EUR-Lex -  62002CC0262 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ANTONIO TIZZANO

11 päivänä maaliskuuta 2004 (1)

Asia C-262/02

Euroopan yhteisöjen komissio

vastaan

Ranska

ja

asia C-429/02

Bacardi France

vastaan

Télévision Française TF1 ym.

(Cour de cassationin (Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Direktiivi 89/552 – Televisiomainonta – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Alkoholijuomien televisiomainonta – Jäsenvaltiossa asetettu kielto – Mahdollinen yhteensopimattomuus yhteisön oikeuden kanssa

1.        Asiassa C‑262/02, jonka Euroopan yhteisöjen komissio on pannut vireille EY 226 artiklan nojalla, yhteisöjen tuomioistuimen on annettava ratkaisu siitä, onko Ranskan lainsäädäntö, jossa kielletään kotimaan alueella televisiolähetykset muissa jäsenvaltioissa järjestettävistä urheilutapahtumista, kun näiden tapahtumien yhteydessä mainostetaan mainostauluissa alkoholijuomia, joiden televisiomainonta on Ranskassa kielletty, yhteensopiva EY 49 artiklan kanssa.

2.        Sama lainsäädäntö on myös Cour de cassationin (Ranska) 19.11.2002 tekemällään välipäätöksellä yhteisöjen tuomioistuimelle asiassa C‑429/02 esittämien kahden ennakkoratkaisukysymyksen kohteena. Ranskalaistuomioistuin haluaa kyseisessä asiassa erityisesti tietää, onko edellä mainitun Ranskan lainsäädännön kaltainen jäsenvaltion lainsäädäntö yhteensopiva direktiivin 89/552 ja EY 49 artiklan kanssa.

3.        Kuten huomataan, molemmat asiat koskevat samaa kansallista lakia ja ne ovat taustaltaan suuressa määrin yhteneväisiä. Tästä syystä niitä on asianmukaista käsitellä yhdessä.

I       Asiaa koskeva lainsäädäntö

A       Yhteisön lainsäädäntö

4.        Yhteisön lainsäädännön osalta on muistutettava siitä, että EY 49 artiklassa taataan tunnetusti palvelujen tarjoamisen vapaus yhteisössä.

5.        Lisäksi on muistettava, että EY 46 artiklassa, jota sovelletaan palvelujen vapaaseen tarjoamiseen EY 55 artiklan nojalla, määrätään, että sellaisten jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten soveltamista ei rajoiteta, jotka ovat perusteltavissa yleisen järjestyksen tai turvallisuuden taikka kansanterveyden perusteella, vaikka niillä rajoitettaisiinkin tätä vapautta.

Direktiivi 89/552

6.        Asiassa C‑429/02 on lisäksi kyseessä 3.10.1989 annettu neuvoston direktiivi 89/552/ETY (ns. televisio ilman rajoja –direktiivi, jäljempänä direktiivi 89/552).(2)

7.        Jotta televisio-ohjelmien lähettämisen vapaus taattaisiin yhteisössä, direktiivillä 89/552 yhteensovitetaan joitakin televisiotoiminnan aloja säätämällä vähimmäissäännöistä, joita yhteisöstä peräisin olevissa ja siellä vastaanotettaviksi tarkoitetuissa lähetyksissä on noudatettava (johdanto-osan 13. ja 14. perustelukappale).

8.        Tämän tavoitteen saavuttamiseksi direktiivissä velvoitetaan lisäksi jäsenvaltiot yhtäältä varmistamaan, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvat televisiolähetystoiminnan harjoittajat noudattavat direktiivin säännöksiä (3 artiklan 2 kohta), ja toisaalta takaamaan alueellaan vapaus vastaanottaa toisten jäsenvaltioiden televisiolähetyksiä, eivätkä ne saa rajoittaa lähetysten edelleenlähettämistä sellaisin perustein, jotka kuuluvat direktiivissä yhteensovitettuihin aloihin (2 artiklan 2 kohta).

9.        Direktiivillä koordinoituihin aloihin kuuluu ”televisiomainonta”, josta annetaan muutamia säännöksiä, joissa määritellään alan peruskäsitteet ja säädetään tällaisen mainonnan lähettämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, rajoituksista ja ajoista.

10.      Nyt käsiteltävän asian kannalta on mainittava erityisesti 1 artiklan b ja c alakohta, joissa säädetään seuraavaa:

”’televisiomainonnalla’ [tarkoitetaan] kaikenlaista kauppaan, liike-elämään tai ammatteihin liittyvää ilmoitusta, jonka julkinen tai yksityinen yritys lähettää maksua tai muuta vastiketta vastaan edistääkseen tavaroiden menekkiä tai palvelujen toimittamista maksua vastaan, mukaan lukien kiinteä omaisuus tai oikeudet ja sitoumukset.

– –

’piilomainonnalla’ tavaranvalmistajan tai palvelujen tarjoajan tavaroiden, palvelujen, nimen, tavaramerkin tai toiminnan sanallista tai kuvallista esittämistä ohjelmissa niin, että televisioyhtiön tarkoituksena on käyttää kyseistä esitystä mainostarkoituksessa ja kun se saattaa johtaa yleisöä harhaan toiminnan luonteen suhteen. Tällaista esittämistä pidetään tarkoituksellisena, erityisesti kun se tehdään maksua tai muuta vastiketta vastaan.”

11.      Direktiivin 10 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Televisiomainonnan tulee olla helposti tunnistettavissa mainonnaksi, ja se on pidettävä erillään muista ohjelmapalveluista optisin tai akustisin keinoin.

– –

4.      Piilomainonta on kiellettyä.”

12.      Direktiivin 11 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.      Mainokset on sijoitettava ohjelmien väliin. Jos tämän artiklan 2–5 kohdan edellytykset täyttyvät, mainoksia voidaan sijoittaa myös ohjelmien keskelle siten, ettei loukata ohjelman eheyttä ja arvoa ottaen huomioon ohjelman luonnolliset tauot sekä kesto ja luonne eikä tekijänoikeuden haltijoiden oikeuksia.

2.      Ohjelmissa, jotka koostuvat itsenäisistä osista, tai urheiluohjelmissa ja saman tapaisesti rakentuvissa, väliaikoja sisältävissä tapahtumissa ja esityksissä mainoksia saadaan sijoittaa ainoastaan osien väleihin.

– – .”

13.      Direktiivin 15 artiklassa esitetään vielä muutamia erityisiä periaatteita, joita alkoholijuomien televisiomainonnassa on noudatettava.

14.      On lopuksi mainittava, että direktiiviä 89/552 on muutettu direktiivillä 97/36(3) vasta nyt käsiteltävän asian tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen, joten muutosdirektiivi ei ole sovellettavissa tähän tapaukseen.

B       Kansallinen lainsäädäntö

a) Loi Evin

15.      Kansallisen lainsäädännön osalta on ennen kaikkea mainittava alkoholijuomien televisiomainontaa koskeva Ranskan lainsäädäntö, ensinnäkin toimenpiteistä tupakointia ja alkoholismia vastaan 10.1.1991 annettu laki nro 91‑32(4) (jäljempänä Loi Evin -laki), jolla on muutettu anniskeluoikeuksista annetun lain (Code des débits de boissons, jäljempänä CDB) L.17 §:ää.(5)

16.      Loi Evin -laki perustuu periaatteeseen, jonka mukaan kaikenlainen alkoholijuomien (eli juomien, joiden alkoholipitoisuus on yli 1,2°) mainonta, jota ei ole nimenomaisesti hyväksytty, on kiellettyä. Tämän periaatteen mukaan alkoholijuomien televisiomainonta on siis kiellettyä, koska sitä ei ole nimenomaisesti hyväksytty CDB:n 17 §:ssä.

17.      Kielto on vahvistettu nimenomaisesti televisiomainonnasta ja ‑sponsoroinnista 27.3.1992 annetulla asetuksella nro 92‑280,(6) jossa säädetään seuraavaa:

”Sellaisten tuotteiden mainonta on kielletty, joiden televisiomainonta on kielletty laissa, ja lisäksi seuraavia tuotteita ja talouden aloja koskeva mainonta:

juomat, joiden alkoholipitoisuus on yli 1,2° – –”.

18.      Loi Evin -lain rikkominen on Ranskan rikosoikeudessa tarkoitettu ”rikos”. CDB:n L.21 §:ssä säädetään näet seuraavaa:

”L.17, L.18, L.19 ja L.20 §:n säännösten rikkomisesta määrätään 500 000 Ranskan frangin suuruinen sakko. Sakon enimmäismäärää voidaan korottaa 50 prosenttiin laittomaan mainontaan käytetyistä varoista.

Mikäli rikos uusitaan, tuomioistuin voi kieltää laittoman mainonnan kohteena olleen alkoholijuoman myynnin 1–5 vuoden ajaksi.”

b) CSA:n toteuttamat toimenpiteet

19.      Merkittävä tehtävä alaa koskevassa valvonnassa on lisäksi annettu ”Conseil supérieur de l'audiovisuel”-nimiselle elimelle (jäljempänä CSA), joka voi määrätä hallinnollisia seuraamuksia ranskalaisille televisiolähetystoiminnan harjoittajille, jotka eivät noudata Loi Evin -lakia.

20.      Tehtäväänsä hoitaessaan CSA oli todennut, että kun Ranskassa lähetettiin ohjelmia joistain ulkomaisista urheilutapahtumista, niissä näkyi alkoholijuomien mainostauluja,(7) ja koska se katsoi tällaisen televisiomainonnan olevan Loi Evin ‑lain vastaista, se muistutti muutamia ranskalaisia televisiolähetystoiminnan harjoittajia tämän lain noudattamisesta mutta päätyi olemaan tekemättä rikosilmoitusta lain rikkomisesta.(8)

21.      Kyseinen viranomainen laati siten ”käyttäytymissäännöt” julkistaakseen, miten se aikoi tulkita Loi Evin -lain säännöksiä sellaisista urheilutapahtumista lähetettävien ohjelmien osalta, joiden yhteydessä mainostetaan alkoholijuomia (esimerkiksi urheilukentän laidoille sijoitetuissa mainostauluissa).(9)

22.      Käyttäytymissäännöissä, joissa ei ole havaittavissa minkäänlaista ranskalaisten ja ulkomaisten alkoholijuomien välistä syrjintää, vaaditaan erityistä huolellisuutta mainostajilta, välittäjiltä, urheilujärjestöiltä ja televisiolähetystoiminnan harjoittajilta sellaisten tapausten varalta, joissa tällaista mainontaa esitetään ulkomailla käytävien urheilukilpailujen aikana. Sellaisessa tapauksessa televisiolähetystoiminnan harjoittajat, jotka lähettävät Ranskassa ohjelmaa tällaisista tapahtumista, eivät saa antaa huomiota kilpailupaikalla esitettyyn mainontaan, ne eivät saa osallistua mainonnan sijoittamiseen ja niiden on mahdollisuuksien mukaan vältettävä sen näkymistä ohjelmassa.

23.      Tätä yleissääntöä on sittemmin täsmennetty tarkemmin tekemällä ero ”kansainvälisten tapahtumien” ja ”muiden ulkomaisten tapahtumien” välille. Mikäli kyseessä ovat ”kansainväliset tapahtumat”, joista lähetetään ohjelmaa useisiin maihin eikä niitä siten voida katsoa kohdistettavan pääasiallisesti ranskalaiselle yleisölle, televisiolähetystoiminnan harjoittajia ei voida syyttää huomion antamisesta mainonnalle, vaikka mainoksia olisikin kentän laidoilla, kunhan ne eivät ole pääosassa tapahtumasta lähetettävässä ohjelmassa. ”Muita tapahtumia” kohdellaan sitä vastoin eri tavalla, koska niistä lähetettävät ohjelmat katsotaan suunnattavan erityisesti ranskalaiselle yleisölle. Mikäli tapahtuman järjestävän maan lainsäädännössä sallitaan alkoholijuomien mainonta kilpailupaikalla, osapuolten, jotka neuvottelevat televisiointioikeuksien haltijoiden kanssa, on turvauduttava ”käytettävissä oleviin keinoihin” sen välttämiseksi, että Ranskassa näytetään alkoholijuomien mainontaa, ja ilmoitettava ulkomaisille vastapuolille Ranskassa voimassa olevasta lainsäädännöstä.

c) Käyttäytymissääntöihin tehdyt muutokset

24.      Vaikka tällä ei olekaan merkitystä nyt käsiteltävissä asioissa tehtävän ratkaisun kannalta, on muistettava, että käyttäytymissääntöjä on muutettu useaan kertaan vuodesta 1999 lähtien. Niihin on näet jopa lisätty liite, jossa luetellaan ”kahden maan väliset tapahtumat” (joita aiemmin kutsuttiin ”muiksi tapahtumiksi”). Tähän aika ajoin tarkistettavaan luetteloon kuuluivat ystävyysottelut, finaalivaihetta edeltävät karsintaottelut, jalkapallon intertoto cup-ottelut ja jalkapallon UEFA-cupin ensimmäisten kierrosten (ennen 1/8-finaaleja pelattavat) ottelut. Lisäksi niissä määrätään, että tähän luetteloon kuuluvia otteluita voidaan kuitenkin pitää ”kansainvälisinä tapahtumina”, mikäli otteluun tai kilpailuun osallistuvat joukkueet tai urheilijat ovat ”erityisen tunnettuja”.(10) Lisäksi ranskalaisille televisiolähetystoiminnan harjoittajille on annettu mahdollisuus pyytää CSA:lta lausuntoa siitä, onko urheilutapahtumaa, josta on tarkoitus lähettää ohjelmaa, pidettävä ”kansainvälisenä” vai ”kahden maan välisenä”.

25.      Asiakirja-aineistosta ilmenee, että käyttäytymissääntöihin tehtiin muitakin muutoksia vuosina 2000 ja 2001. Erityisesti ”kahden maan välisten tapahtumien” luetteloa supistettiin(11) ja CSA:n lausunnon pyytämistä koskevaa menettelyä laajennettiin ja täsmennettiin siten, että kaikille asianomaisille osapuolille annettiin oikeus esittää kyseiselle elimelle kysymyksiä sääntöjen soveltamisedellytyksistä ja saada tältä vastaus enintään kolmen viikon määräajassa; lisäksi määrättiin kyseisten sääntöjen laajasta julkistamisesta julkaisemalla ne nuoriso- ja urheiluasioista vastaavan ministeriön virallisessa lehdessä, aikakausjulkaisussa ”CSA:n kirje” ja CSA:n Internet-sivuilla.

II     Tosiseikasto ja asian käsittelyn vaiheet

Asia C‑262/02

26.      Komissio sai vuodesta 1995 lähtien yksityisiltä useita ilmoituksia, joissa viitattiin vaikeuksiin, joita Loi Evin -laista seurasi muissa jäsenvaltioissa pidetyistä urheilutapahtumista Ranskassa lähetettävien ohjelmien kannalta, ja alkoholijuomien valmistajien hankaluuksiin saada mainostilaa näiden tapahtumien suorituspaikoille sijoitetuista mainostauluista.

27.      Komissio osoitti näiden ilmoitusten perusteella Ranskalle 21.8.1995 virallisen huomautuksen. Tätä seurasi 21.11.1996 perusteltu lausunto, jossa komissio katsoi Ranskan rikkoneen EY:n perustamissopimuksen 59 artiklaa (josta on tullut EY 49 artikla).

28.      Koska komissio oli tyytymätön Ranskan antamiin vastauksiin ja muutoksiin, joita tämä oli tehnyt käyttäytymissääntöihin perustellun lausunnon lähettämisen jälkeen, se vaati 16.7.2002 nostamassaan kanteessa yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että ”Ranskan tasavalta ei ole noudattanut sille EY 49 artiklan nojalla kuuluvia velvoitteita, kun se on asettanut ranskalaisten televisiokanavien Ranskassa muiden jäsenvaltioiden alueella järjestettävistä urheilutapahtumista lähettämien ohjelmien edellytykseksi sen, että niistä poistetaan ensin alkoholijuomien mainokset”.

29.      Yhteisöjen tuomioistuin on 3.12.2002 antamallaan määräyksellä antanut Yhdistyneelle kuningaskunnalle luvan osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia työjärjestyksen 93 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

 Asia C‑429/02

30.      Pääasian taustalla oleva tosiseikasto koskee neljää yhtiötä: Bacardi France SAS:ää (jäljempänä Bacardi), Télévision Française TF1 SA:ta (jäljempänä TF1), Jean-Claude Darmon SA -konsernia (jäljempänä Darmon) ja Girosport SARL:ää (jäljempänä Girosport). Bacardi on alkoholijuomia valmistava ja markkinoiva ranskalaisyhtiö; TF1 on ranskalainen televisiolähetystoiminnan harjoittaja; Darmon ja Girosport ovat kaksi Ranskan oikeuden mukaan perustettua yhtiötä, joiden toimintaan kuuluu neuvotteleminen urheilutapahtumien televisiointioikeuksista.

31.      Asiakirja-aineistosta ilmenee, että noudattaakseen CSA:n laatimia käyttäytymissääntöjä TF1 antoi Darmonin ja Girosportin tehtäväksi ”toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet sen estämiseksi, että televisiossa näkyy alkoholijuomien merkkejä, kun se neuvottelee [urheilutapahtumien] lähetysoikeuksien hankkimisesta TF1:n lukuun”.(12)

32.      Asiakirja-aineistosta ilmenee niin ikään, että ulkomailla järjestetyistä urheilutapahtumista Ranskassa lähetettyjen ohjelmien yhteydessä muutamat jalkapalloseurat kieltäytyivät asettamasta kenttien mainostauluihin Bacardin alkoholituotteiden mainoksia.

33.      Koska Bacardi katsoi, että tämä kieltäytyminen johtui Darmonin ja Girosportin TF1:n vaatimuksesta ulkomaisia seuroja kohtaan harjoittamasta painostuksesta ja että tällaista painostusta harjoitettiin vain silloin, kun mainonta koski ranskalaisia juomia, se vaati Pariisin Tribunal de commercea määräämään kyseisiä yhtiöitä lopettamaan tällaisen syrjivän menettelyn.

34.      Koska vaatimus hylättiin sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa, Bacardi teki valituksen Cour de cassationiin. Tämä epäilee Ranskan lainsäädännön yhteensopivuutta direktiivin 89/552 ja EY 49 artiklan kanssa, joten se on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle EY 234 artiklan nojalla seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1) Onko 3.10.1989 annetun ns. ’televisio ilman rajoja’ -direktiivin 89/552/ETY vastaista, siinä muodossa kuin se oli ennen direktiivin 97/36/EY antamista 30.6.1997, että kansallisessa lainsäädännössä, kuten Ranskan anniskeluoikeuksia koskevan lain L.17–L.21 §:ssä sekä 27.3.1992 annetun asetuksen nro 92‑280 8 §:ssä, kielletään kansanterveyden suojelua koskevista syistä ja rikosoikeudellisten seuraamusten uhalla kotimaista alkuperää olevien tai muista Euroopan unionin jäsenvaltioista peräisin olevien alkoholijuomien televisiomainonta, kun kyseessä ovat direktiivin 10 artiklassa tarkoitetut yksittäiset mainospalat tai toisaalta epäsuora mainonta, joista jälkimmäinen on seurausta siitä, että televisiossa näkyy alkoholijuomien myyntiä edistäviä mainostauluja, jotka eivät kuitenkaan ole direktiivin 1 artiklan c kohdassa tarkoitettua piilomainontaa?

2) Onko EY 49 artiklaa ja televisiolähetysten vapaata liikkuvuutta Euroopan unionissa koskevaa periaatetta tulkittava siten, että niiden vastaista on se, että kansallisella lainsäädännöllä, kuten Ranskan anniskeluoikeuksia koskevan lain L.17–L.21 §:llä sekä 27.3.1992 annetun asetuksen nro 92‑280 8 §:llä, jolla kielletään kansanterveyden suojelua koskevista ja rikosoikeudellisten seuraamusten uhalla kotimaista alkuperää olevien tai muista Euroopan unionin jäsenvaltioista peräisin olevien alkoholijuomien televisiomainonta, kun kyseessä ovat direktiivin 10 artiklassa tarkoitetut yksittäiset mainospalat tai toisaalta epäsuora mainonta, joista jälkimmäinen on seurausta siitä, että televisiossa näkyy alkoholijuomien myyntiä edistäviä mainostauluja, jotka eivät kuitenkaan ole direktiivin 1 artiklan c kohdassa tarkoitettua mainontaa, on sellainen vaikutus, että televisio-ohjelmien lähettämisestä ja jakelusta vastaavat yhtiöt

a)      pidättyvät lähettämästä televisio-ohjelmia, erityisesti edelleenlähetyksiä Ranskassa tai muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa järjestettävistä urheilutapahtumista, sen takia, että niissä näkyy mainoksia, jotka ovat Ranskan anniskeluoikeuksia koskevan lain nojalla kiellettyjä, tai

b)      lähettävät niitä sillä ehdolla, että niissä ei näy mainoksia, jotka ovat Ranskan anniskeluoikeuksia koskevan lain nojalla kiellettyjä, ja estävät siten kotimaista alkuperää olevia tai muista Euroopan unionin jäsenvaltioista peräisin olevia alkoholijuomia koskevien mainossopimusten tekemisen?”

35.      Tässä oikeudenkäynnissä ovat kirjallisia huomautuksia esittäneet Bacardi ja TF1, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio.

36.      Nyt käsiteltävässä asiassa ja asiassa C‑262/02 järjestettiin 25.11.2003 yhteinen suullinen käsittely, johon osallistuivat Bacardi, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset ja komissio.

III  Asian oikeudellinen tarkastelu

Johdanto

37.      Kuten edellä totesin, näissä kahdessa asiassa esiin tulleet keskeiset kysymykset ovat suurelta osin yhteneväiset. Käsittelen niitä näin ollen seuraavassa yhdessä; ensin on kuitenkin esitettävä muutamia täsmennyksiä asiassa C‑429/02 esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten osalta.

38.      Tässä asiassa yhteisöjen tuomioistuimelle on siis esitetty kaksi kysymystä, joissa tiedustellaan, onko Ranskan lain kaltainen laki, jolla kielletään alkoholijuomien televisiomainonta sekä yksittäisinä mainospaloina tapahtuvana suorana mainontana että urheilutapahtumiin sijoitettujen mainostaulujen televisioinnin kautta tapahtuvana epäsuorana mainontana, ristiriidassa direktiivin 89/552 ja EY 49 artiklan kanssa.

39.      Näiden kysymysten sanamuodosta on mielestäni esitettävä muutamia huomautuksia.

40.      On ensinnäkin täsmennettävä, että jotta kansalliselle tuomioistuimelle kyettäisiin antamaan hyödyllinen vastaus, yhteisöjen tuomioistuimen tutkimus ei voi rajoittua yksinomaan CDB:n L.17–L.21 §:ään ja asetuksen nro 92‑280 8 §:ään, jotka kansallinen tuomioistuin on nimenomaisesti maininnut, vaan siinä on otettava huomioon myös toimenpiteet, joita CSA on toteuttanut pannessaan kyseisiä säännöksiä täytäntöön. Erityisesti on otettava huomioon kyseisen viranomaisen laatimat käyttäytymissäännöt, joissa edellä kuvatuin asiakirja-aineistosta ilmenevin tavoin edellytetään ulkomailla järjestettävien urheilutapahtumien televisiointioikeuksien hankkimisesta neuvottelevien osapuolten turvautuvan kaikkiin ”käytettävissä oleviin keinoihin” välttääkseen sen, että kyseisiin tapahtumiin sijoitetut alkoholijuomien mainokset näkyisivät Ranskassa, kun kyseessä ei ole tapahtuma, joka lähetetään ”useisiin maihin”, ja se koskee ”erityisesti ranskalaista yleisöä” (ns. muut tapahtumat).

41.      Pääasian riidan taustalla olevat TF1:n, Darmonin ja Girosportin toimenpiteet, jotka Bacardi on riitauttanut, johtuvat näet siitä, että nämä ovat halunneet noudattaa edellä mainittuja säännöksiä eli CDB:n L.17–L.21 §:ää ja asetuksen nro 92‑280 8 §:ää koskevaa tulkinta- ja soveltamiskäytäntöä. Katson siis, että tämä käytäntö – jonka kansallinen tuomioistuin on todennut olevan oleellisilta osin merkityksellinen kyseisiä pykäliä tulkittaessa ja joka on komission asiassa C‑262/02 esittämien kanneperusteiden pääasiallinen kohde – on otettava huomioon kahta ennakkoratkaisukysymystä tutkittaessa. Mikäli toisaalta yhteisöjen tuomioistuin antaisi vastauksen, jossa jätettäisiin tämä käytäntö huomiotta, se merkitsisi sitä, että kyseessä olisi pelkkä pääasian riidan tosiseikastoon liittymätön neuvoa-antava lausunto, mikä olisi ilmeisessä ristiriidassa ennakkoratkaisumenettelyn tehtävän kanssa.(13)

42.      Toiseksi katson, että tutkiessaan kyseistä lainsäädäntöä yhteisöjen tuomioistuimen pitäisi keskittyä arvioimaan sitä, onko alkoholijuomien epäsuoraa mainontaa urheilutapahtumien mainostaulujen televisioinnin kautta koskeva kielto yhteensopiva yhteisön oikeuden kanssa. Kuten olen näet jo todennut, pääasiassa annettava ratkaisu koskee TF1:n, Darmonin ja Girosportin menettelyn laillisuutta, kun ne ovat noudattaneet kyseistä kieltoa. Suoraa televisiomainontaa koskevalla kiellolla, josta säädetään Ranskan lainsäädännössä, ei sitä vastoin ole mitään merkitystä tämän ratkaisun kannalta. Tästä syystä katson, että pääasian ratkaisemista varten ei ole tarpeen, että yhteisöjen tuomioistuin antaisi vastauksen siihen, onko viimeksi mainittu kielto yhteensopiva yhteisöjen oikeuden kanssa.

43.      Näillä perusteilla katson siis, että Cour de cassationin esittämät kysymykset on ymmärrettävä siten, että yhteisöjen tuomioistuimen on arvioitava, onko Ranskan lainsäädännön kaltainen lainsäädäntö, jolla kielletään muissa jäsenvaltioissa järjestettävien urheilutapahtumien televisiolähetykset kotimaassa, mikäli niitä ei lähetetä useisiin maihin ja ne koskevat erityisesti kotimaan yleisöä, kun niissä näytetään mainostauluja, jotka on sijoitettu tällaisille tapahtumapaikoille mainostamaan sellaisia tuotteita (tässä tapauksessa alkoholijuomia), joiden televisiomainonta on kielletty ensin mainitussa valtiossa, ristiriidassa direktiivin 89/552 ja EY 49 artiklan kanssa.

44.      Tällä tavoin muotoiltuna asiassa C‑429/02 esitetty toinen kysymys ja komission asiassa C‑262/02 vireille paneman jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen vaatimus ovat viime kädessä samat, koska molemmissa tapauksissa on selvitettävä, onko tämä lainsäädäntö, sellaisena kuin CSA sitä tulkitsee ja soveltaa, yhteensopiva EY 49 artiklan kanssa.

45.      Tämä on selvästi molempien asioiden keskeinen kohta ja niille siis yhteinen. Ennen niiden tutkimista on kuitenkin vielä käsiteltävä seikkaa, joka tulee esiin ainoastaan ennakkoratkaisuasiassa. On siis arvioitava sitä, voidaanko kyseinen Ranskan lainsäädäntö todeta lainvastaiseksi jo sillä perusteella, että se on direktiivin 89/552 vastainen.

Direktiivi 89/552

46.      Esitän lisäksi tästä kysymyksestä vain muutamia huomautuksia, koska olen samaa mieltä ennakkoratkaisumenettelyn kaikkien osapuolten kanssa, kun ne ovat (TF1 ainoana poikkeuksena) esittäneet, että kyseinen direktiivi ei ole sovellettavissa tähän tapaukseen, koska urheilutapahtumissa esillä olevien mainostaulujen televisiointia ei voida pitää ”televisiomainontana”, eikä se siten voi kuulua direktiivin soveltamisalaan.

47.      Tämä päätelmä on mielestäni selkeästi johdettavissa direktiivin 1, 10 ja 11 artiklasta.

48.      Direktiivin 1 artiklan b kohdassa määritellään ”televisiomainonnalla” tarkoitettavan ”kaikenlaista – – ilmoitusta, jonka – – yritys lähettää maksua tai muuta vastiketta vastaan edistääkseen tavaroiden menekkiä tai palvelujen toimittamista maksua vastaan”.(14)

49.      Kyseisessä säännöksessä viitataan siten nimenomaisesti televisiointiin, joka tapahtuu menekinedistämistarkoituksessa televisiolähetystoiminnan harjoittajalle suoritettavaa vastiketta vastaan. Soveltamisalaan eivät sen sijaan kuulu muunlaiset ilmoitukset, kuten mainostauluille sijoitettavat mainokset, joita kuvataan lähetettäessä ohjelmaa urheilutapahtumasta ja joista televisiolähetystoiminnan harjoittajat eivät saa mitään vastiketta.

50.      Direktiivin 10 ja 11 artiklassa puolestaan säädetään, että televisiomainonta ”on pidettävä erillään muista ohjelmapalveluista” (10 artiklan 1 kohta) ja että ”ohjelmissa, jotka koostuvat itsenäisistä osista, tai urheiluohjelmissa ja saman tapaisesti rakentuvissa, väliaikoja sisältävissä tapahtumissa ja esityksissä mainoksia saadaan sijoittaa ainoastaan osien väleihin” (11 artiklan 2 kohta).

51.      Kuten Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio ovat perustellusti korostaneet, ainoastaan ilmoitukset, joita lähetetään tarkoituksella televisiossa tavaroiden tai palvelujen menekin edistämiseksi, voivat täyttää nämä edellytykset, ja ne voidaan direktiivissä tarkoitetulla tavalla sijoittaa itsenäisistä osista koostuvien ohjelmien väliin tai urheiluohjelmien väliaikoihin, jotta ne voidaan pitää selvästi erillään näistä.

52.      Sitä vastoin kuvat televisioidussa urheilutapahtumassa esiintyvistä mainostauluista, jotka on sijoitettu kilpailujen tapahtumapaikkana olevan urheilukentän laidoille, näkyvät väistämättä koko tapahtuman ajan, ilman että niitä voitaisiin pitää selvästi erillään pelitapahtumista kuvattavasta ohjelmasta. Olisi sen vuoksi epäjohdonmukaista katsoa, että direktiivissä 89/552 säädetään myös tällaisesta epäsuorasta mainonnasta, joka ei edes rakenteeltaan voi olla kyseisen direktiivin säännösten mukainen.

53.      Tältä osin on siten todettava, että Ranskan lainsäädännön kaltainen lainsäädäntö, jolla kielletään muissa jäsenvaltioissa järjestettävien urheilutapahtumien televisiolähetykset kotimaassa, kun niissä esitetään mainostauluja, jotka on sijoitettu tällaisille tapahtumapaikoille mainostamaan sellaisia tuotteita (tässä tapauksessa alkoholijuomia), joiden televisiomainonta on kielletty ensin mainitussa valtiossa, ei ole ristiriidassa direktiivin 89/552 kanssa.

EY 49 artikla

54.      Kuten olen jo useaan kertaan todennut, komission vireille panema jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne ja Cour de cassationin esittämä toinen ennakkoratkaisukysymys tuovat esiin saman ongelman. Lähinnä on selvitettävä, onko Ranskan lainsäädäntö, sellaisena kuin CSA sitä tulkitsee ja soveltaa, yhteensopiva EY 49 artiklan kanssa.

55.      Komissio, Yhdistynyt kuningaskunta ja Bacardi katsovat, että kyseiset toimenpiteet merkitsevät rajatylittävien eri palvelujen tarjoamisen rajoitusta, joka on kansanterveyden suojelun ja lain rikkomisen estämisen tavoitteisiin nähden suhteeton. Vaikka Ranska myöntää, että riidanalaisella lainsäädännöllä rajoitetaan palvelujen tarjoamisen vapautta, se katsoo, että rajoitus on perusteltavissa kansanterveyteen perustuvilla syillä ja että se on suhteellisuusperiaatteen mukainen.

1)      Palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksen olemassaolo

56.      Ensimmäinen ratkaistava kysymys on siis se, merkitsevätkö CSA:n toteuttamat toimenpiteet ja erityisesti käyttäytymissäännöt alkuperäisessä muodossaan EY 49 artiklassa tarkoitettua palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta.

57.      Näissä kahdessa eri oikeudenkäynnissä huomautuksiaan esittäneillä osapuolilla ei todellisuudessa näytä olevan varsinaista erimielisyyttä tämän rajoituksen olemassaolosta, sillä Ranska ei ole tosiasiallisesti kiistänyt Bacardin, komission ja Yhdistyneen kuningaskunnan väitteitä tältä osin.

58.      Erityisesti ei ole kiistetty sitä, että CSA:n toteuttamiin toimenpiteisiin sisältyy seuraavien kolmen eri palvelun rajatylittävän tarjoamisen vapauden rajoitus: i) ranskalaisten televisiolähetystoiminnan harjoittajien tarjoama palvelu, kun ne lähettävät ohjelmaa ”kahden maan välisistä” ulkomailla järjestettävistä urheilutapahtumista, joissa on alkoholijuomien mainontaa; ii) näitä tapahtumia järjestävien osapuolten tarjoama palvelu, kun ne myyvät tapahtumien televisiointioikeuksia ranskalaisille televisiolähetystoiminnan harjoittajille; ja lopuksi iii) näiden kilpailujen tapahtumapaikoille sijoitettujen mainostaulujen oikeuksien haltijoiden tarjoama palvelu, kun ne myyvät mainostilaa alkoholijuomien menekin edistämistä varten. Komissio on jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä katsonut, että olisi olemassa myös rajoitus, joka koskee sellaisten joukkueiden sponsorointia, jotka osallistuvat ”kahden maan välisiin” tapahtumiin (esimerkiksi siten, että urheilijoiden paitoihin painetaan alkoholijuoman merkki). Kuten komissio on kuitenkin itse myöntänyt, tätä väitettä ei sisältynyt perusteltuun lausuntoon, eikä sitä siten voida ottaa huomioon asiassa C‑262/02.(15)

59.      Tämän perusteella myös minusta vaikuttaa siltä, että vaikka riidanalaisessa lainsäädännössä asetetaan velvoitteita ainoastaan ranskalaisille oikeussubjekteille, sillä estetään suoraan sekä ranskalaisten että muiden jäsenvaltioiden toimijoiden pääsy kyseisten palvelujen markkinoille.

60.      Kuten edellä on näet todettu, käyttäytymissäännöissä velvoitetaan osapuolet, jotka neuvottelevat televisiointioikeuksien haltijoiden kanssa ”muiden tapahtumien” yhteydessä, turvautumaan kaikkiin ”käytettävissä oleviin keinoihin” sen välttämiseksi, että Ranskan televisioissa näkyy alkoholijuomien mainontaa.

61.      Vaikuttaa siltä, että käyttäytymissäännöissä näille oikeussubjekteille kyseisen lopputuloksen saavuttamiseksi määrättyihin ”keinoihin” kuuluu myös velvoite olla hankkimatta televisiointioikeuksia ”muiden tapahtumien” lähettämiseen, mikäli alkoholijuomien mainontaa ei ensin poisteta. Ei ole näet epäilystäkään siitä, että myös tällainen ”keino” on televisiointioikeuksista neuvottelevien osapuolten ”käytettävissä”.

62.      Tässä tilanteessa olisi siis vaikea kieltää sitä, että nyt tutkittavana olevalla lainsäädännöllä estetään edellä mainittujen palvelujen käyttäminen. Mikäli näet vaadittaisiin kyseisen mainonnan poistamista, seuraavat kaksi vaihtoehtoista tilannetta voisivat toteutua: mikäli urheilutapahtuman järjestäjät pitäisivät mainokset, he eivät kykenisi myymään kyseisen tapahtuman televisiointioikeuksia eikä ohjelmaa siten voitaisi lähettää Ranskassa; mikäli he sen sijaan poistattaisivat mainokset tai kieltäisivät etukäteen tällaisten mainosten sijoittamisen pelikentille, mainostauluja koskevien oikeuksien haltijat eivät sen sijaan kykenisi myymään käytettävissään olevaa mainostilaa alkoholijuomien valmistajille eivätkä nämä vastaavasti kykenisi sitä ostamaan. Joka tapauksessa käyttäytymissäännöissä televisiointioikeuksista neuvotteleville osapuolille määrätty menettelytapa estää useita oikeussubjekteja tarjoamasta tai käyttämästä yhtä tai useampaa palvelua ”yhteisönsisäisten rajojen yli”.

63.      Tätä vastaan ei voida esittää, että ranskalaiset televisiolähetystoiminnan harjoittajat, jotka saattavat jopa luopua ohjelman lähettämisestä ”kahden maan välisestä tapahtumasta” sen vuoksi, että siellä mainostetaan kyseisiä tuotteita, voisivat nykyaikaisen kuvienkäsittelytekniikan ansiosta peittää alkoholijuomia mainostavat mainostaulut kuvista. Kuten komissio on perustellusti todennut ja Ranska on istunnossa myöntänyt, kyseessä ovat näet varsin edistykselliset, ohjustenhallintajärjestelmiin perustuvat tekniikat, joista aiheutuisi televisiolähetystoiminnan harjoittajille liian suuria kustannuksia.

64.      Ei voida myöskään vielä poissulkea sitä, että kyseessä on EY 49 artiklassa kielletty rajoitus, sen kansallisen tuomioistuimen korostaman seikan perusteella, että nyt tutkittavana oleva kansallinen lainsäädäntö koskee erotuksetta kaikkia alkoholijuomia ja että ”televisio-ohjelmien lähettämisestä ja jakelusta vastaavat yhtiöt” ovat soveltaneet sitä tällaisiin juomiin riippumatta siitä, ovatko ”ne peräisin kotimaasta vai unionin muista jäsenvaltioista”.(16)

65.      On näet muistettava, että EY 49 artiklassa ei kielletä ainoastaan kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, vaan siinä kielletään yleisemmin kaikki toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitukset.(17) Kyseisessä määräyksessä kielletään siten myös sellaiset kansalliset oikeussäännöt, jotka ovat omiaan rajoittamaan suoraan pääsyä muiden jäsenvaltioiden palvelujen markkinoille, vaikka niitä sovellettaisiinkin erotuksetta.(18)

66.      Kuten edellä totesin, tilanne on tässä tapauksessa juuri tällainen.

67.      Tältä osin voidaan siten mielestäni päätellä, että CSA:n Loi Evin -lain soveltamiseksi toteuttamat toimenpiteet, joilla ”muiden tapahtumien” televisiointioikeuksien haltijoiden kanssa neuvottelevat osapuolet velvoitetaan turvautumaan kaikkiin ”käytettävissä oleviin keinoihin” sen välttämiseksi, että Ranskassa näkyy alkoholijuomien mainontaa, merkitsevät EY 49 artiklassa tarkoitettua palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta.

2)      Ranskan lainsäädännön oikeasuhteisuus

68.      Tämän perusteella on selvitettävä, voiko edellä mainittu rajoitus olla perusteltavissa, kun otetaan huomioon intressit, joita yhteisön oikeudessa sallitaan suojeltavan myös siten, että vapaan liikkuvuuden periaatteesta poiketaan.

69.      Totean tältä osin heti aluksi, että kaikki näissä kahdessa oikeudenkäynnissä huomautuksiaan esittäneet osapuolet yhtyvät yhteisöjen tuomioistuimen toteamuksiin, joiden mukaan nyt käsiteltävän kaltaisilla toimenpiteillä, ”jo[i]lla rajoitetaan mahdollisuuksia mainostaa alkoholijuomia ja pyritään siis estämään alkoholin väärinkäyttöä, suojellaan kansanterveyttä”, vaikka niillä rajoitetaankin palvelujen tarjoamista,(19) ja ne saattavat sen vuoksi olla perusteltavissa ”[EY 46] artiklassa määrätyllä – – yleisen edun mukaisella syyllä; tätä artiklaa sovelletaan [EY 55 artiklan] mukaan palvelujen tarjoamisen vapauteen”.(20)

70.      Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kuitenkin tunnetusti todettu, että EY 46 artiklassa sallitut kansalliset toimenpiteet ovat laillisia ainoastaan sillä edellytyksellä, että ne eivät ole ”suhteettomia asetettuun tavoitteeseen nähden”.(21) Sen vuoksi on katsottava, että vaikka sellaisten yhteisön sääntöjen puuttuessa, joilla säänneltäisiin yleisellä tavalla alkoholijuomien mainostamista, ”jäsenvaltioiden asiana on päättää kansanterveyden suojelun tasosta sekä tavasta, jolla kyseinen taso on tarkoitus saavuttaa”, myös tällä alalla, niiden on kuitenkin näin menetellessään ”noudatettava perustamissopimuksessa asetettuja rajoja ja erityisesti suhteellisuusperiaatetta”,(22) mikä edellyttää, että toteutetut toimenpiteet ovat ”omiaan takamaan [niillä] tavoiteltavan päämäärän toteutumisen [eikä niillä ylitetä sitä], mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi”.(23)

71.      Ranskan lainsäädännön oikeasuhteisuus on varsinainen ydin komission Ranskaa vastaan vireille panemassa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa asiassa ja Cour de cassationin esittämässä ennakkoratkaisupyynnössä. Molempien asioiden ratkaisemiseksi on siten selvitettävä, onko kyseinen lainsäädäntö i) tarkoituksenmukainen sillä tavoitellun kansanterveyden suojelemisen päämäärän saavuttamiseksi; ja että ii) sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.

i)      Ranskan lainsäädännön tarkoituksenmukaisuus tavoitellun kansanterveyden suojelemisen päämäärän saavuttamiseksi

72.      Komissio ja Bacardi katsovat, että tutkittavat Ranskan säännökset ovat epätarkoituksenmukaisia tavoitellun kansanterveyden suojelemisen päämäärän saavuttamiseksi, koska ne perustuvat kyseisen päämäärän kannalta epäjohdonmukaisiin lainsäädännöllisiin valintoihin ja perusteisiin. Tämä johtuu useista syistä, joita tarkastelen seuraavassa eritellysti.

73.      Bacardin ja komission mielestä ensimmäinen epäjohdonmukainen seikka ilmenee vertailtaessa tupakkaa ja alkoholijuomia koskevia sääntöjä keskenään. Tupakan osalta Ranskan lainsäädännössä säädetään yleisestä mainontakiellosta, josta poikkeuksena ovat Formula 1-ajot. Alkoholijuomien osalta siinä hyväksytään sitä vastoin useita mainonnan muotoja (esimerkiksi lehdissä, radiossa ja ohjelmalehtisissä), mutta kielletään televisiomainonta, ja kielto laajennetaan käyttäytymissäännöillä koskemaan alkoholijuomia mainostavien mainostaulujen näyttämistä televisiossa.

74.      Komissio katsoo, sikäli kuin oikein ymmärrän, että nämä kaksi tapausta ovat keskenään epäjohdonmukaisia, koska tupakan osalta määrätyn kaltaista yleistä kieltoa rajoitetaan poikkeuksella, kun alkoholijuomien osalta määrätyn kaltaista osittaista kieltoa laajennetaan ulottamalla se koskemaan televisiolähetyksiä.

75.      Bacardi ja komissio näkevät toisen epäjohdonmukaisuuden siinä, että Loi Evin -laissa sallitaan alkoholijuomien osalta mainonta urheilukentille sijoitetuilla mainostauluilla, mutta kielletään tällaisten taulujen näyttäminen televisiossa. Myös tältä osin on epäjohdonmukaista, että toisaalta sallitaan mainostauluissa tapahtuva mainonta, jonka tapahtumaan osallistuvat henkilöt voivat havaita koko kilpailun keston ajan, ja toisaalta kielletään näiden samojen taulujen näkyminen televisiossa, vaikka televisiokamerat kohdistuvat niihin vain satunnaisesti ja television katsojat näkevät ne sen vuoksi vain muutaman hetken ajan.

76.      Ranskan hallitus vastaa näihin väitteisiin, että se on tehnyt lainsäädäntöpoliittisia valintoja, joiden perusteella johdonmukaisesti kansanterveyden suojelemisen tavoitteen kanssa mainontakielto on eriasteinen sen mukaan, miten vahingollinen mainostettava tuote on ja miten tehokas käytettävä mainosväline on.

77.      Ranskan hallitus on erityisesti väittänyt, että siinä, että tupakan mainonnan osalta on vahvistettu sellaisia poikkeuksia, jotka eivät koske alkoholia, ei ole mitään ristiriitaa, koska alkoholi on tuotteena eri tavalla vaarallinen ihmisen terveydelle. Sen mielestä on lisäksi täysin johdonmukaista sallia alkoholin mainostaminen mainostauluissa, jotka ovat ainoastaan urheilukilpailujen tapahtumapaikoilla fyysisesti läsnä olevien henkilöiden nähtävissä, ja sitä vastoin kieltää näiden mainostaulujen näkyminen televisiossa, koska televisiota katsovat huomattavasti useammat ihmiset.

78.      Olen puolestani taipuvainen myöntämään, että Ranskan lainsäätäjän muutamat valinnat saattavat todellakin vaikuttaa kyseenalaisilta. Ei näet ole epäilystäkään siitä, että se, että mainontakiellosta säädetään huomattavia poikkeuksia tai että mainoskylteistä otettujen kuvien näkymistä televisiossa rajoitetaan, ilman että niiden sijoittamista urheilukentille kuitenkaan kielletään, voi heikentää valtion kansanterveyden suojelemiseksi toteuttaman toimenpiteen tehoa.

79.      Katson kuitenkin, että nämä valinnat kuuluvat jäsenvaltioiden vapauteen ”päättää kansanterveyden suojelun tasosta sekä tavasta, jolla kyseinen taso on tarkoitus saavuttaa”,(24) ja että ne kuuluvat siten jäsenvaltioille tämän päämäärän saavuttamiseksi annettuihin vaihtoehtoihin. Se, mikä sitä vastoin jää jäsenvaltioiden vapauden ulkopuolelle ja kuuluu sen vuoksi yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin, on edellä esitetyllä tavalla näiden valintojen tarkoituksenmukaisuus ja välttämättömyys ilmoitettujen päämäärien saavuttamisen kannalta, koska näihin valintoihin sisältyvät rajoitukset voidaan hyväksyä ainoastaan näillä edellytyksillä.

80.      Ei siis ole tarpeen selvittää sitä, mitkä toimenpiteet olisivat abstraktisti arvioiden mahdollisia ja tehokkaampia, vaan se, ovatko Ranskan konkreettisesti omaa harkintavaltaansa käyttäessään toteuttamat toimenpiteet, joilla on estetty televisiolähetykset sellaisista kahden maan välisistä urheilutapahtumista, joissa esiintyy alkoholimainontaa, tarkoituksenmukaisia kyseisen valtion tavoitteleman kansanterveyden suojelun tason saavuttamiseksi.

81.      Vaikuttaa siltä, että ei voida kiistää, etteivätkö toimenpiteet olisi edellä esitetyin rajoituksinkin tarkoituksenmukaisia. Kyseisillä toimenpiteillä näet vähennetään niitä tilanteita, joissa voidaan nähdä televisiokuvia alkoholijuomien mainostauluista, eli kuvia, joita lähetetään pelikentiltä ja jotka ovat selvästi omiaan saamaan kuluttajat hankkimaan kyseisiä tuotteita. On siis järkevää katsoa, että kyseisillä toimenpiteillä, joilla rajoitetaan tilanteita, joissa mainosviesti välittyy, voidaan vähentää myös niitä tapauksia, joissa mainoksen kehotuksia vastaanottavat katsojat käyttävät alkoholijuomia.

82.      Bacardin ja komission nyt käsiteltävissä asioissa esittämä pääasiallinen väite on kuitenkin todellisuudessa toinen. Se koskee edellä (19–23 kohta) mainittuja käyttäytymissääntöjä ja erityisesti jaottelua, joka on tehty ”kansainvälisten tapahtumien” ja ”muiden tapahtumien” välillä ja johon perustuu kielto lähettää ohjelmaa ulkomailla pidetyistä urheilutapahtumista.

83.      Bacardi ja komissio näet katsovat, että tällainen jaottelu on paitsi epätäsmällinen myös ristiriitainen. Mikäli urheilukilpailujen tapahtumapaikoilla on alkoholijuomien mainostauluja, siinä näet kielletään lähetykset ”muista tapahtumista”, joita ranskalaisyleisö seuraa vähemmässä määrin, mutta ei lähetyksiä ”kansainvälisistä tapahtumista”, vaikka yleisö seuraa niitä enemmän. Tästä seuraa, että otetaan käyttöön vähemmän ankara järjestelmä niistä tapahtumista lähetettävien ohjelmien osalta, joiden yleisö on suurempi ja jotka siten voivat mainonnan kautta saada useammat ihmiset käyttämään alkoholia.

84.      Katson kuitenkin, etten voi yhtyä tähän väitteeseen, ja yritän seuraavassa esittää syyt siihen.

85.      Muistutettakoon heti aluksi, että sen jälkeen kun alkoholijuomien televisiomainontaa koskeva kielto oli otettu käyttöön Loi Evin -lailla, CSA, jonka tehtäväksi oli annettu kyseisen lain noudattamisen varmistaminen, totesi, että alkoholinvalmistajat olivat joissain tapauksissa kiertäneet tätä kieltoa. Ne olivat näet hankkineet mainostilaa tauluista, joita oli sijoitettu urheilutapahtumiin, joista lähetettiin ohjelmaa Ranskassa ja joilla ei ollut erityistä kansainvälistä merkitystä, vaan ne todellisuudessa kiinnostivat erityisesti ranskalaista yleisöä, vaikka ne järjestettiinkin ulkomailla.

86.      Koska CSA katsoi, että tällaisilla menettelytavoilla rikottiin Loi Evin ‑laissa säädettyä alkoholijuomien televisiomainontaa koskenutta kieltoa ja vaarannettiin siten kyseisellä lailla tavoiteltu kansanterveyden suojelemisen päämäärä, se päätti vuonna 1995 kieltää Ranskassa lähetykset ”muista tapahtumista”, joissa tällaista mainontaa olisi esillä. Se laajensi näin ollen kiellon koskemaan näistä jo lainvastaisten menettelytapojen kohteena olleista tapahtumista lähetettyjä ohjelmia, joita ei lähetetty ”useisiin maihin” ja jotka koskivat ”erityisesti ranskalaista yleisöä”.

87.      Tämän ratkaisun taustalla oleva ajatus on mielestäni vieläkin selvempi ja Ranskan lainsäädännön päämäärän kanssa yhdenmukaisempi, kun otetaan huomioon, että koska nämä ”muut tapahtumat” kohdistetaan ”erityisesti ranskalaiselle yleisölle”, alkoholijuomien valmistajat ja mainostajat voivat (valitsemalla mainostettavan tuotteen ja yksilöimällä tauluihin pantavan mainossanoman) harjoittaa niissä ranskalaisille televisionkatsojille suunnattua mainontaa, joka on tästä syystä tehokkaampaa ja samalla vahingollisempaa.

88.      Lisäksi kyseinen kielto vaikuttaa tehokkaammalta juuri näiden ”muiden tapahtumien” osalta. Koska kyseessä ovat näet tapahtumat, joista lähetetään ohjelmaa vain muutamissa maissa, sen lähettäminen laajalle yleisölle, kuten ranskalaiselle yleisölle, on televisiointioikeuksien haltijoiden ja mainosalan toimijoiden kannalta erityisen tärkeää, joten ne suostuvat helpommin tekemään yhteistyötä tällaisen kiellon osalta.

89.      Toisaalta voidaan lisätä, että jaottelu ”kansainvälisten tapahtumien” ja ”muiden tapahtumien” välillä antaa mahdollisuuden yhteensovittaa kansanterveyden suojelun päämäärä ja palvelujen tarjoamisen vapauden periaate keskenään paremmin, koska se vähentää niitä tilanteita, joissa ohjelman lähettäminen ulkomailla pidettävistä urheilutapahtumista kielletään Ranskassa. Tällaisen jaottelun ansiosta rajoitus koskee näet ainoastaan ”muita tapahtumia”, joita ei edellä todetulla tavalla lähetetä monissa maissa ja jotka kiinnostavat erityisesti vain ranskalaista yleisöä.

90.      Yleinen lähetyskielto, joka koskisi kaikkia urheilutapahtumia, olisi tietysti ollut tehokkaampi keino torjua alkoholismia ja näin ollen tarkoituksenmukaisempi keino kansanterveyden suojelemiseksi. On kuitenkin ilmeistä, että tämä olisi estänyt palvelujen tarjoamisen huomattavasti useammassa tapauksessa kuin nyt tutkittava lainsäädäntö.

91.      Todettakoon seuraavaksi väitteestä, jonka mukaan yleinen kielto olisi taannut oikeusvarmuuden paremmin, että oikeusvarmuus voidaan turvata myös ”muihin tapahtumiin” kohdistetulla kiellolla. Nämä näet yksilöidään kahdella täsmällisellä perusteella (niiden maiden lukumäärä, joissa ohjelma lähetetään, ja ranskalaisen yleisön erityinen mielenkiinto), jotka yhdessä antavat mielestäni televisiolähetystoiminnan harjoittajille ja muille alan toimijoille mahdollisuuden erottaa selvällä tavalla tapaukset, joissa urheilutapahtuman lähettäminen on kiellettyä, tapauksista, joissa se sitä vastoin on sallittua.(25)

92.      Lisättäköön, että ranskalaiset televisiolähetystoiminnan harjoittajat, jotka lähinnä ovat kiinnostuneita lähettämään televisio-ohjelmia urheilukilpailuista, voivat hälventää kaiken mahdollisen epävarmuuden siitä, onko kilpailuja pidettävä kansainvälisinä vai kahden maan välisinä, tiedustelemalla asiaa CSA:lta vaikkapa vain pikaisesti. Tämä pätee erityisesti sen vuoksi, että koska se on Loi Evin -lakia soveltava viranomainen ja sen on yleisemmin valvottava televisioalaa, sillä on kyseisten televisiolähetystoiminnan harjoittajien kanssa tiheät ja säännölliset yhteydet.(26)

93.      Toisaalta on todettava, että Bacardin ja komission väitteeseen, jonka mukaan täydellisestä kiellosta seuraisi suurempi oikeusvarmuus ja se olisi siten yhteisön kannalta paremmin ”siedettävissä”, liittyy ristiriita, joka ilmenee monin paikoin kanteesta ja nyt käsiteltävissä asioissa esitetyistä huomautuksista. Niiden perusteella kyseistä Ranskan toimenpidettä olisi näet pidettävä perustamissopimuksen kanssa yhteensopimattomana sillä perusteella, että sillä (– –) rajoitetaan liian vähän alkoholijuomien mainontaa; vaikka täydellisellä mainontakiellolla toisaalta rajoitettaisiin huomattavasti enemmän palvelujen tarjoamisen vapautta, se olisi paradoksaalisesti yhteisön oikeuden kanssa yhteensopiva.

94.      Kiistääkseen Ranskan lainsäädännön tarkoituksenmukaisuuden kansanterveyden suojelua koskevan päämäärän saavuttamiseksi komissio arvostelee jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa lopuksi tapaa, jolla CSA on käytännössä soveltanut Loi Evin ‑lakia ja käyttäytymissääntöjä. Se näet katsoo, että CSA on riidanalaisilla toimenpiteillä estänyt Ranskassa ohjelmien lähettämisen urheilutapahtumista vain silloin, kun kilpailupaikoilla on ollut mainostauluja, joissa mainostetaan Ranskan markkinoilla myytäviä alkoholijuomia. Komissio huomauttaa, että mikäli CSA olisi halunnut tavoitella kansanterveyden suojelun päämäärää johdonmukaisesti, sen olisi pitänyt soveltaa kyseistä kieltoa kaikkeen alkoholimainontaan siitä riippumatta, myydäänkö kyseisiä juomia Ranskassa vai ei.

95.      Ranskan hallitus on kiistänyt väitteen, jonka mukaan käyttäytymissääntöjä olisi sovellettu syrjivästi, ja väittää sen sijaan, että Ranskan lainsäädäntöä on sovellettu tekemättä mitään eroa Ranskassa ja muissa jäsenvaltioissa myytävien tuotteiden välillä.

96.      Jätän huomiotta jo edellä toteamani omituisuuden, joka liittyy väitteeseen, jossa jälleen kerran arvostellaan Ranskan toimenpiteitä sillä perusteella, että ne ovat (– –) liian vähän rajoittavia, ja totean puolestani, että sen enempää Loi Evin ‑laissa kuin käyttäytymissäännöissäkään ei rajoiteta alkoholijuomien televisiomainontaa koskevaa kieltoa yksinomaan Ranskan markkinoilla myytäviin tuotteisiin. Laissa näet kielletään kaikkien alkoholipitoisuudeltaan yli 1,2°:n juomien televisiomainonta ja käyttäytymissäännöissä määrätään nimenomaisesti siitä, että on osoitettava ”samanlaista valppautta – – kaikkia alkoholijuomia kohtaan, olivatpa ne ranskalaisia tai ulkolaisia”, ja täsmennetään lisäksi, että ”ranskalaisia valmistajia ja mainostajia ei voida kohdella eri tavoin kuin niiden ulkomaisia kilpailijoita”.

97.      Tästä riippumatta huomautan kuitenkin, että komissio ei ole kanteessaan myöskään osoittanut, että CSA olisi soveltanut Loi Evin ‑lakia ja käyttäytymissääntöjä ainoastaan Ranskassa myytävien alkoholijuomien mainontaan. Asiakirja-aineistossa ei ole näet mitään varmaa vastinetta väitteelle, jonka mukaan käyttäytymissäännöissä vahvistetun syrjintäkiellon periaatteen soveltaminen olisi ”muuttunut siten, että [ainoastaan] Ranskassa myytävät alkoholijuomat [olisi] ensisijaisesti otettu huomioon”,(27) tai se olisi jätetty suorastaan huomiotta sallimalla Ranskan televisiossa ainoastaan ”joidenkin ulkomaalaisten alkoholimerkkien mainonta”.(28) Komission itsensä kannekirjelmään liittämistä asiakirjoista (jotka koskevat osittain perustellussa lausunnossa todettujen tosiseikkojen jälkeisiä seikkoja) ilmenee päinvastoin, että useammissa tapauksissa Ranskan lainsäädäntö on estänyt mainostilan myynnin kaikkia alkoholijuomia varten ja että sitä on joka tapauksessa sovellettu myös muissa jäsenvaltioissa valmistettuihin juomiin.(29)

98.      Totean siis tältä osin lopuksi, että nyt tutkittavana oleva Ranskan lainsäädäntö on tarkoituksenmukainen sillä tavoitellun kansanterveyden suojelun päämäärän saavuttamiseksi.

ii)      Ranskan lainsäädännön välttämättömyys

99.      Jotta voitaisiin arvioida Ranskan lainsäädännön oikeasuhteisuutta tavoitellun kansanterveyden suojelun päämäärään nähden, on vielä varmistettava sen tarkoituksenmukaisuuden lisäksi se, ettei sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.

100. Komission mielestä tämä suhteellisuusperiaatteeseen perustuva toinen edellytys ei täyty tässä tapauksessa. Ranskan lainsäädännössä näet estetään ohjelman lähettäminen koko urheilutapahtumasta, jos sen yhteydessä mainostetaan alkoholijuomia mainostauluissa, sen välttämiseksi, että televisiossa näkyisi satunnaisesti näitä mainostauluja.

101. Myös Bacardi ja Yhdistynyt kuningaskunta tekevät saman päätelmän, vaikkakin eri perusteluin, ja korostavat, että nyt tutkittavana olevalla lainsäädännöllä tavoiteltava päämäärä voitaisiin saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä, joilla pyrittäisiin rajoittamaan mainonnan sisältöä tai varoittamaan yleisöä alkoholin liiallisesta käytöstä aiheutuvista vahingoista. Yhdistynyt kuningaskunta vastustaa myös sitä, että riidanalaista Ranskan lainsäädäntöä sovelletaan kaikkiin juomiin, joiden alkoholipitoisuus on yli 1,2°, riippumatta niiden pitoisuuden määrästä, mikä estää toisen jäsenvaltion lain mukaisen mainonnan lähettämisen Ranskassa, jolloin tässä toisessa valtiossa jo tehdyt tarkastukset uusitaan.

102. Näitä väitteitä ei mielestäni voida hyväksyä.

103. Ensinnäkään komission väitettä ei voida hyväksyä, koska kuten olen edellä todennut, televisiolähetystoiminnan harjoittajilla ei ole tässä vaiheesa käytettävissään teknisiä keinoja, joilla ne kykenisivät kuvausten aikana peittämään alkoholia mainostavat mainostaulut. Vaikka televisiokuvien muuntamiseen liittyvät uudenaikaiset tekniikat antaisivat tällaisen vähemmän rajoittavan tuloksen, televisiolähetystoiminnan harjoittajat eivät kykenisi käyttämään niitä, koska ne ovat liian kalliita.

104. Myöskään Bacardin ja Yhdistyneen kuningaskunnan väitteet eivät ole vakuuttavia. Ranska on mielestäni todennut niihin perustellusti, että alkoholijuomien liiallinen käyttö on vaaraksi ihmisen terveydelle niiden alkoholipitoisuudesta riippumatta; ja että käyttäytymissäännöissä kielletty mainonnan muoto (alkoholia mainostavien mainostaulujen näyttäminen televisiossa) näkyy televisioruuduissa äkillisesti ja vain muutaman sekunnin ajan, mistä syystä mainonnan sisältöä ei voida valvoa eikä televisiossa välitetyn mainosviestin yhteyteen voida sisällyttää varoitusta alkoholin liiallisesta käytöstä aiheutuvista vaaroista.

105. Ranska vastaa perustellusti väitteeseen, jonka mukaan mainontaa, joka on jo todettu toisen jäsenvaltion lakien mukaiseksi, valvottaisiin kahteen kertaan, että vaihtoehtoja on kaksi: joko jäsenvaltio, jossa urheilutapahtuma järjestetään, kieltää alkoholia mainostavien mainostaulujen kuvien lähettämisen, jolloin ohjelma voidaan lähettää Ranskassa ilman valvonnan tarvetta; tai mikäli tällaista kieltoa ei sen sijaan ole kyseisessä valtiossa, Ranskan viranomaiset valvovat yksin kyseistä mainontaa.

106. Lisään omasta puolestani, että vaikka Ranskan lainsäädäntö olisi päällekkäinen toisten jäsenvaltioiden sallivampien säännösten kanssa, tätä lainsäädäntöä ei voitaisi kuitenkaan pelkästään tämän seikan perusteella pitää suhteettomana ja siten yhteisön oikeuden kanssa yhteensopimattomana. Yhteisöjen tuomioistuin on näet jo todennut, että ”se, että jäsenvaltio asettaa määräyksiä, jotka eivät ole yhtä ankaria kuin toisen jäsenvaltion asettamat määräykset, ei merkitse, että nämä toisen jäsenvaltion määräykset rikkoisivat suhteellisuusperiaatetta”.(30)Ranskan lainsäädäntöä ei siten voida pitää suhteellisuusperiaatteen vastaisena vain sen perusteella, että toinen valtio soveltaa alkoholijuomien mainonnan osalta vähemmän ankaria säännöksiä.

107. Tältä osin voidaan siis päätellä, että nyt tutkittava Ranskan lainsäädäntö ei ylitä sitä, mikä on tarpeen sillä tavoitellun kansanterveyden suojelun päämäärän saavuttamiseksi.

108. Huomautettakoon lopuksi, että koska tutkittavaa lainsäädäntöä on mielestäni pidettävä kansanterveyden suojelun päämäärän vuoksi perusteltuna ja siihen nähden oikeasuhteisena, ei ole tarpeen varmistaa, onko se perusteltavissa myös lain rikkomisten välttämistä koskevalla pakottavalla vaatimuksella, vaikka asianosaiset ovat vedonneet siihen molemmissa oikeudenkäynneissä.

109. Näin ollen katson, että

– asiassa C‑429/02 Cour de cassationille olisi vastattava, että Ranskan lainsäädännön kaltainen lainsäädäntö, jolla kielletään muissa jäsenvaltioissa järjestettävien urheilutapahtumien televisiolähetykset kotimaassa, mikäli niitä ei lähetetä useisiin maihin ja ne koskevat erityisesti kotimaan yleisöä, kun niissä näytetään mainostauluja, jotka on sijoitettu tällaisille tapahtumapaikoille mainostamaan sellaisia tuotteita (tässä tapauksessa alkoholijuomia), joiden televisiomainonta on kielletty ensin mainitussa valtiossa, ei ole ristiriidassa direktiivin 89/552 eikä EY 46, EY 49 ja EY 55 artiklan kanssa;

– komission kanne asiassa C‑262/02 olisi hylättävä.

IV     Oikeudenkäyntikulut asiassa C‑262/02

110. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut Ranskan vaatimusten mukaisesti.

111. Työjärjestyksen 69 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen Yhdistynyt kuningaskunta vastaa omista kuluistaan.

V       Ratkaisuehdotus

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin antaisi seuraavat ratkaisut:

– asiassa C‑429/02: Ranskan lainsäädännön kaltainen lainsäädäntö, jolla kielletään muissa jäsenvaltioissa järjestettävien urheilutapahtumien televisiolähetykset kotimaassa, mikäli niitä ei lähetetä useisiin maihin ja ne koskevat erityisesti kotimaan yleisöä, kun niissä näytetään mainostauluja, jotka on sijoitettu tällaisille tapahtumapaikoille mainostamaan sellaisia tuotteita (tässä tapauksessa alkoholijuomia), joiden televisiomainonta on kielletty ensin mainitussa valtiossa, ei ole ristiriidassa direktiivin 89/552 eikä EY 46, EY 49 ja EY 55 artiklan kanssa;

– asiassa C‑262/02:

1)         Komission kanne hylätään.

2)         Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3)         Yhdistynyt kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1 – Alkuperäinen kieli: italia.

2 – Televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 3 päivänä lokakuuta 1989 annettu neuvoston direktiivi 89/552/ETY (EYVL L 298, s. 23).

3 – Televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY muuttamisesta 30 päivänä kesäkuuta 1997 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/36/EY (EYVL L 202, s. 60).

4 – JORF 12.1.1991, s. 615.

5 – Josta on sittemmin tullut kansanterveydestä annetun lain (Code de la santé publique) L.3323‑2 §.

6 – JORF 28.3.1992, s. 4313.

7 – Esim. Ranskan ja Alankomaiden välisessä ystävyysottelussa, joka pelattiin 18.1.1995 Utrechtissa (Alankomaat), CSA havaitsi kahdeksan eri alkoholimerkin mainontaa.

8 – CSA teki 23.1.1995 Ranskan rikosprosessilain 40 §:ssä tarkoitetun rikosilmoituksen Nanterren Tribunal de grande instancen yleiselle syyttäjälle (Procurateur de la République). Tämän ilmoituksen vuoksi ranskalainen televisiolähetystoiminnan harjoittaja TF1 päätti olla lähettämättä ohjelmaa 2.3.1995 pelatusta jalkapallo-ottelusta Auxerre–Arsenal. Vastaavasti France 2 peruutti päivämääräksi 18.3.1995 suunnitellut lähetykset rugby-otteluista Irlanti–Skotlanti ja Irlanti–Wales.

9 – Käyttäytymissäännöt on julkaistu nuoriso- ja urheiluasioista vastaavan ministeriön virallisessa lehdessä 31.3.1995.

10 – Käyttäytymissääntöjen mukaan, sellaisina kuin ne annettiin tiedoksi televisiolähetystoiminnan harjoittajille 9.10.1999, ”erityisellä tunnettuudella” on katsottava tarkoitettavan ”mainetta, joka Ranskan tai muun maan maajoukkueella, seuralla tai urheilijalla on oman maansa ulkopuolella”.

11 – Tämän muutoksen jälkeen luetteloon kuuluvat ystävyysottelut, finaalivaihetta edeltävät karsintaottelut ja jalkapallon UEFA-cupin ensimmäiset kierrokset (ennen 1/16-finaaleja).

12 – Ks. Pariisin Cour d'appelin 27.5.1997 antama tuomio s. 3 (Bacardin huomautusten liite 42). Kyseisessä tuomiossa täsmennetään, että ”TF1:n Jean-Claude Darmonille lähettämällä 23.10.1995 päivätyllä kirjeellä, joka koskee UEFA-cupin toisen kierroksen otteluita, jotka eivät kuulu kansainvälisiin tapahtumiin, pyritään ainoastaan muistuttamaan Ranskan lainsäädännöstä” (s. 10–11).

13 – Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”ennakkoratkaisupyynnön perusteena ja näin ollen yhteisöjen tuomioistuimen toimivallan perusteena ei – – ole neuvoa-antavien lausuntojen esittäminen yleisistä tai teoreettisista kysymyksistä vaan riita-asian todelliseen ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvä tarve”. Ks. mm. yhdistetyt asiat C‑422/93–C‑424/93, Zabala Erasun ym., tuomio 15.6.1995 (Kok. 1995, s. I‑1567, 29 kohta) ja asia C‑314/96, Djabali, tuomio 12.3.1998 (Kok. 1998, s. I-1149, 17–20 kohta).

14 – Kursivointi tässä.

15 – Tältä osin on muistettava, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”[EY 226] artiklan nojalla nostetun kanteen kohde määritetään kyseisessä määräyksessä tarkoitetun oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn perusteella; tästä syystä komission perustellussa lausunnossa ja kanteessa täytyy nojautua samoihin perusteluihin ja perusteisiin”. Ks. asia 298/86, komissio v. Belgia, tuomio 14.7.1988 (Kok. 1988, s. 4343, 10 kohta).

16 – Kursivointi tässä. Totean tältä osin, että Cour de cassation näyttää näin ollen yhtyvän siihen, mitä Cour d’appel totesi 23.9.1997 antamassaan tuomiossa, jossa Bacardin väitteet ranskalaisten tuotteiden syrjimisestä todettiin perusteettomiksi (Bacardin huomautusten liite nro 42, s. 10–11).

17 – Ks. asia C‑154/89, komissio v. Ranska, tuomio 26.2.1991 (Kok. 1991, s. I‑659, Kok. Ep. XI, s. I‑55, 12 kohta); asia C-180/89, komissio v. Italia, tuomio 26.2.1991 (Kok. 1991, s. I‑709, 15 kohta); asia C‑198/89, komissio v. Kreikka, tuomio 26.2.1991 (Kok. 1991, s. I‑727, 16 kohta) ja asia C‑76/90, Säger, tuomio 25.7.1991 (Kok. 1991, s. I‑4221, 12 kohta).

18 – Ks. asia C‑384/93, Alpine Investments, tuomio 10.5.1995 (Kok. 1995, s. I‑1141, 38 kohta).

19 – Asia 152/78, komissio v. Ranska, tuomio 10.7.1980 (Kok. 1980, s. 2299, 17 kohta); yhdistetyt asiat C‑1/90 ja C‑176/90, Aragonesa de Publicidad Exterior ja Publivía, tuomio 25.7.1991 (Kok. 1991, s. I‑4151, Kok. Ep. XI, s. I‑387, 15 kohta) ja asia C‑405/98, Gourmet, tuomio 8.3.2001 (Kok. 2001, s. I‑1795, 27 kohta).

20 – Em. asiassa Gourmet annetun tuomion 40 kohta.

21 – Asia 352/85, Bond van Adverteerders, tuomio 26.4.1988 (Kok. 1988, s. 2085, Kok. Ep. IX, s. 455, 36 kohta).

22 – Em. asiassa Aragonesa annetun tuomion 16 kohta.

23 – Asia C‑390/99, Canal Satélite Digital, tuomio 22.1.2002 (Kok. 2002, s. I‑607, 33 kohta). Ks. myös yhdistetyt asiat C‑369/96 ja C‑376/96, Arblade ym., tuomio 23.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑8453, 35 kohta) ja asia C‑58/98, Corsten, tuomio 3.10.2000 (Kok. 2000, s. I‑7919, 39 kohta).

24 – Em. asiassa Aragonesa annetun tuomion 16 kohta (kursivoinnit tässä).

25 – Muistutettakoon tältä osin, että jaottelua ”kansainvälisiin tapahtumiin” ja ”muihin tapahtumiin” on täsmennetty tarkemmin sen jälkeen, kun komissio lähetti perustellun lausunnon. Lisäksi käyttäytymissääntöihin on lisätty liite, jossa luetellaan jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tapahtumat (ks. edellä 24–25 kohta).

26 – Myös tältä osin on muistettava, että käyttäytymissääntöjä on muutettu komission lähettämän perustellun lausunnon jälkeen siten, että siihen on lisätty se mahdollisuus, että mikä tahansa osapuoli, jota asia koskee, voi pyytää CSA:lta lausuntoa käyttäytymissääntöjen soveltamisedellytyksistä, ja sillä on oikeus saada tältä vastaus enintään kolmen viikon määräajassa (ks. edellä 24–25 kohta).

27 – Kannekirjelmän 6 kohta.

28 – Kannekirjelmän 9 kohta.

29 – Ks. Euroopan alkoholinvalmistajien järjestön 20.12.1999 päivätty kirje (kannekirjelmän liite nro 9), jossa komissiolle ilmoitetaan, että 23.11.1999 pidetyssä ottelussa AEK–München, joka kuului UEFA-cupin kolmannen kierroksen otteluihin, eräältä järjestöön kuuluvalta yhtiöltä oli evätty mahdollisuus hankkia mainostilaa mainostauluista Ouzon mainostamista varten sillä perusteella, että Loi Evin -laissa kielletään ohjelmien lähettäminen Ranskassa sellaisista urheilutapahtumista, joiden yhteyteen on sijoitettu alkoholijuomia mainostavia mainostauluja. Ks. myös lausuma, jonka Newcastle United -seuran rahoitusjohtaja antoi 28.1.2000 brittiläisessä tuomioistuimessa (kannekirjelmän liite nro 10) ja jossa todetaan, että ”Ranskan laki on todellinen ongelma jalkapalloseuroille, jotka kohtaavat ranskalaisia seuroja UEFA-cupissa. Se rajoittaa seurojen vapautta myydä mainostilaa kentillään. CSI [yhtiö, joka myy otteluiden lähetysoikeudet jalkapalloseurojen lukuun] neuvoo englantilaisia seuroja olemaan hyväksymättä mainoksia alkoholinvalmistajilta tällaisiin otteluihin, jotta ne kykenisivät saamaan mahdollisimman suuret televisiointituotot” (kursivointi tässä). Viimeksi mainittu lausuma on ristiriidassa erään toisen komission esittämän asiakirjan kanssa (kannekirjelmän viite nro 11), sillä siinä todetaan, että ”CSI on jatkuvasti neuvonut asiakkainaan olevia englantilaisseuroja siten, että jos ne haluavat saada mahdollisimman suuret televisiointituotot kohdatessaan eurooppalaisia joukkueita, ne eivät saa – – hyväksyä ranskalaisilta alkoholinvalmistajilta tarjouksia mainostaa kentillä tällaisten otteluiden aikana” (kursivointi tässä).

30 – Ks. em. asiassa Alpine Investments 10.5.1995 annetun tuomion 51 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy