25.1.2014
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 24/13
Valitus, jonka Aloys F. Dornbracht GmbH & Co. KG on tehnyt 25.11.2013 unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) asiassa T-386/10, Aloys F. Dornbracht GmbH & Co. KG v. Euroopan komissio, 16.9.2013 antamasta tuomiosta
(Asia C-604/13 P)
2014/C 24/24
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: Aloys F. Dornbracht GmbH & Co. KG (edustajat: Rechtsanwalt H. Janssen ja Rechtsanwalt T. Kapp)
Muut osapuolet: Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että
—
unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) asiassa T-386/10 16.9.2013 antama tuomio kumotaan kokonaisuudessaan ja vastaajan asiassa COMP/39.092 — Kylpyhuonekalusteet 23.6.2010 tekemä päätös K(2010) 4185 lopull. todetaan mitättömäksi sikäli kuin se koskee valittajaa
—
toissijaisesti alentaa valittajalle riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää asianmukaisella tavalla
—
velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittaja tukeutuu valituksessaan seuraaviin valitusperusteisiin:
Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin rikkoi sen mukaan asetuksen N:o 1/2003 (1) 23 artiklan 3 kohtaa ja loukkasi täsmällisyysperiaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä suhteellisuusperiaatetta, kun se tulkitsi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen virkkeen enimmäismääräksi ja kielsi näin sen, että komissio vahvisti sakon määrän lainvastaisesti, eikä tämän vuoksi alentanut sakon määrää lainmukaisella tavalla.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin rikkoi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa, kun se ei ottanut huomioon vuoden 2006 suuntaviivojen lainvastaisuutta, joka liittyy siihen, että kestoa ja vakavuutta ei oteta huomioon kilpailusääntöjen rikkomistapauksissa, joihin ovat syyllistyneet ”yhden tuotteen yritykset”.
Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että vastaajan olisi pitänyt käyttää vuoden 2006 suuntaviivojen 37 kohdan mukaista harkintavaltaansa siten, että sen olisi pitänyt vahvistaa ”yhden tuotteen yritysten” sakon määrä 10 prosentin rajan alapuolelle.
Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin loukkasi valittajan mukaan taannehtivuuskiellon periaatetta, kun se katsoi, että vastaajan vuoden 2006 suuntaviivojen avulla toteuttama sakon laskenta oli laillinen.
Unionin yleinen tuomioistuin teki myös oikeudellisia virheitä laskiessaan valittajalle määrätyn sakon määrää mitä tulee maantieteelliseen ulottuvuuteen, osallistumiseen ainoastaan yhteen kolmesta tuoteryhmästä ja valittajan toissijaiseen rooliin.
Lopuksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi menettelyn kohtuullisen keston periaatetta.
(1) EUVL 2003 L 1, s. 1.
Full & Egal Universal Law Academy