Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset
1. Käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö koskee EY 39 ja EY 10 artiklan tulkintaa. Politierechtbank te Mechelen (Belgia) tiedustelee, onko näiden määräysten vastaista, että jäsenvaltio antaa säädöksen, jossa sen alueella asuva työntekijä velvoitetaan rekisteröimään ajoneuvonsa, vaikka kyseinen ajoneuvo kuuluu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle leasing-yhtiölle ja vaikka sen on vuokrannut tähän toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut työnantaja antaakseen ajoneuvon kyseisen työntekijän käyttöön hänen työsopimuksensa yhteydessä.
I Kansallinen lainsäädäntö
2. Edellytyksistä, joilla ajoneuvoa voidaan kuljettaa Belgian tieverkostossa, säädetään moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rekisteröintiä koskevan 31.12.1953 tehdyn kuninkaan päätöksen (arrêté royal du 31 décembre 1953 portant réglementation de l'immatriculation des véhicules à moteur et des remorques) 3 §:ssä.
3. Kyseisen säännöksen alkuperäisessä versiossa säädettiin, että ajoneuvoa voidaan käyttää liikenteessä vain, jos se oli rekisteröity Belgiassa asuva henkilön, "jonka henkilökohtaista omaisuutta tai jonka pysyvässä tai tavanomaisessa käytössä ajoneuvo on", hakemuksesta. Tästä seurasi, että ajoneuvon käyttäjällä oli mahdollisuus rekisteröidä ajoneuvo omiin nimiinsä, vaikka hän ei ollutkaan sen omistaja.
4. Tätä 31.12.1953 tehdyn kuninkaan päätöksen säännöstä on muutettu 27.12.1993 tehdyllä kuninkaan päätöksellä siten, että ainoastaan ajoneuvon omistaja voi hakea kyseisen ajoneuvon rekisteröintiä. Kuninkaan päätöksen 3 §:ssä säädetään seuraavaa:
"1. Moottoriajoneuvojen ja perävaunujen käyttö liikenteessä yleisillä teillä sallitaan ainoastaan, jos ne on merkitty niiden omistajien hakemuksista niiden omistajien nimiin 2 §:ssä tarkoitettuun moottoriajoneuvojen ja perävaunujen rekisteriin.
2. Moottoriajoneuvoja ja perävaunuja, joita kuljetetaan Belgiassa ainoastaan lyhyen aikaa ja joita ei ole tuonut Belgiaan siellä vakituisesti oleskeleva henkilö, ei tarvitse rekisteröidä Belgiassa, jos ne on varustettu 8.11.1968 Wienissä ja 19.9.1949 Genevessä tehtyihin tieliikennettä koskeviin yleissopimuksiin, jotka on hyväksytty 30.9.1988 ja 1.4.1954 annetuilla lailla, tai moottoriajoneuvoliikenteestä 24.4.1926 Pariisissa allekirjoitettuun sopimukseen liittyneen toisen valtion kuin Belgian viranomaisten antamalla rekisteröintiotteella sekä näissä sopimuksissa määrätyllä tunnuksella. Rekisteröintiä ei voida hakea useiden henkilöiden eikä yhdistysten nimiin. Jos useat henkilöt omistavat auton yhteisesti, rekisteröintiä on haettava ajoneuvoa pääasiallisesti käyttävän omistajan nimiin."
5. Cour de cassation (Belgia) on tulkinnut kuninkaan päätöksen 3 §:ää 19.5.1999 antamassaan tuomiossa. Se on todennut, että kyseessä olevasta säännöksestä kokonaisuutena käy ilmi, että 2 momentissa olevaa poikkeusta lukuun ottamatta Belgiassa on kiellettyä kuljettaa ajoneuvoa, jota ei ole rekisteröity Belgiassa.
6. Pääasian tosiseikkoihin sovelletaan kuninkaan päätöksen 3 §:ää tässä muodossaan.
II Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
7. Van Lent on Belgian kansalainen, jonka kotipaikka on Putte (Belgia). Hän työskentelee insinöörinä yrityksessä, jonka kotipaikka on Luxemburgissa. Kyseinen yhtiö on antanut hänen käyttöönsä Luxemburgissa rekisteröidyn ajoneuvon, joka on leasingvuokrattu tähän samaan jäsenvaltioon sijoittautuneelta leasing-yhtiöltä. Van Lent käyttää kyseistä ajoneuvoa sekä ammattiinsa liittyviin matkoihin (Luxemburgiin ja tiettyihin Antwerpenissa (Belgia) pidettäviin kokouksiin osallistumista varten) että yksityisiin tarkoituksiin (kotimatkat ja viikonloppuajot).
8. Van Lent pysäytettiin 22.8.1999 liikennevalvonnassa Willebroekissa (Belgia). Tämän tarkastuksen perusteella virallinen syyttäjä on nostanut syytteen Van Lentiä vastaan, koska tämä oli käyttänyt liikenteessä yleisellä tiellä ajoneuvoa, jota kuninkaan päätöksen 3 §:n 1 momentin vastaisesti ei ollut ensin rekisteröity Belgiassa sen omistajan pyynnöstä.
9. Van Lent korosti puolustuksenaan, että kyseinen säännös on ristiriidassa EY 39 artiklan mukaisen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatteen kanssa.
III Ennakkoratkaisukysymys
10. Näin ollen Politierechtbank te Mechelen on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
"Onko yhteisön oikeuden ja erityisesti EY 39 artiklan (entinen EY:n perustamissopimuksen 48 artikla) ja EY 10 artiklan (entinen EY:n perustamissopimuksen 5 artikla) kanssa ristiriidassa se, että jäsenvaltio vaatii rekisteröimään ajoneuvon, joka kuuluu leasingyritykselle, jonka kotipaikka on 1) rajanaapurina olevassa jäsenvaltiossa, ja jonka on vuokrannut käyttäjän (eli työntekijän) työnantaja, ja tämä työntekijä 2) asuu ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa n. 200 kilometrin päässä työpaikalta, jos tämä työntekijä oleskelee viikonpäivinä 3) tässä jäsenvaltiossa ja käyttää ajoneuvoa työsopimuksesta johtuvien velvoitteidensa täyttämiseen sekä käyttää sitä vapaa-aikanaan viikonloput ja lomat mukaan lukien?"
IV Oikeudellinen arviointi
11. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko EY 39 artiklan kanssa ristiriidassa sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa jäsenvaltion alueella asuva ajoneuvon käyttäjä velvoitetaan rekisteröimään ajoneuvo kyseessä olevassa valtiossa myös siinä tapauksessa, että ajoneuvo kuuluu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle leasingyhtiölle ja että sen on vuokrannut samoin tähän toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö ajoneuvon antamiseksi mainitun käyttäjän käyttöön hänen työsopimuksensa yhteydessä.
12. On aluksi todettava, että kysymystä siitä, mikä jäsenvaltio on toimivaltainen vaatimaan ajoneuvon rekisteröintiä, ei ole yhdenmukaistettu yhteisössä. Tähän mennessä ainoat yhdenmukaistamistoimenpiteet ajoneuvojen verotuksen alalla koskevat maassa asumattomien henkilöiden väliaikaisesti maahantuomiin ajoneuvoihin sovellettavia verovapautuksia, tiettyjen maanteiden tavaraliikenteeseen tarkoitettujen ajoneuvojen verotuksen soveltamista jäsenvaltioissa ja ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjoja. Missään näistä direktiiveistä ei säännellä kysymystä jäsenvaltioiden toimivallasta vaatia ajoneuvojen rekisteröintiä. Näin ollen jäsenvaltioilla on toimivalta päättää rekisteröinnistä ja niiden alueilla käytettyjen ajoneuvojen rekisteröinnin edellytyksistä, jos niiden tällä alueella hyväksymät säännöt ovat yhteisön oikeuden mukaisia.
13. Työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen sisältyy erityisesti velvoitteita vastaanottavalle jäsenvaltiolle. Lisäksi oikeuskäytännöstä käy ilmi, että työntekijän kotijäsenvaltio ei saa lainsäädännössään säätää toimenpiteistä, jotka voivat haitata sen kansalaisia kyseisen vapauden käyttämisessä tai tehdä siitä heille vähemmän houkuttelevaa. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa Bosman antamassaan tuomiossa seuraavaa:
"Tämän osana jäsenvaltioiden kansalaisilla on suoraan perustamissopimukseen perustuva oikeus lähteä kotimaastaan, siirtyä toisen jäsenvaltion alueelle ja oleskella siellä taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi.
Säännösten, joilla estetään tai yritetään estää jäsenvaltion kansalaista lähtemästä kotimaastaan ja käyttämästä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen on siten katsottava rajoittavan tätä vapautta, vaikka näitä säännöksiä sovellettaisiin riippumatta kyseisten työntekijöiden kansalaisuudesta."
14. Yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi edellä mainituissa asioissa Bosman ja Graf antamissaan tuomioissa katsonut, että kotijäsenvaltion lainsäädäntö rajoittaa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, jos siinä asetetaan ehtoja heidän pääsylleen toisten jäsenvaltioiden työmarkkinoille.
15. Juuri tästä on kysymys riidanalaisessa lainsäädännössä.
16. Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Ledoux antamassaan tuomiossa todennut käsiteltävää asiaa vastaavassa tilanteessa, että kyseessä voi olla työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitus. Ledoux, joka oli Belgiassa asuva työntekijä, oli saanut käyttöönsä ajoneuvon Ranskaan sijoittautuneelta työnantajaltaan. Työnantajalle kuuluva ajoneuvo oli rekisteröity työnantajan nimiin sen sijoittautumisvaltiossa (Ranska), ja Ledoux käytti kyseistä ajoneuvoa sekä ammatillisiin että yksityisiin tarkoituksiin.
17. Belgian liikennevalvonnan yhteydessä tapahtuneen tarkastuksen seurauksena Ledoux'ta syytettiin ajoneuvon laittomasta maahantuonnista. Hänen väitettiin tuoneen ajoneuvon maksamatta kyseiseen toimenpiteeseen liittyvää arvonlisäveroa. Tosiseikkojen tapahtumisaikaan sovellettava yhteisön lainsäädäntö oli annettu direktiivissä 77/388/ETY. Kyseisen direktiivin mukaan tavaroiden maahantuonnista on kannettava arvonlisävero, paitsi siinä tapauksessa, että niihin sovelletaan väliaikaisen maahantuonnin menettelyä. Odotettaessa verotukseen liittyviä yhteisön sääntöjä, joissa täsmennetään kyseisen vapautuksen soveltamisala, jäsenvaltiot voivat vahvistaa edellytykset, joita on noudatettava vapautuksen saamiseksi.
18. Yhteisöjen tuomioistuin on aloittanut arviointinsa huomauttaen, että yksi kyseisen vapautuksen tavoitteista oli henkilöiden liikkuvuuden tosiasiallinen vapauttaminen, ja se on katsonut, ettei jäsenvaltio voi vahvistaa sellaisia oikeutta arvonlisäverovapautuksen saamiseen koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä, jotka rajoittavat sellaisten sen alueella asuvien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, jotka harjoittavat toimintaansa toisessa jäsenvaltiossa.
19. Yhteisöjen tuomioistuin on seuraavaksi tutkinut, rajoitetaanko työntekijöiden vapaata liikkuvuutta sillä, että maahantuontia pidetään lopullisena ja näin ollen arvonlisäveron alaisena sillä perusteella, että maahantuojan (työntekijän) kotipaikka oli jäsenvaltiossa, johon ajoneuvo oli tuotu. Yhteisöjen tuomioistuin on arviointinsa päätteeksi todennut, että kyseessä voi olla työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitus, mutta se on jättänyt tämän kysymyksen konkreettisen tutkinnan kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi.
20. Käsiteltävänä olevan asian kannalta merkityksellinen seikka sisältyy päättelyyn, jonka yhteisöjen tuomioistuin on suorittanut johtopäätöksen tekemiseksi työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoituksen olemassaolosta. Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että maahantuontia oli pidettävä väliaikaisena ja näin ollen vapautusta myönnettynä, vaikka ajoneuvoa voitiin käyttää yksityisiin tarkoituksiin, koska tällaisella käytöllä oli ammatilliseen käyttöön verrattuna liitännäinen luonne ja siitä oli sovittu työsopimuksessa. Se on todennut seuraavaa:
"Päinvastainen ratkaisu estäisi käytännössä rajatyöntekijää hyötymästä tietyistä hänen työnantajansa hänelle antamista eduista ainoastaan sillä perusteella, että kyseisen työntekijän kotipaikka on väliaikaisen maahantuonnin kohteena olevan jäsenvaltion alueella. Kyseinen työntekijä olisi näin ollen työsuhteen ehtojen osalta epäedullisessa asemassa verrattuna työtovereihin, joiden kotipaikka on heidän työnantajansa maassa, mikä vaikuttaa suoraan hänen vapaata liikkuvuutta yhteisön alueella koskevan oikeutensa käyttämiseen."
21. Mielestäni edellä mainitussa asiassa Ledoux annetun tuomion perusteella voidaan katsoa, että kansallinen toimenpide, joka estää työntekijää, joka asuu toisessa jäsenvaltiossa kuin missä hänen työnantajansa kotipaikka on, hyötymästä tietyistä eduista ja erityisesti käytettäväksi annetusta ajoneuvosta, vaikuttaa hänen vapaata liikkuvuutta koskevan oikeutensa käyttämiseen.
22. Kaikki jäsenvaltiot, jotka ovat väliintulijoina käsiteltävänä olevassa asiassa, katsovat, että edellä mainitussa asiassa Ledoux annettua tuomiota ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska se koskee kuudennen direktiivin 77/388/ETY tulkintaa eikä ajoneuvojen rekisteröintiä. En ole samaa mieltä tästä asiasta. Kyseisessä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että työntekijälle Belgian lainsäädännön johdosta aiheutunut erityisen edun käyttämisen mahdottomuus rajoitti työntekijöiden vapaata liikkuvuutta. Yhteisöjen tuomioistuimen päättelyä, jonka perusteella se on tehnyt johtopäätöksen tällaisen esteen olemassaolosta, voidaan näin ollen hyvin soveltaa käsiteltävään asiaan.
23. Riidanalaisesta lainsäädännöstä seuraa tosiasiassa se, että Belgiassa asuvalle työntekijälle on mahdotonta käyttää käytettäväksi annettua ajoneuvoa, joka kuuluu henkilölle, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa.
24. Tämä este seuraa sisäisestä ristiriidasta Belgian lainsäädännössä, jonka mukaan rekisteröinti on mahdotonta tässä tapauksessa. Yhtäältä kuninkaan päätöksessä säädetään, että ajoneuvon rekisteröinti on tehtävä mainitun ajoneuvon omistajan pyynnöstä hänen nimiinsä. Tästä seuraa, että työntekijä, joka on ainoastaan ajoneuvon käyttäjä, ei voi rekisteröidä sitä. Toisaalta kansallisessa lainsäädännössä säädetään, että rekisteröinnin hakijan (eli ajoneuvon omistajan) ollessa oikeushenkilö, tämän on ilmoitettava belgialainen arvonlisäverotunnuksensa. Koska kyseisen tunnuksen saaminen edellyttää rekisteröinnin hakijan pysyvää sijoittautumista Belgian alueelle, tästä seuraa, että ajoneuvon omistaja voi hakea kyseisen ajoneuvon rekisteröintiä ainoastaan, jos se on sijoittautunut Belgiaan. Näin ollen työntekijä ei voi rekisteröidä ajoneuvoa, koska hän ei ole sen omistaja, eikä omistajakaan (leasing-yhtiö) voi rekisteröidä sitä, koska sillä ei ole kotipaikkaa Belgiassa.
25. Belgiassa asuvalla työntekijällä, jonka käytettäväksi on tarjottu ajoneuvoa, ei siten ole muuta vaihtoehtoa - jos hän ei halua ottaa riskiä syytteeseen joutumisesta - kuin olla hyväksymättä tarjousta. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt edellä mainitussa asiassa Ledoux antamassaan tuomiossa, kyseinen ajoneuvon käyttöön antaminen on kuitenkin työntekijälle maksettavan korvauksen osa. Tästä seuraa, että riidanalaisen lainsäädännön seurauksena työntekijältä pelkästään hänen kotipaikkansa takia kielletään osa hänelle tarjotusta korvauksesta. Ajoneuvon työntekijän käyttöön antamista koskevan tällaisen ehdon sisältävä työsopimus on siis vähemmän houkutteleva, kun työnantajan kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin Belgian kuningaskunnassa, ainakin siinä tapauksessa, että ajoneuvo on rekisteröity tässä samassa valtiossa.
26. Mielestäni näyttää näin ollen siltä, että riidanalainen lainsäädäntö on omiaan tekemään Belgiassa asuvalle työntekijälle vähemmän houkuttelevaksi sellaisen sopimuksen hyväksymisen, johon sisältyy ajoneuvon käyttöön antamista koskeva ehto, kun kyseistä sopimusta tarjoaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut työnantaja, vaikka kyseisellä ehkäisevällä tekijällä ei todennäköisesti olisi merkitystä, jos sopimusta tarjoaisi kotimainen työnantaja.
27. Edellä mainituissa asioissa Bosman ja Graf annettujen tuomioiden mukaisesti näyttää siis mielestäni siltä, että riidanalaisessa lainsäädännössä asetetaan ehtoja Belgiassa asuvien työntekijöiden pääsylle toisten jäsenvaltioiden työmarkkinoille.
28. Seuraavaksi on tutkittava, voidaanko riidanalainen lainsäädäntö perustella yleistä etua koskevilla syillä, jotka ovat perustamissopimuksen mukaisia.
29. Oikeuskäytännöstä käy ilmi, että sellaisten kansallisten toimenpiteiden, jotka voivat estää jäsenvaltion kansalaisia, mukaan lukien sen jäsenvaltion kansalaiset, jonka toimenpiteestä on kysymys, käyttämästä perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia tai jotka tekevät niiden käytön vähemmän houkuttelevaksi, on täytettävä neljä edellytystä ollakseen yhteisön oikeuden mukaisia. Nämä edellytykset ovat seuraavat: 1) toimenpiteitä on sovellettava ilman syrjintää, 2) ne on voitava perustella yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä, 3) niiden on oltava omiaan takaamaan niillä tavoiteltavan päämäärän toteuttaminen ja 4) ne eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.
30. Kirjallisia huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot ja komissio korostavat, että riidanalainen lainsäädäntö on tarpeellinen yhtäältä liikenneturvallisuuden takaamiseksi ja toisaalta veropohjan kaventumisen torjumiseksi.
31. Mielestäni näyttää kuitenkin siltä, että millään näistä väitteistä ei voida perustella ajoneuvon rekisteröintivelvollisuutta ja vielä vähemmän kyseisen velvollisuuden rikkomiseen liittyvää rikosoikeudellista seuraamusta yksittäisessä tapauksessa. On ilmeistä, että rekisteröintivelvollisuudella tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi on ensinnäkin välttämätöntä, että rekisteröinti voi tapahtua. Mitkä tavoitellut päämäärät sitten ovatkin, niitä ei voida saavuttaa käsiteltävän asian kaltaisessa tapauksessa, koska rekisteröinti on mahdotonta, kuten on havaittu.
32. Jäsenvaltio ei voi määrätä vapaata liikkuvuutta koskevaa oikeuttaan käyttäneelle työntekijälle seuraamusta sillä perusteella, että hän ei ole noudattanut velvollisuutta, jota hän ei voi suorittaa. Tässä yhteydessä rekisteröintivelvollisuus on vailla tarkoitusta ja sillä ainoastaan estetään ulkomailla rekisteröityjen ajoneuvojen antaminen Belgiassa asuvien henkilöiden käyttöön.
33. Tribunal de police d'Arlon (Belgia) näyttää tehneen samanlaisen johtopäätöksen 12.3.1998 antamassaan tuomiossa.
34. Tapauksen tosiseikat olivat seuraavat: Belgiassa asuvaa henkilöä syytettiin kuninkaan päätöksen rikkomisesta sillä perusteella, että hän ajoi Belgian alueella Luxemburgiin sijoittautuneelle leasing-yhtiölle kuuluvaa ajoneuvoa. Tribunal de police d'Arlon on todennut seuraavaa:
"Ministère public näyttää näin ollen katsovan, että näistä tosiseikoista huolimatta ajoneuvon rekisteröinti Belgiassa on pakollista ja näin ollen välttämättä mahdollista."
35. Tribunal de police d'Arlon on kuitenkin todennut, että kuninkaan päätöksessä vaaditaan, että rekisteröinti tapahtuu omistajan nimiin, mutta kyseinen rekisteröinti on tarkoitettu ainoastaan Belgiassa asuville tai siellä toimipaikan omaaville henkilöille, mikä estää rekisteröinnin silloin, kun omistaja ei täytä näitä edellytyksiä. Kyseinen tuomioistuin on näin ollen katsonut, että mitään rikkomusta ei ollut tehty.
36. Näin ollen ehdotan yhteisöjen tuomioistuimen vastaavan esitettyyn kysymykseen, että yhteisön oikeuden ja erityisesti EY 39 ja EY 10 artiklan kanssa ristiriidassa on se, että jäsenvaltio vaatii rekisteröimään ajoneuvon, joka kuuluu leasingyritykselle, jonka kotipaikka on rajanaapurina olevassa jäsenvaltiossa, ja jonka on vuokrannut mainitun ajoneuvon käyttäjän (eli työntekijän) työnantaja, ja tämä työntekijä asuu ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa noin 200 kilometrin päässä työpaikalta, jos tämä työntekijä oleskelee viikonpäivinä tässä jäsenvaltiossa ja käyttää ajoneuvoa työsopimuksesta johtuvien velvoitteidensa täyttämiseen sekä käyttää sitä vapaa-aikanaan viikonloput ja lomat mukaan lukien.
V Ratkaisuehdotus
37. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Politierechtbank te Mechelenin esittämään kysymykseen seuraavasti:
Yhteisön oikeuden ja erityisesti EY 39 ja EY 10 artiklan kanssa ristiriidassa on se, että jäsenvaltio vaatii rekisteröimään ajoneuvon, joka kuuluu leasingyritykselle, jonka kotipaikka on rajanaapurina olevassa jäsenvaltiossa, ja jonka on vuokrannut mainitun ajoneuvon käyttäjän (eli työntekijän) työnantaja, ja tämä työntekijä asuu ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa noin 200 kilometrin päässä työpaikalta, jos tämä työntekijä oleskelee viikonpäivinä tässä jäsenvaltiossa ja käyttää ajoneuvoa työsopimuksesta johtuvien velvoitteidensa täyttämiseen sekä käyttää sitä vapaa-aikanaan viikonloput ja lomat mukaan lukien.
Full & Egal Universal Law Academy