EUR-Lex -  62007CC0158 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JÁN MAZÁK

10 päivänä heinäkuuta 2008 1(1)

Asia C‑158/07

Jacqueline Förster

vastaan

IB-Groep

(Centrale Raad van Beroepin (Alankomaat) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Unionin kansalaisuus – EY 12 ja EY 18 artikla – Opiskelijoille opintotuen muodossa myönnettävä tuki

I       Johdanto

1.        Centrale Raad van Beroep (Alankomaat) on 16.3.2007 päivätyllä, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen 22.3.2007 saapuneella välipäätöksellä esittänyt EY 234 artiklan nojalla useita ennakkoratkaisukysymyksiä, jotka koskevat työntekijöiden vapaata liikkumis- ja oleskeluoikeutta koskevan yhteisön lainsäädännön sekä unionin kansalaisuutta koskevien yhteisön perustamissopimuksen määräysten ja EY 12 artiklan tulkintaa.

2.        Pyyntö esitettiin oikeudenkäyntimenettelyn kuluessa, jonka oli pannut vireille Jacqueline Förster, Saksan kansalainen, joka oli muuttanut Alankomaihin opiskellakseen korkeakoulussa ja joka aluksi teki siellä myös palkattua työtä opiskelunsa aikana, Hoofddirective Van de Informatie Beheer Groepia (IBG) vastaan; IBG on hallintoelin, jonka tehtävänä on opintojen rahoitusta koskevan Alankomaiden lainsäädännön täytäntöönpano. Förster riitauttaa IBG:n päätöksen evätä häneltä opintoihin ja toimeentuloon myönnettävä tuki (opintotuki) ajanjaksona, jolloin hän ei ollut enää taloudellisesti aktiivinen, sillä perusteella, että hän ei säilyttänyt yhteisön työntekijän asemaa eikä liioin täyttänyt IBG:n esittämää edellytystä vähintään viiden vuoden keskeytyksettömästä laillisesta oleskelusta Alankomaista.

3.        Nyt esillä olevassa asiassa nousee näin ollen esiin kaksi kysymystä. Ensimmäinen koskee sitä, voiko Försterin tilanteessa oleva (maahan muuttanut) opiskelija vedota yhteisön työntekijän oikeuteen yhdenvertaiseen kohteluun opintotukea saadakseen riippumatta siitä, että kyseessä olevana ajanjaksona hän oli päättänyt aiemman ammatillisen toimintansa eikä näin ollen ollut enää taloudellisesti aktiivinen.

4.        Toiseksi ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa selvittää yleisesti, voiko Försterin kaltainen opiskelija unionin kansalaisena joka tapauksessa vedota EY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen opintotukea saadakseen, ja erityisesti, voidaanko tällaisen tukikelpoisuuden edellytykseksi asettaa vaatimus, jonka mukaan kyseisen opiskelijan on laillisesti oleskeltava vastaanottavassa jäsenvaltiossa viisi vuotta ennen tuen hakemista.

5.        Yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään näin ollen tarkentamaan asiassa Bidar annettuun tuomioon liittyvää oikeuskäytäntöään ja erityisesti kantaansa siitä, että jäsenvaltiolla on oikeus myöntää tukea ainoastaan sellaisille opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet ”integroituneensa kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan jossain määrin”.(2)

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Yhteisön oikeus

6.        Työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68(3) 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen; tämä koskee erityisesti palkkausta, irtisanomista ja työttömyyden sattuessa paluuta saman alan työhön tai uudelleen työllistämistä.

2. Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.”

7.        Opiskelijoiden oleskeluoikeudesta 29.10.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/96/ETY(4) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Oleskeluoikeuden harjoittamisen helpottamiseksi tarkoitettujen edellytysten tarkentamiseksi ja ammattikoulutukseen pääsyn turvaamiseksi syrjimättömyysperiaatteen mukaisesti sellaiselle jäsenvaltion kansalaiselle, joka on hyväksytty ammattikoulutukseen toisessa jäsenvaltiossa, jäsenvaltioiden on myönnettävä oleskeluoikeus jokaiselle opiskelijalle, joka on jonkin jäsenvaltion kansalainen ja jolla ei ole tätä oikeutta yhteisön oikeuden muiden säännösten nojalla, sekä opiskelijan puolisolle ja huollettaville lapsille, kun opiskelija osoittaa asianomaiselle kansalliselle viranomaiselle ilmoittamalla tai muulla vähintään vastaavalla opiskelijan valitsemalla tavalla, että hänellä on riittävät varat siten, että hän ei joudu oleskeluaikanaan turvautumaan vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään edellyttäen, että opiskelija on kirjoittautunut hyväksyttyyn oppilaitokseen osallistuakseen pääasiallisesti ammattikoulutukseen ja että [hänellä on sairausvakuutus, joka kattaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa kaikki riskit]”

8.        Direktiivin 93/93 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Oleskeluluvan saaneelle opiskelijalle ei tällä direktiivillä anneta oikeutta vastaanottavan jäsenvaltion antamaan [opintorahaan].”

9.        Työntekijöiden oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle työskenneltyään siinä valtiossa 29.6.1970 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1251/70(5) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Oikeus jäädä pysyvästi jäsenvaltion alueelle on: a) työntekijällä, joka silloin, kun hän päättää työskentelynsä, on saavuttanut kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyn vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän ja joka on ollut palkatussa työssä siinä valtiossa vähintään viimeksi kuluneet 12 kuukautta sekä asunut siellä yhtäjaksoisesti pitempään kuin kolme vuotta; – –”

10.      Saman asetuksen 7 artiklan mukaan ”neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 mukainen oikeus yhdenvertaiseen kohteluun koskee myös henkilöitä, joihin sovelletaan tämän asetuksen säännöksiä”.

11.      Asetusta N:o 1612/68 muutettiin ja direktiivi 93/96 kumottiin Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella 29.4.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/38/EY,(6) joka jäsenvaltioiden oli 40 artiklan mukaisesti täytäntöönpantava viimeistään 30.4.2006.

12.      Direktiivin 2004/38 16 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Unionin kansalaisilla, jotka ovat oleskelleet laillisesti vastaanottavan jäsenvaltion alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun sen alueella. – –”

13.      Direktiivin 2004/38 24 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tasavertainen kohtelu”, säädetään seuraavaa:

”1. Jollei perustamissopimuksessa ja johdetussa oikeudessa annetuista nimenomaisista erityismääräyksistä muuta johdu, kaikkia vastaanottavan jäsenvaltion alueella tämän direktiivin nojalla asuvia unionin kansalaisia on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa tasavertaisesti perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. Tämä oikeus on ulotettava koskemaan perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia mutta joilla on oleskeluoikeus tai oikeus pysyvään oleskeluun.

2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, vastaanottavan jäsenvaltion ei tarvitse myöntää oikeutta sosiaaliavustukseen oleskelun ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tai soveltuvassa tapauksessa 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyn pidemmän ajanjakson aikana muille kuin työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille taikka henkilöille, joilla säilyy tällainen asema, ja heidän perheensä jäsenille eikä sen tarvitse myöntää heille ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista toimeentulotukea opintoja varten, ammattiin johtava koulutus mukaan luettuna, opintorahan tai -lainan muodossa.”

B       Relevantti kansallinen lainsäädäntö

14.      Opintotukea koskevat määräykset on annettu vuoden 2000 opintotukilaissa (Wet studiefinanciering 2000, jäljempänä opintotukilaki). Yksi edellytyksistä koskee opiskelijan kansalaisuutta. Tästä säädetään opintotukilain 2.2 §:ssä. Kyseisessä pykälässä säädettiin 1.9.2000–21.11.2003 seuraavaa:

”Opintotukea voi saada opiskelija,

a)      jolla on Alankomaiden kansalaisuus

b)      jolla ei ole Alankomaiden kansalaisuutta mutta joka kuitenkin asuu Alankomaissa ja joka sopimuksen tai kansainvälisen järjestön päätöksen nojalla rinnastetaan opintotuen osalta Alankomaiden kansalaiseen, tai

c)      jolla ei ole Alankomaiden kansalaisuutta mutta joka kuitenkin asuu Alankomaissa ja joka kuuluu asetuksessa lueteltuun henkilöryhmään, joka rinnastetaan opintotuen osalta Alankomaiden kansalaisiin.”

15.      Opintotukilain 2.2 §:ään lisättiin toinen momentti, joka tuli voimaan 21.11.2003. Tässä toisessa momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä 1 momentin b kohdassa säädetystä poiketen edellytystä, jonka mukaan opiskelijan on asuttava Alankomaissa, ei sovelleta opiskelijaan, johon tätä edellytystä ei saada sopimuksen tai kansainvälisen järjestön päätöksen nojalla soveltaa. Asetuksella tai sen nojalla annetulla toimella voidaan vahvistaa tämän momentin asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä sääntöjä.”

16.      IBG, opintotukilain täytäntöönpanosta vastaava hallintoelin, vahvisti 4.3.2005 siirtotyöläisten valvontapolitiikkaa koskevat ohjesäännöt (Beleidsregel controlebeleid migrerend werknemerschap).(7) Ne tulivat voimaan 23.3.2005 ja koskevat kalenterivuodesta 2003 alkavien sellaisten ajanjaksojen, joilta myönnetään opintotukea, valvontaa. Niiden mukaan IBG lähtee siitä, että jokaisella opiskelijalla, joka valvonta-ajanjaksona on työskennellyt keskimäärin 32 tuntia tai enemmän kuukaudessa, on ilman muuta yhteisön työntekijän asema. Jos opiskelija ei kuitenkaan täytä 32:ta tuntia koskevaa kriteeriä, IBG tutkii tarkemmin tapauksen yksilölliset olosuhteet.

17.      Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Bidar antaman tuomion(8) johdosta IBG vahvisti 9.5.2005 ohjesäännöt EU:sta, ETA:sta tai Sveitsistä peräisin olevien opiskelijoiden opintotukihakemusten sopeuttamisesta (Beleidsregel aanpassing aanvraag studiefinanciering voor studenten uit EU, EER of Zwitserland, jäljempänä IBG:n 9.5.2005 vahvistamat ohjesäännöt).(9) Ne tulivat niiden 5 §:n mukaisesti voimaan niiden julkaisemishetkellä ja olivat voimassa takautuvasti 15.3.2005 alkaen.

18.      IBG:n 9.5.2005 vahvistamien ohjesääntöjen 2 §:n 1 ja 2 momentissa todetaan seuraavaa:

”1. Opiskelija, jolla on Euroopan unionin jonkin jäsenvaltion tai jonkin muun sellaisen valtion kansalaisuus, joka on sopimuspuolena Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyssä sopimuksessa, tai Sveitsin kansalaisuus, voi hakemuksesta saada opintotukilain mukaista opintotukea – –, jos hän ennen hakemuksen tekemistä on keskeytyksettä vähintään viiden vuoden ajan oleskellut laillisesti Alankomaissa. Tällöin sovelletaan täysimääräisesti opintotukilain – – muita säännöksiä.

2. Ensimmäisessä kohdassa mainittu oleskelua koskeva edellytys oletetaan täyttyneeksi, jos opiskelija on mainitun ajanjakson ollut kirjoilla GBA:ssa [Gemeentelijke Basis Administratie, asuinkunnan ylläpitämä henkilötietoja sisältävä tietokanta].”

19.      Asiasta on 11.10.2006 lähtien säädetty lainsäädännössä, ja IBG:n 9.5.2005 vahvistamat ohjesäännöt on kumottu.

III  Tosiseikat, oikeudenkäyntimenettely ja ennakkoratkaisukysymykset

20.      Asiaa koskevat tosiseikat ovat ennakkoratkaisupyynnön ja asiassa pidetyssä istunnossa saatujen tietojen perusteella seuraavanlaiset.

21.      Jacqueline Förster, Saksan kansalainen, on syntynyt 18.6.1979 ja kasvanut Grevenbroichissa Saksassa, 49 kilometrin päässä Alankomaiden ja Saksan välisestä rajasta.

