EUR-Lex -  62013CC0320 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MELCHIOR WATHELET

11 päivänä joulukuuta 2014 (1)

Asia C‑320/13

Euroopan komissio

vastaan

Puolan tasavalta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – SEUT 258 artikla – Uusiutuvan energian käytön edistäminen – Direktiivi 2009/28/EY – SEUT 260 artiklan 3 kohta – Täytäntöönpanon ja/tai täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamisen laiminlyönti – Uhkasakko

1.        Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että ”Puolan tasavalta ei ole noudattanut uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY(2) 27 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä tai koska se ei ainakaan ole ilmoittanut niistä komissiolle”.

2.        Lisäksi komissio vaatii SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla unionin tuomioistuinta määräämään Puolan tasavallalle direktiivin 2009/28 täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä päiväkohtaisen uhkasakon nyt käsiteltävässä asiassa annettavan tuomion julistamispäivästä lukien. Ehdotetun uhkasakon suuruus oli alun perin 133 228,80 euroa päivältä, mutta asian käsittelyn aikana se pienennettiin lopulta 61 380 euroon.

3.        Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin tulkitsee siis ensimmäistä kertaa Lissabonin sopimuksessa käyttöön otettua uutta mekanismia, jossa unionin tuomioistuin voi määrätä jäsenvaltiolle taloudellisen seuraamuksen jo ensimmäisessä tuomiossa, joka koskee lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetun direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattamatta jättämistä.(3)

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

4.        Direktiivi 2009/28 kuuluu direktiivien 2009/29/EY(4) ja 2009/30/EY(5) tavoin huhtikuussa 2009 hyväksyttyyn ”energia- ja ilmastopakettiin”. Paketin tavoitteena oli luoda oikeudellinen kehys, jonka avulla Euroopan unioni saavuttaisi vuoteen 2020 mennessä tiettyjä ilmasto- ja energiatavoitteita eli 20 prosentin vähennyksen kasvihuonekaasupäästöissä vuoden 1990 tasosta, 20 prosentin lisäyksen uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuudessa energian kokonaisloppukulutuksesta sekä 20 prosentin parannuksen unionin energiatehokkuudessa.

5.        Direktiivin 2009/28/EY 1 artiklassa määritetään direktiivin kohde ja soveltamisala. Direktiivillä luodaan yhteiset puitteet uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian tuotannon edistämiselle. Sillä asetetaan sitovat kansalliset tavoitteet, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta niin energian kokonaisloppukulutuksesta kuin liikenteestäkin. Se sisältää myös säännöt jäsenvaltioiden välisistä tilastollisista siirroista, jäsenvaltioiden välisistä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä yhteishankkeista, alkuperätakuista, hallinnollisista menettelyistä, tiedottamisesta ja koulutuksesta sekä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian pääsystä sähköverkkoon. Lisäksi siinä vahvistetaan kestävyyskriteerit biopolttoaineille ja bionesteille.

6.        Direktiivin 2009/28 2 artiklan a–o alakohdassa annetaan erinäisiä määritelmiä.

7.        Direktiivin 2009/28 5 artiklassa esitetään uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden laskentatapa.

8.        Direktiivin 2009/28 13 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että hallinnollisiin menettelyihin, säännöksiin ja määräyksiin sisällytetään joukko takeita, tietoja ja kannustimia.

9.        Direktiivin 2009/28 14 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tiedottaminen ja koulutus”, säädetään useista velvoitteista, joilla varmistetaan erilaisten uusiutuvaan energiaan ja sen käyttöön liittyvien tietojen saatavuus ja levitys.

10.      Direktiivin 2009/28 16 artiklan tavoitteena on edistää uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevan sähköenergian pääsyä siirto- ja jakeluverkkoihin ja varmistaa se.

11.      Direktiivin 2009/28 17 artiklassa määritellään biopolttoaineita ja bionesteitä koskevat kestävyyskriteerit, jotka niiden on täytettävä, jotta ne otettaisiin huomioon arvioitaessa mainitun direktiivin vaatimusten täyttymistä siltä osin kuin on kyse uusiutuvaa energiaa koskevista kansallisista tavoitteista ja velvoitteista sekä arvioitaessa tukikelpoisuutta biopolttoaineiden ja bionesteiden kulutuksen osalta. 18 artiklassa vahvistetaan periaatteet, joiden mukaan kyseisten kestävyyskriteerien noudattaminen tutkitaan. 19 artiklassa ilmoitetaan vaatimukset, joita sovelletaan laskettaessa biopolttoaineiden ja bionesteiden kasvihuonekaasuvaikutusta.

12.      Direktiivin 2009/28 21 artikla puolestaan sisältää useita erityissäännöksiä, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöä liikenteessä.

13.      Direktiivin 27 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 5. päivänä joulukuuta 2010, tämän kuitenkaan rajoittamatta 4 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamista.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.      Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.”

B       Puolan oikeus

14.      Kanteen ja vastineen mukaan Puolan tasavalta on pannut direktiivin 2009/28 täytäntöön erityisesti seuraavilla säädöksillä:

–        energialain ja ympäristönsuojelulain muuttamisesta 4.3.2005 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy – Prawo energetyczne oraz ustawy – Prawo ochrony środowiska) (Dz. U nro 552), sellaisena kuin se on muutettuna

–        biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista 25.8.2006 annettu laki (Ustawa o biokomponentach i biopaliwach ciekłych) (Dz. U nro 169, järjestysnumero 119), sellaisena kuin se on muutettuna

–        energialain, ympäristönsuojelulain ja vaatimusten noudattamista koskevasta järjestelmästä annetun lain muuttamisesta 12.1.2007 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy – Prawo energetyczne, ustawy – Prawo ochrony środowiska oraz ustawy o systemie oceny zgodności) (Dz. U nro 21, järjestysnumero 124)

–        valmisteverolain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 11.5.2007 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy o podatku akcyzowym oraz o zmianie niektórych innych ustaw) (Dz. U nro 99, järjestysnumero 666)

–        rahoitusvälineiden liikkeellelaskusta annetun lain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 4.9.2008 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy o obrocie instrumentami finansowymi oraz niektórych innych ustaw) (Dz. U 2009, nro 165, järjestysnumero 1316)

–        ympäristönsuojelulain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 20.11.2009 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy – Prawo ochrony środowiska oraz niektórych innych ustaw) (Dz. U nro 215, järjestysnumero 1664)

–        energialain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 8.1.2010 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy – Prawo energetyczne oraz o zmianie niektórych innych ustaw) (Dz. U nro 21, järjestysnumero 104)

–        polttoaineen laadun valvonta- ja seurantajärjestelmästä annetun lain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 27.5.2011 annettu laki (Ustawa o zmianie ustawy o systemie monitorowania i kontrolowania jakości paliw oraz niektórych innych ustaw) (Dz. U nro 153, järjestysnumero 902), sellaisena kuin se on muutettuna.

15.      On riidatonta, että näissä säädöksissä ei lainkaan viitata direktiiviin 2009/28 eikä niihin ollut liitetty tällaista viittausta, kun ne virallisesti julkaistiin.

16.      Tällainen maininta on kuitenkin liitetty ”energialain ja useiden muiden lakien muuttamisesta” 26.7.2013 annettuun lakiin (Dz. U, järjestysnumero 984) sen virallisen julkaisun yhteydessä. Lain tekstiosa julkaistiin 27.8.2013 ja toimitettiin komissiolle 29.8.2013.

17.      Sama koskee biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain muuttamisesta 21.3.2014 annettua lakia (Dz. U., järjestysnumero 457), johon komissio viittasi 7.10.2014 pidetyssä istunnossa.

II     Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

18.      Direktiivin 2009/28 27 artiklan mukaisesti kyseinen direktiivi oli saatettava osaksi jäsenvaltioiden kansallista oikeusjärjestystä viimeistään 5.12.2010.

19.      Koska komissiolle ei ollut ilmoitettu mitään direktiivin 2009/28 kansallista täytäntöönpanotoimenpidettä, komissio osoitti 27.1.2011 Puolan hallitukselle virallisen huomautuksen.

20.      Puolan viranomaiset ilmoittivat komissiolle 18.3.2011, että direktiivin 2009/28 säännökset pantaisiin täytäntöön uusiutuvista lähteistä peräisin olevasta energiasta annetulla lailla ja biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain muuttamisesta annetulla lailla, joiden oli määrä tulla voimaan vuoden 2011 lopussa.

21.      Komissio osoitti 17.6.2011 Puolan hallitukselle uuden virallisen huomautuksen. Siinä komissio korosti, että sen tietojen mukaan toimenpiteitä, jotka Puolan tasavalta oli ilmoittanut 18.3.2011 päivätyssä kirjeessään, ei vielä ollut hyväksytty, koska sille ei ollut toimitettu tästä mitään tietoa.

22.      Komissio täsmensi vielä, että asian kannalta merkityksellisten kansallisten toimenpiteiden täytäntöönpanon ja niistä ilmoittamisen laiminlyönnillä rikottiin direktiivin 2009/28 27 artiklan 1 kohtaa sekä SEU 4 artiklan 3 kohtaa.

23.      Lopuksi komissio lisäsi, että näiden laiminlyöntien perusteella voitiin määrätä SEUT 260 artiklan 3 kohtaan perustuvia taloudellisia seuraamuksia.

24.      Toimivaltaiset Puolan viranomaiset ilmoittivat 2.8.2011 komissiolle polttoaineiden laadun valvonta- ja seurantajärjestelmästä annetun lain muuttamisesta 27.5.2011 annetun lain ja useita muita lakeja, jotka oli annettu direktiivin 2009/28 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Samat viranomaiset ilmoittivat 16.8.2011 komissiolle seuraavat muut kansalliset säädökset, jotka oli annettu direktiivin 2009/28 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä:

–        rahoitusvälineiden liikkeellelaskusta annetun lain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 4.9.2008 annettu laki

–        energialain ja ympäristönsuojelulain muuttamisesta 4.3.2005 annettu laki

–        energialain, ympäristönsuojelulain ja vaatimusten noudattamista koskevasta järjestelmästä annetun lain muuttamisesta 12.1.2007 annettu laki

–        ympäristönsuojelulain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 20.11.2009 annettu laki

–        energialain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 8.1.2010 annettu laki

–        biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista 25.8.2006 annettu laki

–        valmisteverolain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 11.5.2007 annettu laki

–        16.5.2006 päivätty Puolan tasavallan valtiopäivien puhemiehen tiedonanto konsolidoidun energialain antamisesta.

25.      Puolan viranomaiset ilmoittivat 17.8.2011 komissiolle katsovansa, että direktiivin 2009/28 säännökset oli oikeudellisesti riittävällä tavalla saatettu osaksi Puolan kansallista oikeusjärjestystä yhtäältä 10.4.1997 annetulla energialailla ja toisaalta biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista 25.8.2006 annetulla lailla. Lisäksi viranomaiset vahvistivat energialain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 8.1.2010 annetulla lailla tehdyt muutokset. Samat viranomaiset tiedottivat komissiolle myös, että kahden lakiesityksen valmistelutyöt oli aloitettu; toinen näistä lakiesityksistä koski uusiutuvia energianlähteitä ja toinen biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain ja ympäristönsuojelulain muuttamista.

26.      Koska komissio katsoi, että nämä sille ilmoitetut säädökset eivät merkitse direktiivin 2009/28 täytäntöönpanoa direktiivin 27 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä, se antoi 26.3.2012 Puolan tasavallalle osoitetun perustellun lausunnon, jossa se kehotti Puolan tasavaltaa toteuttamaan lausunnon noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kahden kuukauden määräajassa lausunnon vastaanottamisesta. Komissio täsmensi lausunnossaan myös, että kyseisen laiminlyönnin perusteella voitiin määrätä SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukaisia taloudellisia seuraamuksia.

27.      Puolan tasavalta vastasi tähän perusteltuun lausuntoon 25.5.2012 päivätyllä kirjeellä, jossa se toi esiin, että direktiivin 2009/28 4 artiklan 1 kohdassa säädetyn kansallisen toimintasuunnitelman hyväksyminen ei ollut pelkkä direktiivin 27 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu hallinnollinen toimenpide; että uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevan sähköntuotannon kansallisen tukijärjestelmän soveltaminen 1.10.2005 alkaen oli riittävä peruste katsoa, että kyseinen direktiivi oli pantu täytäntöön Puolassa; että säännökset, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian 10 prosentin vähimmäisosuutta liikenteessä sekä kestävyyskriteerejä, oli pantu täytäntöön biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetulla lailla, sellaisena kuin se oli muutettuna 27.5.2011 annetulla lailla, ja että kestävän kehityksen kriteerien täytäntöönpano saatettaisiin päätökseen vuoden 2012 lopussa. Lisäksi Puolan viranomaiset ilmoittivat sen uusiutuvista energianlähteistä annettavan lain valmisteluaikataulun, jolla oli tarkoitus saattaa direktiivin 2009/28 jo täytäntöönpannut säännökset ja ne säännökset, joiden täytäntöönpano oli itse direktiivissä säädetty myöhäisemmäksi ajankohdaksi, osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

28.      Komissio katsoi, että tästä vastauksesta ja ilmoitetuista säädöksistä kävi ilmi, että Puolan tasavalta ei ollut edelleenkään täyttänyt direktiivin 2009/28 27 artiklan 1 kohdasta johtuvia velvollisuuksiaan, ja päätti 21.3.2013 nostaa nyt käsiteltävän kanteen.

