EUR-Lex -  62008CC0414 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

VERICA TRSTENJAK

29 päivänä lokakuuta 2009 1(1)

Asia C‑414/08 P

Sviluppo Italia Basilicata SpA

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Muutoksenhaku – Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) – Kokonaismääräraha Basilicatan alueella toimivien pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) tukitoimenpiteiden toteuttamiseksi – Asetus (ETY) N:o 4253/88 – 24 artikla – EAKR:sta alun perin myönnetyn rahoitustuen vähentäminen – Komission harkintavalta – Asetus (ETY) N:o 4253/88 – 25 ja 26 artikla – Seuranta- ja arviointivelvollisuudet

Sisällys

I  Asiaa koskevat oikeussäännöt

A  Yhteisön perusasetukset

B  Komission päätökset, jotka sisältävät kyseessä oleviin yhteisön tukitoimenpiteisiin sovellettavia sääntöjä

II  Asian tausta

A  Basilicatan alueelle myönnettyä yleiskattavaa tukea koskevat asiakirjat

B  Riskipääomarahaston perustaminen ja rahaston varojen käyttö

III  Valituksenalainen tuomio

IV  Oikeudenkäyntimenettely yhteisöjen tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

V  Komission väitteet siitä, että kumoamiskanteelta puuttuivat tutkittavaksi ottamisen edellytykset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

VI  Valittajan tekemä valitus

A  Kumoamisvaatimuksen hylkäämistä koskevat kahdeksan valitusperustetta

1. Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee riidanalaisen päätöksen virheellistä arviointia ja valittajan nostaman kanteen arvioimista vääristyneellä tavalla

a) Asianosaisten lausumat

b) Oikeudellinen arviointi

i) Väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen vääristelyä

ii) Väite, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen sisältöä ja laajuutta on vääristelty

iii) Välipäätelmä

2. Toinen valitusperuste, jonka mukaan lomakkeen nro 19 säännöksiä on tulkittu virheellisesti

a) Ensimmäinen osa (valituksenalaisen tuomion 52 kohtaa koskevat väitteet)

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

– Väite, joka koskee perustelujen korvaamista

– Väite pakkotulkinnasta

– Väite, jonka mukaan asetusta N:o 1685/2000 on sovellettu taannehtivasti

– Väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta on ristiriidassa komission käytännön kanssa

– Välipäätelmä

b) Toinen osa (valituksenalaisen tuomion 53 kohtaa koskevat väitteet)

c) Kolmas osa (valituksenalaisen tuomion 55 kohtaa koskevat väitteet)

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

d) Neljäs osa (valituksenalaisen tuomion 57 ja 58 kohtaa koskevat väitteet)

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

– Neljäs osa on tehoton

– Väite, jonka mukaan vähintään kymmenen yrityksen rahoittamista edellyttävää säännöstä ei ole noudatettu

– Väite, joka koskee ristiriitaista päättelyä

e) Viides osa (valituksenalaisen tuomion 48 kohtaa koskevat väitteet)

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

f) Välipäätelmä

3. Kolmas valitusperuste, jonka mukaan hyötyedellytystä on tulkittu virheellisesti

a) Asianosaisten lausumat

b) Oikeudellinen arviointi

4. Neljäs ja viides valitusperuste

a) Neljäs valitusperuste, jonka mukaan asiassa Mediocurso vastaan komissio annetulla yhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla vahvistettuja periaatteita on tulkittu virheellisesti, ja sen seurauksena niitä ei ole sovellettu

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

– Väite, jonka mukaan vähentämismenettelyn ja seuranta- ja arviointivelvollisuuksien välistä yhteyttä ei ole otettu huomioon

– Sellaisten menettelysääntöjen soveltaminen, joita yhteisön lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti laatinut

– Väite, joka koskee velvollisuutta vedota puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen tarpeeseen

– Väite, jonka mukaan puolustautumisoikeuksien periaatetta on loukattu

– Välipäätelmä

b) Viides valitusperuste, jonka mukaan komission valvonta- ja tarkastusvelvollisuuksia koskevaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa on rikottu

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

5. Kuudes ja seitsemäs valitusperuste

a) Kuudes valitusperuste, jonka mukaan luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita on loukattu

b) Seitsemäs valitusperuste, jonka mukaan selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ja todistustaakkaa koskevia yleisiä periaatteita on loukattu

i) Asianosaisten lausumat

ii) Oikeudellinen arviointi

– Seitsemäs valitusperuste on tehoton.

– Ensimmäinen väite, jonka mukaan valittaja oli toimittanut seurantakomitean päätöksiä koskevat asiakirjat

– Toinen väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tukeutunut toteen näytettyihin tosiseikkoihin

– Kolmas väite, joka koskee selvittämistoimien puuttumista

– Neljäs väite, joka koskee valittajan toimittamia asiakirjoja

– Viides väite, jonka mukaan komission suorittamia maksuja ei ole otettu huomioon

– Kuudes väite, joka koskee perustelujen puuttumista

– Välipäätelmä

6. Kahdeksas valitusperuste, jonka mukaan oikeuskäytäntöä, joka koskee suhteellisuusperiaatteen soveltamista yhteisön tuen vähentämistapauksissa, ei ole otettu huomioon

a) Asianosaisten lausumat

b) Oikeudellinen arviointi

i) Muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklaan perustuva komission harkintavalta

ii) Väite, jonka mukaan petosta ei ole tapahtunut

iii) Sen huomioon ottaminen, että komissio on mahdollisesti laiminlyönyt seuranta- ja arviointivelvollisuutensa

iv) Välipäätelmä

7. Tulos

B  Vahingonkorvausvaatimusta koskevat kaksi valitusperustetta

1. Yhdeksäs valitusperuste

a) Asianosaisten lausumat

b) Oikeudellinen arviointi

2. Kymmenes valitusperuste

a) Asianosaisten lausumat

b) Oikeudellinen arviointi

i) Lainmukaiseen toimeen perustuvan vastuun olemassaolo

ii) Väitteet, jotka koskevat vahingon epätavallisuutta

iii) Väite, joka koskee vahingon erityisyyttä

C  Oikeudelliseen arviointiin perustuva päätelmä

VII  Oikeudenkäyntikulut

VIII  Ratkaisuehdotus

1.        Tässä valituksessa Sviluppo Italia Basilicata SpA (jäljempänä valittaja) vaatii asiassa Sviluppo Italia Basilicata vastaan komissio 8.7.2008 annetun Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion(2) (jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista. Tässä tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan nostaman kanteen, jolla pyrittiin yhtäältä kumoamaan Italiassa Basilicatan alueella toimivien pienten ja keskisuurten yritysten tukitoimenpiteiden toteuttamista koskevaan yleiskattavaan tukeen myönnetyn Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitustuen vähentämisestä 20.4.2006 tehty komission päätös K(2006) 1706 (jäljempänä riidanalainen päätös) ja toisaalta saamaan korvaus vahingosta, jonka tämä päätös on valittajalle aiheuttanut.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

2.        EY 158 artiklan mukaan Euroopan yhteisö pyrkii vähentämään alueiden välisiä kehityseroja sekä muita heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä edistääkseen koko yhteisön sopusointuista kehitystä. EY 159 ja EY 160 artiklan mukaisesti yhteisö tukee tätä toteuttamista muun muassa toiminnalla, jossa se käyttää apunaan rakennerahastoja, kuten Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR), jonka tarkoituksena on myötävaikuttaa keskeisimmän alueellisen epätasapainon poistamiseen.

A       Yhteisön perusasetukset

3.        Rakennerahastojen päämääristä ja tehokkuudesta ja niiden toiminnan yhteensovittamisesta keskenään sekä Euroopan investointipankin toiminnan ja muiden rahoitusvälineiden kanssa 24.6.1988 annetun asetuksen (ETY) N:o 2052/88(3) 1 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2081/93,(4) säädetään, että tukeakseen EY 158 ja EY 160 artiklassa määrättyjen yleisten päämäärien saavuttamista rakennerahastot edistävät viiden ensisijaisen tavoitteen saavuttamista. Niistä tavoite 1 perustuu ”kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehityksen ja rakenteellinen sopeuttamisen edistämi[seen]”. Tämän asetuksen liitteen mukaisesti Basilicata kuuluu kyseisessä tavoitteessa tarkoitettuihin alueisiin.

4.        Muutetun asetuksen N:o 2052/88 5 artiklassa luetellaan rakennerahastojen rahoitustuen mahdolliset muodot. Niistä mainitaan kyseisen säännöksen 2 kohdan c alakohdassa mahdollisuus, että tuki myönnetään yleiskattavana tukena, jota pääsääntöisesti hoitaa jäsenvaltion nimeämä välittäjä, jonka Euroopan komissio hyväksyy ja jonka tehtävänä on jakaa yleiskattava tuki yksittäisinä tukina lopullisille tuensaajille.

5.        Asian kannalta merkitykselliset tukitoimenpiteitä koskevat menettelysäännöt on vahvistettu asetuksen N:o 2052/88 soveltamisesta rakennerahastojen toiminnan yhteensovittamisen osalta toisaalta keskenään ja toisaalta Euroopan investointipankin toiminnan ja muiden rahoitusvälineiden kanssa 19.12.1988 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 4253/88,(5) sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2082/93(6) sekä asetuksen N:o 2052/88 soveltamisesta Euroopan aluekehitysrahaston osalta 19.12.1988 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 4254/88,(7) sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2083/93.(8)

6.        Muutetun asetuksen N:o 4254/88 6 artiklassa säädetään, että yleiskattavan tuen käyttöä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä tehdään sopimus komission ja asianomaisen välittäjän kesken yhteisymmärryksessä kyseisen jäsenvaltion kanssa ja että tässä sopimuksessa on täsmennettävä erityisesti toteutettavien toimenpiteiden laatu, tuensaajien valintaperusteet, EAKR:n tuen myöntämisen edellytykset ja tukiosuudet sekä yleiskattavan tuen käytön seurantaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

7.        Asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa nimeltä ”Tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen” säädetään seuraavaa:

”1.       Jos toiminnan tai toimenpiteen toteuttaminen ei ilmeisesti oikeuta siihen myönnettyyn rahalliseen tukeen tai osaan siitä, komissio tekee tapauksesta aiheellisen tutkimuksen yhteistyöhön osallistumista noudattaen, pyytäen erityisesti asianomaista jäsenvaltiota tai muita tämän toiminnan täytäntöönpanoa varten nimeämiä viranomaisia esittämään havaintonsa määräajassa.

2.       Tämän tutkimuksen perusteella komissio voi vähentää asianomaiseen toimintaan tai toimenpiteeseen annettua tukea tai pidättää sen, jos tutkimus paljastaa epäsäännöllisyyksiä tai sellaisen huomattavan muutoksen, jolle ei ole pyydetty komission hyväksyntää ja joka vaikuttaa toiminnan tai toimenpiteen laatuun tai niihin olosuhteisiin, joissa ne pannaan täytäntöön.

– –”

8.        Asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa vahvistetaan rahoitustuen täytäntöönpanon seuranta- ja arviointisäännöt. Etenkin 25 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.       Komissio ja jäsenvaltiot varmistavat osana yhteistyöhön osallistumista rahastojen tuen täytäntöönpanon tehokkaan seurannan yhteisön tukikehyksen ja erityistoimien (ohjelmien, ja niin edelleen) tasolla.

– –

3.       Perustetaan seurantakomiteoita osana yhteistyöhön osallistumista asianomaisen jäsenvaltion ja komission välisin sopimuksin.

Komissio ja tarvittaessa EIP voivat olla edustettuina näissä komiteoissa.”

B       Komission päätökset, jotka sisältävät kyseessä oleviin yhteisön tukitoimenpiteisiin sovellettavia sääntöjä

9.        Komissio teki 29.7.1994 päätöksen 94/629/EY yhteisön tukipuitteiden perustamisesta rakennetuen myöntämiseksi ajanjaksolla 1.1.1994–31.12.1999 Italian tavoitteen 1 kohdealueille, joita ovat Abruzzo, Basilicata, Calabria, Campania, Molise, Puglia, Sardinia ja Sisilia.(9)

10.      Komissio vahvisti 23.4.1997 tekemällään päätöksellä 97/322/EY(10) tukikelpoisia menoja koskevat säännöt Italian tasavallan osalta hyväksytyissä yhteisön tukitoimenpiteissä. Päätöksen liite sisältää lomakkeen nro 19, joka koskee riskipääomarahastoihin perustuvien uusien rahoitusjärjestelyjen tukikelpoisia menoja rakennerahastoissa (jäljempänä lomake nro 19).

11.      Lomakkeessa säädetään seuraavista uusia rahoitusjärjestelyjä koskevista yleisistä periaatteista:

”– –

vii)      Rahastojen toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt on mukautettava tukitoimenpiteiden toteuttamista koskeviin rahoitussäännöksiin erityisesti maksusitoumusten, aiheutuneiden menojen ja tukitoimenpiteen lopettamisen osalta.

viii) Riskipääomarahastojen tukitoimenpiteet kohdistuvat taloudellisesti ja rahoituksellisesti elinkelpoisiin yrityksiin.

– –”

12.      Lomakkeessa nro 19 olevassa B kohdassa, jonka otsikkona on ”Riskipääomarahaston toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt”, säädetään erityisesti riskipääomarahastojen osalta seuraavaa:

”– –

2.       Riskipääomarahastojen tukitoimenpiteet muodostuvat osuuksien hankinnasta, muun muassa tuettujen yritysten yhtiöpääomaan osallistumisesta (osakkeet tai osuudet), lainoista (tarvittaessa osakkuuslainoista), velkakirjoista (tarvittaessa vaihtovelkakirjoista) ja niin edelleen

– –

8.      Yhteisön tukitoimenpiteen aikana riskipääomarahaston tuloilla (erityisesti mahdollisilla osingoilla, pääomatuotoilla ja sijoitusten korkotuotolla) on kartutettava rahastoa, ja niitä on käytettävä osuuksien hankkimisen rahoittamiseen sekä hallintokuluihin – – vahvistetuissa rajoissa.

– –

10.      Riskipääomarahaston toiminnasta tehdään kalenterivuosittain kertomus, joka toimitetaan komissiolle seurantakomitean annettua lausuntonsa. Kertomuksen on sisällettävä taselaskelma ja analyysi riskipääomarahaston tuloista ja tappioista, eritellyt tiedot hallintokuluista, analyysi rahastoon suoritetuista pääoman palautuksista, luettelo hankituista osuuksista (toteutuneet investoinnit, myönnetyt lainat, jne. yritys- ja alakohtaisesti luottamuksellisuutta koskevia periaatteita noudattaen) sekä havaitut ongelmat ja mahdollisesti ehdotetut tai päätetyt ratkaisut.

11.      Komissiolla ja Euroopan tilintarkastustuomioistuimella on oikeus valvoa riskipääomarahastojen toimia ja oikeus toteuttaa tai teettää tarkastuksia yrityksissä, joita riskipääomarahastojen tukitoimenpiteet koskevat.

– –”

13.      Lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa määritellään ”oikeudellinen ja taloudellinen sitoumus” ”riskipääomarahaston pääoman muodostamista tai alkuperäisen pääoman kartuttamista koskeva[ksi] laillis[eksi] asiakirja[ksi]”.”Tosiasiallisesti aiheutuneet menot” määritellään samassa kohdassa ”osanottajien riskipääomarahastoon suorittami[ksi] pääomaosuuksien käteismaksui[ksi] (maksettu pääoma) sekä hankitut osuudet selvittävi[ksi] toimintakertomuksi[ksi], jotka yhdessä todentavat toimenpiteen asianmukaisen edistymisen”.

14.      Lomakkeessa nro 19 olevassa D kohdassa ”Tuen lopettaminen” säädetään seuraavaa:

”1.       Riskipääomarahastot on perustettava tavoitteiden kannalta riittäväksi ajaksi. Niiden vähimmäiskesto on sama kuin kyseisen tukitoimenpiteen kesto.

2.       Yhteisön tukitoimenpiteen lopettamisen yhteydessä (maksujen huomioon ottamiselle asetetun määräpäivän jälkeen) on selvitettävä riskipääomarahaston taloudellinen asema nettomääräisenä vertaamalla maksetun kokonaispääoman käyttöä tukitoimenpiteiden kokonaismäärään yrityksissä ajanjakson aikana.

–        Jos todetaan, että kaikkien yrityksissä toteutettujen tukitoimenpiteiden summa ajanjakson aikana kattaa vähintään 100 prosenttia maksetusta pääomasta ( > tai =), toimenpidettä pidetään kokonaan toteutettuna.

– –

–        Jos seurantakomitean valvonnasta huolimatta yrityksissä ajanjakson aikana toteutettujen tukitoimenpiteiden yhteismäärä on pienempi kuin maksettu kokonaispääoma, maksettua ylimäärää vastaava osuus vähennetään yhteisön jäsenvaltiolle kyseisen tukitoimenpiteen osalta maksettavasta loppujäännöksestä.

