JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
9 päivänä syyskuuta 2014 ( 1 )
Asia C‑282/13
T-Mobile Austria GmbH
vastaan
Telekom-Control-Kommission
(Ennakkoratkaisupyyntö – Verwaltungsgerichtshof (Itävalta))
”Sähköinen viestintä — Unionin oikeusjärjestykseen perustuvien oikeuksien suojaaminen kansallisessa tuomioistuimessa — Muutoksenhakuoikeus kansallisen sääntelyviranomaisen päätökseen — Käsite ”osapuoli, johon kansallisen sääntelyviranomaisen tekemä päätös vaikuttaa” — Direktiivin 2002/21/EY 4 artiklan 1 kohta — Taajuuksien käyttöoikeuksien siirto — Direktiivin 2002/20/EY 5 artiklan 6 kohta”
I Johdanto
1.
Käsiteltävä asia antaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden täsmentää asiavaltuuden laajuutta muutoksenhaussa, jossa on kyse kansallisten sääntelyviranomaisten tekemästä sähköistä viestintää koskevasta päätöksestä. Samalla se antaa tilaisuuden ottaa yleisemmin kantaa siihen, missä määrin unionin oikeus voi puuttua jäsenvaltioiden hallinnollisia päätöksiä koskevan muutoksenhaun edellytyksiä sääntelevään prosessioikeuteen.
2.
Verwaltungsgerichtshof (Itävallan ylemmän oikeusasteen hallintotuomioistuin) pyytää tulkitsemaan direktiivin 2002/21/EY (jäljempänä puitedirektiivi) ( 2 ) 4 artiklassa tarkoitettua käsitettä ”osapuoli, johon kansallisen sääntelyviranomaisen tekemä päätös vaikuttaa” direktiivin 2002/20/EY (jäljempänä valtuutusdirektiivi) ( 3 ) 5 artiklan 6 kohdassa säädetyn taajuuksien käyttöoikeuden siirtoon liittyvän menettelyn yhteydessä.
3.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys koskee niiden osapuolten piirin määrittämistä, joilla on oikeus hakea muutosta sääntelyviranomaisen tekemään päätökseen käsiteltävänä olevan sähköisen viestinnän lainsäädäntöä koskevan menettelyn yhteydessä. Tähän kysymykseen annettavalla vastauksella on kuitenkin laajempi merkitys, koska samankaltaisia säännöksiä on myös muussa unionin säänneltyjä markkinoita koskevassa lainsäädännössä. ( 4 )
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
4.
Unionin yhdenmukaistettu sähköisen viestinnän lainsäädäntö perustuu puitedirektiiviin ja erityisdirektiiveihin, kuten valtuutusdirektiiviin.
5.
Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisella tasolla on käytössä tehokkaat järjestelmät, joiden avulla jokainen käyttäjä tai sähköisiä viestintäverkkoja ja/tai -palveluja tarjoava yritys, johon kansallisen sääntelyviranomaisen tekemä päätös vaikuttaa, voi hakea muutosta päätökseen muutoksenhakuelimeltä, joka on riippumaton asianomaisista osapuolista. Tällä elimellä, joka voi olla tuomioistuin, on oltava tehtäviensä tehokkaan hoitamisen edellyttämä asiantuntemus. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapaukseen liittyvät tosiseikat otetaan asianmukaisesti huomioon ja että käytettävissä on toimiva muutoksenhakujärjestelmä.”
6.
Valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa säädetään:
”Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on varmistettava, että radiotaajuuksia käytetään tehokkaasti ja tosiasiallisesti direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) 8 artiklan 2 kohdan ja 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Niiden on varmistettava, ettei radiotaajuuksien käyttöoikeuksien siirto tai kerääminen vääristä kilpailua. Tätä varten jäsenvaltiot voivat toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä, kuten radiotaajuuksien käyttöoikeuden myyntiin valtuuttaminen tai käyttöoikeuden vuokraaminen.”
B Itävallan oikeus
7.
Vuoden 1991 yleisen hallintomenettelylain (Allgemeines Verwaltungsverfahrensgesetz 1991; BGBl., 51/1991; jäljempänä AVG), sellaisena kuin se on julkaistuna vuonna 2004 (BGBl. I, 10/2004), 8 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Henkilöt, jotka turvautuvat viranomaisen toimintaan tai joihin viranomaisen toiminta kohdistuu, ovat osapuolia, joita asia koskee, ja siltä osin kuin he ovat asiassa osallisia heillä olevan oikeuden tai oikeudellisen intressin vuoksi, he ovat asianosaisia.”
8.
Valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua taajuuksien jakamista koskevaa menettelyä säännellään vuoden 2003 televiestintälain 54–57 §:ssä (Telekommunikationsgesetz 2003; BGBl. I, 70/2003; jäljempänä TKG 2003).
9.
Erityisesti TKG 2003:n 56 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Sääntelyviranomaisen jakamien taajuuksien käyttöoikeuksien siirtäminen edellyttää sääntelyviranomaisen etukäteen antamaa lupaa. Sääntelyviranomainen julkistaa taajuuksien käyttöoikeuksien luovuttamista koskevan lupahakemuksen ja asiassa tekemänsä päätöksen. Sääntelyviranomainen tekee päätöksen ja arvioi tapauskohtaisesti siirtämisen vaikutuksen kilpailuun, tekninen vaikutus mukaan lukien. Lupaa myönnettäessä voidaan antaa lisämääräyksiä, jos tämä on tarpeen kilpailun vääristämisen välttämiseksi. Lupa on joka tapauksessa evättävä, jos lisämääräyksistä huolimatta on olemassa riski kilpailun vääristämisestä.
– –
2. Yritysten, joille on jaettu taajuuksien käyttöoikeuksia 55 §:ssä säädetyssä menettelyssä, olennaiset omistusrakenteen muutokset edellyttävät sääntelyviranomaisen etukäteen antamaa lupaa. Tämän pykälän 1 momenttia kolmannesta viimeiseen virkkeeseen sovelletaan soveltuvin osin.”
III Pääasia
10.
Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä oleva asia koskee matkaviestinverkon ylläpitäjän, T-Mobile Austria Gmbh:n (jäljempänä T-Mobile), valitusta televiestintäalan valvontaviranomaisen (Telekom-Control-Kommission) tekemästä päätöksestä (Itävallan televalvontalautakunta, jäljempänä TCK). Tällä päätöksellä TCK hylkäsi T-Mobilen pyynnön asianosaisaseman myöntämisestä taajuuksien käyttöoikeuksien siirtoa koskevassa lupamenettelyssä kahden muun itävaltalaisen matkaviestinverkon ylläpitäjän välillä.
11.
Kyseinen taajuuksien siirtoa koskeva toimi liittyy määräysvallan hankkimiseen Orange Austria Telecommunication GmbH:sta (jäljempänä Orange) Hutchison 3G Austria Holdings GmbH:n ja Hutchison 3G Austria GmbH:n (jotka sen jälkeen yhdistyivät Hutchison Drei Austria Holdings GmbH:ksi, jäljempänä yhdessä Hutchison) taholta.
12.
Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, yrityskeskittymän seurauksena sellaisten matkaviestinverkon ylläpitäjien, joilla on taajuuksien käyttöoikeus, lukumäärä laski Itävallassa kolmeen: A1 Telekom Austria AG (jäljempänä A1), T-Mobile ja Hutchison.
13.
Yrityskeskittymää ja siihen liittyviä toimia on käsitelty menettelyissä komissiossa ja Itävallan elimissä.
A Menettely komissiossa
14.
Asian asiakirjoista ilmenee, että Hutchison ja Orange tekivät 7.5.2012 komissiolle neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 ( 5 ) 4 artiklan mukaisen ilmoituksen yrityskeskittymää koskevasta aikomuksesta.
15.
Menettelyn aikana komissiolla oli vakavia epäilyjä siitä, soveltuuko ehdotettu yrityskeskittymä sisämarkkinoille. Markkinatutkimuksen perusteella komissio havaitsi kilpailuongelmia, jotka johtuivat Orangen poistumisesta markkinoilta. Komission mukaan kyseiset markkinat olivat jo erittäin keskittyneet eikä niille myöskään ollut käytännössä pääsymahdollisuutta. Näin ollen Hutchison ehdotti sitoumuksia, jotka koskivat muun muassa sen käytössä keskittymän jälkeen olevien taajuuksien luovuttamista mahdollisella uudelle matkaviestinverkko-operaattorille ja tukkutason käyttöoikeussopimuksen takaamista virtuaaliverkko-operaattoreille sovituin ehdoin.
16.
Komissio hyväksyi T-Mobilen osalliseksi yrityskeskittymän valvontamenettelyyn.
17.
12.12.2012 ( 6 ) tekemällään päätöksellä komissio julisti keskittymän sisämarkkinoille soveltuvaksi edellyttäen, että Hutchison noudattaa kaikkia asetettuja sitoumuksia.
18.
Mainitusta päätöksestä sen sijaan ilmenee, että komissio ei käsitellyt kahta muuta yrityskeskittymän edellytyksenä ollutta tointa, jotka koskivat ensinnäkin Orangen tytäryhtiön myyntiä A1:lle ja toiseksi tiettyjen ennen keskittymää Orangen käytössä olleiden taajuuksien siirtoa A1:lle. Päätöksessään komissio totesi, että taajuuksien siirto vaatii muun muassa TCK:n lupaa. ( 7 )
B Menettely TCK:ssa
19.
23.5.2012 Hutchison ja Orange – TKG 2003:n 56 §:n 2 momentin perusteella – hakivat TCK:lta lupaa muuttaa omistusrakennetta keskittymän johdosta. Ne hakivat 9.7.2012 yhdessä A1:n kanssa – TKG 2003:n 56 §:n 1 momentin perusteella – lupaa eräiden taajuuksien luovuttamiseen A1:lle.
20.
T-Mobile esitti TCK:lle huomautuksensa ja pyysi määräämään keskittymään osallisille yrityksille velvoitteita kilpailun vääristymisen välttämiseksi.
21.
Lisäksi 10.12.2012 T-Mobile pyysi TCK:ta myöntämään sille asianosaisaseman omistusrakenteen muuttamista ja taajuuksien siirtoa koskevissa lupamenettelyissä.
22.
TCK antoi 13.12.2012 tekemällään päätöksellä luvan omistusrakenteen muuttamisen ja taajuuksien käyttöoikeuden luovuttamiseen A1:lle. Sitä vastoin TCK hylkäsi T-Mobilen 10.12.2012 esittämän pyynnön asianosaisaseman antamisesta hallinnollisessa menettelyssä.
23.
T-Mobilen pyynnöstä TCK totesi, että omistusrakenteen muuttamista ja taajuuksien siirtoa koskevissa hallinnollisissa lupamenettelyissä ei kansallinen eikä unionin lainsäädäntö vaadi asianosaisaseman antamista tällaista lupaa hakeville matkaviestinverkon ylläpitäjien kilpailijoille.
C Käsittely ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ja ennakkoratkaisukysymys
24.
T-Mobile haki muutosta TCK:n 13.12.2012 tekemään päätökseen Verwaltungsgerichtshofissa.
25.
Valituksen perustelussa T-Mobile väitti, että se on kyseisen toimeen osallisten kilpailija ja että se itse käyttää taajuuksia samoilla markkinoilla. Siten sitä tulisi pitää puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yrityksenä, johon TCK:n riidanalainen päätös vaikuttaa. Kansallisen oikeuden valossa T-Mobilelle pitäisi myös sallia tällaisen päätöksen tekemistä edeltävään hallinnolliseen menettelyyn osallistuminen.
26.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että Itävallan oikeuskäytännön valossa asianosaisen aseman antaminen T-Mobilelle hallinnollisessa menettelyssä TKG 2003:n 56 §:n ja valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdan perusteella riippuu siitä, onko TCK:n tässä menettelyssä tekemällä päätöksellä T-Mobileen puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaikutus. Itävallan lainsäädännössä nimittäin hallinnollisen menettelyn asianosaisasema ja puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetty muutoksenhakuoikeus ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa.
