EUR-Lex -  62001CC0502 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ANTONIO TIZZANO

2 päivänä joulukuuta 2003 (1)

Yhdistetyt asiat C-502/01 ja C-31/02

Silke Gaumain-Cerri

vastaan

Kaufmännische Krankenkasse – Pflegekasse

(Sozialgericht Hannoverin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Sosiaaliturva – Asetus N:o 1408/71 – Hoidon tarpeen kattava sosiaalivakuutus – Työntekijän käsite – Kolmannet henkilöt, jotka avustavat hoitoa tarvitsevia henkilöitä – Sosiaalimaksut – Asuinpaikkaan perustuva syrjintä  

ja  

Maria Barth

vastaan

Landesversicherungsanstalt Rheinprovinz

(Sozialgericht Aachenin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Sosiaaliturva – Asetus N:o 1408/71 – Hoidon tarpeen kattava sosiaalivakuutus – Työntekijän käsite – Kolmannet henkilöt, jotka avustavat hoitoa tarvitsevia henkilöitä – Sosiaalimaksut – Asuinpaikkaan perustuva syrjintä

I       Johdanto

1.        Yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään nyt käsiteltävissä asioissa vastaamaan Hannoverin Sozialgerichtin (Saksa) (jäljempänä Sozialgericht Hannover) ja Aachenin Sozialgerichtin (Saksa) (jäljempänä Sozialgericht Aachen) esittämiin sisällöltään samankaltaisiin kysymyksiin.

2.        Ennakkoratkaisupyynnöt esittäneet tuomioistuimet tiedustelevat yhteisöjen tuomioistuimelta lähinnä sitä, onko se, että muutamat saksalaiset sosiaalivakuutuslaitokset ovat kieltäytyneet suorittamasta tiettyjä sosiaalimaksuja henkilöille, jotka asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin Saksassa ja avustavat muuten kuin ammattimaisesti Saksassa asuvia tai ainakin Saksan hoitovakuutusjärjestelmään kuuluvia muiden avusta riippuvaisia henkilöitä, ristiriidassa henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja siirtotyöläisten sosiaaliturvaa koskevien yhteisön oikeussääntöjen kanssa.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Asiaa koskevat yhteisön oikeussäännöt

3.        Kuten tunnettua, EY 39 artiklassa ”turvataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus yhteisössä”, mikä merkitsee sitä, että ”kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan”.

4.        Jotta liikkumisvapaus ja työntekijöiden syrjintäkielto kyettäisiin panemaan käytännössä täytäntöön jäsenvaltioiden työntekijöiden keskuudessa, neuvosto antoi 15 päivänä lokakuuta 1968 asetuksen (ETY) N:o 1612/68 työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella (jäljempänä asetus N:o 1612/68).(2)

5.        Kyseisen asetuksen 7 artiklassa täsmennetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen; tämä koskee erityisesti palkkausta, irtisanomista ja työttömyyden sattuessa paluuta saman alan työhön tai uudelleen työllistämistä.

2.      Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.”

6.        Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1408/71 (jäljempänä asetus N:o 1408/71)(3) otetaan käyttöön sosiaaliturvaa koskevia kansallisia säännöksiä yhteensovittavia oikeussääntöjä.

7.        Kyseisen asetuksen 1 artiklassa säädetään, että asetuksessa

”a)      ’palkatulla työntekijällä’ ja ’itsenäisellä ammatinharjoittajalla’ tarkoitetaan:

i)      henkilöä, joka on pakollisen tai valinnaisen jatkuvan vakuutuksen perusteella vakuutettu yhden tai useamman palkattujen työntekijöiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien sosiaaliturvajärjestelmän alan kattaman vakuutustapahtuman varalta;

– –

b)      ’rajatyöntekijällä’ tarkoitetaan palkattua työntekijää tai itsenäistä ammatinharjoittajaa, joka harjoittaa ammattiaan jäsenvaltion alueella ja asuu toisen jäsenvaltion alueella, johon hän palaa säännönmukaisesti päivittäin tai vähintään kerran viikossa; – –

– –

j)      ’lainsäädännöllä’ tarkoitetaan jokaisen jäsenvaltion osalta lakeja, asetuksia ja muita määräyksiä sekä kaikkia muita täytäntöönpanotoimenpiteitä, nykyisiä tai tulevia, jotka liittyvät 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin sosiaaliturvan aloihin tai järjestelmiin – – .

Käsitteeseen eivät sisälly nykyiset tai tulevat työmarkkinasopimusten määräykset riippumatta siitä, onko ne saatettu voimaan viranomaisten päätöksillä, jotka tekevät niistä pakollisia tai laajentavat niiden soveltamisalaa. Kuitenkin jos tällaisilla määräyksillä:

i)      vaikutetaan edellisessä alakohdassa tarkoitettuihin lakeihin tai asetuksiin perustuvan pakollisen vakuutuksen voimaan saattamiseen; – –

ii)      – –

käsitteen rajoitus voidaan milloin tahansa poistaa kyseisen jäsenvaltion julistuksella, jossa eritellään tämänkaltaiset järjestelmät, joihin tätä asetusta sovelletaan. – –

– –

t)      ’etuuksilla’ ja ’eläkkeellä’ tarkoitetaan kaikkia etuuksia ja eläkkeitä, mukaan lukien kaikki niiden osat, jotka maksetaan julkisista varoista, arvon säilyttäviä korotuksia ja lisäavustuksia, joihin sovelletaan III osaston säännöksiä, kuten myös kertasuoritteisia etuuksia, jotka maksetaan eläkkeiden yhteydessä, ja maksujen palauttamisen muodossa annettavia rahasuorituksia;

– – ”.

8.        Asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetään henkilöllisestä soveltamisalasta, että asetusta sovelletaan ”palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja opiskelijoihin, jotka ovat tai ovat olleet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisia tai jotka ovat jäsenvaltion kansalaisia – – sekä heidän perheenjäseniinsä ja jälkeenjääneisiinsä”.

9.        Asetuksen 4 artiklassa säädetään asiallisesta soveltamisalasta nyt käsiteltävien asioiden kannalta merkityksellisiltä osin, että asetusta sovelletaan

”1.      – – kaikkeen lainsäädäntöön, joka koskee seuraavia sosiaaliturvan aloja:

a)      sairaus- ja äitiysetuuksia;

– –

c)      vanhuusetuuksia;

– –

2.      – – kaikkiin yleisiin ja erityisiin sosiaaliturvajärjestelmiin riippumatta siitä, ovatko ne maksuihin perustuvia tai maksuihin perustumattomia, sekä järjestelmiin, jotka koskevat työnantajan tai laivanvarustajan vastuuta, kun kysymys on 1 kohdassa tarkoitetuista etuuksista.

– – ”.

10.      Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan yhdenvertaisen kohtelun periaate ja säädetään seuraavaa:

”Jollei tämän asetuksen erityisistä säännöksistä muuta johdu, jäsenvaltion alueella asuvat henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat jäsenvaltion lainsäädännön mukaan samojen velvoitteiden alaisia ja nauttivat samoja etuuksia kuin tämän valtion kansalaiset.”

11.      Asetuksen 13 artiklassa säädetään puolestaan perusteista, joiden mukaan määritetään asetuksen soveltamisalaan kuuluviin sosiaaliturvan aloihin sovellettava laki. Siinä säädetään nyt käsiteltävien asioiden kannalta merkityksellisiltä osin seuraavaa:

”1. Jollei 14 c tai 14 f artiklasta muuta johdu, henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Tämä lainsäädäntö määrätään tämän osaston säännösten mukaisesti.

2. Jollei 14–17 artiklasta muuta johdu:

a)      jäsenvaltion alueella työskentelevä henkilö on tämän valtion lainsäädännön alainen, vaikka hän asuu toisen jäsenvaltion alueella ja vaikka hänen työnantajanaan toimiva yrityksen tai yksityisen henkilön kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella;

b)      jäsenvaltion alueella itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva henkilö on tämän jäsenvaltion lainsäädännön alainen, vaikka hän asuu toisen jäsenvaltion alueella;

– – .”

12.      Asetuksen III osastoon sisältyy ”eri etuusryhmiä koskevia erityissäännöksiä”.

13.      Erityisesti 18 artiklaan ja sitä seuraaviin artikloihin sisältyy sairaus- ja äitiysetuuksiin liittyviä säännöksiä.

14.      Nyt käsiteltävien asioiden kannalta on mainittava 19 artikla, jossa säädetään seuraavaa:

”1. Palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, joka asuu muun jäsenvaltion kuin toimivaltaisen valtion alueella ja joka täyttää toimivaltaisen valtion lainsäädännössä asetetut edellytykset etuuksien saamiseksi – – saa asuinvaltiossaan:

a)      toimivaltaisen laitoksen puolesta luontoisetuudet asuinpaikan laitoksesta tämän laitoksen soveltaman lainsäädännön mukaisesti ikään kuin hänet olisi vakuutettu siinä; ja

b)      rahaetuudet toimivaltaisesta laitoksesta sen soveltaman lainsäädännön mukaisesti. Kuitenkin toimivaltaisen laitoksen ja asuinpaikan laitoksen välisellä sopimuksella tällaiset etuudet voidaan maksaa viimeksi mainitusta laitoksesta ensiksi mainitun puolesta, toimivaltaisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

2. Edellä 1 kohdan säännöksiä sovelletaan vastaavasti perheenjäseniin, jotka asuvat muun jäsenvaltion kuin toimivaltaisen valtion alueella, sikäli kuin heillä ei ole oikeutta tällaisiin etuuksiin sen valtion lainsäädännön mukaan, jonka alueella he asuvat.

– – .”

15.      Asetuksen 20 artiklaan sisältyvät lopuksi rajatyöntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä sovellettavat erityissäännöt, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Rajatyöntekijä voi myös saada etuuksia toimivaltaisen valtion alueella. Tällaiset etuudet antaa toimivaltainen laitos tämän valtion lainsäädännön mukaisesti, niin kuin se, jonka etua asia koskee, asuisi tässä valtiossa.

Hänen perheenjäsenensä voivat saada etuuksia samoin edellytyksin; kuitenkin tällaisten etuuksien saaminen, kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta, edellyttää kyseisten valtioiden tai näiden valtioiden toimivaltaisten viranomaisten välistä sopimusta, tai, jollei sellaista ole, toimivaltaisen laitoksen etukäteen antamaa valtuutusta.”

B       Kansallinen lainsäädäntö

16.      Sozialgesetzbuchin (sosiaaliturvalaki) 11. osassa (jäljempänä SGB XI) säädetään Soziale Pflegeversicherungista (hoidon tarpeen kattava sosiaalivakuutus, jäljempänä myös hoitovakuutus).

17.      Kyseisen säädöksen mukaan jokaisen lakisääteiseen sairausvakuutusjärjestelmään kuuluvan henkilön on suoritettava hoidon tarpeen kattavaan sosiaalivakuutukseen liittyviä maksuja (SGB XI:n 20 §).

18.      SGB XI:n 23 §:ssä säädetään lisäksi, että henkilöiden, jotka eivät kuulu lakisääteisen sairausvakuutuksen piiriin mutta joilla on yksityinen sairausvakuutus tai jotka kuuluvat julkisessa palvelussuhteessa olevien erityiseen sosiaaliturvajärjestelmään, on täydennettävä omaa sosiaaliturvaansa ottamalla pakollinen täydentävä hoitovakuutus haluamastaan laitoksesta. Täydentävään vakuutukseen sovelletaan lain nojalla vastaavia järjestelmään kuulumista ja etuuksia koskevia ehtoja kuin hoidon tarpeen kattavaan sosiaalivakuutusjärjestelmäänkin (SGB XI:n 110 §).

19.      Hoitovakuutuksella taataan vakuutetulle, hänen puolisolleen ja lapsilleen, jotka ovat ”hoitoa tarvitsevia henkilöitä”,(4) kuukausittainen avustus kattamaan kustannukset hoidoista, joita kolmannet henkilöt antavat heille kotona (hoitoavustus), muiden sosiaalisten etujen lisäksi.

20.      Näihin muihin sosiaalisiin etuihin kuuluu nyt käsiteltävien asioiden kannalta vakuutettua avustavan kolmannen henkilön sosiaalimaksujen suorittaminen, josta säädetään SGB XI:n 44 §:n 1 momentissa seuraavaa:

”[SGB XI:n] 19 §:ssä tarkoitettujen avustajien sosiaaliturvan parantamiseksi avustuskassat ja yksityiset vakuutusyhtiöt, jotka myöntävät yksityisiä pakollisia hoitovakuutuksia, – – suorittavat maksuja lakisääteisen eläkevakuutuksen antavalle toimivaltaiselle laitokselle – – . [Sozialgesetzbuchin] kuudennen osan 3 – – §:ssä säädetään tästä tarkemmin – – .”

21.      Kuten edellä mainitusta säännöksestä ilmenee ja ennakkoratkaisupyynnöissä on selvitetty, maksut suoritetaan ainoastaan kahden edellytyksen täyttyessä. Avustajan toiminnan on ensinnäkin vastattava SGB XI:n 19 §:ssä säädettyjä edellytyksiä; toisaalta kyseessä on oltava toiminta, jonka osalta on säädetty pakollisesta kuulumisesta SGB:n kuudennen osan 3 §:ssä tarkoitettuun eläkejärjestelmään (Gesetzliche Rentenversicherung)(5) (jäljempänä SGB VI).

22.      Ensimmäisen edellytyksen osalta täsmennettäköön, että SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitettuja ”avustajia” ovat henkilöt, jotka avustavat hoitoa tarvitsevaa henkilöä tämän kotona muuten kuin ammattimaisesti mutta vähintään 14 tuntia viikossa.

23.      Toisen edellytyksen osalta SGB VI:n 3 §:n 1 momentin 1 a kohdassa säädetään vanhuus-, työkyvyttömyys- tai henkivakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuudesta niille, jotka avustavat muuten kuin ammattimaisesti hoitoa tarvitsevaa henkilöä tämän kotona vähintään 14 tuntia viikossa, kun hoitoa tarvitsevalla henkilöllä on oikeus etuuksiin hoitovakuutuksesta.

24.      Edelleen toisen edellytyksen osalta on tarpeen muistuttaa lopuksi siitä, että SGB:n neljännen osan (Gemeinsame Vorschriften für die Sozialversicherung)(6) (jäljempänä SGB IV) 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Säännöksiä, jotka koskevat velvollisuutta ottaa vakuutus ja oikeutta saada suorituksia vakuutuksista, sovelletaan

1. sikäli kuin ne edellyttävät työskentelyä työsuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, kaikkiin henkilöihin, jotka tekevät ansiotyötä työsuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana tämän lain soveltamisalalla;

2. sikäli kuin ne eivät edellytä työskentelyä työsuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, kaikkiin henkilöihin, jotka asuvat tai tavanomaisesti oleskelevat tämän lain soveltamisalueella.”

III  Tosiseikat ja oikeudenkäynti

A       Oikeudenkäynti kansallisissa tuomioistuimissa

 Asia C-502/01, Gaumain-Cerri

25.      Saksan kansalainen Gaumain-Cerri asuu Ranskassa yhdessä aviomiehensä, Ranskan kansalaisen kanssa. Molemmat puolisot työskentelevät osa-aikaisesti Saksassa sijaitsevassa yrityksessä voidakseen omistautua loppupäiväksi alaikäisen vammaisen poikansa hoitamiseen ja avustamiseen. Saksassa työskentelyn perusteella he molemmat kuuluvat Saksan sairausvakuutusjärjestelmään ja hoidon tarpeen kattavan sosiaalivakuutuksen järjestelmään Kauffmännische Krankenkasse – Pflegekasse – KKH (jäljempänä KKH). Heidän poikansa on saanut vuodesta 1997 lähtien KKH:sta kuukausittaista hoitoavustusta.

26.      Puolisot vaativat vuonna 2000 KKH:ta suorittamaan heidän lukuunsa toimivaltaiselle sosiaalivakuutuslaitokselle SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetut pakolliset sosiaalimaksut sellaisten henkilöiden puolesta, jotka toimivat avustajina palkatta. KKH hylkäsi hakemuksen 16.5.2000 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että Gaumain-Cerrit asuivat ulkomailla, joten heillä ei ollut velvollisuutta ottaa SGB IV:n 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua vakuutusta. KKH hylkäsi tästä päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen 17.7.2000 tekemällään päätöksellä.

27.      Koska Gaumain-Cerri katsoi, että riidanalainen päätös merkitsi hänen ja hänen miehensä syrjimistä rajatyöntekijöinä, hän nosti 26.7.2000 kanteen Sozialgericht Hannoverissa vaatien KKH:n päätöksen kumoamista ja KKH:n velvoittamista suorittamaan sosiaalimaksut.

28.      Kansallinen tuomioistuin on lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”a)      Voivatko, ja missä olosuhteissa, asetuksen N:o 1408/71  1 artiklassa käytetyt käsitteet ’sairausetuus’ tai ’vanhuusetuus’ tarkoittaa myös sosiaalivakuutuslaitoksen toiselle sosiaalivakuutuslaitokselle suorittamia etuuksia, kun vakuutettu saa tästä vain abstraktin ja välillisen edun (avustuskassa suorittaa eläkevakuutusmaksut muuten kuin ammattimaisesti toimivan avustajan puolesta)?

b)      Seuraako primaarisessa tai sekundaarisessa yhteisön oikeudessa vahvistetusta syrjintäkiellon periaatteesta, että a kohdassa kuvatun kaltainen etuus on myönnettävä riippumatta siitä, harjoitetaanko etuuden perusteena olevaa toimintaa kotimaassa vai Euroopan unionin toisen jäsenvaltion alueella, ja riippumatta siitä, missä vakuutetulla tai välittömän edun saajalla on asuinpaikka?”

 Asia C-31/02, Barth

29.      Asia C-31/02 liittyy tilanteeseen, jossa muutamat saksalaiset laitokset ovat kieltäytyneet suorittamasta sosiaalimaksuja sellaisesta avustustyöstä, jota on tehnyt Saksassa toisessa jäsenvaltiossa eli Belgiassa asuva Saksan kansalainen.

30.      Nyt käsiteltävässä asiassa on kyse siitä, onko Barthilla – joka avustaa eläkkeellä olevaa saksalaista julkisessa palvelussuhteessa ollutta henkilöä yhteensä 18 tuntia viikossa ja noin 400 euron kuukausipalkkaa vastaan – oikeus siihen, että sosiaalivakuutuslaitokset, joiden kanssa avustettava on tehnyt hoitovakuutuksen, suorittavat pakolliset sosiaalimaksut.

31.      Tällaisia laitoksia ovat Landesamt für Besoldung und Versorgung Nordrhein-Westfalen (jäljempänä Landesamt), joka on Saksan julkishallinnon virkamiesten toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos, ja yksityinen vakuutuslaitos (PAX Familienfürsorge Krankenversicherung, jäljempänä PAX), josta avustettava on ottanut pakollisen täydentävän hoitovakuutuksen, josta säädetään SGB XI:n 23 §:ssä luettuna yhdessä SGB XI:n 110 §:n kanssa (mainittu edellä 18 kohdassa).

32.      Kyseiset laitokset olivat alun perin suorittaneet Barthin lukuun SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetut sosiaalimaksut Landesversicherungsanstalt Rheinprovinzille (jäljempänä LVR), jossa Barth on vakuutettu. Tämän jälkeen LVR:n päätöksessä kuitenkin todettiin, että Barthilla ei ollut maksun suorittamisvelvollisuutta, koska hän asui ulkomailla, joten sekä Landesamt että PAX keskeyttivät kyseisten maksujen suorittamisen.

33.      Barth nosti LVR:n päätöksestä kanteen Sozialgericht Aachenissa, ja Landesamt ja PAX osallistuvat oikeudenkäyntiin.

34.      Riidan ratkaiseva kansallinen tuomioistuin on lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Sovelletaanko sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen [N:o 1408/71] säännöksiä myös saksalaiseen hoitovakuutusjärjestelmään, kun vakuutussuoja perustuu (mahdollisesti osittain) SGB XI:n 23 ja 110 §:n – – nojalla yksityiseen hoitovakuutussopimukseen?

2)      Ovatko sosiaalimaksut, joita sosiaalivakuutuslaitosten on SGB XI:n 44 §:n sekä SGB VI:n 3 §:n 1 momentin 1 a kohdan nojalla maksettava muuten kuin ammattimaisesti toimivien avustajien hyväksi, asetuksen N:o 1408/71  4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja (sairausetuuksia)? Mikäli näin on, voidaanko tällaisia etuuksia suorittaa myös sellaisten henkilöiden hyväksi, jotka toimivat avustajina siinä jäsenvaltiossa, jossa toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos sijaitsee, mutta jotka itse kuitenkin asuvat toisessa jäsenvaltiossa?

3)      Ovatko SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitetut avustavat henkilöt EY 39 artiklassa tarkoitettuja työntekijöitä? Mikäli he ovat, onko sen vuoksi kiellettyä, että heiltä evätään vanhuuseläkevakuutusmaksujen suorittamiseen liittyviä etuuksia sillä perusteella, että heidän asuinpaikkansa tai tavanomainen oleskelupaikkansa ei ole toimivaltaisen jäsenvaltion alueella?”

 Oikeudenkäynti yhteisöjen tuomioistuimessa

35.      Nämä kaksi käsiteltävää asiaa on yhdistetty yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 21.7.2003 antamalla määräyksellä sillä perusteella, että ne liittyvät toisiinsa.

36.      Asiassa C-502/01 ovat esittäneet huomautuksia KKH ja komissio, asiassa C-31/02 myös Saksan ja Kreikan hallitukset.

37.      Yhteisöjen tuomioistuin on oikeudenkäynnin aikana esittänyt kirjallisen kysymyksen Saksan hallitukselle pyytäen tätä ilmoittamaan, onko Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan välillä mahdollisesti olemassa asetuksen N:o 1408/71 20 artiklassa tarkoitettuja sopimuksia.(7) Saksan hallitus on vastauksessaan ilmoittanut, että tällaisia sopimuksia ei ole hoitovakuutuksen eikä myöskään sairasvakuutuksen alalla.

IV     Oikeudellinen arviointi

 Johdanto

38.      Molemmissa kansallisten tuomioistuinten käsiteltävinä olevissa asioissa on lähinnä ratkaistava se, onko se, että jäsenvaltio soveltaa oikeussääntöä, jonka mukaan sosiaalimaksujen suorittaminen sellaisen henkilön hyväksi, joka avustaa muuten kuin ammattimaisesti muiden avusta riippuvaisia henkilöitä, jotka kuuluvat kansalliseen hoitovakuutusjärjestelmään, edellyttää asumista kyseisessä valtiossa, ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa.

39.      On kuitenkin todettava, että kansallisten tuomioistuinten yhteisöjen tuomioistuimelle esittämät kysymykset eivät ole sanamuodoltaan samat eikä niitä ole esitetty samassa järjestyksessä. Päätös yhdistää nyt käsiteltävät asiat edellyttää siten kysymysten uudelleenjärjestämistä ja tietyssä määrin niiden uudelleenmuotoilua, jotta niitä voitaisiin käsitellä mahdollisimman yhtenäisesti.

40.      Näin ollen on mielestäni asianmukaista selvittää aluksi, kuuluuko kyseisten sosiaalimaksujen suorittaminen asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalaan. Tätä varten on pohdittava, ovatko nyt käsiteltävien asioiden kantajat kyseisessä asetuksessa tarkoitettuja ”työntekijöitä”, ja selvitettävä tämän jälkeen, voidaanko maksujen suorittamista avustajan hyväksi pitää nyt käsiteltäviin asioihin liittyvissä tilanteissa kyseisessä asetuksessa tarkoitettuna ”vanhuusetuutena” tai ”sairausetuutena” (asiassa C-502/01 esitetty ensimmäinen kysymys ja asiassa C-31/02 esitetyn toisen kysymyksen ensimmäinen osa).

41.      Kun asetuksen N:o 1408/71 soveltamisala on tällä tavoin yksilöity, on vielä selvitettävä, onko nyt käsiteltävien asioiden kohteena olevan kaltaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen asetuksen säännösten vastaista, kun siinä asetetaan kyseisten sosiaalimaksujen suorittamisen edellytykseksi asuinpaikkaa koskeva vaatimus (asiassa C-502/01 esitetty toinen kysymys osittain ja asiassa C-31/02 esitetyn toisen kysymyksen toinen osa).

42.      Vasta tämän jälkeen on asianmukaista käsitellä asiassa C-31/02 esitetty ensimmäinen kysymys ja pohtia, ovatko asetuksen säännökset sovellettavissa myös siinä tapauksessa, että hoitovakuutuksen takaa vain osittain sosiaaliturvajärjestelmään kuuluva julkinen laitos ja loput siitä kattaa pakollinen täydentävä vakuutus, josta huolehtii yksityinen oikeussubjekti olennaisilta osin samoin ehdoin kuin sosiaaliturvalaitoskin.

43.      Lopuksi tutkitaan, onko nyt käsiteltävien asioiden kohteena olevan kaltaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen ristiriidassa EY 39 artiklan tai henkilöiden vapaata liikkuvuutta tai kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevien perustamissopimuksen muiden määräysten kanssa (asiassa C-502/01 esitetty toinen kysymys osittain ja asiassa C-31/02 esitetty kolmas kysymys).

 Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen asiassa C-31/02, Barth

44.      Ennen kysymysten tutkimista, sellaisina kuin ne ovat uudelleenmuotoiltuna, on tutkittava oikeudenkäyntiväitettä, jonka Saksan hallitus on esittänyt oikeastaan koko asiassa C-31/02 esitetyn ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisestä.

45.      Saksan hallituksen mielestä Sozialgericht Aachenin esittämät ennakkoratkaisukysymykset eivät ole tarpeen asian ratkaisemiseksi, koska toisin kuin kyseinen tuomioistuin näyttää katsovan, riittää, että sovelletaan asianmukaisesti Sozialgesetzbuchin asiaa koskevia säännöksiä, joiden perusteella Barthin kanne on perusteltua hyväksyä ja tunnustaa hänen oikeutensa siihen, että SGB XI:n 44 §:n mukaiset sosiaalimaksut suoritetaan.

46.      On mahdollista, että Saksan hallituksen ehdottama tulkinta kansallisesta oikeudesta on oikea; kansallinen tuomioistuin on kuitenkin tässä tapauksessa arvioinut asiaa toisin ja pitänyt tämän vuoksi tarpeellisena esittää yhteisöjen tuomioistuimelle nämä ennakkoratkaisukysymykset.

47.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”yhteisöjen tuomioistuimen asiana [ei] ole ottaa kantaa kansallisten säännösten tulkintaan, vaan yhteisöjen tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon puitteissa ottaa huomioon ennakkoratkaisupyynnössä esitetyt, ennakkoratkaisukysymykseen liittyvät tosiasiat ja oikeudelliset seikat, sellaisina kuin kansallinen tuomioistuin on ne määritellyt”.(8)

48.      Vaikuttaa siis siltä, että ei ole mitään syytä hyväksyä Saksan hallituksen oikeudenkäyntiväitettä.

 Asetuksen N:o 1408/71 soveltamisala

49.      Tarkastelen seuraavaksi kansallisten tuomioistuinten esittämiä kysymyksiä edellä kuvatulla tavalla, joten ensimmäinen ratkaistava kysymys koskee asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalan määrittämistä. Erityisesti on ratkaistava yhtäältä, koskeeko asetuksen henkilöllinen soveltamisala henkilöitä, jotka ovat kantajien tilanteessa, ja toisaalta, kuuluvatko riidanalaiset sosiaalietuudet sen asialliseen soveltamisalaan (asiassa C-502/01 esitetty ensimmäinen kysymys ja asiassa C-31/02 esitetyn toisen kysymyksen ensimmäinen osa).

50.      Esityksen selkeyden vuoksi nämä seikat käsitellään erikseen edellä kuvatussa järjestyksessä.

 Henkilöllinen soveltamisala

51.      Muistutettakoon aluksi siitä, että asetusta N:o 1408/71 sovelletaan sen 2 artiklan mukaan ”palkattuihin työntekijöihin tai itsenäisiin ammatinharjoittajiin”. Näin ollen on pohdittava, onko SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitettu avustaja kyseisessä asetuksessa tarkoitettu ”työntekijä”.

52.      Kreikan hallitus ja KKH ehdottavat, että tähän kysymykseen pitäisi vastata kieltävästi, vaikka ne pyrkivätkin esittämään asian siten kuin siitä ei voitaisi esittää mitään vastaväitteitä. KKH esittää näet tämän päätelmän tueksi ainoastaan sen, että Saksan oikeudessa SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitettuna avustajana toimimista ei voida pitää palkattuna työnä eikä itsenäisenä ammatinharjoittamisena.

53.      Komissio puolestaan korostaa, että ”työntekijän” käsite on määritelty selvästi asetuksen 1 artiklan a alakohdassa ja että sen piiriin kuuluu jokainen henkilö, joka on vakuutettu jonkin asetuksessa tarkoitetun sosiaalivakuutusjärjestelmän piirissä. Tämän edellytyksen täyttävät ilman muuta SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitetut avustajat, joten siitä on pääteltävä, että kantajat ovat asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitettuja työntekijöitä.

54.      On todettava, että olen ehdottomasti samaa mieltä komission kanssa.

55.      Yhteisön oikeuskäytännössä on näet jo kauan sitten selvennetty, että asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitettu ”työntekijän” käsite on yhteisön oikeuden käsite(9) ja sisältää ”kaikki henkilöt, jotka on vakuutettu jonkin 1 artiklan a alakohdassa mainitun sosiaaliturvajärjestelmän piirissä kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen tapahtumien varalta ja siinä mainituin ehdoin”.(10)

56.      Yhteisöjen tuomioistuin on jo aikaisemmin todennut, että hoitovakuutus kuuluu nimenomaan kyseisiin järjestelmiin,(11) koska sillä ”pyritään ennen kaikkea täydentämään sairausvakuutusetuuksia”.(12)

57.      Voidaan siis ilman muuta todeta, että henkilö, joka on vakuutettu hoitovakuutuksella, kuten Caumain-Cerri ja hänen poikansa asiassa C-502/01, on asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitettu ”työntekijä”, koska hänet on vakuutettu yhden asetuksen 1 artiklan a alakohdassa mainitun sosiaaliturvajärjestelmän piirissä.

58.      Tämän perusteella huomautettakoon vielä, että ”työntekijän” käsite, joka on hyväksytty nyt käsiteltävien asioiden kannalta merkityksellisiltä osin edellä mainitussa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (ks. edellä 55 kohta), edellyttää väistämättä sitä, että sen soveltamisalaan kuuluu myös se, joka avustaa vakuutettua, kuten Barth asiassa C-31/02, siitä riippumatta, onko hänen työnsä ilmaista vai palkattua ja minkä suuruinen mahdollinen korvaus on.

59.      Saksan sosiaaliturvajärjestelmässä henkilöillä, jotka toimivat avustajina muuten kuin ammattimaisesti vähintään 14 tuntia viikossa, on näet SGB VI:n 3 §:n 1 momentin 1 a kohdan perusteella velvollisuus – mikäli jätetään asuinpaikkaa koskeva vaatimus huomiotta – liittyä vanhuuseläke-, työkyvyttömyyseläke- ja henkivakuutusjärjestelmään.

60.      Kuten tiedetään, asetusta N:o 1408/71 sovelletaan sen 4 artiklan mukaan sekä vanhuuseläkevakuutukseen että työkyvyttömyysvakuutukseen ja kuoleman varalta otettavaan vakuutukseen.

61.      Tästä syystä myös henkilöt, jotka toimivat avustajina nyt käsiteltävien asioiden kaltaisissa olosuhteissa, ovat asetuksen N:o 1408/71 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettuja ”työntekijöitä”, koska heidät on vakuutettu asetuksen soveltamisalaan kuuluvan järjestelmän piirissä.

62.      Näin ollen ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaisi kansallisille tuomioistuimille, että henkilö, joka on vakuutettu SGB:n XI osassa tarkoitetulla hoitovakuutuksella, kuuluu asetuksen N:o 1408/71 1 artiklassa tarkoitetun ”työntekijän” käsitteen soveltamisalaan. Tämän käsitteen soveltamisalaan kuuluu myös henkilö, joka toimii SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitettuna avustajana ja on tästä syystä vakuutettu jonkin asetuksen N:o 1408/71 1 artiklan a alakohdassa mainitun sosiaaliturvajärjestelmän piirissä.

 Asiallinen soveltamisala

63.      Tämän jälkeen on selvitettävä, kuuluuko sosiaalimaksujen suorittaminen sellaisen henkilön hyväksi, joka avustaa henkilöä, joka saa suorituksia SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetusta hoitovakuutuksesta, asetuksen asialliseen soveltamisalaan, sellaisena kuin se on määritelty asetuksen 4 artiklassa (ks. edellä 9 kohta).

64.      KKH:n mielestä vastauksen on oltava kieltävä, koska riidanalaisten maksujen suorittaminen ei ole asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu sairausetuus eikä vanhuusetuus.

65.      Kyseessä eivät näet ole ”etuudet” vaan maksut, joita avustajan on suoritettava sairausvakuutus- tai vanhuusvakuutusjärjestelmään saadakseen oikeuden etuuksiin näistä sosiaaliturvajärjestelmistä.

66.      Se, että näistä maksuista huolehtii avustettavan henkilön vakuutus, ei riitä muuttamaan niitä kyseisen eri henkilön sosiaaliturvaetuuksiksi. Hyöty, jota avustettava saa tästä suorituksesta on näet liian välillinen.

67.      KKH jatkaa, että päinvastaisen näkemyksen tueksi ei voida vedota myöskään hoitovakuutusta koskevaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

68.      Yhteisöjen tuomioistuin on näet asiassa Molenaar antamassaan tuomiossa(13) tunnustanut hoitoavustuksen sairausetuudeksi, mutta ainoastaan sen vuoksi, että se suoritetaan suoraan hoitona avustettavalle henkilölle sairausvakuutusetuuksia täydentämään.

69.      Nyt käsiteltävissä asioissa maksuja ei sen sijaan suoriteta avustettavalle vaan sosiaalivakuutuslaitokselle, jossa häntä avustava henkilö on vakuutettu. Tämä maksu ei siis millään tavoin täydennä sairausvakuutusetuuksia eikä sitä näin ollen voida pitää asetuksen 4 artiklassa tarkoitettuna sairausetuutena.

70.      En voi yhtyä tähän näkemykseen.

71.      Muistutettakoon aluksi siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan etuutta voidaan pitää sosiaaliturvaetuutena, ”jos sitä ei – – myönnetä etuuden saajille harkinnanvaraisesti kussakin yksittäistapauksessa heidän henkilökohtaisia tarpeitaan arvioimalla, vaan laissa määritellyn tilanteen perusteella, ja jos – – etuus koskee jotakin asetuksen N:o 1408/71  4 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti lueteltua vakuutustapahtumaa”.(14)

72.      KKH ei kiistä sitä, että hoitovakuutusetuudet – myös SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettujen maksujen suorittaminen – annetaan edunsaajille ilman minkäänlaista hallinnollista harkintavaltaa objektiivisen ja laissa määritellyn tilanteen perusteella.

73.      Yksikään osapuolista ei kiistä myöskään sitä, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt asiassa Molenaar antamassaan tuomiossa,(15) hoitovakuutusetuuksia voidaan kokonaisuutena pitää asetuksen N:o 1408/71  4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuina ”sairausetuuksina”.

74.      Kiistanalainen seikka on todellisuudessa se, onko nyt käsiteltäviin asioihin liittyvien maksujen suorittaminen, kun otetaan huomioon muut hoitovakuutusetuudet, niin erityinen etuus, että sitä on luonnehdittava eri tavalla.

75.      Katson Kreikan hallituksen ja komission tavoin, että ei ole syytä jättää nyt käsiteltäviin asioihin liittyvien maksujen suorittamista edellä mainitussa asiassa Molenaar annetussa tuomiossa tarkoitettujen vakuutetun hyväksi suoritettavien ”sairausetuuksien” piirin ulkopuolelle.

76.      Olen komission kanssa samaa mieltä erityisesti siltä osin kuin se vetoaa siihen, että vaikka kyseisessä yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa viitataan suoraan ainoastaan hoitoavustukseen, siinä on todellisuudessa ilmaistu yleisperiaate eli periaate, jonka mukaan hoitovakuutusjärjestelmän kaltaisen järjestelmän soveltamisalalla ”rahana maksettavia sairausetuuksia” ovat kaikki etuudet, joiden avulla ”voidaan parantaa kokonaisvaltaisesti hoidon tarpeessa olevien henkilöiden elintasoa siten, että heidän terveydentilastaan aiheutuneet lisäkustannukset korvataan”.(16)

77.      Nyt käsiteltäviin asioihin liittyvien maksujen suorittamisella kyetään ennen kaikkea parantamaan hoitoa tarvitsevan henkilön elintasoa, koska hänellä on sen ansiosta mahdollisuus – kuten asian C-502/01 tosiseikat osoittavat – jäädä omaan kotiinsa ja saada ilmaiseksi tarvitsemansa hoidon perheenjäseneltä, joka huolimatta siitä, että hän vähentää omaa työtään kodin ulkopuolella ja perheen tuloja, ei joudu kuitenkaan luopumaan eläkeoikeuksiensa kertymisestä.

78.      Kuten myös Sozialgericht Aachen huomauttaa ennakkoratkaisupyynnössä, kyseisten maksujen suorittaminen on itse asiassa tarkemmin arvioiden myös hoitoa tarvitsevalle henkilölle annettava taloudellinen tuki, koska hän voi saada hoidot muuten kuin ammattimaisesti toimivalta avustajalta ilman että hänen tarvitsee huolehtia (suoraan tai välillisesti) pakollisten sosiaalimaksujen suorittamisesta.

79.      Tässä tapauksessa sosiaalimaksujen suorittamista sen henkilön vanhuusvakuutusta varten, joka toimii avustajana, voidaan siten pitää rahana maksettavana sairausetuutena hoitoa tarvitsevalle henkilölle, kun otetaan huomioon yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Molenaar antamassaan tuomiossa esittämät perusteet.

80.      Päinvastaisen näkemyksen perustelemiseksi ei voida vedota myöskään siihen, että kyseisiä maksuja ei suoriteta muiden avusta riippuvaiselle henkilölle eikä häntä avustavalle kolmannelle henkilölle vaan suoraan sosiaalivakuutuslaitokselle, jossa kolmas henkilö on vakuutettuna vanhuuseläkettä varten.

81.      Kuten Kreikan hallitus ja komissio näet perustellusti korostavat, yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan maksuja, joilla laitos, joka toimii tietyn sosiaaliturvajärjestelmän piirissä, ottaa suoraan huolehdittavakseen maksut, joita työntekijän on suoritettava toiselle laitokselle eri sosiaaliturvajärjestelmän piirissä, voidaan pitää etuuksina, joita ensin mainittu laitos myöntää asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitetulle työntekijälle,(17) siitä huolimatta, että ensin mainittu sosiaalivakuutuslaitos suorittaa kyseiset maksut suoraan jälkimmäiselle laitokselle.

82.      Päättelen näin ollen tämän perusteella, että sosiaalimaksujen suorittaminen avustajan hyväksi SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetusta hoitovakuutuksesta on asetuksen N:o 1408/71  4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu rahana maksettava sairausetuus hoitovakuutuksella vakuutetulle henkilölle.

 Asiassa C-502/01 esitetty toinen kysymys ja asiassa C-31/02 esitetyn toisen kysymyksen toinen osa

83.      Kansalliset tuomioistuimet tiedustelevat asiassa C-502/01 esitetyllä toisella kysymyksellä ja asiassa C-31/02 esitetyn toisen kysymyksen toisessa osassa lähinnä sitä, onko SGB IV:n 3 §:n 2 momentin kaltaisen säännöksen, jonka mukaan SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettuja sosiaalimaksuja ei voida maksaa ulkomailla asuvien henkilöiden hyväksi, soveltaminen ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71 kanssa.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

84.      KKH esittää asian C-502/01 osalta, että sekä avustaja (kantaja) että hoitoa tarvitseva henkilö (poika) asuvat Ranskassa eli muussa jäsenvaltiossa kuin siinä (Saksa), jossa riidanalaisten etuuksien myöntämiseen toimivaltaisella toimielimellä on kotipaikka. Vastaaja jatkaa, että kantajaa ja hänen poikaansa on kohdeltu samalla tavoin kuin ketä tahansa muuta henkilöä, joka avustaa toista henkilöä tai saa hoitoa toiselta henkilöä ilmaiseksi Ranskassa tai maassa, jossa hän asuu.

85.      Se, että heille ei ole Saksassa annettu oikeutta riidanalaisiin etuuksiin sillä perusteella, että he asuvat ulkomailla, ei näin ollen merkitse syrjivää kohtelua, eikä se ole muullakaan tavoin ristiriidassa asetuksella N:o 1408/71 käyttöön otetun yhdenmukaistamisjärjestelyn kanssa.

86.      Päinvastaisen näkemyksen perustelemiseksi ei sen mielestä voida vedota siihen, että pääasian kantaja sinänsä täyttää edellytykset sille, että häntä voitaisiin pitää avustajana ja vakuutettuna työntekijänä, jolla on oikeus siihen, että hoitovakuutuksen etuudet maksetaan toimivaltaisen laitoksen valtiossa. Tämä on näet pelkkä yhteensattuma, eikä sillä sen vuoksi voi olla mitään vaikutusta kantajan oikeusasemaan avustajana.

87.      KKH katsoo lähinnä, että kahta erillistä oikeusasemaa eli vakuutetun työntekijän oikeusasemaa ja avustajan oikeusasemaa pitäisi arvioida erikseen asetuksen N:o 1408/71 valossa. Näin ollen henkilö, jolla kylläkin on asetuksen nojalla oikeus rahana maksettaviin sairausetuuksiin vakuutettuna työntekijänä, mistään asuinpaikkaa koskevista vaatimuksista riippumatta, ei voi vedota tähän ominaisuuteensa saadakseen muita etuuksia, jotka hänelle mahdollisesti kuuluvat eri perusteella eli avustajana.

88.      Komissio puolestaan toteaa aluksi, että asetuksen 13 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaan jäsenvaltion alueella työskentelevä henkilö tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva henkilö on työskentelyvaltion lainsäädännön alainen, ellei samassa asetuksessa toisin säädetä. Sekä asiassa C-502/01 että asiassa C-31/02 sovelletaan siten Saksan lainsäädäntöä, koska se on hoitovakuutusjärjestelmään kuuluvan henkilön työskentelyvaltion lainsäädäntö.

89.      Tämän perusteella komissio muistuttaa siitä, että sen lisäksi, että asetukseen sisältyy sovellettavaa lainsäädäntöä koskevia yhteensovittavia säännöksiä, siinä annetaan myös aineellista oikeutta koskevia erityisiä yhdenmukaistamissäännöksiä.

90.      Näihin kuuluu erityisesti 19 artikla, jonka mukaan palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, joka asuu muun jäsenvaltion kuin toimivaltaisen valtion alueella, saa asuinvaltiossaan rahana maksettavat sairausetuudet toimivaltaisesta laitoksesta sen soveltaman lainsäädännön mukaisesti.

91.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo asiassa Molenaar antamassaan tuomiossa selventänyt, säännös, jossa kielletään hoitovakuutuksen rahana maksettavien etuuksien suorittaminen siirtotyöläisen asuinvaltioon, on ristiriidassa asetuksen 19 artiklan kanssa.(18)

92.      Koska myös nyt käsiteltävien asioiden kohteena olevien maksujen suorittaminen on hoitovakuutuksesta suoritettava rahana maksettava etuus, on siten katsottava, että SGB IV:n 3 §:n 2 momentin kaltaisen säännöksen, jonka mukaan ulkomailla asuvien henkilöiden hyväksi ei voida maksaa SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettuja sosiaalimaksuja, soveltaminen on ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71 19 artiklan kanssa.

93.      Komissio jatkaa, että edellä esitetty pätee varmasti asiaan C-502/01, mutta täysin vastaava päätelmä on tehtävä sen mielestä myös asiassa C-31/02, eivätkä kyseiseen asiaan liittyvien tosiseikkojen erityispiirteet voi olla toisenlaisen ratkaisun tekemisen perusteena.

94.      Nyt käsiteltävien asioiden kohteena oleva etuus kuuluu asetuksen soveltamisalaan, koska se suoritetaan avustettavan eduksi, samalla kun vedotaan 19 artiklaan vastustettaessa syrjintää, jota harjoitetaan avustajan vahingoksi.

95.      Komissio väittää, että kyseessä on kuitenkin ”henkilön asettuminen toisen sijaan”, mikä on tässä yhteydessä täysin hyväksyttävää: yhteisöjen tuomioistuin on näet toisessa yhteydessä jo soveltanut asetusta N:o 1408/71 toiseen tapaukseen, jossa työntekijä ja etuuden saaja eivät olleet samoja.(19)

96.      Myös asian C-31/02 osalta voitaisiin siis väittää, että asuinpaikkaa koskevan edellytyksen soveltaminen nyt käsiteltäviin asioihin liittyvän kaltaisessa tilanteessa on ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71 19 artiklan kanssa.

97.      Mutta on muitakin seikkoja. Komission mukaan tällaisen edellytyksen soveltaminen olisi ristiriidassa myös asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.

98.      Yhteisöjen tuomioistuin on näet todennut, että ”asetuksen (ETY) N:o 1408/71  3 artiklan 1 kohdassa säädetyssä yhdenvertaisen kohtelun säännössä kielletään paitsi kansalaisuuteen perustuva sosiaaliturvajärjestelmien etuuden saajien ilmeinen syrjintä, myös kaikki peitellyn syrjinnän muodot, jotka muita erotteluperusteita soveltaen johtavat samaan lopputulokseen”.(20)

99.      Komissio jatkaa, että jotta jäsenvaltiot kykenisivät poistamaan kaikenlaisen syrjinnän ja varmistamaan 3 artiklassa edellytetyn täysin yhdenmukaisen kohtelun, niillä on velvollisuus ”rinnastaa” tietyt toisessa jäsenvaltiossa toteutuneet tapahtumat vastaaviin kansallisiin tapahtumiin. Tässä tapauksessa asetuksen N:o 1408/71  3 artiklassa edellytetään, että avustajan tosiasiallinen asuminen ulkomailla ”rinnastetaan” hänen fiktiiviseen asuinpaikkaansa Saksassa, joten SGB IV:n 3 §:ssä säädetty asuinpaikkavaatimus on katsottava täyttyneeksi.

 Arviointi

100. Katson puolestani, että tätä kysymystä ei ole mahdollista ratkaista yhdellä yhtenäisellä tavalla nyt käsiteltävien asioiden osalta, koska uskon, että nämä kaksi tapausta poikkeavat asiasisällön osalta ja edellyttävät erilaista arviointia.

 – Asia C-502/01

101. Todettakoon aluksi, että nyt käsiteltävän asian kohteena olevat etuudet kuuluvat asetuksen asialliseen soveltamisalaan hoitovakuutusjärjestelmään kuuluvan työntekijän hyväksi suoritettavina sairausetuuksina (ks. edellä 79 kohta).

102. Näin ollen asian C-502/01 kantaja voi nimenomaan hoitovakuutusjärjestelmään kuuluvana työntekijänä vedota asetuksen säännöksiin riitauttaakseen sen, että vastaaja on kieltäytynyt suorittamasta riidanalaisia maksuja.

103. Tämän perusteella on yhdyttävä komissioon, kun se huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on oleellisilta osin jo käsitellyt ja ratkaissut tämän kysymyksen asiassa Molenaar antamassaan tuomiossa.

104. Yhteisöjen tuomioistuin näet totesi siinä yhteydessä, että kansallinen säännös, jossa ”kielletään hoitovakuutuksen rahana maksettavien etuuksien suorittaminen siirtotyöläisen asuinvaltioon”, on ristiriidassa asetuksen 19 artiklan kanssa.

105. Koska nyt käsiteltävän asian kohteena olevien maksujen suorittaminen on hoitovakuutuksesta pääasian kantajan hyväksi suoritettava rahana maksettava etuus, tästä seuraa, että SGB IV:n 3 §:n mukaisen asuinpaikkaa koskevan edellytyksen soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa on ristiriidassa asetuksen 19 artiklan kanssa.

106. Näin ollen katson asian C-502/01 osalta ja käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa, että se, että toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos kieltäytyy suorittamasta SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettua maksua sillä perusteella, että kantaja asuu ulkomailla, on ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71  19 artiklan kanssa.

 – Asia C-31/02

107. Asiaa C-31/02 on mielestäni arvioitava eri tavalla.

108. Toisin kuin komissio väittää, katson näet, että kyseisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan ei ole ristiriidassa asetuksen kanssa, koska en katso, että kyseisten maksujen suorittamista voitaisiin pitää asetuksessa ja erityisesti sen 19 artiklassa tarkoitettuna kantajan hyväksi suoritettavana ”sairausetuutena”.

109. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on näet aikaisemmin korostanut, on erotettava toisistaan yhtäältä osallistuminen vakuutusmaksujen suorittamiseen ja toisaalta varsinaiset etuussuoritukset. Tämä johtuu siitä, että osallistumista vakuutusmaksujen suorittamiseen ei ole hyväksytty vakuutustapahtuman toteutuessa, vaan se, että sosiaalimaksut suoritetaan, on pikemminkin oikeuden syntymisen edellytys.(21)

110. Ei ole epäilystäkään siitä, että riidanalaisia maksuja ei aleta suorittaa Barthin hyväksi sen jälkeen, kun jokin saman kantajan sairausvakuutuksella tai vanhuusvakuutuksella vakuutetuista tapahtumista on tapahtunut. Maksut suoritetaan vain sen vuoksi, että syntyisi tuleva oikeus sosiaalietuuksiin, mutta sitä ei voida pitää kantajan hyväksi suoritettavana ”rahana maksettavana sairausetuutena” tai ”rahana maksettavana vanhuusetuutena”, johon hänellä olisi oikeus 19 artiklan nojalla.

111. En usko, että asetuksen 3 artiklasta voitaisiin johtaa toisenlaista ratkaisua, kuten komissio sitä vastoin katsoo.

112. Muistutettakoon tässä yhteydessä siitä, että kyseisen oikeussäännön mukaan henkilöt, ”joihin tätä asetusta sovelletaan”, ovat ”jäsenvaltion lainsäädännön mukaan samojen velvoitteiden alaisia ja nauttivat samoja etuuksia”(22) samoin edellytyksin kuin tämän valtion kansalaiset.

113. Kuten tunnettua, asetusta sovellettaessa ”lainsäädännöllä” tarkoitetaan jokaisen jäsenvaltion osalta kansallisen oikeusjärjestyksen sääntöjä, ”jotka liittyvät 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin sosiaaliturvan aloihin tai järjestelmiin”,(23) eli nyt käsiteltävän asian osalta sairausetuuksia tai vanhuusetuuksia koskevia sosiaaliturvan aloja.

114. Tämä merkitsee sitä, että nyt käsiteltävässä asiassa kantaja kykenee vetoamaan asetuksen 3 artiklaan ainoastaan vastustaakseen syrjivää kohtelua, jolla häneltä evätään ”sairausetuuksia” tai ”vanhuusetuuksia”, joita hän voisi muutoin saada.

115. Edellä esitetyistä syistä (109 ja 110 kohta) en kuitenkaan pidä mahdollisena sitä, että nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisten maksujen suorittamista voitaisiin pitää avustajan hyväksi suoritettavana ”sairausetuutena” tai ”vanhuusetuutena”. Hän ei siten mielestäni voi menestyksellisesti vedota asetuksen 3 artiklaan omaa vaatimustaan tukeakseen.

116. Näin ollen asian C-31/02 osalta ja käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa on katsottava, että se, että toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos kieltäytyy suorittamasta SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettua maksua sillä perusteella, että kantaja asuu ulkomailla, ei ole ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71  3 artiklan eikä 19 artiklan kanssa.

 Asiassa C-31/02 esitetty ensimmäinen kysymys

117. Sozialgericht Aachen tiedustelee asiassa C-31/02 esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä lähinnä sitä, sovelletaanko asetusta N:o 1408/71 myös siltä osin kuin hoitovakuutussuojaa ei turvata SGB XI:n 20 §:ssä tarkoitetulla hoidon tarpeen kattavan sosiaalivakuutuksen julkisoikeudellisella järjestelmällä vaan yksityisoikeudellisen sosiaalivakuutuslaitoksen suorituksilla sen mukaan kuin SGB XII:n 23 ja 110 §:ssä säädetään.

118. Ainoastaan Kreikan hallitus ja komissio ovat esittäneet yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksia tältä osin.

119. Kreikan hallitus katsoo, että asetusta ei sovelleta yksityisoikeudelliseen sopimukseen. Sen mielestä tällainen päätelmä ei olisi 1 artiklan j alakohdan mukainen, sillä siinä määritellään asetuksessa tarkoitetun ”kansallisen lainsäädännön” käsitteen soveltamisala siten, että siihen eivät sisälly ”nykyiset tai tulevat työmarkkinasopimusten määräykset”.

120. Komissio sitä vastoin katsoo, että koska täydentävään vakuutussopimukseen sovellettava lainsäädäntö vastaa täysin ja kaikilta osin lainsäädäntöä, jota sovelletaan hoidon tarpeen kattavaan sosiaalivakuutukseen, asia olisi ratkaistava siten, että asetusta on sovellettava kaikilta osin täydentävän ”yksityisen” järjestelmän mukaisiin etuuksiin.

121. Koska olen jo päätellyt asian C-31/02 osalta, että se, että toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos kieltäytyy suorittamasta SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettua maksua sillä perusteella, että kantaja asuu ulkomailla, ei ole ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71 kanssa, yhteisöjen tuomioistuimen ei mielestäni tarvitse käsitellä tätä kysymystä.

 Perustamissopimuksessa kielletyn syrjinnän olemassaolo

 Johdanto

122. Kansalliset tuomioistuimet tiedustelevat asiassa C-502/01 esitetyllä toisella kysymyksellä ja asiassa C-31/02 esitetyllä kolmannella kysymyksellä yhteisöjen tuomioistuimelta lähinnä sitä, onko SGB IV:n 3 §:n kaltaisen säännöksen, jolla SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettujen sosiaalimaksujen suorittamiselle asetetaan asuinpaikkaa koskeva edellytys, ristiriidassa EY 39 artiklan tai henkilöiden vapaata liikkuvuutta tai kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevien perustamissopimuksen muiden määräysten kanssa.

123. Niiden vastausten valossa, joita olen ehdottanut edellisiin kysymyksiin, on asianmukaista käsitellä tätä kysymystä yksinomaan asian C-31/02, Barth, osalta.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

124. Kreikan hallituksen mukaan asuinpaikkaa koskevan edellytyksen soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan olisi EY 39 artiklan vastaista. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on näet katsottu, että henkilö, joka työskentelee vain muutamia tunteja viikossa pientä korvausta vastaan, on kuitenkin EY 39 artiklassa tarkoitettu ”työntekijä”, kunhan hänen työskentelynsä on ”todellista ja aitoa työtä”.(24)

125. Komissio puolestaan huomauttaa, että SGB IV:n 3 §:n soveltaminen merkitsee sitä, että pääasian kantajalta evätään oikeus siihen, että sosiaalimaksut suoritetaan. Tällainen vahinko johtuu yksinomaan siitä, että kantaja, joka on alun perin asunut Saksassa, on myöhemmin muuttanut toiseen jäsenvaltioon; sen sijaan henkilöllä, joka olisi jatkanut asumista Saksassa, olisi oikeus siihen, että nämä maksut suoritetaan.

126. Myös komissio katsoo siten, että kyseisen säännöksen soveltamisella syrjitään henkilöitä, jotka käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, ja että se siten on ristiriidassa EY 18, EY 39 ja EY 42 artiklan kanssa.

 Arviointi

127. Selkeyssyistä tähän kysymykseen on mielestäni annettava kaksiosainen vastaus. Ensinnäkin on selvitettävä, onko henkilö, joka on asian C-31/02 kantajan tilanteessa, EY 39 artiklassa tarkoitettu ”työntekijä”. Mikäli tähän vastataan myöntävästi, on tämän jälkeen kysyttävä, merkitseekö asuinpaikkaa koskevan edellytyksen soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa EY 39 artiklan 2 kohdassa kiellettyä syrjintää.

 – EY 39 artiklassa tarkoitettu työntekijän käsite

128. Totean tältä osin heti aluksi, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että ”koska työntekijöiden vapaa liikkuvuus on yksi yhteisön perusperiaatteista, 48 artiklassa [josta on muutettuna tullut EY 39 artikla] tarkoitettua työntekijän käsitettä ei voida tulkita eri tavalla eri jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä, vaan sillä on yhteisön oikeudessa oma sisältönsä”,(25) eikä sitä voida tulkita suppeasti.(26) Se käsittää siten jokaisen henkilön, joka tekee ”toiselle tämän johdon alaisena tietyn ajan työtä, josta hän saa vastikkeena palkkaa”.(27)

129. Yhteisöjen tuomioistuin on erityisesti selventänyt, että työntekijän käsitteen piiriin kuuluu myös sellainen henkilö, joka ei ole kokopäivätyössä eikä saa niin suurta korvausta, että se yksinään takaisi hänelle riittävän elatuksen (ns. vähimmäistoimeentulo),(28) kunhan hän tekee ”todellista ja aitoa” työtä, jolloin käsitteen ulkopuolelle jää ainoastaan työ, ”joka on niin vähäistä, että sitä voidaan pitää täysin toisarvoisena ja epäoleellisena”.(29)

130. Nyt käsiteltävän asian kohteena olevan kaltainen avustustyö, jota tehdään 18 tuntia viikossa noin 400 euron suuruista korvausta vastaan, on epäilyksettä edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua ”todellista ja aitoa” työtä.

131. Näin ollen voidaan todeta, että henkilö, joka tekee toiselle tämän johdon alaisena todellista ja aitoa avustustyötä, kuten asian C-31/02 kantaja, on EY 39 artiklassa tarkoitettu työntekijä.

 – EY 39 artiklan 2 kohdassa kielletyn syrjinnän olemassaolo

132. Tämän perusteella on lopuksi huomautettava, että SGB IV:n 3 §:n kaltaisen säännöksen soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan liittyvään tilanteeseen saattaa estää työntekijöiden liikkumisvapautta tehdessään sen taloudelliselta kannalta vähemmän ”houkuttelevaksi”, koska rajatyöntekijöiltä evätään etu, joka normaalisti annetaan kotimaisille työntekijöille.

133. On asianmukaista pohtia, kuuluuko tällainen etu ”sosiaalisiin etuihin”, jotka on taattu asetuksen N:o 1612/68 7 artiklassa, jolla on pantu täytäntöön EY 39 artiklassa vahvistettu liikkumisvapaus. On näet muistettava, että sen jälkeen kun 7 artiklan 1 kohdassa on säädetty, että ”jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen”, sen 2 kohdassa on täsmennetty, että hän saa samat sosiaaliset edut kuin kotimaiset työntekijät.

134. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa mainitun sosiaalisen edun käsitteen osalta, että se ”kattaa kaikki työsuhteeseen perustuvat tai siitä riippumattomat etuudet, jotka yleensä myönnetään kotimaisille työntekijöille pääasiallisesti näiden objektiivisen työntekijäaseman perusteella tai pelkästään sillä perusteella, että näiden vakinainen asuinpaikka on jäsenvaltion alueella, jolloin etuuksien ulottaminen koskemaan työntekijän asemassa olevia muiden jäsenvaltioiden kansalaisia on omiaan helpottamaan näiden liikkuvuutta yhteisön alueella”.(30)

135. Se, että sosiaalimaksut suoritetaan hoitovakuutuksesta, on nimenomaan oikeus, joka yleensä myönnetään kotimaisille työntekijöille ”näiden objektiivisen työntekijäaseman perusteella”: tässä tapauksessa sellaisten henkilöiden objektiivisen aseman perusteella, jotka avustavat hoitoa tarvitsevaa henkilöä enemmän kuin 14 tuntia viikossa. Ei myöskään ole epäilystä siitä, että tällaisen oikeuden laajentaminen koskemaan myös muiden jäsenvaltioiden kansalaisia on ”omiaan helpottamaan näiden liikkuvuutta yhteisön alueella”.

136. Näin ollen voidaan todeta, että kyseessä on asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen etu, jota siten koskee kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa EY 39 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi säädetty syrjintäkielto.

137. Näin ollen pätee vakiintunut periaate, jonka mukaan ”yhdenvertaista kohtelua koskevilla säännöillä ei kielletä ainoastaan kansalaisuuteen perustuvaa ilmeistä syrjintää, vaan myös kaikki sellaiset peitellyn syrjinnän muodot, joissa muita erotteluperusteita käyttämällä tosiasiallinen lopputulos on sama”.(31) Tällaisina pidetään tunnetusti ”kansallisessa oikeudessa asetettuja edellytyksiä, jotka siitä huolimatta, että niitä sovelletaan tekemättä eroa kansalaisuuden perusteella, kohdistuvat vaikutuksiltaan kuitenkin olennaisesti taikka suurimmaksi osaksi siirtotyöläisiin, sekä sellaisia kansallisessa oikeudessa asetettuja erotuksetta sovellettavia edellytyksiä, jotka kotimaiset työntekijät pystyvät siirtotyöläisiä helpommin täyttämään tai jotka saattavat olla erityisesti siirtotyöläisille epäedullisia”,(32) ilman että tällainen erilainen kohtelu olisi objektiivisesti perusteltavissa.(33)

138. On selvää, että vaikka asuinpaikkaa koskevaa edellytystä, joka on asetettu oikeuden saamiselle siihen, että SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetut sosiaalimaksut suoritetaan, sovelletaan erotuksetta, siitä aiheutuu erityistä vahinkoa tietylle siirtotyöläisten ryhmälle eli rajatyöntekijöille.

139. Nyt käsiteltävään asiaan liittyvistä asiakirjoista ei ole myöskään ilmennyt mitään sellaista objektiivista seikkaa, jolla voitaisiin perustella se, että maassa asuvia ja muualla asuvia kohdellaan eri tavoin, kun on kyse oikeudesta siihen, että SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetut sosiaalimaksut suoritetaan.

140. Tällaista toimenpidettä on näin ollen pidettävä välillisesti syrjivänä ja siten EY 39 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1612/68  7 artiklassa kiellettynä.

141. Näin ollen katson asian C-31/02 osalta ja käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa, että SGB IV:n 3 §:n kaltaisen säännöksen, jossa asetetaan SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettujen sosiaalimaksujen suorittamisen edellytykseksi se, että edunsaaja asuu Saksassa, soveltaminen on ristiriidassa EY 39 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan kanssa.

V       Ratkaisuehdotus

142. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin antaisi Sozialgericht Hannoverin asiassa C-502/01 ja Sozialgericht Aachenin asiassa C-31/02 esittämiin kysymyksiin seuraavat vastaukset:

1)         Henkilö, joka on vakuutettu SGB:n XI osassa tarkoitetulla hoitovakuutuksella, kuuluu asetuksen N:o 1408/71 1 artiklassa tarkoitetun ”työntekijän” käsitteen soveltamisalaan. Tämän käsitteen soveltamisalaan kuuluu myös henkilö, joka toimii SGB XI:n 19 §:ssä tarkoitettuna avustajana ja on tästä syystä vakuutettu jonkin asetuksen N:o 1408/71 1 artiklan a alakohdassa mainitun sosiaaliturvajärjestelmän piirissä.

2)         Sosiaalimaksujen suorittaminen avustajan hyväksi SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitetusta hoitovakuutuksesta on asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu rahana maksettava sairausetuus hoitovakuutuksella vakuutetulle henkilölle.

3)         Asian C-502/01 osalta ja käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa se, että toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos kieltäytyy suorittamasta SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettua maksua sillä perusteella, että kantaja asuu ulkomailla, on ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71 19 artiklan kanssa.

4)         Asian C-31/02 osalta ja käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa se, että toimivaltainen sosiaalivakuutuslaitos kieltäytyy suorittamasta SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettua maksua sillä perusteella, että kantaja asuu ulkomailla, ei ole ristiriidassa asetuksen N:o 1408/71 3 artiklan eikä 19 artiklan kanssa.

5)         Henkilö, joka tekee toiselle tämän johdon alaisena todellista ja aitoa avustustyötä, kuten asian C-31/02 kantaja, on EY 39 artiklassa tarkoitettu työntekijä.

6)         Asian C-31/02 osalta ja käsiteltävään asiaan liittyvässä tilanteessa SGB IV:n 3 §:n kaltaisen säännöksen, jossa asetetaan SGB XI:n 44 §:ssä tarkoitettujen sosiaalimaksujen suorittamisen edellytykseksi se, että edunsaaja asuu Saksassa, soveltaminen on ristiriidassa EY 39 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan kanssa.

1 – Alkuperäinen kieli: italia.

2 – EYVL L 257, s. 2.

3 – EYVL L 149, s. 2; viimeisin konsolidoitu versio on julkaistu EYVL:ssä L 28, 30.1.1997, s. 1.

4 – Siten kuin tämä käsite on määritelty SGB XI:n 14 §:ssä.

5 – Lakisääteinen eläkevakuutus.

6 – Sosiaalivakuutusta koskevat yhteiset säännökset.

7 – Ks. edellä 15 kohta.

8 – Ks. mm. asia C-475/99, Ambulanz Glöckner, tuomio 25.10.2001 (Kok. 2001, s. I-8089, 10 kohta) ja viimeksi asia C-462/99, Connect Austria, tuomio 23.5.2003 (71 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Kursivointi tässä.

9 – Ks. asia C-2/89, Kits Van Heijningen, tuomio 3.5.1990 (Kok. 1990, s. I-1755, 8–10 kohta); asia C-266/95, Merino Garcia, tuomio 12.6.1997 (Kok. 1997, s. I-3279, 22 kohta); ks. vastaavasti ajalta, jolloin siirtotyöläisten sosiaaliturvasta annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 3 oli vielä voimassa, asia 75/63, Unger, tuomio 21.3.1964 (Kok. 1964, s. 351, 1 kohta).

10 – Em. asiassa Kit Van Heijningen annetun tuomion 9 kohta. Ks. myös julkisasiamies Tesauron kyseisessä asiassa antaman ratkaisuehdotuksen 15 ja 16 kohta.

11 – Asia C-160/96, Molenaar, tuomio 5.3.1998 (Kok. 1998, s. I-843, 20–25 kohta).

12 – Em. asiassa Molenaar annetun tuomion 24 kohta.

13 – Em. asiassa Molenaar annetun tuomion 20–25 kohta.

14 – Asia C-78/91, Hughes, tuomio 16.7.1992 (Kok. 1992, s. I-4839, 15 kohta) ja em. asiassa Molenaar annetun tuomion 20 kohta. Ks. aikaisemmat sanamuodoltaan täysin vastaavat tuomiot: asia 249/83, Hoeckx, tuomio 27.3.1985 (Kok. 1985, s. 973, 12–14 kohta) ja asia 122/84, Scrivner, tuomio 27.3.1985 (Kok. 1985, s. 1027, 19–21 kohta).

15 – Em. asiassa Molenaar annetun tuomion 25 kohta.

16 – Em. asiassa Molenaar annetun tuomion 35 kohta.

17 – Asia C-73/99, Movrin, tuomio 6.7.2000 (Kok. 2000, s. I-5625).

18 – Em. asiassa Molenaar annetun tuomion 39 kohta.

19 – Asia C-255/99, Humer, tuomio 5.2.2002 (Kok. 2002, s. I-1205).

20 – Asia 237/78, Toia, tuomio 12.7.1979 (Kok. 1979, s. 2645, Kok. Ep. IV, s. 525, 12 kohta) ja asia C-131/96, Mora Romero, tuomio 25.6.1997 (Kok. 1997, s. I-3659, 32 kohta).

21 – Asia 103/75, Aulich, tuomio 26.5.1976 (Kok. 1976, s. 697, 7 kohta); ks. vastaavasti asia C-73/99, Movrin, tuomio 6.7.2000 (Kok. 2000, s. I-5625, 41 kohta).

22 – Kursivointi tässä.

23 – Asetuksen 1 artiklan j alakohta.

24 – Asia 53/81, Levin, tuomio 23.3.1982 (Kok. 1982, s. 1035, Kok. Ep. VI, s. 351, 17 kohta).

25 – Ks. mm. asia 66/85, Lawrie-Blum, tuomio 3.7.1986 (Kok. 1986, s. 2121, Kok. Ep. VIII, s. 687, 16 kohta).

26 – Ks. edellä alaviitteessä 25 mainittu tuomio. Ks. myös asia 139/85, Kempf, tuomio 3.6.1986 (Kok. 1986, s. 1741, Kok. Ep. VIII, s. 655, 13 kohta).

27 – Em. asiassa Lawrie-Blum annetun tuomion 17 kohta.

28 – Em. asiassa Kempf annetun tuomion 14 kohta.

29 – Em. asiassa Levin annetun tuomion 17 kohta; ks. vastaavasti myös em. asiassa Kempf annetun tuomion 13–16 kohta.

30 – Asia C-85/96, Martínez Sala, tuomio 12.5.1998 (Kok. 1998, s. I-2691, 25 kohta); ks. vastaavasti asia 249/83, Hoeckz, tuomio 27.3.1985 (Kok. 1985, s. 973, 20 kohta).

31 – Ks. mm. seuraavat tuomiot: asia 152/73, Sotgiu, tuomio 12.2.1974 (Kok. 1974, s. 153, Kok. Ep. II, s. 219, 11 kohta); asia 41/84, Pinna, tuomio 15.1.1986 (Kok. 1986, s. 1, Kok. Ep. VIII, s. 369, 23 kohta); asia C-27/91, Le Manoir, tuomio 21.11.1991 (Kok. 1991, s. I-5531, 10 kohta); asia C-419/92, Scholz, tuomio 23.2.1994 (Kok. 1994, s. I-505, 7 kohta); asia C-151/94, komissio v. Luxemburg, tuomio 26.10.1995 (Kok. 1995, s. I-3685, 14 kohta); asia C-237/94, O’Flynn, tuomio 23.5.1996 (Kok. 1996, s. I-2617, 17 kohta); asia C-278/94, komissio v. Belgia, tuomio 12.9.1996 (Kok. 1996, s. I-4307, 27 kohta); asia C-266/95, Merino García, tuomio 12.6.1997 (Kok. 1997, s. I-3279, 33 kohta) ja asia C-411/98, Ferlini, tuomio 3.10.2000 (Kok. 2000, s. I-8081, 57 kohta).

32 – Ks. em. asia O’Flynn, tuomion 18 kohta. Ks. vastaavasti myös em. asia Pinna, tuomion 23 kohta ja em. asia Merino García, tuomion 33 kohta).

33 – Ks. mm. em. asiassa Ferlini annetun tuomion 59 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy