JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
11 päivänä joulukuuta 2014 ( 1 )
Yhdistetyt asiat C‑293/13 P ja C‑294/13 P
Fresh Del Monte Produce, Inc. ym.
vastaan
Euroopan komissio ym.
”Muutoksenhaku — Kilpailu — Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt — Yhdenmukaistetut menettelytavat — Euroopan banaanimarkkinat — Emo- ja tytäryhtiön taloudellinen kokonaisuus — Komission pelkkään tietojensaantipyyntöön vastaamisen vapaaehtoisuus — Sakon lieventäminen komission kanssa hallinnollisessa menettelyssä tehtävän yhteistyön vuoksi — Tarkoitukseen perustuva kilpailun rajoitus — Yhtenä kokonaisuutena pidettävä ja jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen”
Sisällys
I Johdanto
II Asian tausta
A Del Monten ja Weichertin väliset oikeudelliset suhteet
B Hallinnollinen menettely ja riidanalainen päätös
III Asian käsittely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
A Asiaa C-293/13 P koskevat vaatimukset
B Asiaa C‑294/13 P koskevat vaatimukset
C Asioiden yhdistäminen ja suullinen käsittely
IV Valitusten arviointi
A Alustavat kysymykset, jotka koskevat Weichertin osallistumista menettelyyn
1. Weichertin soveltuvuus vastineen antajaksi
2. Weichertin soveltuvuus liitännäisvalituksen tekijäksi
3. Välipäätelmä
B Del Monten päävalitus asiassa C-293/13 P
1. Ensimmäinen, kolmas ja neljäs valitusperuste: Del Monten ja Weichertin puuttuva taloudellinen kokonaisuus, todistustaakka, syyttömyysolettama
a) Ensimmäinen valitusperuste: perusteet taloudellisen kokonaisuuden olettamalle
i) Tutkittavaksi ottaminen
ii) Asiakysymys
– Del Monten vaikutusvalta Weichertiin (ensimmäisen valitusperusteen toinen osa)
– Väite, jonka mukaan Weichert ei ole noudattanut ohjeita (ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa)
b) Kolmas ja neljäs valitusperuste: todistustaakka ja syyttömyysolettama
i) Kolmas valitusperuste: todistustaakka
ii) Neljäs valitusperuste: syyttömyysolettama
iii) Välipäätelmä
2. Toinen valitusperuste: todisteiden ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla
a) Yksittäiset väitteet vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta
i) Väite kumppanuussopimuksen ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla
– Äänettömän yhtiömiehen veto-oikeudet
– Vastuunalaisen yhtiömiehen veto-oikeudet
– Yhtiön johtajien nimittäminen tai korvaaminen
– Välimiesmenettely
ii) Väite eräiden muiden asiakirjojen ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla
– ”Toimivaltuuksien tasapaino”
– Muiden maahantuojien hinnanmuodostusta koskevat vastaukset
– Ulkopuolisen asianajajan kirje Del Montelle
– Kansallisen tuomioistuimen oikeudenkäynnin kirjelmä
– Tulosten konsolidoimatta jättäminen
iii) Välipäätelmä
b) Unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus arvioida todisteet kokonaisuutena
3. Viides valitusperuste: yhtenä kokonaisuutena pidettävä ja jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen
C Weichertin liitännäisvalitus asiassa C-293/13 P
1. Ensimmäinen valitusperuste: yhdenmukaistettu menettelytapa
a) Väite tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta
b) Väite todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta
c) Väite tulevaa käyttäytymistä koskevan tietojenvaihdon puuttumisesta
d) Välipäätelmä
2. Toinen valitusperuste: tarkoitukseen perustuva kilpailun rajoitus
a) Merkitykselliset oikeudelliset perusteet
b) Merkityksellisten oikeudellisten perusteiden soveltaminen yksittäistapaukseen
– Tietojenvaihtotapa ja tietojenvaihdon kohde
– Tietojenvaihdon tiheys ja säännöllisyys
c) Välipäätelmä
3. Yhteenveto liitännäisvalituksesta asiassa C-293/13 P
D Komission päävalitus asiassa C‑294/13 P
1. Ensimmäinen valitusperuste: vastaaminen komission tietojensaantipyyntöön sakon alentamisperusteena
2. Toinen valitusperuste: taloudellinen kokonaisuus edellytyksenä lieventävien seikkojen tytäryhtiöstä emoyhtiöön laajentamiselle
a) Tutkittavaksi ottaminen
b) Asiakysymys
3. Asian C‑294/13 P päävalituksen yhteenveto
E Weichertin ja Del Monten liitännäisvalitukset asiassa C‑294/13 P: oikeuden olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen laajuus
V Sakon määrän uudelleen laskeminen
VI Oikeudenkäyntikulut
VII Ratkaisuehdotus
I Johdanto
1.
Tämä muutoksenhakumenettely antaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden käsitellä kahta ongelmaa, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä kilpailuviranomaisena toimivan Euroopan komission tulevan hallinnollisen käytännön kannalta.
2.
Ensinnäkin on täsmennettävä oikeudellisia edellytyksiä, joiden vallitessa emoyhtiön voidaan katsoa olevan yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kartellirikkomuksesta, kun ei ole kyse kokonaan omistetusta tai lähes kokonaan omistetusta tytäryhtiöstä.
3.
Toiseksi on tutkittava, onko lieventävä seikka otettava huomioon sakon laskemisessa jo silloin, kun yritys vastaa hallinnollisessa menettelyssä asianmukaisesti komission tietojensaantipyyntöön, vai ainoastaan silloin, kun yritys antaa komissiolle tietoja omasta aloitteestaan – ei siis ainoastaan vapaaehtoisesti vaan myös oma-aloitteisesti.
4.
Lisäksi on kyse eräistä yksityiskohdista, jotka liittyvät unionin kilpailuoikeuden yhdenmukaistetun menettelytavan, tarkoitukseen perustuvan kilpailun rajoittamisen ja yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteisiin.
5.
Kaikkien näiden kysymysten taustalla on banaanikartelli, jonka jäsenet syyllistyivät kilpailunvastaisiin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Euroopan komissio määräsi 15.10.2008 tekemällään päätöksellä ( 2 ) eräille kartelliin osallistujille miljoonien eurojen sakot EY 81 artiklan (josta on tullut SEUT 101 artikla) rikkomisen vuoksi. Fresh Del Monte Producen nostettua päätöksestä kanteen unionin yleinen tuomioistuin määräsi 14.3.2013 antamassaan tuomiossa (asia T‑587/08) ( 3 ) komission päätöksellä määrättyä sakkoa alennettavaksi huomattavasti. Vaikuttaa siltä, ettei tämä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio ole lisännyt yleistä tyytyväisyyttä, koska useat asianosaiset riitauttavat sen nyt valituksilla ja liitännäisvalituksilla, jotka unionin tuomioistuimen on yhdessä ratkaistava.
6.
Yhdistettyjen asioiden C‑293/13 P ja C‑294/13 P menettely liittyy läheisesti asian C‑286/13 P muutoksenhakumenettelyyn, jossa myös esitän ratkaisuehdotukseni tänään. Siinä esitetyt oikeuskysymykset eroavat kuitenkin – tarkoitukseen perustuvaan kilpailun rajoitukseen liittyviä ongelmia lukuun ottamatta – selvästi nyt ratkaistavista.
II Asian tausta
A Del Monten ja Weichertin väliset oikeudelliset suhteet
7.
Fresh Del Monte Produce -konserni ( 4 ) on yksi maailman suurimmista tuoreiden ja vasta poimittujen hedelmien ja vihannesten vertikaalisesti integroituneista tuottajista, välittäjistä ja jälleenmyyjistä sekä yksi Euroopan, Yhdysvaltojen, Lähi-idän ja Afrikan suurimmista säilöttyjen hedelmien ja vihannesten, mehujen, virvoitusjuomien, välipalojen ja jälkiruokien tuottajista ja jälleenmyyjistä. Se myy tuotteitaan – erityisesti banaaneja – kaikkialla maailmassa tavaramerkillä Del Monte.
8.
Internationale Fruchtimport Gesellschaft Weichert & Co. KG ( 5 ) oli tosiseikkojen tapahtuma-aikaan Saksan oikeuden mukaan perustettu kommandiittiyhtiö, jonka pääasiallisena toimialana oli banaanien, ananasten ja muiden eksoottisten hedelmien myynti Pohjois-Euroopassa. Del Montella oli 24.6.1994–31.12.2002 välillisesti 80 prosentin äänettömän yhtiömiehen osuus Weichertista kokonaan omistamansa tytäryhtiön Westeuropa-Amerika-Linie GmbH:n (jäljempänä WAL) välityksellä, jonka Del Monte oli ostanut vuonna 1994 tytäryhtiönsä Global Reefer Carriers Ltd:n välityksellä. ( 6 ) Weichert oli 31.12.2002 asti tavaramerkillä Del Monte varustettujen banaanien yksinomainen jälleenmyyjä Pohjois-Euroopassa.
B Hallinnollinen menettely ja riidanalainen päätös
9.
Komission hallinnollisen menettelyn kohteena oli useiden banaanimarkkinoilla toimivien yritysten (jäljempänä kyseessä olevat yritykset) – mukaan lukien Weichert ja sen välityksellä myös Del Monte – yhdenmukaistettu menettelytapa, jonka avulla koordinoitiin Pohjois-Euroopassa myytävien banaanien viitehintoja vuosina 2000, 2001 ja 2002.
10.
Unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten mukaan banaanit kuljetetaan yleensä laivoilla vihreinä Latinalaisen Amerikan satamista Pohjois-Eurooppaan, jonne niitä saapuu yleensä kerran viikossa.
11.
Banaanit toimitetaan eurooppalaisille ostajille joko suoraan vihreinä tai noin viikon kypsytyksen kuluttua keltaisina banaaneina. Kypsyttämisen toteuttaa joko maahantuoja tai joku muu sen toimeksiannosta taikka ostaja. Ostajat ovat yleensä kypsyttäjiä tai vähittäiskauppaketjuja.
12.
Banaanien hinnoittelu Pohjois-Euroopassa noudatti kyseisellä ajanjaksolla vihreiden banaanien viitehintaan perustuvia viikon jaksoja. Keltaisten banaanien viitehinta muodostui normaalisti lisäämällä vihreiden banaanien viitehintaan kypsytysmaksu. Vähittäismyyjien ja jälleenmyyjien banaaneista maksamat hinnat (”todelliset hinnat” tai ”kauppahinnat”) perustuivat joko viikoittaisiin, yleensä torstai-iltapäivisin tai perjantaisin, käytyihin neuvotteluihin tai toimitussopimuksiin, jotka sisälsivät ennalta vahvistettuja hinnoittelulausekkeita.
13.
Kyseiset yritykset kävivät hinnoittelua edeltäviä kahdenvälisiä keskusteluja, joiden kuluessa ne keskustelivat banaanien viikoittaiseen viitehinnan vahvistukseen liittyvistä tekijöistä tai ilmaisivat hintojen kehityssuuntauksia ja suuntaa-antavia tietoja seuraavien viikkojen viitehinnoista tai keskustelivat niistä. Nämä keskustelut käytiin ennen kuin osapuolet vahvistivat viitehintansa, yleensä keskiviikkoisin, ja ne koskivat kaikkia tulevia viitehintoja. Näillä kahdenvälisillä keskusteluilla oli tarkoitus vähentää yritysten käyttäytymiseen liittyvää epävarmuutta niiden torstai-aamuisin vahvistamien viitehintojen osalta.
14.
Vahvistettuaan viitehintansa torstai-aamuisin kyseessä olevat yritykset vaihtoivat lisäksi kahdenvälisesti tietoja viitehinnoistaan. Tämän tietojenvaihdon ansiosta ne saattoivat valvoa yksittäisiä hinnoittelupäätöksiä aiemmin käytyjen hinnoittelua edeltävien keskustelujen avulla, ja tämä tietojenvaihto vahvisti niiden yhteistyösuhdetta.
15.
Viitehinnat palvelivat ainakin banaanien halutun hintakehityksen viitteinä, suuntauksina ja/tai suuntaa-antavina tietoina markkinoille. Lisäksi tietyissä liiketoimissa hinta oli sidottu suoraan viitehintoihin sopimusperusteisten laskukaavojen mukaisesti.
16.
Kyseessä olevien yritysten on välttämättä pitänyt ottaa huomioon kilpailijoilta saadut tiedot määrittäessään markkinakäyttäytymistään. Chiquita ja Dole ovat jopa nimenomaisesti myöntäneet tämän.
17.
Chiquita toimitti 8.4.2005 komissiolle sakkoimmuniteettia koskevan pyynnön, joka perustui komission vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon. ( 7 ) Suoritettuaan tarkastuksia eri yritysten, muun muassa Del Monten ja Weichertin, toimitiloissa ja lähetettyään tietojensaantipyyntöjä komissio osoitti 20.7.2007 väitetiedoksiannon useille banaanimarkkinoilla toimiville yrityksille. Hallinnollisen menettelyn jatkuessa mainitut yritykset saivat oikeuden tutustua asiakirja-aineistoon, ja niitä kuultiin 4. ja 6.2.2008 välisenä aikana. Komissio teki riidanalaisen päätöksen 15.10.2008.
18.
Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessään, että useat yritykset, muun muassa Del Monte ja Weichert, olivat rikkoneet EY 81 artiklaa osallistumalla yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jonka avulla koordinoitiin banaanien viitehintoja. Kilpailusääntöjen rikkominen koski Belgiaa, Tanskaa, Saksaa, Suomea, Luxemburgia, Alankomaita, Itävaltaa ja Ruotsia. ( 8 ) Del Monten ja Weichertin kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen ajaksi komissio totesi 1.1.2000 ja 31.12.2002 välisen ajan. ( 9 )
19.
Komission mukaan yhdenmukaistettu menettelytapa vaikutti merkittävästi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska Pohjois-Euroopan banaanimarkkinoille oli ominaista jäsenvaltioiden välisen kaupan huomattava määrä ja kilpailunvastaiset menettelytavat kattoivat yhteisön merkittävän osan.
20.
Komissio totesi, että Dolen ja Chiquitan sekä Dolen ja Weichertin väliset hinnoittelua edeltävät kahdenväliset keskustelut olivat omiaan vaikuttamaan toimijoiden käyttämiin hintoihin, liittyivät hintojen vahvistamiseen ja muodostivat yhdenmukaistetun menettelytavan, jonka tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua EY 81 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
21.
Komissio katsoi, että kaikki riidanalaisessa päätöksessä kuvatut yhteistoimintasopimukset muodostivat yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen, jonka tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua yhteisössä EY 81 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Komissio katsoi Chiquitan ja Dolen olevan vastuussa yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta kokonaisuudessaan, kun taas Weichertin katsottiin olevan vastuussa ainoastaan rikkomisen siitä osasta, johon se osallistui, eli rikkomisen siitä osasta, joka koskee Dolen kanssa tehtyä kilpailunvastaista tietojenvaihtoa.
22.
Komissio määräsi riidanalaisessa päätöksessä useille yrityksille sakkoja kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisesta. Weichertille ja Del Montelle komissio määräsi yhteisvastuullisesti 14,7 miljoonan euron sakon. ( 10 ) Komission mukaan tämän yhteisvastuullisen sakon määräämisen ratkaisevana perusteena oli se, että Del Montella oli yhdessä Weichertin vastuunalaisten yhtiömiesten kanssa mahdollisuus vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten Weichert hoiti liiketoimintaansa, ja että se oli tosiasiallisesti käyttänyt tällaista vaikutusvaltaa rikkomisajanjakson aikana, minkä seurauksena Weichert ei voinut päättää itsenäisesti omasta menettelystään markkinoilla ja muodosti Del Monten kanssa yhden taloudellisen kokonaisuuden.
23.
Useat riidanalaisen päätöksen adressaateista hakivat päätökseen muutosta unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen avulla. Del Monte nosti kanteen 31.12.2008, ja Weichert tuki sen vaatimuksia väliintulijana. Del Monten kanne menestyi siltä osin, että yleinen tuomioistuin alensi 14.3.2013 antamassaan tuomiossa komission Del Montelle ja Weichertille yhteisvastuullisesti määräämää sakkoa 8,82 miljoonaan euroon. Muilta osin se hylkäsi kanteen ja velvoitti Del Monten vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kolme neljäsosaa komission oikeudenkäyntikuluista, kun taas Weichert velvoitettiin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja komissio yhdestä neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.
III Asian käsittely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
24.
Useat asianosaiset ovat valittaneet tai tehneet liitännäisvalituksia unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta: Del Monte on tehnyt asiassa C-293/13 P valituksen 24.5.2013 päivätyllä kirjelmällä ja Weichert liitännäisvalituksen 7.8.2013 päivätyllä kirjelmällä; komissio on tehnyt valituksen asiassa C‑294/13 P 27.5.2013 päivätyllä kirjelmällä, Del Monte liitännäisvalituksen 1.8.2013 päivätyllä kirjelmällä ja Weichert toisen liitännäisvalituksen 7.8.2013 päivätyllä kirjelmällä.
A Asiaa C-293/13 P koskevat vaatimukset
25.
Del Monte vaatii asiaa C-293/13 P koskevassa valituksessaan, että unionin tuomioistuin
—
kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-587/08 14.3.2013 antaman tuomion
—
kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin se koskee valittajaa ja
—
velvoittaa komission korvaamaan menettelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
26.
Komissio puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin
—
hylkää valituksen ja
—
velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
27.
Weichert puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin
—
hylkää Del Monten valituksen emoyhtiön vastuun osalta
—
hyväksyy Del Monten valituksen yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen osalta
—
kumoaa valituksenalaisen tuomion ja kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan
—
toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä vahvistetaan riidanalainen päätös yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen osalta ja alentaa vastaavasti Del Montelle ja Weichertille määrättyä sakkoa
sekä
—
velvoittaa komission korvaamaan ensimmäisessä oikeusasteessa käydystä oikeudenkäynnistä ja muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
28.
Asiaa C‑293/13 P koskevassa liitännäisvalituksessaan Weichert vaatii lisäksi, että unionin tuomioistuin
—
kumoaa valituksenalaisen tuomion
—
kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
—
velvoittaa komission korvaamaan ensimmäisessä oikeusasteessa käydystä oikeudenkäynnistä ja muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
29.
Del Monte yhtyy liitännäisvalitukseen antamassaan vastauksessa pääosin Weichertin vaatimuksiin, ( 11 ) kun taas komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää liitännäisvalituksen ja määrää valittajan korvaamaan sille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
B Asiaa C‑294/13 P koskevat vaatimukset
30.
Komissio vaatii asiaa C-294/13 P koskevassa valituksessaan, että unionin tuomioistuin
—
kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan
—
vahvistaa lopullisessa tuomiossa Del Monten sakon määräksi 9800000 euroa ja
—
velvoittaa Del Monten korvaamaan valituksesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja unionin tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman osan unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä menettelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
31.
Del Monte puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin
—
hylkää komission valituksen ja
—
velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
32.
Weichert puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin
—
hylkää komission valituksen kokonaisuudessaan ja
—
velvoittaa komission korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydystä oikeudenkäynnistä ja muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
33.
Weichert vaatii asiaa C‑294/13 P koskevassa liitännäisvalituksessaan, että unionin tuomioistuin
—
kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä todetaan, ettei Weichert voi vedota oikeuteen olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen,
—
alentaa Del Montelle ja Weichertille yhteisvastuullisesti määrättyä sakkoa ottaen huomioon sen seikan, että Weichert on tehnyt lakisääteisiä yhteistyövelvoitteitaan pitemmälle menevää yhteistyötä komission kanssa vastaamalla tietojensaantipyyntöihin,
—
kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
—
velvoittaa komission korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydystä oikeudenkäynnistä ja muutoksenhakumenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
34.
Tähän liitännäisvalitukseen antamassaan vastauksessa Del Monte vaatii siltä varalta, että komission valitus hyväksytään, että unionin tuomioistuin
—
kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin sen 839 kohdassa todetaan, ettei oikeutta tietojen antamatta jättämiseen sovelleta komission pelkkään tiedonsaantipyyntöön,
—
palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se voi tutkia, olivatko komission pyytämät tiedot luonteeltaan sellaisia, että niihin vastaamalla todisti itseään vastaan, ja pitäisikö Weichertin tai Del Monten sakkoa alentaa sen vuoksi, ja
—
velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
35.
Del Monte esittää samat vaatimukset myös omassa asiaa C‑294/13 P koskevassa liitännäisvalituksessaan.
36.
Komissio vaatii puolestaan molempien liitännäisvalitusten hylkäämistä ja sille aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen määräämistä korvattaviksi.
C Asioiden yhdistäminen ja suullinen käsittely
37.
Unionin tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 22.7.2014 antamalla määräyksellä asiat C-293/13 P ja C-294/13 P yhdistettiin suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten. Suullinen käsittely unionin tuomioistuimessa pidettiin 9.10.2014.
IV Valitusten arviointi
A Alustavat kysymykset, jotka koskevat Weichertin osallistumista menettelyyn
38.
