18.4.2009
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 90/16
Kanne 13.2.2009 – Euroopan yhteisöjen komissio v. Ranskan tasavalta
(Asia C-64/09)
2009/C 90/25
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Kantaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: P. Oliver ja J.-B. Laignelot)
Vastaaja: Ranskan tasavalta
Vaatimukset
—
on todettava, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut romuajoneuvoista 18.9.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/53/EY (1) mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kyseisen direktiivin 2 artiklan 13 kohdan, 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan, 5 artiklan 3 ja 4 kohdan, 6 artiklan 3 kohdan, 7 artiklan 1 kohdan ja 8 artiklan 3 kohdan noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä
—
Ranskan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Komissio esittää kanteensa tueksi seitsemän väitettä, jotka koskevat direktiivin 2000/53/EY tiettyjen säännösten virheellistä täytäntöönpanoa Ranskan oikeudessa.
Kantaja väittää ensinnäkin, että 2 artiklan 13 kohdan romuajoneuvojen ”purkamistietoja” koskevan määritelmän täytäntöönpanoa ei ole toteutettu riittävän selvästi ja täsmällisesti, koska vastaavalla kansallisella säännöksellä on sen mukaan huomattavasti suppeampi laajuus kuin direktiivin käsitteellä ja siinä jätetään erityisesti huomiotta kaikki yhteydet yhteisön lainsäätäjän asettamaan asianmukaisen ja ympäristöystävällisen käsittelyn tavoitteeseen.
Kantajan mukaan 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan täytäntöönpanosta säädetyn määräajan jälkeen on ollut seurauksena se, että markkinoilla on esiintynyt puolentoista vuoden ajan ajoneuvoja, materiaaleja ja osia, jotka poikkeustapauksia lukuun ottamatta sisältävät lyijyä, elohopeaa, kadmiumia tai kuusiarvoista kromia, koska asianmukaiset kansalliset säännökset ovat koskeneet ainoastaan tyyppihyväksynnän perusteella 31.12.2004 tai myöhemmin hyväksyttyjä ajoneuvoja, vaikka direktiivin 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa puolestaan ilmoitettiin päivämääräksi 1.7.2003.
Kantaja väittää lisäksi, että 5 artiklan 3 kohdan mukaista menettelyä, joka koskee romuajoneuvon romutustodistuksen antamista, ei ole toistettu asianmukaisesti Ranskan oikeudessa, mikä saattaa aiheuttaa sekaannusta erityisesti muista jäsenvaltioista peräisin olevien ajoneuvojen omistajille. Komissio arvostelee tältä osin erityisesti sitä, että romutustodistusta ei anneta ajoneuvon siirtämisen yhteydessä vaan vasta varsinaisen romutuksen jälkeen ja sitä, että kyseistä todistusta ei anneta romuajoneuvon haltijalle vaan sen departementin prefektille, jossa ajoneuvo on rekisteröity.
Neljänneksi komissio tuo esille 5 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanon, joka on komission mukaan täytäntöönpanon tehokkaan vaikutuksen vastaista, koska se mahdollistaa tiettyjen valtuutettujen laitosten – valtuutettujen romuttamojen – kieltäytymisen romuajoneuvojen käsittelemisestä ja koska siinä ei ole asetettu näiden romuttamojen hyväksi korvausjärjestelmää.
Samoin 6 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanossa on komission mukaan jätetty huomiotta käsite ”purkaminen”, joka kuvaa romuajoneuvojen käsittelytoimien ensimmäistä vaihetta eli helposti purettavien osien poistamista ennen puhdistusoperaatiota.
Kantaja arvostelee myös 7 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoa, koska sen mukaan Ranskan viranomaiset rohkaisevat ajoneuvojen osien kierrätykseen ”aina kun tekniset ja taloudelliset olosuhteet” sen sallivat, kun direktiivissä puolestaan esitetään tiukempi kierrätysvelvollisuus, ”kun kierrätys on ympäristön kannalta toteutettavissa”.
Lopuksi kantaja painottaa, että 8 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan nimenomaisia toimenpiteitä, jotta ajoneuvojen valmistajat tai osien tuottajat toimittavat purkamistiedot kutakin uutta markkinoille saatettua ajoneuvotyyppiä varten ohjekirjojen muodossa tai sähköisen median välityksellä.
(1) EYVL L 269, s. 34.
Full & Egal Universal Law Academy