EUR-Lex -  62005TJ0445 - FI

Asia T-445/05

Associazione italiana del risparmio gestito ja

Fineco Asset Management SpA

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Valtiontuet – Tukiohjelma, jonka Italian viranomaiset ovat toteuttaneet markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin erikoistuneiden yhteissijoitusyritysten hyväksi – Päätös, jossa tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi – Kumoamiskanne – Päätös koskee kantajia suoraan ja erikseen – Tutkittavaksi ottaminen – Perusteluvelvollisuus – Toimenpiteen valikoivuus – Takaisinperimisvelvollisuus

Tuomion tiivistelmä

1.      Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Toimialakohtaisen tukijärjestelmän kieltämisestä tehty komission päätös – Tällaisen järjestelmän nojalla myönnetyn, takaisin perittävän tuen saajayrityksen kanne – Tutkittavaksi ottaminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta)

2.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Komission valtiontukipäätös

(EY 87 ja EY 253 artikla)

3.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Komission valtiontukipäätös

(EY 87 artiklan 1 kohta ja EY 253 artikla)

4.      Valtiontuki – Käsite – Erikoistuneisiin rahoitusvälineisiin sijoittaneille myönnetty veronalennus – Alennus, joka johtaa valtion varojen välilliseen siirtymiseen sellaisen yrityksen hyväksi, joka ei ole verosta vapautettu henkilö

(EY 87 artiklan 1 kohta)

5.      Valtiontuki – Komission suorittama tutkinta – Koko tukijärjestelmän tutkiminen – Sallittavuus – Seuraus

(EY 87 artiklan 1 kohta)

6.      Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Veronalennuksen myöntäminen pelkästään erikoistuneille sijoitusvälineille ja niitä hallinnoiville yhtiöille kuuluu valtiontuen käsitteen alaan

(EY 87 artiklan 1 kohta)

7.      Valtiontuki – Käsite – Toimenpide, jonka avulla tuensaajat kykenevät lisäämään varallisuuttaan suosiollisemmissa olosuhteissa, kuuluu valtiontuen käsitteen alaan

(EY 87 artiklan 1 kohta)

8.      Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus

EY 87 artiklan 1 kohta)

9.      Valtiontuki – Sääntöjenvastaisen tuen takaisinperiminen – Sääntöjenvastaisuudesta johtuva velvollisuus

(EY 88 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohta)

1.      Muut oikeussubjektit kuin ne, joille päätös on osoitettu, voivat väittää päätöksen koskevan niitä erikseen ainoastaan silloin, kun tämä päätös vaikuttaa niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista, ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu. Näin ollen yritys ei voi pääsääntöisesti vaatia toimialakohtaisen tukijärjestelmän kieltämisestä tehdyn komission päätöksen kumoamista, jos päätös koskee tätä yritystä vain siten, että yritys toimii kyseessä olevalla alalla ja on mahdollisesti kyseisen järjestelmän edunsaaja. Tällainen päätös on nimittäin kantajana olevan yrityksen kannalta yleisesti sovellettava toimenpide, joka koskee objektiivisesti määriteltyjä tilanteita ja jonka oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään.

Silloin kun on kyse komission päätöksestä, jossa ei yksilöidä riidanalaisen tuen saajana olevaa yritystä tai saajina olevia yrityksiä ja jota sovelletaan siten objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin ja jonka oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään, päätös ei koske yritystä ainoastaan siksi, että se oli kyseisellä alalla toimiva yritys, joka voisi mahdollisesti saada etua tukijärjestelmästä, vaan myös siksi, että se on todellisuudessakin saanut tämän järjestelmän mukaisesti myönnettyä tukea, jonka komissio on määrännyt perittäväksi takaisin. Kyseinen päätös koskee tätä yritystä erikseen, ja sen päätöksestä nostama kanne on tutkittava.

(ks. 45–48 kohta)

2.      EY 253 artiklassa edellytetyt perustelut riippuvat kyseessä olevasta toimenpiteestä, ja niistä pitää selkeästi ja yksiselitteisesti ilmetä riidanalaisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asian olosuhteet huomioon ottaen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Komissio ei ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten sille esittämiin väitteisiin, vaan sen on ainoastaan esitettävä sellaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on olennainen merkitys päätöksen systematiikan kannalta.

Tämän lisäksi komissio voi valtiontukijärjestelmän osalta tyytyä tutkimaan asianomaisen järjestelmän yleispiirteitä, eikä se ole velvollinen tutkimaan jokaista yksittäistä soveltamistapausta.

(ks. 67 ja 68 kohta)

3.      Vaikka komissiolla on päätöksen perusteluissa velvollisuus tuoda esille ainakin ne olosuhteet, joissa tuki on myönnetty, jos niiden perusteella on mahdollista osoittaa, että tuki saattaa vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä ei ole velvollisuutta esittää jo myönnettyjen tukien todellista vaikutusta. Jos näin olisi, tällä vaatimuksella päädyttäisiin suosimaan jäsenvaltioita, jotka maksavat sääntöjenvastaisia tukia, niiden vahingoksi, jotka ilmoittavat tuista niiden valmisteluvaiheessa.

Komissiolla ei ole velvollisuutta tehdä taloudellista erittelyä todellisesta markkinatilanteesta, tuensaajayritysten markkinaosuudesta, kilpailijayritysten tilanteesta ja kyseisten palvelujen tarjoamisesta jäsenvaltioiden välillä, koska se on esittänyt, miten riidanalainen tuki vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kun kyseessä on ilmoittamatta jätetty tuki, komissiolla ei ole velvollisuutta esittää näyttöä sen todellisista vaikutuksista.

(ks. 102 ja 109 kohta)

4.      EY 87 artiklassa kielletään valtion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki siitä riippumatta, onko tukiin liittyvät edut myönnetty suoraan vai välillisesti. Tästä syystä tietyille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, joiden ei välttämättä tarvitse olla yrityksiä, suoraan myönnettyä etua voidaan pitää välillisenä etuna ja näin ollen tukena muille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille, jotka ovat yrityksiä.

Jotta yritykselle voidaan todeta myönnetyn tukea valtion varoista, ei ole tarpeen, että tämä yritys olisi tuen välitön edunsaaja. Vaikka erikoistuneet sijoitusvälineet eivät suoraan hyödy niihin sijoittaneille myönnettävästä veronalennuksesta, tämä ei sulje pois sitä, että ne saavat kuitenkin epäsuoraa taloudellista hyötyä.

(ks. 127 ja 131 kohta)

5.      Kun kyse on tukijärjestelmästä, komissio voi, tarkistaessaan, sisältyykö tuohon järjestelmään tukea, tyytyä tutkimaan asianomaisen järjestelmän yleispiirteitä, eikä sillä ole velvollisuutta tutkia jokaista yksittäistä soveltamistapausta. Silloin kun on kiistatonta, että jokin tukijärjestelmä hyödyttää tiettyjä yrityksiä, sillä seikalla, että se hyödyttää myös sellaisia tuensaajia, jotka eivät ole yrityksiä, ei voida asettaa kyseenalaiseksi tätä toteamusta, joka on riittävä peruste EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi tukijärjestelmään.

(ks. 136 kohta)

6.      Valtion toimenpiteellä, jolla myönnetään veronalennus pelkästään erikoistuneille sijoitusvälineille ja niitä hallinnoiville yhtiöille ja joka on näin rajattu koskemaan tarkasti määriteltyjä sijoitusvälineitä, jotka täyttävät erityiset edellytykset, vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja tarjoavien muiden yritysten vahingoksi, suositaan tiettyjä sijoitusvälineitä verrattuna toisiin samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa oleviin yrityksiin. Tällainen toimenpide, jota ei voida pitää yleisenä vero‑ tai talouspoliittisena toimenpiteenä, vaan toimenpiteenä, jolla poiketaan yleisestä verosääntelystä, on näin EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valikoiva.

Lisäksi pelkästään se, että kaikki vahvistetut edellytykset täyttävät sijoitusvälineet voivat hyötyä edusta, ei sellaisenaan osoita toimenpiteen yleistä sovellettavuutta eikä estä sitä, että se on valikoiva.

Tuki voi olla EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin valikoiva silloinkin, kun se koskee kokonaista talouden alaa.

(ks. 150, 152, 155 ja 156 kohta)

7.      Valtion toimenpide, jonka avulla asianomaiset yritykset kykenevät lisäämään varallisuuttaan suosiollisemmissa olosuhteissa, esimerkiksi vain maksukyvyn parantumisella, voidaan katsoa EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi eduksi.

(ks. 163 kohta)

8.      Jos olisi katsottava, että investointien rohkaisemisen kaltaiseen talous- tai teollisuuspoliittiseen tavoitteeseen pyrkiminen voi johtaa siihen, ettei valikoivaan valtion toimenpiteeseen sovelleta EY 87 artiklan 1 kohtaa, kyseinen määräys ei olisi enää vaikutuksiltaan tehokas. Tällaista toimenpidettä ei näin ollen voida jättää katsomatta EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi yksinomaan sen tavoitteiden perusteella.

(ks. 170 kohta)

9.      EY 88 soveltamista koskevan asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sääntöjenvastaista valtiontukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi yhteisön lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista. Tuen sääntöjenvastaiseksi toteamisesta seuraa loogisesti sääntöjenvastaisen tuen poistaminen perimällä se takaisin, ja poistamisella pyritään palauttamaan aikaisempi tilanne ennalleen. Palauttaessaan tuen tuensaaja menettää edun, joka hänellä oli markkinoilla ollut kilpailijoihinsa verrattuna, ja tuen maksamista edeltänyt tilanne palautuu ennalleen. Tästä seuraa, että sääntöjenvastaisesti maksetun valtiontuen takaisin maksamisen pääasiallinen tavoite on poistaa kilpailun vääristymä, joka on aiheutunut sääntöjenvastaisesta tuesta saadusta kilpailuedusta.

(ks. 190 ja 193 kohta)

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

4 päivänä maaliskuuta 2009 (*)

Valtiontuet – Tukiohjelma, jonka Italian viranomaiset ovat toteuttaneet markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin erikoistuneiden yhteissijoitusyritysten hyväksi – Päätös, jossa tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi – Kumoamiskanne – Päätös koskee kantajia suoraan ja erikseen – Tutkittavaksi ottaminen – Perusteluvelvollisuus – Toimenpiteen valikoivuus – Takaisinperimisvelvollisuus

Asiassa T‑445/05,

Associazione italiana del risparmio gestito, kotipaikka Rooma (Italia), ja

Fineco Asset Management SpA, kotipaikka Rooma,

edustajinaan asianajajat G. Escalar, G. Cipolla ja V. Giordano,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään V. Di Bucci ja E. Righini,

vastaajana,

jossa vaaditaan kumoamaan tukiohjelmasta, jonka Italia on toteuttanut säännellyillä markkinoilla julkisesti noteerattuihin markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin erikoistuneiden yhteissijoitusyritysten hyväksi, 6.9.2005 tehty komission päätös 2006/638/EY (EYVL 2006, L 268, s. 1),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Vilaras sekä tuomarit F. Dehousse (esittelevä tuomari) ja D. Šváby,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 20.11.2007 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

 Tukitoimenpide, jota asia koskee

1        Asiassa kyseessä oleva toimenpide toteutettiin Italiassa 30.9.2003 annetun asetuksen nro 269, jossa säädetään julkisen talouden kehittämiseen ja korjaamiseen tähtäävistä kiireellisistä toimenpiteistä (decreto-legge recante disposizioni urgenti per favorire lo sviluppo e per la correzione dell’andamento dei conti pubblici, jäljempänä DL 269/2003), 12 §:llä. Asetus muunnettiin 24.11.2003 laiksi nro 326. Tukiohjelma tuli voimaan 2.10.2003, jolloin DL 269/2003 julkaistiin Italian virallisessa lehdessä. Toimenpidettä ei ilmoitettu komissiolle.

2        DL 269/2003:n 12 §:llä muutetaan tiettyjen Euroopan unionin säännellyillä markkinoilla julkisesti noteerattujen markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakesijoituksiin erikoistuneiden yhteissijoitusyritysten (jäljempänä erikoistuneet sijoitusvälineet) verokohtelua.

3        Tässä pykälässä säädetään muun muassa, että siitä verovuodesta lähtien, jolloin tietyt vaatimukset täyttyvät, erikoistuneiden sijoitusvälineiden pääomatuloista on suoritettava 5 prosentin korvaava vero tavanomaisen 12,5 prosentin yhteisöveron sijaan.

4        Jotta ulkomaisten ja italialaisten sijoitusvälineiden verokohtelu olisi samanlainen, DL 269/2003:n 12 §:ssä säädetään alennetusta 5 prosentin korvaavasta verokannasta, jota sovelletaan erikoistuneista italialaisista sijoitusvälineistä sellaisille italialaisille sijoitusvälineille kertyviin pääomatuloihin, jotka eivät itse ole erikoistuneet mutta jotka sijoittavat erikoistuneisiin sijoitusvälineisiin. Sen sijaan italialaisille sijoitusvälineille ulkomaisista sijoitusvälineistä kertyneistä pääomatuloista 60 prosenttia on verovapaata tuloa.

5        Verokannustimen laajentamiseksi muihin sijoitusvälineisiin DL 269/2003:n 12 §:ssä säädetään, että myös eläkerahastot maksavat 5 prosentin veron siitä tulojen osasta, joka kertyy ulkomaisista erikoistuneista sijoitusvälineistä, ja että italialaisista sijoitusvälineistä kertyville tuloille myönnetään 6 prosentin verohyvitys, joka vastaa niistä pääomatuloista veloitettavaa 5 prosentin korvaavaa veroa, jotka kertyvät erikoistuneista sijoitusvälineistä, joihin eläkerahastot sijoittavat.

6        Kaikkiin italialaisiin sijoitusvälineisiin ja arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20.12.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY (EYVL L 375, s. 3) soveltamisalaan kuuluviin sijoitusvälineisiin voidaan soveltaa alennettua 5 prosentin verokantaa sillä edellytyksellä, että ne erikoistuvat säännellyillä eurooppalaisilla markkinoilla julkisesti noteerattuihin markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakesijoituksiin (jäljempänä markkina-arvoltaan pienet ja keskisuuret yhtiöt tai yritykset). DL 269/2003:n 12 §:n mukaan viimeksi mainitut yritykset ovat niitä, joiden pääoma on enintään 800 miljoonaa euroa, määriteltynä yrityksen osakkeiden keskimääräisen markkinahinnan perusteella vuoden kunkin neljänneksen viimeisenä kaupankäyntipäivänä.

7        DL 269/2003:n 12 §:n mukaan edellä mainitut sijoitusvälineet ovat erikoistuneita, jos ne omistavat markkina-arvoltaan pienten tai keskisuurten yhtiöiden osakkeita ja kyseisten osakkeiden arvo on säännöllisesti julkaistavien tilinpäätösten mukaan vähintään kaksi kolmasosaa sijoitusvälineiden kalenterivuoden aikana omistamien varojen arvosta ja omistusaika on vähintään yksi kuudesosa rahaston toimintapäivien kokonaismäärästä. Järjestelmää sovelletaan ainoastaan siitä verovuodesta lähtien, jona sijoitusväline sijoittaa vähintään kaksi kolmasosaa kokonaisvaroistaan markkina-arvoltaan pienten tai keskisuurten yhtiöiden osakkeisiin, tai siitä ajankohdasta lähtien, jolloin sijoitusvälineen säännöissä määrätään, että sijoitusväline sijoittaa ensisijaisesti markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeisiin.

8        Italialaisten sijoitusvälineiden lisäksi kaikkiin muihin avoimiin ja suljettuihin italialaisiin rahastoihin (nk. historialliset Luxemburgin rahastot), vaihtelevapääomaisiin sijoitusyhtiöihin (SICAV) ja ulkomaisiin sijoitusvälineisiin voidaan soveltaa alennettua 5 prosentin verokantaa sillä edellytyksellä, että ne on rekisteröity erikoistuneina sijoitusvälineinä, tai siltä tulojen osalta, joka on sijoitettu rekisteröityihin erikoistuneisiin sijoitusvälineisiin.

 Hallinnollinen menettely

9        Komissio pyysi 22.10.2003 päivätyssä kirjeessään Italian viranomaisilta tietoja kyseisistä DL 269/2003:lla käyttöön otetuista kannustimista ja niiden voimaantulosta voidakseen todeta, ovatko ne EY 87 artiklassa tarkoitettua tukea, ja muistutti Italian tasavaltaa EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvelvoitteesta.

10      Italian viranomaiset toimittivat pyydetyt tiedot 11.11.2003 ja 26.11.2003 päivätyissä kirjeissään. Komissio muistutti Italian viranomaisia uudelleen 19.12.2003 niille EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti kuuluvista velvoitteista ja kehotti Italian viranomaisia ilmoittamaan mahdollisille tuensaajille perustamissopimuksessa määrätyistä ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 14 artiklassa säädetyistä seurauksista, jos kyseisten kannustimien todetaan olevan sääntöjenvastaisesti täytäntöönpantua valtiontukea.

11      Komissio ilmoitti Italian tasavallalle 11.5.2004 päivätyssä kirjeessään päättäneensä 7.5.2004 EY 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn aloittamisesta Italian DL 269/2003:n 12 §:n nojalla myöntämien verokannustimien osalta.

12      Italian viranomaiset esittivät huomautuksensa komissiolle 14.7.2004 päivätyssä kirjeessään.

13      Komission päätös aloittaa muodollinen tutkintamenettely julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 9.9.2004 (EUVL C 225, s. 8).

14      Associazione italiana del risparmio gestito (jäljempänä Assogestioni) esitti huomautuksensa 7.10.2004 ja 18.2.2005 päivätyissä kirjeissään.

 Riidanalainen päätös

15      Tukiohjelmasta, jonka Italia on toteuttanut säännellyillä markkinoilla julkisesti noteerattuihin markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin erikoistuneiden yhteissijoitusyritysten hyväksi 6.9.2005 tehdyssä komission päätöksessä 2006/638/EY (EUVL 2006, L 268, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös) kuvataan ensin päätöksen tekemiseen johtanut menettely (I jakso) ja sen jälkeen kyseessä oleva toimenpide (II jakso).

16      Toimenpiteen kuvauksen alussa on yleiskatsaus siihen, minkälaiseen asiayhteyteen DL 269/2003 on sijoitettava. Komissio määrittelee sijoitusvälineet toteamalla, että kyse on yrityksistä, jotka tekevät yhteissijoituksia arvopapereihin (yhteissijoitusyritykset) useiden sijoittajien yhteisten etujen mukaisesti, ja että ne voivat olla muodoltaan joko omaisuuden osalta erillisen rahastoyhtiön hallinnoimia sopimusperusteisia sijoitusrahastoja (jäljempänä myös erillinen rahastoyhtiö), jotka eivät ole oikeushenkilöitä, tai yhtiömuotoisia sijoitusrahastoja (esim. SICAV) taikka eläkerahastoja. Tämän jälkeen komissio kuvaa, mitä sijoitusvälineitä on pidettävä DL 269/2003:n 12 §:ssä tarkoitettuina erikoistuneina sijoitusvälineinä ja minkälaista verosääntelyä sovelletaan eri sijoitusvälineistä saatuihin tuloihin.

17      Riidanalaisessa päätöksessä esitetään tämän jälkeen menettelyn aloittamisen syyt (III jakso) ja tehdään selkoa Italian viranomaisten ja niiden kolmansien huomautuksista, joita asia koskee (IV jakso).

18      Komission toimenpidettä koskeva arviointi (V jakso) jakautuu seitsemään alajaksoon. Komissio toteaa aluksi, että kyseessä oleva toimenpide täyttää kaikki EY 87 artiklan 1 kohdassa määrätyt edellytykset. Komissio osoittaa, että kyseessä on sekä erikoistuneille sijoitusvälineille että markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeita on tällaisten erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa, myönnetty valikoiva etu.

19      Riidanalaisen päätöksen V jakson neljännessä alajaksossa, jonka otsikkona on ”Valtion varat”, todetaan, että etuudet on myönnetty valtion varoista vähentämällä Italian valtion tavanomaisesti saamia verotuloja. Seuraavassa alajaksossa käsitellään toimenpiteen vaikutuksia kilpailuun. Komissio toteaa tässä, että erikoistuneet sijoitusvälineet kilpailevat muiden rahoitusalan yritysten kanssa ja toimivat kilpailulle avoimilla markkinoilla, joilla yhteisön sisäinen kauppa on huomattavaa. Se toteaa lisäksi, että tietyt markkina-arvoltaan pienet yritykset, jotka hyötyvät kyseessä olevasta toimenpiteestä, toimivat sellaisilla aloilla, joilla käydään jäsenvaltioiden välistä kauppaa.

20      Komissio toteaa kuudennessa alajaksossa, jonka otsikko on ”Toimenpiteen sääntöjenmukaisuus”, että Italian viranomaiset ovat panneet kyseessä olevan toimenpiteen täytäntöön ilmoittamatta siitä ensin komissiolle, minkä vuoksi se on sääntöjenvastainen valtiontuki.

21      Komission arvioinnin seitsemännessä alajaksossa käsitellään tukiohjelman soveltuvuutta yhteismarkkinoille.

22      Riidanalaisen päätöksen päätösosassa määrätään seuraavaa:

”1 artikla

Italian [tasavallan] asetuksen [DL] 269/2003 12 §:ssä säädetty verokannustimien muodossa toteutettava valtiontukiohjelma [erikoistuneille sijoitusvälineille], jonka Italia on pannut täytäntöön [EY] 88 artiklan 3 kohdan vastaisesti, ei sovellu yhteismarkkinoille.

2 artikla

Italian [tasavallan] on kumottava 1 artiklassa mainittu tukiohjelma kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta.

3 artikla

1.      Italian [tasavallan] on ilmoitettava kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta kaikille rahoituksen välittäjille, joihin kuuluvat myös [erikoistuneet sijoitusvälineet], ja kaikille muille, joita 1 artiklassa tarkoitetun valtiontukiohjelman soveltaminen koskee, komission päätöksestä pitää mainittua ohjelmaa yhteismarkkinoille soveltumattomana.

2. Italian tasavallan on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sellaisten 1 artiklassa tarkoitettujen tukien takaisinperimiseksi, jotka on sääntöjenvastaisesti asetettu tuensaajien käyttöön joko yhtiömuotoisten sijoitusvälineiden tai sopimusperusteisia sijoitusvälineitä hallinnoivien yhtiöiden kautta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen muutoksenhakukeinojen käyttöä.

Italian tasavallan on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta tuensaajien henkilöllisyys, myönnettyjen yksittäisten tukien määrä ja menetelmät, joilla kyseiset summat on laskettu.

3.      Tuki on perittävä viipymättä takaisin kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti, jotta tämä päätös voidaan panna välittömästi ja tosiasiallisesti täytäntöön.

4. Takaisin perittävästä tuesta on maksettava korko siitä päivästä lukien, jona tuki on tullut tuensaajien käyttöön, siihen päivään saakka, jona tuki tosiasiallisesti peritään takaisin.

Korko lasketaan asetuksen (EY) N:o 794/2004 V luvun säännösten mukaisesti.

4 artikla

Italian [tasavallan] on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta sen noudattamiseksi toteuttamansa ja suunnittelemansa toimenpiteet. Kyseiset tiedot on toimitettava tämän päätöksen liitteenä olevalla kyselylomakkeella. Italian on toimitettava samaan määräaikaan mennessä kaikki sellaiset asiakirjat, jotka osoittavat, että tukea on alettu periä takaisin tuensaajilta, joille sitä on sääntöjenvastaisesti myönnetty.

5 artikla

Tämä päätös on osoitettu Italian tasavallalle.”

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

23      Assogestioni ja Fineco Asset Management SpA (jäljempänä Fineco; jäljempänä yhdessä kantajat) ovat nostaneet nyt käsiteltävänä olevan kanteen riidanalaisesta päätöksestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 19.12.2005 toimittamallaan kannekirjelmällä.

24      Assogestioni on yhdistys, joka on perustettu valvomaan omaisuudenhoitoyhtiöiden ja tällaisia palveluja tarjoavien yhtiöiden yhteisiä etuja. Assogestionin jäseninä on DL 269/2003:n 12 §:ssä tarkoitettuja erikoistuneita yhteissijoitusyrityksiä hallinnoivia omaisuudenhoitoyhtiöitä, näiden joukossa Fineco.

25      Fineco on osakeyhtiömuotoon perustettu omaisuudenhoitoyhtiö. Se hallinnoi kahta niistä kolmesta markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin erikoistuneesta sijoitusrahastosta, jotka ovat DL 269/2003:n 12 §:ssä säädetyn verokannustimen edunsaajia ja jotka toimivat Italiassa.

26      Kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan

–        toissijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä määrätään maksettavaksi takaisin yhteismarkkinoille soveltumattomaksi katsottu tuki

–        velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27      Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Tutkittavaksi ottaminen

 Asianosaisten lausumat

28      Komissio on vastineessaan esittänyt laajan selostuksen, jolla se pyrkii osoittamaan, että kantajien kanne on jätettävä tutkimatta, esittämättä kuitenkaan erillisellä asiakirjalla kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevaa oikeudenkäyntiväitettä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

29      Komissio perustaa väitteensä asiallisesti siihen, ettei Finecolla ole asiavaltuutta, koska se ei ole osoittanut erillistä asiavaltuuttaan niihin päätöksessä tarkasteltuihin tuensaajiin nähden, joiden joukossa se on mainittu. Assogestionin näiden tuensaajien lukuun niiden edunvalvojana nostama kanne on komission mukaan myös jätettävä tutkimatta.

30      Komissio toteaa aluksi, että riidanalainen päätös on osoitettu jäsenvaltiolle eikä kantajille. Asiassa olisi siis selvitettävä, koskeeko riidanalainen päätös niitä suoraan ja erikseen. Komission mukaan riidanalainen päätös ei koske erikseen Finecoa eikä näin myöskään Assogestionia.

31      Silloin kun riidanalaisessa päätöksessä todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi valtiontukiohjelma, jota sovelletaan ennalta rajaamattomaan määrään yrityksiä, kyse on komission mukaan soveltamisalaltaan yleisestä toimesta. Oikeuskäytännössä on kuitenkin omaksuttu suppea tulkinta yksityisten henkilöiden erillisestä asiavaltuudesta tällaiseen soveltamisalaltaan yleiseen toimeen nähden.

32      Tuensaajayritykset eivät komission mukaan voi esillä olevassa asiassa vedota tunnusomaisiin erityispiirteisiinsä tai sellaisiin olosuhteisiin, jotka erottavat ne muista yrityksistä. Komission mukaan oikeuskäytännössä on omaksuttu tämä kanta. Se on viitannut tässä yhteydessä useisiin eri tuomioihin, joista mainittakoon yhdistetyissä asioissa C‑346/03 ja C‑529/03, Atzeni ym., 23.2.2006 annettu tuomio (Kok., s. I‑1875, 32–34 kohta).

33      Komissio tarkastelee tuomioita, joissa kumoamiskanne on otettu tutkittavaksi, muun muassa niitä, joihin kantajat ovat vedonneet, ja tuo esiin seikkoja, jotka erottavat kyseessä olleet asiat nyt käsiteltävänä olevasta tapauksesta.

34      Erityisesti yhdistetyissä asioissa C‑15/98 ja C‑105/99, Italia ja Sardegna Lines vastaan komissio, 19.10.2000 annetussa tuomiossa (Kok., s. I‑8855; jäljempänä yhdistetyissä asioissa Sardegna Lines annettu tuomio) omaksuttu ratkaisu selittyy komission mukaan asiassa kyseessä olleiden tosiseikkojen perusteella, eli sillä, että kantajana ollut Sardegna Lines oli kyseessä olevan tukiohjelman pääasiallinen tuensaaja, ja komissio tiesi tästä tehdessään tukiohjelmaa koskevan päätöksen.

35      Komissio esittää, että joka tapauksessa on syytä pyyhkiä pois mielikuva, joka voi syntyä joidenkin tuomioiden perusteella ja jonka mukaan sillä, että on annettu määräys tuen takaisinperimisestä, on ratkaiseva merkitys kanteen tutkittavaksi ottamista selvitettäessä. Tällainen lähestymistapa johtaisi komission mukaan siihen, että ilmoittamatta jätetyn tukiohjelman todelliset tuensaajat pääsisivät edullisempaan asemaan kanteidensa tutkittavaksi ottamisen kannalta suhteessa ilmoitetun tukiohjelman mahdollisiin tuensaajiin, mikä puolestaan kannustaisi jäsenvaltioita jättämään tuet ilmoittamatta ja horjuttaisi perustamissopimuksessa vahvistettua valvontajärjestelmää. Se, että todella on olemassa velvollisuus periä tuet takaisin yrityksiltä, voidaan vahvistaa vasta sellaisten selvitysten suorittamisen jälkeen, jotka saattavat eri olosuhteissa poiketa toisistaan paljonkin. Lisäksi jos ilmoittamatta jätetyn tukiohjelman todellisten tuensaajien nostamien kanteiden katsottaisiin täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset, nämä yritykset altistettaisiin vaaralle menettää jatkossa mahdollisuus oikeussuojaan kansallisissa tuomioistuimissa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C‑188/92, TWD Textilwerke Deggendorf, 9.3.1994 antamaan tuomioon (Kok., s. I‑833, Kok. Ep. XV, s. I-67) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti. Komissio pyytää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kiinnittämään huomiota niihin epätoivottaviin käytännön vaikutuksiin, joita voisi olla näiden kanteiden tutkittavaksi ottamisella, ja erityisesti siihen, että tällaisten kanteiden määrä kasvaisi huomattavasti tapauksissa, joissa päätös koskee edullista verosääntelyä tai mitä tahansa muuta suureen määrään yrityksiä kohdistuvaa kustannusten kevennystä.