Ennen kuin käsittelen tarkemmin asianosaisten pää- ja liitännäisvalitusten valitusperusteita, on selvitettävä, onko Weichertin osallistuminen muutoksenhakumenettelyihin yhdistetyissä asioissa C-293/13 P ja C-294/13 P ylipäänsä sallittua. Komissio epäili sitä.
39.
Tutkittavaksi ottamista koskevaa komission väitettä on tarkasteltava sitä taustaa vasten, ettei Weichert riidanalaisen päätöksen adressaattina noudattanut kumoamiskanteensa jättämisen määräaikaa. ( 12 ) Riidanalainen päätös on näin ollen tullut lainvoimaiseksi Weichertin osalta. ( 13 )
40.
Weichert saattoi puolustautua unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä ainoastaan sen ansiosta, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi sen Del Montea tukevaksi väliintulijaksi. Vaikka tämän menettelytavan oikeellisuuteen voidaan kohdistaa vakavia epäilyjä, Weichertin ensimmäisen oikeusasteen käsittelyyn väliintulijana osallistumisen laillisuus ei sinänsä ole tämän muutoksenhakumenettelyn kohteena.
41.
Weichert on ensimmäisen oikeusasteen väliintulijan asemansa perusteella osallistunut sekä asian C‑293/13 P että asian C‑294/13 P muutoksenhakumenettelyyn vastineella ja lisäksi liitännäisvalituksella. Nämä menettelyyn osallistumistavat on erotettava selvästi toisistaan.
1. Weichertin soveltuvuus vastineen antajaksi
42.
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 172 artiklan mukaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn asian asianosainen, jonka ”etujen mukaista on, että valitus hyväksytään, hylätään tai jätetään tutkimatta”, voi toimittaa vastineen kahden kuukauden kuluessa valituksen tiedoksi antamisesta.
43.
Myös Weichertin kaltaiset ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana olleet voivat näin ollen lähtökohtaisesti osallistua vastineella muutoksenhakumenettelyyn, edellyttäen että toisen asianosaisen valituksen hyväksyminen tai hylkääminen koskee niiden etuja.
44.
Muutoksenhakumenettelyyn osallistumista koskeva etu ei välttämättä ole täysin sama kuin etu, jonka on osoitettava olevan olemassa, jotta voi tulla hyväksytyksi väliintulijaksi ensimmäisessä oikeusasteessa vireillä olevassa asiassa (Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toinen kohta). Vastaavasti väliintulijaksi hyväksyminen unionin yleisessä tuomioistuimessa ei automaattisesti anna mahdollisuutta osallistua muutoksenhakumenettelyyn unionin tuomioistuimessa. Kuhunkin menettelyyn osallistumista koskevaa intressiä on pikemminkin arvioitava aina kulloisenkin oikeudenkäynnin kohteen perusteella. Unionin yleisessä tuomioistuimessa oikeudenkäynnin kohteena ovat riidanalainen päätös ja sen laillisuus, kun taas unionin tuomioistuimessa on kyse valituksenalaisesta tuomiosta ja sen pysyttämisestä voimassa tai kumoamisesta oikeudellisten perusteiden nojalla.
45.
Oikeussuojan tarvetta koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muutoksenhakumenettelyyn osallistumista koskeva intressi on olemassa aina silloin, kun menettelyn lopputulos voi tuottaa vastineen jättävälle asianosaiselle etua. ( 14 ) Edun ei tarvitse välttämättä olla oikeudellinen. Myös taloudellinen tai muu kuin taloudellinen etu voi tilanteen mukaan oikeuttaa osallistumaan muutoksenhakumenettelyyn.
46.
Toisin kuin komissio näyttää olettavan, yhdistettyjen asioiden C-293/13 P ja C-294/13 P muutoksenhakumenettelyn tulos koskee käsiteltävässä asiassa aivan ilmeisesti Weichertin etuja. Del Monten päävalituksen (C‑293/13 P) ja komission päävalituksen (C‑294/13 P) ja Del Monten liitännäisvalituksen (C‑293/13 P) hyväksymisellä tai hylkäämisellä on nimittäin huomattavia oikeudellisia ja taloudellisia seurauksia Weichertin kannalta.
47.
Weichert ei voi kuitenkaan lähtökohtaisesti enää kyseenalaistaa omaa osallistumistaan kilpailusääntöjen rikkomiseen eikä velvollisuuttaan sakon maksamiseen, koska se ei ole itse nostanut ajoissa kannetta riidanalaisesta päätöksestä ja päätös on näin ollen tullut lainvoimaiseksi sen osalta. Weichertin vastineissa ja suullisissa huomautuksissa esittämät vaatimukset ja perusteet, joiden tarkoituksena on saada riidanalainen päätös sinällään kumotuksi, on näin ollen jätettävä tutkimatta.
48.
Sen mukaan, miten unionin tuomioistuin ratkaisee asian C‑293/13 P, Weichertin on kuitenkin maksettava vahvistettu sakko joko yksinään tai yhteisvastuullisesti Del Monten kanssa, jolloin se voi yhteisvastuun tapauksessa mahdollisesti kokonaan tai osittain vaatia takautumiskanteella korvausta sisäisessä suhteessa Del Montelta. Sakko, josta Weichert yhteisvastuullisesti vastaa, on suurempi tai pienempi sen mukaan, miten unionin tuomioistuin ratkaisee asian C‑294/13 P. Kaikkia ratkaisuun liittyviä oikeudellisia kysymyksiä koskevat huomautukset ovat Weichertin edun mukaisia ja oikeuttavat sen esiintymisen unionin tuomioistuimessa.
49.
Weichertilla oli siis työjärjestyksen 172 artiklan nojalla oikeus jättää vastine molemmissa asioissa ja osallistua tällä tavalla muutoksenhakumenettelyyn – vaikkakin edellä 48 kohdassa mainittuihin seikkoihin rajoittuen.
2. Weichertin soveltuvuus liitännäisvalituksen tekijäksi
50.
Tilanne on toinen Weichertin yhdistetyissä asioissa C-293/13 P ja C-294/13 P tekemien liitännäisvalitusten osalta.
51.
Liitännäisvalituksen tekeminen liittyy unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 172 artiklan, luettuna yhdessä 176 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan tosin myös siihen, että liitännäisvalituksen tekijä oli unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn asian asianosainen ja että on sen etujen mukaista, että valitus hyväksytään tai hylätään.
52.
Mutta ei tässä vielä kaikki: unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisen kohdan toisen virkkeen mukaan ensimmäisen oikeusasteen ei-etuoikeutettu väliintulija voi tehdä valituksen ainoastaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen riidanalainen päätös koskee häntä suoraan. Tämän perussäännön määräys, joka perustuu primaarioikeuteen ja on näin ollen työjärjestykseen nähden ylemmäntasoinen määräys, menettäisi merkityksensä, jos sille annettaisiin suoralta kädeltä sama sisältö kuin työjärjestyksen 172 artiklan nojalla jo voimassa olevalle vaatimukselle, jonka mukaan on oltava väliintulijan etujen mukaista, että valitus hyväksytään tai hylätään.
53.
Jos ensimmäisen oikeusasteen ei-etuoikeutettu väliintulija haluaa siis itse hakea muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon, hänen on toisin sanoen täytettävä vielä yksi tutkittavaksi ottamisen edellytys. ( 15 ) Nämä tiukat edellytykset selittyvät valittajan prosessuaalisella asemalla, sillä hän voi esittämiensä oikeudellisten perustelujen ja perusteiden avulla viime kädessä vaikuttaa riidan kohteeseen unionin tuomioistuimessa. Muilla asianosaisilla ei ole tällaista mahdollisuutta, vaan he voivat ainoastaan vastata jo esitettyyn valitukseen.
54.
Samalla tavalla unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisen päätöksen on koskettava suoraan ensimmäisen oikeusasteen ei-etuoikeutettua väliintulijaa, joka haluaa tehdä liitännäisvalituksen. Työjärjestyksestä ei nimittäin ensinnäkään käy ilmi mitään sellaista, joka osoittaisi, että erityisesti liitännäisvalituksiin sovelletaan vähemmän tiukkoja tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, ja toiseksi perussäännön 56 artiklan toisen kohdan toista virkettä sovelletaan poikkeuksetta kaikkiin valituksiin – sekä päävalituksiin että liitännäisvalituksiin.
55.
Liitännäisvalitus on liitännäinen päävalitukseen verrattuna, ( 16 ) mutta se antaa liitännäisvalituksen tekijälle samanlaisen mahdollisuuden kuin päävalituksen tekijälle vaikuttaa esittämiensä oikeudellisten perustelujen ja perusteiden avulla riidan kohteeseen unionin tuomioistuimessa, varsinkin kun liitännäisvalituksessa esitettyjen perusteiden on oltava eri perusteita ja perusteluja kuin ne, joihin vedotaan valitukseen annetussa vastineessa (työjärjestyksen 178 artiklan 3 kohta). Sen vuoksi suora koskeminen on myös liitännäisvalituksen perusteltu tutkittavaksi ottamisen lisäedellytys, joka on tiukempi kuin vaatimus, jonka mukaan menettelyn tuloksen on koskettava pelkästään etuja (työjärjestyksen 172 artikla, luettuna yhdessä 176 artiklan 1 kohdan kanssa).
56.
Mutta mitä tämä tutkittavaksi ottamisen edellytys tarkoittaa konkreettisesti?
57.
Valituksenalainen tuomio koskee valituksen tai liitännäisvalituksen tekijää suoraan perussäännön 56 artiklan toisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla, kun se vaikuttaa haitallisesti hänen oikeusasemaansa tai taloudellisiin tai ei-taloudellisiin etuihinsa. Tuomion on siis sisällettävä hänelle aineellista vahinkoa aiheuttava seikka.
58.
Tämä ei pidä käsiteltävässä asiassa paikkaansa Weichertin osalta.
59.
Del Montelle ja Weichertille yhteisvastuullisesti määrätty sakko aleni merkittävästi valituksenalaisen tuomion seurauksena. Tuomiosta ei aiheutunut Weichertille vahinkoa, vaan pikemminkin etua.
60.
On myönnettävä, että valituksenalaisesta tuomiosta aiheutui ja aiheutuu Weichertille vahinkoa siten, että sen on ylipäänsä todettu osallistuneen EY 81 artiklan rikkomiseen ja että sitä vaaditaan maksamaan – vaikkakin selvästi pienempi – sakko. Weichertille ei kuitenkaan aiheudu vahinkoa suoraan valituksenalaisesta tuomiosta vaan riidanalaisesta päätöksestä.
61.
Käsiteltävän asian riidan kohteen muodostaa puolestaan yksinomaan Del Monten vastuullisuus rikkomisesta. Del Monte vaati unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kumoamiskanteessa ainoastaan riidanalaisen päätöksen 1–4 artiklan kumoamista siltä osin kuin ne koskevat sitä (eli Del Montea). ( 17 ) Valituksenalainen tuomio koskee vastaavasti yksinomaan Del Monten vastuullisuutta. Unionin yleinen tuomioistuin käsittelee tuomiossa Weichertin käyttäytymistä ainoastaan siltä osin kuin se on tarpeen Del Monten vastuullisuuden arvioinnin kannalta.
62.
Jos Weichert olisi halunnut riitauttaa unionin yleisessä tuomioistuimessa oman vastuullisuutensa rikkomiseen, se olisi riidanalaisen päätöksen adressaattina – toisin kuin väliintulijat näihin ongelmiin tähän asti liittyneissä unionin tuomioistuimen tuomioissa ( 18 ) – ollut ilman muuta oikeutettu nostamaan kumoamiskanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa (SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ensimmäinen tapaus). Weichert ei kuitenkaan käyttänyt kanneoikeuttaan määräajassa, joten riidanalainen päätös on tullut lainvoimaiseksi sen osalta. Kuten jo mainittiin, ( 19 ) Weichert ei voi kiertää lainvoimaisuutta tekemällä liitännäisvalituksia oikeudenkäynneissä, joita riidanalaisen päätöksen muut adressaatit ovat panneet alulle oman vastuullisuutensa selvittämiseksi.
63.
Ei-etuoikeutetulle väliintulijalle annettua mahdollisuutta osallistua ensimmäisen oikeusasteen menettelyyn samoin kuin oikeutta valittaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta omalla valituksella ei saada käyttää väärin korvauksena siitä, että kyseinen asianosainen on jättänyt käyttämättä mahdollisuutensa nostaa itse kumoamiskanne. Liitännäisvalituksen muodostama oikeussuojakeino ei ole tarjolla vapaamatkustajille.
64.
Käsiteltävä asia antaa unionin tuomioistuimelle harvinaisen mahdollisuuden selventää tätä prosessioikeudellista yksityiskohtaa, joka vaikuttanee tuleviin kilpailuasioihin ja aivan yleisesti muutoksenhakumenettelyihin.
65.
Koska valituksenalainen tuomio ei siis koske Weichertia menettelyllisessä merkityksessä suoraan, sen liitännäisvalitukset yhdistetyissä asioissa C‑293/13 P ja C‑294/13 P eivät ole perussäännön 56 artiklan toisen kohdan toisen virkkeen tutkittavaksi ottamista koskevien vaatimusten mukaisia. Niitä ei näin ollen voida ottaa tutkittavaksi.
3. Välipäätelmä
66.
Edellä esitetyn perusteella Weichertin osallistuminen menettelyyn on siis sallittua ainoastaan siltä osin kuin se vastaa yhdistetyissä asioissa C-293/13 P ja C-294/13 P tehtyihin valituksiin sen ja Del Monten yhteisvastuuseen liittyvien perusteltujen intressien suojelemiseksi. Koska päätös ei koske Weichertia suoraan perussäännön 56 artiklan toisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla, sillä ei ole kuitenkaan oikeutta esittää omia valitusperusteitaan yhdistettyjen asioiden C-293/13 P ja C-294/13 P päävalitusten ulkopuolella valituksenalaiseen tuomion kohdistuvissa liitännäisvalituksissa.
B Del Monten päävalitus asiassa C-293/13 P
67.
Del Monten asiassa C-293/13 P tekemä valitus, joka perustuu peräti viiteen valitusperusteeseen, koskee pääasiallisesti Del Monten ja Weichertin välisiä suhteita. Valitusperusteita on syytä tutkia hieman muutetussa järjestyksessä.
1. Ensimmäinen, kolmas ja neljäs valitusperuste: Del Monten ja Weichertin puuttuva taloudellinen kokonaisuus, todistustaakka, syyttömyysolettama
68.
Del Monte väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo perusteettomasti Del Monten olevan yhteisvastuussa Weichertin tekemästä kartellirikkomuksesta. Väite esitetään aluksi ensimmäisessä valitusperusteessa EY 81 artiklan (josta on tullut SEUT 101 artikla) ja asetuksen N:o 1/2003 ( 20 ) 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan rikkomisena. Näille ongelmille on omistettu myös kolmas ja neljäs valitusperuste asiassa C‑293/13 P, mutta niissä tarkastellaan Del Monten yhteisvastuuta todistustaakan (kolmas valitusperuste) ja syyttömyysolettaman – in dubio pro reo -periaate – kannalta (neljäs valitusperuste). Näiden valitusperusteiden sisällöllisten päällekkäisyyksien vuoksi käsittelen kaikkia kolmea seuraavassa toistensa yhteydessä.
a) Ensimmäinen valitusperuste: perusteet taloudellisen kokonaisuuden olettamalle
69.
Del Monte väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi perusteettomasti sen ja Weichertin muodostavan taloudellisen kokonaisuuden. Del Monte esittää väitteensä tueksi joukon perusteluja, jotka koskevat käsiteltävän asian tosiseikkoja ja liittyvät pääasiallisesti Weichertin rakenteeseen Saksan oikeuden mukaan perustettuna kommandiittiyhtiönä, Del Monten ja Weichertin tekemään jälleenmyyntisopimukseen, Weichertin ja Del Monten välisiin keskusteluihin ja Weichertin hinnoittelupolitiikkaan.
i) Tutkittavaksi ottaminen
70.
Sekä komissio että kiinnostavasti Weichert vastustavat kyseisiä väitteitä ja pitävät niitä unionin yleisen tuomioistuimen esittämän tosiseikaston ja todisteiden arvioinnin kiellettynä kyseenalaistamisena.
71.
Tässä Del Monten ensimmäisessä valitusperusteessa liikutaan todellakin tosiseikaston ja todisteiden arviointiin liittyvien kysymysten ja tosiseikkojen oikeudelliseen luonnehdintaan liittyvien ongelmien välisellä hyvin kapealla raja-alueella. Unionin tuomioistuimella ei ole muutoksenhakuasteena toimivaltaa tosiseikaston ja todisteiden arvioinnissa – lukuun ottamatta mahdollista väitettä todisteiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla – mutta se harjoittaa tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa koskevaa valvontaa muutoksenhakumenettelyssä. ( 21 ) Unionin tuomioistuimen on tutkittava, onko unionin yleinen tuomioistuin soveltanut asianmukaisia oikeudellisia perusteita riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta tutkiessaan ja onko se tehnyt todetuista tosiseikoista asianmukaiset oikeudelliset päätelmät. ( 22 )
72.
Del Monten ensimmäinen valitusperuste otetaan näin ollen tutkittavaksi vain siltä osin kuin siinä väitetään, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt huomioimatta oikeudelliset perusteet, joita unionin kilpailuoikeudessa sovelletaan kahden tai usean yhtiön muodostaman taloudellisen kokonaisuuden toteamisessa. Unionin tuomioistuimen on Del Monten väitteitä arvioidessaan kuitenkin vastustettava houkutusta asettaa oma arviointinsa tosiseikoista ja todisteista unionin yleisen tuomioistuimen tekemän arvioinnin sijaan, mikä ei kuulu sen toimivaltaan. Jos unionin tuomioistuin ei halua muuttaa muutoksenhakumenettelyä valitusmenettelyksi, jossa asia tutkitaan kaikilta osin uudestaan, sen on pitäydyttävä tiukasti unionin yleisen tuomioistuimen toteamissa tosiseikoissa.
ii) Asiakysymys
73.
Kun tytäryhtiö on rikkonut kilpailusääntöjä, emoyhtiön voidaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeushenkilö, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeussubjektin välillä. ( 23 )
74.
Emoyhtiö voi toisin sanoen joutua yhteisvastuuseen tytäryhtiönsä tekemästä kartellirikkomuksesta, kun emoyhtiö käyttää rikkomisen ajankohtana ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössä. ( 24 ) Tällöin on toissijaista, käyttääkö emoyhtiö vaikutusvaltaa yksinään vai yhdessä muiden yritysten kanssa.
75.
Del Monten ja Weichertin tapauksessa ei voi tosin puhua klassisesta emoyhtiön ja tytäryhtiön välisestä suhteesta vaan pikemminkin Del Monten ja perheen W. kumppanuudesta. ( 25 ) Mainittuja perusteita voidaan kuitenkin soveltaa ongelmitta myös tällaiseen kumppanuuteen. Kaikki asianosaiset olivat yhtä mieltä siitä, ja unionin yleinen tuomioistuinkin otti asianmukaisesti lähtökohdaksi tämän olettaman. ( 26 )
76.
Koska Del Monte ei omista Weichertia kokonaan tai lähes kokonaan, käsiteltävässä asiassa ei voitu olettaa kumottavissa olevasti, että Del Monte käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertissa, ( 27 ) vaan komission piti todistaa se. ( 28 )
77.
Unionin yleinen tuomioistuin ottaa valituksenalaisessa tuomiossa todisteiden perusteellisen tarkastelun jälkeen lähtökohdaksi, että komissio kykeni osoittamaan ratkaisevan vaikutusvallan käytön. ( 29 ) Unionin yleinen tuomioistuin perustelee näkemystään tarkastelemalla yhdessä käsiteltävän asian eri seikkoja, erityisesti
—
Del Monten ja perheen W. suhteita Saksan oikeuden mukaan perustetussa kommandiittiyhtiössä, jossa Del Montella oli tosin ainoastaan äänettömän yhtiömiehen asema mutta jossa se omisti kuitenkin 80 prosenttia yhtiöosuuksista ja sillä oli tiettyjä veto-oikeuksia
—
Del Monten ja Weichertin välistä jälleenmyyntisopimusta, joka johti käytännössä siihen, että Del Monte oli Weichertin ainoa banaanin toimittaja ja Weichert oli vastaavasti Del Monten banaanien ainoa jälleenmyyjä Pohjois-Euroopassa
—
Weichertin ja Del Monten välistä tietovirtaa, jonka yhteydessä Weichert kertoi Del Montelle säännöllisesti ja yksityiskohtaisesti päivittäisestä liiketoiminnastaan, ja
—
hinnoittelupolitiikasta ja toimituksista Weichertille käydyistä keskusteluista, joiden yhteydessä Del Monte ja Weichert vaihtoivat tiiviisti ja joskus myös erimielisesti ajatuksia banaanien markkinoinnista ja hinnoittelusta.
78.
