JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ELEANOR SHARPSTON
30 päivänä toukokuuta 2013 ( 1 )
Asia C‑40/12 P
Gascogne Sack Deutschland GmbH, aiemmin Sachsa Verpackung GmbH
vastaan
Euroopan komissio
”Valitus — Kilpailu — Kartelli — Muovisten teollisuussäkkien ala — Sakot — Väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on loukannut perusoikeutta kohtuullisen ajan kuluessa käytävään oikeudenkäyntiin”
Alustavat huomautukset
1.
Unionin yleinen tuomioistuin antoi 16.11.2011 kolme erillistä tuomiota, ( 2 ) joissa se hylkäsi kanteet komission asiassa N:o COMP/38354 – Teollisuussäkit tekemän päätöksen kumoamiseksi. ( 3 ) Komissio totesi tässä päätöksessä, että kyseessä oli silloisen EY 81 artiklan (nykyisin SEUT 101 artikla) vakava ja jatkuva rikkominen, ja määräsi huomattavat sakot useille tytäryhtiöille ja niiden emoyhtiöille. Käsiteltävä valitus on yksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomioista tehdyistä valituksista. ( 4 )
2.
Valitusten yhteydessä nousee esille uusia kilpailulainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä, minkä lisäksi valituksissa väitetään, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole käsitellyt siinä nostettuja kanteita kohtuullisessa ajassa. Tästä syystä unionin tuomioistuimen on pyrittävä käsittelemään valitukset nopeasti. Jotta otetaan huomioon tämä vaatimus ja tarve antaa riittävästi aikaa kääntämiselle, olen jakanut tarkastelemani kysymykset kolmen ratkaisuehdotuksen kesken seuraavalla tavalla.
3.
Keskeiset oikeussäännökset sekä kuvaus kartellista, komission päätökseen johtaneesta menettelystä ja määrätyistä sakoista sisältyvät tämän ratkaisuehdotuksen 6–32 kohtaan. Koska jokaisessa valituksessa tuodaan esille hieman toisistaan poikkeavia näkökohtia niistä olosuhteista, joissa emoyritykset ovat tai eivät ole vastuussa kokonaan omistamiensa tytäryritystensä toimista, tätä kysymystä käsitellään kaikissa kolmessa ratkaisuehdotuksessa. Siihen väitteeseen liittyviä kysymyksiä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei käsitellyt kanteita kohtuullisessa ajassa, (ja erityisesti perusteita sen määrittämiselle, onko käsittely viivästynyt kohtuuttomasti, ja mikäli näin on tapahtunut, mahdollisesti käytössä olevia oikeussuojakeinoja) arvioin asiassa Groupe Gascogne vastaan komissio esittämäni ratkaisuehdotuksen 70–150 kohdassa. ( 5 ) Kunkin valittajan (esimerkiksi) unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelujen riittävyydestä esittämiä yksityiskohtaisia väitteitä tarkastellaan tietysti kutakin valitusta käsittelevässä ratkaisuehdotuksessa. ( 6 )
Johdanto
4.
Käsiteltävään asiaan liittyy kaksi tärkeää kysymystä. Ensimmäinen on se, miten sakot olisi määritettävä, kun emoyhtiön kokonaan omistama tytäryhtiö rikkoo kilpailusääntöjä ja emoyhtiön katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta yhteisvastuun perusteella.
5.
Toinen kysymys koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan ( 7 ) 47 artiklassa ja Euroopan ihmissoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa taattua oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Tältä osin on keskeistä, mikä on perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettu kohtuullinen aika ja mikä on asianmukainen oikeussuojakeino, jos unionin yleinen tuomioistuin ei käsittele asiaa kohtuullisen ajan kuluessa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Euroopan ihmisoikeussopimus
6.
Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Sen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino. Jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (jäljempänä ihmisoikeustuomioistuin) katsoo siinä vireillä olevassa menettelyssä ihmisoikeussopimusta loukatun, 41 artiklan mukaan ihmisoikeustuomioistuin voi myöntää loukatulle osapuolelle kohtuullisen hyvityksen (sopimukseen ei sisälly unionin tuomioistuinta koskevaa vastaavaa nimenomaista määräystä).
Perusoikeudet
7.
Perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaan jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet, elimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa.
8.
Perusoikeuskirjan 47 artiklan otsikko on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”. Siinä määrätään muun muassa seuraavaa:
”Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu.– –”
9.
Perusoikeuskirjan 48 artiklassa taataan syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen. Vastaava olettama sisältyy ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohtaan.
10.
Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltuuksiensa mukaisesti.”
11.
Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan perusoikeuskirjan oikeuksien merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin ihmisoikeussopimuksessa taatuilla vastaavilla oikeuksilla.
Perussopimusten määräykset
EU-sopimus
12.
SEU 19 artiklan 1 kohdassa asetetaan Euroopan unionin tuomioistuimelle toimielimenä (joka käsittää unionin tuomioistuimen, unionin yleisen tuomioistuimen ja erityistuomioistuimia) velvoite ”huolehtia siitä, että perussopimusten tulkinnassa ja soveltamisessa noudatetaan lakia”. Näin ollen jäsenvaltioiden edellytetään säätävän ”tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla”.
EUT-sopimus
13.
SEUT 101 artiklassa (aiempi EY 81 artikla) kielletään yritysten osallistuminen sopimuksiin, päätöksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka estävät, rajoittavat tai vääristävät kilpailua sisämarkkinoilla.
14.
SEUT 261 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Asetuksissa, joita Euroopan parlamentti ja neuvosto yhdessä perussopimusten nojalla antavat taikka joita neuvosto perussopimusten nojalla antaa, voidaan antaa Euroopan unionin tuomioistuimelle täysi harkintavalta näissä asetuksissa säädettyjen seuraamusten osalta.”
15.
SEUT 263 artiklassa annetaan yleisemmin unionin tuomioistuimelle toimivalta tutkia toimielinten, mukaan lukien komissio, antamien säädösten laillisuus kanteissa, ”joiden perusteena on toimivallan puuttuminen, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, perussopimusten tai sen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö”.
Kilpailulainsäädäntöön sisältyvät sakot
16.
Asetuksen N:o 1/2003 ( 8 ) johdanto-osan 29, 33 ja 37 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(29)
Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan noudattamisen sekä yrityksille ja yritysten yhteenliittymille tällä asetuksella säädettyjen velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi on voitava määrätä sakkoja ja uhkasakkoja.
– –
(33)
Koska yhteisöjen tuomioistuin valvoo perustamissopimuksen mukaisesti kaikkia päätöksiä, jotka komissio tekee tämän asetuksen nojalla, tuomioistuimelle on annettava perustamissopimuksen 229 artiklan mukaisesti täysi harkintavalta niiden komission päätösten osalta, joilla se määrää sakkoja tai uhkasakkoja.
– –
(37)
Tässä asetuksessa otetaan huomioon erityisesti [perusoikeuskirjassa] tunnustetut perusoikeudet ja periaatteet. Tätä asetusta on näin ollen tulkittava ja sovellettava kyseiset oikeudet ja periaatteet huomioon ottaen.”
17.
Jos yritys rikkoo SEUT 101 artiklaa, asetuksen N:o 1/2003 ( 9 ) 23 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon – –. Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta [jäljempänä 10 prosentin enimmäismäärä].”
18.
Edellä mainittua säännöstä tulkitaan tietyllä tavalla Euroopan unionin oikeuskäytännössä. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaan sisältyvä ilmaus ”liikevaihtojen summa” tarkoittaa sellaisen konsernin maailmanlaajuista liikevaihtoa, jota pidetään kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna yrityksenä, mikä tarkoittaa kaikkia sen muodostavia osia yhteenlaskettuna. ( 10 ) Ilmaisun ”edellinen tilikausi” tulkitaan tarkoittavan komission päätöksen tekoajankohtaa edeltänyttä tilikautta. ( 11 ) Kyseinen tilikausi muodostaa siten viiteajankohdan 10 prosentin enimmäismäärän laskemiselle.
19.
Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto”.
20.
Asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Yhteisöjen tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”
21.
Tosiseikkojen tapahtuma-aikana sovellettiin myös vuoden 1998 suuntaviivoja. ( 12 ) Suuntaviivojen johdannossa todetaan muun muassa seuraavaa:
”Näissä suuntaviivoissa esitettyjen periaatteiden tarkoituksena on varmistaa komission päätösten avoimuus ja objektiivisuus suhteessa yrityksiin kuin myös yhteisöjen tuomioistuimeen; samalla vahvistetaan lainsäätäjän komissiolle jättämä liikkumavara harkintavallalle, jonka perusteella komissio voi määrätä sakoksi enintään 10 prosenttia yrityksen kokonaisliikevaihdosta. Tätä liikkumavaraa on kuitenkin sovellettava yhtenäisen ja syrjimättömän politiikan linjan mukaisesti, joka vastaa kilpailusääntöjen rikkomisen estämiselle asetettuja tavoitteita.
Sakon uusi laskutapa perustuu tästedes jäljempänä esitettyyn kaavaan, joka pohjautuu perusmäärään, jota korotetaan raskauttavien olosuhteiden perusteella ja alennetaan lieventävien olosuhteiden perusteella.”
22.
Vuoden 1998 suuntaviivojen 1 kohdassa todetaan, että perusmäärä määritetään rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella ja että ne ovat ainoat asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa vahvistetut perusteet.
Päätös
Kartelli
23.
Päätös oli osoitettu 25 yritykselle, joiden joukossa olivat Groupe Gascogne ja sen tytäryhtiö Gascogne Sack Deutschland (päätöksentekoajankohtana Sachsa Verpackung GmbH, jäljempänä GSD tai Gascogne Sack Deutschland) ja Kendrion. ( 13 )
24.
Gascogne Deutschland GmbH -niminen holdingyhtiö omistaa 90 prosenttia GSD:stä. Loput 10 prosenttia omistaa Groupe Gascogne, joka omistaa puolestaan 100 prosenttia Gascogne Deutschland GmbH:n osakepääomasta. GSD valmistaa paperipusseja (jotka eivät ole päätöksen kohteena) ja muovisäkkejä.
25.
Marraskuussa 2001 British Polythene Industries PLC -niminen yritys (jäljempänä BPI) ilmoitti komissiolle teollisuussäkkien alalla toimivasta kartellista ja halusi tehdä komission kanssa yhteistyötä sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa vuonna 1996 annetun tiedonannon mukaisesti. ( 14 ) BPI toimitti komissiolle todisteita, joiden avulla kesäkuussa 2002 voitiin suorittaa tarkastuksia yritysten tiloissa.
26.
Kartelli toimi kahdella tasolla. Maailmanlaajuisella tasolla se toimi Valve-Plastin puitteissa. Valve-Plast oli toimialajärjestö, jonka jäseniksi pääsivät valmistajat, joilla oli kotipaikka ja tuotantolaitoksia sisämarkkinoilla. Jäsenet maksoivat vuosittaisen jäsenmaksun.
27.
Valve-Plastin suojeluksessa tai sen ulkopuolella toimi useita alaryhmiä, joihin kuului alueellisia ryhmiä: Belgian alaryhmä, Benelux-maiden alaryhmä, Saksan alaryhmä, Ranskan alaryhmä ja Teppeman (tai Alankomaiden) alaryhmä.
28.
Päätöksen kohteena olevat yritykset osallistuivat SEUT 101 artiklan jatkuvaan ja yhtenäiseen rikkomiseen Benelux-maissa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa vahvistamalla teollisuussäkkien hinnat, sopimalla yhteisistä hintalaskelmien malleista, jakamalla markkinaosuuksia ja myyntikiintiöitä sekä asiakkaita ja sopimuksia, esittämällä yhteensovitettuja tarjouksia tarjouskilpailuissa ja vaihtamalla yksilöllisiä tietoja. Komissio totesi kyseisten yritysten osallistuneen näihin kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ajanjaksoina, jotka vaihtelivat 3:sta 20 vuoteen.
29.
Komission mukaan Groupe Gascognen omistusosuus tässä tytäryhtiössä ei ollut puhtaasti rahoituksellinen. Nimittämällä konsernin edustajat GSD:n valvontaelimeen (Beirat) Groupe Gascognen aikomuksena oli valvoa säännöllisesti tytäryhtiönsä johtamista. Komissio katsoi näin ollen, että Groupe Gascognen olisi katsottava olevan yhteisvastuussa rikkomisesta, johon GSD on syyllistynyt, siitä hetkestä alkaen, jona se hankki tytäryhtiön omistukseensa (1.1.1994), kyseisten kilpailunvastaisten menettelytapojen päättymiseen saakka (26.6.2002).
Sakot
30.
Sakon perusmäärä määriteltiin rikkomisen vakavuuden ja keston mukaisesti. ( 15 )
31.
Komissio piti rikkomista erittäin vakavana. ( 16 )
32.
Komissio katsoi, että kartelliin osallistuneita yrityksiä oli asianmukaista kohdella eri tavoin sen perusteella, mikä oli niiden suhteellinen merkitys relevanteilla markkinoilla vuonna 1996. Se jakoi yritykset näin ollen kuuteen ryhmään. Suurimmat valmistajat sijoitettiin ensimmäiseen ryhmään. GSD sijoitettiin kuudenteen ryhmään. Tämän perusteella komissio määritti GSD:n sakon perusmääräksi 5,5 miljoonaa euroa.
33.
Komissio otti seuraavaksi huomioon rikkomisen keston. GSD:n tapauksessa se oli 14 vuotta 4 kuukautta. Tämän jälkeen komissio korotti sakon perusmäärää 140 prosenttia eli 7,7 miljoonaa euroa. Kun tämä summa lisättiin alkuperäiseen 5,5 miljoonaan euroon, sakon kokonaismääräksi tuli 13,2 miljoonaa euroa.
34.
Päätöksen 2 artiklan i kohdassa GSD:lle määrättiin näin ollen sakkoa 13,2 miljoonaa euroa. Tästä määrästä Groupe Gascogne on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti 9,9 miljoonaa euroa. ( 17 ) Jälkimmäinen summa kuvastaa sitä kahdeksan vuoden viiden kuukauden ajanjaksoa, jona GSD oli Groupe Gascognen kokonaan omistama tytäryhtiö. GSD on siten velvollinen maksamaan yksin ainoastaan 3,3 miljoonaa euroa.
Yhteenveto valituksenalaisesta tuomiosta
35.
Ensimmäisessä oikeusasteessa GSD ( 18 ) vaati, että unionin yleinen tuomioistuin
—
kumoaa päätöksen siltä osin kuin se oli osoitettu GSD:lle ja Groupe Gascognelle, GSD:n todettiin rikkoneen EY 81 artiklaa ja Groupe Gascognen katsottiin olevan velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti päätöksen 2 artiklan i kohdassa GSD:lle määrätty sakko;
—
toissijaisesti muuttaa ja alentaa sille päätöksellä määrätyn sakon määrää;
—
velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
36.
GSD vetosi ensimmäisen vaatimuksensa tueksi kolmeen perusteeseen: i) komissio oli tehnyt arviointivirheen katsoessaan, että GSD oli osallistunut aktiivisesti kartelliin, ii) perustelujen puuttuminen siltä osin kuin komissio ei ollut oikeudelliselta kannalta riittävästi perustellut GSD:n osallistumista Saksa-alaryhmään kartellin sisällä, ja iii) komissio oli rikkonut asetuksen N:o 17 15 artiklaa, koska se oli katsonut virheellisesti, ettei GSD ollut itsenäinen yritys, ja päättänyt samoin virheellisesti, että sen emoyhtiön, Groupe Gascognen, oli katsottava olevan velvollinen maksamaan sakon yhteisvastuullisesti. GSD myös väitti, että komissio oli tehnyt virheen määrittäessään sen maksettavaksi tulevan sakon osaa siltä ajanjaksolta, jona se on osallistunut rikkomiseen, ja että tästä syystä sakon määrä ylittää 10 prosentin enimmäismäärän.
37.
GSD vaati toissijaisesti, että sakkoa olisi alennettava. Vaatimuksensa tueksi se väitti, ettei komissio ollut arvioinut määrättävän sakon määrää oikein, että se oli loukannut suhteellisuusperiaatetta, koska se oli arvioinut virheellisesti rikkomisen vakavuuden ja sen keston, ja ettei se ollut ottanut huomioon lieventäviä asianhaaroja eikä GSD:n yhteistyötiedonannon mukaisesti tekemää yhteistyötä. ( 19 )
38.
Unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä GSD vetosi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 48 artiklaan ja väitti, että sen puolustautumisoikeuksia oli loukattu soveltamalla ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että GSD:n väitteet muodostivat uuden kanneperusteen, koska ne eivät sisältyneet alkuperäiseen kanteeseen. Unionin yleinen tuomioistuin viittasi työjärjestyksensä 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaan, luettuna yhdessä 48 artiklan 2 kohdan kanssa, ja katsoi näin ollen, ettei kyseistä kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi.
Valitusperusteet
39.
GSD esittää neljä valitusperustetta.
40.
GSD väittää ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen, kun se ei katsonut, että EU-sopimuksen ja erityisesti sen 6 artiklan, jossa perusoikeuskirjalle annetaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksille, voimaantulo 1.12.2009 oli kirjallisen käsittelyn aikana esille tullut oikeudellinen seikka. ( 20 )
41.
Toisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut riittävästi päätöstään asetuksen N:o 17 15 artiklan soveltamisen osalta.
42.
Kolmannen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei käyttänyt valvontavaltaansa eikä tutkinut asianmukaisesti rikkomisesta markkinoille aiheutuvaa vaikutusta koskevia komission perusteluja.
43.
Neljännessä valitusperusteessaan GSD väittää toissijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettua periaatetta, joka koskee oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa, ja tehokkaan oikeussuojan periaatetta. GSD vaatii näin ollen, että valituksenalainen tuomio on kumottava tai vaihtoehtoisesti sakon määrää alennettava, jotta otettaisiin huomioon kohtuullisen ajan ylittymisestä GSD:lle aiheutuneet taloudelliset seuraukset.
Ensimmäinen valitusperuste: perusoikeuskirjan Lissabonin sopimuksen (voimaantulon) seurauksena saama perussopimuksen asema
Yhteenveto asianosaisten lausumista
44.
GSD väittää, että perusoikeuskirjan oikeudellisen arvon muuttumisella oli unionin yleisen tuomioistuimen menettelylle seuraavanlaisia suoria seurauksia. Kun unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaa luetaan yhdessä 48 artiklan 2 kohdan kanssa, asianosainen ei voi vedota asian käsittelyn kuluessa uuteen perusteeseen, ellei se perustu kirjallisen käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. GSD esitti 20.10.2010 pyynnön kirjallisen käsittelyn aloittamisesta uudelleen ja pyysi suullisessa käsittelyssä lupaa esittää väitteitä, jotka koskivat perusoikeuskirjan 48 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan väitettyä loukkaamista.
45.
Komissio väittää ensinnäkin, että valitusperuste on liian yleinen ja epätäsmällinen, ja toiseksi unionin tuomioistuimen jo todenneen, että ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama on yhdenmukainen syyttömyysolettaman kanssa. Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen komission mukaan perusteeton.
Arviointi
46.
Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdasta, luettuna yhdessä 48 artiklan 2 kohdan kanssa, seuraa, että perusoikeuskirjan 48 artiklaa, tulkittuna ihmisoikeussopimuksen 6 artikla huomioon ottaen, koskeva GSD:n peruste voitaisiin ottaa tutkittavaksi vain, jos se perustuu kirjallisen käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin.
47.
GSD:n pyyntö aloittaa uudelleen kirjallinen menettely on selvä osoitus siitä, ettei tätä perustetta ollut GSD:n mukaan esitetty alkuperäisessä kanteessa.
48.
Kannekirjelmän tarkastelu vahvistaa asian.
49.
Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, ettei GSD:n perusteessa ollut kyse sen kanteessa esittämien kirjallisten väitteiden täydentämisestä eikä se liittynyt läheisesti kyseisiin väitteisiin. Olen samaa mieltä tästä arvioinnista.
50.
Valituksenalaisen tuomion 85–95 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin tutki GSD:n aineelliset perusteet, jotka liittyivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaan olettamaan ja perusoikeuskirjan 48 artiklassa taattuihin oikeuksiin.
51.
Mikään ei estänyt GSD:tä vetoamasta kirjallisen käsittelyn aikana oikeuksiin, jotka on taattu perusoikeuskirjan 48 artiklassa, sellaisina kuin niitä tulkitaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisesti. Kyseiset oikeudet olivat ensinnäkin jo tuolloin osa unionin oikeuden yleisiä periaatteita. Toiseksi, vaikka perusoikeuskirja ei ollut vielä oikeudellisesti sitova, unionin tuomioistuin oli jo toistuvasti käyttänyt sen määräyksiä ohjenuorana antaessaan tuomioita ennen SEU 6 artiklan voimaantuloa. ( 21 ) Unionin tuomioistuin on myös jo katsonut, että Lissabonin sopimuksella pelkästään kodifioidaan perusoikeuskirja. ( 22 )
52.
Valituksenalaisen tuomion 91–95 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi työjärjestyksensä 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 48 artiklan 2 kohtaa. Valituksenalaisen tuomion 92 kohdasta ilmenee, että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan GSD esitti suullisessa käsittelyssä uusia seikkoja. Sen 93 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei perusoikeuskirjan aseman muuttuminen muodostanut uutta oikeudellista seikkaa sikäli, että syyttömyysolettama oli jo taattu yleisenä periaatteena unionin oikeudessa. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi GSD:n perusteen.
53.
Totean lisäksi, että unionin tuomioistuin on äskettäin jo arvioinut ja hylännyt väitteet, joiden mukaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama on pohjimmiltaan syyllisyysolettama ja siten ristiriidassa perusoikeuskirjan 48 artiklan kanssa. ( 23 ) Yhdyn tuomioistuimen ratkaisuun. Ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama ei nähdäkseni ole syyllisyysolettama. Se on olettama, jonka mukaan – hyvässä ja pahassa – emoyhtiö pitää ohjaksia käsissään ja on siten vastuussa kokonaan omistamansa tytäryhtiön toiminnasta.
Toinen valitusperuste: asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan soveltamista koskevat riittämättömät perustelut
54.
GSD:n toisessa valitusperusteessa on kaksi osaa.
Riittämättömien perustelujen esittäminen sen väitteen hylkäämiselle, ettei Groupe Gascogne käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa GSD:ssä
55.
GSD:n toisen valitusperusteen ensimmäinen osa koskee lähinnä yrityksen käsitteen merkitystä siltä osin kuin komissio katsoi päätöksessään Groupe Gascognen olevan vastuussa GSD:n kilpailunvastaisista menettelytavoista. GSD väittää, ettei valituksenalaisessa tuomiossa perustella riittävästi sitä, miksi Groupe Gascognen katsottiin olevan yhteisvastuussa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla GSD:lle määrätystä sakosta. GSD:n mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta, oliko GSD pystynyt kumoamaan olettaman, jonka mukaan Groupe Gascogne vaikutti ratkaisevasti GSD:n liiketoimintapolitiikkaan.
Asian kannalta merkitykselliset valituksenalaisen tuomion kohdat
56.
GSD vetoaa seuraaviin valituksenalaisen tuomion kohtiin:
”89
Kumotakseen olettaman kantaja totesi vastauksessaan tietojensaantipyyntöön, että se oli yksin vastuussa toiminnastaan ja että sitä johdettiin konsernin sisällä yhtenä tulosyksikkönä. Kantaja myös huomautti, että sen toimitusjohtaja R. oli vastannut myynnistä vuodesta 1996 lähtien ja että myyntiosasto koostui kahdeksasta apulaisjohtajasta, joista kukin sai ohjeet myyntijohtajalta. Kantaja jatkoi huomauttamalla, ettei se ollut missään vaiheessa saanut kirjallisia ohjeita tai neuvoja sisältäviä kiertokirjeitä ja että hinnoista neuvoteltiin asiakkaiden kanssa tapauskohtaisesti. Kantaja totesi lopuksi, että komission pitäisi käyttää tutkintatoimivaltaansa, jos se haluaa osoittaa, ettei kantaja ollut itsenäinen taloudellinen yksikkö.
90
On kuitenkin todettava, ettei näillä seikoilla voida kumota olettamaa siitä, että Groupe Gascogne käytti ratkaisevaa määräysvaltaa kantajaan. Kantaja on pelkästään väittänyt, ettei Groupe Gascogne käyttänyt tosiasiallista vaikutusvaltaa sen liiketoimintapolitiikkaan, eikä ole myöskään esittänyt näyttöä väitteensä tueksi.” ( 24 )
Yhteenveto asianosaisten lausumista
– GSD:n valitus
57.
GSD katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin perustellut tuomiotaan selkeästi ja yksiselitteisesti. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin pelkästään totesi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, että tosiseikat, jotka GSD esitti vastauksessaan tietojensaantipyyntöön, joka koski sen toiminnan riippumattomuutta Groupe Gascogneen nähden, eivät kumonneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin jätti arvioimatta GSD:n esittämiä uusia tosiseikkoja. Unionin yleinen tuomioistuin esitti pelkän periaatteellisen toteamuksen esittämättä selkeästi ja yksiselitteisesti syitä, joiden perusteella se teki päätelmänsä.
– Komission vastine
58.
Komission mukaan toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä. Se väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole velvollinen vastaamaan yksityiskohtaisesti kaikkiin sen menettelyssä esitettyihin väitteisiin, erityisesti jos niitä ei ole esitetty riittävän selkeästi ja täsmällisesti. GSD ei esittänyt uusia todisteita ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman kumoamiseksi. Se esitti asiaa koskevat väitteet itse asiassa eri yhteydessä, nimittäin riitauttaessaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan soveltamisen 10 prosentin enimmäismäärän osalta.
Arviointi
59.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus (Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan ja 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla) perustella tuomiot ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan ne, joita asia koskee, saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niiden väitteitä, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan laillisuusvalvontaansa. ( 25 )
60.
Ensinnäkin on selvää, että valituksenalaisen tuomion 78–80 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin esitti SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen käsitteen merkitystä koskevat GSD:n väitteet.
61.
Valituksenalaisen tuomion 85–87 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin esitti toiseksi oikeudelliset periaatteet, joihin se perusti arvionsa siitä, (i) muodostivatko GSD ja Groupe Gascogne yhden yrityksen, (ii) voitiinko ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa soveltaa ja (iii) oliko GSD kumonnut olettaman, jonka mukaan Groupe Gascogne oli tosiasiallisesti käyttänyt tällaista ratkaisevaa vaikutusvaltaa sen liiketoimintapolitiikkaan.
62.
Kolmanneksi valituksenalaisen tuomion 88 ja 89 kohdasta seuraa, että arvioinnissaan unionin yleinen tuomioistuin (i) otti huomioon sen, että GSD oli Groupe Gascognen kokonaan omistama tytäryhtiö, (ii) katsoi, ettei GSD ollut pystynyt kumoamaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa osoittamalla toimineensa tosiasiallisesti itsenäisesti määrittäessään liiketoimintapolitiikkaansa, ja (iii) hylkäsi GSD:n väitteen, jonka mukaan oli komission tehtävä osoittaa, ettei GSD ollut tällainen itsenäinen yksikkö.
63.
On totta, ettei unionin yleinen tuomioistuin todennut nimenomaisesti, että GSD:llä oli todistustaakka olettaman kumoamisessa. Tämä muodosti kuitenkin selkeästi perustan tavalle, jolla valituksenalaisen tuomion 89 ja 90 kohdan perustelut on esitetty.
64.
Koska GSD saa valituksenalaisen tuomion kyseisten kohtien avulla selville syyt, joihin valituksenalainen tuomio perustuu, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa käsiteltävän valituksen yhteydessä, valituksenalaisen tuomion perustelut eivät ole riittämättömät, toisin kuin GSD väittää.
65.
GSD:n toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.
Sakon enimmäismäärän noudattamatta jättäminen sen ajanjakson osalta, joka edelsi Groupe Gascognen tekemää GSD:n hankintaa
66.
Toisen valitusperusteen toinen osa on esitetty toissijaisesti. Se koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan tulkintaa. Kyseisen säännöksen mukaan kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen komission päätöstä edeltäneen tilikauden kokonaisliikevaihdosta.
Yhteenveto asianosaisten lausumista
– GSD:n valitus
67.
GSD riitauttaa sakon laskentaperustan sen hankintaa Groupe Gascognen omistukseen edeltäneen ajanjakson osalta. Sakon kokonaismäärä on 13,2 miljoonaa euroa, ja tästä määrästä Groupe Gascogne on velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti 9,9 miljoonaa euroa. Unionin yleisessä tuomioistuimessa GSD väitti, että tämä 3,3 miljoonan euron summa (13,2 miljoonan euron ja 9,9 miljoonan euron erotus) koskee 9.2.1988 ja 31.12.1993 välistä ajanjaksoa, joka edelsi sen siirtymistä Groupe Gascognen omistukseen. Summa ylittää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän (10 prosenttia GSD:n liikevaihdosta).
68.
GSD vetoaa komission päätöksessä 2005/349/EY (jäljempänä orgaanisia peroksideja koskeva päätös) ( 26 ) omaksumaan lähestymistapaan sen väitteensä tueksi, että jos rikkomisajanjakso jakautuu (i) ajanjaksoon, jona pelkästään tytäryhtiö on vastuussa rikkomisesta, ja (ii) ajanjaksoon, jona tytär- ja emoyhtiön katsotaan olevan yhteisvastuussa, komission olisi 10 prosentin enimmäismäärää soveltaessaan otettava huomioon ainoastaan tytäryhtiön liikevaihto ensimmäisenä ajanjaksona. GSD:n mukaan asiassa Elf Aquitaine vastaan komissio annetusta tuomiosta ( 27 ) seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että komissio saattoi muuttaa käytäntöään ja päättää olla soveltamatta orgaanisia peroksideja koskevaa päätöstä esittämättä sille perusteluja. GSD:n mukaan komissio voi 10 prosentin enimmäismäärää laskiessaan ottaa huomioon konsernin maailmanlaajuisen liikevaihdon ainoastaan toisen ajanjakson osalta. Komissio ei kuitenkaan soveltanut tätä periaatetta käsiteltävässä asiassa. Sakon määrä, 3,3 miljoonaa euroa, ylitti 10 prosenttia GSD:n liikevaihdosta (20078400 euroa) päätöstä edeltäneellä tilikaudella.
– Komission vastine
69.
Komission mukaan toisen valitusperusteen toinen osa on tehoton. Se huomauttaa ensinnäkin, ettei GSD ole väittänyt, että joko komissio tai unionin yleinen tuomioistuin olisi soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa. Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio on näin ollen lopullinen tämän seikan osalta. Toiseksi pelkästään orgaanisia peroksideja koskeva päätös ei ole todiste”komission päätöskäytännöstä”, jota on sovellettu määritettäessä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä 10 prosentin enimmäismäärää. Kolmanneksi orgaanisia peroksideja koskevassa päätöksessä omaksuttu lähestymistapa on oikeudellisesti virheellinen. Komissio toteaa lisäksi, että käsiteltävä asia eroaa Elf Aquitaine -tapauksesta. ( 28 )
70.
Unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut orgaanisia peroksideja koskevan päätöksen lähestymistapaa. Se totesi valituksenalaisen tuomion 108 kohdassa seuraavaa:
”108 Toisin kuin kantaja väittää, edellä esitetystä seuraa, että jos erotetaan toisistaan ensimmäinen ajanjakso, jonka osalta tytäryhtiön katsotaan olevan yksin vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja toinen ajanjakso, jonka osalta emoyhtiön katsotaan olevan yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kanssa rikkomisesta, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa ei edellytetä komission tarkastavan, jääkö se osa sakosta, jota emoyhtiö ei ole velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti, pelkästään tytäryhtiön liikevaihdon perusteella lasketun kymmenen prosentin ylärajan alapuolelle. Kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla ylärajalla pyritään yksinomaan estämään sellaisen sakon määrääminen, joka on kohtuuton, kun otetaan huomioon taloudellisen yksikön kokonaiskoko päätöksen tekoajankohtana, joten pelkästään kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa olevan yhtiön liikevaihdolla, sellaisena kuin se on silloin, kun kyseiseen rikkomiseen syyllistytään tai kun sakko määrätään, on tältä osin vain rajallista merkitystä.” ( 29 )
Arviointi
71.
Miten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaan sisältyvää yrityksen käsitettä olisi tulkittava, jos kyseinen yksikkö ei ole pysynyt samana rikkomisen aikana? Kun määritetään 10 prosentin enimmäismäärää ajanjaksolle, josta tytäryhtiön katsotaan olevan yksin vastuussa, pitäisikö ottaa huomioon konsernin maailmanlaajuinen liikevaihto vai pitäisikö tässä yhteydessä viitata pelkästään tytäryhtiön komission päätöstä edeltäneen tilikauden liikevaihtoon?
72.
Näitä kysymyksiä tarkasteltaessa on syytä muistaa, että asianosaiset ovat yksimielisiä siitä rikkomisajanjaksosta, josta GSD on yksin vastuussa, ja myöhemmästä ajanjaksosta, josta se on yhteisvastuussa Groupe Gascognen kanssa.
73.
Koska asiaa koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ei ole, GSD viittaa orgaanisia peroksideja koskevaan päätökseen. Siinä komissio jakoi vastuun määrätystä sakosta emo- ja tytäryhtiön kesken ottaen huomioon ajanjakson, joka edelsi tytäryhtiö PC:n siirtymistä emoyhtiö Laporten omistukseen ja jona PC oli yksin vastuussa rikkomisesta. Määrittäessään 10 prosentin enimmäismäärää komissio käytti siten perusteena PC:n orgaanisia peroksideja koskevaa päätöstä edeltäneen tilikauden liikevaihtoa eikä Laporten maailmanlaajuista liikevaihtoa.
74.
Kun tarkastellaan komission päätöskäytäntöä koskevaa GSD:n väitettä, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkojen määrän vahvistamiseen sovellettaviin oikeussääntöihin, koska komissiolla on tällä alalla laaja harkintavalta, jonka käytössä sitä eivät sen aikaisemmat arvioinnit sido. ( 30 ) Komissio ei siten ollut velvollinen noudattamaan orgaanisia peroksideja koskevan päätöksen lähestymistapaa. Olen myös samaa mieltä komission kanssa siitä, ettei kyseinen yksi päätös muodosta päätöskäytäntöä.
75.
Edellä esitetystä ei kuitenkaan seuraa, että komission käsiteltävässä asiassa omaksuma lähestymistapa oli yhteensopiva asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan kanssa.
76.
Unionin tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä komissio totesi, että kun otetaan huomioon yhdistetyissä asioissa Tokai Carbon ym. vastaan komissio ( 31 ) ja asiassa YKK ym. vastaan komissio ( 32 ) annetut tuomiot, se pitää orgaanisia peroksideja koskevassa päätöksessä omaksumaansa lähestymistapaa vääränä ja käsiteltävässä asiassa soveltamaansa lähestymistapaa parempana.
77.
Tokai-tapaus koski nähdäkseni erilaista tilannetta. Siinä emo- ja tytäryhtiö olivat osa samaa yritystä rikkomisajankohtana, mutta niiden keskinäinen suhde oli muuttunut 10 prosentin enimmäismäärän laskennan viiteajankohtana. ( 33 ) Siinä vaiheessa emoyhtiö ei ollut enää vastuussa entisestä tytäryhtiöstään: ne olivat sisaryhtiöitä. Kyseisten kahden yhtiön katsottiin olevan yhdessä vastuussa rikkomisajanjaksosta, mutta päätös osoitettiin erikseen entiselle tytäryhtiölle ja entiselle emoyhtiölle ja 10 prosentin enimmäismäärää sovellettiin kumpaankin. ( 34 )
78.
YKK-tapaus ( 35 ) koski emoyhtiötä (jäljempänä YKK) ja tytäryhtiötä (jäljempänä YKK Stockco), joiden katsottiin muodostavan saman yrityksen komission päätöksen tekoajankohtana. Komission päätöksessä YKK:n katsottiin olevan yhteisvastuussa rikkomisesta, johon sen kokonaan omistama tytäryhtiö YKK Stockco oli syyllistynyt. Rikkominen jatkui 10 vuoden ajan. YKK Stockcon todettiin osallistuneen kilpailunvastaisiin menettelytapoihin kuuden vuoden ajan ennen kuin YKK hankki sen omistukseensa. Kilpailunvastainen toiminta jatkui vielä neljä vuotta sen jälkeen, kun siitä tuli osa YKK-konsernia. Komission mukaan YKK oli velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti YKK Stockcolle määrätyn sakon sen ajanjakson osalta, josta alkaen siitä tuli tytäryhtiön ainoa omistaja.
79.
YKK Stockco väitti, että 10 prosentin enimmäismäärää määrittäessään komission olisi pitänyt ottaa huomioon pelkästään sen liikevaihto sen (kuuden vuoden) rikkomisajanjakson osalta, josta se oli yksin kokonaan vastuussa. Konsernin maailmanlaajuisen liikevaihdon ei siten olisi pitänyt olla lähtökohtana 10 prosentin enimmäismäärän laskemiselle kyseisen sakon osan yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin oli asiasta eri mieltä. Se katsoi, että YKK Stockco ja YKK olivat yhteisvastuullisia 10 prosentin enimmäismäärän laskennan viiteajankohtana ja että komissio oli siten oikeassa käyttäessään maailmanlaajuista liikevaihtoa lähtökohtana 10 prosentin enimmäismäärän laskemisessa koko rikkomisajanjaksolle.
80.
Komissio katsoo lähinnä, että unionin tuomioistuimen pitäisi ottaa huomioon yrityksen taloustilanne päätöksen tekoajankohtana, jottei yrityksille määrätä kohtuuttomia sakkoja ottamalla lähtökohdaksi yrityksen taloudellinen asema rikkomisen tapahtumahetkellä. ( 36 )
81.
Orgaanisia peroksideja koskevassa päätöksessä sovellettu lähestymistapa vastaa nähdäkseni asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan sanamuotoa ja tavoitteita paremmin kuin käsiteltävässä asiassa sovellettu lähestymistapa.
82.
Tiedossani ei ole oikeuskäytäntöä, jossa unionin tuomioistuin olisi tulkinnut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa nyt käsiteltävän asian kaltaisissa olosuhteissa. Lähestyn tätä kysymystä seuraavalla tavalla.
83.
Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa ensinnäkin säädetään, että ”kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen – – osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta”. Unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut asiasta nimenomaisesti mutta hyväksyi epäsuorasti päätökseen sisältyvän komission toteamuksen, jonka mukaan GSD oli kokonaan vastuussa rikkomisesta sitä edeltäneen ajanjakson osalta, kun Groupe Gascogne hankki sen omistukseensa. ( 37 ) Koska GSD oli yritys, joka osallistui rikkomiseen 9.2.1988 ja 1.1.1994 välisenä ajanjaksona, vaikuttaa siltä, että se on yksin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yritys kyseisenä ajanjaksona tapahtuneen rikkomisen osalta.
84.
Myöhemmän, 1.1.1994 ja 26.6.2002 välisen ajanjakson osalta rikkomiseen osallistuneen yrityksen muodostivat yhdessä Groupe Gascogne (ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman perusteella) ja GSD (tosiasiallisesti). Molemmat yhtiöt ovat näin ollen yhteisvastuullisia kyseisen ajanjakson osalta.
85.
Toiseksi, jos rikkomiseen syyllistyneiden identiteetti muuttuu rikkomisen aikana sen takia, että koska emoyhtiö hankkii myöhemmin tytäryhtiön kokonaan omistukseensa, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan sisältyvä yrityksen käsite on riittävä laaja kattaakseen tällaiset ”muodonmuutokset”.
86.
Kolmanneksi, vaikka seuraamus koskee tytäryhtiön aiempia toimia, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että 10 prosentin enimmäismäärää määritettäessä lähtökohdaksi otetaan komission päätöksen tekoajankohta. Tässä suhteessa tytäryhtiön asema ei eroa minkään muun yrityksen asemasta, koska 10 prosentin enimmäismäärän määrittämisessä otetaan huomioon rikkomista koskevaa komission päätöstä edeltänyt tilikausi. Näin ollen on tärkeää erottaa tytäryhtiön liikevaihto sen emoyhtiön liikevaihdosta, ja 10 prosentin enimmäismäärä, jota sovelletaan kyseiseen tytäryhtiöön sen siirtymistä emoyhtiön omistukseen edeltävältä ajanjaksolta määrätyn sakon yhteydessä, olisi määritettävä pelkästään tytäryhtiön liikevaihdon perusteella.
87.
Neljänneksi tällainen tulkinta vaikuttaa vastaavan 23 artiklan 2 kohdan tavoitteita paremmin kuin komission lähestymistapa. Säädetyn 10 prosentin enimmäismäärän tarkoituksena on suojata yritystä kohtuuttoman suurilta sakoilta, jotka voisivat romuttaa sen talouden. ( 38 ) Jos tytäryhtiölle määrätään seuraamus rikkomisesta, josta se on kokonaan vastuussa, soveltamalla koko konsernin maailmanlaajuisen liikevaihdon perusteella laskettua enimmäismäärää, sakon määrä on todennäköisesti suurempi (koska 10 prosenttia konsernin maailmanlaajuisesta liikevaihdosta on yleensä enemmän kuin 10 prosenttia yhden tytäryhtiön liikevaihdosta). Tällainen laskentamenetelmä johtaa siten suuremman sakon määräämiseen kuin jos 10 prosentin enimmäismäärä olisi laskettu pelkästään tytäryhtiön liikevaihdon perusteella.
88.
Näin ollen komission lähestymistapa ei nähdäkseni takaa – kuten lainsäädännön tarkoituksena on – sitä, ettei yrityksille määrätä kohtuuttomia sakkoja.
89.
On nähdäkseni kohtuullista olettaa, että käsiteltävän asian kaltaisissa olosuhteissa komissio jakaa vastuun tytäryhtiön siirtymistä emoyhtiön omistukseen edeltävän ja sitä seuranneen ajanjakson osalta yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti. ( 39 ) Koska tytäryhtiön kilpailunvastainen toiminta aiemman ajanjakson aikana tapahtui ennen kuin se ja emoyhtiö muodostivat saman yrityksen, emoyhtiön ei katsota olevan yhteisvastuussa kyseisestä rikkomisajanjaksosta. Vastaavasti on kuitenkin nähdäkseni hyvin vaikeaa oikeuttaa konsernin maailmanlaajuisen liikevaihdon huomioon ottamista 10 prosentin enimmäismäärän määrittämisessä sakolle, joka tytäryhtiön on yksin maksettava ja joka on määrätty rikkomisesta, johon emoyhtiö itse ei syyllistynyt ja josta sen ei katsota olevan vastuussa kyseisen ajanjakson osalta.
90.
Katson näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa ja että valituksenalaista tuomiota rasittaa tältä osin virhe. GSD:lle 9.2.1988 ja 1.1.1994 väliseltä ajanjaksolta määrätyn sakon enimmäismääräksi olisi siten määritettävä 2078400 euroa (10 prosenttia sen päätöksen tekemistä edeltäneen tilikauden liikevaihdosta).
Kolmas valitusperuste: rikkomisen vaikutus markkinoihin
Unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut riittävästi sen vahvistamista, että rikkomista on pidettävä erittäin vakavana
91.
Kolmannessa valitusperusteessaan GSD riitauttaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin vahvisti, että komissio oli perustellusti pitänyt rikkomista erittäin vakavana.
Yhteenveto asianosaisten lausumista
– GSD:n valitus
92.
GSD väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin esittänyt riittäviä ja johdonmukaisia perusteluja tutkiessaan päätöksen perusteluja, jotka koskivat rikkomisen tosiasiallista vaikutusta markkinoihin. GSD:n mukaan se ei saa päätöksestä selville, onko kartellin vaikutus markkinoihin osoitettu komission vahvistamien perusteiden mukaisesti vai katsooko komissio, ettei kartellin vaikutusta voida mitata. GSD väittää näin ollen, ettei se voi puolustautua, koska väite, joka sen on kumottava, on epäselvä. Unionin yleinen tuomioistuin teki virheen hyväksyessään komission päätöksessä esittämät perustelut siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei kartellin vaikutusta markkinoihin voitu mitata, ja tästä huolimatta katsoi, että rikkominen oli luokiteltu asianmukaisesti hyvin vakavaksi.
– Komission vastine
93.
Komissio katsoo ensinnäkin, ettei GSD:n valitusperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koska se ei väittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa päätöksen ymmärtämisen tuottaneen sille hankaluuksia, toiseksi, että päätöksen perustelut ovat riittävän selkeät, kolmanneksi, että rikkominen vaikutti tosiasiallisesti markkinoihin mutta että vaikutuksia ei ole mahdollista mitata, ja neljänneksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sakon määrää määritettäessä se, vaikuttaako rikkominen tosiasiallisesti markkinoihin, on tekijä, joka voidaan mutta jota ei ole välttämätöntä ottaa huomioon.
Arviointi
94.
Komission tapaan katson, ettei väitettä päätöksen riittämättömistä perusteluista voida ottaa tutkittavaksi, koska sitä ei esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. Unionin tuomioistuimen kannalta voi kuitenkin olla hyödyllistä, että tutkin lyhyesti GSD:n valitusperusteen sisällöllisiä osatekijöitä.
95.
Jättikö unionin yleinen tuomioistuin tutkimatta päätöksen perustelut katsoessaan, että kyseessä oli SEUT 101 artiklan erittäin vakava rikkominen, ja hyväksyessään komission päätöksen vahvistaa sakon perusmäärä ilman todisteita rikkomisen tosiasiallisesta vaikutuksesta markkinoihin? Entä ovatko valituksenalaisen tuomion perustelut tältä osin johdonmukaiset ja riittävät?
96.
GSD ei ole yksilöinyt niitä valituksenalaisen tuomion kohtia, joihin se perustaa väitteensä perustelujen riittämättömyydestä.
97.
Unionin yleinen tuomioistuin ei mielestäni tehnyt virhettä käyttäessään valvontavaltaansa.
98.
Yleisesti ottaen on totta, että rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on yksi monista perusteista, jotka on otettava huomioon rikkomisen vakavuutta määritettäessä. Tämä tekijä on lisäksi merkityksellinen arvioitaessa kilpailunvastaisen menettelytavan vakavuutta vain, jos ”todellinen vaikutus markkinoihin” on todellakin mitattavissa. ( 40 )
99.
Sakon perusmäärän määrittämiseksi on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisten kesto ja muut tekijät, jotka voivat vaikuttaa rikkomisen vakavuuden arviointiin, kuten kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhdenmukaistetun menettelytavan luomisessa, se hyöty, jonka ne ovat saaneet näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu Euroopan unionin tavoitteiden toteuttamiselle. ( 41 )
100.
Tästä seuraa, että kilpailunvastaisen menettelytavan vaikutus markkinoihin ei sellaisenaan ole ratkaiseva peruste arvioitaessa sakon perusmäärää. Erityisesti menettelytavan suunnitelmallisuuteen liittyvillä seikoilla voi olla suurempi merkitys kuin sen vaikutuksiin liittyvillä seikoilla, varsinkin kun kyse on sellaisinaan vakavista rikkomisista. ( 42 )
101.
Unionin yleinen tuomioistuin käsitteli rikkomisen vakavuutta vaiheittain tarkastelemalla ensin sen todellista vaikutusta markkinoihin ja sitten sitä, oliko komissio kohdellut kartellin osanottajia eri tavalla sakkojen määrittämisessä käyttämässään menetelmässä. Jälkimmäinen seikka ei sisälly käsiteltävään valitukseen.
102.
Rikkomisen todellisesta vaikutuksesta markkinoihin GSD esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa seuraavat väitteet. Ensinnäkin katsoessaan, ettei rikkomisen vaikutusta markkinoihin ollut tarpeen mitata, komissio jätti noudattamatta vuoden 1998 suuntaviivoja. GSD vetosi toiseksi aiemmin ratkaistuun asiaan Degussa vastaan komissio, ( 43 ) jossa unionin yleinen tuomioistuin oli katsonut, että jos rikkomisen vaikutukset markkinoihin on osoitettu vain osittain, komission määräämää sakkoa olisi alennettava. GSD väitti kolmanneksi, että komission olisi pitänyt ottaa rikkomisen vakavuutta tarkastellessaan huomioon se, ettei GSD osallistunut tiettyihin kilpailunvastaisiin menettelytapoihin.
103.
Unionin yleinen tuomioistuin tutki kunkin GSD:n väitteen. Valituksenalaisen tuomion 117 kohdassa se totesi seuraavaa: ( 44 )
”– – rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on otettava huomioon rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi ainoastaan, jos se on mitattavissa”.
104.
Valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen seuraavaa: ”Näin ollen ei voida hyväksyä kantajan väitettä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen pitäisi alentaa komission määräämän sakon määrää, jos rikkomisen vaikutusta markkinoihin ei voida mitata.”
105.
Unionin yleinen tuomioistuin jatkoi tarkastelemalla Degussa-tapausta ja katsoi sen eroavan käsiteltävästä asiasta: ( 45 )
”Mainitussa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin alensi sakon määrää, jotta se vastaisi sen toteamusta siitä, ettei komissio ollut ottanut huomioon useita tekijöitä, jotka osoittivat, ettei kartellilla ollut tosiasiallisesti ollut vaikutusta markkinoihin tiettynä ajanjaksona.– – Mainitussa asiassa annetun tuomion 241 ja 242 kohdassa lisäksi katsottiin, ettei ollut mahdollista osoittaa, että kyseisenä ajanjaksona olisi sovittu hinnoista tai olisi pantu täytäntöön hinnoista aiemmin tehty sopimus.”
106.
Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi seuraavaa: ( 46 )
”Käsiteltävässä tapauksessa yhtäältä komissio ei väitä voivansa mitata rikkomisen vaikutuksen markkinoihin ja toisaalta kantaja ei ole esittänyt mitään väitettä eikä mitään seikkaa, jolla pyrittäisiin osoittamaan, että yhteistoimintajärjestelyllä ei todellisuudessa ollut ollut mitään vaikutusta ja että sillä ei näin ollen ollut ollut mitään vaikutusta markkinoihin.”
107.
Unionin yleinen tuomioistuin esitti lisäksi useita tosiseikkoja koskevia toteamuksia GSD:n osallistumisesta kartelliin. Se piti näin ollen GSD:n toimia, kuten sen osallistumista tietojenvaihtoa, ( 47 ) markkinoiden jakamista ( 48 ) ja hintojen vahvistamista ( 49 ) koskeviin järjestelmiin, sellaisinaan vakavina kilpailusääntöjen rikkomisina.
108.
On totta, ettei unionin yleinen tuomioistuin todennut nimenomaisesti, ettei kilpailunvastaisen menettelytavan toteuttaminen ole sellaisenaan ratkaiseva peruste arvioitaessa sakon perusmäärää. Unionin yleisen tuomioistuimen suorittamasta rikkomisen vakavuutta koskevasta kokonaisarvioinnista kuitenkin seuraa, etteivät sen toteamukset perustuneet pelkästään kilpailunvastaisen toiminnan yleiseen vaikutukseen markkinoihin. Se hylkäsi GSD:n perustelut, joilla pyrittiin alentamaan sakon perusmäärää. Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, että GSD:n toiminta oli merkityksellinen tekijä arvioitaessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta.
109.
Koska unionin yleinen tuomioistuin arvioi riidanalaista tuomiota ottaen huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut periaatteet, ( 50 ) sen riidanalaisessa tuomiossa esittämät perustelut olivat riittävät.
110.
Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen perusteeton.
Rikkomisen ”todellista vaikutusta markkinoihin” koskeva oikeudellinen virhe
111.
Toissijaisesti esittämässään kolmannen valitusperusteen toisessa osassa GSD riitauttaa menetelmän, jota komissio on soveltanut sakon perusmäärän määrittämiseksi.
Yhteenveto asianosaisten lausumista
– GSD:n valitus
112.
GSD väittää, että jos komissio päättää ottaa huomioon rikkomisen todellisen vaikutuksen markkinoihin, sen on esitettävä erityisiä, luotettavia ja riittäviä perusteita sen arvioimiseksi, millaista todellista vaikutusta rikkomisella on saattanut olla kilpailuun kyseisillä markkinoilla. Käsiteltävässä asiassa komissio ei ole GSD:n mukaan esittänyt tällaisia perusteita. Se on päätellyt kartellilla olleen todellista vaikutusta markkinoihin pelkästään siitä seikasta, että kartelli pantiin täytäntöön. GSD väittää, että tällainen näkemys on ristiriidassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa ja että unionin yleisen tuomioistuimen tätä seikkaa koskevat perustelut olivat riittämättömät.
– Komission vastine
113.
Komission mukaan kolmannen valitusperusteen toista osaa ei voida ottaa tutkittavaksi ja se on tehoton useista syistä. GSD ei ensinnäkään ole kiistänyt sitä, että rikkomisella oli vaikutusta markkinoihin. GSD ei toiseksi ole yksilöinyt mitään tiettyä valituksenalaisen tuomion kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan tehnyt oikeudellisen virheen. Kolmannen valitusperusteen tämä osa on kolmanneksi tehoton, koska päätöksen 765 perustelukappaleesta ilmenee, ettei sakon määrää määritetty rikkomisesta markkinoihin aiheutuneen todellisen vaikutuksen perusteella. Neljänneksi sakon perusmäärä määritettiin muiden tekijöiden kuin sen perusteella, millainen vaikutus kartellilla oli markkinoihin; se perustui kartellin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, näiden menettelytapojen toteuttamiseen ja kyseisen maantieteellisen alueen kokoon.
Arviointi
114.
Kun unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli sakon perusmäärän määrittämistä koskevaa komission päätöstä, esittikö se riittävät perustelut päätökselleen olla alentamatta sakon perusmäärää, kun otetaan huomioon, ettei komissio ollut mitannut kartellin vaikutusta markkinoihin, koska komission mukaan se ei ollut mitattavissa?
115.
Unionin yleinen tuomioistuin on mielestäni esittänyt valituksenalaisessa tuomiossa perustelunsa riittävän selkeästi, jotta henkilöt, joita asia koskee, saavat selville syyt, joihin valituksenalainen tuomio perustuu, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa. ( 51 )
116.
Unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon, ettei komissio tukeutunut päätöksessään sen osoittamiseen, että kartellilla oli ollut todellinen vaikutus markkinoihin. ( 52 ) Unionin yleinen tuomioistuin otti myös huomioon muita tekijöitä, kuten GSD:n rikkomiseen osallistumisen luonteen, kilpailunvastaisten menettelytapojen luonteen ja kyseisen maantieteellisen alueen koon. ( 53 )
117.
Unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 117 kohdassa vuoden 1998 suuntaviivoihin eikä tehnyt tässä yhteydessä oikeudellista virhettä. Valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa se katsoi, että ”todellista vaikutusta markkinoihin” koskevan perusteen soveltaminen on valinnaista. ( 54 ) Sakon perusmäärän vahvistamisesta se totesi, ettei kyseinen peruste ollut mitattavissa. Tässä tilanteessa se katsoi, ettei komissio ollut velvollinen esittämään lisätodisteita todellisen vaikutuksen olemassaolosta.
118.
Rikkomisen vakavuutta käsiteltävässä asiassa arvioitiin siten muun muassa GSD:n toiminnan ja kyseisten maantieteellisten markkinoiden koon kaltaisten tekijöiden perusteella. Tämä on täysin yhdenmukaista vuoden 1998 suuntaviivojen 1 A kohdan ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. ( 55 )
119.
Kolmannen valitusperusteen toinen osa on näin ollen tehoton.
120.
Tästä seuraa, että kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Kyvyttömyys maksaa määrätty sakko
121.
Unionin tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä GSD esitti nykyistä taloudellista tilannettaan koskevia väitteitä ja totesi, ettei se pysty maksamaan päätöksessä määrättyä sakkoa. Vastaavia väitteitä ei esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa.
122.
On epäselvää, mihin oikeudelliseen perustaan kyseiset väitteet pohjautuvat, koska GSD ei viitannut niiden tueksi perussopimuksen, unionin tuomioistuimen perussäännön tai sen työjärjestyksen määräyksiin.
123.
GSD:n väitteitä omasta maksukyvyttömyydestään ei nähdäkseni voida ottaa tutkittavaksi kolmesta syystä.
124.
Ensinnäkin muutoksenhaku unionin tuomioistuimessa voi koskea ainoastaan oikeuskysymyksiä. Sen arvioimiseen, onko GSD maksukyvytön, liittyy tosiseikkoja koskevia kysymyksiä, joita unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa käsitellä valitusasiassa. Toiseksi sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut täyden tuomiovaltansa perusteella unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta yrityksille määrättyjen sakkojen suuruuden, unionin tuomioistuimen asiana ei myöskään ole korvata kohtuullisuussyistä unionin yleisen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se käsittelee valitusasiaa. ( 56 ) Kolmanneksi vakiintuneen oikeuskäytännön ( 57 ) mukaan komissio ei ole velvollinen ottamaan sakon suuruutta määrittäessään huomioon kyseessä olevan yrityksen taloudellista tilannetta, sillä se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen. ( 58 )
Menettelyn kohtuullisen keston ylittyminen
Yhteenveto asianosaisten lausumista
GSD:n valitus
125.
GSD väittää, että nostaessaan unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jossa se riitautti päätöksen ja siinä määrätyn sakon, se asetti pankkitakauksen sakon ja sille mahdollisesti kertyvien korkojen kattamiseksi niin kauan kuin menettely ensimmäisessä oikeusasteen on kesken. GSD:n mukaan menettelyn kesto (viisi vuotta kymmenen kuukautta) oli kohtuuton. ( 59 )
126.
GSD väittää, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi perusoikeuskirjan 47 artiklaa, koska se ei käsitellyt asiaa kohtuullisessa ajassa. GSD vaatii näin ollen, että valituksenalainen tuomio on kumottava tai vaihtoehtoisesti sakon määrää alennettava, jotta otettaisiin huomioon perusoikeuden loukkaamisesta sille aiheutuneet taloudelliset seuraukset.
Komission vastine
127.
Komissio väittää ensinnäkin, ettei GSD:n valitusperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koska se ei vedonnut menettelyn kohtuullisen keston ylittymiseen unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä. Valituksenalaista tuomiota ei toiseksi pitäisi kumota kokonaisuudessaan, koska GSD ei ole väittänyt puolustautumisoikeuksiaan loukatun sen vuoksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt GSD:n asiaa kohtuullisessa ajassa. Kolmanneksi, vaikka unionin tuomioistuin pitäisi menettelyn kestoa unionin yleisessä tuomioistuimessa kohtuuttomana, GSD:lle ei ole aiheutunut menettelyn kohtuuttomasta kestosta aineellisia vahinkoja. Neljänneksi asianmukainen oikeussuojakeino tällaisessa tilanteessa on se, että GSD nostaa erillisen vahingonkorvauskanteen. Viidenneksi komissio katsoo toissijaisesti, että jos unionin tuomioistuin myöntää korvauksia valitusmenettelyssä, niiden olisi oltava symbolisia.
Arviointi
128.
Kuten komissio huomauttaa, GSD ei vedonnut ensimmäisessä oikeusasteessa siihen, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt sen asiaa kohtuullisessa ajassa. Tämä ei ole yllättävää. Vaikka valittaja voi (kuten Kendrion teki) päättää vedota tähän seikkaan jo unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä, ensimmäisen oikeusasteen menettelyn kokonaiskestoa ei voida tietää ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin antaa tuomionsa. Valittaja voisi (esimerkiksi) väittää, että suullisen käsittelyn päättämisestä kului liian pitkä aika sen tuomion antamiseen ja että kyseinen ajanjakso on lisätekijä, joka on otettava huomioon. ( 60 )
129.
Valittaja voi vastaavasti haluta arvioida tilannettaan vasta, kun menettely ensimmäisessä oikeusasteessa on päättynyt. GSD on nähdäkseni toiminut näin käsiteltävässä asiassa. Elleivät valittajat voisi toimia näin siksi, että ne olisivat velvollisia vetoamaan tähän seikkaan ensimmäisessä oikeusasteessa (jotta ne eivät olisi estyneitä vetoamasta siihen valituksessa), niillä ei välttämättä olisi käytettävissään kaikkia asian kannalta merkityksellisiä tietoja voidakseen tehdä tällaisen päätöksen. Tämä voisi olla haitallista niiden puolustautumisoikeuksille. Valittajan pitäisi siten voida valita, haluaako se esittää tällaisen väitteen ensimmäisessä oikeusasteessa vai vedota siihen ensimmäisen kerran valituksessa.
130.
Näin ollen ei nähdäkseni ole estettä sille, että GSD vetoaa unionin tuomioistuimeen tekemässään valituksessa ensimmäisen kerran siihen, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt asiaa kohtuullisessa ajassa. ( 61 )
131.
Baustahlgewebe-tapauksessa ( 62 ) yhteisöjen tuomioistuin totesi, että sitä, mitä on pidettävä kohtuullisena aikana, olisi arvioitava tapauskohtaisesti. Se sovelsi siinä seuraavia ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä johdettuja arviointiperusteita: (i) oikeusriidan merkitys asianosaiselle, (ii) asian vaikeus, (iii) asian vireille saattaneen asianosaisen toiminta ja (iv) toimivaltaisen viranomaisen toiminta (jäljempänä Baustahlgewebe-perusteet). ( 63 )
132.
Asiassa Groupe Gascogne 30.5.2013 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa, jossa käsittelen tätä kysymystä seikkaperäisesti, olen katsonut, että Baustahlgewebe-perusteita olisi täsmennettävä. Olen erityisesti esittänyt, että sen ratkaisemiseksi, onko asia käsitelty kohtuullisessa ajassa, on järkevämpää tutkia, sisältyikö unionin yleisen tuomioistuimen menettelyyn perusteettomia toimimattomuuden ajanjaksoja, ( 64 ) kuin keskittyä menettelyn kokonaiskestoon kanteen nostamisesta tuomion antamiseen.
133.
GSD nosti kumoamiskanteensa 23.2.2006. Kirjallinen menettely päättyi 23.2.2007. Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamo ilmoitti 23.9.2010, jolloin ilmeistä toimimattomuutta oli kestänyt noin kolme vuotta seitsemän kuukautta, asianosaisille, että asia oli siirretty neljännen jaoston käsiteltäväksi. GSD esitti 20.10.2010 unionin yleiselle tuomioistuimelle pyynnön kirjallisen menettelyn avaamisesta uudelleen. ( 65 ) GSD sai 14.12.2010 tiedon suullisen käsittelyn päivämäärän vahvistamisesta. Unionin yleisen tuomioistuimen suullinen käsittely pidettiin 2.2.2011, ja tuomio annettiin 16.11.2011. Ensimmäisen oikeusasteen menettelyn kokonaiskesto oli viisi vuotta kymmenen kuukautta, ja kirjallisen menettelyn päättymisen ja suullisen käsittelyn välillä oli noin neljän vuoden ajanjakso.
134.
Kun sovelletaan neljää Baustahlgewebe-perustetta, on selvää, että oikeusriita on merkittävä GSD:lle, koska sille on määrätty päätöksessä huomattava sakko. On myös selvää, että ensimmäisessä oikeusasteessa nostettuun kanteeseen liittyi vaikeita kysymyksiä. Menettelyn kohtuuttoman keston ei nähdäkseni voida katsoa johtuneen GSD:n toiminnasta. On totta, että se pyysi 20.10.2010 unionin yleistä tuomioistuinta avaamaan kirjallisen menettelyn uudelleen, jotta se voisi esittää väitteitä perusoikeuskirjan uudesta asemasta Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen (ks. edellä 46–53 kohta). Siitä, että GSD:lle ilmoitettiin 14.12.2010 suullisen käsittelyn päivämäärän vahvistamisesta, kuitenkin ilmenee, että kyseisellä menettelyllisellä toimenpiteellä oli vähän tai ei lainkaan vaikutusta menettelyn kokonaiskestoon. Unionin tuomioistuimelle ei ole annettu tietoja, jotka selittäisivät tai oikeuttaisivat kolmen vuoden kahdeksan kuukauden toimimattomuuden ajanjakson kirjallisen käsittelyn päättymisestä kirjallisen menettelyn uudelleen avaamista koskevan GSD:n pyynnön esittämiseen. Tällaisen näytön puuttuessa minusta on selvää, ettei asian käsittely edennyt kohtuullisessa ajassa. Kuten olen todennut asiassa Groupe Gascogne esittämässäni ratkaisuehdotuksessa, ( 66 ) katson (yleisesti ottaen), että menettelyn kyseinen vaihe on voinut kestää jopa kaksi vuotta ilman, että sitä voitaisiin pitää asian käsittelyn ”liiallisena” pitkittymisenä. Tästä seuraa, että asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti – suunnilleen – puolitoista vuotta kauemmin kuin sen olisi pitänyt kestää.
135.
Katson näin ollen, että GSD:n perusoikeutta saada asiansa käsiteltyä unionin yleisessä tuomioistuimessa kohtuullisessa ajassa on loukattu.
136.
Asiassa Groupe Gascogne ( 67 )30.5.2013 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa olen todennut, että jos perusoikeuskirjan 47 artiklaa todetaan loukatun, tällaisen päätelmän sinänsä ei pitäisi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.
137.
Kuten komissio huomauttaa, GSD ei myöskään ole väittänyt, että sen puolustautumisoikeuksia olisi loukattu tämän menettelyvirheen seurauksena.
138.
Näin ollen valituksenalaista tuomiota ei pitäisi mielestäni kumota.
139.
GSD:n toissijainen vaatimus sille määrätyn sakon alentamisesta perustuu nähdäkseni unionin tuomioistuimen Baustahlgewebe-tapauksessa ( 68 ) soveltamaan lähestymistapaan, eikä sitä ole esitetty erillisenä aineellisen ja/tai aineettoman vahingon korvaamista koskevana vaateena.
140.
Edellä mainittu vaatimus huomioon ottaen katson, että koska GSD ei ole vaatinut aineellisen ja/tai aineettoman vahingon korvaamista, tuomiossa esitetyn toteamuksen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklaa, pitäisi olla kohtuullinen hyvitys rikkomisesta. ( 69 )
141.
Katson näin ollen, että siltä osin kuin GSD katsoo kärsineensä vahinkoa sen seurauksena, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt sen asiaa kohtuullisessa ajassa, unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettava vahingonkorvauskanne on perusoikeuskirjan 47 artiklassa, tulkittuna yhdessä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan ja 13 artiklan kanssa, tarkoitettuna oikeussuojakeinona tarkoituksenmukaisempi ja tehokkaampi kuin sakon määrän jonkinasteinen alentaminen. ( 70 ) Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin lausuu, että GSD:n valituksen käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti kohtuuttoman kauan, ja että unionin tuomioistuimen olisi ilmoitettava selvästi, että GSD voi halutessaan nostaa vahingonkorvauskanteen.
Oikeudenkäyntikulut
142.
Jos unionin tuomioistuin hyväksyy valitusta koskevan arviointini, GSD on toisen valitusperusteen toista osaa ( 71 ) lukuun ottamatta kaikkien valitusperusteiden osalta hävinneenä asianosaisena velvoitettava työjärjestyksen 137, 138, 140 ja 184 artiklan, luettuna yhdessä, nojalla vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kaksi kolmasosaa komission oikeudenkäyntikuluista.
Ratkaisuehdotus
143.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin
—
hylkää ensimmäisen ja kolmannen valitusperusteen sekä toisen valitusperusteen ensimmäisen osan perusteettomina
—
kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-79/06, Sachsa Verpackung vastaan komissio, antaman tuomion siltä osin kuin siinä on hylätty väite, jonka mukaan sakon määräksi ei olisi pitänyt vahvistaa 3,3 miljoonaa euroa Gascogne Sack Deutschlandin siirtymistä Groupe Gascognen omistukseen edeltäneeltä ajanjaksolta, ja korvaa kyseisen määrän 2078400 miljoonalla eurolla
—
lausuu, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt asiaa T-79/06 kohtuullisessa ajassa, ja
—
velvoittaa Gascogne Sack Deutschlandin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kaksi kolmasosaa komission oikeudenkäyntikuluista.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.
( 2 ) Asia T-54/06, Kendrion v. komissio, tuomio 16.11.2011; asia T-72/06, Groupe Gascogne v. komissio, tuomio 16.11.2011 ja asia T-79/06, Sachsa Verpackung GmbH v. komissio, tuomio 16.11.2011. Kolmesta valituksenalaisesta tuomiosta on julkaistu englanninkielinen tiivistelmä. Kaikki kolme tuomiota ovat saatavilla kokonaisuudessaan ranskankielisinä unionin tuomioistuimen verkkosivustolla. Asiassa Kendrion v. komissio annettu tuomio on saatavilla myös hollanniksi.
( 3 ) Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artiklan mukaisesta menettelystä 30.11.2005 tehty komission päätös (Asia N:o COMP/38354 – Teollisuussäkit), K(2005) 4634 lopullinen (jäljempänä päätös). Päätöksen tiivistelmä on julkaistu EUVL:ssä 2007, L 282, s. 41.
( 4 ) Asia C-40/12 P, Gascogne Sack Deutschland v. komissio (käsiteltävä asia); asia C-50/12 P, Kendrion v. komissio, ja asia C-58/12 P, Groupe Gascogne v. komissio. Kokonaiskäsityksen saamiseksi kanteista, joilla kyseinen päätös riitautetaan yleisessä tuomioistuimessa, ks. ratkaisuehdotukseni asiassa Groupe Gascogne.
( 5 ) Mainittu edellä alaviitteessä 4.
( 6 ) Ratkaisuehdotukset kaikista kolmesta valituksesta esitetään 30.5.2013.
( 7 ) EUVL 2010, C 83, s. 2; jäljempänä perusoikeuskirja.
( 8 ) Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1). Asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 29 ja 33 perustelukappaleeseen sisältyviä toteamuksia vastaavat toteamukset sisältyivät jo asetuksen N:o 17, perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus (EYVL 13, s. 204–211, suomenkiel. erityispainos alue 8, nide 1, s. 8; jäljempänä asetus N:o 17), johdanto-osan 10 ja 12 perustelukappaleeseen.
( 9 ) Asetus N:o 17 kumottiin asetuksen N:o 1/2003 43 artiklan 1 kohdalla. Komissio on maininnut molemmat asetukset päätöksen 6 osassa määrättyjen sakkojen oikeusperustana. Asetuksen N:o 17 asian kannalta merkitykselliset säännökset ovat 15 artiklan 2 kohta ja 17 artikla. Niiden sisältö toistetaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa ja 31 artiklassa. Tähän ratkaisuehdotukseen sisältyvien viittausten asetuksen N:o 1/2003 säännöksiin olisi tulkittava käsittävän asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja 17 artiklan, sillä niihin ei ole tehty näissä kolmessa valituksessa esiin nousevien kysymysten kannalta merkityksellisiä aineellisia muutoksia.
( 10 ) Asia C-413/08 P, Lafarge v. komissio, tuomio 17.6.2010 (Kok., s. I-5361, 105 kohta). Komission vuonna 1998 antamissa suuntaviivoissa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat) mainitaan myös koko maailmasta kertyvä liikevaihto, kun niissä viitataan 23 artiklan 2 kohtaan sisältyvään 10 prosentin enimmäismäärään. Käytän näin ollen tässä ratkaisuehdotuksessa maailmanlaajuisen liikevaihdon käsitettä viitatessani koko yritysryhmän liikevaihtoon.
( 11 ) Asia C-291/98 P, Sarrió v. komissio, tuomio 16.11.2000 (Kok., s. I-9991, 85 kohta).
( 12 ) Suuntaviivat asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat).
( 13 ) Ks. edellä alaviitteet 2 ja 4 kyseisistä yrityksistä, niiden päätöksestä unionin yleiseen tuomioistuimeen nostamista kanteista ja tämän tuomiosta unionin tuomioistuimeen tekemistä valituksista.
( 14 ) EYVL 1996, C 207, s. 4.
( 15 ) Ks. asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta.
( 16 ) Päätöksen 755–757 perustelukappale.
( 17 ) Ks. päätöksen 783 perustelukappale.
( 18 ) Edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Sachsa Verpackung GmbH v. komissio (jäljempänä valituksenalainen tuomio).
( 19 ) Komission tiedonantoa sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä yhteistyötiedonanto) sovellettiin 14.2.2002 alkaen. Sillä korvattiin komission tiedonanto sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EYVL 1996, C 207, s. 4).
( 20 ) Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohta.
( 21 ) Ks. esim. yhdistetyt asiat C-402/05 P ja C-415/05 P, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomio 3.9.2008 (Kok., s. I-6351, 335 kohta).
( 22 ) Asia C‑289/11 P, Legris Industries v. komissio, tuomio 3.5.2012 (36 kohta).
( 23 ) Yhdistetyt asiat C‑628/10 P ja C‑14/11 P, Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio, tuomio 19.7.2012 (46, 47, 108 ja 113 kohta).
( 24 ) [Alaviite koskee vain englannin kieltä.]
( 25 ) Edellä alaviitteessä 23 mainittu Alliance One -tapaus, tuomion 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
( 26 ) K(2003) 4570 lopullinen ja oikaistu K(2004) 4 (Asia COMP/E-2/37.857 – Orgaaniset peroksidit) – –. Päätöksen tiivistelmä on julkaistu EUVL:ssä 2005, L 110, s. 44.
( 27 ) Asia C-521/09 P, tuomio 29.9.2011 (Kok., s. I-8947; jäljempänä Elf Aquitaine -tapaus).
( 28 ) Ks. edellä alaviite 27.
( 29 ) [Alaviite koskee vain englannin kieltä.]
( 30 ) Asia C-534/07 P, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 3.9.2009 (Kok., s. I-7415, 98 kohta; jäljempänä Prym-tapaus).
( 31 ) Yhdistetyt asiat T‑71/03, T‑74/03, T‑87/03 ja T‑91/03, tuomio 15.6.2005 (jäljempänä Tokai-tapaus). Tuomiosta on julkaistu tiivistelmä. Tuomio on saatavilla kokonaisuudessaan saksaksi, englanniksi ja ranskaksi unionin tuomioistuimen verkkosivustolla.
( 32 ) Asia T‑448/07, tuomio 27.6.2012 (jäljempänä YKK-tapaus).
( 33 ) Ks. edellä 18 kohta.
( 34 ) Edellä alaviitteessä 31 mainittu Tokai-tapaus, tuomion 389–391 kohta.
( 35 ) YKK-tapauksesta tehty valitus on parhaillaan käsiteltävänä (asia C‑408/12 P), ja tämä seikka on yksi unionin tuomioistuimelle sen yhteydessä esitetyistä valitusperusteista.
( 36 ) Edellä alaviitteessä 11 mainittu asia Sarrió v. komissio, tuomion 85 kohta.
( 37 ) Ks. edellä 70 kohdassa lainatun valituksenalaisen tuomion 108 kohdan alkusanat.
( 38 ) Yhdistetyt asiat C189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P-C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005 (Kok., s. I-5425, 280 ja 281 kohta).
( 39 ) Yksilöllinen vastuu tilanteessa, jossa emoyhtiön katsotaan olevan vastuussa tytäryhtiön rikkomisesta, selitetään edellä alaviitteessä 23 mainitussa Alliance One -tapauksessa annetun tuomion 42 kohdassa. Ks. myös edellä alaviitteessä 4 mainitussa asiassa Kendrion 30.5.2013 esittämäni ratkaisuehdotuksen 36–40 kohta.
( 40 ) Edellä alaviitteessä 30 mainittu Prym-tapaus, tuomion 96 kohta.
( 41 ) Asia C‑554/08 P, Carbone-Lorraine v. komissio, tuomio 12.11.2009 (jäljempänä Carbone-Lorraine-tapaus), 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
( 42 ) Edellä alaviitteessä 41 mainittu Carbone-Lorraine-tapaus, tuomion 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
( 43 ) Asia T-279/02, tuomio 5.4.2006 (Kok., s. II-897; jäljempänä Degussa-tapaus).
( 44 ) Valituksenalaisen tuomion 117–120 kohta.
( 45 ) Valituksenalaisen tuomion 118 kohta.
( 46 ) Valituksenalaisen tuomion 119 kohta.
( 47 ) Ks. valituksenalaisen tuomion 144 kohta.
( 48 ) Ks. valituksenalaisen tuomion 154 kohta.
( 49 ) Ks. valituksenalaisen tuomion 162 kohta.
( 50 ) Ks. edellä 98 ja 99 kohta.
( 51 ) Edellä alaviitteessä 23 mainittu Alliance One -tapaus, tuomion 64 kohta.
( 52 ) Ks. päätöksen 757 perustelukappale.
( 53 ) Ks. edellä 107 kohta.
( 54 ) Edellä alaviitteessä 41 mainittu Carbone-Lorraine-tapaus, tuomion 44 kohta.
( 55 ) Edellä alaviitteessä 41 mainittu Carbone-Lorraine-tapaus, tuomion 44 ja 45 kohta.
( 56 ) Asia C-328/05 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 10.5.2007 (Kok., s. I-3921, jäljempänä SGL Carbon -tapaus), 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
( 57 ) Lukuun ottamatta tietysti edellisen tilikauden liikevaihtoon perustuvan 10 prosentin enimmäismäärän soveltamista.
( 58 ) Edellä alaviitteessä 56 mainittu SGL Carbon -tapaus, tuomion 100 kohta.
( 59 ) Kumoamiskanne nostettiin 23.2.2006 ja tuomio annettiin 16.11.2011.
( 60 ) Ks. asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998 (Kok., s. I-8417, 45 kohta, jäljempänä Baustahlgewebe-tapaus), jossa tuomioistuin otti huomioon sen, että suullisen käsittelyn päättämisestä oli kulunut 22 kuukautta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion antamiseen.
( 61 ) Ks. asiassa C‑50/12 P, Kendrion, 30.5.2013 esittämäni ratkaisuehdotuksen 108–133 kohta. Kyseisessä asiassa menettelyn kohtuuttomaan kestoon vedottiin unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä.
( 62 ) Mainittu edellä alaviitteessä 60, tuomion 29 kohta.
( 63 ) Asiassa C‑58/12 P, Groupe Gascogne, 30.5.2013 esittämäni ratkaisuehdotuksen 70–150 kohdassa arvioin kattavasti sitä, milloin asiaa ei ole käsitelty kohtuullisessa ajassa ja mitä oikeussuojakeinoa siinä tapauksessa olisi sovellettava.
( 64 ) Ks. asiassa Groupe Gascogne esittämäni ratkaisuehdotuksen 98–112 kohta.
( 65 ) Ks. edellä 44–54 kohta.
( 66 ) Ks. kyseisen ratkaisuehdotuksen 91–94 kohta.
( 67 ) Mainittu edellä alaviitteessä 4.
( 68 ) Edellä alaviitteessä 60 mainitussa Baustahlgewebe-tapauksessa unionin tuomioistuin kumosi valituksenalaisen tuomion määrätyn sakon suuruuden osalta prosessiekonomisista syistä ja oikeudenkäyntivirheen korjaamiseksi välittömästi ja tehokkaasti sekä pysytti tuomion muilta osin.
( 69 ) Ks. asiassa Groupe Gascogne 30.5.2013 esittämäni ratkaisuehdotuksen 148 kohta.
( 70 ) GSD:n vaatimus sakon määrän alentamisesta perustuu nähdäkseni suoraan Baustahlgewebe-tapaukseen: sitä ei esitetty erillisenä aineellisen ja/tai aineettoman vahingon korvaamista koskevana vaateena, eikä unionin tuomioistuin olisi toimivaltainen käsittelemään tällaista vaadetta.
( 71 ) Ks. edellä 66–90 kohta.
Full & Egal Universal Law Academy