EUR-Lex -  62002TO0154 - FI - Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys (kolmas jaosto) 30 päivänä huhtikuuta 2003

Tiivistelmä
Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätökset oikeudenkäyntikuluista
Päätöksen päätösosa
Avainsanat

1. Kumoamiskanne - Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt - Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet - Direktiivien 92/79/ETY, 92/80/ETY ja 95/59/EY muuttamisesta valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteen ja valmisteverokantojen osalta annettu direktiivi 2002/10/EY - Sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos - Kanne, jonka on nostanut yhtiö, joka valmistaa ja myy tuotteita, joita kyseinen muutos koskee - Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta; neuvoston direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 2 kohdan ensimmäinen luetelmakohta)

2. Euroopan yhteisöt - Toimielinten toimien laillisuuden tuomioistuinvalvonta - Yleisesti sovellettavat toimet - Luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden tarve käyttää lainvastaisuusväitettä tai ennakkoratkaisupyyntöä pätevyyden arvioimiseksi - Kumoamiskanteen nostamista yhteisöjen tuomioistuimissa tilanteessa, jossa ennakkoratkaisupyyntö on tehoton, ei hyväksytä

(EY 230 artiklan neljäs kohta, EY 234 ja EY 241 artikla)

Tiivistelmä

1. Jotta toimen voidaan katsoa koskevan luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä erikseen, sen on vaikutettava niiden oikeudelliseen asemaan niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä henkilöt erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle toimi on osoitettu.

Yhtäältä direktiivien 92/79/ETY, 92/80/ETY ja 95/59/EY muuttamisesta valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteen ja valmisteverokantojen osalta annetun direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta, jolla muutetaan direktiivin 95/59/EY 3 artiklassa säädettyä sikarien ja pikkusikarien määritelmää, ja toisaalta direktiivin 2002/10/EY 4 artiklan 2 kohdan ensimmäinen luetelmakohta, jossa säädetään Saksan hyväksi myönnetystä poikkeuksesta kyseisen 3 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanolle varatun määräajan osalta, eivät koske erikseen yhtiötä, joka valmistaa ja myy jäsenvaltioissa, muun muassa Saksassa, ja kolmansissa maissa tuotteita, joita direktiivin 95/59/ETY 3 artiklassa säädetyn määritelmän mukaan pidettiin sovellettavaa valmisteverokantaa määritettäessä aikaisemmin sikareina tai pikkusikareina ja joita on muutosdirektiivin 2002/10/EY nojalla vastedes pidettävä savukkeina, joiden myyntiin sovellettava vähimmäisvalmisteverokanta on selvästi korkeampi kuin sikareihin ja pikkusikareihin sovellettava verokanta.

Direktiivin 2002/10/EY edellä mainitut säännökset koskevat nimittäin kyseistä kantajayhtiötä vain kyseessä olevia tuotteita valmistavalla alalla toimivan taloudellisen toimijan objektiivisessa ominaisuudessa, aivan kuten ketä tahansa muuta samanlaisessa tilanteessa olevaa toimijaa. Direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos ei vaikuta ainoastaan kyseessä olevien tuotteiden valmistajiin, vaan myös kaikkiin niihin taloudellisiin toimijoihin, jotka osallistuvat näiden tuotteiden vaihdantaan, sekä näiden tuotteiden kuluttajiin. Pelkästään se, että yhteisön lainsäätäjä ottaa yleisesti sovellettavaa tointa laatiessaan huomioon, että kyseisestä toimesta voi aiheutua tietyille taloudellisten toimijoiden ryhmille suurempia taloudellisia vaikutuksia kuin muille, ei riitä erottamaan ensiksi mainittuja toimijoita muista toimijoista, jos on selvää, että kyseinen toimi koskee niitä relevanteilla markkinoilla toimivien taloudellisten toimijoiden objektiivisessa ominaisuudessa.

( ks. 43-47, 51 ja 54 kohta )

2. Se seikka, että EY 234 artiklan nojalla esitetty, yleisesti sovellettavan yhteisön toimen pätevyyden arviointia koskeva ennakkoratkaisupyyntö ei olisi tehokas, ei voisi oikeuttaa muuttamaan oikeudenkäyntiteitse EY 230, EY 234 ja EY 241 artiklalla luotua oikeussuojakeinoja ja oikeudenkäyntiä koskevaa järjestelmää, jossa on tarkoitus antaa toimielinten toimiin kohdistuva laillisuusvalvonta yhteisöjen tuomioistuinten tehtäväksi. Tällainen seikka ei voi missään tapauksessa olla perusteena luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostaman sellaisen kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamiselle, joka ei täytä EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisia edellytyksiä.

( ks. 61 kohta )

Asianosaiset

Asiassa T-154/02,

Villiger Söhne GmbH, kotipaikka Waldshut-Tiengen (Saksa), edustajanaan asianajaja B. Wägenbaur,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään F. Gijón ja M. Simm,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa direktiivien 92/79/ETY, 92/80/ETY ja 95/59/EY muuttamisesta valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteen ja valmisteverokantojen osalta 12 päivänä helmikuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/10/EY (EYVL L 46, s. 26) 3 artiklan 1 kohdan, ja toissijaisesti, että se kumoaa tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit J. Azizi ja M. Jaeger,

kirjaaja: H. Jung,

on antanut seuraavan

määräyksen

Tuomion perustelut

Asiaa koskevat oikeussäännöt

1 Valmistettuun tupakkaan sovellettavaa valmisteveroa koskeva yhteisön lainsäädäntö perustuu olennaisilta osiltaan kolmeen direktiiviin eli savukkeiden verojen lähentämisestä 19 päivänä lokakuuta 1992 annettuun neuvoston direktiiviin 92/79/ETY (EYVL L 316, s. 8), muun valmistetun tupakan kuin savukkeiden verojen lähentämisestä 19 päivänä lokakuuta 1992 annettuun neuvoston direktiiviin 92/80/ETY (EYVL L 316, s. 10) ja muista valmistetun tupakan kulutukseen kohdistuvista veroista kuin liikevaihtoveroista 27 päivänä marraskuuta 1995 annettuun neuvoston direktiiviin 95/59/EY (EYVL L 291, s. 40).

2 Direktiivi 95/59/EY sisältää sovellettavan valmisteverokannan määrittämistä varten valmistetun tupakan eri lajeja eli savukkeita, sikareita tai pikkusikareita ja poltettavaa tupakkaa koskevat tarkat määritelmät. Sen 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

"Sikareina tai pikkusikareina on pidettävä sellaisinaan poltettavia

1) tupakkakääröjä, jotka koostuvat kokonaan luonnontupakasta;

2) tupakkakääröjä, joissa on luonnontupakasta valmistettu peitelehti;

3) tupakkakääröjä, joissa on sikarien tavanomaista väriä oleva peitelehti sekä käärelehti, jotka molemmat on valmistettu rekonstruoidusta tupakasta, jos tupakkaleikkeistä vähintään 60 painoprosenttia on enemmän kuin 1,75 millimetrin levyisiä ja pituisia ja jos peitelehti on kierretty vähintään 30 asteen terävään kulmaan sikarin pituusakseliin nähden;

4) tupakkakääröjä, joissa on sikarien tavanomaista väriä oleva peitelehti, joka on valmistettu rekonstruoidusta tupakasta, jos näiden tupakkakääröjen kappalepaino ilman suodatinta ja holkkia on vähintään 2,3 grammaa ja jos vähintään 60 painoprosenttia tupakkaleikkeistä on enemmän kuin 1,75 millimetrin levyisiä ja pituisia ja jos tupakkakääröjen ympärysmitta vähintään kolmannekselta niiden pituutta on vähintään 34 millimetriä."

3 Neuvosto antoi 12.2.2002 direktiivien 92/79/ETY, 92/80/ETY ja 95/59/EY muuttamisesta valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteen ja valmisteverokantojen osalta direktiivin 2002/10/EY (EYVL L 46, s. 26). Tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin 95/59/EY 3 artiklassa säädetyn sikareita ja pikkusikareita koskevan määritelmän 3 ja 4 kohta korvattiin seuraavalla tekstillä:

"3) tupakkakääröjä, joiden täytteenä on riivitty sekoitus ja joissa on sikarin tavanomaista väriä oleva peitelehti, joka kattaa koko tuotteen, tapauksen mukaan suodatin (poikkeuksena sikarit, joissa on filtteri) sekä käärelehti mukaan luettuina, jotka molemmat valmistetaan rekonstruoidusta tupakasta, jos näiden tupakkakääröjen kappalepaino ilman suodatinta tai holkkia on vähintään 1,2 grammaa ja jos peitelehti on kierretty vähintään 30 asteen terävään kulmaan sikarin pituusakseliin nähden;

4) tupakkakääröjä, joiden täytteenä on riivitty sekoitus ja joissa on sikarin tavanomaista väriä oleva peitelehti, joka on valmistettu rekonstruoidusta tupakasta ja kattaa koko tuotteen, tapauksen mukaan suodatin mukaan luettuna (poikkeuksena sikarit, joissa on filtteri), jos näiden tupakkakääröjen kappalepaino ilman suodatinta tai holkkia on vähintään 2,3 grammaa ja jos ympärysmitta vähintään kolmannekselta niiden pituutta on vähintään 34 millimetriä."

4 Tästä muutoksesta seuraa, että tiettyä määrää näistä tuotteista (jäljempänä kyseessä olevat tuotteet), joita sovellettavaa valmisteverokantaa määritettäessä pidettiin direktiivin 95/59/EY 3 artiklassa säädetyn, näitä sanoja koskevan määritelmän mukaan aikaisemmin sikareina tai pikkusikareina, on direktiiviä 2002/10/EY sovellettaessa pidettävä vastedes savukkeina, joiden myynnissä on noudatettava vähimmäisvalmisteverokantaa, joka on sikareihin ja pikkusikareihin sovellettavaa vähimmäisvalmisteverokantaa selvästi korkeampi.

5 Direktiivin 2002/10/EY 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ovat velvollisia panemaan tämän direktiivin täytäntöön (sen 3 artiklan 1 kohdassa säädetty sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos mukaan lukien) viimeistään 1.7.2002. Direktiivin 2002/10/EY 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa myönnetään kuitenkin poikkeus tästä velvollisuudesta Saksan liittotasavallalle, jolle annetaan lupa panna tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetty sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos täytäntöön viimeistään 1.1.2008. Direktiivin 2002/10/EY johdanto-osan 11 perustelukappaleesta ilmenee, että perusteluna tälle lykkäykselle ovat "määritelmän välittömästä täytäntöönpanosta asianomaisille saksalaisille taloudellisille toimijoille mahdollisesti aiheutuvat taloudelliset vaikeudet".

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

6 Kantaja, joka on kyseessä olevia tuotteita Saksassa ja muissa jäsenvaltioissa sekä kolmansissa maissa valmistava ja myyvä saksalainen yhtiö, on nostanut nyt käsiteltävänä olevan kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 9.5.2002 toimittamallaan kannekirjelmällä.

7 Vastaaja on esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 25.7.2002 jättämällään erillisellä asiakirjalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan mukaisen oikeudenkäyntiväitteen. Kantaja on toimittanut 10.9.2002 tätä väitettä koskevat huomautuksensa.

8 Komissio on pyytänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 27.8.2002 toimittamallaan hakemuksella saada osallistua väliintulijana tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen vastaajan vaatimuksia. Cigar Coalition Europe eV ja Badische Tabakmanufaktur Roth-Händle GmbH ovat pyytäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 20.9.2002 jättämillään hakemuksilla saada osallistua väliintulijoina tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajan vaatimuksia.

9 Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- kumoaa direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdan

- toissijaisesti kumoaa direktiivin 2002/10/EY 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan siltä osin kuin tätä säännöstä sovelletaan ainoastaan Saksan liittotasavaltaan eikä muihin jäsenvaltioihin sekä siltä osin kuin siinä säädetään, että kyseinen direktiivi on pantava Saksan liittotasavallassa täytäntöön viimeistään 1.1.2008

- velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

10 Vastaaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- jättää kanteen tutkimatta

- velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Tutkittavaksi ottaminen

11 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi asianosaisen hakemuksesta ratkaista tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan väitteen käsittelemättä itse pääasiaa. Saman artiklan kolmannen kohdan mukaan asian jatkokäsittely on suullinen, ellei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toisin päätä.

12 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo käsiteltävänä olevassa asiassa, että se on saanut riittävästi tietoja asiakirjojen perusteella ja ettei ole tarpeen aloittaa suullista käsittelyä.

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

13 Vastaaja vetoaa kolmeen eri perusteeseen osoittaakseen, että kantajalla ei ole vaadittavaa asiavaltuutta ja että kanne on näin ollen jätettävä tutkimatta. Vastaaja väittää ensisijaisesti, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska sillä pyritään kumoamaan direktiivi. Seuraavaksi se katsoo, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos ei koske kantajaa suoraan. Lopuksi vastaaja toteaa, että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat sen vuoksi, että kyseinen muutos ei koske kantajaa erikseen.

Asiavaltuus nostaa kanne direktiivin kumoamiseksi

14 Vastaaja väittää, että kantajalla ei ole vaadittavaa asiavaltuutta nostaa kannetta senkaltaisen direktiivin kumoamiseksi, josta esillä olevassa asiassa on kysymys.

15 Kantaja kiistää väitteen, jonka mukaan sillä ei ole vaadittavaa asiavaltuutta nostaa kannetta direktiivin jonkin säännöksen kumoamiseksi.

16 Kantaja korostaa, että pelkästään sen seikan perusteella, että kanteen kohteena on direktiivi eikä päätös, ei voida todeta, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska EY 230 artiklan neljännessä kohdassa käytetty sana "päätös" on ymmärrettävä teknisessä eikä sanatarkassa merkityksessä, kuten oikeuskäytännöstä ilmenee (yhdistetyt asiat 16/62 ja 17/62, Confédération nationale des producteurs de fruits et légumes ym. v. neuvosto, tuomio 14.12.1962, Kok. 1962, s. 901, s. 917, Kok. Ep. I, s. 145). Kantaja esittää lisäksi, että yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat toistuvasti todenneet, että yksityinen voi EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla nostaa kumoamiskanteen direktiivin jostakin säännöksestä, jos kyseinen säännös koskee häntä suoraan ja erikseen (ks. esim. asia 11/82, Piraiki-Patraiki ym. v. komissio, tuomio 17.1.1985, Kok. 1985, s. 207, 11-32 kohta; asia 65/87 R, Pfizer v. komissio, yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys 8.4.1987, Kok. 1987, s. 1691; asia 352/87, Farzoo ja Kortmann v. komissio, yhteisöjen tuomioistuimen määräys 27.4.1988, Kok. 1988, s. 2281; asia 160/88 R, Fédération européenne de la santé animale ym. v. neuvosto, yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys 13.7.1988, Kok. 1988, s. 4121, 25-28 kohta; asia 138/88, Flourez ym. v. neuvosto, yhteisöjen tuomioistuimen määräys 7.12.1988, Kok. 1988, s. 6393; asia C-152/88, Sofrimport v. komissio, tuomio 26.6.1990, Kok. 1990, s. I-2477, 11-13 kohta; asia C-358/89, Extramet Industrie v. neuvosto, tuomio 16.5.1991, Kok. 1991, s. I-2501, 13-18 kohta; asia C-298/89, Gibraltar v. neuvosto, tuomio 29.6.1993, Kok. 1993, s. I-3605; asia C-309/89, Codorniu v. neuvosto, tuomio 18.5.1994, Kok. 1994, s. I-1853, Kok. Ep. XV, s. I-177; asia C-10/95, Asocarne v. neuvosto, yhteisöjen tuomioistuimen määräys 23.11.1995, Kok. 1995, s. I-4149; asia T-99/94, Asocarne v. neuvosto, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys 20.10.1994, Kok. 1994, s. II-871; yhdistetyt asiat T-172/98 ja T-175/98-T-177/98, Salamander ym. v. parlamentti ja neuvosto, tuomio 27.6.2000, Kok. 2000, s. II-2487, 30 kohta ja asia T-84/01, Association contre l'heure d'été v. parlamentti ja neuvosto, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys 14.1.2002, Kok. 2002, s. II-99, 23 kohta).

17 Kantaja katsoo tältä osin, että vastaajan esittämät perustelut perustuvat virheelliseen lähtökohtaan eli siihen, että käsiteltävänä olevalla kanteella pyrittäisiin kumoamaan direktiivi 2002/10/EY kokonaisuudessaan. Kantaja korostaa, että kanteessa vaaditaan - kuten kannekirjelmästä käy selvästi ilmi - kuitenkin kumoamaan ainoastaan direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta ja toissijaisesti sen 4 artiklan 2 kohdan ensimmäinen luetelmakohta. Lisäksi kantaja toteaa, että edellä 16 kohdassa mainitusta yhdistetyissä asioissa Confédération nationale des producteurs de fruits et légumes ym. v. neuvosto annetusta tuomiosta voidaan päätellä, että on tarkasteltava riidanalaisen toimen kunkin säännöksen sisältöä eikä tointa kokonaisuudessaan. Kantaja katsoo vielä, että direktiivin 2002/10/EY kokonaisarviointi ei ole tarpeen, koska tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohta ja sen muut säännökset eivät muodosta normatiivista kokonaisuutta. Se huomauttaa, että valmistetun tupakan eri lajeja koskeva määritelmä, jota direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdalla muutettiin, ei riipu direktiivin muista säännöksistä, jotka koskevat valmisteverokantaa ja valmisteveron rakennetta. Kantajan mukaan tätä näkemystä tukee myös se, että alun perin valmistetun tupakan eri lajeja koskevat määritelmät oli annettu erityisdirektiivissä eli muista valmistetun tupakan kulutukseen kohdistuvista veroista kuin liikevaihtoveroista 18 päivänä joulukuuta 1978 annetussa neuvoston direktiivissä 79/32/ETY (EYVL 1979, L 10, s. 8). Lisäksi kantaja katsoo, että direktiivien 92/79/ETY, 92/80/ETY ja 95/59/EY kokonaisarviointi ei voi tulla kyseeseen direktiivin 2002/10/EY puitteissa, koska, toisin kuin direktiiveissä 92/79/ETY ja 92/80/ETY, joissa säädetään valmisteveron rakenteen ja vähimmäisvalmisteverokannan tarkistusmenettelystä säännöllisin väliajoin, direktiivissä 95/59/ETY ei siihen sisältyvien valmistetun tupakan eri lajeja koskevien määritelmien osalta tunneta tällaista menettelyä. Kantaja katsoo vielä, että nyt esillä olevassa tapauksessa ei voida soveltaa ratkaisua, joka on omaksuttu vastaajan mainitsemassa yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa 103/78-109/78, Usines de Beaufort ym., 18.1.1979 antamassa tuomiossa (Kok. 1979, s. 17), koska tosiseikat, johon se perustui, ovat hyvin erilaisia kuin nyt käsiteltävänä olevan asian tosiseikat.

18 Kantaja kiistää lopuksi vastaajan esittämän väitteen, jonka mukaan esillä oleva kanne on jätettävä tutkimatta, koska kantajalla on aina mahdollisuus saattaa direktiivin 2002/10/EY lainmukaisuus tutkittavaksi EY 234 artiklassa määrättyä ennakkoratkaisumenettelyä käyttäen. Kantaja esittää, ettei ennakkoratkaisumenettely vastaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisesti nostettavaa suoraa kannetta, koska ennakkoratkaisumenettely on asian kansalliseen käsittelyyn liittyvä menettely. Kantaja toteaa vielä, että se mahdollisuus, että kansallinen tuomioistuin esittää yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, vaihtelee huomattavasti eri jäsenvaltioissa ja tällaisen pyynnön esittämisestä aiheutuu lisäksi huomattavaa ajanhukkaa. Se, että ennakkoratkaisupyynnön esittäminen yhteisöjen tuomioistuimelle on teoreettisesti mahdollista sekä se, että yhteisöjen tuomioistuimissa ei voida nostaa suoraa kannetta, ovat kantajan mukaan ristiriidassa oikeussuojaa koskevan periaatteen ja EU 6 artiklaan kirjatun oikeusvaltiota koskevan periaatteen kanssa.

Yksityistä suoraan koskeva toimi

19 Vastaaja väittää, että riidanalaiset säännökset eivät koske kantajaa suoraan. Se muistuttaa, että jotta yhteisön toimi koskisi suoraan yksityistä, oikeuskäytännön mukaan edellytetään, että sillä on välittömiä vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan ja ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa, koska täytäntöönpano on luonteeltaan puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan yhteisön lainsäädäntöön eikä muita, välissä olevia sääntöjä sovelleta (asia C-404/96 P, Glencore Grain v. komissio, tuomio 5.5.1998, Kok. 1998, s. I-2435, 41 kohta). Vastaajan mukaan yksikään näistä edellytyksistä ei kuitenkaan täyty nyt esillä olevassa tapauksessa.

20 Kantaja kiistää väitteen, jonka mukaan direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos ei koske kantajaa suoraan.