36      Assogestionin osalta komissio esittää, että kyseessä on organisaatio, joka on perustettu valvomaan sen jäsenten yhteisiä etuja. Jäsenet, kuten Fineco, eivät voi komission mukaan vedota siihen, että riidanalainen päätös koskee heitä erikseen, minkä vuoksi Assogestionin nostama kanne on myös jätettävä tutkimatta.

37      Fineco katsoo sitä vastoin, että kanne on otettava tutkittavaksi siitä syystä, että riidanalainen päätös koskee sitä sekä suoraan että erikseen. Fineco väittää, että riidanalainen päätös koskee sitä erikseen päätöksen kohteena olevan tukiohjelman todellisena tuensaajana. Se esittää lisäksi, että Italian tasavalta on antanut sille riidanalaisen päätöksen suoraan tiedoksi. Fineco väittää olevansa eri asemassa kuin riidanalaisen päätöksen muut mahdolliset adressaatit, koska päätöksen tekohetkellä kyseessä olevan verokannustimen soveltamisedellytykset täyttyivät kahden sen hallinnoiman sijoitusrahaston osalta. Finecon mukaan yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt sen, että yritys, joka on hyötynyt tukitoimenpiteestä, voi riitauttaa komission päätöksen, jolla kyseinen tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, siitä huolimatta, että päätös on osoitettu jäsenvaltiolle. Finecon mukaan tämä on hyväksytty yhteisöjen tuomioistuimen tuomioissa myös niiden komission päätösten osalta, joilla komissio toteaa tukiohjelman lainvastaiseksi.

38      Fineco esittää, että oikeuskäytäntöä, johon komissio vetoaa tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista koskevan väitteensä tueksi, ei voida soveltaa nyt kyseessä olevaan tapaukseen.

39      Fineco katsoo lisäksi, että komissio yrittää alistaa tällaisten kanteiden tutkittavaksi ottamisen lisäedellytykselle, jota ei tunneta oikeuskäytännössä, eli sille, että edellytetään kansallisten viranomaisten osoittaneen hallintotoimen erikseen yksityiselle.

40      Fineco katsoo, että riidanalainen päätös koskee sitä erikseen muulla perusteella, eli siksi, että on annettu sitä suoraan veronkevennyksen tosiasiallisena edunsaajana koskeva määräys periä tuki takaisin.

41      Assogestioni vetoaa puolestaan siihen, että omien etujensa lisäksi se valvoo myös BNL Gestionin ja Finecon etuja. Se katsoo, että koska riidanalainen päätös koskee näitä yhtiöitä suoraan ja erikseen, sillä on asiavaltuus ajaa asiaa niiden nimissä. Assogestioni viittaa myös siihen, että se on osallistunut menettelyyn, joka edelsi riidanalaisen päätöksen tekemistä.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

42      EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kanteen hänelle osoitetusta päätöksestä tai päätöksestä, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena tai toiselle henkilölle osoitettuna päätöksenä, koskee ensin mainittua henkilöä suoraan ja erikseen. 

43      Tässä tapauksessa on riidatonta, että päätös on osoitettu Italian tasavallalle eikä kantajille. On siis selvitettävä, koskeeko riidanalainen päätös kantajia suoraan ja erikseen.

44      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitää aiheellisena tutkia ensin, koskeeko riidanalainen päätös Finecoa erikseen ja suoraan.

45      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muut oikeussubjektit kuin ne, joille päätös on osoitettu, voivat väittää päätöksen koskevan niitä erikseen ainoastaan silloin, kun tämä päätös vaikuttaa niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista, ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok., s. 197, 223, Kok. Ep. I, s. 181 ja edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Sardegna Lines, tuomion 32 kohta).

46      Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että yritys ei voi pääsääntöisesti vaatia toimialakohtaisen tukijärjestelmän kieltämisestä tehdyn komission päätöksen kumoamista, jos päätös koskee tätä yritystä vain siten, että yritys toimii kyseessä olevalla alalla ja on mahdollisesti kyseisen järjestelmän edunsaaja. Tällainen päätös on nimittäin kantajana olevan yrityksen kannalta yleisesti sovellettava toimenpide, joka koskee objektiivisesti määriteltyjä tilanteita ja jonka oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään (ks. asia C‑298/00 P, Italia v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I‑4087, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47      On todettava, että päätöksessä ei yksilöidä riidanalaisen tuen saajana olevaa yritystä tai saajina olevia yrityksiä. Sen 1 artiklassa todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi valtiontukiohjelma, jonka Italian tasavalta on pannut täytäntöön erikoistuneille sijoitusvälineille myönnettävien verokannustimien muodossa. Riidanalaista päätöstä sovelletaan siten objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin, ja sen oikeusvaikutukset kohdistuvat edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään.

48      On kuitenkin muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä 34 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Sardegna Lines antamansa tuomion 34 ja 35 kohdassa, että koska kyseisessä asiassa riidanalainen päätös ei koskenut Sardegna Linesiä ainoastaan siksi, että se oli sardinialainen merenkulkualan yritys, joka voisi mahdollisesti saada etua sardinialaisille varustamoille myönnettäviä tukia koskevasta järjestelmästä, vaan myös siksi, että se oli todellisuudessakin saanut tämän järjestelmän mukaisesti myönnettyä tukea, jonka komissio oli määrännyt perittäväksi takaisin, kyseinen päätös koski sitä erikseen ja sen päätöksestä nostama kanne piti tutkia (ks. asia T‑136/05, Salvat père & fils ym. v. komissio, tuomio 20.9.2007, Kok. s. II‑4063, 69 kohta).

49      On siis selvitettävä, onko Fineco toimialakohtaisen tukijärjestelmän perusteella myönnetyn ja komission takaisinperittäväksi määräämän yksittäisen tuen tosiasiallinen tuensaaja.

50      Asiassa on riidatonta se, että Fineco on omaisuudenhoitoyhtiö, joka hallinnoi tässä ominaisuudessaan kahta markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin erikoistunutta sijoitusrahastoa, Fineco AM Small Cap Italy ‑rahastoa ja Fineco Small Cap Europe ‑rahastoa, jotka kuuluvat DL 269/2003:n 12 §:n soveltamisalaan. Näitä rahastoja hallinnoivan yhtiön ominaisuudessa sen on maksettava tässä säännöksessä tarkoitettua korvaavaa veroa, joten se on nyt kyseessä olevan tukitoimenpiteen, joka on määrätty perittäväksi takaisin, edunsaaja. Komissio on sitä paitsi istunnossa myöntänyt, että Fineco on jo soveltanut kyseessä olevaa toimenpidettä ja että takaisin perimistä koskeva määräys on periaatteessa osoitettu myös sille.

51      Fineco on tämän perusteella sellaisen yksittäisen tuen tosiasiallinen vastaanottaja, joka on määrätty perittäväksi takaisin. Riidanalainen päätös koskee sitä näin ollen erikseen.

52      Siihen, koskeeko päätös Finecoa suoraan, kun sen 3 artiklan 2 kohdassa velvoitetaan Italian tasavalta toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa mainittujen tukien perimiseksi takaisin tuensaajilta, on todettava, että päätös koskee Finecoa suoraan (ks. vastaavasti edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Sardegna Lines, tuomion 36 kohta ja edellä 48 kohdassa mainittu asia Salvat père & fils ym. v. komissio, tuomion 75 kohta).

53      Oikeuskäytännössä ilmaistut kaksi edellytystä sille, että toimi voisi koskea asianomaista suoraan, eli se, että kyseisellä toimella on oltava suoria vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan, ja toiseksi se, että kyseisellä toimella ei saa jättää minkäänlaista täytäntöönpanoa koskevaa harkintavaltaa niille, joille se on osoitettu, täyttyvät esillä olevassa asiassa (edellä 48 kohdassa mainittu asia Salvat père & fils ym. v. komissio, tuomion 76 kohta).

54      Finecon kanne on näin ollen tutkittava.

55      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yritysten kollektiivisia etuja ajava yhdistys voi pääsääntöisesti nostaa kumoamiskanteen valtiontukea koskevasta komission lopullisesta päätöksestä ainoastaan, jos myös kyseiset yritykset voivat nostaa erikseen tällaisen kanteen tai jos se voi vedota omaan intressiinsä pysyttää kanne, erityisesti koska kumoamiskanteen kohteena oleva toimi vaikuttaa sen asemaan neuvottelijana (asia T‑55/99, CETM v. komissio, tuomio 29.9.2000, Kok., s. II‑3207, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56      Tämän oikeuskäytännön mukaisesti voidaan todeta, että koska Assogestionin tehtävänä on sen jäsenten yhteisten etujen valvonta ja koska ainakin yhdellä sen jäsenistä, eli Finecolla, on valtuus riitauttaa päätös, myös Assogestionin kanne on tutkittava.

 Asiakysymys

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan EY 253 ja EY 88 artiklaa on rikottu siksi, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat ristiriitaiset tai puutteelliset

 Asianosaisten lausumat

57      Tämän kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantajat ovat vedonneet siihen, ettei riidanalaista päätöstä ole perusteltu riittävästi siltä osin kuin kyseessä on valikoiva etu tai että nämä perustelut ovat ristiriitaiset.

58      Kantajat esittävät ensisijaisesti, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat ristiriidassa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen (jäljempänä menettelyn aloittamista koskeva päätös) perustelujen kanssa. Viimeksi mainitussa päätöksessä komissio on viitannut erikoistuneille sijoitusvälineille veronalennuksella syntyvään suoraan etuun. Riidanalaisessa päätöksessä komissio vahvistaa ensin alkuperäisen kantansa ja lisää sitten uuden perustelun, jonka mukaan kyseessä oleva toimenpide antaa epäsuoraa etua erikoistuneille sijoitusvälineille lisäämällä niiden maksuvalmiutta ja korottamalla niiden palkkioita.

59      Toiseksi kantajat esittävät, että todettuaan menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä ja riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleessa, että kyseessä oleva toimenpide antaa epäsuoraa etua erikoistuneille sijoitusvälineille, komissio tekee heti riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleessa ristiriitaisen toteamuksen lausumalla, että tuensaajina eivät ole enää erikoistuneet sijoitusvälineet vaan SICAVit ja sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt. Tässä tapauksessa ei ole kantajien mukaan kuitenkaan mitään syytä pyrkiä osoittamaan sitä, ovatko SICAVit ja sijoitusvälineet, jotka eivät ole yhtiömuotoisia, yrityksiä. Ne katsovat, että komissio toteaa uudelleen riidanalaisen päätöksen 38 perustelukappaleessa täysin epäjohdonmukaisesti, että nekin erikoistuneet sijoitusvälineet, jotka eivät ole yhtiömuotoisia, ovat yrityksiä. Riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessa komissio esittää, että ne kilpailevat muiden rahoitusalan yhtiöiden kanssa. Tässä komissio sekoittaa toisiinsa yhteissijoitusyritykset ja omaisuudenhoitoyhtiöt.

60      Tämä sekaannus on tapahtunut myös komission vastineen 149 kohdassa, jossa se katsoo puhtaasti sopimusperusteiset sijoitusvälineet yrityksiksi esitettyään ensin saman kirjelmän 130 kohdassa, ettei se ole missään vaiheessa katsonut yrityksiksi sellaisia rahastoja, jotka eivät ole oikeushenkilöitä.

61      Kantajat väittävät kolmanneksi, ettei komissio ole perustellut oikeudellisesti riittävällä tavalla taloudellisen edun syntymistä markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, vaikka se kuvaakin riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappaleessa tätä teoreettista etua siten, että ”niiden osakkeiden kysyntä lisääntyy ja maksuvalmius parantuu”.

62      Kantajien mukaan nämä toteamukset tekevät riidanalaisesta päätöksestä ristiriitaisen ja sellaisen, etteivät toimenpiteen syyt selviä niille, joita toimenpide koskee, ja ettei toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuutta yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.

63      Tämän kanneperusteen toisessa osassa kantajat pyrkivät osoittamaan, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat ristiriitaiset ja puutteelliset siltä osin kuin kyse on kilpailun vääristymisestä, joka voi haitata jäsenvaltioiden välistä kauppaa.

64      Kantajien mukaan maininta siitä, että tuensaajina olevat yhtiöt voivat toimia kansainvälisillä markkinoilla ja käydä kauppaa ja harjoittaa muuta taloudellista toimintaa markkinoilla, joilla käydään kovaa kilpailua, on vain näennäinen perustelu. Komissio on jättänyt selittämättä, miksi tuensaajina oleville yhtiöille myönnetty epäsuora taloudellinen etu olisi omiaan vääristämään kilpailua, kun kyseessä ovat suhteellisen merkityksettömät summat, jotka jakautuvat lukuisten yritysten kesken.

65      Komissio kiistää kantajien väitteet.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

66      Aluksi on muistettava, että oikeuskäytännön mukaan EY 253 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste on ilmeistä arviointivirhettä koskevasta kanneperusteesta erillinen kanneperuste. Ensimmäisenä esitetty kanneperuste, jossa vedotaan perusteluiden puuttumiseen tai niiden puutteellisuuteen, koskee EY 230 artiklassa tarkoitettua olennaisten muotomääräysten rikkomista, ja se on sellainen ehdoton kumoamisperuste, joka yhteisöjen tuomioistuinten on tutkittava omasta aloitteestaan, kun taas jälkimmäinen kanneperuste, jossa on kyse päätöksen aineellisesta laillisuudesta, koskee samassa EY 230 artiklassa tarkoitettua perustamissopimuksen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkomista ja yhteisöjen tuomioistuimet voivat tutkia sen ainoastaan, jos kantaja on siihen vedonnut. Perusteluvelvollisuus on näin ollen perustelujen oikeellisuutta koskevasta kysymyksestä erillinen kysymys (asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 67 kohta; asia C‑17/99, Ranska v. komissio, tuomio 22.3.2001, Kok., s. I‑2481, 35 kohta; asia C‑159/01, Alankomaat v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I‑4461, 65 kohta ja asia T‑158/99, Thermenhotel Stoiser Franz ym. v. komissio, tuomio 13.1.2004, Kok., s. II‑1, 97 kohta).

67      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 253 artiklassa edellytetyt perustelut riippuvat kyseessä olevasta toimenpiteestä ja niistä pitää selkeästi ja yksiselitteisesti ilmetä riidanalaisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asian olosuhteet huomioon ottaen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Komissio ei ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten sille esittämiin väitteisiin, vaan sen on ainoastaan esitettävä sellaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on olennainen merkitys päätöksen systematiikan kannalta (ks. asia T‑198/01, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2717, 59 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68      Tämän lisäksi komissio voi tukijärjestelmän osalta tyytyä tutkimaan asianomaisen järjestelmän yleispiirteitä, sillä se ei ole velvollinen tutkimaan jokaista yksittäistä soveltamistapausta (edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Sardegna Lines, tuomion 51 kohta ja asia C‑278/00, Kreikka v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I‑3997, 24 kohta) selvittääkseen sen, sisältyykö järjestelmään tukielementtejä.

69      Riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyyttä niiden eri seikkojen osalta, joihin asiassa on vedottu, on tarkasteltava näiden periaatteiden kannalta.