29.      11.6.2013 päivätyn ja 12.6.2013 tuomioistuimeen saapuneen kannekirjelmän päätteeksi komissio moittii Puolan tasavaltaa yhtäältä siitä, että se ei ole hyväksynyt direktiivin 2009/28 noudattamisen edellyttämiä säännöksiä, ja toisaalta siitä, että se ei ole ainakaan tiedottanut niistä komissiolle eli ei ole ilmoittanut komissiolle mahdollisia hyödyllisiä välineitä.

III  Menettelyn kirjallinen ja suullinen vaihe

30.      Vastauksensa lopuksi komissio katsoi, että vaikka Puolan tasavalta olikin hyväksynyt 26.7.2013 annetun lain, sillä ei ollut edelleenkään pantu täytäntöön direktiivin 2009/28 2 artiklan b, c, d, g, m, n ja o alakohdassa, 5 artiklassa (ja liitteissä II, III ja VII), 13 artiklassa, 14 artiklan 1, 2, 5 ja 6 kohdassa, 16 artiklan 2, 3, 4, 6, 7, 8 ja 9 kohdassa, 17, 18 ja 19 artiklassa (ja liitteessä V) sekä 21 artiklassa ilmaistuja velvollisuuksia.

31.      Komissio ilmoitti kuitenkin 1.10.2014 päivätyllä kirjeellä unionin tuomioistuimelle supistavansa kanteensa kohdetta Puolan tasavallan vastauskirjelmän ja tämän komissiolle viimeksi 12.9.2014 toimittamien tiettyjen tietojen perusteella.

32.      Kanteen kohde on nyt rajattu direktiivin 2009/28 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohdan, 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohdan, 17 artiklan 3–5 kohdan sekä 18 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiin ja vaaditun uhkasakon määrä on supistettu 61 380 euroon kultakin päivältä, jolla rikottujen säännösten täytäntöönpano viivästyy.

33.      Tämä oli tilanne 7.10.2014 pidetyssä istunnossa. Istunnossa Puolan hallitus ja Alankomaiden hallitus (joka oli aiemmin pyytänyt päästä väliintulijaksi) sekä komissio esittivät suulliset huomautuksensa.

IV     Puolan tasavallan väitetyt laiminlyönnit

A       Asian kannalta merkitykselliset periaatteet

34.      Direktiivin kansallisten täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamisen laiminlyöntiin ja varsinaiseen täytäntöönpanon laiminlyöntiin liittyvä vakiintunut oikeuskäytäntö on runsasta. Siitä voidaan hyödyllisesti nostaa esiin joitakin laajoja suuntaviivoja.

35.      Ensinnäkin on hyödyllistä muistaa, että niiden jäsenvaltioiden osalta, joille direktiivi on osoitettu, direktiivin säännöksillä on sitova vaikutus ja että tämä vaikutus on erityisesti säännöksillä, jotka koskevat säädettyjen toimenpiteiden täytäntöönpanon määräaikoja.(6)

36.      Toiseksi direktiivin saattaminen osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei välttämättä edellytä sitä, että sen säännökset olisi samanmuotoisina ja sanasta sanaan toistettava nimenomaisella erityisellä säännöksellä, vaan säännöksen sisällön mukaan sen toimeenpanemiseksi voi yleinen oikeustila riittää. Tämän oikeustilan on tällöin taattava tehokkaasti se, että direktiiviä sovelletaan kaikilta osin riittävän selvästi ja täsmällisesti, jotta tilanteessa, jossa direktiivin tarkoituksena on luoda oikeuksia yksityisille, nämä pystyvät täysimääräisesti selvittämään ne ja tarvittaessa vetoamaan niihin kansallisissa tuomioistuimissa.(7)

37.      Lisäksi tilanteessa, jossa direktiivissä säädetään nimenomaisesti, että kyseisen direktiivin täytäntöönpanosäännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan, on joka tapauksessa tarpeen antaa erillinen täytäntöönpanosäädös.(8)

38.      Kolmanneksi on niin, että vaikka SEUT 258 artiklan mukaisessa menettelyssä onkin komission asia näyttää toteen, että jäsenyysvelvoitteita ei ole noudatettu, ja esittää unionin tuomioistuimelle ne seikat, jotka ovat tarpeen, jotta unionin tuomioistuin voisi SEUT 258 artiklan nojalla vireille pannussa menettelyssä tutkia, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, jäsenvaltioiden on SEU 4 artiklan 3 kohdan nojalla tuettava komissiota tehtävänsä täyttämisessä, ja tähän tehtävään sisältyy SEU 17 artiklan 1 kohdan mukaan muun muassa unionin oikeuden säännösten soveltamisen valvonta.(9)

39.      Jäsenvaltioiden on siksi toimitettava komissiolle selviä ja täsmällisiä tietoja. Tiedoista on ilmettävä ristiriidattomasti, millä laeilla, asetuksilla ja hallinnollisilla määräyksillä jäsenvaltio katsoo täyttäneensä eri velvoitteet, joita sille direktiivistä aiheutuu.

40.      Tietojen puuttuessa komissio ei kykene tutkimaan, onko jäsenvaltio pannut direktiivin tosiasiallisesti ja täysimääräisesti täytäntöön. Jo pelkästään sillä, että jäsenvaltio laiminlyö tämän velvollisuutensa joko siten, että tietojen ei anneta lainkaan, tai siten, etteivät ne ole riittävän selviä ja täsmällisiä, on mahdollista perustella SEUT 258 artiklaan perustuvan sellaisen menettelyn aloittaminen, jossa tällainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen todetaan.(10) Jäsenvaltio ei tässä tilanteessa voi moittia komissiota siitä, että tämä on kannekirjelmässään tyytynyt toteamaan, että direktiiviä ei ollut miltään osin pantu täytäntöön säädetyssä määräajassa, pyrkimättä osoittamaan sitä, millä tavalla voimassa olevat kansallisen oikeuden säännökset eivät olleet yhteensopivia mainitun direktiivin säännösten kanssa, koska kannekirjelmän epätäsmällisyys seuraa tällöin kyseisen jäsenvaltion toiminnasta oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana.(11)

41.      Neljänneksi on niin, että kun arvioidaan sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä, eikä unionin tuomioistuin voi ottaa huomioon tämän jälkeen tapahtuneita muutoksia.(12)

42.      Yhteenvetoni päätteeksi totean, että näihin eri periaatteisiin on nimenomaisesti viitattu tai niitä on sovellettu Puolan tasavaltaan vähintään neljässä viimeaikaisessa tuomiossa (tuomio komissio v. Puola, C‑551/08, EU:C:2009:683; tuomio komissio v. Puola, C‑326/09, EU:C:2011:155; tuomio komissio v. Puola, C‑362/10, EU:C:2011:703 ja tuomio komissio v. Puola, C‑281/11, EU:C:2013:855).

B       Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisten olemassaolo perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä

43.      Ensimmäisestä, 27.1.2011 päivätystä virallisesta huomautuksesta aina kannekirjelmään asti komissio on moittinut Puolan tasavaltaa pääasiallisesti siitä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä, että se ei ole toteuttanut direktiivin 2009/28 täytäntöönpanemisen edellyttämiä toimenpiteitä. Tämän lisäksi komissio moittii Puolan tasavaltaa siitä, että se ei ole ilmoittanut mahdollisesti tässä tarkoituksessa toteuttamiaan toimenpiteitä komissiolle.

44.      Vastaukseksi näihin väitteisiin Puolan tasavalta ilmoitti ensinnäkin 18.3.2011 päivätyssä kirjeessään, että direktiivin 2009/28 säännökset pantaisiin täytäntöön lailla uusiutuvista lähteistä peräisin olevasta energiasta ja lailla biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain muuttamisesta, joiden oli määrä tulla voimaan vuoden 2011 lopussa.

45.      Toimivaltaiset Puolan viranomaiset antoivat 2.8.2011 komissiolle tiedoksi polttoaineiden laadun valvonta- ja seurantajärjestelmästä annetun lain muuttamisesta 27.5.2011 annetun lain ja useita muita lakeja, jotka oli annettu direktiivin 2009/28 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Lisäksi ne toimittivat 16.8.2011 joukon muita lakeja.

46.      Puolan viranomaiset ilmoittivat kuitenkin 17.8.2011 komissiolle katsovansa kansallisen oikeuden perinpohjaisen tarkastelun perusteella, että direktiivin 2009/28 säännökset oli oikeudellisesti riittävällä tavalla saatettu osaksi Puolan kansallista oikeusjärjestystä yhtäältä 10.4.1997 annetulla energialailla ja toisaalta biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista 25.8.2006 annetulla lailla. Lisäksi ne vahvistivat energialain ja useiden muiden lakien muuttamisesta 8.1.2010 annetulla lailla tehdyt muutokset. Kyseiset viranomaiset tiedottivat samalla komissiolle kahden lakiesityksen valmistelutöiden alkaneen; toinen näistä lakiesityksistä koski uusiutuvia energianlähteitä ja toinen biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain ja ympäristönsuojelulain muuttamista.

47.      Puolan tasavalta vastasi sille osoitettuun perusteltuun lausuntoon yhtäältä, että kestävän kehityksen kriteerien täytäntöönpano saatettaisiin päätökseen vuoden 2012 lopussa, ja toisaalta, että uusiutuvista energianlähteistä annetun lain, jolla oli tarkoitus panna täytäntöön tiettyjä direktiivin 2009/28 säännöksiä, oli määrä tulla voimaan 1.1.2013.

48.      Puolan tasavalta myönsi nimenomaisesti nämä komission kannekirjelmään sisältyvät tosiseikat nyt käsiteltävää asiaa koskevan oikeudenkäynnin kirjallisessa vaiheessa toimittamassaan vastineessa.

49.      Tästä myöntämisestä riippumatta en voi sivuuttaa sitä seikkaa, että Puolan lainsäätäjä antoi 26.7.2013 uuden lain energialain ja useiden muiden lakien muuttamisesta ja että kyseinen laki saatettiin 29.8.2013 komissiolle tiedoksi lakina, joka oli annettu direktiivin 2009/28 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Puolan hallitus täsmensi itse vastauskirjelmässään, että kyseinen laki oli ”direktiivin 2009/28 täytäntöönpanon varmistava perussäädös”.

50.      Aikajärjestyksen perusteella on näin ollen kiistatonta, että direktiiviä 2009/28 ei ollut täysimääräisesti saatettu osaksi Puolan oikeusjärjestystä direktiivin 27 artiklassa vahvistettuun päivämäärään (5.12.2010) mennessä eikä myöskään perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä.

51.      Esittämällä, että laki, joka annettiin 26.7.2013 eli pitkälti perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymisen jälkeen, oli ”direktiivin 2009/28 täytäntöönpanon varmistava perussäädös”, Puolan tasavalta itse asiassa myönsi epäsuorasti, että entuudestaan voimassa olleella kansallisella lainsäädännöllä ei ollut pantu mainittua direktiiviä täysimääräisesti täytäntöön.(13)

52.      Puolan tasavalta vahvisti tämän päätelmän 7.10.2014 pidetyssä istunnossa myöntäen, tällä kertaa nimenomaisesti, että toukokuussa 2012 direktiiviä 2009/28 ei vielä ollut saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä tiettyjä säännöksiä lukuun ottamatta.

53.      Lisäksi on syytä huomata, että ennen kuin Puolan tasavalta 12.9.2014 toimitti vastaavuustaulukon, se ei ollut missään vaiheessa täsmentänyt sitä, millä säännöksillä niistä useista komissiolle tiedoksi annetuista oikeussäännöistä, jotka oli annettu direktiivin 2009/28 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, varmistettiin direktiivin minkäkin artiklan saattaminen osaksi Puolan kansallista oikeusjärjestystä.

54.      Kuten asiassa komissio v. Puola (C-551/08, EU:C:2009:683), Puolan tasavalta ei nytkään ”toimittanut lainkaan täsmällisiä ja olennaisia tietoja niiden kansallisten oikeussääntöjen sisällöstä, joilla sen mukaan on saatettu direktiivi osaksi kansallista oikeusjärjestystä”.(14) Kuten jo edellä muistutin, jäsenvaltioilla on kuitenkin velvollisuus tukea komissiota tehtävänsä täyttämisessä toimittamalla ”riittävän täsmällisiä tietoja niiden kansallisten oikeussääntöjen sisällöstä, joilla direktiivi – – pannaan täytäntöön”.(15)

55.      Arvioni mukaan jo pelkällä vilpitöntä yhteistyötä koskevan velvoitteen noudattamatta jättämisellä on mahdollista perustella paitsi SEUT 258 artiklan mukaisen menettelyn aloittaminen kyseisen laiminlyönnin toteamiseksi(16) myös kyseisen jäsenvaltion tuomitseminen etenkin, kun jäsenvaltio käyttäytyy toistuvasti tällä tavoin.(17)

56.      Lisään, että tässä tilanteessa ei voida hyväksyä Puolan tasavallan vastauskirjelmässään esittämää väitettä, jonka mukaan kanteen tutkittavaksi ottamiselle ei ollut perusteita, koska komissio oli laajentanut kanteen kohdetta täsmentämällä vasta vastauksessaan ne direktiivin 2009/28 artiklat, joiden se ei katsonut vielä tulleen pannuiksi täytäntöön.(18)

57.      Tämä väite on sitä paitsi paljolti virheellinen. Komissio oli näet jo nimenomaisesti luetellut Puolan tasavallan mainitsemat direktiivin 2009/28 artiklat kannekirjelmänsä kohdassa 34, ainoina poikkeuksina 5 ja 21 artikla. Komission 1.10.2014 päivätystä kirjeestä käy kuitenkin ilmi, että nämä kaksi artiklaa eivät enää sisälly nyt käsiteltävän kanteen kohteeseen.

