12.3.2011
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 80/11
Kanne 16.12.2010 — Euroopan komissio v. Saksan liittotasavalta
(Asia C-600/10)
2011/C 80/21
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: R. Lyal ja W. Mölls)
Vastaaja: Saksan liittotasavalta
Vaatimukset
Kantaja vaatii, että unionin tuomioistuin
—
toteaa, että Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut SEUT 63 artiklan ja ETY 40 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa oikeussäännöt, joiden mukaan rajoitetusti verovelvollisille eläkerahastoille maksettavia osinkoja ja tällaisille eläkerahastoille ja rajoitetusti verovelvollisille eläkekassoille maksettavia korkoja kohdellaan verotuksessa epäedullisemmin kuin sellaisia osinkoja ja korkoja, jotka maksetaan yleisesti verovelvollisille eläkekassoille ja eläkerahastoille
—
velvoittaa Saksan liittotasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Tämä kanne koskee Saksassa voimassa olevaa säännöstä, jonka mukaan rajoitetusti verovelvollisille (ts. ulkomaisille) eläkerahastoille maksettavia osinkoja ja tällaisille eläkerahastoille ja rajoitetusti verovelvollisille eläkekassoille maksettavia korkoja kohdellaan verotuksessa epäedullisemmin kuin sellaisia osinkoja ja korkoja, jotka maksetaan yleisesti verovelvollisille (ts. kotimaisille) eläkekassoille ja eläkerahastoille.
Ulkomaisia eläkerahastoja ja eläkekassoja kohdellaan vastaavia kotimaisia laitoksia epäedullisemmin seuraavan kolmen syyn johdosta:
Eläkekassoille maksettavien korkojen verotuksessa ei pidätetä pääomatuloveroa ja yhteisöveroa, kun koronsaajana on verovelvollisuudesta vapautettu kotimainen eläkekassa. Näin ollen kyseisiä tuloja ei veroteta lainkaan. Ulkomaisia eläkekassoja ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla vapautettu pääomatuloverosta, eli tämä vero peritään niiltä joka tapauksessa, ja se on suuruudeltaan 25 prosenttia bruttomäärästä lisättynä solidaarisuuslisällä.
Eläkerahastoille maksettavien osinkojen verotuksessa kotimaiset eläkerahastot voivat sallia, että pääomatulovero asetetaan veronvahvistusmenettelyyn. Tästä seuraisi ensinnäkin se, että verosta voitaisiin vähentää elinkeinomenot ja verottaa siten vain nettotulot. Toiseksi tämä johtaisi siihen, että pääomatulovero laskettaisiin yleiseen verovelkaan, jolloin sovellettavaksi tulee 15 prosentin yleinen yhteisöveroprosentti. Ulkomaiset eläkerahastot eivät kuitenkaan hyödy ainoastakaan edellä mainitusta huojennuksesta: riidanalaisessa säännöksessä elinkeinomenojen vähentäminen suljetaan kokonaan pois niiden osalta ja myös sellaisten rahastojen osalta, jotka ovat välittömässä yhteydessä kotimassa saatuihin tuloihin.
Lopuksi eläkerahastoille maksettavien korkojen verotuksesta on todettava, että tilanne vastaa oikeudellisesti arvioituna sellaista tilannetta, joka syntyy, kun eläkerahastoille maksetaan osinkoja: samoin kuin osinkojen kohdalla, ulkomaisia eläkerahastoja kohdellaan sekä elinkeinomenojen vähentämisen että sovellettavan verokannan suhteen epäedullisemmin.
Komission näkemyksen mukaan tämä ulkomaisten eläkekassojen ja eläkerahastojen epäedullisempi kohtelu on ristiriidassa pääomien vapaan liikkuvuuden kanssa. Tehty erottelu ei ole yhdessäkään tapauksessa objektiivisesti perusteltu.
SEUT 63 artiklassa kielletään kaikki toimenpiteet, joilla valtioiden rajat ylittäviä pääomanliikkeitä kohdellaan epäedullisemmin kuin valtion sisällä tapahtuvia pääoman siirtoja. Näin ollen SEUT 65 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ei voida ymmärtää siten, että verosäännökset, joissa verovelvolliset erotellaan asuinpaikan tai pääomien sijoituspaikan perusteella, olisivat ilman muuta perustamissopimuksen mukaisia. Kyseistä määräystä nimittäin rajoitetaan jo SEUT 65 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan 63 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kansalliset toimenpiteet eivät saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään taikka 63 artiklassa tarkoitetun pääomien ja maksujen vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista. Tällaiset erottelut ovat yhdenmukaisia unionin oikeuden kanssa vain silloin, kun niitä sovelletaan tapauksiin, jotka eivät ole objektiivisesti verrattavissa toisiinsa, tai silloin, kun ne ovat perusteltuja yleistä etua koskevista pakottavista syistä. Tällainen erottelu voi olla perusteltua vain, jos säännöksellä ei ylitetä sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi.
Elinkeinomenojen vähentämisen osalta komissio katsoo, että jäsenvaltioiden on otettava huomioon perustamissopimukseen perustuvat syrjintäkiellot myös lähdeverotuksen yhteydessä. Tässä yhteydessä lähdevaltio ei voi vedota toisessa jäsenvaltiossa voimassa oleviin yksipuolisiin säännöksiin perusteena omien velvollisuuksiensa laiminlyömiselle. Saksa ei ole väittänyt, että toisten jäsenvaltioiden kanssa olisi sovittu, että nämä suorittaisivat elinkeinomenojen vähentämisen Saksan puolesta. Vaikka tällainen sopimus olisikin tehty, tavoitetta ei silti useinkaan saavutettaisi, esimerkiksi jos kyseessä olevat tulot ovat toisessa valtiossa verovapaita tai jos verovelvollisella ei ole lainkaan verotettavia tuloja. Lisäksi käytettäessä hyvitysmenetelmää, elinkeinomenojen vähentäminen asuinvaltiossa ei voi korvata elinkeinomenojen vähentämistä lähdevaltiossa. Tämä johtuu siitä, että tässä molemmat valtiot verottavat lähtökohtaisesti samaa tuloa. Tällöin sellainen verotus, jossa koskee bruttotulojen sijaan nettotuloja, taataan vain siinä tapauksessa, että molemmat valtiot soveltavat omia elinkeinomenojen vähentämistä koskevia säännöksiään. Vähentäminen lähdevaltiossa ei siten johda kaksinkertaiseen vähentämiseen, vaan sen avulla varmistetaan yhdenvertainen kohtelu puhtaasti kotimaisten tilanteiden kanssa.
Full & Egal Universal Law Academy