27.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan esiin tuotua kysymystä ei voida ratkaista tuomion Tele2 Telecommunication ( 8 ) perusteella yksiselitteisesti.
28.
Toisaalta tämän tuomioistuimen mielestä on katsottava, kuten myös TCK toteaa, että omistusrakenteen muuttamista ja taajuuksien siirtoa koskevissa lupamenettelyissä tehdyllä päätöksellä ei välittömästi luoda oikeuksia kolmansille. Niiden oikeusasema säilyy ennallaan, koska ne voivat käyttää niille jaettuja taajuuksia samalla tavalla kuin aikaisemminkin.
29.
Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että T-Mobilen esittämän näkemyksen valossa Orangen ja Hutchisonin keskittymä vaikuttaa sen asemaan, koska se muun muassa muuttaa markkinoilla toimivien eri matkaviestinverkon ylläpitäjille jaettujen taajuusaluerakenteiden suhteita toisiinsa. Vastaavasti vaikuttaa taajuuksien siirtoa koskeva päätös, koska sen tarkoitus on lieventää keskittymän kielteisiä vaikutuksia kilpailulle.
30.
Tässä tilanteessa Verwaltungsgerichtshof päätti lykätä käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [puitedirektiivin] 4 ja 9 b artiklaa sekä [valtuutusdirektiivin] 5 artiklan 6 kohtaa tulkittava siten, että niissä annetaan kilpailijalle valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdan mukaisessa kansallisessa menettelyssä puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asema osapuolena, johon päätös vaikuttaa?”
IV Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
31.
Ennakkoratkaisupyyntö jätettiin unionin tuomioistuimeen 24.5.2013.
32.
Unionin tuomioistuimen presidentti hylkäsi 30.9.2013 tekemällään päätöksellä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön käsitellä asia Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa nopeutetussa menettelyssä.
33.
Kirjallisia huomautuksia esittivät T-Mobile, Hutchison, A1, Itävallan hallitus ja komissio. Istunnon järjestämistä pyysivät T-Mobile ja TCK, joka ei osallistunut menettelyyn kirjallisessa käsittelyssä.
34.
T-Mobile, TCK, Hutchison, A1 ja Euroopan komissio osallistuivat 15.5.2014 pidettyyn istuntoon.
V Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset
35.
Totean aluksi, että pääasiassa kyseessä oleva riita ei koske välittömästi oikeutta hakea muutosta puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun sääntelyviranomaisen tekemään päätökseen. Pääasian oikeudenkäynnissä T-Mobile ei nimittäin hae muutosta itse taajuuksien siirtoa koskevan päätöksen asiasisältöön, vaan sen asianosaisaseman myöntämisen epäämiseen asiaa koskevassa sääntelyviranomaisen menettelyssä.
36.
Ennakkoratkaisukysymyksen merkityksellisyys pääasian riidan ratkaisemisessa johtuu Itävallan oikeuskäytännöstä, joka sitoo asianosaisen aseman myöntämisen hallinnollisessa menettelyssä siihen, onko kyseisellä osapuolella – puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan valossa – oikeus hakea muutosta menettelyn päättävään päätökseen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että osapuolella, johon puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sääntelyviranomaisen päätös vaikuttaa, on myös oikeus olla AVG:n 8 §:ssä tarkoitettu menettelyn asianosainen, koska juuri asianosaisilla on muutoksenhakuoikeus kyseiseen päätökseen.
37.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen vastaamiseksi on tulkittava sekä puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohtaa että valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohtaa.
38.
Ennen kuin siirryn mainittujen säännösten tarkasteluun, tukeudun puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan säännöksen perustana oleviin lähtökohtiin.
B Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohta ja kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden laajuus
39.
Ennakkoratkaisupyynnössään kansallinen tuomioistuin viittaa paitsi puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohtaan myös asiavaltuutta koskeviin kansallisen oikeusjärjestyksen säännöksiin ja hallintotuomioistuimen oikeuskäytäntöön.
40.
On tarkasteltava, onko tämä viittaus olennainen, kun määritetään, kenellä on asiavaltuus unionin lainsäädännön säätelemän sähköisen viestinnän alalla.
41.
Muistutan, että lähtökohtaisesti silloin, kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on sisäisessä oikeusjärjestyksessään määrittää oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jolla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet. Nämä keinot määritetään kansallisessa oikeudessa itsenäisesti tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteesta ilmeneviä vaatimuksia noudattaen. ( 9 )
42.
Nähdäkseni menettelyllisiä itsemääräämisoikeuksia koskevan periaatteen ei pitäisi kuitenkaan koskea itse mahdollisuutta panna menettely vireille yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien suojelemiseksi. Vetoaminen menettelyllisiä itsemääräämisoikeuksia koskevaan periaatteeseen on mahdollista vasta, kun päätetään erityisistä säännöksistä ja menettelyistä, jotka koskevat itse tapaa puolustaa unionin oikeuden perusteella olevia oikeuksia. Sen sijaan tämä käsite ei sisällä määritelmää, kenellä on asiavaltuus unionin oikeuden sääntelemällä alalla. Sitäkin suuremmalla syyllä tämä koskee tapauksia, joissa – kuten käsiteltävässä asiassa – unionin oikeus sisältää konkreettisia säännöksiä kyseisen oikeussuojakeinon olemassaolosta.
43.
Mielestäni unionin lainsäätäjä esittää tällaisen periaatteen puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa.
44.
Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan kansallisen sääntelyviranomaisen tekemään päätökseen voivat hakea muutosta sähköisiä viestintäverkkoja tai -palveluja tarjoava yritys ja käyttäjät, joihin päätös vaikuttaa.