58.      Lopuksi Puolan tasavallan mukaan velvoitetta sisällyttää kansalliseen säädökseen viittaus direktiiviin on pidettävä täytäntöönpanovelvoitteesta erillisenä velvoitteena, joka koskee ainoastaan sellaisia täytäntöönpanosäädöksiä, jotka jäsenvaltio hyväksyy direktiivin voimaantulon jälkeen.(19)

59.      Tämä tulkinta on vastoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan ”silloin, kun direktiivissä nimenomaisesti säädetään, että sen täytäntöön panemiseksi annettavia säädöksiä virallisesti julkaistaessa niissä on viitattava direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, on joka tapauksessa annettava erillinen täytäntöönpanosäädös”.(20)

60.      Komission perustellussa lausunnossaan asettaman määräajan päättyessä Puolan tasavalta ei kuitenkaan ollut vielä antanut tällaista säädöstä.

61.      Edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, että perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä Puolan tasavalta ei vielä ollut toteuttanut kaikkia direktiivin 2009/28 täytäntöönpanoon tarvittavia toimenpiteitä eikä ilmoittanut hyödyllisiä välineitä komissiolle.

C       Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisten olemassaolo tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana

62.      Kysymys siitä, oliko jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen edelleen olemassa tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana, on periaatteessa tarpeeton SEUT 258 artiklaan perustuvassa kanteessa.

63.      Nyt käsiteltävässä kanteessa komissio kuitenkin vaatii unionin tuomioistuinta myös määräämään Puolan tasavallalle uhkasakon SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla. SEUT 260 artiklan 2 kohtaa koskevassa vakiintuneessa oikeuskäytännössä kuitenkin ”uhkasakon määrääminen on lähtökohtaisesti perusteltua ainoastaan siltä osin kuin [nyt käsiteltävässä asiassa lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetun direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamisen laiminlyönnistä] johtuva jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen jatkuu siihen saakka, kun unionin tuomioistuin tutkii asian tosiseikat”.(21)

64.      Kuten olen jo todennut, komissio ilmoitti unionin tuomioistuimelle 1.10.2014 päivätyllä kirjeellä, että Puolan tasavallan toimittaman vastauskirjelmän ja tiettyjen Puolan tasavallan sille viimeksi 12.9.2014 toimittamien tietojen perusteella se peruuttaisi kanteen osittain. Kanteen kohde rajoittuu siis direktiivin 2009/28 täytäntöönpanon laiminlyönnin osalta nyttemmin direktiivin 2009/28 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohdan, 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohdan, 17 artiklan 3–5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon laiminlyöntiin.

65.      Unionin tuomioistuimelle ilmoitettujen seikkojen perusteella katson niin ikään, että näiden direktiivin 2009/28 artiklojen ei voida tosiasiallisesti katsoa tulleen riittävässä määrin saatetuiksi osaksi Puolan kansallista oikeusjärjestystä.

1.       Direktiivin 2009/28 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohdan täytäntöönpano

66.      Direktiivin 2009/28 13 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että hallinnollisiin menettelyihin, säännöksiin ja määräyksiin sisällytetään joukko takeita, tietoja ja kannustimia, kuten direktiivin sääntelemiin asioihin liittyvät valtuutus-, hyväksyntä- ja toimilupamenettelyt (13 artiklan 1 kohta), tiettyjen tukijärjestelmien piiriin pääsemisen edellyttämät tekniset eritelmät (13 artiklan 2 kohta) tai tiettyjen laitteistojen käytön edistäminen yksityisissä tai julkisissa rakennuksissa (13 artiklan 3–6 kohta).

67.      Vaikka komissio onkin luopunut direktiivin 2009/28 13 artiklan 1 ja 3 kohtaa koskevista väitteistä, se pysyy väitteessä, jonka mukaan 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohtaa ei edelleenkään ole pantu tyydyttävällä tavalla täytäntöön eikä niiden täytäntöönpanotoimenpiteitä ole ilmoitettu.

68.      Pitää paikkansa, että Puolan tasavalta ei ole antanut mitään tietoja kyseisten kohtien täytäntöönpanosta sen enempää oikeudenkäyntikirjelmissään kuin 7.10.2014 pidetyssä istunnossakaan.

69.      Direktiivin 2009/28 13 artiklan 2 kohdassa kuitenkin säädetään, että jäsenvaltioiden on ”selkeästi määritettävä tekniset eritelmät, jotka uusiutuvan energian laitteiden ja järjestelmien on täytettävä tukijärjestelmistä hyötymiseksi”.(22)

70.      Tätä säännöstä, kuten 13 artiklan 4, 5 ja 6 kohdassa säädettyjä eri takeitakaan, ei ole pantu täytäntöön kiistattoman sitovasti eikä riittävän konkreettisesti, täsmällisesti ja selvästi, jotta oikeusvarmuutta koskeva edellytys täyttyisi.

71.      Näin ollen katson, että komissio on riittävällä tavalla osoittanut 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohdan täytäntöönpanon laiminlyönteihin liittyvät jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiset ja että ne jatkuvat tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana.

2.       Direktiivin 2009/28 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohdan täytäntöönpano

72.      Direktiivin 2009/28 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille täsmällisiä velvoitteita, jotka koskevat tiedottamista eri ammattiryhmille, kuten kaavoittajille tai arkkitehdeille (5 kohta), tai yleisesti kansalaisille (6 kohta).

73.      Puolan tasavallan vastauskirjelmässään esittämien selitysten mukaan nämä eri velvoitteet täytetään yleisesti sovellettavalla hallintokäytännöllä, jossa tiettyjä tietoja julkaistaan julkisilla internet-sivustoilla, kuten energiaviraston, talousministeriön tai muiden tarkemmin määrittelemättömien toimivaltaisten toimielinten sivustoilla.

74.      Kuten olen jo moneen kertaan todennut, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kiistattoman sitovasti sekä niin yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy.

75.      Tästä vaatimuksesta seuraa, ”ettei pelkkää hallintokäytäntöä, jolle on ominaista se, että hallintoelimet voivat halutessaan muuttaa sitä, ja jota ei riittävällä tavalla tehdä julkiseksi, voida pitää direktiivin täytäntöönpanoa koskevien velvoitteiden pätevänä täyttämisen muotona (ks. asia C-507/04, komissio v. Itävalta, tuomio 12.7.2007, [EU:C:2007:427], 162 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)”.(23)

76.      Tätä sääntöä, johon unionin tuomioistuin alle vuosi sitten viittasi tuomiossa, jossa oli kyseessä Puolan tasavalta (tuomio komissio v. Puola, C‑281/11, EU:C:2013:855), voidaan soveltaa myös nyt käsiteltävässä asiassa: sitä yleistä hallintokäytäntöä, johon Puolan tasavalta on vedonnut, ei voitu ”ilmoittaa” komissiolle täytäntöönpanotoimenpiteenä. Se ei myöskään merkitse direktiivin 2009/28 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohdan asianmukaista täytäntöönpanoa.

3.       Direktiivin 2009/28 17 artiklan 3, 4 ja 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan täytäntöönpano

77.      Direktiivin 2009/28 17 ja 18 artiklan tavoitteena on luoda biopolttoaineiden ja bionesteiden sisämarkkinat.

78.      Kyseisten biopolttoaineiden ja bionesteiden on täytettävä 17 artiklan 2–5 kohdassa määritellyt kestävyyskriteerit, jotta ne voitaisiin yhtäältä ottaa huomioon direktiivin vaatimusten mukaisten biopolttoaineiden ja bionesteiden laskennassa ja jotta ne toisaalta olisivat tukikelpoisia.

79.      7.10.2014 pidetyssä istunnossa komissio väitti, että Puolan lainsäätäjä oli biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain muuttamisesta 21.3.2014 annetussa laissa (Dz. U., järjestysnumero 457) valinnut pelkän viittauksen direktiivin 17 artiklaan ja viitannut siihen ainoastaan biopolttoaineiden osalta. Puolan tasavalta ei kiistänyt tätä muodollista lukutapaa. Se lisäsi vain, että tapa, jolla direktiiviin viitattiin, takasi direktiivin tyydyttävän täytäntöönpanon.

80.      Edellä mainitun lain 1 artiklan 18 alakohdan luenta vahvistaa, että biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annettuun lakiin on lisätty uusi 4 a luku ja että siihen sisältyvän uuden 28 a §:n 1 momentin 1 alakohdassa tyydytään viittaamaan direktiivin 2009/28 17 artiklan 3–6 kohdassa säädettyihin kestävyyskriteereihin ainoastaan biopolttoaineiden osalta.

81.      Katson, että näissä säännöksissä säädettyjä kestävyyskriteereitä ei voi pitää yksinomaan teknisinä. Niiden täytäntöönpano edellyttää päinvastoin Puolan lainsäätäjän toimia, eikä siinä riitä pelkkä viittaus direktiivin sanamuotoon.(24)

82.      Tämä koskee etenkin direktiivin 2009/28 17 artiklan 3 kohdan b alakohtaa, jossa säädetään, että ”– – huomioon otettavia biopolttoaineita ja bionesteitä ei saa valmistaa raaka-aineesta, joka on hankittu biologiselta monimuotoisuudeltaan rikkaalta maalta eli maalta, jonka maankäyttöstatus on tammikuussa 2008 tai sen jälkeen ollut jokin seuraavista, riippumatta siitä, onko kyseisellä maalla edelleen tämä maankäyttöstatus: – – b) alue, joka on osoitettu: i) laissa tai toimivaltaisen viranomaisen toimesta luonnonsuojelutarkoitukseen – –”.

83.      Pelkkä viittaus direktiivin säännökseen, jossa itsessään viitataan sen soveltamiseen tarvittavan käsitteen määritelmän osalta (”rikkaalta maalta”) alueiden osoittamisesta tehtyyn päätökseen, joka perustuu lakiin tai jonka on tehnyt tarkemmin määrittelemätön toimivaltainen viranomainen, ei mahdollista täysimääräistä täytäntöönpanoa, koska se jättää epävarmuuden siitä, mikä on direktiivillä 2009/28 säännellyn alan laajuus.(25) Näin ollen Puolan tasavallan oli annettava kyseisten säännösten täytäntöönpanon edellyttämät kansalliset säännökset.

84.      Toisin kuin direktiivin 2009/28 18 artiklan 1 kohdassa säädetään, biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain muuttamisesta 21.3.2014 annetussa laissa ei myöskään ole sellaista säännöstä, jossa yhtäältä velvoitettaisiin talouden toimijat ”osoittamaan, että 17 artiklan 2–5 kohdassa asetetut kestävyyskriteerit on täytetty”, ja toisaalta edellytettäisiin, että ne käyttäisivät tähän tarkoitukseen mainitun direktiivin 18 artiklassa kuvattua ainetasejärjestelmää.

85.      Tyhjentävyyden vuoksi täsmennän vielä, että Puolan tasavalta väitti oikeudenkäyntikirjelmissään, että direktiivin 2009/28 17–19 ja 21 artikla oli pantu täytäntöön kansallisella uusiutuvaa energiaa käsittelevällä toimintasuunnitelmalla, joka hyväksyttiin 7.12.2010 ja annettiin komissiolle tiedoksi 15.10.2010.

86.      Tältä osin yhdyn kuitenkin komission kantaan. Direktiivin 2009/28 4 artiklassa säädetyissä kansallisissa toimintasuunnitelmissa määritetään kansalliset tavoitteet liikenteessä sekä sähköntuotannossa, lämmityksessä ja jäähdytyksessä vuonna 2020 kulutettavalle uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuudelle siten, että huomioon otetaan muiden energiatehokkuuteen liittyvien politiikkatoimien vaikutukset energian loppukäyttöön.(26) Niillä on tarkoitus saattaa komission tietoon ja määritellä toimenpiteet, joita jäsenvaltiot ovat toteuttaneet näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, samoin kuin toimenpiteet, joita vaaditaan direktiivin 2009/28 13–19 artiklan säännösten noudattamiseksi.

87.      Kyseessä on siis pelkkä tiedotus- ja ohjelmasuunnitteluasiakirja. Sillä ei yksinään voida täyttää niitä positiivisia velvoitteita, jotka on täytettävä direktiivin 2009/28 17 artiklan 3–5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan noudattamiseksi.

D       Päätelmä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisistä

88.      Edellä esitetyistä huomautuksista ilmenee, että

–        yhtäältä komission 26.3.2012 Puolan tasavallalle osoitetussa perustellussa lausunnossa asettaman määräajan päättyessä Puolan tasavalta ei ollut hyväksynyt eikä ilmoittanut komissiolle direktiivin 2009/28 noudattamiseksi tarvittavia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä ja että

–        toisaalta tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana Puolan tasavalta ei ollut edelleenkään saattanut direktiivin 2009/28 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohtaa, 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohtaa, 17 artiklan 3, 4 ja 5 kohtaa eikä 18 artiklan 1 kohtaa osaksi kansallista oikeusjärjestystään eikä ilmoittanut komissiolle riittäviä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

V       SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltaminen

89.      Olen edellä päätellyt, että Puolan tasavalta ei tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana ollut edelleenkään saattanut direktiivin 2009/28 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohtaa, 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohtaa, 17 artiklan 3, 4 ja 5 kohtaa ja 18 artiklan 1 kohtaa osaksi kansallista oikeusjärjestystään eikä ilmoittanut komissiolle riittäviä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

90.      Jos unionin tuomioistuin päättelee samoin kuin minäkin, on syytä tutkia komission SEUT 260 artiklan 3 kohdan perusteella esittämä vaatimus uhkasakon määräämisestä.

