4.12.2010
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 328/17
Valitus, jonka Deutsche Post AG on tehnyt 27.9.2010 unionin yleisen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa T-570/08, Deutsche Post AG v. Euroopan komissio, 14.7.2010 antamasta tuomiosta
(Asia C-463/10 P)
2010/C 328/32
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: Deutsche Post AG (edustajat: Rechtsanwalt J. Sedemund ja Rechtsanwalt T. Lübbig)
Vastapuoli: Euroopan komissio
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että
1)
unionin yleisen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) 14.7.2010 asiassa T-570/08 on kumottava kokonaisuudessaan
2)
komission unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämä väite tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta on hylättävä
3)
Euroopan komission asetuksen (EY) N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan nojalla menettelyn ”Valtiontuki C 36/07 — Valtiontuki Deutsche Post AG:lle” yhteydessä 30.10.2008 antama ”tietojen antamista koskeva määräys” on julistettava mitättömäksi
4)
komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Käsiteltävänä olevan valituksen kohteena on unionin yleisen tuomioistuimen tuomio, jolla se jätti tutkimatta valittajan tietojen antamista koskevasta määräyksestä, jonka komissio valittajan hyväksi myönnettyä valtiontukea koskevan menettelyn yhteydessä 30.10.2008 osoitti Saksan liittotasavallalle, nostaman kanteen.
Käsiteltävänä olevassa asiassa keskeinen kysymys koskee sitä, voidaanko komission asetuksen (EY) N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan nojalla antamasta ”tietojen antamista koskevasta määräyksestä” valittaa, ja jos voidaan, niin millä edellytyksillä. Valittajan mukaan kanne päätöksestä, jolla annettiin määräys antaa tietoja, jotka vain sillä on hallussaan, on otettava tutkittavaksi, jos kanteella kyseenalaistetaan asetuksen N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan menettelysäännösten noudattaminen ja vaadittujen tietojen tarpeellisuus.
Unionin yleinen tuomioistuin jätti tämän kanteen tutkimatta olennaisilta osin sillä perusteella, että tietojen antamista koskevalla määräyksellä ei ollut oikeusvaikutuksia. Kyse oli sen mukaan vain välipäätöksestä, jolla on merkitystä lopullisen päätöksen valmistelussa.
Valittaja vetoaa viiteen valitusperusteeseen:
1)
Unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut valituksenalaisessa tuomiossa huomioon sitä, että tietojen antamista koskeva määräys kuuluu unionin velvoittavana toimena unionin tuomioistuinten valvontavaltaan. Jäsenvaltiolla on asetuksen (EY) N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä SEUT 288 artiklan 4 kohdan kanssa, ja SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisen vilpittömän yhteistyön periaatteen perusteella sitova velvollisuus antaa vaaditut tiedot. Koska jäsenvaltion on ehdottomasti pantava tämä päätös täytäntöön, tietojenantamisvelvollisuus siirtyy suoraan valittajalle, jolla (ainoana) on vaaditut tiedot hallussaan.
2)
Unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut myöskään huomioon sitä, että on unionin oikeuteen kuuluvan oikeussuojan periaatteen vastaista, että jäsenvaltion ja yrityksen, jota asia välittömästi koskee, on annettava mitä tahansa komission asetuksen N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan vaatimia tietoja riippumatta siitä, onko 10 artiklan 3 kohdan mukaisia menettelyoikeudellisia vaatimuksia noudatettu ja onko vaadituilla tiedoilla jokin yhteys kyseisen valtiontukia koskevan valvontamenettelyn tarkoitukseen.
3)
Unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi asetuksen N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohtaa ja 13 artiklan 1 kohdan 3 alakohtaa virheellisesti, kun se ei ottanut huomioon, että tietojen antamista koskevalla määräyksellä on välittömiä vaikutuksia jäsenvaltion ja yrityksen, jota asia koskee, oikeusasemaan myös siksi, että asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa mahdollistetaan se, että komissio voi tehdä mahdollista valtiontukea koskevan päätöksen käytettävissään olevien tietojen perusteella siinä tapauksessa, että tietojenantamismääräystä ei noudateta. Tästä johtuva komission todistustaakan keventyminen johtaisi kyseisen yrityksen, jonka on oikeuksiensa turvaamiseksi todellisuudessa pakko antaa pyydetyt tiedot, menettelyllisen aseman olennaiseen huonontumiseen.
4)
Unionin yleinen tuomioistuin teki tästä syystä myös oikeudellisen virheen, koska se hylkäsi väitteen siitä, että tietojen antamista koskevalla määräyksellä on oikeusvaikutuksia, sillä perusteella, että kyse on vain lopullisen päätöksen valmisteluun kuuluvasta välipäätöksestä. Unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut tältä osin huomioon, että tämä ei sulje pois mahdollisuutta kanteen nostamiseen kyseisestä päätöksestä, jos välipäätökseksi väitetystä toimesta — kuten asetuksen N:o 659/1999 10 artiklan 3 kohdan mukaisesta päätöksestä — seuraa kielteisiä oikeusvaikutuksia.
5)
Unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut myöskään riittävästi huomioon, että niitä sääntöjenvastaisuuksia, jotka komissio teki, kun se antoi tietojenantamismääräyksen, ei olisi voitu käsitellä riittävästi menettelyn päättävästä päätöksestä nostettavassa kanteessa erityisesti, koska siinä on kiellettyä vedota tosiseikaston epätäydellisyyteen. Lisäksi yritykselle, jota asia koskee, voi aiheutua — kuten esillä olevassa tapauksessa — huomattavia ajankäytöllisiä ja taloudellisia rasitteita sääntöjenvastaisen tietojenantamismääräyksen väliaikaisesti noudattamisesta.
Full & Egal Universal Law Academy