12.5.2012
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 138/9
Valitus, jonka Neubrandenburger Wohnungsgesellschaft mbH on tehnyt 26.3.2012 unionin yleisen tuomioistuimen (viides jaosto) asiassa T-407/09, Neubrandenburger Wohnungsgesellschaft mbH v. Euroopan komissio, 9.1.2012 antamasta määräyksestä
(Asia C-145/12 P)
2012/C 138/15
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: Neubrandenburger Wohnungsgesellschaft mbH (edustajat: Rechtsanwalt M. Núñez-Müller ja Rechtsanwältin J. Dammann de Chapto)
Muut osapuolet: Euroopan komissio, Bavaria Immobilien Beteiligungsgesellschaft mbH & Co. Objekte Neubrandenburg KG, Bavaria Immobilien Trading GmbH & Co. Immobilien Leasing Objekt Neubrandenburg KG
Vaatimukset
1)
riidanalainen määräys kumotaan kokonaisuudessaan
2)
asiassa annetaan ratkaisu ja 29.7.2009 tehty komission päätös (D/53320) kumotaan ja joka tapauksessa annetaan ratkaisu asiassa T-407/09 nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisesta
toissijaisesti :
todetaan, että komissio on jättänyt noudattamatta SEUT 108 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 659/1999 mukaan sille kuuluvia velvollisuuksiaan aloittaa muodollinen tutkintamenettely SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisesti
3)
komissio ja sen vaatimuksia tukevat väliintulijat on velvoitettava korvaamaan sekä muutoksenhakuoikeudenkäynnissä aiheutuvat että ensimmäisen asteen tuomioistuimessa asiassa T-407/09 käydyssä oikeudenkäynnissä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittaja valittaa yleisen tuomioistuimen asiassa T-407/09, 9.1.2012 antamasta määräyksestä, jolla yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta nykyisen valittajan sellaisesta komission päätöksestä nostaman kumoamiskanteen, joka kantajan mukaan sisältyi 29.7.2009 päivättyyn komission kirjeeseen, jossa todetaan, että tietyt kantajan Neubrandenburgissa sijaitsevien julkisten asuntojen yksityistämisen yhteydessä tekemät asuntojen myyntisopimukset eivät kuulu EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan ja jossa toisaalta vaadittiin toteamaan, että komissio on syyllistynyt EY 232 artiklassa tarkoitettuun laiminlyöntiin siltä osin kuin se ei ole ottanut EY 88 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 4 artiklan perusteella kantaa näihin sopimuksiin.
Valittaja esittää valituksensa tueksi seuraavat neljä valitusperustetta:
Ensinnäkin valituksenalaisella määräyksellä rikokaan SEUT 263 artiklan 4 kohtaa, koska yleinen tuomioistuin lähtee oikeudellisesti erheellisesti siitä, että 29.7.2009 päivätyssä komission kirjeessä ei ole kyse tässä määräyksessä tarkoitetusta päätöksestä, josta voidaan nostaa kanne. Yleinen tuomioistuin on tulkinnut kirjettä ainoastaan sen sanamuodon mukaan. Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden mukaan yleisen tuomioistuimen olisi tullut kuitenkin ottaa huomioon kirjeen olemus, se tarkoitus, johon komissio pyrki kirjeellä, ja yhteys, jossa kirje laadittiin.
Toiseksi valituksenalaisella määräyksellä loukataan unionin oikeuden periaatetta tehokkaan oikeussuojan takaamisesta. Yleinen tuomioistuin perusteli sen, miksi 29.7.2009 päivätystä kirjeestä ei voida nostaa kannetta, pääasiallisesti sillä, että komissio luonnehti kirjeeseen sisältynyttä valtiontukioikeudellista arviointia sanalla ”väliaikainen”. Jos komissio voisi tehdä oikeudellisesti lopullisesta arvioinnista toimenpiteen, jolla ei ole oikeusvaikutuksia, pelkästään sillä, että se määrittelee arviointinsa sanallisesti ”väliaikaiseksi”, sen vapaaseen harkintaan jäisi, tekeekö se kannekelpoisen päätöksen. Yksilön oikeuksien tehokas oikeussuoja ei olisi silloin enää mahdollinen.
Kolmanneksi valituksenalaisella määräyksellä rikotaan myös SEUT 265 artiklaa, koska yleinen tuomioistuin katsoo 29.7.2009 päivätyn kirjeen osalta yhtäältä, että siitä ei voida nostaa kannetta, mutta katsoo toisaalta erheellisesti myös, että laiminlyöntikanteen nostamiseen vaadittavat tutkittavaksi ottamista koskevat edellytykset eivät täyty. Valittajalta viedään täten kaikki oikeussuojamahdollisuudet.
Valittaja katsoo lopuksi, että määräykseen sisältyy lukuisia perusteluja koskevia puutteita ja sillä loukataan siten yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntijärjestyksen 81 artiklassa säädettyä perusteluvelvollisuutta.
Full & Egal Universal Law Academy