Kuten jo mainittiin, olisi räikeästi muutoksenhakumenettelyn tarkoituksen vastaista, jos unionin tuomioistuin kävisi nyt uudelleen läpi koko unionin yleisen tuomioistuimen hallussa olevan todistusaineiston ja korvaisi sen tekemän arvioinnin omallaan. Muutoksenhakumenettelyvaiheessa voi olla kyse ainoastaan sen tutkimisesta, onko unionin yleinen tuomioistuin soveltanut asianmukaisia oikeudellisesti oikeita perusteita, kun se on ottanut lähtökohdakseen valituksenalaisessa tuomiossa todetut tosiseikat.
79.
On korostettava, että taloudellisen kokonaisuuden olemassaolo voidaan päätellä joukosta yhtäpitäviä tekijöitä, vaikkei mikään näistä tekijöistä erikseen tarkasteltuna riitäkään näyttämään toteen tällaisen kokonaisuuden olemassaoloa. ( 30 ) Huomioon on siis otettava kokonaisuudessaan kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat ja unionin yleisen tuomioistuimen niistä tekemät päätelmät keskittymättä – Del Monten tavoin – valikoivasti yksittäisiin seikkoihin.
80.
Koska jokaisella tapauksella on lisäksi omat erityispiirteensä, sillä ei voi olla ratkaisevaa merkitystä, onko unionin tuomioistuimen tai unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ennakkotapauksia, joissa tilanne oli täsmälleen sama tai samankaltainen kuin käsiteltävässä asiassa.
81.
Tämän todettuani käsittelen jäljempänä Del Monten kahta väitettä, joissa se kiistää ensinnäkin ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisen Weichertiin ja toiseksi ainakin tällaisen vaikuttamisen onnistumisen.
– Del Monten vaikutusvalta Weichertiin (ensimmäisen valitusperusteen toinen osa)
82.
Del Monte kiistää aluksi edes käyttäneensä ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertiin. Del Monten mielestä seikat, joiden perusteella komissio ja unionin yleinen tuomioistuin ovat päätelleet, että oli kyse ratkaisevasta vaikutusvallasta, eivät ole niiden oikeudellisten vaatimusten mukaisia, joiden perusteella yhtiön katsotaan olevan yhteisvastuussa toisen yhtiön kartellirikkomuksista. Del Monte väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ”tulkitsee virheellisesti emoyhtiön vastuuta koskevaa testiä”.
83.
Perustelut, joihin Del Monte vetoaa väitteensä tueksi, voidaan jakaa lähtökohtaisesti kahteen ongelma-alueeseen: yhtäältä kysymykseen siitä, oliko Del Monten mahdollista käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa, ja toisaalta kysymykseen siitä, käytettiinkö tällaista vaikutusvaltaa tosiasiallisesti.
84.
Mahdollisuuksista käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa Del Monte huomauttaa, että sillä oli perheen W. kanssa perustetussa kumppanuussuhteessa, jonka oikeudellisena muotona oli Saksan oikeuden mukaan perustettu kommandiittiyhtiö, ainoastaan äänettömän yhtiömiehen asema, ettei sillä ollut oikeutta osallistua kommandiittiyhtiön liikkeenjohtoon ja että sen sananvalta oli muutenkin vähäinen. Del Monte viittaa tässä yhteydessä Handelsgesetzbuchiin (Saksan kauppalaki) ja Weichertin voimassa olevaan kumppanuussopimukseen (yhtiösopimukseen).
85.
Oikeudelliselta kannalta on todettava, ettei sitä, voiko tytäryhtiö määrätä markkinakäyttäytymisestään itsenäisesti vai onko se emoyhtiön ratkaisevan vaikutusvallan piirissä, voida arvioida ainoastaan asiaa koskevan yhtiöoikeuden (lainsäädännön, mutta myös yhtiösopimusten) perusteella. On tosin otettava huomioon, mitä valtuuksia yhtiöiden elimillä ja osakkailla on. Viime kädessä ratkaisevia ovat kuitenkin taloudelliset realiteetit. Kilpailuoikeuden lähtökohtana eivät nimittäin ole muotoseikat vaan yritysten tosiasiallinen käyttäytyminen. ( 31 )
86.
Äänettömän yhtiömiehen, joka ei saa osallistua liikkeenjohtoon, yhtiöoikeudellinen asema ei yksinään tarkasteltuna varmasti riitä perusteeksi sille päätelmälle, että se voi käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa. On kuitenkin aivan mahdollista, että pelkällä äänettömällä yhtiömiehellä voi olla muiden taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten tosiseikkojen perusteella niin paljon valtaa, että se voi de facto käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisessä yhtiössä.
87.
Nimenomaan tällaisia tosiseikkoja unionin yleinen tuomioistuin on todennut käsiteltävässä asiassa.
88.
Unionin yleinen tuomioistuin viittaa ensinnäkin Del Monten veto-oikeuksiin Weichertin yhtiörakenteessa. Veto-oikeudet eivät itsessään luo de iure perustaa Del Monten yksinomaiselle määräysvallalle Weichertiin. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että ne johtivat yhdessä muiden tosiseikkojen kanssa de facto yksinomaiseen määräysvaltaan. ( 32 ) Niitä voidaan joka tapauksessa pitää Del Monten ja perheen W. yhteisen määräysvallan perustana, mikä uusimman oikeuskäytännön mukaan voi jo riittää kartellioikeudelliseen vastuuseen joutumiseen. ( 33 )
89.
Lain nojalla ei ole muutoin välttämätöntä, että tällaiset veto-oikeudet liittyvät yhtiön päivittäiseen johtamiseen tai konkreettisesti markkinakäyttäytymiseen, vaan riittää, että veto-oikeudet antavat kyseiselle osakkaalle aivan yleisesti riittävän vaikutusvallan yhtiön liiketoimintapolitiikkaan laajimmin tulkittuna. ( 34 )
90.
Del Monten veto-oikeudet koskivat unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten mukaan muun muassa yhtiökokouksen tärkeitä päätöksiä, jotka liittyivät talousarvioon, investointeihin ja henkilöstöresursseja koskeviin suunnitelmiin. ( 35 ) Tällaiset veto-oikeudet antavat osakkaalle tavallisesti huomattavan tosiasiallisen vaikutusvallan liiketoimintapolitiikkaan, vaikka ne eivät oikeudellisesti salli sen osallistua päivittäiseen liiketoiminnan johtamiseen.
91.
Unionin yleinen tuomioistuin korostaa toiseksi, että Del Monte omisti äänettömänä yhtiömiehenä 80 prosenttia Weichertin yhtiöosuuksista. Unionin yleinen tuomioistuin päättelee siitä, että Del Montella oli tärkeä taloudellinen peruste käyttää vaikutusvaltaa Weichertiin. ( 36 )
92.
Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin viittaa Del Monten ja Weichertin jälleenmyyntisopimukseen, joka johti käytännössä siihen, että Del Monte oli Weichertin ainoa banaanin toimittaja ja Weichert oli vastaavasti Del Monten banaanien ainoa jälleenmyyjä Pohjois-Euroopassa. ( 37 )
93.
Tällainen yksinoikeussuhde voi, varsinkin kun siihen liittyy kyseisen myyjän selvästi suurimman osakkaan asema, olla normaalitapauksessa täysin omiaan luomaan taloudellisen ja organisatorisen riippuvuuden ja mahdollistamaan ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisen liiketoimintapolitiikkaan.
94.
Kysymys siitä, vallitsiko Del Monten ja Weichertin välillä käsiteltävässä asiassa todella tällainen riippuvuus, koskee ainoastaan tosiseikkoja, ja sen arviointi kuuluu vastaavasti yksinomaan unionin yleiselle tuomioistuimelle. Oikeudellisista seikoista ei joka tapauksessa käynyt ilmi mitään unionin yleisen tuomioistuimen sen päätelmän vastaista, että kun otetaan huomioon kaikki Del Monten ja Weichertin ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä todetut taloudelliset ja yhtiöoikeudelliset yhteydet, Del Monten oli äänettömän yhtiömiehen asemastaan huolimatta mahdollista käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertiin.
95.
Viime kädessä voidaan kuitenkin jättää ratkaisematta, oliko Del Montella oikeudellisesti riittävät mahdollisuudet ratkaisevan määräysvallan käyttämiseen Weichertiin ja oliko Del Montella de iure yksinomainen määräysvalta vai pitikö sen jakaa määräysvalta perheen W. kanssa, kunhan on osoitettu, että Del Monte käytti de facto ratkaisevaa vaikutusvaltaa. ( 38 )
96.
Tästä tosiasiallisesta ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisestä voidaan todeta, että unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten mukaan Weichert kertoi Del Montelle säännöllisesti ja yksityiskohtaisesti päivittäisestä liiketoiminnastaan banaanimarkkinoilla ja tiedottaminen ulottui huomattavasti laajemmalle kuin Del Monten asema kumppanuussopimuksen ja jälleenmyyntisopimuksen mukaan olisi edellyttänyt. ( 39 ) Unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten mukaan ( 40 ) Del Monte antoi ennen kaikkea useissa tapauksissa nimenomaisia ja suoria ohjeita Weichertin tuotenimellä Del Monte myymien banaanien jälleenmyyntiä koskevasta markkinoinnista ja hinnoittelusta. ( 41 )
97.
Unionin yleisellä tuomioistuimella oli näin ollen useita todisteita, joiden perusteella sen oli mahdollista päätellä oikeudellisesti virheettömällä tavalla, että Del Monte on tosiasiallisesti käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertin liiketoimintapolitiikkaan ja jopa puuttunut suoraan Weichertin markkinakäyttäytymiseen. Unionin yleisellä tuomioistuimella oli syytä pitää Del Monten konkreettisia ohjeita banaanien markkinoinnista ja siihen liittyvästä hinnoittelusta hyvin ilmeisenä aihetodisteena yhtiön ratkaisevasta vaikutuksesta Weichertin liiketoimintapolitiikkaan. ( 42 )
98.
Todisteita olisi mahdollisesti voitu tulkita toisellakin tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt. Unionin tuomioistuimen tehtävänä muutoksenhakuasteena ei ole kuitenkaan korvata pelkästään unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluvaa ja oikeudellisesti moitteetonta näytön arviointia omallaan.
– Väite, jonka mukaan Weichert ei ole noudattanut ohjeita (ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa)
99.
Del Monte kiistää myös sen, että se olisi onnistunut vaikuttamaan Weichertiin. Del Monte väittää pohjimmiltaan, ettei Weichert noudattanut käytännössä kaikkia sen ohjeita ja että sillä olisi jopa ollut – tuomioistuimissa ja muualla – riitoja Del Monten kanssa. Näissä olosuhteissa unionin yleisen tuomioistuimen ei olisi Del Monten mielestä pitänyt ottaa lähtökohdaksi Del Monten ja Weichertin taloudellista kokonaisuutta tai Del Monten ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertiin.
100.
Kuten jo todettiin, kahden yhtiön voidaan olettaa muodostavan taloudellisen kokonaisuuden ainoastaan, kun toinen niistä ei voi päättää itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa lähtökohtaisesti toisen ohjeita. ( 43 )
101.
Tätä perustetta ei saa kuitenkaan käsittää väärin niin, että toisen yhtiön on noudatettava poikkeuksetta kaikkia toisen yhtiön ohjeita eikä niiden välillä saa olla minkäänlaisia erimielisyyksiä, vaan mainittuja ohjeita on pikemminkin noudatettava ainoastaan olennaisilta osin. Toisen yhtiön ei tarvitse myöskään tukahduttaa alkuunsa jokaista toisen yhtiön sen vaikutusvaltaa koskevaa vastalausetta ja jokaista oikeudellista vastustusta, jotta vaikutusvalta ja näin taloudellinen kokonaisuus olisivat olemassa.
102.
Sisäiset erimielisyydet eivät ole harvinaisia perinteisissä konsernirakenteissakaan. Toisinaan tapahtuu niin, että emoyhtiöiden kokonaan tai lähes kokonaan omistamilleen tytäryhtiöille antamia ohjeita ei noudateta ja että jopa hyvinkin tärkeitä ohjeita rikotaan. Niinpä on yleistä, että emoyhtiöt antavat noudattamisohjelmien yhteydessä kaikille tytäryhtiöilleen niin sanottuja sääntöjen noudattamista koskevia ohjeita (compliance-ohjeita), joiden avulla ne pyrkivät estämään kilpailunvastaisten menettelytapojen noudattamisen. Sääntöjen noudattamista koskevien ohjeiden – joiden merkitys liike-elämän ja kilpailuoikeuden kannalta on kiistämätön – mahdollinen noudattamatta jättäminen ei oikeuskäytännön mukaan missään tapauksessa estä lukemasta toisen yhtiön kartellirikkomuksia toisen syyksi. ( 44 )
103.
Vastaavasti unionin yleisen tuomioistuimen ei ollut käsiteltävässä asiassa suoraan kiellettyä ottaa lähtökohdaksi Del Monten ja Weichertin taloudellista kokonaisuutta, vaikka Weichert ei kenties ole noudattanut kaikkia Del Monten ohjeita ja on muutenkin saattanut monissa asioissa vastustaa Del Montea oikeudellisesti.
104.
Ratkaisevasta vaikutusvallasta ja taloudellisesta kokonaisuudesta ei voida kuitenkaan puhua enää, jos on olemassa painavia viitteitä siitä, että toisen yhtiön ohjeiden noudattamatta jättäminen on ollut sääntö ja johtanut itsenäiseen toimimiseen markkinoilla.
105.
Sen vuoksi unionin yleinen tuomioistuin on aivan oikein tutkinut käsiteltävässä asiassa käytettävissään olevat todisteet siltä kannalta, onko Weichert jättänyt Del Monten ohjeet yleisesti noudattamatta ja toiminut itsenäisesti markkinoilla. ( 45 ) Tässä yhteydessä se on käsitellyt erityisen perusteellisesti Del Monten väitettä, jonka mukaan se, että Weichertin hintataso vastasi Dolen hintatasoa, oli toisenlaista hinnoittelupolitiikkaa kuin Del Monte halusi eikä Weichert toteuttanut Del Monten uutta markkinointikonseptia, jonka avulla Del Monte halusi sijoittaa banaaninsa premiumsegmenttiin saavuttaakseen Chiquitan hintojen lähellä olevan hinnan.
106.
Tällaiset seikat olisivat todistettuina todellakin painava niiden väitteiden vastainen aihetodiste, että Del Monte käytti (menestyksellisesti) ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertiin ja että ne muodostivat taloudellisen kokonaisuuden.
107.
Del Monte yrittikin muutoksenhakumenettelyn kirjallisissa ja suullisissa lausumissaan herättää jatkuvasti vaikutelman siitä, että se, ettei Weichert oletettavasti noudattanut hinnoitteluperiaatteita eikä uutta markkinointikonseptia rikkomisen ajanjakson aikana vuosina 2000–2002, on toteen näytetty tosiseikka.
108.
Jos ei kuitenkaan tarkastella ainoastaan Del Monten mainitsemaa valituksenalaisen tuomion kohtaa ( 46 ) vaan koko aiheelle omistettua tekstiosuutta, ( 47 ) käy ilmi, ettei unionin yleinen tuomioistuin suinkaan pitänyt Del Monten väitteitä todistettuina. Unionin yleinen tuomioistuin korostaa, ettei Del Monte esittänyt ”näyttöä siitä, että sen odotuksia olisi ilmaistu selvästi Weichertiin nähden”. ( 48 ) Lisäksi tuomioistuin toteaa, että muiden maahantuojien lausumat, joilla Del Monte pyrki tukemaan väitteitään, olivat todellisuudessa ristiriidassa sen väitteiden kanssa. ( 49 )
109.
Näiden unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevien toteamusten mukaan, jotka – mahdollista vääristyneellä tavalla huomioon ottamista lukuun ottamatta ( 50 ) – ovat ainoina merkityksellisiä ensimmäisen valitusperusteen tutkimisen kannalta, Weichertin väitettyä itsenäistä hinnoittelupolitiikkaa ja Del Monten uuden markkinointikonseptin noudattamatta jättämistä koskevissa valittajan huomautuksissa oli kyse pelkistä väitteistä, ( 51 ) joita unionin yleinen tuomioistuin ei muiden todisteiden huomioon ottamisen jälkeen pitänyt mitenkään vakuuttavina.
110.
Tästä syystä unionin yleistä tuomioistuinta ei voi moittia siitä, että se olisi luonnehtinut tosiseikkoja tässä yhteydessä oikeudellisesti virheellisesti. Kun otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät tosiseikkoja koskevat toteamukset, sen ei ollut lain nojalla suoranaisesti otettava lähtökohdaksi sitä, että Del Monte ja Weichert eivät muodostaneet taloudellista kokonaisuutta.
b) Kolmas ja neljäs valitusperuste: todistustaakka ja syyttömyysolettama
111.
Del Monte väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on kääntänyt todistustaakan, kun taas neljäs valitusperuste perustuu syyttömyysolettamaan (periaatteeseen in dubio pro reo). Näille valitusperusteille on yhteistä väite, jonka mukaan todisteet eivät tässä oikeudenkäynnissä salli päätelmää Del Monten ratkaisevasta vaikutusvallasta Weichertiin, joten lähtökohtana ei voi olla Del Monten yhteisvastuu Weichertin kartellirikkomuksesta.
112.
Minusta vaikuttaa, että väitteen tarkoituksena on saada unionin tuomioistuin oikeudellisten väitteiden avulla arvioimaan tosiseikat ja todisteet uudelleen, mihin sillä ei ole toimivaltaa muutoksenhakumenettelyssä. Molemmat valitusperusteet on vastaavasti jätettävä tutkimatta. ( 52 )
113.
Ainoastaan täydellisyyden vuoksi lisään, etteivät Del Monten väitteet vakuuta sisällöllisestikään.
i) Kolmas valitusperuste: todistustaakka
114.
Del Monte väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja kääntänyt todistustaakan katsoessaan, etteivät Del Monten tietyt todisteet todista Weichertin itsenäisyyttä Del Monteen nähden.
115.
Tarkemmin sanoen kyse on veto-oikeuksista yhtiössä Weichert, ( 53 ) Weichertin hinnoittelusta, ( 54 ) Weichertin huomautuksista kansallisessa tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä ( 55 ) ja siitä, ettei Del Monten ja Weichertin tuloksia oltu konsolidoitu. ( 56 )
116.
On totta, ettei Del Monten näihin seikkoihin liittyvien väitteiden todistusvoima riittänyt unionin yleisen tuomioistuimen mielestä osoittamaan, että Weichert oli itsenäinen Del Monteen nähden. Toisin kuin Del Monte väittää, se ei kuitenkaan tarkoita todistustaakan kääntämistä. Unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohtana on pikemminkin täysin perustellusti se, että komissiolla on todistustaakka ja että sen on todistettava, että Del Monte on yhteisvastuullinen rikkomisesta. ( 57 )
117.
Unionin yleinen tuomioistuin tutki kaikkien sille esitettyjen todisteiden todistusvoiman ottaen lähtökohdaksi tämän todistustaakan jaon. Se päätyi siihen tulokseen, että ensinnäkin todisteet riittivät osoittamaan Del Monten ratkaisevan vaikutusvallan Weichertiin ja että toiseksi Del Monten vastaväitteet eivät osoittaneet vääräksi komission väitteitä. Tätä menettelytapaa ei ole syytä arvostella oikeudellisesti. ( 58 ) Se ei sisällä todistustaakan kääntämistä vaan perustuu aivan tavalliseen selvitysvastuun vaihteluun, joka edeltää objektiivista todistustaakkaa koskevaa kysymystä. ( 59 )
ii) Neljäs valitusperuste: syyttömyysolettama
118.
Del Monte väittää neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut syyttömyysolettamaa (periaatetta dubio pro reo) ( 60 ) ottamalla kyseenalaisista aihetodisteista huolimatta lähtökohdaksi Del Monten yhteisvastuun Weichertin kartellirikkomuksista.
119.
Neljänteen valitusperusteeseen ei voi vastata sisällöllisesti toisella tavalla kuin ensimmäiseen. Kuten totesin edellä, ( 61 ) unionin yleinen tuomioistuin saattoi oikeudellista virhettä tekemättä päätellä käytettävissään olevien todisteiden perusteella, että Del Montella oli rikkomisen aikaan ratkaiseva vaikutusvalta Weichertiin ja että ne muodostivat tällöin taloudellisen kokonaisuuden.
120.
Kun on olemassa riittävät todisteet yhteisvastuun toteamiseksi, kyse ei voi olla syyttömyysolettaman rikkomisesta.
iii) Välipäätelmä
121.
Näin ollen kolmas valitusperuste on yhtä perusteeton kuin neljäs.
2. Toinen valitusperuste: todisteiden ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla
122.
Koska ensimmäinen valitusperuste on todetulla tavalla yhtä tehoton kuin kolmas ja neljäs, käsittelen seuraavaksi toista valitusperustetta, johon vedotaan ainoastaan toissijaisesti. Del Monte väittää siinä, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut todisteet huomioon vääristyneesti monella eri tavalla, jotka kaikki puolestaan liittyvät Del Monten vaikutusmahdollisuuksiin Weichertiin.
a) Yksittäiset väitteet vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta
123.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tosiseikkojen ja todisteiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla liittyy tiukat edellytykset. Selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ainoastaan silloin, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevan selvitysaineiston arviointi oli ilmeisen virheellistä. ( 62 ) Heti on todettava, ettei yksikään Del Monten vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevista väitteistä täytä lähimainkaan näitä vaatimuksia.
