EUR-Lex -  61999CC0146 - FI - Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Stix-Hackl 3päivänä toukokuuta2001. - Italian tasavalta vastaan Euroopan yhteisöjen komissio. - EMOTR - Tilien tarkastaminen ja hyväksyminen - Tomaatit - Tuottajille maksettava vähimmäishinta. - Asia C-146/99.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset

I Alustavat huomiot

1 Nyt käsiteltävässä kanteessa Italian tasavalta vaatii 3.2.1999 tehdyn komission päätöksen(1) kumoamista niiltä osin kuin siinä on tehty rahoituskorjauksia Italian Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosastolle ilmoittamiin menoihin.

2 Asia liittyy säännöksiin, jotka koskevat vähimmäishintaa ja tuotantotukea tietyille jalostetuille tuotteille, jotka on valmistettu hedelmistä ja vihanneksista, käsiteltävässä asiassa tomaateista. Keskeinen erimielisyyden aihe komission ja Italian välillä on se, miltä osin tuottajille taattu vähimmäishinta estää tuottajia ja jalostajia tekemästä sopimuksia, jotka koskevat erilaisten lisäkustannusten jakamista niiden välillä.

II Asiaa koskevat oikeussäännöt

3 Hedelmä- ja vihannesjalostealan yhteisestä markkinajärjestelystä 24 päivänä helmikuuta 1986 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 426/86(2) on luotu tuotantotukien järjestelmä tietyille jalostetuille tuotteille, jotka on valmistettu yhteisössä korjatuista hedelmistä ja vihanneksista. Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa todetaan seuraavaa:

"1. Tuotantotukea myönnetään jalostajalle, joka on maksanut tuottajalle raaka-aineesta vähintään yhtäältä tuottajien tai näiden hyväksyttyjen yhteenliittymien tai liittojen ja toisaalta jalostajien tai näiden laillisesti yhteisössä perustettujen yhteenliittymien tai liittojen välillä tehtyjen sopimusten mukaisen vähimmäishinnan suuruisen hinnan."

4 Asetuksen N:o 426/86, sellaisena kuin se on muutettuna 7.5.1990 annetulla neuvoston asetuksella N:o 1202/90,(3) 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja 5 artiklan 1 kohdassa määritellään kriteerit, joiden perusteella komissio asettaa tuottajille maksettavan vähimmäishinnan sekä tuotantotuen määrän.

5 Markkinointivuonna 1996/97 tomaatin tuottajille maksettava vähimmäishinta sekä tuotantotuen määrä on vahvistettu asetuksen N:o 1398/96(4) liitteissä. Liitteen I mukaan tuottajille maksettava vähimmäishinta lasketaan "ecuina/100 nettokg, tuottajalta lähtiessä".

6 Hedelmä- ja vihannesjalosteiden tuotantotukijärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 7 päivänä kesäkuuta 1991 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1558/91(5) 2, 3 ja 4 artiklan mukaan kyseisten tuotteiden jalostajien on annettava jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille useita tietoja.

7 Kyseisen asetuksen 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Jokainen asetuksen (ETY) N:o 426/86 3 artiklassa tarkoitettu sopimus, jäljempänä 'jalostussopimus' tehdään kirjallisena. Jalostussopimus voi olla toimitussitoumuksena toisaalta yhden tai useamman tuottajan ja toisaalta niiden jalostajana toimivan tunnetun yhdistyksen tai liiton välillä.

2. Tuotantotukijärjestelmässä 'tuottajalla' tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka viljelee jalostettavaksi tarkoitettua raaka-ainetta tilallaan.

3. Jalostussopimuksessa on oltava:

a) kyseisen tuottajan tai tunnustetun tuottajien yhdistyksen tai liiton nimi ja osoite;

b) kyseisen jalostajan tai tunnustetun jalostajien yhdistyksen tai liiton nimi ja osoite;

c) sopimukseen liittyvän raaka-aineen määrä; d) jalostajalle menevien toimitusten aikataulu;

e) sopimuspuolille maksettava raaka-aineen hinta, lukuun ottamatta erityisesti pakkaamisesta, lastaamisesta, kuljettamisesta, lastin purkamisesta ja verotuksesta syntyviä kustannuksia, jotka on tarvittaessa ilmoitettava erikseen.

