16.6.2012
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 174/17
Kanne 29.3.2012 — Euroopan komissio v. Bulgarian tasavalta
(Asia C-152/12)
2012/C 174/26
Oikeudenkäyntikieli: bulgaria
Asianosaiset
Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: R. Vasileva ja H. Støvlbæk)
Vastaaja: Bulgarian tasavalta
Vaatimukset
Euroopan komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
—
toteaa, että Bulgarian tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2001/14/EY (1) 7 artiklan 3 kohdan eikä 8 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan
—
velvoittaa Bulgarian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Euroopan komissio (jäljempänä komissio) vaatii 16.3.2012 päivätyllä kannekirjelmällään unionin tuomioistuinta toteamaan, että Bulgarian tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2001/14/EY 7 artiklan 3 kohdan eikä 8 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska rautateiden infrastruktuurin hallinnon hinnoittelujärjestelmä ei Bulgariassa perustu direktiivin 2001/14/EY 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti kustannuksiin, jotka aiheutuvat suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta. Bulgaria ei lisäksi ole antanut tietoja siitä, että se olisi perustanut hinnoittelun järjestelmään, jossa pyritään kustannusten kattamiseen täysimääräisesti edellä mainitun direktiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tämän vuoksi Bulgarian olisi joka tapauksessa pitänyt täyttää kyseisessä artiklassa vahvistetut vaatimukset.
Komissio esittää seuraavat pääasialliset perustelut:
1)
Suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvien kustannusten käsitteen on ulotuttava rajakustannuksiin, jotka aiheutuvat suoraan rautatieinfrastruktuurin tosiasiallisesta käyttämisestä ja jotka ovat toisin sanoen tietystä rautatieliikenteestä aiheutuvat ”suorat kustannukset”. Nämä kustannukset vaihtelevat näin ollen rautatieinfrastruktuurin käytön tai käyttämättömyyden mukaan. Tämän saman logiikan mukaan kustannuksia, jotka aiheutuvat rautatieinfrastruktuurin tosiasiallisesta käyttämisestä riippumatta, ei voida pitää suorina kustannuksina, vaikka ne liittyisivät toimintaan tai tavaroihin, jotka ovat oleellisia tiettyjen reittien rautatieliikenteen harjoittamiselle. Nämä kustannukset ovat kiinteitä siinä mielessä, että ne aiheutuvat siitä huolimatta, käytetäänkö rautateiden infrastruktuuria.
2)
Tätä tulkintaa tukee 7 artiklan 3 kohdan sanamuoto, sillä tämä kohta koskee kustannuksia, jotka ”aiheutuvat suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta”. Kiinteät kustannukset, jotka liittyvät rautateiden infrastruktuuriverkkoon kokonaisuudessaan eivät näin ollen ”aiheutuisi suoraan” tietyn rautatieliikenteen harjoittamisesta. Ilmaisu ”aiheutuvat suoraan” koskee siis lisäkustannuksia, jotka liittyvät tietyn rautatieliikenteen harjoittamiseen. Edellä mainittu tulkinta saa myös tukea tarkasteltaessa 7 artiklan 3 kohtaa asiayhteydessään. 7 artiklassa vahvistetaan hinnoitteluperiaatteet, kun taas 8 artiklassa säädetään hinnoitteluperiaatteisiin liittyvistä mahdollisista poikkeuksista. 8 artiklan 1 kohdassa viitataan ”– – infrastruktuurin hallinnolle aiheutuneiden kustannusten kattamiseen täysimääräisesti – –”, mikä merkitsee sitä, että kustannukset, joita 7 artiklan 3 kohta koskee, eivät voi olla infrastruktuurin hallinnon lopullisia kustannuksia, vaan niiden on liityttävä tietyn rautatieliikenteen harjoittamista koskeviin kustannuksiin eli kyseessä ovat lopullisia kustannuksia alhaisemmat kustannukset. Tätä tulkintaa tukee direktiivin 2001/14/EY johdanto-osan seitsemäs perustelukappale, jossa kannustetaan siihen, että mahdollisimman moni liikenteenharjoittaja käyttää rautateiden infrastruktuuria optimaalisesti, jolloin kustannusten on pysyttävä alhaisina.
3)
Komissio katsoo, että infrastruktuurin hallinnon on annettava infrastruktuuri rautatieliikenteen harjoittajien käyttöön sen omin kustannuksin, jolloin näiden on maksettava suoria kustannuksia vastaavia maksuja. Tämä selittyy tarpeella tehdä rautateiden infrastruktuurista houkuttelevampi, jotta moni rautatieliikenteen harjoittaja käyttäisi sitä ja jotta kukin niistä käyttäisi sitä optimaalisesti. Direktiivin 2001/14/EY 8 artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa vain tilanteessa, jossa siinä säädetyt edellytykset täyttyvät, mikä merkitsee sitä, että kaikkien markkinalohkojen, joihin infrastruktuurin hallinto haluaa soveltaa lisähintaa, osalta hallinnon on ensin varmistettava, ovatko kyseiset lohkot valmiita tällaisiin lisähintoihin. Tämä tulkinta perustuu 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuotoon ja erityisesti muotoiluun ”markkinoiden niin salliessa” ja saman kohdan toisen alakohdan sanamuotoon ”maksut eivät kuitenkaan saa olla niin korkeita, että infrastruktuuria eivät voi käyttää sellaiset markkinalohkot, jotka pystyvät maksamaan vähintään rautatiepalvelujen käytöstä suoraan aiheutuvat kustannukset”.
4)
Bulgarian infrastruktuurin hallinnon kustannusten ja tulojen täydellinen analyysi vuosilta 2005–2008 osoittaa, että 60–70 prosenttia Bulgariassa budjetoiduista suorista toimintakustannuksista perustui kiinteisiin tekijöihin ja erityisesti työvoimakustannuksiin ja sosiaaliturvamaksuihin. Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että näitä kustannuksia ei voida pitää 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuina suorina kustannuksina, koska ne eivät vaihtele rautatiepalvelujen käyttämisen mukaan. Infrastruktuurin käyttömaksuista saadut tulot ovat näin ollen paljon suuremmat kuin suorat toimintakustannukset. Komissio katsoo näin ollen, että Bulgariassa maksuja ei vahvistettu yksinomaan suoraan rautatieliikenteen harjoittamisesta aiheutuvien kustannusten perusteella.
5)
Saamiensa tietojen perusteella komissio katsoo, että Bulgariassa sovellettu menetelmä rautatieliikenteen infrastruktuurin käyttömaksujen perimiseksi ei ole selkeällä tavalla direktiivin 2001/14/EY 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun suorien kustannusten käsitteen mukainen.
(1) Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä sekä turvallisuustodistusten antamisesta 26.2.2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/14/EY (EYVL L 75, s. 29)
Full & Egal Universal Law Academy