124.
Minulla on komission ja Weichertin tapaan se käsitys, että Del Monte on ainoastaan tyytymätön unionin yleisen tuomioistuimen suorittamaan todisteiden arviointiin ja pyrkii saamaan unionin tuomioistuimen tarkastelemaan todisteita toisella tavalla, joka ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvä.
i) Väite kumppanuussopimuksen ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla
125.
Del Monte esittää useita väitteitä, jotka koskevat kumppanuussopimuksen (yhtiösopimuksen), jonka avulla Weichert sai oikeudellisen muodon Saksan oikeuden mukaan perustettuna kommandiittiyhtiönä, ottamista huomioon vääristyneellä tavalla.
– Äänettömän yhtiömiehen veto-oikeudet
126.
Del Monte vetoaa ensinnäkin kumppanuussopimuksen 7 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan vastuunalaisten yhtiömiesten oli pyydettävä tiettyihin oikeustoimiin etukäteen kirjallinen suostumus kaikilta osakkailta. Del Monte katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin ottaa kyseisen määräyksen huomioon vääristyneellä tavalla, kun se toteaa valituksenalaisen tuomion 101 kohdassa, että ”useita merkittäviä toimia, joilla oli välttämättä ainakin välillinen vaikutus Weichertiin hallintoon”, ”ei voitu toteuttaa ilman äänettömän yhtiömiehen suostumusta”.
127.
Tämä väite ei vakuuta.
128.
Toimia, joihin kumppanuussopimuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaan vaadittiin kaikkien osakkaiden suostumus, olivat kiinteän omaisuuden osto ja myynti sekä muiden yritysten pääoman hankkiminen tai muu osakkuus niissä, yli 100 000:n Saksan markan (DEM) suuruiset investoinnit ja yli 10000 DEM:n lainat työntekijöille, Weichertille annettavat lainat, jotka eivät kuulu tavanomaiseen liiketoimintaan, viimeksi mainitun yhtiön antamat vakuudet, kaikenlaiset palkkiot johtaja-osakkaalle ja kaikki johtaja-osakkaan tai johtaja-osakkaiden yksin tai yhdessä tekemät sopimukset 10000 DEM kuukaudessa ylittävien säännönmukaisten maksuvelvoitteiden asettamisesta Weichertille, lukuun ottamatta työsopimuksia, joissa määrätään alle 60000 DEM:n vuosipalkasta.
129.
On hyvin perusteltua – eikä varsinkaan ilmeisen virheellistä – pitää mainittuja tapahtumia ”merkittävinä toimina” ja olettaa, että Del Monten niihin liittyvällä veto-oikeudella ”oli välttämättä ainakin välillinen vaikutus Weichertin liikkeenjohtoon”. ( 63 ) Toisin kuin Del Monte väittää, kyseisessä tuomion kohdassa ei ole kyse vaikutuksista erityisesti Weichertin markkinakäyttäytymiseen. Tuollaisten vaikutusten toteaminen ei oikeuskäytännön mukaan olisi ollut edes tarpeellista. ( 64 )
– Vastuunalaisen yhtiömiehen veto-oikeudet
130.
Del Monte on riitauttanut valituksenalaisen tuomion 114 kohdan, jossa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, ettei kumppanuussopimuksen määräyksistä käy ilmi, että ”vastuunalaisella yhtiömiehellä oli – – veto-oikeus ’kaikkiin’ yhtiön päätöksiin”. Del Monte puolestaan katsoo, ettei ole olemassa päätöstä, jonka se olisi pystynyt pakottamaan yhtiön tekemään vastuunalaisen yhtiömiehen veto-oikeuden vastaisesti.
131.
Unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisia näkemyksiä on arvioitava valituksenalaisen tuomion niitä välittömästi edeltävien kohtien yhteydessä, ja ne vastaavat Del Monten yhteen perusteluun, joka liittyy kumppanuussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan toiseen virkkeeseen. ( 65 ) Se koskee ainoastaan tiettyjä, saman sopimuksen 9 artiklan 4 kohdassa määritettyjä osakaskokouksen päätöksiä. Mainitun määräyksen mukaan vastuunalaisen yhtiömiehen on ehdottomasti hyväksyttävä ainoastaan siinä mainitut päätökset.
132.
Tästä syystä unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan kumppanuussopimuksen määräyksistä ei käy ilmi, että vastuunalaisella yhtiömiehellä oli veto-oikeus kaikkiin yhtiön päätöksiin, on täysin perusteltu, eikä sitä voi pitää ainakaan ilmeisen virheellisenä.
133.
Lisäksi on muistutettava siitä, että mahdollinen todisteiden ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen ainoastaan silloin, kun sillä on voinut olla vaikutusta tuomiolauselmaan. ( 66 ) Tässä yhteydessä on tärkeää, ettei vastuunalaisen yhtiömiehen yleinenkään veto-oikeus yhtiön kaikkiin päätöksiin sellaisenaan kertoisi mitään siitä, mitä oikeudellisia ja käytännön vaikutusmahdollisuuksia äänettömällä yhtiömiehellä oli yhtiössä. Del Monte ei ole esittänyt mitään sellaista, mikä ei jättäisi unionin yleiselle tuomioistuimelle muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että vastuunalaisen yhtiömiehen oli mahdollista hallita ja käyttää valtaa yhtiössä yksinään – myös äänettömän yhtiömiehen vastustuksesta huolimatta.
134.
Äänettömän yhtiömiehen yhteisvastuu yhtiön kartellirikkomuksista ei – kuten jo mainittiin – edellytä välttämättä, että äänetön yhtiömies on käyttänyt yksinomaista määräysvaltaa, vaan myös tilanne, jossa määräysvaltaa käytetään yhdessä vastuunalaisen yhtiömiehen tai vastuunalaisten yhtiömiesten kanssa, voi johtaa kartellioikeudelliseen vastuuseen joutumiseen. ( 67 )
– Yhtiön johtajien nimittäminen tai korvaaminen
135.
Valittajan valitus koskee myös valituksenalaisen tuomion 117 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkää Del Monten väitteen, jonka mukaan sillä ei ollut tarvittavia oikeuksia voidakseen nimittää tai korvata Weichertin johtajia tai edes käyttää veto-oikeuttaan heidän nimittämistään vastaan. Del Monten mielestä se, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää tämän väitteen, on todisteiden ottamista huomioon vääristyneellä tavalla.
136.
Tähän on huomautettava, että valittajan, joka väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, on ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla. ( 68 )
137.
Käsiteltävässä asiassa ei ole esitetty mitään tällaisia seikkoja. Del Monte ei ole maininnut konkreettista asiakirjaa eikä esittänyt täsmällisesti, millä tavalla unionin yleinen tuomioistuin on ottanut tämän asiakirjan huomioon vääristyneellä tavalla. Toisen valitusperusteen tämä osa on näin ollen jätettävä tutkimatta.
138.
Sitä paitsi voidaan ainoastaan olettaa, että Del Monte tarkoittaa kumppanuussopimuksen 9 artiklan 3 kohdan ottamista huomioon vääristyneellä tavalla, sillä valituksenalainen tuomion kohta koskee kyseistä määräystä. Kyseisessä sopimusmääräyksessä vaaditaan kuitenkin sanatarkasti sitä, minkä unionin yleinen tuomioistuin toistaa valituksenalaisen tuomion 117 kohdassa, eli että kumppanuussopimuksen muuttaminen edellytti osakkaiden yksimielisyyttä.
139.
Koska vastuunalaisen yhtiömiehen asema yhtiön johtajana oli nimenomaisesti kirjattu kumppanuussopimuksen 7 artiklan 1 kohtaan, se voitiin luoda tai sitä voitiin muuttaa ainoastaan muuttamalla sopimusta ja näin ollen Del Monten suostumuksella. Sen vuoksi Del Monten väite, jonka mukaan sillä ei ole veto-oikeutta edes yhtiön johtajien nimityksen tai korvaamisen yhteydessä, on virheellinen ainakin noin yleisesti todettuna.
140.
Todisteiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla ei näin ollen voi olla kyse. Del Monte näyttää pikemminkin yrittävän saada tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevan väitteen avulla unionin tuomioistuimen arvioimaan tosiseikat ja todisteet uudelleen, mikä ei ole sallittua muutoksenhakumenettelyssä. ( 69 )
– Välimiesmenettely
141.
Del Monten neljäs väite koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon kumppanuussopimuksen 9 artiklan 5 kohdan, jossa määrätään välimiesoikeuden perustamisesta osakaskokouksen pattitilanteiden sovittelemiseksi. ( 70 )
142.
Del Monte riitauttaa seuraavat kaksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa esittämää toteamusta:
—
unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että ”väitettä yksinkertaisella enemmistöllä tehtävistä ja siten väistämättä perheelle W. edullisista ratkaisuista tässä välimiesoikeudessa ei ole näytetty toteen”, ja
—
unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että ”joka tapauksessa kyseisen edun sisältö on suhteellinen osakaskokouksen erityisten toimivaltuuksien vuoksi”.
143.
Kumpikaan näistä unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksista ei vaikuta minusta ilmeisen virheelliseltä kumppanuussopimuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla. Asia on pikemminkin päinvastoin:
—
Ensimmäisestä toteamuksesta on huomautettava, että kumppanuussopimuksen 9 artiklan 5 kohta ei sisällä mitään tietoa siitä, mitä enemmistövaatimuksia välimiesoikeuden päätöksenteossa noudatettiin. Saattaa olla, että kumppanuussopimuksen muissa määräyksissä esitetään vaatimus päätöksenteosta yksinkertaisella enemmistöllä. Del Monte ei ole kuitenkaan esittänyt väitettä niiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla. Unionin yleisen tuomioistuimen toteamus koskee sitä paitsi enemmistöjä, joilla välimiesoikeuden päätökset tosiasiallisesti on tehty. On itsestään selvää, että pelkkä kumppanuussopimuksen määräys ei sellaisenaan voi antaa tietoa sen käytännön soveltamisesta yhtiön toiminnassa.
—
Toisesta toteamuksesta käy ilmi ainoastaan, että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut perheen W. välimiesmenettelystä saamat edut kumppanuussopimuksen muodostamassa laajemmassa asiayhteydessä ja suhteuttanut ne siihen. Ei ole nähtävissä, eikä valittaja esitä sitä koskevia perusteluja, miten tällainen laajemmassa asiayhteydessä tarkastelu, johon todisteet sisällytetään, voisi olla ilmeisen virheellinen.
144.
Lisään vielä, että pelkkä välimiesoikeuden muodostaman välimiesmenettelyn olemassaolo on kaikkea muuta kuin todistusvoimainen Del Monten sen väitteen kannalta, ”että perhe [W.] päätti viime kädessä yksinään, miten Weichertin toimintaa piti johtaa”. Vaikka se Del Monten väite, että perheellä W. oli jokaisessa välimiesoikeudessa kolme kuudesta äänestä, pitäisikin paikkansa, sillä ei nimenomaan ollut – edes yksinkertaista – enemmistöä.
ii) Väite eräiden muiden asiakirjojen ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla
145.
Del Monten mielestä unionin yleinen tuomioistuin on ottanut kumppanuussopimuksen lisäksi huomioon vääristyneellä tavalla myös eräiden muiden asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen todistusvoiman. Käsittelen niitä lyhyesti seuraavassa.
– ”Toimivaltuuksien tasapaino”
146.
Del Monte arvostelee ensinnäkin omassa ensimmäisen oikeusasteen kannekirjelmässään ( 71 ) esittämiensä lausumien, joissa se käsitteli äänettömien yhtiömiesten ja vastuunalaisten yhtiömiesten ”toimivaltuuksien tasapainoa”, ”ilmeistä vääristyneellä tavalla huomioon ottamista”. Valittajan käsityksen mukaan unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa virheellisesti valittajan ”toimivaltuuksien tasapainoa” koskevien toteamusten perusteella, että perhe W. ja Del Monte käyttivät yhteistä määräysvaltaa Weichertissa ja että tällainen tilanne oli osoitus Del Monten kyvystä käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertiin.
147.
Unionin yleisen tuomioistuimen voidaan olettaa ottaneen asianosaisten ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät väitteet huomioon vääristyneellä tavalla – tosiseikkojen ja todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevan oikeuskäytännön mukaisesti – jos yleinen tuomioistuin on selvästi ymmärtänyt ne väärin tai esittänyt ne merkitykseltään vääristettyinä. ( 72 )
148.
Käsiteltävässä asiassa ei voi olla kyse siitä. Unionin yleinen tuomioistuin käsitteli tosin valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa Del Monten käyttämää käsitettä ”toimivaltuuksien tasapaino”. Se ei kuitenkaan lainkaan toistanut Del Monten väitteiden sisältöä mainitussa tuomion kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin viittasi päinvastoin omiin välittömästi sitä edeltäviin kumppanuussopimuksen tiettyjä määräyksiä koskeviin toteamuksiinsa ( 73 ) ja teki sen perusteella päätelmän Del Monten kyvystä käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa Weichertiin.
– Muiden maahantuojien hinnanmuodostusta koskevat vastaukset
149.
Del Monte väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin olettaa valituksenalaisen tuomion 211–215 kohdassa muiden maahantuojien (Chiquita ja Dole) komission tietojensaantipyyntöön antamien vastausten perusteella, että Weichertin viitehintojen mukauttaminen Dolen viitehintoihin ”vastasi myös Del Monten odotuksia”. Näin unionin yleinen tuomioistuin otti Del Monten mielestä vääristyneellä tavalla huomioon näiden maahantuojien vastaukset.
150.
Tämä väite perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen, jopa vääristelevään tulkintaan. Mainitussa tuomion kohdassa ei nimittäin sanallakaan mainita tai edes viitata siihen, että Weichertin viitehintojen mukauttaminen Dolen viitehintoihin ”vastasi myös Del Monten odotuksia”. Del Monte väittää siis unionin yleisen tuomioistuimen esittäneen toteamuksen, jota se ei ole tuossa muodossa esittänyt, ja yhdistää väitteen vakavaan syytökseen todisteiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla.
151.
Todellisuudessa unionin yleinen tuomioistuin käsittelee mainitussa tuomion kohdassa Del Monten väitteitä, joiden mukaan Weichert oli täysin itsenäinen, Del Monte oli itse halunnut saavuttaa lähellä Chiquitan viitehintoja olevat viitehinnat ja Del Monten Weichertiin kohdistuvat odotukset oli ilmaistu selvästi. ( 74 ) Unionin yleinen tuomioistuin tekee ainoastaan sen välipäätelmän, että Del Monten mainitsemat Chiquitan ja Dolen lausumat ovat ristiriidassa sen omien väitteiden kanssa. ( 75 ) Unionin yleinen tuomioistuin ei tee valituksenalaisen tuomion riidanalaisissa 211–215 kohdassa lopullista päätelmää Weichertin itsenäisyydestä Del Monteen nähden.
152.
Lisäksi on huomautettava, että Chiquitan ja Dolen kyseiset vastaukset eivät missään tapauksessa olleet niin yksiselitteisiä kuin Del Monte väittää. Ne olivat päinvastoin hyvin tulkinnanvaraisia. Tämä pätee erityisesti Dolen lausumaan, jonka mukaan Del Monte ”ei ollut tyytyväinen Weichertin markkinointituloksiin” ja oli ”nähtävästi katkaissut suhteensa Weichertiin soveltaakseen omaa aggressiivista markkinointikonseptiaan”. ( 76 )
153.
Näistä lausumista ei ensinnäkään – kuten edellä jo todettiin ( 77 ) – käy selvästi ilmi, oliko Del Monte tyytymätön Weichertiin ainoastaan liiketaloudellisesta syystä vai myös markkinointikonseptin vuoksi. Mainitusta todistusaineistosta ei käy myöskään ilmi, oliko, ja jos oli niin milloin, Weichertin johdolle ylipäänsä annettu ohje ottaa käyttöön Del Monten uusi markkinointikonsepti. Kolmanneksi ei käy ilmi, vastustiko Weichertin johto tosiasiallisesti kyseistä markkinointikonseptia vai eikö sillä vain saatu aikaan tuloksia markkinoilla, kuten Weichert väittää. Todistusaineistosta, jonka yleinen tuomioistuin on Del Monten mielestä ottanut huomioon vääristyneellä tavalla, ei käy ilmi yksiselitteisesti edes sitä, milloin Del Monte yleensä kehitti ”oman aggressiivisen markkinointikonseptinsa” ja pyrki sitten toteuttamaan sitä käytännössä: rikkomisen aikaan vuosina 2000–2002 vai vasta 2003, siis rikkomisen päätyttyä.
154.
Jos todisteita koskevat eri arvioinnit vaikuttavat uskottavilta ja unionin yleinen tuomioistuin on päätynyt niistä yhteen, sitä ei voida moittia todisteiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla. Tällainen on tilanne valituksenalaisen tuomion 211–215 kohdassa mainittujen todisteiden kohdalla.
– Ulkopuolisen asianajajan kirje Del Montelle
155.
Kolmanneksi Del Monte väittää todisteita otetun huomioon vääristyneellä tavalla myös ulkopuolisen asianajajan Del Montelle vuonna 1997 lähettämän kirjeen yhteydessä. Del Monten mielestä unionin yleinen tuomioistuin antaa valituksenalaisen tuomion 236 kohdassa sen vaikutelman, että kirje on lähetetty Weichertin osakkaan toimeksiannosta, vaikka todellisuudessa toimeksiantajana oli yhtiö itse.
156.
Tästä on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt valituksenalaisen tuomion mainitussa kohdassa lainkaan mainitun kirjeen tekijää vaan ainoastaan otti esiin yleisiä näkemyksiä, jotka koskivat sitä, voidaanko sen perusteella, että osakas turvautuu oikeudelliseen neuvonantajaan, päätellä, että toisella osakkaalla on määräysvalta yhtiössä. Sen vuoksi Del Monten väite vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta vaikuttaa minusta kaukaa haetulta.
157.
Mainitun kirjeen tarkkaavaisen lukemisen perusteella käy lisäksi selväksi, että se on – Del Monten käsityksen vastaisesti – hyvin moniselitteinen ja ettei siitä käy selvästi ilmi, kenen nimissä ja toimeksiannosta siinä esitetään lausumia tietyistä asioista. Johdannosta tosin selviää, että kirjeessä esitetään yhtiön kannanotto. ( 78 ) Muut näkemykset esitetään kuitenkin ainakin osittain myös W:n nimissä ja osittain jopa nimenomaan yhteisesti W:n ja yhtiön nimissä. ( 79 )
158.
On siis jälleen kyse todisteesta, joka jättää huomattavasti tilaa erilaisille tulkinnoille. Näissä olosuhteissa ei voida väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ottaa sen huomioon vääristyneellä tavalla, kun se toteaa valituksenalaisen tuomion 236 kohdassa, ”että osakas turvautuu oikeudelliseen neuvonantajaan selvittääkseen oikeutensa ja puolustautuakseen sellaista henkilöä vastaan, jonka hän epäilee loukkaavan näitä oikeuksia”.
159.
Täydennykseksi on todettava, ettei Del Monte ole sanallakaan viitannut siihen, millä tavalla sen väittämä mainitun kirjeen todistusarvon vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen on vaikuttanut unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon. Mahdollinen todisteiden ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla voi kuitenkin johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen ainoastaan silloin, kun sillä on voinut olla vaikutusta tuomiolauselmaan. ( 80 ) Sille ei ole nyt konkreettisia perusteita.
– Kansallisen tuomioistuimen oikeudenkäynnin kirjelmä
160.
Neljänneksi Del Monte väittää valituksenalaisen tuomion 237 ja 238 kohtaan vedoten, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon kansallisen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä käsitellyn kirjelmän todistusarvon. Weichert vastasi kirjelmässä Del Monten kanteeseen, jonka mukaan Weichertin koko taloudellinen lisäarvo, eli ostot, markkinointi ja logistiikka, oli yksinomaan vastuunalaisten yhtiömiesten ansiota ja että Del Monten asema yhtiössä rajoittui taloudelliseen osakkuuteen.
161.
Unionin yleinen tuomioistuin huomautti tästä – asiasisällön osalta täysin oikein – että kanteen oli nostanut Del Monte eikä Weichert, että se liittyi jälleenmyyntisopimuksen purkamiseen ja että se, että Del Monte saattaa vireille oikeudenkäynnin selvittääkseen taloudellisen arvon yritykselle, ei estä johtopäätöstä Del Monten ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisestä. ( 81 )
162.
En pysty havaitsemaan, miten unionin yleinen tuomioistuin on nämä näkemykset esittäessään ottanut mainitun kirjelmän huomioon vääristyneellä tavalla. Unionin yleinen tuomioistuin on ainoastaan asettanut kirjelmän sen menettelylliseen ja taloudelliseen yhteyteen ja tehnyt täysin perustellut – eikä missään tapauksessa ilmeisen virheelliset – päätelmät sen todistusarvosta käsiteltävässä kartellioikeudenkäynnissä.
– Tulosten konsolidoimatta jättäminen
163.
Viidenneksi Del Monte väittää valituksenalaisen tuomion 259 kohtaan vedoten, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut perusteettomasti, että Del Monten ja Weichertin tulosten konsolidoimatta jättäminen on ”täysin merkityksetöntä”. Del Monte pitää tätä todisteiden ottamisena huomioon vääristyneellä tavalla.
164.
Tämä näkemys on kestämätön. Del Monte voi olla sitä mieltä, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt konsolidoimatta jättämisestä oikeudellisesti virheelliset päätelmät ja että se on jättänyt huomioimatta asiaa koskevan oikeuskäytännön. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen kanssa.
iii) Välipäätelmä
165.
Yhteenvetona voidaan todeta, ettei yksikään Del Monten esittämistä todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevista väitteistä vakuuta edes jossain määrin.
b) Unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus arvioida todisteet kokonaisuutena
166.
Del Monte väittää toisen valitusperusteen yhteydessä lopuksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole arvioinut käytettävissään olevia todisteita kokonaisuutena. Del Monte katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, koska se on tarkastellut jokaista todistetta erikseen arvioimatta, tukeeko todistusaineisto kokonaisuudessaan sen vastaista käsitystä, että Del Montella oli ratkaiseva vaikutusvalta Weichertiin, tai – toissijaisesti – onko todistusaineisto tältä osin epäselvää (non liquet).
167.
Tämäkin väite perustuu mielestäni valituksenalaisen tuomion hyvin valikoivaan tulkintaan. Silmäys tuomion 266 kohtaan riittää osoittamaan, että unionin yleisen tuomioistuimen mielestä Del Monten esittämät asiakirjatodisteet ”eivät erikseen tai myöskään yhdessä” osoita vääräksi komission johtopäätöstä, jonka mukaan Del Monten on katsottava olevan vastuussa Weichertin toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole siis missään tapauksessa jättänyt tekemättä todisteiden kokonaisarviointia.
168.
Del Monten väitekin paljastuu näin – vaikka sitä nimitetään vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevaksi väitteeksi – todellisuudessa pikemminkin tosiseikkojen virheellistä oikeudellista luonnehdintaa koskevaksi väitteeksi. Del Monten mielestä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt käytettävissään olevien, kokonaisuutena tarkasteltujen todisteiden perusteella virheelliset oikeudelliset päätelmät siitä, muodostavatko Del Monte ja Weichert taloudellisen kokonaisuuden. Tämä toisen valitusperusteen viimeinen väite on tältä osin päällekkäinen ensimmäisen valitusperusteen kanssa ja on hylättävä jo sen yhteydessä esitetyistä syistä. ( 82 )
3. Viides valitusperuste: yhtenä kokonaisuutena pidettävä ja jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen
169.
Viidennessä ja viimeisessä valitusperusteessaan Del Monte väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt kumota riidanalainen päätös, koska siinä todettiin Dolen, Chiquitan ja Del Monten/Weichertin syyllistyneen kilpailusääntöjen yhtenä kokonaisuutena pidettävään ja jatkettuun rikkomiseen, vaikka on selvää, ettei Weichert tiennyt Dolen ja Chiquitan välisestä tietojenvaihdosta.
170.
Del Monte väittää, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi Weichertin tietämättömyyden Dolen ja Chiquitan tietojenvaihdosta oikeudellisesti virheellisesti ainoastaan lieventäväksi seikaksi ja jätti näin huomioimatta unionin tuomioistuimen asiaa koskevan oikeuskäytännön.
171.
Minusta vaikuttaa, että tämä valitusperuste perustuu valituksenalaisen tuomion ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön virheelliseen tulkintaan.
172.
Yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteen avulla on mahdollista määritellä kaikille kartellin osapuolille – ikään kuin rikoskumppaneille – osuus rikkomisesta, vaikka ne eivät olisikaan osallistuneet jokaiseen kartellikokonaisuuden yksittäiseen osaan. ( 83 )
173.
Tämä määrittely edellyttää tunnetusti, että kyseisen yrityksen näytetään tienneen muiden osallistujien lainvastaisesta käyttäytymisestä tai voineen kohtuudella ennakoida sen ja olleen valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin. ( 84 )
174.
Toisin sanoen rikkomisten vastavuoroinen syyksilukeminen on mahdollista, jos kulloinenkin kartellin osapuoli tiesi tai sen olisi pitänyt tietää, että se oman osuutensa myötä osallistui kartellikokonaisuuteen ja myötävaikutti omalla toiminnallaan kaikkien kartellin osapuolten yhteisten kilpailunvastaisten tavoitteiden saavuttamiseen. ( 85 )
175.
Jos ei ole todistettu, että kartellin osapuoli tiesi tai sen olisi pitänyt tietää yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen tietyistä näkökohdista, sitä ei voi panna vastuuseen niistä. ( 86 )
176.
Se seikka, ettei kartellin osapuoli tiennyt tai ettei sen olisi pitänyt tietää kaikista näkökohdista, ei tosin muuta mitään yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen objektiivisesta olemassaolosta. Se ei saa varsinkaan johtaa siihen, että tämä yritys vapautetaan vastuustaan sellaisen käyttäytymisen osalta, johon se on kiistatta osallistunut tai josta sen voidaan tosiasiallisesti katsoa olevan vastuussa. ( 87 ) Erot ovat nimittäin asteittaisia eivätkä muuta sitä, että kyseinen yritys on rikkonut EY 81 artiklaa, vaikka sen ei voitaisi katsoa olevan vastuussa kaikista yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen osista. ( 88 )
177.
Rikkomista koskevien osuuksien laajuus ja painoarvo suhteessa kartellikokonaisuuteen voidaan ottaa sakkojen laskennan yhteydessä huomioon yksilöllisesti jokaisen kartellin osapuolen osalta. ( 89 )
178.
Unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut näitä sääntöjä käsiteltävässä asiassa oikeudellisesti virheettömästi.
179.
Unionin yleinen tuomioistuin on myöntänyt, ettei Weichert tiennyt Dolen ja Chiquitan välisestä tietojenvaihdosta ja ettei sen myöskään pitänyt tietää siitä. Unionin yleinen tuomioistuin ei perustellusti pitänyt tämän seikan vuoksi aiheellisena kyseenalaistaa yhtenä kokonaisuutena pidettävää ja jatkettua kilpailusääntöjen rikkomista sinänsä. Valituksenalaisessa tuomiossa keskityttiin päinvastoin perustellusti yksinomaan Weichertille koituviin oikeusseuraamuksiin ja todettiin, että Weichertin – toisin kuin Dolen ja Chiquitan – ei voitu katsoa olevan vastuussa koko rikkomisesta, minkä vuoksi sille oli määrättävä pienempi sakko. ( 90 )
180.
Myönnän, että vaikuttaa hieman oudolta, että unionin yleinen tuomioistuin mainitsee tässä yhteydessä – ilmeisesti komission riidanalaisen päätöksen sanamuotoihin perustuen – Weichertin kannalta lieventävät seikat. Todellisuudessa pienempään sakkoon oikeuttaa nimittäin ainoastaan Weichertin vähäisempi osallistuminen. Juuri se on viime kädessä myös unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohtana, kun se toteaa, että Weichertin sakon perusmäärää on alennettu, koska se ei tiennyt Dolen ja Chiquitan hinnoittelua edeltävistä keskusteluista tai ei voinut kohtuudella ennakoida niitä.
181.
Näin ollen viides valitusperuste on hylättävä.
C Weichertin liitännäisvalitus asiassa C-293/13 P
182.
Kuten edellä todettiin, ( 91 ) Weichertin liitännäisvalitusta asiassa C-293/13 P ei voida ottaa tutkittavaksi, koska se ei ole unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisen kohdan toisen virkkeen vaatimusten mukainen. Sen vuoksi käsittelen sen hyväksymistä jäljempänä ainoastaan toissijaisesti.
1. Ensimmäinen valitusperuste: yhdenmukaistettu menettelytapa
183.
Weichert kyseenalaistaa asian C-293/13 P liitännäisvalituksessa unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset Weichertin ja Dolen yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Weichertin mukaan ei voi olla kyse näiden yritysten yhdenmukaistetusta menettelytavasta, koska Weichert oli vain seurailija, joka seurasi yksipuolisesti Dolen viitehintoja.
184.
Weichert esittää tässä yhteydessä yhteensä kolme valituksenalaista tuomiota koskevaa väitettä, joita käsittelen seuraavaksi yksitellen.
a) Väite tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta
185.
Weichert ensinnäkin katsoo, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaisia, koska 580 kohdassa torjutaan yhtäältä sen seurailijan asemaa koskevan näytön olemassaolo ja 847 kohdassa pidetään toisaalta samaa seurailijan asemaa mahdollisena.
186.
Kysymys unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta tai riittämättömyydestä on oikeuskysymys, joka voi olla muutoksenhaun kohteena. ( 92 )
187.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 580 kohdan viimeisessä virkkeessä, että Chiquitan tietty – mainitussa kohdassa lähemmin kuvattu – ilmoitus hallinnollisen menettelyn aikana ei riitä näytöksi väitteille, joiden mukaan Weichert odotti joka viikko saavansa tietää Dolen hinnan ennen oman viitehintansa vahvistamista samalle tasolle.
188.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa kuitenkin valituksenalaisen tuomion 847 kohdassa, että kyseisen Chiquitan ilmoituksen perusteella ”voidaan myös ajatella, että Weichert on tyytynyt omaksumaan käyttäytymisessään Dolen hinnoittelupolitiikkaan nähden seurailijan aseman”.
189.
Vaikka valituksenalaisen tuomion näiden kohtien välillä näyttää ensi silmäyksellä olevan tietty jännite, ne eivät kuitenkaan lähemmin tarkasteltuna ole ristiriitaisia. Unionin yleinen tuomioistuin käsittelee näet kummassakin tuomion kohdassa – vaikkakin täysin erilaisessa yhteydessä – Chiquitan saman hallinnollisen menettelyn aikana antaman ilmoituksen todistusvoimaa. Molemmissa tapauksissa unionin yleinen tuomioistuin ottaa viime kädessä lähtökohdaksi sen, että toteamuksen itsenäinen todistusvoima on suhteellisen heikko.
190.
Nimenomaan Chiquitan kyseisen ilmoituksen heikon todistusvoiman vuoksi unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole suurta todistusarvoa sen kannalta, onko Dolen ja Weichertin yhdenmukaistettu menettelytapa olemassa vai ei: unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyy valituksenalaisen tuomion 580 ja 581 kohdassa arvioimasta Chiquitan ilmoitusta asianosaisen puolesta puhuvaksi todisteeksi, joka todistaa, että Weichert oli suhteessa Doleen pelkkä seurailija. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ota valituksenalaisen tuomion 847–853 kohdassa lähtökohdaksi sitä, että mainittu ilmoitus kelpaa asianosaista vastaan puhuvaksi todisteeksi Weichertin ja Dolen kahdenvälisen yhteydenpidon kilpailunvastaisuudesta.
191.
Ei ole siis ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan, luettuna yhdessä 53 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa, mukaista perusteluvelvollisuuttaan.
192.
Aivan yleisesti on joka tapauksessa todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen ei ole niinkään perusteltava yksittäisten todisteiden arviointiaan kuin tuomiotaan. Vaikka – edellä esitettyjen näkemysteni vastaisesti – valituksenalaisen tuomion 580 ja 847 kohtaa ei pidettäisi aivan johdonmukaisina, unionin yleisen tuomioistuimen varsinainen vireillä olevasta kanteesta antama tuomio on selvästi ja johdonmukaisesti perusteltu, ja sen mukaan on kyse kilpailua rajoittavasta yhdenmukaistetusta menettelytavasta ja Weichert on osallistunut siihen. ( 93 )
193.
Weichertin perusteluja koskevaa väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.
b) Väite todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta
194.
Weichert väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut todisteet huomioon vääristyneellä tavalla. Valituksenalaisen tuomion 580 kohdan toteamuksessa, jonka mukaan Chiquitan ilmoitus ei riitä todisteeksi sille, että Weichertilla todetaan olevan pelkkä seurailijan asema, otetaan selvät todisteet huomioon vääristyneellä tavalla. Weichert päättelee näin tarkastelemalla samassa yhteydessä valituksenalaisen tuomion 847 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin – kuten jo mainittiin – toteaa, että Chiquitan mainitun ilmoituksen ”perusteella voidaan myös ajatella, että Weichert on tyytynyt omaksumaan käyttäytymisessään Dolen hinnoittelupolitiikkaan nähden seurailijan aseman”.
195.
Kuten jo todettiin, päätelmään tosiseikkojen ja todisteiden ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla liittyy tiukat edellytykset. Selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ainoastaan, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevan selvitysaineiston arviointi oli ilmeisen virheellistä. ( 94 ) Todisteita ei ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos tosiseikkoja ja todisteita koskevat eri arvioinnit vaikuttavat uskottavilta ja unionin yleinen tuomioistuin on päätynyt niistä yhteen.
196.
Tästä on kyse nyt käsiteltävässä asiassa. Kyseisestä Chiquitan hallinnollisessa menettelyssä antamasta ilmoituksesta ei käynyt selvästi ilmi, omaksuiko Weichert seurailijana yksipuolisesti Dolen viitehinnat vai osallistuiko se Dolen kanssa kilpailunvastaisiin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin. Unionin yleinen tuomioistuin päätyi päätelmään, ettei Chiquitan ilmoitus tukenut seurailijan asemaa koskevaa väitettä. ( 95 ) Päätelmä oli aivan mahdollinen, kun otetaan huomioon kyseisen ilmoituksen heikko Weichertin ja Dolen suhdetta koskeva todistusvoima; unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä ei ollut missään tapauksessa ilmeisen virheellinen.
197.
Näin ollen väite todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta on perusteeton.
c) Väite tulevaa käyttäytymistä koskevan tietojenvaihdon puuttumisesta
198.
Weichert väittää vielä, ettei käsiteltävässä asiassa ole todettu Dolen ja Weichertin vaihtaneen tietoja omasta tulevasta markkinakäyttäytymisestään. Senkään vuoksi yritysten ei voida Weichertin mielestä katsoa osallistuneen kilpailunvastaiseen yhdenmukaistettuun menettelytapaan.
199.
On syytä muistuttaa, että tosiseikaston ja todisteiden arviointi kuuluu yksinomaan unionin yleiselle tuomioistuimelle ja ettei se kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhakuasteena – lukuun ottamatta mahdollista väitettä vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta. ( 96 ) Weichertin väitteen tarkoituksena on saada unionin tuomioistuin arvioimaan uudelleen tosiseikkoja, minkä vuoksi se on jätettävä tutkimatta.
200.
Täydellisyyden vuoksi viittaan vielä siihen, että toisin kuin Weichert väittää, valituksenalaisen tuomion useissa kohdissa todetaan Dolen ja Weichertin vaihtaneen tietoja omasta tulevasta markkinakäyttäytymisestään. ( 97 )
201.
Tässä yhteydessä on sitä paitsi merkityksetöntä, ilmoittaako vain yksi yritys kilpailijoilleen yksipuolisesti tulevasta markkinakäyttäytymisestään vai ilmoittavatko kaikki osallistuvat yritykset toisilleen suunnitelmistaan ja aikomuksistaan. Kun ainoastaan yksi yritys ilmaisee kilpailijoilleen tulevaa kaupallista toimintatapaansa koskevia strategisia tietoja, kaikkien osallistuvien kilpailijoiden strateginen epävarmuus markkinoiden tulevista tapahtumista pienenee ja kilpailun rajoittamisen ja yhteistoimintajärjestelyjen riski kasvaa. ( 98 )
202.
Näin ollen voidaan jättää huomiotta, ilmoittivatko Dole ja Weichert hinnoittelua edeltävien keskustelujen yhteydessä toisilleen tulevasta markkinakäyttäytymisestään vai ilmoittiko Dole niistä yksipuolisesti Weichertille, joka puolestaan ei ilmoittanut niistä Dolelle. Tämä ei vaikuttaisi mitenkään EY 81 artiklan (SEUT 101 artiklan) nojalla kielletyn kilpailunvastaisen yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloon.
d) Välipäätelmä
203.
Weichertin ensimmäinen valitusperuste asiaa C‑293/13 P koskevassa liitännäisvalituksessa on siis perusteeton.
2. Toinen valitusperuste: tarkoitukseen perustuva kilpailun rajoitus
204.
Weichertin toinen peruste asiaa C-293/13 P koskevassa liitännäisvalituksessa koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin otti käsiteltävässä asiassa perusteettomasti lähtökohdaksi tarkoitukseen perustuvan kilpailun rajoituksen. Weichertin mielestä unionin yleinen tuomioistuin ”ainoastaan esitti väitteen”, jonka mukaan hinnoittelua edeltävät keskustelut ovat jo luonteensa puolesta kilpailunvastaisia, ja jätti arvioimatta niiden tosiasiallisen soveltumisen kilpailun rajoittamiseen kyseessä olevassa oikeudellisessa ja taloudellisessa yhteydessä.
205.
Pintapuolisesti tarkasteltuna voitaisiin päätellä, että Weichert pyrkii tällä väitteellään sääntöjenvastaisesti siihen, että unionin tuomioistuin muutoksenhakuasteena korvaisi omalla arviollaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemän tosiseikkojen ja todisteiden arvioinnin. Todellisuudessa unionin tuomioistuinta vaaditaan tutkimaan, onko yleinen tuomioistuin soveltanut tosiseikaston ja todisteiden arvioinnissa asianmukaisia perusteita. Se on oikeuskysymys, jonka tutkimiseen unionin tuomioistuin on toimivaltainen muutoksenhakumenettelyssä ( 99 ) ja joka on erityisen mielenkiintoinen hiljattain annetun tuomion CB v. komissio ( 100 ) vuoksi.
206.
Totean heti aluksi, että unionin yleinen tuomioistuin on käsitellyt markkinoille ominaisia olosuhteita ja niihin liittyviä perusteluja erittäin perusteellisesti ja on perustellut erittäin ymmärrettävästi, miksi kartelliin osallistuneiden yritysten tietojenvaihtoa on jo luonteensa puolesta pidettävä haitallisena kilpailun normaalin toiminnan kannalta. Käsiteltävä asia eroaa tältä osin lähtökohtaisesti mainitusta tuomiosta CB v. komissio.
a) Merkitykselliset oikeudelliset perusteet
207.
Yrityksen käyttäytymistavan kilpailunvastaisuus voi käydä ilmi EY 81 artiklan (josta on tullut SEUT 101 artikla) soveltamisalalla sen seurausten ja tarkoituksen perusteella. Tämä koskee sekä sopimuksia, päätöksiä että yhdenmukaistettuja menettelytapoja. ( 101 )
208.
Kaiken kilpailijoiden välisen tietojen vaihdon tarkoituksena ei välttämättä ole estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. ( 102 )
209.
Sitä, onko tietojenvaihto jo luonteensa puolesta riittävän vahingollista kilpailulle, jotta sitä voidaan pitää EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tarkoitukseen perustuvana kilpailun rajoituksena, on tarkasteltava tietojenvaihdon kohteen, tavoitteen ja taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden perusteella. ( 103 ) Kyseistä asiayhteyttä arvioitaessa on myös otettava huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne, kyseisten markkinoiden tosiasialliset olosuhteet ja markkinoiden rakenne. ( 104 ) Osapuolten aikomuksetkin voidaan ottaa huomioon arvioinnissa, vaikka se ei ole välttämätöntä. ( 105 )
210.
Jos edellä mainittujen perusteiden perusteella käy ilmi, että kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon voidaan jo luonteensa puolesta katsoa haittaavan kilpailun normaalia toimintaa – että toisin sanoen siitä itsestään käy ilmi sen olevan riittävän vahingollista kilpailulle –, sen konkreettisten vaikutusten tutkiminen ja huomioon ottaminen ei ole tarpeen. ( 106 ) Tietojenvaihdon on ainoastaan oltava tällöin konkreettisesti omiaan estämään kilpailu sisämarkkinoilla tai rajoittamaan tai vääristämään sitä. ( 107 )
211.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan pätee lisäksi kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot; asianomaisten yritysten tehtävänä on osoittaa tämä olettama vääräksi. ( 108 )
b) Merkityksellisten oikeudellisten perusteiden soveltaminen yksittäistapaukseen
212.
Weichertin käsityksen vastaisesti en löydä tukea sille, että unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut soveltaa edellä esitettyjä oikeudellisia perusteita käsiteltävässä asiassa virheellisesti tai tutkia niitä liian pintapuolisesti.
213.
