EUR-Lex -  61999CJ0202 - FI - Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 29 päivänä marraskuuta 2001

Tiivistelmä
Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätökset oikeudenkäyntikuluista
Päätöksen päätösosa
Avainsanat

1. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne - Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi siitä, onko kanne perusteltu - Huomioon otettava tilanne - Tilanne perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä

(EY 226 artikla)

2. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne - Kannekirjelmä - Väitteiden ja perusteiden esittäminen

(EY 226 artikla)

3. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Sijoittautumisvapaus - Palvelujen tarjoamisen vapaus - Hammaslääkärit - Tutkintotodistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen tunnustaminen - Direktiivi 78/686/ETY - Kansallisten säännösten yhteensovittaminen - Direktiivi 78/687/ETY - Hammaslääkärin ammattiin pätevöittävän toisen koulutusjärjestelmän voimassa pitämistä ei voida hyväksyä

(Neuvoston direktiivin 78/686/ETY 19 artikla ja neuvoston direktiivin 78/687/ETY 1 artikla)

4. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Sijoittautumisvapaus - Palvelujen tarjoamisen vapaus - Hammaslääkärit - Tutkintotodistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen tunnustaminen - Direktiivi 78/686/ETY - Kansallisten säännösten yhteensovittaminen - Direktiivi 78/687/ETY - Merkintää sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon ei voida hyväksyä - Jäsenvaltiolle myönnetyn poikkeuksen vaikutus

(Neuvoston direktiivin 78/686/ETY 19 artikla ja neuvoston direktiivi 78/687/ETY)

Tiivistelmä

1. Kun kyse on EY 226 artiklan nojalla nostetusta sellaisesta kanteesta, jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että jäsenvaltio on pitänyt voimassa yhteisön direktiivin vastaisen lainsäädännön, se, että riidanalaisia kansallisia säännöksiä ei jäsenvaltion mukaan voitu käytännössä pitää voimassa, koska ne annettiin kyseisen direktiivin antamisen jälkeen, ei heikennä kyseisen jäsenvaltion puolustautumismahdollisuuksia. Näin on ensinnäkin siksi, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen riippuu siitä, ovatko kansalliset toimet yhteisön oikeuden vastaisia komission perustellussa lausunnossa asettaman määräajan päättyessä, eikä siihen vaikuta päivämäärä, jona kyseessä olevat kansalliset säännökset on annettu. Toiseksi jäsenvaltion on katsottava pitävän yhteisön oikeuden vastaiset säännökset voimassa niiden voimaantulopäivästä siihen asti, kun niitä muutetaan tai ne kumotaan.

( ks. 11-12 kohta )

2. Komission on kaikissa EY 226 artiklan nojalla nostamissaan kanteissa ilmoitettava ne täsmälliset väitteet, joista yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään lausumaan, sekä vähintään yhteenvedonomaisesti ilmoitettava ne oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joihin väitteet perustuvat. Siltä osin kuin on erityisesti kyse komission velvollisuudesta ilmoittaa sellaiset oikeudelliset seikat, joihin sen esittämät väitteet perustuvat, ei riitä, että yhteisön oikeuden säännökseen, jota vastaajana olevan jäsenvaltion väitetään rikkoneen, vedotaan ainoastaan sellaisessa perustellun lausunnon tai kannekirjelmän osassa, joka koskee asiaa koskevia oikeussääntöjä ja jossa asioita käsitellään pelkästään kuvailevasti ilman pyrkimystä osoittaa mitään toteen.

Sitä vastoin silloin, kun komissio väittää kansallisen lainsäädännön olevan yhdenmukaistamisdirektiivin järjestelmän, rakenteen tai tarkoituksen vastainen ja kun tästä johtuvaa yhteisön oikeuden rikkomista ei voida yhdistää mihinkään tiettyyn direktiivin säännökseen, komission kannetta ei voida jättää tutkimatta vain tästä syystä. Yhteisöjen tuomioistuin voi tällaisessa tilanteessa tutkia kuitenkin vain, onko kansallinen lainsäädäntö tässä mielessä kyseisen direktiivin vastainen.

( ks. 20-21 ja 23 kohta )

3. Jäsenvaltio jättää noudattamatta hammaslääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 78/687/ETY mukaisia velvoitteitaan, kun se sallii tämän direktiivin vastaisen sellaisen toisen, hammaslääkärin ammattiin pätevöittävän koulutusjärjestelmän, joka muodostuu lääkärin peruskoulutuksesta, jota täydennetään hammaslääketieteellisellä erikoistumisella.

Direktiivin 78/687/ETY 1 artiklan 2 kohdan mukainen koulutus on nimenomaan "hammaslääketieteellinen koulutus", ja tämän perusteella voidaan edellyttää, että kyseessä on hammaslääkäreiden koulutukseen erityisesti mukautettu koulutusohjelma. Toisesta koulutusjärjestelmästä saatava tutkintotodistus ei ole hammaslääkärin tutkintotodistus vaan lääkärin perustutkintotodistus, johon on yhdistetty hammaslääketieteellistä erikoistumista koskeva tutkintotodistus. Tällaisten tutkintotodistusten yhdistelmä ei vastaa direktiivin 78/687/ETY ja hammaslääkärin tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi annetun direktiivin 78/686/ETY vaatimuksia; molemmat direktiivit koskevat vain yhtä tutkintotodistusta.

Tämän tulkinnan kanssa ei ole ristiriidassa direktiivin 78/686/ETY 19 artiklan toinen kohta, jossa sallitaan jäsenvaltiota koskevan erityissääntelyn yhteydessä se, että lääkärin perustutkintotodistus, johon on yhdistetty hammaslääketieteellistä erikoistumista koskeva tutkintotodistus, tunnustetaan hammaslääkärin ammatin harjoittamista varten. Jos yhteisön lainsäätäjä olisi nimittäin halunnut yleisesti sallia tällaisen koulutuksen vastavuoroisen tunnustamisen, se ei olisi säätänyt, että tällaisen koulutuksen saaneiden henkilöiden tutkinto voidaan tunnustaa ainoastaan poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti ja vain sellaisten henkilöiden osalta, jotka ovat aloittaneet lääketieteelliset opintonsa 28.1.1980 mennessä.

( ks. 37-39 kohta ja tuomiolauselma )

4. Jos direktiivin 78/687/ETY mukaan, direktiivin 78/686/ETY 19 artiklassa tarkoitettua jäsenvaltiota koskevaa väliaikaista poikkeussääntelyä lukuun ottamatta, henkilö ei voi päästä kyseisissä direktiiveissä tarkoitettuun hammaslääkärintoimeen suoritettuaan kuusi vuotta lääketieteellistä koulutusta ja kolme vuotta hammaslääketieteen alan erikoistumista, tästä voidaan katsoa seuraavan, että myöskään henkilö, jolla on vain tällainen koulutus, ei voi tulla merkityksi samanaikaisesti sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon.

Vaikka on totta, että kyseisissä direktiiveissä tehdään selkeä ero hammaslääkärin ja lääkärin ammatin välillä, mikään ei kuitenkaan osoita, että näillä direktiiveillä käyttöön otetun yhdenmukaistetun sääntelyn tarkoituksena olisi myös estää direktiivin 78/686/ETY 19 artiklassa tarkoitettujen lääkäreiden merkintä lääkäriluetteloon.

Direktiivin 78/686/ETY 19 artiklalla on otettu käyttöön erityissääntely Italiassa tutkintotodistuksensa saanutta määrättyä lääkäreiden ryhmää varten, joka muodostuu lääkäreistä, jotka ovat toimineet Italiassa pääasiallisesti hammaslääkäreinä siitä huolimatta, että heillä on lääketieteen tutkintotodistus, ja tämän tarkoituksena on ollut tehdä helpommaksi siirtymäkausi, jonka aikana Italiassa luotiin kyseisissä direktiiveissä tarkoitettu hammaslääkärin ammatti. Tämän takia tässä artiklassa velvoitetaan muut jäsenvaltiot tunnustamaan tietyin edellytyksin tähän ryhmään kuuluvien lääkäreiden tutkintotodistukset hammaslääkärintoiminnan harjoittamiseksi.

Se, onko muiden jäsenvaltioiden tunnustettava tällaisten lääkäreiden tutkintotodistukset myös lääkärin ammatin harjoittamista varten siitä riippumatta, onko kyseiset lääkärit merkitty lääkäriluetteloon, on ratkaistava lääkäreiden tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen tunnustamista koskevan yhteisön lainsäädännön perusteella eikä hammaslääkäreitä koskevien direktiivien 78/686/ETY ja 78/687/ETY perusteella.

( ks. 48 ja 50-54 kohta )

Asianosaiset

Asiassa C-202/99,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään E. Traversa ja B. Mongin, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Italian tasavalta, asiamiehenään U. Leanza, avustajanaan avvocato dello Stato P. G. Ferri, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että Italian tasavalta ei ole noudattanut hammaslääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 78/687/ETY (EYVL L 233, s. 10) mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa tämän direktiivin vastaisen toisen, hammaslääkärin ammattiin pätevöittävän koulutusjärjestelmän ja koska se on sallinut menettelyn, jonka mukaan hammaslääkärintointa harjoittavat lääkärit voidaan merkitä sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja P. Jann sekä tuomarit D. A. O. Edward (esittelevä tuomari), A. La Pergola, L. Sevón ja C. W. A. Timmermans,

julkisasiamies: P. Léger,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Hewlett,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan komission, asiamiehenään E. Traversa, ja Italian tasavallan, asiamiehenään avvocato dello Stato M. Fiorilli, 22.3.2001 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 31.5.2001 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

Tuomion perustelut

1 Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut EY 226 artiklan nojalla kanteen, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 26.5.1999 ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Italian tasavalta ei ole noudattanut hammaslääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 78/687/ETY (EYVL L 233, s. 10; jäljempänä yhteensovittamisdirektiivi) mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa tämän direktiivin vastaisen toisen, hammaslääkärin ammattiin pätevöittävän koulutusjärjestelmän ja koska se on sallinut menettelyn, jonka mukaan hammaslääkärintointa harjoittavat lääkärit voidaan merkitä sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon.

Yhteisön lainsäädäntö

2 Neuvosto antoi 25.7.1978 hammaslääkärin tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi direktiivin 78/686/ETY (EYVL L 233, s. 1; jäljempänä tunnustamisdirektiivi) ja yhteensovittamisdirektiivin.

3 Yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on vaadittava henkilöiltä, jotka ryhtyvät harjoittamaan hammaslääkärintointa tai harjoittavat sitä käyttäen jotakin tunnustamisdirektiivin 1 artiklassa mainittua nimikettä, että heillä on tunnustamisdirektiivin 3 artiklassa tarkoitettu tutkintotodistus, todistus tai muu sellainen muodollista kelpoisuutta osoittava asiakirja, joka takaa, että asianomainen on koulutuksensa aikana saanut yhteensovittamisdirektiivissä vaaditut tiedot ja kokemuksen. Yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tällaisen hammaslääketieteellisen koulutuksen tulee kokonaisuudessaan käsittää vähintään viisi vuotta täysipäiväistä teoreettista ja käytännöllistä opetusta.

4 Italiassa ei ollut erityistä hammaslääkärin ammattia ennen näiden direktiivien antamista ja niiden saattamista osaksi Italian oikeusjärjestystä, ja käytännössä sitä harjoittivat lääkärit. Tämän erityistilanteen huomioimiseksi tunnustamisdirektiivin VII luvussa olevassa 19 artiklassa, jonka otsikkona on "Italian erikoistilannetta koskevat siirtymäsäännökset", säädetään seuraavaa:

"Siitä ajankohdasta lähtien, jolloin Italia toteuttaa tämän direktiivin soveltamisen edellyttämät toimenpiteet, jäsenvaltioiden tulee tunnustaa tämän direktiivin 1 artiklassa tarkoitetun toiminnan harjoittamiseksi ne lääketieteen tutkintotodistukset, todistukset ja muut muodollista kelpoisuutta osoittavat asiakirjat, jotka Italiassa on annettu yliopistolliset lääketieteen opinnot viimeistään 18 kuukauden kuluttua tämän direktiivin tiedoksi antamisesta aloittaneille henkilöille, kun niiden liitteenä on Italian toimivaltaisten viranomaisten antama todistus, joka osoittaa, että nämä henkilöt ovat harjoittaneet Italiassa direktiivin 78/687/ETY 5 artiklassa tarkoitettua toimintaa tosiasiallisesti, luvallisesti ja pääasiallisesti vähintään kolme peräkkäistä vuotta todistuksen antamista edeltävien viiden vuoden aikana ja että näillä henkilöillä on oikeus harjoittaa mainittua toimintaa samoin edellytyksin kuin tämän direktiivin 3 artiklan f alakohdassa tarkoitettujen tutkintotodistusten, todistusten tai muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen haltijoilla.

Edellä 1 alakohdassa mainittua vaatimusta kolmen vuoden ammattikokemuksesta ei oteta huomioon, jos asianomaiset ovat suorittaneet vähintään kolmen vuoden opinnot, joiden toimivaltaiset viranomaiset todistavat vastaavan direktiivin 78/687/ETY 1 artiklassa mainittuja opintoja."

Kansallinen lainsäädäntö

5 Italian tasavalta on saattanut tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivin osaksi kansallista oikeusjärjestystään 24.7.1985 annetulla lailla nro 409, jonka nimi on "Istituzione della professione sanitaria di odontoiatra e disposizioni relative al diritto di stabilimento ed alla libera prestazione di servizi da parte dei dentisti cittadini di Stati membri delle Comunità europee" (laki, joka koskee hammaslääkärin ammatin luomista ja säännöksiä sellaisten hammaslääkäreiden sijoittautumisvapaudesta ja palveluiden vapaasta tarjonnasta, jotka ovat Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden kansalaisia, GURI nro 190, 13.8.1985, suppl. ord. nro 69).

6 Tämän lain 1 §:n mukaan tällä lailla luodaan Italiassa hammaslääkärin ammatti, ja tämän säännöksen mukaan sen harjoittaminen odontoiatra-nimikkeellä on varattu henkilöille, jotka ovat suorittaneet

- uuden viisi vuotta kestävän erityisen hammaslääkärikoulutuksen, jonka suorittamisesta saa laurea in odontoiatria e protesi dentaria -tutkintotodistuksen (hammaslääketieteen ja hammasprotetiikan tutkintotodistus), ja jotka on tämän jälkeen laillistettu harjoittamaan hammaslääkärin ammattia, tai

- kuusi vuotta kestävän lääkärin peruskoulutuksen, jonka suorittamisesta saa laurea in medicina e chirurgia -tutkintotodistuksen (lääketieteen ja kirurgian tutkintotodistus), ja jotka on tämän jälkeen laillistettu harjoittamaan lääketiedettä ja kirurgiaa ja jotka ovat saaneet täydentävän hammaslääketieteellisen erikoistumistutkintotodistuksen kolme vuotta kestävästä erikoistumisesta.

7 Lain nro 409/85 4 §:ssä säädetään, että henkilöä ei voida merkitä samanaikaisesti sekä hammaslääkäriluetteloon että muita ammatteja koskevaan luetteloon. Tämän lain 20 §:ssä muun muassa velvoitetaan hammaslääketieteeseen erikoistumattomat sellaiset lääkärit, jotka ovat aloittaneet opintonsa ennen 28.1.1980 ja jotka aikovat harjoittaa hammaslääkärintointa, valitsemaan viiden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta eli 28.8.1990 mennessä, haluavatko he tulla merkityiksi hammaslääkäriluetteloon. Lain 5 §:ssä sallitaan kuitenkin se, että hammaslääketieteeseen erikoistuneita lääkäreitä koskeva merkintä säilytetään sekä lääkäri- että hammaslääkäriluettelossa.

Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely

8 Koska komissio katsoi, että tämän tuomion 5-7 kohdassa mainittu Italian lainsäädäntö on tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivin vastainen, se aloitti jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn. Komissio lähetti Italian tasavallalle virallisen huomautuksen 9.4.1997 vaatien Italian tasavaltaa toimittamaan sille asiaa koskevat huomautuksensa. Italian viranomaiset toimittivat vastauksessaan hammaslääkärin ammattia koskevan lakiehdotuksen nro 2653, jossa mainitaan vain yksi koulutusjärjestelmä tähän ammattiin pääsemiseksi (erityiskoulutus, jonka suorittamisesta saa laurea in odontoiatria e protesi dentaria -tutkintotodistuksen).

9 Koska komissio totesi, että tätä lakiehdotusta ei ollut vielä hyväksytty, se lähetti 18.5.1999 Italian tasavallalle perustellun lausunnon, jossa se kehotti tätä ryhtymään lausunnon noudattamisen edellyttämiin toimenpiteisiin kahden kuukauden kuluessa sen tiedoksiantamisesta. Koska komissio katsoi, että Italian viranomaisten esittämät selvitykset eivät olleet tyydyttäviä, se päätti nostaa käsiteltävänä olevan kanteen.

Tutkittavaksi ottaminen

10 Italian hallitus on tehnyt kaksi oikeudenkäyntiväitettä.

Ensimmäinen oikeudenkäyntiväite

11 Italian hallitus vetoaa ensinnäkin siihen, että väite, jonka mukaan se menetteli virheellisesti "pitäessään voimassa" toisen koulutusjärjestelmän ja säännökset samanaikaisesta merkitsemisestä sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon, ei vastaa todellista tilannetta. Kyseisiä kansallisia säännöksiä ei sen mukaan voitu käytännössä pitää voimassa, koska ne annettiin yhteensovittamisdirektiivin antamisen jälkeen ja sen täytäntöönpanemiseksi ja koska niillä muutettiin merkittävästi aikaisempaa sääntelyä. Italian hallitus väittää, että komission esittämien väitteiden virheellinen muotoilu johti Italian tasavaltaa harhaan sen osalta, miten väitteitä oli tulkittava, ja heikensi sen puolustautumismahdollisuuksia.

12 Tältä osin riittää, kun todetaan yhtäältä, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen riippuu siitä, ovatko kansalliset toimet yhteisön oikeuden vastaisia komission perustellussa lausunnossa asettaman määräajan päättyessä, eikä siihen vaikuta päivämäärä, jona kyseessä olevat kansalliset säännökset on annettu. Toisaalta on todettava, että jäsenvaltion on katsottava pitävän yhteisön oikeuden vastaiset säännökset voimassa niiden voimaantulopäivästä siihen asti, kun ne muutetaan tai kumotaan.

13 Ensimmäinen oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

Toinen oikeudenkäyntiväite

14 Italian hallitus väittää toiseksi, että komissio ei ole ilmoittanut kanteensa tueksi niitä yhteisön oikeuden säännöksiä, joita on jätetty noudattamatta. Italian hallitus väittää, että niitä jäsenyysvelvoitteita, joita sen väitetään jättäneen noudattamatta, ei ole yksilöity ja että kanne on näin ollen jätettävä tutkimatta.

15 Ensimmäisen väitteen osalta, joka koskee laissa nro 409/85 säädettyä toista koulutusjärjestelmää, on todettava, että komissio täsmensi kannekirjelmässään, että kyseessä on yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklasta johtuvien jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen.

16 Komission nostama kanne on näin ollen otettava tutkittavaksi ensimmäisen väitteen osalta.

17 Toinen väite koskee mahdollisuutta tulla merkityksi sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon, ja on todettava, että kuten Italian hallitus väittää, komissio ei vedonnut tämän väitteen osalta mihinkään tunnustamis- tai yhteensovittamisdirektiivin täsmälliseen säännökseen.

18 Komissio nimittäin väitti oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ja kannekirjelmänsä perusteluosassa ensinnäkin, että tunnustamisdirektiivin mukaan ammatin harjoittaja, jolla on vain yksi tutkintotodistus ja joka on laillistettu vain yhden ammatin harjoittamista varten, ei voi tulla merkityksi samanaikaisesti sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon. Komissio vetosi tältä osin erityisesti tunnustamisdirektiivin 19 artiklaan, mutta se ei kuitenkaan väittänyt, että Italian lainsäädäntö rikkoo tätä säännöstä. Komissio väitti tämän jälkeen, että Italian tämänhetkinen tilanne on tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiiviin sisältyvän yhdenmukaistetun sääntelyn vastainen. Komissio väitti lopuksi kannekirjelmänsä varsinaisessa vaatimusosassa, että yhteensovittamisdirektiivin kanssa on ristiriidassa se, että henkilö voi edelleen tulla merkityksi samanaikaisesti kahteen eri ammattiluetteloon.

19 Komissio katsoo kuitenkin, että se esitti sekä perustellussa lausunnossa että kannekirjelmässä johdonmukaisesti, täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti ne rikkomukset, joihin se väittää Italian tasavallan syyllistyneen. Se täsmentää vastauskirjelmässään, että tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiiveillä käyttöön otettu yhdenmukaistettu järjestelmä perustuu yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklaan ja että tähän artiklaan, joka mainitaan perustellussa lausunnossa ja kannekirjelmässä, on vedottava tämän yhdenmukaistetun järjestelmän vakavan ja perustavanlaatuisen rikkomisen osalta silloin, kun rikkominen ei koske kyseisten direktiivien erityisiä artikloita, kuten käsiteltävänä olevassa asiassa.

20 Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on kaikissa EY 226 artiklan nojalla nostamissaan kanteissa ilmoitettava ne täsmälliset väitteet, joista yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään lausumaan, sekä vähintään yhteenvedonomaisesti ilmoitettava ne oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joihin väitteet perustuvat (ks. mm. asia C-375/95, komissio v. Kreikka, tuomio 23.10.1997, Kok. 1997, s. I-5981, 35 kohta).

21 Siltä osin kuin on erityisesti kyse komission velvollisuudesta ilmoittaa sellaiset oikeudelliset seikat, joihin sen esittämät väitteet perustuvat, on todettava, että ei riitä, että yhteisön oikeuden säännökseen, jota vastaajana olevan jäsenvaltion väitetään rikkoneen, vedotaan ainoastaan sellaisessa perustellun lausunnon tai kannekirjelmän osassa, joka koskee asiaa koskevia oikeussääntöjä ja jossa asioita käsitellään pelkästään kuvailevasti ilman pyrkimystä osoittaa mitään toteen.

22 Edellä esitetystä seuraa, että se, että komissio mainitsi yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklan perustellun lausunnon ja kannekirjelmän asiaa koskevia oikeussääntöjä koskevissa osissa, ei osoita, että tämän artiklan rikkominen ja mahdollisuus tulla merkityksi kahteen eri ammattiluetteloon olisivat yhteydessä toisiinsa. Se, että komissio lainasi tätä artiklaa ensimmäiseen väitteen yhteydessä, ei myöskään merkitse, ellei toisin ole ilmoitettu, että tähän artiklaan olisi vedottu myös toisen väitteen osalta.

23 Sitä vastoin silloin, kun komissio väittää kansallisen lainsäädännön olevan yhdenmukaistamisdirektiivin järjestelmän, rakenteen tai tarkoituksen vastainen ja kun tästä johtuvaa yhteisön oikeuden rikkomista ei voida yhdistää mihinkään tiettyyn direktiivin säännökseen, komission kannetta ei voida jättää tutkimatta vain tästä syystä. Yhteisöjen tuomioistuin voi tällaisessa tilanteessa tutkia kuitenkin vain, onko kansallinen lainsäädäntö tässä mielessä kyseisen direktiivin vastainen.

24 Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio väittää, että Italian tämänhetkinen oikeustila eli se, että henkilö voi olla merkitty sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon, on tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivillä käyttöön otetun yhdenmukaistetun järjestelmän vastainen ja että yhteensovittamisdirektiivin kanssa on jo sinänsä ristiriidassa se, että on edelleen mahdollista tulla merkityksi kahteen eri ammattiluetteloon. Italian tasavalta on näin ollen voinut komission kannekirjelmän perusteella valmistaa puolustuksensa komission väitteiden kumoamiseksi.

25 Edellä esitetystä seuraa, että komission kanteessa esitetty toinen väite on otettava tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee sitä, että kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö on tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivillä käyttöön otetun yhdenmukaistetun järjestelmän vastainen.

Pääasia

Ensimmäinen väite

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

26 Komissio väittää, että laissa nro 409/85 säädetty toinen koulutusjärjestelmä, jonka mukaan hammaslääketieteen opetusta saadaan kolmen vuoden ajan, ei selvästikään täytä yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklassa säädettyä vaatimusta viisi vuotta kestävästä erityiskoulutuksesta.

27 Komissio vetoaa siihen, että tämä toinen hammaslääkäreiden koulutusjärjestelmä vastaa täysin lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojensa vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta 5 päivänä huhtikuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/16/ETY (EYVL L 165, s. 1) 7 artiklassa tarkoitettua suun sairauksiin (odontostomatologia) erikoistuneen lääkärin tutkintotodistusta.

28 Komission mielestä lääketieteellinen erikoistuminen ei kuitenkaan voi kuulua samanaikaisesti sekä lääkäreitä koskevan direktiivin 93/16/ETY että hammaslääkäreitä koskevan tunnustamisdirektiivin soveltamisalaan. Yhteensovittamisdirektiivissä säädetään nimenomaan sellaisen uuden ammattiryhmän perustamisesta, jolla on oikeus harjoittaa hammaslääkärin ammattia muulla kuin lääkärin nimikkeellä. Tämän takia tunnustamisdirektiivin 19 artiklassa säädetään, että lääkäreitä, joille on myönnetty lääkärinimike Italiassa, olivatpa he erikoistuneet hammaslääketieteeseen tai eivät, ei tunnusteta automaattisesti tunnustamisdirektiivin mukaisesti. Vain sellaiset lääkärit, jotka ovat aloittaneet lääketieteelliset opintonsa 28.1.1980 mennessä, voidaan tunnustaa poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti.

29 Komissio katsoo näin ollen, että hammaslääkäreiden toista koulutusjärjestelmää ei voida pitää voimassa täytäntöönpantaessa yhteensovittamisdirektiivi.

30 Komissio vetoaa myös hammaslääkäreiden koulutuksesta vastaavan neuvoa-antavan komitean kesäkuussa 1989 tekemiin päätelmiin, jotka ovat tämän tekemässä "lausunnossa, jossa tarkastellaan lääkärikoulutuksesta ja hammaslääketieteen erikoistumisesta muodostuvan Italian hammaslääkärikoulutuksen yhdenmukaisuutta direktiivin 78/687/ETY 1 artiklan kanssa"; tämän lausunnon viitenumero on III/D/5045/3/89, 15.11.1989, ja se on liitetty komission vastauskirjelmään.

31 Kyseinen komitea, joka muodostuu kaikkien jäsenvaltioiden tämän alan asiantuntijoista, totesi edellä mainitun lausunnon 4 a ja b kohdassa seuraavaa:

"a) Lääketieteen opintojen jälkeen suoritettava hammaslääketieteellinen koulutus ei vastaa direktiivin 78/687/ETY 1 artiklan sisältöä, jossa edellytetään viisi vuotta kestävää yksinomaan hammaslääketiedettä koskevaa erityistä yliopistotasoista hammaslääkärikoulutusta. Koulutus, jolla täydennetään lääketieteellistä koulutusta ja jossa vain erikoistutaan hammaslääketieteeseen, eroaa huomattavasti rakenteensa ja sisältönsä puolesta direktiivin 78/687/ETY 1 artiklassa vaaditusta viisi vuotta kestävästä koulutusohjelmasta, jossa keskitytään alusta lähtien hammaslääketieteeseen ja joka päättyy yksinomaan tätä ainetta koskevaan kokeisiin.

b) Italian toinen koulutusmuoto vastaa suun sairauksiin erikoistuneen lääkärin koulutusta. Suun sairauksiin erikoistuneiden lääkäreiden tutkintotodistukset ja tämän alan erikoistuminen kuuluvat lääkäreitä koskevan direktiivin soveltamisalaan. Lääkäreitä ja hammaslääkäreitä koskevat direktiivit perustuvat kuitenkin siihen, että kyseessä on kaksi eri ammattia. Tämän perusteella Italiassa myönnettävä suun sairauksia koskeva erikoistumispätevyys on oikeutetusti sisällytetty lääkäreitä koskevaan direktiiviin. Hammaslääkäreitä koskevaa direktiiviä ei ole asianmukaista soveltaa lääketieteellisestä erikoistumisesta saadun tutkintotodistuksen vastavuoroiseen tunnustamiseen."

32 Italian hallituksen mielestä tämän toisen koulutusjärjestelmän pituutta arvioitaessa on otettava huomioon perusaineiden ja yleislääketieteellisten aineiden opiskelemiseen käytetty aika sellaisen koulutuksen aikana, joka on edellytyksenä lääkärin tutkintotodistuksen saamiselle, koska nämä aineet kuuluvat yhteensovittamisdirektiivin liitteen mukaisesti myös hammaslääkäreiden koulutusohjelmaan. Italian hallitus väittää lisäksi, että yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklassa ei vaadita, että tämän direktiivin liitteessä tarkoitettu koulutus on suoritettava yhden ainoan ainoastaan hammaslääketieteen tutkintotodistuksen saamiseen tähtäävän koulutusjakson aikana.

33 Italian hallitus väittää, että kyseisen direktiivin säännökset eivät lainkaan tue komission väitettä, jonka mukaan yhteensovittamisdirektiivissä edellytetään, että erityiset hammaslääketieteen opinnot kattavat koko viisi vuotta kestävän koulutusjakson. Italian hallituksen mielestä direktiivin liitteessä ei täsmennetä, kuinka yleislääketieteellisiä aineita ja erityisiä hammaslääketieteellisiä aineita koskevan koulutuksen keston on jakaannuttava, eikä siinä mainita, että näitä kahta aineryhmää olisi opiskeltava samanaikaisesti yhdessä.

Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

34 Yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tämän direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun hammaslääketieteellisen koulutuksen "tulee kokonaisuudessaan käsittää vähintään viisi vuotta täysipäiväistä teoreettista ja käytännöllistä opetusta yliopistossa, vastaavan tasoiseksi tunnustetussa tai yliopiston valvonnassa olevassa korkeampaa opetusta antavassa laitoksessa, ja sen tulee sisältää liitteessä mainitut oppiaineet".

35 On totta, että direktiivin liitteessä luetelluista kolmesta oppiaineryhmästä ainoastaan c kohdan oppiaineryhmä, jonka otsikkona on "suoraan hammaslääketieteeseen liittyvät oppiaineet", koskee erityistä hammaslääketieteellistä koulutusta. Liitteen a kohdan oppiaineryhmä, jonka otsikkona on "perusoppiaineet", ja b kohdan oppiaineryhmä, jonka otsikkona on "lääketieteellis-biologiset oppiaineet ja yleislääketieteelliset oppiaineet", koskevat oppiaineita, joiden suorittaminen on edellytyksenä sekä lääkärin- että hammaslääkärin ammatin harjoittamiseksi.

36 On myös totta, että yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa ei säädetä vähimmäispituutta yksinomaan hammaslääketieteellisten aineiden opiskelulle eikä siinä täsmennetä, miten näiden aineiden keston on jakaannuttava hammaslääketieteellisen koulutuksen suorittamiseksi vaadittujen yhteensä viisi vuotta kestävien opintojen aikana.

37 Yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklan 2 kohdan mukainen koulutus on kuitenkin nimenomaan "hammaslääketieteellinen koulutus", ja tämän perusteella voidaan edellyttää, että kyseessä on hammaslääkäreiden koulutukseen erityisesti mukautettu koulutusohjelma.

38 Laissa nro 409/85 tarkoitetusta toisesta koulutusjärjestelmästä saatava tutkintotodistus ei ole hammaslääkärin tutkintotodistus vaan lääkärin perustutkintotodistus, johon on yhdistetty hammaslääketieteellistä erikoistumista koskeva tutkintotodistus. Tällaisten tutkintotodistusten yhdistelmä ei vastaa yhteensovittamis- ja tunnustamisdirektiivin vaatimuksia; molemmat direktiivit koskevat vain yhtä tutkintotodistusta.

39 Tämän tulkinnan kanssa ei ole ristiriidassa yhteensovittamisdirektiivin 19 artiklan toinen kohta, jossa sallitaan Italiaa koskevan erityissääntelyn yhteydessä se, että lääkärin perustutkintotodistus, johon on yhdistetty hammaslääketieteellistä erikoistumista koskeva tutkintotodistus, tunnustetaan hammaslääkärin ammatin harjoittamista varten. Jos yhteisön lainsäätäjä olisi nimittäin halunnut yleisesti sallia tällaisen koulutuksen vastavuoroisen tunnustamisen, se ei olisi säätänyt, että tällaisen koulutuksen saaneiden henkilöiden tutkinto voidaan tunnustaa ainoastaan poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti ja vain sellaisten henkilöiden osalta, jotka ovat aloittaneet lääketieteelliset opintonsa 28.1.1980 mennessä.

40 Yhteensovittamisdirektiivin tällaista tulkintaa tukevat myös hammaslääkäreiden koulutuksesta vastaavan neuvoa-antavan komitean kesäkuussa 1989 tekemät päätelmät ja erityisesti ne päätelmät, jotka on esitetty tämän tuomion 31 kohdassa.

41 Ensimmäinen väite on näin ollen hyväksyttävä.

Toinen väite

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

42 Komissio väittää, että tunnustamisdirektiivin mukaan ammatinharjoittaja, jolla on vain yksi tutkintotodistus ja joka on laillistettu vain yhden ammatin harjoittamista varten, ei voi tulla merkityksi samanaikaisesti sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon.

43 Komission mielestä ammatinharjoittajaan, jolla on vain yksi tutkintotodistus ja joka on laillistettu vain yhden ammatin harjoittamista varten, olisi sovellettava joko tunnustamisdirektiiviä, jos hän on pääasiallisesti hammaslääkärintoimea harjoittava lääkäri, tämän direktiivin 19 artiklaan sisältyvän väliaikaisen poikkeussäännön nojalla tai direktiiviä 93/16/ETY, jos hän on suun sairauksiin erikoistunut lääkäri, joka on päättänyt jatkaa tämän ammatin harjoittamista.

44 Komissio lisää, että se ei kyseenalaista jäsenvaltioiden toimivaltaa perustaa ja ylläpitää luetteloita ammatinharjoittajista, mutta että se riitauttaa sen, että henkilö, jolla on vain yksi lääketieteellinen tutkinto, voi edelleen tulla merkityksi Italiassa samanaikaisesti sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon ja näin ollen harjoittaa samanaikaisesti näitä kahta ammattia.

45 Italian hallitus vetoaa siihen, että yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklassa ei vaadita, että hammaslääkärintoimeen pääsyn edellytyksenä olisi merkintä ammattiluettelossa, ja että siinä ei suljeta pois merkintää kahteen tällaiseen luetteloon paitsi, jos tämä olisi mahdollista sellaisten henkilöiden osalta, joilla ei ole yhteensovittamisdirektiivin 1 artiklassa vaadittua koulutusta, tai jos yhteensovittamisdirektiivissä olisi nimenomaisesti todettu, että se ei ole sallittua.

Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

46 Kuten ensimmäisen väitteen arvioinnista ilmenee, yhteensovittamisdirektiivin kanssa on ristiriidassa se, että jäsenvaltiossa on toinen hammaslääkärin ammattiin pätevöittävä koulutusjärjestelmä, joka muodostuu lääkärin peruskoulutuksesta, jota täydennetään hammaslääketieteellisellä erikoistumisella.

47 Tässä direktiivissä vaaditaan nimittäin nimenomaan, että kyseessä on "hammaslääketieteellinen koulutus", joka johtaa ainoaan tunnustamisdirektiivissä tarkoitettuun tutkintotodistukseen.

48 Näin ollen, jos yhteensovittamisdirektiivin mukaan, tunnustamisdirektiivin 19 artiklassa tarkoitettua väliaikaista poikkeussääntelyä lukuun ottamatta, henkilö ei voi päästä tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivissä tarkoitettuun hammaslääkärintoimeen suoritettuaan kuusi vuotta lääketieteellistä koulutusta ja kolme vuotta hammaslääketieteen alan erikoistumista, tästä voidaan katsoa seuraavan, että myöskään henkilö, jolla on vain tällainen koulutus, ei voi tulla merkityksi samanaikaisesti sekä lääkäri- että hammaslääkäriluetteloon.

49 Komissio täsmentää kuitenkin vastauskirjelmässään, että toinen väite koskee Italiassa tutkintotodistuksensa saaneita erikoistuneita tai erikoistumattomia lääkäreitä, joihin sovelletaan tunnustamisdirektiivin 19 artiklan mukaista poikkeussääntelyä ja jotka harjoittavat laillisesti hammaslääkärin ammattia. Komission mielestä merkintä lääkäriluetteloon on tällöin lainvastainen merkintä, koska tämän perusteella henkilöllä on oikeus harjoittaa hammaslääkärin ammatin ohella lääkärin ammattia yhden (lääkärin) tutkintotodistuksen ja laillistamisen perusteella, vaikka lääkärien toiminnasta säädetään direktiivissä 93/16/ETY.

50 Tältä osin on todettava ensinnäkin, että tunnustamisdirektiivin 19 artiklaan sisältyvässä väliaikaisessa sääntelyssä ei täsmennetä, voivatko tässä artiklassa tarkoitetut lääkärit säilyttää merkinnän lääkäriluettelossa.

51 Lisäksi on todettava, että vaikka on totta, että tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivissä tehdään selkeä ero hammaslääkärin ja lääkärin ammatin välillä, mikään ei kuitenkaan osoita, että näillä direktiiveillä käyttöön otetun yhdenmukaistetun sääntelyn tarkoituksena olisi myös estää tunnustamisdirektiivin 19 artiklassa tarkoitettujen lääkäreiden merkintä lääkäriluetteloon sillä seurauksella, että heiltä poistettaisiin oikeus harjoittaa lääkärin ammattia.

52 Tunnustamisdirektiivin 19 artiklalla on otettu käyttöön erityissääntely Italiassa tutkintotodistuksensa saanutta määrättyä lääkäreiden ryhmää varten, joka muodostuu lääkäreistä, jotka ovat toimineet Italiassa pääasiallisesti hammaslääkäreinä siitä huolimatta, että heillä on lääketieteen tutkintotodistus, ja tämän tarkoituksena on ollut tehdä helpommaksi siirtymäkausi, jonka aikana Italiassa luotiin tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivissä tarkoitettu hammaslääkärin ammatti. Tämän takia tässä artiklassa velvoitetaan muut jäsenvaltiot tunnustamaan tietyin edellytyksin tähän ryhmään kuuluvien lääkäreiden tutkintotodistukset hammaslääkärintoiminnan harjoittamiseksi.

53 Se, onko muiden jäsenvaltioiden tunnustettava tällaisten lääkäreiden tutkintotodistukset myös lääkärin ammatin harjoittamista varten, on ratkaistava lääkäreiden tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen tunnustamista koskevan yhteisön lainsäädännön perusteella eikä hammaslääkäreitä koskevien tunnustamis- ja yhteensovittamisdirektiivien perusteella.

54 Tällaisten tutkintotodistusten tunnustaminen muissa jäsenvaltioissa ei kuitenkaan riipu siitä, merkitäänkö kyseiset lääkärit lääkäriluetteloon Italiassa. Ammattipätevyyden tunnustamisen lähtökohtana ei nimittäin ole henkilön merkintä johonkin ammattiluetteloon, vaan se toteutetaan yleensä kyseessä olevan tutkintotodistuksen ominaisuuksien ja tällaisen tutkintotodistuksen saaneen henkilön työkokemuksen perusteella.

55 Tämä tulkinta ei ole ristiriidassa asiassa C-40/93, komissio v. Italia, 1.6.1995 annetun tuomion (Kok. 1995, s. I-1319) kanssa. Yhteisöjen tuomioistuin totesi tämän tuomion 24 kohdassa, että jäsenvaltiot eivät voi luoda sellaista hammaslääkäreiden ryhmää, joka ei vastaa yhtäkään kyseisissä direktiiveissä säädettyä ryhmää. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse uuden lääkäreiden ryhmän luomisesta, jonka osalta tutkintotodistuksia ei tunnustettaisi muissa jäsenvaltioissa, vaan rajattua lääkäreiden ryhmää koskevan siirtymäaikasääntelyn täsmällisistä seurauksista.

56 Edellä esitetyn perusteella toinen väite on hylättävä.

Päätökset oikeudenkäyntikuluista

Oikeudenkäyntikulut

57 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 69 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään kuitenkin, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, yhteisöjen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan. Koska Italian tasavalta ja komissio ovat hävinneet asian osittain, on syytä määrätä, että kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Päätöksen päätösosa

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Italian tasavalta ei ole noudattanut hammaslääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 78/687/ETY mukaisia velvoitteitaan, koska se on sallinut tämän direktiivin vastaisen toisen, hammaslääkärin ammattiin pätevöittävän koulutusjärjestelmän.

2) Kanne hylätään muilta osin.

3) Italian tasavalta ja Euroopan yhteisöjen komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Full & Egal Universal Law Academy