22.      Förster muutti 5.3.2000 Alankomaihin, jossa hän välittömästi kirjoittautui opiskelemaan ala-asteen opettajaksi ja 1.9.2000 alkaen alempaa korkeakoulututkintoa pedagogiikan alalla Hogeschool van Amsterdamissa.

23.      Hän myös työskenteli 16.3.2000 alkaen erilaisissa palkkatöissä puhelinpalvelukeskuksissa henkilöstövuokrausyrityksen kautta.

24.      Vuoden 2002 lokakuusta vuoden 2003 kesäkuuhun hän teki vastikkeellisen kokopäiväisen harjoittelun eräässä alankomaalaisessa koulussa, joka tarjoaa toisen asteen erityiskoulutusta oppilaille, joilla on käyttäytymisongelmia ja/tai psyykkisiä häiriöitä.

25.      Harjoittelunsa jälkeen Förster ei enää vuonna 2003 tehnyt palkkatyötä. Vuoden 2004 heinäkuusta hän on jälleen työskennellyt Alankomaissa.

26.      Ennakkoratkaisupyynnön mukaan Förster on koko ajan asunut laillisesti Alankomaissa.

27.      IBG myönsi Försterille vuoden 2000 syyskuusta lähtien opintotukea. Tuen myöntämistä jatkettiin toistuvasti. Tällöin IBG oletti, että Försteriä olisi tulevana ajanjaksona pidettävä EY 39 artiklassa tarkoitettuna työntekijänä, jota asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan nojalla on kohdeltava opintotuen osalta samalla tavoin kuin opiskelijaa, jolla on Alankomaiden kansalaisuus.

28.      Hänen oikeutensa opintotukeen päättyi 1.9.2004, kun hän sai päätökseen pedagogiikan alan alemmat korkeakouluopintonsa.

29.      Myös vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta Försterille myönnettiin alun perin opintotukea. Tarkastuksen jälkeen IBG kuitenkin lopulta totesi 3.3.2005 tekemässään päätöksessä, että Förster ei ollut heinäkuusta 2003 lähtien tehnyt palkkatyötä ja ettei häntä enää voitu pitää yhteisön työntekijänä. Hänet määrättiin tämän vuoksi maksamaan takaisin vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta myönnetty opintotuki samoin kuin tietty summa tuona ajanjaksona hänen käytössään olleesta, IBG:n kustantamasta julkisen liikenteen käyttämiseen oikeuttaneesta kortista.

30.      Förster nosti tästä päätöksestä kanteen Rechtbank Alkmaarissa ja vetosi kanteessaan siihen, että hän oli suorittanut vuoden 2003 ensimmäisenä puoliskona siinä määrin monta tuntia palkkatyötä, että häntä on myös vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta pidettävä yhteisön työntekijänä. Toissijaisesti hän esitti, että hänelle on Alankomaiden yhteiskuntaan täysin integroituneena EU-kansalaisena myönnettävä tältä ajanjaksolta opintotuki asiassa Bidar annetun tuomion(10) nojalla.

31.      IBG katsoi, että Försteriä ei vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta voida pitää yhteisön työntekijänä ja että sen päätös oli sopusoinnussa yhteisön oikeuden kanssa, sellaisena kuin yhteisön oikeutta on tulkittu asiassa Bidar annetussa tuomiossa. IBG katsoi, että Försterin tilanteessa olevilla opiskelijoilla, joilla ei ole oikeuksia jonkin erityisen syrjintäkieltosäännöksen perusteella, on oikeus opintotukeen yksinomaan silloin, kun he ovat oleskelleet laillisesti Alankomaissa vähintään viisi vuotta; vuonna 2003 Förster ei kuitenkaan ollut oleskellut Alankomaissa viittä vuotta.

32.      Rechtbank Alkmaar hylkäsi kanteen 12.9.2005 antamassaan tuomiossa. Yhtäältä se katsoi, että Förster ei vuoden 2003 jälkimmäisellä puoliskolla ollut todellisuudessa työskennellyt ja että häntä ei kyseisen ajanjakson osalta ole pidettävä yhteisön työntekijänä, ja toisaalta, että hän ei voinut vedota asiassa Bidar annettuun tuomioon, koska hän ei ennen opintojaan ollut millään tavoin integroitunut Alankomaiden yhteiskuntaan.

33.      Centrale Raad van Beroepin käsiteltävänä oleva pääasia koskee Försterin kyseisestä tuomiosta tekemää valitusta. Förster väittää ensisijaisesti, että hän oli relevanttina ajankohtana siinä määrin integroitunut Alankomaiden yhteiskuntaan, että hänellä yhteisön oikeuden nojalla oli vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta oikeus opintotukeen, ja toissijaisesti, että häntä on koko vuoden 2003 osalta pidettävä yhteisön työntekijänä. IBG puolestaan toistaa kantansa.

34.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen asioissa Ninni-Orasche(11) ja Fahmi ja Amado(12) antamiin tuomioihin ja on lähtökohtaisesti samaa mieltä IBG:n kanssa siitä, että Försterin ei voida katsoa säilyttäneen yhteisön työntekijän asemaa vuoden 2003 jälkimmäisenä puoliskona, koska hän ei aloittanut opintojaan suoraan Alankomaissa aiemmin suoritetun työskentelyn jälkeen, eikä kyse myöskään ollut muusta kuin vapaaehtoisesta työttömyydestä, jonka perusteella hänen voitaisiin katsoa olleen pakotettu uudelleenkouluttautumaan.

35.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että Försterillä saattaa olla oikeus opintotukeen niiden säännösten nojalla, jotka koskevat entisen työntekijän asemaa, tai sitten niiden säännösten nojalla, jotka koskevat unionin kansalaisuutta, yhdessä EY 12 artiklassa määrätyn kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon kanssa.

36.      Tästä nousee esille useita kysymyksiä. Ensinnäkin ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on epävarma asetuksen N:o 1251/70 soveltamisalasta erityisesti siltä osin, koskeeko asetuksen 7 artikla myös opiskelijaa, joka on tullut Alankomaihin ensisijaisesti opintoihin liittyvistä syistä ja joka alun perin on työskennellyt rajoitetussa laajuudessa opintojensa ohella mutta joka sittemmin on päättänyt tämän työskentelyn.

37.      Toiseksi ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa siihen, että pääasian käsittelyn yhteydessä on noussut esille useita kysymyksiä, joihin ei toistaiseksi ole vastattu ja jotka koskevat unionin kansalaisuutta ja EY 12 artiklaa, mukaan luettuna kysymys siitä, onko direktiivi 93/96 asiassa Bidar annetun tuomion(13) valossa esteenä sille, että Försterin tilanteessa oleva opiskelija, joka on tullut Alankomaihin ensisijaisesti opintoihin liittyvistä syistä, vetoaa EY 12 artiklaan opintotukea saadakseen.

38.      Lisäksi ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy, mitä päätelmiä asioissa Bidar(14) ja Trojani(15) annetuista tuomioista tulisi tehdä IBG:n 9.5.2005 vahvistamien ohjesääntöjen nojalla vaadittavan viiden vuoden oleskelun osalta.

39.      Erityisesti se haluaisi selvittää ensinnäkin, voivatko unionin kansalaiset opintotukiasioissa vedota EY 12 artiklan 1 kohtaan lainkaan, ennen kuin he ovat laillisesti oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietyn ajanjakson tai ennen kuin heillä on oleskelulupa.

40.      Toiseksi se pohtii, onko kansallisen oikeuden nojalla esitetty oleskelun kestoa koskeva edellytys sopusoinnussa EY 12 artiklan kanssa, jos kyseistä edellytystä sovelletaan yksinomaan toisten jäsenvaltioiden kansalaisiin.

41.      Kolmanneksi, mikäli tällaista edellytystä voidaan lähtökohtaisesti pitää oikeutettuna, esille nousee kysymys, onko IBG:n soveltama edellytys, jonka mukaan oleskelun on pitänyt kestää viisi vuotta, sopusoinnussa EY 12 artiklan kanssa. Tältä osin ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin toteaa, että se seikka, että tämä ajanjakso perustuu direktiiviin 2004/38, näyttää olevan merkki sen lainmukaisuudesta. Jos näin on, se pohtii, missä määrin näitä edellytyksiä voidaan yksittäistapauksissa soveltaa täysimääräisesti, jos muut tekijät osoittavat huomattavaa integroitumista Alankomaiden yhteiskuntaan, eli esimerkiksi tekijät, jotka koskevat tiettyä opintojen valintaa tai alankomaalaisen elämänkumppanin valintaa.

42.      Lopuksi ennakkoratkaisupyynnössä todetaan, että IBG:n 9.5.2005 vahvistamiin ohjesääntöihin perustuva päätös evätä Försteriltä opintotuki vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta sillä perusteella, että hän ei kyseisenä ajanjaksona ollut oleskellut vähintään viittä vuotta keskeytyksettä laillisesti Alankomaissa, perustuu asiassa Bidar annetun tuomion tulkintaan eli kriteeriin, joka ei ollut tiedossa relevanttina ajanjaksona. Tämä voi olla ristiriidassa asiassa Collins annetun tuomion(16) kanssa, jonka mukaan oleskelun kestoa koskevan edellytyksen on perustuttava selviin, etukäteen tiedossa olleisiin kriteereihin. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin korostaa kuitenkin, että kyse ei ole mielivallasta ja että siltä osin kuin kyse on menneisyyteen sijoittuvasta ajanjaksosta, kyse ei vaikuta olevan asianomaisen henkilön oikeusvarmuudesta. Se toteaa lisäksi, että IBG julkaisi 9.5.2005 vahvistamansa ohjesäännöt pian asiassa Bidar annetun tuomion antamisen jälkeen.

43.      Tätä taustaa vasten Centrale Raad van Beroep on lykännyt asian lopullista ratkaisua ja esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle jäljempänä muotoillut kysymykset:

”1)      Koskeeko asetuksen (ETY) N:o 1251/70 7 artikla myös opiskelijaa, joka on tullut Alankomaihin lähinnä opintoihin liittyvistä syistä ja joka alun perin on työskennellyt vähäisessä määrin opintojensa ohessa mutta joka sittemmin on päättänyt tämän työskentelyn?

2)      Estääkö direktiivi 93/96 edellä 1 kysymyksessä tarkoitettua opiskelijaa vetoamasta menestyksekkäästi EY 12 artiklaan täyden opintotuen saadakseen?

3)      a)     Päteekö sääntö, jonka mukaan unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi vedota EY 12 artiklaan vasta sitten, kun hän on tietyn ajanjakson oleskellut laillisesti vastaanottavassa valtiossa tai kun hänellä on oleskelulupa, myös kun kyse on opiskelijoille toimeentulokustannusten kattamiseksi myönnettävästä tuesta?

b)      Jos vastaus on myöntävä, onko kyseisen ajanjakson aikana oleskelun kestoa koskeva edellytys, jota sovelletaan yksinomaan muiden jäsenvaltioiden kuin vastaanottavan valtion kansalaisiin, sallittu?

c)      Jos vastaus on myöntävä, onko edellytys, jonka mukaan oleskelun on pitänyt kestää viisi vuotta, sopusoinnussa EY 12 artiklan kanssa?

d)      Jos vastaus on kieltävä, millainen oleskelua koskeva edellytys on sallittu?

4)      Onko yksittäistapauksissa otettava huomioon laillisen oleskelun lyhyempi ajanjakso, kun muut tekijät kuin laillisen oleskelun kesto osoittavat huomattavaa integroitumista vastaanottavan valtion yhteiskuntaan?

5)      Mikäli asianomaisilla voi yhteisöjen tuomioistuimen sellaisen tuomion nojalla, jolla on takautuva vaikutus, olla enemmän oikeuksia EY 12 artiklan nojalla kuin aiemmin on oletettu, saadaanko tähän liittyviä oikeutettuja edellytyksiä soveltaa tällöin menneisyyteen sijoittuviin ajanjaksoihin, kun nämä edellytykset on julkaistu pian kyseisen tuomion antamisen jälkeen?”

IV     Asian oikeudellinen arviointi

A       Alustavia huomautuksia

44.      Kuten ennakkoratkaisupyynnössä esitetystä tosiseikkojen kuvauksesta käy ilmi, keskeinen kysymys nyt esillä olevassa riidassa on, onko Försterillä tähän asiaan liittyvissä olosuhteissa yhteisön oikeuden nojalla oikeus yhdenvertaiseen kohteluun yliopisto-opintoihin myönnettävän opintotuen myöntämisen osalta.

45.      Försterin väite koskee ajanjaksoa, jolloin hän ei harjoittanut ammatillista toimintaa eikä näin ollen ollut taloudellisesti aktiivinen. Kuten aiemmin on havaittu,(17) tämä seikka on ratkaiseva yhteisön oikeudessa, jossa – erityisesti sosiaalietuuksien nauttimisen osalta – tehdään yleisesti ero taloudellisesti aktiivisten henkilöiden (työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien) ja sellaisten henkilöiden välillä, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvilla henkilöillä on yhteisön oikeuden nojalla pääsääntöisesti laajemmat oikeudet kuin toiseen kategoriaan kuuluvilla.

46.      Näin ollen esimerkiksi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä erotetaan toisistaan toisaalta jäsenvaltioiden kansalaiset, esimerkiksi työnhakijat, jotka eivät ole vielä aloittaneet työsuhdetta ja jotka hyötyvät yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta yksinomaan työn saannin osalta, ja toisaalta ne, jotka ovat jo päässeet vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille ja jotka voivat asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan perusteella vaatia samoja sosiaalisia ja verotukseen liittyviä etuja kuin kotimaiset työntekijät.(18)

47.      Vastaavasti siltä osin kuin kyse on maahan muuttaneiden opiskelijoiden oikeudesta sosiaalietuuksiin, tilanne on se, että ainakin direktiivin 93/96 nojalla sekä ennen viiden vuoden pysyvää oleskelua koskevan edellytyksen täyttymistä direktiivin 2004/38 nojalla maahan muuttaneella opiskelijalla, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, ei periaatteessa ole oikeutta saada toimeentulotukia vastaanottavalta jäsenvaltiolta. Opiskelija, joka on myös EY 39 artiklassa tarkoitettu työntekijä, voi kuitenkin vedota asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaan, jossa myönnetään kaikkien jäsenvaltioiden työntekijöille oikeus saada toisessa jäsenvaltiossa sama kohtelu kuin sen omat kansalaiset saavat sosiaalietuuksien osalta.(19)

48.      Försterille myönnettiin alkujaan opintotuki Alankomaissa itse asiassa juuri tällä perusteella, toisin sanoen siksi, että hänellä oli asema yhteisön työntekijänä. Kyseinen tuki kuitenkin myöhemmin peruttiin vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta sillä perusteella, että tuona ajanjaksona hän ei ollut enää työsuhteessa; tämä seikka ei nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä ole kiistanalainen.

49.      Kyseiseltä osin ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on perustellusti todennut, että maahan muuttaneille työntekijöille myönnetään yhteisön erityislainsäädännön, esimerkiksi asetuksen N:o 1251/70, ja asioissa Lair(20) ja Ninni-Orasche(21) annettujen tuomioiden nojalla sosiaalitukien osalta tietyt oikeudet, jotka liittyvät heidän asemaansa työntekijänä, vaikka he eivät enää olisi työsuhteessa.

50.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on kuitenkin ”tällä hetkellä” sitä mieltä, että Försterin ei voida katsoa säilyttäneen EY 39 artiklassa ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yhteisön työntekijän asemaa. Ensimmäinen kysymys koskeekin yksinomaan asetusta N:o 1251/70. Komission päinvastainen ehdotus on mielestäni kuitenkin harkinnan arvoinen. Arvioni ensimmäisessä osassa tarkastelen sen vuoksi kysymystä siitä, voiko kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa oleva opiskelija käyttää hyväkseen oikeutta tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti opintotuen osalta joko asetuksen N:o 1251/70 nojalla tai työntekijänä asetuksen N:o 1612/68 perusteella ja missä olosuhteissa hän voi näin tehdä.

51.      Tässä yhteydessä tulee muistaa, että se seikka, että kansallinen tuomioistuin on esittänyt ennakkoratkaisupyynnön, jossa mainitaan tietyt yhteisön oikeussäännöt, ei estä yhteisöjen tuomioistuinta esittämästä kysymyksen sisällöstä riippumatta kansalliselle tuomioistuimelle niitä yhteisön oikeuden tulkintaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat auttaa sitä ratkaisemaan siinä vireillä olevan asian.(22)

52.      Joka tapauksessa niiden opiskelijoiden kannalta, jotka eivät pysty vetoamaan mihinkään yhdenvertaista kohtelua koskevaan erityisoikeuteen, esimerkiksi yhteisön työntekijälle myönnettyyn oikeuteen, unionin kansalaisuuden käyttöönotto on avannut toisen mahdollisen tien muun muassa oikeuteen tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti toimeentulotukien osalta.

53.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut, unionin kansalaisuus on tarkoitettu jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuiseksi asemaksi, ja se antaa samassa tilanteessa oleville oikeuden saada sama oikeudellinen kohtelu heidän kansalaisuudestaan riippumatta.(23) Erityisesti sosiaalihuollon osalta yhteisöjen tuomioistuin on korostanut tätä asemaa esimerkiksi asioissa Martínez Sala, Trojani ja Bidar antamissaan tuomioissa katsomalla, että unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi vedota EY 12 artiklan ensimmäiseen kohtaan, jos hän on oleskellut laillisesti vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietyn ajanjakson tai jos hänellä on oleskelulupa.(24)

54.      On siis kohtuullista sanoa, että unionin kansalaisuuden käsite, sellaisena kuin sitä on kehitetty yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, osoittaa yhteisön oikeuksien kehittymistä niiden taloudellisesta paradigmasta. Tämä onkin itse asiassa ollut tavoitteena yhteisöjen tuomioistuimen lausunnossa, jonka mukaan unionin kansalaisuudesta on tarkoitus tulla ”jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema”. Yhteisön oikeuteen sisältyviä oikeuksia – erityisesti oikeutta olla joutumatta sellaisen syrjinnän kohteeksi, jota ei voida oikeuttaa – ei enää myönnetä kansalaisille yksinomaan silloin, kun he hyödyntävät taloudellisia vapauksia ja heillä on niitä vastaava asema (työntekijä, palveluntarjoaja jne.), vaan suoraan sen perusteella, että he ovat unionin kansalaisen asemassa.(25)

55.      Vaikka oikeudet sosiaalisiin etuihin liittyivät alkujaan taloudellisen toiminnan harjoittamiseen (erityisesti palkkatyön muodossa, joka on työntekijän käsitteen pohjana), ne saattavat siis nykyään syrjimättömyyden periaatteen perusteella olla myös sellaisten kansalaisten saatavilla, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia. Kun jäsenvaltiota vaadittiin aiemmin kantamaan täysi sosiaalinen vastuu ja tarjoamaan sosiaaliturvaa niille, jotka jo olivat päässeet sen työmarkkinoille(26) ja jotka siis osallistuivat sen talouselämään, tällainen taloudellinen solidaarisuus kuuluu periaatteessa nykyään ulottaa kaikkiin sen alueella laillisesti oleskeleviin unionin kansalaisiin.

56.      Silti on todettava, että tiettyjä rajoituksia on edelleen olemassa. Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi asioissa Grzelczyk ja Bidar antamissaan tuomioissa, jäsenvaltioiden on osoitettava sosiaalihuoltojärjestelmänsä organisoinnissa ja soveltamisessa ”tiettyä taloudellista solidaarisuutta” vastakohtana rajoittamattomalle solidaarisuudelle.(27) Opiskelijoiden toimeentuloa varten myönnettävän tuen osalta yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Bidar antamassaan tuomiossa, että jäsenvaltioilla on oikeus huolehtia siitä, että sosiaalihuollon antamisesta ei muodostu niille kohtuutonta kustannusta ja että tällaisten tukien myöntäminen voidaan rajoittaa opiskelijoihin, jotka ovat osoittaneet ”integroituneensa – – jossain määrin”.(28)

57.      Tätä taustaa vasten ja asiassa Bidar annetun tuomion valossa ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymyksissä 2, 3 ja 4, joita käsittelen yhteisesti arvioni toisessa osassa, pyritään selvittämään, voiko Förster tilanteessaan käyttää unionin kansalaisena oikeuttaan yhdenvertaiseen kohteluun EY 12 artiklan nojalla saadakseen opintotukea vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta. Toisin sanoen, onko tuon artiklan mukaan sallittua, että opintotukea myönnetään maahan muuttaneille opiskelijoille vain, jos viiden vuoden oleskelua koskeva täysin poikkeukseton edellytys täyttyy?

58.      Kuten komissio on perustellusti todennut, EY 12 artikla, jossa vahvistetaan yleinen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon periaate, koskee sellaisenaan yksinomaan yhteisön oikeudessa säänneltyjä tilanteita, joiden osalta perustamissopimuksessa ei anneta syrjimättömyyttä koskevia erityismääräyksiä. Sen vuoksi on tarpeen esittää kanta tuohon artiklaan vain, jos pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävä asia ei kuulu EY 12 artiklan ja asetuksen N:o 1612/68, joka antaa erityisen sisällön yhteisön työntekijöiden oikeudelle yhdenvertaiseen kohteluun, 7 artiklan soveltamisalaan.(29)

59.      Analyysini kolmannessa osassa käsittelen kysymystä 5, joka koskee Alankomaiden viranomaisten väitettyjä taannehtivasti esitettyjä, maahan muuttaneiden opiskelijoiden opintotukioikeutta koskevia lisävaatimuksia.

B       Syrjimättömyyden periaatteen soveltaminen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien oikeussääntöjen nojalla

1.       Osapuolten pääasialliset lausumat

60.      Nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Alankomaiden, Saksan, Itävallan, Belgian, Ruotsin, Saksan, Suomen ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio ja Förster. Itävallan ja Suomen hallituksia lukuun ottamatta nämä osapuolet olivat edustettuina 23.4.2008 pidetyssä istunnossa, jossa oli lisäksi edustettuna Tanskan hallitus.

61.      Komissio katsoo, että päinvastoin kuin mitä ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin esittää, Försteriä voidaan pitää EY 39 artiklassa ja asetuksessa N:o 1612/68 tarkoitettuna yhteisön työntekijänä yhteisöjen tuomioistuimen erityisesti asioissa Lair,(30) Brown(31) ja Ninni-Orasche(32) antamissa tuomioissa tehdyn tulkinnan mukaan, koska nyt esillä olevaan asiaan liittyvät seikat viittaavat huomattavaan jatkuvuuteen Försterin työharjoittelun ja hänen opintojensa välillä. Vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta hän voi näin ollen vedota asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohtaan saadakseen kyseisen opintotuen, joka on kyseisessä asetuksessa tarkoitettu ”sosiaalinen etu”.

62.      Itävallan, Tanskan, Saksan, Alankomaiden ja Ruotsin hallitusten kanta on oleellisilta osin päinvastainen. Istunnossa Alankomaiden ja Saksan hallitukset esittivät, että niiden mukaan aiempi työharjoittelu ei voi johtaa yhteisön työntekijän asemaan sen päättymistä seuraavan ajanjakson osalta. Tältä osin nyt esillä oleva asia tulee erottaa asioissa Lair(33) ja Ninni-Orasche(34) annetuista tuomioista, joiden mukaan aiemman työskentelyn ja sitä seuraavien opintojen välillä on oltava jatkuvuus. Förster ei liioin joutunut työttömäksi muuten kuin kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla vapaaehtoisesti, koska tällaisen työharjoittelun luonteeseen kuuluu, että se on vain väliaikaista.

63.      Asetuksen N:o 1251/70 osalta Förster väittää, että hän voi vedota kyseisen asetuksen 7 artiklaan saadakseen opintotukea vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta.

64.      Sitä vastoin kaikki muut tästä seikasta huomautuksia esittäneet osapuolet ovat oleellisilta osin samaa mieltä siitä, että asetuksen N:o 1251/70 1 artiklan mukaisesti kyseinen asetus joko ei ole henkilöllisen soveltamisalansa vuoksi sovellettavissa tai sillä ei ole merkitystä nyt esillä olevan asian kannalta.

2.       Asian arviointi

65.      Asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan nojalla työntekijän, joka on jonkin jäsenvaltion kansalainen ja joka käyttää oikeuttaan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen, on vastaanottavassa jäsenvaltiossa saatava samat sosiaaliset edut kuin kotimaisten työntekijöiden.

66.      Yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut, että ammattipätevyyteen johtavien yliopisto-opintojen harjoittamiseen myönnetty toimeentulo- ja opintotuki on kyseisessä artiklassa tarkoitettu sosiaalinen etu.(35) On kiistatonta, että kyseessä oleva opintotuki on tällainen etu.(36)

67.      EY 39 artiklassa ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuiksi työntekijöiksi katsottavat henkilöt voivat siis käyttää oikeuttaan tulla kohdelluiksi yhdenvertaisesti kyseessä olevan opintotuen myöntämisen osalta.

68.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisissä säännöksissä mainitulla työntekijän käsitteellä on yhteisön oikeudessa oma merkityksensä, eikä sitä saada tulkita kapeasti. Työntekijöinä on pidettävä kaikkia, jotka tekevät aitoa ja todellista työtä, lukuun ottamatta sellaisia vähäisiä töitä, joita on pidettävä täysin toisarvoisina ja epäoleellisina. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan työsuhteen oleellinen tunnusmerkki on, että henkilö suorittaa tietyn ajanjakson ajan toiselle henkilölle ja hänen johdollaan työtä palkkaa vastaan.(37)

69.      On tärkeää todeta, että nyt esillä olevassa asiassa sekä kansalliset viranomaiset että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin lähtevät selvästi siitä olettamuksesta, että vuoden 2003 jälkimmäistä puoliskoa edeltäneellä ajanjaksolla Förster oli todellisessa työsuhteessa, jonka perusteella hänellä on oikeus vaatia maahan muuttaneen työntekijän asemaa, koska hän työskenteli erinäisissä työpaikoissa vuoden 2000 maaliskuusta ja suoritti palkallista (kokopäiväistä) työharjoittelua vuoden 2002 lokakuusta vuoden 2003 kesäkuuhun. Försterille oli vastaavasti myös myönnetty opintotukea asetuksen N:o 1612/68 mukaisesti ja Alankomaiden säännösten nojalla, joiden mukaan vaaditaan keskimäärin 32 tuntia palkkatyötä kuukaudessa. Ei siis ole syytä epäillä, että vuoden 2003 kesäkuuhun asti Förster täytti tarvittavat ehdot, joiden mukaan häntä voitiin pitää työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien määräysten mukaisena työntekijänä, toisin sanoen hänen ammatillinen toimintansa oli todellista ja aitoa eikä täysin toisarvoista ja epäoleellista.

70.      Tässä yhteydessä voidaan muistaa, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan se seikka, että ammatillinen toiminta koostuu valmistavasta koulutuksesta tai osa-aikaisesta toiminnasta, ei sellaisenaan estä kyseistä näitä toimintoja harjoittavaa henkilöä saamasta työntekijän asemaa.(38)

71.      Toisaalta on myös kiistatonta, että vuoden 2003 jälkimmäisellä puoliskolla Förster ei enää työskennellyt.

72.      Vaikka kyseinen henkilö yleensä menettääkin työntekijän asemansa työsuhteen päättyessä, tuolla asemalla voi pääsääntöisesti, kuten olen edellä jo maininnut, siitä huolimatta olla tiettyjä vaikutuksia tämän jälkeen.(39)

73.      Ensinnäkin työntekijöiden oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle työskenneltyään siinä valtiossa annetun asetuksen N:o 1251/70 7 artiklassa, johon kysymyksessä 1 nimenomaisesti viitataan, asetuksen N:o 1612/68 mukainen oikeus yhdenvertaiseen kohteluun koskee myös henkilöitä, ”joihin sovelletaan tämän asetuksen säännöksiä”.

74.      Olen kuitenkin samaa mieltä kuin nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä huomautuksia esittäneiden osapuolten huomattava enemmistö, jonka mukaan asetus N:o 1251/70 ei sen henkilöllisen soveltamisalan vuoksi ole sovellettavissa Försterin tilanteessa olevaan henkilöön. Kyseisen asetuksen 1 artiklaa ei voida perustellusti tulkita erillään 2 artiklasta, jossa määritellään, millä työntekijöillä on oikeus jäädä pysyvästi jäsenvaltion alueelle. Tällaisia työntekijöitä ovat ne, joiden työsuhde on päättynyt heidän ikänsä, työkyvyttömyytensä tai toisessa jäsenvaltiossa työskentelynsä perusteella. Koska nyt esillä olevassa asiassa kuvatussa tilanteessa oleva henkilö ei luonnollisestikaan kuulu mihinkään näistä kategorioista, asetuksen N:o 1251/70 7 artiklaa ei sovelleta.

75.      Kysymykseen 1 on sen vuoksi vastattava kieltävästi.

76.      Toisaalta on kuitenkin tarkasteltava sitä, voiko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa oleva opiskelija hyötyä asioissa Lair, Brown, Raulin ja Ninni-Orasche annettuihin tuomioihin pohjautuvasta oikeuskäytännöstä. Kyseisissä tuomioissa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että toisen jäsenvaltion kansalaisen, joka on harjoittanut ammattipätevyyteen johtavia yliopisto-opintoja vastaanottavassa jäsenvaltiossa työskenneltyään kyseisessä jäsenvaltiossa, on katsottava säilyttäneen asemansa työntekijänä, mikäli aiemman työskentelyn ja harjoitettujen opintojen välillä on olemassa yhteys tai – yhteisöjen tuomioistuimen käyttämän sanamuodon mukaan – ”jatkuvuus”.(40)

77.      Yhteisöjen tuomioistuin on tarkentanut, että tällaista jatkuvuutta ei kuitenkaan saa vaatia, jos maahan muuttanut henkilö on joutunut työttömäksi muuten kuin vapaaehtoisesti ja jos työmarkkinatilanne on velvoittanut hänet uudelleenkouluttautumaan toiselle alalle. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on ottanut huomioon sen seikan, että yhtäjaksoiset työurat ovat nykyään vähemmän yleisiä kuin aiemmin ja että työskentelyjaksot sen vuoksi ajoittain keskeytyvät koulutus- tai uudelleenkoulutusjaksoilla.(41)

78.      Yhteisöjen tuomioistuin on myös kieltäytynyt ulottamasta työntekijän asemaan perustuvien oikeuksien käyttöä tilanteisiin, joissa on kyse väärinkäytöstä. Esimerkki tällaisesta tilanteesta olisi tapaus, jossa todettaisiin, että jäsenvaltion kansalainen on tullut toiseen jäsenvaltioon yksinomaan hyötyäkseen hyvin lyhyen työskentelyjakson jälkeen kyseisen jäsenvaltion opintotukijärjestelmästä(42) tai että henkilö on hankkinut työntekijän aseman yksinomaan sen seurauksena, että hänet on hyväksytty yliopistoon suorittamaan kyseessä olevia opintoja. Tällaisissa tapauksissa työsuhde, joka on ainoa peruste asetukseen N:o 1612/68 perustuville oikeuksille, on täysin epäoleellinen opintotuella rahoitettavien opintojen kannalta.(43)

79.      Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on lopullisesti selvittää tosiasiat sen määrittelemiseksi, voidaanko pääasian valittajan katsoa edellä viitattuun oikeuskäytäntöön perustuvien erilaisten kriteerien mukaisesti säilyttäneen työntekijän aseman hänen työsuhteensa päätyttyä.(44) Yhteisöjen tuomioistuimelle nyt esillä olevassa asiassa toimitettujen tietojen pohjalta voidaan kuitenkin tehdä seuraavat huomautukset.

80.      Ensinnäkin toisin kuin varsinkin Saksan hallitus on esittänyt, se seikka, että henkilö on tullut jäsenvaltioon ”lähinnä opintoihin liittyvistä syistä”, kuten ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin mainitsi kysymyksessä 1, ja on alusta alkaen työskennellyt opintojensa ohessa, ei mielestäni estä kyseistä henkilöä vetoamasta edellä mainittuun oikeuskäytäntöön.

81.      Tältä osin ratkaisevaa on se, onko kyseinen henkilö todellisuudessa työskennellyt eli tehnyt todellista ja aitoa työtä, joka ei ole täysin toisarvoista ja epäoleellista työntekijän käsitteen merkityksessä.(45) Jos osoitetaan, että henkilö täyttää nämä ehdot objektiivisesti, se seikka, että häntä on samanaikaisesti pidettävä myös opiskelijana, ei voi riistää häneltä työntekijän asemaa ja siihen perustuvia oikeuksia. Samasta syystä ei liioin sen mahdollisuuden, että pääasiallinen motiivi on opintojen suorittaminen, pitäisi sellaisenaan vaikuttaa hänen luokitteluunsa työntekijäksi.

82.      Tätä näkökantaa tukee asiassa C‑294/06 äskettäin annettu tuomio, joka koskee assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tehdyn assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohtaa ja jossa yhteisöjen tuomioistuin käsitteli kysymystä siitä, voidaanko tapauksissa, joissa Turkin kansalaisilla – joiden toiminta muutoin täyttää kyseisessä artiklassa esitetyt kolme ehtoa – on au pairin tai opiskelijan asema, katsoa, että heillä ei näin ollen ole oikeutta työntekijän asemaan eikä heitä voida rekisteröidä kyseisessä määräyksessä tarkoitetulla tavalla jäsenvaltion työvoimaan kuuluviksi henkilöiksi. Yhteisöjen tuomioistuin vastasi tähän kieltävästi ja katsoi, että kyseiset henkilöt voivat täysin vedota niihin oikeuksiin, jotka tämä määräys heille antaa, mikäli kyseisessä määräyksessä säädetyt objektiiviset ehdot täyttyvät; tällöin ei ole tarpeen ottaa huomioon syitä, joiden perusteella kyseiselle henkilölle alun perin myönnettiin oikeus saapua jäsenvaltion alueelle, eikä hänen työlupaansa liittyviä ajallisia rajoituksia.(46)

83.      Toiseksi sen ehdon osalta, että palkallisen työskentelyn ja sitä seuranneiden opintojen välillä on jatkuvuus tai että kyseinen henkilö on joutunut työttömäksi muuten kuin vapaaehtoisesti, Försterin väitteistä käy ilmi, että hän päätti työskentelynsä vuoden 2003 jälkimmäisellä puoliskolla sillä perusteella, että hänen täytyi keskittyä opintojensa loppuun saattamiseen. Tällaisissa oloissa hänen tilannettaan ei mielestäni voida kuvata vapaaehtoiseksi työttömyydeksi. Olen kuitenkin samaa mieltä komission kanssa siitä, että jatkuvuuden kriteeri saattaa nyt esillä olevassa asiassa täyttyä sekä ajalliselta että asialliselta kannalta.

84.      Tältä osin on todettava ennen kaikkea, että vuoden 2003 jälkimmäistä puoliskoa edeltänyt palkallinen työharjoittelu koostui toisen asteen erityiskoulutuksesta oppilaille, joilla on käyttäytymisongelmia ja/tai psyykkisiä häiriöitä; tämä toiminta liittyy ehdottomasti sisältönsä puolesta hänen pedagogiikan alan opintoihinsa.(47)

85.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut asiassa Lair antamassaan tuomiossa,(48) jatkuvuuden kriteeriä sovellettaessa on myös muistettava, että yhtäjaksoiset työurat ovat vähemmän yleisiä nykypäivän työympäristössä kuin aiemmin. Varsinkin ammattiuransa alussa olevien nuorten odotetaan useistakin syistä osoittavan usein joustavuutta koulutuksessaan ja työelämänsä ensivaiheissa, ja usein työmarkkinatilanteet jopa pakottavat heidät tällaiseen joustavuuteen. Jatkuvuuden vaatimusta ei tämän vuoksi tulisi tulkita liian tiukasti, jotta vältettäisiin jättämästä huomattavaa osaa työssä käyvistä opiskelijoista ilman heille kuuluvia oikeuksia yhteisön työntekijöinä siitä huolimatta, että he ovat jo olleet taloudellisesti aktiivisia ja ovat päässeet vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille.

86.      Kolmanneksi nyt esillä olevassa tapauksessa ei näytä olevan näyttöä väärinkäytöstä. Varsinkin kun otetaan huomioon se seikka, että Förster oli ollut oleellisissa palkallisissa työsuhteissa enemmän kuin kolme vuotta ennen työskentelyn päättämistä, ei voida väittää, että hän saapui toiseen jäsenvaltioon yksinomaan hyötyäkseen kyseisen jäsenvaltion opintotukijärjestelmästä.(49)

87.      Lisäksi istunnossa kävi ilmi, että Förster tuli Alankomaihin ja aloitti siellä työskentelyn ja opinnot myös siitä syystä, että hänellä oli henkilökohtainen suhde Alankomaissa oleskelevaan henkilöön. Tämä seikka osoittaa osaltaan, että hän ei saapunut kyseiseen jäsenvaltioon yksinomaan hyötyäkseen sen opintotukijärjestelmästä.(50)

88.      Lisäksi ei näytä olevan syytä olettaa, että hän työskenteli yksinomaan siksi, että hänet oli hyväksytty yliopistoon, mikä olisi johtanut siihen, että hänen työskentelyään olisi tullut pitää täysin epäoleellisena hänen opintojensa kannalta.

89.      Kaikista edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että asetuksen N:o 1251/70 7 artiklaa ei voida soveltaa nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa olevaan opiskelijaan sikäli kuin kyseinen opiskelija ei kuulu mihinkään asetuksen 2 artiklassa mainituista työntekijöiden kategorioista.

90.      Nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa oleva opiskelija voi kuitenkin periaatteessa käyttää vastaanottavassa jäsenvaltiossa hyväkseen asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan mukaisena yhteisön työntekijänä oikeuttaan samoihin sosiaalisiin etuihin kuin kansallinen työntekijä saadakseen kyseessä olevan kaltaista opintotukea. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin selvittää, täyttyvätkö nyt esillä olevassa asiassa edellä esitetyt ehdot työntekijän aseman säilyttämisestä työsuhteen päättymisen jälkeen.

C       EY 12 artiklan mukaisen syrjimättömyyden periaatteen ja asumisedellytyksen soveltaminen asiassa Bidar annetun tuomion valossa

91.      Kuten edellä esitetystä vastauksesta käy ilmi, kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa olevan opiskelijan oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti opintotuen osalta voi mielestäni perustua hänen asemaansa yhteisön työntekijänä. Käsittelen siitä huolimatta täysin toissijaisesti kysymyksiä 2–4, joilla pyritään selvittämään, voiko nyt esillä olevaan asiaan liittyvässä tilanteessa oleva opiskelija onnistuneesti vedota EY 12 artiklaan saadakseen oikeuden opintotukeen.

1.       Osapuolten pääasialliset lausumat

92.      Förster väittää, että direktiivillä 93/96 ei voida estää hänen tilanteessaan olevia opiskelijoita vetoamasta EY 12 artiklaan saadakseen opintotukea, koska perustamissopimuksen määräys on ylemmäntasoinen kuin direktiivi. Asiassa Bidar annetun tuomion(51) osalta hän esittää, että sen vaatimuksen lisäksi, joka koskee laillista oleskelua opintotuen hakemishetkellä, ratkaiseva kriteeri on, onko kyseinen henkilö oleellisesti integroitunut vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan, eikä tätä kriteeriä voida rinnastaa yksinkertaisesti tietynpituiseen lailliseen oleskeluun. Förster toteaa tältä osin, että viiden vuoden oleskelu on oleellisesti pidempi kuin asiassa Bidar annetussa tuomiossa hyväksytyt kolme vuotta ja että se estää useimpia opiskelijoita saamasta opintotukea lainkaan.

93.      Försterin mielestä jäsenvaltioiden tulisi arvioida tapauskohtaisesti, osoittaako kyseinen henkilö riittävää integroitumista vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan, ja tällöin tulisi ottaa huomioon henkilökohtaiset tekijät.

94.      Komissio käsittelee kysymyksiä 2–5 vain harkitessaan sitä mahdollisuutta, että yhteisöjen tuomioistuin ei tue sen näkökantaa, jonka mukaan Förster voi yhteisön työntekijänä vedota EY 39 artiklaan ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklaan. Se esittää ennen kaikkea, että nyt esillä oleva asia tulee arvioida tarkasteltavana olevana ajankohtana sovellettavan yhteisön oikeuden eli EY 12 ja EY 18 artiklan, direktiivin 93/96 ja oleskeluoikeudesta 28.6.1990 annetun direktiivin 90/364/ETY valossa.(52) Direktiiviä 2004/38 sen sijaan ei sovelleta.

95.      Vaikka komissio periaatteessa onkin samaa mieltä Försterin kanssa, se selitti istunnossa, että direktiivi 93/96 estää henkilöä, jonka oleskeluoikeus perustuu vain kyseiseen direktiiviin eikä muihin yhteisön oikeuden säännöksiin, vetoamasta onnistuneesti EY 12 artiklaan saadakseen opintotukea, kuten käy ilmi myös asiassa Bidar annetusta tuomiosta. Sitä vastoin unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen mutta joka on direktiivissä 90/364 mainitulla tavalla oleskellut laillisesti vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietyn ajanjakson tai jolla on oleskelulupa, voi onnistuneesti vedota EY 12 artiklaan.

96.      Alankomaiden hallituksen soveltamaa viiden vuoden oleskeluedellytystä ei tämän seurauksena voida pitää sinänsä syrjivänä, koska voidaan olettaa, että vastaanottavan jäsenvaltion kansalaiset, jotka ovat yleensä asuneet kyseisessä maassa koko ikänsä, täyttävät jossain määrin tapahtunutta integraatiota koskevan kriteerin.

97.      Komission mielestä asumisedellytystä on kuitenkin Försterin osalta sovellettava vähemmän absoluuttisella tavalla kuin jäsenvaltiot ovat esittäneet. Olosuhteiden mukaan on otettava huomioon muitakin kriteerejä, jotta voidaan osoittaa integroitumisen aste, esimerkiksi onko kyseinen henkilö syntynyt rajan läheisyydessä tai onko hän jo työskennellyt vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Komissio korostaa, että direktiivin 2004/38 37 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti käyttää kriteerejä, jotka ovat edullisempia kuin kyseisen direktiivin 24 artiklan 2 kohdassa säädetty viiden vuoden oleskelu, vaikka se myöntääkin, että jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tekemään niin.

98.      Kaikki nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä huomautuksia esittäneet hallitukset ovat oleellisesti joskin hieman eri perustein samaa mieltä siitä, että ennakkoratkaisukysymyksiin tulisi vastata niin, että nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa oleva opiskelija ei voi onnistuneesti vedota EY 12 artiklaan saadakseen opintotukea.

99.      Direktiivin 93/96 osalta Alankomaiden, Belgian ja Tanskan hallitukset toteavat, että asiassa Bidar annetun tuomion mukaisesti on erotettava toisistaan henkilöt, jotka muuttavat toiseen jäsenvaltioon pääasiallisesti suorittaakseen siellä opintoja, ja henkilöt, jotka muuttavat toiseen jäsenvaltioon muista syistä ja myöhemmin päättävät aloittaa opinnot. Ensin mainittu opiskelijoiden kategoria kuuluu direktiivin 93/96 soveltamisalaan, mikä estää heitä vetoamasta EY 12 artiklaan saadakseen opintotukea, kun taas jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvilla on kyseisen artiklan mukainen oikeus tulla kohdelluiksi samalla tavoin kuin opiskelujäsenvaltion omia kansalaisia kohdellaan. Muun muassa Alankomaiden, Tanskan ja Ruotsin hallitusten mukaan direktiivin 93/96 3 artikla, joka sulkee pois oikeuden toimeentulotukeen, on esimerkki EY 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta rajoittavasta määräyksestä tai rajoituksesta. Itävallan hallituksen mukaan sitä vastoin kyseinen direktiivi ei periaatteessa estä opiskelijoita vetoamasta EY 12 artiklaan toimeentulotuen maksamiseen liittyvän oikeuden osalta.

100. Hallitukset ovat oleellisesti samaa mieltä siitä, että jäsenvaltioita ei estetä tekemästä tällaista tukea riippuvaiseksi viiden vuoden asumisedellytyksestä, kuten nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevasta edellytyksestä, joka on selkeä ja riittävä kriteeri, tai pysyvän oleskeluoikeuden saamisesta. Lisäksi vallitsee yksimielisyys siitä, että ei ole olemassa velvoitetta tehdä yksittäistapauksissa erityisarviointeja integroitumisesta kyseiseen yhteiskuntaan tai käyttää muita kuin oleskelun kestoon liittyviä kriteerejä, vaikka jäsenvaltiot voivatkin vapaasti näin tehdä, ja ne voivat halutessaan myöntää opintotukea edullisemmin ehdoin.

101. Tältä osin useimmat hallitukset ovat vedonneet direktiiviin 2004/38 ja erityisesti sen 24 artiklan 2 kohtaan yhdessä kyseisen direktiivin 16 artiklan 1 kohdan ja 37 artiklan kanssa, samalla kun ne ovat todenneet, että kyseinen direktiivi ei ole ajallisesti sovellettavissa nyt esillä olevaan asiaan. Eri jäsenvaltiot ovat myös korostaneet laajaa harkintavaltaansa sosiaalihuollon myöntämisessä.

102. Varsinkin Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset väittävät myös, että kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Bidar antamassaan tuomiossa,(53) avokätisempi opintotukien myöntäminen voisi muodostaa jäsenvaltioille kohtuuttoman kustannuksen, kun otetaan huomioon ulkomaalaisten opiskelijoiden lukumäärä. Tällä saattaisi olla vaikutuksia myönnettävien tukien kokonaismäärään. Useat hallitukset toteavat myös, että integroitumisasteen tapauskohtainen arviointi olisi joko mahdotonta hallinnolliselta kannalta tai, kuten Saksan hallitus esittää, ristiriidassa oikeusvarmuuden ja laillisuuden periaatteiden kanssa.

2.       Asian arviointi

103. Tässä käsiteltävät kysymykset voidaan periaatteessa jakaa kahteen pääongelmaan. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa selvittää ensinnäkin, voiko opiskelija, joka on pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, periaatteessa vedota asiassa Bidar annetun tuomion valossa EY 12 artiklaan opiskelijoiden toimeentuloa varten myönnettävän tuen, esimerkiksi kyseessä olevan opintotuen, osalta. Jos vastaus on myöntävä, kyseinen tuomioistuin viittaa toiseksi Alankomaissa sovellettavaan säännökseen, jonka mukaan opintotuen myöntäminen riippuu yksinomaan viiden vuoden asumisedellytyksen täyttymisestä, ja kysyy, millä ehdoilla tällaisella opiskelijalla voi kyseisen artiklan perusteella tosiasiassa olla oikeus opintotukeen. Vaikka näihin kysymyksiin voi suurelta osin vastata viittaamalla asiassa Bidar annettuun tuomioon ja siinä mainittuun oikeuskäytäntöön, kyseisestä oikeuskäytännöstä on tietyissä suhteissa poikettava nyt esillä olevan asian olosuhteiden valossa.

104. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti, joka on esitetty lyhyesti asiassa Bidar annetussa tuomiossa, vastaanottavan jäsenvaltion alueella laillisesti oleskeleva unionin kansalainen voi vedota EY 12 artiklaan kaikissa tapauksissa, jotka kuuluvat yhteisön oikeuden asialliseen soveltamisalaan.(54)

105. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tällaisia tilanteita ovat ne, joissa käytetään perustamissopimuksessa taattuja perusoikeuksia, sekä ne, joissa käytetään EY 18 artiklassa myönnettyä oikeutta liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella.(55)

106. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on korostanut, että mikään perustamissopimuksen tekstissä ei viittaa siihen, että opiskelijat, jotka ovat unionin kansalaisia, menettävät perustamissopimuksen unionin kansalaisille myöntämät oikeudet muuttaessaan toiseen jäsenvaltioon opiskellakseen siellä.(56)

107. Lisäksi, kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut asiassa D’Hoop annetussa tuomiossa, jäsenvaltion kansalainen, joka menee toiseen jäsenvaltioon ja suorittaa siellä toisen asteen opinnot, käyttää EY 18 artiklassa taattua liikkumisoikeutta.(57)

108. Sosiaalihuollon osalta yhteisöjen tuomioistuin muistutti asiassa Bidar annetussa tuomiossa, että unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi vedota EY 12 artiklan 1 kohtaan, jos hän on laillisesti oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietyn ajanjakson tai jos hänellä on oleskelulupa.(58)

109. Nyt esillä olevan asian osalta yhteisön kansalainen, esimerkiksi Förster, joka menee toiseen jäsenvaltioon ja työskentelee ja opiskelee siellä, väistämättä käyttää samalla hyväkseen oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa EY 18 artiklan nojalla. Lisäksi se seikka, että Förster on oleskellut laillisesti Alankomaissa opintojen aloittamisesta lähtien, mukaan luettuna vuoden 2003 jälkimmäinen puolisko, ei ole kiistanalainen.

110. Tästä seuraa, että Försterin tilanteessa oleva unionin kansalainen voi periaatteessa vedota EY 12 artiklaan kaikissa yhteisön oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa.

111. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin päätti asiassa Bidar annetussa tuomiossa, toisin kuin asioissa Brown ja Lair(59) annettuihin tuomioihin liittyvässä oikeuskäytännössä ja ottaen huomioon senjälkeisen yhteisön oikeuden kehittymisen, että vastaanottavan jäsenvaltion alueella laillisesti oleskeleville opiskelijoille toimeentuloa varten korkotukilainoina tai opintorahana myönnettävä tuki kuuluu perustamissopimuksen soveltamisalaan arvioitaessa asiaa EY 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätyn syrjintäkiellon kannalta.(60)

112. Edellä esitetyn perusteella voidaan tämän vuoksi ainakin tilapäisesti päätellä, että nyt esillä olevassa tapauksessa kyseessä olevan kaltainen opiskelija, joka on asunut laillisesti tietyn ajanjakson vastaanottavassa jäsenvaltiossa, voi periaatteessa jäljempänä käsiteltävien lisäehtojen täyttyessä vedota EY 12 artiklaan saadakseen esimerkiksi kyseessä olevaa opintotukea.

113. Sekä ennakkoratkaisupyynnöstä että osapuolten esittämistä huomautuksista käy kuitenkin ilmi epävarmuus direktiivin 93/96 vaikutuksesta kyseiseen seikkaan ja sen seikan merkitykseen, että henkilö tulee toiseen jäsenvaltioon ”ensisijaisesti” opintoihin liittyvistä syistä. Erityisesti on väitetty, että nyt esillä oleva asia on erotettava asiassa Bidar annetusta tuomiosta sillä perusteella, että tuen hakija ei asiassa Bidar saapunut Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ensisijaisesti suorittaakseen opintoja siellä ja että hänen oleskeluoikeutensa perustui pikemminkin EY 18 artiklaan ja direktiiviin 90/364 kuin direktiiviin 93/96.

114. Pitää paikkansa, että yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Bidar antamassaan tuomiossa, että direktiivin 93/96 3 artikla ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion kansalainen, joka EY 18 artiklan ja direktiivin 90/364 nojalla oleskelee laillisesti toisen jäsenvaltion alueella, vetoaa oleskelunsa aikana EY 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistettuun perustavanlaatuiseen yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen.(61)

115. Mielestäni tästä ei kuitenkaan seuraa, että kyseinen periaate ei koskisi henkilöä, jonka oleskeluoikeus perustuu sen sijaan direktiiviin 93/96. Yhteisöjen tuomioistuin on johdonmukaisesti asiassa Baumbast ja R antamansa tuomion jälkeen katsonut, että unionin kansalaisten oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella perustuu kaikissa tapauksissa suoraan EY 18 artiklan ensimmäiseen kohtaan.(62)

116. Kyseisessä artiklassa kieltämättä alistetaan oleskeluoikeus perustamissopimuksessa määrätyille tai sen soveltamisesta annetuissa säädöksissä säädetyille rajoituksille ja ehdoille. Tällaisia rajoituksia ja ehtoja ovat muiden muassa työntekijöiden osalta neuvoston direktiivissä 68/360/ETY,(63) opiskelijoiden osalta direktiivissä 93/96 ja jäsenvaltioiden sellaisten kansalaisten osalta, joilla ei ole oleskeluoikeutta yhteisön oikeuden minkään muun säännöksen perusteella, direktiivissä 90/364(64) säädetyt rajoitukset ja ehdot.

117. Asiassa Grzelczyk ja vielä suuremmassa määrin asiassa Trojani annetuista tuomioista kuitenkin ilmenee, että yhteisöjen tuomioistuin erottaa toisistaan toisaalta oleskeluoikeuden ja ehdot, joiden mukaisesti se myönnetään, ja toisaalta unionin kansalaisen mahdollisuuden vedota EY 12 artiklassa vahvistettuun yhdenmukaisen kohtelun periaatteeseen esimerkiksi sosiaalisia etuja haettaessa. Tästä seuraa, että jäsenvaltiot voivat alistaa oleskeluoikeuden oleskeluoikeudesta annettujen eri direktiivien nojalla säädetyille ehdoille ja rajoituksille, mutta jos ja niin kauan kuin unionin kansalainen oleskelee laillisesti kyseisessä vastaanottavassa jäsenvaltiossa yhteisön oikeuden tai jopa pelkän kansallisen lainsäädännön perusteella, kuten on kyse Trojanin(65) osalta, kyseisellä unionin kansalaisella on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun. Vastaavasti ainoa keino, jonka avulla jäsenvaltio voi välttää edun myöntämisen, on lopettaa unionin kansalaisen oleskeluoikeus.(66)

118. Kyseisessä oikeuskäytännössä siis esitetään otaksuttavasti, että sekundaarista yhteisön oikeutta, jossa säädetään oleskeluoikeuden ehdoista ja rajoituksista, on EY 18 artiklan 1 kohdassa olevan viittauksen nojalla pidettävä tietynlaisena erityislakina suhteessa kyseiseen artiklaan mutta ei suhteessa EY 12 artiklaan.

119. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut asiassa Grzelczyk antamassaan tuomiossa, että vaikka direktiivin 93/96 3 artiklassa tehdäänkin selväksi, että opiskelijoilla, joilla on opiskeluoikeus, ei tämän direktiivin nojalla ole oikeutta saada vastaanottavalta jäsenvaltiolta tukea toimeentuloa varten, direktiivissä ei ole määräyksiä, jotka olisivat esteenä sille, että ne, joita direktiivi koskee, voivat saada sosiaalietuuksia.(67)

120. Toisin sanoen vaikka direktiivissä 93/96 ei annetakaan oikeutta opiskelijoille heidän toimeentuloaan varten myönnettävään tukeen, tällainen oikeus voi silti koskea kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvia opiskelijoita yhteisön oikeuden jonkin muun oikeussäännön, kuten EY 12 artiklan, perusteella.

121. Pääasiassa kyseessä olevan opiskelijan osalta, joka tuli maahan ”ensisijaisesti opintoihin liittyvistä syistä”, ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on itse todennut, että niitä tarkoituksia, joiden vuoksi henkilöt tulevat vastaanottavaan jäsenvaltioon, on vaikea selvittää. Lisäksi tällainen tarkoitus ei ole direktiivin 93/96 sovellettavuuden osalta ratkaiseva. Sillä ei tämän vuoksi ole merkitystä nyt esillä olevassa asiayhteydessä.

122. Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 93/96 3 artikla ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion kansalainen, joka oleskelee laillisesti toisen jäsenvaltion alueella, vetoaa oleskelunsa aikana EY 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistettuun perustavanlaatuiseen yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen saadakseen vastaanottavassa jäsenvaltiossa esimerkiksi pääasiassa kyseessä olevaa opintotukea, vaikka hänen oleskeluoikeutensa perustuukin kyseiseen direktiiviin.

123. Kysymysten 3 b), c) ja d) sekä kysymyksen 4 osalta on selvitettävä, salliiko kyseinen artikla sen, että jäsenvaltio pitää viiden vuoden oleskelua ehtona muiden jäsenvaltioiden kansalaisten oikeudelle tällaiseen opintotukeen.

124. Asiassa Bidar annetusta tuomiosta ilmenee, että vaikka jäsenvaltioiden onkin osoitettava sosiaalihuoltojärjestelmänsä organisoinnissa ja soveltamisessa tiettyä taloudellista solidaarisuutta muiden jäsenvaltioiden kansalaisia kohtaan, kaikilla jäsenvaltioilla on oikeus huolehtia siitä, että toisesta jäsenvaltiosta tuleville opiskelijoille toimeentuloa varten myönnettävien tukien myöntämisestä ei muodostu sellaista kohtuutonta kustannusta, jolla saattaisi olla vaikutuksia niiden tukien kokonaismäärään, joita kyseinen jäsenvaltio voi myöntää.(68)

125. Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, jäsenvaltiolla on täten oikeus myöntää toimeentuloa varten myönnettävää tukea ainoastaan sellaisille opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet integroituneensa kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan jossain määrin.(69)

126. Yhteisöjen tuomioistuin teki kuitenkin selväksi, että jäsenvaltio ei voi vaatia opiskelijoita luomaan yhteyttä sen työmarkkinoihin;(70) tämän vaatimuksen yhteisöjen tuomioistuin on useassa yhteydessä katsonut olevan laillinen sosiaalietuuksien osalta.(71)

127. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa Bidar annetussa tuomiossa, että riittävää yhteiskuntaan integroitumista koskeva ehto voidaan osoittaa sillä, että kyseessä oleva opiskelija on oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietyn ajanjakson. Se hyväksyi kyseisessä asiassa soveltuvaksi ajanjaksoksi kansallisessa lainsäädännössä säädetyn kolmen vuoden oleskelua koskevan vaatimuksen.(72)

128. Nyt esillä olevassa asiassa nousee esille kysymys siitä, vastaako kyseisen tuomion perusteella viiden vuoden oleskelua koskeva vaatimus sitä laillista tavoitetta, jonka mukaan pyritään varmistamaan, että tuen hakija on osoittanut tietyssä määrin integroitumista yhteiskuntaan. Kuten useat hallitukset ovat esittämissään huomautuksissa korostaneet, jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta niiden kriteerien osalta, joita käytetään arvioitaessa yhteiskuntaan liitynnän astetta sosiaalisen edun, esimerkiksi pääasiassa kyseessä olevan opintotuen osalta. Niiden on kuitenkin edelleen noudatettava yhteisön oikeudessa määrättyjä rajoja, erityisesti suhteellisuusperiaatetta.(73)

129. Jäsenvaltioilla on luonnollisesti oikeus tietyssä määrin soveltaa yleisiä ehtoja, jotka eivät vaadi tarkempaa yksilöllistä arviointia, esimerkiksi asiassa Bidar annetussa tuomiossa kyseessä ollutta kolmen vuoden asumisedellytystä. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kuitenkin viitteitä myös siitä, että säädetty ehto ei saa olla soveltamisalaltaan niin yleinen, että se opiskelijoiden todellisesta yhteiskuntaan integroitumisasteesta riippumatta järjestelmällisesti estää heitä suorittamasta opintojaan samoin ehdoin kuin vastaanottavan jäsenvaltion kansalaiset. Toisin sanoen käytetyn kriteerin on osoitettava yhteiskuntaan integroitumisen aste.(74)

130. Mielestäni näin ei ole viiden vuoden asumisedellytyksen osalta, koska voidaan perustellusti olettaa, että suuri osa opiskelijoista on voinut integroitua yhteiskuntaan huomattavasti paljon ennen kyseisen ajanjakson päättymistä. Näin on asian laita erityisesti sellaisten opiskelijoiden osalta, jotka Försterin tavoin ovat myös työskennelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa opintojensa ohella. Itse asiassa, kuten Förster on esittänyt, viiden vuoden asumisedellytys voi estää opiskelijoita, jotka käyttävät oikeuttaan muuttaa toiseen jäsenvaltioon ja opiskella siellä, hyödyntämästä oikeuttaan yhdenvertaiseen kohteluun unionin kansalaisina opintotukien osalta riippumatta siitä todellisesta liittymästä, jonka he ovat ehkä solmineet vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan. Tätä ei mielestäni voida pitää oikeasuhteisena.

