EUR-Lex -  62001CJ0075 - FI - Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (kuudes jaosto) 13 päivänä helmikuuta 2003. - Euroopan yhteisöjen komissio vastaan Luxemburgin suurherttuakunta. - Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen - Direktiivi 92/43/ETY - Luontotyyppien suojelu - Luonnonvarainen eläimistö ja kasvisto. - Asia C-75/01.

Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätökset oikeudenkäyntikuluista
Päätöksen päätösosa
Avainsanat

Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Direktiivit - Täytäntöönpano jäsenvaltioissa - Pelkän hallinnollisen käytännön riittämättömyys

(EY 249 artiklan kolmas kohta)

Asianosaiset

Asiassa C-75/01,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään R. B. Wainwright ja J. Adda, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Luxemburgin suurherttuakunta, asiamiehenään J. Faltz,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (EYVL L 206, s. 7) sekä EY 249 artiklan kolmannen kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia tämän direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6 ja 7 artiklan, 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan, 2 ja 4 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan, 14 ja 15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b ja c alakohdan sekä 23 artiklan 2 kohdan täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä, kun näitä säännöksiä tarkastellaan yhdessä tämän direktiivin liitteiden I, II, IV, V ja VI kanssa,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J.-P. Puissochet sekä tuomarit C. Gulmann (esittelevä tuomari), V. Skouris, F. Macken ja N. Colneric,

julkisasiamies: A. Tizzano,

kirjaaja: R. Grass,

ottaen huomioon esittelevän tuomarin kertomuksen,

kuultuaan julkisasiamiehen 29.1.2002 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

Tuomion perustelut

1 Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut EY 226 artiklan nojalla kanteen, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 14.2.2001 ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (EYVL L 206, s. 7; jäljempänä direktiivi) sekä EY 249 artiklan kolmannen kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia tämän direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6 ja 7 artiklan, 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan, 2 ja 4 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan, 14 ja 15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b ja c alakohdan sekä 23 artiklan 2 kohdan täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä, kun näitä säännöksiä tarkastellaan yhdessä tämän direktiivin liitteiden I, II, IV, V ja VI kanssa.

Direktiivi

2 Direktiivin 1 artiklassa määritellään direktiivissä käytettävät keskeiset käsitteet. Erityisesti direktiivin 1 artiklan m alakohdan mukaan yksilöllä tarkoitetaan "kaikkia liitteessä IV ja liitteessä V lueteltuja eläviä tai kuolleita eläin- ja kasvilajeja, niiden osia tai näistä lajeista valmistettuja tuotteita sekä kaikkia muita tavaroita, jotka mukana seuraavan asiakirjan, pakkauksen, merkin tai nimilapun tai muiden seikkojen perusteella näyttävät olevan näiden eläin- tai kasvilajien osia tai näistä eläin- tai kasvilajeista valmistettuja tuotteita".

3 Direktiivin 4 artiklassa säädetään monivaiheisesta menettelystä niiden alueiden osoittamiseksi erityisten suojelutoimien alueiksi, joilla on direktiivissä suojeltavia lajeja ja elinympäristöjä. Tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti jokaisen jäsenvaltion on laadittava sellainen luettelo alueista, josta ilmenee, mitä liitteen I luontotyyppejä ja liitteen II luontaisia lajeja sen kansallisella alueella olevilla alueilla on. Luettelo on toimitettava komissiolle kolmen vuoden kuluessa direktiivin tiedoksiantamisesta yhdessä kutakin aluetta koskevien tietojen kanssa.

4 Direktiivin 4 artiklan 5 kohdassa säädetään, että kun alue on merkitty komission laatimaan yhteisön tärkeänä pitämien alueiden luetteloon, sitä koskevat tämän direktiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan säännökset.

5 Direktiivin 5 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

"1 Jos komissio toteaa poikkeustapauksessa, että 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta kansallisesta luettelosta puuttuu alue, jolla on ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi tai laji ja joka asian kannalta merkityksellisen ja luotettavan tieteellisen tietämyksen perusteella vaikuttaa välttämättömältä tämän ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin säilymiselle tai ensisijaisesti suojeltavan lajin eloonjäämiselle, jäsenvaltio ja komissio aloittavat kahdenvälisen neuvottelumenettelyn käyttämiensä tieteellisten tietojen vertaamiseksi.

. .

4 Neuvotteluaikana ja neuvoston päätöstä odotettaessa kyseistä aluetta koskevat 6 artiklan 2 kohdan säännökset."

6 Direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1 Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet ja laadittava tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia, jotka koskevat erityisesti näitä alueita tai jotka sisältyvät muihin kehityssuunnitelmiin, sekä tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla.

2 Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.

3 Kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia, mutta saattavat vaikuttaa tähän alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin. Alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnista tehtyjen johtopäätösten perusteella ja jollei 4 kohdan säännöksistä muuta johdu, toimivaltaiset kansalliset viranomaiset antavat hyväksyntänsä tälle suunnitelmalle tai hankkeelle vasta varmistuttuaan siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen, ja kuultuaan tarvittaessa kansalaisia.

4 Jos suunnitelma tai hanke on alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnin kielteisestä tuloksesta huolimatta ja vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuessa kuitenkin toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt, jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle toteutetut korvaavat toimenpiteet.

Jos kyseisellä alueella on ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi ja/tai laji, ainoat kysymykseen tulevat näkökohdat ovat sellaisia, jotka liittyvät ihmisen terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen tai ensisijaisen tärkeisiin suotuisiin vaikutuksiin ympäristöön taikka, komission lausunnon mukaan, muihin erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottaviin syihin."

7 Direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa: "Tämän direktiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdasta aiheutuvat velvoitteet korvaavat direktiivin 79/409/ETY 4 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä lauseesta aiheutuvat velvoitteet, kun on kyse 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti suojeltavaksi luokitelluista alueista tai vastaavasti kyseisen direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti tunnustetuista alueista tämän direktiivin voimaantulopäivästä alkaen tai jäsenvaltion direktiivin 79/409/ETY mukaisesti tekemän suojeluluokittelun tai tunnustamisen päivämäärästä alkaen, jos viimeksi mainittu päivämäärä on myöhempi."

8 Direktiivin 11 artiklassa säädetään seuraavaa: "Jäsenvaltiot huolehtivat 2 artiklassa tarkoitettujen luontotyyppien ja lajien suojelun tason seurannasta ottaen erityisesti huomioon ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit ja lajit."