21 Kantaja huomauttaa aluksi, että vastaaja ei ole ottanut kirjelmissään huomioon sitä, että direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta poikkeaa huomattavasti direktiivien ja asetusten niistä säännöksistä, joista yhteisöjen tuomioistuimet ovat tähän mennessä antaneet ratkaisuja. Kantaja toteaa, että koska tämä säännös johtaa siihen, että kyseessä olevien tuotteiden verorasite kohoaa siinä määrin, etteivät ne ole enää kilpailukykyisiä savukkeisiin ja pikkusikareihin verrattuina, se vaikuttaa itse asiassa samalla tavoin kuin kielto myydä näitä tuotteita. Kantaja korostaa, että kyseessä on tosiasiallisesti kielto, joka on voimassa neljässätoista yhteisön jäsenmaassa 1.7.2002 lähtien, ja että se tulee Saksassa voimaan 1.1.2008.

22 Kantaja esittää tämän jälkeen, että ne molemmat edellytykset, jotka vaaditaan, jotta toimen voidaan katsoa koskevan yksityistä suoraan, täyttyvät käsiteltävänä olevassa tapauksessa, eli ensinnäkin siltä, jolle toimi on osoitettu ja jonka tehtävänä on sen täytäntöönpano, puuttuu harkintavalta, ja toiseksi toimella on vaikutuksia kantajan oikeusasemaan (asia C-386/96 P, Dreyfus v. komissio, tuomio 5.5.1998, Kok. 1998, s. I-2309, 43 kohta).

23 Sen osalta, että sillä, jolle toimi on osoitettu, ei ole harkintavaltaa, kantaja huomauttaa aluksi, että riidanalaisessa säännöksessä ei nyt esillä olevassa tapauksessa jätetä minkäänlaista harkintavaltaa jäsenvaltioille, joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano. Se korostaa, että direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta sisältää täsmällisen määritelmän sanoista "sikari" ja "pikkusikari" ja että jäsenvaltiot ovat velvollisia toistamaan tämän määritelmän kansallisessa lainsäädännössään, jotta ne noudattaisivat velvollisuuttaan panna tämä direktiivi täytäntöön. Kantajan mukaan sitä seikkaa, ettei jäsenvaltioilla ole harkintavaltaa direktiivissä 2002/10/EY tarkoitettujen valmistetun tupakan eri lajeja koskevia määritelmiä täytäntöönpannessaan, tukee lisäksi se, että kaikkiin samaan ryhmään kuuluviin tupakkatuotteisiin on sovellettava yhdenmukaista verotusta, kuten direktiivin 95/59/ETY 8 artiklan toisesta kohdasta ja asiassa C-302/00, komissio vastaan Ranska, 27.2.2002 annetusta tuomiosta (Kok. 2002, s. I-2055) ilmenee. Lopuksi kantaja väittää, että koska tämä harkintavalta puuttuu, on katsottava, että direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta on aineelliselta sisällöltään todellisuudessa asetuksen säännös siitä huolimatta, että se on annettu direktiivin muodossa. Tältä osin vastaaja on kantajan mukaan väärässä, kun se väittää, että muodollisesti direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta on osa direktiiviä, sillä toimen oikeudellisen luonteen arviointi ei vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan riipu ainoastaan sen virallisesta nimestä, vaan arvioinnissa on otettava huomioon ennen kaikkea toimen tarkoitus ja sisältö (edellä 16 kohdassa mainittu yhdistetyissä asioissa Confédération nationale des producteurs de fruits et légumes ym. v. neuvosto annettu tuomio).

24 Kantaja katsoo lisäksi, että edellä 16 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Salamander ym. vastaan parlamentti ja neuvosto annetussa tuomiossa (54 kohta) ilmaistulla periaatteella, jonka mukaan yksityisten oikeussubjektien direktiiveistä nostamia kumoamiskanteita ei voida ottaa tutkittaviksi ennen kyseisten direktiivien täytäntöönpanoa kansallisessa oikeudessa, koska ennen tällaista täytäntöönpanoa niillä ei voida vaikuttaa suoraan kyseisiin oikeussubjekteihin, ei ole merkitystä käsiteltävänä olevan kanteen tutkittavaksi ottamista arvioitaessa. Kantaja huomauttaa, että tällaista periaatetta ei ole mahdollista soveltaa nyt esillä olevassa tapauksessa, koska riidanalainen säännös on aineelliselta sisällöltään luonteeltaan lainsäädäntötoimi. Kantajan mukaan tällainen soveltaminen olisi lisäksi ristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan toimen luonnetta määriteltäessä on nojauduttava toimen sisältöön eikä sen muotoon. Kantaja huomauttaa vielä, että direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika ei yleensä ole vielä kulunut umpeen, kun EY 230 artiklan viidennessä kohdassa määrätty kahden kuukauden määräaika päättyy (kuten asianlaita on nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa), joten täytäntöönpanotoimi puuttuu aina, kun direktiivistä nostetaan kanne; asianlaita on näin, varsinkin kun suurimmassa osassa direktiivejä täytäntöönpanolle varatut määräajat ovat huomattavasti pitempiä kuin nyt esillä olevassa asiassa. Kantaja katsoo näin ollen, että edellä mainitussa yhdistetyissä asioissa Salamander ym. vastaan parlamentti ja neuvosto annetussa tuomiossa ilmaistusta periaatteesta olisi seurauksena se, että yksityisten oikeussubjektien direktiiveistä nostamat kanteet olisi jätettävä aina tutkimatta, mikä olisi ristiriidassa oikeuskäytännön kanssa. Lopuksi kantaja huomauttaa, että toisin kuin nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa, edellä mainitussa tuomiossa oli kyseessä sellaisena toimena annettu säännös, joka oli sekä muotonsa että sisältönsä puolesta direktiivi.

25 Kantaja toteaa sen oikeusasemaan vaikuttamista koskevan edellytyksen osalta aluksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan yksityisten oikeussubjektien oikeusasemaan vaikutetaan, jos riidanalaisessa toimessa ei jätetä sitä soveltaville jäsenvaltioiden kansallisille viranomaisille mitään harkintavaltaa (asia T-47/00, Rica Foods v. komissio, tuomio 17.1.2002, Kok. 2002, s. II-113, 32-37 kohta). Niinpä kantaja katsoo, että koska riidanalaisessa säännöksessä ei - kuten se on edellä korostanut - jätetä kansallisille viranomaisille mitään harkintavaltaa, sen oikeusasemaan vaikutetaan.

26 Kantaja korostaa, että vaikka oletettaisiin, että oikeusasemaan vaikuttamista koskevaa edellytystä olisi tutkittava niin, ettei se riipu kansallisten viranomaisten harkintavaltaa koskevasta edellytyksestä, ensin mainittu edellytys täyttyy nyt esillä olevassa tapauksessa. Se huomauttaa, että direktiivin 2002/10/ETY 3 artiklan 1 kohta vaikuttaa sen oikeusasemaan toimivaltaisiin veroviranomaisiin nähden, koska se on tästä säännöksestä johtuvan sikareiden ja pikkusikareiden määritelmän muutoksen takia velvollinen maksamaan kyseessä olevien valmistamiensa tuotteiden vaihdantaan saattamista varten savukkeisiin sovellettavat valmisteverot, eikä aikaisemmin suorittamiaan sikareihin ja pikkusikareihin sovellettavia valmisteveroja. Kantaja toteaa lisäksi, että muun muassa valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25 päivänä helmikuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY (EYVL L 76, s. 1) 5 artiklan 1 kohdasta ja 6 artiklan 1 kohdasta sekä direktiivin 95/59/EY 9 artiklasta ja sitä seuraavista artikloista ilmenee, että valmistaja on valmistetun tupakan valmisteveron osalta verovelvollinen. Kantajan mukaan tätä asemaa kuitenkin muutetaan direktiivillä 2002/10/EY, koska kantaja, joka oli kyseessä olevien tuotteiden osalta verovelallinen sikareihin ja pikkusikareihin sovellettavista valmisteveroista, tulee niiden osalta verovelalliseksi savukkeisiin sovellettavista valmisteveroista. Se katsoo, että vastaaja väittää sitä paitsi erheellisesti, että kuluttaja maksaa viime kädessä kyseessä oleviin tuotteisiin sovellettavat valmisteverot, sillä niissä eri direktiiveissä, joissa säädetään tupakkaan sovellettavista valmisteveroista, ei oteta kantaa kuluttajan oikeusasemaan.

27 Kantajan mukaan sen oikeusasemaan vaikutetaan myös sen vuoksi, että sikareiden ja pikkusikareiden määritelmän muutoksesta seuraa, että kansalliset viranomaiset verottavat lisää niiden kyseessä olevien tuotteiden varastoja, jotka on jo saatettu vaihdantaan. Se korostaa myös, ettei se voi vyöryttää tätä lisäverotusta kuluttajien kannettavaksi. Lopuksi kantaja toteaa, että sen oikeusasemaan vaikutetaan, koska direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuvalla sikareiden ja pikkusikareiden määritelmän muutoksella loukataan sen omistusoikeuksia niiden vakavien taloudellisten seurausten vuoksi, jotka tästä muutoksesta aiheutuvat. Erityisesti kantaja vetoaa ensinnäkin siihen, että sen on hankittava kate suoriutuakseen lisäverotuksesta, joka kyseisestä muutoksesta aiheutuu, ja toiseksi siihen, että kyseessä olevien tuotteiden neljääntoista muuhun jäsenmaahan tapahtuvan viennin tosiasiallinen loppuminen 1.7.2002 lähtien aiheuttaa huomattavaa ylikapasiteettia, joka vielä suurenee, kun määritelmän muutos tulee voimaan Saksan liittotasavallassa 1.1.2008, ja kolmanneksi siihen, että sen kyseessä oleviin tuotteisiin liittyvät tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit tulivat hyödyttömiksi.

28 Kantaja kiistää tältä osin vastaajan väitteen, jonka mukaan sikareiden ja pikkusikareiden määritelmän muutos aiheuttaa sille pelkästään taloudellista vahinkoa. Se toteaa, että vastaaja ei ole näin väittäessään ottanut huomioon ensinnäkään sitä, että kyseisen määritelmän muutos merkitsee itse asiassa myyntikieltoa, joka on ristiriidassa perusoikeuksien suojan kanssa, kuten asiassa 5/88, Wachauf, 13.7.1989 annetusta tuomiosta (Kok. 1989, s. 2609) ilmenee, eikä toiseksi myöskään sitä, että kyseinen muutos johtaa veroviranomaisten taannehtivasti suorittamaan verotukseen. Samoin kantaja kiistää vastaajan väitteen, jonka mukaan sikareiden ja pikkusikareiden määritelmän muutoksesta ei ollut esillä olevan kanteen nostamishetkellä vielä aiheutunut mitään seurauksia. Se huomauttaa, että kun kyseinen muutos hyväksyttiin, jo direktiiviin 2002/10/EY sisältyvän päivämäärän perusteella oli selvää, että tämän muutoksen oikeusvaikutukset alkaisivat pian sen jälkeen, eli 1.7.2002. Kantaja korostaa vielä, ettei ole missään tapauksessa tarpeen tietää, ilmenevätkö direktiivistä 2002/10/EY johtuvan muutoksen oikeusvaikutukset sen täytäntöönpanolle varattuna määräaikana vai myöhemmin, koska esillä olevassa tapauksessa on selvää, että nämä vaikutukset tulevat ilmenemään (ks. vastaavasti asia T-46/90, Devillez ym. v. parlamentti, tuomio 30.6.1993, Kok. 1993, s. II-699, 13 ja 14 kohta).

Yksityistä erikseen koskeva toimi

29 Vastaaja väittää, että direktiivi ei koske kantajaa erikseen siinä merkityksessä kuin tätä käsitettä tulkitaan vakiintuneessa oikeuskäytännössä (ks. erityisesti asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197, Kok. Ep. I, s. 181).

30 Kantaja kiistää väitteen, jonka mukaan direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos ei koske sitä erikseen.

31 Kantaja katsoo aluksi, että tämä säännös koskee sitä erikseen siinä merkityksessä kuin tätä käsitettä tulkitaan vakiintuneessa oikeuskäytännössä (ks. erityisesti edellä 29 kohdassa mainittu asia Plaumann v. komissio).

32 Kantaja toteaa ensinnäkin, että se kuuluu niiden kuuden yrityksen ryhmään, jotka valmistavat ja myyvät kyseessä olevia tuotteita yhteisössä, ja että saksalaisilla valmistajilla on yhteensä 80 prosentin markkinaosuus näiden tuotteiden relevanteista markkinoista (joista kantajan osuus on 5 prosenttia). Kantaja korostaa, että kun direktiivi 2002/10/EY annettiin, kyseessä olevien tuotteiden valmistajien piiri oli jo vakiintunut tietynlaiseksi, ja että tämä piiri on supistumassa, koska kyseessä olevat tuotteet eivät niihin sovellettavien korkeampien valmisteverojen vuoksi ole enää kilpailukykyisiä. Tältä osin kantaja kiistää vastaajan väitteen, jonka mukaan kyseessä ei ole määrätty piiri sen vuoksi, että on mahdollista, että tietyt yritykset lopettavat kyseessä olevien tuotteiden valmistamisen ja toiset yritykset ryhtyvät kehittämään toimintojaan tällä alalla. Kantajan mukaan vastaaja ei näin väittäessään ota huomioon niitä seurauksia, joita riidanalaisesta muutoksesta aiheutuu kantajalle, eli sitä, että kantaja menettää kyseisen muutoksen vuoksi mahdollisuuden myydä kyseessä olevia tuotteita neljässätoista jäsenmaassa 1.7.2002 alkaen ja Saksassa 1.1.2008 alkaen.

33 Toiseksi kantaja katsoo, että vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan yhteisön toimi säilyttää normatiivisen luonteensa silloinkin, kun voidaan jollakin tarkkuudella määritellä niiden oikeussubjektien lukumäärä, joihin toimea tiettynä ajankohtana sovelletaan, tai jopa yksilöidä heidät (ks. esim. asia 123/77, UNICME ym. v. neuvosto, tuomio 16.3.1978, Kok. 1978, s. 845), ei voida soveltaa nyt esillä olevassa tapauksessa, koska tilanne tässä asiassa poikkeaa olennaisesti niistä tilanteista, joissa edellä mainittuun oikeuskäytäntöön on vedottu. Kantaja huomauttaa, että nyt esillä olevassa tapauksessa yhteisön lainsäätäjä on itse selvästi yksilöinyt yhden yritysryhmän kaikkiin muihin valmistajiin nähden, koska se on direktiivin johdanto-osan 10 ja 11 perustelukappaleessa myöntänyt, että sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos koskee oikeudellisesti ja taloudellisesti erityisesti sitä saksalaisten valmistajien ryhmää, johon kantaja kuuluu. Kantaja viittaa tältä osin vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan toimet, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, koskevat erikseen sellaisia tuotanto- ja vientiyrityksiä, jotka voivat osoittaa, että ne on yksilöity kyseisissä komission tai neuvoston toimissa tai että valmistelevat tutkimukset ovat koskeneet niitä (asia 113/77, NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto, tuomio 29.3.1979, Kok. 1979, s. 1185, Kok. Ep. IV, s. 445, 11 kohta; yhdistetyt asiat 239/82 ja 275/82, Allied Corporation ym. v. komissio, tuomio 21.2.1984, Kok. 1984, s. 1005; Kok. Ep. VII, s. 499; yhdistetyt asiat C-133/87 ja C-150/87, Nashua Corporation ym. v. komissio ja neuvosto, tuomio 14.3.1990, Kok. 1990, s. I-719, 14 kohta ja asia T-155/94, Climax Paper v. neuvosto, tuomio 18.9.1996, Kok. 1996, s. II-873, 46 kohta). Kantajan mukaan sillä, että niitä kolmea saksalaista yritystä, joista se on yksi, luonnehditaan käyttämällä ilmaisua "saksalaiset taloudelliset toimijat", eikä niitä mainita erikseen, ei ole tältä osin merkitystä. Kummassakin tapauksessa toimella nimittäin yksilöidään kyseiset yritykset. Kantajan mukaan merkitystä ei ole myöskään sillä, että lainsäätäjä on käyttänyt kyseessä olevien yritysten nimeämiseen yleisnimeä eikä ole maininnut niitä nimeltä, koska kyseisellä yleisnimellä tarkoitetaan saksalaisia yrityksiä, joiden nimet lainsäätäjä tiesi. Kantaja katsoo tältä osin vielä, että on nojauduttava ilmaisun sisältöön eikä sen muotoon, koska muutoin yhteisön lainsäätäjä voisi riistää kantajalta oikeussuojan yksilöimällä kantajan yleisellä ilmaisulla eikä kantajan nimellä. Lopuksi kantaja esittää, että koska kuluttajat ja myyjät eivät ole sovellettavassa lainsäädännössä tarkoitettuja verovelallisia, ilmaisulla "saksalaiset taloudelliset toimijat" tarkoitetaan - toisin kuin vastaaja väittää - pelkästään kyseessä olevien tuotteiden valmistajia eikä kaikkia niitä, jotka osallistuvat menettelyyn, jolla nämä tuotteet saatetaan vaihdantaan.

34 Kolmanneksi kantaja katsoo, että direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos koskee sitä erikseen, koska tämä muutos vaikuttaa siihen hyvin vakavasti (edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Extramet Industrie v. neuvosto annetun tuomion 17 kohta). Kantajan mukaan kyseisestä muutoksesta sen taloudelliselle toiminnalle aiheutuvat seuraukset ovat hyvin merkittäviä, kuten se on edellä korostanut.

35 Neljänneksi kantaja huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on asiassa 118/77, ISO v. neuvosto, 29.3.1979 antamassaan tuomiossa (Kok. 1979, s. 1277) katsonut, että yritys, joka kuuluu sellaiseen tietyn tuotteen tärkeimpien valmistajien ryhmään, jota yhteisön toimen säännös koskee erikseen, voi yksittäisenä kantajana nostaa siitä kanteen niin, että kyseinen säännös koskee tätä yritystä erikseen. Kantajan mukaan sen tilanne on juuri tällainen, koska se kuuluu kyseessä olevien tuotteiden tärkeimpien valmistajien rajoitettuun piiriin.

36 Viidenneksi kantaja toteaa, että edellytys, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asettanut asiassa T-16/91, Rendo ym. v. komissio, 12.12.1996 antamassaan tuomiossa (Kok. 1996, s. II-1827) ja jonka mukaan kanteen nostaminen oikeudellisesta toimesta sillä perusteella, että se koskee yksityistä erikseen, on mahdollista ainoastaan kyseisen toimen niiden osien osalta, joita myös esitetyt kanneperusteet koskevat, ei aiheuta muutosta päätelmään, jonka mukaan toimi koskee kantajaa erikseen. Se toteaa, ettei se nyt käsiteltävänä olevalla kanteellaan vaadikaan direktiivin 2002/10/EY kumoamista kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan sen 3 artiklan 1 kohdan ja toissijaisesti sen 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan kumoamista, kuten sen tässä asiassa esittämistä vaatimuksista ilmenee.

37 Kantaja katsoo vielä, että riidanalainen säännös koskee sitä erikseen siinä merkityksessä kuin tätä edellytystä ovat tulkinneet julkisasiamies Jacobs asiassa C-50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto esittämässään ratkaisuehdotuksessa (tuomio 25.7.2002, Kok. 2002, s. I-6677, I-6681) sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin asiassa T-177/01, Jégo-Quéré v. komissio, 3.5.2002 antamassaan tuomiossa (Kok. 2002, s. II-2365, 51 kohta). Kantaja korostaa, että direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdan muutoksesta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos koskee sitä erikseen julkisasiamies Jacobsin esittämän tulkinnan mukaisesti, koska tämä muutos vahingoittaa siitä aiheutuvan kyseessä olevien tuotteiden hinnannousun johdosta nyt ja vastedes merkittävästi sen etuja. Kantaja toteaa vielä, että kyseinen muutos koskee sitä erikseen myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinnan mukaisesti, koska tästä muutoksesta seuraa, että se on velvollinen maksamaan kyseessä olevista tuotteista veroviranomaisille suurempia valmisteveroja.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

38 Ensiksi on syytä tutkia vastaajan väite, jonka mukaan esillä oleva kanne on jätettävä tutkimatta, koska kantajalla ei oikeushenkilönä ole vaadittavaa asiavaltuutta nostaa kannetta direktiivin jonkin säännöksen kumoamiseksi EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla.

39 Tältä osin on syytä muistaa, että vaikka EY 230 artiklan neljännessä kohdassa ei käsitellä nimenomaisesti luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden direktiivistä tai direktiivin säännöksestä nostamien kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamista, yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että pelkästään tämän seikan perusteella tällaisia kanteita ei voida jättää tutkimatta (ks. erityisesti edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Gibraltar v. neuvosto annettu tuomio ja edellä 16 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Salamander ym. v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 30 kohta; ks. myös edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Asocarne v. neuvosto 23.11.1995 annettu määräys ja edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Association contre l'heure d'été v. parlamentti ja neuvosto annetun määräyksen 23 kohta).

40 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yleisesti sovellettava toimi voi tietyissä olosuhteissa koskea edellä tarkoitetuista henkilöistä tiettyjä henkilöitä suoraan ja erikseen (ks. erityisesti edellä 16 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Piraiki-Patraiki ym. v. komissio annetun tuomion 11-32 kohta; edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Sofrimport v. komissio annetun tuomion 11-13 kohta; edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Extramet Industrie v. neuvosto annetun tuomion 13-18 kohta; edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Codorniu v. neuvosto annetun tuomion 19-22 kohta ja edellä 16 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Salamander ym. v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 30 kohta).

41 Edellä esitetystä seuraa, ettei pelkästään se seikka, että riidanalaiset säännökset ovat osa direktiiviä, riitä sinänsä poistamaan sitä mahdollisuutta, että kantajalla on asiavaltuus nostaa kanne näiden säännösten kumoamiseksi.

42 Tämän vuoksi on tutkittava, koskeeko nyt esillä olevassa tapauksessa direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 2 kohdan ensimmäinen luetelmakohta kantajaa suoraan ja erikseen.

43 Tältä osin on kuitenkin todettava, että nämä säännökset eivät selvästikään koske kantajaa erikseen, ilman että on tarpeen tutkia, koskevatko ne sitä mahdollisesti suoraan.

44 Jotta toimen voidaan katsoa koskevan luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä erikseen, sen on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vaikutettava niiden oikeudelliseen asemaan niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä henkilöt erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (edellä 29 kohdassa mainittu asia Plaumann v. komissio ja asia C-451/98, Antillean Rice Mills v. neuvosto, tuomio 22.11.2001, Kok. 2001, s. I-8949, 49 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on edellä 37 kohdassa mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto antamassaan tuomiossa (36 kohta) äskettäin vahvistanut tämän tulkinnan käsitteestä "koskea erikseen".

45 Nyt esillä olevassa asiassa on syytä todeta ensinnäkin, että direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdalla muutetaan direktiivin 95/59/EY 3 artiklassa säädettyä sikarien ja pikkusikarien määritelmää. Tämän muutoksen johdosta kyseessä olevia tuotteita, joita sovellettavaa valmisteverokantaa määritettäessä pidettiin aikaisemmin sikareina tai pikkusikareina, on direktiivin 2002/10/EY mukaan pidettävä vastedes savukkeina. Tästä on seurauksena niihin sovellettavan vähimmäisvalmisteverokannan huomattava kohoaminen.

46 Direktiivin 2002/10/EY 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädetään puolestaan Saksan hyväksi myönnetystä poikkeuksesta kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaisen täytäntöönpanolle varatun määräajan osalta.

47 On ilmeistä, että nämä säännökset koskevat kantajaa vain kyseessä olevia tuotteita valmistavalla alalla toimivan taloudellisen toimijan objektiivisessa ominaisuudessa, aivan kuten ketä tahansa muuta samanlaisessa tilanteessa olevaa toimijaa. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, toimiminen pelkästään tällaisessa ominaisuudessa ei kuitenkaan riitä, jotta näiden säännösten voitaisiin katsoa koskevan kantajaa erikseen (edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Piraiki-Patraiki ym. v. komissio annetun tuomion 14 kohta; edellä 44 kohdassa mainitussa asiassa Antillean Rice Mills v. neuvosto annetun tuomion 51 kohta; asia C-276/93, Chiquita Banana ym. v. neuvosto, määräys 21.6.1993, Kok. 1993, s. I-3345, 12 kohta ja edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Asocarne v. neuvosto 23.11.1995 annetun määräyksen 42 kohta).

48 Tältä osin sillä, että yhteisössä kyseessä olevia tuotteita valmistaa vain kuusi yritystä tai sillä, että valmistaja kuuluu sellaisten kyseessä olevien tuotteiden saksalaisten valmistajien ryhmään, joilla on yhteensä 80 prosentin markkinaosuus relevanteista markkinoista, ei ole merkitystä.

49 Onkin syytä korostaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että on mahdollista jollakin tarkkuudella määritellä niiden oikeussubjektien lukumäärä, joihin toimea sovelletaan, tai jopa yksilöidä heidät, ei kuitenkaan mitenkään merkitse sitä, että toimi koskisi näitä oikeussubjekteja erikseen, jos on selvää, kuten esillä olevassa asiassa, että toimea sovelletaan siinä objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella (ks. erityisesti asia C-131/92, Arnaud ym. neuvosto, määräys 24.5.1993, Kok. 1993, s. I-2573, 13 kohta ja edellä 47 kohdassa mainitussa asiassa Chiquita Banana ym. v. neuvosto annetun määräyksen 8 kohta).

50 Toisin kuin kantaja väittää, myöskään kyseessä olevien tuotteiden valmistajien piiri ei ollut suljettu direktiivin 2002/10/EY antamishetkellä, koska, kuten vastaaja perustellusti toteaa, direktiivissä ei ole mitään sellaista, joka estäisi sen, että taloudelliset toimijat, jotka eivät ennen tämän direktiivin antamista vielä valmistaneet kyseessä olevia tuotteita, päättävät ryhtyä harjoittamaan tätä toimintaa sen antamisen jälkeen.

51 Direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos ei sitä paitsi vaikuta ainoastaan kyseessä olevien tuotteiden valmistajiin. Kuten kantajakin myöntää, tästä määritelmän muutoksesta aiheutuva kyseessä olevien tuotteiden vähimmäisvalmisteverokannan kohoaminen vaikuttaa myös kaikkiin niihin taloudellisiin toimijoihin, jotka osallistuvat näiden tuotteiden vaihdantaan, sekä näiden tuotteiden kuluttajiin. Tältä osin on lisäksi hylättävä kantajan väite, jonka mukaan kyseessä olevien tuotteiden valmistajien tilannetta ei voida verrata näiden tuotteiden kuluttajien tai jälleenmyyjien tilanteeseen, koska vain valmistajilla on sovellettavan lainsäädännön mukaan valmisteverovelvollisen oikeudellinen asema. On nimittäin huomattava, ettei pelkästään tämä seikka, vaikka se näytettäisiinkin toteen, riitä kyseessä olevien valmistajien yksilöimiseen, koska se, että oikeussäännöksellä voi olla erilaisia konkreettisia vaikutuksia niille eri oikeussubjekteille, joihin sitä sovelletaan, ei estä pitämästä sitä yleisesti sovellettavana toimena, jos tämä perustuu objektiivisesti määriteltyyn tilanteeseen (ks. erityisesti asia 101/76, Koninklijke Scholten Honig v. neuvosto ja komissio, tuomio 5.5.1977, Kok. 1977, s. 797, 24 kohta ja asia C-96/01 P, Galileo ja Galileo International v. neuvosto, määräys 25.4.2002, Kok. 2002, s. I-4025, 41 kohta).

52 Toiseksi on syytä todeta, että kantaja väittää virheellisesti, että toimi koskee sitä erikseen sen vuoksi, että se kuuluu "asianomaisiin saksalaisiin taloudellisiin toimijoihin", joihin kohdistuva erityinen vaikutus mainitaan direktiivin 2002/10/EY johdanto-osan 11 perustelukappaleessa.

53 Aluksi on korostettava, että direktiivistä ei saada minkäänlaista tukea sille, että ilmaisulla "asianomaiset saksalaiset taloudelliset toimijat" tarkoitetaan ainoastaan kyseessä olevien tuotteiden valmistajia eikä kaikkia näiden tuotteiden valmistamiseen ja/tai vaihdantaan saattamiseen Saksassa osallistuvia toimijoita, kuten vastaaja perustellusti esittää.

54 Pelkästään se, että yhteisön lainsäätäjä ottaa yleisesti sovellettavaa tointa laatiessaan huomioon, että kyseisestä toimesta voi aiheutua tietyille taloudellisten toimijoiden ryhmille suurempia taloudellisia vaikutuksia kuin muille, ei riitä erottamaan ensiksi mainittuja toimijoita muista toimijoista, jos on selvää, että kyseinen toimi koskee niitä relevanteilla markkinoilla toimivien taloudellisten toimijoiden objektiivisessa ominaisuudessa.

55 Kantaja vetoaa sitä paitsi virheellisesti oikeuskäytäntöön, jonka mukaan toimet, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, ovat luonteeltaan sellaisia, että ne koskevat erikseen niitä tuotanto- ja vientiyrityksiä, jotka voivat osoittaa, että ne on yksilöity komission tai neuvoston toimissa tai että valmistelevat toimet ovat koskeneet niitä (ks. erityisesti edellä 33 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Allied Corporation ym. v. komissio annettu tuomio ja edellä 33 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Nashua Corporation ym. v. komissio ja neuvosto annetun tuomion 14 kohta), sekä niitä maahantuojia, joiden käyttämä jälleenmyyntihinta on otettu huomioon vientihintaa muodostettaessa ja joita polkumyyntikäytännön olemassaoloa koskevat toteamukset näin ollen koskevat (ks. edellä 35 kohdassa mainitussa asiassa ISO v. neuvosto annetun tuomion 15 kohta ja edellä 33 kohdassa mainitussa yhdistetyissä asioissa Allied Corporation ym. v. komissio annetun tuomion 15 kohta). Onkin syytä korostaa, että tämä oikeuskäytäntö, joka on kehittynyt polkumyyntitullien käyttöönottamista koskevista asetuksista nostettujen kanteiden yhteydessä, on perusteltavissa sillä, että komissio ja neuvosto velvoitetaan polkumyyntilainsäädännön alalla ottamaan nimenomaisesti huomioon edellä mainituista yrityksistä tulevat tiedot todettujen polkumyyntikäytäntöjen määrittelemiseksi. Sitä paitsi ei voida kiistää sitä, että kantajan riitauttamaa sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutosta ei ole laadittu kantajan tilannetta koskevien tietojen perusteella ja että tämä muutos koskee kantajaa vain relevanteilla markkinoilla toimivan taloudellisen toimijan objektiivisessa ominaisuudessa.

56 Kolmanneksi on syytä hylätä kantajan väite, jonka mukaan toimi koskee sitä erikseen, koska direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos vaikuttaa erittäin vakavasti sen taloudelliseen tilanteeseen, joten sen tilanne on verrattavissa kantajan tilanteeseen edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Extramet Industrie v. neuvosto annetussa tuomiossa.

57 On syytä todeta, että yhteisöjen tuomioistuin katsoi edellä mainitussa tuomiossa kantajan näyttäneen toteen, että oli olemassa sellaisia seikkoja, jotka yhdessä muodostivat erityistilanteen, jonka perusteella kantaja erottui kyseisen toimenpiteen osalta kaikista muista taloudellisista toimijoista. Erityisesti kantaja oli näyttänyt toteen ensinnäkin, että se oli sekä polkumyynnin vastaisen toimenpiteen kohteeksi joutuneen tuotteen tärkein maahantuoja että samalla kyseisen tuotteen loppukäyttäjä, toiseksi, että sen taloudelliset toiminnot riippuivat hyvin suuressa määrin tästä tuonnista, ja kolmanneksi, että kyseinen asetus vaikutti vakavasti näihin toimintoihin, kun otettiin huomioon kyseisen tuotteen tuottajien rajoitettu määrä ja se, että kantajan oli vaikea tehdä hankintoja yhteisössä toimivalta ainoalta tuottajalta, joka oli lisäksi jalostetun tuotteen osalta sen tärkein kilpailija (edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa Extramet Industrie v. neuvosto annetun tuomion 17 kohta).

58 Kantaja ei ole nyt esillä olevassa asiassa kuitenkaan näyttänyt toteen edellä tarkoitetun kaltaisten seikkojen olemassaoloa. Kuten vastaaja on perustellusti esittänyt, on päinvastoin todettava, että niiden vaikutusten laajuus, joka direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdasta johtuvalla sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutoksella voi olla kantajan tilanteeseen, jää epävarmaksi, koska se riippuu niistä valmisteverokannoista, jotka jäsenvaltiot lopulta vahvistavat direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä, jolloin ne ovat velvollisia noudattamaan vain yhteisön lainsäädännön mukaisia vähimmäisverokantoja. Kantaja ei ole myöskään näyttänyt toteen niitä väitteitään, joiden mukaan kansalliset viranomaiset ryhtyisivät sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutoksen johdosta verottamaan taannehtivasti kyseessä olevia tuotteita, jotka on jo saatettu vaihdantaan.

59 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, ettei direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohta eikä sen 4 artiklan 2 kohdan ensimmäinen luetelmakohta koske kantajaa erikseen.

60 On syytä vielä todeta, ettei ole poissuljettua, että kantajan asemaan verrattavassa asemassa oleva taloudellinen toimija, jonka tilanteeseen jäsenvaltion direktiivin 2002/10/EY täytäntöönpanon yhteydessä hyväksymistä toimenpiteistä johtuva sikarien ja pikkusikarien määritelmän muutos vaikuttaisi, voisi riitauttaa tämän direktiivin pätevyyden kyseisistä toimenpiteistä tässä jäsenvaltiossa nostamansa kanteen yhteydessä. Tämä oikeusriita voisi sitten antaa aiheen EY 234 artiklassa tarkoitetun ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen direktiivin 2002/10/EY pätevyyden arvioimiseksi.

61 Toisin kuin kantaja väittää, se seikka, että tämä oikeussuojakeino ei olisi tehokas nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, ei voisi - vaikka tämä seikka näytettäisiinkin toteen - oikeuttaa muuttamaan oikeudenkäyntiteitse EY 230, EY 234 ja EY 241 artiklalla luotua oikeussuojakeinoja ja oikeudenkäyntiä koskevaa järjestelmää, jossa on tarkoitus antaa toimielinten toimiin kohdistuva laillisuusvalvonta yhteisöjen tuomioistuinten tehtäväksi (ks. erityisesti edellä 37 kohdassa mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto annetun tuomion 40 kohta). Tällainen seikka ei voi missään tapauksessa olla perusteena luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostaman sellaisen kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamiselle, joka ei täytä EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisia edellytyksiä (asia C-301/99 P, Area Cova ym. v. neuvosto ja komissio, määräys 1.2.2001, Kok. 2001, s. I-1005, 47 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).

62 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kantajalla ei ole vaadittavaa asiavaltuutta nostaa kannetta direktiivin 2002/10/EY 3 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan kumoamiseksi, minkä vuoksi esillä oleva kanne on jätettävä tutkimatta.

Päätökset oikeudenkäyntikuluista

Oikeudenkäyntikulut

63 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan nojalla asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut vastaajan vaatimusten mukaisesti.

Päätöksen päätösosa

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

1) Kanne jätetään tutkimatta.

2) Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3) Lausunnon antaminen väliintulohakemuksista raukeaa.

Full & Egal Universal Law Academy