131. Pitää paikkansa, että direktiivillä 2004/38 ei aseteta jäsenvaltioille velvoitetta myöntää toimeentulotukea opintoihin ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista ja siis ennen kuin viisi vuotta on kulunut. Sen lisäksi, että kyseistä direktiiviä ei voida soveltaa nyt esillä olevan asian tosiseikkoihin, se ei voi heikentää EY 12 artiklaan perustuvia vaatimuksia eikä yleistä suhteellisuusperiaatetta.

132. Viiden vuoden yhtäjaksoisen vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleskelun jakso on pikemminkin yläraja, jonka sisällä voidaan edelleenkin väittää, että toisessa jäsenvaltiossa opintoja suorittava opiskelija ei ole riittävässä määrin integroitunut kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan saadakseen oikeuden EY 12 artiklassa tarkoitettuun yhdenvertaiseen kohteluun sosiaalisten etujen, esimerkiksi opintoihin myönnettävän toimeentulotuen, osalta.

133. Kun opiskelija on jo oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa kolme vuotta, kuten nyt esillä olevassa asiassa, opintotuen epääminen vaikuttaisi epäsuhteiselta, vaikka viisi vuotta ei ehkä vielä olekaan kulunut, jos opiskelija voi esittää kohtuullisesti selvitystä siitä, että hän on jo huomattavassa määrin integroitunut vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan.

134. Mielestäni sen seikan, että asumisedellytys kohdistuu vain toisten jäsenvaltioiden kansalaisiin, ei tulisi vaikuttaa edellä esitettyihin perusteluihin. Kuten komissio on todennut, on perusteltua olettaa, että jäsenvaltion kansalaisilla on aito liittymä kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan.

135. Vastauksen kysymyksiin 3b), c) ja d) sekä kysymykseen 4 tulisi siis olla, että EY 12 artikla, luettuna yhdessä suhteellisuusperiaatteen kanssa, estää jäsenvaltiota epäämästä esimerkiksi kyseessä olevaa opintotukea toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevalta opiskelijalta, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen ja joka on laillisesti oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa jo kolme vuotta, yksinomaan sillä perusteella, että kyseinen opiskelija ei ole oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa viittä vuotta ennen kyseessä olevaa opiskelujaksoa, jos muut opiskelijan soveltuvalla tavalla osoittamat tekijät osoittavat huomattavaa integroitumista vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan.

D       Oikeusvarmuutta koskeva kysymys 5

1.       Osapuolten pääasialliset lausumat

136. Förster väittää, että sekä kiistanalainen takaisinmaksumääräys että hänen sitä koskeva valituksensa ovat peräisin ajalta ennen IBG:n 9.5.2005 vahvistamia ohjesääntöjä. On oikeusvarmuutta koskevan periaatteen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan vastaista antaa hänen oikeuksiaan rajoittavia sääntöjä sen jälkeen, kun hän on vedonnut EY 12 artiklaan.(75)

137. Samaan tapaan komissio ehdottaa, että kysymykseen 5 vastataan kieltävästi, ja perustelee tätä sillä, että kansallisen tuomioistuimen on kansallisen oikeuden määräyksiä tulkitessaan otettava huomioon erityisesti oikeusvarmuutta ja takautumiskieltoa koskevat yleiset oikeusperiaatteet.

138. Toisaalta Saksan, Itävallan ja Alankomaiden hallitukset väittävät, että jos yhteisöjen tuomioistuimen tuomio sallii henkilöille taannehtivasti enemmän EY 12 artiklaan perustuvia oikeuksia kuin alkujaan oli oletettu, menneisyyteen sijoittuvia ajanjaksoja koskevia vaatimuksia voidaan esittää myös kyseistä tuomiota täytäntöönpantaessa. Tämä on Alankomaiden hallituksen mukaan sopusoinnussa asiassa Collins annetun tuomion(76) kanssa.

2.       Asian arviointi

139. Käsittelen kysymystä 5, jotta kysymyksiin annettaisiin kattava vastaus, huolimatta siitä, millaisia vastauksia on ehdotettu edellisiin kysymyksiin. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii oleellisesti selvittämään, estääkö oikeusvarmuuden periaate, sellaisena kuin sitä on sovellettu asiassa Collins annetussa tuomiossa, Alankomaiden viranomaisia epäämästä opintotukea vuoden 2003 jälkimmäisen puoliskon osalta IBG:n 9.5.2005 vahvistamiin ja asiassa Bidar annetun tuomion antamisen jälkeen annettuihin ohjesääntöihin sisältyvän oleskelun kestoa koskevan vaatimuksen perusteella, jos kyseinen ohjesääntöjen määräys antaa enemmän oikeuksia – tässä tapauksessa avokätisemmän oikeuden opintotukiin – kuin aiemmin. Opintotukea myönnettiin aiemmin ainoastaan sellaisille muista jäsenvaltioista tuleville opiskelijoille, joilla oli siihen oikeus EY 39 artiklan tai EY 43 artiklan nojalla.

140. Oikeusvarmuuden periaate on yhteisön oikeuden perustavanlaatuinen periaate, joka yhteisön oikeuden soveltamisalaan kuuluvilla aloilla edellyttää, että jäsenvaltioiden määräysten on oltava selviä ja täsmällisiä niin, että yksityiset oikeussubjektit voivat yksiselitteisesti varmistua oikeuksistaan ja velvoitteistaan. Tällä periaatteella on tarkoitus varmistaa, että yhteisön oikeudessa säännellyt tilanteet ja oikeudelliset suhteet ovat ennakoitavissa.(77) Vastaavasti asiassa Collins antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että kansallisten viranomaisten on sovellettava asumisedellytystä selkeiden ja ennalta tiedossa olevien perusteiden mukaan.(78)

141. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että merkitystä on sillä, liittyykö kyseessä olevaan säännökseen myönteisiä vai kielteisiä seurauksia yksittäisille henkilöille. Yksittäisille henkilöille velvoitteita asettavien määräysten osalta on erityisen tärkeää noudattaa tarkasti oikeusvarmuuden periaatteeseen perustuvia edellytyksiä, ja yksityishenkilön suojaaminen on tällöin erityisen tärkeää.(79)

142. Vastaavasti oikeusvarmuuden periaate ja yksityishenkilön suojaaminen eivät mielestäni estä sitä, että säännöstä sovelletaan taannehtivasti siltä osin kuin kyseinen soveltaminen asettaa kyseessä olevan henkilön edullisempaan oikeudelliseen asemaan.(80)

143. Viidenteen kysymykseen on näin ollen vastattava siten, että oikeusvarmuuden periaate ei estä jäsenvaltiota soveltamasta IBG:n 9.5.2005 vahvistamien ohjesääntöjen kaltaista säännöstä menneisyyteen sijoittuvien ajanjaksojen osalta, jos tällainen soveltaminen asettaa kyseisen henkilön edullisempaan oikeudelliseen asemaan.

V       Ratkaisuehdotus

144. Ehdotan näin ollen, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

–        Työntekijöiden oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle työskenneltyään siinä valtiossa 29.6.1970 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1251/70 7 artiklaa ei sovelleta opiskelijaan nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa sikäli kuin kyseinen opiskelija ei kuulu mihinkään kyseisen asetuksen 2 artiklassa mainituista työntekijöiden kategorioista.

–        Nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa oleva opiskelija voi periaatteessa vedota vastaanottavassa jäsenvaltiossa työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdan mukaiseen oikeuteensa yhteisön työntekijänä saada samat sosiaaliset edut kuin kansallinen työntekijä voidakseen saada kyseessä olevan kaltaista opintotukea. Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin viime kädessä selvitettävä, täyttyvätkö ehdot, jotka koskevat työntekijän aseman säilyttämistä työskentelyn päätyttyä, todellisuudessa nyt esillä olevassa tapauksessa.

–        Opiskelijoiden oleskeluoikeudesta 29.10.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/96/ETY 3 artikla ei estä jäsenvaltion kansalaista, joka on laillisesti oleskellut tietyn ajanjakson toisen jäsenvaltion alueella, vetoamasta EY 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistettuun yhdenvertaisen kohtelun perustavanlaatuiseen periaatteeseen saadakseen vastaanottavassa jäsenvaltiossa pääasiassa kyseessä olevan kaltaista opintotukea, vaikka hänen oleskeluoikeutensa perustuu kyseiseen direktiiviin.

–        EY 12 artikla, luettuna yhdessä suhteellisuusperiaatteen kanssa, estää jäsenvaltiota epäämästä kyseessä olevan kaltaista opintotukea toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevalta opiskelijalta, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen ja joka on jo laillisesti oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa kolme vuotta, yksinomaan sillä perusteella, että kyseinen opiskelija ei ollut oleskellut vastaanottavassa jäsenvaltiossa viittä vuotta ennen kyseessä olevaa opiskelujaksoa, jos muut opiskelijan soveltuvalla tavalla osoittamat tekijät osoittavat huomattavaa integroitumista vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan.

–        Oikeusvarmuuden periaate ei estä jäsenvaltiota soveltamasta IBG:n 9.5.2005 vahvistamien ohjesääntöjen kaltaista säännöstä menneisyyteen sijoittuvien ajanjaksojen osalta, jos kyseinen soveltaminen asettaa yksityishenkilön edullisempaan oikeudelliseen asemaan.

1 – Alkuperäinen kieli: englanti.

2 – Asia C‑209/03, Bidar, tuomio 15.5.2005 (Kok. 2005, s. I‑2119, 57 kohta).

3 – EYVL L 257, s. 2.

4 – EYVL L 317, s. 59.

5 – EYVL L 142, s. 24.

6 – EUVL L 158, s. 77, sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL 2004, L 229, s. 35.

7 – AG/OCW/MT‑05.11.

8 – Mainittu alaviitteessä 2.

9 – AGOCenW/MT/05.

10 – Mainittu alaviitteessä 2.

11 – Asia C-413/01, Ninni-Orasche, tuomio 6.11.2003 (Kok. 2003, s. I‑13187).

12 – Asia C-33/99, Fahmi ja Amado, tuomio 20.3.2001 (Kok. 2001, s. I‑2415).

13 – Mainittu alaviitteessä 2.

14 – Mainittu alaviitteessä 2.

15 – Asia C‑456/02, Trojani, tuomio 19.2.2004 (Kok. 2004, s. I‑7573).

16 – Asia C‑138/02, Collins, tuomio 23.3.2004 (Kok. 2004, s. I‑2703, 72 kohta).

17 – Ks. vastaavasti alaviitteessä 15 mainittu asia Trojani, julkisasiamies Geelhoedin antaman ratkaisuehdotuksen 10 kohta, ja alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, julkisasiamies Geelhoedin antaman ratkaisuehdotuksen 12 kohta.

18 – Ks. vastaavasti alaviitteessä 16 mainittu asia Collins, tuomion 30 ja 31 kohta ja asia 316/85, Lebon, tuomio 18.6.1987 (Kok. 1987, s. 2811, 26 kohta).

19 – Ks. tältä osin jäljempänä 65 ja 66 kohta.

20 – Asia 39/86, Lair, tuomio 21.6.1988 (Kok. 1988, s. 3161, Kok. Ep. IX, s. 481).

21 – Mainittu alaviitteessä 11.

22 – Ks. esim. asia C-241/89, SARPP, tuomio 12.12.1990 (Kok. 1990, s. I-4695, 8 kohta) ja alaviitteessä 15 mainittu asia Trojani, tuomion 38 kohta.

23 – Ks. esim. asia C-413/99, Baumbast ja R, tuomio 17.9.2002 (Kok. 2002, s. I‑7091, 82 kohta); asia C-184/99, Grzelczyk, tuomio 20.9.2001 (Kok. 2001, s. I‑6193, 31 kohta) ja asia C-148/02, Garcia Avello, tuomio 2.10.2003 (Kok. 2003, s. I‑11613, 22 kohta).

24 – Asia C‑85/96, Martínez Sala, tuomio 12.5.1998 (Kok. 1998, s. I‑2691, 63 kohta); alaviitteessä 15 mainittu asia Trojani, tuomion 43 kohta ja alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 37 kohta.

25 – Ks. vastaavasti myös asia C‑378/97, Wijsenbeek, tuomio 21.9.1999 (Kok. 1999, s. I‑6207, julkisasiamies Cosmasin antaman ratkaisuehdotuksen 84–86 kohta) ja asia C-72/03, Carbonati Apuani, tuomio 9.9.2004 (Kok. 2004, s. I‑8027, julkisasiamies Poiares Maduron antaman ratkaisuehdotuksen 68 ja 69 kohta).

26 – Ks. asia 235/87, Matteucci, tuomio 27.9.1988 (Kok. 1988, s. 5589, 16 kohta).

27 – Ks. alaviitteessä 23 mainittu asia Grzelczyk, tuomion 44 kohta ja alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 56 kohta.

28 – Alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 56 ja 57 kohta; ks. myös vastaavasti yhdistetyt asiat C‑11/06 ja C-12/06, Morgan ja Bucher, tuomio 23.10.2007 (Kok. 2007, s. I-9161, 43 kohta).

29 – Ks. vastaavasti asia C‑40/05, Lyyski, tuomio 11.1.2007 (Kok. 2007, s. I‑99, 33 ja 34 kohta) ja asia C‑387/01, Weigel, tuomio 29.4.2004 (Kok. 2004, s. I‑4981, 57–59 kohta).

30 – Mainittu alaviitteessä 20.

31 – Asia 197/86, Brown, tuomio 21.6.1988 (Kok. 1988, s. 3205, Kok. Ep. IX, s. 495).

32 – Mainittu alaviitteessä 11.

33 – Mainittu alaviitteessä 20.

34 – Mainittu alaviitteessä 11.

35 – Ks. vastaavasti alaviitteessä 26 mainittu asia Matteucci, tuomion 23 kohta; alaviitteessä 20 mainittu asia Lair, tuomion 23, 24 ja 28 kohta; alaviitteessä 31 mainittu asia Brown, tuomion 25 kohta ja asia C‑3/90, Bernini, tuomio 26.2.1992 (Kok. 1992, s. I‑1071, 23 kohta).

36 – Ks. tältä osin erityisesti alaviitteessä 12 mainittu asia Fahmi ja Amado, tuomion 45 kohta.

37 – Ks. erityisesti asia 66/85, Lawrie-Blum, tuomio 3.7.1986 (Kok. 1986, s. 2121, Kok. Ep. VIII, s. 687, 16 ja 17 kohta); alaviitteessä 24 mainittu asia Martínez Sala, tuomion 32 kohta ja asia C-337/97, Meeusen, tuomio 8.6.1999 (Kok. 1999, s. I‑3289, 13 kohta).

38 – Ks. alaviitteessä 37 mainittu asia Lawrie-Blum, tuomion 19–21 kohta ja asia 53/81 Levin, tuomio 23.3.1982 (Kok. 1982, s. 1035, Kok. Ep. VI, s. 351, 17 kohta).

39 – Ks. edellä 49 kohta; ks. myös alaviitteessä 24 mainittu asia Martínez Sala, tuomion 33 kohta.

40 – Ks. alaviitteessä 20 mainittu asia Lair, tuomion 39 kohta; alaviitteessä 31 mainittu asia Brown, tuomion 26 kohta; asia C‑357/89, Raulin, tuomio 26.2.1992 (Kok. 1992, s. I‑1027, 21 kohta), ja alaviitteessä 11 mainittu asia Ninni-Orasche, tuomion 35 kohta. Tämä ei kuitenkaan koske työntekijöitä, jotka ovat päättäneet palata alkuperäiseen jäsenvaltioonsa sen jälkeen, kun he ovat lopettaneet työskentelynsä vastaanottavassa jäsenvaltiossa (mistä tässä tapauksessa ei ole kyse). Ks. vastaavasti alaviitteessä 12 mainittu asia Fahmi ja Amado, tuomion 46 ja 47 kohta.

41 – Ks. erityisesti alaviitteessä 20 mainittu asia Lair, tuomion 37 ja 38 kohta ja alaviitteessä 11 mainittu asia Ninni-Orasche, tuomion 35 kohta.

42 – Ks. vastaavasti alaviitteessä 20 mainittu asia Lair, tuomion 43 kohta.

43 – Ks. vastaavasti alaviitteessä 31 mainittu asia Brown, tuomion 27 ja 28 kohta.

44 – Ks. vastaavasti alaviitteessä 11 mainittu asia Ninni-Orasche, tuomion 41 kohta.

45 – Ks. edellä 68 kohta.

46 – Asia C‑294/06 Payir, Akyuz ja Ozturk, tuomio 24.1.2008 (Kok. 2008, s. I-0000, 34, 43 ja 46 kohta).

47 – Mielestäni ei ole tarpeen osoittaa, että jatkuvuutta oli olemassa myös ennen työharjoittelua tehdyn työskentelyn osalta, koska kyseinen harjoittelu sinänsä on joka tapauksessa ollut todellista ja aitoa työtä vastakohtana täysin toisarvoiselle ja epäoleelliselle työlle, joten Förster voidaan luokitella työntekijäksi.

48 – Ks. edellä 77 kohta.

49 – Ks. edellä kohta 78.

50 – Vrt. alaviitteessä 11 mainittu asia Ninni-Orasche, tuomion 47 kohta.

51 – Mainittu alaviitteessä 2.

52 – EYVL L 180, s. 26.

53 – Mainittu alaviitteessä 2.

54 – Ks. alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 32 kohta; alaviitteessä 24 mainittu asia Martínez Sala, tuomion 63 kohta ja alaviitteessä 23 mainittu asia Grzelczyk, tuomion 32 kohta.

55 – Alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 33 kohta; asia C‑274/96, Bickel ja Franz, tuomio 24.11.1998 (Kok. 1998, s. I‑7637, 15 ja 16 kohta); alaviitteessä 23 mainittu asia Grzelczyk, tuomion 33 kohta; alaviitteessä 23 mainittu asia Garcia Avello, tuomion 22 ja 23 kohta ja alaviitteessä 28 mainitut yhdistetyt asiat Morgan ja Bucher, tuomion 23 kohta.

56 – Alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 34 kohta ja alaviitteessä 23 mainittu asia Grzelczyk, tuomion 35 kohta.

57 – Asia C‑224/98, D’Hoop, tuomio 11.7.2002 (Kok. 2002, s. I‑6191, 29–34 kohta).

58 – Ks. tältä osin alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 37 kohta; alaviitteessä 24 mainittu asia Martínez Sala, tuomion 24 kohta ja alaviitteessä 15 mainittu asia Trojani, tuomion 43 kohta.

59 – Ks. alaviitteessä 20 mainittu asia Lair, tuomion 15 kohta ja alaviitteessä 31 mainittu asia Brown, tuomion 18 kohta.

60 – Ks. erityisesti kyseisen alaviitteessä 2 mainitun tuomion 42 ja 48 kohta.

61 – Alaviitteessä 2 mainittu tuomion 46 kohta.

62 – Alaviitteessä 23 mainittu tuomion 84 kohta.

63 – Jäsenvaltioiden työntekijöiden ja heidän perheidensä liikkumista ja oleskelua yhteisön alueella koskevien rajoitusten poistamisesta 15.10.1968 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 257, s. 13).

64 – Ks. tältä osin myös asia C‑408/03, komissio v. Belgia, tuomio 23.3.2006 (Kok. 2006, s. I‑2647, 65 kohta).

65 – Ks. tältä osin alaviitteessä 15 mainittu asia Trojani, tuomion 37 kohta.

66 – Ks. tältä osin alaviitteessä 23 mainittu asia Grzelczyk, 37–42 kohta ja alaviitteessä 15 mainittu asia Trojani, erityisesti tuomion 36, 37 ja 43–46 kohta; vrt. tältä osin myös alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 36 ja 47 kohta.

67 – Ks. alaviitteessä 23 mainittu asia Grzelczyk, tuomion 39 kohta.

68 – Alaviitteessä 2 mainittu kyseisen tuomion 56 kohta, jossa viitataan alaviitteessä 23 mainittuun asiaan Grzelczyk, tuomion 44 kohta.

69 – Kyseisen tuomion 57 kohta. Ks. tältä osin myös alaviitteessä 28 mainitut yhdistetyt asiat Morgan ja Bucher, tuomion 43 kohta; ks. myös sodan tai sorron siviiliuhreille myönnettävää eläkettä koskevan kriteerin osalta asia C‑192/05, Tas‑Hagen ja Tas, tuomio 26.10.2006 (Kok. 2006, s. I‑10451, 34 kohta) ja asia C‑499/06, Nerkowska, tuomio 22.5.2008 (Kok. 2008, s. I-0000, 37 kohta).

70 – Alaviitteessä 2 mainittu asia Bidar, tuomion 58 kohta.

71 – Ks. esim. alaviitteessä 57 mainittu asia D’Hoop, tuomion 38 kohta ja alaviitteessä 16 mainittu asia Collins, tuomion 67 kohta.

72 – Ks. tältä osin alaviitteessä 2 mainittu asia; tuomion 59–61 kohta.

73 – Ks. tältä osin alaviitteessä 69 mainittu asia Nerkowska, tuomion 38 kohta; alaviitteessä 69 mainittu asia Tas-Hagen ja Tas, tuomion 36 kohta; alaviitteessä 28 mainitut yhdistetyt asiat Morgan ja Bucher, tuomion 46 kohta ja asia C‑76/05, Schwarz ja Gootjes-Schwarz, tuomio 11.9.2007 (Kok. 2007, s. I‑6849, 79 kohta).

74 – Ks. tältä osin alaviitteessä 2 mainitussa asiassa Bidar annetun tuomion perustelut, tuomion 61 ja 62 kohta, sen vaatimuksen osalta, jonka mukaan opiskelijan on asuttava vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja alaviitteessä 28 mainitut yhdistetyt asiat Morgan ja Bucher, tuomion 46 kohta.

75 – Hän viittaa asiaan Stran Greek Refineries and Stratis Andreadis v. Kreikka, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.12.1994, A-sarja, nro 301‑B.

76 – Mainittu alaviitteessä 16.

77 – Ks. tältä osin asia 257/86, komissio v. Italia, tuomio 21.6.1988 (Kok. 1988, s. 3249, 12 kohta) ja asia C‑110/03, Belgia v. komissio, tuomio 14.4.2005 (Kok. 2005, s. I‑2801, 30 kohta).

78 – Mainittu alaviitteessä 16, tuomion 72 kohta.

79 – Ks. tältä osin asia 239/86, Irlanti v. komissio, tuomio 15.12.1987 (Kok. 1987, s. 5271, 17 kohta); asia C‑143/93, Van Es Douane Agenten, tuomio 13.2.1996 (Kok. 1996, s. I‑431, 27 kohta) ja asia C‑17/03, Vereniging voor Energie, Milieu en Water ym., tuomio 7.6.2005 (Kok. 2005, s. I‑4983, 80 kohta).

80 – Alaviitteessä 75 mainitulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiolla, johon Förster vetoaa ja jossa tuomioistuin katsoi, että ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa on rikottu, ei mielestäni ole merkitystä, koska se koskee lainsäädäntöelimen eräänlaista sekaantumista oikeuden hallintoon, jonka tarkoituksena on vaikuttaa riidan oikeudelliseen ratkaisuun (ks. kyseisen tuomion 49 ja 50 kohta).

Full & Egal Universal Law Academy