- - "

8 Asetuksen N:o 1558/91 12 artiklan 1 kohdan mukaan jalostajan on jätettävä tuotantotukihakemus sen jäsenvaltion nimeämälle elimelle, jonka alueella jalostus on suoritettu.

9 Saman asetuksen 14 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään, että tukihakemuksessa on erityisesti oltava jalostajan ilmoitus, että vähintään vähimmäishinnan suuruinen hinta on maksettu raaka-aineista ja että lopulliset tuotteet täyttävät yhteisön laatuvaatimukset. Sen 14 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaan tukihakemukseen on liitettävä sopimuspuolen asianmukaisesti kuittaamat raaka-aineiden laskut, joista näkyy, että tämä on saanut vähintään vähimmäishinnan suuruisen hinnan, tai toimitussitoumusten osalta tuottajan ilmoitus, että jalostaja on maksanut tai hyvittänyt vähintään vähimmäishinnan suuruisen hinnan.

10 Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21 päivänä huhtikuuta 1970 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 729/70,(6) sellaisena kuin se on muutettuna 22.5.1995 annetulla neuvoston asetuksella N:o 1287/95,(7) 5 artiklan 2 kohdan c alakohdassa todetaan seuraavaa:

"Neuvoteltuaan rahastokomitean kanssa komissio:

- -

c) päättää menoista, jotka jätetään - - yhteisörahoituksen ulkopuolelle todettuaan, ettei kyseisiä menoja ole suoritettu yhteisön sääntöjen mukaisesti.

- - "

III Tosiseikat ja asianosaisten väitteet

11 Italian tuottaja- ja jalostajaliitot ovat tehneet 17.7.1996 Italian toimialakohtaisia sopimuksia koskevan 16.3.1988 annetun lain nro 88 mukaisesti teolliseen jalostukseen tarkoitettuja tomaatteja koskevan toimialakohtaisen sopimuksen markkinointivuodeksi 1996/97(8) (jäljempänä toimialakohtainen sopimus).

12 Maksuehtoja on käsitelty tämän sopimuksen 11 kohdassa, jonka mukaan tuottaja myyjän ominaisuudessa vastaa "vain raaka-aineen toimittamiseksi jalostusteollisuudelle tarpeellisten tyhjien laatikoiden ja muiden säiliöiden tai vastaavien varusteiden palauttamisesta aiheutuvista kuljetuskustannuksista". Osapuolet sopivat nimenomaisesti, että tässä tapauksessa tuottajien ja tuottajayhdistyksien maksettavat "kuljetuskustannukset" eivät voi missään tapauksessa ylittää 35:tä prosenttia dokumentoiduista kokonaiskuljetuskustannuksista, joihin sisältyy raaka-aineen siirto korjuupaikalta jalostuslaitokseen ja joista "jalostusteollisuus vastaa yhteisön lainsäädännön mukaisesti".

13 Asetuksen N:o 426/86 3 artiklassa tarkoitetut jalostussopimukset markkinointivuodeksi 1996/97 on tehty tähän toimialakohtaiseen sopimukseen perustuen. Kysymyksessä olevissa sopimuksissa todetaan siten, että ostajan on annettava myyjän käyttöön kaikki tarpeelliset säiliöt raaka-aineen korjaamiseksi ja toimittamiseksi. Myyjät puolestaan sitoutuvat palauttamaan ne ja maksamaan korvauksen kadonneista tai vahingoittuneista säiliöistä.

14 Italian esittämien rahastosta rahoitettavia menoja koskevien tilien tarkastamisen ja hyväksymisen yhteydessä komissio on tehnyt rahoituskorjauksia, joilla on jätetty yhteisön rahoituksen ulkopuolelle 7 421 939 820 Italian liiran (ITL) määrä tomaatin tuotantotuen maksamisesta aiheutuneita menoja sillä perusteella, että Italian tomaatinjalostajat ovat korvanneet tomaatintuottajille aiheutuneet kuljetuskustannukset vain osittain (varainhoitovuotta 1995 koskevan yhteenvetokertomuksen 4.6.8 kohta). Korjauksen määrä vastaa kahden prosentin kiinteämääräistä korjausta menojen 371 096 991 020 ITL:n kokonaismäärästä.