45.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa käsite ”osapuoli, johon päätös mainitun 4 artiklan tarkoittamassa merkityksessä vaikuttaa”, on unionin oikeuden itsenäinen käsite ja sen merkitys on arvioitava säännöksen tavoitteen valossa. ( 10 ) Tämän oikeuskäytännön valossa kyseinen säännös on ilmaus tehokasta oikeussuojaa koskevasta periaatteesta, jonka mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten on varmistettava yhteisön oikeuden perusteella olevien oikeuksien oikeussuoja. ( 11 )
46.
Mielestäni tämän säännöksen tavoite ei liity tehokkaan oikeussuojan periaatteen, joka jo vahvistetaan ylemmäntasoisessa oikeussäännössä, nykyisin SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja EU:n perusoikeuskirjan 47 artiklassa, ilmentämiseen.
47.
Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tavoitteena on määrittää yksityisten oikeussubjektien asiavaltuudelle yhtenäinen ulottuvuus sähköisen viestinnän alalla.
48.
Tällä säännöksellä pyritään välttämään sitä, että oikeussubjektilla – samassa tosiasiallisessa tilanteessa – olisi asiavaltuus hakea muutosta sääntelyviranomaisen tekemään päätökseen oikeuksiensa suojaamiseksi yhdessä jäsenvaltiossa, mutta ei olisi tällaista asiavaltuutta toisessa jäsenvaltiossa. Tällaiset erot oikeussuojakeinojen olemassaolossa aiheuttaisivat yksityisten yhteisön oikeuden perusteella olevien sähköisen viestinnän lainsäädäntöä koskevien oikeuksien sisällön erilaiseen ymmärtämiseen eri jäsenvaltioissa. Tällaiset erot voisivat myös johtaa tietyissä jäsenvaltioissa itse tällaisten oikeuksien olemassaolon kyseenalaistamiseen.
49.
Mainitun säännöksen tulkinnan yhteydessä on käytettävä edellisessä kohdassa mainittuja teleologisia perusteita.
50.
Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tulkinnan olisi oltava niin yksityiskohtainen, että sen perusteella olisi mahdollista välttää asiavaltuutta koskevien merkittävien erojen syntyminen tietyissä jäsenvaltioissa, koska – kuten olen edellä 48 kohdassa todennut – tällaisten erojen olemassaolo kyseenalaistaisi unionin sähköisen viestinnän lainsäädännön säännösten yhtenäisen soveltamisen. Jos kansallisessa lainsäädännössä ratkaistaisiin se, kenellä on asiavaltuus, näiden säännösten yhdenmukainen soveltaminen ei olisi mahdollista.
C Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tulkinta
1. Tuomio Tele2 Telecommunication
51.
Unionin tuomioistuin on ottanut kantaa puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tulkintaan jo asiassa Tele2 Telecommunication.
52.
Kyseisessä asiassa unionin tuomioistuin totesi julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotuksen mukaisesti, että oikeus hakea muutosta sääntelyviranomaisen tekemään päätökseen on käyttäjillä ja yrityksillä, jotka eivät ole kyseisen päätöksen adressaatteja, mutta ”joiden oikeuksiin kyseinen päätös vaikuttaa epäedullisesti”. Tällainen tulkinta kattaa tapauksen, jossa käyttäjillä ja niiden kilpailijoina olevilla yrityksillä on unionin oikeuteen ja etenkin televiestintädirektiiveihin perustuvia subjektiivisia oikeuksia ja kansallisen sääntelyviranomaisen tekemä päätös voi vaikuttaa näihin oikeuksiin. ( 12 )
53.
Asian Tele2 Telecommunication taustalla olevasta hallinnollisesta menettelystä – puitedirektiivin 16 artiklan mukaisesta markkina-analyysimenettelystä – unionin tuomioistuin totesi, että se voi johtaa sääntelyvelvollisuuksien asettamiseen huomattavan markkinavoiman omaavalle yritykselle. Tällaiset velvollisuudet, muun muassa syrjimättömyysvelvollisuus ja velvollisuus antaa kilpailijoille käyttöoikeus verkkotoimintoihin, ovat kilpailijoiden eduksi säädettyjä suojatoimenpiteitä. Siten ne voivat luoda kilpailijoille subjektiivisia oikeuksia, jotka vastaavat merkityksellisillä markkinoilla huomattavaa markkinavoimaa omaavalle yritykselle asetettuja velvollisuuksia. ( 13 )
54.
Unionin tuomioistuin tukeutui siis ratkaisussaan toteamukseen, että sääntelyviranomaisen päätöksellä huomattavaa markkinavoimaa omaavalle operaattorille asetetut velvollisuudet voivat potentiaalisesti luoda kolmansille osapuolille oikeuksia, joihin tällainen päätös voi vaikuttaa.
55.
Unionin tuomioistuin tukeutui vastaavaan tulkintaan ratkaisussaan asiassa Arcor, joka koskee direktiivin 90/387/ETY ( 14 ) 5 a artiklan 3 kohdan, joka on samankaltainen säännös kuin puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohta, tulkintaa.
56.
Unionin tuomioistuin totesi kyseisessä asiassa, että muutoksenhakuoikeus tilaajayhteyshintojen hyväksymistä koskevaan päätökseen ei ole ainoastaan tilaajayhteyden tarjoajalla, vaan myös yrityksellä, jolla on tilaajayhteyden eriytetty käyttöoikeus ja joka on tehnyt tilaajayhteyden tarjoajan kanssa asianmukaisen sopimuksen. Unionin tuomioistuin otti huomioon sen seikan, että päätös vaikutti valittajan subjektiivisiin oikeuksiin tämän sopimuksen sopijapuolena. Unionin tuomioistuin huomautti kuitenkin, että sopimussuhteeseen perustuvan yhteyden esiintyminen ei ole välttämätön edellytys muutoksenhakuoikeuden osoittamiseksi. ( 15 )
2. Tuomion Tele2 Telecommunication soveltamiseen liittyvät vaikeudet
57.
Kuten olen edellä todennut, tuomion Tele2 Telecommunication mukaan asiavaltuus hakea muutosta sääntelyviranomaisen päätökseen on yrityksillä, joiden unionin oikeuteen perustuvia subjektiivisia oikeuksia tällainen päätös on mahdollisesti rikkonut.
58.
Tällainen näkemys, vaikka eittämättä oikea ( 16 ), ei mielestäni luo riittävän yksityiskohtaisia arviointiperusteita puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan yhtenäistä tulkintaa varten.
59.
Tuomiossa Tele2 Telecommunication ei poisteta asiavaltuuden määrittämiseen liittyviä epäilyjä, minkä osoittavat nyt käsiteltävänä olevan asian – joka on kolmas ennakkoratkaisupyyntö, joka tuo esiin kyseistä sähköisen viestinnän alaa koskevia kysymyksiä – olosuhteet.
60.
Ensinnäkin on niin, että kyseisessä tuomiossa ei suljeta pois sellaista puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tulkintaa, jonka mukaan asiavaltuuden edellytyksenä olisi se, että valittaja osoittaa omaavansa konkreettisen, unionin oikeuden mukaisen subjektiivisen oikeuden.
61.
Kuten Itävallan hallituksen kirjallisista huomautuksista ilmenee, erityisesti Itävallan oikeuskäytännön mukaan edellytys, joka koskee sitä, vaikuttaako päätös valittajaan, täyttyy ainoastaan silloin, kun hallintoviranomainen ottaa kantaa tai sillä on velvollisuus ottaa kantaa valittajan subjektiivisiin oikeuksiin. ( 17 ) Käsiteltävässä asiassa TCK ja Itävallan hallitus viittavat tähän oikeuskäytäntöön ja huomauttavat, että valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa ei luoda kilpaileville yrityksille subjektiivia oikeuksia, vaan siinä todetaan ainoastaan, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa ”tarvittavia toimenpiteitä” kilpailun vääristymisen välttämiseksi.
62.
Tällainen – mielestäni virheellinen – tuomion Tele2 Telecommunication tulkinta hälventää menettelyn vireillepano-oikeuden ja tämän menettelyn kohteen välistä eroa. Menettelyn vireillepanon edellytyksiä ei voi sitoa menettelyn lopputulokseen eli valittajalle kuuluvien oikeuksien vahvistamiseen.
63.
Toiseksi, on otettava huomioon seikka, että subjektiivisten oikeuksien käsitteellä voi olla asiayhteydestä riippuen erilaisia merkityksiä ja se voidaan myös tulkita eri tavoin eri oikeusjärjestelmissä.
64.
Tuomiossa Tele2 Telecommunication ja tuomiossa Arcor ei sen sijaan anneta selvää vastausta kysymykseen, koskeeko asiavaltuuden arviointiperuste, jonka mukaan päätös ”vaikuttaa epäedullisesti niiden oikeuksiin”:
—
sen subjektiivisia oikeuksia suhteessa hallintoviranomaiseen,
—
sen oikeuksia, jotka vastaavat toiselle yksityiselle oikeussubjektille asetettuja sääntelyvelvollisuuksia vaiko
—
erityyppisiä, esimerkiksi yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvia oikeuksia.
65.
Esimerkiksi asiassa Tele2 Telecommunication unionin tuomioistuin tukeutui ratkaisussaan muun muassa lähtökohtaan, että riidanalainen päätös vaikuttaa kilpailijoiden subjektiivisiin oikeuksiin, jotka vastaavat merkityksellisillä markkinoilla huomattavaa markkinavoimaa omaavalle yritykselle asetettuja velvollisuuksia. ( 18 ) Asiassa Arcor unionin tuomioistuin taasen totesi, että sääntelyviranomaisen päätös vaikuttaa valittajan oikeuksiin ilmoitetun operaattorin kanssa tilaajayhteyden käyttöoikeudesta tehdyn sopimuksen sopijapuolena. ( 19 ) Mikään mainituista tuomioista ei koske valittajan subjektiivisia julkisia oikeuksia.
66.
Käsiteltävässä asiassa Hutchison, A1 sekä myös Itävallan hallitus huomauttavat tuomiossa Tele2 Telecommunication esitetystä tulkinnasta, että taajuuksien siirtoluvan myöntäminen tai myöntämättä jättäminen ei luo velvollisuuksia, jotka voisivat olla perusteena kolmansien oikeuksille suhteessa kyseisen toimen asianosaisiin. Niiden mielestä tämä johtuu taajuuksien siirtoa koskevan menettelyn luonteesta, jonka tarkoitus ei ole sääntelyvelvollisuuksien määrääminen kolmansien hyväksi, vaan tehokkaan kilpailun takaaminen yleisessä merkityksessä.
67.
Sen sijaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tuomioon Arcor ja toteaa, että sääntelyviranomaisen taajuuksien siirtoa koskeva päätös vaikuttaa toimen asianosaisten ja muiden potentiaalisten taajuuksien ostajien oikeuksiin. Hutchison taasen toteaa, että T-Mobile ei koskaan ilmaissut aikomusta ostaa taajuuksia eli se ei ole niiden potentiaalinen ostaja.
68.
Edellä mainitut epäilykset osoittavat, että on tarpeen tarkentaa puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohtaan perustuvia asiavaltuuden arviointiperusteita.
3. Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tulkintaa koskeva ehdotus
69.
Mielestäni edellytys, joka koskee sitä, vaikuttaako päätös kyseiseen osapuoleen puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan valossa, pitäisi ymmärtää hallinnollisen päätöksen vaikutukseksi kyseisen osapuolen etuihin, jotka kuuluvat oikeussuojan piiriin. ( 20 )
70.
Asiavaltuuden myöntäminen ei sen sijaan vaadi valittajaa osoittamaan, että sen konkreettisia subjektiivisia oikeuksia on rikottu.
71.
On todettava, että jos tarkastellaan lähemmin asiassa Tele2 Telecommunication annettua tuomiota, unionin tuomioistuin ei tulkinnut puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohtaa siten, että sen edellytyksen täyttäminen, vaikuttaako päätös kyseiseen osapuoleen, on sidottu todelliseen subjektiiviseen oikeuteen vaikuttamiseen. Pikemminkin oli kyse vetoamisesta päätöksen kielteisestä vaikutuksesta oikeuksiin, jotka ”potentiaalisesti kuuluvat” valittajalle. ( 21 )
72.
Lisäksi katson, että tulkinnan kohteena olevan säännöksen tarkoituksena ei ole ainoastaan oikeuksien suojaaminen muihin yksityisiin oikeussubjekteihin nähden, kuten edellä mainituissa menettelyn osapuolten kirjallisissa huomautuksissa ehdotetaan, vaan myös julkisten subjektiivisten oikeuksien, jotka on ymmärrettävä mahdollisuudeksi edellyttää sääntelyviranomaiselta lain noudattamista, suojaaminen. ( 22 )
73.
En epäile sitä, että jokainen päätös koskee adressaatin oikeudellista etua. Tämän edellytyksen täyttymistä on sen sijaan tarkasteltava tarkemmin kolmansien osapuolten osalta, jotka eivät ole päätöksen adressaatteja.
74.
Muistutan, että puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan säännös koskee kahta ryhmää: käyttäjiä ja sähköisiä viestintäverkkoja tai ‑palveluja tarjoavia yrityksiä. Tässä toisessa ryhmässä voidaan lisäksi erottaa kyseisen päätöksen adressaatin kanssa sähköisten viestintäpalvelujen markkinoilla kilpailevat yritykset.
75.
Tämä viimeinen ryhmä on erityisen keskeinen sähköisen viestinnän sääntelyn yhteydessä. On myös todettava, että tämä sääntely edistää kilpailua sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla.
76.
Erityisesti puitedirektiivin 8 artiklan 2 kohdan b alakohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että sääntelyviranomaiset toteuttavat kaikki aiheelliset toimenpiteet edistääkseen kilpailua sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamisessa ja huolehtivat siitä, ettei kilpailua sähköisen viestinnän alalla vääristetä tai rajoiteta, sekä poistavat jäljellä olevat esteet kyseisten palvelujen tarjonnalta. ( 23 )
77.
Sähköisen viestinnän lainsäädäntö perustuu markkinoiden etukäteissääntelyyn ja sisältää myös säännöksiä, joilla säädetään sellaisen toimenpiteen tai toimen, joka saattaisi oleellisesti muuttaa tilannetta merkityksellisillä markkinoilla ja vääristää kilpailua, edellyttävän sääntelyviranomaisen myöntämää lupaa.
78.
Näiltä osin sähköisen viestinnän lainsäädäntö ei ainoastaan suojele markkinoiden kilpailurakennetta sinänsä, vaan varmistaa myös kilpailijoiden oikeuksien suojaamisen.
79.
On todettava, että kilpailusäännöt eivät ole yksinomaan eivätkä ensisijaisesti tarkoitettu eri kilpailijoiden intressien suojelemiseen, vaan niillä pyritään myös suojelemaan markkinoiden rakennetta ja siten kilpailua sinänsä. ( 24 ) Kuitenkin kilpailua edistävä julkinen etu voi vastata kilpailevien yritysten yksittäistä etua, joka perustuu niiden markkina-asemaan vaikuttavilta toimenpiteiltä suojautumiseen.
80.
Sääntelyviranomaisen päätös kilpailun turvaamista koskevassa menettelyssä eittämättä vaikuttaa sellaisen yrityksen yksittäiseen etuun, jonka markkina-asema saattaisi olennaisesti muuttua päätöksen kohteena olevien toimenpiteiden vuoksi.
81.
Tämä etu ei ole ainoastaan tosiasiallinen, vaan – edellä mainittujen sääntelyn tavoitteiden johdosta – myös oikeudellinen. Kilpailevien yritysten asema on huomioitu unionin oikeussäännössä, joka edellyttää sääntelyviranomaisten ryhtyvän toimenpiteisiin kilpailevien yritysten näin merkittävän, kilpailun vääristymiseen tai rajoittamiseen johtavan markkina-aseman muuttumisen estämiseksi.
82.
Päätöksen adressaatin kanssa kilpailevien yritysten osalta edellytys, joka koskee sitä, vaikuttaako päätös kyseiseen osapuoleen puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan valossa, mielestäni täyttyy, koska sääntelyviranomainen antaa päätöksen unionin oikeuden säännöksessä säädetyssä menettelyssä, jonka tarkoitus on kilpailun turvaaminen, ja päätös koskee toimenpiteitä tai toimia, jotka vaikuttavat valittajan markkina-asemaan huomattavasti.
83.
Kuten komissio toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, päätöksen adressaatin kanssa kilpailevien yritysten asiavaltuus on vastaavasti määritetty unionin oikeudessa SEUT 263 artiklan 4 kohdan tulkinnan yhteydessä.
84.
Valtiontuen valvonnan alalla asiavaltuus nostaa kanne komission päätöstä vastaan, joka koskee tuen aineellista arviointia, tai myös nostaa kanne muodollisessa menettelyssä annettua päätöstä vastaan, on varattu niille tuensaajan kilpailijayrityksille, joiden markkina-asemaan päätöksen kohteena oleva tuki on vaikuttanut huomattavasti. ( 25 )
85.
Vastaavasti asiavaltuus nostaa kanne komission päätöstä vastaan, joka koskee yrityskeskittymän valvontaa, on yrityksellä, joka, vaikka se ei ole keskittymän osapuoli eikä riidanalaisen päätöksen adressaatti, osoittaa muun muassa, että se on ainakin potentiaalinen kilpailija ja että toimi saattaa vaikuttaa huomattavasti sen asemaan merkityksellisillä markkinoilla. ( 26 )
86.
Mainituissa unionin prosessioikeutta koskevissa esimerkeissä asiavaltuutta ei siten ole sidottu subjektiivisten oikeuksien rikkomista koskevaan edellytykseen. Subjektiivisten oikeuksien rikkomisesta päättää vasta viranomainen, joka käsittelee pääasian.
87.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yrityksellä, joka tosiasiallisesti tai mahdollisesti on päätöksen adressaatin kilpailija, on muutoksenhakuoikeus sääntelyviranomaisen päätöksestä, jos sääntelyviranomainen antaa päätöksen unionin oikeuden säännöksessä säädetyssä menettelyssä, jonka tarkoitus on kilpailun turvaaminen, ja päätös koskee toimenpiteitä tai toimia, jotka vaikuttavat valittajan markkina-asemaan huomattavasti.
4. Tulkinnan soveltaminen valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohtaan
88.
Seuraavaksi on tarkasteltava, päteekö edellä esitetty tulkinta sääntelyviranomaisen tekemään valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettuun taajuuksien käyttöoikeuksien siirtoa koskevaan päätökseen.
89.
Taajuudet ovat niukka (rajallinen) hyödyke, eivätkä ne voi tyydyttää kaikkien matkaviestinverkon ylläpitäjien potentiaalisia tarpeita, mutta ne ovat toisaalta sähköisen viestinnän alalla erityyppisen elinkeinotoiminnan harjoittamisen edellytys, erityisesti palvelujen tarjoamisessa oman matkaviestinverkon avulla.
90.
Liiallinen taajuuksien keskittyminen yhdelle yritykselle saattaa vääristää kilpailuedellytyksiä elinkeinotoiminnassa, jossa taajuuksien käyttö on välttämätöntä. Lupa käyttää julkishyödykettä, joka on niukka voimavara, antaa luvanhaltijalle etua suhteessa muihin toimijoihin, jotka myös haluaisivat käyttää tätä voimavaraa. ( 27 )
91.
Tämä periaate on otettu huomioon useammassa puite- ja valtuutusdirektiivin säännöksessä.
92.
Puitedirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että käyttöoikeuksia myönnettäessä sovelletaan puolueettomia, avoimia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia perusteita. Saman direktiivin 9 b artiklan 2 kohdassa määrätään, että kansalliselle sääntelyviranomaiselle on ilmoitettava aikomuksesta siirtää radiotaajuuksien käyttöoikeuksia ja että se on julkistettava.
93.
Valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden sääntelyviranomaisten on varmistettava, ettei radiotaajuuksien käyttöoikeuksien siirto tai kerääminen vääristä kilpailua. Tätä varten jäsenvaltiot voivat toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä, kuten radiotaajuuksien käyttöoikeuden myyntiin valtuuttaminen tai käyttöoikeuden vuokraaminen.
94.
Vaikka mainitun säännöksen viimeisessä lauseessa käytetään mahdollisuutta ilmaisevaa modaalimuotoa – jäsenvaltiot voivat toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä – todellisuudessa säännöksen edellisestä lauseesta ilmenee selvästi, että jos jäsenvaltio sallii matkaviestinverkon ylläpitäjien välisen taajuuksien käyttöoikeuksien siirron, sen on myös luotava asiaa koskevat lainsäädännölliset puitteet tällaisten toimien sääntelyä varten kilpailuedellytysten vääristymisen estämiseksi. ( 28 )
95.
Yhdyn T-Mobilen kirjallisissa huomautuksissa esittämään näkemykseen, että taajuuksien ensimmäisen jaon ja oikeuksien myöhemmän siirron välille voidaan tässä muodostaa analogia.
96.
On selvää, että taajuuksien siirron ensimmäisessä jaossa jäsenvaltioiden olisi erityisesti huomioitava tarve turvata markkinoiden kilpailurakenne. Tämä periaate ei olisi tehokas, jos myöhempi kilpailevien yritysten välinen oikeuksien siirto voisi rikkoa kilpailurakennetta.
97.
Näiden seikkojen perusteella katson, että valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa säädetyn taajuuksien siirtoa koskevan toimen valvonnan, kuten siis myös TCK:ssa käsiteltävänä olevan pääasiaa koskevan menettelyn tarkoitus on ennen kaikkea markkinoiden kilpailurakenteen suojelu.
98.
Ehdottamani puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan tulkinnan valossa kilpailijoilla pitäisi olla muutoksenhakuoikeus tällaisen menettelyn yhteydessä tehdystä päätöksestä, jos kyseinen toimi voi vaikuttaa niiden markkina-asemaan huomattavasti.
99.
Hutchisonin ja A1:n välisen toimen vaikutuksesta T-Mobilen asemaan markkinoilla totean, että tämän kysymyksen ratkaiseminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, jolle kuuluu tulkittavan unionin oikeussäännön soveltaminen asian tosiseikastoon.
100.
Haluan kuitenkin todeta, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasian valittaja kilpailee välittömästi taajuuksien siirtoa koskevan liiketoimen osapuolten kanssa. Lisäksi kilpailijat toimivat oligopolistisilla markkinoilla, joille on tunnusomaista erityisesti se, että markkinoillepääsyn esteet ovat korkeat.
101.
Näiden seikkojen perusteella voidaan selvästi päätellä, että toimi vaikuttaa kilpailevan yrityksen markkina-asemaan huomattavasti. ( 29 )
102.
On myös todettava, kuten komission kirjallisista huomautuksista ilmenee, että mainitut seikat on otettu huomioon, jotta T-Mobilelle on myönnetty osapuolen, jota asia koskee, asema komission yrityskeskittymien valvontamenettelyssä, joka koskee Hutchisonin ja Orangen fuusiota.
103.
Sitä paitsi, kuten komissio perustellusti huomauttaa, valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa vahvistetun menettelyn tavoitteet ovat samankaltaiset keskittymien valvonnan tavoitteiden kanssa, mutta ne ovat rajoittuneet kysymyksiin, jotka koskevat sulautumasta johtuvaa taajuuksien siirtoa. Sääntelyviranomaisen alustavaa lupaa koskevan edellytyksen tarkoitus on välttää se, että taajuuksien käyttöoikeuden siirto johtaisi tällaisten oikeuksien keskittymiseen tai kyseisen yrityksen aseman vahvistumiseen kilpailua vääristävällä tavalla.
104.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että oikeus hakea muutosta sääntelyviranomaisen tekemään lupapäätökseen, joka koskee valtuutusdirektiivin 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua taajuuksien käyttöoikeuksien siirtoa, on tällaiseen toimeen osallisten kanssa kilpailevalla yrityksellä, jos tämä toimi voi vaikuttaa sen markkina-asemaan huomattavasti.
VI Ratkaisuehdotus
105.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgerichtshofin (Itävalta) esittämään kysymykseen seuraavasti:
Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivin), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/140/EY, 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että oikeus hakea muutosta sääntelyviranomaisen tekemään lupapäätökseen, joka koskee sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja koskevista valtuutuksista 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) (EYVL L 108, s. 21), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/140/EY, 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua taajuuksien käyttöoikeuksien siirtoa, on tällaiseen toimeen osallisten kanssa kilpailevalla yrityksellä, jos tämä toimi voi vaikuttaa sen markkina-asemaan huomattavasti.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: puola.
( 2 ) Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoton direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) (EYVL L 108, s. 33), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/140/EY (EUVL L 337, s. 37).
( 3 ) Sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista 7.3.2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) (EYVL L 108, s. 21), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/140/EY (EUVL L 337, s. 37).
( 4 ) Ks. mm. yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15.12.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY (EYVL 1998, L 15, s. 14) sellaisena kuin se on muutettuna 20.2.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2008/6/EY (EUVL L 52, s. 3) 22 artiklan 3 kohta, sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (EUVL L 211, s. 55) 37 artiklan 17 kohta ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY (EUVL L 211, s. 94) 41 artiklan 17 kohta.
Tämä viimeinen säännös on unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian E.ON Földgáz Trade (C-510/13) kohteena.
( 5 ) Yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annettu neuvoston asetus (EUVL L 24, s. 1).
( 6 ) Komission päätös keskittymän julistamisesta sisämarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi (asia COMP/M.6497 – Hutchison 3G Itävalta/Orange Austria) (tiivistelmä julkaistu EUVL 2013, C 224, s. 12).
( 7 ) Ibidem, tuomion 7–11 kohta.
( 8 ) Tuomio Tele2 Telecommunication, C‑426/05, EU:C:2008:103.
( 9 ) Ks. tuomio Rewe-Zentralfinanz ja Rewe-Zentral, 33/76, EU:C:1976:188, 5 kohta ja tuomio Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C-583/11 P, EU:C:2013:625, 102 kohta.
( 10 ) Tuomio Tele2 Telecommunication, EU:C:2008:103, 27 kohta.
( 11 ) Ibidem, tuomion 30 kohta.
( 12 ) Ibidem, tuomion 33 ja 48 kohta.
( 13 ) Ibidem, tuomion 34, 36 ja 39 kohta.
( 14 ) Telepalvelujen sisämarkkinoiden toteuttamisesta saamalla aikaan avoimen verkon tarjoaminen 28.6.1990 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 192, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 6.10.1997 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/51/EY (EYVL L 295, s. 23).
( 15 ) Tuomio Arcor, C‑55/06, EU:C:2008:244, 175–177 kohta.
( 16 ) Sen lähtökohtana on, että tehokkaan oikeussuojan tarjoamista koskeva periaate velvoittaa jäsenvaltiot tarjoamaan yksityisille oikeussubjekteille unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien suojan, ks. esim. tuomio Unibet, C‑432/05, EU:C:2007:163, 37–38 kohta.
( 17 ) Itävallan Verwaltungsgerichtshofin tuomio 26.3.2008, VwSlg 17.406 A/2008.
( 18 ) Tuomio Tele2 Telecommunication, EU:C:2008:103, 36 kohta.
( 19 ) Tuomio Arcor, EU:C:2008:244, 177 kohta.
( 20 ) Vastaavasti yksityisten oikeussubjektien asiavaltuus SEUT 263 artiklan neljännen kohdan perusteella ei riipu subjektiivisen oikeuden rikkomisen näyttämisestä toteen, vaan – yhden kolmesta tässä määräyksessä vahvistetun hypoteesin valossa – siitä, että kyseinen säännös vaikuttaa välittömästi ja erikseen valittajien oikeusasemaan.
( 21 ) Ks. tuomio Tele2 Telecommunication, EU:C:2008:103, 36 kohta.
( 22 ) Ks. julkisen subjektiivisen oikeuden eri käsitteistä, A. Wróbel, Prawo podmiotowe publiczne, w: System prawa administracyjnego, tom 1 – Instytucje prawa administracyjnego, Instytut Nauk Prawnych PAN, Varsova, C.H. Beck 2010, s. 307–344.
( 23 ) Ks. tuomio Centro Europa 7, C-380/05, EU:C:2008:59, 81 ja tuomio komissio v. Puola, C‑227/07, EU:C:2008:620, 62 ja 63 kohta.
( 24 ) Ks. julkisasiamies J. Kokottin ratkaisuehdotus asiassa British Airways v. komissio (C-95/04 P, EU:C:2006:133), 68 kohta; tuomio GlaxoSmithKline Services v. komissio ym., C‑501/06 P, C‑513/06 P, C‑515/06 P ja C‑519/06 P, EU:C:2009:610, 63 kohta.
( 25 ) Ks. tuomio Cofaz ym. v. komissio, 169/84, EU:C:1986:42, 22–25 kohta ja tuomio komissio v. Aktionsgemeinschaft Recht und Eigentum, C-78/03 P, EU:C:2005:761, 37 ja 70 kohta.
( 26 ) Ks. tuomio Air France v. komissio, T-3/93, EU:T:1994:36, 82 kohta; Kaysersberg v. komissio, T-290/94, EU:T:1997:186; ARD v. komissio, T-158/00, EU:T:2003:246, 78 ja 95 kohta; BaByliss v. komissio, T-114/02, EU:T:2003:100, 96–100 kohta.
( 27 ) Ks. taajuuksien käyttömaksujen perusteluista, tuomio Belgacom ym. C-375/11, EU:C:2013:185, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
( 28 ) Ks. P. Nihoul, P. Rodford, EU Electronic Communications Law, Oxford 2011, s. 101, 116.
( 29 ) Ks. vastaavasti tuomio BaByliss v. komissio, EU:T:2003:100, 100 kohta.
Full & Egal Universal Law Academy