3.       Tukitoimenpiteen loppujäännöksen maksun jälkeen komissio ei enää osallistu toimen toteuttamiseen tai seurantaan.

– –”

15.      Lomakkeessa nro 19 täsmennetään vielä, että EAKR:sta osarahoitetut riskipääomarahastojen tukitoimenpiteet koskevat yksinomaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yritykset).

II     Asian tausta

A       Basilicatan alueelle myönnettyä yleiskattavaa tukea koskevat asiakirjat

16.      Rakennerahastojen perusasetuksen eli asetuksen N:o 2052/88 mukaisesti komissio hyväksyi päätöksellä 94/629 tavoitteen 1 kohdealueeseen kuuluville Italian alueille ja erityisesti Basilicatalle myönnettäviin tukiin sovellettavan yhteisön oikeudellisen kehyksen ajanjaksoksi 1.1.1994–31.12.1999.

17.      Tukeakseen Basilicataan sijoittautuneiden pk-yritysten kehittymistä Italian hallitus teki 24.2.1998 komissiolle hakemuksen yhteisön tuen myöntämiseksi yleiskattavan tuen(11) muodossa. Hakemuksessa tarkoitettu toimenpide 2 koski EAKR:n ja yksityisen sektorin rahoittaman sellaisen riskipääomarahaston perustamista (jäljempänä riskipääomarahasto), jonka avulla oli tarkoitus toteuttaa taloudellisia tukitoimenpiteitä (pääomasijoituksia, osakaslainoja ja vaihtovelkakirjalainoja) kyseiselle alueelle sijoittautuneiden tai sinne sijoittautumista suunnittelevien yritysten hyväksi (jäljempänä yleiskattavan tuen toimenpide 2).

18.      Komissio myönsi Italian viranomaisten hakeman tuen rahoitustuen myöntämisestä Euroopan aluekehitysrahastosta yleiskattavaa tukea varten Basilicatan alueella toimiville pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettujen sellaisten tukitoimenpiteiden toteuttamiseksi, jotka kuuluvat Italian tavoitteen 1 kohdealueella toteutettavien rakenteellisten yhteisön tukitoimien puitteisiin 2.3.1999 tehdyllä päätöksellä K(1999) 314 (jäljempänä tuen myöntämispäätös). Kyseisen päätöksen 5 artiklassa säädetään, että ”yhteisön tuki koskee sellaisia yleiskattavan tuen mukaisiin toimiin liittyviä menoja, joista on tehty jäsenvaltiossa oikeudellisesti sitovia sitoumuksia ja joiden osalta tarvittavat taloudelliset varat on sidottu erityisesti viimeistään 31.12.1999” ja että ”kyseisiä toimia koskevat menot on merkittävä kirjanpitoon viimeistään 31.12.2001”.

19.      Yleiskattavaa tukea koskeva suunnitelma (jäljempänä yleiskattavaa tukea koskeva suunnitelma), jonka kansalliset viranomaiset toimittivat komissiolle rahoitustuen saamiseksi, on tuen myöntämispäätöksen liitteenä ja kuuluu siihen erottamattomasti. Suunnitelman mukaan toimenpide oli toteutettava kolmessa vaiheessa, jotka ovat niin sanottu riskipääomarahaston mainostaminen, perustaminen ja hoitaminen (5.2.2 kohta). Suunnitelman 5.2.5 kohdassa todettiin lisäksi, että rahaston suuruus on 9,7 miljoonaa euroa, josta 4,7 miljoonaa euroa on peräisin EAKR:sta ja että päätöksen 97/322 liitteenä olevan lomakkeen nro 19 mukaisesti ”sitoumuksella” tarkoitetaan ”rahaston pääoman muodostamista koskevaa oikeudellista asiakirjaa” ja ”menoilla” tarkoitetaan ”osanottajien riskipääomarahastoon suorittamia pääomaosuuksien käteismaksuja”. Suunnitelmassa määrättiin lisäksi, että sitoumukset on tehtävä ”31.12.1999 mennessä” (5.2.6 kohta) ja että rahasto on toiminnassa kymmenen vuoden ajan perustamisestaan lähtien.

20.      Yleiskattavan tuen myöntämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt määriteltiin komission ja Centro europeo di impresa e innovazione Systema BIC Basilicatan 22.7.1999 tekemässä sopimuksessa (jäljempänä sopimus), jossa yleiskattavan tuen välittäjänä oli alun perin viimeksi mainittu ja sittemmin valittaja. Kyseisessä sopimuksessa olevan lausekkeen 9 mukaan perustetaan seurantakomitea, joka muodostuu komission edustajista, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten edustajista ja välittäjän edustajista.

21.      Sopimuslausekkeessa 13 määrätään seuraavaa:

”– –

2.       – – loppujäännös maksetaan, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

–        Regione Basilicata esittää kuuden kuukauden kuluessa kyseessä olevan toimen toteutuksesta komissiolle maksatushakemuksen, jonka [talous- ja valtiovarainministeriö] on asianmukaisesti vahvistanut.

– –

4.       Yleiskattavan tuen mukaista rahoitustukea saavia hankkeita koskevat menositoumukset (myöntämispäätös, sopimukset ulkoistetuista toiminnoista) on tehtävä viimeistään 31.12.1999. Välittäjän on suoritettava yleiskattavan tuen mukaiset maksut viimeistään 31.12.2001 ja tehtävä komissiolle viimeistään 30.6.2002 tilitys menoista, joita kyseisen tuen täytäntöönpano on välittäjälle aiheuttanut.”

22.      Sopimuslausekkeessa 16.5 määrätään seuraavaa:

”Jos välittäjä ei täytä jotain sopimuksen mukaista velvoitettaan tai panee sopimuksen epäasianmukaisesti täytäntöön, komissio voi – yhteisymmärryksessä Regione Basilicatan kanssa – vaatia sitä kirjatulla kirjeellä täyttämään kyseessä olevan velvoitteen. Jos kyseistä velvoitetta ei täytetä kuukauden kuluessa tästä ilmoituksesta, komissio voi sopia Regione Basilicatan kanssa sopimuksen purkamisesta ilman lisämuodollisuuksia ja sopimukseen sovellettavasta lainsäädännöstä johtuvista seurauksista riippumatta.”

23.      Sopimuslausekkeessa 18 määrätään, että sopimuksen voimassaolo päättyy 30.6.2002.

B       Riskipääomarahaston perustaminen ja rahaston varojen käyttö

24.      Riskipääomarahasto perustettiin 16.12.1999, ja sen varat olivat 9,7 miljoonaa euroa, josta 4,7 miljoonaa euroa rahoitettiin EAKR:sta ja 5 miljoonaa euroa oli peräisin yksityisiltä sijoittajilta. Osuudet maksettiin kokonaisuudessaan helmikuun 2000 ja joulukuun 2001 välisenä aikana.

25.      Basilicatan alue lähetti 18.3.2003 päivätyssä kirjeessä Italian talous- ja valtiovarainministeriölle valittajan esittämän lopullisen menoselvityksen ja maksatushakemuksen. Ministeriö toimitti kyseiset asiakirjat komissiolle 20.3.2003.

26.      Komissio ilmoitti 10.2.2004 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisille ja valittajalle katsovansa lomakkeessa nro 19 olevan D kohdan mukaisesti, että osa myönnetystä tuesta ei ollut perusteltu, koska sitä ei ollut sijoitettu pk-yrityksiin 31.12.2001 mennessä.

27.      Käytyään asiasta kirjeenvaihtoa valittajan kanssa komissio teki 20.4.2006 päätöksen K(2006) 1706 (jäljempänä riidanalainen päätös). Koska se katsoi, että osaa EAKR:n tuesta ei ollut käytetty osuuksien hankintaan yrityksistä tuen myöntämispäätöksessä vahvistettuun määräpäivään mennessä eli ennen 31.12.2001, se vähensi Basilicatan alueelle yleiskattavan tuen perusteella myönnettyä rahoitustukea 4 554 108,91 eurolla ja määräsi, että maksetusta tuesta peritään takaisin 3 434 108,91 euroa.

III  Valituksenalainen tuomio

28.      Valittaja vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 30.6.2006 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen päätöksen kumoamista sekä vahingonkorvausta.

29.      Kumoamisvaatimuksensa tueksi valittaja esitti kuusi kanneperustetta, jotka koskivat

–        vakuuttavuuden puutetta, riittämättömyyttä sekä oikeudellisten ja tosiasiallisten perusteiden puuttumista riidanalaisesta päätöksestä

–        lomakkeen nro 19 säännösten rikkomista

–        sopimuslausekkeessa 16 sekä asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa säädettyjen menettelysääntöjen rikkomista

–        luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista

–        suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja

–        perusteluvelvollisuutta.

30.      Valittaja tukeutui vahingonkorvausvaatimuksessaan tuottamusvastuuseen, joka johtui riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta, ja tuottamuksesta riippumattomaan vastuuseen.

31.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että prosessiekonomisista syistä oli aluksi syytä tutkia ne kanneperusteet, joita valittaja esitti kumoamiskanteessaan, ottamatta etukäteen kantaa kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin. Sen jälkeen se totesi, että kumoamiskanne oli perusteeton. Lopuksi se hylkäsi vahingonkorvausvaatimuksen perusteettomana.

IV     Oikeudenkäyntimenettely yhteisöjen tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

32.      Valittaja on hakenut muutosta valituksenalaiseen tuomioon yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 19.9.2008 toimittamallaan valituskirjelmällä. Se vaatii valituksessaan, että yhteisöjen tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion ja palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta se ratkaisisi pääasian yhteisöjen tuomioistuimen ohjeiden mukaisesti ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut asian käsittelystä yhteisöjen tuomioistuimessa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa asiassa T-176/06.

33.      Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

–        hylkää valituksen ja

–        velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asian käsittelystä yhteisöjen tuomioistuimessa ja ensimmäisessä oikeusasteessa.

34.      Yhteisöjen tuomioistuin piti kirjallisen käsittelyn päätyttyä 3.9.2009 istunnon, johon osallistuivat valittajan ja komission edustajat. Valittajan ja komission edustajat täydensivät istunnossa kirjallisia huomautuksiaan.

V       Komission väitteet siitä, että kumoamiskanteelta puuttuivat tutkittavaksi ottamisen edellytykset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

35.      Komissio esitti vastineessaan väitteitä siitä, että kumoamiskanteelta puuttuivat tutkittavaksi ottamisen edellytykset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Se katsoi, ettei riidanalainen päätös koskenut valittajaa suoraan EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.

36.      Näiden väitteiden aiheellisuutta ei mielestäni tarvitse tutkia käsiteltävänä olevassa asiassa. On ensinnäkin huomautettava, että väitteet, joiden mukaan kumoamiskanteelta puuttuivat tutkittavaksi ottamisen edellytykset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, voidaan hyväksyä ainoastaan sellaisen valituksen yhteydessä, jolla pyritään kumoamaan valituksenalainen tuomio. Asianosainen, joka yrittää syrjäyttää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion, jonka mukaan kumoamiskanne ei ole perusteltu, tuomiolla, jonka mukaan kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat, joutuu vaatimaan yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion ja antamaan lopullisen ratkaisun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsiteltävänä olevasta kanteesta.(12) On kuitenkin todettava, että komissio ei vastineessaan laatinut vastavalitusta, jonka tarkoituksena on valituksenalaisen tuomion kumoaminen.(13) Se vaati siinä sen sijaan nimenomaisesti, että valituksenalainen tuomio vahvistetaan kokonaisuudessaan. Päättelen tästä, että komissio on halunnut esittää tiettyjä huomautuksia siitä tavasta, jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on käsitellyt kysymystä kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta mutta ei ole kuitenkaan vaatinut valituksenalaisen tuomion kumoamista. Koska komissio vahvisti tämän tulkinnan istunnossa, ei siis ole tarpeen tutkia, ovatko nämä komission väitteet perusteltuja.

VI     Valittajan tekemä valitus

37.      Valittaja esittää valituksensa tueksi kymmenen valitusperustetta. Se riitauttaa kahdeksalla valitusperusteella sen osan valituksenalaisesta tuomiosta, jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimuksen (ks. A kohta). Kahdella valitusperusteella valittaja riitauttaa sen osan valituksenalaisesta tuomiosta, jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan vahingonkorvausvaatimuksen (ks. B kohta).

A       Kumoamisvaatimuksen hylkäämistä koskevat kahdeksan valitusperustetta

1.       Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee riidanalaisen päätöksen virheellistä arviointia ja valittajan nostaman kanteen arvioimista vääristyneellä tavalla

38.      Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 36 ja 68 kohdan.

39.      Valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassa kanteessa riitautettiin pääasiassa komission näkemys siitä, että riskipääomarahastojen osuudet pk-yrityksissä oli ollut hankittava viimeistään 31.12.2001. Se katsoi, että tämä kysymys liittyi erityisesti lomakkeen nro 19 säännösten rikkomista koskevaan kanneperusteeseen, minkä vuoksi ensin oli tutkittava lomakkeen nro 19 säännösten rikkomista koskeva kanneperuste. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki tämän kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 37–59 kohdassa.

40.      Valituksenalaisen tuomion 60–75 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki valittajan esittämän kanneperusteen, jonka mukaan komissio oli perustanut riidanalaisen päätöksen ”hyötyedellytykseen”, josta ei kuitenkaan säädetä yhteisön tukeen sovellettavissa säännöksissä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi tämän kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa. Se totesi, että komissio oli perustanut riidanalaisen päätöksen erityisesti lomakkeen nro 19 säännöksiin ja että muilla perusteilla se ainoastaan puolusti tulkintaansa näistä säännöksistä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 37–59 kohdassa esittämäänsä aiempaan tarkasteluun lomakkeen nro 19 säännösten rikkomista koskevasta kanneperusteesta ja totesi, että komissio voi vähentää yhteisön tuen määrää lomakkeen nro 19 säännösten perusteella. Tämän toteamuksen perusteella se katsoi, että vaikka ”hyötyedellytyksen” puuttumista koskeva väite oli perusteltu, se ei voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen. Valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että valittajan esittämä kanneperuste ei joka tapauksessa ollut perusteltu.

a)       Asianosaisten lausumat

41.      Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että tämä on valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa vääristellyt riidanalaista päätöstä todetessaan, että komissio oli perustanut riidanalaisen päätöksen erityisesti lomakkeen nro 19 säännöksiin ja että muilla perusteilla ainoastaan puolustettiin sen tulkintaa kyseisistä säännöksistä. Valittaja väittää, että komissio on perustanut riidanalaisen päätöksen ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen perustelujen 22 kohdassa mainittuun ”hyötyedellytykseen” ja että seuraavat perustelukohdat, jotka koskevat lomaketta nro 19, ovat riippuvaisia tämän ”hyötyedellytyksen” aineellisesta tutkimisesta.

42.      Valittaja moittii lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä on vääristellyt ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen sisältöä ja näin ollen sen laajuutta. Valittajan mukaan se riitautti ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassaan kanteessa pääasiallisesti sen, että riidanalainen päätös perustui olemattomaksi katsottuun ”hyötyedellytykseen”. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että kanteessa riitautettiin pääasiassa komission näkemys siitä, että riskipääomarahastojen osuudet pk-yrityksistä oli ollut hankittava viimeistään 31.12.2001, se on valittajan mukaan vääristellyt ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen sisältöä. Valittaja arvostelee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätös muuttaa kanneperusteiden käsittelyjärjestystä valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa perustuu ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen virheelliseen arviointiin. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei olisi voinut todeta, että ”hyötyedellytyksen” puuttumista koskeva valittajan väite on tehoton, jollei se olisi muuttanut kanneperusteiden käsittelyjärjestystä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siis valittajan mukaan vääristellyt kanteen laajuutta.

43.      Komissio katsoo ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole vääristellyt riidanalaista päätöstä. Komissio on mielestään perustanut riidanalaisen päätöksen lomakkeeseen nro 19. Riidanalaisessa päätöksessä mainittu ”hyötyedellytys” ei komission mukaan ole se perusta, johon riidanalaisessa päätöksessä tukeudutaan, vaan käsite, joka antaa oikeutuksen riskipääomarahaston toimintasäännöille ja lähtökohdan niiden tulkinnalle.

44.      Komissio väittää lisäksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamukset valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa ovat ainoastaan tuomioistuimen loogista ja organisatorista pohdintaa, jolla ei ole mitään vaikutusta valituksenalaiseen tuomioon. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on joka tapauksessa suorittanut riippumattoman tutkimuksen ”hyötyedellytyksen” puuttumista koskevasta väitteestä.

b)       Oikeudellinen arviointi

45.      Valittaja nojautuu ensimmäisessä valitusperusteessaan kahteen väitteeseen, joiden mukaan riidanalaista päätöstä sekä valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen sisältöä ja laajuutta on vääristelty.

i)       Väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen vääristelyä

46.      Tämä väite on tutkittava, sillä valituksen yhteydessä voidaan vedota komission tekemän päätöksen vääristelemiseen.(14) Väite ei ole kuitenkaan perusteltu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole vääristellyt riidanalaista päätöstä todetessaan, että komissio oli perustanut sen erityisesti lomakkeen nro 19 säännöksiin.

47.      Perusteita, joihin komissio on tukeutunut riidanalaisessa päätöksessä, ei voida määrittää ottamalla huomioon ainoastaan kyseisen päätöksen johdanto-osan 22 perustelukappale ja sitä seuraavat kohdat. Komissio huomauttaakin täysin perustellusti, että perusteluja on tarkasteltava kokonaisuudessaan. Kun riidanalaisen päätöksen perusteluja tarkastellaan kokonaisuudessaan, käy kuitenkin ilmi, että riidanalainen päätös perustuu ensisijaisesti lomakkeessa nro 19 esitettyihin edellytyksiin. Riidanalaisen päätöksen kahdeksannen perustelukappaleen viimeisestä virkkeestä sekä kymmenennestä perustelukappaleesta ilmeneekin, että komissio tukeutui riidanalaiseen päätökseen johtaneessa lopettamismenettelyssä lomakkeessa nro 19 säädettyihin edellytyksiin. Riidanalaisen päätöksen 14 ja 15 perustelukappaleesta, jotka ovat osassa, jonka otsikkona on ”Havaittujen sääntöjenvastaisuuksien luonne”, komissio mainitsi lisäksi nimenomaisesti, että lomakkeessa nro 19 säädettyjä edellytyksiä ei ollut noudatettu. Komissio viittasi siis lomakkeeseen nro 19 useaan kertaan, ei ainoastaan riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa.

48.      Lisäksi komissio katsoi perustellusti, että riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa mainitulla ”hyötyedellytyksellä” viitataan yleiseen käsitteeseen, joka on asiaan sovellettavien säännösten perusperiaate. Kyseessä ei siis ole ”edellytys” sanan tarkassa merkityksessä vaan pikemminkin apu yhteisön tukitoimenpiteeseen sovellettavien säännösten tulkintaan.

49.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siis ole tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että komissio on perustanut riidanalaisen päätöksen ensisijaisesti lomakkeen nro 19 noudattamatta jättämiseen. Ensimmäinen väite on siis hylättävä.

ii)     Väite, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen sisältöä ja laajuutta on vääristelty

50.      Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä on vääristellyt ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen sisältöä ja laajuutta. Se väittää, että ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen perusteiden käsittelyjärjestyksen muuttaminen on johtanut kanteen vääristelyyn.

51.      Tämä väite ei ole perusteltu. EY 225 artiklasta ja yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että muutoksenhaun perusteena on oltava toimivallan puuttuminen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta, asian käsittelyssä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, joka on hakijan edun vastainen, tai kyseisessä tuomioistuimessa tapahtunut yhteisön oikeuden rikkominen. Pelkkä kanneperusteiden tutkintajärjestyksen muuttaminen siten, että se ei vaikuta menettelyn lopputulokseen, on kuitenkin yksinomaan organisatorinen toimenpide, joka ei ole kantajan etujen vastainen.(15) Se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on muuttanut valittajan esittämien kanneperusteiden tutkintajärjestystä valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, ei siis ole itsessään oikeudellinen virhe, johon valituksessa voidaan vedota.

52.      Valittajan mukaan muutos on vaikuttanut menettelyn lopputulokseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei valittajan mukaan voinut todeta valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, että ”hyötyedellytyksen” puuttumista koskeva valittajan väite ei voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, vaikka väite oli perusteltu.

53.      Tämä arvostelu ei ole perusteltu. On totta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa siihen riidanalaisen päätöksen tulkintaan, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli antanut aiemmin saman tuomion 52–59 kohdassa. Muodollisesti tämä viittaus aiempaan tulkintaan oli siis seurausta siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli muuttanut kanneperusteiden tutkintajärjestystä. On kuitenkin todettava, että valittaja ei esitä vakuuttavaa syytä siihen, että kanneperusteiden tutkintajärjestyksen muuttamisella voisi olla olennaista vaikutusta menettelyn lopputulokseen ja varsinkin riidanalaisen päätöksen tulkintaan. Kyseessä on siis pelkkä kanneperusteiden tutkintajärjestyksen muuttaminen, jolla ei ole vaikutusta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemän tutkimuksen lopputulokseen ja jota ei voida riitauttaa valituksen yhteydessä.(16)

54.      Väite, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen sisältöä ja laajuutta on vääristelty, on näin ollen hylättävä.

55.      On joka tapauksessa todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkinut ”hyötyedellytyksen” puuttumista koskevan kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa ja hylännyt sen.

iii)  Välipäätelmä

56.      Ensimmäinen valitusperuste on siis hylättävä.

2.       Toinen valitusperuste, jonka mukaan lomakkeen nro 19 säännöksiä on tulkittu virheellisesti

57.      Toisella valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 42–59 kohdan. Tässä tuomion osassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan kanneperusteen, jonka mukaan lomakkeen nro 19 säännöksiä on rikottu.

58.      Lomakkeessa nro 19 olevassa D kohdassa viitataan ”yhteisön tuen lopettamiseen”, joka tapahtuu maksujen huomioonottamiselle asetetun määräpäivän jälkeen. Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä ensinnäkin, että D kohdassa tarkoitettuja maksuja eivät olleet ainoastaan riskipääomarahaston perustamisen edellyttämät maksut vaan myös riskipääomarahaston hankkimat osuudet pk-yrityksistä, ja toiseksi, että D kohdassa tarkoitettu maksujen huomioonottamiselle asetettu määräpäivä oli 31.12.2001.

59.      Valittajan mielestä tämä tulkinta on virheellinen. Se perustuu valittajan mukaan väärään tulkintaan yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 tavoitteesta. Tämän toimenpiteen 2 tarkoituksena on valittajan mukaan ainoastaan riskipääomarahaston perustaminen ja varainhankinta. Riskipääomarahaston varainhankintaan tarvittavat varat olisi valittajan mukaan siis pitänyt maksaa 31.12.2001 mennessä. Sen sijaan riskipääomarahaston osuuksia pk-yrityksistä olisi voitu hankkia myös 31.12.2001 jälkeen. Valittaja siis katsoo, että päivä, johon mennessä riskipääomarahaston oli hankittava osuudet pk-yrityksistä, oli rahaston lopettamispäivä eli 16.12.2009.

60.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti valituksenalaisen tuomion 47–59 kohdassa komission tulkinnan. Valituksenalaisen tuomion 47–50 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan väitteen, jonka mukaan tukitoimenpiteen kesto on yhtä pitkä kuin riskipääomarahaston. Valituksenalaisen tuomion 51–55 kohdassa se katsoi, että osuudet pk-yrityksistä oli ollut hankittava 31.12.2001 mennessä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui tässä tulkinnassaan lomakkeen nro 19 säännöksiin, tukisuunnitelman 5.2.5 kohtaan, tuen myöntämispäätöksen 5 artiklaan ja sopimuslausekkeeseen 13.4. Valituksenalaisen tuomion 56–58 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan väitteen, jonka mukaan ainoastaan sen tulkinta lomakkeesta nro 19 oli taloudelliselta kannalta järkevä.

61.      Koska valittaja arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tulkintaa ilmoittamatta selkeästi, mitä valituksenalaisen tuomion kohtaa se tarkoittaa, sen esittämät väitteet on jätettävä tutkimatta EY 225 artiklan sekä yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja sen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.(17)

62.      Siltä osin kuin valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 52, 53, 55, 57 ja 58 kohdan sekä 48 kohdan, sen esittämä valitusperuste voidaan jakaa viiteen osaan.

a)       Ensimmäinen osa (valituksenalaisen tuomion 52 kohtaa koskevat väitteet)

63.      Valituksenalaisen tuomion 51 ja 52 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että toisin kuin valittaja väitti, lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa esitetyt käsitteet ”sitoumus kansallisella tasolla” ja ”tosiasiallisesti aiheutuneet menot” eivät jätä epäilyksiä siitä, pitikö osuudet pk-yrityksistä hankkia 31.12.2001 mennessä. Vaikka lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa oleva sitoumuksen määritelmä voidaankin tulkita siten, että määritelmä viittaa yksinomaan riskipääomarahaston perustamista koskevaan lailliseen asiakirjaan, käsitteellä ”tosiasiallisesti aiheutuneet menot”, jotka oli suoritettava 31.12.2001 mennessä, ei voitu tarkoittaa yksinomaan riskipääomarahaston alkupääoman muodostamista koskevia menoja, vaan ne kattoivat sekä riskipääomarahastoon osallistumisesta että pk-yrityksistä hankituista osuuksista aiheutuneet menot.

i)       Asianosaisten lausumat

64.      Valittaja katsoo, että määritelmässä, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antaa lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa tarkoitettujen tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteestä, on oikeudellisia virheitä.

65.      Se arvostelee ensinnäkin sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korvasi valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa komission perustelut omilla perusteillaan. Valittajan mukaan riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on jättänyt huomiotta valittajan väitteen, joka koski käsitteiden ”maksusitoumus” ja ”tosiasiallisesti aiheutuneet menot” erottamista toisistaan. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin erotti toisistaan nämä kaksi käsitettä valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa, se korvasi valittajan mukaan komission perustelut omilla perusteluillaan.

66.      Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta on lisäksi ristiriidassa asiaan sovellettavien säännösten kanssa. Lomakkeen nro 19 säännösten sanamuodossa ei sen mukaan viitata suoraan osuuksien hankintaan. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valittajan mukaan omaksunut tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteestä saman tulkinnan kuin neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista yhteisrahoitettujen toimien tukikelpoisuuden osalta 28.7.2000 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1685/2000.(18) Koska kyseistä asetusta ei vielä sovellettu käsiteltävänä olevaan asiaan, sitä on valittajan mukaan sovellettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinnassa taannehtivasti, mikä on yhteisön lainsäätäjän tahdon vastaista.

67.      Kolmanneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämä määritelmä eroaa valittajan mukaan komission käytännöstä. Valittajan mukaan komissio oli 4.6.2004 päivätyssä kirjeessään ilmoittanut, että tukikelpoiset menot muodostuvat käteissuorituksina maksetuista riskipääomarahaston pääomaosuuksista.

68.      Komissio vastaa tähän ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa laatinut tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteestä uutta määritelmää, joka olisi ristiriidassa riidanalaisessa päätöksessä olevan määritelmän kanssa. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tukeutunut tulkinnassaan periaatteeseen, jonka mukaan riskipääomarahaston toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt on mukautettava rakennerahastoista maksettavaa rahoitusosuutta koskeviin sääntöihin. Komission mukaan riidanalaisen päätöksen 12 ja 13 perustelukappaleesta ilmenee, että se on käyttänyt samaa käsitettä.

69.      Komissio väittää myös, että periaate, jonka mukaan tosiasiallisesti aiheutuneet menot on liitetty nimenomaisesti pk-yritysten rahoitusjärjestelyjä koskevaan tosiasialliseen tukitoimintaan, on jo vahvistettu lomakkeessa nro 19. Komission mukaan kyseessä ei siis ole asetuksella N:o 1685/2000 käyttöön otettu uusi käsite.

70.      Lisäksi komissio katsoo täsmentäneensä 4.6.2004 päivätyssä kirjeessään, että ainoastaan pk-yritysten rahoitustukitoimenpiteiden toteuttaminen oikeuttaa saamaan myönnetyn rahoitustuen ja että yhteisön lainsäätäjä on selittänyt nämä edellytykset lomakkeessa nro 19.

ii)     Oikeudellinen arviointi

–        Väite, joka koskee perustelujen korvaamista

71.      Perustelujen korvaamista koskeva väite ei ole perusteltu.

72.      On totta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole oikeutta korvata komission päätöksen perusteluja omilla perusteluillaan.(19) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen reaktio asianosaisen kanteensa yhteydessä esittämiin väitteisiin ei kuitenkaan itsessään tarkoita perustelujen korvaamista, jos ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei korvaa riidanalaisen päätöksen perusteita sen omilla perusteillaan.

73.      Valituksenalaisen tuomion 37, 38, 51 ja 52 kohdasta kuitenkin ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi tuomion 52 kohdassa vain ne valittajan väitteet, joiden mukaan komissio on tulkinnut virheellisesti lomakkeessa nro 19 olevaan C kohtaan sisältyvää tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitettä, mutta se ei kuitenkaan korvannut riidanalaisen päätöksen perusteita omilla perusteillaan. Onkin todettava, että se määritelmä, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteelle valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa, on sama kuin määritelmä, jonka komissio on antanut riidanalaisen päätöksen 12, 13, 15 ja 18–19 perustelukappaleessa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ja komissio ovat todenneet, että tämä käsite pitää sisällään pk-yrityksistä hankitut osuudet.

74.      Väite perustelujen korvaamisesta on siis hylättävä.

–        Väite pakkotulkinnasta

75.      Väite tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteen välttämättömästä tulkinnasta ei ole perusteltu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa perustuu lomakkeen nro 19 säännöksiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi perustellusti, että lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa olevan määritelmän mukaan tosiasiallisesti aiheutuneet menot perustuvat osanottajien riskipääomarahastoon suorittamiin pääomaosuuksien käteismaksuihin sekä hankitut osuudet selvittäviin toimintakertomuksiin, jotka yhdessä todentavat toimenpiteen asianmukaisen edistymisen. Lisäksi se päätteli perustellusti lomakkeen nro 19 yleisten periaatteiden vii kohdan perusteella, että riskipääomarahastojen toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt on mukautettava tukitoimenpiteiden toteuttamista koskeviin rahoitussäännöksiin erityisesti maksusitoumusten ja tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteiden osalta ja että tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteen on siis sisällettävä pk-yrityksistä hankitut osuudet.

–        Väite, jonka mukaan asetusta N:o 1685/2000 on sovellettu taannehtivasti

76.      Väite, jonka mukaan asetusta N:o 1685/2000 on sovellettu taannehtivasti, on myös hylättävä perusteettomana. Kuten komissio on perustellusti korostanut, lomakkeen nro 19 säännöksissä vahvistetaan sama periaate kuin asetuksen N:o 1685/2000 säännössä 8, vaikkakin eri tavoin. Asetuksen N:o 1685/2000 säännössä 8 ei siis vahvisteta uutta käsitettä. On lisäksi todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole valituksenalaisessa tuomiossa lainkaan maininnut asetusta N:o 1685/2000. Sen päättely perustuu yksinomaan ajallisesti sovellettaviin säännöksiin.

–        Väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta on ristiriidassa komission käytännön kanssa

77.      Lopuksi on hylättävä väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta on ristiriidassa komission käytännön kanssa. Siinäkin tapauksessa, että 4.6.2004 päivätty komission kirje olisi sisältänyt seikan, joka osoittaa, että komissio yhtyi valittajan tulkintaan (minkä komissio kiistää), tämä seikka ei itsessään riittäisi osoittamaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinnassa on tapahtunut oikeudellinen virhe. Merkityksellistä ei ole tietää, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta yhdenmukainen komission tulkinnan kanssa vaan pikemminkin, onko se asiaan sovellettavien säännösten mukainen.

–        Välipäätelmä

78.      Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

b)       Toinen osa (valituksenalaisen tuomion 53 kohtaa koskevat väitteet)

79.      Toisessa osassa valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 53 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi siinä, että yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.5 kohtaan sisältyvissä määritelmissä toistettiin lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa esitetyt määritelmät.

80.      Valittaja väittää, että määritelmä, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa esitetystä tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteestä, on ristiriidassa yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.5 kohdassa esitetyn menojen määritelmän kanssa. Valittaja katsoo, että toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, mainitussa 5.2.5 kohdassa ei vain toisteta lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa esitettyä määritelmää, vaan siinä suljetaan pk-yrityksistä hankitut osuudet selkeästi pois määritelmän sisällöstä ja soveltamisalasta.

81.      Tämä väite ei ole perusteltu. Yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.5 kohdassa esitetyn määritelmän mukaan menoilla tarkoitetaan pääomaosuuksien käteismaksuja, jotka osanottajat ovat suorittaneet riskipääomarahastoon lomakkeessa nro 19 olevan C kohdan säännösten mukaisesti. Mainitussa 5.2.5. kohdassa tarkoitetulla menojen käsitteessä viitataan siis lomakkeessa nro 19 olevassa C kohdassa olevaan tosiasiallisesti aiheutuneiden menojen käsitteeseen.

82.      Toisen valitusperusteen toinen osa on siis hylättävä.

c)       Kolmas osa (valituksenalaisen tuomion 55 kohtaa koskevat väitteet)

83.      Kolmannessa osassa valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 55 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomautti siinä, että sopimuslauseke 13.4 on selvästi valittajan tulkinnan vastainen. Se katsoi, että kyseisen määräyksen mukaan yleiskattavan tuen mukaista rahoitustukea saavia aloitteita koskevat menositoumukset (myöntämispäätös, sopimukset ulkoistetuista toiminnoista) on tehtävä viimeistään 31.12.1999 ja että välittäjän on suoritettava yleiskattavan tuen mukaiset maksut viimeistään 31.12.2001. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että yleiskattavan tuen mukaista rahoitustukea saavia aloitteita ovat, kuten valituksenalaisen tuomion 54 kohdasta ilmenee, pk-yritysten esittämät osuuksien hankintapyynnöt ja toisaalta, että välittäjän suorittamat maksut voivat koskea ainoastaan tällaisia hankittuja osuuksia.

i)       Asianosaisten lausumat

84.      Valittaja katsoo ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tulkinnut väärin yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 sisältöä ja tavoitteita. Valittaja toteaa, että koska tämän toimenpiteen 2 tarkoituksena on riskipääomarahaston perustaminen ja varainhankinta, sopimuslausekkeessa 13.4 olevia käsitteitä ”sitoumukset” ja ”maksut” on tulkittava siten, että ne viittaavat riskipääomarahaston perustamiseen ja varainhankintaan. Se viittaa tässä yhteydessä yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.1 ja 5.2.3 kohtaan.

85.      Valittaja korostaa lisäksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt virheen katsoessaan, että yleiskattavan tuen mukaista rahoitustukea saavat aloitteet ovat pk-yritysten esittämiä osuuksien hankintapyyntöjä. Tämä on valittajan mukaan ristiriidassa sen seikan kanssa, että yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 edunsaajana on välittäjäelin eivätkä pk-yritykset. Valittaja viittaa tässä yhteydessä yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.7 kohtaan.

86.      Komissio vastaa tähän, että sopimuslausekkeen 13.4 sanamuoto on hyvin selkeä ja että valittaja tukeutuu keinotekoiseen erotteluun yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 sisältämien käsitteiden toteutusvaihe ja operatiivinen vaihe välillä. Yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 tavoite ei voi komission mukaan rajoittua pelkästään toteutusvaiheeseen, vaan se kattaa myös operatiivisen vaiheen. Komissio katsoo, että rakennerahastojen kaikki tukitoimenpiteet perustuvat yleiseen periaatteeseen siitä, että yhteisön osarahoituksella on saavutettava tietty tavoite tietyn ajan kuluessa. Yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 tavoitteena on komission mukaan lisätä Basilicatan alueen pk-yritysten pääomaa.

ii)     Oikeudellinen arviointi

87.      Valittajan väitteet eivät ole perusteltuja.

88.      Sopimuslausekkeen 13.4 sanamuodosta ensinnäkin ilmenee, että välittäjän (siis valittajan) oli suoritettava yleiskattavan tuen mukaiset maksut viimeistään 31.12.2001 ja että selvitys tästä suorituksesta välittäjälle aiheutuneista menoista oli toimitettava komissiolle viimeistään 20.6.2002.

89.      Toiseksi yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.1 tai 5.2.3 kohdassa ei kummassakaan ole seikkoja, jotka olisivat omiaan kyseenalaistamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinnan, joka perustuu lomakkeeseen nro 19 ja sopimuslausekkeen 13.4 erittäin selkeään sanamuotoon. Yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.1 kohdan mukaan riskipääomarahasto, jonka tehtävänä oli myöntää rahoitustukia Basilicataan sijoittautuneille tai sinne sijoittautumista suunnitteleville pk-yrityksille, oli perustettava lomakkeen nro 19 mukaisesti. Lisäksi viimeksi mainitussa kohdassa mainitun yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 tarkoitukseksi ja päämääräksi mainitaan selvästi Basilicatan alueella toimivien pk-yritysten tukeminen. Yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.3 kohdassa puolestaan todetaan, että toimenpide on määrä toteuttaa perustamalla riskipääomarahasto niiden oikeussääntöjen mukaisesti, joihin edellä viitattiin. Oikeussäännöt, joihin viitataan ovat kuitenkin lomakkeen nro 19 säännöt.

90.      Kolmanneksi sopimuslausekkeen 13.4 tulkitseminen siten, että ilmaisulla ”tukea saavat aloitteet” tarkoitetaan ainoastaan valittajaa, ei vastaa kyseisen määräyksen sananmuotoa, jonka mukaan välittäjän on suoritettava yleiskattavan tuen mukaiset maksut tukea saaviin aloitteisiin viimeistään 31.12.2001.

91.      Toisen valitusperusteen kolmas osa on siis hylättävä.

d)       Neljäs osa (valituksenalaisen tuomion 57 ja 58 kohtaa koskevat väitteet)

92.      Neljännessä osassa valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 57 ja 58 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkasteli tämän tuomion 56–58 kohdassa valittajan väitteitä, joiden mukaan vain sen tulkinta on taloudelliselta kannalta järkevä, sillä rahoitustukitoimenpiteiden toteuttaminen 31.12.2001 mennessä oli ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta, koska kyseinen päivämäärä oli hyvin lähellä itse riskipääomarahaston perustamispäivää, joka oli 31.12.1999. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi nämä väitteet.

93.      Valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että tukisuunnitelman 5.2.2 kohdan mukaan yhteisön tukitoimenpiteen ensimmäisenä vaiheena oli niin sanottu rahaston mainostaminen. Se katsoi, että tämän, rahaston perustamista edeltävän vaiheen aikana oli jo tehtävä valmisteluja eli määritettävä riskipääomarahastoa mahdollisesti kiinnostavat yritykset ja suoritettava ennakkoarviointi. Se päätteli tästä, että se, että osuuksien hankinnan määräpäiväksi oli vahvistettu 31.12.2001, ei välttämättä ollut tehnyt mahdottomaksi rahoitustukitoimenpiteiden toteuttamista. Se katsoi lisäksi, että koska pk-yrityksiin sijoitettavien rahasummien enimmäismäärä oli miljoona euroa, yhteensä noin viiden miljoonan euron suuruisen yhteisön tuen loppuun käyttämiseksi ei tarvinnut toteuttaa suurta määrää operaatioita.

94.      Valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vastasi valittajan väitteeseen, jonka mukaan osuuksia riskipääomarahastoon voitiin maksaa 31.12.2001 saakka. Se katsoi, että vaikka mainituille maksusuorituksille ei ollut säädetty muuta määräpäivää kuin 31.12.2001, ne oli asiaan sovellettavista säännöksistä johtuen suoritettava riskipääomarahastoon riittävän hyvissä ajoin, jotta pk-yrityksiin tehtäviin investointeihin tarkoitetut yhteisön varat voitaisiin käyttää kokonaan maksuille vahvistettuun määräpäivään mennessä.

i)       Asianosaisten lausumat

95.      Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa ymmärtää, että yhteisön tuen loppuun käyttämiseen riitti viisi operaatiota, koska investointien määrä oli enintään miljoona euroa. Valittaja katsoo, että tällainen tulkinta ei vastaa suunnitelman sanamuotoa, jossa rahoitusta edellytettiin vähintään kymmenelle yritykselle, eikä tavoitetta, jonka mukaan rahoitusta oli myönnettävä mahdollisimman monelle yritykselle.

96.      Se korostaa lisäksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustelut valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa ovat ristiriitaiset. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi yhtäältä, että ei ollut oikeudellista velvoitetta, jonka mukaan riskipääomarahaston varat oli hankittava 31.12.2001 mennessä. Toisaalta se katsoi, että oli olemassa oikeudellinen velvoite, jonka mukaan valittajan varat oli hankittava 31.12.2001 mennessä. Valittaja väittää tässä yhteydessä, että yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.6 kohdan mukaan ”meno”, eli ainoastaan riskipääomarahastoon maksettava maksu, oli suoritettava kahden vuoden kuluessa sitoumuksille asetetusta määräpäivästä eli 31.12.2001 mennessä.

97.      Komission mukaan valittajan esittämä neljäs väite on tehoton. Se väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutuu pääasiallisesti siihen valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa esitettyyn perusteluun, jonka mukaan asiaan sovellettavat säännökset ovat tarkkoja. Valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa esitetyt perustelut ovat komission mukaan vain toissijaisia perusteluita.

98.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen väite siitä, että osarahoituksen loppuun käyttämiseksi tarvittiin vain vähäinen määrä rahoitusoperaatioita, on komission mukaan joka tapauksessa vain osa paljon johdonmukaisempaa päättelyä. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi ensisijaisesti, että yleiskattavaa tukea koskevassa suunnitelmassa oli ensin rahaston mainostamisvaihe, ja että tämä vaihe mahdollisti rahaston perustamisvaihetta edeltävän valmistelutyön.

99.      Komissio katsoo lisäksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättely valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa ei ole ristiriitainen. Komission mielestä on selvää, että koska menojen käsite sisältää pk-yrityksistä hankitut osuudet, maksut olisi pitänyt suorittaa riittävän hyvissä ajoin, jotta pk-yrityksiin tehtäviin investointeihin tarkoitetut yhteisön varat voitaisiin käyttää kokonaan maksuille vahvistettuun määräpäivään mennessä.

ii)     Oikeudellinen arviointi

–        Neljäs osa on tehoton

100. Kuten komissio perustellusti väittää, neljäs osa on tehoton. Erityisesti valituksenalaisen tuomion 56 kohdasta ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan esittämän kanneperusteen ensisijaisesti sillä perusteella, että kyseessä olevat säännökset ovat selkeät ja yhtäpitävät. Valituksenalaisen tuomion 57 ja 58 kohta ovat siis ainoastaan toissijaisia perusteluita. Kyseisiä kohtia koskevat väitteet on näin ollen hylättävä tehottomina, sillä vaikka ne olisivatkin perusteltuja, ne eivät voisi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.(20)

101. Neljännen osan eri väitteet eivät missään tapauksessa menesty.

–        Väite, jonka mukaan vähintään kymmenen yrityksen rahoittamista edellyttävää säännöstä ei ole noudatettu

102. Väite, jonka mukaan vähintään kymmenen yrityksen rahoittamista edellyttävää säännöstä ei ole noudatettu, on hylättävä tehottomana tämän ratkaisuehdotuksen 100 kohdassa mainitun syyn lisäksi myös jäljempänä esitettävästä syystä. Kuten komissio perustellusti toteaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan väitteen siitä, että osuuksia ei voitu hankkia 31.12.2001 mennessä, tukeutumalla ensinnäkin rahaston mainostamisvaiheeseen, jonka kuluessa valittaja olisi voinut suorittaa valmistelutyön. Nämä perustelut muodostavat itsessään oikeutuksen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelylle. Koska valittaja ei ole kyseenalaistanut tätä perustelua, väite siitä, että vähintään kymmenen yrityksen rahoittamista edellyttävää säännöstä ei ole noudatettu, on hylättävä tehottomana.

103. Valittajan esittämä kritiikki ei missään tapauksessa ole perusteltu.

104. Toisin kuin valittaja väittää, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole todennut, että valittajan olisi pitänyt rahoittaa ainoastaan viittä yritystä. Valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi yksinomaan EAKR:n rahoitusosuuteen riskipääomarahastossa, joka oli 4,7 miljoonaa euroa. On muistutettava, että riskipääomarahaston varat olivat yhteensä 9,7 miljoonaa euroa. Vaikka valittaja oli hankkinut osuuksia enimmäismäärän eli miljoonan euron arvosta, riskipääomarahaston kokonaisvarojen sijoittaminen olisi edellyttänyt vähintään kymmentä rahoitustukitoimenpidettä.(21) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siis ole esittänyt tulkintaa, joka on vastoin yleiskattavaa tukea koskevaa suunnitelmaa, jonka mukaan rahoitusta olisi pitänyt myöntää vähintään kymmenelle yritykselle.

105. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa myöskään kehottanut rahoittamaan mahdollisimman pientä määrää pk-yrityksiä. Se ainoastaan osoitti, että valittajan väite, jonka mukaan osuuksien hankkiminen pk-yrityksistä oli mahdotonta, ei ollut perusteltu.

106. Väite on siis hylättävä.

–        Väite, joka koskee ristiriitaista päättelyä

107. Väite valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa esitetyn päättelyn ristiriitaisuudesta ei ole perusteltu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättely ei ole ristiriitainen. On totta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, että asiaan sovellettavissa säännöksissä ei ollut asetettu riskipääomarahaston varainhankinnalle selkeää päättymispäivää. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi kuitenkin perustellusti, että 31.12.2001 oli päivä, johon mennessä riskipääomarahaston oli hankittava osuudet pk-yrityksistä,(22) ja että rahaston varainhankinta oli ennakkoedellytyksenä osuuksien hankinnalle. Sen tekemä päätelmä, jonka mukaan riskipääomarahaston varat oli hankittava riittävän hyvissä ajoin, jotta osuudet voitaisiin hankkia ennen määräpäivää, joka oli 31.12.2001, on siis mielestäni täysin looginen. Väite ristiriitaisesta päättelystä on siis hylättävä.

108. Valittajan väite, joka perustuu yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman 5.2.5 kohdassa olevan menojen käsitteen virheelliseen tulkintaan, on tämän ratkaisuehdotuksen 81 kohta huomioon ottaen hylättävä.

e)       Viides osa (valituksenalaisen tuomion 48 kohtaa koskevat väitteet)

109. Viidennessä osassa valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 48 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi siinä valittajan väitteen, jonka mukaan tukitoimenpiteen kesto on sama kuin riskipääomarahaston vähimmäiskesto, joten pk-yrityksistä voitiin hankkia osuuksia 16.12.2009 saakka. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että lomakkeessa nro 19 olevan D kohdan 1 alakohdan ja B kohdan 8 alakohdan mukaan riskipääomarahaston kesto ja tukitoimenpiteen kesto eivät olleet välttämättä samat ja että tukitoimenpiteen kesto voi olla lyhyempi kuin riskipääomarahaston.

i)       Asianosaisten lausumat

110. Valittaja katsoo, että mainittu 48 kohta on todettava pätemättömäksi perustelujen puutteellisuuden vuoksi. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vain esitti vaihtoehdon ratkaisulle, jota se oli itse ehdottanut. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämät perustelut eivät valittajan mukaan auta yhteisöjen tuomioistuinta ymmärtämään, miksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on pitänyt omaa ratkaisuaan parempana kuin valittajan ehdottamaa ratkaisua. Valittajan mukaan sen oma ratkaisu ei ole virheellinen vaan vaikuttaa yhdenmukaisemmalta yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 kanssa. Valittaja toistaa tässä yhteydessä väitteensä riskipääomarahaston varainhankinnan ja osuuksien hankinnan päättymispäivästä.

111. Komissio väittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen todenneen yksiselitteisesti, että asiaan sovellettavista säännöksistä käy selvästi ilmi, että riskipääomarahaston kesto ei välttämättä ole sama kuin tukitoimenpiteen.

ii)     Oikeudellinen arviointi

112. Valittajan väitteet eivät ole perusteltuja. Valituksenalaisen tuomion 48 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi selvästi valittajan väitteen, jonka mukaan tukitoimenpiteen ja riskipääomarahaston keston on oltava samat. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui tältä osin lomakkeessa nro 19 olevan D kohdan 1 alakohdan ja B kohdan 8 alakohdan vakuuttavaan tulkintaan, jota valittaja ei kyseenalaista.

113. Tämän jälkeen on todettava, että valituksenalaisen tuomion 47–50 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vain hylkäsi valittajan väitteen, jonka mukaan tukitoimenpiteen ja riskipääomarahaston keston on oltava samat. Se ei siis kuitenkaan vain rajoittunut esittämään vaihtoehtoista ratkaisua. Valituksenalaisen tuomion 51–55 kohdassa se totesi, että osuudet pk-yrityksistä oli hankittava viimeistään 31.12.2001 eikä siis 16.12.2009. Se vahvisti näin ollen yksiselitteisesti, että valittajan ehdottama tulkinta ei ollut asiaan sovellettavien säännösten mukainen.

114. Valittaja kiistää väitteissään toistamiseen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätelmät riskipääomarahaston varainhankinnan ja osuuksien hankinnan päättymispäivästä. Nämä väitteet on hylättävä viittaamalla erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 75, 81 ja 87–90 kohtaan.

115. Toisen valitusperusteen viides osa on näin ollen hylättävä.

f)       Välipäätelmä

116. Toinen valitusperuste on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

3.       Kolmas valitusperuste, jonka mukaan hyötyedellytystä on tulkittu virheellisesti

117. Kolmannella valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 69 ja 70 kohdan. Valituksenalaisen tuomion 66–72 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi kanneperusteen, jossa valittaja oli arvostellut sitä, että komissio oli perustanut päätöksensä ”hyötyedellytykseen”. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, että komissio oli tukeutunut ensisijaisesti lomakkeessa nro 19 olevaan D kohtaan eikä ”hyötyedellytykseen”. Valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa se korosti, että vaikka ilmaisu ”hyötyedellytys” ei esiinnykään kyseistä yleiskattavaa tukea koskevissa säännöksissä, edellytys, jonka mukaan EAKR:n tukitoimenpiteillä rahoitetaan konkreettisia toimia eikä niitä sidota riskipääomarahastoon tukitoimenpiteen päättymiseen saakka, käy selvästi ilmi kaikista asiaan sovellettavista säännöksistä eikä se ole uusi edellytys.

a)       Asianosaisten lausumat

118. Valittaja katsoo ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa oikeudellisen virheen. Valittaja arvostelee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on päätellyt ”hyötyedellytyksen” esiintymisen säännöksistä, joissa vain vahvistetaan määräpäivä, johon mennessä eri maksut on suoritettava riskipääomarahastoon. Valittajan mukaan tällaista edellytystä ei esitetä yhdessäkään säännöksessä tai asiakirjassa, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on vedonnut. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei valittajan mukaan ole myöskään maininnut ennakkotapausta, joka vahvistaisi hyötyedellytyksen olemassaolon. Valittaja väittää, että tällainen virhe on väistämätöntä seurausta siitä, että yleiskattavan tuen toimenpide 2 on ymmärretty väärin.

119. Valittaja viittaa lisäksi asiassa Saksa vastaan komissio annetun tuomion 75 kohtaan(23), jonka mukaan tuen vähentämistä koskeva komission harkintavalta ei tarkoita, että se voi tehdä päätöksiä, joissa se poikkeaa omista säädöksistään, ja että komission toiminta on toimijoille se pääasiallinen peruste, jonka avulla ne arvioivat oman toimintansa oikeudenmukaisuutta ja laillisuutta.

120. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että ilmaisu ”hyötyedellytys” ei esiinny asiaan sovellettavissa säännöksissä mutta myös päätellyt kyseisistä säännöksistä, että EAKR:n tukitoimenpiteillä on rahoitettava konkreettisia toimia eikä niitä saa sitoa riskipääomarahastoon tukitoimenpiteen päättymiseen saakka. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on komission mukaan maininnut esimerkkinä aiemmasta oikeuskäytännöstä asiassa Regione Marche vastaan komissio annetun tuomion 92 ja 93 kohdan.(24)

b)       Oikeudellinen arviointi

121. ”Hyötyedellytyksen” puuttumista koskeva väite on hylättävä.

122. Tämä väite on ensinnäkin tehoton. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, komissio tukeutui ensisijaisesti lomakkeessa nro 19 olevaan D kohtaan.(25) Tämä perustelu on yksin oikeudellisesti riittävä peruste ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätelmälle. Se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on mahdollisesti tehnyt virheen tutkiessaan valituksenalaisen tuomion 69 ja 70 kohdassa toissijaisia perusteluita, ei siis voi asettaa valituksenalaista tuomiota kyseenalaiseksi.

123. Kyseinen väite ei ole myöskään perusteltu.

124. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perustellusti totesi, ”hyötyedellytys” ei ollut valittajalle tuntematon uusi edellytys. Vaikka ilmaisu ”hyötyedellytys” ei esiintynyt asiaan sovellettavissa säännöksissä, muutetun asetuksen N:o 4524/88 1 artiklasta johtuu, että EAKR:n tukitoimenpiteiden tavoitteena on tukea pk-yritysten toimia erityisesti parantamalla yritysten pääsyä pääomamarkkinoille. Näitä tavoitteita on täsmennetty riskipääomarahastojen osalta lomakkeessa nro 19, jonka C ja D kohdan mukaan osuudet pk-yrityksistä oli hankittava 31.12.2001 mennessä.(26)

125. Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä on ymmärtänyt väärin yleiskattavan tuen toimenpiteen 2. Sen moite on hylättävä viittaamalla tämän ratkaisuehdotuksen 75, 81 ja 87–90 kohtaan.

126. Valittajan väite siitä, että komissio on poikennut omista säädöksistään, ei ole perusteltu. Riidanalaiseen päätökseen johtaneessa menettelyssä komissio tutki yhteisön tukiin sovellettavien säännösten mukaisesti, oliko rahoitustuki oikeutettu. Komissio ei ottanut jälkikäteen käyttöön uusia edellytyksiä.

127. Lopuksi se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei viittaa aiempaan oikeuskäytäntöön, ei itsessään ole oikeudellinen virhe, johon voidaan vedota valituksen yhteydessä. On siis ainoastaan täydentävästi todettava, että toisin kuin valittaja väittää, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut aiempaan oikeuskäytäntöön mainitsemalla asiassa Marche vastaan komissio annetun tuomion 92 ja 93 kohdan,(27) joiden mukaan lopullisina tuensaajina ja siis yhteisön tuen saajina ovat pk-yritykset eivätkä riskipääomarahasto, ja että menojen tukikelpoisuus on siis yhteydessä niihin investointeihin, joita pk-yrityksiin on todellisuudessa tehty.

128. Kolmas valitusperuste on näin ollen hylättävä.

4.       Neljäs ja viides valitusperuste

129. Neljännellä ja viidennellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 79 ja 80 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi niissä valittajan väitteen, jonka mukaan komissio ei olisi voinut aloittaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa säädettyä yhteisön tuen vähentämismenettelyä ilman, että se olisi esittänyt huomautuksia tuen täytäntöönpanosta yleiskattavan tuen täytäntöönpanovaiheessa ja erityisesti seurantakomitean kokouksissa.

130. Valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi ensiksi, että muutetussa asetuksessa N:o 4253/88 ei ole ainuttakaan menettelysääntöä, jonka nojalla komissiolla on oikeus yhteisön tuen vähentämiseen tai peruuttamiseen sillä edellytyksellä, että se on esittänyt epäilyksiä hankkeen moitteettomasta toteuttamisesta ennen tukitoimenpiteen lopettamista. Sen jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että yhteisöjen tuomioistuimet voivat tehdä johtopäätöksiä menettelysäännöistä, joita yhteisön lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti laatinut, ainoastaan silloin, kun ne ovat välttämättömiä puolustautumisoikeuksien ja muiden perusperiaatteiden noudattamiseksi ja ainoastaan siltä osin kuin ne ovat tarpeen takaamaan, että mainittuja periaatteita noudatetaan.

131. Valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui toissijaiseen väitteeseen valittajan väitteen hylkäämiseksi. Se totesi, että valittajan ehdotuksen kaltainen menettelysääntö estäisi hyvin usein komissiota tekemästä päätöstä yhteisön tuen peruuttamisesta tai vähentämisestä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että koska yhteisö rahoittaa hyvin monia hankkeita, sen on vaikeaa ja ehkä jopa mahdotonta havaita suurinta osaa hankkeiden toteuttamisessa esiintyvistä sääntöjenvastaisuuksista erityisesti silloin, kun ne koskevat tukikelpoisten menojen perustelua tai luokittelua.

a)       Neljäs valitusperuste, jonka mukaan asiassa Mediocurso vastaan komissio annetulla yhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla vahvistettuja periaatteita on tulkittu virheellisesti, ja sen seurauksena niitä ei ole sovellettu

i)       Asianosaisten lausumat

132. Neljännellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 79 kohdan.

133. Valittaja väittää ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen rajoittamalla mahdollisuutta viitata sellaisiin menettelysääntöihin, joita lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti laatinut, vain silloin, kun ne ovat välttämättömiä ja tarpeellisia puolustamisoikeuksien turvaamiseksi.

134. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valittajan mukaan myös tehnyt oikeudellisia virheitä katsoessaan, että valittajan olisi pitänyt vedota menettelysäännön tarpeellisuuteen turvatakseen omat puolustautumisoikeutensa, ja todetessaan, että valittaja ei ollut pitänyt muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa säädettyjen menettelysääntöjen noudattamista tarpeellisena puolustautumisoikeuksiensa turvaamiseksi.

135. Komissio vastaa tähän, että kyse ei ollut valittajan puolustautumisoikeuksista, koska vireillä ei ollut ainuttakaan menettelyä, jossa olisi voitu päätyä valittajalle vastaiseen päätökseen. Muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artikla ja toisaalta saman asetuksen 25 ja 26 artikla eivät komission mukaan kuulu samaan osastoon. 25 ja 26 artiklan tavoitteena on ainoastaan varmistaa rakennerahastojen täytäntöönpanon tehokas seuranta ja arviointi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi komission mukaan perustellusti, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa ei ole ainuttakaan menettelysääntöä, joka velvoittaisi komission epäilemään tietyn ohjelman moitteetonta toteuttamista ennen tukitoimenpiteen lopettamista. Komission mielestä asiassa ei ollut ilmennyt oikeudellista tyhjiötä, joka olisi voinut loukata puolustamisoikeuksia.

ii)     Oikeudellinen arviointi

136. Arvostelu siitä, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa ja puolustautumisoikeuksia on sovellettu liian rajoitetusti, on hylättävä perusteettomina.

–        Väite, jonka mukaan vähentämismenettelyn ja seuranta- ja arviointivelvollisuuksien välistä yhteyttä ei ole otettu huomioon

137. Väite, jonka mukaan yhtäältä muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan mukaisen tuen vähentämismenettelyn ja toisaalta muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa tarkoitettujen seuranta- ja arviointivelvollisuuksien välistä yhteyttä ei ole otettu huomioon, on hylättävä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut perustellusti, että tuen vähentämismenettelyn aloittaminen muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan mukaisesti ei edellytä muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklan mukaisten seuranta- ja arviointivelvollisuuksien noudattamista.(28)

138. Muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa ei ensinnäkään säädetä, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan mukaisen menettelyn aloittaminen edellyttää muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa tarkoitettujen seuranta- tai arviointivelvollisuuksien noudattamista.

139. Rakenteelliselta kannalta katsottuna on lisäksi todettava, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artikla on muutetun asetuksen N:o 4253/88 VI osastossa, jonka otsikkona on ”Rahoitusta koskevia määräyksiä”, kun taas muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artikla ovat muutetun asetuksen N:o 4253/88 VII osastossa, jonka otsikkona on ”Seuranta ja arviointi”.

140. Tulkinta, jonka mukaan muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa tarkoitettujen seuranta- ja arviointivelvollisuuksien noudattaminen olisi ehdoton edellytys tuen vähentämismenettelyn aloittamiselle muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan nojalla, rajoittaa mielestäni liikaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan tehokasta vaikutusta. Tämän säännöksen katsotaan takaavan yhteisön tukien myöntämisedellytysten tehokkaan noudattamisen. Mahdollisuus vähentää yhteisön tukea sääntöjenvastaisuuksien tapauksessa on tärkeä keino EAKR:n tukitoimenpiteiden hajautetussa hallinnoinnissa. Sen avulla voidaan toimittaa jälkitarkastuksia siitä, miten välittäjä on käyttänyt yhteisön tukea. Valittajan ehdottama tulkinta johtaisi kuitenkin siihen, että välittäjä vapautettaisiin vastuusta kaikkien sellaisten sääntöjenvastaisuuksien osalta, joita komissio ei ole ottanut esille toimenpiteen toteuttamisen aikana. Mielestäni välittäjän vapauttaminen vastuusta ei sovi yhteen sen tavoitteen kanssa, jonka mukaan yhteisön tuen myöntämisedellytysten tehokas noudattaminen on taattava.

141. Komissio voi siis mielestäni aloittaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa säädetyn tuen vähentämismenettelyn siinäkin tapauksessa, että se ei ole noudattanut muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa tarkoitettuja seuranta- ja arviointivelvollisuuksiaan. Väite, jonka valittaja esitti neljännessä valitusperusteessaan, on siis hylättävä perusteettomana.

142. On kuitenkin erotettava toisistaan kysymys siitä, estääkö seuranta- ja arviointivelvollisuuksien noudattamatta jättäminen aloittamasta muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa säädetyn tuen vähentämismenettelyn, ja kysymys siitä, voidaanko komissio velvoittaa ottamaan huomioon seuranta- ja arviointivelvollisuuksien noudattamatta jättäminen tällaisen menettelyn yhteydessä. Viimeksi mainittu kysymys ei ole merkityksellinen neljännen valitusperusteen yhteydessä. Se tutkitaan kahdeksannen valitusperusteen yhteydessä, tämän ratkaisuehdotuksen 213–217 kohdassa.

–        Sellaisten menettelysääntöjen soveltaminen, joita yhteisön lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti laatinut

143. Väite, joka koskee sellaisten menettelysääntöjen soveltamatta jättämistä, joita yhteisön lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti laatinut, on myös hylättävä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan, että yhteisöjen tuomioistuimet voivat viitata menettelysääntöihin, joita yhteisön lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti laatinut, ainoastaan silloin, kun ne ovat välttämättömiä puolustautumisoikeuksien ja muiden perusperiaatteiden noudattamiseksi ja ainoastaan siltä osin kuin ne ovat tarpeen varmistamaan, että mainittuja periaatteita noudatetaan.

144. Ensiksi on muistutettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävä rajoittuu säännösten tulkintaan ja soveltamiseen. Siltä osin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin mainitsi valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa puolustautumisoikeudet, se viittasi yleiseen oikeusperiaatteeseen ja siis primaarioikeuden määräykseen,(29) jota sovelletaan, vaikka yhteisön lainsäätäjä ei ole sitä nimenomaisesti vahvistanut asiaa koskevassa johdetussa oikeudessa.

145. Valittaja näyttää viittaavan siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen pitäisi soveltaa tiettyä menettelysääntöä siinäkin tapauksessa, että yhteisön lainsäätäjä ei ole tällaista sääntöä laatinut eikä se ole välttämätön tai tarpeen takaamaan, että primaarioikeuden määräyksiä noudatetaan. Tämä lähestymistapa on virheellinen. Se johtaisi siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin laatisi itse uuden oikeussäännön ja ylittäisi siis toimivaltansa. Toisin kuin valittaja väittää, sen enempää asiassa Mediocurso vastaan komissio annetussa tuomiossa(30) kuin missään muissakaan valittajan mainitsemissa tuomioissa(31) ei aseteta kyseenalaiseksi tätä periaatetta, joka on mielestäni sekä ehdoton että perustavanlaatuinen.

146. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi siis perustellusti, että valittajan ehdottamaa menettelysääntöä, jota yhteisön lainsäätäjä ei ollut laatinut, voidaan soveltaa vain, jos se on välttämätön ja tarpeen takaamaan, että puolustautumisoikeuksia ja muuta primaarioikeutta noudatetaan.

–        Väite, joka koskee velvollisuutta vedota puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen tarpeeseen

147. Valittaja arvostelee valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa esitettyä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan valittajan olisi pitänyt vedota siihen, että sen ehdottama menettelysääntö on tarpeen puolustautumisoikeuksien kunnioittamiseksi. Tämä arvostelu ei ole perusteltu. Se on seurausta valituksenalaisen tuomion 79 kohdan virheellisestä tulkinnasta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei todennut, että valittajan olisi pitänyt vedota tarpeeseen soveltaa sen ehdottamaa menettelysääntöä puolustautumisoikeuksien turvaamiseksi. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin halusi valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa todeta, että edes valittaja ei ollut väittänyt, että kyseinen menettelysääntö on tarpeen sen puolustautumisoikeuksien turvaamiseksi.

–        Väite, jonka mukaan puolustautumisoikeuksien periaatetta on loukattu

148. Valittaja arvostelee lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan se ei ole vedonnut ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassaan kanteessa puolustautumisoikeuksien periaatteeseen.

149. Tämä arvostelu ei ole perusteltu.

150. Ensiksi on todettava, että valittaja ei perustanut ensimmäisessä oikeusasteessa nostamaansa kannetta menettelysääntöön, johon on päädytty muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklan virheellisen tulkinnan johdosta. Valittaja ei ole viitannut puolustautumisoikeuksien kunnioittamiseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on itse tutkinut, voiko tällainen menettelysääntö, josta ei ole nimenomaisesti säädetty asetuksen 25 ja 26 artiklassa, perustua primaarioikeuteen.

151. Lisäksi on todettava, että valittajan ehdottama menettelysääntö ei ole tarpeen puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen takaamiseksi. Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää, että missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka voi päättyä tälle vastaiseen päätökseen, asianomaisen henkilön on annettava tehokkaasti ilmaista kantansa.(32) Kuten valituksenalaisen tuomion 24–29 kohdasta käy ilmi, valittajalle annettiin mahdollisuus ilmaista kantansa kirjallisesti ja suullisesti riidanalaiseen päätökseen johtaneessa menettelyssä. Näistä valituksenalaisen tuomion kohdista ja riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että valittaja esitti huomautuksia, jotka johtivat kontradiktoriseen näkemystenvaihtoon ennen riidanalaisen päätöksen vahvistamista. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pystyi perustellusti katsomaan, että puolustautumisoikeuksia oli kunnioitettu ja että valittajan ehdottama sääntö ylitti siis sen, mikä on tarpeen näiden oikeuksien turvaamiseksi.

–        Välipäätelmä

152. Neljäs valitusperuste on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

b)       Viides valitusperuste, jonka mukaan komission valvonta- ja tarkastusvelvollisuuksia koskevaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa on rikottu

153. Viidennellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 80 kohdan.(33)

i)       Asianosaisten lausumat

154. Valittaja korostaa, että valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa olevassa päättelyssä kehotetaan jättämään soveltamatta ja noudattamatta muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa säädettyä valvonta- ja tarkastusjärjestelmää, koska komissio ei kykene käytännössä suorittamaan tätä tehtävää. Päättely on valittajan mukaan lainsäätäjän tahdon vastaista, sillä lainsäätäjä on halunnut luoda tarkastusjärjestelmän, jota hoidetaan yhdessä jäsenvaltioiden kanssa.

155. Komissio katsoo, että valittajan esittämä valitusperuste perustuu valituksenalaisen tuomion ilmeiseen ja harhaanjohtavaan vääristelyyn. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole kehottanut sitä olemaan noudattamatta muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vei komission mukaan vain äärimmäisyyksiin valittajan ehdotuksen, jonka mukaan muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaan sisältyy menettelysääntö, jossa asetetaan tuen vähentämistä tai peruuttamista koskevan komission oikeuden edellytykseksi seuranta- ja arviointivelvollisuuksien noudattaminen.

156. Komission mukaan valittajan ehdotuksessa ei oteta huomioon komission ja jäsenvaltioiden välistä tehtävänjakoa rakennerahastojen hallinnoinnissa. Rakennerahastojen tukitoimenpiteitä hallinnoidaan hajautetusti, joten etusijalla ovat jäsenvaltioiden viranomaiset. Jäsenvaltioiden – ja käsiteltävänä olevassa asiassa valittajan, joka on jäsenvaltion nimeämä välittäjäelin –, tehtävänä on siis ensinnäkin valvoa yhteisön tukitoimenpiteiden moitteetonta soveltamista ja erityisesti menojen tukikelpoisuutta.

ii)     Oikeudellinen arviointi

157. Viides valitusperuste on tehoton. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui pääasiallisesti valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa väitteeseen, jonka mukaan muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa ei ole ainuttakaan menettelysääntöä, jonka nojalla komission oikeus tuen vähentämiseen tai peruuttamiseen riippuu siitä edellytyksestä, että se on esittänyt epäilyksiä hankkeen moitteettomasta toteuttamisesta ennen tukitoimenpiteen lopettamista. Viides valitusperuste ei siis voi menestyä, vaikka se olisikin perusteltu.(34)

158. Joka tapauksessa tämä valitusperuste ei ole perusteltu.

159. Valitusperuste perustuu ensinnäkin valituksenalaisen tuomion epäasianmukaiseen tulkintaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei todennut valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa, että komission ei tarvitse noudattaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa, koska se ei kykene noudattamaan näitä säännöksiä. Se totesi ainoastaan, että menettelysääntö, sellaisena kuin se valittajan käsityksen mukaan johdetaan kyseisistä säännöksistä, estäisi hyvin usein komissiota tekemästä mitään päätöstä yhteisön varoista maksetun tuen peruuttamisesta tai vähentämisestä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin siis ainoastaan esitti pääpiirteissään ne seuraukset, joita valittajan ehdotuksen kaltainen menettelysääntö aiheuttaisi (menettelysääntöä ei missään tapauksessa voida johtaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklasta).(35) Toisin kuin valittaja väittää, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei rajoittanut olemassa olevan menettelysäännön soveltamista eikä kehottanut komissiota rikkomaan muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa.

160. Lisäksi on huomautettava, että valittajan ehdottama menettelysääntö, jonka mukaan muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklasta johtuvien seuranta- ja arviointivelvollisuuksien noudattamatta jättäminen estää aloittamasta muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa säädetyn tuen vähentämismenettelyn, ei ole ainoa mahdollisuus määrätä seuraamuksia seuranta- ja arviointivelvollisuuksien mahdollisesta noudattamatta jättämisestä. Viittaan tältä osin tämän ratkaisuehdotuksen 213–217 kohtaan, jossa tätä kysymystä tarkastellaan.

161. Viides valitusperuste on siis hylättävä.

5.       Kuudes ja seitsemäs valitusperuste

162. Kuudennella ja seitsemännellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 88–92 kohdan. Niissä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan kanneperusteen, jonka mukaan luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita on loukattu. Se totesi ensin, että oikeus vedota perusteltuun luottamukseen edellyttää kolmen edellytyksen täyttymistä: valtuudet omaavan ja luotettavan tahon on ensinnäkin annettava täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä takeita; toiseksi takeiden on oltava sellaisia, että ne saavat aikaan perustellun odotuksen sen henkilön mielessä, jolle ne on osoitettu, ja kolmanneksi takeiden täytyy olla sovellettavien normien mukaisia.

a)       Kuudes valitusperuste, jonka mukaan luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita on loukattu

163. Kuudennella valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 90 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi siinä, että kolmas perustellun luottamuksen vahvistamisedellytys ei täyttynyt (sovellettavien normien mukaiset takeet), sillä komissiolta saadut mahdolliset takeet olisivat olleet asiaan sovellettavien säännösten vastaisia. Se katsoi tässä yhteydessä, että asiaan sovellettavien säännösten mukaan osuudet pk-yrityksistä olisi pitänyt hankkia 31.12.2001 mennessä.

164. Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamus perustuu yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 sisällön ja toteuttamisen virheelliseen arviointiin. Yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 edunsaajana on valittajan mukaan riskipääomarahasto eivätkä pk-yritykset. Osuudet pk-yrityksistä on valittajan mukaan hankittava viimeistään 16.12.2009 eikä 31.12.2001.

165. Komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta yleiskattavan tuen toimenpiteestä 2 ja tukitoimenpiteen lopettamispäivästä on oikea. Se lisää, että se ei ole koskaan antanut valittajalle sellaisia täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä takeita, joihin tämä vetoaa.

166. Tämä valitusperuste ei ole perusteltu. Viittaan erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 75, 81 ja 87–90 kohtaan ja muistutan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tehnyt virhettä arvioidessaan yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 sisältöä ja toteuttamista etenkään siltä osin kuin on kyse yleiskattavan tuen toimenpiteen 2 edunsaajan määrittämisestä ja päivästä, johon mennessä osuudet pk-yrityksistä oli hankittava.

b)       Seitsemäs valitusperuste, jonka mukaan selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ja todistustaakkaa koskevia yleisiä periaatteita on loukattu

167. Seitsemännellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 91 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi siinä, että komission väitteiden mukaan seurantakomitealle toimitetuista tiedoista voitiin päätellä, että koko tuki voidaan sijoittaa pk-yrityksiin 31.12.2001 mennessä. Sen jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että valittaja ei ollut toimittanut seurantakomitealle annettuja puolivuosittaisia selvityksiä, jotka valittajan mukaan osoittavat selvästi, että ainuttakaan rahoitusoperaatiota ei ollut toteutettu; tuomioistuin totesi, että valittaja ei ollut toimittanut myöskään marraskuun 21. päivän tilanteesta selvitystä, joka mainittiin 10.12.2001 pidetyn seurantakomitean kokouksen pöytäkirjassa. Tuomioistuin päätteli tästä, että se ei tässä tilanteessa kyennyt tutkimaan, oliko seurantakomitealle toimitettu tieto siitä, että kaikkea maksetusta pääomasta ei sijoiteta pk-yrityksiin 31.12.2001 mennessä.

i)       Asianosaisten lausumat

168. Valittaja tukeutuu valitusperusteessaan niiden yleisten periaatteiden selvään loukkaamiseen, jotka koskevat selvitysaineiston arviointia, sen huomioon ottamista vääristyneellä tavalla sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kieltäytymistä ottamasta huomioon valittajan toimittamaa aineistoa.

169. Valittaja vakuuttaa ensinnäkin toimittaneensa ensimmäiseen oikeusasteeseen seurantakomitean päätöksiä koskevat asiakirjat, jotka osoittavat, että komitea on joulukuussa 2001 hyväksynyt yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman edistymisen.

170. Toiseksi valittaja moittii myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se ei ole ottanut huomioon toteen näytettyjä tosiseikkoja. Valittajan mukaan asianosaiset katsoivat yksimielisesti puolivuosittaisten selvitysten osoittaneen, että komissio oli täysin tietoinen suunnitelman edistymisestä, että se hyväksyi välittäjäelimen toiminnan ja että se yhtyi valittajan tulkintaan asiaan sovellettavista säännöksistä.

171. Valittaja katsoo kolmanneksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt vaatia ensimmäisessä oikeusasteessa käydyn menettelyn aikana seurantakomitealle toimitetut puolivuosittaiset selvitykset ja marraskuun 21. päivän tilannetta koskeva selvitys, joka mainittiin 10.12.2001 pidetyn seurantakomitean kokouksen pöytäkirjassa, jos se oli ollut sitä mieltä, että ne ovat välttämättömiä. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei niitä vaatinut, se esti valittajaa hyötymästä kontradiktorisesta menettelystä.

172. Valittaja viittaa neljänneksi valituksensa liitteinä 4, 5, 6 ja 7 oleviin asiakirjoihin, jotka sen mielestä osoittavat, että komissio on hyväksynyt aiheutuneiden menojen tukikelpoisuuden ja asianmukaisuuden sekä valittajan tulkinnan.

173. Viidenneksi valittaja arvostelee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ottanut huomioon, että komissio oli maksanut eri tukierät. Valittajan mielestä sen olisi pitänyt päätellä tästä, että komissio oli vahvistanut valittajan menojen tukikelpoisuuden.

174. Kuudenneksi valittaja arvostelee perustelujen puuttumista. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon kaikkia sen esittämiä seikkoja.

175. Komission mielestä valittajan esittämä seitsemäs valitusperuste on tehoton. Sen mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskevassa päättelyssään ensisijaisesti valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa esitettyyn perusteluun, jonka mukaan komission mahdollisesti antama tae olisi ollut vastoin asiaan sovellettavia säännöksiä eikä siis olisi voinut herättää valittajassa perusteltua luottamusta.

176. Asiakysymyksen osalta komissio katsoo, että valitusperuste perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Se täsmentää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei todennut olevansa kykenemätön katsomaan, että 30.6.2001 ei ollut toteutettu ainuttakaan operaatiota ja että ensimmäinen niistä oli määrä toteuttaa 19.11.2001. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ainoastaan todennut, että se ei voinut tietää, oliko seurantakomitealle ilmoitettu siitä, että osuuksia pk-yrityksistä ei aiottu hankkia 31.12.2001 mennessä. Komissio väittää, että ne asiakirjat, jotka valittaja esitti ensimmäisessä oikeusasteessa, eivät sisältäneet selkeitä selvityksiä tästä aiheesta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siis komission mukaan ole tehnyt arviointivirhettä tai ottanut selvityksiä huomioon vääristyneellä tavalla.

177. Komissio katsoo, että valituksen liitteinä 4, 5, 6 ja 7 olevat asiakirjat on jätettävä tutkimatta, koska ne on esitetty myöhässä ja niiden sisältö koskee tosiseikkoja.

178. Lopuksi komissio katsoo, että valittajan tehtävänä olisi ollut tukea komission väitteitä vastaan esitettyjä kanneperusteita ja esittää niistä näyttö.

ii)     Oikeudellinen arviointi

–        Seitsemäs valitusperuste on tehoton.

179. Ensiksi on todettava, että seitsemäs valitusperuste, jolla riitautetaan valituksenalaisen tuomion 91 kohta, on tehoton.(36) Kuten komissio perustellusti korostaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan kanneperusteen, jonka mukaan luottamuksensuojaa väitetään loukatun, ja perusti ratkaisunsa ensisijaisesti valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa esitettyyn perusteluun, jonka mukaan annettujen takeiden on oltava asiaan sovellettavan oikeuden mukaisia. Koska kuudes valitusperuste, jossa riitautetaan valituksenalaisen tuomion 90 kohta, on hylättävä,(37) 90 kohdassa esitetty toteamus oikeuttaa itsessään hylkäämään valittajan esittämän valitusperusteen, jonka mukaan luottamuksensuojan periaatetta on loukattu. Valituksenalaisen tuomion 91 kohtaa koskevat valittajan väitteet voidaan siis hylätä tehottomina eikä niiden perustelujen riittävyyttä tarvitse tutkia.

180. Mainitut väitteet eivät missään tapauksessa ole perusteltuja.

–        Ensimmäinen väite, jonka mukaan valittaja oli toimittanut seurantakomitean päätöksiä koskevat asiakirjat

181. Valittaja väittää toimittaneensa seurantakomitean päätöksiä koskevat asiakirjat, jotka osoittavat komission hyväksyneen yleiskattavaa tukea koskevan suunnitelman edistymisen vuonna 2001.

182. Koska valittaja ei ole tarkalleen ilmoittanut, millaiseen oikeudelliseen virheeseen se väitteensä perustaa, on ensinnäkin muistutettava, että EY 225 artiklan 1 kohdan ja yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on muutoksenhaun yhteydessä ainoastaan oikeudellisten virheiden tutkiminen. Valituksessa saadaan siten tukeutua vain oikeussääntöjen rikkomista koskeviin perusteisiin eikä valitusta siis miltään osin saa kohdistaa tosiasiakysymysten arviointiin.(38) Koska valittajan väitettä on tulkittava arvosteluna siitä, miten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on arvioinut tosiseikkoja, se on siis jätettävä tutkimatta. Jollei selvitysaineistoa ole selvästi vääristelty, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on yksinomaan toimivalta arvioida selvityksiä.(39) Valittaja ei kuitenkaan ole toimittanut tietoja, jotka osoittaisivat, että asiakirjoja, jotka valittaja on esittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa, olisi vääristelty.

183. Siltä osin kuin valittaja arvostelee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon sen toimittamia seurantakomitean päätöksiä koskevia asiakirjoja, väite voitaisiin tutkia, sillä kyseessä olisi menettelyvirhe. Tämä väite ei ole kuitenkaan perusteltu. Valituksenalaisen tuomion 91 kohdasta ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut huomioon seurantakomitean päätöksiä koskevat asiakirjat. Se on kuitenkin katsonut, että koska puolivuosittaisia selvityksiä ja selvitystä 21.11.2001 vallinneesta tilanteesta ei ollut esitetty, se ei voinut päätellä näistä asiakirjoista, että seurantakomitealle oli ilmoitettu siitä, että maksettua pääomaa ei kokonaisuudessaan sijoiteta pk-yrityksiin 31.12.2001 mennessä.

184. Ensimmäinen väite on siis hylättävä.

–        Toinen väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tukeutunut toteen näytettyihin tosiseikkoihin

185. Valittajan mukaan asianosaiset katsovat yksimielisesti puolivuosittaisten selvitysten osoittavan ensinnäkin, että komissio oli täysin tietoinen suunnitelman edistymisestä, että se toiseksi hyväksyi välittäjäelimen toiminnan ja että se kolmanneksi yhtyi valittajan tulkintaan asiaan sovellettavista säännöksistä. Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se ei ole tukeutunut toteen näytettyihin tosiseikkoihin.

186. Tämä väite ei ole perusteltu. Toisin kuin valittaja väittää, näitä tosiseikkoja ei ollut näytetty toteen asianosaisten välillä. Valituksenalaisen tuomion 90 kohdasta ja ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn komission vastineen 83–91 kohdasta ilmenee, että komissio on riitauttanut niitä koskevat valittajan väitteet.

–        Kolmas väite, joka koskee selvittämistoimien puuttumista

187. Kolmannessa väitteessään valittaja kritisoi sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole toteuttanut selvittämistoimia. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei vaatinut valittajaa esittämään puolivuosittaisia selvityksiä menettelyn aikana. Valittaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt vaatia nämä asiakirjat menettelyn aikana eikä odottaa tuomioon saakka arvostellakseen niiden puuttumista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt käyttää omasta aloitteestaan prosessikeinoja saattaakseen ajan tasalle kaikki tiedot, jotka saattoivat olla asiassa ratkaisevia.

188. Tämä väite ei ole perusteltu.

189. On ensinnäkin huomautettava, että todistustaakka oli valittajalla. Ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassaan kanteessa se vetosi luottamuksensuojan periaatteeseen. Näin ollen sen tehtävänä oli tukea väitteitään ja todistaa, että luottamuksensuojaan oikeuttavat edellytykset täyttyivät.

190. Mitä tulee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuteen auttaa osaltaan tosiseikkojen toteen näyttämisessä määräämällä selvittämistoimia työjärjestyksensä 66 artiklan 1 kohdan mukaisesti, yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tämä oikeus on periaatteessa valinnainen ja täydentävä, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi yksin sen, onko sen ratkaistavana olevissa asioissa käytettävissä olevia tietoja tarpeen täydentää.(40) Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut poikkeuksellisissa olosuhteissa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on velvollinen määräämään selvittämistoimia.(41) Katson kuitenkin, että asian olosuhteet eivät ole omiaan synnyttämään tällaista velvollisuutta. Valittaja, jolla todistustaakka oli, ei ole vedonnut poikkeuksellisiin olosuhteisiin, joiden avulla tällainen velvollisuus voitaisiin perustella, kuten esimerkiksi siihen, että valittaja ei kykene esittämään kyseessä olevia selvityksiä.

–        Neljäs väite, joka koskee valittajan toimittamia asiakirjoja

191. Siltä osin kuin valittaja tukeutuu valituksensa liitteinä 4, 5, 6 ja 7 oleviin asiakirjoihin, on todettava, että se ei ole esittänyt niitä ensimmäisessä oikeusasteessa. Lisäksi valittaja vaatii tosiseikkojen uutta arviointia. Näihin asiakirjoihin perustuvat väitteet on näin ollen jätettävä tutkimatta.

–        Viides väite, jonka mukaan komission suorittamia maksuja ei ole otettu huomioon

192. Valittajan väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon, että komissio oli suorittanut yhteisön eri tukimaksut ja että komissio oli siis vahvistanut valittajan tulkinnan oikeellisuuden sekä aiheutuneiden menojen asianmukaisuuden ja tukikelpoisuuden, on tutkittava, mutta se ei ole perusteltu.

193. Tämä väite ei mielestäni koske yksinomaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikkojen arviointia vaan pikemminkin tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa luottamuksensuojan edellytysten kannalta. Kyseessä on siis oikeuskysymys, joka on valituksen yhteydessä tutkittava.

194. Tämä väite ei ole kuitenkaan perusteltu. Se, että komissio on suorittanut yhteisön eri tukierät ei ollut omiaan muodostamaan täsmällisiä ja ehdottomia takeita, jotka voisivat saada aikaan perustellun odotuksen valittajan mielessä. Muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklasta ensinnäkin johtuu, että maksut suoritetaan sillä edellytyksellä, että ei ole ilmennyt merkittäviä sääntöjenvastaisuuksia tai muutoksia, jotka vaikuttaisivat haitallisesti hankkeen täytäntöönpanon luonteeseen tai olosuhteisiin.(42) Toiseksi valittaja ei ole näyttänyt toteen, että komissio oli ollut tietoinen siitä, että osuuksia ei voitu enää hankkia 31.12.2001 mennessä, vaikka todistustaakka oli valittajalla.

195. Viides väite on siis hylättävä.

–        Kuudes väite, joka koskee perustelujen puuttumista

196. Kuudes väite, joka koskee perustelujen puuttumista, ei ole perusteltu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemä päätelmä ei ole puutteellisesti perusteltu. Todistustaakka oli valittajalla. Valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui selkeästi siihen näkemykseen, että se ei voinut valittajan esittämien tosiseikkojen perusteella vahvistaa, oliko komissio ollut tietoinen siitä, että osuuksia pk-yrityksistä ei enää voitu hankkia 31.12.2001 mennessä.

–        Välipäätelmä

197. Seitsemäs valitusperuste on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

6.       Kahdeksas valitusperuste, jonka mukaan oikeuskäytäntöä, joka koskee suhteellisuusperiaatteen soveltamista yhteisön tuen vähentämistapauksissa, ei ole otettu huomioon

198. Kahdeksannella valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 93 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi siinä, että komissiolla ei ollut lainkaan harkintavaltaa niiden johtopäätösten osalta, joita oli tehtävä siitä, että osaa riskipääomarahastoon maksetusta pääomasta ei ollut 31.12.2001 sijoitettu pk-yrityksiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi tältä osin asiassa Alankomaat vastaan komissio 5.10.1999 annetun yhteisöjen tuomioistuimen tuomion 22, 23 ja 47 kohtaan.(43)

199. Se totesi lisäksi, että valittajan esittämien olosuhteiden huomioon ottaminen tarkoittaisi lomakkeen nro 19 rikkomista ja ettei voida hyväksyä, että valittaja saa lomakkeen virheellisestä tulkinnasta sellaista etua, jota ei ole tarjolla muille välittäjäelimille, jotka ovat vastaavassa tilanteessa jättäneet vaatimatta sen tukiosan maksamista, jota ne eivät olleet kyenneet sijoittamaan määräajassa.

a)       Asianosaisten lausumat

200. Valittaja katsoo, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa ei viitata automaattiseen takaisinperintäjärjestelmään, joka ei jätä mitään harkintavaltaa komissiolle. Se moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä on tukeutunut asiassa Alankomaat vastaan komissio annettuun tuomioon(44), joka koskee muutetun asetuksen N:o 4253/88 12 artiklaa eikä kyseisen asetuksen 24 artiklaa.

201. Valittajan mukaan komission on otettava huomioon valittajan toiminta ja erityisesti se, että se ei ole toiminut vilpillisesti. Se katsoo, että tukea on vähennettävä suhteessa valittajan tekemän rikkomisen vakavuuteen ja arvoon. Se viittaa tässä yhteydessä asiassa Conserve Italia vastaan komissio 11.12.2003 annetun yhteisöjen tuomioistuimen tuomion 135–153 kohtaan.(45)

202. Komissio katsoo, että sen on puututtava asiaan muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan nojalla silloin, kun se havaitsee merkittävän sääntöjenvastaisuuden tai muutoksen. Komissiota sitovat yhteisön talousarvion moitteetonta hoitoa koskevat tarkat velvollisuudet.

203. Se katsoo, että asiassa Conserve Italia annetun tuomion(46) 130 kohta ja sitä seuraavat kohdat vahvistavat, että komission on tehtävä yksinkertainen rahoitusta koskeva korjaus riippumatta syyllisyyden tarkastelusta tai valittajan mahdollisesta petosyrityksestä. Asiassa Conserve Italia annetun tuomion 135–138 kohta ei sen mukaan kumoa tätä periaatetta. Kyseiset kohdat koskevat laskentatapaa, joka eroaa siitä laskentatavasta, jota komissio on käyttänyt käsiteltävänä olevassa asiassa. Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole jättänyt ottamatta huomioon suhteellisuusperiaatetta koskevaa oikeuskäytäntöä väittämällä, että komissiolla ei ole osarahoituksen vähentämisen osalta lainkaan harkintavaltaa.

204. Komissio katsoo, että se ei ole velvollinen lähettämään edustajaa seurantakomiteaan.

b)       Oikeudellinen arviointi

205. Valittajan esittämä kahdeksas valitusperuste ei menesty. Vaikka valittaja katsoo perustellusti, että komissiolla on harkintavalta muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan mukaisessa vähentämismenettelyssä, valittaja ei ole esittänyt seikkoja, joiden avulla voitaisiin näyttää toteen harkintavallan väärinkäyttö.

i)       Muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklaan perustuva komission harkintavalta

206. Aluksi on muistutettava, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 mukainen järjestelmä perustuu erityisesti siihen, että edellytykset, joiden noudattamiseen oikeus saada tukea perustuu, täyttyvät. Jos kaikki nämä edellytykset eivät täyty, muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklassa annetaan komissiolle valtuus harkita uudestaan niiden velvollisuuksiensa laajuutta, jotka sille kuuluvat mainitun tuen myöntämispäätöksen perusteella.(47)

207. Se, missä määrin tukisuunnitelma on toteutettu, on komissiolle erittäin tärkeä peruste tuen vähentämismenettelyssä. Yhteisön talousarvion moitteettoman hoidon periaatteet tukevat voimakkaasti ajatusta siitä, että yhteisön tukea on vähennettävä silloin, kun yhteisön varoja ei ole käytetty asiaan sovellettavien säännösten mukaisesti.

208. Valittaja huomauttaa kuitenkin perustellusti, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan nojalla tehtävä vähentämispäätös ei ole mekaaninen toimenpide. Muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan sanamuoto ja erityisesti sana ”voi” osoittaa, että komissiolla on harkintavaltaa. Tämä tulkinta on vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä.(48) Valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa esitetyissä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perusteluissa, joiden mukaan komissiolla ei ollut lainkaan harkintavaltaa, on siis tapahtunut oikeudellinen virhe.

209. Vaikka valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa esitetyissä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perusteluissa on tapahtunut oikeudellinen virhe, se tulos, johon tuomioistuin on päätynyt ja jonka mukaan komissio ei ole tehnyt oikeudellista virhettä tehdessään päätöksen EAKR:n tuen vähentämisestä, koska valittaja ei ollut hankkinut osuuksia pk-yrityksistä 31.12.2001 mennessä, vaikuttaa kuitenkin oikealta. Valittaja ei nimittäin ole näyttänyt toteen seikkoja, jotka olisivat voineet pakottaa komission olemaan noudattamatta yhteisön talousarvion moitteettoman hoidon periaatteiden mukaista tulosta eli yhteisön tuen vähentämistä, koska riskipääomarahasto ei ollut hankkinut osuuksia 31.12.2001 mennessä.

ii)     Väite, jonka mukaan petosta ei ole tapahtunut

210. Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei ole määrännyt komissiolle seuraamuksia siitä, että se ei ole ottanut huomioon, että valittaja ei ole syyllistynyt petokseen.

211. Tämä väite ei ole perusteltu. Kuten edellä mainittiin, muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan tavoitteena on periä takaisin se osa yhteisön tukea, joka ei ole yhteisön tuen myöntämisedellytysten mukaan perusteltu. Komissio ei siis ole velvollinen ottamaan huomioon lieventävänä asianhaarana sitä, että petosta ei ole tapahtunut. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä päinvastoin ilmenee, että sääntöjenvastaisuudesta voidaan määrätä seuraamus vähentämällä yhteisön tukea sääntöjenvastaisuutta vastaavalla summalla mutta myös peruuttamalla mainittu tuki kokonaan. Tätä oikeuskäytäntöä, joka perustuu tarpeeseen saada yhteisön varojen hyvän hallinnan edellyttämä varoittava vaikutus, sovelletaan jopa tapauksiin, joissa petoksen esiintymistä ei ole näytetty toteen.(49)

212. Komissio ei siis ole käyttänyt väärin harkintavaltaansa, kun se ei ole ottanut huomioon, että valittaja ei ole syyllistynyt petokseen.

iii)  Sen huomioon ottaminen, että komissio on mahdollisesti laiminlyönyt seuranta- ja arviointivelvollisuutensa

213. Kuten edellä mainitsin, mahdollisuus siitä, että komissio on laiminlyönyt muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 25 artiklassa tarkoitettuja seuranta- ja arviointivelvollisuuksia, ei estä aloittamasta muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan mukaista menettelyä. Tämä kysymys ja kysymys siitä, onko komission otettava huomioon näiden velvollisuuksien laiminlyönti muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklaan perustuvan vähentämispäätöksen yhteydessä, on kuitenkin erotettava toisistaan.

214. Komissio haluaa ilmeisesti erottaa toisistaan täydellisesti yhtäältä muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan soveltamisen ja toisaalta saman asetuksen 25 ja 26 artiklan soveltamisen. Komission mukaan mahdollisuus siitä, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklaa ei ole noudatettu, ei vaikuta lainkaan mainitun muutetun asetuksen 24 artiklan mukaiseen vähentämispäätökseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin näyttää tulkitsevan näitä säännöksiä samalla tavalla, kun se toteaa, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklassa säädettyjen komission seuranta- ja arviointivelvollisuuksien laiminlyönnillä ei ole vähentämispäätöksen lainmukaisuuden arvioinnin kannalta mitään merkitystä.(50)

215. Tällainen lähestymistapa ei vaikuta kovinkaan vakuuttavalta. Muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklasta johtuu, että riskipääomarahaston tuen seuranta ja arviointi suoritetaan osana komission ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä. Minun mielestäni tämä ajatus komission ja jäsenvaltioiden välisestä yhteistyöstä estää sen, että muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artikla erotetaan täysin saman asetuksen 25 ja 26 artiklasta. Mielestäni ei siis voida etukäteen sulkea pois sitä, että komissio voisi ottaa huomioon muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklan mukaisten seuranta- ja arviointivelvollisuuksien laiminlyönnin tehdessään päätöksen tuen supistamisesta tämän muutetun asetuksen 24 artiklan perusteella.

216. Ne tapaukset, joissa komissio on velvollinen ottamaan huomioon muutetun asetuksen N:o 4253/88 25 ja 26 artiklan mukaisten seuranta- ja arviointivelvollisuuksien laiminlyönnin, olisi kuitenkin rajoitettava mahdollisimman tarkkaan. Tällaisissa tapauksissa edellytetään ensinnäkin, että näytetään toteen, että komissio on laiminlyönyt seuranta- ja arviointivelvollisuuksia. Toiseksi katson, että seuranta- ja arviointivelvollisuuksien laiminlyönnin on oltava pääasiallinen syy yhteisön tuen hallinnoinnissa tapahtuneeseen sääntöjenvastaisuuteen, ja se on voitava panna pääasiallisesti komission tiliin, jotta muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklan tehokasta vaikutusta ei rajoitettaisi liikaa. Tässä yhteydessä on muistutettava, että rakennerahastojen tukitoimenpiteitä hallinnoidaan hajautetusti, joten etusijalla ovat jäsenvaltioiden viranomaiset ja niiden nimeämät välittäjät. Jäsenvaltioilla tai niiden nimeämillä välittäjillä on siis tiedonanto- ja lojaalisuusvelvollisuus, minkä vuoksi niiden on varmistettava, että ne toimittavat komissiolle luotettavia tietoja, jotka eivät ole omiaan johtamaan komissiota harhaan. Muuten käyttöön otettu valvonta- ja todistejärjestelmä, jonka avulla voidaan tarkistaa, ovatko tuen myöntämisedellytykset täyttyneet, ei voi toimia asianmukaisesti.(51)

217. Käsiteltävänä olevassa asiassa valituksenalaisen tuomion 91 kohdasta ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kyennyt tutkimaan, oliko seurantakomitealle toimitettu tieto siitä, että maksettua pääomaa ei kokonaisuudessaan sijoiteta pk-yrityksiin 31.12.2001 mennessä. On siis todettava, että seuranta- ja arviointivelvollisuuksien laiminlyöntiä ei ole näytetty toteen.

iv)     Välipäätelmä

218. Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, komissiolla on harkintavaltaa muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklaan perustuvan vähentämispäätöksen osalta. Yhteisön talousarvion moitteettoman hoidon periaatteet tukevat kuitenkin vahvasti ajatusta siitä, että yhteisön tukea on vähennettävä siltä osin kuin se ei ole perusteltu. Valittaja ei ole näyttänyt toteen seikkoja, jotka komissio oli velvollinen ottamaan huomioon. Komissio ei siis ole käyttänyt väärin harkintavaltaansa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesikin lopuksi perustellusti, että riidanalaisessa päätöksessä ei ollut tehty oikeudellista virhettä.

219. Kahdeksas valitusperuste on näin ollen hylättävä.

7.       Tulos

220. Valittajan esittämät kahdeksan valitusperustetta, jotka koskevat sen esittämän kumoamisvaatimuksen hylkäämistä, on siis hylättävä.

B       Vahingonkorvausvaatimusta koskevat kaksi valitusperustetta

221. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 111–118 kohdassa valittajan vahingonkorvausvaatimukset, jotka perustuivat sopimussuhteen ulkopuoliseen komission vastuuseen sekä lainvastaisesta toimesta johtuvan vastuujärjestelmän että lainvastaisen toiminnan puuttumista koskevan vastuujärjestelmän perusteella.

1.       Yhdeksäs valitusperuste

222. Valituksenalaisen tuomion 112–115 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valittajan vaatimuksen, joka perustui lainvastaisuudesta johtuvaan vastuuseen. Se muistutti ensiksi, että yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa ainoastaan, jos seuraavat kolme edellytystä täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys. Sen jälkeen se katsoi, että valittajan esittämien kanneperusteiden tutkiminen ei ollut paljastanut ainuttakaan lainvastaisuutta riidanalaisessa päätöksessä ja että yksi vastuun syntymisen edellytys ei siis täyttynyt.

a)       Asianosaisten lausumat

223. Valittaja väittää, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat virheelliset ja selvästi riittämättömät. Se on ensinnäkin mielestään osoittanut, että komissio on tehnyt oikeudellisia virheitä, ja katsoo siis näyttäneensä toteen riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuden. Valittaja arvostelee toiseksi sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon sen väitteitä, jotka koskevat aiheutunutta vahinkoa ja syy-yhteyttä.

224. Komissio katsoo, että koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut, että yksi edellytys sopimussuhteen ulkopuolisen toimielinten vastuun syntymiselle puuttuu, sillä oli täysin perusteltu syy olla jatkamatta kahden muun edellytyksen tutkimista.

b)       Oikeudellinen arviointi

225. Valittajan väitteet eivät ole perusteltuja.

226. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kaikkien valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa mainittujen kolmen edellytyksen on täytyttävä, jotta yhteisö joutuisi vastuuseen lainvastaisesta teosta.(52) Valituksenalaisen tuomion 114 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi perustellusti, että valittaja ei ole tuonut ilmi riidanalaista päätöstä koskevia sääntöjenvastaisuuksia. Koska ensimmäinen edellytys lainvastaisesta teosta johtuvan sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiselle ei täyttynyt, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ei siis tarvinnut enää tutkia muita edellytyksiä.

2.       Kymmenes valitusperuste

227. Kymmenennellä valitusperusteellaan valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 116 ja 117 kohdan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi niissä valittajan vaatimuksen, joka perustui komission lainmukaiseen toimintaan.

228. Valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi ensiksi, että vastuu lainmukaisesta teosta voi syntyä, kun kaikki seuraavat kolme edellytystä täyttyvät: vahinko on todella syntynyt, vahingon ja yhteisön toimielinten toiminnan välillä on syy-yhteys ja kyseessä oleva vahinko on epätavallinen ja erityinen. Sen jälkeen se totesi, että vahinko on epätavallinen silloin, kun se on suurempi kuin kyseisen alan toimintaan liittyvät taloudelliset riskit ja että se on erityinen silloin, kun se vaikuttaa erityiseen taloudellisten toimijoiden ryhmään suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että valittajan kärsimä vahinko ei ole epätavallinen tai erityinen. Se huomautti valituksenalaisen tuomion 117 kohdassa, että valittaja ei ollut esittänyt ainuttakaan väitettä, joka koskee sen kärsimän vahingon erityisyyttä. Sen jälkeen se katsoi, että komissio vain sovelsi lomakkeen nro 19 säännöksiä ja että valittaja ei siis voi väittää, että komissio olisi muuttanut yhteisön tuen käyttöä koskevia seikkoja, jotka olisivat tehneet valittajan kärsimästä vahingosta epätavallisen, koska se ei voinut ennakoida sitä tai välttää sen tapahtumista. Valittaja ei myöskään voi väittää, että se, että komissio ei ole suorittanut minkäänlaista valvontaa tai tarkastusta eikä esittänyt lainkaan arvostelua yleiskattavan tuen hallinnoinnista, olisi estänyt valittajaa välttämästä sen vahingon, jonka se väittää aiheutuneen.

a)       Asianosaisten lausumat

229. Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat virheelliset ja selvästi riittämättömät.

230. Valittaja arvostelee ensinnäkin sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sulkenut pois mahdollisuuden vahingon epätavallisuudesta ja ennakoimattomuudesta, koska komissio sovelsi sen mukaan vain lomakkeen nro 19 säännöksiä. Valittajan mukaan komissio on tehnyt oikeudellisia virheitä, jotka koskevat lomakkeen nro 19 säännösten tulkintaa ja soveltamista.

231. Se arvostelee myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan valittaja ei voi väittää, että se, että komissio ei ole suorittanut minkäänlaista valvontaa tai tarkastusta eikä esittänyt lainkaan arvostelua yleiskattavan tuen hallinnoinnista, on estänyt valittajaa välttämästä sen vahingon, jonka se väittää aiheutuneen. Valittaja väittää tältä osin, että tuen takaisinperintää koskeva päätös on ollut ennalta-arvaamaton, koska komissio ei ole esittänyt vastalauseita ja se on jopa antanut hyväksyntänsä.

232. Se väittää lisäksi, että vahinko oli erityinen sen syrjinnän vuoksi, jota on aiheutunut siitä, että komissio ei ole hoitanut huolellisesti valvontavelvollisuuksiaan ja siitä, että se on tulkinnut virheellisesti lomaketta nro 19.

233. Komissio toteaa ensinnäkin, että periaate, joka koskee vastuuta yhteisön oikeuteen perustuvasta lainmukaisesta toimesta, on kaikkea muuta kuin vakiintunut. Se katsoo lisäksi, että valittaja tukeutuu ensisijaisesti komission lainvastaiseen toimintaan.

234. Komission mukaan valittajalle ei myöskään ole aiheutunut epätavallista riskiä, joka olisi suurempi kuin riskipääomarahaston toimintaan liittyvät tavanomaiset riskit yleiskattavien tukien yhteydessä. Valittajan väitteillä, jotka koskevat perusteltua luottamusta, ei komission mukaan ole mitään yhteyttä yhteisön vastuuseen.

235. Kun valittaja lopuksi perustaa moitteensa, joka kohdistuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamukseen siitä, että vahinko ei ole erityinen, vertailuun muiden talouden toimijoiden kanssa, tämä moite on komission mukaan uusi, joten se on jätettävä tutkimatta.

b)       Oikeudellinen arviointi

i)       Lainmukaiseen toimeen perustuvan vastuun olemassaolo

236. Yhdistetyissä asioissa FIAMM ja FIAMM Technologies vastaan neuvosto ja komissio antamassaan tuomiossa(53) yhteisöjen tuomioistuin sulki pois yhteisön nykyisen oikeuden perusteella lainmukaisesta toimesta johtuvan yhteisön vastuun lainsäädäntötoimien osalta. Yhteisöjen tuomioistuin on yleisesti todennut, että se ei ole tunnustanut lainmukaisesta toimesta johtuvan vastuun olemassaoloa, vaikka se onkin täsmentänyt joitakin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä kyseinen vastuu voisi syntyä, mikäli yhteisön oikeudessa olisi hyväksyttävä lainmukaisesta toimesta johtuvan yhteisön vastuun periaate.(54) Nämä edellytykset ovat aiheutuneen vahingon epätavallisuus ja erityisyys.

237. Käsiteltävänä olevassa asiassa ei mielestäni ole tarpeen tarkastella yksityiskohtaisesti lainmukaisesta toimesta johtuvaa vastuuta muiden kuin lainsäädäntötoimien osalta. Vaikka oletettaisiinkin, että tällaisen vastuun olemassaolo tunnustettaisiin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti todennut, että edellytykset vastuun syntymiselle eivät täyty, koska vahinko, johon valittaja vetoaa, ei ole epätavallinen eikä erityinen.

ii)     Väitteet, jotka koskevat vahingon epätavallisuutta

238. Vahingon epätavallisuutta koskevat valittajan väitteet on hylättävä.

239. Vahingon epätavallisuutta koskeva väite ei ole perusteltu siltä osin kuin valittaja tukeutuu siinä lomakkeen nro 19 säännösten virheelliseen tulkintaan. Komissio ei ole ensinnäkään tehnyt oikeudellista virhettä, joka koskee lomakkeen nro 19 säännösten tulkintaa ja soveltamista.(55) Komissio huomauttaa lisäksi perustellusti, että toiminnan lainvastaisuus ei voi itsessään olla ratkaiseva tekijä, kun lainmukaisesta toimesta johtuvan vastuun yhteydessä näytetään toteen vahingon epätavallisuus.

240. Hylättävä on myös valittajan väite siitä, että arvioidessaan riidanalaisen päätöksen ennakoimattomuutta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon, että komissio on laiminlyönyt valvonnan ja tarkastukset ja että se ei ole esittänyt vastalausetta, vaan se on jopa antanut hyväksyntänsä. Ei ole näytetty toteen, että valittajalle on aiheutunut riski, joka on suurempi kuin kyseisen alan toimintaan liittyvät taloudelliset riskit. Asiaan sovellettavien säännösten ja erityisesti lomakkeen nro 19 tutkiminen on osoittanut ensinnäkin, että ne olivat riittävän selkeät, jotta niiden perusteella voitiin sulkea pois kohtuulliset epäilyt niiden tulkinnasta.(56) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa, että valittaja ei ole osoittanut komission olleen tietoinen siitä, että osuuksia pk-yrityksistä ei voitu enää hankkia 31.12.2001 mennessä. Tältä osin on muistutettava, että välittäjillä on tiedonanto- ja lojaalisuusvelvollisuus, minkä vuoksi niiden on varmistettava, että ne toimittavat komissiolle luotettavia tietoja, jotka eivät ole omiaan johtamaan komissiota harhaan; muuten käyttöön otettu valvonta- ja todistejärjestelmä, jonka avulla voidaan tarkistaa, ovatko tuen myöntämisedellytykset täyttyneet, ei voi toimia asianmukaisesti.(57) Koska valittaja ei ole näyttänyt toteen, että se on täyttänyt tämän velvollisuuden, se, että komissio ei ole esittänyt vastalauseita, ei muodosta epätavallista riskiä.

241. Väite, jonka mukaan vahinko on epätavallinen, on siis hylättävä.

iii)  Väite, joka koskee vahingon erityisyyttä

242. Valittajan esittämä arvostelu on hylättävä siltä osin kuin valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole tunnustanut, että valittajalle on aiheutunut erityistä vahinkoa siitä, että komissio on tulkinnut virheellisesti lomakkeen nro 19 säännöksiä ja siitä, että se ei ole hoitanut huolellisesti valvontaa ja hyvää hallintoa koskevia velvollisuuksiaan. Toiminnan lainvastaisuus ei ole itsessään tekijä, jolla on merkitystä näytettäessä toteen vahingon epätavallisuus lainmukaisesta toimesta johtuvan vastuun yhteydessä. Valittajan esittämien kanneperusteiden tutkiminen ei ole missään tapauksessa osoittanut, että lomaketta nro 19 olisi tulkittu virheellisesti tai että komissio ei olisi ollut huolellinen. Kymmenes valitusperuste on siis hylättävä.

C       Oikeudelliseen arviointiin perustuva päätelmä

243. Edellä esitetystä seuraa, että valittajan valitus ei ole perusteltu. Se on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

VII  Oikeudenkäyntikulut

244. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittaja on mielestäni hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

VIII  Ratkaisuehdotus

245. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

–        hylkää Sviluppo Italia Basilicatan tekemän valituksen

–        velvoittaa Sviluppo Italia Basilicatan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1 – Alkuperäinen kieli: ranska.

2 – T-176/06.

3 – EYVL L 185, s. 9.

4 – EYVL L 193, s. 5; jäljempänä asetus N:o 2052/88.

5 – EYVL L 374, s. 1.

6 – EYVL L 193, s. 20; jäljempänä asetus N:o 4253/88.

7 – EYVL L 374, s. 15.

8 – EYVL L 193, s. 34; jäljempänä asetus N:o 4254/88.

9 – EYVL L 250, s. 21.

10 – Yhteisön tukikehyksen, yhtenäisten suunnitteluasiakirjojen ja Italiaa koskevien yhteisöaloitteiden hyväksymistä koskevien päätösten muuttamisesta tehty päätös (EYVL L 146, s. 11).

11 – Yleiskattavana tukena pidetään yhteisön rakennerahastoista myönnettyä tukea, jota pääsääntöisesti hoitaa jäsenvaltion yhteisymmärryksessä komission kanssa nimeämä välittäjä, jonka tehtävänä on jakaa tuki yksittäisinä avustuksina lopullisille edunsaajille (ks. asetuksen N:o 2052/88 5 artiklan 2 kohdan c alakohta).

12 – Ks. asia C-141/02 P, komissio v. max.mobil, tuomio 22.2.2005 (Kok., s. I-1283, 74 ja 75 kohta). Kyseessä ei siis ole perustelujen korvaamista koskeva vaatimus.

13 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 34 kohta.

14 – Asia C-164/98 P, DIR International Film ym. v. komissio, tuomio 27.1.2000 (Kok., s. I-447, 43–49 kohta).

15 – Ks. asia C-19/95 P, San Marco v. komissio, määräys 17.9.1996 (Kok., s. I-4435, 36 kohta); asia C-345/00 P, FNAB ym. v. neuvosto, määräys 10.5.2001 (Kok., s. I-3811, 28 kohta) ja asia C-495/06, Nijs v. tilintarkastustuomioistuin, määräys 25.10.2007 (Kok., s. I-146, 64 kohta).

16 – Näin ollen ei tarvitse tutkia, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioinut virheellisesti seikan, jota kantaja pitää keskeisenä seikkana kanteessaan.

17 – Ks. asia C-173/95 P, Hogan v. yhteisöjen tuomioistuin, määräys 14.12.1995 (Kok., s. I-4905, 20 kohta).

18 – EYVL L 193, s. 39.

19 – Asia C-164/98 P, DIR International Film ym. v. komissio, tuomio 27.1.2000 (Kok., s. I-447, 49 kohta).

20 – Yhdistetyt asiat C-302/99 P ja C-308/99 P, komissio ja Ranska v. TF1, tuomio 12.7.2001 (Kok., s. I-5603, 26 ja 27 kohta).

21 – Tarkemmin sanottuna yhdeksän yhden miljoonan euron osuutta ja yksi 900 000 euron osuus.

22 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 88–90 kohta.

23 – Asia T-349/06, Saksa v. komissio, tuomio 9.9.2008 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

24 – Asia T-107/03, Regione Marche v. komissio, tuomio 18.1.2006 (Kok., s. II-7).

25 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 46–49 kohta.

26 – Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 75 kohta.

27 – Mainittu edellä alaviitteessä 24.

28 – Ks. vastaavasti myös asia T-180/01, Euroagri v. komissio, tuomio 28.1.2004 (Kok., s. II-369, 72 kohta).

29 – Yleisten oikeusperiaatteiden käsitettä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin asiassa C-101/08, Audiolux ym., 30.6.2009 esittämäni ratkaisuehdotuksen 66–73 kohdassa (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Näiden periaatteiden asemaa primaarioikeutena yhteisön oikeusjärjestyksen normihierarkiassa käsitellään kyseisen ratkaisuehdotuksen 70 kohdassa.

30 – Asia C-462/98 P, Mediocurso v. komissio, tuomio 21.9.2000 (Kok., s. I-7183).

31 – Asia C-287/02, Espanja v. komissio, tuomio 9.6.2005 (Kok., s. I-5093, 37 kohta); asia C-44/06, Gerlach, tuomio 8.3.2007 (Kok., s. I-2071, 37 ja 38 kohta) ja asia T-65/04, Nuova Gela Sviluppo v. komissio, tuomio 27.6.2007 (Kok., s. II-68, 53–55 kohta).

32 – Edellä alaviitteessä 30 mainittu asia Mediocurso v. komissio, tuomion 36 kohta, ja asia C-240/03 P, Comunità montana della Valnerina v. komissio (Kok., s. I-731, 129 kohta).

33 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 131 kohta.

34 – Ks. alaviitteessä 20 mainittu oikeuskäytäntö.

35 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 137–142 kohta.

36 – Ks. alaviitteessä 20 mainittu oikeuskäytäntö.

37 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 163–166 kohta.

38 – Yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004 (Kok., s. I-123, 47 ja 48 kohta).

39 – Asia C-488/01 P, Martinez v. parlamentti, määräys 11.11.2003 (Kok., s. I-13355, 53 kohta) ja asia C-153/04 P, Euroagri v. komissio, määräys 26.1.2005, (62 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

40 – Edellä alaviitteessä 39 mainittu asia Euroagri v. komissio, määräyksen 61 kohta.

41 – Ks. esim. asia C-119/97 P, Ufex ym. v. komissio, tuomio 4.3.1999 (Kok., s. I-1341, 107–111 kohta).

42 – Ks. asia T-461/93, An Taisce ja WWF UK v. komissio, tuomio 23.9.1994 (Kok., s. II-733, 36 kohta). Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perustellusti katsoo, kaikki muut tulkinnat muutetun asetuksen N:o 4253/88 24 artiklasta vaarantaisivat komissiolle ja jäsenvaltioille kuuluvan yhteisön taloudellisten tukien säännönmukaisen käytön valvontavelvollisuuden tehokkaan vaikutuksen.

43 – Asia C-84/96, tuomio 5.10.1999 (Kok., s. I-6547).

44 – Mainittu edellä alaviitteessä 43.

45 – Asia T-306/00 (Kok., s. II-5705).

46 – Mainittu edellä alaviitteessä 45.

47 – Asia T-141/01 R, Entorn v. komissio, määräys 22.10.2001 (Kok., s. II-3123, 41 ja 42 kohta).

48 – Ks. edellä alaviitteessä 32 mainittu asia Comunità montana della Valnerina v. komissio, tuomion 140 kohta.

49 – Asia C-500/99 P, Conserve Italia v. komissio, tuomio 24.1.2002 (Kok., s. I-867, 100 ja 101 kohta) ja edellä alaviitteessä 32 mainittu asia Comunità montana della Valnerina v. komissio, tuomion 144 kohta.

50 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 28 mainittu asia Euroagri v. komissio, tuomion 72 kohta.

51 – Asia T-180/00, Astipesca v. komissio, tuomio 17.10.2002 (Kok., s. II-3985, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja asia T-290/02, Ascontex v. komissio, tuomio 14.9.2004 (Kok., s. II-3085, 65 kohta).

52 – Ks. asia 153/73, Holtz ja Willemsen v. neuvosto ja komissio, tuomio 2.7.1974 (Kok., s. 675, 7 kohta).

53 – Yhdistetyt asiat C-120/06 P ja C-121/06 P, FIAMM ja FIAMM Technologies v. neuvosto ja komissio, tuomio 9.9.2008 (Kok., s. I-6513, 169 kohta).

54 – Ks. em. tuomion 168 kohta.

55 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 75, 81 ja 87–90 kohta.

56 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 75, 81 ja 87–90 kohta.

57 – Edellä alaviitteessä 51 mainittu asia Astipesca v. komissio, tuomion 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä alaviitteessä 51 mainittu asia Ascontex v. komissio, tuomion 65 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy