EUR-Lex -  62002CC0377 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ANTONIO TIZZANO

18 päivänä marraskuuta 2004 (1)

Asia C‑377/02

NV Firma Leon Van Parys

vastaan

Belgisch Interventie‑ en Restitutiebureau

(Raad van Staten (Belgia) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Banaanialan yhteinen markkinajärjestely – ETY:n ja Andien sopimukseen kuuluvien maiden välinen sopimus – WTO – Vuoden 1994 Gatt‑sopimus – Vuoden 1994 Gatt‑sopimuksen I ja XIII artikla – Välitön oikeusvaikutus – Riitojenratkaisuelin (DSB) – Riitojenratkaisuelimen suositukset ja päätökset – Oikeusvaikutukset – Niin sanottua erityistä velvoitetta koskeva poikkeus – Poikkeuksen edellytykset

Sisällys

I Asiaa koskevat oikeussäännöt

A Kansainväliset sopimukset

B Yhteisön lainsäädäntö

II Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

III Oikeudellinen tarkastelu

A Ensimmäinen, kolmas ja neljäs ennakkoratkaisukysymys

1. Alustava huomautus

2. WTO:n sääntöjen oikeusvaikutuksia koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö

a) Asiassa Portugali vastaan neuvosto annettu tuomio

b) Asiassa Alankomaat vastaan parlamentti ja neuvosto annettu tuomio

3. DSB:n päätösten oikeusvaikutuksia koskeva ongelma

a) DSU:n järjestelmä

b) Asia Biret International vastaan neuvosto. Alustava huomautus

c) Julkisasiamies Alberin ratkaisuehdotus

d) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio

e) Soveltaminen nyt käsiteltävänä olevaan asiaan

4. ”Erityistilanteiden” mahdollinen olemassaolo. ”Erityistä velvoitetta koskeva poikkeus”

a) Alustava huomautus

b) Aikaisempi oikeuskäytäntö

c) Asiassa OGT Fruchthandelsgesellschaft annettu määräys

d) Kriittiset huomautukset

e) Päätelmät

B Toinen ennakkoratkaisukysymys

IV Ratkaisuehdotus

1.     1.     Nyt esillä olevassa asiassa Belgian Raad van State pyytää yhteisöjen tuomioistuinta jälleen ratkaisemaan, onko banaanien tuontia koskeva yhteisön lainsäädäntö sopusoinnussa niiden velvoitteiden kanssa, joita yhteisöllä on Maailman kauppajärjestön (jäljempänä WTO) jäsenenä. Nyt esillä olevan asian erityispiirre on, että kyseessä oleva yhteisön lainsäädäntö, joka on annettu WTO:n riitojenratkaisuelimen (jäljempänä DSB, joka on lyhenne riitojenratkaisuelimen englanninkielisestä nimestä Dispute Settlement Body) todettua, että aikaisemmin voimassa ollut järjestelmä oli WTO:n sääntöjen vastainen, on sekin todettu WTO:n sääntöjen vastaiseksi riitojenratkaisuelimen päätöksellä.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Kansainväliset sopimukset

2.     Oikeudellinen asiakirja, jota on nyt esillä olevassa asiassa tarkasteltava ensiksi, on tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus (jäljempänä Gatt). Tämä yleissopimus on liitteenä 1A WTO:n perustamissopimuksessa, joka on yhteisön toimivaltaan kuuluvilta osin hyväksytty yhteisön puolesta 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY.(2)

3.     Gattin I artiklan 1 kohdassa määrätään niin sanotusta yleisestä suosituimmuuskohtelusta. Siinä määrätään erityisesti, että ”tulleihin ja kaikenlaisiin muihin maksuihin, jotka on määrätty suoritettaviksi maahantuonnin tai maastaviennin yhteydessä – – , kohdistuva mikä tahansa etu, suosinta, etuoikeus tai koskemattomuus, minkä jokin sopimuspuoli suo jostakin toisesta maasta peräisin olevalle tai sinne tarkoitetulle tuotteelle, on myönnettävä heti ja ehdoitta vastaavanlaiselle tuotteelle, joka on peräisin minkä tahansa muun sopimuspuolen alueelta tai on sinne tarkoitettu”.(3)

4.     Gattin XIII artiklassa, joka koskee syrjintäkieltoa määrällisten rajoitusten soveltamisessa, määrätään seuraavaa:

”1. Sopimuspuoli ei saa soveltaa mitään kieltoa tai rajoitusta minkään tuotteen tuontiin jonkin toisen sopimuspuolen alueelta – – , jollei samanlaisen tuotteen tuonnille mistä hyvänsä kolmannesta maasta – – ole asetettu samanlaisia kieltoja tai rajoituksia.

2. Soveltaessaan tuontirajoituksia johonkin tuotteeseen sopimuspuolten on pyrittävä jakamaan tällaisen tuotteen kauppaa sillä tavoin, että se mahdollisimman tarkoin vastaa niitä osuuksia, joita sopimuspuolten voisi olettaa tästä kaupasta saavan, jollei mitään tällaisia rajoituksia olisi olemassa. Tätä tarkoitusta varten sopimuspuolten on noudatettava seuraavia määräyksiä:

a)      mikäli mahdollista, on määrättävä kiintiöt, jotka vastaavat sallitun tuonnin kokonaismäärää (joko hankkijamaiden kesken jaettuna tai ilman sitä) – – ;

b)      milloin kiintiöt eivät ole mahdollisia, rajoituksia saa soveltaa tuontilisenssien ja ‑lupien muodossa ilman kokonaiskiintiöitä;

c)      sopimuspuolet eivät saa, paitsi tämän kohdan d alakohdan mukaisesti jaettujen kiintiöiden noudattamisen ollessa kyseessä, vaatia, että tuontilisenssit tai ‑luvat on käytettävä asianomaisen tuotteen tuontiin jostakin erityisestä maasta tai alkuperälähteestä;

d)      milloin kiintiö on jaettu hankkijamaiden kesken, on rajoituksia soveltavan sopimuspuolen pyrittävä sopimaan kiintiön osuuksien jakoa koskevasta asiasta kaikkien muiden sopimuspuolten kanssa, joita tuotteen toimittaminen oleellisesti kiinnostaa. Tapauksissa, joissa tämä menetelmä ei ole kohtuullisesti toteutettavissa, asianomaisen sopimuspuolen on jaettava tuotteen hankinnasta oleellisesti kiinnostuneille sopimuspuolille osuudet siten, että ne perustuvat niihin osuuksiin, joita tällaiset sopimuspuolet ovat toimittaneet tämän tuotteen tuonnin kokonaismäärästä tai ‑arvosta jonkin aikaisemman edustavan kauden kuluessa. Tällöin on kiinnitettävä tarpeellista huomiota kaikkiin erikoistekijöihin, jotka ovat mahdollisesti vaikuttaneet tai vaikuttavat tuotteen kauppaan. – –

5.      Tämän artiklan määräykset koskevat kaikkia tariffikiintiöitä, jotka jokin sopimuspuoli saattaa voimaan tai pitää voimassa – – .”(4)

5.     Gattin lisäksi tässä yhteydessä on viitattava myös Euroopan talousyhteisön sekä Cartagenan sopimuksen ja sen jäsenvaltioiden(5) välistä yhteistyötä koskevaan puitesopimukseen, joka on allekirjoitettu Kööpenhaminassa 23.4.1993 (jäljempänä ETY:n ja Andien sopimukseen kuuluvien maiden välinen sopimus) ja joka on hyväksytty yhteisön puolesta 7.4.1998 tehdyllä neuvoston päätöksellä 98/278/EY.(6)

6.     Nyt esillä olevassa asiassa relevantti määräys sisältyy tämän sopimuksen 4 artiklaan, jossa määrätään seuraavaa:

”Sopimuspuolet myöntävät kauppasuhteissaan toisilleen suosituimmuuskohtelun tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) määräysten mukaisesti.

Molemmat osapuolet vahvistavat uudelleen tahtonsa noudattaa kauppasuhteissaan tätä sopimusta.”

7.     Kuten myöhemmin havaitaan, asiassa on merkitystä myös riitojen ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevalla sopimuksella(7) (jäljempänä DSU, joka on lyhenne sopimuksen englanninkielisestä nimestä Dispute Settlement Understanding), mutta sitä käsitellään jäljempänä (ks. 46 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

B       Yhteisön lainsäädäntö

8.     Kun siirrytään tarkastelemaan yhteisön lainsäädäntöä, muistutan aluksi, että yhteisö on banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä 13 päivänä helmikuuta 1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 404/93(8) (jäljempänä asetus N:o 404/93) ottanut käyttöön kolmansien maiden kanssa käytävään kauppaan sovellettavan yhteisen järjestelmän, jolla korvataan sitä edeltäneet eri kansalliset järjestelmät. Tämä järjestelmä on eräiden kolmansien maiden valituksen johdosta ollut WTO:n riitojenratkaisumenettelyn kohteena. DSB on 25.9.1997 tekemällään päätöksellä hyväksynyt WTO:n muutoksenhakuelimen raportin, jonka mukaan järjestelmä on Gattin I artiklan 1 kohdan ja XIII artiklan vastainen.(9)

9.     Neuvosto on tämän päätöksen johdosta antanut 20.7.1998 asetuksen (EY) N:o 1637/98(10) (jäljempänä asetus N:o 1637/98), jolla on muutettu asetusta N:o 404/93. Asetuksen N:o 1637/98 2 artiklan mukaan uutta järjestelmää (jäljempänä asetus N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna) on sovellettu 1.1.1999 lukien.

10.   Asetuksessa N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, on säilytetty aikaisemmalle järjestelmälle tunnusomainen ero eri banaaniluokkien välillä tuonnin osalta. Sen 16 artiklassa säädetään erityisesti seuraavaa:

”Tässä osastossa:

1)      ’perinteisellä tuonnilla AKT‑valtioista’ tarkoitetaan liitteessä esitetyistä valtioista(11) peräisin olevien yhteisöön tuotavien banaanien vuosittaista enintään 857 700 tonnin (nettopaino) tuontia; näin tuotavia banaaneja kutsutaan ’perinteisiksi AKT-banaaneiksi’;

2)      ’muulla kuin perinteisellä tuonnilla AKT-valtiosta’ tarkoitetaan muista kuin 1 alakohdassa määritellyistä AKT-valtioista peräisin olevien banaanien yhteisöön tuontia; näin tuotavia banaaneja kutsutaan ’muiksi kuin perinteisiksi AKT-banaaneiksi’;

3)      ’tuonnilla muista kolmansista valtioista kuin AKT-valtioista’ tarkoitetaan muista kolmansista valtioista kuin AKT-valtioista peräisin olevien banaanien yhteisöön tuontia; näin tuotavia banaaneja kutsutaan ’kolmansien valtioiden banaaneiksi’.”

11.   Asetuksen 17 artiklan mukaan ”banaanien tuonnissa yhteisöön vaaditaan aina tuontilisenssi, jonka jäsenvaltiot myöntävät hakemuksesta jokaiselle asianomaiselle hakijalle – – , sanotun kuitenkaan rajoittamatta 18 ja 19 artiklan täytäntöönpanemiseksi annettavien erityissäännösten soveltamista”.

12.   Kyseisen asetuksen 18 artiklan 1–3 kohdan mukaan tariffikiintiöksi vahvistetaan 2,2 miljoonaa tonnia (nettopaino), minkä lisäksi kolmansien valtioiden banaanien ja muiden kuin perinteisten AKT-banaanien tuonnin lisätariffikiintiöksi vahvistetaan 353 000 tonnia (nettopaino). Näiden kiintiöiden rajoissa kolmansien valtioiden banaanien tuonnissa on perittävä tulli, joka on 75 ecua tonnilta, kun taas muiden kuin perinteisten AKT-banaanien tuonnista ei peritä tullia. Myöskään perinteisten AKT-banaanien tuonnista ei peritä tullia.

13.   Saman artiklan 4 kohdassa säädetään vielä, että jos WTO:n kaikkien sellaisten sopimuspuolten kanssa, joilla on huomattava merkitys banaanien toimituksissa, ei voida kohtuudella aikaansaada sopimusta, komissio voi jakaa edellä mainitut tariffikiintiöt ja perinteisen AKT-määrän niiden valtioiden kesken, joilla on huomattava merkitys banaanien toimituksissa yhteisöön.

14.   Asetuksen 19 artiklassa puolestaan säädetään, että tuontia hallinnoidaan ”käyttämällä perinteisen kaupankäynnin huomioonottavaa (niin sanottua ’perinteiset/uudet tulokkaat’) menettelyä”.

15.   Komissio, jonka on asetuksen N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, 20 artiklan mukaan pantava uusi järjestelmä täytäntöön, on antanut 28.10.1998 asetuksen (EY) N:o 2362/98(12) (jäljempänä asetus N:o 2362/98), jossa säädetään neuvoston asetuksen N:o 404/93 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä banaanien tuontia yhteisöön koskevan järjestelmän osalta.

16.   Asetuksessa N:o 2362/98 tuojat jaetaan asetuksen N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, 19 artiklan mukaisesti ”perinteisiin toimijoihin” ja ”uusiin toimijoihin” muun muassa sen perusteella, onko banaanien tuonnissa yhteisöön saavutettu viitekauden aikana vähimmäismäärä.

17.   Asetuksen N:o 2362/98 4 artiklassa säädetään erityisesti, että kukin perinteinen toimija saa ”kutakin vuotta varten kaikkien liitteessä I mainittujen alkuperien osalta yhden viitemäärän, joka vahvistetaan toimijan viitekauden aikana tosiasiallisesti tuomien banaanimäärien perusteella”, ja että viitekautena käytetään ”vuonna 1999 tapahtuvassa tuonnissa tariffikiintiöiden ja perinteisten AKT-banaanien osalta – – vuosia 1994, 1995 ja 1996”.

18.   Viimeksi mainitun asetuksen 5 artiklan 2 kohdassa säädetään lisäksi, että ”kunkin [perinteisen] toimijan on ilmoitettava viitemääränsä vahvistamista varten toimivaltaiselle viranomaiselle ennen kunkin vuoden 1 päivää heinäkuuta – – liitteessä I mainittua alkuperää olevien banaanien kokonaismäärä, jonka toimija on tosiasiallisesti tuonut viitekauden kunkin vuoden aikana”, ja liitettävä tähän ilmoitukseen tietyt todistusasiakirjat.

19.   Siltä osin kuin on kysymys tuontitodistusten antamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 17 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos määrät, joille tuontitodistuksia haetaan, ylittävät tuntuvasti vuosineljänneksen ja yhden tai useamman liitteessä I mainitun alkuperän osalta 14 artiklan mukaisesti tarvittaessa vahvistetun ohjeellisen määrän tai ne ylittävät käytettävissä olevat määrät, hakemuksiin sovellettava yhtenäinen vähennysprosenttiluku on vahvistettava.”

20.   Asetuksen N:o 2362/98 18 artiklan 1 kohdassa puolestaan säädetään, että ”jos yhtä tai useampaa alkuperää varten vahvistetaan vähennysprosenttiluku 17 artiklan mukaisesti, toimija, joka on jättänyt edellä mainittua alkuperää tai edellä mainittuja alkuperiä koskevan tuontitodistushakemuksen, voi – – jättää yhden tai useamman uuden todistushakemuksen, joka koskee enintään myöntämättä jäänyttä kokonaismäärää, niiden alkuperien osalta, joiden käytettävissä olevat määrät komissio on julkaissut”. Tämän artiklan 2 kohdassa komissio velvoitetaan määrittelemään ”viipymättä määrät, joille voidaan myöntää tuontitodistuksia kyseisen alkuperän tai kyseisten alkuperien osalta”.

21.   Asetuksen N:o 2362/98 29 artiklassa säädetään lisäksi, että ”jos yhden tai useamman liitteessä I mainitun alkuperän osalta vuoden 1999 ensimmäisen vuosineljänneksen tuontitodistushakemuksissa mainitut määrät ovat 26 prosenttia suuremmat kuin tässä liitteessä tarkoitetut määrät, komissio vahvistaa vähennysprosenttiluvun, jota sovelletaan kaikkiin kyseistä alkuperää koskeviin hakemuksiin”.

22.   Banaanien tuontitodistusten antamisesta tariffikiintiöiden mukaisesti perinteisten AKT-banaanien osalta vuoden 1999 ensimmäiseksi vuosineljännekseksi sekä uusien hakemusten jättämisestä 23 päivänä joulukuuta 1998 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2806/98(13) (jäljempänä asetus N:o 2806/98) 1 artiklassa vahvistetaan tämän säännöksen nojalla vähennyskertoimet Kolumbiasta, Costa Ricasta ja Ecuadorista peräisin olevia banaaneita koskevien hakemusta osalta.

23.   Asetuksessa N:o 2806/98 on lisäksi yksilöity asetuksen N:o 2362/98 18 artiklan 2 kohdan nojalla ne määrät, joista voitiin vielä esittää tuontitodistushakemuksia vuoden 1999 ensimmäisen vuosineljänneksen osalta. Näitä hakemuksia koskee banaanien tuontitodistusten antamisesta tariffikiintiöiden mukaisten banaanien ja AKT-banaanien osalta vuoden 1999 ensimmäiseksi vuosineljännekseksi (toinen jakso) 15 päivänä tammikuuta 1999 annettu komission asetus (EY) N:o 102/1999(14) (jäljempänä asetus N:o 102/1999), jossa vahvistetaan tietyt vähennysprosenttiluvut alkuperämaittain.

24.   Vuoden 1999 toisen vuosineljänneksen osalta hakemuksia koskeva sääntely sisältyy banaanien tuontitodistusten antamisesta tariffikiintiöiden mukaisesti sekä perinteisille AKT-banaaneille vuoden 1999 toiseksi vuosineljännekseksi, ja uusien hakemusten jättämisestä 19 päivänä maaliskuuta 1999 annettuun komission asetukseen (EY) N:o 608/1999(15) (jäljempänä asetus N:o 608/1999), jossa säädetään tietyistä vähennysprosenttiluvuista alkuperämaittain.

25.   Koska Ecuador oli tyytymätön näihin uudistuksiin, se saattoi asian vielä kerran WTO:n käsiteltäväksi, ja tämä asetti oman riitojenratkaisujärjestelmänsä puitteissa nimenomaisen erityisryhmän tutkimaan tapausta.

26.   Työnsä päätteeksi ryhmä totesi, että asetuksen N:o 1637/98 mukainen uusi järjestelmä oli edelleen Gattin I artiklan 1 kohdan ja XIII artiklan vastainen.(16) DSB hyväksyi tämän raportin 6.5.1999. Tämän johdosta yhteisön järjestelmään tehtiin uusia muutoksia banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (ETY) N:o 404/93 muuttamisesta 29 päivänä tammikuuta 2001 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 216/2001.(17) Täsmennän kuitenkin, että tämä asetus ei ole ajallisesti relevantti nyt esillä olevassa asiassa.

II     Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

27.   Belgiaan sijoittautunut yhtiö NV Firma Leon Van Parys (jäljempänä Van Parys) on yli 20 vuoden ajan tuonut yhteisöön Ecuadorista peräisin olevia banaaneja.

28.   Van Parys haki 14.12.1998 toimivaltaiselta Belgian viranomaiselta eli Belgisch Interventie‑ en Restitutiebureaulta (jäljempänä BIRB) vuoden 1999 ensimmäistä neljännestä varten tuontitodistuksia 26 685 935 kilogrammalle Ecuadorista peräisin olevia banaaneja. BIRB myönsi tuontitodistukset määrälle, joka oli saatu soveltamalla haettuun määrään asetuksessa N:o 2806/98 vahvistettua vähennysprosenttilukua 0,7080.

29.   Van Parys teki asetuksen N:o 2362/98 18 artiklan mukaisesti (ks. edellä 20 kohta) 8.1.1999 kolme uutta hakemusta, joissa se pyysi Panamasta ja muista maista peräisin olevia banaaneja varten tuontitodistuksia kokonaispainolle, jonka enimmäismäärä oli aikaisemmin haetun määrän ja vähennyksen johdosta tosiasiallisesti saadun määrän erotus. Myös näihin hakemuksiin sovellettiin edellä mainituissa yhteisön asetuksissa ja erityisesti asetuksessa N:o 102/1999 säädettyjä vähennysprosenttilukuja.

30.   Van Parys teki 5.3.1999 vielä lisähakemuksen saadakseen tuontitodistukset 35 224 757 kilogrammalle Ecuadorista peräisin olevia banaaneja. BIRB sovelsi asetuksessa N:o 608/1999 vahvistettua vähennysprosenttilukua 0,5934 ja myönsi todistukset vain tällä tavoin lasketulle määrälle.

31.   Van Parys nosti 23.2. ja 21.5.1999 Raad van Statessa kaksi kannetta BIRB:n päätöksistä, joissa oli kieltäydytty myöntämästä tuontitodistuksia haetuille määrille. Kanteiden mukaan riitautetut toimet ovat pätemättömiä, koska asetukset, joilla säännellään tuontia yhteisöön ja joihin riitautetut päätökset perustuvat, ovat lainvastaisia, koska ne ovat ristiriidassa WTO:n sääntöjen kanssa.

32.   Raad van State katsoi, että asiassa kyseenalaistettiin yhteisön toimenpiteiden pätevyys, joten se päätti 7.10.2002 tekemässään välipäätöksessä lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat neljä ennakkoratkaisukysymystä:

”1)      Rikotaanko banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä 13 päivänä helmikuuta 1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla neuvoston asetuksella N:o 1637/98, neuvoston asetuksen (ETY) N:o 404/93 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä banaanien tuontia yhteisöön koskevan järjestelmän osalta 28 päivänä lokakuuta 1998 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 2362/98, banaanien tuontitodistusten antamisesta tariffikiintiöiden mukaisesti perinteisten AKT-banaanien osalta vuoden 1999 ensimmäiseksi vuosineljännekseksi sekä uusien hakemusten jättämisestä 23 päivänä joulukuuta 1998 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 2806/98, banaanien tuontitodistusten antamisesta tariffikiintiöiden mukaisten banaanien ja AKT-banaanien osalta vuoden 1999 ensimmäiseksi vuosineljännekseksi (toinen jakso) 15 päivänä tammikuuta 1999 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 102/1999 ja banaanien tuontitodistusten antamisesta tariffikiintiöiden mukaisesti sekä perinteisille AKT-banaaneille vuoden 1999 toiseksi vuosineljännekseksi, ja uusien hakemusten jättämisestä 19 päivänä maaliskuuta 1999 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 608/1999, niitä erikseen tai yhdessä tarkasteltaessa vuoden 1994 Gatt-sopimuksen I artiklaa, XIII artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan d alakohtaa, siltä osin kuin näissä asetuksissa

–      otetaan käyttöön enintään 857 700 kilogramman kokonaiskiintiö asetuksen N:o 1637/98 liitteessä mainittujen 12 valtion banaaneille (perinteiset AKT-banaanit) ja lisäksi siltä osin kuin tämä kiintiö ei ole sellaisen jaon mukainen, joka vastaa vapaata kauppaa, koska kiintiö on osa asetuksella N:o 1637/98 käyttöön otettua järjestelmää, jossa banaanien tuontia säännellään pelkästään tariffikiintiön perusteella

–      otetaan käyttöön kaikkiaan 2 535 000 tonnin suuruinen tariffikiintiö kolmansien maiden ja muiden kuin perinteisten AKT-banaanien osalta ja jaetaan sitten tämä tariffikiintiö suhteellisina osuuksina sellaisen kauden perusteella, joka ei ole edustava, koska vuosina 1994–1996 banaanien tuonnille oli jo asetettu rajoituksia?

2)      Ovatko edellä 1 kohdassa mainitut asetukset ristiriidassa Euroopan talousyhteisön sekä Cartagenan sopimuksen ja sen jäsenvaltioiden välillä 23.4.1993 tehdyn puitesopimuksen 4 artiklan kanssa, koska Euroopan yhteisö on tässä määräyksessä sitoutunut noudattamaan Gattin määräyksiä suhteissaan Ecuadoriin ja antamaan tälle valtiolle suosituimmuuskohtelun?

3)      Ovatko edellä 1 kohdassa mainitut komission asetukset kansainväliseen julkisoikeuteen ja kansainväliseen tapaoikeuteen sisältyvien luottamuksensuojan periaatteen ja vilpittömän mielen periaatteen vastaisia sen vuoksi, ettei komissio noudata yhteisölle vuoden 1994 Gatt-sopimuksesta aiheutuvia velvoitteita, koska se on käyttänyt väärin oikeudellisia menettelyjä eikä mukaudu kansainvälisen riitojenratkaisumenettelyn tulokseen ja koska se ei ole laatinut järjestelmää, jossa banaanien tuontitodistukset annettaisiin ’todellisille maahantuojille’, vaikka se oli asetusta N:o 1637/98 antaessaan ilmoittanut tekevänsä näin?

