Asia C-235/02
Rikosoikeudenkäynti
vastaan
Marco Antonio Saettia ja Andrea Frediania
(Giudice per le indagini preliminari, Tribunale di Gelan esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
«Työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohta – Direktiivit 75/442/ETY ja 91/156/ETY – Jätehuolto – Jätteen käsite – Öljykoksi»
Yhteisöjen tuomioistuimen määräys (kolmas jaosto) 15.1.2004
Määräyksen tiivistelmä
1. Ennakkoratkaisukysymykset – Asian saattaminen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi – EY 234 artiklassa tarkoitettu kansallinen tuomioistuin – Rikosasian esitutkintatuomari – Tuomari, joka johtaa rikosasian tutkintaa
(EY 234 artikla)
2. Ennakkoratkaisukysymykset – Yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta – Rajat – Direktiivin tulkinta kansallisen täytäntöönpanosäännöksen rikkomista koskevassa rikosoikeudenkäynnissä – Syytetoimiin johtaneiden tosiseikkojen rikosoikeudellisen luonteen myöhemmän poistamisen seurausten määrittäminen – Ulkopuolelle jääminen
(EY 234 artikla)
3. Ennakkoratkaisukysymykset – Yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta – Rajat – Kysymykset, joilla ei ilmiselvästi ole merkitystä, ja hypoteettiset kysymykset, joihin ei voida antaa hyödyllistä vastausta – Kysymykset, joilla ei ole yhteyttä pääasian oikeudenkäynnin kohteeseen
(EY 234 artikla)
4. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY – Käsite – Hävitettävä aine – Arviointiperusteet
(Neuvoston direktiivin 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY, 1 artiklan a alakohta)
5. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY – Käsite – Hävitettävä aine – Poikkeus – Öljynjalostamossa tuotettu öljykoksi – Mainitun aineen käyttäminen varmasti jalostamon energiantarpeisiin
(Neuvoston direktiivi 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY)
1. Rikosasian esitutkintatuomari tai tuomari, joka johtaa rikosasian tutkintaa, on EY 234 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin, jonka tehtävänä on ratkaista itsenäisesti ja lain perusteella asiat, joiden ratkaisemiseen se on lain mukaan toimivaltainen, menettelyssä, jonka tarkoituksena on tuottaa lainkäyttöpäätös.
(ks. 23 kohta)
2. Vaikka on totta, että direktiivi ei voi sellaisenaan luoda velvoitteita yksityisille ja ettei siihen siis voida sellaisenaan vedota yksityisiä vastaan, eikä sen vaikutuksena sen täytäntöönpanemiseksi annetusta jäsenvaltion lainsäädännöstä riippumatta voi olla, että direktiivin säännösten vastaisesti toimiville henkilöille syntyy rikosoikeudellinen vastuu tai että tällainen vastuu ankaroituu, yhteisöjen tuomioistuimen, jolle on esitetty direktiivin tulkintaa koskeva ennakkoratkaisupyyntö, tehtävänä ei ole tulkita tai soveltaa kansallista oikeutta sen ratkaisemiseksi, minkälaisia seurauksia johtuu siitä, että kansallisessa tuomioistuimessa syytetoimiin johtaneiden tosiseikkojen rikosoikeudellinen luonne on poistettu kansallisella säännöksellä, vaikka on riidatonta, että toteamishetkellä tällaiset tosiseikat saattoivat täyttää kansallisessa oikeudessa rikosoikeudellisesti rangaistavan teon tunnusmerkit.
(ks. 25 ja 26 kohta)
3. EY 234 artiklassa määrätyn yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisen tuomioistuimen yhteistyön osalta on muistettava, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimen on siten yleensä ratkaistava ne. Oman toimivaltaisuutensa arvioimiseksi yhteisöjen tuomioistuimen on kuitenkin poikkeustapauksissa tutkittava ne olosuhteet, joiden vallitessa kansallinen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisukysymyksen. Kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen on mahdollista kieltäytyä vastaamasta vain, jos on ilmeistä, että yhteisön oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen, eikä yhteisöjen tuomioistuimella ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.
(ks. 28 ja 29 kohta)
4. Jätteen käsitteen ala riippuu jätteistä annetun direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa käytetyn hävittämis-termin sisällöstä. Pelkästään sen perusteella, että aineeseen tai esineeseen kohdistetaan mainitun direktiivin liitteessä II A tai liitteessä II B mainittu toimenpide, ei voida päätellä, että aine tai esine on luokiteltava jätteeksi, vaan päinvastoin, ettei jätteen käsitteen ulkopuolelle suinkaan suljeta aineita, joiden kaupallinen uudelleenkäyttö on mahdollista. Tällä direktiivillä käyttöön otetulla valvonta- ja hallintajärjestelmällä pyritään kattamaan kaikki esineet ja aineet, jotka niiden omistaja hävittää, vaikka niillä olisi kaupallista arvoa ja niitä kerättäisiin kaupallisiin tarkoituksiin kierrätystä, talteenottoa ja uudelleenkäyttöä varten. Tietyt seikat voivat sitä vastoin olla indisioita direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetusta aineen tai esineen hävittämisestä, hävittämisaikomuksesta tai hävittämisvelvollisuudesta. Tilanne on tämä erityisesti silloin, kun käytetty aine on tuotantoprosessin yhteydessä syntyvä jäämä, eli tuote, jota ei ole pyritty tuottamaan sellaisenaan. Sellaista ainetta, jonka uudelleenkäyttö ilman edeltäviä muuntamistoimia ja tuotantoprosessin jatkeena on varmaa, ei kuitenkaan voida pitää jätteenä. Muitakin indisioita siitä, että kyseessä on mainitussa säännöksessä tarkoitettu jäte, voidaan saada tapauksen mukaan siitä, että kyseessä olevan aineen käsittelymenetelmä on yleisesti jätteiden käsittelemisessä käytetty menetelmä, tai siitä, että yhtiö pitää ainetta jätteenä, ja siitä, että jos kyseessä on tuotantojäämä, ainetta ei voida käyttää muulla tavoin kuin siten, että se häviää ja että sen käytön on tapahduttava erityisiä ympäristön suojelun edellyttämiä varotoimia noudattaen. Näitä seikkoja ei välttämättä kuitenkaan voida pitää ratkaisevina, ja jätteen olemassaoloa on todellisuudessa tarkasteltava kaikki vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen unohtamatta direktiivin tavoitteita ja sitä, ettei direktiivin tehokasta oikeusvaikutusta saa vaarantaa.
(ks. 33, 34, 36, 39 ja 40 kohta)
5. Tarkoituksellisesti tuotettu öljykoksi tai öljykoksi, joka syntyy muiden öljypolttoaineiden rinnalla öljynjalostamossa ja jota käytetään varmasti polttoaineena jalostamon tai muiden teollisuusyritysten energiantarpeisiin, ei ole jätteistä annetussa direktiivissä 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156/ETY, tarkoitettua jätettä.
(ks. 47 kohta ja tuomiolauselma)
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kolmas jaosto)
15 päivänä tammikuuta 2004(1)
Työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohta – Direktiivit 75/442/ETY ja 91/156/ETY – Jätehuolto – Jätteen käsite – Öljykoksi
Asiassa C-235/02,
jonka Giudice per le indagini preliminari, Tribunale di Gela (Italia), on saattanut EY 234 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosoikeudenkäynnissä, jossa vastaajina ovat
Mario Antonio Saetti jaAndrea Frediani,
ennakkoratkaisun jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY (EYVL L 194, s. 39), sellaisena kuin se on 18.3.1991 annetulla neuvoston direktiivillä 91/156/ETY (EYVL L 78, s. 32) muutettuna, 1 artiklan a alakohdan ja 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 4 artiklan tulkinnasta,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Gulmann, joka hoitaa kolmannen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit J.-P. Puissochet (esittelevä tuomari) ja F. Macken,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: R. Grass,
ilmoitettuaan ennakkoratkaisua pyytävälle tuomioistuimelle aikovansa ratkaista asian perustellulla määräyksellä työjärjestyksensä 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti,
määräyksen
1 Giudice per le indagini preliminari, Tribunale di Gela (jäljempänä esitutkintatuomari), on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle 19.6.2002 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 26.6.2002, EY 234 artiklan nojalla neljä ennakkoratkaisukysymystä jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY (EYVL L 194, s. 39), sellaisena kuin se on muutettuna 18.3.1991 annetulla neuvoston direktiivillä 91/156/ETY (EYVL L 78, s. 32; jäljempänä direktiivi 75/442/ETY), 1 artiklan a alakohdan ja 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 4 artiklan tulkinnasta.
2 Kysymykset on esitetty Saettia ja Frediania vastaan vireille saatetussa rikosoikeudenkäynnissä. Saetti on AGIP Petroli SpA -nimisen yhtiön Gelassa sijaitsevan öljynjalostamon johtaja ja Frediani sen entinen johtaja, ja heitä syytetään Italian jätelainsäädännön rikkomisesta.
Sovellettavat oikeussäännöt
Yhteisön lainsäädäntö
3 Direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan mukaan jätteellä tarkoitetaan ”mitä tahansa liitteessä I esitetyissä luokissa mainittua ainetta tai esinettä, jonka haltija hävittää, aikoo hävittää tai on velvollinen hävittämään”.
4 Direktiivin 75/442/ETY liitteessä I ”Jätteiden luokat” olevassa Q 8 kohdassa mainitaan ”teollisten menetelmien jäännöstuotteet (esimerkiksi kuonat, tislauskattilan pohjat jne.)” ja Q 16 kohdassa ”kaikki materiaalit, aineet tai tuotteet, jotka eivät sisälly edellä mainittuihin luokkiin”.
5 Direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan toisessa alakohdassa annetaan Euroopan yhteisöjen komissiolle tehtäväksi laatia ”luettelo jätteistä, jotka kuuluvat liitteessä I lueteltuihin luokkiin”. Tämä on jätteistä annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan mukaisen jäteluettelon laatimisesta tehdyn komission päätöksen 94/3/EY ja vaarallisista jätteistä annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdan mukaisen vaarallisten jätteiden luettelon laatimisesta tehdyn neuvoston päätöksen 94/904/EY korvaamisesta 3 päivänä toukokuuta 2000 annetun komission päätöksen 2000/532/EY (EYVL L 226, s. 3) tavoitteena. Luetteloa on muutettu 16.1.2001 tehdyllä komission päätöksellä 2001/118/EY (EYVL L 47, s. 1), 22.1.2001 tehdyllä komission päätöksellä 2001/119/EY (EYVL L 47, s. 32) ja 23.7.2001 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2001/573/EY (EYVL L 203, s. 18) ja se tuli voimaan 1.1.2002. Sen luvussa 05 oleva 01 kohta koskee muun muassa öljynjalostuksessa syntyviä jätteitä. Siinä luetellaan eri jätetyyppejä ja siinä on kohta 05 01 99 ”jätteet, joita ei ole mainittu muualla”. Luettelon johdannossa todetaan, että kyse on yhdenmukaistetusta luettelosta, jota tarkistetaan säännöllisesti, ja ettei ”aineen lisääminen luetteloon kuitenkaan tarkoita, että aine olisi jätettä kaikissa olosuhteissa”. Ainetta on pidettävä jätteenä ainoastaan, mikäli se on direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa olevan jätteen määritelmän mukainen.
6 Direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan c alakohdan mukaan ”haltijalla” tarkoitetaan ”jätteen tuottajaa, luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka hallussa jäte on”.
7 Direktiivin 1 artiklan d alakohdassa olevan määritelmän mukaan jätehuollolla tarkoitetaan ”jätteen keräilyä, kuljetusta, hyödyntämistä ja huolehtimista, mukaan lukien tämän toiminnan valvonta ja käsittelypaikkojen jälkihoito”.
8 Direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan e ja f alakohdassa jätteistä huolehtiminen ja hyödyntäminen määritellään siten, että niillä tarkoitetaan sen liitteissä II A ja II B mainittuja toimintoja. Liitteitä on mukautettu tieteelliseen ja tekniseen kehitykseen 24.5.1996 annetulla komission päätöksellä 96/350/EY (EYVL L 135, s. 32). Liitteessä II B tarkoitettujen hyödyntämistoimien joukossa kohdassa R 1 mainitaan ”käyttö pääasiassa polttoaineena tai muutoin energian tuottamiseksi”.
9 Direktiivin 75/442/ETY 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tätä direktiiviä ei sovelleta:
a) kaasumaisiin päästöihin ilmakehään;
b) seuraaviin jätteisiin, milloin ne kuuluvat muun lainsäädännön alaan
– –
– mineraalivarojen etsimisestä, louhimisesta, käsittelystä ja varastoinnista sekä louhosten toiminnasta syntyviin jätteisiin;
– – –
2. Erityisdirektiiveillä voidaan antaa tiettyjä tapauksia koskevia erityisiä säännöksiä tai täydentää tämän direktiivin säännöksiä tiettyjen jätelajien [jätehuollon] osalta.”
10 Direktiivin 75/442/ETY 3 artiklan 1 kohdassa säädetään erityisesti, että jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet edistääkseen jätteen hyödyntämistä kierrättämisen, uudelleenkäytön tai talteenoton tai jonkin muun toiminnan avulla tarkoituksena erottaa siitä uusioraaka-aineita. Sen 4 artiklassa säädetään lisäksi, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jätteet hyödynnetään tai niistä huolehditaan vaarantamatta ihmisten terveyttä ja käyttämättä menettelyjä tai menetelmiä, joista voi aiheutua vahinkoa ympäristölle ja erityisesti, ettei vaaranneta vesiä, ilmaa, maaperää ja kasveja sekä eläimiä eikä vahingoiteta maisemaa.
11 Direktiivin 75/442/ETY 9 ja 10 artiklassa säädetään, että kaikkien laitosten tai yritysten, jotka suorittavat huolehtimistoimia tai toimia, joiden avulla jätteet voidaan hyödyntää, on saatava tähän lupa toimivaltaiselta viranomaiselta.
12 Luvasta voidaan tietyin, direktiivin 75/442/ETY 11 artiklassa säädetyin edellytyksin saada vapautus.
Kansallinen lainsäädäntö
13 Direktiivi 75/442/ETY on pantu Italian oikeudessa täytäntöön 5.2.1997 annetulla decreto legislativolla nro 22, attuazione delle direttive 91/156/ETY sui rifiuti, 91/689/ETY sui rifiuti pericolosi e 94/62/EY sugli imballaggi e sui rifiuti di imballaggio (jätteistä annetun direktiivin 91/156/ETY, vaarallisista jätteistä annetun direktiivin 91/689/ETY ja pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin 94/62/EY täytäntöönpanemisesta 5.2.1997 annettu asetus nro 22, GURI, 15.2.1997, liite nro 38), jota on myöhemmin muutettu 8.11.1997 annetulla decreto legislativolla nro 389 (GURI nro 261, 8.11.1997, jäljempänä asetus nro 22/97).
14 Asetuksessa nro 22/97 määritellään jätteet samalla tavoin kuin direktiivissä 75/442/ETY. Tiettyjen jätetyyppien jätehuollon osalta tässä asetuksessa edellytetään hallintolupaa. Näissä tapauksissa luvan puuttuminen johtaa rikosoikeudellisten seuraamusten määräämiseen.
