13.3.2010
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 63/23
Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 4.12.2009 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (seitsemäs jaosto) asiassa T-263/07, Euroopan yhteisöjen komissio v. Viron tasavalta, 23.9.2009 antamasta tuomiosta
(Asia C-505/09 P)
2010/C 63/38
Oikeudenkäyntikieli: viro
Asianosaiset
Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: E. Kružíková, E. White ja E. Randvere)
Muut osapuolet: Viron tasavalta, Liettuan tasavalta, Slovakian tasavalta ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Vaatimukset
—
valituksenalainen tuomio on kumottava
—
Viron tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Komissio katsoo, että Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (jäljempänä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin) tuomio on kumottava seuraavilla perusteilla:
1)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin rikkoi yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 21 artiklaa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, kun se totesi, että kanne oli otettava tutkittavaksi kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kansallisesta jakosuunnitelmasta, jonka Viron tasavalta oli tehnyt Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (1) mukaisesti, 4.5.2007 tehdyn komission päätöksen 1 artiklan 3 ja 4 kohdan, 2 artiklan 3 ja 4 kohdan sekä 3 artiklan 2 ja 3 kohdan osalta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että kanne oli otettava tutkittavaksi siten, että se olisi nostettu koko päätöksestä, vaikka kantaja esitti kumoamisperusteet ainoastaan 1 artiklan 1 ja 2 kohdan, 2 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan osalta.
2)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki virheen direktiivin 9 artiklan 1 ja 3 kohdan osalta, koska se tulkitsi virheellisesti yhdenvertaisen kohtelun yleisperiaatetta ja myös direktiivin tavoitetta määrittäessään komission valvontavallan ulottuvuutta ja sen toimivaltaa direktiivin 9 artiklan 3 kohdan soveltamisessa. Jakosuunnitelmat eivät ole perinteisiä direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteitä, joita arvioidaan jälkikäteen. Sen hyväksyminen, että kukin jäsenvaltio käyttää omia tietojaan, joita ei valvota, aiheuttaa vaaran jäsenvaltioiden epäyhdenvertaisesta kohtelusta. Direktiivin tavoite voidaan saavuttaa vain, jos päästöoikeuksien kysyntä ylittää tarjonnan. On erotettava toisistaan myönnettävien päästöoikeuksien kokonaismäärän yläraja ja myönnettävien päästöoikeuksien kokonaismäärä.
3)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti hyvän hallinnon periaatteen ulottuvuutta. Jakosuunnitelman laatiminen oli jäsenvaltion tehtävä, eikä komissiolla ollut toimivaltaa täyttää sen aukkoja vaan arvioida sitä, oliko jakosuunnitelma direktiivin mukainen.
4)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki virheen komission päätöksen säännösten oikeudellisessa luokittelussa, kun se katsoi, että 1 artiklan 1 ja 2 kohta, 2 artiklan 1 ja 2 kohta ja 3 artiklan 1 kohta eivät ole erotettavissa komission päätöksen muista säännöksistä, ja kumosi päätöksen kokonaisuudessaan. Tällaista erottamattomuutta ei tosiasiallisesti ole olemassa, koska komission päätöksen rakenteesta ja perusteluista ilmenee selvästi, että 2 artiklan kullakin kohdalla on erottamaton kytkös vastaavaan 1 artiklan kohtaan nähden, mutta ei muihin 2 artiklan kohtiin nähden. Sama pätee 1 artiklan kohtien osalta.
(1) Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13.10.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY (EUVL L 275, s. 32; EUVL:n erityispainos 15/07, s. 631).
Full & Egal Universal Law Academy