Aivan yleisesti todettuna Weichert näyttää minusta sekoittavan vaatimukset kilpailunvastaisen tarkoituksen ja kilpailunvastaisen vaikutuksen toteamisesta, kun se – kuten jo ensimmäisessä oikeusasteessa – väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon ”moitittavana pidetyn käyttäytymisen taloudellinen merkitys Euroopan banaanimarkkinoilla”. Se ei nimittäin ole tarpeen EY 81 artiklan (SEUT 101 artikla) yhteydessä käyttäytymisen tarkoituksen arvioimiseksi vaan ainoastaan sen vaikutusten arvioimiseksi. ( 109 )
– Tietojenvaihtotapa ja tietojenvaihdon kohde
214.
Weichert väittää aluksi, että tietojenvaihtoa viitehinnoista ei voida pitää luonteensa puolesta kilpailunvastaisena.
215.
Tästä on todettava, että tietojenvaihdon tarkoitus ei ole kilpailunvastainen ainoastaan silloin, kun se koskee suoraan osallistuvien yritysten markkinoilla käyttämiä hintoja. Kuten unionin tuomioistuin jo on todennut, EY 81 artikla (SEUT 101 artikla) on tarkoitettu suojelemaan markkinoiden rakennetta ja siten kilpailua sinänsä. ( 110 ) Vastaavasti siihen toteamukseen, että yhdenmukaistetun menettelytavan tarkoitus on kilpailunvastainen, ei vaadita sitä, että kyseisellä menettelytavalla on välitön yhteys kuluttajahintoihin. ( 111 ) Vaihdettujen tietojen ja tukkuhintojen välillä ei myöskään tarvitse olla suoraa yhteyttä. Päätelmään tietojenvaihdon kilpailunvastaisesta tarkoituksesta riittää, että kilpailijat vaihtavat tietoja tekijöistä, jotka ovat merkityksellisiä niiden hinnoittelupolitiikan tai – yleisemmin – markkinakäyttäytymisen kannalta. ( 112 )
216.
Näin on käsiteltävissä asioissa.
217.
Unionin yleisen tuomioistuimen erittäin perusteellisten toteamusten mukaan, joita koskevaa tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevaa väitettä Weichert ei ole esittänyt, asianomaiset yritykset kävivät käsiteltävässä asiassa kahdenvälisiä hinnoittelua edeltäviä keskusteluja, joiden yhteydessä ne keskustelivat viitehinnoista ja tietyistä hintojen kehityssuuntauksista. ( 113 ) Weichertin täysin perustelematon väite, jonka mukaan tietojenvaihto koski ainoastaan markkinoiden yleisiä olosuhteita muttei kyseisten yritysten yksilöllisiä hinta-ajatuksia, ei vastaa unionin yleisen tuomioistuimen toteamia tosiseikkoja, minkä vuoksi sitä ei oteta huomioon tässä muutoksenhakumenettelyssä – koska tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevaa väitettä ei ole esitetty.
218.
Unionin yleisen tuomioistuimen muiden toteamusten, jotka perustuvat muuten erityisesti Weichertin omiin vastauksiin, mukaan viitehinnat olivat merkityksellisiä kyseessä oleville markkinoille. ( 114 ) Mainitut viitehinnat palvelivat käsiteltävässä asiassa ainakin viitteinä, suuntauksina ja/tai suuntaa-antavina tietoina markkinoille banaanien halutusta hintakehityksestä. Lisäksi tietyissä liiketoimissa hinta oli sidottu suoraan viitehintoihin sopimusperusteisten laskukaavojen mukaisesti. ( 115 )
219.
Lisään vielä, että yrityksen näkökulmasta katsottuna ei olisi järkevää vahvistaa viitehintoja ja vaihtaa tietoja niiden tulevasta kehityksestä kilpailijoiden kanssa, jos omat viitehinnat ja saadut tiedot kilpailijoiden viitehinnoista eivät vaikuttaisi kyseisten yritysten tulevaan markkinakäyttäytymiseen ja niiden tosiasiallisesti soveltamiin hintoihin.
220.
Sen vuoksi unionin yleinen tuomioistuin päättelee oikeutetusti – konkreettisten markkinaolosuhteiden ja Weichertin esittämien perustelujen erittäin perusteellisen käsittelyn jälkeen – että kyseisten yritysten välisen tietojenvaihdon tarkoitus oli kilpailunvastainen. ( 116 )
221.
Tällainen kilpailijoiden välillä tapahtuva tietojenvaihto hintoihin vaikuttavista tekijöistä on nimittäin räikeästi itsenäisyysvaatimuksen, joka on tunnusomaista yritysten markkinakäyttäytymiselle toimivan kilpailun järjestelmässä, tarkoituksen vastaista. ( 117 ) Näin ollen sen voidaan – lisäselvityksittä – todeta olevan itsessään riittävän vahingollista kilpailulle ja katsoa luonnostaan olevan kilpailun normaalin toiminnan kannalta haitallinen. ( 118 )
222.
Käsiteltävä tapaus eroaa tältä osin lähtökohtaisesti Weichertin mainitsemasta tuomiosta Asnef-Equifax, ( 119 ) joka koski Espanjassa käytettävää järjestelmää luottotietojen vaihtamiseksi. Tuomiossa Asnef-Equifax tarkastellun kaltaisen luotonottajien maksukykyä koskevien tietojen vaihtamisen tarkoituksena on nimittäin ensi sijassa lisätä markkinoiden toimintakykyä ja luoda kaikille luotonantajille samanlaiset kilpailuedellytykset, yhdenkään toimijan paljastamatta millään tavalla kilpailijoilleen, millaisia sopimusehtoja se aikoo tarjota asiakaskunnalleen. Aivan päinvastainen vaikutus on nyt kyseessä olevalla tietojen vaihtamisella, joka koskee tulevien viitehintojen hinnoittelutekijöitä ja hintojen kehityssuuntauksia: sen yhteydessä kyseiset yritykset paljastavat kilpailijoilleen – ainakin osittain – aiotun markkinakäyttäytymisensä ja hintanäkymiinsä liittyviä arkaluonteisia tietoja. Tämä on aivan ilmeisesti omiaan poistamaan epävarmuuden kyseisten yritysten suunnitteleman markkinakäyttäytymisen suhteen ja synnyttää kilpailuolosuhteet, jotka eivät vastaa tavanomaisia olosuhteita kyseisillä markkinoilla.
223.
Tästä syystä tietojenvaihdon tapaa ja kohdetta koskeva Weichertin kritiikki on torjuttava.
– Tietojenvaihdon tiheys ja säännöllisyys
224.
Weichertin toinen väite koskee sen ja Dolen tietojenvaihdon tiheyttä ja säännöllisyyttä. Weichert korostaa, että kahdenvälisiä hinnoittelua edeltäviä keskusteluja käytiin ”ainoastaan” 20–25 kertaa vuodessa, kun taas viitehinnat vahvistettiin joka viikko. ”Viitehintojen mahdollisesta tulevasta kehityksestä yleensä” puhuttiin lisäksi ”vain harvoin”.
225.
Vaikka nähdäkseni onkin vaikea kiistää sitä, että 20–25 kertaa vuodessa tapahtuva tietojenvaihto on vakuuttavan säännöllistä ja tiheää, tämä muutoksenhakumenettely, jossa on kyse ainoastaan oikeuskysymyksistä, tuskin lienee sopiva asiayhteys laskutoimituksille, jotka viime kädessä tarkoittaisivat tosiseikkojen uudelleenarviointia.
226.
Tässä yhteydessä ei ole hyödyllinen myöskään Weichertin väite, jonka mukaan viitehinnat muodostettiin tosin joka viikko mutta tietoja hintoihin vaikuttavista tekijöistä ei vaihdettu joka viikko. Vaikka se väite, etteivät viitehintojen ja tietojenvaihdon rytmit olleet täysin yhdenmukaiset, pitäisikin paikkaansa, se ei muuta kilpailunvastaisen tietojenvaihdon olemassaoloa.
227.
Toisin kuin Weichert nimittäin näyttää uskovan, tietojenvaihdon tarkoitukseen perustuvan kilpailunvastaisuuden toteaminen ei määräydy sen mukaan, että yritysten todistetaan vaihtaneen tietoja tiheään ja säännöllisesti – tai peräti viikoittain. Tietojen kertaluonteinenkin vaihtaminen voi oikeuskäytännön mukaan muodostaa perustan rikkomisen toteamiselle ja sakon määräämiselle, jos kyseiset yritykset pysyvät edelleen markkinoilla tietojenvaihdon jälkeen. ( 120 )
228.
Weichertin väite siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut riittävästi sen ja Dolen tietojenvaihdon tiheyttä ja säännöllisyyttä, on näin ollen tehoton.
c) Välipäätelmä
229.
Edellä esitetyn perusteella Weichertin perustelut eivät riitä kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemää riidanalaisen tietojenvaihdon oikeudellista luonnehdintaa, jonka mukaan on kyse EY 81 artiklan nojalla kielletystä kilpailunvastaisesta yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Näin ollen asian C-293/13 P liitännäisvalituksen toinenkaan valitusperuste ei menesty.
3. Yhteenveto liitännäisvalituksesta asiassa C-293/13 P
230.
Koska yhtäkään Weichertin valitusperusteista ei voida hyväksyä, sen liitännäisvalitus asiassa C-293/13 P on hylättävä.
D Komission päävalitus asiassa C‑294/13 P
231.
Komissiokaan ei ilmeisesti ollut tyytyväinen valituksenalaiseen tuomioon. Sen valitus asiassa C‑294/13 P koskee sitä, millä edellytyksillä on oikeudellisesti välttämätöntä ottaa yrityksen yhteistyö komission kanssa hallinnollisessa menettelyssä huomioon sakon laskennassa lieventävänä seikkana.
1. Ensimmäinen valitusperuste: vastaaminen komission tietojensaantipyyntöön sakon alentamisperusteena
232.
Ensimmäisellä valitusperusteellaan komissio riitauttaa valituksenalaisen tuomion 840–853 kohdan. Tuomion näissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, muun muassa vuoden 2002 yhteistyötiedonannon nojalla, että Del Montelle ja Weichertille yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrää oli alennettava tunnustuksena Weichertin hallinnollisessa menettelyssä vapaaehtoisesti antamista tiedoista. ( 121 ) Komissio pitää menettelyä oikeudellisesti virheellisenä ja perustelee kantaansa lähinnä sillä, että Weichert noudatti ainoastaan velvollisuuttaan vastata tietojensaantipyyntöön. Del Monte ja Weichert väittävät puolestaan, ettei velvollisuutta ollut ja että Weichertin toimittamat tiedot oli annettu vapaaehtoisesti.
233.
Minusta vaikuttaa, että asianosaisten ensimmäistä valitusperustetta koskeva peräänantamaton riita perustuu osittain eräänlaiseen käsitesekaannukseen, joka koskee käsitteitä vapaaehtoisuus, yhteistyö ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen hallinnollisessa menettelyssä tietoja annettaessa. Käsitesekaannus sai alkunsa osittain jo valituksenalaisessa tuomiossa ja jatkuu nyt komission valituksen yhteydessä.
234.
Selvää on ensinnäkin, että komissiolla on valtuudet vaatia yrityksiltä ja yritysten yhteenliittymiltä kaikki tarvittavat tiedot väitetyn kartellirikkomuksen selvittämiseksi. Tästä syystä komissio voi vapaan harkintansa mukaan tehdä sen joko pelkällä tietojensaantipyynnöllä tai muodollisella päätöksellä (asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 1 kohta).
235.
Ainoastaan muodollisella päätöksellä vaadittujen tietojen antaminen on pakollista, kun taas pelkkään tietojensaantipyyntöön vastaaminen on vapaaehtoista. ( 122 ) Tämän vahvistaa tietojen antamatta jättämisen seuraamusten tarkastelu: niitä määrätään ainoastaan muodollisella päätöksellä vaadittujen tietojen yhteydessä, ei pelkän tietojensaantipyynnön yhteydessä. ( 123 ) Ainoastaan virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisesta uhkaa sakko molemmissa tapauksissa. ( 124 ) Näin asetuksella N:o 1/2003 taataan herkkä tasapaino komission tutkimusten tehokkuuden ja kyseisten yritysten ja yritysten yhteenliittymien asianmukaisen suojaamisen välillä.
236.
On aivan kiistatonta, ettei komissio velvoittanut Weichertia käsiteltävässä asiassa antamaan tietoja asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla muodollisella päätöksellä vaan ainoastaan epävirallisesti, kyseisen asetuksen 18 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla pelkällä tietojensaantipyynnöllä. ( 125 ) Toisin kuin komissio näyttää uskovan, näin ollen on selvää, ettei Weichert täyttänyt hallinnollisessa menettelyssä mitään velvollisuutta vastaamalla tietojensaantipyyntöön vaan että se antoi kaikki tiedot vapaaehtoisesti.
237.
Vapaaehtoisuudesta ei kuitenkaan missään tapauksessa seuraa väistämättä ja automaattisesti, että käsiteltävä asia kuuluisi yhteistyötiedonannon soveltamisalaan.
238.
Vaikka nimittäin otettaisiin lähtökohdaksi se, ettei Weichert ainoastaan antanut tietoja vapaaehtoisesti, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi, vaan että ne olivat myös erityisen merkittäviä hallinnollisessa menettelyssä ( 126 ) ja että niiden avulla komissio on voinut todeta rikkomisen helpommin, ( 127 ) tästä kaikesta ei voida vielä päätellä, oliko kyse sellaisesta aidosta yhteistyötoimesta komission kanssa, josta Weichert olisi yhteistyötiedonannon nojalla pitänyt palkita sakon alentamisella.
239.
Sitä vastoin on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan sakon alentaminen yhteistyötiedonannon nojalla voi olla perusteltua ainoastaan, kun toimitettujen tietojen ja kyseessä olevan yrityksen käyttäytymisen yleisemminkin voidaan katsoa osoittavan, että yritys on harjoittanut todellista yhteistyötä komission kanssa. Toisin sanoen kyseisen yrityksen esiintymisen hallinnollisessa menettelyssä on oltava osoitus todellisesta yhteistyöhengestä. ( 128 )
240.
Olisi väärin puhua yhteistyöhengestä aina jo silloin, kun yritys vastaa kaikkiin komission tietojensaantipyyntöihin asianmukaisesti. Vastaamalla komission konkreettisiin pyyntöihin, vaikka ne esitettäisiin pelkkinä tietojensaantipyyntöinä ja näin ollen oikeudellisesti sitomattomina, yritys tekee ainoastaan sen, mitä siltä hallinnollisessa menettelyssä odotetaankin ja mikä vastaa järkevän asianosaisen normaalia käyttäytymistä. ( 129 )
241.
Se, ettei yritys häiritse hallinnollista menettelyä, ei ole vielä palkitsemisen arvoista. Näin yritys estää sellaisten raskauttavien seikkojen toteamisen, jotka voisivat mahdollisesti oikeuttaa sille määrättävän sakon korottamisen. ( 130 ) Raskauttavien seikkojen puuttumisesta ei voida suinkaan suoraan päätellä lieventävien seikkojen olemassaoloa. Jos haluaa päästä nauttimaan lieventävistä seikoista, on tehtävä muutakin kuin käyttäydyttävä normaalisti eli tavalla, jota voidaan järkevästi odottaa jokaiselta asianosaiselta. Kaikki kortit on lyötävä pöytään oma-aloitteisesti.
242.
Kuten komissio lisäksi oikeutetusti korostaa, ei ole ollenkaan sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan säännöstön, sellaisena kuin se on esitetty yhteistyötiedonannossa, tarkoituksen ja tavoitteen mukaista antaa kaikkien kartelliin osallistuneiden jo etukäteen päästä nauttimaan sakon alentamisesta heti, kun ne ovat toimittaneet komissiolle sen pyynnöstä todistusaineistoa tai muuta rikkomisen toteamisen kannalta hyödyllistä tietoa.
243.
Muuten sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan säännöstön soveltaminen, jonka oikeuskäytännön mukaan pitäisi nimenomaan jäädä poikkeukseksi, ( 131 ) olisi suorastaan sääntö, ja myönnettävät sakon alennukset lisääntyisivät kohtuuttomasti.
244.
Jos sakkojen alentamisen edut olisivat yrityksen käytössä silloinkin, kun se pidättäytyy antamasta tietoja ja todistusaineistoa, kunnes komissio pyytää niitä konkreettisella tietojensaantipyynnöllä, tämä heikentäisi lisäksi selvästi sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan säännöstön kannustavaa vaikutusta. Yrityksen kannattaisi menettelytaktisesti ja ennen kaikkea taloudellisesti käyttäytyä odottavasti ja jopa passiivisesti sen sijaan, että alkaisi heti taas noudattaa kilpailusääntöjä ja toimittaisi komissiolle oma-aloitteisesti mahdollisimman nopeasti ja kattavasti todisteita ja tietoja tosiseikoista. Näin tehtäisiin karhunpalvelus unionin kilpailusääntöjen tehokkaalle täytäntöönpanolle, joka on yksi perustamissopimusten perusajatuksista. ( 132 )
245.
Sen, ettei yritykseen voida soveltaa hallinnollisessa menettelyssä lieventäviä seikkoja pelkän odottavan ja passiivisen käyttäytymisen perusteella, osoittaa myös vertailu vuoden 2006 suuntaviivoihin, joissa vaaditaan aktiivista yhteistyötä komission kanssa. ( 133 ) Mikään ei osoita, että vaatimusten yritysten komission kanssa tekemän yhteistyön laadusta pitäisi olla vähäisemmät sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan säännöstön yhteydessä, sellaisena kuin se on esitetty yhteistyötiedonannossa, kuin vuoden 2006 suuntaviivoista ilmenevien sakkojen yleisten laskentasääntöjen soveltamisalalla.
246.
Edellä esitetystä syystä sakon alentaminen yhteistyötiedonannossa esitetyllä tavalla on perusteltua ainoastaan silloin, kun yritys toimittaa komissiolle tietoja komission pyytämättä. Yhteistyön komission kanssa ei ole toisin sanoen oltava ainoastaan vapaaehtoista vaan myös oma-aloitteista. ( 134 )
247.
Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 840–853 kohdassa, että jo vapaaehtoinen vastaaminen asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 2 kohdan mukaiseen pelkkään tietojensaantipyyntöön oikeuttaisi alentamaan sakkoa vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 20–23 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
248.
Se, ettei komission ja Weichertin välillä vallinnut käsiteltävässä asiassa varsinaisesti yhteistyöhenki, käy ilmi paitsi siitä, ettei komissiolle annettu tietoja oma-aloitteisesti, myös unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksesta, jonka mukaan Weichert kiisti jatkuvasti koko kilpailusääntöjen rikkomisen hallinnollisessa menettelyssä. ( 135 ) Nämä molemmat näkökohdat – oma-aloitteisen tietojenannon puuttuminen yhtäältä ja rikkomisen jatkuva kiistäminen toisaalta – sulkevat ehdottomasti pois vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 20–23 kohdan soveltamisen.
249.
On myönnettävä, ettei se seikka, että unionin yleisen tuomioistuimen Del Montelle ja Weichertille myöntämä sakon alennus perustui yhteistyötiedonannon oikeudellisesti virheelliseen tulkintaan, johda väistämättä valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. ( 136 ) On nimittäin muistutettava siitä, että tiedonannossa ilmaistaan ainoastaan komission kilpailuviranomaisena noudattamat senaikaiset hallinnolliset käytännesäännöt, jotka julkaisemalla komissio antoi itseään sitovia sääntöjä, tiedonannon saamatta samalla oikeussäännön luonnetta. ( 137 ) Mikään ei estä unionin yleistä tuomioistuinta soveltamasta täyteen harkintavaltaansa liittyvän tuomiovallan käytön yhteydessä (SEUT 261 artikla, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/2003 kanssa) muita arviointiperusteita ja myöntämästä mahdollisia suurempia alennuksia. ( 138 )
250.
Unionin tuomioistuin valvoo ainoastaan sitä, onko unionin yleinen tuomioistuin tehnyt ilmeisen virheen SEUT 261 artiklan mukaista valtaa käyttäessään. ( 139 ) Virheen voidaan katsoa tapahtuneen ensinnäkin, kun unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti SEUT 261 artiklan mukaisen toimivaltansa laajuuden, ( 140 ) toiseksi, kun se ei ole käsitellyt riittävästi kaikkia merkityksellisiä seikkoja, ( 141 ) ja kolmanneksi, kun se on ottanut lähtökohdaksi virheelliset oikeudelliset perusteet, ( 142 ) varsinkin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ( 143 ) ja suhteellisuusperiaatteen ( 144 ) kannalta.
251.
Käsiteltävä asia kuuluu toiseen luokkaan: unionin yleinen tuomioistuin ei ole SEUT 261 artiklan mukaista toimivaltaansa käyttäessään käsitellyt riittävästi kaikkia merkityksellisiä seikkoja. Kuten jo todettiin, se ensinnäkin jätti huomiotta vapaaehtoisen yhteistyön ja oma-aloitteisen yhteistyön välisen eron. ( 145 ) Toiseksi se ei ole käsitellyt haitallisia seurauksia, joita unionin tuomioistuimen vakiintuneesta sakkojen alentamiskäytännöstä vapaaehtoisen muttei oma-aloitteisen yhteistyön yhteydessä voi olla sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan säännöstön toiminnan ja – yleisemmin – kilpailusääntöjen tehokkaan täytäntöönpanon kannalta. ( 146 )
252.
