16.5.2009
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 113/26
Valitus, jonka Anheuser-Busch, Inc. on tehnyt 10.3.2009 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) yhdistetyissä asioissa T-225/06, T-255/06, T-257/06 ja T-309/06, Budějovický Budvar, národní podnik v. sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit), Anheuser-Busch, Inc., 16.12.2008 antamasta tuomiosta
(Asia C-96/09 P)
2009/C 113/49
Oikeudenkäyntikieli: englanti
Asianosaiset
Valittaja: Anheuser-Busch, Inc. (edustajat: Rechtsanwältin V. von Bomhard ja Rechtsanwalt B. Goebel)
Muut osapuolet: Budějovický Budvar, národní podnik, sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit)
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin
1.
kumoaa Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa T-225/06, T-255/06, T-257/06 ja T-309/06 16.12.2008 antaman tuomion tuomiolauselman ensimmäistä kohtaa lukuun ottamatta
2.
ratkaisee riidan lopullisesti hylkäämällä ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt vaatimukset tai toissijaisesti palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen ja
3.
velvoittaa ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittaja väittää seuraavaa:
1.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se tosiasiassa katsoi, että virastolla ei ollut toimivaltaa todeta, että Budvar ei ollut osoittanut 8 artiklan 4 kohdan (1) mukaisia oikeuksia, kun näiden oikeuksien pätevyydestä oli vakavia epäilyjä (väitetyt alkuperänimitykset BUD).
2.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti yhteisön oikeuden mukaisen vaatimuksen ”liike-elämässä käytetty”, josta säädetään 8 artiklan 4 kohdassa, laadulliset ja määrälliset vaatimukset. Se katsoi ensinnäkin, että tätä vaatimusta oli tulkittava siten, että se tarkoittaa mitä tahansa kaupallista käyttöä, joka ei tapahdu pelkästään yksityisesti, ja katsoi erityisesti, että väitetyn 8 artiklan 4 kohdan oikeuden tosiasiallista käyttöä ei edellytetty, toisin kuin tavaramerkkien tapauksessa. Tässä yhteydessä se katsoi, että ”free of charge” -toimituksia voidaan pitää ”käyttönä liike-elämässä” samoin kuin käyttöä eri tehtävässä (käyttö tavaramerkkinä pikemminkin kuin alkuperänimityksenä). Toiseksi riidanalaisessa päätöksessä sallittiin virheellisesti käytön huomioon ottaminen väitteen kohteena olevan tavaramerkin hakemuksen jättämispäivän jälkeen ja jätettiin tämän vuoksi huomiotta se, että jotta aikaisempi oikeus voi olla väiteperusteena 8 artiklan nojalla, kaikkien tämän väiteperusteen olosuhteiden on oltava olemassa sen hakemuksen tekemisajankohtana, jota väite koskee. Kolmanneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti 8 artiklan 4 kohtaa katsomalla, että alueperiaatteesta poiketen oli mahdollista ottaa huomioon käyttö, joka oli tapahtunut muissa kuin niissä maissa, joissa väitetyt 8 artiklan 4 kohdan oikeudet ovat olemassa.
3.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi niin ikään virheellisesti vaatimusta ”vaikutusalueesta, joka on laajempi kuin paikallinen”. Se katsoi lähinnä, että tämä vaatimus täyttyi sillä, että väitetty 8 artiklan 4 kohdan oikeus oli peräisin kolmannesta maasta ja sitä laajennettiin kahteen Euroopan unionin jäsenvaltioon. Se ei pohtinut, oliko oikeus saavuttanut vaikutusalueen, joka oli laajempi kuin paikallinen, niissä kahdessa jäsenvaltiossa, joiden osalta sitä vaadittiin, ja avasi näin ollen oven 8 artiklan 4 kohdan oikeuksille Euroopan unionin ulkopuolelta.
4.
Toinen valitusperuste on 8 artiklan 4 kohdan b alakohdan rikkominen yhdessä 74 artiklan 1 kohdan kanssa. Kyseisessä 8 artiklan 4 kohdan b alakohdassa edellytetään, että kansallinen oikeus antaa Budvarille oikeuden kieltää väitteen kohteena olevan tavaramerkin käytön. Valituslautakunta oli katsonut osapuolten sille esittämien todisteiden perusteella ja sitä vakiintunutta sääntöä soveltaen, että todistustaakka SMHV:n väitemenettelyissä on väitteen tekijällä, että Budvar ei ollut osoittanut, että se kykeni Ranskassa tai Itävallassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla kieltämään tavaramerkin BUD käytön. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kuitenkin katsoi 74 artiklan 1 kohdan ja 8 artiklan 4 kohdan b alakohdan kanssa ristiriitaisesti, että SMHV:n pitäisi tutkia oma-aloitteisesti väitettyjä 8 artiklan 4 kohdan oikeuksia tukevaa lainsäädäntöä ja oikeudellista kehitystä osapuolten huomautuksia pidemmälle pikemminkin kuin hylätä väite siksi, että Budvarin väitetyistä oikeuksista ei ole riittävästi todisteita.
5.
Kaiken kaikkiaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa on tulkittu 8 artiklan 4 kohtaa tavalla, jota on vaikea sovittaa yhteen tämän säännöksen sanamuodon kanssa ja mahdotonta sovittaa yhteen asetuksen N:o 40/94 tavoitteen kanssa, joka on hyvin toimivan yhteisön laajuisen yhdenmukaisen tavaramerkkioikeuden luominen yhteisön sisäisen kaupan edistämiseksi.
6.
Kukin näistä oikeudenloukkauksista, joihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin syyllistyi, johti toisen valituslautakunnan päätösten kumoamiseen, minkä vuoksi kukin niistä on erikseen peruste valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.
(1) Yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 40/94 (EYVL L 11, 14.1.1994, s. 1)
Full & Egal Universal Law Academy