9 Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdassa sekä tämän artiklan 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

"1 Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöön ottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä:

. .

b) näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana;

c) tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta;

. .

2 Jäsenvaltioiden on kiellettävä näiden lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä, jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa.

. .

4 Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön liitteessä IV olevassa a alakohdassa lueteltujen eläinlajien tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskeva tarkkailujärjestelmä. Jäsenvaltioiden on saatujen tietojen perusteella suoritettava uusia tutkimuksia tai toteutettava tarvittavia suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tahattomalla pyydystämisellä tai tappamisella ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta kyseisiin lajeihin."

10 Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja tämän artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

"1 Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa b kohdassa olevia kasvilajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöön ottamiseksi ja kiellettävä:

. .

b) kyseisten lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä, jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa.

2 Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja kieltoja sovelletaan tässä artiklassa tarkoitettujen kasvien kaikkiin elämänvaiheisiin."

11 Direktiivin 14 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1 Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta liitteessä V olevien luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien yksilöiden ottaminen luonnosta sekä niiden hyödyntäminen eivät ole ristiriidassa niiden suotuisan suojelun tason säilyttämisen kanssa, jos jäsenvaltiot katsovat sen tarpeelliseksi 11 artiklassa säädetyn seurannan perusteella.

2 Jos tällaiset toimenpiteet katsotaan tarpeellisiksi, niihin on kuuluttava 11 artiklassa säädetyn seurannan jatkaminen. Niihin voi lisäksi kuulua erityisesti:

- määräyksiä, jotka koskevat pääsyä tietyille alueille,

- lajien yksilöiden luonnosta ottamista ja tiettyjen kantojen hyödyntämistä koskeva väliaikainen tai paikallinen kieltäminen,

- yksilöiden ottamista koskevien aikojen ja/tai menetelmien sääntely,

- yksilöitä pyydettäessä niiden kantojen suojelun huomioon ottavien metsästys- ja kalastussääntöjen soveltaminen,

- yksilöiden ottamista koskeva lupajärjestelmä tai kiintiöt,

- yksilöiden myyntitarkoituksessa tapahtuvan ostamisen, myymisen, myyntiin tarjoamisen, hallussapidon tai kuljettamisen sääntely,

- eläinlajien kasvattaminen vankeudessa sekä kasvilajien keinotekoinen lisääminen tarkoin valvotuissa oloissa yksilöiden luonnosta ottamisen vähentämiseksi,

- toteutettujen toimenpiteiden vaikutusten arviointi."

12 Direktiivin 15 artiklassa säädetään seuraavaa:

"Liitteessä V olevassa a kohdassa lueteltuja luonnonvaraisia eläinlajeja pyydystettäessä tai tapettaessa sekä sovellettaessa 16 artiklan mukaisesti poikkeuksia liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien luonnosta ottamiseen, pyydystämiseen tai tappamiseen, jäsenvaltioiden on kiellettävä kaikkien valikoimattomien keinojen käyttö, jotka saattavat aiheuttaa lajin kantojen paikallisen häviämisen tai merkittävää häiriötä niille ja erityisesti:

a) liitteessä VI olevassa a kohdassa lueteltujen pyydystämis- ja tappamiskeinojen käyttäminen;

b) liitteessä VI olevassa b kohdassa mainituista kuljetusvälineistä tapahtuva pyydystäminen ja tappaminen."

13 Direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

"1 Jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa 12, 13 ja 14 artiklan ja 15 artiklan a ja b alakohdan säännöksistä:

a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi ja luontotyyppien säilyttämiseksi;

b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi, jotka koskevat viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta;

c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle;

d) näiden lajien tutkimus- ja koulutus-, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoituksessa ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavien lisääntymistoimenpiteiden vuoksi, mukaan lukien kasvien keinotekoinen lisääminen;

e) salliakseen tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen liitteessä IV olevien lajien yksilöiden ottamisen ja hallussapidon kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa."

14 Direktiivin 22 artiklan b ja c alakohdassa säädetään seuraavaa:

"Jäsenvaltioiden on tämän direktiivin säännösten soveltamiseksi:

. .

b) varmistettava, että epäluontaisten lajien tahallinen istuttaminen niiden alueella säännellään siten, että se ei aiheuta haittaa luontotyypeille niiden luontaisella levinneisyysalueella eikä luontaiselle luonnonvaraiselle eläimistölle tai kasvistolle, ja jos se katsotaan tarpeelliseksi, kiellettävä tällainen istuttaminen. Arvioinnin tulokset on annettava komitealle tiedoksi;

c) edistettävä koulutusta ja yleistä valistusta koskien tarvetta suojella luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa ja säilyttää niiden elinympäristöjä sekä erilaisia luontotyyppejä."

15 Direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kun jäsenvaltiot antavat direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset, näissä säädöksissä on viitattava direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti.

Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

16 Koska komissio katsoi, että eri toimenpiteet, jotka sille oli ilmoitettu ja joilla direktiivi oli saatettu osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä, olivat riittämättömiä direktiivin 1, 4.8, 12.16, 18, 22 ja 23 artiklan noudattamiseksi, se kehotti 29.4.1999 päivätyllä virallisella huomautuksella Luxemburgin suurherttuakuntaa esittämään tähän liittyvät huomautuksensa.

17 Luxemburgin suurherttuakunnan ympäristöministerin komissiolle osoittamassa 13.7.1999 päivätyssä vastauskirjeessä (jäljempänä vastauskirje) täsmennettiin, että direktiivin tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen voidaan myötävaikuttaa erilaisten kansallisten lakien ja asetusten avulla ja että maankäytön suunnittelusta 21.5.1999 annetun lain (Mémorial A 1999, s. 1402; jäljempänä 21.5.1999 annettu laki), biodiversiteettiä koskevan ehdotuksen suurherttuan asetukseksi sekä luonnon ja luonnonvarojen suojelusta 11.8.1982 annetun lain (Mémorial A 1999, s. 1486; jäljempänä 11.8.1982 annettu laki) perusteella voitaisiin piakkoin panna kyseisen direktiivin tavoitteet täysimääräisesti täytäntöön. Kirjeessä myös kiistettiin nimenomaisesti se, että komission tietyt väitteet olisivat perusteltuja.

18 Koska komissio katsoi, että Luxemburgin suurherttuakunnan sille vastauksena viralliseen huomautukseen toimittamat huomautukset eivät olleet tyydyttäviä, se antoi 21.1.2000 perustellun lausunnon, jossa se totesi, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut direktiivin eikä EY 249 artiklan kolmannen kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia tämän direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6 ja 7 artiklan, 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan, 2 ja 4 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan, 14 ja 15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b ja c alakohdan sekä 23 artiklan 2 kohdan täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä, kun näitä säännöksiä tarkastellaan yhdessä tämän direktiivin liitteiden I, II, IV, V ja VI kanssa. Näin ollen komissio kehotti tätä jäsenvaltiota toteuttamaan perustellun lausunnon noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kahden kuukauden kuluessa sen tiedoksi antamisesta.

19 Luxemburgin viranomaiset myönsivät 6.4.2000 päivätyllä kirjeellä, että direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä nykyisiä asiaa koskevia oikeussääntöjä oli täydennettävä tai muutettava.

20 Koska komissio katsoi, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ollut toteuttanut perustellun lausunnon noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä siinä asetetussa määräajassa, se nosti tämän kanteen.

Kanne

21 Luxemburgin hallitus tyytyy vastineessaan toteamaan, että Conseil de gouvernement on hyväksynyt 23.2.2001 direktiivin täytäntöönpanosta annetun lakiehdotuksen, ja se vaatii yhteisöjen tuomioistuinta hylkäämään kanteen.

Direktiivin 1 artiklan puutteellista täytäntöönpanoa koskeva väite

22 Komissio väittää, että se totesi virallisessa huomautuksessaan, että minkään Luxemburgin oikeuden säännöksen tarkoituksena tai vaikutuksena ei ole direktiivin 1 artiklassa esitettyjen määritelmien asianmukainen, täydellinen ja täsmällinen täytäntöönpano, ja että Luxemburgin viranomaiset eivät kiistäneet tätä väitettä vastauskirjeessä.

23 Tämän osalta on muistutettava, että vastauskirjeessä todetaan, että direktiivin 1 artiklassa olevat määritelmät on otettu 21.5.1999 annetussa laissa säädettyyn alakohtaiseen suunnitelmaan.

24 Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että tällainen toimenpide olisi toteutettu perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa.

25 Direktiivin 1 artiklan puutteellista täytäntöönpanoa koskevaa väitettä on näin ollen pidettävä perusteltuna.

Direktiivin 4 artiklan 5 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite

26 Komission mukaan Luxemburgin viranomaisten ilmoittamien täytäntöönpanosäännösten tarkoituksena tai vaikutuksena ei ole direktiivin 4 artiklan 5 kohdan täytäntöönpano, minkä vuoksi yhteisön tärkeänä pitämiin alueisiin ei automaattisesti sovelleta direktiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdassa säädettyä suojelujärjestelmää. Vastauskirjeessä tämä väite kiistetään ainoastaan sikäli kuin Luxemburgin suurherttuakuntaa moititaan siitä, että tämä ei ole ottanut käyttöön järjestelmää, jossa direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädettyä suojelujärjestelmää sovellettaisiin yhteisön tärkeänä pitämiin alueisiin.

27 On muistutettava, että vastauskirjeessä todetaan, että Luxemburgin hallintokäytäntö, jonka mukaan tiettyihin 11.8.1982 annetun lain soveltamisalaan kuuluviin hankkeisiin ei anneta niihin edellytettyä lupaa, on asianmukainen toimenpide direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa mainittujen häiriöiden estämiseksi direktiivin 4 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuilla alueilla. Luxemburgin hallitus kuitenkin myönsi laiminlyönnin, joka koskee saman direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan soveltamista yhteisön tärkeänä pitämiin alueisiin.

28 Jäsenvaltioiden velvoitteita niiden täytäntöönpannessa yhteisön direktiivejä koskevan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pelkkä hallintokäytäntö, jolle on ominaista se, että hallintoelimet voivat halutessaan muuttaa sitä, ja jota ei riittävällä tavalla tehdä julkiseksi, ei voida pitää EY:n perustamissopimuksen mukaisten velvoitteiden pätevänä täyttämisen muotona (ks. erityisesti asia C-159/99, komissio v. Italia, tuomio 17.5.2001, Kok. 2001, s. I-4007, 32 kohta ja asia C-394/00, komissio v. Irlanti, tuomio 17.1.2002, Kok. 2002, s. I-581, 11 kohta).

29 Edellä esitetty huomioon ottaen direktiivin 4 artiklan 5 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite on hyväksyttävä.

Direktiivin 5 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite

30 Komissio väittää, että direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädetty suojelujärjestelmä ei minkään Luxemburgin oikeuden säännöksen mukaan koske direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja alueita. Luxemburgin viranomaiset kiistävät tämän väitteen vastauskirjeessä.

31 Vastauskirjeestä ilmenee, että Luxemburgin hallitus väittää lähinnä, että hallintokäytäntö, jonka mukaan tiettyihin 11.8.1982 annetun lain soveltamisalaan kuuluviin hankkeisiin ei anneta niihin edellytettyä lupaa, on asianmukainen toimenpide direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa mainittujen häiriöiden estämiseksi direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuilla alueilla.

32 Tämän tuomion 28 kohdassa mainittu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen tämä väite on hylättävä.

33 Kyseisessä vastauskirjeessä väitetään myös, että Luxemburgin suurherttuakunta on joka tapauksessa todennäköisesti jo sisällyttänyt komissiolle direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimitettuun luetteloon kaikki alueellaan olevat alueet, jotka ovat välttämättömiä määrättyjen luontotyyppien säilyttämiseksi, ja että näin ollen ei ole tarpeen turvautua direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa säädettyyn menettelyyn.

34 Myöskään tätä väitettä ei voida hyväksyä. On joka tapauksessa otettava huomioon, että komissio toteaa direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, että Luxemburgin suurherttuakunnan toimittamasta luettelosta puuttuu alue, jonka komissio katsoo välttämättömäksi tietyn ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin säilymiselle tai tietyn ensisijaisesti suojeltavan lajin eloonjäämiselle, ja että näin ollen aloitetaan kahdenvälinen neuvottelumenettely, jonka kuluessa kyseiseen alueeseen on sovellettava saman artiklan 4 kohdan mukaisesti direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädettyä suojelujärjestelmää.

35 Direktiivin 5 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskevaa väitettä on näin ollen pidettävä perusteltuna.

Direktiivin 6 artiklan puutteellista täytäntöönpanoa koskeva väite

Direktiivin 6 artiklan 1 kohta

36 Komissio moittii Luxemburgin suurherttuakuntaa siitä, että tämä ei ole pannut tätä säännöstä täytäntöön.

37 Luxemburgin hallitus myönsi vastauskirjeessään laiminlyönnin, josta sitä moititaan.

38 Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite on näin ollen hyväksyttävä.

Direktiivin 6 artiklan 2 kohta

39 Komissio toteaa, että 11.8.1982 annetun lain 14 §:ssä kielletään tietyntyyppisten biotooppien pienentäminen, tuhoaminen tai muuttaminen, jollei ministeriön yleisen edun perusteella myöntämistä poikkeuksista muuta johdu. Tällaisella säännöksellä ei kuitenkaan voida varmistaa, että kaikki erityisten suojelutoimien alueisiin kuuluvat elinympäristöt hyötyvät siinä säädetystä suojelusta. Komissio korostaa myös, että kyseisen lain säännökset koskevat vain tietyn tyyppisiä häiriöitä. Erityisesti tämän lain 12 §:n perusteella ainoastaan tietyn tyyppiset häiriöt metsissä voidaan estää. Ei siis ole olemassa yleistä säännöstä, johon voidaan vedota kolmansia vastaan ja jonka perusteella erityisten suojelutoimien alueilla voidaan estää sellaiset lajeja koskevat häiriöt, jotka saattaisivat vaikuttaa näihin merkittävästi direktiivin tavoitteet huomioon ottaen. Komissio muistuttaa lisäksi, että direktiivin tämän kohdan rikkominen kiistetään nimenomaisesti vastauskirjeessä.

40 Vastauskirjeessä väitetään toisaalta, että 11.8.1982 annetun lain 14 §:llä suojellaan kaikkia biotooppeja ne biotoopit mukaan lukien, jotka kuuluvat erityisten suojelutoimien alueisiin. Ei toisaalta ole totta, että tämä laki koskisi ainoastaan tietyntyyppisiä häiriöitä. Sen 23 §:ssä, joka on yleisesti sovellettava, kielletään eläimistön häiritseminen, ja sen 21 ja 22 §:ssä kielletään sellaisten luonnonvaraisten kasvien ja eläinten kaikenlainen perusteeton hyväksikäyttö, hyödyntäminen, vahingoittaminen tai tuhoaminen, joita ei ole suojeltu tiukemmalla kansallisella järjestelmällä. Kyseiseen lakiin liittyy lisäksi ministeriön ohje, jonka nimenomaisena tarkoituksena on direktiivin täytäntöönpano ja jonka mukaan kaikenlainen elinympäristöjen huonontuminen sekä suojeltuihin lajeihin kohdistuva häiriö on estettävä soveltamalla ankarasti tätä lakia.

41 On muistutettava, että 11.8.1982 annetun lain 14 §:ssä kielletään sellaisten biotooppien kuin lampien, rämeiden, soiden, kaisloista tai vihvilöistä muodostuvien kasvustojen, pensasaitojen, pensaikkojen tai metsiköiden pienentäminen, tuhoaminen tai muuttaminen, jollei ministeriön yleisen edun perusteella myöntämistä poikkeuksista muuta johdu.

42 Sikäli kuin tällainen säännös koskee nimenomaisesti ainoastaan tietyntyyppisiä biotooppeja, sillä ei voida taata direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa edellytetyllä tavalla, että kaikkia tiettyyn erityisten suojelutoimien alueeseen kuuluvia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä suojellaan toimilta, jotka voivat huonontaa niitä.

43 Direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädetyn häiriöitä vastaan koskevan suojelun osalta on todettava, että vaikka tietyillä 11.8.1982 annetun lain säännöksillä, joihin tässä asiassa viitataan ja joihin kuluvat erityisesti sen 12 ja 23 §, voidaan myötävaikuttaa tiettyjen häiriöiden estämiseen, on kuitenkin niin, että näillä säännöksillä ei voida panna direktiivin kyseistä säännöstä täydellisesti täytäntöön, koska direktiivin tavoitteet huomioon ottaen ne eivät kata kaikkia niihin lajeihin kohdistuvia merkittäviä häiriöitä, joita varten erityisten suojelutoimien alueet on osoitettu.

44 Luxemburgin hallituksen mainitseman ministeriön ohjeen osalta on todettava, että tämän tuomion 28 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen sillä ei voida varmistaa kyseessä olevan säännöksen asianmukaista täytäntöönpanoa.

45 Direktiivin 6 artiklan 2 kohdan puutteellista täytäntöönpanoa koskevaa väitettä on näin ollen pidettävä perusteltuna.

Direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohta

46 Komissio väittää, että sille ilmoitetuissa Luxemburgin oikeuden säädöksissä ei säädetä suojelluille alueille aiheutuvien vaikutusten arvioinnin toteuttamisesta kaikissa direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Luxemburgin oikeudessa ei sitä paitsi taata sitä, että toimivaltainen viranomainen hyväksyy suunnitelman tai hankkeen vasta varmistuttuaan siitä, että se ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan osalta komissio väittää, että missään kansallisissa säännöksessä ei velvoiteta etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja ennen hyväksynnän antamista hankkeille, joiden vaikutukset suojeltuihin alueisiin on katsottu kielteisiksi. Luxemburgin oikeudessa ei myöskään säädetä korvaavien toimenpiteiden toteuttamisesta siinä tapauksessa, että tällaisille hankkeille annetaan hyväksyntä.

47 On todettava, että nämä väitteet esitettiin tällä tavoin jo virallisessa huomautuksessa ja että Luxemburgin hallitus myönsi vastauskirjeessään, että nykyiset kansalliset säännökset ovat riittämättömät direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan osalta.

48 Komission kanne on näin ollen hyväksyttävä myös tältä osin.

Direktiivin 7 artiklan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite

49 Komissio väittää, että toisin kuin direktiivin 7 artiklassa edellytetään, Luxemburgin oikeuden missään säännöksessä ei varmisteta direktiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan soveltamista luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2 päivänä huhtikuuta 1979 annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY (EYVL L 103, s. 1) mukaisesti osoitettuihin erityissuojelualueisiin. Komission mukaan vastauskirjeessä esitettyjen väitteiden perusteella ei voida katsoa, että kyseinen 7 artikla on pantu täytäntöön.

50 On muistutettava, että vastauskirjeessä todetaan, että laadittavassa alakohtaisessa suunnitelmassa vahvistetaan täsmälliset asiaa koskevat oikeussäännöt muun muassa direktiivin 79/409/ETY mukaisesti osoitettujen erityissuojelualueiden osalta.

51 Näin ollen, ja ottaen erityisesti huomioon tämän tuomion 24 kohdassa todettu, on todettava, että direktiivin 7 artiklan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite on perusteltu.

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan sekä tämän artiklan 2 ja 4 kohdan riittämätöntä täytäntöönpanoa koskeva väite

52 Komissio väittää ensiksi, että direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ei ole saatettu täydellisesti osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä, koska sille ilmoitetuissa kansallisissa täytäntöönpanosäännöksissä ei kielletä kyseisten lajien tahallista häiritsemistä muuttoaikana. Komissio väittää toiseksi, että minkään näistä säännöksistä tarkoituksena tai vaikutuksena ei ole direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan täydellinen täytäntöönpano. Komissio väittää kolmanneksi, että näissä säännöksissä ei direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa edellytetyn vastaisesti kielletä kyseisten lajien yksilöiden vaihtamista ja tarjoamista vaihdettavaksi. Komissio väittää neljänneksi, että missään Luxemburgin oikeuden säännöksessä ei varmisteta, että "eläimen" käsitteellä on kansallisessa oikeudessa yhtä laaja merkitys kuin direktiivissä tarkoitetulla "yksilön" käsitteellä. Komissio väittää lopuksi, että minkään näistä säännöksistä tarkoituksena tai vaikutuksena ei ole direktiivin 12 artiklan 4 kohdan täytäntöönpano. Komission mukaan vastauskirjeessä esitettyjä vastakkaisia väitteitä ei voida hyväksyä.

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohta

53 Kuten komissio perustellusti toteaa, 11.8.1982 annetun lain 23 §:llä, jonka Luxemburgin hallitus katsoo olevan direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen, ei voida panna tätä säännöstä täydellisesti täytäntöön, koska siinä kielletään eläimistön häiritseminen erityisesti lisääntymis-, jälkeläistenhoito- ja talvehtimisaikana, kun taas tämä kielto ei koske erityisesti muuttoaikaa.

54 Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan riittämätöntä täytäntöönpanoa koskevaa väitettä on näin ollen pidettävä perusteltuna.

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohta

55 Vastauskirjeessä väitetään, että direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohta on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä 11.8.1982 annetun lain 17 §:llä sekä Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta Bernissä 19.9.1979 tehdyn ja 26.11.1981 annetulla lailla (Mémorial A 1981, s. 2130) hyväksytyn yleissopimuksen 6 artiklalla; tämä yleissopimus on tehty yhteisön puolesta 3.12.1981 tehdyllä neuvoston päätöksellä 82/72/ETY (EYVL 1982, L 38, s. 1; jäljempänä Bernin yleissopimus). Ensimmäisessä näistä säännöksistä säädetään, että täydellisesti suojeltuja eläimiä ei saa missään niiden kehitysvaiheessa häiritä, tappaa, metsästää, ottaa kiinni, pitää hallussa tai kesyttää. Toisessa näistä säännöksistä kielletään tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta tai niiden hallussapito, vaikka ne olisivat onttoja.

56 Tämän osalta on todettava, että 11.8.1982 annetun lain 17 §:ssä ei mainita nimenomaisesti munien ottamista luonnosta. Tässä säännöksessä vahvistettu kielto pitää hallussa täydellisesti suojeltuja eläimiä missään niiden kehitysvaiheessa ei vaikuta soveltuvalta kattamaan varmuudella munien keräämistä luonnosta varsinkaan, kun kyseessä on kielto, johon kyseisen lain 44 §:n ja tätä seuraavien pykälien mukaan liittyy rangaistusseuraamus.

57 Bernin yleissopimuksen 6 artiklan d alakohdan osalta, jossa kielletään tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta tai niiden hallussapito, on muistutettava, että sitä sovelletaan ainoastaan tämän yleissopimuksen liitteessä II lueteltuihin lajeihin. Tähän liitteeseen eivät kuulu tietyt direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa tarkoitetut lajit, joihin direktiivin 12 artiklassa viitataan.

58 Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ei näin ollen ole saatettu asianmukaisesti osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä.

Direktiivin 12 artiklan 2 kohta

59 Vastauskirjeessä todetaan, että kun 11.8.1982 annetun lain 17 §:ssä kielletään täydellisesti suojeltujen eläinten hallussapito, siinä kielletään myös niiden vaihtaminen. Vastauskirjeen mukaan ei nimittäin ole mahdollista vaihtaa sellaista, jonka hallussapito ei ole sallittua. Lisäksi tämän lain 15 §:ssä, kun tätä pykälää tarkastellaan yhdessä tiettyjen luonnonvaraiseen eläimistöön kuuluvien eläinlajien täydellisestä ja osittaisesta suojelusta 8.4.1986 annetun suurherttuan asetuksen (Mémorial A 1986, s. 1174) kanssa, säädetään harvinaisten luonnonvaraisten eläinten luokittelusta niiden suojelemiseksi rajoittumatta luontaisiin lajeihin. Lisäksi "eläimen" käsitettä laajennetaan kyseisen lain 20 §:ssä sille kansallisessa lainsäädännössä vahvistetusta merkityksestä.

60 Luxemburgin hallituksen väitettä ei voida hyväksyä.

61 Mainitun 11.8.1982 annetun lain 17 §:ssä säädetty täydellisesti suojeltujen eläinten hallussapitoa koskeva kielto ei vaikuta sellaiselta, että sillä voidaan kattaa eläinten vaihtaminen ja tarjoaminen vaihdettavaksi, koska toisaalta hallussapitoa ja toisaalta vaihtamista ja tarjoamista vaihdettavaksi koskevat käsitteet ovat toisistaan riippumattomia erityisesti sen kaltaisen rangaistusjärjestelmän kannalta, joka mainitaan tämän tuomion 56 kohdassa.

62 Kansallisessa oikeudessa käytettävän "eläimen" käsitteen merkityksen osalta on todettava, että Luxemburgin hallituksen vastauskirjeessä mainitsemissa säädöksissä tämä käsite ei joka tapauksessa kata "[eläinlajeista] valmistettuja tuotteita sekä kaikkia muita tavaroita, jotka mukana seuraavan asiakirjan, pakkauksen, merkin tai nimilapun tai muiden seikkojen perusteella näyttävät olevan . . näistä eläinlajeista valmistettuja tuotteita", kuten "yksilön" käsitteen, sellaisena kuin se esiintyy erityisesti tämän direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa, määrittelevässä direktiivin 1 artiklan m alakohdassa säädetään.

63 Direktiivin 12 artiklan 2 kohtaa ei näin ollen ole saatettu asianmukaisesti osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä.

Direktiivin 12 artiklan 4 kohta

64 On muistutettava, että Luxemburgin hallitus myönsi vastauskirjeessä, että sellaista tarkkailujärjestelmää, josta direktiivin 12 artiklan 4 kohdassa säädetään, ei ollut vielä otettu käyttöön Luxemburgin oikeudessa.

65 Vaikuttaa siltä, että tällaista tarkkailujärjestelmää ei ole otettu käyttöön perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa.

66 Näin ollen direktiivin 12 artiklan 4 kohtaa ei ole saatettu osaksi vastaajana olevan jäsenvaltion kansallista oikeusjärjestystä.

67 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan sekä tämän artiklan 2 ja 4 kohdan riittämätöntä täytäntöönpanoa koskeva väite on perusteltu.

Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja tämän artiklan 2 kohdan puutteellista täytäntöönpanoa koskeva väite

Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohta

68 Komissio väittää, että Luxemburgin viranomaisten vastauskirjeessä esittämistä väitteistä huolimatta direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ei ole saatettu täydellisesti osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä. Luxemburgin oikeudessa ei komission mukaan toisaalta kielletä kyseisen yhteisön säännöksen nojalla suojeltujen kasvilajien yksilöiden hallussapitoa, vaihtamista ja tarjoamista myytäväksi tai vaihdettavaksi eikä toisaalta taata, että tässä säännöksessä säädettyjä kieltoja sovelletaan siinä suojeltaviin epäluontaisiin lajeihin.

69 Vastauskirjeessä väitetään, että täydellisesti suojeltujen kasvien myynti kielletään 11.8.1982 annetun lain 16 §:llä ja että niiden hallussapito kielletään tarpeen mukaan Bernin yleissopimuksen 5 artiklalla. Kyseisen lain 15 §:ssä ei lisäksi suljeta pois epäluontaisten lajien suojelua. Tämän osalta riittää, että kyseiset lajit sisällytetään tiettyjen luonnonvaraiseen kasvistoon kuuluvien kasvilajien täydellisestä ja osittaisesta suojelusta 19.8.1989 annettuun suurherttuan asetukseen (Mémorial A 1989, s. 1102; jäljempänä 19.8.1989 annettu asetus). Edellä mainitun lain 20 §:ssä annetaan lisäksi kasvin käsitteelle sille kansallisessa lainsäädännössä vahvistettua laajempi merkitys.

70 On todettava, että vaikka täydellisesti suojeltujen kasvien myynti kielletään 11.8.1982 annetun lain 16 §:ssä, siinä ei kielletä näiden kasvien hallussapitoa, vaihtamista ja tarjoamista myytäväksi tai vaihdettavaksi. Bernin yleissopimuksen 5 artiklassa puolestaan säädetään, että kukin sopimuspuoli kieltää tarpeen mukaan suojeltujen lajien hallussapidon. Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että Luxemburgin viranomaiset olisivat toteuttaneet täydentäviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena olisi kyseisen yleissopimuksen soveltamisen täsmentäminen tähän liittyen. Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ei siis ole tältä osin saatettu asianmukaisesti osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä.

71 Sen väitteen osalta, jonka mukaan Luxemburgin oikeudessa ei taata sitä, että direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyjä kieltoja sovelletaan siinä suojeltuihin epäluontaisiin kasvilajeihin, on muistutettava toisaalta, että Luxemburgin hallitus itse myönsi, että tämän säännöksen soveltamisalaan kuuluvia epäluontaisia kasvilajeja ei suojella 11.8.1982 annetun lain 15 §:n nojalla, kun tätä pykälää tarkastellaan yhdessä 19.8.1989 annetun asetuksen kanssa. Toisaalta tämän lain 20 §:ssä säädetään, että hyväksytyin ja julkaistuin kansainvälisin yleissopimuksin suojeltavia kasveja ja eläimiä voidaan ostaa, tuoda, tarjota myytäväksi, viedä tai pitää hallussa ainoastaan näiden yleissopimusten määräysten mukaisesti. Kyseisellä pykälällä ei kuitenkaan sellaisenaan varmisteta epäluontaisten lajien suojelua direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyllä tavalla. Luxemburgin hallitus ei myöskään ole täsmentänyt millään tavoin niitä kansainvälisiä yleissopimuksia, jotka sen mukaan ovat merkityksellisiä tässä asiassa.

72 Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ei näin ollen ole saatettu asianmukaisesti osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä.

Direktiivin 13 artiklan 2 kohta

73 Komissio katsoo, että väittäessään, että direktiivin 13 artiklan 2 kohta on pantu täytäntöön 11.8.1982 annetun lain 16 §:llä, jolla laajennetaan tässä säännöksessä tarkoitettuja kieltoja kyseisten kasvien osiin, Luxemburgin viranomaiset eivät ole osoittaneet, että "kasvin" käsitteellä olisi kansallisessa oikeudessa yhtä laaja merkitys kuin direktiivin 1 artiklan m kohdassa tarkoitetulla "yksilön" käsitteellä erityisesti sen osalta, että tähän käsitteeseen kuuluvat kasvilajien osat tai näistä lajeista valmistetut tuotteet sekä kaikki muut tavarat, jotka mukana seuraavan asiakirjan, pakkauksen, merkin tai nimilapun tai muiden seikkojen perusteella näyttävät olevan näiden kasvilajien osia tai näistä kasvilajeista valmistettuja tuotteita.

74 On muistutettava, että direktiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaan tämän artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa esitettyjä kieltoja sovelletaan tässä artiklassa tarkoitettujen kasvien kaikkiin elämänvaiheisiin.

75 Jopa olettaen, että "kasvin" käsitteen merkitys ei kansallisessa oikeudessa ole yhtä laaja kuin direktiivin 1 artiklan m kohdassa käytetyn "yksilön" käsitteen merkitys, komissio ei ole osoittanut, miksi tämä seikka olisi vastoin direktiivin 13 artiklan 2 kohtaa, jossa ei viitata suoraan "yksilön" käsitteeseen, pikemminkin kuin 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, jossa käytetään suoraan tätä käsitettä asettamalla kieltoja, joiden kohteena ovat nimenomaan suojeltujen lajien yksilöt.

76 Direktiivin 13 artiklan 2 kohdan puutteellista täytäntöönpanoa koskeva väite, sellaisena kuin komissio on sen esittänyt, on näin ollen hylättävä.

77 Edellä esitetyn perusteella direktiivin 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan puutteellista täytäntöönpanoa koskeva väite on hyväksyttävä.

Direktiivin 14 artiklan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskeva väite

78 Komissio väittää, että direktiivin 14 artikla ei ole valinnainen säännös, vaan että siinä velvoitetaan direktiivin liitteessä V mainittujen lajien ehdottomaan seurantaan ja että tähän liittyy velvollisuus toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisten lajien suotuisa suojelun taso säilytetään, jos toimivaltaiset viranomaiset katsovat tämän tarpeelliseksi eli kun tämän seurannan perusteella näiden lajien suojelun taso on uhattuna, jos tällaisia toimenpiteitä ei toteuteta.

79 Luxemburgin viranomaiset myönsivät vastauskirjeessä, että täydellisesti ja osittain suojeltujen lajien seurantavelvollisuudesta, johon liittyy velvollisuus toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet kyseisten lajien suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi, ei todellakaan ole säädetty kansallisessa lainsäädännössä, ja ne myönsivät, että lainsäädäntöä on mukautettava tämän osalta.

80 Vaikuttaa siis siltä, että direktiivin liitteessä V lueteltujen luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien yksilöiden luonnosta ottamiseen sekä näiden yksilöiden hyväksikäyttöön ei Luxemburgin oikeudessa liity velvollisuutta toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä kyseisten lajien suotuisan suojelun tason säilyttämisen varmistamiseksi, jos tämä on niiden suojelun tason perusteella perusteltua.

81 Direktiivin 14 artiklan täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskevaa väitettä on näin ollen pidettävä perusteltuna.

Direktiivin 15 artiklan virheellistä täytäntöönpanoa koskeva väite

82 Komissio väittää, että Luxemburgin suurherttuakunnan sille ilmoittamilla täytäntöönpanosäännöksillä ei varmisteta direktiivin 15 artiklan asianmukaista täytäntöönpanoa, ja se kiistää vastauskirjeessä päinvastaisen väitteen tueksi esitetyt perustelut.

83 Vastauskirjeessä todetaan, että koska Luxemburgin suurherttuakunnan aikomuksena oli turvautua direktiivin 16 artiklassa tarjottuihin poikkeusmahdollisuuksiin, direktiivin 15 artiklan täytäntöönpano oli varmistettava. Kyseisen 15 artiklan a ja b alakohdassa tarkoitetut pyydystämis- ja tappamiskeinot on vastauskirjeen mukaan sisällytetty sananmukaisesti Bernin yleissopimukseen, ja ne kielletään siinä. Ne kielletään poikkeuksetta myös metsästystä ja kalastusta koskevassa lainsäädännössä. Luxemburgin hallitus täsmensi myös, että 10.3.1959 annettu suurherttuan asetus, jonka tarkoituksena on vahingollisten ja haitallisten eläinten hävittäminen ja jossa ei aseteta minkäänlaisia käytettäviä hävittämiskeinoja koskevia rajoituksia, kumotaan uudella suurherttuan asetuksella, josta on jo olemassa luonnos.

84 On muistutettava, että direktiivin liitteessä VI olevassa a kohdassa, johon tämän direktiivin 15 artiklassa viitataan, niihin pyydystämis- ja tappamiskeinoihin ja -välineisiin, jotka ovat kiellettyjä, kuuluvat toiminnaltaan tai käyttötavaltaan valikoimattomat loukut sekä ulossavustaminen. Edellä mainittu 10.3.1959 annettu suurherttuan asetus ei ole direktiivin 15 artiklan mukainen sikäli kuin siinä sallitaan direktiivin liitteessä V olevassa a kohdassa olevien lajien, joita ovat esimerkiksi näätä ja hilleri, hävittäminen savustamalla niiden pesiä tai käyttämällä loukkuja, joiden osalta ei ole täsmennetty, että niiden on oltava valikoivia. Asiakirja-aineistosta ei sitä paitsi ilmene, että tämä asetus olisi kumottu perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa.

85 Direktiivin 15 artiklan virheellistä täytäntöönpanoa koskevaa väitettä on näin ollen joka tapauksessa pidettävä perusteltuna.

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan epätyydyttävää täytäntöönpanoa koskeva väite

86 Komission mukaan vastauskirjeessä mainitut täytäntöönpanotoimenpiteet eivät ole tyydyttäviä direktiivin 16 artiklan 1 kohdan osalta.

87 Edellä mainitun 11.8.1982 annetun lain 26 §:n osalta, jossa säädetään, että toimivaltainen ministeri voi myöntää poikkeuksia sen 13.18 §:stä tieteellisiä tarkoituksia varten tai yleistä etua koskevista syistä, on todettava, että näiden poikkeuksien myöntäminen ei edellytä sitä, että muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, mitä direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa edellytetään.

88 Bernin yleissopimuksen 9 artiklan osalta on todettava, että jopa olettaen, että sen mukaan mahdollisuudet poiketa kyseisessä yleissopimuksessa määritellyistä suojelujärjestelmistä edellyttävät direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädettyjä edellytyksiä vastaavien edellytysten täyttymistä, joihin kuuluu erityisesti muun tyydyttävän ratkaisun puuttuminen, se, että tämä poikkeusjärjestelmä ja 11.8.1982 annetun lain 26 §:llä käyttöön otettu järjestelmä esiintyvät samanaikaisesti kansallisessa oikeudessa, on joka tapauksessa direktiivin kyseisen säännöksen vastaista. Tällaisella tilanteella aiheutetaan tässä tapauksessa sellainen epäselvyys, jonka vuoksi kyseisen 16 artiklan 1 kohdan noudattaminen on epävarmaa.

89 Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan epätyydyttävää täytäntöönpanoa koskeva väite on näin ollen hyväksyttävä.

Direktiivin 22 artiklan b ja c alakohdan virheellistä täytäntöönpanoa koskeva väite

Direktiivin 22 artiklan b alakohta

90 Luxemburgin viranomaiset vastasivat direktiivin 22 artiklan b alakohdan virheellistä täytäntöönpanoa koskevaan väitteeseen, sellaisena kuin se esitetään virallisessa huomautuksessa, että tämä täytäntöönpano on varmistettu 11.8.1982 annetun lain 25 §:llä, jossa kielletään epäluontaisten lajien istuttaminen luontoon, jos tähän ei ole toimivaltaisen ministerin lupaa, johon voidaan liittää asianmukaisia ehtoja.

91 Tämän osalta on todettava, että kyseisen 25 §:n mukaan tässä säännöksessä säädetyn ministerin luvan myöntäminen ei edellytä direktiivin 22 artiklan b alakohdassa vahvistettujen edellytysten noudattamista eikä varsinkaan sen edellytyksen noudattamista, jonka mukaan tätä lupaa ei voida antaa kuin siinä tapauksessa, että luontotyypeille ei aiheuteta haittaa.

92 Mainitun 11.8.1982 annetun lain 25 §:llä ei näin ollen panna direktiivin 22 artiklan b alakohtaa asianmukaisesti täytäntöön. Komission väitettä on näin ollen pidettävä tämän osalta perusteltuna.

Direktiivin 22 artiklan c alakohta

93 Vastauskirjeessä väitetään, että direktiivin 22 artiklan c alakohta, jolla pyritään edistämään koulutusta ja yleistä valistusta koskien tarvetta suojella luonnonvaraisia eläin- ja kasvilajeja sekä luontotyyppejä, varmistetaan Bernin yleissopimuksen 3 artiklan 3 kappaleella, biologisesta monimuotoisuudesta Rio de Janeirossa (Brasilia) 5.6.1992 tehdyn ja 4.3.1994 annetulla lailla (Mémorial A 1994, s. 429) hyväksytyn yleissopimuksen, joka tehtiin Euroopan yhteisön puolesta neuvoston 25.10.1993 tekemällä päätöksellä 93/626/ETY (EYVL L 309, s. 1; jäljempänä Rio de Janeiron yleissopimus) 13 artiklalla, sekä vapaudesta ympäristöä koskevaan tiedonsaantiin ja luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistysten kanneoikeudesta tuomioistuimissa 10.8.1992 annetulla lailla (Mémorial A 1992, s. 2204).

94 Vaikka komissio väittää, että kyseisessä 10.8.1982 annetussa laissa ei ole säännöksiä, joilla pyritään varmistamaan aktiivinen kansalaisvalistus, se myöntää, että Bernin yleissopimuksen 3 artiklan 3 kappaleella ja Rio de Janeiron yleissopimuksen 13 artiklalla voidaan periaatteessa varmistaa direktiivin tyydyttävä täytäntöönpano. Se väittää kuitenkin, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole osoittanut, että sen oikeusjärjestykseen kuuluu periaate, jonka mukaan asianmukaisesti hyväksyttyjen ja julkaistujen kansainvälisten yleissopimusten niin sanotut self-executing-määräykset ovat välittömästi sovellettavia.

95 Koska siis se, että edellä mainituilla Bernin ja Rio de Janeiron yleissopimusten määräyksillä voidaan varmistaa direktiivin 22 artiklan c alakohdan tyydyttävä täytäntöönpano, ei ole kiistanalaista, on tyydyttävä tarkastelemaan, onko nämä määräykset saatettu osaksi Luxemburgin oikeusjärjestystä.

96 Ei ole epäilystä siitä, että tässä asiassa on näin. Kyseiset yleissopimukset on hyväksytty Luxemburgin suurherttuakunnan antamilla laeilla eikä niiden täyden vaikutuksen aikaansaaminen tämän jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä edellytä muita toimenpiteitä.

97 Direktiivin 22 artiklan c alakohdan virheellistä täytäntöönpanoa koskeva väite on näin ollen hylättävä.

98 Edellä esitetyn perusteella direktiivin 22 artiklan b alakohdan epäasianmukaista täytäntöönpanoa koskeva väite on hyväksyttävä.

Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan rikkomista koskeva väite

99 Komissio väittää, että Luxemburgin suurherttuakunta on rikkonut direktiivin 23 artiklan 2 kohtaa, koska tämän jäsenvaltion direktiivin voimaantulon jälkeen toteuttamissa ja komissiolle toimittamissa täytäntöönpanotoimenpiteissä ei viitata millään tavoin direktiiviin eikä niihin ollut liitetty tällaista viittausta, kun ne julkaistiin virallisesti.

100 Vastauskirjeessä todetaan, että 21.5.1999 annetussa laissa säädetyn tulevan alakohtaisen suunnitelman ensisijaisena tarkoituksena on direktiivin 79/409/ETY sekä tämän direktiivin täytäntöönpano ja että kaikista kansallisista toimenpiteistä, jotka myötävaikuttavat tämän jälkimmäisen direktiivin täytäntöönpanoon, julkaistaan luettelo Mémorialissa.

101 Ei vaikuta siltä, että tällaista julkaisemista olisi tehty perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa.

102 Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan rikkomista koskeva väite on näin ollen perusteltu.

103 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut tämän direktiivin mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6 ja 7 artiklan, 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan, 2 ja 4 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 14 ja 15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b alakohdan sekä 23 artiklan 2 kohdan täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä, kun näitä säännöksiä tarkastellaan yhdessä tämän direktiivin liitteiden I, II, IV, V ja VI kanssa.

Päätökset oikeudenkäyntikuluista

Oikeudenkäyntikulut

104 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Luxemburgin suurherttuakunnan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on pääosin hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Päätöksen päätösosa

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia tämän direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6 ja 7 artiklan, 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan, 2 ja 4 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 14 ja 15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b alakohdan sekä 23 artiklan 2 kohdan täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä, kun näitä säännöksiä tarkastellaan yhdessä tämän direktiivin liitteiden I, II, IV, V ja VI kanssa.

2) Luxemburgin suurherttuakunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Full & Egal Universal Law Academy