Tästä syystä komission ensimmäinen valitusperuste on hyväksyttävä.
2. Toinen valitusperuste: taloudellinen kokonaisuus edellytyksenä lieventävien seikkojen tytäryhtiöstä emoyhtiöön laajentamiselle
253.
Komissio esittää toisen valitusperusteensa ainoastaan toissijaisesti siltä varalta, ettei ensimmäinen valitusperuste menesty. Vaikka ehdotan edellä, että ensimmäinen valitusperuste hyväksytään, ( 147 ) käsittelen seuraavassa täydellisyyden vuoksi lyhyesti myös toista valitusperustetta.
254.
Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja perusteluihin liittyvän virheen, koska se antoi Weichertille yhteistyöstä hallinnollisessa menettelyssä myönnetyn sakon alennuksen myös Del Montelle tutkimatta, olivatko Del Monte ja Weichert edelleen saman yrityksen osia.
a) Tutkittavaksi ottaminen
255.
Del Monte katsoo, ettei komission toista valitusperustetta pidä ottaa tutkittavaksi, koska komissio ei ole väittänyt riidanalaisessa päätöksessä eikä ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä kertaakaan, että Del Montea ja Weichertia on arvioitava sakon suuruuden osalta erikseen.
256.
Tämä oikeudenkäyntiväite on hyväksyttävä.
257.
Komissiota ei voida tosin moittia siitä, että riidanalaisesta päätöksestä puuttuvat tässä yhteydessä kiinnostavaa kysymystä koskevat näkemykset. Komissio myönsi nimittäin kyseisessä päätöksessä ainoastaan alennuksia, jotka koskevat vuosien 2000–2002 tapahtumia. Koska komissio katsoi Del Monten ja Weichertin olleen tuona ajanjaksona vielä yksi yritys, tässä käsiteltävää ongelmaa eri suuruisista sakoista eri yrityksille ei syntynyt.
258.
Komissio olisi kuitenkin voinut esittää ja sen olisi pitänyt esittää väitteensä viimeistään ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä. Del Monte vaati siellä sakon alentamista korvauksena Weichertin yhteistyöstä komission kanssa hallinnollisessa menettelyssä. Vastatessaan tähän kanneperusteeseen komissiolla oli mahdollisuus perustella vapaasti, etteivät Del Monte ja Weichert olleet vuoden 2002 jälkeen, erityisesti hallinnollisen menettelyn aikana, enää yksi ja sama yritys ja ettei Del Montea voitu sen vuoksi palkita Weichertin mahdollisesta yhteistyöstä komission kanssa.
259.
Näissä olosuhteissa on näin ollen vaikea vedota siihen, että komissio esittää käsiteltävässä asiassa valitusperusteen, joka perustuu valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joka on sen vuoksi väistämättä otettava tutkittavaksi. ( 148 ) Näin on varsinkin siksi, ettei vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ( 149 ) unionin yleisen tuomioistuimen ollut pakko täyden harkintavaltansa nojalla (SEUT 261 artikla, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan kanssa) tutkia koko asiaa viran puolesta uudelleen ja tarkastella tällöin komission nyt käsittelemien ongelmien kaltaisia ongelmia.
260.
Jos komission sallittaisiin nyt ottaa mainittu ongelma esiin ensimmäistä kertaa muutoksenhakuvaiheessa, sillä olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa valitustaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Se ei ole sallittua muutoksenhakuvaiheessa. ( 150 )
b) Asiakysymys
261.
Siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoisi, että komission toinenkin valitusperuste on otettava tutkittavaksi, lisään vielä, että komission väite on sisällöllisesti perusteltu.
262.
Kuten unionin tuomioistuin hiljattain on todennut, sakon alentamista, jolla kartelliin osallistujan yhteistyö komission kanssa hallinnollisessa menettelyssä palkitaan, ei voida ulottaa koskemaan yhtiötä, joka kuului koko rikkomisen ajan tai osan sen ajasta toisen yrityksen muodostamaan taloudelliseen kokonaisuuteen mutta joka ei kuulunut siihen enää ajankohtana, jolloin viimeksi mainittu yritys teki yhteistyötä komission kanssa. ( 151 )
263.
Toisin kuin Del Monte ja Weichert näyttävät uskovan, emoyhtiön yhteisvastuuta sellaisen tytäryhtiön kartellirikkomuksista, johon sillä on ratkaiseva vaikutusvalta, ei voida pienentää pelkästään liitännäiseksi suhteeksi, kuten esimerkiksi takauksen yhteydessä. Unionin tuomioistuin on tosin kuvannut emoyhtiön vastuuta tältä osin ”johdannaiseksi ja liitännäiseksi”, kun on kyse rikkomisen toteamisesta ja kestosta. ( 152 ) Edellä esitetystä riippumatta unionin oikeudessa ei ole yleistä periaatetta, jonka mukaan emoyhtiötä ei voi milloinkaan määrätä maksamaan suurempaa sakkoa kuin tytäryhtiö. ( 153 )
3. Asian C‑294/13 P päävalituksen yhteenveto
264.
Edellä esitetyn perusteella komission valitus asiassa C‑294/13 P on hyväksyttävä sen ensimmäisen valitusperusteen nojalla ja johtaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan kumoamiseen (unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäinen virke). Toista valitusperustetta, jossa esitetään tosin sisällöllisesti perusteltuja näkemyksiä mutta joka ei ole tutkittavaksi ottamisen vaatimusten mukainen, ei näissä olosuhteissa tarvitse enää tutkia.
E Weichertin ja Del Monten liitännäisvalitukset asiassa C‑294/13 P: oikeuden olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen laajuus
265.
Weichertin ja Del Monten liitännäisvalitukset asiassa C‑294/13 P koskevat valituksenalaisen tuomion 839 kohtaa, ja molemmissa käsitellään samaa oikeudellista ongelmaa: niiden mielestä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei ole käsitellyt sitä, noudatettiinko komission Weichertille lähettämien tietojensaantipyyntöjen yhteydessä oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen (nemo tenetur se ipsum accusare). ( 154 )
266.
Molemmat liitännäisvalituksen tekijät esittävät väitteen ainoastaan siltä varalta, että unionin tuomioistuin hyväksyy komission päävalituksessa esitetyt väitteet ja katsoo, että Weichertilla oli oikeudellinen velvollisuus vastata pelkkiin tietojensaantipyyntöihin asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
267.
Kuten jo olen todennut, ( 155 ) Weichertin käyttäytyminen hallinnollisessa menettelyssä ei ollut riittävää, jotta se olisi arvioitu lieventäväksi seikaksi ja oikeuttanut sakon alentamiseen yhteistyötiedonannossa tarkoitetulla tavalla. Täysin siitä riippumatta Weichertin vastaukset komission pelkkiin tietojensaantipyyntöihin olivat kuitenkin vapaaehtoisia. Asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan mukaisen päätöksen puuttuessa Weichertilla ei ollut velvollisuutta toimittaa komissiolle sen pyytämiä tietoja. Samasta syystä komission pelkät tietojensaantipyynnöt eivät olleet etukäteen omiaan velvoittamaan Weichertia myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä toteamiseen. ( 156 )
268.
Näin ollen molemmat liitännäisvalitukset asiassa C‑294/13 P ovat vailla kohdetta eikä niitä tarvitse ratkaista.
V Sakon määrän uudelleen laskeminen
269.
Edellä esitetyistä toteamuksista käy ilmi, että ainoastaan komission valitus asiassa C‑294/13 P on hyväksyttävä. Kyseisen valituksen johdosta ehdottamastani valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan kumoamisesta ( 157 ) seuraa, että Del Montelle ja Weichertille riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohdassa yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrä on määritettävä uudelleen.
270.
Asianosaisilla on unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä ja tässä muutoksenhakumenettelyssä ollut mahdollisuus vaihtaa näkemyksiään kaikista tämän asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisistä näkökannoista. Myöskään tosiseikkoja ei ole tarpeen selvittää enempää. Asia on siis ratkaisukelpoinen (unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toinen virke).
271.
Unionin tuomioistuimella on oikeus ottaa asia ratkaistavakseen, ja sillä on tällöin täysi harkintavalta, sellaisena kuin siitä määrätään SEUT 261 artiklassa, luettuna yhdessä asetuksen (EY) N:o 1/2003 31 artiklan kanssa. Se voi siis vapaan harkintansa mukaan laskea sakon määrän uudestaan. ( 158 )
272.
Valituksenalaisen tuomion oikeudellisen virheen korjaamiseksi unionin yleisen tuomioistuimen myöntämä 10 prosentin alennus sakon määrästä Weichertin hallinnollisessa menettelyssä tekemän yhteistyön vuoksi ( 159 ) on peruttava.
273.
Lisäksi on mahdollista korottaa sakkoa, koska Weichert kiisti jatkuvasti rikkomisen hallinnollisessa menettelyssä. ( 160 ) Täysi harkintavalta antaa lähtökohtaisesti mahdollisuuden siihenkin, ( 161 ) sillä ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä ja muutoksenhakumenettelyssä ei ole reformatio in peius -kieltoa. Unionin tuomioistuimet eivät myöskään ole sakon suuruuden osalta sidottuja asianosaisten vaatimuksiin, kunhan pysyvät kumoamiskanteessa ja valituksessa tai valituksissa määritetyn riidan kohteen rajoissa.
274.
Kaikesta huolimatta ehdotan, ettei käsiteltävässä asiassa koroteta sakkoa. Sillä vaikka Weichert on jatkuvasti kiistänyt rikkomisen, se on kuitenkin vastannut asianmukaisesti komission kaikkiin tietojensaantipyyntöihin. Pelkkä yrityksen syyksi luetun käyttäytymisen lainvastaisuuden kiistäminen, mikä syyttömyysolettaman ja puolustautumisoikeuksien vuoksi on kaikkien asianosaisten oikeus, ei oikeuta määrättävän seuraamuksen koventamiseen.
275.
Myös kaikki asianosaiset, joiden kanssa kaikkia edellä mainittuja seikkoja on käsitelty, ovat esittäneet unionin tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä vastaavia kantoja. Erityisesti komissio on vastustanut sitä, että jo pelkkää rikkomisen kiistämistä pidetään raskauttavana seikkana.
276.
Juuri käsiteltyjen, yrityksen käyttäytymistä hallinnollisessa menettelyssä koskevien kysymysten lisäksi en voi myöskään havaita käsiteltävässä asiassa muita näkökohtia, jotka viittaisivat Del Montelle ja Weichertille määrätyn sakon virheelliseen laskentaan, sen suhteettomuuteen tai yksinkertaisesti siihen, ettei se sovellu tavoitteeseensa.
277.
Arvioituani vielä kerran yksittäistapauksen kaikkia olosuhteita ja erityisesti rikkomisen luonnetta, vakavuutta ja kestoa, pidän 9,8 miljoonan euron sakon määräämistä tekoon ja syyllisyyteen nähden asianmukaisena, ja mielestäni Del Monten ja Weichertin yhteisvastuu jää voimaan.
VI Oikeudenkäyntikulut
278.
Jos valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista (unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohta).
279.
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä 184 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Del Monte ja Weichert ovat hävinneet vaatimuksensa – omien valitustensa, liitännäisvalitustensa tai muiden asianosaisten valituksiin vastaamisen osalta –, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan yhdistetyissä asioissa C-293/13 P ja C-294/13 P ja korvaavat lisäksi komission kaikki oikeudenkäyntikulut molemmissa asioissa yhteisvastuullisesti. ( 162 )
VII Ratkaisuehdotus
280.
Edellä todetun perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1)
Tuomion Fresh Del Monte Produce v. komissio (T‑587/08, EU:T:2013:129) tuomiolauselman 1 kohta kumotaan.
2)
Euroopan komission 15.10.2008 tekemän päätöksen K (2008) 5955 lopullinen 2 artiklan c alakohdassa määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 9800000 euroa.
3)
Asian C-293/13 P valitus ja liitännäisvalitus hylätään.
4)
Asian C‑294/13 P liitännäisvalituksia ei tarvitse ratkaista.
5)
Fresh Del Monte Produce, Inc. ja Internationale Fruchtimport Gesellschaft Weichert GmbH & Co. KG vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan yhdistetyissä asioissa C-293/13 P ja C-294/13 P. Lisäksi ne velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti Euroopan komission kaikki oikeudenkäyntikulut molemmissa asioissa.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: saksa.
( 2 ) EY 81 artiklan soveltamismenettelystä 15.10.2008 tehty komission päätös (asia COMP/39 188 ‐ Banaanit; tiivistelmä julkaistu EUVL:ssä 2009, C 189, s. 12), jäljempänä riidanalainen päätös.
( 3 ) Tuomio Fresh Del Monte Produce v. komissio (T‑587/08, EU:T:2013:129), jäljempänä valituksenalainen tuomio.
( 4 ) Jäljempänä Del Monte.
( 5 ) Jäljempänä Weichert.
( 6 ) Yksinkertaisuuden vuoksi käytän jäljempänä nimitystä Del Monte, vaikka olisi kyseessä jokin mainituista tytäryhtiöistä.
( 7 ) Sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annettu komission tiedonanto (EYVL 2002, C 45, s. 3), jäljempänä yhteistyötiedonanto.
( 8 ) Riidanalaisen päätöksen 1 artikla.
( 9 ) Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan g ja h alakohta.
( 10 ) Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohta.
( 11 ) Del Monte vaatii tosin riidanalaisen päätöksen kumoamista ainoastaan siltä osin kuin se koskee valittajaa.
( 12 ) Unionin yleinen tuomioistuin jätti asianmukaisesti tutkimatta Weichertin nostaman kumoamiskanteen määräajan noudattamatta jättämisen vuoksi, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat (ks. määräys Internationale Fruchtimport Gesellschaft Weichert v. komissio, T‑2/09, EU:T:2009:478 ja määräys Internationale Fruchtimport Gesellschaft Weichert v. komissio, C‑73/10 P, EU:C:2010:684).
( 13 ) Tuomio komissio v. AssiDomän Kraft Products ym. (C‑310/97 P, EU:C:1999:407, 52–57 kohta). Käsiteltävä asia eroaa tältä osin lähtökohtaisesti tuomiosta komissio v. Tomkins (C‑286/11 P, EU:C:2013:29), jossa sekä emoyhtiö että tytäryhtiö nostivat erilliset kumoamiskanteet komission päätöksestä.
( 14 ) Tuomio Rendo ym. v. komissio (C‑19/93 P, EU:C:1995:339, 13 kohta); tuomio Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio (C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 23 kohta) ja tuomio Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran (C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 43 kohta).
( 15 ) Vastaavasti tuomio Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio (C‑74/00 P ja C‑75/00 P, EU:C:2002:524, 55 kohta).
( 16 ) Ks. työjärjestyksen 183 artikla.
( 17 ) Valituksenalaisen tuomion 46 kohta.
( 18 ) Tuomio Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio (EU:C:2002:524, 55–58 kohta) ja tuomio International Power ym. v. NALOO (C‑172/01 P, C‑175/01 P, C‑176/01 P ja C‑180/01 P, EU:C:2003:534, 51–53 kohta).
( 19 ) Vrt. edellä 47 kohta.
( 20 ) EY 81 ja EY 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1).
( 21 ) Tuomio komissio v. Brazzelli Lualdi ym. (C‑136/92 P, EU:C:1994:211, 49 kohta); tuomio neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group (C‑337/09 P, EU:C:2012:471, 55 kohta) ja tuomio Ziegler v. komissio (C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 74 kohta).
( 22 ) Tuomio Sumitomo Metal Industries ja Nippon Steel v. komissio (C‑403/04 P ja C‑405/04 P, EU:C:2007:52, 40 kohta); tuomio Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala (C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 117 kohta); tuomio Solvay v. komissio (C‑109/10 P, EU:C:2011:686, 51 kohta) ja tuomio komissio v. Stichting Administratiekantoor Portielje (C‑440/11 P, EU:C:2013:514, 59 kohta).
( 23 ) Ks. tästä perustavanlaatuisesti tuomio Imperial Chemical Industries v. komissio (48/69, EU:C:1972:70, 132–135 kohta); tuomio Geigy v. komissio (52/69, EU:C:1972:73, 44 kohta) ja tuomio Europemballage ja Continental Can v. komissio (6/72, EU:C:1973:22, 15 kohta); uudemmista vrt. esimerkiksi tuomio ETI ym. (C‑280/06, EU:C:2007:775, 39 kohta luettuna yhdessä 49 kohdan kanssa); tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio (C‑97/08 P, EU:C:2009:536, 58 kohta); tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479, 43 kohta) ja tuomio Areva v. komissio (C‑247/11 P ja C‑253/11 P, EU:C:2014:257, 30 kohta).
( 24 ) Vastaavasti tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio (EU:C:2009:536, 60 ja 61 kohta); tuomio Elf Aquitaine v. komissio (C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 56, 63 ja 95 kohta); tuomio komissio v. Stichting Administratiekantoor Portielje (EU:C:2013:514, erityisesti 40 ja 41 kohta) ja tuomio Areva v. komissio (C‑247/11 P ja C‑253/11 P, EU:C:2014:257, 32 ja 33 kohta).
( 25 ) Valituksenalaisen tuomion 72 kohta ja riidanalaisen päätöksen 382 ja 383 perustelukappale.
( 26 ) Ks. erityisesti valituksenalaisen tuomion 50–56 ja 87 ja 88 kohta.
( 27 ) Kumottavissa oleva olettama ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käytöstä, vrt. esim. edellä alaviitteessä 24 mainittu oikeuskäytäntö.
( 28 ) Ks. tästä erityisesti tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (EU:C:2012:479, 102, 104 ja 105 kohta); vastaavasti, vaikkakin toisessa yhteydessä, tuomio AceaElectrabel Produzione v. komissio (C‑480/09 P, EU:C:2010:787, 46 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
( 29 ) Valituksenalaisen tuomion 276 kohta.
( 30 ) Tuomio Knauf Gips v. komissio (C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 65 kohta).
( 31 ) Ks. hiljattain annettu tuomio komissio v. Stichting Administratiekantoor Portielje (EU:C:2013:514, erityisesti 66–68 kohta) ja ratkaisuehdotukseni kyseisessä asiassa (EU:C:2012:763, 71 ja 72 kohta).
( 32 ) Vastaavasti tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (EU:C:2012:479, 102–105 kohta) ja tuomio Sasol ym. v. komissio (T‑541/08, EU:T:2014:628, 53 ja 54 kohta).
( 33 ) Tuomio Dow Chemical v. komissio (C‑179/12 P, EU:C:2013:605); tuomio EI du Pont de Nemours v. komissio (C‑172/12 P, EU:C:2013:601) ja tuomio Avebe v. komissio (T‑314/01, EU:T:2006:266).
( 34 ) Ks. tästä tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio (EU:C:2009:536, 73 ja 74 kohta) sekä ratkaisuehdotukseni kyseisessä asiassa (EU:C:2009:262, 89–93 kohta), lisäksi tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:522, erityisesti 112 kohta).
( 35 ) Valituksenalaisen tuomion 99 kohta ja riidanalaisen päätöksen 387 perustelukappale.
( 36 ) Valituksenalaisen tuomion 122, 125 ja 130 kohta ja riidanalaisen päätöksen 387 ja 404 perustelukappale.
( 37 ) Valituksenalaisen tuomion 135 kohta ja riidanalaisen päätöksen 383 perustelukappale.
( 38 ) Ks. tästä ratkaisuehdotukseni Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (EU:C:2012:11, 144, 145 ja 154 kohta).
( 39 ) Valituksenalaisen tuomion 156–158 kohta ja riidanalaisen päätöksen 388 ja 393 perustelukappale.
( 40 ) Valituksenalaisen tuomion 204, 220 ja lisäksi 171, 175, 176 ja 185 kohta sekä riidanalaisen päätöksen 389 ja 390 perustelukappale.
( 41 ) Se, noudattiko Weichert näitä ohjeita riittävästi ja tuottivatko ne näin ollen tulosta, on ensimmäinen valitusperusteen erillisen osan kohteena, jota käsittelen tuota pikaa (vrt. jäljempänä 99–110 kohta).
( 42 ) Vrt. ratkaisuehdotukseni Akzo Nobel ym. v. komissio (EU:C:2009:262, 89 kohta).
( 43 ) Vrt. tästä taas edellä alaviitteessä 23 mainittu oikeuskäytäntö.
( 44 ) Tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (EU:C:2013:522, erityisesti 144 kohta).
( 45 ) Valituksenalaisen tuomion 208 kohta.
( 46 ) Del Monte vetoaa useaan otteeseen valituksenalaisen tuomion 208 kohtaan.
( 47 ) Ks. erityisesti valituksenalaisen tuomion 208–215 kohta.
( 48 ) Valituksenalaisen tuomion 210 kohta.
( 49 ) Valituksenalaisen tuomion 211 kohta.
( 50 ) Del Monten väitteestä, jonka mukaan todisteet on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, vrt. huomautukseni toisen valitusperusteen yhteydessä tämän ratkaisuehdotuksen 122–165 kohdassa.
( 51 ) Del Monte ei pystynyt unionin tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä edes sitä nimenomaisesti kysyttyäni kertomaan, mistä valituksenalaisesta tuomiosta löytyy sellainen tosiseikkoja koskeva toteamus, joka tukee sen väitettä, tai minkä todisteen unionin yleinen tuomioistuin on tässä yhteydessä jättänyt huomioimatta.
( 52 ) Tuomio Lafarge v. komissio (C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 23 kohta); tuomio Ziegler v. komissio (C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 75 ja 76 kohta) ja tuomio FLSmidth v. komissio (C‑238/12 P, EU:C:2014:284, 31 kohta).
( 53 ) Valituksenalaisen tuomion 113 kohta.
( 54 ) Valituksenalaisen tuomion 208 kohta.
( 55 ) Valituksenalaisen tuomion 237 ja 238 kohta.
( 56 ) Valituksenalaisen tuomion 259 ja 260 kohta.
( 57 ) Valituksenalaisen tuomion 104 ja 221 kohta.
( 58 ) Vrt. myös tuomio Knauf Gips v. komissio (EU:C:2010:389, 80 kohta).
( 59 ) Vastaavasti tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 79 ja 132 kohta) ja – ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklaan liittyvä – tuomio Lucazeau ym. (110/88, 241/88 ja 242/88, EU:C:1989:326, 25 kohta). Selvitysvastuun vaihtelusta eri yhteyksissä vrt. lisäksi ratkaisuehdotukseni Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio (C‑105/04 P, EU:C:2005:751, 73 kohta); ratkaisuehdotukseni T-Mobile Netherlands ym. (C‑8/08, EU:C:2009:110, 89 kohta); ratkaisuehdotukseni Akzo Nobel ym. v. komissio (EU:C:2009:262, 74 kohta) ja ratkaisuehdotukseni Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (EU:C:2012:11, 170 kohta).
( 60 ) Del Monte vetoaa tässä yhteydessä perusoikeuskirjan 48 artiklaan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohtaan.
( 61 ) Vrt. tästä edellä 82–110 kohta.
( 62 ) Tuomio PKK ja KNK v. neuvosto (C‑229/05 P, EU:C:2007:32, 37 kohta); tuomio Sniace v. komissio (C‑260/05 P, EU:C:2007:700, 37 kohta) ja tuomio Lafarge v. komissio (EU:C:2010:346, 17 kohta).
( 63 ) Valituksenalaisen tuomion 101 kohta (kursivointi tässä).
( 64 ) Ks. edelleen tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio (EU:C:2009:536, 73 ja 74 kohta) ja ratkaisuehdotukseni kyseisessä asiassa (EU:C:2009:262, 89–93 kohta) sekä lisäksi tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (EU:C:2013:522, erityisesti 112 kohta).
( 65 ) Vrt. valituksenalaisen tuomion 111–114 kohta.
( 66 ) Tuomio P & O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya v. komissio (C‑442/03 P ja C‑471/03 P, EU:C:2006:356, 67–69 kohta); tuomio Sison v. neuvosto (C‑266/05 P, EU:C:2007:75, 70–72 kohta) ja tuomio Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 112 kohta).
( 67 ) Vrt. edellä 88 kohta.
( 68 ) Tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (EU:C:2004:6, 50 ja 159 kohta); tuomio Lafarge v. komissio (EU:C:2010:346, 16 kohta) ja tuomio Comitato ”Venezia vuole vivere” ym. v. komissio (C‑71/09 P, C‑73/09 P ja C‑76/09 P, EU:C:2011:368, 152 kohta).
( 69 ) Tuomio Lafarge v. komissio (EU:C:2010:346, 23 kohta); tuomio Ziegler v. komissio (EU:C:2013:513, 75 ja 76 kohta) ja tuomio FLSmidth v. komissio (EU:C:2014:284, 31 kohta).
( 70 ) Yhteenveto välimiesmenettelyn toimintatavasta on esitetty valituksenalaisen tuomion 115 kohdassa.
( 71 ) Konkreettisesti on kyse kannekirjelmän 63 kohdasta.
( 72 ) Vrt. tästä ratkaisuehdotukseni Solvay v. komissio (EU:C:2011:257, 126 ja 131 kohta) ja ratkaisuehdotukseni Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (EU:C:2013:21, 134 kohta).
( 73 ) Vrt. valituksenalaisen tuomion 118 kohdan alkusanat: ”Edellä esitetystä seuraa, että kumppanuussopimus ilmentää – –”.
( 74 ) Vrt. valituksenalaisen tuomion 209 ja 210 kohta.
( 75 ) Valituksenalaisen tuomion 211 kohta.
( 76 ) Valituksenalaisen tuomion 214 kohta.
( 77 ) Vrt. edellä 107–109 kohta.
( 78 ) Kirjelmän ensimmäisessä kappaleessa todetaan seuraavaa: ”We were retained by Interfrucht as legal counsel – – Interfrucht wishes to stress the following – –”, missä ”Interfrucht” on lyhenne yrityksen Weichert nimestä.
( 79 ) Vrt. esim. sanamuodot ”Mr. [W.] instructed us”, ”Mr. [W.] never consented”, ”Mr. [W.] further wishes to remind you” ja ”Mr. [W.] and Interfrucht” tai ”he and Interfrucht”.
( 80 ) Tuomio P & O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya v. komissio (C‑442/03 P ja C‑471/03 P, EU:C:2006:356, 67–69 kohta); tuomio Sison v. neuvosto (EU:C:2007:75, 70–72 kohta) ja tuomio Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (EU:C:2013:625, 112 kohta).
( 81 ) Valituksenalaisen tuomion 238 kohta.
( 82 ) Vrt. taas edellä 82–110 kohta.
( 83 ) Vrt. ratkaisuehdotukseni komissio v. Verhuizingen Coppens (C‑441/11 P, EU:C:2012:317, 34 kohta).
( 84 ) Tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 83, 87 ja 203 kohta); tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (EU:C:2004:6, 83 kohta) ja tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:778, 43 ja 44 kohta); vastaavasti myös tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 143 kohta), jossa on kyse ”kielletyn aloitteen hiljaisesta hyväksymisestä”, joka johtaa ”kumppanuuteen” ja ”passiiviseen osallistumiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen”.
( 85 ) Vrt. ratkaisuehdotukseni komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:317, 36 kohta); vastaavasti tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (EU:C:1999:356, 87 kohta).
( 86 ) Vastaavasti tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:778, 44 kohta).
( 87 ) Tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:778, 45 kohta).
( 88 ) Vastaavasti ratkaisuehdotukseni komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:317, 33 kohta).
( 89 ) Tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (EU:C:1999:356, 90 kohta); tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (EU:C:2004:6, 86 kohta) ja tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:317, 45 kohta).
( 90 ) Valituksenalaisen tuomion 646 ja 649 kohta; vrt. myös riidanalaisen päätöksen 258 ja 476 perustelukappale.
( 91 ) Ks. edellä 50–65 kohta.
( 92 ) Tuomio FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio (C‑120/06 P ja C‑121/06 P, EU:C:2008:476, 90 kohta); tuomio Masdar (UK) v. komissio (C‑47/07 P, EU:C:2008:726, 76 kohta) ja tuomio Melli Bank v. neuvosto (C‑380/09 P, EU:C:2012:137, 41 kohta); vastaavasti jo tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (EU:C:1999:356, 190 ja 202 kohta).
( 93 ) Vrt. erityisesti valituksenalaisen tuomion 583–585 ja 788 kohta.
( 94 ) Tuomio PKK ja KNK v. neuvosto (EU:C:2007:32, 37 kohta); tuomio Sniace v. komissio (EU:C:2007:700, 37 kohta) ja tuomio Lafarge v. komissio (EU:C:2010:346, 17 kohta).
( 95 ) Valituksenalaisen tuomion 850 ja 851 kohta.
( 96 ) Määräys San Marco v. komissio (C‑19/95 P, EU:C:1996:331, 39 ja 40 kohta) ja tuomio komissio v. Schneider Electric (C‑440/07 P, EU:C:2009:459, 103 kohta) sekä tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 84 kohta); vastaavasti tuomio MasterCard ym. v. komissio (C‑382/12 P, EU:C:2014:2201, 60 kohta).
( 97 ) Ks. erityisesti valituksenalaisen tuomion 583–585 ja 362 kohta.
( 98 ) Ks. ratkaisuehdotukseni T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:110, 54 kohta).
( 99 ) Tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (EU:C:2004:6, 125 kohta); tuomio Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala (EU:C:2008:392, 117 kohta) ja tuomio komissio v. Stichting Administratiekantoor Portielje (EU:C:2013:514, 59 kohta).
( 100 ) C‑67/13 P, EU:C:2014:2204.
( 101 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 24 kohta).
( 102 ) Ks. tästä ratkaisuehdotukseni T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:110, 37 kohta).
( 103 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 27 kohta); vastaavasti tuomio Allianz Hungária Biztosító ym. (C‑32/11, EU:C:2013:160, 37 kohta) ja tuomio CB v. komissio (EU:C:2014:2204, 53 kohta).
( 104 ) Tuomio Allianz Hungária Biztosító ym. (EU:C:2013:160, 36 kohta) ja tuomio CB v. komissio (EU:C:2014:2204, 53 kohta).
( 105 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 27 kohta); tuomio Allianz Hungária Biztosító ym. (EU:C:2013:160, 37 kohta) ja tuomio CB v. komissio (EU:C:2014:2204, 54 kohta).
( 106 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 29 ja 30 kohta); vastaavasti tuomio Football Association Premier League ym. (C‑403/08 ja C‑429/08, EU:C:2011:631, 135 kohta); tuomio Allianz Hungária Biztosító ym. (EU:C:2013:160, 34 kohta) ja tuomio CB v. komissio (EU:C:2014:2204, 49–52 kohta ja 57 kohdan loppu).
( 107 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 31 ja 43 kohta); vastaavasti tuomio Allianz Hungária Biztosító ym. (EU:C:2013:160, 38 kohta).
( 108 ) Tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (EU:C:1999:356, 121 ja 126 kohta); tuomio Hüls v. komissio (C‑199/92 P, EU:C:1999:358, 162 ja 167 kohta) ja tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 51 kohta) sekä ratkaisuehdotukseni T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:110, 75 kohta).
( 109 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 29 ja 30 kohta); vastaavasti tuomio Football Association Premier League ym. (EU:C:2011:631, 135 kohta); tuomio Allianz Hungária Biztosító ym. (EU:C:2013:160, 34 kohta) ja tuomio CB v. komissio (EU:C:2014:2204, 49–52 kohta ja 57 kohdan loppu).
( 110 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 38 kohta) ja tuomio GlaxoSmithKline Services v. komissio (EU:C:2009:610, 63 kohta).
( 111 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 36–39 kohta).
( 112 ) Vastaavasti tuomio Suiker Unie ym. v. komissio (40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, EU:C:1975:174, 173 kohta); tuomio Deere v. komissio (C‑7/95 P, EU:C:1998:256, 86 kohta) ja tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 32 kohta).
( 113 ) Vrt. erityisesti valituksenalaisen tuomion 17–20, 583–585 ja 788 kohta sekä riidanalaisen päätöksen 51–57 perustelukappale.
( 114 ) Valituksenalaisen tuomion 450–562 kohta; vrt. lisäksi kyseisen tuomion 850–852 kohta, jossa viitataan Weichertin omiin vastauksiin.
( 115 ) Valituksenalaisen tuomion 21, 553 ja 583 kohta sekä riidanalaisen päätöksen 115 perustelukappale.
( 116 ) Vrt. erityisesti valituksenalaisen tuomion 585 kohta.
( 117 ) Itsenäisyysvaatimuksesta vrt. esim. tuomio Suiker Unie ym. v. komissio (EU:C:1975:174, 173 kohta); tuomio Deere v. komissio (EU:C:1998:256, 86 ja 87 kohta) ja tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 32 ja 33 kohta).
( 118 ) Vrt. näistä perusteista hiljattain annettu tuomio CB v. komissio (EU:C:2014:2204, erityisesti 50 ja 57 kohta).
( 119 ) Tuomio Asnef-Equifax ja Administración del Estado (C‑238/05, EU:C:2006:734).
( 120 ) Tuomio T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:343, 58 ja 59 kohta); ks. myös tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (EU:C:1999:356, 121 kohta) ja tuomio Hüls v. komissio (EU:C:1999:358, 162 kohta); vrt. lisäksi ratkaisuehdotukseni T-Mobile Netherlands ym. (EU:C:2009:110, 97–107 kohta).
( 121 ) Vrt. erityisesti valituksenalaisen tuomion 853 kohta.
( 122 ) Tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 279 kohta).
( 123 ) Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 24 artiklan 1 kohdan d alakohta.
( 124 ) Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta.
( 125 ) Valituksenalaisen tuomion 838 kohta ja riidanalaisen päätöksen 46 perustelukappale.
( 126 ) Valituksenalaisen tuomion 852 kohta.
( 127 ) Valituksenalaisen tuomion 855 kohta.
( 128 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (EU:C:2005:408, 395 ja 396 kohta) ja tuomio Schenker ym. (C‑681/11, EU:C:2013:404, 48 kohta).
( 129 ) Vastaavasti myös tuomio AOI v. komissio (C‑668/11 P, EU:C:2013:614, 78 kohta), jossa kuitenkin – mielestäni virheellisesti – viitataan ensimmäisen oikeusasteen olettamaan oikeudelliseen velvoitteeseen vastata pelkkään tietojensaantipyyntöön (vrt. tuomio Agroexpansión v. komissio, T‑38/05, EU:T:2011:585, 268 kohta).
( 130 ) Raskauttavasta seikasta vrt. asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) 28 kohdan toinen luetelmakohta.
( 131 ) Vastaavasti tuomio Schenker ym. (EU:C:2013:404, 49 kohta), vaikkakin sakoista vapauttamisen tai sakon määräämättä jättämisen yhteydessä.
( 132 ) Kilpailusääntöjen merkityksestä sisämarkkinoiden toimivuuden varmistamisessa ks. tuomio Eco Swiss (C‑126/97, EU:C:1999:269, 36 kohta) ja – Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeisessä oikeustilassa – tuomio TeliaSonera (C‑52/09, EU:C:2011:83, 20 kohta) ja tuomio komissio v. Italia (C‑496/09, EU:C:2011:740, 60 kohta). EY 81 artiklan ja EY 82 artiklan (nykyisin SEUT 101 artikla ja SEUT 102 artikla) tehokkaan täytäntöönpanon välttämättömyyttä on korostettu myöhemmin esim. tuomiossa X BV (C‑429/07, EU:C:2009:359, 33–35 kohta); tuomiossa VEBIC (C‑439/08, EU:C:2010:739, 59 kohta); tuomiossa Pfleiderer (C‑360/09, EU:C:2011:389, 19 kohta) ja tuomiossa Schenker ym. (EU:C:2013:404, 46 kohta).
( 133 ) Vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljäs luetelmakohta.
( 134 ) Mainitsen ainoastaan täydellisyyden vuoksi, että myös komission tietojensaantipyyntöön annettu vastaus voi sisältää oma-aloitteisesti annettuja tietoja, jos ne annetaan esitettyjen kysymyksien vastausten tai pyydettyjen asiakirjojen lisäksi.
( 135 ) Valituksenalaisen tuomion 855 kohta.
( 136 ) Vastaavasti tuomio Lestelle v. komissio (C‑30/91 P, EU:C:1992:252, 28 kohta); tuomio FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio (EU:C:2008:476, 187 kohta) ja tuomio MasterCard ym. v. komissio (EU:C:2014:2201, 170 kohta).
( 137 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (EU:C:2005:408, 209–211 kohta); tuomio KME ym. v. komissio (C‑272/09 P, EU:C:2011:810, 100 kohta) ja tuomio Ziegler v. komissio (EU:C:2013:513, 60 kohta).
( 138 ) Tuomiota ThyssenKrupp v. komissio (C‑65/02 P ja C‑73/02 P, EU:C:2005:454, 51 ja 54 kohta) voidaan tulkita siten, että sakon alentaminen on mahdollista silloinkin, kun kyseinen yritys on tyytynyt siihen, ettei se ole kiistänyt niitä pääasiallisia väitteitä tosiseikoista, joihin komission vaatimukset perustuivat. On kuitenkin viitattava siihen, että unionin tuomioistuin on tällöin lausunut ainoastaan vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa edeltävän säännöstön tulkinnasta, ei sitä vastoin siitä, mikä vaikuttaa asianmukaiselta SEUT 261 artiklan mukaiseen täyteen harkintavaltaan liittyvän tuomiovallan käytön yhteydessä.
( 139 ) Tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (EU:C:2004:6, 365 kohta).
( 140 ) Vrt. tästä ratkaisuehdotukseni Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio (C‑105/04 P, EU:C:2005:751, 137 kohta) ja ratkaisuehdotukseni Schindler Holding ym. v. komissio (EU:C:2013:248, 190 kohta); vastaavasti tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (EU:C:2013:522, 155 ja 156 kohta) ja tuomio Kone ym. v. komissio (C‑510/11 P, EU:C:2013:696, 40 ja 42 kohta).
( 141 ) Tuomio Baustahlgewebe v. komissio (C‑185/95 P, EU:C:1998:608, 128 kohta); tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (EU:C:2005:408, 244 ja 303 kohta) ja tuomio Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio (C‑322/07 P, C‑327/07 P ja C‑338/07 P, EU:C:2009:500, 125 kohta).
( 142 ) Tuomio Baustahlgewebe v. komissio (EU:C:1998:608, 128 kohta); tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (EU:C:2005:408, 244 ja 303 kohta) ja tuomio Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio (EU:C:2009:500, 125 kohta).
( 143 ) Tuomio Weig v. komissio (C‑280/98 P, EU:C:2000:627, 63 ja 68 kohta) ja tuomio Sarrió v. komissio (C‑291/98 P, EU:C:2000:631, 97 ja 99 kohta).
( 144 ) Tuomio E.ON Energie v. komissio (C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 126 kohta) ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (EU:C:2013:522, 165 kohta).
( 145 ) Vrt. edellä 237–241 ja 246 kohta.
( 146 ) Vrt. edellä 242–245 kohta.
( 147 ) Vrt. edellä 252 kohta.
( 148 ) Vrt. tästä tuomio komissio v. Siemens Österreich ym. (C‑231/11 P–C‑233/11 P, EU:C:2014:256, 100–102 kohta) ja tuomio FLS Plast v. komissio (C‑243/12 P, EU:C:2014:2006, 48 kohta).
( 149 ) Tuomio Chalkor v. komissio (C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 66 kohta); tuomio Kone ym. v. komissio (EU:C:2013:696, 32 kohta) ja tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (EU:C:2014:2062, 55 kohta).
( 150 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (EU:C:2005:408, 165 kohta); tuomio Ruotsi v. API ja komissio (C‑514/07 P, C‑528/07 P ja C‑532/07 P, EU:C:2010:541, 126 kohta) ja tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (EU:C:2014:2062, 99 kohta).
( 151 ) Tuomio FLS Plast v. komissio (EU:C:2014:2006, 85 kohta); vastaavasti jo tuomio FLSmidth v. komissio (EU:C:2014:284, 85 kohta).
( 152 ) Tuomio komissio v. Tomkins (EU:C:2013:29, 38 ja 39 kohta).
( 153 ) Tuomio FLS Plast v. komissio (EU:C:2014:2006, 107 kohta).
( 154 ) Tuomio Orkem v. komissio (374/87, EU:C:1989:387, 28–35 kohta); tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (EU:C:2004:6, 62–65 kohta) ja tuomio komissio v. SGL Carbon (C‑301/04 P, EU:C:2006:432, 40–49 kohta).
( 155 ) Vrt. tästä komission ensimmäistä valitusperustetta asiassa C‑294/13 P koskevat näkemykseni (edellä 232–252 kohta).
( 156 ) Ks. vastaavasti tuomio Dalmine v. komissio (C‑407/04 P, EU:C:2007:53, 34 ja 35 kohta) ja tuomio Erste Group Bank ym. v. komissio (C‑125/07 P, C‑133/07 P ja C‑137/07 P, EU:C:2009:576, 271 ja 272 kohta).
( 157 ) Ks. edellä 264 kohta.
( 158 ) Ks. tästä tuomio komissio v. Anic Partecipazioni (EU:C:1999:356, 218 kohta) ja tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens (EU:C:2012:778, 79 kohta).
( 159 ) Valituksenalaisen tuomion 856 kohta.
( 160 ) Valituksenalaisen tuomion 855 kohta.
( 161 ) Tuomio Groupe Danone v. komissio (C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 61 kohta).
( 162 ) Vastaavasti tuomio D ja Ruotsi v. neuvosto (C‑122/99 P ja C‑125/99 P, EU:C:2001:304, 65 kohta); myös kyseisessä asiassa D ja Ruotsin kuningaskunta tekivät kaksi erillistä valitusta ja ne velvoitettiin korvaamaan oikeudenkäyntikulut yhteisvastuullisesti.
Full & Egal Universal Law Academy