4)      Onko komissio ylittänyt sille neuvoston asetuksella N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1637/98, annetun toimivallan, kun se on säätänyt banaanien tuonnille tariffikiintiön ottamatta huomioon velvoitteita, joita yhteisölle aiheutuu vuoden 1994 Gatt-sopimuksesta ja Gats-sopimuksesta [palvelukaupan yleissopimus] tai joiden mahdollisesti on katsottava sisältyvän positiivisina oikeussääntöinä yhteisön oikeuteen sen perusteella, että yhteisö on ilmoittanut aikomuksekseen, että banaanien tuontia yhteisöön koskeva järjestelmä mukautetaan voimassa oleviin WTO-sopimuksiin?”

33.   Tällä tavalla vireille tulleessa menettelyssä kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian kantaja ja vastaaja, neuvosto ja komissio. Samat osapuolet ovat BIRB:tä lukuun ottamatta lisäksi esittäneet huomautuksia 21.9.2004 pidetyssä istunnossa.

III  Oikeudellinen tarkastelu

A       Ensimmäinen, kolmas ja neljäs ennakkoratkaisukysymys

1.       Alustava huomautus

34.   Mielestäni ensimmäistä, kolmatta ja neljättä ennakkoratkaisukysymystä on tutkittava yhdessä, koska nämä kysymykset liittyvät toisiinsa tiiviisti käsiteltävänä olevan asian olosuhteiden vuoksi. Sitä, onko WTO:n sääntöjä rikottu, ei nimittäin voida arvioida ottamatta huomioon, että tämän järjestön toimivaltaiset toimielimet ovat tehneet tällä alalla kaksi päätöstä ja että yhteisön lainsäätäjä on reagoinut ensimmäiseen näistä. Toisaalta on todettava, että nyt on merkitystä sillä, onko banaanien tuontia koskeva yhteisön järjestelmä kokonaisuutena WTO:n sääntöjen mukainen, siitä riippumatta, mikä toimielin on konkreettisesti vastuussa niistä tämän järjestelmän säännöksistä, jotka mahdollisesti ovat WTO:n sääntöjen vastaisia.

35.   Tämän vuoksi ehdotan, että ensimmäinen, kolmas ja neljäs kysymys yhdistetään ja että ne muotoillaan uudelleen seuraavasti:

Onko lainsäädäntöä, josta EU:n neuvosto ja komissio ovat kumpikin säätäneet oman toimivaltansa nojalla, pidettävä yhteisön oikeuden kannalta katsottuna lainvastaisena, kun banaanien tuontia koskenut aiempi yhteisön järjestelmä on DSB:n päätöksessä todettu WTO:n sääntöjen vastaiseksi ja yhteisö on säätänyt uutta lainsäädäntöä tarkoituksenaan mukautua DSB:n päätökseen, mutta DSB on todennut, että myös uusi järjestelmä on edellä mainituin tavoin ristiriidassa WTO:n sääntöjen kanssa?

2.       WTO:n sääntöjen oikeusvaikutuksia koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö

36.   Kuten tunnettua, yhteisöjen tuomioistuimella on ollut useita tilaisuuksia lausua siitä, millaisia oikeusvaikutuksia WTO:n/Gattin säännöillä on katsottava olevan yhteisön oikeusjärjestyksessä. Komission, neuvoston ja BIRB:n mukaan tästä oikeuskäytännöstä ilmenee selvästi, että tarkasteltavina oleviin kysymyksiin on vastattava kieltävästi. Päinvastaista kantaa puolestaan edustaa Van Parys, joka katsoo, että käsiteltävänä olevan asian olosuhteiden vuoksi edellä mainittuihin kysymyksiin on vastattava myöntävästi.

37.   Mielestäni on siis aiheellista kerrata aluksi lyhyesti tätä oikeuskäytäntöä ja sen tuloksia, minkä jälkeen arvioidaan niitä mahdollisia seurauksia, joita käsiteltävänä olevan asian kiistattomilla erityispiirteillä voi olla tältä osin.

a)       Asiassa Portugali vastaan neuvosto annettu tuomio

38.   En käsittele WTO:n perustamista edeltäneitä tuomioita vaan aloitan palauttamalla mieleen asiassa Portugali vastaan neuvosto annetun hyvin tunnetun tuomion,(18) jossa yhteisöjen tuomioistuin määritti oman kantansa oikeusvaikutuksiin, joita WTO:n oikeudella on yhteisön oikeusjärjestyksessä.

39.   Kuten tunnettua, tässä tapauksessa Portugali oli pyytänyt yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan neuvoston päätöksen, joka koski yhteisymmärryspöytäkirjojen tekemistä yhteisön ja Pakistanin sekä Intian välillä sopimusten tekemisestä tekstiilituotteiden markkinoille pääsystä.(19) Kantajana olleen hallituksen kanneperusteisiin – siltä osin kuin niillä on merkitystä nyt esillä olevassa asiassa – kuului se, että päätös oli WTO:n sääntöjen vastainen. Yhteisöjen tuomioistuinta pyydettiin siis arviomaan johdettuun yhteisön oikeuteen kuuluvan toimenpiteen lainmukaisuutta niin, että se käyttää arviointiperusteena nimenomaan WTO:n sääntöjä.

40.   Yhteisöjen tuomioistuin korosti tuomiossaan seuraavia seikkoja:

–       ”kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti” on sopimuspuolten tuomioistuinten ”ja erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen – perustamissopimuksen mukaisen toimivaltansa rajoissa – ” tehtävänä ratkaista, mitä oikeusvaikutuksia sopimusmääräyksillä on kansallisissa oikeusjärjestyksissä, ellei tätä kysymystä ole käsitelty itse sopimuksessa(20)

–       kansainvälisessä oikeudessa edellytetään, että ”sopimuspuol[et panevat] sopimukset täytäntöön vilpittömässä mielessä”, ja kummankin sopimuspuolen on ”määritel[tävä] omat oikeudelliset keinonsa sisällyttääkseen tämän tavoitteen oikeusjärjestykseensä, ellei itse sopimuksessa, sellaisena kuin sitä tulkitaan kohteensa ja tavoitteensa perusteella, määritellä näitä keinoja”(21)

–       WTO-sopimuksissa ei määritellä tällaisia keinoja,(22) koska niissä annetaan ”osapuolten välisille neuvotteluille tärkeä sija” siitä huolimatta, että riitojenratkaisujärjestelmää on vahvistettu suhteessa siihen, mistä oli määrätty aikaisemmin voimassa olleessa Gatt 1947 ‑järjestelmässä.(23) Vaikka DSU:ssa (ks. edellä 7 kohta) vahvistetaan järjestelmän ensimmäiseksi tavoitteeksi se, että saadaan WTO:n määräysten kanssa ristiriidassa olevat toimenpiteet poistetuiksi (DSU:n 3 artiklan 7 kohta), siinä nimittäin kuitenkin hyväksytään se mahdollisuus, että väliaikaisesti turvaudutaan vahingonkorvauksen myöntämiseen vaihtoehtona sopimuksen vastaisen toimenpiteen peruuttamiselle(24)

–       ”jos – – tuomioistuimille asetettaisiin velvollisuus olla soveltamatta WTO-sopimusten kanssa ristiriidassa olevia kansallisen oikeusjärjestyksen sääntöjä, sen seurauksena olisi, että sopimuspuolten lainsäädäntö‑ ja täytäntöönpanoelimiltä poistettaisiin [DSU:n] 22 artiklan mukainen mahdollisuus löytää edes väliaikainen neuvotteluratkaisu”(25)

–       WTO‑sopimukset siis perustuvat vuoden 1947 Gattin tavoin ”’keskinäisen ja kaikille osapuolille edullisen’ sopimuksen periaatteeseen ja – – eroa[vat] näin ollen yhteisön kannalta sen ja kolmansien maiden välisistä sopimuksista, jotka perustuvat tietynlaiseen velvoitteiden epätasapainoon”(26)

–       toisaalta yhteisön tärkeimmät kauppakumppanit katsovat, ettei WTO-sopimuksia voida käyttää perusteena arvioitaessa näiden maiden omien kansalliseen oikeuteen kuuluvien toimien lainmukaisuutta.(27) Yhteisön oikeusjärjestyksessä on omaksuttava sama ratkaisu, koska ”tällaisen vastavuoroisuuden puuttuminen – – WTO-sopimusten osalta – – saattaa johtaa WTO‑sääntöjä sovellettaessa epätasapainoon”. Tällöin nimittäin kavennettaisiin ”yhteisön lainsäädäntöelinten ja täytäntöönpanoelinten sellaista liikkumavaraa, joka on yhteisön kauppakumppaneiden vastaavien elinten käytettävissä”(28)

–       tästä seuraa, että ”WTO-sopimukset eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi periaatteessa kuulu niihin normeihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuin valvoo yhteisön toimielinten toimenpiteiden lainmukaisuutta”(29)

–       eräät erityistilanteet, jotka on yksilöity jo vuoden 1947 Gattin osalta, kuitenkin muodostavat poikkeuksen juuri edellä mainitusta säännöstä. Kyseessä on tällainen poikkeus, ”jos yhteisön tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite taikka jos kyseisessä yhteisön toimenpiteessä nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin”.(30)

b)       Asiassa Alankomaat vastaan parlamentti ja neuvosto annettu tuomio

41.   On tunnettua, että asiassa Portugali vastaan neuvosto annettu tuomio on saanut oikeuskirjallisuudessa aikaan hyvin erilaisia reaktioita ja herättänyt toisinaan myös kiihkeää vastustusta joidenkin kirjoittajien puoltaessa vakaasti kantaa, jonka mukaan WTO:n sääntöjä voidaan käyttää perusteena arvioitaessa yhteisön toimenpiteiden lainmukaisuutta.(31)

42.   En ryhdy tässä vaiheessa arvioimaan tuomiota kohtaan esitettyä kritiikkiä vaan tyydyn muistuttamaan, ettei se ole saanut yhteisöjen tuomioistuinta muuttamaan kantaansa. Tämä kanta on päinvastoin myöhemmin painokkaasti toistettu asiassa Alankomaat vastaan parlamentti ja neuvosto annetussa uudemmassa tuomiossa.(32)

43.   Tuossa asiassa kantajana ollut hallitus väitti, siltä osin kuin sillä on merkitystä nyt esillä olevassa asiassa, että bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta 6 päivänä heinäkuuta 1998 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 98/44/EY(33) (jäljempänä direktiivi 98/44) asetettiin jäsenvaltioille velvollisuuksia, jotka olivat ristiriidassa jäsenvaltioiden kansainvälisistä sitoumuksista johtuvien velvollisuuksien kanssa ja erityisesti WTO-sopimuksista ja biologista monimuotoisuutta koskevasta yleissopimuksesta(34) (jäljempänä biodiversiteettisopimus) johtuvien velvollisuuksien kanssa.

44.   Yhteisöjen tuomioistuin on tuossa asiassa antamassaan tuomiossa vahvistanut nimenomaisesti, että ”yhteisön toimenpiteen lainmukaisuutta ei – – voida arvioida [WTO-sopimusten] perusteella [niiden] luonteen – – ja rakenteen – – vuoksi”. Omaa kantaansa paremmin tähdentääkseen ja sitä edelleen perustellakseen yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin todennut vielä, että ”tämä päätelmä ei – – sovellu biodiversiteettisopimukseen, joka ei – toisin kuin WTO-sopimus – perustu tiukasti vastavuoroisuuden ja keskinäisten etujen periaatteeseen – – . Vaikka katsottaisiin, – – että biodiversiteettisopimus sisältää määräyksiä, joilla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta eli jotka eivät luo oikeuksia, joihin yksityiset voivat suoraan vedota tuomioistuimissa, tämä seikka ei estä tuomioistuimia tutkimasta, onko niitä velvollisuuksia noudatettu, joita yhteisöllä on tämän sopimuksen sopimuspuolena (ks. asia C‑162/96, Racke, tuomio 16.6.1998, Kok. 1998, s. I‑3655, 45, 47 ja 51 kohta)”.(35)

45.   Yhteisöjen tuomioistuin siis katsoi, että sopimuksiin, jotka eivät perustu vastavuoroisuuden ja keskinäisten etujen periaatteeseen, sisältyvät normit voivat toimia lainmukaisuuden arviointiperusteina siitä riippumatta, ovatko ne omiaan luomaan oikeuksia yksityisille oikeussubjekteille. Sitä vastoin normit, jotka sisältyvät vastavuoroisuuden ja keskinäisten etujen periaatteeseen perustuviin sopimuksiin, kuten WTO‑sopimuksiin, eivät ainoastaan ole vailla välitöntä sovellettavuutta, vaan niitä ei sen lisäksi voida lähtökohtaisesti käyttää perusteina arvioitaessa yhteisön oikeusnormien lainmukaisuutta.(36)

3.      DSB:n päätösten oikeusvaikutuksia koskeva ongelma

a)       DSU:n järjestelmä

46.   Kun WTO:n säännöistä yksinään tarkasteltuina on esitetty nämä toteamukset, on seuraavaksi pohdittava, päteekö sama ratkaisu myös silloin, kun – kuten tässä tapauksessa – DSB:n päätöksessä tai suosituksessa todetaan, että tietyt yhteisön toimenpiteet ovat näiden sääntöjen vastaisia.

47.   Ennen kuin ryhdytään käsittelemään tätä kysymystä, on kuitenkin syytä muistuttaa lyhyesti DSU:lla käyttöön otetun WTO:n riitojenratkaisujärjestelmän tärkeimmistä piirteistä, siltä osin kuin niillä on merkitystä nyt esillä olevassa asiassa.

48.   Aluksi muistutan, että – kuten yhteisöjen tuomioistuin on itse todennut asiassa Portugali vastaan neuvosto antamassaan tuomiossa – tämä järjestelmä merkitsee Gattin määräyksiin verrattuna ”suojajärjestelmän ja riitojenratkaisujärjestelmän vahvistamis[ta]” (36 kohta), millä pyritään varmistamaan ”monenkeskisen kauppajärjestelmän turvallisuutta ja ennakoitavuutta” (DSU:n 3 artiklan 2 kohta).

49.   Tähän tulokseen päästään pääasiallisesti sen ansiosta, että järjestelmä on laadittu sellaiseksi, että se pyrkii sulkemaan pois muut riitojenratkaisumekanismit ja sitoo sopimuspuolia (nämä nimittäin luopuvat reagoimasta yksipuolisesti toisten jäsenten toimenpiteisiin, joita ne pitävät WTO-sopimusten vastaisina, ja niiden ”tulee noudattaa ja sitoutua tämän sopimuksen sääntöihin ja menettelyihin” (DSU:n 23 artiklan 1 kohta), ja sen ansiosta, että järjestelmä on paljon jäsennellympi ja tehokkaampi (riittää, kun ajatellaan, että paneelin päätösten hyväksyminen ei enää – kuten Gattissa – edellytä kaikkien sopimuspuolten yksimielisyyttä, vaan päätökset hyväksytään ns. negatiivisen konsensuksen järjestelmällä, jolloin DSB:n päätöksen, jolla hyväksytään paneelin tai valituselimen raportti, tekeminen voi estyä vain, jos kaikki WTO:n jäsenet ”kantaja” mukaan lukien äänestävät sitä vastaan yksimielisesti (DSU:n 16 artiklan 4 kohta ja 17 artiklan 14 kohta), sekä sen ansiosta, että menettelyjä säännellään täsmällisemmin ja päätösten vaikutukset on määritetty tarkemmin.

50.   Erityisesti tämän viimeksi mainitun näkökohdan osalta muistutan, että jäsenen, joka katsoo, että toisen jäsenen toimenpiteellä loukataan jotakin ensin mainitun jäsenen WTO-sopimusten mukaista etuutta, on ensin joko suoraan tai WTO:n pääjohtajan avustuksella koetettava kaikin keinoin saada asia ratkaistua toisen osapuolen kanssa (DSU:n 3–5 artikla). Jollei tämä tuota tulosta, jäsenellä on oikeus pyytää DSB:ltä, että asia saatetaan paneelin käsiteltäväksi. Paneeli esittää DSB:lle raportin, jonka tämä voi hyväksyä, ellei jokin osapuolista pyydä, että asia saatetaan WTO:hon tätä varten perustetun pysyvän valituselimen käsiteltäväksi (DSU:n 16 artiklan 4 kohta). Tässä tapauksessa valituselin esittää puolestaan raportin DSB:lle.

51.   Jos (paneelin tai valituselimen) raportti hyväksytään, DSB:n tätä koskeva päätös velvoittaa osapuolia, joiden on hyväksyttävä se ”ehdoitta” (DSU:n 17 artiklan 14 kohta), koska DSU:n mukaan DSB:n päätösten ”nopea” täyttäminen on ”tärkeää”, jotta varmistetaan riitojen tehokas ratkaiseminen (DSU:n 21 artiklan 1 kohta). Vain silloin kun päätöksiä ei voida noudattaa ”heti”, asianomaiselle WTO:n jäsenelle voidaan antaa ”kohtuullinen määräaika” oman lainsäädäntönsä mukauttamiseksi. Asianomainen jäsen ehdottaa tätä enintään 15 kuukauden pituista määräaikaa ja DSB hyväksyy sen tai riidan osapuolet sopivat siitä taikka, jollei sopimukseen päästä, se määrätään ”sitovassa” välimiesmenettelyssä (DSU:n 21 artiklan 3 kohta).

52.   DSU:n mukaan samaten siinä tapauksessa, että ilmenee erimielisyyksiä päätöksen adressaatin toteuttamien toimenpiteiden asianmukaisuudesta ja siitä, ovatko ne WTO-sopimusten mukaisia, voidaan turvautua uudelleen edellä kuvailtuihin riitojenratkaisumenettelyihin, jolloin asia saatetaan alkuperäisen paneelin käsiteltäväksi, mikäli mahdollista (DSU:n 21 artiklan 5 kohta).

53.   Jollei DSB:n päätöksen adressaatti noudata sitä edellä mainitussa ”kohtuullisessa määräajassa”, käyttöön voidaan ottaa vahingonkorvaus- ja vastatoimimekanismi, mitä ei kuitenkaan ole ”pidettävä ensisijaisena vaan sitä on suosituksen täytäntöönpano täysin” (DSU:n 22 artiklan 1 kohta).

54.   Tällaiset toimenpiteet ovat kuitenkin väliaikaisia, ja ne voivat olla voimassa vain kunnes i) ristiriidassa oleva toimenpide on poistettu tai ii) jäsen, jonka on pantava päätös täytäntöön, tarjoaa ratkaisun, joka lopettaa vastapuoliin kohdistuvan loukkauksen, taikka iii) saavutetaan keskinäisesti tyydyttävä ratkaisu (DSU:n 22 artiklan 8 kohta).

55.   DSB kuitenkin valvoo hyväksymiensä päätösten täytäntöönpanoa (DSU:n 22 artiklan 8 kohta), koska valitun ratkaisun on joka tapauksessa oltava sopusoinnussa näiden päätösten kanssa ja yleisemmällä tasolla WTO:n sääntöjen kanssa.(37)

56.   Lopuksi on todettava, että – kuten yhteisöjen tuomioistuin on huomauttanut asiassa Portugali vastaan neuvosto antamassaan tuomiossa – on totta, että myös uudessa järjestelmässä ”osapuolten välisillä neuvotteluilla [on] tärkeä sija” (36 kohta) ja että tällaisia neuvotteluja voidaan jatkaa DSB:n päätöksen jälkeen mahdollisesti siinä tarkoituksessa, että löydettäisiin keskinäisesti tyydyttävä hyvitys (39 kohta). Totean lisäksi, että pitää samoin paikkansa, että tällaisessa tilanteessa (josta ei kuitenkaan ole kysymys nyt esillä olevassa asiassa) olisi – ainakin teoriassa – mahdollista, että päädytään ratkaisuun, jonka johdosta WTO:n sääntöjä taas noudatetaan, ilman, että riidanalainen toimenpide poistettaisiin.

57.   Tämä on kaikesta huolimatta eräs – kylläkin erikoislaatuinen mutta silti lainmukainen – tapa panna DSB:n päätös täytäntöön. Myös tässä tapauksessa päätöksen vaikutukset toisin sanoen lopulta toteutuvat, vaikka vain siten, että se rajoittaa osapuolten vapautta niiden etsiessä vaihtoehtoisia neuvotteluratkaisuja; toistan, että tämä johtuu siitä, että myös näiden ratkaisujen on pysyttävä WTO:n sääntöjen ja siis DSB:n päätöksen puitteissa. Julkisasiamies Alber on siten tässä mielessä oikeassa todetessaan, ”ettei DSB:n suositusten ja päätösten täytäntöönpanolle ole vaihtoehtoa” ja että niitä ”ei voida – – kiertää – – osapuolten välisillä neuvotteluilla”.(38)

b)       Asia Biret International vastaan neuvosto. Alustava huomautus

58.   Tämän jälkeen on muistutettava, että – kuten tunnettua – yhteisöjen tuomioistuin on ottanut kantaa myös DSB:n päätösten oikeusvaikutuksiin, mutta nämä kannanotot eivät ole yhtä selviä ja ratkaisevia kuin ne, jotka koskevat edellä tarkasteltua ongelmaa, joka liittyy WTO:n sääntöjen oikeusvaikutuksiin.

59.   Tältä osin merkitystä on erityisesti asialla Biret International vastaan neuvosto,(39) jossa nyt tarkasteltavana oleva kysymys saatettiin nimenomaisesti yhteisöjen tuomioistuimen huomion kohteeksi.

60.   Kuten tunnettua, yhteisön oikeudessa ei ole WTO-sopimusten ja erityisesti terveys‑ ja kasvinsuojelutoimista tehdyn sopimuksen(40) (jäljempänä SPS‑sopimus) voimaantulosta huolimatta ainoastaan säilytetty niitä ennen säädettyä tuontikieltoa, joka koskee tietyillä hormoneilla käsiteltyä lihaa ja tällaisesta lihasta valmistettuja tuotteita,(41) vaan siinä on peräti säädetty ankarammasta kiellosta antamalla direktiivi 96/22/EY.(42) DSB, jonka käsiteltäväksi asia oli saatettu, totesi 13.2.1998, että kielto oli SPS-sopimuksen vastainen,(43) ja se antoi yhteisölle 13.5.1999 saakka aikaa noudattaa DSB:n suosituksia.

61.   Biret International SA (jäljempänä Biret) katsoi, että arvostelun kohteena olleet yhteisön toimenpiteet olivat aiheuttaneet sille vahinkoa, minkä vuoksi se nosti EY 235 ja EY 288 artiklan nojalla kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vaatien, että yhteisö on velvoitettava suorittamaan vahingonkorvausta. Kantaja vetosi erityisesti siihen, että edellä mainitut yhteisön toimenpiteet olivat lainvastaisia, koska niillä rikottiin edellä mainittua DSB:n päätöstä.

62.   Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kuitenkin hylkäsi kanteen, koska se katsoi, että ”kyseinen päätös liittyy – – välttämättä ja suoraan SPS-sopimuksen rikkomista koskeneeseen perusteeseen, ja se voitaisiin näin ollen ottaa huomioon ainoastaan sillä edellytyksellä, että yhteisöjen tuomioistuin olisi hyväksynyt SPS-sopimuksen välittömän oikeusvaikutuksen kyseisten direktiivien pätemättömyyttä koskevan perusteen käsittelyn yhteydessä”.(44) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kuitenkin päätteli edellä mainitsemiinsa aikaisempiin tapauksiin nimenomaisesti viittaamalla, että ”nykyisin hyvin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä”(45) seuraa, että WTO-sopimuksilla ei ole tällaista oikeusvaikutusta, joten kantaja ei voinut vedota SPS-sopimuksen rikkomiseen.

c)       Julkisasiamies Alberin ratkaisuehdotus

63.   Julkisasiamies Alber sitä vastoin noudatti aivan erilaista päättelyä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiota koskevassa valitusmenettelyssä, ja hän alisti kysymyksen laajaan ja perusteellisesti argumentoituun tarkasteluun, josta tyydyn tässä esittämään vain keskeiset kohdat.

64.   Kuvailtuaan WTO:n riitojenratkaisujärjestelmää samalla tavoin, kuin edellä on tehty (ks. edellä 48 kohta ja sitä seuraavat kohdat), julkisasiamies painotti, että DSB:n päätökset ovat sitovia ainakin siinä mielessä, että niitä ei voida kiertää osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuten edellä on jo todettu. Voi myös käydä niin, että näiden päätösten täytäntöönpano tosiasiassa laiminlyödään kauppapoliittisen valinnan seurauksena. Tämä kuitenkin perustuu lopulta ainoastaan siihen, että näiden päätösten täytäntöönpanoon pakottaminen ei ole mahdollista, mikä johtuu siitä, että ne kuuluvat luonteeltaan kansainväliseen oikeuteen, jossa ei lähtökohtaisesti tunneta pakkokeinoja. Yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan saa jättää DSB:n päätöksiä huomioimatta niiden täytäntöönpanoa koskevien pakkokeinojen puuttumisen perusteella, koska tällainen huomiotta jättäminen ”ei ole ainakaan oikeudellinen vaihtoehto”.(46)

65.   Yhteisöjen tuomioistuimen pitäisi siis sen sijaan, että se tukisi kauppapoliittista valintaa, joka on tosiasiassa mahdollinen mutta oikeudenvastainen, soveltaa laillisuusperiaatetta ja tunnustaa DSB:n päätösten sitovuus viimeistään silloin, kun niiden täytäntöönpanoon myönnetty kohtuullinen määräaika päättyy.(47)

66.   Julkisasiamies Alber tietää, että tätä ratkaisua voidaan arvostella ”vastavuoroisuuden ja keskinäisten etujen periaatteen” nimissä, kun otetaan huomioon, että eräs osapuoli (tässä tapauksessa yhteisö) antaisi WTO:n säännöille oikeusvaikutuksen, jota niillä ei ehkä ole kauppakumppaneiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä, ja heikentäisi siten omaa neuvotteluasemaansa WTO:ssa. Julkisasiamies muistuttaa kuitenkin, että yhteisöjen tuomioistuin on asiassa Kupferberg antamassaan tuomiossa jo todennut, että se, että yhden sopimuspuolen tuomioistuimet pitävät kansainvälisen sopimuksen tiettyä määräystä välittömästi sovellettavana, ei itsessään ja yksinään tarkoita, että sopimuspuolten välillä ei ole enää vastavuoroisuutta.(48)

67.   Julkisasiamies jatkaa, että toisaalta juuri edellä todettu ”on pikemminkin kauppapoliittinen peruste, jolle annetaan vastavuoroisuuden periaatteen käsitteellä oikeudellinen muoto”, sikäli kuin se ei ole pelkkä veruke, jolla pyritään välttämään toimivaltaisen toimielimen virallisesti vahvistaman velvollisuuden noudattaminen, kuten voitaisiin todeta vielä jyrkemmin.

68.   Ehdotettu ratkaisu ei todellisuudessa heikentäisi yhteisön neuvotteluasemaa, koska siinä tapauksessa, että muut jäsenet rikkovat WTO-sopimuksia, yhteisö voi panna vireille riitojenratkaisumenettelyn ja vaatia DSB:n ratkaisun täytäntöönpanoa. Samalla tavoin se mahdollinen epätasapaino, jonka DSB:n päätöksen noudattaminen voi aiheuttaa siinä tapauksessa, että vastapuoli ei käyttäydy samalla tavalla, voidaan korjata turvautumalla kansainväliseen oikeuteen ja ennen kaikkea WTO:n sääntöihin itseensä sisältyviin vahingonkorvaus‑ ja vastatoimenpiteisiin.

69.   Julkisasiamies huomauttaa, että ehdotettu ratkaisu ei myöskään rajoita yhteisön toimielinten toimintavapautta sen osalta, mitä menettelytapoja noudattaen DSB:n päätökset pannaan täytäntöön, koska nämä menettelytavat ovat edelleen täysin näiden toimielinten päätettävissä, edellyttäen tietenkin, että niiden on tarkoitus johtaa toimenpiteisiin, jotka ovat WTO:n sääntöihin perustuvien velvollisuuksien mukaisia.

70.   Loppujen lopuksi ”neuvotteluasema voisi mahdollisesti heikentyä ainoastaan silloin, kun riidan osapuolten oletetaan pääsevän sopimukseen WTO:n sääntöjen vastaisten säännösten voimassa pysyttämisestä. Näin ei kuitenkaan ole nyt esillä olevassa asiassa, kuten edellä on todettu”.(49)

71.   Julkisasiamies toteaa lopuksi, että tästä seuraa, että yhteisöjen tuomioistuin toteuttaa laillisuusperiaatetta vain, jos se tunnustaa, että DSB:n päätöksiä ja suosituksia voidaan niiden täytäntöönpanolle asetetun määräajan päätyttyä käyttää perusteena arvioitaessa yhteisön toiminnan lainmukaisuutta.(50)

72.   Voidaan siis havaita, että julkisasiamies ei – toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin – automaattisesti päättele niistä yhteisöjen tuomioistuimen WTO:n sääntöjen osalta esittämistä kannanotoista, joita on tarkasteltu edellä, että silloinkaan kun DSB:n päätöksiä on tehty, niitä ei voida käyttää perusteena arvioitaessa yhteisön oikeussääntöjen lainmukaisuutta. Julkisasiamies on päinvastoin sitä mieltä, että vastakkaista päätelmää puoltaa ratkaisevalla tavalla se, että WTO:n jäsenten velvollisuuksien toteamista koskevat mekanismit on näissä tapauksissa käynnistetty, mistä aiheutuu vastaavasti seurauksia siltä osin kuin on kysymys näiden velvollisuuksien yksilöimisestä kyseessä olevassa asiassa ja asian osapuolten velvollisuudesta noudattaa DSB:n päätöksiä, vaikka vain edellä kuvailluissa jäsennellyissä muodoissa.

73.   Minun ei uskoakseni tarvitse lisätä mitään julkisasiamiehen laajaan argumentaatioon, vaan riittää kun totean, että yhdyn siihen. Tähän mennessä esitettyjen näkökohtien perusteella olen nimittäin itsekin sitä mieltä, että oikeuteen perustuvassa yhteisössä on mahdotonta, että DSB:n päätöksiä ei voitaisi käyttää perusteena arvioitaessa yhteisön oikeussääntöjen lainmukaisuutta, joten yhteisöjen tuomioistuimen ei pitäisi oikeudelliselta arvoltaan kyseenalaisilla perusteluilla tukea sitä laillisuusperusteisiin kohdistuvaa ilmeistä loukkausta, joka seuraisi päinvastaisesta ratkaisusta.

d)       Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio

74.   Mielestäni myös yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Biret International vastaan neuvosto myöhemmin antama tuomio, joka avaa nyt puolletun kannan osalta mielenkiintoisia ellei peräti rohkaisevia näköaloja, tukee tätä päätelmää epäsuorasti tai ei ainakaan aseta sille mitään periaatteellista estettä.(51)

75.   Yhteisöjen tuomioistuin nimittäin lopulta hylkäsi Biret’n valituksen sellaisista kyseiseen tapaukseen liittyvistä syistä, joiden voidaan sanoa johtuneen tilanteen väliaikaisuudesta, joten se ei joutunut nimenomaisesti lausumaan DSB:n päätösten oikeusvaikutuksista.(52) On kuitenkin merkittävää, että yhteisöjen tuomioistuin on perustelujen keskeisissä kohdissa arvostellut sitä, että vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta oli pyydetty lausumaan erikseen tästä seikasta, se ei ollut tehnyt niin, vaan se oli sitä vastoin tyytynyt mekaanisesti soveltamaan DSB:n päätöksiin asiassa Portugali vastaan neuvosto WTO:n sääntöjen osalta ilmaistuja periaatteita.

76.   Yhteisöjen tuomioistuimen mielestä tällainen argumentaatio ei nimittäin riittänyt SPS-sopimuksen rikkomista koskevan kanneperusteen hylkäämiseen. Sen mukaan ”ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen piti vastata vielä väitteeseen, jonka mukaan DSB:n 13.2.1998 tekemän päätöksen Euroopan yhteisöön kohdistuvat oikeusvaikutukset olivat sellaiset, että voidaan kyseenalaistaa arvio, jonka mukaan WTO:n määräyksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, ja pitää perusteltuna sitä, että yhteisöjen tuomioistuimet valvovat direktiivien 81/602/ETY, 88/146/ETY ja 96/22/EY laillisuutta näiden määräysten valossa”.(53)

77.   Yhteisöjen tuomioistuin toisin sanoen arvosteli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta nimenomaan siitä, ettei se käsitellyt DSB:n päätösten oikeusvaikutuksia ja kyseessä olleiden yhteisön toimenpiteiden yhteensoveltuvuutta näiden päätösten kanssa itsenäisenä ja erillisenä ongelmana, ja siis siitä, ettei se tarkastellut tätä ongelmaa erikseen.

78.   Vaikka en halua ryhtyä arvailemaan, mitä yhteisöjen tuomioistuin tarkoitti, en voi olla toteamatta, että jos yhteisöjen tuomioistuin olisi ollut sitä mieltä, että WTO:n sääntöjä koskevaa oikeuskäytäntöä on tarkoitus automaattisesti soveltaa DSB:n päätöksiin, ei olisi ollut mitään syytä arvostella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta juuri tällaisesta soveltamisesta. Toisaalta on todettava, että jos nämä kaksi tilannetta eivät ole samanlaisia, kuten tästä arvostelusta ilmenee melko suorasti, on perusteltua olettaa, että eroavaisuuden on väistämättä merkittävä, että DSB:n päätöksille tunnustetaan oikeusvaikutukset, jotka on aikaisemmassa oikeuskäytännössä evätty WTO:n säännöiltä.

e)       Soveltaminen nyt käsiteltävänä olevaan asiaan

79.   Siitä riippumatta, tulkitaanko yhteisöjen tuomioistuimen tarkoitusta tällä tavalla vai ei, nyt käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta on mielestäni tärkeää, että asiassa Biret International vastaan neuvosto annetussa tuomiossa ei ole kuitenkaan hylätty julkisasiamies Alberin kantaa. Kuten olen todennut, katson, että tämä kanta ansaitsee tulla hyväksytyksi, joten ehdotan sitä nyt itse uudestaan tässä vaiheessa ja sovellan sitä käsiteltävänä olevaan asiaan.

80.   Tämä merkitsee erityisesti, että tämän tapauksen osalta on selvitettävä, onko DSB tehnyt päätöksen ja onko se kohtuullinen määräaika, joka päätöksen adressaatille (tässä tapauksessa yhteisölle) on annettu oman lainsäädäntönsä mukauttamiseksi WTO:n sääntöihin, kulunut vaikutuksetta, jolloin DSB:n päätöstä käytetään perusteena kyseessä olevien yhteisön oikeusnormien lainmukaisuutta arvioitaessa, kuten on todettu.

81.   Kuten olen useaan kertaan muistuttanut, 25.9.1997 tehdyssä DSB:n päätöksessä on tässä tapauksessa todettu, että asetuksella N:o 404/93 käyttöön otettu yhteisön järjestelmä on WTO:n sääntöjen vastainen, ja annettu yhteisölle 15 kuukauden ja yhden viikon pituinen määräaika(54) (joka päättyi 1.1.1999) päätöksen täytäntöönpanemiseksi. Tämän määräajan kuluessa neuvosto on muuttanut asetusta N:o 404/93 asetuksella N:o 1637/98 ja komissio on puolestaan säätänyt yksityiskohtaisiin soveltamissääntöihin tämän johdosta tehtävistä muutoksista asetuksessa N:o 2362/98 ja joukossa myöhempiä asetuksia. Ecuador on kuitenkin riitauttanut WTO:ssa sen, että nämä toimenpiteet soveltuisivat turvaamaan DSB:n päätöksen noudattamisen, ja se on vaatinut, että myös uusi banaanien tuontia koskeva järjestelmä on saatettava paneelin tutkittavaksi. Näin vireille tullut menettely on saatettu päätökseen 6.5.1999 tehdyllä DSB:n päätöksellä, jossa on todellakin todettu, että yhteisön lainsäädäntö on edelleen WTO:n sääntöjen vastainen.

82.   Edellä todetusta ilmenee siis selvästi, että yhteisölle annetun määräajan päättyessä banaanien tuontia koskeva järjestelmä ei muutoksista huolimatta ollut vieläkään niiden WTO:n sääntöjen mukainen, jotka oli tässä tapauksessa yksilöity DSB:n ensimmäisessä päätöksessä. Edellä todettu huomioon ottaen tästä seuraa, että kaikkia kyseessä olevia asetuksia on pidettävä lainvastaisina.

83.   Tämän vuoksi ehdotan edellä esitetyn perusteella, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa ensimmäiseen, kolmanteen ja neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen, sellaisina kuin ne ovat uudelleen muotoiltuina, siten, että asetukseen N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, ja sen soveltamiseksi annettuihin asetuksiin perustuva banaanien tuontia koskeva yhteisön järjestelmä on pätemätön, koska se on WTO:n sääntöjen vastainen, siten kuin DSB on todennut 25.9.1997 ja vahvistanut 6.5.1999.

4.      ”Erityistilanteiden” mahdollinen olemassaolo. ”Erityistä velvoitetta koskeva poikkeus”

a)       Alustava huomautus

84.   Siltä varalta, ettei yhteisöjen tuomioistuin yhdy tähän päätelmään, on vielä arvioitava, onko käsiteltävänä olevassa asiassa sen erityispiirteiden vuoksi sellaisia näkökohtia, jotka saavat kyseenalaistamaan kyseessä olevien yhteisön oikeussääntöjen lainmukaisuuden joltakin toiselta kannalta.

85.   Voidaan nimittäin toissijaisesti tarkastella sellaista olettamaa, että näiden erityispiirteiden vuoksi kyseessä voi nyt olla jompikumpi niistä kahdesta erityistilanteesta, joissa on yhteisöjen tuomioistuimen mukaan mahdollista yleissäännöstä poiketen arvioida yhteisön toimenpiteiden lainmukaisuutta Gattin/WTO:n sääntöihin nähden. Kuten edellä on muistutettu (ks. 40 kohta), tällainen erityistilanne on – asiassa Portugali vastaan neuvosto annetun tuomion sanamuotoa lainaten – olemassa, ”jos yhteisön tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite [jäljempänä erityistä velvoitetta koskeva poikkeus] taikka jos kyseisessä yhteisön toimenpiteessä nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin”.(55)

86.   Tarkemmin sanottuna on siis pohdittava, voisiko banaanien tuontia koskeva yhteisön järjestelmä, jonka pätevyyteen yhteisöjen tuomioistuinta on nyt pyydetty ottamaan kantaa, kuulua ensin mainitun poikkeuksen soveltamisalaan sen perusteella, että siinä on kyse nimenomaan erityisen velvoitteen täytäntöönpanosta.

b)       Aikaisempi oikeuskäytäntö

87.   Ennen kuin tätä kysymystä ryhdytään tarkastelemaan perusteellisemmin, on mielestäni syytä muistuttaa siitä, miten yhteisöjen tuomioistuin on määritellyt tämän poikkeuksen ääriviivat, ja tarkastella asiassa Nakajima vastaan neuvosto annetusta tuomiosta alkanutta oikeuskäytännön linjaa.

88.   Tuossa asiassa yhteisöjen tuomioistuinta oli pyydetty lausumaan polkumyynnillä tai vientituella muista kuin Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 11 päivänä heinäkuuta 1988 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2423/88(56) (jäljempänä asetus N:o 2423/88) lainmukaisuudesta. Kantajan mukaan erästä asetuksen säännöstä ei voitu soveltaa, koska se oli vuoden 1947 Gatt-järjestelmän yhteydessä hyväksytyn polkumyyntikoodin(57) vastainen.

89.   Yhteisöjen tuomioistuin on antamassaan tuomiossa pitänyt lähtökohtana, että polkumyyntikoodin määräykset sitovat yhteisöä Gattin määräysten tavoin, ja todennut olevansa toimivaltainen arvioimaan kantajan esittämiä moitteita, koska ”[edellä mainitun asetuksen] johdanto-osan toisen ja kolmannen perustelukappaleen mukaan kyseinen asetus annettiin olemassa olevien kansainvälisten velvoitteiden – – mukaisesti – – . Näin ollen uusi perusasetus, jonka lainmukaisuuden kantaja on asettanut kyseenalaiseksi, on annettu yhteisön kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi; yhteisön on näin ollen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan varmistettava, että yleissopimuksen määräyksiä ja sen täytäntöönpanotoimenpiteitä noudatetaan”.(58)

90.   Yhteisöjen tuomioistuin on myöhemmin vahvistanut saman periaatteen asiassa Italia vastaan neuvosto 12.11.1998 antamassaan tuomiossa,(59) jossa se tutki riisin tuontia koskevista tariffikiintiöistä annetun yhteisön asetuksen(60) eräiden artiklojen lainmukaisuutta; asetus oli annettu yhteisön, Australian ja Thaimaan Gattin XXIV artiklan 6 kohdan mukaisesti käymien neuvottelujen seurauksena tehtyjen sopimusten täytäntöönpanemiseksi siinä tarkoituksessa, että yhteisö sopisi näiden maiden kanssa tietyistä toimenpiteistä, jotka olivat tarpeen sen vuoksi, että Itävalta, Suomi ja Ruotsi olivat liittyneet yhteisöön.

91.   Tässä tapauksessa riitautetun asetuksen johdanto-osassa oli nimenomaisia viittauksia siihen, että tuontikiintiöiden avaamisesta oli päätetty edellä mainitun Gattin artiklan mukaisesti käydyissä neuvotteluissa (ensimmäinen perustelukappale), minkä lisäksi siinä todettiin, että neuvosto tunnustaa ”kansainvälisistä sopimuksista johtuvat velvoitteensa” (kahdeksas perustelukappale).

92.   Antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on neuvoston päinvastaisen kannan hylkäämällä todennut, että ”kun yhteisö on tarkoittanut panna täytäntöön GATT-sopimuksen perusteella hyväksytyn erityisvelvoitteen – – , yhteisöjen tuomioistuimen on valvottava säädöksen lainmukaisuutta kyseisten määräysten kannalta”. Esillä olleessa tapauksessa oli nimittäin katsottava, että antaessaan kyseisen asetuksen edellä mainittujen sopimusten perusteella ”yhteisö o[li] tarkoittanut panna täytäntöön GATT-sopimuksen yhteydessä hyväksytyn erityisvelvoitteen”, minkä seurauksena yhteisöjen tuomioistuimen oli ”valvottava asetuksen lainmukaisuutta niiden GATT-sopimuksen määräyksien kannalta, joita kantaja väitti rikotun”.(61)

c)       Asiassa OGT Fruchthandelsgesellschaft annettu määräys

93.   Yhteisöjen tuomioistuin on asiassa OGT Fruchthandelsgesellschaft äskettäin antamassaan määräyksessä(62) sitä vastoin katsonut, ettei juuri edellä mainittuja edellytyksiä ollut olemassa; yhteisöjen tuomioistuin, jota oli ennakkoratkaisumenettelyssä pyydetty tutkimaan sen saman banaanien tuontia yhteisöön koskevan järjestelmän pätevyyttä, josta on kysymys nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, ei tässä määräyksessä pelkästään jättänyt huomiotta sitä, että DSB oli tehnyt tätä alaa koskevan päätöksen, vaan se lisäksi katsoi, ettei erityistä velvoitetta koskevaa poikkeusta, jota juuri nyt tarkastellaan, voitu soveltaa.

94.   Muistutan, että tässä tapauksessa kolmansista maista peräisin olevien banaanien perinteinen maahantuoja oli riitauttanut sen, että Saksan tulliviranomaiset olivat asetuksen N:o 404/93, sellaisena kuin se oli muutettuna, 18 artiklan mukaisesti määränneet tulleja Ecuadorista peräisin olevien banaanien tuonnille. Muistutettuaan, että DSB oli todennut yhteisön uuden järjestelmän WTO:n sääntöjen vastaiseksi, asiaa käsitellyt kansallinen tuomioistuin tiedusteli yhteisöjen tuomioistuimelta, luotiinko Gattin I ja XIII artiklalla yksityisille oikeuksia, joihin he voivat välittömästi vedota tuomioistuimessa estääkseen asetuksen N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, 18 artiklan soveltamisen.

95.   Koska yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että vastaus tähän kysymykseen oli selkeästi johdettavissa asiassa Portugali vastaan neuvosto annetusta tuomiosta ilmenevästä oikeuskäytännöstä, se päätti työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ettei se vastaa tuomiolla vaan perustellulla määräyksellä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi erityisesti yhtäältä, ettei kyseessä olleessa asiassa ollut syitä poiketa tästä oikeuskäytännöstä, ja toisaalta, etteivät sen käsiteltäväksi saatetun asian olosuhteet täyttäneet minkään sellaisen ”erityistilanteen” tunnusmerkistöä, joita tarkoitetaan asiassa Portugali vastaan neuvosto annetussa tuomiossa ja joihin pääasian kantaja oli vedonnut. Yhteisöjen tuomioistuin tyytyi tältä osin – tosiaankin melko vastaansanomattomasti – toteamaan, että ”asetuksella N:o 404/93 toteutetun ja sittemmin muutetun banaanialan yhteisen markkinajärjestelyn tarkoituksena ei ole turvata tietyn GATTin puitteissa syntyneen velvoitteen täytäntöönpanoa yhteisön oikeusjärjestyksessä, eikä siinä myöskään nimenomaisesti viitata GATT-sopimuksen yksittäisiin määräyksiin”.(63)

d)       Kriittiset huomautukset

96.   Kysymyksen perusteellisemman tarkastelun jälkeen minun on todettava, että en yhdy yhteisöjen tuomioistuimen tähän vastaukseen.(64) Olen nimittäin sitä mieltä, että asian erityispiirteet olisivat ansainneet yhtäältä juuri niitä koskevan analyysin sen sijaan, että viitattiin mekaanisesti oikeuskäytäntöön, joka on kehitetty erilaisessa asiayhteydessä (jossa ei ollut olemassa DSB:n päätöksiä), ja toisaalta, että yhteisön lainsäätäjän kansainvälisten velvoitteidensa noudattamisen osalta tässä tapauksessa osoittamia aikomuksia ja reaktioita olisi tarkasteltu perusteellisemmin.

97.   Ensimmäisen näkökohdan osalta arviotani tukee myös se, että – kuten edellä on muistutettu – asiassa Biret International vastaan neuvosto myöhemmin annetussa tuomiossa on reagoitu aivan eri tavalla yritykseen ehdottaa asiassa Portugali vastaan neuvosto annetun tuomion mukaisen oikeuskäytännön automaattista soveltamista DSB:n päätöksiin (ks. edellä 74 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

98.   Myös siltä osin kuin on kysymys niin sanottua erityistä velvoitetta koskevan poikkeuksen soveltamisedellytysten olemassaolosta katson, että banaanien tuontia koskevaan yhteisön järjestelmään tehtyjen muutosten sanamuodon ja muutosten tekemiseen liittyvien yksityiskohtien olisi kyseisessä asiassa pitänyt johtaa siihen, ettei yhteisöjen tuomioistuin ratkaise viimeksi mainittua asiaa eri tavalla kuin edellä mainittuja aikaisempia tapauksia (ks. edellä 87 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Useat seikat nimittäin viittasivat tähän suuntaan, ja ne olisivat voineet oikeuttaa katsomaan, että yhteisön lainsäätäjän tarkoituksena oli uuden järjestelmän hyväksymisellä ”panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite”.

99.   Muistutan ennen kaikkea, että tätä järjestelmää muutettiin sen määräajan päättyessä, joka yhteisölle oli annettu nimenomaan 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen täytäntöönpanemiseksi. On sitä paitsi erittäin merkittävää, että asetusta N:o 1637/98 sovelletaan sen 2 artiklan mukaan 1.1.1999 lukien eli juuri siitä päivästä lukien, jona se 15 kuukauden ja yhden viikon määräaika, jonka DSB oli antanut yhteisölle päätöksen täytäntöönpanemiseksi, päättyi.(65) Totean vielä, että sen mukaan, mitä asiaa koskevasta välimiehen päätöksestä ilmenee, yhteisön menettelyn aikana esittämä toteamus nimenomaan osoitti, että yhteisö tarvitsi kohtuullisen määräajan ”pannakseen täytäntöön kaikki suositukset ja päätökset”, jotka DSB oli hyväksynyt.(66)

100. Kyseessä olevissa yhteisön säädöksissä itsessään on lisäksi viittauksia, jotka ovat vielä yksiselitteisempiä kuin ne, jotka edellä tarkastelluissa aikaisemmissa oikeustapauksissa (ks. esim. 91 kohdassa lainatut toteamukset) saivat yhteisöjen tuomioistuimen päättelemään, että yhteisön toimielinten oli tarkoitus panna velvoitteet täytäntöön. Kuten myös Van Parys muistuttaa, erityisesti asetuksen N:o 1637/98 toisessa perustelukappaleessa todetaan selvästi, että ”olisi noudatettava yhteisön [WTO:n] yhteydessä tekemiä kansainvälisiä sitoumuksia”. Samassa asetuksessa muutetaan asetuksen N:o 404/93 20 artiklaa lisäämällä siihen muun muassa säännös, jonka mukaan komissio toteuttaa ”niiden velvoitteiden noudattamisen edellyttämät toimenpiteet, jotka johtuvat yhteisön toimesta perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisesti tehdyistä sopimuksista” (e alakohta).

101. Lopuksi voisin muistuttaa samoin kuin Van Parys on tehnyt istunnossa, että komission jäsen Brittan on nimenomaisesti todennut parlamentin kysymykseen vastatessaan, että asetuksen N:o 1637/98 ja asetuksen N:o 2362/98 antamisella ”yhteisö pani Maailman kauppajärjestön (WTO) riitojenratkaisuelimen banaanikiistassa 25. syyskuuta 1997 antamat suositukset täytäntöön toteuttamalla tarvittavat toimenpiteet yhteisön banaanijärjestelyn yhdenmukaistamiseksi WTO:n sääntöjen kanssa”.(67)

102. Sen enempää yhteisön WTO:ssa esittämillä toteamuksilla (ks. edellä 99 kohta) kuin komission jäsenen Brittanin vastauksella ei kylläkään ole yksinään ratkaisevaa merkitystä määritettäessä, onko kyseessä olevalla yhteisön lainsäädännöllä tarkoitettu panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksytty ”erityinen velvoite”. Mielestäni nämä ovat kuitenkin selvä osoitus siitä, mihin jo tosiseikkojen tapahtumaketjussa ilmenevä seuraussuhde ja edellä esiin tuodut säännökset selvästi viittaavat, eli siitä, että yhteisön lainsäätäjä pyrki banaanien tuontia koskevaan järjestelmään tekemillään muutoksilla nimenomaan mukauttamaan tämän järjestelmän WTO:n sääntöihin, sellaisina kuin näitä oli tulkittu DSB:n päätöksessä.

103. Sillä, että yhteisön tarkoitus on ilmaistu ainoastaan neuvoston asetuksessa mutta ei sen lisäksi komission asetuksissa, ei mielestäni ole ratkaisevaa merkitystä tässä yhteydessä, koska on ilmeistä, että ratkaiseva vaikutus on tältä osin kyseessä olevan yhteisön järjestelmän perustana olevalla säädöksellä ja sillä seikalla, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”komissiolla on erityisesti maatalousalalla toimivalta antaa kaikki perussäädöksen täytäntöönpanon kannalta välttämättömät tai hyödylliset soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt sillä edellytyksellä, että ne eivät ole ristiriidassa perussäädöksen tai soveltamista koskevien neuvoston säädösten kanssa”.(68)

104. Totean joka tapauksessa, että valtuuttaessaan komission antamaan kyseisen järjestelmän soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt neuvosto on korostanut, että näiden sääntöjen piti mahdollistaa ”niiden velvoitteiden noudattami[nen] – – , jotka johtuvat yhteisön toimesta perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisesti tehdyistä sopimuksista”.(69)

e)       Päätelmät

105. Tähän mennessä todetun perusteella voidaan siis päätellä, että kun yhteisön lainsäätäjä muutti banaanien tuontia koskevaa järjestelmää nyt tarkasteltavana olevalla tavalla, sen tarkoituksena oli panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite.

106. Tämän perusteella katson, että edellytykset, joiden on yhteisöjen tuomioistuimen mukaan täytyttävä, jotta tämän järjestelmän lainmukaisuutta voitaisiin arvioida sen kannalta, onko järjestelmä WTO:n sääntöjen mukainen, olivat täyttyneet asiassa OGT Fruchthandelsgesellschaft ja että ne ennen kaikkea täyttyvät nyt esillä olevassa asiassa. Koska 6.5.1999 tehdyssä DSB:n päätöksessä on katsottu, että järjestelmä ei ole WTO:n sääntöjen mukainen, yhteisöjen tuomioistuimen on siltä edellytetyssä arvioinnissa väistämättä päädyttävä kieltävään tulokseen, eli säädökset, joihin kyseessä oleva järjestelmä perustuu, on todettava pätemättömiksi.

107. Edellä todetun perusteella ehdotan näin ollen – edelleen toissijaisesti – , että yhteisöjen tuomioistuin vastaa ensimmäiseen, kolmanteen ja neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen, sellaisina kuin ne ovat uudelleen muotoiltuina, että asetukseen N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, ja sen soveltamiseksi annettuihin asetuksiin perustuvalla banaanien tuontia koskevalla yhteisön järjestelmällä on tarkoitettu panna täytäntöön erityinen velvoite, jonka yhteisö on hyväksynyt WTO:n yhteydessä. Kuten 6.5.1999 tehdyssä DSB:n päätöksessä on todettu, järjestelmällä ei kuitenkaan ole poistettu 25.9.1997 tehdyssä DSB:n päätöksessä todettua ristiriitaa WTO:n sääntöjen kanssa, joten järjestelmä on pätemätön siltä osin kuin tällainen ristiriita on edelleen olemassa.

B       Toinen ennakkoratkaisukysymys

108. Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy pääasiallisesti, rikotaanko banaanien tuontia koskevalla yhteisön järjestelmällä ETY:n ja Andien sopimukseen kuuluvien maiden välisen sopimuksen 4 artiklaa, jonka mukaan sopimuspuolet myöntävät toisilleen Gattin I artiklan mukaisen suosituimmuuskohtelun (ks. edellä 5 kohta).

109. Huomautan kuitenkin, että tarkemmin katsottuna ei ole mitään syytä esittää tätä kysymystä erikseen, koska siinä mainitussa määräyksessä – kuten pian todetaan – ei lisätä mitään niihin velvoitteisiin, joita sopimuspuolilla jo on WTO:n/Gattin sääntöjen perusteella. Tämän kysymyksen osalta pätevät siis ne samat ratkaisut, joita yhteisöjen tuomioistuin päättää esittää tähän mennessä tarkasteltuihin kysymyksiin, koska siitä riippumatta, hyväksytäänkö kanta, jonka mukaan kyseessä oleva yhteisön järjestelmä on lainvastainen sen vuoksi, että se on ristiriidassa näiden sääntöjen kanssa, ei ole mitään tarvetta kohdistaa toistamiseen samaa yksityiskohtaista tarkastelua ETY:n ja Andien sopimukseen kuuluvien maiden väliseen sopimukseen, joka ei poikkea näistä säännöistä.

110. Tältä osin muistutan komission tavoin, että kyseisen sopimuksen 4 artikla on otettu siihen sen mahdollistamiseksi, että myös niihin Andien sopimukseen kuuluviin maihin, jotka eivät allekirjoitusajankohtana vielä olleet Gatt-järjestelmän jäseniä, voitiin soveltaa suosituimmuuskohtelua. Artiklalla on siis vain laajennettu Gatt-järjestelmän henkilöllistä soveltamisalaa muuttamatta siitä johtuvien velvoitteiden ulottuvuutta tai luonnetta.

111. Kuten komissio ja neuvosto tähdentävät, sopimuspuolet eivät nimittäin ole millään tavalla tarkoittaneet sopia ETY:n ja Andien sopimukseen kuuluvien maiden välisellä sopimuksella uusista velvoitteista niihin nähden, joista on määrätty Gattissa. Sopimuksen johdanto-osassa sopimuspuolet päinvastoin toteavat nimenomaisesti olevansa ”vakuuttuneita GATT:n periaatteiden – – merkityksestä”, ja 4 artiklassa ne vahvistavat uudelleen ”tahtonsa noudattaa kauppasuhteissaan tätä sopimusta”.

112. Näistä syistä katson, että tätä määräystä ei voida käyttää itsenäisenä perusteena yhteisön toimenpiteiden lainmukaisuuden arvioinnissa ja että sen osalta pätevät siten ne ratkaisut, joita yhteisöjen tuomioistuin päättää esittää edellä tarkasteltuihin kysymyksiin.

IV     Ratkaisuehdotus

Edellä esitetyn perusteella ehdotan näin ollen, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Raad van Statelle seuraavasti:

1)      Banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä 13 päivänä helmikuuta 1993 annettuun neuvoston asetukseen (ETY) N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla asetuksella (EY) N:o 1637/98, ja sen soveltamiseksi annettuihin asetuksiin perustuva banaanien tuontia koskeva yhteisön järjestelmä on pätemätön, koska se on WTO:n sääntöjen vastainen, siten kuin DSB on todennut 25.9.1997 ja vahvistanut 6.5.1999.

Toissijaisesti:

Banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä 13 päivänä helmikuuta 1993 annettuun neuvoston asetukseen (ETY) N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla asetuksella (EY) N:o 1637/98, ja sen soveltamiseksi annettuihin asetuksiin perustuvalla banaanien tuontia koskevalla yhteisön järjestelmällä on tarkoitettu panna täytäntöön erityinen velvoite, jonka yhteisö on hyväksynyt WTO:n yhteydessä. Kuten 6.5.1999 tehdyssä DSB:n päätöksessä on todettu, järjestelmällä ei kuitenkaan ole poistettu 25.9.1997 tehdyssä DSB:n päätöksessä todettua ristiriitaa WTO:n sääntöjen kanssa, joten järjestelmä on pätemätön siltä osin kuin tällainen ristiriita on edelleen olemassa.

2)      Samat ratkaisut pätevät myös siltä osin kuin on kysymys siitä, onko tämä järjestelmä ETY:n ja Andien sopimukseen kuuluvien maiden välisen sopimuksen 4 artiklan mukainen.

1 – Alkuperäinen kieli: italia.

2 – EYVL L 336, s. 1.

3 – Epävirallinen käännös.

4 –      Epävirallinen käännös.

5 – Nämä ovat Bolivian tasavalta, Kolumbian tasavalta, Ecuadorin tasavalta, Perun tasavalta ja Venezuelan tasavalta.

6 – EYVL 127, s. 10. Sopimuksen teksti s. 11 ja sitä seuraavat sivut.

7 – Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liite 2 (EYVL L 336, s. 234).

8 – EYVL L 47, s. 1.

9 – Raportti WT/DS27/AB/R, European Communities – Regime for the Importation, Sale and Distribution of Bananas, 9.9.1997; raporttiin voi tutustua WTO:n kotisivulla osoitteessa .

10 – EYVL L 210, s. 28.

11 –      Liitteessä olevassa luettelossa mainitaan 12 perinteisiä AKT-banaaneita toimittavaa maata, joille on varattu vuotuinen 857 700 tonnin kiintiö ilman, että kullekin maalle olisi osoitettu omaa enimmäismäärää.

12 – EYVL L 293, s. 32.

13 – EYVL L 349, s. 32.

14 – EYVL L 11, s. 16.

15 – EYVL L 75, s. 18.

16 – Raportti WT/DS27/RW/ECU, European Communities – Regime for the Importation, Sale and Distribution of Bananas, 12.4.1999; raporttiin voi tutustua WTO:n kotisivulla osoitteessa .

17 – EYVL L 31, s. 2.

18 – Asia C‑149/96, Portugali v. neuvosto, tuomio 23.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑8395).

19 – Yhteisymmärryspöytäkirjojen tekemisestä Euroopan yhteisön ja Pakistanin islamilaisen tasavallan sekä Intian tasavallan välillä sopimusten tekemisestä tekstiilituotteiden markkinoille pääsystä 26 päivänä helmikuuta 1996 tehty neuvoston päätös 96/386/EY (EYVL L 153, s. 47).

20 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 34 kohta. Ks. lisäksi asia 104/81, Kupferberg, tuomio 26.10.1982 (Kok. 1982, s. 3641, Kok. Ep. VI, s. 555, 17 kohta).

21 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 35 kohta.

22 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 41 kohta.

23 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 36 kohta.

24 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 37 kohta (kursivointi tässä).

25 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 40 kohta (kursivointi tässä).

26 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 42 kohta.

27 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 43 kohta.

28 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 45 ja 46 kohta.

29 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 47 kohta.

30 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 49 kohta. Yhteisöjen tuomioistuin on ensimmäisen kerran maininnut nämä kaksi ”poikkeusta” asiassa C‑69/89, Nakajima v. neuvosto, 7.5.1991 antamassaan tuomiossa (Kok. 1991, s. I‑2069, Kok. Ep. XI, s. I‑161, 31 kohta) ja asiassa 70/87, Fediol v. komissio, 22.6.1989 antamassaan tuomiossa (Kok. 1989, s. 1781, Kok. Ep. X, s. 79, 19–22 kohta).

31 – Muistutan, että myös julkisasiamies Saggio on tuossa asiassa esittämässään ratkaisuehdotuksessa päätynyt laajan analyysin jälkeen tähän käsitykseen. Julkisasiamies Saggio on nimittäin katsonut, että koska WTO:n säännöt ”ovat kansainvälisiä sopimuksia, ne sitovat kaikkia toimielimiä (– – [EY 300 artiklan 7 kohdan] perusteella) ja ovat siis yhteisön oikeuden oikeuslähteitä, mikä merkitsee ensinnäkin sitä, että yhteisöjen tuomioistuimen on varmistettava, että – – yhteisön toimielimet – – noudattavat niitä” (20 kohta), etenkin kun ”useat [WTO‑]sopimusten määräykset sisältävät ehdottomia velvoitteita ja kieltoja, joista aiheutuu sopimuspuolille täsmällisiä sitoumuksia niiden keskinäisissä suhteissa” (19 kohta). Hälventääkseen pelkoja, joita tämä päätelmä saattoi aiheuttaa yhteisön etujen kannalta, julkisasiamies erotti kysymyksen, joka koskee WTO:n sääntöjen oikeusvaikutuksia yhteisön oikeusjärjestyksessä, siitä kysymyksestä, ovatko nämä säännöt välittömästi sovellettavissa, ja siis siitä kysymyksestä, ovatko ne omiaan antamaan ”yksityisille oikeussubjekteille kanneoikeu[den]”. Julkisasiamies nimittäin katsoi, ettei se, että WTO:n säännöille tunnustetaan nämä vaikutukset, väistämättä merkitse, että yksityiset oikeussubjektit voivat vedota niihin tuomioistuimissa. ”Jotta tällainen vaikutus syntyisi – – , edellytetään, että sopimuksen yleisestä asiayhteydestä ilmenee, että yksityiset oikeussubjektit voivat vedota sen määräyksiin tuomioistuimissa.” Tästä seuraa, että ”vaikka sopimuksen määräys ei ehkä ole välittömästi sovellettava, ei silti ole perusteltua katsoa, että se ei sido yhteisön toimielimiä ja että sitä ei näin ollen voida (yhteisössä) käyttää perusteena arvioitaessa yhteisön toimenpiteen lainmukaisuutta” (18 kohta).

32 – Asia C‑377/98, Alankomaat v. parlamentti ja neuvosto, tuomio 9.10.2001 (Kok. 2001, s. I‑7079).

33 – EYVL L 213, s. 13.

34 – Biologista monimuotoisuutta koskeva, Rio de Janeirossa 5.6.1992 allekirjoitettu yleissopimus, joka on hyväksytty Euroopan yhteisön puolesta 25.10.1993 tehdyllä neuvoston päätöksellä 93/626/ETY (EYVL L 309, s. 1).

35 – Tuomion 52–54 kohta (kursivointi tässä).

36 – Muistutan, että samaa linjaa noudattaa myös asiassa C‑307/99, OGT Fruchthandelsgesellschaft, 2.5.2001 annettu määräys (Kok. 2001, s. I‑3159). Tätä tarkastellaan kuitenkin laajemmin vasta jäljempänä.

37 – DSU:n 3 artiklan 5 kohdan mukaan ”kaikkien niiden ratkaisujen, jotka virallisesti tulevat esille [WTO-]sopimusten neuvotteluja ja riitojen ratkaisua koskevien määräysten perusteella, – – , tulee olla yhdenmukaisia näiden sopimusten kanssa, eivätkä ne saa mitätöidä tai loukata yhdenkään jäsenen noihin sopimuksiin perustuvia etuja tai vaikeuttaa näiden sopimusten tavoitteiden toteutumista” (kursivointi tässä).

38 – Asiassa C‑93/02 P, Biret International v. neuvosto, 15.5.2003 esitetty ratkaisuehdotus (tuomio 30.9.2003, Kok. 2003, s. I‑10497, ratkaisuehdotuksen 81 kohta).

39 – Em. asia Biret International v. neuvosto. Sama tilanne oli kyseessä myös asiassa C‑94/02 P, Biret et Cie v. neuvosto, jossa yhteisöjen tuomioistuin antoi tuomion samana päivänä. Jäljempänä viittaan vain asiassa Biret International v. neuvosto annettuun tuomioon.

40 – EYVL 1994, L 336, s. 40.

41 – Tiettyjen hormonaalista ja kaikkien tyreostaattista vaikutusta omaavien aineiden kieltämisestä 31 päivänä heinäkuuta 1981 annettu neuvoston direktiivi 81/602/ETY (EYVL L 222, s. 32) sekä tiettyjen hormonaalista vaikutusta omaavien aineiden käytön kieltämisestä kotieläintuotannossa 7 päivänä maaliskuuta 1988 annettu neuvoston direktiivi 88/146/ETY (EYVL L 70, s. 16).

42 – Tiettyjen hormonaalista tai tyrostaattista vaikutusta omaavien aineiden ja beta-agonistien käytön kieltämisestä kotieläintuotannossa ja direktiivien 81/602/ETY, 88/146/ETY ja 88/299/ETY kumoamisesta 29 päivänä huhtikuuta 1996 annettu neuvoston direktiivi 96/22/EY (EYVL L 125, s. 3).

43 – Ks. valituselimen 16.1.1998 antama ja DSB:n 13.2.1998 hyväksymä raportti WT/DS26/AB/R, WT/DS48/AB/R, European Communities – Measures Concerning Meat and Meat Products, johon voi tutustua osoitteessa .

44 – Asia T‑174/00, Biret International v. neuvosto, tuomio 11.1.2002 (Kok. 2002, s. II‑17, 67 kohta).

45 – Edellisessä alaviitteessä mainittu asia, tuomion 61 kohta.

46 – Em. asia Biret International v. neuvosto, ratkaisuehdotuksen 86 kohta.

47 – Em. asia Biret International v. neuvosto, ratkaisuehdotuksen 85–88 kohta.

48 – Em. asia Kupferberg, tuomion 18 kohta.

49 – Em. asia Biret International v. neuvosto, ratkaisuehdotuksen 97–102 kohta (suora lainaus on kohdasta 102).

50 – Ratkaisuehdotuksen 103 kohta. Tässä tapauksessa julkiasiamies saattoi tämän päätelmän perusteella ehdottaa, että Biret’n yhteisöä vastaan nostama vahingonkorvauskanne otetaan tutkittavaksi juuri sen vuoksi, että yhteisön toiminta on lainvastaista, koska sillä rikotaan WTO:n oikeutta.

51 – Näin se oli sitä paitsi tehnyt jossain määrin myös asiassa C‑104/97 P, Atlanta ym. v. komissio ja neuvosto, 14.10.1999 annetussa tuomiossa (Kok. 1999, s. I‑6983, erityisesti 19–22 kohta). Asiassa OGT Fruchthandelsgesellschaft annettu määräys, jota tarkastellaan laajemmin jäljempänä (ks. 93 kohta ja sitä seuraavat kohdat), viittaa sitä vastoin täysin vastakkaiseen suuntaan.

52 – Yhteisöjen tuomioistuin nimittäin totesi, että koska yhteisö oli WTO:ssa ilmoittanut, että se haluaa noudattaa velvollisuuksiaan, ja pyytänyt, että se saisi tätä varten kohtuullisen määräajan DSU:n 21 artiklan 3 kohdan mukaisesti, sille oli myönnetty 15 kuukauden määräaika, joka päättyi 13.5.1999. Yhteisöjen tuomioistuin päätteli tämän perusteella, että ”missään tapauksessa yhteisöjen tuomioistuimet eivät voi 13.5.1999 edeltävältä ajalta valvoa kyseessä olevien yhteisön toimien laillisuutta – – , sillä muuten ei olisi vaikutusta sillä, että on myönnetty [kyseinen] määräaika – – ” (62 kohta; kursivointi tässä).

53 – Tuomion 57 kohta (kursivointi tässä).

54 – Ks. välimiehen 23.12.1997 tekemä ja DSB:n 7.1.1998 hyväksymä päätös WT/DS27/15, European Communities – Regime for the Importation, Sale and Distribution of Bananas, 12 kohta; päätökseen voi tutustua WTO:n kotisivulla osoitteessa .

55 – Em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 49 kohta. Ks. lisäksi em. asia Nakajima v. neuvosto, tuomion 31 kohta.

56 – EYVL L 209, s. 1.

57 – Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 6 artiklan soveltamisesta tehty sopimus, joka on yhteisön puolesta hyväksytty vuosien 1973–1979 kauppaneuvotteluista johtuvien monenvälisten sopimusten tekemisestä 10 päivänä joulukuuta 1979 tehdyllä neuvoston päätöksellä 80/271/ETY (EYVL L 71, s. 1). Muistutan, että asetuksen N:o 2423/88 toisen perustelukappaleen mukaan yhteisön polkumyynnin vastaiset säännökset ”otettiin käyttöön olemassa olevien kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti ja erityisesti niiden velvoitteiden mukaisesti, jotka johtuvat [Gattin] 6 artiklasta, [polkumyyntikoodista] sekä [Gattin] 6, 16 ja 23 artiklan tulkinnasta ja soveltamisesta tehdystä sopimuksesta (vientitukea ja tasoitusmaksuja koskeva koodi)”. Asetuksen kolmannessa perustelukappaleessa todetaan vielä, että ”sovellettaessa näitä sääntöjä on olennaista sellaisten oikeuksien ja velvoitteiden tasapainon säilyttämiseksi, jotka näillä sopimuksilla on tarkoitus toteuttaa, että yhteisö ottaa huomioon pääasiallisten kauppakumppaniensa tulkinnan näistä säännöistä, sellaisena kuin se ilmenee lainsäädännössä tai vakiintuneessa käytännössä”.

58 – Em. asia Nakajima v. neuvosto, tuomion 29–31 kohta.

59 – Asia C‑352/96 (Kok. 1998, s. I‑6937).

60 – Riisin ja rikkoutuneiden riisinjyvien tuontia koskevien tiettyjen tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista 24 päivänä heinäkuuta 1996 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1522/96 (EYVL L 190, s. 1).

61 – Em. asia Italia v. neuvosto, tuomion 19–21 kohta.

62 – Asia C‑307/99, OGT Fruchthandelsgesellschaft, määräys 2.5.2001 (Kok. 2001, s. I‑3159).

63 – Edellisessä alaviitteessä mainittu asia, määräyksen 28 kohta.

64 – Myös suuressa osassa oikeuskirjallisuutta on suhtauduttu melko kriittisesti tähän vastaukseen. Ks. mm. Peers, S., ”WTO dispute settlement and Community law”, European Law Review, 2001, s. 605 ja sitä seuraavat sivut (”If the 1998 Regulations are not an example of the Community’s intention to implement a WTO obligation, it is hard to see what is”) (s. 615) ja Eeckhout, P., ”Judicial Enforcement of WTO Law in the European Union”, Journal of International Economic Law, 2002, s. 91 ja sitä seuraavat sivut (”That statement, with respect, is difficult to understand and accept”) (s. 107).

65 – Ks. välimiehen 23.12.1997 tekemä ja DSB:n 7.1.1998 hyväksymä päätös WT/DS27/15, European Communities – Regime for the Importation, Sale and Distribution of Bananas, 12 kohta; päätökseen voi tutustua WTO:n kotisivulla osoitteessa .

66 – Edellisessä alaviitteessä mainittu päätös, 12 kohta (kursivointi tässä).

67 – Yvonne Sandberg‑Friesin komissiolle esittämä kirjallinen kysymys N:o 4069/98. Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisen kauppakiistan seuraukset (EYVL 1999, C 182, s. 137).

68 – Asia C‑317/99, Kloosterboer Rotterdam, tuomio 13.12.2001 (Kok. 2001, s. I‑9863, 28 kohta); ks. lisäksi yhdistetyt asiat C‑9/95, C‑23/95 ja C‑156/95, Belgia ja Saksa v. komissio, tuomio 4.2.1997 (Kok. 1997, s. I‑645, 37 kohta) ja asia C‑48/98, Söhl & Söhlke, tuomio 11.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑7877, 36 kohta).

69 – Asetuksen N:o 404/93, sellaisena kuin se on muutettuna, 20 artiklan e alakohta.

Full & Egal Universal Law Academy