–       Valikoivan edun olemassaolon perustelua koskeva kanneperusteen ensimmäinen osa

70      Edellä 15–22 kohdassa olevan riidanalaisen päätöksen kuvauksen mukaan komissio esittää kyseessä olevaa toimenpidettä kuvatessaan, että sijoitusvälineet voivat olla muodoltaan joko omaisuuden osalta erillisen rahastoyhtiön hallinnoimia sopimusperusteisia sijoitusrahastoja, jotka eivät ole oikeushenkilöitä, tai yhtiömuotoisia sijoitusrahastoja (esim. SICAV) taikka eläkerahastoja (13 perustelukappale).

71      Palatessaan syihin, jotka ovat olleet menettelyn aloittamisen taustalla, komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 29 perustelukappaleessa, että koska erikoistuneiden sijoitusvälineiden epäiltiin saavan tukea, se piti niitä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina yrityksinä, sillä ne ovat joko yhtiömuotoisia itsenäisiä yhteisöjä tai sijoitusmarkkinoilla kilpailevien yritysten hallinnoimaa erillistä omaisuutta.

72      Riidanalaisen päätöksen 35 perustelukappaleessa komissio ryhtyy tuen arviointiin toteamalla, että sijoittajien saama veronalennus on valtiontukea sekä erikoistuneille sijoitusvälineille että markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeita on kyseisten välineiden omistuksessa.

73      Tätä erottelua noudattaen komissio jakaa arviointinsa siten, että riidanalaisen päätöksen 36–41 perustelukappaleessa käsitellään valikoivaa etua erikoistuneille sijoitusvälineille ja sen 42 ja 43 perustelukappaleessa valikoivaa etua kyseessä oleville markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille.

74      Erikoistuneista sijoitusvälineistä komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleessa, että eräissä tapauksissa sijoitusvälineet ovat EY 87 artiklassa tarkoitettuja yrityksiä ja voivat sen vuoksi hyötyä DL 269/2003:n 12 §:ssä säädetystä veronalennuksesta. Komissio katsoo, että vaikka erikoistuneet sijoitusvälineet eivät suoraan hyödy niiden osakkaille myönnettävästä veronalennuksesta, ne saavat kuitenkin siitä epäsuoraa taloudellista hyötyä, koska erikoistuneisiin välineisiin tehtäviä sijoituksia koskeva veronalennus kannustaa sijoittajia hankkimaan niiden osakkeita, jolloin erikoistuneiden välineiden maksuvalmius lisääntyy ja ne saavat lisää tuloja merkintä‑ ja hallinnointipalkkioina.

75      Riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleessa komissio toteaa Italian viranomaisten esittäneen sille näkemyksen, jonka mukaan erikoistuneet sijoitusvälineet, joihin sovelletaan DL 269/2003:n 12 §:n mukaista alempaa veroa, ovat pelkkiä omaisuuserien ryhmiä, eikä niitä tämän vuoksi voida lähtökohtaisesti pitää EY 87 artiklassa tarkoitettuina yrityksinä. Komissio huomauttaa kuitenkin, että joissakin tapauksissa kyseiset sijoitusvälineet ovat yhtiömuotoisia ja voivat itse hyötyä eduista. Komissio toteaa lisäksi, että muita sijoitusvälineitä, jotka eivät ole oikeushenkilöitä, hallinnoivat yritykset, jotka kilpailevat muiden omaisuudenhoitoalan toimijoiden kanssa ja jotka voivat tämän vuoksi saada etuja.

76      Komissio katsoo edelleen riidanalaisen päätöksen 38 perustelukappaleessa, että erikoistuneet sijoitusvälineet harjoittavat taloudellista toimintaa ja että ne siis ovat EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä siitä riippumatta, ovatko ne yhtiömuotoisia vai eivät. Komission mukaan tätä näkemystä tukee arvonlisäveroa koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan SICAVien liiketoimet, jotka koostuvat yhteisestä sijoittamisesta siirtokelpoisiin arvopapereihin, ovat arvonlisäverodirektiiveissä tarkoitettua verovelvollisen harjoittamaa taloudellista toimintaa.

77      Tällä perusteella komissio katsoo riidanalaisen päätöksen 39 perustelukappaleessa, että erikoistuneisiin sijoitusvälineisiin sijoituksia tehneille sijoittajille myönnetystä veroedusta hyötyvät yrityksinä välineet itse, jos ne ovat yhtiömuotoisia, tai kyseisiä välineitä hallinnoivat yritykset, jos sijoitusvälineet ovat sopimusperusteisia.

78      Komissio esittää riidanalaisen päätöksen 40 perustelukappaleessa, että valikoivuutta koskeva edellytys täyttyy, koska kyseessä olevalla toimenpiteellä myönnetään poikkeuksellinen veronalennus pelkästään erikoistuneille sijoitusvälineille ja niitä hallinnoiville rahastoyhtiöille. Se toteaa lisäksi, että oikeuskäytännön mukaan se, että etuus on ainoastaan epäsuoraa, ei voi sulkea pois sitä, että kyse on valtiontuesta.

79      Tämän perusteella komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 41 perustelukappaleessa, että toimenpiteestä aiheutuu edellä esitettyä epäsuoraa etua erikoistuneille sijoitusvälineille ja niitä hallinnoiville rahastoyhtiöille ja samalla haittaa muille, vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja tarjoaville yrityksille.

80      Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että riidanalaisessa päätöksessä on perusteltu erikoistuneille sijoitusvälineille myönnetyn valikoivan epäsuoran edun olemassaolo. Siinä selitetään, millä tavoin kyseisten eri sijoitusvälineiden voidaan katsoa harjoittavan taloudellista toimintaa, vaikka tämä tapahtuu eri tavoin niiden oikeudellisesta muodosta riippuen, ja olevan tämän vuoksi EY 87 artiklassa tarkoitettuja yrityksiä. Tuensaajayritys on joko sijoitusväline itse, silloin kun se on yhtiömuotoinen, tai sitä hallinnoiva yritys, silloin kun sijoitusväline on sopimusperusteinen.

81      Kantajat väittävät kuitenkin, että riidanalaisen päätöksen perusteluissa on ristiriitaisuuksia.

82      Tältä osin on muistettava, että päätöksen perusteluihin sisältyvä ristiriita merkitsee sellaista EY 253 artiklaan perustuvan velvoitteen noudattamatta jättämistä, joka voi vaikuttaa päätöksen pätevyyteen, jos näytetään toteen, että tämän ristiriidan vuoksi päätöksen adressaatti ei voi kokonaan tai osittain saada tietää päätöksen todellisia perusteluja ja että tämän vuoksi päätöksen päätösosalta puuttuu kokonaan tai osittain oikeudellinen perusta (asia T‑65/96, Kish Glass v. komissio, tuomio 30.3.2000, Kok., s. II‑1885, 85 kohta).

83      Riidanalaisen päätöksen perustelujen ja tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen perustelujen välistä ristiriitaa koskevasta väitteestä on todettava, että näiden kahden päätöksen väliset erot, vaikka ne olisikin näytetty toteen, eivät voi merkitä sitä, etteivät kantajat voi saada selville riidanalaisen päätöksen perusteluja, jotka käyvät ilmi tästä päätöksestä itsestään.

84      Lisäksi asetuksen N:o 659/1999 6 artiklan 1 kohdan mukaan menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä esitetään lyhyesti asiaan liittyvät oikeudelliset seikat ja tosiseikat sekä komission alustava arviointi ja epäilyt toimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille. Muodollisen tutkintamenettelyn avulla puolestaan tutkitaan perusteellisemmin ja selvennetään menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä esiin tuotuja kysymyksiä. Asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan mukaan tämän menettelyn tuloksena komission arvio voi muuttua, koska se voi päätyä katsomaan, ettei toimenpidettä ole pidettävä tukena tai että epäilyjä sen soveltumattomuudesta ei enää ole. Tästä seuraa, että lopullinen päätös voi tietyiltä osin erota menettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä, ilman että tällaiset erot kuitenkaan tekisivät lopullisesta päätöksestä virheellistä.

85      Esillä olevassa asiassa menettelyn aloittamista koskevan päätöksen ja riidanalaisen päätöksen välillä ei ole voitu havaita ristiriitaa niissä tarkoitetun edun eikä myöskään kyseessä olevien välineiden osalta.

86      Erikoistuneille sijoitusvälineille kyseisellä toimenpiteellä myönnetystä epäsuorasta edusta komissio oli jo menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä todennut, että etu voitiin nähdä siinä, että kasvattamalla näiden nettotuloja lisättiin sijoittajien tällaisiin välineisiin kohdistamaa kysyntää. Tätä arviointia ei voida pitää ristiriitaisena riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleessa olevan arvioinnin kanssa, jonka mukaan erikoistuneet sijoitusvälineet saavat kyseisestä toimenpiteestä kuitenkin epäsuoraa taloudellista hyötyä, ”koska erikoistuneisiin välineisiin tehtäviä sijoituksia koskeva veronalennus kannustaa sijoittajia hankkimaan niiden osakkeita, jolloin erikoistuneiden välineiden maksuvalmius lisääntyy ja ne saavat lisää tuloja merkintä‑ ja hallinnointipalkkioina”. Ristiriitaisuutena ei voida pitää sitä, ettei komissio ollut uudelleen maininnut riidanalaisessa päätöksessä väitettä veronalennuksella tapahtuvasta suoran edun myöntämisestä erikoistuneille sijoitusvälineille.

87      Kantajat ovat väärässä myös väittäessään kyseessä olevien sijoitusvälineiden osalta, että päätöksessä tarkoitettuina tuensaajina eivät enää ole erikoistuneet sijoitusvälineet vaan yhtiömuotoiset sijoitusvälineet ja, silloin kun tällaiset välineet ovat rahastoja, näitä hallinnoivat yhtiöt.

88      Erikoistuneet sijoitusvälineet katsotaan riidanalaisessa päätöksessä edelleen kyseessä olevan toimenpiteen edunsaajiksi, vaikka siinä tarkennetaan, että sijoitusvälineiden katsotaan hyötyvän siitä yrityksinä itse, jos ne ovat yhtiömuotoisia, tai että siitä hyötyvät sijoitusvälineitä hallinnoivat yritykset, jos sijoitusvälineet ovat sopimusperusteisia (39 perustelukappale).

89      Lisäksi komissio oli menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä jo tuonut esiin sen, että erikoistuneisiin sijoitusvälineisiin sovelletuilla veronalennuksilla voitiin suosia myös tällaisia rahastoja hallinnoivia yhtiöitä, jotka ovat nekin EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä.

90      Kantajat vetoavat tämän jälkeen tiettyihin riidanalaisen päätöksen perusteluissa oleviin epätarkkuuksiin ja ristiriitaisuuksiin.

91      Ensiksi kyseessä olevan toimenpiteen edunsaajista ja heidän asemastaan EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina yrityksinä todetaan riidanalaisen päätöksen 35 perustelukappaleessa selvästi, että komissio on katsonut, että kyseessä oleva toimenpide on valtiontukea sekä erikoistuneille sijoitusvälineille että sellaisille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeita on kyseisten välineiden omistuksessa.

92      Päätöksen 13 ja 37 perustelukappaleen mukaan erikoistuneet sijoitusvälineet voivat toimia eri muotoisina, asiassa merkitykselliseltä kannalta joko sopimusperusteisina sijoitusrahastoina, jotka eivät ole oikeushenkilöitä ja joita hallinnoi omaisuuden osalta erillinen rahastoyhtiö, tai SICAVien kaltaisina yhtiömuodossa toimivina sijoitusrahastoina.

93      Näin ollen komissio katsoo täysin loogisesti riidanalaisen päätöksen 39 perustelukappaleessa, että kyseessä olevasta toimenpiteestä hyötyvät erikoistuneet sijoitusvälineet yrityksinä itse, jos ne ovat yhtiömuotoisia, tai kyseisiä välineitä hallinnoivat yritykset, jos sijoitusvälineet ovat sopimusperusteisia. Tällä perusteella komissio päättää sijoitusvälineiden eri muotoja koskevan tutkinnan täysin johdonmukaisesti toteamalla riidanalaisen päätöksen 41 perustelukappaleessa, että kyseessä oleva etu tarjotaan sekä sijoitusvälineille että niitä hallinnoiville yhtiöille.

94      Kantajilla, joista toinen on kahta kyseessä olevasta toimenpiteestä hyötyvää rahastoa hallinnoiva yhtiö ja toinen tällaisia rahastoja hallinnoivia yhtiöitä edustava yhdistys, oli siis mahdollisuus saada selville riidanalaisen päätöksen syyt ja ymmärtää, minkä vuoksi päätös koski niitä.

95      Tätä johtopäätöstä ei voida kyseenalaistaa ristiriidalla, jonka on väitetty olevan riidanalaisen päätöksen 38 perustelukappaleessa.

96      Kun tässä perustelukappaleessa viitataan yhteisöjen tuomioistuimen SICAVien verokohtelua koskevaan oikeuskäytäntöön, sillä on selvästi pyritty osoittamaan niiden yhtiöluonne. Ja vaikka tätä näyttöä voitaisiinkin pitää tietyiltä osin kyseenalaisena tai epäselvänä, on yhtäältä todettava, ettei se kuitenkaan koske kantajia siltä osin kuin kyse on SICAVeista ja toisaalta ja varsinkin on todettava, että perustelukappaletta on tarkasteltava asiayhteydessä, johon se kuuluu, ja sitä on luettava osana riidanalaisen päätöksen ja sen päätösosan muodostamaa kokonaisuutta, jonka ainoa olennainen perusta se ei yksin ole. Perustelukappaleessa ei näin ollen voida katsoa asetetun kyseenalaiseksi sitä, miten kantajien oli osaltaan mahdollista ymmärtää riidanalaisen päätöksen syyt sellaisina kuin ne on 13, 29, 36, 37, 39 ja 41 perustelukappaleessa esitetty.

97      Tämän jälkeen siihen, että sellaisille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeet ovat erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa, myönnettyä valikoivaa etua ei ollut perusteltu, on todettava, että komissio on käyttänyt tähän riidanalaisen päätöksen 42 ja 43 perustelukappaleen.

98      Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappaleessa, että näiden yhtiöiden saama etuus syntyy siitä, että niiden osakkeiden kysyntä lisääntyy ja maksuvalmius parantuu. Se torjuu väitteen, jonka mukaan niille ei koituisi etua, koska rahastot ja sijoittajat toimivat ennen kaikkea voittojensa maksimoimiseksi. Komissio katsoo, että suotuisampi verokohtelu tekee sijoituksesta kiinnostavamman ja kohentaa näiden yhtiöiden maksuvalmiutta, vaikka ne eivät kyseisen edun saamiseksi aktiivisesti itse toimisikaan.

99      Riidanalaisen päätöksen 43 perustelukappaleessa komissio torjuu tämän jälkeen väitteen, jonka mukaan tarkasteltavana oleva toimenpide on osa yleistä veropolitiikkaa, jonka tarkoituksena olisi vahvistaa markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten pääomarakennetta, eikä siihen voida soveltaa valtiontukisääntöjä.

100    Komissio on näin ollen riidanalaisessa päätöksessä selvästi perustellut valikoivan edun olevan olemassa markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeet ovat erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa. Kantajat ovatkin tältä osin riitauttaneet pikemminkin esitettyjen perustelujen oikeellisuuden, johon ei perustelujen puuttumista koskevan kanneperusteen yhteydessä voida edellä 66 kohdassa lainatun oikeuskäytännön mukaan vedota.

101    Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

–       Kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan mahdollista jäsenvaltioiden väliseen kauppaan vaikuttavaa kilpailun vääristymistä ei ole perusteltu

102    On muistutettava, että vaikka komissiolla on päätöksen perusteluissa velvollisuus tuoda esille ainakin ne olosuhteet, joissa tuki on myönnetty, jos niiden perusteella on mahdollista osoittaa, että tuki saattaa vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä ei ole velvollisuutta esittää jo myönnettyjen tukien todellista vaikutusta. Jos näin olisi, tällä vaatimuksella päädyttäisiin suosimaan jäsenvaltioita, jotka maksavat sääntöjenvastaisia tukia, niiden vahingoksi, jotka ilmoittavat tuista niiden valmisteluvaiheessa (edellä 67 kohdassa mainittu asia Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, tuomion 215 kohta).

103    Kun otetaan huomioon edellä mainittu oikeuskäytäntö, ei vaikuta siltä, että komissio olisi laiminlyönyt velvollisuutensa perustella riittävällä tavalla riidanalainen päätös.

104    Komissio on tarkastellut kyseessä olevan toimenpiteen vaikutusta kilpailuun riidanalaisen päätöksen kolmessa perustelukappaleessa ja selittänyt, millä tavoin sen näkemyksen mukaan kyseessä oleva toimenpide vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, ja vastannut tiettyihin riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä esitettyihin moitteisiin.

105    Riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessa komissio esittää, että toimenpide saattaa vääristää yritysten välistä kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska ”tuensaajayritykset voivat toimia kansainvälisillä markkinoilla ja harjoittaa kaupankäyntiä ja muuta taloudellista toimintaa markkinoilla, joilla käydään kovaa kilpailua”. Se toteaa lisäksi, että erikoistuneet sijoitusvälineet ”kilpailevat muiden rahoitusalan yhtiöiden kanssa ja toimivat avoimilla markkinoilla, joilla yhteisön sisäinen kauppa on huomattavaa” ja että ainakin jotkin markkina-arvoltaan pienistä ja keskisuurista yrityksistä toimivat sellaisilla aloilla, joilla käydään jäsenvaltioiden välistä kauppaa.

106    Komissio hylkää 46 perustelukappaleessa väitteen siitä, että kyseessä olevan toimenpiteen verovaikutukset ovat vähäiset ja että toimineiden erikoistuneiden sijoitusvälineiden määrä oli vähäinen vuonna 2004, eli vuonna, jona komissio aloitti toimenpiteeseen kohdistuneen tutkintamenettelyn. Komissio toteaa ensin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan myös vähäinen tuki vaikuttaa kilpailuun. Toiseksi se painottaa sitä, että Italian tasavalta ei ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että kyseisen toimenpiteen taloudellinen vaikutus saattaa olla tulevaisuudessa paljon suurempi. Se lisää, että toimenpiteen vähäinen vaikutus voi selittyä myös vaikutuksella, joka komission pikaisella toimenpidettä koskeneella toiminnalla on ollut toimijoiden käyttäytymiseen. Lisäksi se toteaa, ettei Italian tasavallan esittämien tietojen perusteella voida katsoa, että yksittäisten tuensaajien kyseisestä toimenpiteestä saamat edut olisivat vähämerkityksistä tukea.

107    Näillä perusteilla komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 47 perustelukappaleessa, että ne kyseisellä toimenpiteellä ”muutetaan (sijoittajien verokohtelun kautta) kyseisten kaupallista toimintaa harjoittavien yritysten kilpailuasemaa ja, koska ne toimivat kansainväliselle kilpailulle avoimilla markkinoilla, vääristetään kilpailua”.

108    Riidanalaisen päätöksen perustelut ovat siis sellaiset, että kantajille ja yhteisöjen tuomioistuimille selviävät syyt, joiden vuoksi komissio on katsonut, että ne EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset, jotka koskevat vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kilpailun vääristymistä, täyttyvät esillä olevassa asiassa.

109    Kantajat eivät voi moittia komissiota siitä, ettei se ole tutkinut yksityiskohtaisemmin riidanalaisen tuen konkreettisia vaikutuksia jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kilpailuun. Komissiolla ei ollut velvollisuutta tehdä taloudellista erittelyä todellisesta markkinatilanteesta, tuensaajayritysten markkinaosuudesta, kilpailijayritysten tilanteesta ja kyseisten palvelujen tarjoamisesta jäsenvaltioiden välillä, koska se oli esittänyt, miten riidanalainen tuki vääristi kilpailua ja vaikutti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Koska kyseessä oli ilmoittamatta jätetty tuki, komissiolla ei ollut velvollisuutta esittää näyttöä sen todellisista vaikutuksista (ks. vastaavasti edellä 55 kohdassa mainittu asia CETM v. komissio, tuomion 102 ja 103 kohta).

110    Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan kyseessä olevan toimenpiteen vaikutusta kilpailuun ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ei ole perusteltu riidanalaisessa päätöksessä, ei siis ole perusteltu.

111    Näin ollen koko ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin kyseessä ei ole valtiontuki

 Asianosaisten lausumat

112    Toisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantajat esittävät, että kyseessä oleva toimenpide ei ole valtiontuki vaan yleisesti sovellettava verotoimenpide, koska se hyödyttää kaikkia sijoitusvälineiden osakkeisiin sijoittavia.

113    Kantajat esittävät ensin, että veronalennus, jonka kyseessä oleva toimenpide tuottaa, hyödyttää suoraan sijoitusvälineiden osakkeiden omistajia. Ulkomaisten sijoitusvälineiden osalta toimenpide laskee sijoitusvälineiden osakkaiden tulosta perittävän lähdeveron 12,5 prosentista 5 prosenttiin, ja italialaisten sijoitusvälineiden osalta se laskee sijoitusvälineiden maksettavaksi kuuluvan veron verokantaa ja merkitsee näin niiden summien, jotka sijoittajat voivat saada tietyiltä ajanjaksoilta jaettavina tuloina tai osuuksien myynneistä tai ostoista, välitöntä ja suoraa kasvua. Kantajien mukaan sijoitusvälineiden pääoman kasvu hyödyttää vain niiden osakkaita eikä niitä hallinnoivia yhtiöitä. SICAVien osalta kantajat esittävät, etteivät perittävät hallinnointipalkkiot kasva, koska SICAVit siirtävät omaisuudenhoidon muille yhtiöille. Sellaisten erikoistuneiden sijoitusvälineiden osalta, joilla on kotipaikka Italian ulkopuolella, kantajat esittävät, että hallinnointipalkkiot muodostuvat suhteellisena osuutena niiden liikevoitosta ennen korvaavan veron vähentämistä, koska näiden sijoitusvälineiden liikevoitosta ei kanneta korvaavaa veroa.

114    Kantajat huomauttavat tämän jälkeen, että kyseessä olevat sijoittajat ovat yleensä yksityisiä henkilöitä eivätkä yrityksiä, joten riidanalaisessa päätöksessä on virheellisesti katsottu, että toimenpide on valtiontuki.

115    Toisen kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät, ettei kyseessä olevalla toimenpiteellä käyttöön otettu veronalennus tuota mitään valikoivaa taloudellista etua SICAVeille eikä sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoiville erillisille rahastoyhtiöille.

116    Kantajat väittävät aluksi, että kyseessä oleva veronalennus ei sellaisenaan takaa erikoistuneita sijoitusvälineitä hallinnoiville yhtiöille lisää palkkioita. Vaikka oletettaisiin, että kyseessä oleva toimenpide voisi kannustaa erikoistuneiden sijoitusvälineiden osuuksien merkitsemiseen, niitä hallinnoivat yhtiöt eivät välttämättä hyödy tästä. Erikoistuneiden sijoitusvälineiden osuuksien merkintä voi nimittäin johtaa niiden sijoitusvälineiden, jotka eivät ole erikoistuneet, osuuksien luovutukseen. Silloin kun sama erillinen rahastoyhtiö hallinnoi eri sijoitusvälineitä, erikoistuneiden sijoitusvälineiden hallinnoinnista perittyjen palkkioiden kasvu kompensoituu niiden palkkioiden pienenemisellä, jotka peritään sellaisten sijoitusvälineiden hallinnoinnista, jotka eivät ole erikoistuneet. Asianomaisille yhtiöille koituvaa epäsuoraa taloudellista etua ei ole missään vaiheessa näytetty toteen.

117    Kantajat esittävät lisäksi, että komission omaksumassa käytännössä sijoitusvälineille ja rahastoille suotuisia toimenpiteitä ei ole katsottu niitä hallinnoiville yhtiöille myönnetyksi valtiontueksi. Ne esittävät lisäksi, että hallinnointipalkkiot ovat SICAVeille kuluja eivätkä voittoja.

118    Toiseksi kantajat vetoavat siihen, ettei etu, joka on katsottu myönnetyn SICAVeille ja sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoiville erillisille rahastoyhtiöille, ole valikoiva. Riidanalaisessa päätöksessä kuvattu etu on kaikkien tällaisten erillisten rahastoyhtiöiden saatavilla, koska ne voivat perustaa sijoitusvälineitä, jotka vastaavat kyseessä olevassa toimenpiteessä asetettuja vaatimuksia. Vastaavasti olemassa olevat sijoitusrahastot tai SICAVit voivat toimia erikoistuneina sijoitusvälineinä. Joka tapauksessa kyseessä olevan edun valikoivuus ei voi perustua siihen, että yritykset, jotka voivat käyttää muuntyyppisiä sijoitusvälineitä pääoman kartuttamiseen, eivät voi hyötyä kyseessä olevasta toimenpiteestä. Kantajien mukaan tällainen näkökanta antaisi valikoivuuden käsitteelle sellaisen ulottuvuuden, jota ei voida hyväksyä, ja laajentaisi valtiontuen käsitteen kattamaan alennetut verokannat, joita sovelletaan vain tietyntyyppisten sijoitusvälineiden tuloihin.

119    Toisen kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat kiistävät sen, että sijoitusvälineet voitaisiin katsoa yrityksiksi.

120    Kantajat esittävät, että sijoitusrahastot ovat ainoastaan omaisuuseriä, joilla ei ole itsenäistä oikeushenkilöllisyyttä. Ne esittävät, että koska komissio on menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä todennut, että sijoitusrahastot eivät tuota hyödykkeitä eivätkä tarjoa palveluja, se ei voi katsoa niitä yrityksiksi. Lisäksi ne viittaavat säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3.6.2003 annettuun neuvoston direktiiviin 2003/48/EY (EUVL L 157, s. 38), jossa tulot, jotka ovat peräisin sijoitusvälineiden jakamista tuotoista, katsotaan koroiksi eikä yritystoiminnan tuotoiksi.

121    Toisen kanneperusteensa neljännessä osassa kantajat kiistävät sen, että kyseessä olevalla toimenpiteellä olisi myönnetty valikoiva taloudellinen etu markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeet ovat erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa.

122    Niiden mukaan on vaikea uskoa, että noin 600 000 euron suuruinen suhteellisen merkityksetön summa, joka jakautuu erittäin suurelle määrälle yhtiöitä – kantajien arvion mukaan noin 6 900 yhtiölle –, voisi johtaa sijoitusten kasvuun ja tätä vastaavaan maksukyvyn nousuun kyseessä olevissa yhtiöissä. Komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessä esittänyt minkäänlaista näyttöä vaikutuksesta, joka tällä on väitetty olevan.

123    Kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena ei kantajien mukaan missään tapauksessa ole parantaa markkina-arvoltaan pienten yritysten maksukykyä vaan kannustaa sijoittajia monipuolistamaan sijoitussalkkujaan. Assogestioni kiistää nimenomaisesti lausunnot, jotka komissio väittää riidanalaisen päätöksen 32 perustelukappaleessa sen esittäneen ja joiden mukaan kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena on tällaisten yritysten pääomarakenteen vahvistaminen. Kantajat esittävät lopuksi, että kyseessä oleva toimenpide ei laske sijoitukseen liittyviä kustannuksia hallinnoivissa yhtiöissä, joten sen ei voida katsoa olevan valtiontukea sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivien erillisten rahastoyhtiöiden hyväksi.

124    Vaikka toimenpiteellä tuotettaisiinkin välillistä taloudellista etua markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yhtiöille, kantajat kiistävät sen, että tämä etu olisi valikoiva, koska näiden yhtiöiden tilannetta ei voida verrata muiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden tilanteeseen. Julkisesti noteeratuille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yhtiöille koituvaa teoreettista etua voidaan tämän vuoksi pitää perusteltuna toimenpiteen tavoitteiden vuoksi.

125    Komissio kiistää kantajien väitteet.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

126    Toisella kanneperusteellaan kantajat riitauttavat riidanalaisen päätöksen sisällön siltä osin kuin se koskee kyseessä olevan toimenpiteen edunsaajien yksilöintiä (ensimmäinen osa), valikoivan edun myöntämistä väitetyille eri tuensaajaryhmille (toinen ja neljäs osa) ja eri sijoitusvälineiden katsomista yrityksiksi (kolmas osa). Kanneperusteen ensimmäinen ja kolmas osa on käsiteltävä yhdessä.

–       Kyseessä olevan toimenpiteen edunsaajien yksilöinti ja niiden katsominen yrityksiksi

127    On muistettava, että EY 87 artiklassa kielletään valtion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki siitä riippumatta, onko tukiin liittyvät edut myönnetty suoraan vai välillisesti. Oikeuskäytännössä on näin hyväksytty se, että tietyille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, joiden ei välttämättä tarvitse olla yrityksiä, suoraan myönnettyä etua voidaan pitää välillisenä etuna ja näin ollen valtiontukena muille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille, jotka ovat yrityksiä (ks. vastaavasti asia C‑156/98, Saksa v. komissio, tuomio 19.9.2000, Kok., s. I‑6857, 22–35 kohta ja asia C‑382/99, Alankomaat v. komissio, tuomio 13.6.2002, Kok., s. I‑5163, 38 ja 60–66 kohta).

128    Riidanalaisen päätöksen 35 perustelukappaleen mukaan ”sijoittajien saama veronalennus on valtiontukea – – sijoitusvälineille, jotka ovat erikoistuneet – – markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten osakesijoituksiin”. Riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleessa komissio esittää, että ”vaikka erikoistuneet sijoitusvälineet eivät suoraan hyödy niihin sijoittaneille myönnettävästä veronalennuksesta, ne saavat kuitenkin epäsuoraa taloudellista hyötyä”. Saman päätöksen 39 perustelukappaleessa se toteaa uudelleen katsovansa, että erikoistuneisiin sijoitusvälineisiin sijoituksia tehneille sijoittajille myönnetystä veroedusta hyötyvät välineet itse.

