9.5.2008
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 116/12
Valitus, jonka Euroopan yhteisöjen komissio on tehnyt 27.2.2008 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (laajennettu toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa T-50/06, T-56/06, T-60/06, T-62/06 ja T-69/06, Irlanti ym. v. komissio, 12.12.2007 antamasta tuomiosta
(Asia C-89/08 P)
(2008/C 116/22)
Oikeudenkäyntikielet: ranska, englanti ja italia
Asianosaiset
Valittaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: V. Di Bucci ja N. Khan)
Muut osapuolet: Irlanti, Ranskan tasavalta, Italian tasavalta, Eurallumina SpA ja Aughinish Alumina Ltd
Vaatimukset
—
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (laajennettu toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa T-50/06, T-56/06, T-60/06, T-62/06 ja T-69/06, Irlanti ym. v. komissio, 12.12.2007 antama tuomio, joka on annettu tiedoksi komissiolle 17.12.2007, on kumottava
—
asia on palautettava ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen uutta käsittelyä varten
—
kummassakin oikeusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittaja esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta, jotka koskevat yhtäältä toimivallan puuttumista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta sekä komission etuja loukkaavaa oikeudenkäyntivirhettä (kaksi ensimmäistä valitusperustetta) ja toisaalta yhteisön valtiontukia koskevan säännöstön rikkomista (kolmas, neljäs, viides ja kuudes valitusperuste).
Ensimmäinen valitusperuste koostuu kahdesta osasta ja valittaja arvostelee siinä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on loukannut määräämisperiaatetta ja lausunut kanteen ulkopuolelta siltä osin kuin kukaan kantajista ei ole vedonnut ensimmäisessä oikeusasteessa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen [88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (1) 1 artiklan b kohdan v alakohdan rikkomiseen. Lisäksi kyseinen kanneperuste, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin otti huomioon viran puolesta, ei valittajien mukaan ollut tuomioistuimen viran puolesta huomioon otettava perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva kanneperuste vaan asiakirja-aineistoon liitettyyn tosiseikkoja koskevaan selvitykseen perustumaton aineellisoikeudellinen kanneperuste.
Toisessa valitusperusteessa valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut yleistä kontradiktorista periaatetta sekä puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevaa yleistä periaatetta, koska kyseinen tuomioistuin on ottanut viran puolesta huomioon kanneperusteen, josta ei olisi pitänyt lausua ja jota ei myöskään olisi pitänyt tutkia ensimmäisen oikeusasteen käsittelyn aikana.
Kolmas valitusperuste koostuu kolmesta osasta ja valittaja väittää siinä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti EY 230 ja 253 artiklaa luettuna yhdessä EY 88 artiklan ja valtiontukia koskevien oikeudenkäynnin kulkuun liittyvien säännösten kanssa.
Valittaja väittää tältä osin ensiksi, että riidanalaisten toimien luonnehdinta ”uusiksi” tuiksi ei voi enää olla komission lopullisesta päätöksestä tehdyn kanteen kohteena, koska jäsenvaltiot ja muut asianosaiset olisivat voineet riitauttaa tältä osin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen. Koska viimeksi mainittua päätöstä ei ole riitautettu, siitä on tullut lopullinen, ja lopullinen päätös on siten tältä osin pelkkä vahvistava toimi, joka ei voi olla kanteen kohteena.
Valittaja väittää toiseksi, että toimen laillisuutta arvioitaessa on otettava huomioon toimen tekemisajankohdan tosiasialliset ja oikeudelliset olosuhteet. Käsiteltävänä olevassa asiassa mistään asiakirja-aineistossa olevasta selvityksestä ei käy ilmi, ettei riidanalaisia kansallisia toimia olisi ollut pidettävä tukina sillä hetkellä kun ne otettiin käyttöön.
Kolmanneksi valittaja väittää viimein, että joka tapauksessa jäsenvaltion ja tarvittaessa muiden asianosaisten — eikä siis komission — tehtävänä on esittää näyttö siitä, että tuki on voimassa olevaa tukea. Mikäli tällaista näyttöä ei esitetä, komissio ei voi esittää perusteluja tältä osin.
Neljännessä valitusperusteessa valittaja väittää, että EY 253 artiklaa luettuna yhdessä EY 87 artiklan 1 kohdan ja EY 88 artiklan 1 kohdan kanssa on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että perusteluvelvollisuus on laiminlyöty asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b kohdan v alakohdan sovellettavuutta koskevan kysymyksen osalta, vaikka kyseistä artiklaa voidaan soveltaa vain toimiin, joita ei pidetä tukina niiden myöntämisen ajankohtana, ja että komission olisi pitänyt osoittaa päätöksessään, jota ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne koski, että kyseessä olevia toimia on pidetty tukina niiden käyttöön ottamisesta lähtien. Lisäksi kukaan osapuolista ei ole esittänyt, että toimet, jotka eivät käyttöönottohetkellä vielä olleet tukia, olisivat myöhemmin muuttuneet sellaisiksi yhteismarkkinoiden kehityksen johdosta.
Viidennessä valitusperusteessa valittaja väittää, että edellä mainittuja säännöksiä sekä asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b kohdan v alakohtaa on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on neuvoston ja komission antamien lausuntojen johdosta asettanut komissiolle erityisen perusteluvelvollisuuden viimeksi mainitun artiklan soveltamisen osalta. Valittaja on kuitenkin yksiselitteisesti osoittanut, että tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällaisilla lausunnoilla ei voi olla mitään vaikutusta arvioitaessa kansallisten toimien yhteensopivuutta valtiontukia koskevien yhteisön sääntöjen kanssa ja että valtiontuen ja voimassa olevan tuen käsitteet ovat täysin objektiivisia käsitteitä.
Kuudennessa valitusperusteessa valittaja väittää viimein, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi virheellisesti EY 88 artiklan 1 ja 2 kohtaa, EY 253 artiklaa sekä asetuksen N:o 659/1999 4 artiklan 4 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa siltä osin kuin se kumosi komission päätöksen kokonaisuudessaan mukaan lukien päätöksen sen kohdan, jolla muodollinen tutkintamenettely laajennettiin koskemaan 31.12.2003 jälkeistä ajanjaksoa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kuitenkaan selitä, miksi asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b kohdan v alakohdan soveltamista koskevan perusteluvelvollisuuden väitetty laiminlyönti tekisi päätöksestä virheellisen tältä osin. Valittaja katsoo, että kyseinen tuomioistuin on lisäksi jättänyt huomiotta sen periaatteen, jonka mukaan komission on käsiteltävä kyseessä olevia toimia uusina tukina EY 88 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyn menettelyn yhteydessä, jos jäsenvaltio ei esitä mitään sellaista selvitystä, jonka perusteella kyseisiä toimia pidettäisiin voimassa olevina tukina.
(1) EYVL L 83, s. 1.
Full & Egal Universal Law Academy