91.      Uhkasakko on näet itsessään asianmukainen taloudellinen keino kannustaa jäsenvaltiota toteuttamaan toimet, jotka ovat tarpeen todetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen lopettamiseksi ja direktiivin täysimääräisen täytäntöönpanon varmistamiseksi.(27)

92.      Vaikka mahdollisuus tuomita valtio taloudelliseen seuraamukseen jo ensimmäisessä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa otettiin käyttöön Lissabonin sopimuksella ja sitä on sovellettu jo lähes viiden vuoden ajan, unionin tuomioistuimella ei silti ole vielä ollut tilaisuutta käyttää eikä edes tulkita sitä.

93.      SEUT 260 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään seuraavaa: ”kun komissio saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi [SEUT] 258 artiklan nojalla katsoessaan, että asianomainen jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa ilmoittaa toimenpiteistä, joilla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio voi, jos se katsoo tämän aiheelliseksi, ilmoittaa samalla sen olosuhteisiin nähden soveltuvaksi katsomansa kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määrän, joka tämän jäsenvaltion olisi sen käsityksen mukaan suoritettava.” Toisessa alakohdassa täsmennetään, että ”jos tuomioistuin toteaa, ettei velvollisuutta ole täytetty, se voi määrätä asianomaisen jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon komission ilmoittaman määrän rajoissa. Suoritus on maksettava tuomioistuimen tuomiossa määrättynä ajankohtana”.

94.      SEUT 260 artiklan 3 kohta herättää vähintään neljä tulkintakysymystä, joita tarkastelen kutakin vuorollaan:

–        Ensinnäkin: voidaanko SEUT 260 artiklan 3 kohtaa soveltaa direktiiviin, joka on annettu ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa (ajallinen soveltamisala)?

–        Toiseksi: onko komission perusteltava erityisellä tavalla päätöksensä vaatia uhkasakon ja/tai kiinteämääräisen hyvityksen määräämistä SEUT 260 artiklan 3 kohdan perusteella?

–        Kolmanneksi: minkälaisen käyttäytymisen perusteella SEUT 260 artiklan 3 kohtaa voidaan soveltaa (aineellinen soveltamisala)?

–        Neljänneksi: voiko komissio soveltaa ensimmäiseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen sitä laskentatapaa, jota se käyttää SEUT 260 artiklan 2 kohdan yhteydessä?

A       SEUT 260 artiklan 3 kohdan ajallinen soveltaminen

95.      Puolan tasavalta ja Alankomaiden kuningaskunta katsovat, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa ei sovelleta direktiiveihin, jotka on annettu ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa. Koska kyseisessä artiklassa täsmennetään, että sitä sovelletaan silloin, kun valtio on jättänyt täyttämättä ”velvollisuutensa ilmoittaa toimenpiteistä, joilla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä”, ja koska kyseinen menettely otettiin käyttöön vasta Lissabonin sopimuksessa, sitä ei niiden mukaan voida soveltaa direktiiveihin, jotka on annettu ennen 1.12.2009. Tämä koskee myös nyt käsiteltävää asiaa, koska direktiivi 2009/28 annettiin 23.4.2009 EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 3 kohdassa määrätyn yhteispäätösmenettelyn mukaisesti.

96.      En yhdy näiden kahden jäsenvaltion esittämään tulkintaan.

97.      Ensinnäkin on niin, että vaikka Lissabonin sopimuksessa onkin otettu käyttöön erityisiä ilmauksia SEUT 289 artiklan 1 kohdassa määrätyn unionin oikeudellisten toimien hyväksymismenettelyn (ja näin ollen sen nojalla annettujen oikeudellisten toimien) määrittelyyn, on virheellistä ajatella, että menettely poikkeaisi aiemmin sovelletusta yhteispäätösmenettelystä.

98.      Niin unionin lainsäätäjän(28) kuin unionin tuomioistuimen(29) ja oikeuskirjallisuudenkin(30) mukaan SEUT 289 artiklan 1 kohdassa ja SEUT 294 artiklassa kuvattu tavallinen lainsäätämisjärjestys on tarkka toisinto entisestä yhteispäätösmenettelystä. Oikeuskirjallisuudessa, jossa on otettu kantaa erityisesti SEUT 260 artiklan 3 kohtaan, suhtaudutaan niin ikään myönteisesti kyseisessä määräyksessä määrätyn mekanismin soveltamiseen yhteispäätösmenettelyä noudattaen annettuihin direktiiveihin.(31)

99.      Lisäksi SEUT 260 artiklan 3 kohdassa perustettu sääntö on menettelysääntö, jota voidaan siis soveltaa välittömästi, jollei erityisiä siirtymävaiheen sääntöjä ole. Siirtymämääräyksistä tehdyssä pöytäkirjassa N:o 36 ei ole lainkaan SEUT 260 artiklan 3 kohtaan liittyviä määräyksiä.(32)

100. Lisäksi direktiivin 2009/28 27 artiklan 1 kohdassa asetettu määräaika mainitun direktiivin noudattamisen edellyttämien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten täytäntöönpanolle päättyi 5.12.2010. Näin ollen kyseessä ei voi olla SEUT 260 artiklan 3 kohdan taannehtiva soveltaminen, koska käyttäytyminen, josta Puolan tasavaltaa moititaan, alkoi väistämättä vasta Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen.

101. Lisäksi silloin, kun perussopimukseen lisättiin mahdollisuus tuomita jäsenvaltio uhkasakkoon tai kiinteämääräiseen hyvitykseen ensimmäisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan tuomion täytäntöönpanon laiminlyönnistä, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että uuden määräyksen soveltamisen perusteluksi riitti, ”kun [todettiin], että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn kaikki vaiheet – – [sijoittuivat] Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantulon jälkeiseen aikaan”.(33) Katson, että tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltuvin osin soveltaa SEUT 260 artiklan 3 kohtaan.

102. Lopuksi totean, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan välitön soveltaminen ei voi jäsenvaltioiden kannalta aiheuttaa oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista, koska komissio ilmoitti SEUT 260 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta 11.11.2010 annetussa tiedonannossaan(34) (jäljempänä tiedonanto), että se soveltaisi ”uutta 260 artiklan 3 kohdassa määrättyä välinettä sekä sen soveltamista koskevia periaatteita ja perusteita, jotka on esitelty tässä tiedonannossa, menettelyihin, jotka on aloitettu 258 artiklan nojalla tämän tiedonannon julkaisemisen jälkeen, sekä menettelyihin, jotka on aloitettu ennen julkaisemista, lukuun ottamatta menettelyjä, jotka se on jo saattanut tuomioistuimen käsiteltäväksi”.(35) Lisäksi komissio sitoutui kyseisessä tiedonannossa jättämään Lissabonin sopimuksen voimaantuloa edeltävän ajanjakson huomiotta seuraamusten määrän laskennassa ja rikkomisen keston määrittämisessä.

103. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella katson siis, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa sovelletaan sellaisen direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamatta jättämiseen, joka on direktiivin 2009/28 tavoin annettu yhteispäätösmenettelyä noudattaen ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa ja jonka täytäntöönpanon määräaika on umpeutunut kyseisen päivämäärän jälkeen.

B       Päätös vaatia uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen maksamista SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla

104. SEUT 260 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että katsoessaan, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa ilmoittaa toimenpiteistä, joilla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio voi ilmoittaa samalla sen kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määrän, joka jäsenvaltion olisi sen käsityksen mukaan suoritettava, jos se katsoo tämän aiheelliseksi.

105. Komission mukaan ”tämä sanamuoto on ymmärrettävä siten, että [sillä] on suuri harkintavalta, kuten sillä on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan harkintavalta [SEUT] 258 artiklassa tarkoitetun rikkomusmenettelyn aloittamisessa”.(36) Komissio lisää, että se arvioi ”aiheelliseksi hyödyntää 260 artiklan 3 kohdan tarjoamaa mahdollisuutta periaatteessa kaikissa asioissa, jotka koskevat kyseisessä määräyksessä tarkoitettuja puutteita”.(37)

106. Jotkut ovat kuitenkin pohtineet, eikö tämä perussopimuksen täsmennys, joka luo vapauden, josta ei ole määrätty SEUT 260 artiklan 2 kohdassa, merkitse, että komissiolta vaaditaan erityistä perustelua silloin, kun se päättää käyttää tätä mahdollisuutta.

107. Mielestäni näin ei ole.

108. Itse asiassa mahdollisuus vaatia, että jäsenvaltiolle määrätään uhkasakko tai kiinteämääräinen hyvitys direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattamatta jättämisestä, on välttämätön osa SEUT 258 artiklassa määrättyä menettelyä. Pitää tosin paikkansa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla ei ole velvollisuutta aloittaa tällä perusteella menettelyä, vaan sillä on tältä osin täysi harkintavalta.(38) Tosiasiallisesti SEUT 260 artiklan 3 kohdassa vain korostetaan tätä vapautta ja vahvistetaan se tietyn menettelyn osan osalta erityistilanteessa eli silloin, kun jäsenvaltiolle vaaditaan taloudellista seuraamusta ensimmäisen sellaisen kanteen yhteydessä, joka koskee lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetun direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamatta jättämistä.

109. Tämä mahdollisuus liittyy siis SEUT 258 artiklaan perustuvan menettelyn aloittamista koskevaan komission päätökseen, joka ei kuulu unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin,(39) kun taas päätös uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määräämisestä kuuluu ainoastaan unionin tuomioistuimelle. Kuten vakiintuneessa oikeuskäytännössä on entisen EY 228 artiklan (josta on tullut SEUT 260 artikla) osalta todettu, ”[ei] EY 228 artiklan sanamuoto eikä myöskään – – tarkoitus osoita, että kiinteämääräinen hyvitys olisi määrättävä automaattisesti, kuten komissio ehdottaa vuoden 2005 tiedonannossaan. Kun mainitussa määräyksessä määrätään, että yhteisöjen tuomioistuin ’voi’ määrätä velvoitteensa laiminlyöneen jäsenvaltion suorittamaan uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen, sillä annetaan yhteisöjen tuomioistuimelle laaja harkintavalta päättää, onko tällaisten seuraamusten määrääminen tarpeen vai ei”.(40) Tätä tulkintaa voidaan mielestäni soveltaa SEUT 260 artiklan 3 kohtaan ja komission tiedonantonsa 17 kohdassa tekemään periaatepäätökseen. Itse asiassa myös SEUT 260 artiklan 3 kohdassa käytetään voida-verbiä, sillä kyseisessä kohdassa täsmennetään, että jos unionin tuomioistuin toteaa, ettei jäsenyysvelvollisuutta ole noudatettu, se ”voi määrätä asianomaisen jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon”.(41)

110. Lisäksi myös oikeusvarmuus taataan, koska komission päätös tämän mekanismin hyödyntämisestä ”periaatteessa” on kirjattu sen tiedonantoon. Varaus, jonka mukaan komissio ei sulje pois sitä, että saattaa tulla erityisiä tapauksia, joissa SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukainen seuraamuksia koskeva pyyntö ei ole sen mielestä aiheellinen, voi kylläkin tietyissä tapauksissa johtaa eri jäsenvaltioiden erilaiseen kohteluun. Tämä erilainen kohtelu on kuitenkin olennainen osa SEUT 258 artiklassa määrättyä menettelyä sekä yhtäältä komission harkintavaltaa menettelyn aloittamisen suhteen ja toisaalta unionin tuomioistuimen harkintavaltaa taloudellisen seuraamuksen määräämisen ja sen määrän suhteen.

111. Tältä osin lienee hyvä muistaa, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että komission harkintavalta huomioon ottaen komissiolla oli jopa vapaus kohdistaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely vain ”joihinkin niistä jäsenvaltioista, jotka ovat [unionin] oikeuden noudattamisen kannalta vastaavassa tilanteessa”.(42) Näin ollen tämä harkintavalta on tunnustettava sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun on kyse yhden mainittuun oikeuskeinoon liittyvän menettelysäännön käyttämisestä.(43)

112. Lisäksi komissio katsoo tiedonannossaan asianmukaiseksi turvautua SEUT 260 artiklan 3 kohdassa perustettuun välineeseen periaatteessa kaikissa asioissa, jotka koskevat tässä määräyksessä tarkoitettuja puutteita; tämä valinta on joka tapauksessa perusteltava kussakin yksittäistapauksessa ja erityisesti silloin, kun on kyse uhkasakon määrän arvioinnista.(44) Arvioinnissa käytettävien kriteerien perusteleminen antaa jäsenvaltiolle väistämättä mahdollisuuden komission tekemän päätöksen asianmukaisuuden ymmärtämiseen ja jopa sen riitauttamiseen unionin tuomioistuimessa.

113. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella katson siis, että komission ei tarvitse perustella erityisellä tavalla päätöstään käyttää SEUT 260 artiklan 3 kohdan tarjoamaa mahdollisuutta vaatia, että jäsenvaltio määrätään suorittamaan uhkasakko tai kiinteämääräinen hyvitys sen vuoksi, että se ei ole ilmoittanut lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetun direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteitä.

C       SEUT 260 artiklan 3 kohdan aineellinen soveltaminen

114. SEUT 260 artiklan 3 kohdan aineellisen soveltamisalan määrittäminen on hankalampi kysymys. Onko tällöin pitäydyttävä SEUT 260 artiklan 3 kohdan muodolliseen sanamuotoon, joka vaikuttaa yksiselitteiseltä siten, että siinä tarkoitetaan ainoastaan jäsenvaltion velvollisuutta ”ilmoittaa toimenpiteistä, joilla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä”,(45) vai onko säännöstä tulkittava niin, että siinä tarkoitetaan myös täytäntöönpanon laiminlyöntiä?

115. Mielestäni ensin mainittua tulkintaa, jota Puolan tasavalta ja Alankomaiden kuningaskunta kannattivat, ei voida noudattaa ilman, että mekanismi menettää kaiken tehokkuutensa ja jopa kaiken hyödyllisyytensä.

1.       Pelkkä ilmoittaminen vai täytäntöönpanovaatimus

116. SEUT 260 artiklan 3 kohdan tavoitteena on torjua entistä tehokkaammin ja nopeammin direktiivin täytäntöönpanon viiveitä.(46) Kuten oikeuskirjallisuudessa asian kannalta merkityksellisesti tuodaan esille, ”olisi epäjohdonmukaista estää komissiota haastamasta jäsenvaltiota oikeuteen SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla sillä perusteella, että jäsenvaltio olisi ilmoittanut komissiolle täytäntöönpanotoimenpiteitä; mikään ei näet silloin estäisi kyseistä jäsenvaltiota ilmoittamasta mitä tahansa täytäntöönpanotoimenpiteitä, mukaan lukien toimenpiteet joilla ei olisi mitään yhteyttä kyseiseen direktiiviin. – – Tätä suppeaa tulkintaa ei siis voida hyväksyä”.(47)

117. Lisäksi on vaikea kuvitella, että jäsenvaltio, joka olisi jättänyt ilmoittamatta komissiolle direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteet – riippumatta siitä, onko se tosiasiallisesti pannut direktiivin täytäntöön vai ei tai onko se jopa laiminlyönyt ainoastaan direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamisen pantuaan direktiivin tosiasiallisesti täytäntöön – ja jota vastaan olisi aloitettu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävä vaihe, ei toimittaisi minkäänlaisia asiakirjoja perustellussa lausunnossa asetettuun määräaikaan mennessä.

118. Koska tässä tilanteessa SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun velvoitteen täyttämiseksi riittäisi, että jäsenvaltio ilmoittaisi komissiolle minkä tahansa asiakirjan ja esittäisi sen ”täytäntöönpanotoimenpiteenä”, on varmaa, että kyseistä artiklaa ei koskaan päädyttäisi soveltamaan.

119. Kun SEUT 260 artiklan 3 kohtaa päinvastoin tulkitaan siten, että sen kohteena on ”ilmoittamisen” aineellisen laiminlyönnin lisäksi täytäntöönpanon laiminlyönti, tällä toisella tulkinnalla voidaan luoda Lissabonin sopimuksella käyttöönotetulle uudelle mekanismille tehokas vaikutus, koska sen avulla voidaan todella painostaa jäsenvaltiota direktiivin nopean täytäntöönpanon varmistamiseksi.

120. Tämä SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkinta nostaa kuitenkin väistämättä esiin uuden kysymyksen: onko tarkoitus tutkia sitä, onko täytäntöönpanoa ylipäätään tapahtunut, vai täytäntöönpanon asianmukaisuutta?

2.       Täydellinen vai osittainen, asianmukainen vai virheellinen täytäntöönpano

121. Perussopimuksen muuttaminen siten, että uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen tulisi mahdolliseksi jo ensimmäisessä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa, oli tullut esille keskusteltaessa ehdotuksesta sopimukseksi Euroopan perustuslaista.

122. Tämän ehdotuksen valmistelutöitä tarkasteltaessa havaitaan Eurooppa-valmistelukunnan puheenjohtajiston 12.5.2003 päivätystä muistiosta (valmistelukunnan sihteeristö, CONV 734/03), että ”käytännössä tehdään ero ’ilmoittamatta jättämisten’ (eli tapausten, joissa jäsenvaltio ei ole toteuttanut lainkaan toimia säädöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä) ja sen välillä, että säädös on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä virheellisellä tavalla (eli jäsenvaltioiden toteuttamat toimet säädöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä eivät komission mukaan ole direktiivin (tai puitelain) vaatimusten mukaisia). Ehdotettua järjestelyä ei sovellettaisi jälkimmäisessä tapauksessa”.(48)

123. Komissio tarkentaa tiedonannossaan, mitä se tarkoittaa ”virheellisellä” täytäntöönpanolla. Komission mukaan ”260 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu velvollisuuden täyttämättä jättäminen voi tarkoittaa sekä sitä, että jäsenvaltio ei ole lainkaan ilmoittanut toimenpiteistä, joilla direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, että sitä, että kyseisistä toimenpiteistä annettu ilmoitus on puutteellinen. Jälkimmäinen tilanne voi syntyä, jos ilmoitetut toimenpiteet eivät kata jäsenvaltion koko aluetta tai jos ilmoitus on puutteellinen jotakin direktiivin osaa koskevien toimenpiteiden osalta. Jos jäsenvaltio on toimittanut kaikki tarvittavat selvitykset siitä, miten se on mielestään saattanut koko direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, komissio voi katsoa, ettei jäsenvaltio ole laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuuttaan, jolloin 260 artiklan 3 kohtaa ei sovelleta. Mahdollinen erimielisyys ilmoitettujen toimenpiteiden riittävyydestä tai kansallisen oikeusjärjestyksen säännöistä kuuluu [SEUT] 258 artiklassa määrätyn tavanomaisen, direktiivin asianmukaista saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä koskevan menettelyn soveltamisalaan”.(49)

124. Näyttää siis siltä, että komissio ei itse halua tutkia asiasisältöä ensimmäisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä, kuten se on lisäksi vahvistanut nyt käsiteltävässä riita-asiassa esittämissään kirjallisissa huomautuksissa ja 7.10.2014 pidetyssä istunnossa.

125. Pohdin kuitenkin, onko mahdollista tutkia täytäntöönpanon täysimääräisyyttä tutkimatta täytäntöönpanon nimissä ilmoitetun säännön sisältöä, siis asiasisältöä.

126. Direktiivin täytäntöönpano onkin helppo erottaa sen soveltamisesta: täytäntöönpano voidaan toteuttaa asianmukaisesti, mutta sen soveltaminen voi tosiasiassa olla virheellistä. Nämä kaksi tilannetta voidaan varsin helposti tutkia erikseen, eikä jälkimmäinen mahdollisuus kuulu SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan.

127. Sen sijaan selvän rajan vetäminen tutkinnassa täysimääräisen täytäntöönpanon ja asianmukaisen täytäntöönpanon välille vaikuttaa minusta paljon hankalammalta.(50) Jonkin kriteerin määrittäminen selvän virheen tai ilmeisen virheen osalta, jonka perusteella syntyisi toimivalta ehdottaa taloudellista seuraamusta SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla, olisi nähdäkseni harhaanjohtavaa ja aiheuttaisi sekaannusta.

128. Tämä vaikeus näyttää minusta sitäkin suuremmalta, kun otetaan huomioon SEUT 288 artiklan kolmannessa kohdassa jäsenvaltioille annettu harkintavalta.

129. Jäsenvaltioiden vapaus näet vahvistetaan vakiintuneessa oikeuskäytännössä. ”Vaikka näin ollen onkin välttämätöntä, että kansallisista täytäntöönpanotoimenpiteistä seuraava oikeudellinen tilanne on riittävän täsmällinen ja selvä, jotta asianomaiset yksityiset pystyvät selvittämään kaikki oikeutensa ja velvollisuutensa, on kuitenkin niin, että [SEUT 288] artiklan kolmannen kohdan sanamuodon mukaan jäsenvaltiot voivat valita direktiivien täytäntöön panemiseksi muodon ja keinot, joilla parhaiten taataan direktiiveillä tavoiteltu tulos, ja että tästä määräyksestä seuraa, että direktiivin saattaminen osaksi kansallista oikeutta ei välttämättä edellytä lainsäädäntötoimia kaikissa jäsenvaltioissa. Yhteisöjen tuomioistuin on myös toistuvasti todennut, että direktiivin saattaminen osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei välttämättä edellytä sitä, että sen säännökset olisi samanmuotoisina toistettava nimenomaisella erityisellä säännöksellä, vaan direktiivin sisällöstä riippuen, sen täytäntöön panemiseksi voi yleinen oikeustila riittää”.(51)

130. Toisin sanoen direktiivin täytäntöönpano ei välttämättä vaadi sen säännösten toistamista samanmuotoisina ja sanasta sanaan nimenomaisella erityisellä säännöksellä, kuten jo totesin käsitellessäni niiden jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisten tutkimista, josta Puolan tasavaltaa moititaan.(52) Sitä vastoin on välttämätöntä, että direktiivin säännökset pannaan täytäntöön kiistattoman sitovasti sekä niin yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy.(53)

131. Näin ollen edellisissä kohdissa kuvatussa rajoitetun vapauden tilanteessa vaikuttaa vaikealta tutkia, täyttyvätkö niin kiistattomuuden, yksilöinnin, täsmällisyyden kuin selvyydenkin vaatimukset, pelkällä olemassa olevan lainsäädäntö- tai asetuskehyksen pintapuolisella ja muodollisella tutkimuksella.

132. Komission asenne molemmissa 7.10.2014 pidetyssä istunnossa käsitellyissä asioissa osoittaa tämän vaikeuden. Vaikka komissio nyt käsiteltävässä asiassa toteaakin, ettei se halua tutkia, onko direktiivin säännökset pantu ”riittävällä tavalla” täytäntöön kansallisissa toimenpiteissä,(54) se selitti asiassa komissio v. Romania (C‑405/13),(55) että sen SEUT 260 artiklan 3 kohtaan perustuva valvonta ei rajoittunut pelkästään sen toteamiseen, että toimenpiteitä, joilla direktiivi saatettiin osaksi kansallista oikeusjärjestystä, ei ollut ilmoitettu, vaan että sen oli päinvastoin tutkittava niiden kansallisten toimenpiteiden sisältö, jotka jäsenvaltio oli sille ilmoittanut direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteinä, jotta se voisi todeta, että unionin lainsäätäjän määrittelemät velvoitteet oli jätetty (kokonaan tai osittain) saattamatta osaksi kansallista oikeusjärjestystä.(56)

133. Nyt käsiteltävän asian vaiheet jo itsessään korostavat komission valitseman vaihtoehdon käytännön hankaluutta.

134. Komissio vahvistikin 7.10.2014 pidetyssä istunnossa, että se pysyttää kanteensa (joka on nostettu SEUT 258 artiklan perusteella) ja uhkasakkovaatimuksensa (joka perustuu SEUT 260 artiklan 3 kohtaan) direktiivin puutteellisen täytäntöönpanon osalta.

135. Jos kuitenkin tarkastellaan esimerkkinä direktiivin 2009/28 17 artiklan 3–5 kohtaa, kyseisistä säännöksistä on todettu jo edellä, että ne on pantu täytäntöön pelkällä viittauksella direktiivin tekstiin Puolan tasavallan 21.3.2014 antamassa laissa biokomponenteista ja nestemäisistä biopolttoaineista annetun lain muuttamisesta.

136. Komission väittäessä, että kyseinen viittaus ei takaa direktiivin 2009/28 ”täysimääräistä” täytäntöönpanoa, en kuitenkaan voi hylätä Puolan tasavallan kantaa, jonka mukaan tämä asenne on ristiriidassa komission tiedonannon 19 kohdan kanssa.

137. Kyseessä on näet aivan ilmeisesti ”mahdollinen erimielisyys ilmoitettujen toimenpiteiden riittävyydestä”.(57) Edellä mainitun tiedonannon 19 kohdan mukaan tällainen tapaus kuitenkin ”kuuluu – – tavanomaisen, direktiivin asianmukaista saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä koskevan menettelyn soveltamisalaan”.

138. Mielestäni tällaiselle rajanvedolle direktiivin täytäntöönpanon täysimääräisyyden tai puutteellisuuden ja asianmukaisuuden tai virheellisyyden välillä ei ole aihetta.

139. Katson näet, että unionin tuomioistuin ei voi soveltaa SEUT 260 artiklan 3 kohtaa tutkimatta täytäntöönpanotoimenpiteiden riittävyyttä, koska määräyksen tarkoituksen kiertäminen tulisi silloin liian helpoksi. Tästä näkökulmasta komission on välttämättä voitava tehdä sama tutkimus ennen menettelyn aloittamista.

140. Lisäksi tämä SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkinta ei mitenkään riko menettelyyn osallistuvien eri toimielimien tehtävien ja toimivallan jakoa. Jos komissio ehdottaa unionin tuomioistuimelle, että asianomainen jäsenvaltio määrätään maksamaan uhkasakko tai kiinteämääräinen hyvitys, unionin tuomioistuin yksin päättää, suostuuko se tähän pyyntöön vai ei ja miten suuressa määrin (ylittämättä komission ehdottamaa määrää). Siinä tapauksessa, että arviot täytäntöönpanon asianmukaisuudesta eriävät, asianomaisella jäsenvaltiolla on lisäksi mahdollisuus osoittaa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä komissiolle ja mahdollisessa oikeudenkäyntivaiheessa unionin tuomioistuimelle, että se on täyttänyt velvoitteensa täydellisesti.

141. Täytäntöönpanon mahdollisen virheellisyyden tai puutteellisuuden selvyydellä tai ilmeisyydellä voisi olla merkitystä vasta menettelyn viimeisessä vaiheessa, sillä unionin tuomioistuimella on laaja harkintavalta taloudellisten seuraamusten määräämisessä.(58)

142. Samalla tavoin kuin unionin tuomioistuin on jo katsonut, että direktiivin artiklan virheellinen täytäntöönpano ei välttämättä merkinnyt riittävän ilmeistä rikkomista, joka voisi antaa aihetta vahingonkorvaukseen kansallisen lainsäätäjän virheellisen valinnan perusteella,(59) unionin tuomioistuin voisi päätöksessään, jossa se määrää jäsenvaltion maksamaan uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen, valita ottavansa huomioon sen, että kyseinen jäsenvaltio olisi ilmoittanut ainoastaan toimenpiteitä, jotka merkitsevät selvää tai ilmeistä virheellistä täytäntöönpanoa.

143. SEUT 260 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaisen ja suppean tulkinnan (eli varsinaisen ilmoittamisen laiminlyönnin) tai kompromissitulkinnan (jossa mainitun artiklan tulkinta rajataan puutteellisen täytäntöönpanon tapauksiin tutkimatta asiasisältöä tai selvästi virheellisiä täytäntöönpanoja) hyväksymisestä seuraisi ainoastaan se, että jäsenyysvelvoitteita laiminlyövät jäsenvaltiot voittaisivat aikaa.

144. Kun unionin tuomioistuin olisi näissä tilanteissa todennut lainsäätämisjärjestyksessä annetun direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamatta jättämisen, komissiolla olisi itse asiassa velvollisuus nostaa toinen kanne SEUT 258 artiklan nojalla, jotta unionin tuomioistuin tällä kertaa toteaisi ”asianmukaisen” täytäntöönpanon laiminlyönnin, ja tarvittaessa kolmas kanne SEUT 260 artiklan 2 kohdan nojalla tämän ”toisen” tuomion täytäntöönpanon laiminlyönnistä. Tällainen menettelyjen pitkittyminen olisi täysin vastoin sitä tahtoa, jonka osoituksena 260 artiklan 3 kohta lisättiin SEUT-sopimukseen.

145. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella ehdotan näin ollen, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa tulkitaan siten, että siinä annetaan komissiolle toimivalta vaatia unionin tuomioistuinta määräämään uhkasakko tai kiinteämääräinen hyvitys jäsenvaltiolle, joka ei ole ilmoittanut lainkaan täytäntöönpanotoimenpiteitä direktiivissä asetetussa määräajassa tai joka on ilmoittanut ainoastaan toimenpiteitä, joilla kyseinen direktiivi pannaan täytäntöön pelkästään puutteellisesti tai virheellisesti.

D       Uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määrän määrittäminen

146. Sen kannan mukaisesti, jonka komissio on ottanut SEUT 260 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta antamansa tiedonannon 23 ja 28 kohdassa, uhkasakko ja tarvittaessa kiinteämääräinen hyvitys, joita komissio ehdottaa SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla, lasketaan menetelmällä, jota käytetään unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi mainitun artiklan 2 kohdan nojalla saatetuissa asioissa ja joka esitetään 13.12.2005 päivätyn tiedonannon [SEC(2005) 1658] (jäljempänä vuoden 2005 tiedonanto) 14–18 kohdassa.

147. Tämä komission valinta on mielestäni merkityksellinen kolmesta syystä.

148. Koska ensinnäkin SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrätyt taloudelliset välineet ovat samanlaisia kuin saman artiklan 2 kohdassa määrätyt välineet, en näe syytä estää komissiota käyttämästä samaa laskentamenetelmää, kun taas unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka komission tiedonannoissa olevien kaltaiset suuntaviivat eivät sidokaan unionin tuomioistuinta, ne palvelevat avoimuuden, ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden toteutumista kyseisen toimielimen toiminnassa.(60)

149. Toiseksi SEUT 260 artiklan 2 ja 3 kohdan tavoitteet ovat kummassakin tilanteessa samankaltaiset.

150. Samalla tavoin kuin SEUT 260 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn päämääränä on kannustaa velvoitteensa laiminlyönyttä jäsenvaltiota panemaan täytäntöön jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva tuomio ja siten varmistaa unionin oikeuden tehokas soveltaminen,(61) SEUT 260 artiklan 3 kohdan päämääränä on ”entistä voimakkaammin kannustaa jäsenvaltioita saattamaan direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä lainsäätäjän asettamassa määräajassa ja tällä tavalla varmistaa unionin lainsäädännön tosiasiallinen tehokkuus”.(62)

151. Lisäksi tästä menetelmästä ei voi koitua haittaa jäsenvaltioille, koska SEUT 260 artiklan 2 kohdan soveltamista koskevan sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, johon on jo edellä viitattu, unionin tuomioistuimella on viime kädessä laaja harkintavalta taloudellisten seuraamusten määräämisen osalta. Kuten jo edellä totesin, komission tiedonannoissa olevien kaltaiset suuntaviivat eivät näin ollen sido unionin tuomioistuinta, mutta ne palvelevat avoimuuden, ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden toteutumista kyseisen toimielimen toiminnassa.(63)

152. Tässä tilanteessa komission ehdotukset toimivat yksinkertaisina ohjeina(64) tai hyödyllisinä viitetietoina.(65)

153. Sillä varauksella, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sanamuodon mukaan komission tämän artiklan perusteella ilmoittama määrä on raja, jota unionin tuomioistuin ei voi ylittää – toisin kuin SEUT 260 artiklan 2 kohdan tilanteessa –, minusta näyttää, että tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa kummassakin tapauksessa, koska sopimuksen muotoilu on molemmissa kohdissa samanlainen.

154. SEUT 260 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään näet yhtäältä, että ”jos tuomioistuin toteaa, että jäsenvaltio, jota asia koskee, ei ole noudattanut sen tuomiota, se voi määrätä jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon”,(66) ja toisaalta SEUT 260 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että ”jos tuomioistuin toteaa, ettei velvollisuutta ole täytetty, se voi määrätä asianomaisen jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon komission ilmoittaman määrän rajoissa”.(67)

155. Lisäksi rajoitus koskee nähdäkseni paitsi komission valitseman toimenpiteen määrää myös itse välineen valintaa. Toisin sanoen minusta näyttää siltä, että jos komissio päättää vaatia unionin tuomioistuinta määräämään jäsenvaltiolle pelkän uhkasakon, unionin tuomioistuin ei voisi päättää määrätä kiinteämääräistä hyvitystä.

156. Kolmanneksi ja viimeiseksi komission uhkasakon määrittämisessä käyttämät kriteerit ovat samanlaisia komission SEUT 260 artiklan 2 kohdan soveltamisesta annetussa tiedonannossa ja SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamisesta annetussa tiedonannossa, ja lisäksi ne ovat unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössään käyttämien kriteerien mukaisia.

157. Periaatteessa näitä arviointiperusteita ovat rikkomisen vakavuus, sen kesto sekä tarve varmistaa seuraamuksen varoittava vaikutus(68) eli sen ”pakottava” luonne, kuten unionin tuomioistuin asian ilmaisee.(69) Rikkomisen vakavuus riippuu kyseisen unionin oikeussäännön merkityksestä ja täytäntöönpanon laiminlyönnin vaikutuksista yleiseen ja yksityiseen etuun.(70)

158. Jos unionin tuomioistuin sitä vastoin katsoo, että vain täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamatta jättämisen oli tarkoitus olla perusteena sille, että jäsenvaltiolle voidaan määrätä kiinteämääräinen hyvitys tai uhkasakko SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla, rikkomisen vakavuutta osoittavan kertoimen pitäisi loogisesti olla sama kussakin tämäntyyppisessä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisessä, koska se ei olisi missään tapauksessa yhteydessä direktiivin sisältöön.

159. Määräävänä tekijänä on myös se, miten kiireellisesti asianomainen jäsenvaltio on saatava noudattamaan velvoitteitaan, samoin kuin kyseisen jäsenvaltion maksukyky.(71)

160. Näin ollen katson, että se, että komissio käyttää SEUT 260 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamisessa samaa menetelmää, on osa sille EUT-sopimuksella annettujen keinojen yhtenäistä hallintaa unionin oikeuden tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi. Tästä valinnasta seuraa lisäksi jäsenvaltioiden kannalta entistä parempi ennakoitavuus, ja näin ollen se lisää oikeusvarmuutta.

VI     Uhkasakon määrittäminen nyt käsiteltävässä asiassa

A       Komission ehdotus

161. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio oli kannekirjelmässään käyttänyt vakavuutta osoittavaa kerrointa 10 (asteikolla 1–20) ja kestoa koskevaa kerrointa 2,7 (asteikolla 1–3 siten, että laskentaperusteena käytetään kerrointa 0,10/myöhästymiskuukausi laskettuna päivästä 6.12.2010 – direktiivin 2009/28 27 artiklassa asetetun täytäntöönpanon määräajan jälkeisestä päivästä – päivään 21.3.2013, jolloin komissio päätti saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi). Komission tuolloin käyttämän tiedonannon ajantasaistetun toisinnon(72) mukaan Puolan tasavallan kerroin n oli 7,71 ja yhdenmukainen kiinteämääräinen perusmaksu 640 euroa päivältä. Näiden perusteiden mukaisesti komissio ehdotti määrää 640 x 10 x 2,7 x 7,71 = 133 228,80 euroa.

162. Päätettyään 1.10.2014 rajoittaa kanteensa kohdetta komissio mukautti myös vaatimansa uhkasakon määrää. Yhtäältä komissio päivitti yhdenmukaisen kiinteämääräisen perusmaksun ja kertoimen n tuoreimman tiedonantonsa(73) mukaisesti ja toisaalta mukautti kestoa koskevaa kerrointa ja pienensi vakavuutta osoittavaa kerrointa. Näiden uusien kriteerien mukaisesti komissio vaatii uhkasakkona 660 x 4 x 3 x 7,75 = 61 380 euroa rikottujen säännösten täytäntöönpanon myöhästymispäivää kohden.

B       Arviointi

163. Unionin tuomioistuimella ei ole velvollisuutta selostaa laskelmansa yksityiskohtia.(74) Se voi myös päättää määrätä määrän arvioiden asian olosuhteita ex aequo et bono (oikeuden ja kohtuuden mukaan).(75) SEUT 260 artiklan 3 kohdan nimenomaisen sanamuodon huomioon ottaen unionin tuomioistuimen on joka tapauksessa pysyteltävä ”komission ilmoittaman määrän rajoissa” (SEUT 260 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan viimeisen virkkeen viimeinen ilmaisu).

164. Edellä esitettyjen ennakoitavuutta, johdonmukaisuutta ja oikeusvarmuutta koskevien syiden vuoksi kannatan sitä, että tässä tapauksessa määrättävän uhkasakon määrä asetetaan komission laskelman perusteella, kyseenalaistamatta sillä unionin tuomioistuimen harkintavaltaa uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määrittämisessä. Komission laskelma on julkisasiamies Kokottin ilmaisua käyttääkseni ”lähtökohdiltaan hyvä”.(76) Myös oikeuskirjallisuudessa tunnutaan suhtautuvan myönteisesti tähän avoimuuden takaavaan lähestymistapaan.(77)

1.       Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen vakavuuden arviointi

165. Komissio perusteli vakavuutta koskevan kertoimen arvoa 10 direktiivin 2009/28 tärkeydellä energia- ja ilmastopaketissa. Komission mukaan se, että Puolan tasavalta oli laiminlyönyt tämän direktiivin täytäntöönpanon, estäisi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kulutuksen edistämisen sähköntuotannossa, lämmityksessä, jäähdytyksessä ja liikenteessä. Lisäksi Puolan tasavallan mahdollisesti tukemat ja huomioon ottamat biopolttoaineet ja bionesteet eivät välttämättä täyttäisi direktiivissä 2009/28 säädettyjä kestävyyskriteereitä. Tämä tilanne suosisi perinteisistä lähteistä peräisin olevan energian laajamittaisen kehittämisen jatkumista, mikä olisi vastoin Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikkaa ja haittaisi kuluttajien ja sijoittajien tai alalla toimivien taloudellisten toimijoiden etuja.

166. Ympäristönsuojelu on keskeisellä sijalla direktiivissä 2009/28. On näet niin, että ”energiankulutuksen valvonta Euroopassa ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön lisääminen yhdessä energiasäästöjen ja lisätyn energiatehokkuuden kanssa ovat tärkeitä osia toimenpidekokonaisuutta, joka on tarpeen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi [ja] ilmastomuutosta koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimukseen liitetyn Kioton pöytäkirjan sitoumusten noudattamiseksi”.(78) Energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen tavoite unionille.(79)

167. Direktiivin 2009/28 oikeudellinen perusta vahvistaa tämän. Tämä EY 175 artiklan (josta on tullut SEUT 192 artikla) nojalla annettu direktiivi on välttämättä toimi, joka on toteutettu SEUT 191 artiklassa tarkoitettujen päämäärien eli ympäristön laadun säilyttämisen, suojelun ja parantamisen, ihmisten terveyden suojelun taikka luonnonvarojen harkitun ja järkevän käytön toteuttamiseksi.

168. Unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus korostaa sitä, että jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä on pidettävä erityisen vakavana silloin, kun se on omiaan aiheuttamaan haittaa ympäristölle.(80)

169. Kanteen kohteen rajaamisen perusteella komissio pienensi vakavuutta osoittavaa kerrointa 10:stä 4:ään. 7.10.2014 pidetyssä istunnossa se perusteli tätä pienennystä sillä, että vielä täytäntöönpanemattomien direktiivin 2009/28 artiklojen määrä oli merkittävästi pienempi.

170. Vaikka Puolan tasavallan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen onkin merkittävästi vähäisempää tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana, katson, että tällainen vakavuutta osoittavan kertoimen pienentäminen on väärä signaali, koska kiinteämääräisen hyvityksen seuraamustarkoituksesta poiketen uhkasakon tarkoituksena on saada aikaan unionin oikeuden täysimittainen ja mahdollisimman nopea täytäntöönpano.

171. Onko tarpeenkaan muistuttaa lisäksi ympäristönsuojelun perustavanlaatuisesta tärkeydestä ja ehdottomasta tarpeesta toteuttaa nopeasti käytännön ratkaisuja kestävän energiantuotannon aikaansaamiseksi?

172. Koska unionin tuomioistuinta sitoo joka tapauksessa SEUT 260 artiklan 3 kohdan erityisessä tilanteessa komission ehdottaman määrän raja, katson näissä olosuhteissa, että komission valitsema kerroin ei varmasti ole ainakaan yliarvioitu.

173. Lopuksi totean, että vaikka Puolan tasavaltaa varoitettiin jo oikeudenkäyntiä edeltäneen vaiheen alussa riskistä, että sille määrättäisiin uhkasakko, se ei katsonut tarpeelliseksi tehdä hyödyllistä yhteistyötä komission kanssa eikä nopeuttaa direktiivin 2009/28 täytäntöönpanoprosessia ennen heinäkuuta 2013.

174. Tässä tilanteessa yhtäältä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen vakavuus ja toisaalta tarve varmistaa uhkasakon pakottavuus perustelevat vähintäänkin komission ehdottaman vakavuutta osoittavan kertoimen.

2.       Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen keston arviointi

175. Tiedonannon 27 kohdan ja vuoden 2005 tiedonannon mukaisesti komissio oli aluksi käyttänyt kestoa koskevaa kerrointa 2,7.

176. Tämän kertoimen laskentaperusteena oli käytetty suhdetta 0,10/myöhästymiskuukausi laskettuna päivästä 6.12.2010 – direktiivin 2009/28 27 artiklassa asetetun täytäntöönpanomääräajan jälkeisestä päivästä – päivään 21.3.2013, jolloin komissio päätti saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.

177. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin kuitenkin ottaa noudattamatta jättämisen keston määrittelyssä huomioon sen ajankohdan, jona se arvioi tosiseikkoja, eikä sitä ajankohtaa, jona komissio on saattanut asian sen käsiteltäväksi.(81)

178. Tässä tapauksessa istuntopäivään mennessä on kulunut 46 kuukautta. Komission 1.10.2014 päivätyssä kirjeessään lopuksi ehdottama kerroin 3 on siis perusteltu.

3.       Yhdenmukainen kiinteämääräinen perusmaksu ja tiedot maksukyvystä

179. Vakavuutta ja kestoa koskevat kertoimet ovat tiedossa. Periaatteiden tarkan noudattamisen vuoksi on syytä käyttää niitä ajantasaistettuja tietoja, jotka sisältyvät komission tuoreimpaan tiedonantoon, jonka otsikkona on ”Komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä ehdottamien kiinteämääräisten hyvitysten ja uhkasakkojen laskennassa käytettävien tietojen päivittäminen”.(82)

180. Tämän ajantasaistuksen avulla voidaan näet ottaa optimaalisella tavalla huomioon kyseisen jäsenvaltion maksukyky tuoreimpien taloustietojen valossa.(83)

181. Käytettävän yhdenmukaisen kiinteämääräisen perusmaksun suuruus on siis tosiasiallisesti 660 euroa ja maksukykykertoimen n suuruus 7,75.

4.       Päätelmä uhkasakon määrästä

182. Kuten olen jo todennut, komission ehdotus on SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukaisessa tilanteessa enimmäismäärä, jota unionin tuomioistuimen on noudatettava arvioidessaan määrättävää uhkasakkoa.

183. Edellä esittämäni arvion perusteella en kuitenkaan voi ehdottaa unionin tuomioistuimelle komission ehdotusta alhaisempaa uhkasakkoa. Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin määrää Puolan tasavallalle päivittäisen uhkasakon, jonka suuruus on 61 380 euroa myöhästymispäivää kohti, kunnes Puolan tasavalta ilmoittaa komissiolle toimenpiteet, joilla taataan direktiivin 2009/28 saattaminen osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

C       Maksuvelvollisuuden voimaantulopäivän määrittäminen

184. SEUT 260 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti unionin tuomioistuimen on myös täsmennettävä tuomiossaan nimenomaisesti maksuvelvollisuuden voimaantulopäivä.

185. Tältä osin ehdotan, että seurataan unionin tuomioistuimen taannoin omaksumaa linjaa, jossa uhkasakko määrätään maksettavaksi tuomion antamispäivänä sillä edellytyksellä, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen ”jatkuu vielä – – julistamispäivänä”.(84)

VII  Oikeudenkäyntikulut

186. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

187. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on vaatinut, että Puolan tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja Puolan tasavalta häviää asian olennaisin osin. Puolan tasavalta on siis velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

188. Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaisesti Alankomaiden kuningaskunnan on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

VIII  Ratkaisuehdotus

189. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:

1)         Puolan tasavalta ei ole noudattanut uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28 27 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole Euroopan komission perustellussa lausunnossaan asettamaan määräaikaan mennessä ilmoittanut komissiolle eikä hyväksynyt sen noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

2)         Puolan tasavalta jatkaa jäsenyysvelvoitteidensa noudattamatta jättämistä, koska se ei ole tosiseikkojen tutkinta-ajankohtana edelleenkään saattanut osaksi kansallista oikeusjärjestystään direktiivin 2009/28 13 artiklan 2, 4, 5 ja 6 kohtaa, 14 artiklan 2, 5 ja 6 kohtaa, 17 artiklan 3, 4 ja 5 kohtaa eikä 18 artiklan 1 kohtaa eikä tehnyt komissiolle vastaavaa ilmoitusta, ja näin ollen se velvoitetaan suorittamaan komissiolle ”Euroopan unionin omat varat” ‑tilille uhkasakko, jonka suuruus on 61 380 euroa kultakin päivältä tässä asiassa annettavan tuomion julistuspäivästä alkaen sillä edellytyksellä, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen jatkuu julistamispäivänä, siihen päivään asti, jona se ilmoittaa komissiolle toimenpiteet, joilla direktiivi 2009/28 saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

3)         Puolan tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

4)         Alankomaiden kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1 – Alkuperäinen kieli: ranska.

2 – EUVL L 140, s. 16.

3 – Tältä osin on pantava merkille jäsenvaltioiden vähäinen kiinnostus kysymystä kohtaan. Väliintulijana oli näet ainoastaan Alankomaiden kuningaskunta. Mikään jäsenvaltio Viron tasavaltaa lukuun ottamatta ei myöskään ollut väliintulijana asiassa komissio v. Romania (C‑405/13), jonka istuntopäivämääräksi oli alun perin määrätty 7.10.2014 ja jossa oli esillä sama tulkintakysymys. Komissio luopui kyseisestä kanteesta 2.10.2014, koska se katsoi, että Romania oli ilmoittanut sille kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteet.

4 – Direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppaa koskevan yhteisön järjestelmän parantamiseksi ja laajentamiseksi 23.4.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 63).

5 – Direktiivin 98/70/EY muuttamisesta bensiinin, dieselin ja kaasuöljyn laatuvaatimusten osalta sekä kasvihuonekaasupäästöjen seurantaan ja vähentämiseen tarkoitetun mekanismin käyttöönottamisen osalta, neuvoston direktiivin 1999/32/EY muuttamisesta sisävesialusten käyttämien polttoaineiden laatuvaatimusten osalta ja direktiivin 93/12/ETY kumoamisesta 23.4.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 88).

6 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Italia (79/72, EU:C:1973:70, 7 kohta).

7 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Saksa (C‑59/89, EU:C:1991:225, 18 kohta); tuomio komissio v. Italia (C‑456/03, EU:C:2005:388, 51 kohta); tuomio komissio v. Puola (C‑551/08, EU:C:2009:683, 21 kohta) ja tuomio komissio v. Portugali (C‑277/13, EU:C:2014:2208, 43 kohta).

8 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Saksa (C‑137/96, EU:C:1997:566, 8 kohta) ja tuomio komissio v. Puola (C‑362/10, EU:C:2011:703, 58 kohta).

9 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Italia (C‑456/03, EU:C:2005:388, 26 kohta).

10 – Ibidem (27 kohta).

11 – Ibidem (29 kohta).

12 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Irlanti (C‑282/02, EU:C:2005:334, 40 kohta) ja tuomio komissio v. Saksa (C‑152/05, EU:C:2008:17, 15 kohta).

13 – Ks. vastaavasti Puolan tasavallan täysin samanlaisen ja unionin tuomioistuimen tuomitseman käyttäytymisen osalta tuomio komissio v. Puola (C‑551/08, EU:C:2009:683, 25 ja 26 kohta).

14 – 19 kohta.

15 – Tuomio komissio v. Puola (C‑326/09, EU:C:2011:155, 20 kohta). Ks. myös tuomion 18 kohta, jossa kerrataan periaatteet, ja tuomio komissio v. Puola (C‑551/08, EU:C:2009:683, 15 kohta).

16 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Italia (C-456/03, EU:C:2005:388, 27 kohta).

17 – ”Se, että komission esittämiin kysymyksiin ei vastattu kohtuullisessa ajassa, vaikeutti komission tehtävän hoitamista ja merkitsee näin ollen [SEU 4 artiklan 3 kohdan] mukaisen yhteistyövelvoitteen rikkomista” (tuomio komissio v. Kreikka, C‑137/91, EU:C:1992:272, 6 kohta).

18 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Luxemburg (C-32/05, EU:C:2006:749, 52–56 kohta).

19 – Puolan tasavallan vastineen 43 ja 44 kohta.

20 – Tuomiot komissio v. Puola (C‑326/09, EU:C:2011:155, 22 kohta) ja komissio v. Puola (C‑551/08, EU:C:2009:683, 23 kohta) sekä tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 8 mainitut lähteet. Ks. myös tuomio Gavieiro Gavieiro ja Iglesias Torres (C‑444/09 ja C‑456/09, EU:C:2010:819), jossa unionin tuomioistuin muistutti ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä ensin jäsenvaltioiden velvollisuudesta antaa erillinen täytäntöönpanosäädös silloin, kun direktiivissä säädetään nimenomaisesti, että kyseisen direktiivin täytäntöönpanosäännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan, ja katsoi sitten, että on sinänsä ”totta, että jäsenvaltiot voitaisiin SEUT 258 artiklan nojalla nostetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen takia tuomita – – artiklan [jossa tästä direktiiviin viittaamista koskevasta velvoitteesta säädetään] mukaisten velvoitteidensa noudattamatta jättämisestä” (63 kohta). Unionin tuomioistuin lisäsi kuitenkin, että ”tästä ei – – välttämättä seuraa – –, että kansallista toimenpidettä, jonka perusteluissa ei viitata asianomaiseen direktiiviin, ei voitaisi pitää pätevänä direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteenä” (63 kohta).

21 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Irlanti (C‑374/11, EU:C:2012:827, 33 kohta), jossa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisessä oli kyse ”aikaisemman tuomion täytäntöönpanon laiminlyönnistä”.

22 – Kursivointi tässä.

23 – Tuomio komissio v. Puola (C‑281/11, EU:C:2013:855, 105 kohta).

24 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Saksa (C‑96/95, EU:C:1997:165, 36 ja 37 kohta).

25 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Puola (C‑311/10, EU:C:2011:702, 49 ja 50 kohta).

26 – Direktiivin 2009/28 4 artiklan 1 kohta.

27 – Uhkasakon riittävyydestä keinona taata jäsenvaltion jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä annetun aikaisemman tuomion täydellinen täytäntöönpano ks. erityisesti tuomio komissio v. Espanja (C‑610/10, EU:C:2012:781, 114 kohta) ja tuomio komissio v. Luxemburg (C-576/11, EU:C:2013:773, 45 kohta).

28 – Euroopan parlamentin lainsäädäntötyön seurantatietokannan mukaan direktiivi 2009/28 annettiin ”tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä (entisessä yhteispäätösmenettelyssä)” (saatavilla internetistä osoitteesta (COD)&l=FRtab-0). Neuvoston tietokannasta käy samoin ilmi, että tämä direktiivi kuuluu tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettuihin direktiiveihin (saatavilla internetistä osoitteesta ).

29 – Ks. tältä osin tuomio Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 61 kohta). Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin hyväksyi unionin yleisen tuomioistuimen analyysin, jossa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset suljetaan SEUT 263 artiklan 4 kohdan loppuosan soveltamisalan ulkopuolelle, ja vahvisti siten epäsuorasti, että kyseisessä asiassa kyseessä ollut, EY 251 artiklan nojalla annettu asetus vastaa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä Lissabonin sopimuksessa tarkoitetussa merkityksessä (unionin yleisen tuomioistuimen määräyksen 61 kohta). Valituksenalaisen määräyksen 61 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin oli näet katsonut, että SEUT 294 artiklassa määritelty menettely nimeltä ”tavallinen lainsäätämisjärjestys” oli olennaisilta osiltaan sama kuin EY 251 artiklassa määritelty menettely. Tästä unionin yleinen tuomioistuin oli päätellyt, että riidanalainen asetus, joka oli annettu viimeksi mainitun artiklan mukaisessa menettelyssä, oli EUT-sopimuksessa määrättyjen oikeudellisten toimien osalta määriteltävä lainsäädäntöjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi.

30 – ”Tavallinen lainsäädäntömenettely korvaa entisen EY 251 artiklassa määrätyn ’yhteispäätösmenettelyn’” (Lenaerts, K., ja van Nuffel, P., European Union Law, 3. painos, Sweet & Maxwell, 2011, s. 663); ”Lopulta Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen yhteispäätösmenettelystä tuli ’tavallinen lainsäädäntömenettely’ (SEUT 289 artiklan 1 kohta) – –” (van Raepenbusch, S., Droit institutionnel de l’Union européenne, Larcier, Bruxelles, 2011, s. 288).

31 – Ks. tältä osin Materne, T., La procédure en manquement d’État, guide à la lumière de la jurisprudence de la Cour de justice de l’Union européenne, Larcier, Bruxelles, 2012, s. 41, sekä Blanc, D., ”Les procédures du recours en manquement, le traité, le juge et le gardien: entre unité et diversité en vue d’un renforcement de l’Union de droit”, teoksessa Mahieu, S., (dir.), Contentieux de l’Union européenne, questions choisies, Larcier, Bruxelles, 2014, s. 429–461, erityisesti s. 447.

32 – Siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan N:o 36 10 artiklassa täsmennetään, että SEUT 258 artiklaa ei voida soveltaa sellaisiin kolmannen pilarin alalla annettuihin säädöksiin, jotka on hyväksytty ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa.

33 – Tuomio komissio v. Kreikka (C‑387/97, EU:C:2000:356, 42 kohta). Ks. myös tuomio komissio v. Ranska (C‑304/02, EU:C:2005:444), jossa yhteisöjen tuomioistuin määräsi Ranskan tasavallan maksamaan uhkasakon ja kiinteämääräisen hyvityksen, koska se ei ollut pannut täytäntöön asiassa komissio v. Ranska (C‑64/88, EU:C:1991:240) 11.6.1991 annettua tuomiota. Nyt käsiteltävässä asiassa oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely alkoi 27.1.2011 eli Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen.

34 – SEC(2010) 1371 lopullinen. (EUVL 2011 C 12, s. 1).

35 – Tiedonannon 31 kohta, kursivointi tässä.

36 – Tiedonannon 16 kohta.

37 – Tiedonannon 17 kohta. Kursivointi tässä.

38 – Esimerkki siitä, miten tämän harkintavallan toteaminen johtaa laiminlyöntikanteen tutkimatta jättämiseen, on tuomiossa Star Fruit v. komissio (247/87, EU:C:1989:58, 11 kohta), ja esimerkki siitä, miten se johtaa kumoamiskanteen tutkimatta jättämiseen, on tuomiossa Lütticke ym. v. komissio (48/65, EU:C:1966:8).

39 – Ks. tältä osin van der Jeught, S., ”L’action en manquement ’renforcée’: sanctions pécuniaires en cas de non-transposition des directives européennes”, Journal de droit européen, 2011, s. 68–70, erityisesti s. 70.

40 – Tuomio komissio v. Ranska (C‑121/07, EU:C:2008:695, 63 kohta). Tästä periaatteesta on hiljattain muistutettu tuomiossa komissio v. Belgia (C‑533/11, EU:C:2013:659, 51 kohta).

41 – Kursivointi tässä.

42 – Tuomio komissio v. Italia (C‑531/06, EU:C:2009:315, 24 kohta); kursivointi tässä. Nykyään tietyiltä tahoilta kuitenkin vaaditaan, että komissio tarkastelisi jäsenvaltiota vastaan nostetun, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä kyseisen unionin oikeuden säännöksen soveltamisen tai rikkomisen tilannetta muissa jäsenvaltioissa (ja että se olisi siis tutkinut tilanteen ennen kanteen nostamista). Vastaukseksi tätä koskevaan kysymykseen, joka esitettiin 7.10.2014 pidetyssä istunnossa, komissio ilmoitti, että direktiivin 2009/28 osalta nyt kyseessä olevan menettelyn lisäksi vain kahta jäsenvaltiota vastaan on aloitettu oikeudenkäyntimenettely (asiat komissio v. Itävalta, C‑663/13 ja komissio v. Irlanti, C‑236/14), ja lisäksi kahta muuta jäsenvaltiota, Alankomaiden kuningaskuntaa ja Tšekin tasavaltaa, vastaan on edelleen käynnissä oikeudenkäyntiä edeltävä menettely.

43 – Eräässä erityistapauksessa, jossa kuitenkin oli kyseessä samantyyppinen vastaväite (jonka mukaan uhkasakon ja kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen päällekkäisesti loukkaisi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska tällaista ei ollut aiemmin harkittu), yhteisöjen tuomioistuin päätti myös, että sen oli arvioitava tuomittavat rahamääräiset seuraamukset ottamalla huomioon käsiteltävänä olevan tapauksen olosuhteet, ja katsoi, että ”se seikka, että aikaisemmin ratkaistuissa tapauksissa ei ole määrätty päällekkäisiä toimenpiteitä, ei näin ollen voi sellaisenaan olla este tällaisten päällekkäisten seuraamusten määräämiselle myöhemmässä tapauksessa, kun tällainen päällekkäisyys vaikuttaa asianmukaiselta ottaen huomioon todetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen luonne, vakavuus ja jatkuvuus” (tuomio komissio v. Ranska, C‑304/02, EU:C:2005:444, 86 kohta).

44 – Ks. jäljempänä esitetyt näkökohdat (D. Uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määrän määrittäminen).

45 – Kursivointi tässä.

46 – Ks. tältä osin Materne, T., La procédure en manquement d’État, guide à la lumière de la jurisprudence de la Cour de justice de l’Union européenne, Larcier, Bruxelles, 2012, s. 42.

47 – Ks. tältä osin edellä alaviitteessä 46 mainittu teos Materne, T., s. 42. Tekijä puolestaan viittaa artikkeliin Joris, T., ja van der Jeught, S., ”Tien jaar financiële sancties in de Europese inbreukprocedure ex artikel 260 lid 2 VWEU”, Tijdschrift voor Europees en economisch recht (SEW), marraskuu 2010, s. 435. Ks. tältä osin myös van der Jeught, S., ”L’action en manquement ’renforcée’: sanctions pécuniaires en cas de non-transposition des directives européennes”, Journal de droit européen, 2011, s. 68–70, erityisesti s. 69, sekä Blanc, D., ”Les procédures du recours en manquement, le traité, le juge et le gardien: entre unité et diversité en vue d’un renforcement de l’Union de droit”, edellä alaviitteessä 31 mainitussa teoksessa Mahieu, S., (dir.), s. 429–461, erityisesti s. 446. Olen löytänyt vain yhden tekijän, joka on vastakkaisella kannalla (Everling, U., ”Rechtsschutz in der Europäischen Union nach dem Vertrag von Lissabon”, Europarecht, 2009, Beiheft 1, s. 71–86, erityisesti s. 82).

48 – Alaviite 1, s. 16. Ks. tältä osin myös Eurooppa-valmistelukunnan sihteeristö, Yhteisöjen tuomioistuimen toimintaa käsittelevän pohdintaryhmän loppuraportti, 25.3.2003, CONV 636/03, 28 kohta, s. 11 ja alaviite 2.

49 – Tiedonannon 19 kohta. Kursivointi tässä.

50 – Tämän komission valinnan osalta Wenneras, P. tuo myös esiin, että ”linjanveto puutteellisten täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamisen ja virheellisten täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamisen välillä ei kuitenkaan vaikuta käytännössä mutkattomalta” (Wenneras, P., ”Sanctions against Member States under Article 260 TFEU: Alive, but not kicking?”, Common Market Law Review, 2012, vol. 49, s. 145–176, erityisesti s. 167).

51 – Tuomio komissio v. Italia (C‑456/03, EU:C:2005:388, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Saksa (C-59/89, EU:C:1991:225, 18 kohta).

53 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Saksa (C‑59/89, EU:C:1991:225, 24 kohta); tuomio komissio v. Italia (C‑456/03, EU:C:2005:388, 51 kohta); tuomio komissio v. Puola (C‑551/08, EU:C:2009:683, 21 kohta) ja tuomio komissio v. Portugali (C‑277/13, EU:C:2014:2208, 43 kohta).

54 – Komission vastauksen 70 kohta.

55 – Kuten edellä totesin, komissio luopui tästä kanteesta 2.10.2014, koska se katsoi, että Romania oli ilmoittanut sille toimenpiteitä, joilla kyseinen direktiivi saatettiin täysimääräisesti osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

56 – Komission asiassa komissio v. Romania (C-405/13) antaman vastauksen 29 kohta.

57 – Tiedonannon 19 kohta. Kursivointi tässä.

58 – Ks. kiinteämääräisen hyvityksen osalta hiljattainen tuomio komissio v. Portugali (C‑76/13, EU:C:2014:2029, 49 kohta) ja yleisesti sekä kiinteämääräisen hyvityksen että uhkasakon osalta julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Italia (C‑196/13, EU:C:2014:2162, 104 kohta).

59 – Ks. esimerkkinä soveltamisesta tuomio British Telecommunications (C‑392/93, EU:C:1996:131, 43–46 kohta).

60 – Ks. tältä osin etenkin tuomio komissio v. Portugali (C‑76/13, EU:C:2014:2029, 50 kohta) sekä julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Italia (C‑196/13, EU:C:2014:2162, 104 kohta).

61 – Tuomio komissio v. Ranska (C‑304/02, EU:C:2005:444, 80 kohta).

62 – Tiedonannon 7 kohta. Kursivointi tässä. Komission 7.10.2014 pidetyssä istunnossa antamien tietojen mukaan pelkkä uhkasakon käyttämisen uhkakin jo virallisen huomautuksen yhteydessä vaikuttaa tehokkaalta. Komission tiedonannon julkaisemisen jälkeen aloitetuista 1 575 menettelystä vain 41 asiaa eli vain 2,6 prosenttia on jouduttu saattamaan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.

63 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 60 olevat oikeuskäytäntöviittaukset.

64 – Tuomio komissio v. Portugali (C‑76/13, EU:C:2014:2029, 50 kohta).

65 – Tuomio komissio v. Kreikka (C‑387/97, EU:C:2000:356, 89 kohta).

66 – Kursivointi tässä.

67 – Kursivointi tässä.

68 – Vuoden 2005 tiedonannon 6 kohta ja tiedonannon 13 kohta. Vakavuutta ja kestoa koskevien kriteerien huomioon ottamista käsitellään vuoden 2005 tiedonannon 16 ja 17 kohdassa. Tiedonannon 23 kohdassa puolestaan viitataan yleisesti vuoden 2005 tiedonannon 14–18 kohtaan uhkasakon määrittämisen osalta. Näiden kriteerien huomioimisesta vakiintuneessa oikeuskäytännössä ks. erityisesti tuomio komissio v. Kreikka (C‑387/97, EU:C:2000:356, 92 kohta); tuomio komissio v. Ranska (C‑304/02, EU:C:2005:444, 104 kohta) ja tuomio komissio v. Portugali (C‑76/13, EU:C:2014:2029, 73 kohta).

69 – Ks. erityisesti tuomio komissio v. Kreikka (C‑387/97, EU:C:2000:356, 92 kohta); tuomio komissio v. Ranska (C‑304/02, EU:C:2005:444, 104 kohta) ja tuomio komissio v. Portugali (C‑76/13, EU:C:2014:2029, 73 kohta).

70 – Vuoden 2005 tiedonannon 16 kohta.

71 – Vuoden 2005 tiedonannon 18 kohta. Ks. tältä osin tämän ratkaisuehdotuksen alaviitteessä 69 olevat oikeuskäytäntöviittaukset sekä julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Italia (C‑196/13, EU:C:2014:2162, 148 kohta).

72 – Komission tiedonanto 31.8.2012 [C(2012) 6106].

73 – Komission tiedonanto 27.9.2014 (2014/C 338/02, EUVL C 338, s. 18).

74 – Ks. tältä osin julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Tšekin tasavalta (C‑241/11, EU:C:2013:181, 43 kohta).

75 – Unionin tuomioistuin on soveltanut kumpaakin ratkaisua SEUT 260 artiklan 2 kohdan mukaisten uhkasakkojen määrän määrittämiseen. Ks. komission laskentamenetelmän soveltamisesta tuomio komissio v. Belgia (C‑533/11, EU:C:2013:659, vrt. 2 ja 72 kohta) ja ex aequo et bono ‑arvioinnista tuomio komissio v. Portugali (C‑76/13, EU:C:2014:2029, 75 ja 76 kohta). Kiinteämääräisten hyvitysten vahvistamisen osalta unionin tuomioistuin näyttää kieltäytyvän perustelemasta päätöstään suhteessa komission matemaattiseen menetelmään ja arvioivan mieluummin merkityksellisiksi katsomiaan kriteereitä yleisesti ex aequo et bono.

76 – Hänen ratkaisuehdotuksensa asiassa komissio v. Italia (C‑196/13, EU:C:2014:2162, ratkaisuehdotuksen 150 kohta).

77 – Ks. vastaavasti tuomio komissio v. Tšekin tasavalta (C‑241/11, EU:C:2013:423), jossa unionin tuomioistuin määräsi Tšekin tasavallan suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen, Rigaux, A., ”Sanctions pécuniaires du manquement”, Europe, elokuu 2013, vol. 8, huomautus 334.

78 – Direktiivin 2009/28 johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale.

79 – Direktiivin 2009/28 johdanto-osan 17 perustelukappale.

80 – Ks. tältä osin etenkin tuomio komissio v. Belgia (C‑533/11, EU:C:2013:659, 56 kohta) sekä julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Italia (C‑196/13, EU:C:2014:2162, ratkaisuehdotuksen 158 kohta).

81 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Ranska (C‑177/04, EU:C:2006:173, 71 kohta); tuomio komissio v. Portugali (C‑70/06, EU:C:2008:3, 45 kohta) ja tuomio komissio v. Espanja (C‑610/10, EU:C:2012:781, 120 kohta).

82 – Ks. tältä osin julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Italia (C‑196/13, EU:C:2014:2162, ratkaisuehdotuksen 151 kohta).

83 – Ks. tältä osin etenkin tuomio komissio v. Irlanti (C‑279/11, EU:C:2012:834, 78 kohta).

84 – Ks. tältä osin tuomio komissio v. Belgia (C‑533/11, EU:C:2013:659, tuomiolauselman 3 kohta); tuomio komissio v. Luxemburg (C‑576/11, EU:C:2013:773, tuomiolauselman 3 kohta) ja tuomio komissio v. Kreikka (C-378/13, EU:C:2014:2405, tuomiolauselman 2 kohta).

Full & Egal Universal Law Academy