129    Riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappaleen mukaan komissio katsoo lisäksi, että kyseessä oleva toimenpide antaa sellaisille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeita on erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa, epäsuoraa valikoivaa etua, koska niiden osakkeiden kysyntä lisääntyy ja maksuvalmius parantuu.

130    Riidanalaisesta päätöksestä käy näin ollen ilmi, että kiistämättä sitä, että sijoittajat ovat toimenpiteen välittömiä edunsaajia, komissio katsoo toimenpiteen valtiontueksi niihin välillisiin tuensaajiin nähden, joita sen mukaan ovat erikoistuneet sijoitusvälineet ja markkina-arvoltaan pienet ja keskisuuret yritykset.

131    Edellä 127 kohdassa lainatun oikeuskäytännön mukaisesti se, että toimenpidettä ei voida pitää valtiontukena erikoistuneiden sijoitusvälineiden osakkaille, kuten kantajat ovat todenneet, ei estä sitä, että toimenpide katsotaan valtiontueksi yrityksille, jotka hyötyvät siitä vain välillisesti, koska jotta yritykselle voidaan todeta myönnetyn tukea valtion varoista, ei ole tarpeen, että tämä yritys olisi tuen välitön edunsaaja (asia T‑93/02, Confédération nationale du Crédit mutuel v. komissio, tuomio 18.1.2005, Kok., s. II‑143, 95 kohta).

132    Komissio ei näin ollen ole tehnyt oikeudellista virhettä arvioidessaan kyseessä olevaa toimenpidettä sen välillisiin edunsaajiin nähden.

133    Tästä seuraa, että kantajien perustelut, joilla ne ovat pyrkineet osoittamaan, ettei valtiontukea ole myönnetty toimenpiteestä välittömästi etua saaville, eivät ole tehokkaita. EY 87 artiklan 1 kohdan edellytysten täyttymistä ei edellytetä niihin vaan välillisiin edunsaajiin nähden.

134    Ennen sen tutkimista, saavatko ne etua toimenpiteestä, on tässä selvitettävä, kuten kantajat ovat kanneperusteensa kolmannessa osassa vaatineet, onko komissio voinut perustellusti katsoa, että kyseisiä välillisiä tuensaajia on pidettävä yrityksinä.

135    Tästä on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä erotetaan toisistaan kaksi tapausta (ks. 13, 29, 37 ja 39 perustelukappale ja tämän tuomion 75, 77, 92 ja 93 kohta). Joissakin tapauksissa nämä sijoitusvälineet ovat yhtiömuotoisia ja voivat yrityksinä itse hyötyä kyseessä olevasta edusta. Muissa tapauksissa sijoitusvälineillä ei ole oikeushenkilöllisyyttä, mutta niitä hallinnoivat yritykset, joita toimenpiteellä suositaan EY 87 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen on niin, että vaikka DL 269/2003:n 12 §:ssä tarkoitetut erikoistuneet sijoitusvälineet olisivat kantajien väittämällä tavalla ainoastaan oikeushenkilöllisyyttä vailla olevia omaisuuseriä, riidanalaisen päätöksen mukaan niitä hallinnoivat yritykset ovat niitä, jotka hyötyvät välillisesti kyseessä olevasta edusta. Asiassa ei ole kiistetty sitä, että tällaisia vailla oikeushenkilöllisyyttä olevia sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivia yhtiöitä on olemassa ja että ne voidaan katsoa yrityksiksi. Tästä seuraa, että kyseessä olevalla toimenpiteellä suositaan juuri EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä.

136    Joka tapauksessa tässä yhteydessä on muistettava, että koska asiassa on kyse tukiohjelmasta, komissio voi tyytyä tutkimaan asianomaisen järjestelmän yleispiirteitä eikä sillä ole velvollisuutta tutkia jokaista yksittäistä soveltamistapausta (ks. edellä 68 kohdassa lainattu oikeuskäytäntö). Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että riittävä peruste EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi tukijärjestelmään on se, että se hyödyttää tiettyjä yrityksiä, ilman että tätä toteamusta voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi sillä, että järjestelmä hyödyttää myös sellaisia edunsaajia, jotka eivät ole yrityksiä (ks. vastaavasti asia C‑66/02, Italia v. komissio, tuomio 15.12.2005, Kok., s. I‑10901, 91 ja 92 kohta). Komissio voi näin ollen tyytyä osoittamaan, että tietyissä tapauksissa sijoitusvälineet ovat yrityksiä (riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappale).

137    Toisen kanneperusteen ensimmäinen ja kolmas osa eivät siis ole perusteltuja.

–       Erikoistuneille sijoitusvälineille tai niitä hallinnoiville yrityksille myönnetty valikoiva etu

138    Tukina on pidettävä erityisesti toimenpiteitä, jotka erilaisissa muodoissaan keventävät yrityksen talousarvioon tavallisesti sisältyviä maksuja ja joilla tämän johdosta on – niiden olematta kuitenkaan avustuksia sanan varsinaisessa merkityksessä – avustuksen luonnetta vastaava luonne ja sen vaikutuksia vastaavat vaikutukset (ks. mm. asia C‑75/97, Belgia v. komissio, tuomio 17.6.1999, Kok., s. I‑3671, 23 kohta ja asia C‑387/92, Banco Exterior de España, tuomio 15.3.1994, Kok., s. I‑877, 13 kohta).

139    Riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleen mukaan erikoistuneet sijoitusvälineet saavat epäsuoraa taloudellista hyötyä, koska erikoistuneisiin välineisiin tehtäviä sijoituksia koskeva veronalennus kannustaa sijoittajia hankkimaan niiden osakkeita, jolloin erikoistuneiden välineiden maksuvalmius lisääntyy ja ne saavat lisää tuloja hallinnointi‑ ja merkintäpalkkioina. Saman päätöksen 39 perustelukappaleessa komissio toteaa uudelleen, että erikoistuneiden sijoitusvälineiden osakkeiden lisääntynyt kysyntä johtaa näiden välineiden tai niitä hallinnoivien yhtiöiden merkintä‑ ja hallinnointipalkkioiden kasvuun.

140    Kantajat kiistävät kuitenkin tällaisen erikoistuneiden sijoitusvälineiden tai niitä hallinnoivien yritysten saaman edun olemassaolon.

141    Siitä väitteestä, että erikoistuneita sijoitusvälineitä hallinnoivien yritysten taidot ovat ainoana syynä palkkioiden kasvuun, todetaan vain, että kantajat myönsivät itsekin, että kyseessä olevalla toimenpiteellä pyritään kannustamaan sijoittajia hankkimaan osakkeita tämäntyyppisistä sijoitusvälineistä. Koska asiassa ei ole kiistetty sitä, että palkkioita maksetaan osakkeita merkittäessä ja/tai rahastojen hallinnoinnista suhteessa asianomaisen osuuden kokoon, vaikka yksityiskohtaiset menettelytavat saattavatkin vaihdella, merkittyjen osakkeiden määrän nousu merkitsee välttämättä hallinnointi‑ ja merkintäpalkkioiden kasvua sijoitusvälineille tai niitä hallinnoiville yrityksille, kuten komissio on riidanalaisen päätöksen 39 perustelukappaleessa todennut. Kantajien väite ei siis ole perusteltu.

142    Väitteestä, joka koskee erikoistuneiden sijoitusvälineiden hallinnoinnista perittävien palkkioiden mahdollisen kasvun kompensoitumista niiden palkkioiden pienenemisellä, jotka peritään muiden kuin erikoistuneiden sijoitusvälineiden hallinnoinnista, todetaan, että komissio on riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleessa tuonut esiin sekä hallinnointi‑ että merkintäpalkkiot. Kantajien argumentit koskevat kuitenkin joka tapauksessa vain hallinnointipalkkioita. Lisäksi todetaan, että vaikka on mahdollista, että joissakin tapauksissa hallinnointipalkkiot kompensoituvat kantajien esittämällä tavalla, mikään ei osoita, että tällainen kompensoituminen voisi olla automaattista ja kaikissa tapauksissa näin poistaa kyseessä olevalla toimenpiteellä myönnetyn edun.

143    Se, että toimenpiteellä myönnetty etu voi joskus nollautua, ei sellaisenaan kuitenkaan saa sitä menettämään luonnettaan etuna EY 87 artiklan 1 kohdan kannalta. Riittää, että kyseessä oleva toimenpide johtaa erikoistuneiden sijoitusvälineiden osakkeiden kysynnän kasvuun ja näin näiden välineiden tai niitä hallinnoivien yritysten perimien hallinnointi‑ ja merkintäpalkkioiden kasvuun, jotta näitä yrityksiä voidaan katsoa suosittavan EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valikoivuusedellytyksen täyttymisestä riippumatta. Merkitystä ei ole tiedolla siitä, onko niiden palkkioiden kokonaismäärä, jotka nämä yritykset perivät ennen kyseessä olevan toimenpiteen toteuttamista kaikki välineet ja liiketoimet mukaan lukien, noussut tai voiko se nousta.

144    Lisäksi painotettakoon sitä, että esittäessään, että SICAVeille aiheutuu kustannuksia hallinnointipalkkioista, koska ne maksetaan niitä hallinnoiville yhtiöille, kantajat vahvistavat komission kantaa, jonka mukaan silloin, kun erikoistunutta sijoitusvälinettä hoitaa hallinnointiyhtiö, viimeksi mainittu saa hyödyn kyseessä olevasta toimenpiteestä hallinnointi‑ ja merkintäpalkkioiden nousun muodossa (ks. riidanalaisen päätöksen 39 perustelukappale).

145    Myöskään se kantajien väite, jonka perustuu komission päätöskäytäntöön, ei ole vakuuttava. On muistettava, että valtiontuen käsite on objektiivinen käsite, joka arvioidaan ajankohtana, jolloin komissio tekee päätöksen (yhdistetyt asiat C‑182/03 ja C‑217/03, Belgia ja Forum 187 v. komissio, tuomio 22.6.2006, Kok., s. I‑5479, 137 kohta), ja sen kannalta merkitystä on ainoastaan sillä, annetaanko valtion toimenpiteellä jokin etu yhdelle tai useammalle yritykselle vai ei (yhdistetyt asiat T‑228/99 ja T‑233/99, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, tuomio 6.3.2003, Kok., s. II‑435, 180 kohta). Näitä kysymyksiä koskevaa komission päätöskäytäntöä, josta asianosaiset eivät edes ole yksimielisiä, ei siis voida pitää ratkaisevana.

146    Yhtäkään näistä perusteluista, jotka kantajat ovat esittäneet kiistääkseen erikoistuneille sijoitusvälineille tai niitä hallinnoiville yrityksille myönnetyn edun olemassaolon, ei siis ole perusteltu.

147    Kantajat kiistävät kuitenkin myös kyseessä olevan toimenpiteen valikoivuuden näihin välineisiin ja yrityksiin nähden.

148    Kuten EY 87 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, jäsenvaltion myöntämää taloudellista etua on pidettävä tukena ainoastaan, jos sillä sen tietynasteisen valikoivuuden vuoksi suositaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa”. Tämän määräyksen soveltamiseksi tietyn lainsäädännön osalta on ratkaistava ainoastaan se, suositaanko valtion toimenpiteellä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa, vai eikö suosita (ks. asia C‑143/99, Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke, tuomio 8.11.2001, Kok., s. I‑8365, 34 ja 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149    Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä valikoivuutta koskeva edellytys ei täyty, jos toimenpide on – siitä huolimatta, että yritys saa siitä etua – perusteltu sen järjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen vuoksi, jossa sitä sovelletaan (edellä 148 kohdassa mainittu asia Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke, tuomion 42 kohta).

150    Ensiksi todettakoon, että riidanalaisen päätöksen 11–19 perustelukappaleessa esitetyn kuvauksen ja 40 perustelukappaleessa annettujen selitysten mukaan niiden erikoistuneiden sijoitusvälineiden osalta, jotka ovat yhtiömuotoisia ja jotka voivat yrityksinä itse hyötyä kyseessä olevasta toimenpiteestä (ks. edellä 135 kohta), kyseessä olevalla toimenpiteellä myönnetään veronalennus ”pelkästään [erikoistuneille sijoitusvälineille] ja niitä hallinnoiville rahastoyhtiöille”. Koska toimenpide on rajattu koskemaan tarkasti määriteltyjä sijoitusvälineitä, jotka täyttävät erityiset edellytykset, ”muiden vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja tarjoavien yritysten vahingoksi” (riidanalaisen päätöksen 41 perustelukappale), sillä suositaan edellä 148 kohdassa lainatussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla tiettyjä sijoitusvälineitä verrattuna toisiin samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa oleviin yrityksiin. Kyseessä oleva toimenpide on näin ollen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valikoiva.

151    Kantajien tässä yhteydessä esittämä väite, jossa ne toteavat, että koska kyseessä olevasta toimenpiteestä koituva etu on kaikkien niiden sijoitusvälineiden saatavilla, jotka täyttävät toimenpiteessä vahvistetut edellytykset, kyseessä on soveltamisalaltaan yleinen toimenpide, ei ole vakuuttava.

152    Pelkästään se, että kaikki vahvistetut edellytykset täyttävät sijoitusvälineet voivat hyötyä edusta, ei sellaisenaan osoita toimenpiteen yleistä sovellettavuutta eikä estä sitä, että se on valikoiva (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑92/00 ja T‑103/00, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, tuomio 6.3.2002, Kok., s. II‑1385, 58 kohta).

153    Tästä seuraa, että kyseessä olevalla toimenpiteellä myönnetään valikoiva etu tietyille erikoistuneille sijoitusvälineille ja että toimenpide kuuluu EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä, että tämä tukijärjestelmä voi hyödyttää myös sellaisia edunsaajia, jotka eivät ole yrityksiä (ks. edellä 136 kohta). Nämä seikat riittävät joka tapauksessa perusteeksi toisen kanneperusteen toisen osan hylkäämiselle.

154    Tämän lisäksi on vielä huomattava erityisesti niiden erikoistuneiden sijoitusvälineiden osalta, jotka eivät ole oikeushenkilöitä, että komissio katsoo kyseessä olevan toimenpiteen suosivan näitä sijoitusvälineitä hallinnoivia hallinnointiyhtiöitä, joiden yritysluonnetta ei ole kiistetty (ks. erityisesti riidanalaisen päätöksen 37 ja 39 perustelukappale). On kuitenkin todettava, että valikoivuusedellytys täyttyy myös niihin nähden edellä 148 kohdassa lainatun oikeuskäytännön mukaisesti.

155    On muistettava, että tuki voi olla EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin valikoiva silloinkin, kun se koskee kokonaista talouden alaa (edellä 136 kohdassa mainittu asia Italia v. komissio, tuomion 95 kohta).

156    Esillä olevassa asiassa kyseessä olevaa toimenpidettä sovelletaan rahoitusalalla. Siitä hyötyvät alalla ainoastaan ne yritykset, jotka suorittavat sääntelyssä tarkoitettuja liiketoimia. Koska sitä ei sovelleta kaikkiin taloudellisiin toimijoihin, sitä ei voida pitää yleisenä vero‑ tai talouspoliittisena toimenpiteenä. Itse asiassa sillä poiketaan yleisestä verosääntelystä. Etua saavat hallinnointiyhtiöt hyötyvät välillisesti eduista, joista ei ole säädetty tämän järjestelmän tavanomaisen soveltamisen puitteissa ja joita eivät voi vaatia sellaiset rahoitusalan yritykset, jotka eivät harjoita erikoistuneiden sijoitusvälineiden hallinnointia (ks. vastaavasti edellä 136 kohdassa mainittu asia Italia v. komissio, tuomion 96, 97, 99 ja 100 kohta). Näin ollen kyseessä oleva toimenpide on valikoiva myös erikoistuneita sijoitusvälineitä hallinnoiviin yhtiöihin nähden.

157    Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä, että on mahdollista, että tietyt sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt hyötyvät kyseessä olevalla toimenpiteellä myönnetystä edusta osassa liiketoimintaansa, osassa eivät. Kyseessä olevalla toimenpiteellä niille myönnetään kuitenkin etu tiettyjä erityisiä liiketoimia varten, kun taas muut erilliset rahastoyhtiöt, jotka eivät ole erikoistuneita, eivät saa tätä etua.

158    Edellä esitetystä seuraa, että toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

–       Välillinen valikoiva etu julkisesti noteeratuille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeet ovat erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa

159    Riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappaleesta käy ilmi, että komissio katsoo kyseessä olevan toimenpiteen tuottavan välillistä valikoivaa etua niille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeet ovat erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa, sillä niiden osakkeiden kysyntä lisääntyy ja maksuvalmius parantuu, kun sijoituksesta tulee kiinnostavampi.

160    Kantajat kiistävät sen, että kyseessä oleva toimenpide tuottaisi tällaista kasvua. Toteamus ei ole uskottava siitä syystä, että Italian tasavallan tähän toimenpiteeseen käyttämien varojen määrä on merkityksetön suhteessa kyseessä olevien yhtiöiden lukumäärään, eikä sitä ole myöskään näytetty toteen riidanalaisessa päätöksessä.

161    Siitä, että kantajat ovat yrittäneet osoittaa, että niiden varojen määrän, jotka Italian viranomaiset käyttävät toimenpiteeseen, ja markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten lukumäärän välillä on yhteys, todettakoon, ettei tämä vaikuta yhteyteen, joka riidanalaisessa päätöksessä on tuotu esiin (42 perustelukappale) näihin yhtiöihin tehtävien sijoitusten kiinnostavuuden kasvun ja niiden maksukyvyn parantumisen välillä.

162    Tässä on painotettava sitä, että Italian tasavalta esittää, että kyseessä olevalla toimenpiteellä pyritään lisäämään markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten markkina-arvoa suhteessa toisiin Euroopassa julkisesti noteerattuihin yhtiöihin (riidanalaisen päätöksen 32 perustelukappale). Komissio on asiassa esittämänsä vastauksen liitteenä toimittanut otteen Italian viranomaisten asiassa T‑424/05 jättämästä kannekirjelmästä, jonka mukaan veronalennusten myöntäminen institutionaalisille sijoittajille, joilla on sijoituksia markkina-arvoltaan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, vähentää vähäisen markkina-arvon kielteisiä vaikutuksia näiden yritysten kasvunäkymiin, koska laaja pääomapohja tukee yhtiöiden koon kasvamista. Kantajat ovat esittäneet, ettei kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena ollut markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten maksukyvyn lisääminen. Ne väittävät kuitenkin, että toimenpiteellä pyrittiin kannustamaan sijoittajia monipuolistamaan sijoitussalkkujaan hankkimalla osakkeita erikoistuneista sijoitusvälineistä sekä vastaavasti kannustamaan sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivia erillisiä rahastoyhtiöitä laajentamaan tuotevalikoimaansa. Vaikka kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena ei olisikaan ollut sen toteuttaneen viranomaisen väittämä tarkoitus vaan se, jonka kantajat ovat tuoneet esiin, toimenpide lisäsi kuitenkin sijoittajien kannalta näihin yhtiöihin tehtävien sijoitusten kiinnostavuutta ja tuotti näille edun, joka perustuu niiden osakkeiden kysynnän kasvuun.

163    Yhteisöjen tuomioistuin on sitä paitsi jo todennut, että toimenpide, jonka avulla asianomaiset yritykset kykenevät lisäämään varallisuuttaan suosiollisemmissa olosuhteissa, voi olla valtiontukea (ks. vastaavasti edellä 127 kohdassa mainittu asia Saksa v. komissio, tuomion 34 kohta). Pelkkä maksukyvyn lisääntyminen voidaan siis kantajien väitteistä poiketen katsoa EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi eduksi.

164    Lisäksi todettakoon, että kantajien väite, jonka mukaan SICAVit tai sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt ohjaavat toimintaansa voiton maksimoinnin periaatteen eivätkä mahdollisten veronalennusten mukaisesti, ei ole vakuuttava. Nämä perusteet eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa, koska mahdolliset veronalennukset kasvattavat lähtökohtaisesti tuottoa. Toisaalta jos kyseessä olevalla toimenpiteellä saavutetaan sille kantajien mukaan asetettu tavoite kannustaa sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivia erillisiä rahastoyhtiöitä laajentamaan tuotevalikoimaansa, merkitsee tämä välttämättä sitä, että se on vaikuttanut niiden linjauksiin ja kasvattanut markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten osakkeiden kysyntää.

165    Näin ollen komissio on voinut perustellusti todeta riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappaleessa, että suosimalla markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten osakkeiden kysyntää sijoittajiin nähden, kyseessä oleva toimenpide tuottaa välillisen edun näille yhtiöille.

166    Edellä 148 ja 149 kohdassa lainatun oikeuskäytännön mukaan tietyn toimenpiteen valikoivuutta selvitettäessä on verrattava tuensaajayrityksiä sellaisiin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa. Toisaalta tämän oikeuskäytännön mukaan eduksi katsottava toimenpide ei täytä valikoivuutta koskevaa edellytystä silloin, kun toimenpide on perusteltu sen tukijärjestelmän luonteen tai yleisen systematiikan perusteella, jossa sitä sovelletaan.

167    Kantajat väittävät, että julkisesti noteerattujen, markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten tilannetta ei voida verrata suurempien yhtiöiden tilanteeseen ja että toimenpiteen rajaaminen ensin mainittuihin ei ole valikoiva peruste, koska se on toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta perusteltu.

168    Ensimmäisestä väitteestä on todettava, että kantajat eivät ole esittäneet asiassa mitään näyttöä siitä, ettei tilannetta, joka on yhteissijoituksilla markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, voitaisi verrata tilanteeseen, joka on yhteissijoituksilla muihin yhtiöihin, taikka yksittäisten sijoitusten tilanteeseen. Erityisesti se, että markkina-arvoltaan suurilla yhtiöillä on käytössään vahva pääomarakenne ja ne ovat voimakkaasti läsnä markkinoilla ja sijoitusvälineiden sijoitussalkuissa, ei sinänsä estä vertaamasta niitä markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin. Sitä paitsi kantajat ovat väitteellään siitä, että kyseessä olevalla toimenpiteellä pyritään kannustamaan sijoittajia monipuolistamaan sijoitussalkkujaan ja sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivia erillisiä rahastoyhtiöitä laajentamaan tuotevalikoimaansa, implisiittisesti myöntäneet, että markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeet ja muiden, esimerkiksi markkina-arvoltaan suurten yhtiöiden, osakkeet ovat sijoituksia ja sijoituskohteita, joita voi olla samassa sijoitussalkussa. Jos kyseessä olevalla toimenpiteellä voidaan kannustaa sijoittajia tasapainottamaan sijoitussalkkujaan, johtuu tämä sijoittajien kannalta siitä, että sijoituksia markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin voidaan verrata muihin yhtiöihin tehtäviin sijoituksiin, ja tällöin sijoitukset ovat niiden kannalta kiinnostavia, jos niille koituu sijoituksista etua, kuten etu, jonka kyseessä oleva toimenpide voi tuottaa.

169    Komissio on tutkinut toisen väitteen riidanalaisen päätöksen 43 perustelukappaleessa. Komissio katsoo, että myönnetty veroetu ei poista sitä tosiasiaa, että yhtäältä markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tehtävien yhteissijoitusten ja toisaalta muihin yrityksiin tehtävien yhteissijoitusten tai noteeraamattomiin yrityksiin tehtävien yksittäisten investointien verokohtelussa on huomattavia eroja. Toimenpide ei ole perusteltavissa myöskään sen omalla erityistavoitteella, koska veronalennus myönnetään vain markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yritysten osakkeisiin erikoistuneisiin yhteissijoituksiin, eikä se näin ollen ole valikoiva eikä oikeasuhteinen, jos tarkoituksena on vahvistaa kyseisten yritysten pääomarakennetta, vaan se myönnetään sillä ehdolla, että sijoituksia tehdään erikoistuneiden sijoitusvälineiden kautta.

170    Kantajat eivät kuitenkaan ole kyenneet esittämään mitään, mikä tukisi heidän väitettään siitä, että kyseessä oleva toimenpide on katsottava perustelluksi sillä tavoitellun päämäärän vuoksi, eli niiden mukaan sen vuoksi, että sillä taataan se, että sijoittajat monipuolistavat sijoitussalkkujaan merkitsemällä erikoistuneiden sijoitusvälineiden osakkeita ja vahvistavat Italian viranomaisten mukaan näiden yhtiöiden pääomarakennetta. Tässä yhteydessä on muistettava, että jos olisi katsottava, että investointien rohkaisemisen kaltaiseen talous- tai teollisuuspoliittiseen tavoitteeseen pyrkiminen voi johtaa siihen, ettei valikoivaan toimenpiteeseen sovelleta EY 87 artiklan 1 kohtaa, kyseinen määräys ei olisi enää vaikutuksiltaan tehokas. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on näin ollen todettava, ettei kyseessä olevaa toimenpidettä voida jättää katsomatta EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi yksinomaan sen tavoitteiden perusteella (edellä 152 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, tuomion 51 kohta).

171    On todettava, että tämä kanneperusteen osa, vaikka se olisikin perusteltu, ei riitä yksin riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, koska päätös koskee myös erikoistuneita sijoitusvälineitä tai niitä hallinnoivia yhtiöitä.

172    Toisen kanneperusteen neljäs osa ei siis sekään ole perusteltu, minkä vuoksi toinen kanneperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

 Kolmas ja toissijainen kanneperuste, jonka mukaan EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ja EY 88 artiklaa on rikottu, koska komissio on todennut kyseessä olevan toimenpiteen yhteismarkkinoille soveltumattomaksi

 Asianosaisten lausumat

173    Kantajat ovat vedonneet kolmanteen kanneperusteeseensa toissijaisesti siltä varalta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kyseessä oleva toimenpide on valtiontukea. Niiden mukaan toimenpide täyttää EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainitut kaksi edellytystä. Ne esittävät ensin, että kyseessä on sijoittajiin kohdistettu sosiaalinen toimenpide. Toiseksi ne esittävät, ettei sillä millään tavoin syrjitä yhteisön sijoituskohteita suhteessa kansallisiin sijoituskohteisiin. Toimenpiteen sosiaalinen luonne perustuu niiden mukaan siihen, että toimenpiteellä pyritään luomaan väline, jolla piensäästäjät voivat hankkia osakkeita yhtiöistä, joista niiden olisi ollut muussa tapauksessa vaikea niitä hankkia.

174    Ne esittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑200/04, Regione autonoma della Sardegna vastaan komissio, 14.12.2005 antama tuomio (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), johon komissio on vedonnut, ei ole asian kannalta merkityksellinen, koska niiden mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lainatussa kohdassa vastannut tutkinnan laiminlyöntiä koskevaan väitteeseen.

175    Komissio kiistää kantajien väitteet.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

176    Sitä selvitettäessä, voiko tuensaaja vedota tosiseikkoihin ja asiakirjoihin, jotka eivät olleet tulleet komission tietoon ennen kuin se teki päätöksen, ja voidaanko tällaisiin tosiseikkoihin ja asiakirjoihin perustuvat kanneperusteet ottaa tutkittavaksi, on muistettava, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että kun käsitellään EY 230 artiklaan perustuvaa kumoamiskannetta, yhteisön toimenpiteen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka olivat olemassa toimenpiteen toteuttamisen ajankohtana. Erityisesti on todettava, että komission monitahoisia arviointeja on tutkittava ainoastaan niiden seikkojen perusteella, jotka olivat komission tiedossa sen arvioidessa asiaa. Tältä osin komissiota ei voida arvostella siitä, ettei se ole ottanut huomioon sellaisia mahdollisia tietoja, jotka sille olisi voitu esittää hallinnollisessa menettelyssä, kun näin ei kuitenkaan ole tehty, koska komissiolla ei ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää (asia T‑217/02, Ter Lembeek v. komissio, tuomio 23.11.2006, Kok., s. II‑4483, 82 ja 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

177    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut tästä seuraavan, että kun kantaja on osallistunut EY 88 artiklan 2 kohdan mukaiseen muodolliseen tutkintamenettelyyn, se ei ole oikeutettu vetoamaan tosiseikkoihin, jotka eivät olleet komission tiedossa ja joita kantaja ei ollut maininnut komissiolle muodollisen tutkintamenettelyn aikana. Mikään ei sitä vastoin estä asianomaista riitauttamasta lopullista päätöstä sellaisella oikeudellisella perusteella, jota ei ole esitetty hallinnollisessa menettelyssä (ks. edellä 176 kohdassa mainittu asia Ter Lembeek v. komissio, tuomion 84 kohta).

178    Näin ollen on näin, että vaikka kantajat eivät voi tässä vaiheessa vedota tosiseikkoihin, jotka eivät olleet komission tiedossa sen tehdessä päätöksen ja joita ne eivät ole maininneet komissiolle tutkintamenettelyssä, mikään ei estä niitä vetoamasta kanteessaan EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohdan rikkomiseen, vaikka ne eivät ole nimenomaisesti kiistäneet komission arviointia muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdassa vahvistettujen poikkeusten soveltamatta jättämisen osalta.

179    Tämän kanneperusteen aineellisessa tutkinnassa on aluksi muistettava, että kun kyse on poikkeuksesta EY 87 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun yleiseen periaatteeseen, jonka mukaan valtiontuet eivät sovellu yhteismarkkinoille, EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti edellä 127 kohdassa mainittu asia Saksa v. komissio, tuomion 49 kohta).

180    Riidanalaisen päätöksen 52 perustelukappaleessa suljetaan nimenomaisesti pois sen poikkeuksen soveltamismahdollisuus, johon kantajat ovat vedonneet.

181    EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan tämän poikkeuksen soveltaminen edellyttää, että kyseessä on yksittäisille kuluttajille myönnettävä sosiaalinen tuki, joka myönnetään harjoittamatta syrjintää tuotteiden alkuperän perusteella.

182    Vaikka asiassa ei olekaan kiistetty, että tuki on myönnetty ilman asianomaisten sijoitusvälineiden alkuperään perustuvaa syrjintää, tuki on kohdistettu sijoittajille, kaikki sijoittajaryhmät mukaan lukien, alentamalla niiden veroja tai kuluja. Kyseessä oleva toimenpide ei näin ollen ole luonteeltaan millään tavoin sosiaalinen. Tästä seuraa, että komissio on perustellusti sulkenut pois EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistetun poikkeuksen soveltamisen.

183    Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.

 Viimesijaisena esitetty neljäs kanneperuste, jonka mukaan EY 88 artiklaa ja asetuksen N:o 659/1999 14 artiklaa on rikottu, koska komissio on määrännyt perittäväksi takaisin kyseessä olevat tuet yhtiömuotoisilta sijoitusvälineiltä ja sopimusperusteisia sijoitusvälineitä hallinnoivilta yrityksiltä

 Asianosaisten lausumat

184    Tällä kanneperusteella, johon on vedottu viimesijaisena sen varalta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kumoa riidanalaista päätöstä kokonaan, kantajat vaativat takaisinperimistä koskevan määräyksen kumoamista siltä osin kuin se koskee yhtiömuotoisia sijoitusvälineitä ja sopimusperusteisia sijoitusvälineitä hallinnoivia yrityksiä.

185    Kantajien mukaan takaisinperimistä koskevan määräyksen lainvastaisuus johtuu siitä, että kyseessä olevan toimenpiteen tosiasialliset edunsaajat ja ne, joihin takaisinperimistä koskeva määräys on kohdistettu, eli erikoistuneet italialaiset SICAVit ja italialaiset rahastoyhtiöt, jotka hallinnoivat yhteissijoituksiin erikoistuneita rahastoja, ovat eri henkilöitä. EY 88 artiklan ja asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan mukaan takaisinperimistä koskeva määräys voidaan antaa vain tuen välittömille ja todellisille edunsaajille. Komissio on kantajien mukaan kuitenkin myöntänyt muun muassa riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappaleessa, että ainoastaan sijoittajat ovat tutkittavana olevan toimenpiteen tosiasiallisia edunsaajia, koska erikoistuneet sijoitusvälineet hyötyvät siitä vain välillisesti.

186    Kantajat katsovat, että on suhteetonta velvoittaa asianomaiset SICAVit ja sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt maksamaan niiden liiketoiminnan tuloksesta kannetun korvaavan veron alennuksen määrä, koska niille koitunut etu muodostuu perittyjen palkkioiden noususta. Komissio ei kantajien mukaan voi velvoittaa palauttamaan määrää, joka ei vastaa yritysten tosiasiallisesti saamaa etua. Määräämällä suhteettoman määrän palauttamisesta komissio on kantajien mukaan rikkonut asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan ”komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi yhteisön lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista”. Kantajat esittävät tähän liittyen, etteivät ne esitä takaisinperimistä koskevan määräyksen olevan sellaisenaan suhteeton.

187    Kantajat väittävät toiseksi, että takaisinperimistä koskevan määräyksen täytäntöönpano asettaisi italialaiset erikoistuneet SICAVit ja sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivat italialaiset rahastoyhtiöt epäsuotuisampaan asemaan kuin se, jossa ne olisivat olleet ilman kyseisen toimenpiteen käyttöön ottamista, koska veronalennusta vastaavan määrän maksaminen on kustannus, josta niiden ei muutoin olisi tarvinnut vastata. Ne eivät myöskään voi vyöryttää kustannusta edelleen sijoittajien kannettavaksi. Tällaisen lisäkustannuksen määrääminen on kantajien mukaan vastoin oikeuskäytäntöä, jonka mukaan sääntöjenvastaisten tukien takaisinperimisellä velvoitetaan palaamaan aikaisemmin vallinneeseen tilanteeseen.

188    Kolmanneksi kantajat huomauttavat, etteivät Italian viranomaiset kykene toimittamaan määrättyä takaisinperimistä sellaisilta erikoistuneilta sijoitusvälineiltä, joiden kotipaikka on jossakin muussa jäsenvaltiossa, olipa kyse sitten SICAVeista tai sopimusperusteisia sijoitusrahastoja hallinnoivista erillisistä rahastoyhtiöistä, joten takaisinperimistä koskeva määräys on lainvastainen eikä sitä voitaisi soveltaa, mikä puolestaan syrjisi erikoistuneita sijoitusvälineitä sen mukaan, missä niiden kotipaikka on.

189    Komissio kiistää kantajien väitteet.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

190    Asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi yhteisön lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista.

191    On muistettava, että tuen sääntöjenvastaiseksi toteamisesta seuraa loogisesti sääntöjenvastaisen tuen poistaminen perimällä se takaisin, ja poistamisella pyritään palauttamaan aikaisempi tilanne ennalleen (asia C‑277/00, Saksa v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I‑3925, 74 kohta ja asia T‑318/00, Freistaat Thüringen v. komissio, tuomio 19.10.2005, Kok., s. II‑4179, 308 kohta).

192    Sääntöjenvastaisesti maksetun valtiontuen takaisin maksamisen pääasiallinen tavoite on poistaa kilpailun vääristymä, joka on aiheutunut sääntöjenvastaisesta tuesta saadusta kilpailuedusta (edellä 191 kohdassa mainittu asia Saksa v. komissio, tuomio 29.4.2004, 76 kohta; yhdistetyt asiat T‑111/01 ja T‑133/01, Saxonia Edelmetalle ym. v. komissio, tuomio 11.5.2005, Kok., s. II‑1579, 114 kohta ja edellä 191 kohdassa mainittu asia Freistaat Thüringen v. komissio, tuomion 310 kohta).

193    Tuen takaisinperintää, joka tapahtuu aikaisemman tilanteen palauttamiseksi ennalleen, ei lähtökohtaisesti voida pitää suhteettomana toimenpiteenä valtiontukia koskevien perustamissopimuksen määräysten tavoitteisiin nähden. Palauttaessaan tuen tuensaaja menettää edun, joka hänellä oli markkinoilla ollut kilpailijoihinsa verrattuna, ja tuen maksamista edeltänyt tilanne palautuu ennalleen (asia C‑372/97, Italia v. komissio, tuomio 29.4.2004, 103 ja 104 kohta ja asia C‑148/04, Unicredito Italiano, tuomio 15.12.2005, Kok., s. I‑11137, 113 kohta).

194    Verotuksellisten tukien osalta yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että aikaisemman tilanteen palauttaminen ennalleen merkitsee lisäksi sen tilanteen mahdollisimman täydellistä palautumista, joka olisi vallinnut, jos kyseiset liiketoimet olisi toteutettu ilman veronalennusten myöntämistä. Tämä tilanteen ennallistaminen ei tarkoita sitä, että menneet tapahtumat palautettaisiin ennalleen eri tavalla suhteessa sellaisiin hypoteettisiin seikkoihin, kuten ne usein moninaiset valinnat, joita ne toimijat, joita asia koskee, olisivat voineet tehdä, ja näin erityisesti koska tuesta saatavan hyödyn vuoksi tosiasiallisesti tehdyt valinnat saattavat osoittautua peruuttamattomiksi (edellä 193 kohdassa mainittu asia Unicredito Italiano, tuomion 117 ja 118 kohta).

195    Neljäs kanneperuste on tutkittava näiden periaatteiden valossa.

196    Riidanalaisen päätöksen italiankielisen todistusvoimaisen version 3 artiklan 2 kohdassa Italian tasavalta velvoitetaan toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden tukien takaisinperimiseksi, jotka on sääntöjenvastaisesti asetettu tuensaajien käyttöön joko yhtiömuotoisten sijoitusvälineiden tai sopimusperusteisia sijoitusvälineitä hallinnoivien yhtiöiden kautta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen mahdollisten muutoksenhakukeinojen käyttöä.

197    Riidanalaisen päätöksen 60 perustelukappaleessa todetaan, että Italian tasavallan on perittävä tuet takaisin sijoitusvälineiltä tai sijoitusvälineitä hallinnoivilta yhtiöiltä, jotka ovat samanaikaisesti sekä ensimmäisiä tuensaajia että velvollisia maksamaan korvaavan veron liiketoimintansa tuloksesta valtiolle. Takaisinperittävien tukien määrä vastaa tavanomaisen korvaavan veron ja kyseisten verokannustimien seurauksena sovellettavan alhaisemman veron erotusta. Päätöksen 60 perustelukappaleen mukaan komissio ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että sijoitusvälineet tai niitä hallinnoivat yhtiöt vaativat vastaavaa määrää osakkailtaan, jos sellaisesta mahdollisuudesta kansallisessa lainsäädännössä säädetään. Komissio toteaa myös, että on mahdollista, että yksittäisille tuensaajille myönnetty tuki on kokonaan tai osittain vähämerkityksiseen tukeen sovellettavien säännösten alaista.

198    Aluksi on todettava, että erikoistuneet sijoitusvälineet ja niitä hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt ovat kyseessä olevan toimenpiteen edunsaajia, kuten edellä 127–132 ja 138–146 kohdassa todetaan, joten kantajat ovat väärässä väittäessään EY 88 artiklaa ja asetuksen N:o 659/1999 14 artiklaa rikotun sillä, että riidanalaisessa päätöksessä Italian tasavalta velvoitetaan perimään takaisin tuet muilta kuin niiltä henkilöiltä, jotka ovat riidanalaisen päätöksen mukaan tuensaajia. On muistettava, ettei jäsenvaltion suorittaman takaisinperinnän osalta perustamissopimuksessa eikä asetuksessa N:o 659/1999 eroteta toisistaan kyseessä olevan sääntöjenvastaisen tuen suoria ja välillisiä edunsaajia.

199    Kantajat esittävät kuitenkin, että riidanalaisella päätöksellä velvoitetaan erikoistuneet sijoitusvälineet tai niitä hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt palauttamaan etu, joka on täysin erilainen kuin se, josta ne ovat komission mukaan hyötyneet. Niiden pitäisi maksaa takaisin veronkevennys, jonka välittömiä edunsaajia ne eivät ole, vaikka komission mukaan etu muodostuu niiden merkintä‑ ja hallinnointipalkkioiden kasvusta. Tällä loukataan kantajien mukaan suhteellisuusperiaatetta.

200    Riidanalaisen päätöksen 60 perustelukappaleen mukaan tuki on perittävä takaisin erikoistuneilta sijoitusvälineiltä tai niitä hallinnoivilta erillisiltä rahastoyhtiöiltä, jotka ovat samanaikaisesti sekä välillisiä tuensaajia että velvollisia maksamaan korvaavan veron.

201    Erikoistuneet sijoitusvälineet tai niitä hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt ovat verovelvollisen asemassaan ainoita mahdollisia kohteita, joihin Italian tasavalta voi kohdistaa toimenpiteensä periäkseen sääntöjenvastaisen tuen takaisin. Aikaisemman tilanteen ennallistaminen, joka olisi ollut ensisijainen, jos kyseessä olevat liiketoimet olisi suoritettu ilman veronalennusta, edellyttää näin ollen, että niiltä peritään takaisin kyseessä olevaan toimenpiteeseen perustuva tavanomaisesti kannettavan ja alennetun veron välinen erotus, olkoonkin, että ne voivat tämän jälkeen kääntyä osakkaidensa tai jopa valtion puoleen kansallisen oikeuden säännösten mukaisesti.

202    Lisäksi kun otetaan huomioon niiden asema kyseessä olevan sääntöjenvastaisen tuen edunsaajina, tämän tuen perimistä takaisin erikoistuneilta sijoitusvälineiltä tai niitä hallinnoivilta erillisiltä rahastoyhtiöiltä ei voida pitää suhteettomana edellä 192–194 kohdassa lainatun oikeuskäytännön kannalta, koska juuri kyseessä oleva veronalennus, joka on vaadittu perittäväksi takaisin, aiheuttaa kilpailun vääristymistä erikoistuneiden sijoitusvälineiden tai niitä hallinnoivien yhtiöiden hyväksi suhteessa muihin sijoitusvälineisiin.

203    Väite, jonka mukaan määrätyn takaisinperimisen jälkeen erikoistuneet sijoitusvälineet ja niitä hallinnoivat erilliset rahastoyhtiöt joutuvat epäsuotuisampaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että ne eivät olisi hyötyneet kyseessä olevasta toimenpiteestä, on myös hylättävä. Palautettavia määriä ei voida määrittää niiden erilaisten liiketoimien perusteella, jotka yritykset olisivat voineet toteuttaa, jos ne eivät olisi valinneet sitä liiketoimen muotoa, johon tuki liittyi (edellä 193 kohdassa mainittu asia Unicredito Italiano, tuomion 114 kohta).

204    Toiseksi on joka tapauksessa todettava, että ne käytännön vaikeudet, joihin kantajat ovat vedonneet, eivät riitä, vaikka ne olisivat todellisia, asettamaan kyseenalaiseksi takaisinperimismääräyksen pätevyyttä, sillä tämä määräys koskee ketään syrjimättä kaikkia erikoistuneita sijoitusvälineitä tai niitä hallinnoivia yhtiöitä.

205    Tätä kanneperustetta ei siis voida hyväksyä, minkä vuoksi kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

206    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Vilaras

Dehousse

Šváby

Julistettiin Luxemburgissa 4 päivänä maaliskuuta 2009.

Sisällys

Asian tausta

Tukitoimenpide, jota asia koskee

Hallinnollinen menettely

Riidanalainen päätös

Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

Tutkittavaksi ottaminen

Asianosaisten lausumat

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

Asiakysymys

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan EY 253 ja EY 88 artiklaa on rikottu siksi, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat ristiriitaiset tai puutteelliset

Asianosaisten lausumat

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Valikoivan edun olemassaolon perustelua koskeva kanneperusteen ensimmäinen osa

– Kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan mahdollista jäsenvaltioiden väliseen kauppaan vaikuttavaa kilpailun vääristymistä ei ole perusteltu

Toinen kanneperuste, joka koskee EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin kyseessä ei ole valtiontuki

Asianosaisten lausumat

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Kyseessä olevan toimenpiteen edunsaajien yksilöinti ja niiden katsominen yrityksiksi

– Erikoistuneille sijoitusvälineille tai niitä hallinnoiville yrityksille myönnetty valikoiva etu

– Välillinen valikoiva etu julkisesti noteeratuille markkina-arvoltaan pienille ja keskisuurille yrityksille, joiden osakkeet ovat erikoistuneiden sijoitusvälineiden omistuksessa

Kolmas ja toissijainen kanneperuste, jonka mukaan EY 87 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ja EY 88 artiklaa on rikottu, koska komissio on todennut kyseessä olevan toimenpiteen yhteismarkkinoille soveltumattomaksi

Asianosaisten lausumat

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

Viimesijaisena esitetty neljäs kanneperuste, jonka mukaan EY 88 artiklaa ja asetuksen N:o 659/1999 14 artiklaa on rikottu, koska komissio on määrännyt perittäväksi takaisin kyseessä olevat tuet yhtiömuotoisilta sijoitusvälineiltä ja sopimusperusteisia sijoitusvälineitä hallinnoivilta yrityksiltä

Asianosaisten lausumat

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: italia.

Full & Egal Universal Law Academy