssiin asettamisen jälkeen erääntyneitä korkoja.
Tapauksen tarkastelu
68. Ensinnäkin on todettava komission väittävän perustellusti, ettei Espanjan kauppalain 884 §:ssä esitetty sääntö ole menettelysääntö.
69. Tämän säännön tavoitteena on velkojille maksettavan lopullisen summan määrittäminen, ja kyse on siten väistämättä aineellisesta oikeudesta.
70. Komissio korostaa myös perustellusti, että koska lainvastaisesti myönnetyille summille kertyneitä korkoja ei ole peritty takaisin, merkitsee tämä sitä, että kyseinen yritys saa taloudellista etua, jota voidaan verrata korottomaan lainaan.
71. Onko tämän perusteella siten katsottava, että kantajan kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan?
72. Mielestäni asia ei ole näin.
73. On otettava huomioon, että toisin kuin edellä mainituissa asioissa annetuissa tuomioissa, tässä tapauksessa on kyse tilanteesta, jossa takaisinmaksu on suoritettava konkurssin yhteydessä ja jossa on otettava näin ollen huomioon kaikkien sekä yksityisten että julkisten velkojien vaatimukset.
74. Viranomaisille asetettua sääntöä, jonka mukaan niiden on luovuttava edellä kuvatuista koroista, sovelletaan yleisesti, sillä se pätee kaikkiin yksityisiin ja julkisiin velkojiin kaikissa konkurssimenettelyissä.
75. Sääntö ei siis suosi mitään yritystä tai yritysryhmää. Säännössä ei myöskään jätetä velkojille harkintavaltaa, vaan niiden on luovuttava automaattisesti kyseisistä koroista. Muistutettakoon, että tämä koskee sekä yksityisiä että julkisia velkojia. Siten koroista luopuminen ei tapahdu velallisen eduksi yksinomaan julkisten varojen kustannuksella.
76. Kyseisen säännön jättämän liikkumavaran ja viranomaisten toiminnan, jota analysoimme ensimmäisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä, välinen ristiriita on siten merkittävä.
77. Mainittua sääntöä on näin ollen pidettävä kansallisen lainsäätäjän valintana. Lainsäätäjän tehtävänä on järjestää konkurssiin asettamista koskeva menettely ja suhteuttaa tässä yhteydessä eri intressit toisiinsa.
78. Tästä seuraa, että tällaisen säännön on katsottava kuuluvan yhteisön oikeudessa tunnustettuun, jäsenvaltioille kuuluvaan institutionaaliseen itsemääräämisoikeuteen.
79. Lisäksi kyseisessä kansallisessa säännössä ei tehdä takaisinperintää käytännössä mahdottomaksi, koska se koskee vain osaa erääntyneistä koroista ja yksinomaan silloin, kun tuen saanut yritys on asetettu konkurssiin.
80. Ei voida myöskään väittää, että mainittu sääntö olisi yhteisön oikeuden suhteen syrjivä, koska sitä sovelletaan samalla tavoin kaikissa konkurssimenettelyissä velkojasta riippumatta.
81. Lisäisin vielä, että jos komission väite hyväksytään, yhtä jäsenvaltiota velvoitettaisiin tekemään ylimääräinen poikkeus velkojien tasa-arvoperiaatteeseen julkisen vallan hyväksi ja yksityisten velkojien kustannuksella. Komission ehdottama 92 artiklan tulkinta aiheuttaisi nimittäin käytännössä sen, että tietyille julkisille velkojille annettaisiin jonkinlainen erioikeus.
82. Vaikka tähän tasa-arvon periaatteeseen sovelletaan monia poikkeuksia, sillä on kuitenkin tärkeä merkitys, koska konkurssimenettelyn tavoitteena on luoda saatavien takaisinperintää koskeva toimiva järjestelmä, jota sovelletaan laissa velkojien välisen kilpailun sijasta näiden yhteiseksi eduksi.
83. Tämän lisäksi velkojien oikeuksien laajuuden muuttaminen selvitystilamenettelyssä vaikuttaisi jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin, vaikka EY:n perustamissopimuksen 222 artiklan (josta on tullut EY 295 artikla) mukaan tämä ala kuuluu nimenomaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan.
84. Tästä syystä katson, että komission ehdottama tulkinta antaisi esillä olevassa asiassa perustamissopimuksen 92 artiklalle vaikutuksia, joiden laajuus ei vastaa mielestäni perustamissopimuksen laatijoiden tarkoitusta.
85. Komissio on kuitenkin lisännyt vastaajan vastauksessaan, että korkojen maksamista koskeva vaatimus on sisällytetty Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan 2 kohtaan. Tähän velvollisuuteen ei sovelleta mitään poikkeuksia, ja sitä olisi siten sovellettava jopa siinä tapauksessa, että tukea saanut yritys on asetettu konkurssiin.
86. On kuitenkin huomattava, että asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdassa, joka ei sitä paitsi ollut voimassa riidanalaisen päätöksen hyväksymishetkellä, todetaan, että "komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi yhteisön lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista".
87. Tätä säännöstä sovelletaan myös korkojen takaisinmaksuun, koska tämä velvoite on tuen takaisinmaksuun liittyvä seikka.
88. Edellä esitetystä käy ilmi, että esillä olevassa tapauksessa Indosan ja Cunosan veloista konkurssiin asettamisen jälkeen erääntyneiden korkojen takaisinperiminen on perustamissopimuksen periaatteiden vastaista.
89. Tämä kanneperuste on siten hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee sellaisten korkojen takaisinperimistä, jotka ovat kertyneet Indosan ja Cunosan konkurssiin asettamisen jälkeen näille yrityksille ennen niiden konkurssiin asettamista lainvastaisesti myönnetyistä tuista.
Ratkaisuehdotus
90. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että Espanjan myöntämästä tuesta Magefesa-konsernin yrityksille ja sen seuraajille 14 päivänä lokakuuta 1998 tehty komission päätös 1999/509/EY kumotaan siltä osin kuin siinä velvoitetaan Espanjan kuningaskuntaa perimään takaisin korot, jotka ovat kertyneet Indosan ja Cunosan konkurssiin asettamisen jälkeen näille yrityksille ennen niiden konkurssiin asettamista lainvastaisesti myönnetyistä tuista. Muilta osin kanne on hylättävä, ja velvoitettava kantaja korvaamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi kaksi kolmasosaa komission oikeudenkäyntikuluista.
Full & Egal Universal Law Academy