JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
14 päivänä tammikuuta 2016 ( 1 )
Yhdistetyt asiat C‑381/14 ja C‑385/14
Jorge Sales Sinués
vastaan
Caixabank SA
ja
Youssouf Drame Ba
vastaan
Catalunya Caixa SA (Catalunya Banc S.A.)
(Ennakkoratkaisupyynnöt – Juzgado de lo Mercantil no 9 de Barcelona (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 9, Espanja))
”Direktiivi 93/13/ETY — Kuluttajasopimukset — Lainasopimus, jonka vakuutena on kiinteistökiinnitys — Kohtuuttomat ehdot — Sopimusehtoa koskeva pätemättömyyskanne — Kuluttajansuojajärjestö — Ryhmäkieltokanne — Yksittäistapausta koskevan oikeudenkäynnin keskeyttäminen — Vastaavuusperiaate ja tehokkuusperiaate”
I Johdanto
1.
Nyt käsiteltävissä asioissa Juzgado de lo Mercantil no 9 de Barcelonalla (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 9, Espanja) on epäilyksiä siitä, onko siviiliprosessuaalista etusijajärjestystä koskeva Espanjan säännöstö yhteensoveltuva direktiivin 93/13/ETY ( 2 ) 7 artiklan kanssa, ja näin ollen siitä, onko tämän artiklan kanssa yhteensoveltuvaa se, että yksittäistapauksia koskevien kanteiden käsittely keskeytetään, kunnes kuluttaja- ja käyttäjäjärjestöjen aloittaman ryhmäkannemenettelyn päätteeksi annetaan lainvoimainen ratkaisu.
2.
Ennakkoratkaisukysymykset on esitetty asioissa, joissa asianosaisina on kaksi kuluttajaa ja kaksi pankkia ja jotka koskevat yksittäistapauksia koskevia vaatimuksia todeta kiinnelainasopimuksissa olevat vähimmäiskorkoehdot pätemättömiksi.
3.
Nämä asiat tarjoavat unionin tuomioistuimelle muun muassa mahdollisuuden täsmentää oikeuskäytäntöään, joka koskee yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden luonnetta ja niiden välistä suhdetta.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
4.
Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”
5.
Saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa täsmennetään seuraavaa:
”Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen – –”
6.
Mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”
7.
Direktiivin 93/13 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut keinot sisältävät säännöksiä, joiden mukaisesti henkilöt ja järjestöt, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti laillinen etu suojella kuluttajia, voivat kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa, jotka voivat päättää, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia ja käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja tällaisten ehtojen käytön lopettamiseksi.
– –”
B Espanjan oikeus
8.
7.1.2000 annetun siviiliprosessilain (Ley de enjuiciamiento; BOE nro 7, 8.1.2000, s. 575; jäljempänä siviiliprosessilaki) 13 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Menettelyn ollessa vireillä kantajaksi tai vastaajaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka osoittaa välittömän ja laillisen intressinsä oikeudenkäynnin ratkaisuun.
Erityisesti kaikki kuluttajat tai käyttäjät voivat tulla väliintulijoiksi menettelyihin, jotka heidän etujaan puolustamaan laillisesti valtuutetut järjestöt ovat panneet vireille.
2. Väliintuloa koskeva pyyntö ei lykkää menettelyä. Tuomioistuin päättää asianosaisia kuultuaan väliintulosta määräyksellä kymmenen päivän määräajassa.
3. Kun henkilö on hyväksytty väliintulijaksi, menettelyn aiempiin vaiheisiin ei palata, vaan väliintulija katsotaan menettelyn asianosaiseksi kaikin oikeusvaikutuksin, ja hän voi tukea alkuperäisen asianosaisen esittämiä väitteitä ja esittää omia väitteitään, jos hänellä on tähän prosessuaalinen mahdollisuus, vaikka alkuperäinen asianosainen luopuisi kanteestaan, hyväksyisi vastapuolen vaatimuksen tai vetäytyisi menettelystä mistä tahansa syystä.
Väliintulija voi myös esittää puolustautumisensa kannalta tarpeellisia väitteitä, joita hän ei ole aikaisemmin esittänyt, koska ne liittyvät hänen väliintuloaan edeltäviin menettelyvaiheisiin. Secretario judicial antaa aina nämä väitteet tiedoksi muille osapuolille viiden päivän määräajassa.
Väliintulija voi käyttää oikeussuojakeinoja sellaisia ratkaisuja vastaan, joita hän pitää oman etunsa vastaisina, vaikka alkuperäinen asianosainen hyväksyisi ne.”
9.
Siviiliprosessilain 15 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kuluttajien ja käyttäjien oikeuksien ja etujen suojaamiseksi perustettujen järjestöjen ja yhdistysten tai sellaisten henkilöiden, joita asia koskee, muodostamien ryhmien vireille panemissa menettelyissä menettelyyn kutsutaan ne henkilöt, joille on aiheutunut vahinkoa menettelyn kohteena olevan tuotteen tai palvelun käyttäjinä, jotta he voisivat puolustaa oikeuksiaan ja etujaan. Mainitun kutsun esittää Secretario judicial julkaisemalla kanteen käsiteltäväksi ottamista koskevan ilmoituksen sen alueen tiedotusvälineissä, jossa mainittujen oikeuksien ja etujen loukkaaminen on ilmennyt.
– –
3. Kun kyseessä on menettely, jossa vahinkoa on aiheutunut useille henkilöille, joita on vaikeaa tai mahdotonta yksilöidä, kutsua seuraa menettelyn lykkääminen, joka ei saa ylittää kahta kuukautta ja josta päättää Secretario judicial tapauskohtaisesti ottaen huomioon asian olosuhteet ja monitahoisuuden sekä vahinkoa kärsineiden yksilöinnin ja paikantamisen vaikeudet. Menettelyä jatketaan siten, että kaikki kutsua noudattaneet kuluttajat ovat mukana väliintulijoina, eivätkä kuluttajat tai käyttäjät voi enää osallistua itse menettelyyn myöhemmässä vaiheessa, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta heidän mahdollisuuteensa vedota oikeuksiinsa ja etuihinsa tämän lain 221 ja 519 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
4. Edellä olevia säännöksiä ei sovelleta menettelyihin, jotka on pantu vireille nostamalla kieltokanne, jonka tarkoituksena on puolustaa kuluttajien ja käyttäjien kollektiivisia, diffuuseja etuja.”
10.
Siviiliprosessilain 43 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Kun riita-asian ratkaiseminen edellyttää sellaisen kysymyksen ratkaisemista, joka on samassa tai toisessa tuomioistuimessa vireillä olevan toisen menettelyn pääasiallinen kohde, tuomioistuin voi – jos asioita ei ole mahdollista yhdistää – asianosaisten tai toisen niistä pyynnöstä vastapuolta kuultuaan antaa määräyksen asian käsittelyn lykkäämisestä vaiheessa, jossa käsittely on, kunnes esikysymystä koskeva menettely on saatettu päätökseen.”
11.
Kuluttaja- tai käyttäjäjärjestöjen vireille panemissa menettelyissä annettujen tuomioiden vaikutuksista siviiliprosessilain 221 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kuluttaja- tai käyttäjäjärjestöjen, joilla on tämän lain 11 §:ssä tarkoitettu asiavaltuus, vireille panemien kanteiden johdosta annettuihin tuomioihin sovelletaan seuraavia sääntöjä, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta edellisissä pykälissä säädettyyn:
1a.
Jos kanteessa on vaadittu rahamääräisen seuraamuksen, positiivisen velvoitteen, pidättäytymisvelvoitteen tai erityis- tai lajiesineen luovuttamisen määräämistä, hyväksyvässä tuomiossa yksilöidään ne kuluttajat ja käyttäjät, joiden katsotaan kuluttajansuojasta annettujen lakien mukaan hyötyvän seuraamuksen tai velvoitteen määräämisestä.
Jos henkilöiden yksilöinti ei ole mahdollista, tuomiossa vahvistetaan tarvittavat tiedot, erityispiirteet ja edellytykset maksun vaatimiseksi ja tarvittaessa tuomion täytäntöönpanon vaatimiseksi tai siihen osallistumiseksi, jos kantajana oleva järjestö on vaatinut sitä.
2a.
Jos tuomiossa todetaan seuraamuksen määräämisen esikysymyksenä tai asian pääkysymykseen annettavana ratkaisuna, että tietty toiminta tai menettely on lainvastainen, tuomiossa ratkaistaan, onko tällä toteamuksella kuluttajien ja käyttäjien suojaamiseksi annetun lainsäädännön mukaan sellaisia menettelyllisiä vaikutuksia, jotka eivät rajoitu ainoastaan kyseisen menettelyn asianosaisiin.
3a.
Jos kuluttajat tai käyttäjät ovat osallistuneet menettelyyn, tuomiossa on annettava nimenomainen ratkaisu heidän vaatimuksistaan.
2. Tuomioissa, joissa hyväksytään kuluttajien ja käyttäjien kollektiivisiin ja diffuuseihin etuihin liittyvä kieltokanne, tuomioistuin voi tarpeelliseksi katsoessaan määrätä, että tuomio tai – siinä tapauksessa, että rikkomisen vaikutukset voivat jatkua pitkään – kieltoa koskeva määräys julkaistaan vastaajan kustannuksella kokonaisuudessaan tai osittain.”
12.
Siviiliprosessilain 222 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Lainvoimaisten hyväksyvien tai hylkäävien tuomioiden oikeusvoima estää lain mukaisesti myöhemmät oikeudenkäyntimenettelyt, joilla on sama kohde kuin aiemmalla menettelyllä, jossa lainvoimainen tuomio annettiin.
2. Tuomion oikeusvoima käsittää kanteessa ja vastakanteessa esitetyt vaatimukset sekä tämän lain 408 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut seikat.
Uusiksi ja erillisiksi tosiseikoiksi suhteessa edellä mainittujen vaatimusten perusteisiin katsotaan tosiseikat, jotka ovat tapahtuneet sen jälkeen, kun määräaika vaatimusten esittämiselle kyseisessä menettelyssä päättyi.
3. Tuomion oikeusvoima vaikuttaa sen menettelyn, jossa tuomio annettiin, asianosaisiin ja heidän perillisiinsä ja oikeudenomistajiinsa sekä henkilöihin, jotka eivät ole menettelyn asianosaisia mutta jotka ovat tämän lain 11 §:ssä säädetyn mukaisesti sellaisten oikeuksien haltijoita, joihin asianosaisten asialegitimaatio perustuu.
– –
4. Oikeusvoiman saanut menettelyn päättävä lainvoimainen tuomio sitoo tuomioistuinta, jossa on vireillä myöhempi menettely, jos oikeusvoiman saanut ratkaisu on uudessa menettelyssä sen kohteen looginen edeltäjä, jos kyseisten menettelyjen asianosaiset ovat samat tai jos tuomion oikeusvoima lain mukaan ulottuu niihin.”
13.
Siviiliprosessilain 519 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Ellei seuraamuksen määräämistä koskevissa tuomioissa, joita tarkoitetaan 221 §:n ensimmäisessä säännössä, ole yksilöity yksittäisiä kuluttajia tai käyttäjiä, joiden katsotaan hyötyvän tuomiosta, tuomion täytäntöönpanon osalta toimivaltainen tuomioistuin antaa yhden tai useamman osapuolen pyynnöstä ja sitä, jota vastaan tuomio on annettu, kuultuaan määräyksen, jossa se päättää tuomiossa vahvistettujen tietojen ja edellytysten perusteella, ovatko hakijat seuraamusten määräämistä koskevasta tuomiosta hyötyviä osapuolia. Henkilöt, joilla tunnustetaan olevan tällainen asema, voivat määräyksen perusteella vaatia tuomion täytäntöönpanoa. Ministerio Fiscal voi vaatia tuomion täytäntöönpanoa asianomaisten kuluttajien ja käyttäjien hyväksi.”
III Pääasian tosiseikat, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
14.
Jorge Sales Sinués teki 20.10.2005 kiinnelainan uudistamissopimuksen Caixabank SA:n (jäljempänä Caixabank) kanssa ja Youssouf Drame Ba 7.2.2005 kiinnelainasopimuksen Catalunya Caixa SA:n (Catalunya Banc SA) (jäljempänä Catalunya Caixa) kanssa. Nimelliskorkoisina tehdyt sopimukset koskivat 78132 euron ja 209000 euron kokonaismääriä, ja niissä oli molemmissa niin sanottu vähimmäiskorkoehto, jolla tuleviin vuotuisiin korontarkistuksiin sovellettavan nimelliskoron vaihtelulle asetettiin alaraja, joka vahvistettiin ensimmäisen sopimuksen osalta 2,85 prosentiksi ja toisen sopimuksen osalta 3,75 prosentiksi. Molemmissa sopimuksissa oli myös nimelliskoron enimmäisraja eli enimmäiskorko, joka vahvistettiin 12 prosentiksi.
15.
Edellä mainituissa sopimuksissa oli lisäksi ehto, jonka nojalla kiinteää nimelliskorkoa sovellettiin lainan ottamisesta lähtien toisessa sopimuksessa 1.10.2006 ja toisessa 31.8.2005 saakka. Näitä päivämääriä seuraavasta päivästä lähtien siihen saakka, kunnes lainat oli maksettu takaisin kokonaan, sovellettiin muuttuvaa nimelliskorkoa, jossa viitekorkona oli Euribor korotettuna ensimmäisen sopimuksen osalta 0,60 prosenttiyksiköllä ja toisen sopimuksen osalta 0,50 prosenttiyksiköllä.
16.
Sales Sinués nosti 10.10.2013 kanteen ja Drame Ba nosti 25.10.2013 kanteen, joissa molemmat vaativat toteamaan pätemättömäksi kiinnelainasopimuksiinsa sisältyvän vähimmäiskorkoehdon. Molemmat pääasioiden kantajat väittivät kanteissaan, että vähimmäiskorkoehto on yleinen sopimusehto, jonka pankki oli asettanut yksipuolisesti neuvottelematta asiasta. Näin ollen he vaativat ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta yhtäältä toteamaan vähimmäiskorkoehdot pätemättömiksi, koska ne eivät ole avoimia ja koska niistä aiheutui heidän vahingokseen epätasapaino, sekä toisaalta määräämään palautettaviksi määrät, jotka kyseiset pankit ovat perineet heiltä perusteettomasti vähimmäiskorkoehtojen nojalla.
17.
Jo ennen kantajien kanteita kuluttaja- ja käyttäjäjärjestö Adicae (Asociación de Usuarios de Bancos Cajas y Seguros) ( 3 ) oli nostanut 11.11.2010 Juzgado de lo Mercantil no 11 de Madridissa (Madridin kauppatuomioistuin nro 11, Espanja) ryhmäkanteen 72:ta pankkia, myös Caixabankia ja Catalunya Caixaa, vastaan. ( 4 ) Kanteessa vaadittiin lopettamaan vähimmäiskorkoehtojen käyttö niiden kohtuuttomuuden vuoksi.
18.
Pääasioiden vastaajat ovat esittäneet siviiliprosessilain 11 §:n 4 momentin, 43 §:n ja 222 §:n perusteella siviilioikeudellisen oikeudenkäyntiväitteen ja vaatineet niitä koskevien yksittäistapauksia koskevien kanteiden käsittelyn lykkäämistä, kunnes ryhmäkannemenettelyn päätteeksi annetaan lainvoimainen tuomio.
19.
Pääasioiden kantajat ovat kiistäneet tämän väitteen vedoten oikeuteensa toimia erillään kuluttaja- ja käyttäjäjärjestön vireille panemasta ryhmäkanteesta ja oikeuteensa nostaa kanne yksittäistapauksissa.
20.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa käsiteltäväkseen saatetuissa asioissa ensinnäkin, että siviiliprosessilain 43 §:n mukaan yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyä lykkäävä vaikutus kestää siihen saakka, kunnes ryhmäkanteesta on annettu lainvoimainen ratkaisu. Se toteaa lisäksi siviiliprosessilain 15 §:n 3 momentissa säädettävän, että jos asianomaisten henkilöiden määrää on vaikea tai jopa mahdotonta määrittää, tällaiset henkilöt voivat osallistua itse menettelyyn vain kahden kuukauden kuluessa siitä, kun yleinen kutsu osallistua menettelyyn on julkaistu sosiaalisessa mediassa. Se täsmentää vielä, että osallistuminen kollektiivisten etujen suojaamiseksi siviiliprosessilain 11 §:n 4 momentin perusteella vireille pantuun menettelyyn tarkoittaa sitä, että asianomaisen kuluttajan on esiinnyttävä asianosaisena kyseistä asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa ja luovuttava mahdollisuudesta oikeudenkäyntiin omassa tuomioistuimessaan (hänen kotipaikkansa kauppaoikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin).
21.
Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää epäilyksiä siitä, soveltuuko siviiliprosessilain 43 § pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa yhteen direktiivin 93/13 7 artiklan kanssa. Se muistuttaa erityisesti, että ryhmäkannetta koskeva menettely, jonka lopputulos on ratkaiseva pääasioiden lykkäämisen tapauksessa, on ollut ennakkoratkaisupyyntöjen esittämishetkellä käynnissä jo neljän vuoden ajan, ettei oikeudenkäynnin päivämäärää ole vielä vahvistettu ja että useat pankit eivät ole vielä esittäneet vastineitaan.
22.
Tämä on se tilanne, jossa Juzgado de lo Mercantil no 9 de Barcelona (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 9) on päättänyt kahdella 27.6.2014 tehdyllä päätöksellä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimen kirjaamoon 11.8.2014 (C-381/14) ja 13.8.2014 (C-385/14), lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Voidaanko katsoa, että [Espanjan oikeusjärjestyksessä on säädetty] direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan mukaisesta tehokkaasta keinosta tai menettelystä?
2)
Missä määrin tämä lykkäävä vaikutus muodostaa esteen kuluttajalle ja on siten vastoin direktiivin 7 artiklan 1 kohtaa silloin, kun kuluttaja vetoaa sopimukseensa sisältyvien kohtuuttomien ehtojen pätemättömyyteen?
3)
Onko se, ettei kuluttaja pysty irrottautumaan ryhmäkanteesta, direktiivin 93/13 7 artiklan 3 kohdan vastaista?
4)
Vai onko päinvastoin katsottava, että siviiliprosessilain 43 §:n lykkäävä vaikutus on sopusoinnussa direktiivin 93/13 7 artiklan kanssa, koska kuluttajan oikeuksia on pidettävä kyseisellä ryhmäkanteella täysimääräisesti suojattuina, kun otetaan huomioon se, että Espanjan oikeusjärjestyksessä on säädetty muista prosessuaalisista mekanismeista, joilla kuluttajan oikeuksia voidaan suojata yhtä tehokkaasti, sekä oikeusvarmuuden periaate?”
23.
Asiat C-381/14 ja C-385/14 on yhdistetty 9.9.2014 annetulla unionin tuomioistuimen presidentin määräyksellä kirjallista käsittelyä, suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Sales Sinués, Catalunya Caixa, Espanjan hallitus ja Euroopan komissio. Sales Sinuésta, Caixabankia, Catalunya Caixaa, Espanjan hallitusta ja komissiota on kuultu 30.9.2015 pidetyssä istunnossa.
IV Ennakkoratkaisukysymysten arviointi
24.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen muotoilemat ennakkoratkaisukysymykset koskevat direktiivin 93/13 tulkintaa, kun on kyse kahdesta kiinnelainasopimuksesta, joihin molempiin sisältyy vähimmäiskorkoehto. Tämäntyyppinen sopimusehto vahvistaa vaihtuvalle korolle vähimmäistason, jota alemmista virallisista koronalennuksista kuluttajat eivät voi hyötyä.
25.
Nyt käsiteltävät asiat kuuluvat paitsi monimutkaiseen oikeudelliseen kehykseen myös asiayhteyteen, jossa eri kansallisten tuomioistuinten käyttämiä lukuisia tulkintaperusteita ei ole yhdenmukaistettu. Ennen ennakkoratkaisukysymysten tarkastelua onkin mielestäni palautettava mieliin kyseessä olevan prosessisäännöstön keskeiset elementit tukeutuen unionin tuomioistuimen käytettävissä oleviin asiakirjoihin sisältyviin tietoihin.
A Alustavat toteamukset
26.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Sales Sinués, Espanjan hallitus ja komissio ovat viitanneet kyseessä olevan säännöstön ja erityisesti siviiliprosessilain 43 §:n ulottuvuuteen, ja kyseinen pykälä onkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian ytimessä.
1. Väite, joka koskee siviiliprosessuaalista etusijajärjestystä
27.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Espanjan prosessioikeudessa samojen asianosaisten välillä ei voi olla samanaikaisesti tai ajallisesti peräkkäin vireillä kahta oikeudenkäyntiä, joiden kohde ja peruste ovat samat, koska tällöin voidaan päätyä keskenään ristiriitaisiin ratkaisuihin. Espanjan oikeudessa onkin kolme erilaista mekanismia, joilla tällainen vaara pyritään välttämään ja jotka ovat tuomion oikeusvoima, ( 5 ) vireilläolovaikutus ( 6 ) ja siviiliprosessuaalinen etusijajärjestys.
28.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin tuomana olennaisena ongelmana onkin juuri tämä viimeksi mainittu prosessimekanismi, josta säädetään siviiliprosessilain 43 §:ssä. Kyseinen pykälä koskee tilanteita, joissa siviilituomioistuimessa vireillä olevan riita-asian ratkaiseminen ”edellyttää sellaisen kysymyksen ratkaisemista, joka on samassa tai toisessa tuomioistuimessa vireillä olevan toisen menettelyn pääasiallinen kohde”. Samassa pykälässä säädetään, että jos asioiden yhdistäminen on mahdollista, tuomioistuimen on yhdistettävä ne. Jos asioiden yhdistäminen on sen sijaan mahdotonta, kyseinen säännös sallii asiaa käsittelevän tuomioistuimen lykkäävän asian käsittelyä.
29.
Lykkääminen on mahdollista vain seuraavan kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttyessä: esikysymys vaikuttaa suoraan ja ratkaisevasti pääasian ratkaisuun, toinen asianosainen on vaatinut tai molemmat ovat vaatineet sitä ( 7 ) ja vireillä on esikysymystä koskeva asia. Siviiliprosessilain 43 §:ssä lausutaan kuitenkin, että ”tuomioistuin voi – – antaa määräyksen asian käsittelyn lykkäämisestä”. Ennakkoratkaisupyyntöjen perusteella vaikuttaakin siltä, että lykkääminen on valinnanvaraista siinä mielessä, että 43 §:ssä annetaan tuomioistuimille mahdollisuus käyttää harkintavaltaa päättää, onko lykkääminen asianmukaista. ( 8 )
2. Siviiliprosessilain 43 §:n tulkinta- ja soveltamiserot kansallisissa tuomioistuimissa
30.
Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista asiakirjoista käy ilmi, että kansalliset tuomioistuimet ovat tulkinneet ja soveltaneet eri tavoin siviiliprosessilain 43 §:ää Adicaen aloittaman ryhmäkieltomenettelyn yhteydessä, ja nämä erot vaikeuttavat ennakkoratkaisukysymysten arviointia entisestään, eikä kysymystä ole myöskään ratkaistu kansallisissa kassaatiotuomioistuimissa.
31.
Jotkin kansalliset tuomioistuimet ovat ilmeisesti sitä mieltä, että asiaan sovelletaan siviiliprosessilain 43 §:n nojalla siviiliprosessuaalista etusijajärjestystä, ja niiden ratkaisuna on lykätä menettelyjä, kunnes ryhmäkanteista annetaan lainvoimainen tuomio; ne perustavat näkemyksensä siihen, että yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden kohteet liittyvät toisiinsa. ( 9 )
32.
Toiset kansalliset tuomioistuimet vaikuttavat toisaalta katsovan, että yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden välillä on vireilläolovaikutus kanteiden saman kohteen ja perusteen sekä samojen asianosaisten vuoksi, ( 10 ) ja niiden ratkaisuna on lopettaa yksittäistapausten käsittely siviiliprosessilain 222 §:n 3 momentin perusteella. Asiakirja-aineiston perusteella tällainen kanta on vähemmistönä.
33.
Lisäksi eräiden tuomioistuinten mielestä kyseessä ei ole siviiliprosessuaalinen etusijajärjestys eikä vireilläolovaikutus, vaan ne katsovat muun muassa, etteivät tällaisten kanteiden kohteet tai asianosaiset ole todellisuudessa identtiset, että ryhmäkanteen seuraukset eivät ole yksittäistapauksia koskevien kanteiden kannalta ratkaisevia ja että vaikka vähimmäiskorkoehtojen toteaminen pätemättömiksi ryhmäkanteen yhteydessä voisikin vaikuttaa positiivisesti yksittäistapauksia koskeviin kanteisiin, ryhmäkanteen hylkääminen ei välttämättä johtaisi yksittäistapauksia koskevien kanteiden hylkäämiseen. Ne päättelevätkin, että kuluttaja säilyttää asiavaltuutensa omien etujensa puolustamiseksi oikeudessa, eikä yksittäistapausta koskevaa oikeudenkäyntiä tarvitse keskeyttää. ( 11 )
34.
Espanjan hallitus ja komissio vaikuttavat yhtyvän tähän viimeksi mainittuun tulkintaan, ja ne korostavatkin kirjallisissa huomautuksissaan, ettei siviiliprosessilain 43 §:n soveltaminen välttämättä johda yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyn lykkäämiseen.
35.
Espanjan hallitus toteaa istunnossa esittämissään huomautuksissa lisäksi, että kohtuuttomia yleisiä sopimusehtoja koskeva ryhmäkieltokanne on erotettava yksittäistapausta koskevasta kanteesta, jossa vaaditaan toteamaan pätemättömäksi kiinnelainasopimus sillä perusteella, että siihen sisältyy kohtuuton sopimusehto. Se katsoo, että koska nämä kaksi kannetta ovat luonteeltaan erilaisia, niiden kohde voi olla sama vain osittain. Ryhmäkieltokanteessa asianosaiset voivat nimittäin esittää huomautuksensa ilman, että kaikkia käsiteltävän asian olosuhteita voidaan arvioida (abstrakti ja yleinen valvonta) etenkään silloin, kun kuluttaja on tehnyt vakiosopimuksen, kun taas yksittäistapausta koskevassa kanteessa tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki lainasopimuksen tekopäivänä vallinneet olosuhteet, myös niiden kehitys, ja kaikki sopimuksen tekoon liittyvät olosuhteet sekä kaikki muut sopimuksen ehdot tai toinen sopimus, josta se on riippuvainen. ( 12 )
36.
Espanjan hallitus väittääkin yhtäältä, että Espanjan prosessisäännöstön looginen ja järjestelmällinen tulkinta sulkee pois siviiliprosessuaalisen etusijajärjestyksen, ja toisaalta, ettei siviiliprosessilain 43 § koske pelkästään hypoteettista tai potentiaalista etusijajärjestystä vaan todellista etusijajärjestystä, ja tästä syystä ei pidä suostua asian käsittelyn lykkäämiseen.
3. Ongelmat, jotka liittyvät ryhmäkanteiden johdosta annettujen hyväksyvien ratkaisujen oikeusvaikutusten ulottamiseen kuluttajiin, jotka eivät olleet menettelyn asianosaisia
37.
Espanjan hallitus ja Catalunya Caixa väittävät, että siviiliprosessilain 221 §:ssä ei säädetä, että ryhmäkanteen johdosta annetun hyväksyvän ratkaisun oikeusvaikutukset ulottuvat kaikkiin kuluttajiin, joiden sopimukseen sisältyy kyseenalaistetun sopimusehdon luonteinen yleinen ehto. Kyseinen pykälä nimittäin sallii ryhmäkanteen hylkäämisen tapauksessa sen, että yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyä jatketaan, jotta kuluttaja voi esittää omaan konkreettiseen tapaukseensa liittyvät erityiset olosuhteet. Tämä on Espanjan hallituksen mielestä siviiliprosessilain 11 §:n 1 momentin mukaista, sillä kyseisen momentin mukaan kuluttajajärjestöjen asiavaltuus hyväksytään ”tämän kuitenkaan vaikuttamatta vahinkoa kärsineiden henkilöiden henkilökohtaiseen asiavaltuuteen”. ( 13 ) Espanjan hallitus toteaa lisäksi siviiliprosessilain 221 §:ssä säädettävän sen sijaan ainoastaan, että ryhmäkanteen hyväksyvän ratkaisun vaikutukset voidaan ulottaa myös muihin kuin menettelyssä asianosaisina olleisiin henkilöihin ja että tällaisen ratkaisun tekeminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle. ( 14 )
38.
Sales Sinués korosti kuitenkin istunnossa, että yksittäistapausta koskevan kanteen nostaminen edellyttää pääsääntöisesti irtautumista ryhmäkannemenettelystä eli sitä, että kuluttaja luopuu laajentavasta vaikutuksesta, jonka siviiliprosessilain 221 §:n 1 momentissa katsotaan liittyvän menettelyssä tehtävään mahdolliseen ratkaisuun, jossa ryhmäkanne hyväksytään. Näin ollen ei ole vaaraa siitä, että samasta vaatimuksesta annetaan kaksi keskenään ristiriitaista tuomiota. Sales Sinués kuitenkin väittää, että siviiliprosessilain 43 §:n tulkitseminen siten, että kyseessä on siviiliprosessuaalinen etusijajärjestys ja että näin ollen asian käsittely lykätään ryhmäkanteesta annettavaan lainvoimaiseen ratkaisuun saakka, johtaisi siihen, ettei kuluttaja voisi irtautua ryhmäkanteesta.
4. Väliintulo menettelyissä, joiden tarkoituksena on suojella kuluttajien oikeuksia sekä kollektiivisia ja diffuuseja etuja
39.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Sales Sinués, Espanjan hallitus ja komissio viittaavat 9.5.2013 annettuun Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin) tuomioon, ( 15 ) joka koski ryhmäkieltokannetta ja joka ei ole ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittama tuomio mutta koskee myös vähimmäiskorkoehtoa. Tribunal supremo (ylin tuomioistuin) totesi kyseisessä tuomiossa tämäntyyppiset sopimusehdot pätemättömiksi ei niiden sisällön vaan avoimuuden puutteen perusteella eli sen vuoksi, että mainituista ehdoista ei ollut toimitettu kuluttajille selkeitä ja avoimia tietoja. ( 16 )
40.
Komissio korostaa kirjallisissa huomautuksissaan kyseisen tuomion kohteena olleen kanteen luonteesta, että koska tuomio koski yksinomaan ryhmäkieltokannetta ja kyse oli näin ollen ainoastaan vähimmäiskorkoehtojen lainmukaisuudesta, ryhmäkieltokanteesta ei aiheutunut korvauksellisia seurauksia.
41.
Sales Sinués totesi sen sijaan istunnossa, että Adicaen nostama ryhmäkanne sisältää yhtäältä kanteen, jossa vaaditaan toteamaan, että vähimmäiskorkoehdon sisällyttäminen lainasopimuksiin on lopetettava, ja toisaalta kollektiivisen vaatimuksen korvata tällaisen sopimusehdon aiheuttamat vahingot. Hän korostaa tältä osin, että siviiliprosessilain 15 §:ää ei sovelleta kieltokanteeseen vaan ainoastaan kollektiiviseen vahingonkorvauskanteeseen. Näin ollen kuluttajien osallistuminen itse menettelyyn kahden kuukauden kuluessa siitä, kun yleinen kutsu osallistua ryhmäkannemenettelyyn on julkaistu median välityksellä siviiliprosessilain 15 §:n 3 momentin mukaisesti, ei hänen mielestään koske Adicaen nostamaa ryhmäkieltokannetta vaan ainoastaan ryhmäkorvauskannetta. ( 17 ) Sales Sinuésin mukaan menettelyn viivästyminen käsiteltävässä asiassa johtuu siis ryhmäkorvauskanteesta ja siitä, että huomattavan suuri määrä kuluttajia on ilmoittautunut henkilökohtaisesti asianosaisiksi. ( 18 ) Hän korostaakin, että ryhmäkorvauskanne on hitaampi keino kuin yksittäistapausta koskeva kanne.
42.
Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisukysymykset on käsiteltävä mielestäni tässä asiayhteydessä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamista tutkimuksista muuta johdu.
B Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
43.
Heti aluksi on muistutettava, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välisessä yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. ( 19 ) Tätä varten unionin tuomioistuin voi poimia kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeuden säännöt ja periaatteet, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon pääasian riidan kohde. ( 20 )
44.
Juzgado de lo Mercantil no 9 de Barcelona (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 9) kehottaa mielestäni nyt käsiteltävässä asiassa esittämillään kysymyksillä unionin tuomioistuinta itse asiassa tulkitsemaan vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta direktiivin 93/13 7 artiklan täytäntöönpanon yhteydessä voidakseen arvioida, noudatetaanko kyseisessä prosessissäännöstössä unionin oikeutta.
45.
Näin ollen ennakkoratkaisukysymykset on ymmärrettävä siten, että niillä halutaan pääasiallisesti tietää, onko direktiivin 93/13 7 artiklaa tulkittava vastaavuus- ja tehokkuusperiaate huomioon ottaen siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle prosessisäännöstölle, joka tarjoaa siviiliprosessuaalisen etusijajärjestyksen vuoksi mahdollisuuden lykätä ryhmäkieltokanteen kanssa samaan aikaan vireille pannun yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyä ryhmäkannemenettelyn päätteeksi annettavaan lainvoimaiseen ratkaisuun saakka ilman, että asianomainen kuluttaja voisi irrottautua ryhmäkanteesta.
1. Sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointiperusteet direktiivin 93/13 ja oikeuskäytännön perusteella
a) Kanteet, joissa on asianosaisena yksittäinen kuluttaja, ja ryhmäkieltokanteet
46.
Aluksi on mielestäni tärkeä muistuttaa, että direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön. ( 21 )
47.
Taatakseen direktiivissä 93/13 tarkoitetun suojan unionin lainsäätäjä on ottanut käyttöön sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointiperusteita, jotka edellyttävät muun muassa kunkin asian konkreettisten olosuhteiden arviointia. ( 22 ) Direktiivin 93/13 3 artiklan mukaisesti onkin tiedettävä, onko kyseisestä sopimusehdosta neuvoteltu erikseen vai ei ja onko kyseinen ehto siis laadittu ennakolta ilman, että kuluttaja olisi voinut vaikuttaa sen sisältöön varsinkaan vakiosopimuksen yhteydessä. Saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään lisäksi, että sopimusehdon kohtuuttomuutta on arvioitava ottaen sopimuksentekohetkellä huomioon ”kaikk[i] sopimuksen tekoon liittyv[ät] olosuhte[et]” sekä ”kaikk[i] mu[ut] sopimuksen eh[dot] tai toi[nen] sopimu[s], josta se on riippuvainen”.
48.
Pääasioissa kyseessä olevien kaltaisista kanteista, joissa on asianosaisena yksittäinen kuluttaja, unionin tuomioistuin on ensinnäkin todennut, että kun edellä mainittu asema heikompana osapuolena otetaan huomioon, ”direktiivin 6 artiklan 1 kohta velvoittaa jäsenvaltiot säätämään, että kohtuuttomat ehdot ’eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti’. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus”. ( 23 )
49.
Pidän aiheellisena muistuttaa, että direktiivin 93/13 3 ja 6 artiklassa kuluttajille annetaan subjektiivisia oikeuksia, jotka kansalliset tuomioistuimet ovat velvollisia suojaamaan, myös viran puolesta.
50.
Toiseksi Adicaen nostaman kanteen kaltaisista ryhmäkieltokanteista muistutan oikeuskäytännöstä ilmenevän, että direktiivin 93/13 tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa seuraamuksia, joita voidaan soveltaa, jos sopimusehto todetaan kohtuuttomaksi tällaisia ryhmäkanteita käsiteltäessä. Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdalla jäsenvaltiot velvoitetaan kuitenkin varmistamaan, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi kuluttajien kanssa tehtävissä sopimuksissa. ( 24 )
51.
Unionin tuomioistuin on jo moneen kertaan korostanut, että direktiivillä 93/13 laadittu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epätasa-arvoista tilannetta voidaan tasoittaa ainoastaan sopimuspuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla. ( 25 ) Juuri tästä syystä direktiivin 93/13 7 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että edellä mainittuihin keinoihin kuuluu hyväksyttyjen kuluttajajärjestöjen mahdollisuus saattaa asia käsiteltäväksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa (tai hallinnollisessa elimessä), jonka on ratkaistava, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia, ja saada ne tarvittaessa kielletyiksi. ( 26 )
52.
Näin ollen on myös aiheellista todeta, että unionin lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti säännellyt yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden välillä vallitsevaa suhdetta. Kuten komissiokin on perustellusti korostanut, näiden kahden kannetyypin luonne ja niiden välisten suhteiden rajat voidaan johtaa paitsi direktiivistä 93/13 myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.
b) Yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkieltokanteiden luonne ja niiden välinen suhde
i) Yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden erilainen luonne direktiivissä 93/13
53.
Komissio väittää kirjallisissa huomautuksissaan, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdassa viitataan yleisesti kohtuuttomien sopimusehtojen vuoksi vahinkoa kärsineiden kuluttajien nostamiin yksittäistapauksia koskeviin kanteisiin, koska tällaiset kanteet ovat tavanomainen oikeussuojakeino heidän etujensa suojaamiseksi, ja että saman artiklan 2 kohdassa tarkoitetut ryhmäkanteet ovat puolestaan täydentävä keino tämän suojan takaamiseksi.
54.
Yhdyn tähän arvioon.
55.
Ryhmäkieltokanteiden täydentävä luonne liittyy mielestäni siihen, että kyseessä ovat yleiset kanteet, jotka eivät koske konkreettista valvontaa, sellaisena kuin sitä edellytetään direktiivissä 93/13 yksittäistä kuluttajaa koskevien kanteiden osalta, vaan yksinomaan sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden abstraktia ja yleistä valvontaa. ( 27 )
56.
Näin ollen direktiivissä 93/13 velvoitetaan jäsenvaltiot ottamaan käyttöön oikeusjärjestyksissään yhtäältä pääasiallisesti yksittäistapauksia koskevia kanteita, jotta voidaan vedota sopimusehtojen kohtuuttomuuteen, ja toisaalta täydentävästi ( 28 ) ryhmäkieltokanteita, joilla ei kuitenkaan pidä korvata yksittäistapauksia koskevia kanteita tai estää niiden käyttöä.
ii) Yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden täydentävä suhde oikeuskäytännössä
57.
Yksittäistapauksia koskevista kanteista oikeuskäytännöstä käy ilmi, että direktiivissä 93/13 kansalliselle tuomioistuimelle osoitettu tehtävä, joka on direktiivin säännöksillä tavoitellun suojan tehokkaan vaikutuksen turvaaminen, ”ei rajoitu pelkästään siihen, että kansallisella tuomioistuimella on mahdollisuus lausua sopimusehdon mahdollisesta kohtuuttomuudesta, vaan sisältää myös velvollisuuden tutkia viran puolesta tämä kysymys”. ( 29 ) Unionin tuomioistuimen mukaan tämä velvoite puuttua jopa viran puolesta asiaan yksittäistapauksia koskevien kanteiden yhteydessä on yleisesti ottaen aktiivinen toimi tai riittävä keino, ja sen tarkoituksena on kompensoida heikomman osapuolen asemaa, jossa kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan verrattuna. ( 30 )Ryhmäkieltokanteista unionin tuomioistuin on sitä vastoin katsonut, että kuluttajansuojajärjestöt eivät ole tällä tavalla elinkeinonharjoittajaan nähden heikompia osapuolia. ( 31 ) Se on tarkemmin sanottuna todennut, että tällaisen järjestön elinkeinonharjoittajaa vastaan nostamalle ryhmäkieltokanteelle ”ei ole ominaista epätasapaino, joka vallitsee sellaisen yksittäistapausta koskevan kanteen yhteydessä, jossa ovat asianosaisina kuluttaja ja sen sopimuspuoli”. ( 32 ) Tämä oikeuskäytännössä todettu ero, joka johtuu direktiivistä 93/13 ja vallitsee yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja ryhmäkanteiden välillä, vahvistaa mielestäni jälkimmäisten täydentävää luonnetta edellisiin nähden.
58.
Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että käyttöön otettavien ryhmäkieltokanteiden ”ennalta ehkäisevä luonne ja yleisestävä tavoite sekä se, etteivät ne liity konkreettiseen yksittäiseen riitaan, tarkoittavat, että tällaisia kanteita voidaan nostaa, vaikka ehtoja, joiden kieltämistä vaaditaan, ei olisi käytetty tietyissä yksittäisissä sopimuksissa”. ( 33 ) Unionin tuomioistuimen mukaan kyseisen tavoitteen tehokas saavuttaminen edellyttää, että kuluttajasopimusten yleiset sopimusehdot, jotka on todettu kohtuuttomiksi kyseistä elinkeinonharjoittajaa tai kyseisiä elinkeinonharjoittajia vastaan nostetussa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittaman kaltaisessa kieltokanneasiassa, ”eivät sido kieltokanneasiassa asianosaisina olevia kuluttajia eivätkä kuluttajia, jotka ovat tehneet kyseisen elinkeinonharjoittajan kanssa sellaisen sopimuksen, johon sovelletaan näitä samoja yleisiä sopimusehtoja”. ( 34 )”Sillä, että kohtuuttoman ehdon pätemättömyysseuraamusta sovelletaan kaikkiin niihin kuluttajiin, jotka ovat tehneet sellaisen kuluttajasopimuksen, johon sovelletaan samoja yleisiä sopimusehtoja, taataan, ettei kyseinen ehto sido näitä kuluttajia, sulkematta kuitenkaan pois kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä muuntyyppisiä riittäviä ja tehokkaita seuraamuksia.” ( 35 )
59.
Kyseisestä oikeuskäytännöstä siis ilmenee, että direktiivin 93/13 yhteydessä ryhmäkieltokanteen ja kuluttajia sitovien konkreettisten sopimusehtojen välillä on oltava kuluttajille suotuinen suhde eikä suhde, joka estää yksittäistapauksia koskevat kanteet tai korvaa ne ryhmäkieltokanteilla.
2. Kyseessä olevan prosessisäännöstön arviointi direktiivin 7 artiklan sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen kannalta
60.
Ennakkoratkaisukysymysten muotoilun perusteella on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa pitävän lähtökohtanaan periaatetta, jonka mukaan se, että kantajien samanaikaisesti vireille panemien kyseisten yksittäistapauksia koskevien kanteiden käsittelyn lykkääminen, kunnes ryhmäkannemenettelyssä on annettu lainvoimainen päätös, on siviiliprosessilain 43 §:stä johtuva välttämätön vaikutus. ( 36 ) Sales Sinuésin, Espanjan hallituksen ja komission huomautuksista käy kuitenkin ilmi, että lykkääminen on valinnanvaraista siinä mielessä, että kyseisessä säännöksessä annetaan Espanjan tuomioistuimille harkintavaltaa päättää, onko lykkääminen asianmukaista vai ei.
61.
Huomautan lisäksi, että – kuten tämän ratkaisuehdotuksen 30–33 kohdasta käy ilmi – nyt käsiteltävässä asiassa kansallisten tuomioistuinten erilaiset tulkinnat kyseessä olevasta prosessisäännöstöstä tekevät siitä entistäkin monimutkaisemman.
62.
Pääasioissa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön osalta huomautan käsiteltävissä asioissa, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua kansallisen oikeuden säännösten tulkinnasta, sillä tämä tehtävä kuuluu yksinomaan ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle tai mahdollisesti toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille, joiden on määritettävä, täyttävätkö sovellettavan kansallisen lainsäädännön säännökset unionin oikeuden vaatimukset. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tehdä tarvittaessa täsmennyksiä ohjatakseen kansallisen tuomioistuimen arviointia asiassa. ( 37 )
63.
Tämä on se asiayhteys, jossa ryhdyn nyt tutkimaan vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen valossa, estääkö kyseessä oleva kansallinen prosessisäännöstö käyttämästä direktiivillä 93/13 annettuja oikeuksia.
64.
Muistutan tässä unionin tuomioistuimen katsoneen jo moneen kertaan, että koska prosessisäännöstöä ei ole yhdenmukaistettu, tämä kysymys kuuluu jäsenvaltioiden sisäiseen oikeusjärjestykseen niiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla. Unionin tuomioistuin on kuitenkin korostanut, että menettelysääntöjen, jotka on laadittu sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, on täytettävä kaksi edellytystä: ne eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeudessa kuluttajille tunnustettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). ( 38 )
a) Vastaavuusperiaatteen noudattaminen
65.
Vastaavuusperiaatteen noudattaminen edellyttää, että kyseessä olevaa kansallista sääntöä sovelletaan samalla tavalla sekä unionin oikeuden rikkomiseen perustuviin kanteisiin että jäsenvaltion sisäisen oikeuden rikkomiseen perustuviin kanteisiin, joiden kohde ja peruste ovat samankaltaiset. Jotta voidaan selvittää, onko vastaavuusperiaatetta noudatettu, kansallisen tuomioistuimen, joka ainoana tuomioistuimena voi suoraan tuntea sisäisen oikeuden alaan kuuluvia kanteita koskevat menettelysäännöt, on arvioitava, ovatko menettelysäännöt, joilla on sisäisessä oikeudessa tarkoitus turvata yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, tämän periaatteen mukaisia, ja tutkittava samankaltaisiksi väitettyjen, luonteeltaan jäsenvaltion sisäisten kanteiden kohde ja olennaiset piirteet. Tätä varten mainitun tuomioistuimen on arvioitava kyseessä olevien kanteiden samankaltaisuutta niiden kohteen, perusteen ja olennaisten piirteiden suhteen. Määrittääkseen sen, onko kansallinen menettelysäännös epäedullisempi, sen on otettava huomioon säännöksen asema menettelyssä kokonaisuudessaan, menettelyn kulku ja näiden sääntöjen erityispiirteet. ( 39 )
66.
Nyt käsiteltävässä asiassa mahdollisen siviiliprosessuaalisen etusijajärjestyksen tai yksittäistapauksia koskevien ja kollektiivisten riita-asioiden vireilläolovaikutuksen taustalla ovat kyseessä olevan säännöstön tulkintaperusteet, joita ei ole yhdenmukaistettu eri kansallisten tuomioistuinten välillä. Mikään seikka ei kuitenkaan mielestäni anna aihetta päätellä, että kyseistä säännöstöä tulkittaisiin eri tavoin kansalliseen oikeuteen perustuvia oikeuksia koskevien riita-asioiden yhteydessä.
b) Tehokkuusperiaatteen noudattaminen
67.
Seuraavissa kohdissa tulen esittämään, että kun asiaa tarkastellaan tehokkuusperiaatteen kannalta, on sitä vastoin useita seikkoja, joiden perusteella voin katsoa, että kyseessä olevan prosessisäännöstön, joka antaa mahdollisuuden soveltaa siviiliprosessuaalista etusijajärjestystä ja siten lykätä yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyä ryhmäkanteesta annettuun lainvoimaiseen ratkaisuun saakka, tulkinta on tehnyt direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien käyttämisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.
68.
Jos lähtökohtana on – kuten tämän ratkaisuehdotuksen 46–59 kohdasta ilmenee – periaate yhtäältä siitä, että direktiivissä 93/13 annetaan yksityisille subjektiivisia oikeuksia, joihin on voitava vedota yksittäistapausta koskevassa oikeudenkäynnissä, ja toisaalta siitä, että ryhmäkieltokanne on mahdollista yksittäistapausta koskevaa kannetta täydentävä sekä siitä eroava ja riippumaton, yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyn pakollinen tai automaattinen lykkääminen, kunnes ryhmäkannemenettelyssä annetaan lainvoimainen ratkaisu, ei voi olla perusteltua.
69.
Kuluttajan oikeuksien yksilöllisestä ulottuvuudesta on todettava, että kun on kyse velvollisuudesta tutkia viran puolesta tietyn sopimusehdon mahdollinen kohtuuttomuus, kansallisen tuomioistuimen ei kuitenkaan tarvitse direktiivin 93/13 nojalla olla soveltamatta kyseessä olevaa sopimusehtoa, ellei kuluttaja ole sen jälkeen, kun tuomioistuin on kuluttajalle tästä ilmoittanut, halunnut vedota sopimusehdon kohtuuttomuuteen ja sitomattomuuteen. ( 40 ) Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että jos kansallinen tuomioistuin pitää tiettyä viran puolesta tutkimaansa sopimusehtoa kohtuuttomana, ”se ei voi soveltaa sitä, ellei kuluttaja vastusta tätä”. ( 41 ) Tämä yksilöllinen ulottuvuus, jonka mukaan ”oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan sisältää myös toimivallan olla vaatimatta oikeuksiaan”, ( 42 ) konkretisoituu kuluttajan mahdollisuutena esittää näkemyksensä ja kansallisen tuomioistuimen velvollisuutena ottaa ”kuluttajan ilmaisema tahto – – tarpeen vaatiessa – – huomioon, kun kuluttaja on tietoinen kohtuuttoman ehdon sitomattomuudesta mutta kuitenkin toteaa, että hän vastustaa sen huomiotta jättämistä, ja antaa näin vapaaehtoisen ja tietoisen suostumuksensa kyseiseen ehtoon”. ( 43 )
70.
Tehokkuusperiaatteen vastaista on näin ollen kyseessä olevan säännöstön ja erityisesti siviiliprosessilain 43 §:n tulkitseminen siten, että siinä velvoitetaan keskeyttämään yksittäistapausta koskevan kanteen käsittely, kun käynnissä on samanaikaisesti ryhmäkannemenettely, ( 44 ) tai siten, että ryhmäkanne asetetaan automaattisesti yksittäistapauksia koskevien kanteiden edelle ilman, että kuluttaja voisi päättää yhtäältä olla käyttämättä oikeuttaan tai käyttää sitä tehokkaasti yksittäistapausta koskevassa oikeudenkäynnissä ja toisaalta irrottautua ryhmäkanteesta.
71.
Kuten komissio kirjallisissa huomautuksissaan korostaa, direktiivillä 93/13 annettujen yksilön oikeuksien tehokkuuden kunnioittaminen tarkoittaa, että jokaisen kuluttajan tulisi voida irrottautua ryhmäkanteesta ja panna vireille yksittäistapauksia koskevia kanteita tai vain jatkaa osallistumistaan ryhmäkannemenettelyyn ja hyväksyä riidanalaisen sopimusehdon sitomattomuus. Toisin sanoen kuluttajan ”olisi voitava irtautua [ryhmäkanteesta] milloin tahansa ennen lainvoimaisen tuomion antamista tai ennen kuin asia on muutoin pätevästi ratkaistu, – – ilman että [hän] menettää mahdollisuuden ajaa vaadettaan jossakin toisessa muodossa, ellei näin vaaranneta moitteetonta oikeudenkäyttöä”. ( 45 ) Tämä päätelmä koskee tapausta, jossa kuluttaja ei ole osallistunut ryhmäkanteeseen.
72.
Tämän ratkaisuehdotuksen 55 kohdasta käy lisäksi ilmi, että jos oletetaan, että ryhmäkieltokanteen yhteydessä harjoitettavalla sopimusehdon kohtuuttomuuden abstraktilla ja yleisellä valvonnalla on eri kohde kuin yksittäistapauksia koskevissa kanteissa harjoitettavalla valvonnalla, joka on tietyn sopimusehdon konkreettista ja erityisolosuhteet huomioon ottavaa valvontaa, on myös oletettava, että ryhmäkanteiden ja yksittäistapauksia koskevien kanteiden yhteydessä annettavat ratkaisut voivat erota toisistaan mutta ovat vain harvoin keskenään ristiriitaiset. ( 46 ) Ryhmäkannemenettelyssä annetun ratkaisun ei siis pitäisi vaikuttaa suoraan kuluttajaan, joka päättää toimia yksittäistapauksessa, vaikka yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelevän tuomioistuimen on tietenkin otettava kyseinen menettely huomioon. ( 47 )
73.
Lopuksi totean, että kuluttajan mahdollisuutta osallistua ryhmäkanteeseen ei pidä rinnastaa yksittäistapausta koskevan kanteen vireillepanoon. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, yksityishenkilön osallistuminen kollektiivisten etujen suojaamiseksi siviiliprosessilain 11 §:n 4 momentin perusteella vireille pantuun menettelyyn velvoittaisi ensinnäkin asianomaisen kuluttajan esiintymään asianosaisena kyseistä asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa ja luopumaan mahdollisuudesta oikeudenkäyntiin omassa tuomioistuimessaan eli hänen kotipaikkansa kauppaoikeudellisia asioita käsittelevässä tuomioistuimessa. Lisäksi siviiliprosessilain 15 §:n 1 ja 3 momentissa säädetty kahden kuukauden määräaika, joka alkaa kutsun julkaisemisesta medioissa, voi aiheuttaa käytännössä joitakin vaikeuksia vahinkoa kärsineiden kuluttajien osallistumiselle ryhmäkanteeseen. ( 48 ) Todettakoon vielä, että kuluttajaa rajoittavat kuluttajansuojajärjestön tapa käsitellä asiaa, sillä hän ei voi muuttaa kanteen kohdetta eikä esittää muita vaatimuksia, ja viive, joka – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – estää häntä saamasta suojaa kuluttajana.
74.
Olenkin edellä esitetyn perusteella sitä mieltä, että direktiivin 93/13 7 artiklaa on tulkittava tehokkuusperiaate huomioon ottaen siten, ettei 7 artikla ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle prosessisäännöstölle, joka tarjoaa siviiliprosessuaalisen etusijajärjestyksen vuoksi mahdollisuuden lykätä ryhmäkieltokanteen kanssa samaan aikaan vireille pannun yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyä ryhmäkannemenettelyn päätteeksi annettavaan lainvoimaiseen ratkaisuun saakka, sillä edellytyksellä, ettei lykkääminen ole pakollista eikä automaattista ja että asianomainen kuluttaja voi irrottautua ryhmäkanteesta.
V Ratkaisuehdotus
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Juzgado de lo Mercantil no 9 de Barcelonalle (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 9) seuraavasti:
Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun direktiivin 93/13/ETY 7 artiklaa on tulkittava tehokkuusperiaate huomioon ottaen siten, ettei 7 artikla ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle prosessisäännöstölle, joka tarjoaa siviiliprosessuaalisen etusijajärjestyksen vuoksi mahdollisuuden lykätä ryhmäkieltokanteen kanssa samaan aikaan vireille pannun yksittäistapausta koskevan kanteen käsittelyä ryhmäkannemenettelyn päätteeksi annettavaan lainvoimaiseen ratkaisuun saakka, seuraavilla edellytyksillä:
—
lykkääminen ei ole pakollista eikä automaattista ja
—
asianomainen kuluttaja voi irrottautua ryhmäkanteesta.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.
( 2 ) Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 95, s. 29).
( 3 ) Pankki- ja vakuutusalaan erikoistunut kuluttajajärjestö.
( 4 ) Tästä ryhmäkanteesta julkaistiin asiaa käsittelevän tuomioistuimen pyynnöstä julkinen kutsu median ja Adicaen välityksellä.
( 5 ) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan siviiliprosessilain 222 §:ssä säädetty tuomion oikeusvoima tulee esiin silloin, kun aiemmassa oikeudenkäynnissä on annettu lainvoimainen hyväksyvä tai hylkäävä tuomio, joka estää panemasta vireille mitään muuta myöhempää menettelyä, jonka kohde, peruste ja asianosaiset ovat samat.
( 6 ) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selityksen mukaan vireilläolovaikutuksesta on kyse silloin, kun myöhemmän menettelyn kohde on sama kuin aiemmassa, vireillä olevassa menettelyssä. Niinpä myöhempi menettely on lopetettava, koska on olemassa vaara siitä, että samasta asiasta annetaan keskenään ristiriitaiset ratkaisut.
( 7 ) Ks. vastaavasti 3.9.2013 annettu Tribunal Supremon (siviiliasiain jaosto) tuomio nro 527/2013.
( 8 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sen ”on menettelyn tässä vaiheessa ratkaistava, onko asian käsittelyä lykättävä vai jatkaako se asian tavanomaista käsittelyä tuomion antamiseen saakka”. Kursivointi tässä. Siviiliprosessilain 43 §:stä, ks. erityisesti De la Oliva Santos, A., Objeto del proceso y cosa juzgada en el proceso civil, Thomson-Civitas, 2006, s. 85–88; Montero Aroca, J. ym., Derecho Jurisdiccional II. Proceso civil, 21. painos., Tirant lo Blanch, 2013, s. 126 ja 127, ja Gimeno Sendra, V., Derecho Procesal Civil 1. El proceso de declaración. Parte General, 5. painos, Colex, 2014, s. 215.
( 9 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tältä osin 11.6.2013 annetun Audiencia Provincial de Barcelonan (Barcelonan alueellinen tuomioistuin) määräyksen nro 84/2013, jossa otetaan huomioon mahdollisuus siitä, että vähimmäiskorkoehdot todetaan ryhmäkannemenettelyssä annettavassa ratkaisussa pätemättömiksi, ja määrätään siviiliprosessilain 221 §:n 1 momentin mukaisesti nimenomaisesti, että ratkaisua sovelletaan ultra partes.
( 10 ) Komission mukaan 9.10.2014 annettu Audiencia Provincial de Barcelonan määräys nro 112/2014 edustaa ilmeisesti tällaista vähemmistökantaa.
( 11 ) Ks. muun muassa Audiencia Provincial de Huelvan (Huelvan alueellinen tuomioistuin) 24.2.2014 antama määräys nro 76/2013 sekä Audiencia Provincial de Ourensen (Ourensen alueellinen tuomioistuin) 22.5.2014 antama tuomio nro 278/2013 ja 22.9.2014 antama tuomio nro 494/2013.
( 12 ) Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin) tuomio nro 241/13, 9.5.2013, 235–238 kohta.
( 13 ) Samassa pykälässä säädetään, että ”lailla perustetuilla kuluttaja- ja käyttäjäjärjestöillä on asiavaltuus jäsentensä ja järjestön oikeuksien ja etujen sekä kuluttajien ja käyttäjien yleisten etujen puolustamiseen oikeudessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta vahinkoa kärsineiden henkilöiden henkilökohtaista asiavaltuutta”.
( 14 ) Kursivointi tässä.
( 15 ) Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin) tuomio nro 241/13, 9.5.2013. Tässä tuomiossa Tribunal Supremo rajoitti pätemättömäksi toteamisen taannehtivuutta siten, että toteaminen tuottaa vaikutuksia ex nunc eli ei lainasopimuksen tekopäivästä lähtien (ex tunc) vaan yksinomaan kyseessä olevan tuomion julistamispäivästä eli 9.5.2013 lähtien. Tämä rajoitus vahvistettiin 25.3.2015 annetussa saman tuomioistuimen tuomiossa nro 139/2015. Eräs espanjalainen tuomioistuin on lisäksi hiljattain esittänyt tällaisesta vaikutusten rajoittamisesta ennakkoratkaisupyynnön; kyse on unionin tuomioistuimessa vireillä olevasta asiasta Gutierrez Naranjo (C‑154/15).
( 16 ) Sales Sinuésin esittämistä kirjallisista huomautuksista käy ilmi, että koska vähimmäiskorkoehto sisältyy lainasopimuksen hintaan, pankkien on tiedotettava kuluttajalle kyseisestä ehdosta, jotta tämä olisi sopimusta allekirjoittaessaan täysin tietoinen sen olemassaolosta ja sen vaikutuksesta luoton todelliseen hintaan.
( 17 ) Kantaja mainitsee siviiliprosessilain 15 §:n 4 momentin, jonka mukaan ”edellä olevia säännöksiä ei sovelleta menettelyihin, jotka on pantu vireille nostamalla kieltokanne, jonka tarkoituksena on puolustaa kuluttajien ja käyttäjien kollektiivisia ja diffuuseja etuja”.
( 18 ) Catalunya Caixa väitti istunnossa, että ryhmäkannemenettelyn hitaus liittyy muun muassa siihen, että huomattavan suuri määrä kuluttajia (9000) on ilmoittautunut asianosaisiksi asiassa.
( 19 ) Ks. muun muassa tuomio Krüger (C‑334/95, EU:C:1997:378, 22 ja 23 kohta); tuomio Byankov (C‑249/11, EU:C:2012:608, 57 kohta) ja tuomio Biovet (C‑306/14, EU:C:2015:689, 17 kohta).
( 20 ) Ks. vastaavasti muun muassa tuomio Redmond (83/78, EU:C:1978:214, 26 kohta); tuomio Byankov (C‑249/11, EU:C:2012:608, 58 kohta) ja tuomio Konstantinides (C‑475/11, EU:C:2013:542, 42 kohta).
( 21 ) Ks. tuomio Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores (C‑240/98–C‑244/98, EU:C:2000:346, 25 kohta); tuomio Mostaza Claro (C‑168/05, EU:C:2006:675, 25 kohta); tuomio Asturcom Telecomunicaciones (C‑40/08, EU:C:2009:615, 29 kohta); tuomio Pannon GSM (C‑243/08, EU:C:2009:350, 22 kohta); tuomio Invitel (C‑472/10, EU:C:2012:242, 33 kohta); tuomio Aziz (C‑415/11, EU:C:2013:164, 44 kohta) ja tuomio Barclays Bank (C‑280/13, EU:C:2014:279, 32 kohta).
( 22 ) Direktiivin 93/13 johdanto-osan 15. perustelukappaleen mukaan ”on tarpeen vahvistaa yleisellä tasolla sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointia koskevat perusteet”.
( 23 ) Ks. tuomio Invitel (C‑472/10, EU:C:2012:242, 34 kohta).
( 24 ) Ibidem (tuomion 35 kohta).
( 25 ) Ks. tuomio Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores (C‑240/98–C‑244/98, EU:C:2000:346, 27 kohta); tuomio Mostaza Claro (C‑168/05, EU:C:2006:675, 26 kohta); tuomio Asturcom Telecomunicaciones (C‑40/08, EU:C:2009:615, 31 kohta) ja tuomio Banco Español de Crédito (C‑618/10, EU:C:2012:349, 41 kohta).
( 26 ) Ks. vastaavasti tuomio Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores (C‑240/98–C‑244/98, EU:C:2000:346, 27 kohta); tuomio komissio v. Italia (C‑372/99, EU:C:2002:42, 15 kohta) ja tuomio Invitel (C‑472/10, EU:C:2012:242, 36 kohta). Ks. myös direktiivin 93/13 johdanto-osan 23. perustelukappale.
( 27 ) Komissio täsmentää, että direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa ei tarkoiteta ”henkilöillä” itse kuluttajia vaan henkilöitä, jotka vastaavat kuluttajansuojasta ja joita ovat esimerkiksi ”kuluttaja-asiamiehet”.
( 28 ) Komission mielestä kuluttajansuoja on yksi aloista, ”joilla kollektiivisten oikeussuojakeinojen muodossa toteutettavasta, unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien täydentävästä yksityisoikeudellisesta täytäntöönpanosta on hyötyä”. Ks. 11.6.2013 annettu komission suositus unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien loukkauksiin perustuvia kieltokanteita ja vahingonkorvausvaatimuksia koskeviin jäsenvaltioiden kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavista yhteisistä periaatteista (EUVL 2013, L 201, johdanto-osan seitsemäs perustelukappale, s. 60). Kursivointi tässä.
( 29 ) Tuomio Pannon GSM (C‑243/08, EU:C:2009:350, 32 kohta).
( 30 ) Ks. tuomio Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores (C‑240/98–C‑244/98, EU:C:2000:346, 27 kohta); tuomio Cofidis (C‑473/00, EU:C:2002:705, 32 kohta) ja tuomio Pannon GSM (C‑243/08, EU:C:2009:350, 32 kohta).
( 31 ) Ks. tuomio Asociación de Consumidores Independientes de Castilla y León (C‑413/12, EU:C:2013:800, 49 kohta).
( 32 ) Ibidem (tuomion 50 kohta).
( 33 ) Ks. tuomio komissio v. Italia (C‑372/99, EU:C:2002:42, 15 kohta); tuomio Invitel (C‑472/10, EU:C:2012:242, 37 kohta) ja tuomio Pohotovosť (C‑470/12, EU:C:2014:101, 44 kohta).
( 34 ) Ks. tuomio Invitel (C‑472/10, EU:C:2012:242, 38 kohta).
( 35 ) Ibidem (tuomion 40 kohta).
( 36 ) Ennakkoratkaisupyynnöstä vaikuttaa kuitenkin käyvän ilmi, että kyseinen tuomioistuin ei ole velvollinen lykkäämään kyseessä olevien asioiden käsittelyä. Ks. tästä tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 8.
( 37 ) Ks. vastaavasti tuomio Mascolo ym. (C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 81 ja 83 kohta).
( 38 ) Ks. muun muassa tuomio Rewe-Zentralfinanz ja Rewe-Zentral (33/76, EU:C:1976:188, 5 kohta); tuomio Peterbroeck (C‑312/93, EU:C:1995:437, 12 kohta) ja tuomio Impact (C‑268/06, EU:C:2008:223, 44–46 kohta). Ks. myös tuomio Banif Plus Bank (C‑472/11, EU:C:2013:88, 26 kohta); tuomio Aziz (C‑415/11, EU:C:2013:164, 50 kohta) ja tuomio Barclays Bank (C‑280/13, EU:C:2014:279, 37 kohta).
( 39 ) Ks. vastaavasti tuomio Rosado Santana (C‑177/10, EU:C:2011:557, 90 kohta).
( 40 ) Tuomio Pannon GSM (C‑243/08, EU:C:2009:350, 33 kohta).
( 41 ) Ibidem (tuomion 35 kohta).
( 42 ) Julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Duarte Hueros (C‑32/12, EU:C:2013:128, 53 kohta).
( 43 ) Tuomio Banif Plus Bank (C‑472/11, EU:C:2013:88, 35 kohta).
( 44 ) Totean sen sijaan, että tuomioistuimilla on säilyttävä mahdollisuus lykätä tietty yksittäistapausta koskeva oikeudenkäynti muista perustelluista syistä silloin, kun lykkääminen on riittävä ja oikeasuhtainen keino taata hyvä oikeudenkäyttö.
( 45 ) Komission suositus, 11.6.2013, s. 64, 22 kohta.
( 46 ) Sopimusehto ei esimerkiksi ehkä ole kohtuuton abstraktisesti vaan yksinomaan tietyissä olosuhteissa; tai se voi olla mahdollisesti kohtuuton, mutta siitä on neuvoteltu erikseen konkreettisessa tilanteessa, jolloin se sitoo asianomaista kuluttajaa.
( 47 ) Huomautan, että eräät kansalliset tuomioistuimet ovat omaksuneet tällaisen tulkinnan; ne kieltäytyvät suostumasta lykkäämiseen vedoten erityisesti siihen, että yksittäistapausta koskevan kanteen (konkreettinen valvonta) ja ryhmäkanteen (abstrakti ja yleinen valvonta) luonteiden erot estävät laajentamasta ryhmäkanteen vaikutuksia yksittäistapausta koskevaan kanteeseen. Ks. muun muassa Audiencia Provincial de Granadan (Granadan alueellinen tuomioistuin) 23.5.2014 antama tuomio nro 128/2014, Audiencia Provincial de Oviedon (Oviedon alueellinen tuomioistuin) 17.12.2014 antama tuomio nro 308/2014 ja 20.5.2015 antama tuomio nro 141/2015 sekä Audiencia Provincial de Gironan (Gironan alueellinen tuomioistuin) 3.12.2014 antama tuomio nro 332/2014.
( 48 ) Ks. tästä tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohta.
Full & Egal Universal Law Academy