15 Sen jälkeen kun syytteet oli nostettu esillä olevissa pääasioissa Italiassa annettiin 7.3.2002 decreto legge nro 22, recante disposizioni urgenti per l’individuazione della disciplina relativa all’utilizzazione del coke da petrolio (pet-coke) negli impianti di combustione (7.3.2002 annettu laki kiireellisistä säännöksistä lainsäädäntöön öljykoksin käytöstä polttolaitoksissa, GURI nro 57, 8.3.2002). Tällä lailla öljykoksi, jota käytetään teollisuudessa polttoaineena, siirrettiin asetuksen nro 22/97 soveltamisalan ulkopuolelle ja sillä säännellään öljykoksin käyttöä seuraavasti:
”1. Öljykoksia, jonka rikkipitoisuus ei ylitä 3 massaprosenttia, voidaan käyttää polttolaitoksissa, joiden nominaalilämpöteho ei uunia kohden ylitä 50 MW:a.
2. Öljykoksia – – [vaikka sen rikkipitoisuus ylittää 3 massaprosenttia] voidaan käyttää tuotantopaikalla.
3. Öljykoksia, jonka rikkipitoisuus on enintään 6 massaprosenttia, voidaan käyttää laitoksissa, joissa rikki kiinnittyy ja yhdistyy tuotantoprosessissa vähintään 60 prosenttisesti tuotettavaan aineeseen.
4. Öljykoksia ei saa käyttää uuneissa, joilla tuotetaan lämpöenergiaa elintarviketeollisuuden tarpeisiin.”
16 Tätä 7.3.2002 annettua decreto leggeä muutettiin 6.5.2002 annetulla lailla nro 82, conversione in legge con modificazioni del decreto legge 7 marzo 2002, nro 22, recante disposizioni urgenti per l’individuazione della disciplina relativa all’utilizzazione del coke da petrolio (pet-coke) negli impianti di combustione (6.5.2002 annettu laki kiireellisistä säännöksistä lainsäädäntöön öljykoksin käytöstä polttolaitoksissa 7.3.2002 annetun asetuksen muuttamisesta laiksi, GURI nro 105, 7.5.2002). Tässä yhteydessä täsmennettiin, että tuotannossa polttoaineena käytettävä öljykoksi siirretään asetuksen nro 22/97 soveltamisalan ulkopuolelle. Asetuksen 2 §:ää, jota on lainattu tämän määräyksen 15 kohdassa, tällä lailla täydennettiin seuraavasti:
”öljykoksia voidaan käyttää tuotantopaikalla myös sellaisissa polttamisprosesseissa, joilla pyritään tuottamaan sähkö- tai lämpöenergiaa muihin kuin jalostamon omiin tuotantoprosesseihin, edellyttäen, että päästöt pysyvät alalla voimassa olevissa säännöksissä asetetuissa rajoissa.”
Oikeudenkäynnit pääasioissa ja ennakkoratkaisukysymykset
17 Gelan öljynjalostamon toimintaan kohdistuvien valitusten johdosta Tribunale di Gelassa toimiva syyttäjä määräsi toimitettavaksi teknisen katselmuksen kyseisessä laitoksessa. Katselmus osoitti, että jalostamo käytti raakaöljyn jalostuksesta syntyvää öljykoksia polttoaineena jalostamon sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksessa, että jalostamo käytti itse suurimman osan tuottamastaan sähköenergiasta ja että sähköenergian ylijäämä myytiin muille teollisuuslaitoksille tai ENEL S.p.A. -nimiselle sähköyhtiölle.
18 Syyttäjä katsoi, että öljykoksia oli pidettävä asetuksen nro 22/97 alaan kuuluvana jätteenä, ja koska koksia varastoitiin ja käytettiin ilman tässä säännöksessä edellytettyä hallintolupaa, syyttäjä nosti syytteen Saettia ja Frediania vastaan tämän lupavaatimuksen laiminlyönnistä. Esitutkintatuomari määräsi syyttäjän vaatimuksesta takavarikoitavaksi ne kaksi öljykoksivarastoa, joista saatiin polttoaine jalostamon sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen.
19 Sen jälkeen kun 7.3.2002 annettu laki nro 22, johon tämän määräyksen 15 kohdassa viitataan, oli tullut voimaan, öljykoksin käytöstä tuli tietyin edellytyksin uuden kansallisen lainsäädännön mukaan sallittua, minkä vuoksi syyttäjä peruutti takavarikon.
20 Se, millä tavoin syyteasioissa on meneteltävä edellä mainitun lain ja 6.5.2002 annetun lain, johon viitataan tämän määräyksen 16 kohdassa, voimaantulon jälkeen on saanut esitutkintatuomarin pohtimaan sitä, oliko Italian viranomaisilla oikeus siirtää teollisuuden polttoaineena käytetty öljykoksi ja öljynjalostustoiminta asetuksen nro 22/97 soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 75/442/ETY kannalta tarkastellen. Esitutkintatuomari on erityisen taipuvainen ajattelemaan, että öljykoksi on direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettua jätettä ja että koska öljykoksia koskevia, direktiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa olevien säännösten kaltaisia yhteisön säännöksiä ei ole, kansallisilla viranomaisilla ei ole ollut oikeutta siirtää öljykoksia tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetun asetuksen nro 22/97 soveltamisalan ulkopuolelle.
21 Esitutkintatuomari päätti tämän vuoksi lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Kuuluuko öljykoksi direktiiviin 75/442/ETY 1 artiklassa säädetyn jätteen käsitteen alaan?
2) Onko sen käyttö polttoaineena direktiivin 75/442/ETY 1 artiklassa tarkoitettu hyödyntämistoimi?
3) Onko polttoaineena tuotantoprosessissa käytetty öljykoksi niihin jäteluokkiin kuuluva aine, jotka jäsenvaltio voi sulkea jätteistä annettujen yhteisön oikeussääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 75/442/ETY 2 artiklassa tarkoitettujen erityisten säännösten avulla?
4) Voidaanko öljykoksin käyttämistä tuotantopaikalla polttoaineena sellaisissakaan polttamisprosesseissa, joilla pyritään tuottamaan sähkö- tai lämpöenergiaa muihin kuin öljynjalostamon tuotantoprosesseihin, edellyttäen, että tuotannosta syntyvät päästöt eivät ylitä alaa koskevissa säännöksissä asetettuja rajoituksia, vaikka öljykoksin rikkipitoisuus ylittää 3 massaprosenttia, pitää toimenpiteenä, jolla voidaan varmistaa, että kyseinen jäämä hyödynnetään direktiivin 75/442/ETY 4 artiklan mukaisesti vaarantamatta ihmisten terveyttä ja käyttämättä menettelyjä tai menetelmiä, joista voi aiheutua vahinkoa ympäristölle?”
Tutkittavaksi ottaminen
22 Saetti ja Frediani väittävät, että menettely, jossa esitutkintatuomari on tehnyt päätöksensä ei ole sellainen lainkäyttömenettely, jossa asia voitaisiin saattaa EY 234 artiklan perusteella yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi ennakkoratkaisun saamiseksi. Vastaajien mukaan rikosprosessi voi olla tällainen menettely vasta sen jälkeen, kun rikosasia on saatu ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi, joitakin tämän asian kannalta merkityksettömiä erityistapauksia lukuun ottamatta.
23 Tämä väite on hylättävä. Yhteisöjen tuomioistuin on vakiintuneesti katsonut, että rikosasian esitutkintatuomari tai tuomari, joka johtaa rikosasian tutkintaa, on EY 234 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin, jonka tehtävänä on ratkaista itsenäisesti ja lain perusteella asiat, joiden ratkaisemiseen se on lain mukaan toimivaltainen, menettelyssä, jonka tarkoituksena on tuottaa lainkäyttöpäätös (ks. mm. asia 65/79, Chatain, tuomio 24.4.1980, Kok. 1980, s. 1345 ja asia 14/86, Pretore di Salò v. X, tuomio 11.6.1987, Kok. 1987, s. 2545, 7 kohta).
24 Saetti ja Frediani ovat vedonneet myös siihen, että yhteisöjen tuomioistuimelta pyydetty yhteisön oikeuden tulkinta on turha, koska heille ei enää 7.3.2002 annetun lain nro 22 ja 6.5.2002 annetun lain jälkeen voitaisi määrätä rikosoikeudellista seuraamusta kansallisen oikeuden nojalla teoista, joihin syytteet pääasioissa perustuvat. Siitä riippumatta, miten direktiiviä 75/442/ETY tulkittaisiin, siihen ei voitaisi heidän mukaan sellaisenaan vedota yksityisiä henkilöitä vastaan eikä sitä voitaisi sellaisenaan käyttää perusteena syytteen nostamiselle. Rikosoikeudellisen vastuun toteavasta menettelystä pitäisi vastaajien mukaan siis joka tapauksessa luopua eikä direktiivin tulkinnalla ole heidän mukaansa mitään vaikutusta tässä yhteydessä. Samasta syystä he katsovat myös, että asia ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä yhteisöjen tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä.
25 Tämäkin väite on hylättävä. On totta, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivi ei voi sellaisenaan luoda velvoitteita yksityisille eikä siihen siten voida sellaisenaan vedota yksityisiä vastaan (ks. muun muassa asia C-343/98, Collino ja Chiappero, tuomio 14.9.2000, Kok. 2000, s. I-6659, 20 kohta). Vastaavasti, direktiivin vaikutuksena sellaisenaan, sen täytäntöönpanemiseksi annetusta jäsenvaltion lainsäädännöstä riippumatta ei voi olla, että direktiivin säännösten vastaisesti toimiville henkilöille syntyy rikosoikeudellinen vastuu tai että tällainen vastuu ankaroituu (ks. mm. asia 80/86, Kolpinghuis Nijmegen, tuomio 8.10.1987, Kok. 1987, s. 3969, 13 kohta ja asia C-168/95, Arcaro, tuomio 26.9.1996, s. I-4705, 37 kohta).
26 Esillä olevassa asiassa on kuitenkin riidatonta, että syytetoimiin Saettia ja Frediania vastaan johtaneiden tosiseikkojen toteamishetkellä tällaiset tosiseikat saattoivat täyttää rikosoikeudellisesti rangaistavan teon tunnusmerkit. Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä ei ole tulkita tai soveltaa kansallista oikeutta sen ratkaisemiseksi, minkälaisia seurauksia johtuu siitä, että tosiseikkojen rikosoikeudellinen luonne on poistettu kahdella myöhemmin annetulla kansallisella säännöksellä (ks. tämän suuntaisesti yhdistetyt asiat C-304/94, C-330/94, C-342/94 ja C-224/95, Tombesi ym., tuomio 25.6.1997, Kok. 1997, s. I-3561, 42 ja 43 kohta).
27 Ennakkoratkaisupyynnöstä käy lisäksi ilmi, että kyseessä olevissa menettelyissä voidaan yhteisöjen tuomioistuimen direktiivin 75/442/ETY tulkinnasta riippuen joutua saattamaan asia Corte costituzionalen (Italia) käsiteltäväksi kansallisten säännösten lainmukaisuuden arvioimiseksi.
28 Tässä yhteydessä on muistettava, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimen on siten yleensä ratkaistava ne (ks. asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995, Kok. 1995, s. I-4921, 59 kohta).
29 Vaikka yhteisöjen tuomioistuin onkin todennut, että oman toimivaltaisuutensa arvioimiseksi sen on poikkeustapauksissa tutkittava ne olosuhteet, joiden vallitessa kansallinen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisukysymyksen, se on kuitenkin katsonut voivansa kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että yhteisön oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen, eikä yhteisöjen tuomioistuimella ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok. 2001, s. I-2099, 39 kohta). Tästä ei ole kyse esillä olevassa asiassa.
30 Ennakkoratkaisukysymykset on siis otettava tutkittavaksi.
Ennakkoratkaisukysymykset
31 Koska yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että ennakkoratkaisukysymyksiin annettava vastaus voidaan selvästi johtaa oikeuskäytännöstä, se on työjärjestyksensä 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti ilmoittanut ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle aikovansa ratkaista asian perustellulla määräyksellä ja kehottanut EY:n tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettuja osapuolia esittämään asiasta mahdolliset huomautuksensa. Saetti ja Frediani, Italian ja Ruotsin hallitukset sekä komissio ovat ilmoittaneet, etteivät ne näe estettä tämän menettelyn soveltamiselle.
Ensimmäinen kysymys
32 Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee sitä, onko öljykoksia pidettävä direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettuna jätteenä.
33 Jätteen käsitteen ala riippuu direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa käytetystä hävittämis-termin sisällöstä. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että pelkästään sen perusteella, että esineeseen tai aineeseen kohdistetaan direktiivin 75/442/ETY liitteessä II A tai II B mainittu toimenpide, ei voida päätellä, että aine tai esine on luokiteltava jätteeksi, vaan päinvastoin ettei jätteen käsitteen ulkopuolelle suinkaan suljeta aineita, joiden kaupallinen uudelleenkäyttö on mahdollista. Direktiivillä 75/442/ETY käyttöön otetulla valvonta- ja hallintajärjestelmällä pyritään kattamaan kaikki esineet ja aineet, jotka niiden omistaja hävittää, vaikka niillä olisi kaupallista arvoa ja niitä kerättäisiin kaupallisiin tarkoituksiin kierrätystä, talteenottoa ja uudelleenkäyttöä varten (ks. muun muassa asia C-9/00, Palin Granit ja Vehmassalon kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus, tuomio 18.4.2002, Kok. 2002, s. I-3533, jäljempänä asia Palin Granit, tuomion 22, 27 ja 28 kohta).
34 Tietyt seikat voivat sitä vastoin olla indisioita direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetusta aineen tai esineen hävittämisestä, hävittämisaikomuksesta tai hävittämisvelvollisuudesta. Tilanne on tämä erityisesti silloin, kun käytetty aine on tuotantoprosessin yhteydessä syntyvä jäämä, eli tuote, jota ei varsinaisesti ole pyritty tuottamaan (yhdistetyt asiat, C-418/97 ja C-419/97, ARCO Chemie Nederland ym., tuomio 15.6.2000, Kok. 2000, s. I-4475, 84 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on näin päätynyt toteamaan, että graniitin louhinnassa syntyvä sivukivi, joka ei ole tuote, jonka tuottamiseen louhintaa harjoittava yritys pääasiallisesti pyrkii, on lähtökohtaisesti jäte (em. asia Palin Granit, tuomion 32 ja 33 kohta).
35 Hyväksyä voidaan myös kanta, jonka mukaan esine, materiaali tai raaka-aine, joka saadaan sellaisen tuotanto- tai louhimisprosessin tuloksena, jolla ei ole pääasiallisesti pyritty tuottamaan sitä, ei välttämättä ole jäännöstuote vaan sivutuote, jota yritys ei halua direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla hävittää, vaan jonka se aikoo käyttää tai hyödyntää kaupallisesti yritykselle kannattavalla tavalla myöhemmässä prosessissa ilman että siihen kohdistetaan edeltäviä muuntamistoimia. Tällainen arviointi ei olisi direktiivin 75/442/ETY tavoitteiden vastainen, sillä millään tavoin ei voitaisi perustella sitä, että sellaisiin esineisiin, materiaaleihin tai raaka-aineisiin, jotka ovat taloudelliselta arvoltaan tuotteita siitä riippumatta, onko niitä muunnettava, ja jotka sellaisenaan kuuluvat tällaisiin tuotteisiin sovellettavan lainsäädännön alaan, olisi sovellettava tämän direktiivin säännöksiä, joiden tarkoituksena on säännellä jätteistä huolehtimista tai hyödyntämistä (asia Palin Granit, tuomion 34 ja 35 kohta).
36 Ottaen huomioon velvollisuus tulkita laajasti jätteen käsitettä jätteistä niiden luonteen vuoksi aiheutuvan rasituksen ja haitan rajoittamiseksi, tämän sivutuotteita koskevan perustelun käyttäminen on rajoitettava koskemaan sellaisia tilanteita, joissa esineen, materiaalin tai raaka-aineen uudelleenkäyttö ilman edeltäviä muuntamistoimia ja tuotantoprosessin jatkeena on varmaa eikä ainoastaan mahdollista (asia Palin Granit, tuomion 36 kohta).
37 Sen kriteerin rinnalla, onko tiettyä ainetta pidettävä luonteeltaan jäännöstuotteena vai ei, toinen merkityksellinen kriteeri on se, kuinka suurella todennäköisyydellä tämä aine käytetään uudelleen ilman edeltäviä muuntamistoimia, kun arvioidaan sitä, onko tätä ainetta pidettävä direktiivissä 75/442/ETY tarkoitettuna jätteenä. Jos pelkän uudelleenkäyttömahdollisuuden lisäksi haltijalle on siitä taloudellista etua, uudelleenkäyttö tulee erittäin todennäköiseksi. Tällaisessa tapauksessa kyseessä olevaa ainetta ei voida enää pitää rasitteena, jonka haltija pyrkii hävittämään, vaan oikeana tuotteena (asia Palin Granit, tuomion 37 kohta).
38 Yhteisöjen tuomioistuin katsoi näin, että louhostoiminnan jäännöstuotteeksi katsottavaa sivukiveä, jota käytetään laillisesti tuotantoprosessissa, ilman edeltäviä muuntamistoimia kaivoskäytävien välttämättömään täyttämiseen, ei voida pitää aineena, jonka sen haltija hävittää tai aikoo hävittää, koska tämä päinvastoin tarvitsee sitä pääasialliseen toimintaansa, edellyttäen kuitenkin, että toiminnan harjoittaja esittää riittävät takeet tähän tarkoitettujen aineiden yksilöimisestä ja tosiasiallisesta käytöstä (asia C-114/01, AvestaPolarit Chrome, tuomio 11.9.2003, tuomion 36–39 ja 43 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
39 Muitakin indisioita siitä, että kyseessä on direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettu jäte, voidaan saada tapauksen mukaan siitä, että kyseessä olevan aineen käsittelymenetelmä on yleisesti jätteiden käsittelemisessä käytetty menetelmä, tai siitä, että yhtiö pitää ainetta jätteenä ja siitä, että jos kyseessä on tuotantojäämä, ainetta ei voida käyttää muulla tavoin kuin siten, että se häviää ja että sen käytön on tapahduttava erityisiä ympäristön suojelun edellyttämiä varotoimia noudattaen (em. asia ARCO Chemie Nederland ym., tuomion 69–72, 86 ja 87 kohta).
40 Näitä seikkoja ei välttämättä kuitenkaan voida pitää ratkaisevina ja jätteen olemassaoloa on todellisuudessa tarkasteltava kaikki vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen unohtamatta direktiivin tavoitteita ja sitä, ettei direktiivin tehokasta oikeusvaikutusta saa vaarantaa (em. asia ARCO Chemie Nederland ym., tuomion 88 kohta).
41 Öljynjalostamon tuottaman ja käyttämän öljykoksin osalta on otettava huomioon siinä asiakirjassa annetut ohjeet, jonka komissio on julkaissut ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi 24 päivänä syyskuuta 1996 annetun neuvoston direktiivin 96/61/EY (EYVL L 257, s. 26) 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti (tämä yleisemmin BREF-asiakirjaksi kutsuttu asiakirja koskee jäsenvaltioiden ja niiden teollisuuden alojen välistä tiedonvaihtoa, jotka ovat kiinnostuneita parhaista mahdollisista käytettävissä olevista tekniikoista yleisesti korkeatasoisen luonnonsuojelun toteuttamiseksi, siihen liittyviä valvontamääräyksiä ja niiden kehittymistä öljyn- ja kaasunjalostuksen alalla), sekä kyseisen jalostamon toimintaolosuhteet kokonaisuudessaan, minkä selvittäminen kuuluu sen tuomioistuimen tehtäviin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu.
42 Saettin ja Fredianin toimittamien huomautusten mukaan öljykoksi, joka muodostuu kiinteästä hiilestä ja vaihtelevista määristä epäpuhtauksia, on yksi niistä lukuisista aineista, joita syntyy öljynjalostuksessa, jalostamossa käsiteltävän öljyn ominaisuudet huomioon ottaen, ja jota Gelan jalostamo tarkoituksellisesti tuottaa. BREF-asiakirjassa todetaan muun muassa, että öljykoksia käytetään laajalti polttoaineena sementti- ja terästeollisuudessa. Sitä voidaan käyttää polttoaineena myös sähköenergian tuotantolaitoksissa, jos sen rikkipitoisuus on riittävän alhainen. Koksilla on muitakin käyttömuotoja, sitä käytetään raaka-aineena hiili- ja grafiittituotteiden valmistuksessa.
43 Oikeudenkäyntiaineistosta käy lisäksi ilmi, että Gelan jalostamo käyttää öljykoksia pääasiallisena polttoaineena, jolla jalostamoon liitetty sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos toimii ja jolla tuotetaan jalostamon tarvitsema lämpö- (höyry) ja sähköenergia. Tuotetun sähkön määrää, samanaikaisesti tuotetun höyryn määrä huomioon ottaen, ylittää jalostamon kulutuksen tarpeet ja ylimenevä osa myydään muille teollisuusyrittäjille tai eräälle sähköyhtiölle.
44 Jos tällaiset tuotantoon ja käyttöön liittyvät seikat voidaan näyttää toteen, voidaan niiden perusteella sivuuttaa direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettu jäteluonnehdinta.
45 Tällaisten olosuhteiden vallitessa öljykoksia ei voida pitää tämän määräyksen 34 kohdassa tarkoitetulla tavalla tuotantojäämänä. Öljykoksin tuotanto on pikemminkin tulosta teknisistä valinnoista (öljykoksia ei välttämättä synny jalostustoiminnassa), joilla on pyritty juuri tietyn polttoaineen käyttämiseen, todennäköisesti siksi, että sen tuotantokustannukset ovat alhaisemmat kuin muiden sellaisten polttoaineiden, joita voitaisiin käyttää jalostamon tarpeita vastaavaan höyryn- ja sähköntuotantoon. Vaikka kyseessä oleva öljykoksi syntyisikin automaattisesti niiden muiden öljytuotteiden rinnalla, joita jalostamon johto pyrkii ennen kaikkea tuottamaan, olisi katsottava, kuten Saettin ja Fredianin vastapuoli on pääasian oikeudenkäynnissä todennut, että koska kaikki tuotettu koksi varmasti käytetään ja se käytetään pääasiassa saman tyyppiseen tarkoitukseen kuin nämä muut aineet, on öljykoksikin varsinainen öljyjaloste eikä tuotantojäämä. Pääasiassa esitettyjen asiakirjojen perusteella vaikuttaa riidattomalta, että öljykoksi käytetään kokonaisuudessaan ja varmasti polttoaineena tuotantoprosessissa, koska siinä syntyvän sähköenergian ylijäämä myös myydään kokonaisuudessaan.
46 Tämän määräyksen 39 kohdassa mainittujen seikkojen osalta todettakoon, että öljykoksin käyttöä polttoaineena energian tuotannossa, eli käyttöä, joka on yleinen jätteiden hyödyntämismenetelmä, ei voida pitää merkityksellisenä, koska jalostamon toiminnan tavoitteena on nimenomaisesti erityyppisten polttoaineiden tuottaminen raakaöljystä. Lisäksi sellaiset mahdolliset indisiot, jotka liittyvät joko sellaisen muun kuin kyseessä olevan aineen häviämiseen johtaviin käyttötapoihin (indisio, jota ei ole tässä kyetty näyttämään, koska öljykoksia voidaan käyttää raaka-aineena hiili- ja grafiittituotteiden valmistuksessa) ja siihen, että koksi on käytettävä ympäristönsuojelun edellyttämiä varotoimia noudattaen (indisio, josta on voitu saada näyttö), eivät myöskään ole merkityksellisiä, koska näitä indisioita sovelletaan tuotantojäämiin ja koska tuotettu ja edellä kuvatulla tavalla käytetty öljykoksi ei vastaa tuotantojäämän määritelmää, kuten tämän määräyksen 45 kohdan perusteella voidaan todeta. Sen osalta, että yhtiö itse pitää öljykoksia jätteenä, jos oletetaan, että tästä on asiassa saatu näyttö, todettakoon, että yksin tämän perusteella ei voitaisi kuitenkaan katsoa, että kyseessä oleva öljykoksi on jätettä. Tilanne voisi olla toinen ainoastaan, jos jalostamon johto yleisesti näin vaadittaessa luopuisi käyttämästä öljykoksia tai se olisi velvollinen luopumaan siitä lakiin perustuvan päätöksen nojalla. Tällaisessa tapauksessa olisi katsottava, että öljykoksin haltija hävittää, aikoo hävittää tai on velvollinen hävittämään sen.
47 Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on siis vastattava, että tarkoituksellisesti tuotettu öljykoksi, tai öljykoksi, joka syntyy muiden öljypolttoaineiden rinnalla öljynjalostamossa ja jota käytetään varmasti polttoaineena jalostamon tai muiden teollisuusyritysten energiantarpeisiin, ei ole direktiivissä 75/442/ETY tarkoitettua jätettä.
Toinen, kolmas ja neljäs kysymys
48 Vastaus näihin kysymyksiin olisi tarpeen ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseessä oleva öljykoksi olisi katsottava direktiivissä 75/442/ETY tarkoitetuksi jätteeksi. Niiden tietojen mukaan, jotka on esitetty ennakkoratkaisupyynnössä ja yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa ja joihin vastaus ensimmäiseen kysymykseen on perustettu, näin ei kuitenkaan ole. Toiseen, kolmanteen ja neljänteen kysymykseen ei siis tarvitse vastata.
Oikeudenkäyntikulut
49 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Italian, Itävallan ja Ruotsin hallituksille ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on ratkaissut Giudice per le indagini preliminari, Tribunale di Gelan 19.6.2002 tekemällään päätöksellä esittämän kysymyksen seuraavasti:
Tarkoituksellisesti tuotettu öljykoksi tai öljykoksi, joka syntyy muiden öljypolttoaineiden rinnalla öljynjalostamossa ja jota käytetään varmasti polttoaineena jalostamon tai muiden teollisuusyritysten energiantarpeisiin, ei ole jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetussa neuvoston direktiivissä 75/442/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 18.3.1991 annetulla neuvoston direktiivillä 91/156/ETY, tarkoitettua jätettä.
Annettiin Luxemburgissa 15 päivänä tammikuuta 2004.
R. Grass
V. Skouris
kirjaaja
presidentti
1 – Oikeudenkäyntikieli: italia.
Full & Egal Universal Law Academy