15 Komissio on perustellut tätä rahoituskorjausta EMOTR:n tukiosaston varainhoitovuoden 1995 tilien tarkastamiseksi ja hyväksymiseksi tehtyjen tarkastusten tuloksista laaditussa ja 12.1.1999 konsolidoidussa yhteenvetokertomuksessa VI/6462/98 seuraavasti:

"Tilintarkastuksen yhteydessä saadut tiedot osoittavat, että tomaatinjalostajat velvoittivat tomaatintuottajat maksamaan 35 prosenttia raaka-aineiden kuljetuskustannuksista, vaikka tämä on yhteisön säännösten eli asetuksen (ETY) N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan vastaista.

- -

Komission yksiköt katsovat saatavilla olevan tiedon perusteella, että tällainen yhteisön sääntöjen noudattamatta jättäminen merkitsee sitä, että tuottajille maksettiin vaillinainen vähimmäishinta toimitetuista raaka-aineista, mikä antoi jalostusyrityksille epäoikeudenmukaisen kilpailuedun muiden maiden yrityksiin nähden.

- - "

16 Italian tasavalta on saattanut asian sovitteluelimen käsiteltäväksi 18.5.1998. Tämä on todennut 22.10.1998 laaditussa loppukertomuksessaan, että asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan c-e alakohta ei näyttäisi olevan täysin yksiselitteinen ja että ensi näkemältä sen perusteella voidaan olettaa, että riippumatta vähimmäishinnasta, joka jalostajien on suoritettava, nämä voisivat Italian viranomaisten säännöksille antaman tulkinnan mukaisesti laskuttaa erikseen tuottajilta tietyistä lisäpalveluista aiheutuneet kustannukset. Sovitteluelin on kuitenkin arvioinut, ettei se ole toimivaltainen ratkaisemaan tätä tulkintakysymystä.

17 Komissio väittää, että Italian viranomaisten puolustama käytäntö - jota komissio pitää yhteisön oikeuden vastaisena - vastaa toimitetun raaka-aineen vähimmäishinnan maksamista tuottajille vain osittain, minkä johdosta jalostajat saavat perusteettoman kilpailuedun verrattuna muissa jäsenmaissa toimiviin yrityksiin.

18 Näissä olosuhteissa komissio on tehnyt riidanalaisen päätöksen, joka on liitetty 17.4.1999 päivättyyn ja 21.4.1999 yhteisöjen tuomioistuimeen saapuneeseen kanteeseen.

19 Italian tasavalta vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

1) kumoaa Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosastosta maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä yhteisörahoituksen ulkopuolelle 3 päivänä helmikuuta 1999 tehdyn komission päätöksen C(1999) N:o 208 lopullinen(9) niiltä osin kuin siinä on tehty rahoituskorjauksia Italian tasavallan vahingoksi ja jätetty EMOTR:n rahoituksen ulkopuolelle 7 421 939 820 ITL:n määrä tomaatin tuotantotuen suorittamisesta aiheutuneita menoja - tomaatinjalostajien tomaatintuottajille suorittamien kuljetuskustannuksiin liittyvien maksujen vaillinaisuus - Italia (varainhoitovuoden 1995 yhteenvetokertomuksen 4.6.8 kohta)

ja

2) velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20 Italian tasavallan mukaan se, että asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdassa luetellaan tiettyjä kustannuksia, joita ei voida ottaa huomioon vähimmäishinnassa, ei merkitse kuitenkaan sitä, ettei tuottajilta voitaisi laskuttaa mitään kustannuksia. Todellisuudessa tuottajien on toimintansa harjoittamisen yhteydessä vastattava monista kustannuksista. Jos asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdassa olisi tarkoitettu asettaa lisäkustannukset kokonaisuudessaan yksin jalostusteollisuuden maksettaviksi, lainsäätäjä olisi silloin täsmentänyt, että jalostussopimuksissa on mainittava nettohinta, josta ei voida vähentää mitään kustannuksia.

21 Italian hallitus arvioi, että tällä artiklalla on tarkoitettu estää vähimmäishintaa koskevan lainsäädännön kiertäminen peitellymmällä tavalla, ja tästä syystä siinä on vaadittu, että lisäkustannukset mainitaan erikseen. Sen mukaan säiliöiden toimittaminen ja käyttöönantaminen eivät liity jalostustoimenpiteisiin, joista aiheutuneista kustannuksista jalostajien on yksin vastattava.

22 Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

1) hylkää kanteen 2) velvoittaa Italian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23 Komission mukaan kuljetuskustannuksiin osallistuminen, vaikka se on rajoitettu 35 prosenttiin dokumentoiduista kokonaiskustannuksista, pienentää lopulta vähimmäishintaa ja on siten vastoin asetuksen N:o 1398/96 liitteessä I esitettyä vaatimusta vähimmäishinnan maksamisesta "tuottajalta lähtiessä". Komissio vetoaa lisäksi raaka-aineen kuljetukseen tarpeellisten säiliöiden käytöstä aiheutuvien kustannusten ja varsinaisten kuljetuskustannusten välillä sen mukaan vallitsevaan läheiseen yhteyteen. Lopuksi se painottaa, että vähimmäishinnan asettamisen tarkoituksena on tuottajien suojaaminen.

IV Asian arviointi

24 Asianosaiset näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että kyseessä olevan markkinoita koskevan lainsäädännön perusteella on poissuljettua, että tuottajat vastaisivat kuljetus- ja jalostuskustannuksista,(10) koska hinta "tuottajalta lähtiessä"(11) on määritelty tuottajille maksettavaksi vähimmäishinnaksi. Raaka-aineen siirtoon jalostuslaitoksiin liittyvien kustannusten laskuttaminen tuottajilta ei siten ole mahdollista, ja tätä on nimenomaisesti korostettu myös toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdassa.

25 Riidanalaisessa päätöksessä komissio pitää jalostajien ja tuottajien välillä solmittuja sopimuksia yhteensopimattomina vähimmäishintaa koskevan lainsäädännön ja erityisesti asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan kanssa, koska sen arvion mukaan riidanalaiset kustannukset(12) voidaan rinnastaa kuljetus- ja jalostuskustannuksiin. Italian tasavalta on päinvastoin sitä mieltä, että riidanalaisia kustannuksia tulee arvioida itsenäisesti, ja se perustelee tätä asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan sanamuodolla ja tarkoituksella.

26 Näin ollen on pohdittava riidanalaisten kustannusten luonnetta.

1) Riidanalaisten kustannusten luonne

27 On syytä huomata, että toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdassa viitataan "kuljetuskustannuksiin". Tästä sanamuodosta ei voida kuitenkaan päätellä, että kysymys olisi kuljetuskustannusten siirtämisestä tuottajille siinä mielessä, että ne korvaisivat raaka-aineen siirron jalostajien laitoksiin. Kysymys on pikemminkin siitä, voiko tuottaja maksaa tietyistä palveluista jalostajalle.

28 Jalostajien tarjoamat palvelut koostuvat siitä, että ne antavat tuottajien käyttöön säiliöt, joita nämä ilmeisesti tarvitsevat sadonkorjuuta varten. Komissio antaa perusteluissaan keskeisen merkityksen sille, että tuottajien on maksettava korvaus jalostajille kadonneista tai vahingoittuneista säiliöistä.

29 Suullisessa käsittelyssä on esitetty, että toisin kuin toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdasta voitaisiin päätellä, säiliöitä ei käytetä raaka-aineen siirtämiseen tuottajalta jalostajan laitokseen, vaan yksinomaan tomaattien keräämiseen. Italian hallituksen edustaja on todennut, että kyseessä oleva siirto tehdään käyttäen suurempia säiliöitä, mitä komissio ei ole kiistänyt. Lähden siten asian arvioinnissa tästä olettamuksesta, koska sitä ei ole osoitettu vääräksi.

30 Nämä kustannukset ovat kuitenkin yhteydessä edellä mainittuihin kuljetuskustannuksiin,(13) koska säiliöt ovat tarpeellisia(14) "raaka-aineen toimittamiseksi jalostusteollisuudelle" ja koska näille kustannuksille asetettu kiinteämääräinen yläraja - 35 prosenttia - lasketaan suoraan raaka-aineen kokonaiskuljetuskustannusten perusteella.

31 Komission mielestä tästä voidaan päätellä, että riidanalaiset kustannukset ovat läheisesti sidoksissa kuljetuskustannuksiin. Sitä vastoin Italian hallitus väittää, että säiliöiden antaminen tuottajien käyttöön muodostaa raaka-aineen siirrosta jalostajille erillisen toimenpiteen.

32 Komissio on kirjallisessa käsittelyssä vedonnut siihen, että yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 42 artiklan 2 kohdan nojalla kyseistä Italian tasavallan väitettä ei voida ottaa tutkittavaksi. Kun Italian hallituksen edustaja on kuitenkin todennut suullisessa käsittelyssä, ettei Italian tasavalta halua riidanalaisia kustannuksia käsiteltävän erikseen kuljetuskustannuksista, komissio on nimenomaisesti luopunut oikeudenkäyntiväitteestään. Jos se ei olisi tehnyt niin, olisi ollut syytä tutkia, miltä osin Italian hallituksen väite olisi muodostanut vain uuden väitteen eikä uutta oikeudellista perustetta.(15)

33 Riidanalaisten kustannusten luonne on siten tutkinnan kohteena. Jos niitä on pidettävä kuljetuskustannuksina, on kyseenalaista, voitaisiinko ne laskuttaa tuottajalta, kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1398/96 selkeät säännökset.

34 Arvioitaessa riidanalaisten kustannusten luonnetta on oltava samaa mieltä Italian tasavallan kanssa siitä, että toisaalta raaka-aineen kuljetus ja toisaalta säiliöiden antaminen käyttöön ennen sadonkorjuuta muodostavat kaksi toisistaan erillistä suoritusta. Riidanalaisten kustannusten liittäminen suoriin kuljetuskustannuksiin näyttää kuitenkin mahdolliselta, jos otetaan huomioon se, että säiliöt ovat tarpeellisia sadon korjaamiseksi, lastaamiseksi ja kuljettamiseksi, kuten on todettu myös toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdassa. Tämä näyttäisi vahvistavan komission esittämän varsinaisen kuljetuksen ja säiliöiden käyttöönantamisen välisen yhteyden olemassaolon.

35 Komissio ei ole myöskään väärässä huomauttaessaan, että toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdassa riidanalaiset kustannukset on rinnastettu kuljetuskustannuksiin, kun näiden kustannusten korkein sallittu määrä on sidottu kokonaiskuljetuskustannuksiin.

36 Tämä viimeksi mainittu huomautus ei kuitenkaan vaikuta kovin vakuuttavalta, koska vähimmäishintaa koskevaa lainsäädäntöä sovellettaessa riidanalaisten kustannusten luokittelu ei voi riippua sopimuspuolten tahdosta ja koska kustannusten laillisuuden arviointi tämän lainsäädännön kannalta riippuu vähemmän niiden luonteesta kuin niiden hyväksyttävyydestä todellisten taloudellisten vaikutusten pohjalta arvioituna.

37 Jos uskotaan Italian hallituksen edustajan suullisessa käsittelyssä tekemää ilmoitusta, on todettava, että tuottajien käyttöön annettuja säiliöitä ei ilmeisesti käytetä raaka-aineen kuljetukseen. Jos näin on, säiliöiden käyttöönantamista ei näyttäisi voitavan rinnastaa varsinaiseen raaka-aineen kuljetukseen.

38 Jos säiliöitä sitä vastoin käytettäisiin raaka-aineen kuljetukseen, ei olisi enää syytä tehdä eroa jalostajan tarjoaman palvelun ja varsinaisen kuljetuksen välillä. On totta, että jalostajan todellisuudessa tarjoama palvelu - säiliöiden käyttöönantaminen - on sama riippumatta siitä, miten näitä säiliöitä käytetään. Mutta merkitykseltään tärkein seikka on kuitenkin se, että kyseessä oleva palvelu on välttämätön edellytys raaka-aineen kuljetukselle.

39 Vertailusta tavaroiden kauppaa koskevan kansainvälisen oikeuden kanssa saadaan lisätukea komission näkökannalle. Incoterms 2000 -ehtojen(16) "vapaasti tehtaalla" (EXW) -toimituslausekkeen mukaan epäselvissä tapauksissa ostajan on vastattava tavaran noudosta aiheutuneista kustannuksista. Tämä merkitsee sitä, että tällaisessa tapauksessa - raaka-aineen myyntiä "tuottajalta lähtiessä" vastaavassa tilanteessa - kuljetuskustannukset sisältävät myös riidanalaisten kustannusten tyyppiset kulut.

40 Jos riidanalaisia kustannuksia arvioitaisiin kuitenkin erillisinä, kuten suullisessa käsittelyssä on esitetty, olisi tutkittava, onko vähimmäishintaa koskevan lainsäädännön mukaista, että tuottajat vastaavat näistä kustannuksista toimialakohtaisen sopimuksen perusteella. Asianosaisten mukaan tätä varten on tutkittava edellä mainitun säännöksen sanamuotoa ja systematiikkaa.(17)

2) Asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan sanamuoto

41 Asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdassa asetetun velvollisuuden vähimmäishinnan ja lisäkustannusten erikseen mainitsemiseen ei voida sinänsä katsoa oikeuttavan kieltoa laskuttaa lisäkustannuksia tuottajilta. Päinvastoin näyttää siltä, kuten Italian hallitus perustellusti huomauttaa, että tämän mukaisesti lisäkustannusten periminen tuottajilta on hyväksyttävää, koska velvollisuus mainita erikseen lisäkustannukset voi koskea vain juuri sellaisia kustannuksia, joista tuottajat voivat markkinoita koskevan lainsäädännön mukaisesti vastata.

42 Asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdassa on kuitenkin asetettu rajoitus: lisäkustannukset on mainittava erikseen vain "tarvittaessa". Tämä rajoitus voisi merkitä sitä, että kustannukset on mainittava erikseen vain mikäli niiden periminen tuottajilta olisi markkinoita koskevan lainsäädännön mukaan sallittua.

43 Nämä Italian hallituksen esittämät perustelut eivät siten näyttäisi ensi arviolta olevan vailla merkitystä. Sitä vastoin ei näyttäisi mahdolliselta olla samaa mieltä komission kanssa: asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan sanamuodosta ei voida päätellä, että osapuolten kuljetuskustannuksiksi luokittelemia kustannuksia ei voitaisi missään tapauksessa periä tuottajilta.

Säännöksen sanamuotoon perustuva tulkinta ei siten näyttäisi kovin vakuuttavalta.

3) Vähimmäishintaa koskevien säännösten systematiikka kyseessä olevia markkinoita koskevassa lainsäädännössä

44 Sitä, onko kustannusten mahdollinen periminen tuottajilta laillista, ei voida arvioida yksin asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan perusteella. Tästä syystä kyseistä säännöstä ei tulisi analysoida erillään, vaan kaikkien vähimmäishintaa koskevien säännösten yhteydessä.

45 Asetuksen N:o 1398/96 liitteestä I käy kuitenkin selvästi ilmi, että vähimmäishinta, joka on maksettava tuottajalle, on hinta "tuottajalta lähtiessä", mistä on loogisena seurauksena se, että jalostajien on maksettava raaka-aineen kuljetuksesta laitoksiinsa aiheutuvat kustannukset, kuten jo edellä on todettu.(18)

46 Lainsäädäntö, jossa tomaatista jalostetuille tuotteille on asetettu vähimmäishinta, perustuu jalostussopimusten tekemiseen, ja sen tarkoituksena on muun muassa tuottajien tulojen takaaminen. Tietyin edellytyksin jalostajille myönnettävien tuotantotukien tulisi mahdollistaa jalostajille raaka-aineen ostaminen yhteisön markkinoilta maailmanmarkkinahintoihin verrattuna kilpailukykyisillä hinnoilla.(19)

47 Jotta vähimmäishinnan noudattamista voitaisiin valvoa, on oltava mahdollista erottaa maksettu hinta muista jalostussopimuksen nojalla maksettavista määristä. Italian tasavalta ei suotta korosta tätä.

48 Vähimmäishintaa koskevat säännökset eivät siten pohjimmiltaan estä tuottajia ottamasta vastattavakseen lisäkustannuksia sillä edellytyksellä, että kustannukset on selvästi mainittu jalostussopimuksissa ja että näin ei vaaranneta lainsäädännön tarkoituksen toteutumista.

49 Lähdettäessä siitä, että säiliöiden käyttöönantaminen on raaka-aineen jalostajien laitoksiin kuljetuksesta erillinen palvelu, on vaikeaa ymmärtää, miksi sen, että tuottajat vastaavat tästä aiheutuvista kustannuksista, tulisi olla kokonaan poissuljettua ainoastaan siitä syystä, että kyseinen palvelu on jalostajan eikä jonkun kolmannen osapuolen tarjoama.

50 Komissio arvioi kuitenkin, että säännösten tarkoituksen toteutuminen on vaarantunut, koska sen mukaan toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdasta ja kyseisen sopimuksen perusteella tehdyistä jalostussopimuksista on seurauksena lopulta se, että jalostajien maksama vähimmäishinta pienenee - jopa 35 prosentilla kuljetuskustannuksista.

51 Tätä väitettä on syytä arvioida tarkemmin. Vaikka oltaisiin samaa mieltä tuottajien mahdollisuudesta osallistua periaatteessa riidanalaisiin kustannuksiin, koska niiden tarkoituksena on korvata erityinen palvelu, jota ei voida liittää raaka-aineen jalostajien laitoksiin kuljetukseen eikä myöskään sen jalostukseen, tämän palvelun laskuttaminen tuottajilta vaatii kuitenkin tarkkaa tutkintaa.

52 Tässä yhteydessä on muistettava, että toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdassa riidanalaisten kustannusten määrä sidotaan kokonaiskuljetuskustannuksiin ja tältä osin viitataan yksittäisten jalostussopimusten ehtoihin. Italian tasavallan esittämistä mallisopimuksista voidaan havaita, että tuottajien osuus on näissä sopimuksissa vahvistettu 35 prosentiksi kokonaiskuljetuskustannuksista. Tämä merkitsee sitä, ettei tuottajien osuutta aina lasketa todellisuudessa aiheutuneiden kustannusten perusteella, vaan se voi olla kiinteämääräinen.

53 Komissio huomauttaa perustellusti, että vähimmäishintaa koskevat säännökset ovat pakottavia. Vähimmäishintaa koskevan säännön suora tai epäsuora kiertäminen ei siten ole sallittua. On totta, että tämä ei kuitenkaan estä kokonaan tuottajien osallistumista tiettyihin lisäkustannuksiin, joilla ei ole suoraa yhteyttä kuljetukseen tai jalostukseen, mutta tällaisen osallistumisen tulee sopia yhteen asetetun vähimmäishinnan "tuottajalta lähtiessä" kanssa. Täten periaatteessa olemassa oleva mahdollisuus laskuttaa - aiheutuneiden menojen kattamiseksi - tuottajia erityisistä palveluista, joilla ei ole suoraa yhteyttä raaka-aineen kuljetukseen tai jalostukseen, on rajoitettu aina kun se estää asetetun vähimmäishinnan maksamisen kokonaisuudessaan.

54 Tällainen riski on olemassa silloin, kun tuottajilta laskutetut kustannukset eivät vastaa jalostajille kyseisen palvelun tarjoamisesta aiheutuneita todellisia kustannuksia. Niiltä osin kuin toimialakohtaisen sopimuksen mukaan tuottajilla on velvollisuus korvata vahingoittuneet tai hävinneet säiliöt rahallisesti jalostajien omien kustannusten perusteella, näyttäisi siltä, ettei tällaista velvollisuutta koskevaa lauseketta voida arvostella. Tilanne on sitä vastoin toinen, kun kiinteämääräinen osallistuminen ennen sadonkorjuuta käyttöön annetuista säiliöistä aiheutuneisiin kustannuksiin johtaa tuottajille maksettavan vähimmäishinnan lainvastaiseen pienenemiseen siitä syystä, että maksettavasta hinnasta vähennetään jalostajille todellisuudessa aiheutuneita kustannuksia suurempi osuus.

55 Vähimmäishintaa koskevan lainsäädännön soveltamisen kannalta ei voi lopulta olla merkitystä sillä, onko tuottajille ensin maksettu vähimmäishinta, jota myöhemmin on pienennetty määrillä, jotka liittyvät jalostajille aiheutuneisiin lisäkustannuksiin, vai onko vähimmäishinta maksettu vain osittain jo alun perin.

56 Tästä on seurauksena, riippumatta siitä, mikä riidanalaisten kustannusten luonne on, että on oltava samaa mieltä komission kanssa siitä, että toimialakohtaisen sopimuksen perusteella tehdyt jalostussopimukset ovat johtaneet siihen, että "tuottajille maksettiin vaillinainen vähimmäishinta". Koska vähimmäishintaa koskeva lainsäädäntö on pakottavaa, on todettava, ettei kyseisiä menoja ole asetuksen N:o 729/70, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1287/95, 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla "suoritettu yhteisön sääntöjen mukaisesti".

V Oikeudenkäyntikulut

57 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska komissio on vaatinut Italian tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja tämä on hävinnyt asian, Italian tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

VI Ratkaisuehdotus

58 Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee asian seuraavalla tavalla:

1. Kanne hylätään perusteettomana. 2. Italian tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

(1) - Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosastosta maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä yhteisörahoituksen ulkopuolelle 3 päivänä helmikuuta 1999 tehty komission päätös 99/186/EY (tiedoksi annettu numerolla K(1999) 208, EYVL L 61, s. 34).

(2) - EYVL L 49, s. 1.

(3) - EYVL L 119, s. 66.

(4) - Tomaattien tuottajille maksettavan vähimmäishinnan ja tomaattijalosteiden tuotantotuen vahvistamisesta markkinointivuodeksi 1996/97 18 päivänä heinäkuuta 1996 annettu komission asetus (EY) N:o 1398/96 (EYVL L 180, s. 6).

(5) - EYVL L 144, s. 31.

(6) - EYVL L 94, s. 13.

(7) - EYVL L 125, s. 1.

(8) - GURI nro 187, 10.8.1996.

(9) - Komission päätös 1999/186/EY (EYVL L 61, s. 34).

(10) - Jäljempänä tässä esityksessä tarkoitetaan "kuljetuskustannuksilla" kustannuksia, jotka asetuksen N:o 1558/91 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaan on mainittava erikseen.

(11) - Ks. asetuksen N:o 1398/96 liite I (mainittu edellä alaviitteessä 4).

(12) - Jäljempänä tässä esityksessä tarkoitetaan "riidanalaisilla kustannuksilla" kustannuksia, jotka aiheutuvat säiliöiden käyttöönantamisesta ja jotka toimialakohtaisen sopimuksen mukaan laskutetaan tuottajilta.

(13) - Ks. alaviite 10.

(14) - Ks. toimialakohtaisen sopimuksen 11 kohdan sanamuoto edellä 12 kohdassa.

(15) - Uuden väitteen ja uuden oikeudellisen perusteen erosta työjärjestyksen 42 artiklan 2 kohdan soveltamisen kannalta ks. asia 2/57, Compagnie des hauts fourneaux de Chasse v. Korkea viranomainen, tuomio 12.6.1958 (Kok. 1958, s. 131); asia 19/60, Société Fives Lille Cails ym. v. Korkea viranomainen, tuomio 15.12.1961 (Kok. 1961, s. 561) ja asia 306/81, Verros v. parlamentti, tuomio 19.5.1983 (Kok. 1983, s. 1755).

(16) - Kansainvälisen kauppakamarin International Commercial Terms.

(17) - Ks. edellä 3 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

(18) - Ks. edellä 24 kohta.

(19) - Blumann, C., Politique agricole commune: Droit communautaire agricole et agro-alimentaire, 1996, 500 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy