EUR-Lex -  62011CC0578 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

27 päivänä maaliskuuta 2014 ( 1 )

Asia C‑578/11 P

Deltafina SpA

vastaan

Euroopan komissio

”Muutoksenhaku — Kilpailu — Sakoista vapauttaminen ja sakkojen lieventäminen kartelleja koskevissa asioissa — Yhteistyötiedonannon mukainen yrityksen yhteistyövelvoite — Oikeudenkäyntivirhe — Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen vastaisesti kuultujen todistajien esittämiin todisteisiin perustuva päätös — Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen — Väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on loukannut perusoikeutta kohtuullisen ajan kuluessa käytävään oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin”

1. 

Käsiteltävässä valituksessa Deltafina SpA (jäljempänä Deltafina) riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomion, ( 2 ) jossa vahvistettiin Euroopan komission päätös kilpailusääntöjen rikkomisesta raakatupakan oston ja ensijalostuksen markkinoilla Italiassa toimineen kartellin yhteydessä. ( 3 ) Hallinnollisen menettelyn kuluessa ja kyseisenä ajankohtana sovelletun sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan järjestelmän ( 4 ) mukaisesti komissio oli myöntänyt Deltafinalle ehdollisen sakkoimmuniteetin sen tutkinnassa tekemän yhteistyön perusteella. Myöhemmin komissio kuitenkin peruutti immuniteetin riidanalaisessa päätöksessä. Deltafinan valitusmenettelyssä esille tuomat pääasialliset kysymykset koskevat sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevaan järjestelmään sisältyvän yrityksen yhteistyövelvoitteen merkitystä, sitä, tehtiinkö ensimmäisessä oikeusasteessa oikeudenkäyntivirheitä, joilla loukattiin Deltafinan puolustautumisoikeuksia, ja väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Euroopan ihmisoikeussopimus

2.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa.

Perusoikeudet

3.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan ( 5 ) 41 artiklan mukaan jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet, elimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa.

4.

Perusoikeuskirjan 47 artiklan otsikko on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”. Siinä määrätään muun muassa seuraavaa: ”Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu.” Perusoikeuskirjan 48 artiklassa taataan syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen. ( 6 )

5.

Perusoikeuskirjan mukaan sen määräykset koskevat unionin toimielimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen. ( 7 )

6.

Siltä osin kuin perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, niitä on tulkittava samalla tavalla. ( 8 )

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta

7.

SEUT 101 artiklassa (aiempi EY 81 artikla) kielletään yritysten osallistuminen sopimuksiin, päätöksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka estävät, rajoittavat tai vääristävät kilpailua sisämarkkinoilla.

Kilpailulainsäädäntöön sisältyvät sakot

Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003

8.

Asetuksen N:o 1/2003 ( 9 ) 23 artiklan mukaan komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta muun muassa rikkovat SEUT 101 artiklan määräyksiä. ( 10 ) Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. ( 11 ) Sakkoja määrättäessä on otettava huomioon perusoikeuskirjassa tunnustetut perusoikeudet ja periaatteet, ja asetusta N:o 1/2003 on tulkittava ja sovellettava kyseiset oikeudet ja periaatteet huomioon ottaen. ( 12 )

9.

Asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa säädetään seuraavaa: ”[Unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.” ( 13 )

Suuntaviivat määrättävien sakkojen laskennasta

10.

Tosiseikkojen tapahtuma-aikana sovellettiin myös vuoden 1998 suuntaviivoja. ( 14 ) Suuntaviivojen johdannon mukaan sakon perusmäärä määritettiin laskemalla yhteen rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella saadut summat. Perusmäärää voitiin sitten alentaa lieventävien olosuhteiden perusteella, joihin kuului esimerkiksi yrityksen todellinen yhteistyö menettelyissä, jotka koskevat yhteistyötiedonannon soveltamisalaan kuulumattomia tapauksia. ( 15 ) Vuoden 1998 suuntaviivoissa myös tunnustettiin, että tietyissä olosuhteissa yritys voi olla oikeutettu vapautukseen sakosta. ( 16 )

Komission tiedonanto sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa

11.

Sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon ( 17 ) johdannossa selitettiin, että tiedonanto koski kilpailusääntöjen vakavia rikkomisia, kuten kartellien toteuttamaa hintojen tai tuotanto- tai myyntikiintiöiden vahvistamista ja markkinoiden jakamista. Komissio huomautti, että jotkin tällaisiin lainvastaisiin sopimuksiin osallistuvat yritykset olivat halukkaita lopettamaan osallisuutensa ja ilmoittamaan komissiolle kyseisten sopimusten olemassaolosta, mutta korkeiden sakkojen uhka esti niitä tekemästä niin. Komission mielestä oli (tuolloisen) yhteisön etujen mukaista kohdella suopeasti yrityksiä, jotka tekivät komission kanssa yhteistyötä. Jos yrityksen antamat tiedot vaikuttivat ratkaisevasti tutkimuksen aloittamiseen tai kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseen, tämä voi riittää perusteeksi vapauttaa kyseinen yritys sakoista, jos tietyt lisäedellytykset täyttyivät. Myös yhden tai useamman yrityksen yhteistyö tutkimuksissa voi oikeuttaa sakkojen lieventämiseen. Sakkojen lieventämisen on heijastettava sitä, missä määrin yrityksen antamat tiedot ovat sisältönsä ja antamisajankohtansa suhteen auttaneet komissiota osoittamaan kilpailusääntöjen rikkomisen. Ainoastaan sellaisten yritysten sakkoja voitiin lieventää, jotka toimittivat komissiolle todisteita, joilla oli merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo olleisiin todisteisiin. ( 18 )

12.

Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon A jakson otsikko oli ”Vapautus sakoista”. Sen 8 kohdassa todettiin, että komissio myöntää yritykselle vapautuksen sakoista, jotka olisi määrätty muussa tapauksessa, jos yritys toimitti ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella komissio katsoi pystyvänsä a) tekemään päätöksen tutkimuksen suorittamisesta tai b) toteamaan EY 81 artiklan rikkomisen väitetyn yhteisöön vaikuttavan kartellin yhteydessä. B jakson perusteella yritykset, jotka eivät täyttäneet vapautuksen saamisen edellytyksiä, saattoivat kuitenkin saada lievennystä sakkoihin, jotka olisi määrätty muussa tapauksessa. ( 19 )

13.

Edellä esitettyjen edellytysten lisäksi seuraavien vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdassa mainittujen edellytysten oli täytyttävä samanaikaisesti, jotta sakoista vapauttaminen tuli kyseeseen:

”a)

yrityksen on tehtävä koko komissiossa toteutettavan hallintomenettelyn ajan kaikin tavoin yhteistyötä, joka on jatkuvaa ja nopeaa, ja toimitettava komissiolle kaikki haltuunsa tulevat tai saatavillaan olevat todisteet epäillystä rikkomisesta. Yrityksen on oltava jatkuvasti komission käytettävissä ja vastattava nopeasti kaikkiin pyyntöihin, jotka voivat auttaa vahvistamaan tosiseikat;

b)

yrityksen on lopetettava osallistumisensa epäiltyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen viimeistään siinä vaiheessa, kun se toimittaa joko 8 kohdan a alakohdassa tai 8 kohdan b alakohdassa tarkoitetut todisteet;

c)

yritys ei ole painostanut muita yrityksiä osallistumaan kilpailusääntöjen rikkomiseen.”

14.

Menettely sakoista vapauttamiseksi esitettiin tiedonannon 12–19 kohdassa. Jos yritys hallintomenettelyn lopussa täytti 11 kohdassa vahvistetut edellytykset, komissio saattoi myöntää sille vapautuksen sakoista asiasta tekemässään lopullisessa päätöksessä. Jos jotakin A tai B jakson edellytyksistä ei täytetty jossakin hallintomenettelyn vaiheessa, seurauksena saattoi olla kyseisissä jaksoissa määrätyn suotuisan kohtelun menettäminen. ( 20 )

Riidanalainen päätös ja sen tausta

Kartelli

15.

Valituksenalaisen tuomion 2–20 kohdassa selitetään yksityiskohtaisesti riidanalaisen päätöksen tausta.

16.

Tapahtumien kulku oli tiivistetysti seuraavanlainen. Komissio teki 3.–5.10.2001 tarkastuksia Fédération européenne des transformateurs de tabacin (jäljempänä Fédération) ja Maison des métiers du tabacin tiloissa Brysselissä (Belgia). Samana päivänä Fédération tiedotti näistä tarkastuksista faksitse kaikille jäsenilleen, myös Associazione professionale trasformatori tabacchi italianille (italialaisten raakatupakan jalostajien toimialajärjestö, jäljempänä APTI). Komissio teki samana ajankohtana tarkastuksia myös Espanjan kolmen tärkeimmän raakatupakan jalostajan sekä kahden espanjalaisen tupakanjalostajien ja -tuottajien järjestön tiloissa.

17.

Deltafina, joka on italialainen raakatupakan jalostaja (ja APTI:n jäsen), esitti 19.2.2002 komissiolle vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon perustuvan sakkoimmuniteettihakemuksen ja toissijaisesti kyseisen tiedonannon B jaksoon perustuvan sakon määrän alentamista koskevan hakemuksen. Immuniteettihakemus koski epäiltyä raakatupakan jalostajien kartellia Italian markkinoilla. Komissio ilmoitti 6.3.2002 Deltafinalle, että sen immuniteettihakemus täytti vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 8 kohdan b alakohdassa asetetut edellytykset ja että komissio aikoi myöntää sille hallinnollisen menettelyn päätteeksi sakkoimmuniteetin kaikkien Deltafinan toimittamien todisteiden perusteella komission tutkinnassa todettavien rikkomusten osalta edellyttäen, että Deltafina täyttää kyseisen tiedonannon 11 kohdassa mainitut edellytykset. Komission yksiköiden sekä Deltafinan ja Universal Corporation ‑nimisen yhtiön ( 21 ) edustajien välillä järjestettiin 14.3.2002 kokous, jossa keskusteltiin Deltafinan ja komission välisen yhteistyön tarkemmista yksityiskohdista (jäljempänä 14.3.2002 pidetty kokous). Kokouksessa oli esillä muun muassa Deltafinan immuniteettihakemuksen luottamuksellinen käsittely. Deltafina toimitti komissiolle lisätietoja 19., 21., 25. ja 26.3.2002. Deltafinan edustajat ja asiasta vastaava komission virkamies kävivät 22.3.2002 puhelinkeskustelun, jossa käsiteltiin useita Deltafinan ja komission väliseen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä.

18.

Universalin ulkopuolinen oikeudellinen neuvonantaja ilmoitti 2.4.2002 italialaisten raakatupakan ensijalostajien Transcatab SpA:n (jäljempänä Transcatab) ja Dimon Italia Srl:n (jäljempänä Dimon Italia) emoyhtiöiden Standard Commercial Corp:n ja Dimon Inc:n ulkopuolisille oikeudellisille neuvonantajille, että Deltafina oli esittänyt komissiolle Italian tupakkamarkkinoilla toimivia jalostajakartelleja koskevan immuniteettihakemuksen. APTI:n toimitiloissa pidettiin kokous aamulla 4.4.2002 (jäljempänä APTI:n kokous). Kokouksessa Deltafinan toimitusjohtaja ilmoitti läsnäolijoille, että yritys oli aloittanut vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitetun yhteistyön komission kanssa. Saman päivän iltapäivällä eli 4.4.2002 myös Dimon Italia ja Transcatab, joiden edustajat olivat läsnä APTI:n kokouksessa, esittivät vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella suotuisaa kohtelua koskevat hakemukset.

19.

Komissio antoi väitetiedoksiantonsa 25.2.2004. Kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan 22.6.2004 pitämässä kuulemistilaisuudessa, johon Deltafina osallistui, yksi Dimon Italian edustajista kiinnitti komission huomiota kahteen asiakirja-aineistoon liitettyyn asiakirjaan, joissa tehtiin selkoa Deltafinan toimitusjohtajan APTI:n kokouksessa esittämistä lausunnoista. Komissio antoi väitetiedoksiantoonsa 21.12.2004 lisäyksen, jolla se tiedotti Deltafinalle ja muille asianomaisille yrityksille, ettei se aikonut myöntää Deltafinalle sakkoimmuniteettia, koska yritys ei ollut noudattanut vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdassa asetettua yhteistyövelvoitetta.

Riidanalainen päätös ja sakon määrän määrittäminen

20.

Komissio teki riidanalaisen päätöksen 20.10.2005. Päätöksen 1 artiklan mukaan Deltafina ja Universal rikkoivat EY 81 artiklan 1 kohtaa tekemällä sopimuksia ja/tai osallistumalla yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin Italian raakatupakka-alalla päätöksessä mainittujen ajanjaksojen ( 22 ) aikana. Riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa Deltafinalle ja Universalille määrättiin yhteisvastuullisesti 30 miljoonan euron sakko.

21.

Sakon perusmäärää määritettäessä otettiin huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Siten huomioon otettiin erityisesti i) rikkomisen vakavuus ja kesto, ii) kilpailusääntöjen rikkomisen erittäin vakava luonne, iii) kunkin yrityksen markkinaosuus (Deltafina oli suurin ostaja kyseisillä raakatupakkamarkkinoilla), iv) se seikka, että Deltafina kuuluu monikansalliseen konserniin, joka on yksi tupakan tärkeimmistä jälleenmyyjistä maailmassa (sakon laskentapohjaan sovellettiin kerrointa 1,5 varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi) ja v) rikkomisen kesto (laskentapohjaa korotettiin 60 prosenttia).

22.

Lieventävänä olosuhteena komissio otti huomioon Deltafinan todellisen yhteistyön menettelyssä vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalan ulkopuolella. Sakon perusmäärää alennettiin kahdesta syystä. Ensinnäkin Deltafina oli ensimmäinen yritys, joka esitti hakemuksen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisesta, ja samalla ensimmäinen yritys, jolle komissio myönsi ehdollisen immuniteetin. Toiseksi Deltafina oli alusta lähtien avustanut merkittävästi komission tutkintaa ja jatkanut avustamista koko menettelyn ajan lukuun ottamatta niitä tekijöitä, joiden perusteella komissio kieltäytyi myöntämästä Deltafinalle lopullista immuniteettia.

23.

Sakkoimmuniteetti poistettiin, koska komissio katsoi, ettei Deltafina ollut täyttänyt vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdan edellytyksiä. Vaikka Deltafina tiesi komission aikovan tehdä tarkastuksia paikalla 18.–20.4.2002, sen toimitusjohtaja ilmoitti harkitusti 4.4.2002 jätetystä immuniteettihakemuksesta kahdelle tärkeimmälle kilpailijalleen ennen kuin tarkastuksia ehdittiin tehdä. Deltafinan käyttäytyminen oli omiaan vaarantamaan komission tarkastusten tulokset, minkä Deltafina tiesi tai mikä sen olisi ainakin pitänyt tietää varsinkin, kun komissio oli nimenomaisesti ilmoittanut aikovansa tehdä lähiaikoina yllätystarkastuksia ja pyytänyt sitä pitämään immuniteettihakemuksensa salassa, jotta näiden tarkastusten tulokset eivät vaarantuisi. Tältä osin 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa käydyt keskustelut sen enempää kuin komission sen jälkeinen käyttäytyminenkään eivät osoita komission myöntäneen, että Deltafina joutuisi väistämättä ilmaisemaan kilpailijoilleen pyytäneensä komissiota soveltamaan vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa.

24.

Komissio myönsi, että Deltafinan olisi käytännössä vaikea pitää immuniteettihakemus salassa ja että tarkastuksista tulisi varsin todennäköisesti hyödyttömiä, jos Deltafina joutuisi paljastamaan asian kilpailijoilleen. Komissio kuitenkin katsoi, että Deltafina on tässä tapauksessa täysin harkitusti ja vapaaehtoisesti paljastanut immuniteettihakemuksensa APTI:n kokouksessa. Se, ettei Deltafina missään vaiheessa ilmaissut komissiolle paljastaneensa asian, osoittaa, ettei se edes odottanut komission hyväksyvän menettelytapaansa. Universal ei myöskään ilmoittanut välittömästi komissiolle, että sen ulkopuolinen oikeudellinen neuvonantaja oli paljastanut hakemuksen 2.4.2002.

Oikeudenkäynti unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

25.

Ensimmäisessä oikeusasteessa Deltafina vaati, että unionin yleinen tuomioistuin

—

kumoaa sille riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn sakon

—

toissijaisesti alentaa sille määrätyn sakon määrää

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

26.

Deltafina vetosi vaatimustensa tueksi seitsemään kanneperusteeseen. Ensimmäisissä kolmessa ensisijaisessa kanneperusteessaan, joissa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista, Deltafina väitti, että komissio oli tehnyt kolme ilmeistä virhettä i) poistaessaan sakkoimmuniteetin virheellisen perusolettaman perusteella, ii) katsoessaan, ettei Deltafina ollut noudattanut vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdassa asetettua yhteistyövelvoitetta, ja iii) väittäessään, että Deltafinan immuniteettihakemuksen paljastaminen oli vaarantanut tutkinnan. Neljäs kanneperuste koski luottamuksensuojan periaatteen, hyvän hallinnon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Deltafina esitti toissijaisesti kolme kanneperustetta, joilla pyrittiin sille määrätyn sakon alentamiseen. Viidennen kanneperusteen mukaan komissio loukkasi suhteellisuusperiaatetta vahvistamalla sakon laskentapohjan liian suureksi. Kuudennen kanneperusteen mukaan komissio teki virheen, kun se katsoi Universalin olevan yhteisvastuussa Deltafinan käyttäytymisestä ja määräsi tällä perusteella Deltafinalle kohtuuttoman suuren sakon. Seitsemännen kanneperusteen mukaan lieventäviä olosuhteita oli arvioitu virheellisesti. Deltafina luopui myöhemmin kuudennesta kanneperusteesta.

27.

Unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa Deltafina väitti ensimmäisen kerran, että komissio oli loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta alentamalla sekä Deltafinan että Dimon Italian sakkoa 50 prosenttia. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei kyseistä perustetta voida ottaa tutkittavaksi työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan mukaan.

28.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 9.9.2011 antamassaan tuomiossa kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti Deltafinan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Valitus ja oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa

29.

Deltafina esittää neljä valitusperustetta, jotka voidaan tiivistää seuraavasti. Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se ei ottanut kantaa siihen, saattoiko komissio sen perusteella, että 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa oli päästy yhteisymmärrykseen ”pelisäännöistä”, ( 23 ) päätellä oikeutetusti, että Deltafina oli rikkonut yhteistyövelvollisuuttaan paljastamalla APTI:n kokouksessa tehneensä sakkoimmuniteettia koskevan hakemuksen. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin on tullut asianosaisten sijaan määritellessään jälkeenpäin Deltafinan yhteistyövelvollisuutta koskevat yksityiskohtaiset säännöt ja siten loukannut Deltafinan puolustautumisoikeuksia.

30.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole selvittänyt tosiseikkoja riittävästi ja asianmukaisesti eikä ole ottanut huomioon näytön hankkimista koskevia perusperiaatteita, koska se on kuullut menettelysääntöjen vastaisesti ja näin ollen virheellisesti kahta pelisäännöistä 14.3.2002 pidettyyn kokoukseen osallistunutta henkilöä siten, että se ei ole kunnioittanut työjärjestyksessään määrättyjä takeita.

31.

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin on loukannut oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevaa periaatetta. Oikeudenkäyntimenettely unionin yleisessä tuomioistuimessa on tosiasiassa ollut kohtuuttoman pitkä, koska se on kestänyt viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta ja koska kirjallisen käsittelyn päättymisen ja suullisen käsittelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen välillä on kulunut yli 43 kuukautta.

32.

Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt lainvastaisesti ottamatta kantaa sillä olevan täyden harkintavallan nojalla Deltafinan väitteeseen, jonka se esitti ensimmäisen kerran istunnossa ja jonka mukaan komission määräämä sakko oli suhteeton ja syrjivä siltä osin kuin komissio oli antanut samansuuruisen sakon alennuksen Deltafinalle ja Dimon Italialle, vaikka ne olivat myötävaikuttaneet rikkomisen toteamiseen johtaneeseen komission tutkintaan olennaisilta osin eri tavalla.

33.

Asian käsittelyä unionin tuomioistuimessa lykättiin 13.11.2012 pidetyn istunnon jälkeen siihen saakka, kunnes suuri jaosto on antanut ratkaisun asioissa Gascogne Sack Deutschland vastaan komissio, ( 24 ) Kendrion vastaan komissio ( 25 ) ja Groupe Gascogne vastaan komissio. ( 26 ) Mainituissa asioissa unionin tuomioistuin arvioi uudelleen oikeuskäytäntöään, joka koskee valitusten yhteydessä esitettyjä väitteitä, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa. Tuomiot mainituissa asioissa annettiin 26.11.2013. Tämän ratkaisuehdotuksen esittämistä lykättiin vastaavasti, jotta kyseiset tuomiot voitaisiin ottaa huomioon.

Kolmas valitusperuste: tuomiota ei annettu kohtuullisessa ajassa

34.

On tarkoituksenmukaista käsitellä ensin Deltafinan kolmas valitusperuste, koska se on täysin erillinen ensimmäisessä, toisessa ja neljännessä valitusperusteessa tarkastelluista aineellisista kysymyksistä.

Yhteenveto asianosaisten lausumista

35.

Deltafina väittää, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi perusoikeuskirjan 42 ja 47 artiklaa, koska se ei antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa. Deltafina vaatii näin ollen, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion tai toissijaisesti alentaa huomattavasti sille määrätyn sakon määrää.

36.

Kun oikeudenkäynnin kestoa verrataan sen kestoon monitahoisemmassa asiassa Baustahlgewebe vastaan komissio, ( 27 ) jossa yhteisöjen tuomioistuin piti viittä vuotta ja kuutta kuukautta kohtuuttoman pitkänä aikana (kirjallisen käsittelyn päättymisestä suullisen käsittelyn aloittamiseen kului 32 kuukautta), on selvää, että menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa oli käsiteltävässä asiassa kohtuuttoman pitkä. Menettely kesti viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta, ja kirjallisen käsittelyn päättymisestä suullisen käsittelyn aloittamiseen kului 43 kuukautta. Deltafina ei myötävaikuttanut oikeudenkäynnin kestoon. Vaikka on totta, että vastauskirjelmän toimittamiselle asetettu määräaika keskeytettiin 6.7.2006–16.10.2006 väliseksi ajaksi sen jälkeen, kun Deltafina oli pyytänyt unionin yleistä tuomioistuinta määräämään komission toimittamaan asiakirjan, Deltafina toimitti vastauskirjelmänsä asetetussa määräajassa. Asia on erityisen merkittävä Deltafinalle kahdesta syystä. Ensinnäkin sille määrätty sakko on huomattava. Toiseksi asia koskee sitä periaatekysymystä, voiko yritys, joka on pyytänyt sakkoimmuniteettia, tehdä oikeutetusti komission kanssa sopimuksen siitä, miten sen vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitettu yhteistyövelvoite olisi täytettävä.

37.

Komissio väittää, että Deltafinan valitusperuste on perusteeton. Ensinnäkin komissio riitauttaa Deltafinan laskeman oikeudenkäynnin keston. Sen mukaan oikeudenkäynti kesti viisi vuotta, kolme kuukautta ja kahdeksan päivää (lyhyempi kuin oikeudenkäynnin kesto annettaessa Baustahlgewebe-tuomio). Deltafinan pyyntö sen vastauskirjelmän jättämiselle asetetun määräajan pidentämiseksi pidensi menettelyä neljällä kuukaudella ja kahdellatoista päivällä. Toiseksi on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan arvioitaessa sitä, onko asian käsittelyaika ollut kohtuuttoman pitkä, otettava huomioon käsiteltävän asian olosuhteet. Deltafina oli osallisena monimutkaisessa kartellissa, jonka yhteydessä tapahtui useita toisiinsa liittyviä rikkomisia, joiden osalta kyseiset yritykset nostivat kanteita saman komission päätöksen kumoamiseksi. ( 28 ) Kyseisiä asioita käsiteltiin kolmella eri kielellä (englanniksi, italiaksi ja espanjaksi). Lisäksi Deltafinan tapauksessa tutkittavana oli monitahoisia tosiseikkoja koskevia ja oikeudellisia kysymyksiä. Näin ollen oikeudenkäynnin kestoa unionin yleisessä tuomioistuimessa ei tulisi pitää kohtuuttomana. Kolmanneksi on niin, että vaikka unionin tuomioistuin toteaisi unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäynnin keston kohtuuttoman pitkäksi, tämän ei pitäisi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen.

Arviointi

38.

Ensinnäkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan on niin, että sen perusteella, ettei tuomiota ole annettu kohtuullisessa ajassa, mikä on perusoikeuden loukkaamista merkitsevä oikeudenkäyntivirhe, kyseessä olevalla asianosaisella on oltava mahdollisuus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, joilla hänelle tarjotaan asianmukaista oikaisua. ( 29 )

39.

Toiseksi silloin, kun ei ole olemassa viitteitä siitä, että oikeudenkäynnin kohtuuton kesto unionin yleisessä tuomioistuimessa on vaikuttanut asian ratkaisun sisältöön, se, ettei tuomiota ole annettu kohtuullisessa ajassa, ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. ( 30 ) Näin siksi, että jos mikään ei viittaa siihen, että sillä, ettei tuomiota ole annettu kohtuullisessa ajassa, on ollut vaikutusta asian ratkaisun sisältöön, valituksenalaisen tuomion kumoamisella ei korjata sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut tehokkaan oikeussuojan periaatetta. ( 31 )

40.

Kolmanneksi nyt käsiteltävässä asiassa Deltafina ei ole esittänyt unionin tuomioistuimelle todisteita, joista voitaisiin päätellä, että oikeudenkäynnin kohtuuton kesto unionin yleisessä tuomioistuimessa on voinut vaikuttaa asian ratkaisun sisältöön.

41.

Neljänneksi on niin, että kun otetaan huomioon tarve varmistaa unionin oikeuden kilpailusääntöjen noudattaminen, unionin tuomioistuin ei voi pelkästään sillä perusteella, ettei tuomiota ole annettu kohtuullisessa ajassa, antaa valittajalle mahdollisuutta kyseenalaistaa sakon perusteltavuutta tai suuruutta, kun valittajan kaikki valitusperusteet, jotka koskevat unionin yleisen tuomioistuimen esittämiä toteamuksia kyseisen sakon suuruudesta ja siitä toiminnasta, josta sakko on määrätty seuraamukseksi, on hylätty. ( 32 ) Syistä, jotka esitän jäljempänä 72–100 kohdassa (ensimmäinen valitusperuste), 109–120 kohdassa (toinen valitusperuste) ja 125–129 kohdassa (neljäs valitusperuste), katson, että Deltafinan aineelliset valitusperusteet on todellakin hylättävä.

42.

Tästä seuraa, ettei Deltafinan kolmas valitusperuste voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.

43.

Siltä osin kuin Deltafina vaatii sille määrätyn sakon määrän alentamista niiden taloudellisten seurausten huomioon ottamiseksi, jotka sille ovat aiheutuneet oikeudenkäynnin kohtuuttomasta kestosta unionin yleisessä tuomioistuimessa, on huomattava, että oikeuskäytännössä on aluksi Baustahlgewebe-tuomiossa samankaltaista tilannetta käsiteltäessä hyväksytty tällainen vaatimus ja alennettu sakon määrää prosessiekonomisista syistä ja tämän oikeudenkäyntivirheen korjaamiseksi välittömästi ja tehokkaasti. ( 33 ) Käänteisesti myöhemmässä asiassa Der Grüne Punkt – Duales System Deutschland vastaan komissio, ( 34 ) jossa komissio oli todennut määräävän markkina-aseman väärinkäytön muttei määrännyt sakkoa, todettiin, että se, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, voi johtaa vahingonkorvausvaatimuksiin.

44.

Deltafina ei ole täsmentänyt, perustuuko sen vaatimus Baustahlgewebe-tuomioon vai vaatiiko se vahingonkorvausta; se ei ole myöskään esittänyt, missä määrin sille on aiheutunut taloudellisia menetyksiä. Deltafinan valitusperuste perustuu nähdäkseni implisiittisesti Baustahlgewebe-tuomiossa omaksuttuun lähestymistapaan, eikä sitä esitetty aineellisen vahingon ja/tai aineettoman vahingon korvaamista koskevana erillisenä vaatimuksena. Kun tarkastellaan suullisen käsittelyn keskeyttämisen ja uudelleen avaamisen välistä ajanjaksoa, unionin tuomioistuin on vahvistanut, että unionille SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan nojalla esitetty vahingonkorvausvaatimus on tehokas ja yleisesti sovellettava korjauskeino tällaiseen loukkaukseen vetoamiseksi ja seuraamuksen määräämiseksi siitä. ( 35 ) Deltafinan vaatimus on näin ollen hylättävä siltä osin kuin se perustuu Baustahlgewebe-tuomioon. Jos se haluaa esittää vahingonkorvausvaatimuksen, tällainen vaatimus on esitettävä unionin yleisessä tuomioistuimessa. ( 36 )

45.

Niistä perusteista, joiden nojalla arvioidaan, onko unionin yleinen tuomioistuin noudattanut käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatetta, on huomautettava, että tätä on arvioitava kuhunkin asiaan liittyvien olosuhteiden, kuten asian monimutkaisuuden ja sen, miten asianosaiset ovat menetelleet, perusteella. ( 37 ) Merkityksellisten arviointiperusteiden luettelo ei ole tyhjentävä, ja mainitun ajan kohtuullisuuden arviointi ei edellytä asian olosuhteiden järjestelmällistä tarkastelua kunkin arviointiperusteen valossa, kun oikeudenkäynnin kesto vaikuttaa perustellulta niistä yhden ainoan nojalla. Niinpä asian monimutkaisuudella tai kantajan viivästystä aiheuttavalla menettelyllä voidaan perustella oikeudenkäynnin ensi näkemältä liian pitkä kesto. ( 38 )

46.

Kun näitä periaatteita sovelletaan käsiteltävään asiaan, Deltafina nosti kumoamiskanteensa 19.1.2006. Deltafina pyysi 26.6.2006, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määräisi komission esittämään erään vastineeseen liitetyn asiakirjan kokonaisuudessaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamosta ilmoitettiin Deltafinalle 22.11.2006 päivätyllä kirjeellä, että sen pyyntö oli hylätty. Deltafinan mukaan kirjallinen käsittely päättyi 26.2.2007. Istunto asianosaisten kuulemiseksi pidettiin 29.9.2010, ja tuomio annettiin 9.9.2011.

47.

Oikeudenkäynnin kokonaiskesto ensimmäisessä oikeusasteessa oli noin viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta, ja kirjallisen käsittelyn päättymisestä istunnon pitämiseen kului suunnilleen 43 kuukautta. Oikeudenkäynnin kestoa unionin yleisessä tuomioistuimessa ei voida perustella millään Deltafinan asiaan liittyvällä olosuhteella. Kirjallisen ja suullisen käsittelyn välisen ajanjakson pituutta ei voida selittää oikeusriidan monimutkaisuudella, asianosaisten menettelyllä tai oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvien seikkojen ilmenemisellä. Etenkään Deltafinan pyynnöllä, että komissio määrättäisiin esittämään eräs asiakirja kokonaisuudessaan, ei ollut mitään vaikutusta kirjallisen käsittelyn päättymisen ja suullisen käsittelyn avaamisen väliseen ilmeiseen toimimattomuuden ajanjaksoon. Unionin tuomioistuimelle ei ole esitetty tietoja, jotka selittäisivät tai oikeuttaisivat tämän ajanjakson.

48.

Kun tarkastellaan lähemmin oikeusriidan monimutkaisuutta, on selvää, että vaikka Deltafinan esittämät kanneperusteet edellyttivät yksityiskohtaista tutkimista, niihin ei liittynyt poikkeuksellisia vaikeuksia. Vaikka on totta, että useat yritykset, joille riidanalainen päätös oli osoitettu, nostivat unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteita sen kumoamiseksi, tämä seikka ei estänyt asiaan liittyvien asiakirjojen tutkimista ja suulliseen käsittelyyn valmistautumista alle kolmessa vuodessa ja seitsemässä kuukaudessa. On syytä huomauttaa, ettei unionin yleinen tuomioistuin päättänyt kyseisenä ajanjaksona prosessinjohtotoimista, jotka olisivat keskeyttäneet oikeudenkäynnin tai viivästyttäneet sitä.

49.

Näiden seikkojen perusteella katson, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyllä oikeudenkäynnillä on rikottu perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa ja ettei unionin yleinen tuomioistuin antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa. Tämä merkitsee sellaisen oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, ( 39 ) ja Deltafina voi näin ollen halutessaan nostaa erillisen vahingonkorvauskanteen.

50.

Koska Deltafinan vaatimus ei kuitenkaan voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, kolmas valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

Ensimmäinen ja toinen valitusperuste: tiivistelmä asiaa koskevista valituksenalaisen tuomion kohdista

51.

Unionin yleinen tuomioistuin aloitti esittämällä näkemyksensä valituksenalaisen tuomion 102–148 kohdassa. Sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevassa ohjelmassa myönnetään suotuisa kohtelu yrityksille, jotka tekevät komission kanssa yhteistyötä salaisia kartelleja koskevissa tutkimuksissa. Ohjelman tavoitteena on siten tutkia kilpailusääntöjen vakavimpiin rikkomuksiin kuuluvat menettelytavat ja määrätä niistä seuraamus, jolla on varoittava vaikutus. Sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskeva ohjelma perustuu sopimukseen komission ja niiden yritysten välillä, jotka päättävät aloittaa yhteistyön komission kanssa. Vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa varataan komissiolle mahdollisuus myöntää täydellinen sakkoimmuniteetti yritykselle, joka aloittaa ensimmäisenä yhteistyön tutkinnassa, sekä alentaa sakkoja yrityksiltä, jotka ryhtyvät myöhemmin yhteistyöhön komission kanssa. Tältä osin sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan ohjelman logiikkaan kuuluu erottamattomasti se, että ainoastaan yksi kartellin jäsenistä voi hyötyä tällaisesta vapauttamisesta, kun otetaan huomioon se, että pyrkimyksenä on synnyttää kartelleissa epävarmuuden leimaama ilmapiiri kannustamalla kartellien ilmiantamista komissiolle. Kartellin jäsenet tietävät, että ainoastaan yksi niistä voi saada hyväkseen sakkoimmuniteetin antamalla ilmi muut kartelliin osalliset ja asettamalla ne siten vaaraan siitä, että niille määrätään sakkoja. ( 40 )

52.

Vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa määritetään seuraava kolmivaiheinen menettely sakkoimmuniteetin myöntämiseksi yritykselle: i) yritys, joka haluaa saada immuniteetin, ottaa yhteyttä komissioon ja toimittaa sille todisteita väitetystä kilpailua rajoittavasta kartellista unionissa; ii) komissio arvioi todisteet ottaen huomioon vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 8 kohdan a alakohdassa tai tapauksen mukaan sen b alakohdassa asetetut edellytykset ja mahdollisesti myöntää kirjallisesti ehdollisen vapautuksen sakoista ensimmäiselle nämä edellytykset täyttävälle yritykselle; iii) hallinnollisen menettelyn lopussa komissio päättää lopullisen päätöksensä yhteydessä siitä, myönnetäänkö yritykselle varsinainen sakkoimmuniteetti. Lopullinen immuniteetti voidaan myöntää ainoastaan, jos yritys on koko hallinnollisen menettelyn ajan ja lopullisen päätöksen tekemiseen saakka täyttänyt kaikki vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a–c alakohdassa asetetut kolme kumulatiivista edellytystä. ( 41 )

53.

Vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon perustuvan yhteistyövelvoitteen laajuudesta unionin yleinen tuomioistuin totesi, että tiedonannon 11 kohdan a alakohdan sanamuoto ja erityisesti yritykseltä edellytetyn yhteistyön määritteleminen ”kokonaisvaltaiseksi, jatkuvaksi ja nopeaksi” osoittavat, että yhteistyövelvoite on luonteeltaan hyvin yleinen ja epämääräinen ja että velvoitteen täsmällinen ulottuvuus voidaan määrittää ainoastaan sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sana ”kokonaisvaltainen” merkitsee, että tällaisen yhteistyön on oltava kattavaa, ehdotonta ja varauksetonta, jotta immuniteetti voidaan myöntää lopullisessa päätöksessä. Yhteistyön luonnehtiminen ”jatkuvaksi” ja ”nopeaksi” tarkoittaa, että yrityksen yhteistyön on täytettävä seuraavat kaksi edellytystä: i) yhteistyön on jatkuttava koko hallinnollisen menettelyn ajan ja ii) sitä on tehtävä välittömästi. ( 42 )

54.

Unionin yleinen tuomioistuin selitti, että yhteistyötä koskevassa järjestelmässä ”yhteistyö” tarkoittaa todellista ja kattavaa yhteistyötä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sakon alentaminen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon nojalla on perusteltua ainoastaan, kun toimitettujen tietojen ja kyseessä olevan yrityksen käyttäytymisen yleisemminkin voidaan katsoa osoittavan yrityksen todellista yhteistyöhenkeä. ( 43 ) Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että tätä periaatetta on sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava täydellisen sakkoimmuniteetin oikeuttavaan yhteistyöhön, koska sakoista vapauttaminen merkitsee edullisempaa kohtelua kuin pelkkä sakon alentaminen. ( 44 )

55.

Unionin yleinen tuomioistuin jatkoi huomauttamalla, että jos yritys toimittaa komissiolle puutteellisia tai virheellisiä tietoja, sen käyttäytymisen ei voida katsoa ilmentävän oikeuskäytännössä tarkoitettua todellista yhteistyöhenkeä. ( 45 ) Siten täydellistä sakkoimmuniteettia hakeva yritys ei myöskään saa jättää ilmoittamatta komissiolle tiedossaan olevia merkityksellisiä tosiseikkoja, jos on pienikin mahdollisuus, että ne voivat vaikuttaa hallinnollisen menettelyn kulkuun ja komission tutkinnan tehokkuuteen. Sitä, ilmentääkö yrityksen käyttäytyminen todellista yhteistyöhenkeä, voidaan arvioida ainoastaan niiden olosuhteiden perusteella, jotka vallitsivat käyttäytymisen tapahtuma-aikana. Vaikka siis jälkeenpäin todettaisiinkin, ettei yhteistyövelvoitetta rikkovalla käyttäytymisellä ole ollut kielteisiä vaikutuksia komission tutkintaan, tällaiseen toteamukseen ei voida vedota kyseisen käyttäytymisen oikeuttamiseksi. ( 46 )

56.

Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin esitti seuraavat tosiseikkoja koskevat toteamukset.

57.

Ensinnäkin Deltafina oli jättänyt ilmoittamatta komissiolle tiettyjä tutkinnan kannalta merkityksellisiä seikkoja, nimittäin sen, että Deltafinan toimitusjohtaja oli paljastanut immuniteettihakemuksen 4.4.2002 pidetyssä APTI:n kokouksessa, ja sen, että Universalin neuvonantaja oli ilmoittanut asiasta tiettyjen kilpailijayritysten emoyhtiöille 2.4.2002. Toiseksi kesti yli kaksi vuotta, ennen kuin nämä tutkinnan kannalta merkitykselliset seikat tulivat komission tietoon. Kolmanneksi riidanalaisesta päätöksestä ja asiakirja-aineistosta ilmeni, että sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä järjestetyissä tapaamisissa ja etenkin 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa Deltafinan ja komission yksiköiden välillä käytiin nimenomaisia keskusteluja immuniteettihakemuksen salassa pitämisestä, jotta kilpailijat eivät saisi vihiä asiasta eikä tarkastusten tehokkuus vaarantuisi. Näistä asiakirjoista ilmeni erityisesti, että komissio pyysi nimenomaisesti Deltafinaa pitämään immuniteettihakemuksen salassa, koska se aikoi tehdä tarkastuksia. Deltafinalle oli siis tehty selväksi, että immuniteettihakemuksen mahdollinen paljastaminen katsottaisiin sellaiseksi merkitykselliseksi olosuhteeksi, joka on omiaan haittaamaan ainakin mahdollisesti tutkinnan moitteetonta kulkua. Neljänneksi Deltafina ei voinut väittää, ettei se tiennyt, että immuniteettihakemuksen salassapitoa pidettiin tutkinnan onnistumisen kannalta merkittävänä tekijänä. ( 47 )

58.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tässä tilanteessa todellisen yhteistyöhengen osoittaminen olisi edellyttänyt sitä, että Deltafina ilmoittaa immuniteettihakemuksen paljastumisesta välittömästi komissiolle. ( 48 )

59.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Deltafinan väitteen, jonka mukaan komissio olisi ollut tietoinen siitä, että Deltafina ilmaisisi immuniteettihakemuksensa muille kartellin jäsenille 4.4.2002 pidetyssä APTI:n kokouksessa. Se totesi, että koska komissio ei ollut tietoinen Deltafinan aikomuksesta paljastaa asia vapaaehtoisesti, se ei myöskään ole voinut hyväksyä tai sallia sitä ennalta. ( 49 )

60.

Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli Deltafinan esittämiä yksittäisiä väitteitä riidanalaista päätöstä rasittavista virheistä ja erityisesti väitetystä ”pelisääntöjä” koskevasta yhteisymmärryksestä. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Deltafinan väitteen, jonka mukaan riidanalaisesta päätöksestä tai asiakirja-aineistoon liitetyistä asiakirjatodisteista ilmenee, että Deltafina oli nimenomaisesti ja selvästi ilmoittanut komissiolle ennen APTI:n kokousta, että se aikoi paljastaa vapaaehtoisesti immuniteettihakemuksensa kokouksessa. Komission yksiköiden 14.3.2002 pidetystä kokouksesta laatimassa pöytäkirjassa sen paremmin kuin Universalin edustajan tästä kokouksesta laatimissa muistioissakaan ei mainittu, että Deltafina olisi kokouksen aikana nimenomaisesti varoittanut komissiota siitä, että se aikoi tehdä paljastuksen. Universalin edustajan kyseisestä kokouksesta laatimasta kokouspöytäkirjasta ilmeni Deltafinan ainoastaan korostaneen kokouksessa, että immuniteettihakemusta olisi vaikea pitää salassa, koska sen totutusta poikkeava käyttäytyminen tulevassa APTI:n kokouksessa olisi omiaan herättämään kilpailijoissa epäilyksiä immuniteettihakemuksen tekemisestä. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen Deltafina lähtökohtaisesti oli myöntänyt itsekin, ettei se 14.3.2002 komission yksiköiden kanssa pidetyssä kokouksessa maininnut nimenomaisesti komissiolle aikovansa vapaaehtoisesti paljastaa immuniteettihakemuksensa 4.4.2002 pidettävässä APTI:n kokouksessa. Mistään asiakirja-aineistoon liitetystä asiakirjasta ei käynyt ilmi, että Deltafina olisi missään muussakaan yhteydessä ilmoittanut komissiolle ennakolta ja nimenomaisesti, että se aikoi antaa tällaisen vapaaehtoisen lausunnon. ( 50 )

61.

Unionin yleinen tuomioistuin tutki erityisesti asiakirja-aineistoon sisältyvät yhtäältä Deltafinan edustajien laatiman yhteenvedon ja toisaalta komission yksiköiden laatiman yhteenvedon 22.3.2002 käydystä (Deltafinaa edustaneen Jacchian ja komission yksiköitä edustaneen Van Erpsin välisestä) puhelinkeskustelusta. Unionin yleinen tuomioistuin ei hyväksynyt Deltafinan väitettä siitä, että Deltafina oli puhelinkeskustelussa ilmoittanut komissiolle aikovansa paljastaa immuniteettihakemuksensa. ( 51 )

62.

Unionin yleinen tuomioistuin tutki lisäksi Deltafinan väitteen, jonka mukaan se oli päässyt komission kanssa yhteisymmärrykseen 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa yhteistyön tietyistä ”pelisäänöistä” määrittelemisestä. Deltafinan mukaan väitetty yhteisymmärrys koostui lähinnä siitä, että komissio oli myöntänyt, että Deltafinan immuniteettihakemuksen paljastaminen oli väistämätöntä, ja että vastineeksi Deltafina oli suostunut tiukempiin vaatimuksiin sitoutumalla toimittamaan mahdollisimman nopeasti todisteita komissiolle. Deltafina väitti näin ollen noudattaneensa yhteistyövelvoitettaan, koska se toimitti komissiolle tämän pyytämät lisätiedot. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että vaikka Deltafina olisikin oikeassa, tämä ei vaikuta siihen päätelmään, jonka mukaan Deltafina rikkoi yhteistyövelvoitettaan, kun se ei ilmoittanut komissiolle paljastaneensa immuniteettihakemuksensa. Komissiolla oli näin ollen oikeus olla myöntämättä Deltafinalle lopullista immuniteettia lopullisessa päätöksessään.

63.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vaikka komissio olisikin 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa myöntänyt, että Deltafinan oli mahdoton pitää immuniteettihakemuksensa salassa (minkä komissio kiisti), tämä seikka ei vaikuta mitenkään päätelmään, jonka mukaan Deltafinan olisi kuulunut osoittaa käyttäytymisellään todellista yhteistyöhenkeä ilmoittamalla komissiolle välittömästi siitä, että immuniteettihakemus oli paljastunut. Samat perustelut pätevät siihen, jos Deltafinan oli tosiasiallisesti ollut pakko paljastaa immuniteettihakemuksensa jostakin hallinnollisen menettelyn aikana mainitsemastaan syystä – erityisesti tapaus, jossa se olisi tosiasiallisesti joutunut, kuten se väitti, niin ”pakottavaan” tilanteeseen, että immuniteettihakemuksen ilmaiseminen muille kartellin jäsenille olisi ollut välttämätöntä siitä täysin oikeutetusta syystä, ettei se jättäisi noudattamatta sille vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan b alakohdassa asetettua velvoitetta lopettaa rikkominen. Immuniteetin hakijana Deltafinan olisi joka tapauksessa pitänyt noudattaa yhteistyövelvoitetta, jonka perusteella sen olisi kuulunut ilmoittaa asian paljastumisesta välittömästi komissiolle. Vaikka olisikin näytetty toteen Deltafinan esittämä seikka – nimittäin että se olisi suostunut komission kanssa väitetysti sovittuun ”toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon” eli yrittänyt lievittää hakemuksensa ”väistämättömästä” paljastumisesta aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia toimittamalla komissiolle sen pyytämät tiedot –, tämäkään ei voi vapauttaa Deltafinaa sen velvollisuudesta ilmoittaa välittömästi komissiolle immuniteettihakemuksen paljastamisesta. ( 52 )

Ensimmäinen valitusperuste: yhteistyövelvoitetta koskeva arviointivirhe ja puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

Yhteenveto asianosaisten lausumista

64.

Deltafina väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi sen puolustautumisoikeuksia, koska se jätti ottamatta kantaa Deltafinan esittämään ensisijaiseen kanneperusteeseen, jonka mukaan 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa pelisäännöistä syntyneestä yhteisymmärryksestä seuraa, että Deltafina oli vapautettu velvoitteesta salata immuniteettihakemuksensa kartellin muilta jäseniltä. Näin ollen Deltafina ei rikkonut salassapitovelvollisuuttaan, kun se paljasti asian APTI:n kokouksessa. Sen sijaan unionin yleinen tuomioistuin on korvannut asianosaisten esittämät perustelut omilla perusteluillaan esittämällä kokonaan uuden perusteen: että Deltafina rikkoi yhteistyövelvollisuuttaan, koska se ei ilmoittanut komissiolle paljastaneensa immuniteettihakemuksensa kartellin muille jäsenille. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ylitti harkintavaltansa, joka rajoittuu riidanalaisen päätöksen tutkimiseen. Unionin yleinen tuomioistuin ei voi sen sijaan esittää, mitä Deltafinan olisi sen mielestä pitänyt tehdä täyttääkseen yhteistyövelvoitteensa niiden pelisääntöjen osalta, joista asianosaiset pääsivät yhteisymmärrykseen 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa. Lisäksi kyseinen yhteisymmärrys oli sopimusluonteinen. Valituksenalainen tuomio on epäjohdonmukainen tavalla, jota on mahdotonta korjata.

65.

Deltafina myös väittää, että pelisääntöjen sisältö perustuu sen komission kanssa sopimiin yksityiskohtiin. Deltafinan näkemystä siitä, että se vapautettiin salassapitovelvollisuudestaan 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa, tukevat samalta ajalta peräisin olevat todisteet, mukaan lukien kyseisen kokouksen pöytäkirja. Ne osoittavat, että vastineeksi suostumuksestaan vapauttaa Deltafina kyseisestä velvoitteesta komissio asetti sille tiukempia vaatimuksia toimittaa kartellin tutkimisen jatkamiseen tarvittavat tiedot. Jos unionin yleinen tuomioistuin olisi tarkastellut pöytäkirjaa, se olisi havainnut, että komissio oli myöntänyt olevan väistämätöntä, että Deltafinan olisi pakko paljastaa immuniteettihakemuksensa. Pöytäkirjasta ei käy ilmi, että Deltafinan olisi edellytetty ilmoittavan komissiolle, jos se paljastaisi tehneensä immuniteettihakemuksen. Komissio ei myöhemmin kysynyt missään vaiheessa Deltafinan edustajilta asiasta. Komissio ei vaikuttanut olevan kiinnostunut asiasta. Komissio syytti Deltafinaa siitä, että tämä oli paljastanut immuniteettihakemuksensa täysin harkitusti ja vapaaehtoisesti. Mikään 14.3.2002 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa ei kuitenkaan viittaa siihen, että paljastamisen täytyi tapahtua pakosta ja olla väistämätöntä sen vuoksi, että kolmas osapuoli oli pyytänyt tietoa asiasta.

66.

Deltafinan mukaan sen vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon perustuva yhteistyövelvoite ei ole sama kuin velvoite, jota yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli aiemmin Dansk Rørindustri ‑tuomiossa. ( 53 ) Siinä suopeaa kohtelua pyytäneillä yrityksillä oli velvoite toimittaa komissiolle täydellisiä ja paikkansa pitäviä tietoja kilpailusääntöjen rikkomisesta. Tällaisissa olosuhteissa kyseistä yritystä ei voitaisi vapauttaa sovellettavaan yhteistyötiedonantoon perustuvasta yhteistyövelvoitteestaan. Deltafinaa sitä vastoin koski salassapitovelvollisuus, josta se voitiin vapauttaa. Tämän näkemyksen vahvistaa vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 12 kohdan a alakohta. Joka tapauksessa Deltafina lisää, että sen osalta, mitä pelisäännöissä sovittiin ja miten se ja komissio tekivät yhteistyötä, asia olisi epäselvässä tilanteessa ratkaistava sen eduksi.

67.

Komission mukaan Deltafinan ensimmäinen valitusperuste on perusteeton. Se ei suostunut vapauttamaan Deltafinaa sen velvoitteesta pitää immuniteettihakemus salassa. Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli seikkaperäisesti Deltafinan väitteitä, joiden mukaan se oli päässyt komission kanssa yhteisymmärrykseen immuniteettihakemuksensa paljastamisesta, ja päätteli tosiseikkojen perusteella, ettei asiasta ollut sovittu. Unionin yleinen tuomioistuin ei siten loukannut Deltafinan puolustautumisoikeuksia eikä ylittänyt harkintavaltaansa katsoessaan, että Deltafina rikkoi yhteistyövelvoitettaan.

68.

Komissio kiistää Deltafinan väitteen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin perusti ratkaisunsa uuteen perusteeseen, joka ei sisältynyt riidanalaiseen päätökseen. Se, ettei Deltafina ilmoittanut komissiolle immuniteettihakemuksensa paljastamisesta (väitetty uusi peruste), mainitaan riidanalaisen päätöksen johdanto-osan perustelukappaleissa. ( 54 ) On totta, että unionin yleinen tuomioistuin painotti tätä ilmoittamatta jättämistä enemmän kuin komissio. Unionin yleisen tuomioistuimen tapaan komissio kuitenkin katsoo, että Deltafina rikkoi näin tehdessään vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohtaa. Deltafinan ilmoittamatta jättämisestä seuraa, että se jatkoi menettelyään kartellin jäsenenä eikä pystynyt osoittamaan todellista ja lojaalia yhteistyöhenkeä. Asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa säädetään, että unionin yleisellä tuomioistuimella on täysi harkintavalta sakkojen määräämisessä. Kyseinen säännös huomioon ottaen unionin yleisen tuomioistuimen ei voida katsoa ylittäneen harkintavaltaansa arvioidessaan sitä, täyttikö Deltafina vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon perustuvan yhteistyövelvoitteensa.

69.

Komissio huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Deltafinan väitteen, jonka mukaan sen ei ollut mahdollista salata immuniteettihakemustaan kartellin muilta jäseniltä, ja katsoi, että paljastaminen oli tapahtunut vapaaehtoisesti. Deltafinan väite, jonka mukaan komissio ei selventänyt, että Deltafinan olisi paljastettava immuniteettihakemus kartellin muille jäsenille vapaaehtoisesti, on kielellistä saivartelua. Deltafinan väite on näin ollen perusteeton.

70.

Sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan ohjelman säännöt perustuvat perustamissopimukseen, johdettuun oikeuteen ja komission tiedonantoihin. Komission mukaan on mahdoton ajatus, että tietystä asiasta vastaava komission virkamies voisi vahvistaa niistä poikkeavat ”pelisäännöt”. Virkamiesten tehtävänä on selittää sääntöjen sisältö, mutta näin tehdessään he voivat ilmaista näkemyksensä tavasta, jolla sääntöjä saatetaan soveltaa yksittäistapauksessa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen perustellusti, että sen olisi tutkittava vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa määrittääkseen Deltafinaan sovellettavat säännökset. Komissio huomauttaa, ettei se olisi voinut valtuuttaa Deltafinaa paljastamaan immuniteettihakemuksensa kartellin muille jäsenille vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 12 kohdan perusteella. Kyseistä yhteistyötiedonantoa ei voitu soveltaa ajallisesti käsiteltävään asiaan. Komission mukaan valitusta ei joka tapauksessa voida ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin siinä vaaditaan tosiseikkojen uudelleenarviointia.

71.

Mikäli unionin tuomioistuin katsoo, että ensimmäinen valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi ja että se on perusteltu, sen olisi komission mukaan esitettävä seuraavat toteamukset: i) Deltafina rikkoi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdan mukaista yhteistyövelvoitettaan, ii) se, että Deltafina paljasti immuniteettihakemuksensa kartellin muille jäsenille, uhkasi tehdä komission tarkastukset tuloksettomiksi, iii) sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevaan ohjelmaan liittyy aina erottamattomasti riski siitä, että kartellin jäsenet alkavat epäillä toisiaan, ja iv) Deltafinan oli mahdollista salata immuniteettihakemuksensa, mutta sen sijaan se päätti paljastaa sen vapaaehtoisesti, mikä osoittaa sen jatkaneen kilpailunvastaista käyttäytymistään.

Arviointi

72.

Deltafinan ensimmäinen valitusperuste jakaantuu lähinnä kolmeen osaan: i) unionin yleinen tuomioistuin ei ratkaissut sen esittämää ensisijaista kanneperustetta, jonka mukaan komissio vapautti Deltafinan velvoitteesta salata immuniteettihakemuksensa 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa sovittujen pelisääntöjen perusteella, ii) unionin yleinen tuomioistuin korvasi riidanalaisen päätöksen perustelut omilla perusteluillaan katsoessaan, että Deltafinan olisi pitänyt ilmoittaa komissiolle ennen kuin se paljasti hakeneensa immuniteettia, ja iii) Deltafinan puolustautumisoikeuksia loukattiin.

73.

Ratkaisiko unionin yleinen tuomioistuin Deltafinan ensisijaisen kanneperusteen?

74.

Ensimmäisessä oikeusasteessa Deltafina väitti, että komissio oli tehnyt kolme ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin sille ei myönnetty lopullista sakkoimmuniteettia riidanalaisessa päätöksessä: ensinnäkin komissio teki tosiseikkoja koskevan virheen, koska se lähti virheellisesti siitä perusolettamasta, etteivät italialaiset raakatupakan jalostajat tienneet komission tutkinnasta, toiseksi komissio teki arviointivirheen katsoessaan Deltafinan rikkoneen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdassa tarkoitettua yhteistyövelvoitetta, ja kolmanneksi komissio teki arviointivirheen, kun se katsoi Deltafinan immuniteettihakemuksen paljastamisen vaarantaneen tutkinnan.

75.

Se, jota Deltafina kuvaa ensisijaiseksi kanneperusteekseen, on itse asiassa ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty toinen kanneperuste (joka koskee vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdassa tarkoitettua yrityksen yhteistyövelvoitetta), ja Deltafina riitauttaa tavan, jolla unionin yleinen tuomioistuin on käsitellyt kyseisen kanneperusteen. Olen tutkinut Deltafinan kumoamiskanteen. On selvää, että Deltafina väitti ensimmäisessä oikeusasteessa komission myöntäneen 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa, että Deltafinan olisi mahdotonta pitää immuniteettihakemuksensa salassa kartellin muilta jäseniltä. Deltafina väitti, että komissio näin ollen vaati, että vastineeksi julkistamisen sallimisesta Deltafinan oli toimitettava tietoja ja että sen olisi toimitettava komissiolle tutkimusten toteuttamiseksi tarvittavat lisätiedot (nk. pääperiaatteet tai pelisäännöt).

76.

Unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi nähdäkseni oikein Deltafinan kanneperustetta siten, että se koskee vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdassa asetettua yhteistyövelvoitetta. Unionin yleinen tuomioistuin esitti seikkaperäisesti Deltafinan väitteet erityisesti 14.3.2002 pidetystä kokouksesta valituksenalaisen tuomion 90–93 kohdassa. Se totesi, ettei Deltafina ole näyttänyt toteen ilmoittaneensa komissiolle ennalta aikovansa paljastaa immuniteettihakemuksensa vapaaehtoisesti APTI:n kokouksessa. ( 55 ) Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli myös nimenomaisesti 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa väitetysti syntynyttä yhteisymmärrystä yhteistyön pelisäännöistä. ( 56 )

77.

On tärkeää huomata, ettei unionin yleinen tuomioistuin kuitenkaan ratkaissut sitä, oliko tällainen yhteisymmärrys syntynyt (vai ei). Sen sijaan se totesi, että vaikka komissio ja Deltafina olisivat sopineet pelisäännöistä, kuten Deltafina väitti, se seikka, ettei Deltafina ollut ilmoittanut komissiolle ennalta aikomuksestaan paljastaa immuniteettihakemuksensa, merkitsi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohtaan perustuvan yhteistyövelvoitteen rikkomista. Unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi, ettei tapaukseen liittynyt seikkoja, jotka olisivat voineet vapauttaa Deltafinan sen myöhemmästä velvollisuudesta ilmoittaa välittömästi komissiolle immuniteettihakemuksensa paljastamisesta.

78.

Ongelmana on se, ovatko valituksenalaisen tuomion perustelut puutteelliset, koska unionin yleinen tuomioistuin ei vastannut nimenomaisesti Deltafinan väitteeseen, jonka mukaan se oli väitettyjen pelisääntöjen perusteella vapautettu velvollisuudestaan salata immuniteettihakemus vastineeksi siitä, että se hyväksyi tiukemman velvoitteen toimittaa tietoja komissiolle (jonka se väittää täyttäneensä).

79.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomion perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä unionin yleisen tuomioistuimen päättely siten, että asianosaisille selviävät tuomion syyt ja että unionin tuomioistuin voi tutkia tuomion laillisuuden. ( 57 ) Perusteluvelvollisuus ei kuitenkaan velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt asianosaisten argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa. ( 58 )

80.

Hylätessään Deltafinan väitteen, jonka mukaan komissio olisi tiennyt sen aikovan paljastaa immuniteettihakemuksensa APTI:n kokouksessa, unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei komissio ollut tietoinen Deltafinan aikomuksesta paljastaa asia vapaaehtoisesti eikä myöskään ole voinut hyväksyä tai sallia sitä ennalta. ( 59 )

81.

Siltä osin kuin Deltafina pyrkii kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevan arvioinnin riitauttamalla toteamukset, jotka koskevat 14.3.2002 pidetystä kokouksesta laadittuja pöytäkirjaa ja muistioita sekä Deltafinan edustajien ja asiasta vastanneiden komission virkamiesten myöhempien tapaamisten yksityiskohtia, näitä väitteitä ei voida ottaa tutkittaviksi. Deltafina pyrkii niillä tosiasiassa varmistamaan tosiseikkojen arviointien tutkimisen uudelleen, eikä unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa tehdä sitä muutoksenhaun yhteydessä. ( 60 )

82.

Oliko unionin yleinen tuomioistuin oikeassa katsoessaan, ettei Deltafina ollut täyttänyt vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitettua yhteistyövelvoitettaan?

83.

Kuten unionin yleinen tuomioistuin selitti, sakkoimmuniteetin saaminen edellyttää kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttämistä. ( 61 ) Nyt on kyse unionin yleisen tuomioistuimen siitä esittämästä arviosta, tekikö Deltafina kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja nopeaa yhteistyötä koko hallinnollisen menettelyn ajan.

84.

Katson, että unionin yleinen tuomioistuin kuvasi tuomionsa 124–132 kohdassa oikein yrityksen yhteistyövelvoitteen laajuutta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan alennus vuoden 2002 yhteistyötiedonannon nojalla on perusteltu ainoastaan silloin, kun toimitettujen tietojen ja kyseessä olevan yrityksen käyttäytymisen yleisemminkin voidaan katsoa osoittavan, että yritys on harjoittanut todellista yhteistyötä. ( 62 ) Yksinomaan silloin, kun asianomaisen yrityksen käyttäytyminen osoittaa tällaista yhteistyöhenkeä, on mahdollista myöntää alennus kyseisen tiedonannon perusteella. ( 63 ) En hyväksy Deltafinan väitettä, jonka mukaan tätä edellytystä ei sovelleta käsiteltävässä asiassa, koska Deltafinan tilanne (velvollisuus salata immuniteettihakemus) oli erilainen kuin sellaisen yrityksen tilanne, joka hakee immuniteettia vastineeksi täydellisten ja oikeiden tosiseikkoja koskevien tietojen toimittamisesta.

85.

Yhteistyötiedonantoon perustuvaa yhteistyövelvoitetta sovelletaan nähdäkseni samalla tavalla sellaisen yrityksen käyttäytymiseen, jolle on asetettu salassapitovelvollisuus. Voidakseen saada sakkoimmuniteetin kyseisen yrityksen on asetettava itsensä komission käyttöön osoittaakseen todellista yhteistyöhenkeä. Sen on näin ollen ilmoitettava komissiolle tiedossaan olevat merkitykselliset tosiseikat, jotka voivat vaikuttaa hallinnollisen menettelyn kulkuun ja komission tutkintaan. Komission ja kyseisen yrityksen yhteistyötiedonannossa tarkoitettu yhteisymmärrys ei ole sopimus, eikä siihen liity pakkoa. Yrityksen yhteistyö on vapaaehtoista, mutta sen on oltava varauksetonta ja kokonaisvaltaista, jotta yritys voi saada immuniteetin.

86.

Olisiko unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen velvoitteen laajuutta arvioidessaan pitänyt ratkaista, oliko komissio suostunut siihen, ettei Deltafinan enää tarvinnut salata immuniteettihakemustaan?

87.

Nähdäkseni unionin yleisen tuomioistuimen ei olisi välttämättä pitänyt ratkaista sitä.

88.

Arvioidessaan yhteistyövelvoitteen laajuutta unionin yleisellä tuomioistuimella oli useita vaihtoehtoja. Se olisi voinut todeta (kuten komissio väitti), ettei yhteisymmärrystä Deltafinan vapauttamisesta velvoitteestaan salata immuniteettihakemus ollut. Tällaisessa tapauksessa yrityksen yhteistyövelvoitetta olisi rikottu selvästi. Täydellisyyden nimissä lisään, että Deltafinan kaltaisessa asemassa olevan yrityksen olisi esitettävä todisteita komissiossa asianmukaisella tasolla tehdystä päätöksestä osoittaakseen, että tällainen yhteisymmärrys oli syntynyt.

89.

On syytä muistaa, että Deltafinalle oli mahdollista määrätä sakko kilpailusääntöjen vakavasta rikkomisesta ja että yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti sen oli vastattava kyseisestä rikkomisesta. ( 64 ) Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon johdannossa ( 65 ) selitetyistä syistä komissio saattoi kuitenkin myöntää sille sakkoimmuniteetin. Tältä osin komissio oli vahvistanut Deltafinan ehdollisen immuniteetin 6.3.2002 päivätyllä kirjeellä, jonka oli allekirjoittanut tuolloin kilpailuasioista vastannut komission jäsen. Nämä seikat huomioon ottaen komission virkamiehen tapaamisen aikana tai myöhemmissä yhteydenotoissa esittämät lausumat eivät voisi olla ratkaiseva näyttö komission suostumuksesta muuttaa tekijää, joka on perustava sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevassa järjestelmässä tarkoitetun yrityksen yhteistyön määrittämisessä. Voidakseen osoittaa, että komissio oli suostunut muuttamaan vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitettuja ehtoja, kyseisen yrityksen olisi pitänyt saada komissiolta muodollinen vahvistus, joka on hyväksytty komissiossa asianmukaisella tasolla. Tämän pitäisi nähdäkseni olla sama henkilö, joka vahvisti ehdollisen immuniteetin myöntämisen (tai hänen seuraajansa). Tämä johtuu mielestäni sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevassa järjestelmässä tehtyjen päätösten tärkeydestä ja tarpeesta varmistaa, että tällaisiin päätöksiin voidaan vedota ja että ne antavat hakijoille riittävät takeet sen varmistamiseksi, että sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevaa järjestelmää sovelletaan johdonmukaisesti. Nämä tekijät puuttuisivat, jos kuka tahansa komission virkamies voisi muuttaa edellytyksiä, joiden perusteella immuniteetti myönnetään, ilman komission hierarkian mukaisesti annettua suostumusta.

90.

Deltafina viittaa vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 12 kohdan a alakohdan viidenteen luetelmakohtaan, jonka mukaan yritys tekee todellista, kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja nopeaa yhteistyötä hakemuksensa jättämisestä lähtien komissiossa toteutettavan koko hallintomenettelyn ajan muun muassa, jos se pidättäytyy paljastamasta hakemuksen jättämistä tai sen sisältöä todelliseen yhteistyöhön kuuluu se, että yritys pidättäytyy paljastamasta sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen jättämistä ennen kuin komissio on antanut asiaa koskevan väitetiedoksiannon, paitsi jos muusta järjestelystä on sovittu. Vuoden 2006 yhteistyötiedonantoa ei kuitenkaan voitu soveltaa ajallisesti käsiteltävään asiaan, joten en tarkastele yksityiskohtaisemmin sitä, miten siihen sisältyviä ilmauksia olisi tulkittava.

91.

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisikin todennut, että immuniteettihakemuksen paljastamisen sallimisesta oli sovittu, kuten Deltafina väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei olisi tämän perusteella ollut velvollinen katsomaan, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitettu yhteistyövelvoite oli täytetty. Yhteistyövelvoitteen laajuudesta seuraa, että unionin yleisellä tuomioistuimella on oikeus tutkinnassaan määrittää muita kyseisen velvoitteen osatekijöitä ja lausua siitä, onko immuniteettia hakeva yritys täyttänyt kyseiset osatekijät.

92.

Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin esitti hypoteesin, jossa Deltafinan katsottiin olevan oikeassa, koska tuomioistuin otti lähtökohdaksi sen, että pelisäännöistä oli päästy yhteisymmärrykseen, kuten Deltafina väitti. ( 66 ) Unionin yleinen tuomioistuin katsoi silti, että Deltafina oli rikkonut vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdan mukaista yhteistyövelvoitettaan, koska se oli paljastanut immuniteettihakemuksensa kartellin muille jäsenille ilmoittamatta asiasta ennakolta komission yksiköille. Unionin yleinen tuomioistuin määritti siten yhteistyövelvoitteen osatekijän, jota Deltafina ei sen mukaan ollut selvästikään täyttänyt.

93.

On totta, että valituksenalainen tuomio olisi ollut täydellisempi, jos unionin yleinen tuomioistuin olisi ensin määrittänyt, oliko yhteisymmärrykseen Deltafinan vapauttamisesta velvollisuudestaan salata immuniteettihakemus tosiasiallisesti päästy. Tällaisen toteamuksen puuttuminen ei kuitenkaan tee unionin yleisen tuomioistuimen perusteluja tyhjiksi.

94.

Valituksenalaisen tuomion perustelut ovat nähdäkseni riittävän selvät ja ymmärrettävät, jotta ne voivat muodostaa riittävät perusteet unionin yleisen tuomioistuimen esittämälle päätelmälle, ja täyttävät siten perusteluille asetetut vaatimukset.

95.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi yksiselitteisesti ensinnäkin, ettei Deltafina koskaan ilmoittanut komissiolle aikeestaan paljastaa hakemus. Toiseksi Deltafinaa koski velvollisuus tehdä kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja nopeaa yhteistyötä osoittaakseen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohdassa tarkoitettua todellista yhteistyöhenkeä. Kolmanneksi Deltafina rikkoi tätä velvoitetta, koska se ei ilmoittanut asiasta komissiolle ennalta tai myöskään välittömästi sen jälkeen, kun se oli paljastanut hakemuksen. Neljänneksi se, oliko pelisäännöistä päästy yhteisymmärrykseen, kuten Deltafina väitti, ei voinut olla ratkaisevaa, koska kukaan ei kiistänyt sitä, ettei Deltafina ollut ilmoittanut paljastamisesta välittömästi komissiolle – tämä seikka tuli ilmi ensi kerran noin kolme vuotta myöhemmin kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan pitämässä kuulemistilaisuudessa.

96.

Unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi nähdäkseni oikein Deltafinan ensisijaisen kanneperusteen olemusta katsoessaan, että se koskee lopullisen sakkoimmuniteetin myöntämättä jättämistä ja vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitetun yhteistyövelvoitteen merkitystä ja laajuutta. Unionin yleinen tuomioistuin ei ylittänyt tätä kanneperustetta koskevan hyväksyttävän tulkinnan rajoja korostamalla sitä, ettei Deltafina ollut täyttänyt kyseisen velvoitteen tiettyä osatekijää. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen korvannut riidanalaisen päätöksen perusteluja omillaan.

97.

Unionin yleinen tuomioistuin määritti kanneperustetta tutkiessaan tosiseikat, jotka komissio oli ottanut huomioon. On totta, että unionin yleinen tuomioistuin korosti sitä, ettei Deltafina ollut ilmoittanut komissiolle välittömästi paljastamisesta. Tämä tosiseikka on kuitenkin merkityksellinen seikka riidanalaisessa päätöksessä. Sen jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli komission tapaan vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 11 kohdan a alakohtaan sisältyvän yhteistyövelvoitteen merkitystä. ( 67 ) Minusta vaikuttaa näin ollen siltä, ettei unionin yleinen tuomioistuin perustanut tuomiotaan sen perusteluissa sellaiseen uuteen perusteeseen, jota ei sisältynyt riidanalaiseen päätökseen.

98.

Kontradiktorinen periaate kuuluu puolustautumisoikeuksiin, jotka muodostavat unionin oikeuden yleisen periaatteen. ( 68 ) Tuomioistuimien on noudatettava itse kontradiktorista periaatetta etenkin silloin, kun ne ratkaisevat oikeusriidan omasta aloitteesta huomioon ottamansa perusteen nojalla. ( 69 ) Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen liittyvien vaatimusten täyttämiseksi asianosaisten on näet saatava tieto sellaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka ovat oikeudenkäyntimenettelyn tuloksen kannalta ratkaisevia, ja niillä on oltava tilaisuus keskustella näistä kontradiktorisesti. ( 70 )

99.

Noudatettiinko Deltafinan puolustautumisoikeuksia?

100.

Oikeudenkäynti unionin yleisessä tuomioistuimessa koski yhteistyövelvoitteen merkitystä ja laajuutta. Nämä kaksi kysymystä sisältyivät Deltafinan ensisijaisiin kanneperusteisiin, ja sillä oli näin ollen riittävä mahdollisuus esittää näkemyksensä kaikista asiaan liittyvistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista ensimmäisessä oikeusasteessa.

101.

Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ratkaissut asiaa omasta aloitteestaan huomioon ottamansa uuden perusteen nojalla. Sen sijaan se i) yksilöi Deltafinan esittämät kanneperusteet, ii) yksilöi riidanalaiseen päätökseen sisältyvät merkitykselliset perusteet ja iii) tulkitsi vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitettua yhteistyövelvoitetta. Deltafina esitti kirjallisia ja suullisia huomautuksia näistä seikoista. Deltafinan puolustautumisoikeuksia ei näin ollen loukattu, ja katson, että ensimmäinen valitusperuste on perusteeton.

Toinen valitusperuste: todistajien kutsumista ja kuulemista koskevien työjärjestyksen määräysten rikkominen

102.

Toinen valitusperuste koskee tapaa, jolla unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut näyttöä 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa väitetysti laadituista pelisäännöistä, toisin sanoen sitä, hankittiinko kyseinen näyttö asianmukaisesti ja loukattiinko Deltafinan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Yhteenveto asianosaisten lausumista

103.

Deltafina väittää, että todistajien kutsumisen ja kuulemisen on tapahduttava unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen mukaisesti. Istunnossa, joka pidettiin 29.9.2010, unionin yleinen tuomioistuin kuuli työjärjestyksen määräysten vastaisesti kahta todistajaa, jotka olivat Reher (Deltafinan lakimies) ja Van Erps (asiasta vastaava komission virkamies). Molemmat todistajat antoivat todistajanlausunnon 14.3.2002 pidetystä kokouksesta ja erityisesti pelisäännöistä väitetysti syntyneestä yhteisymmärryksestä. Unionin yleinen tuomioistuin ei Deltafinan mukaan kuitenkaan ryhtynyt työjärjestyksensä 65 artiklassa määrättyihin selvittämistoimiin eikä antanut työjärjestyksen 68 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä todistajien kuulemiseksi. Reherin todistajanlausunnosta ei myöskään ole mainintaa (kun taas Van Erpsin todistajanlausuntoa tarkastellaan tuomion tekstissä). ( 71 ) Unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyn istunnon pöytäkirjassa todistusta kuvataan ”mielipiteenvaihdoksi”.

104.

Van Erpsin todistajanlausunnon perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei Deltafina ilmoittanut selvästi joko 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa tai Van Erpsin ja Jacchian (toinen Deltafinan lakimies) 22.3.2002 käymässä puhelinkeskustelussa aikovansa vapaaehtoisesti paljastaa immuniteettihakemuksensa APTI:n kokouksessa. Jos komissio olisi ollut tietoinen Deltafinan aikomuksesta tehdä näin, se ei olisi antanut siihen suostumustaan. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan kuullut Jacchian todistusta kyseisistä tapahtumista, vaikka hän oli läsnä tuomioistuimessa.

105.

Unionin yleinen tuomioistuin antoi virheellisesti noin kahdeksan vuotta tosiseikkojen tapahtuma-ajan jälkeen annetulle Van Erpsin suulliselle todistukselle enemmän painoarvoa kuin Jacchian muistiinpanoille, jotka tämä oli tehnyt tuolloisista tapaamisista komission kanssa niiden tapahtumisaikana. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin loukkasi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 ja 3 kappaleeseen ja perusoikeuskirjan 47 artiklaan perustuvia Deltafinan puolustautumisoikeuksia, oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja avun saatavuutta sen puolustuksen turvaamiseksi. Deltafinan mukaan tästä seuraa, että valituksenalainen tuomio on oikeudellisesti virheellinen.

106.

Komission mukaan toinen valitusperuste olisi hylättävä.

107.

Komissio väittää, ettei Van Erpsiä eikä Reheriä kuultu todistajina. Heitä kuultiin sen sijaan asianosaisten edustajien ominaisuudessa. Vaikka on totta, että ainoastaan asianajajat ja asiamiehet (kuten ad litem -valtuutuksessa todetaan) antavat suullisia lausumia, molempien asianosaisten suostumuksella myös muut henkilöt voivat antaa tällaisia lausumia tuomioistuimessa. Tämä käytäntö helpottaa oikeudenkäyntiä, koska se antaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden kuulla suoraan niitä, joilla on asiaan liittyvää tietämystä ja tietoa, ja sen ansiosta asianajajien ja asiamiesten ei tarvitse pyytää jatkuvasti ohjeita, kun kyse on teknisistä asioista tai monimutkaisista tosiseikkoja koskevista kysymyksistä. Kyseessä on hyväksytty käytäntö, jota unionin tuomioistuin ei ole pitänyt lainvastaisena.

108.

Vaikka Reheriä ja Van Erpsiä olisikin kuultu todistajina, Deltafinan väitettä ei komission mukaan joko voida ottaa tutkittavaksi tai se on perusteeton, koska Deltafina ei esittänyt tuolloin vastalauseita unionin yleisessä tuomioistuimessa. Deltafina ei myöskään pyytänyt unionin yleistä tuomioistuinta kuulemaan Jacchian (joka todellakin oli paikalla Deltafinan asianajajana) todistusta.

109.

Unionin yleisellä tuomioistuimella on joka tapauksessa laaja harkintavalta sen suhteen, millaisen painoarvon se antaa sille esitetyille todisteille, eikä sen niistä esittämää arviointia voida kumota valituksen johdosta. Vaikka unionin tuomioistuin katsoisikin, että Deltafinan väitteet ovat perusteltuja, muut unionin yleisen tuomioistuimen tarkastelemat todisteet ja tosiseikoista esittämät toteamukset huomioon ottaen oikeudenkäynnin lopputulos olisi ollut komission mukaan sama.

Arviointi

110.

Väite, jonka mukaan valituksenalainen tuomio on oikeudellisesti virheellinen, koska unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu perustuu sen oman työjärjestyksen vastaisesti hankittuun näyttöön, ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, ellei Deltafina pysty osoittamaan, että menettely on ollut säännöstenvastainen ja sen etujen vastainen. ( 72 )

111.

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 65 artiklan mukaan voidaan ryhtyä todistajien kuulemiseen liittyviin selvittämistoimiin. Työjärjestyksen 68 artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin yleinen tuomioistuin voi omasta aloitteestaan tai asianosaisten pyynnöstä määrätä, että tiettyjen seikkojen toteen näyttämiseksi kuullaan todistajia. Todistajien on vannottava vala.

112.

Ilman suullisesta käsittelystä laadittua transkriptiota ( 73 ) on mahdotonta saada sen tapahtumista ajantasaista selvitystä. Seuraavia tosiseikkoja ei kuitenkaan ole kiistetty. Reher ja Van Erps osallistuivat 14.3.2002 pidettyyn kokoukseen, ja unionin yleinen tuomioistuin kuuli heidän kertomuksensa kokouksen kulusta. Istunnon, joka pidettiin 29.9.2010, pöytäkirjassa tätä prosessia kuvataan ”mielipiteenvaihdoksi”. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuullut Jacchiaa 14.3.2002 pidetystä kokouksesta tai hänen 22.3.2002 Van Erpsin kanssa käymästään puhelinkeskustelusta. Se kuitenkin kuuli Van Erpsin selvityksen kyseisestä keskustelusta. ( 74 ) Deltafina sen enempää kuin komissiokaan ei pyytänyt määräyksen antamista todistajien kutsumiseksi ja kuulemiseksi, eikä unionin yleinen tuomioistuin antanut tällaista määräystä omasta aloitteestaan. Se ei myöskään ryhtynyt 65 artiklan mukaisiin selvittämistoimiin. Vaikuttaa siltä, etteivät Reher ja Van Erps vannoneet valaa ennen lausumiensa esittämistä. ( 75 )

113.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisellä tuomioistuimella on laaja harkintavalta sen suhteen, onko sen ratkaistavana olevissa asioissa käytettävissä olevia tietoja tarpeen täydentää. ( 76 )

114.

Vaikuttaa siltä, että istunnossa Reheriä ja Van Erpsiä todennäköisesti pyydettiin avustamaan unionin yleistä tuomioistuinta. Deltafina sen enempää kuin komissiokaan ei vastustanut sitä, että unionin yleinen tuomioistuin kuulee heitä suullisen käsittelyn aikana. Kumpikaan osapuoli ei väittänyt, että sen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin saatettaisiin loukata, koska Reher ja Van Erps antoivat todistuksensa ilman asianmukaista ennakkoilmoitusta ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen vastaisesti. Istunnon pöytäkirjasta ei myöskään ilmene, että kumpikaan osapuoli olisi väittänyt, että siltä on evätty mahdollisuus riitauttaa todistus. Molemmat osapuolet vaikuttavat hyväksyneen unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn esittämättä siitä tuolloin vastalauseita.

115.

Reherin ja Van Erpsin täsmällinen asema unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen täydentämisessä on epäselvä. On selvää, etteivät he olleet todistajia sanan muodollisessa merkityksessä. Ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että he olisivat esittäneet unionin yleiselle tuomioistuimelle uusia teknisiä tietoja tai selittäneet asiakirja-aineistoon jo sisältyneitä teknisiä tietoja. Heidän esittämänsä tiedot eivät nähdäkseni kuulu siihen luokkaan, jota komissio kuvaa väitteissään ja joka ei anna aihetta moitteisiin. Kyseiseen luokkaan kuuluvat tilanteet, joissa tuomioistuimen käsiteltävänä on vaikeaselkoinen asia ja joissa osana kummankin osapuolen oikeudellista edustusta toimivat asiantuntijat – usein tuomioistuimen kehotuksesta – vastaavat suoraan tuomioistuimen kysymyksiin. Tämä helpottaa asian käsittelyä, koska näin vältetään asiantuntijan ja tältä ohjeita saavan asianajajan tai asiamiehen (toisinaan kuumeinen) kuiskuttelu, jonka jälkeen asianajaja tai asiamies välittää asiantuntijalta saadut tiedot tuomioistuimelle. Tällaisissa tilanteissa voi todellakin olla erityisen järkevää, että tuomioistuin esittää kysymyksensä suoraan asiantuntijoille ja saa vastaukset suoraan heiltä.

116.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sekä Reher että Van Erps antoivat tietoja tietyistä tosiseikoista ja siitä, miten he ymmärtävät kyseiset tosiseikat, nimittäin seuraavista tosiseikoista: i) sovittiinko 14.3.2002 pidetyssä kokouksessa pelisäännöistä, ii) suostuiko komissio Deltafinan immuniteettihakemuksen paljastamiseen, iii) vahvistettiinko tämä suostumus myöhemmissä yhteydenotoissa ja iv) ilmoittiko Deltafina komissiolle ennalta aikeestaan paljastaa immuniteettihakemuksensa APTI:n kokouksessa. Kolme ensimmäistä näistä tosiseikoista olivat riidanalaisia ( 77 ) (asianosaiset olivat ymmärtääkseni yhtä mieltä siitä, että vastaus neljänteen kysymykseen oli kieltävä). ( 78 ) Yhdessäkään näistä ei nähdäkseni ole kyse teknisistä tiedoista.

117.

En näe mitään syytä, miksi unionin yleinen tuomioistuin ei olisi voinut kutsua todistajia joko omasta aloitteestaan tai jommankumman asianosaisen pyynnöstä. Tällä olisi voinut olla se etu, että Deltafina olisi voinut päättää selkeästä roolista lakimiehelleen Jacchialle, jolla oli valtuudet esiintyä unionin yleisessä tuomioistuimessa (ja myös teki niin) mutta joka myös mahdollisesti pystyi antamaan asiaan liittyvän todistuksen APTI:n kokousta edeltäneistä yhteyksistä komission kanssa. (Huomautan tässä yhteydessä, että on vaikea ymmärtää, miten Deltafina saattoi odottaa, että Jacchian olisi pitänyt toimia toisessakin roolissa ja antaa todistajanlausunto istunnossa, jossa hän esiintyi asianajajana, kuten Deltafina väittää.)

118.

Jos tosiseikkoihin liittyy kiistanalaisia kysymyksiä, jotka ovat merkityksellisiä asian lopputuloksen kannalta ja jotka on ratkaistava, asianmukainen menettelytapa on kuulla todisteita unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen mukaisesti, jonka yhtenä tarkoituksena on taata oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Katson näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudenkäyntivirheen, kun se kuuli Reheriä ja Van Erpsiä edellä kuvatulla tavalla.

119.

Vaikuttiko tämä oikeudenkäyntivirhe kielteisesti Deltafinan etuihin?

120.

On riidatonta, ettei Deltafina koskaan ilmoittanut komissiolle paljastaneensa immuniteettihakemuksensa kartellin muille jäsenille joko ennen APTI:n kokousta tai sen jälkeen. ( 79 ) Unionin yleinen tuomioistuin tukeutui lisäksi asiakirja-aineistoon liitettyihin asiakirjatodisteisiin, muun muassa 14.3.2002 pidetystä kokouksesta laadittuun pöytäkirjaan ja muistiinpanoihin ja 22.3.2002 käydystä puhelinkeskustelusta laadittuihin muistiinpanoihin, todetessaan, ettei Deltafina nimenomaisesti varoittanut komissiota siitä, että se aikoi tehdä paljastuksen. ( 80 ) Unionin yleisen tuomioistuimen ei siten tarvinnut tukeutua Reherin ja Van Erpsin istunnossa esittämiin lausumiin ( 81 ) voidakseen todeta, että Deltafina oli rikkonut vuoden 2002 yhteistyötiedonannon mukaista yhteistyövelvoitetta. ( 82 )

121.

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että oikeudenkäyntivirhe, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki kuullessaan Reheriä ja Van Erpsiä, ei vaikuttanut kielteisesti Deltafinan etuihin, ettei Deltafinan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattu ja ettei valituksenalainen tuomio ole tältä osin oikeudellisesti virheellinen. Toinen valitusperuste on näin ollen perusteeton.

Neljäs valitusperuste: yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen laskettaessa Deltafinan sakon alennusta

122.

Unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa Deltafina esitti ensimmäisen kerran perusteen, jonka mukaan komissio oli loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Deltafinan unionin tuomioistuimessa esittämä neljäs valitusperuste on toissijainen; se pyytää unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ja korottamaan merkittävästi 50 prosentin sakon alennusta, joka Deltafinalle myönnettiin hallinnollisen menettelyn aikana komission kanssa tekemänsä yhteistyön perusteella. Deltafina perustaa tämän siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei kyseistä uutta perustetta voida ottaa tutkittavaksi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan nojalla. ( 83 )

Yhteenveto asianosaisten lausumista

123.

Deltafina väittää, että unionin yleinen tuomioistuin voi ottaa huomioon istunnon aikana esitettyjä uusia perusteita, jotka koskevat sakkojen laskentaa, koska tällaiset asiat kuuluvat seuraamuksia koskevaan unionin yleisen tuomioistuimen täyteen harkintavaltaan. ( 84 ) Se, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut kantaa Deltafinan uuteen perusteeseen, oli lisäksi erityisen epäoikeudenmukaista, koska asiassa Nintendo annettu tuomio, ( 85 ) johon Deltafina vetosi, oli julkistettu vasta kirjallisen menettelyn päättymisen jälkeen.

124.

Deltafina väittää, että se oli avustanut hallinnollisessa menettelyssä enemmän kuin Dimon Italia kahdessa suhteessa: i) sen avustus oli laadukkaampaa, ja ii) se oli ensimmäinen komission kanssa yhteistyötä tehnyt yritys. Komissio teki näin ollen ilmeisen arviointivirheen myöntäessään Deltafinalle ja Dimon Italialle prosentuaalisesti samansuuruisen alennuksen niille määrätyistä sakoista.

125.

Komission mukaan neljäs valitusperuste on ilmeisen perusteeton. Nintendo-tuomiossa vahvistettu yhdenvertaisen kohtelun periaate ei ole uusi oikeudellinen seikka tai tosiseikka, joka tuli esille asian käsittelyn kuluessa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomiota, jolla vain vahvistetaan kantajan tiedossa kanteen nostamishetkellä ollut oikeudellinen tilanne, ei voida pitää sellaisena uutena seikkana, jonka perusteella uuden kanneperusteen esittäminen olisi sallittua. ( 86 ) Sakkojen alentamista koskevaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei sovellettu ensimmäistä kertaa Nintendo-tuomiossa. ( 87 ) Komissio myös väittää, ettei Deltafinaa ja Dimon Italiaa voida rinnastaa toisiinsa, minkä vuoksi niitä kohdeltiin eri tavalla. Deltafinan tapauksessa komissio peruutti immuniteetin (joka oli myönnetty ehdollisena) ja päätti määrätä sille sakon. Sakkoa alennettiin tämän jälkeen 50 prosenttia, koska Deltafina oli kaikesta huolimatta tehnyt jonkinasteista yhteistyötä. Dimon Italialle ei ollut missään vaiheessa myönnetty immuniteettia, mutta komissio alensi sen sakkoa 50 prosenttia, koska se oli tehnyt yhteistyötä komission tutkinnassa.

Arviointi

126.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi nähdäkseni perustellusti, ettei Deltafinan istunnossa esittämää uutta perustetta voitu ottaa tutkittavaksi.

127.

Ensinnäkin yhdenvertaisen kohtelun periaate ei ole uusi. Se on yksi unionin oikeuden yleisistä periaatteista. ( 88 ) Toiseksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleinen tuomioistuin päättää täyttä harkintavaltaansa käyttäen yrityksille unionin oikeuden rikkomisen vuoksi maksettavaksi määrättyjen sakkojen suuruudesta, mutta tämän harkintavallan käyttäminen ei saa johtaa siihen, että kartellissa osallisina olleita yrityksiä kohdellaan eri tavalla sakkojen suuruudesta päätettäessä. ( 89 ) Kolmanneksi on myös selvää, että arvioidessaan yritysten kielletyn sopimuksen osalta käynnistetyn hallinnollisen menettelyn aikana tekemää yhteistyötä komission on noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jota vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan loukataan, jos toisiinsa rinnastettavia tilanteita kohdellaan eri tavalla tai erilaisia tilanteita kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua. ( 90 ) Neljänneksi unionin tuomioistuimella on ollut jo tilaisuus tarkastella sellaisten yritysten näkemystä, jotka väittävät ansaitsevansa suuremman sakon alennuksen yhteistyön perusteella, koska ne eivät ole kiistäneet rikkomista tai koska ne ovat paljastaneet kartellin ensimmäisenä komissiolle sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevassa järjestelmässä. ( 91 )

128.

Edellä esitetyn perusteella en voi hyväksyä sitä, että Nintendo‑tuomio oli uusi oikeudellinen seikka. Kuten komissio huomauttaa, olemassa olevan oikeusperiaatteen vahvistaminen ei ole työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu uusi oikeudellinen seikka tai tosiseikka.

129.

Olen myös eri mieltä Deltafinan unionin yleisen tuomioistuimen Arkema‑tuomiosta esittämästä tulkinnasta. ( 92 ) Siinä unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei ollut tarpeen tutkia, olivatko kantajat esittäneet uuden kanneperusteen, koska kanneperuste oli ilmeisen perusteeton. Unionin yleinen tuomioistuin ei todennut, ettei ole estettä sille, että se ottaa huomioon uuden perusteen käyttäessään täyttä harkintavaltaansa sakkojen määrän vahvistamisessa.

130.

Katson näin ollen, ettei Deltafinan neljättä valitusperustetta voida ottaa tutkittavaksi.

Oikeudenkäyntikulut

131.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137, 138, 140 ja 184 artiklan nojalla Deltafina, joka on hävinnyt asian kaikkien valitusperusteiden osalta, olisi velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Ratkaisuehdotus

132.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

—

hylkää valituksen ja

—

velvoittaa Deltafinan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

( 1 )   Alkuperäinen kieli: englanti.

( 2 )   Asia T-12/06, Deltafina v. komissio, tuomio 9.9.2011 (Kok., s. II-5639) (jäljempänä valituksenalainen tuomio).

( 3 )   [EY] 81 artiklan 1 kohdan mukaisesta menettelystä 20.10.2005 tehty komission päätös 2006/901/EY (Asia COMP/C.38.281/B.2 – Italian raakatupakka-ala) (tiedoksiannettu numerolla K(2005) 4012 lopullinen) (jäljempänä riidanalainen päätös), jonka tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 13.12.2006 (EUVL L 353, s. 45).

( 4 )   Ks. jäljempänä 11–14 kohta.

( 5 )   EUVL 2010, C 83, s. 2 (jäljempänä perusoikeuskirja).

( 6 )   Vastaava tae sisältyy ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleeseen.

( 7 )   51 artiklan 1 kohta.

( 8 )   52 artiklan 3 kohta.

( 9 )   Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu asetus (EYVL 2003, L 1, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1/2003). Neuvoston asetus N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus), joka on annettu 6.2.1962 (EYVL 1962, 13, s. 204–211; jäljempänä asetus N:o 17), kumottiin asetuksen N:o 1/2003 43 artiklan 1 kohdalla. Komissio on maininnut molemmat asetukset riidanalaisen päätöksen 2.6 osassa määrättyjen sakkojen oikeusperustana. Asetuksen N:o 17 asian kannalta merkitykselliset säännökset ovat 15 artiklan 2 kohta ja 17 artikla. Niiden sisältö toistetaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa ja 31 artiklassa. Tähän ratkaisuehdotukseen sisältyvien viittausten asetuksen N:o 1/2003 säännöksiin olisi tulkittava käsittävän asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja 17 artiklan, sillä niihin ei ole tehty tässä valituksessa esiin nousevien kysymysten kannalta merkityksellisiä aineellisia muutoksia.

( 10 )   23 artiklan 2 kohta.

( 11 )   23 artiklan 3 kohta.

( 12 )   Asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 37 perustelukappale.

( 13 )   Ks. myös SEUT 261 artikla ja asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 33 perustelukappale.

( 14 )   Komission vuonna 1998 antamat suuntaviivat asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat). Ne on sittemmin korvattu suuntaviivoilla asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta (EUVL 2006, C 210, s. 2).

( 15 )   Ks. jäljempänä 11–14 kohta.

( 16 )   Ks. 4 kohta, jossa viitataan vuoden 1996 yhteistyötiedonantoon (ks. jäljempänä alaviite 17).

( 17 )   (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto.) Sillä korvattiin komission tiedonanto sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä vuoden 1996 yhteistyötiedonanto). Nykyinen versio on komission tiedonanto sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä vuoden 2006 yhteistyötiedonanto).

( 18 )   Ks. 1–7 kohta.

( 19 )   Ks. 20 kohta.

( 20 )   Ks. 30 kohta.

( 21 )   Deltafinan emoyhtiö (jäljempänä Universal).

( 22 )   Rikkominen tapahtui 29.9.1995–19.2.2002.

( 23 )   ”Pääperiaatteilla” tai ”pelisäännöillä” viitataan Deltafinan ja komission väitetyn yhteisymmärryksen yksityiskohtiin: ks. jäljempänä 62 kohta.

( 24 )   Asia C‑40/12 P, tuomio 26.11.2013 (jäljempänä Gascogne Sack Deutschland -tuomio).

( 25 )   Asia C‑50/12 P, tuomio 26.11.2013 (jäljempänä Kendrion-tuomio).

( 26 )   Asia C‑58/12 P, tuomio 26.11.2013 (jäljempänä Groupe Gascogne -tuomio).

( 27 )   Asia C-185/95 P, tuomio 17.12.1998 (Kok., s. I-8417, jäljempänä Baustahlgewebe‑tuomio).

( 28 )   Espanjan raakatupakka-alaa koskivat seuraavat asiat: asia T-24/05, Alliance One International ym. v. komissio, tuomio 27.10.2010 (Kok., s. II-5329); asia T-29/05, Deltafina v. komissio, tuomio 8.9.2010 (Kok., s. II-4077); asia T‑33/05, Cetarsa v. komissio, tuomio 3.2.2011 (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa); asia T‑37/05, World Wide Tobacco España v. komissio, tuomio 8.3.2011 (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa); asia T-38/05, Agroexpansión v. komissio, tuomio 12.10.2011 (Kok., s. II-7005) ja asia T-41/05, Alliance One International v. komissio, tuomio 12.10.2011 (Kok., s. II-7101). Italian raakatupakka-alaa koskivat Deltafinan tapauksen lisäksi seuraavat viisi asiaa: asia T-11/06, Romana Tabacchi v. komissio, tuomio 5.10.2011 (Kok., s. II-6681); asia T-19/06, Mindo v. komissio, tuomio 5.10.2011 (Kok., s. II-6795); asia T-25/06, Alliance One International v. komissio, tuomio 9.9.2011 (Kok., s. II-5741); asia T‑34/06, Universal v. komissio, määräys 1.9.2010 ja asia T-39/06, Transcatab v. komissio, tuomio 5.10.2011 (Kok., s. II-6831).

( 29 )   Asia Kudła v. Puola, valitus nro 30210/96, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.10.2000, Recueil des arrêts et décisions 2000 XI, 156 ja 157 kohta.

( 30 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland -tuomion 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Unionin tuomioistuimen perustelut tuomion antamisesta kohtuullisessa ajassa esitetään kokonaisuudessaan Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 80–103 kohdassa, edellä alaviitteessä 25 mainitun Kendrion‑tuomion 77–108 kohdassa ja edellä alaviitteessä 26 mainitun Groupe Gascogne ‑tuomion 66–97 kohdassa. Käsittelin tätä kysymystä asiassa Gascogne Sack Deutschland esittämäni ratkaisuehdotuksen 128–141 kohdassa, asiassa Kendrion esittämäni ratkaisuehdotuksen 113–134 kohdassa ja paljon laajemmin asiassa Groupe Gascogne esittämäni ratkaisuehdotuksen 70–150 kohdassa. Tarkoituksenmukaisuussyistä ja päällekkäisyyksien välttämiseksi viittaan tässä yhteydessä ensisijaisesti Gascogne Sack Deutschland ‑tuomioon.

( 31 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 32 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 33 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 34 )   Asia C-385/07 P, tuomio 16.7.2009 (Kok., s. I-6155, jäljempänä Der Grüne Punkt ‑tuomio).

( 35 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 88 ja 89 kohta.

( 36 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 90 kohta.

( 37 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 91 kohta. Ks. lisäksi edellä alaviitteessä 26 mainitussa asiassa Groupe Gascogne esittämäni ratkaisuehdotuksen 91–94 kohta.

( 38 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 92 kohta.

( 39 )   Edellä alaviitteessä 24 mainitun Gascogne Sack Deutschland ‑tuomion 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 40 )   Tuomion 103–110 kohta.

( 41 )   Tuomion 111–115 kohta.

( 42 )   Tuomion 124–126 kohta.

( 43 )   Vuoden 1996 yhteistyötiedonannosta ks. yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P-C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005 (Kok., s. I-5425, 395 kohta, jäljempänä Dansk Rørindustri ‑tuomio); asia C-301/04 P, komissio v. SGL Carbon, tuomio 29.6.2006 (Kok., s. I-5915, 68 kohta, jäljempänä SGL Carbon -tuomio) ja yhdistetyt asiat C-125/07 P, C-133/07 P, C-135/07 P ja C-137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009 (Kok., s. I-8681, 281 kohta, jäljempänä Erste Group Bank -tuomio).

( 44 )   Tuomion 127–130 kohta.

( 45 )   Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 43 mainittujen Dansk Rørindustri -tuomion 397 kohta, SGL Carbon -tuomion 69 kohta ja Erste Group Bank -tuomion 283 kohta.

( 46 )   Tuomion 131–134 kohta.

( 47 )   Tuomion 135–146 kohta.

( 48 )   Tuomion 147–149 kohta.

( 49 )   Tuomion 151–153 kohta.

( 50 )   Tuomion 152–156 kohta.

( 51 )   Tuomion 157–160 kohta.

( 52 )   Tuomion 164–167 kohta.

( 53 )   Mainittu edellä alaviitteessä 43. Ks. myös samassa alaviitteessä mainittu Erste Group Bank ‑tuomio.

( 54 )   Ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 429, 449, 459 ja 460 perustelukappale.

( 55 )   Valituksenalaisen tuomion 152–160 kohta.

( 56 )   Valituksenalaisen tuomion 163–167 kohta.

( 57 )   Asia C‑292/11 P, komissio v. Portugali, tuomio 15.1.2014 (72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 58 )   Ks. asia C-413/08 P, Lafarge v. komissio, tuomio 17.6.2010 (Kok., s. I-5361, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 59 )   Valituksenalaisen tuomion 152–160 kohta.

( 60 )   Asia C‑510/11 P, Kone ym. v. komissio, tuomio 24.10.2013, 60–62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 61 )   Ks. edellä 13 kohta.

( 62 )   Edellä alaviitteessä 43 mainitun Erste Group Bank -tuomion 281 kohta.

( 63 )   Edellä alaviitteessä 43 mainitun Erste Group Bank ‑tuomion 282 kohta.

( 64 )   Edellä alaviitteessä 43 mainitun Erste Group Bank -tuomion 77 kohta.

( 65 )   Ks. edellä 11 kohta, jossa esitetään syyt sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan järjestelmän käyttöönotolle.

( 66 )   Valituksenalaisen tuomion 164–167 kohta.

( 67 )   Ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 431 perustelukappale ja sitä seuraava perustelukappale.

( 68 )   Asia C-89/08 P, komissio v. Irlanti ym., tuomio 2.12.2009 (Kok., s. I-11245, 50 kohta). Ks. myös yhdistetyt asiat C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, komissio ym. v. Kadi, tuomio 18.7.2013, 97 ja 98 kohta.

( 69 )   Edellä alaviitteessä 68 mainittu asia komissio v. Irlanti ym., tuomion 54 kohta.

( 70 )   Edellä alaviitteessä 68 mainittu asia komissio v. Irlanti ym., tuomion 56 kohta. Ks. myös asia C‑276/11 P, Viega v. komissio, tuomio 14.3.2013, 35 kohta.

( 71 )   Valituksenalaisen tuomion 159 kohta.

( 72 )   Asia C-199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003 (Kok., s. I-11177, 30 kohta).

( 73 )   Unionin yleisen tuomioistuimen nykyisessä työjärjestyksessä ei määrätä asianosaisten mahdollisuudesta saada istunnon äänitettä tai transkriptiota. Sen 63 artiklassa pelkästään annetaan asianosaisille mahdollisuus tutustua suullisesta käsittelystä laadittuun pöytäkirjaan kirjaamossa ja saada siitä jäljennös omalla kustannuksellaan. Saman työjärjestyksen 68 artiklan 6 kohtaa (jonka nojalla kirjaaja pitää pöytäkirjaa, johon merkitään todistajien kertomukset) sovelletaan vain, jos unionin yleinen tuomioistuin on 68 artiklan 1 kohdan mukaisesti määrännyt, että tiettyjen seikkojen toteen näyttämiseksi kuullaan todistajia, mitä se ei tehnyt käsiteltävässä asiassa. Unionin tuomioistuimen nykyisen työjärjestyksen 85 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Presidentti voi asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä oikeuttaa asianosaisen tai perussäännön 23 artiklassa tarkoitetun osapuolen, joka on osallistunut asian käsittelyn kirjalliseen tai suulliseen vaiheeseen, kuuntelemaan asianosaisten kuulemiseksi pidetyn istunnon äänitallenteen unionin tuomioistuimen tiloissa sillä kielellä, jota puhuja on istunnossa käyttänyt.” Tarkistettuun ehdotukseen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestykseksi (joka on parhaillaan neuvoston käsiteltävänä ja saatavilla ) sisältyy nyt uusi 115 artikla, jossa toistetaan soveltuvin osin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 85 artiklan sisältö ja joka antaisi (jos se hyväksytään) asianosaisille mahdollisuuden, jos ne pitävät sitä tarpeellisena, kuunnella unionin yleisen tuomioistuimen istunnon äänitallenteen nyt käsiteltävän kaltaisissa asioissa. Kummankaan tuomioistuimen työjärjestykseen ei kuitenkaan sisälly määräystä, jonka nojalla unionin tuomioistuin voisi vaatia saada tutustuttavakseen unionin yleisen tuomioistuimen istunnon äänitteen tai transkription muutoksenhaun yhteydessä.

( 74 )   Valituksenalaisen tuomion 159 kohta.

( 75 )   Perustan tämän siihen, ettei i) unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan mukaista määräystä todistajien kuulemisesta annettu, ettei ii) unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan 6 kohdan mukaista pöytäkirjaa todistajien kertomuksista laadittu ja ettei iii) istunnon pöytäkirjassa viitattu valan ottamiseen Reheriltä tai Van Erpsiltä.

( 76 )   Edellä alaviitteessä 34 mainitun Der Grüne Punkt ‑tuomion 163 ja 164 kohta.

( 77 )   Ks. erityisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa laadittu kertomus suullista käsittelyä varten ja sen 89–97 kohta.

( 78 )   Ks. valituksenalaisen tuomion 138 kohta.

( 79 )   Valituksenalaisen tuomion 138 kohta.

( 80 )   Valituksenalaisen tuomion 152 ja 153 kohta.

( 81 )   Valituksenalaisen tuomion 155 ja 159 kohta.

( 82 )   Valituksenalaisen tuomion 160 kohta.

( 83 )   Valituksenalaisen tuomion 310 kohta.

( 84 )   Deltafina vetoaa asiassa T-217/06, Arkema France ym. v. komissio, 7.6.2011 annettuun tuomioon (Kok., s. II-2593, jäljempänä Arkema-tuomio).

( 85 )   Asia T-13/03, Nintendo ja Nintendo of Europe v. komissio, tuomio 30.4.2009 (Kok., s. II-947, jäljempänä Nintendo-tuomio).

( 86 )   Asia 11/81, Dürbeck v. komissio, tuomio 1.4.1982 (Kok., s. 1251, 17 kohta).

( 87 )   Ks. esim. asia T-106/95, FFSA ym. v. komissio, tuomio 27.2.1997 (Kok., s. II-229, 57 kohta, jäljempänä FFSA-tuomio).

( 88 )   Ks. asia C-127/07, Arcelor Atlantique et Lorraine ym., tuomio 16.12.2008 (Kok., s. I-9895, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 89 )   Asia C-411/04 P, Salzgitter Mannesmann v. komissio, tuomio 25.1.2007 (Kok., s. I-959, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 90 )   Edellä alaviitteessä 89 mainittu asia Salzgitter Mannesmann, tuomion 68–72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 91 )   Ks. esim. edellä alaviitteessä 43 mainitun Dansk Rørindustri ‑tuomion 407–414 kohta ja (unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä) edellä alaviitteessä 88 mainitun FFSA‑tuomion 57 kohta.

( 92 )   Mainittu edellä alaviitteessä 85, tuomion 247–250 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy