JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PEDRO CRUZ VILLALÓN
3 päivänä syyskuuta 2015 ( 1 )
Asia C‑440/14 P
National Iranian Oil Company (NIOC)
vastaan
neuvosto
”Muutoksenhaku — Iraniin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet — Luettelo henkilöistä ja yhteisöistä, joiden varat ja taloudelliset resurssit on jäädytetty — Valittajan nimen ottaminen luetteloon — Oikeusperusta — SEUT 215 artikla — SEUT 291 artiklan 2 kohta — Lainvastaisuusväite — Oikeussuojan tarve”
1.
Nyt käsiteltävä valitus koskee unionin yleisen tuomioistuimen tuomiota, jolla hylättiin vaatimus siitä, että todettaisiin lainvastaiseksi National Iranian Oil Companyn (NIOC) nimen kirjaaminen sellaisten henkilöiden ja yhteisöjen luetteloon, joiden varat on jäädytetty sen vuoksi, että ne ovat tukeneet hallitusta, jota vastaan on hyväksytty rajoittavia toimenpiteitä Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla. Valittaja, joka on öljy- ja maakaasu-alalla toimiva iranilainen julkinen yhtiö, vastustaa siihen kohdistettua rajoittavaa toimenpidettä ja esittää kuusi valitusperustetta, joissa se väittää lähinnä, että oikeusperusta, jossa neuvostolle on annettu toimivalta hyväksyä säännös, jonka nojalla siihen on sovellettu kyseistä toimenpidettä, on virheellinen ja että toisaalta sen soveltamisessa käytetty kriteeri on ollut epätäsmällinen ja epäkonkreettinen.
2.
Unionin tuomioistuimella on tässä yhteydessä mahdollisuus täsmentää, millä edellytyksillä rajoittavan toimenpiteen riitauttamisen yhteydessä voidaan vedota menettelyvirheisiin tai kolmansien henkilöiden oikeuksien loukkaamiseen, jotta voitaisiin esittää tämän toimenpiteen perustana olevan yleisen säännön lainvastaisuutta koskeva väite.
3.
Unionin tuomioistuimelle tarjoutuu lisäksi tässä yhteydessä mahdollisuus laajentaa vielä tässä vaiheessa vähäistä SEUT 291 artiklassa säänneltyä täytäntöönpanovaltaa koskevaa oikeuskäytäntöään neuvostolle SEUT 215 artiklassa annettuun toimivaltaan nähden.
I Asian tausta ja asiaa koskeva lainsäädäntö
4.
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto laajensi 9.6.2010 antamallaan päätöslauselmalla 1929 (2010) turvallisuusneuvoston itsensä antamilla päätöslauselmilla 1737 (2006), 1747 (2007) ja 1803 (2008) vahvistettujen rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaa ja vahvisti täydentäviä rajoittavia toimenpiteitä Iranin islamilaista tasavaltaa vastaan.
5.
Eurooppa-neuvosto kehotti 17.6.2010 Euroopan unionin neuvostoa toteuttamaan toimenpiteitä, jotka olivat tarpeen päätöslauselmassa 1929 (2010) sovittujen toimenpiteiden käytännön toteuttamista varten, sekä muita niihin liittyviä toimenpiteitä, joilla oli tarkoitus edistää neuvotteluteitse niiden huolien ratkaisemista, joita oli aiheutunut siitä, että Iran oli kehittänyt teknologioita, jotka liittyvät sen ydin- ja ohjusohjelmiin.
6.
Neuvosto hyväksyi 26.7.2010 päätöksen 2010/413/YUTP Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta. ( 2 ) Kyseisen päätöksen liitteessä II lueteltiin sellaisten henkilöiden ja yhteisöjen nimet – lukuun ottamatta nimiä, jotka Yhdistyneet kansakunnat olivat maininneet – joiden varat ja taloudelliset resurssit oli jäädytetty.
7.
Edellä mainittua päätöstä muutettiin 23.1.2012 päätöksellä 2012/35/YUTP, ( 3 ) jonka johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todetaan, että ”maahanpääsyä koskevat rajoitukset sekä varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen olisi ulotettava eräisiin muihin henkilöihin ja yhteisöihin, jotka antavat Iranin hallitukselle tukea, jonka avulla se jatkaa ydinalan toimia, joihin liittyy joukkotuhoaseiden leviämisen vaara, tai ydinasejärjestelmien kehittämistä, erityisesti henkilöihin ja yhteisöihin, jotka antavat Iranin hallitukselle rahoitus-, logistista tai materiaalista tukea”.
8.
Kyseisen päätöksen 2012/35 1 artiklan 7 kohdan a alakohdan ii alakohdan nojalla päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohtaan lisättiin c alakohta, jolla otettiin varojen jäädyttämisen piiriin ”muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät sisälly liitteeseen I ja jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näitä lähellä olevat henkilöt ja yhteisöt, liitteessä II olevan luettelon mukaisesti”.
9.
Neuvosto antoi 23.3.2012 asetuksen (EU) N:o 267/2012, ( 4 ) jonka 23 artiklan 2 kohdassa säädetään sellaisille liitteessä IX luetelluille henkilöille, yhteisöille tai elimille kuuluvien varojen jäädyttämisestä, jotka ovat ”d) muita henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka antavat Iranin hallitukselle esimerkiksi rahoitus-, logistista ja aineellista tukea, ja näitä lähellä olevia henkilöitä ja yhteisöjä”.
10.
Saman asetuksen 46 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos neuvosto päättää kohdistaa luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, se muuttaa liitettä IX vastaavasti”.
11.
Neuvosto teki 15.10.2012 päätöksen 2012/635/YUTP ( 5 ) (jäljempänä riidanalainen päätös), jonka johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan, että ”uusia henkilöitä ja yhteisöjä olisi lisättävä päätöksen 2010/413/YUTP liitteessä II olevaan luetteloon henkilöistä ja yhteisöistä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, erityisesti Iranin valtion omistamat öljy- ja kaasualan yhteisöt, sillä ne muodostavat huomattavan tulonlähteen Iranin hallitukselle”.
12.
Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 8 kohdan a alakohdalla muutettiin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa siten, että henkilöihin, joihin on kohdistettavia rajoitettavia toimenpiteitä, sisällytettiin ”muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät ole liitteessä 1 olevassa luettelossa, jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näiden omistamat tai määräysvallassa olevat yhteisöt, taikka henkilöt tai yhteisöt, joilla on yhteys näihin, siten kuin nämä on lueteltu liitteessä II”.
13.
Riidanalaisen päätöksen 2 artiklalla otettiin nyt käsiteltävän asian valittajan nimi päätöksen 2010/413 liitteessä II olevaan I jaksoon, jonka otsikkona oli ”Ydin- tai ballistisiin aseisiin liittyvään toimintaan osalliset henkilöt ja yhteisöt sekä Iranin hallitukselle tukea antavat henkilöt ja yhteisöt”, ja sen luetteloon merkitsemiselle esitettiin seuraavat perusteet: ”Valtion omistama ja sen johdolla toimiva yhteisö, joka tukee taloudellisesti Iranin hallitusta. Öljyministeri on NIOC:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, ja apulaisöljyministeri on NIOC:n toimitusjohtaja.”
14.
Neuvosto antoi samana päivänä 15.10.2012 asetuksen N:o 267/2012 täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 945/2012 (jäljempänä riidanalainen täytäntöönpanoasetus). ( 6 )
15.
Riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklalla merkittiin valittajan nimi asetuksen N:o 267/2012 liitteeseen IX, johon sisältyvät ”ydinalaan tai ballistisiin ohjuksiin liittyvään toimintaan osallistuvat henkilöt ja yhteisöt ja Iranin hallitukselle tukea antavat henkilöt ja yhteisöt”, missä yhteydessä sitä koskevalle merkinnälle esitettiin seuraavat perusteet: ”Valtion omistama ja sen johdolla toimiva yhteisö, joka tukee taloudellisesti Iranin hallitusta. Öljyministeri on NIOC:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, ja apulaisöljyministeri on NIOC:n toimitusjohtaja.”
16.
Riidanalainen päätös ja riidanalainen täytäntöönpanoasetus annettiin 16.10.2012 tiedoksi valittajalle, joka riitautti 26.12.2012 nimensä merkitsemisen liitteeseen ja vaati neuvostoa oikaisemaan päätöstään. Samalla se vaati, että sille toimitettaisiin koko asiakirja-aineisto, jonka perusteella riidanalainen päätös oli tehty ja riidanalainen täytäntöönpanoasetus annettu, mukaan lukien todisteet, joihin merkintä perustui, ja niiden jäsenvaltioiden nimet, jotka sitä olivat ehdottaneet.
17.
Neuvosto toimitti 12.3.2013 päivätyllä kirjeellä valittajalle a) neljän jäsenvaltion esittämät merkitsemistä koskevat ehdotukset; b) työryhmän ”CONEM” (Lähi-itä/Persianlahti) kokouksen 9.10.2012 päivätyn pöytäkirjan; c) neuvoston pääsihteeristön pysyvien edustajien komitealle (Coreper)/neuvostolle 11. ja 12.10.2012 toimittamat muistiot ja Coreperin neuvostolle 12.10.2012 toimittaman muistion.
18.
Neuvosto ei ilmaissut ehdotuksen tehneiden jäsenvaltioiden nimiä mutta ilmoitti, että se hyväksyttiin yksimielisesti.
19.
Valittaja nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen riidanalaisesta päätöksestä ja riidanalaisesta täytäntöönpanoasetuksesta ja vetosi perustelujen puuttumiseen, oikeusperustan puuttumiseen, lainvastaisuuteen, oikeudellisiin virheisiin, tosiseikkoja koskeviin virheisiin ja arviointivirheisiin, puolustautumisoikeuksien, hyvän hallinnon ja tehokkaan oikeussuojan loukkaamiseen sekä suhteellisuusperiaatteen ja omistusoikeuden loukkaamiseen.
20.
Kanne hylättiin unionin yleisen tuomioistuimen 16.7.2014 antamalla tuomiolla. ( 7 )
II Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio
21.
Unionin yleinen tuomioistuin yhdisti valittajan esittämät eri kanneperusteet kaiken kaikkiaan kuudeksi perusteeksi. Unionin yleinen tuomioistuin totesi niistä ensimmäisestä (perustelujen puuttuminen, koska oikeusperustaa ei ollut ilmoitettu), jota tutkittiin valituksenalaisen tuomion 39–44 kohdassa, että velvollisuus ilmoittaa oikeusperusta, jonka nojalla neuvosto sai antaa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen, täyttyi sillä, että riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa oli mainittu asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohta.
22.
Unionin yleinen tuomioistuin tutki oikeusperustan väitettyä puuttumista koskeneen toisen kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 46–86 kohdassa, jossa tutkittiin edellä mainitun asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdan sääntöjenmukaisuus SEUT 215 artiklan ja SEUT 291 artiklan 2 kohdan kannalta ja tehtiin se päätelmä, että varojen jäädyttämistä koskevia toimenpiteitä voitiin toteuttaa viimeksi mainitun määräyksen perusteella ja että merkitykselliset edellytykset täytäntöönpanovallan antamiseksi neuvostolle oli täytetty.
23.
Kolmas kanneperuste koski päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdan lainvastaisuutta, ja niitä käsiteltiin valituksenalaisen tuomion 90–132 kohdassa, joissa todettiin peräjälkeen, että oikeusvaltion arvoja, omistusoikeutta ja suhteellisuusperiaatetta ei ollut loukattu millään tavoin ja että väitettyä epäjohdonmukaisuutta siinä, miten riidanalainen kriteeri oli muotoiltu sovellettavassa lainsäädännössä, ei ollut.
24.
Neljäs kanneperuste, johon unionin yleinen tuomioistuin yhdisti valittajan esittämät kaksi oikeudellista virhettä, tosiseikkoja koskevan virheen ja arviointivirheen, hylättiin valituksenalaisen tuomion 134–148 kohdassa esitetyistä syistä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että valittajan ilmoittamaa virhettä päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinnassa ei voitu todeta, ei myöskään tosiseikkoja koskevaa virhettä, jonka neuvosto olisi tehnyt todetessaan, että valittaja oli Iranin valtion hallinnoima yhteisö, kuten ei myöskään arviointivirhettä, jonka neuvosto olisi tehnyt päätellessään sen, että valittaja antoi varoja Iranin hallitukselle nimenomaan siitä syystä, että sitä hallinnoivat Iranin viranomaiset.
25.
Viidenteen kanneperusteeseen yhdistettiin väitteet, jotka liittyivät perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin sekä puolustautumisoikeuksien, hyvän hallinnon ja tehokkaan oikeussuojan loukkaamiseen ja jotka kaikki unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 151–166 kohdassa; joissain tapauksissa sillä perusteella, että niissä vain toistettiin jo hylättyjä kanneperusteita, ja toisissa tapauksissa sillä perusteella, että todettiin, että seikat, joilla perusteltiin valittajan merkitsemistä riidanalaisiin luetteloihin, oli ilmoitettu selvästi riidanalaisissa säädöksissä ja vaikutti siltä, että niitä oli perusteltu riittävästi.
26.
Kuudes eli viimeinen kanneperuste liittyi mahdollisiin suhteellisuusperiaatteen ja omistusoikeuden loukkauksiin. Valituksenalaisen tuomion 173–177 kohdassa selitetään, että kyseinen peruste merkitsee muiden jo hylättyjen perusteiden toistamista ja että riidanalaisten toimenpiteiden suhteettomuutta ei voida osoittaa vetoamalla niiden hyväksymisen jälkeisiin tapahtumiin.
III Muutoksenhaku ja asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
27.
Muutoksenhaun tueksi on esitetty kuusi valitusperustetta, joiden hyväksymistä neuvosto ja komissio ovat vastustaneet kirjelmissään esittämistään syistä.
28.
NIOC, neuvosto ja komissio osallistuivat suulliseen käsittelyyn, joka pidettiin 28.4.2015 ja jossa unionin tuomioistuin kehotti niitä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: a) Onko SEU 24 ja SEU 26 artiklalla, jotka mainitaan SEUT 291 artiklan 2 kohdassa, mahdollisesti merkitystä neuvoston täytäntöönpanovallan kannalta? b) Onko asetuksen (EU) N:o 961/2010 ( 8 ) johdanto-osan 15 perustelukappaleella, jossa viitataan neuvoston toimivaltaan muuttaa luetteloa, mahdollisesti merkitystä nyt käsiteltävän asian kannalta? c) Onko sillä mahdollisesti vaikutusta, että komissio ja korkea edustaja olivat ehdottaneet asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa säädettyä neuvoston toimivaltaa, kun otetaan huomioon, että unionin yleinen tuomioistuin esitti 4.2.2014 antamassaan tuomiossa Syrian Lebanese Commercial Bank v. neuvosto ( 9 ) varauman siitä, että kantaja voisi esittää kanneperusteen, joka liittyisi lähinnä Euroopan parlamentin etuoikeuksien loukkaamiseen? d) Onko valittajan intressien puolustamiseksi SEUT 277 artiklan yhteydessä tarpeen vedota kolmansien osapuolten perusoikeuksiin, kun otetaan huomioon tuomio Wöhrmann ja Lütticke v. komissio? ( 10 )
A Valitusperusteet ja neuvoston vastaus
1. Ensimmäinen valitusperuste
29.
NIOC väittää aluksi, että asetuksessa N:o 267/2012 ei ilmoiteta asianmukaisesti oikeusperustaa, jonka perusteella neuvostolla olisi ollut valtuudet antaa riidanalainen täytäntöönpanoasetus, koska kyseisen asetuksen 46 artiklan 2 kohdassa ei säädetä oikeudellisesta muodosta, jonka mukaisesti sen liitettä IX on muutettava. Tästä syystä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sen mielestä oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa olisi ilmaistu tarkasti sen oikeusperusta sillä perusteella, että kyseinen säännös mainittiin.
30.
Neuvosto katsoo puolestaan unionin yleisen tuomioistuimen tavoin, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohtaan sisältyvä valtuutus on asianmukainen oikeusperusta riidanalaiselle täytäntöönpanoasetukselle, joten se täyttää SEUT 296 artiklan mukaisen perusteluvelvollisuuden, sillä sen ensimmäisen kohdan viittausta ”annettavan säädöksen lajiin” on tulkittava siten, että oikeusperustana voidaan käyttää vain säännöksiä, joilla valtuutetaan yksi tai useampi toimielin toimimaan tietyllä alalla ja täsmennetään menettely, jota on noudatettava vastaavia säädöksiä annettaessa, ilman että olisi tarpeen täsmentää konkreettisesti niiden oikeudellista muotoa.
2. Toinen valitusperuste
31.
Valittaja väittää ensimmäisessä alaperusteessa, että SEUT 215 artiklan 2 kohta on unionin tuomioistuimen 19.7.2012 antaman tuomion ( 11 ) mukaisesti ainoa mahdollinen oikeusperusta yksittäisten rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiselle.
32.
Neuvosto vastaa, että viittauksella kyseiseen tuomioon ei ole merkitystä nyt käsiteltävän asian ratkaisemisen kannalta, sillä kyseisessä tapauksessa esitetty kysymys koski sitä, pitikö rajoittavat toimenpiteet, joilla pyrittiin taistelemaan terrorismia vastaan, antaa SEUT 75 artiklan perusteella vai voitiinko ne antaa myös SEUT 215 artiklan 2 kohdan perusteella, ja unionin tuomioistuin hyväksyi viimeksi mainitun mahdollisuuden. Muilta osin neuvosto hyväksyy vastauksen, joka tältä osin sisältyy valituksenalaisen tuomion 54 kohtaan.
33.
Toisessa alaperusteessa väitetään edelleen edellä mainitun tuomion parlamentti v. komissio perusteella, että SEUT 215 ja SEUT 291 artiklan mukaiset menettelyt (täytäntöönpanotoimet) ovat yhteensopimattomia.
34.
Neuvosto toistaa, että edellä mainitulla tuomiolla ei ole merkitystä asian kannalta, eikä sen mielestä voida katsoa, että näiden kahden menettelyn käyttäminen erotuksetta merkitsisi sitä, että henkilöt ja yhteisöt, joihin kohdistetaan SEUT 215 artiklan nojalla toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä, saisivat takeet (jotka merkitsisivät sitä, että säädöksen, jolla niihin kohdistetaan tällaisia toimenpiteitä, pitää perustua komission ja korkean edustajan yhteiseen ehdotukseen), joita ei ole niillä, joihin kohdistetut toimenpiteet perustuvat SEUT 291 artiklan 2 kohdan nojalla annettuun säädökseen. Tämä johtuu siitä, että menettelyjen välinen ero ei tarkoita niinkään takeiden myöntämistä kyseisten säädösten adressaateille vaan sen aloiteoikeuden takaamista, joka perussopimuksissa on annettu komissiolle ja korkealle edustajalle.
35.
Kolmas alaperuste, joka on esitetty toissijaisesti, koskee syitä, jotka estäisivät SEUT 291 artiklan käyttämisen, sillä valittaja väittää, että ei voida katsoa, että SEUT 291 artiklan 2 kohta voisi olla neuvostolle oikeusperusta, joka täydentää SEUT 215 artiklan muodostamaa oikeusperustaa rajoittavia toimenpiteitä toteutettaessa. Valittaja esittää kaksi syytä, jotka ovat esteenä SEUT 291 artiklan 2 kohdan käyttämiselle. Ensinnäkin tässä määräyksessä vahvistetaan poikkeus 1 kohdan sääntöön, joka koskee jäsenvaltioiden lähtökohtaista toimivaltaa, ja tästä syystä sitä on tulkittava suppeasti. Toiseksi valittaja kyseenalaistaa valituksenalaisen tuomion 55 kohdan toteamukset, joiden mukaan SEUT 215 artiklassa säädetty menettely saattaa osoittautua epäasianmukaiseksi yksinkertaisia täytäntöönpanotoimia toteutettaessa ja että SEUT 291 artiklan 2 kohta heijastaa EUT-sopimuksen laatijoiden tahtoa säätää tehokkaammasta täytäntöönpanomenettelystä, joka on mukautettu toteuttavan toimenpiteen lajiin.
36.
Neuvoston mielestä valittaja tulkitsee virheellisesti valituksenalaisen tuomion 55 kohtaa päätellessään, että SEUT 291 artiklan 2 kohdan käyttämistä voitaisiin perustella tehokkuussyillä. Joka tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen tässä kohdassa tekemät päätelmät ovat vain muita täydentäviä ja siten tehottomia tämän muutoksenhaun yhteydessä. Neuvosto hylkää muilta osin NIOC:n perustelun, jonka mukaan SEUT 291 artiklan 2 kohta on poikkeus periaatteesta, jonka mukaan täytäntöönpanovalta on jäsenvaltioilla ja joka on vahvistettu kyseisen määräyksen 1 kohdassa.
3. Toissijaisesti esitetty kolmas valitusperuste
37.
Siltä varalta, että katsottaisiin, että yksittäisiä rajoittavia toimenpiteitä toteutettaessa on käytettävä SEUT 291 artiklan 2 kohtaa, valittaja vetoaa toissijaisesti kolmanteen valitusperusteeseen, jossa on kaksi alaperustetta, joissa se väittää, että SEUT 291 artikla ei sovellu riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen antamiseen, koska sen mielestä SEUT 215 artiklan nojalla toteutetut rajoittavat toimenpiteet, jotka ovat itse täytäntöönpanotoimenpiteitä, eivät tarvitse mitään täytäntöönpanotoimea. Tämän osoittaa sen mielestä asetuksen N:o 267/2012 liitteeseen sisältyvä luettelo, joka on annettu SEUT 215 artiklan perusteella.
38.
Valittaja väittää ensimmäisessä alaperusteessa, jossa se vertaa keskenään SEUT 291 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua kahta tilannetta, yhtäältä, että asetuksella N:o 267/2012 ei ole mitään tekemistä SEU 24 ja SEU 26 artiklan kanssa – päätös 2012/35 on sitä paitsi tehty SEU 29 artiklan nojalla – ja toisaalta, että SEUT 291 artiklan käyttämistä ei voida pitää tässä tapauksessa ”asianmukaisesti perusteltuna”.
39.
Toisin kuin NIOC katsoo, neuvosto väittää, että SEUT 291 artiklan 2 kohdassa asetettu velvollisuus perustella täytäntöönpanovallan antamista neuvostolle ilmaisee vain yleisen perusteluvelvollisuuden, joka sisältyy SEUT 296 artiklaan.
40.
Toisessa alaperusteessa riitautetaan se, että asetuksen N:o 267/2012 johdanto-osan 28 perustelukappale ja 23 artiklan 2 kohta olisivat unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaisesti hyväksyttävä peruste sille, että rajoittavat toimenpiteet sisältyvät neuvoston täytäntöönpanovaltaan SEUT 291 artiklan 2 kohdan perusteella.
41.
Neuvosto puolustaa unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa ja vetoaa lisäksi asetuksen N:o 267/2012 johdanto-osan 11 perustelukappaleeseen ja sitä seuraaviin perustelukappaleisiin.
4. Toissijaisesti esitetty neljäs valitusperuste
42.
Valittaja väittää niin ikään toissijaisesti, siltä varalta, että hyväksyttäisiin SEUT 291 artiklan käyttäminen, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa varataan neuvostolle toimivalta panna täytäntöön kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 ja 3 kohdan säännökset, jolloin tämä riittää täyttämään perusteluvelvollisuuden oikeusperustan ilmoittamisen osalta. Valittajan mielestä asetukseen N:o 267/2012 ei sisälly mitään viittausta SEUT 291 artiklaan, mistä syystä siinä viitataan takaisin SEUT 215 artiklan 2 kohtaan.
43.
Neuvosto väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, jonka mukaan se, että oikeusperustaa ei mainita, ei automaattisesti merkitse perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, koska tässä tapauksessa ei ole minkäänlaista epävarmuutta siitä, että neuvosto on varannut asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa itselleen täytäntöönpanovallan yksittäisten rajoittavien toimenpiteiden osalta.
5. Toissijaisesti esitetty viides valitusperuste
44.
Edelleen toissijaisesti väitetään unionin yleisen tuomioistuimen tehneen toisen oikeudellisen virheen katsoessaan, että neuvosto ei ole laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan, kun se ei ole maininnut SEUT 291 artiklaa.
45.
Neuvosto viittaa jälleen vain oikeuskäytäntöön, joka liittyy siihen mahdollisuuteen, että viittauksen oikeusperustaan ei tarvitse olla nimenomainen.
6. Kuudes valitusperuste
46.
Ensimmäisessä alaperusteessa väitetään unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen todetessaan, että neuvostolle myönnetty harkintavalta ei ole mielivaltaista eikä täysin vapaata, minkä se on valittajan mielestä päätellyt asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdan ”uudelleen kirjoittamisen” avulla.
47.
Neuvosto kiistää sen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ”kirjoittanut uudelleen” kyseisen säännöksen, ja on esittänyt laajasti syitä, joiden vuoksi valituksenalaista tuomiota ei voida tulkita sillä tavoin kuin NIOC on esittänyt.
48.
Toisen alaperusteen mukaan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdan ”uudelleen kirjoittaminen” on merkinnyt puolustautumisoikeuksien loukkaamista.
49.
Neuvosto puolestaan toistaa, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole kirjoittanut kyseiseen säännökseen sisältyvää perustetta uudelleen.
50.
Valittaja väittää lopuksi kolmannessa alaperusteessa unionin yleisen tuomioistuimen menetelleen ristiriitaisesti väittäessään yhtäältä, että riidanalainen kriteeri viittaa tukimuotoihin, jotka määrällisen tai laadullisen merkityksensä vuoksi edistävät Iranin ydinohjelman jatkuvuutta (valituksenalaisen tuomion 119 kohta), ja toisaalta, että kyseinen kriteeri liittyy kaikkeen tukeen, joka, vaikka se ei liittyisi suoraan eikä epäsuorasti ydinasejärjestelmien leviämiseen, saattaa kuitenkin määrällisen tai laadullisen merkityksensä vuoksi edistää sitä (valituksenalaisen tuomion 140 kohta).
51.
Neuvoston mielestä väitettyä ristiriitaa ei ole havaittavissa, sillä sen mielestä unionin yleinen tuomioistuin tiivistää valituksenalaisen tuomion 140 kohdassa 119–121 kohdassa esittämänsä perustelut.
B Komission näkemys
52.
Komissio on osallistunut oikeudenkäyntiin antamalla yhteisen vastauksen viiteen ensimmäiseen valitusperusteeseen. Sen mielestä SEUT 215 artikla on asianmukainen määräys riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen antamisen perustaksi; SEUT 291 artikla ei sen mielestä ole, sillä lainsäätäjän säädös, jolla annetaan täytäntöönpanovaltaa, ei kuvasta asetuksen N:o 267/2012 tarkoitusta eli rajoittavien toimenpiteiden määräämistä Irania vastaan. Komissio huomauttaa tässä yhteydessä, että on lukuisia esimerkkejä asetuksista, joilla annetaan täytäntöönpanovaltaa komissiolle, ja että missään niistä ei ole otettu SEUT 291 artiklaa oikeusperustaksi.
53.
Komissio katsoo lisäksi, että SEUT 291 artiklan määräyksiä voitaisiin soveltaa myös rajoittavien toimenpiteiden yhteydessä, ja esittää tästä, että komission vakiintunut käytäntö yhteisissä ehdotuksissa, joita se tekee SEUT 215 artiklan nojalla, on se, että se ehdottaa liitteiden muuttamista koskevien täytäntöönpanosäädösten hyväksymistä, mukaan lukien liitteet, jotka koskevat sellaisten henkilöiden luetteloita, joiden varat jäädytetään.
54.
Komissio esittää kuudennesta valitusperusteesta, että asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohtaa on luettava asiayhteydessään ja siten, että otetaan huomioon sovellettavan lainsäädännön kokonaisuus, kuten unionin yleinen tuomioistuin on sen mielestä tehnyt, minkä jälkeen voidaan tehdä helposti se päätelmä, että riidanalainen kriteeri sisältää vain henkilöt tai yhteisöt, jotka antavat Iranin hallitukselle ”laadullisesti tai määrällisesti merkittävää tukea”, kuten valittaja.
C Osapuolten vaatimukset
55.
NIOC vaatii lopuksi valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion, hyväksymään sen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät vaatimukset ja velvoittamaan neuvoston korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
56.
Sekä neuvosto että komissio vaativat valituksen hylkäämistä ja valittajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
IV Oikeudellinen arviointi
A Johdanto
57.
NIOC on iranilainen julkinen yritys, joka toimii öljy- ja maakaasualalla. Sen varat jäädytettiin 15.10.2012 riidanalaisen päätöksen ja riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen perusteella.
58.
Kriteerit, joita sovelletaan merkittäessä luetteloon henkilöitä ja yhteisöjä, joiden varat jäädytetään, ovat vaihdelleet ajan myötä. Alussa edellytettiin, että ne olivat olleet mukana Iranin harjoittamassa ydinenergia-alan toiminnassa tai osallistuneet siihen suoraan; ( 12 ) tätä kriteeriä laajennettiin ensi kertaa vuonna 2010 ( 13 ) ja, millä on merkitystä nyt käsiteltävän asian kannalta, laajennettiin uudelleen vuonna 2012 asetuksella N:o 267/2012, jonka 23 artiklan 2 kohdassa säädettiin sen liitteessä IX lueteltujen sellaisten henkilöiden, yhteisöjen tai elinten varojen jäädyttämisestä, jotka yksilöitiin näin: ”d) ovat muita henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka antavat Iranin hallitukselle esimerkiksi rahoitus-, logistista ja aineellista tukea, tai näitä lähellä olevia henkilöitä ja yhteisöjä”.
59.
Toisaalta tämän asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos neuvosto päättää kohdistaa luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, se muuttaa [kyseisen asetuksen] liitettä IX vastaavasti”.
60.
NIOC nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati sitä kumoamaan riidanalaisen päätöksen ja riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen sekä toteamaan, että asetusta N:o 267/2012 ei voitu soveltaa NIOC:hen. Koska unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen vaatimukset, se hakee nyt muutosta, missä yhteydessä se vetoaa kuuteen perusteeseen, jotka voidaan mielestäni, kuten komissiokin esittää, yhdistää kahdeksi perusteeksi, jotka koskevat ensinnäkin riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen oikeusperustaa (ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides valitusperuste) ja toiseksi päätöksellä 2012/35 ja asetuksella N:o 267/2012 tehdyn merkintää koskevan kriteerin laajentamisen laillisuutta (kuudes valitusperuste).
B Valitusperusteiden tutkittavaksi ottaminen
61.
Kuten edellä 28 kohdassa todettiin, unionin tuomioistuin kehotti osapuolia vastaamaan suullisessa käsittelyssä muutamiin kysymyksiin, joista kaksi koski sitä mahdollisuutta, että NIOC:llä olisi tarvittava intressi vedota valitusperusteisiin, joista kukin muodostaa asetusta N:o 267/2012 koskevia lainvastaisuusväitteitä. Suullisessa käsittelyssä keskusteltiin erityisesti siitä, voidaanko valitusperusteeksi esittää a) väitetty komission ja korkean edustajan ehdotusoikeuden loukkaaminen tai b) kolmansien osapuolten perusoikeuksien loukkaaminen.
62.
Neuvosto totesi ensimmäisestä kysymyksestä, joka koskee mahdollisuutta esittää valitusperusteeksi komission ja korkean edustajan ehdotusoikeuden mahdollinen loukkaaminen, että mahdollinen virhe oikeusperustan määrittämisessä on vaikuttanut vain unionin toimielinten väliseen tasapainoon, sillä syy siihen, että SEUT 291 ja SEUT 215 artiklassa määrätään erilaisista menettelyistä, perustuu neuvoston, komission ja korkean edustajan asemien konkreettiseen määrittelyyn ulkosuhteita koskevissa asioissa, mistä ei aiheudu seurauksia yksityisten oikeuksia koskevien takeiden kannalta.
63.
Neuvosto esitti mahdollisuudesta vedota kolmansien osapuolten oikeuksiin, että siltä osin kuin merkintää koskevan kriteerin laillisuuden riitauttaminen, johon NIOC vetoaa, perustuu siihen, että niiden sanamuotojen mukaan, joiden mukaisesti unionin lainsäätäjä on määritellyt kyseisen kriteerin, sen soveltamisella loukattaisiin kolmansien osapuolten oikeuksia, NIOC:n valitukseen sisältyvä vaatimus tarkoittaisi todellisuudessa niiden säännösten abstraktin valvonnan harjoittamista, joiden se väittää olevan lainvastaisia.
64.
Mielestäni kaikki valitusperusteet täyttävät tutkimisedellytykset.
1. NIOC:n intressi vedota asetuksen N:o 267/2012 lainvastaisuuteen
65.
NIOC:n intressiä – ja näin ollen sen oikeutta esittää ne konkreettiset perustelut, joihin se perustaa valituksensa – on tarkasteltava niiden vaikutusten kannalta, joita asetuksen N:o 267/2012 lainvastaisuuden toteamisella saattaisi olla riidanalaisen päätöksen ja riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen pätevyydelle. Lyhyesti sanottuna: jos ensin mainitun lainvastaisuus vaikuttaisi jälkimmäisten pätevyyteen, NIOC:llä olisi oikeus esittää muutoksenhaun yhteydessä tämä lainvastaisuusväite. Tämä ei myöskään riippuisi siitä, mitkä saattaisivat olla kyseisen lainvastaisuuden syyt. Nyt käsiteltävän asian kannalta on selvää, riippumatta siitä, onko kyseessä muodolliseen tai prosessuaaliseen lainvastaisuuteen perustuva syy vai liittyykö esitetty pätemättömyysperuste asianomaisen säännöksen sisältöön, että NIOC:ltä ei voida evätä oikeutta vedota lainvastaisuuteen, joka, jos se näytettäisiin toteen, johtaisi siihen, että sitä sekä välittömästi että suoraan riidanalaisten rajoittavien toimenpiteiden tapaan koskevia säännöksiä ja toimia ei voitaisi soveltaa.
66.
Olen halunnut korostaa kursiivilla ilmaisua ”ei voitaisi soveltaa”, koska kyse on tarkalleen ja yksinomaan siitä. SEUT 277 artiklassa säädetään täysin selvästi, että ”asianosainen voi riidassa, joka koskee – – soveltamisalaltaan yleistä säädöstä, vaatia Euroopan unionin tuomioistuimessa – – että säädöstä ei sovelleta”. Soveltamatta jättämistä on vaadittava ”[SEUT] 263 artiklan toisessa kohdassa mainitulla perusteella” eli lainvastaisuuden perusteella. Kyseiset lainvastaisuusperusteet eivät kuitenkaan merkitse SEUT 277 artiklan tapauksessa asianomaisen säännöksen pätemättömyyttä tai lainvastaisuutta, vaan ainoastaan sitä, että se ei ole sovellettavissa käsiteltävään asiaan. ( 14 )
67.
Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynnissä ei ole mahdollista riitauttaa liitännäisesti sellaisen asetuksen laillisuutta, jonka soveltamistoimia riidanalaiset päätökset eivät ole. ( 15 ) Nyt käsiteltävässä asiassa oikeudenkäynnissä riitautettujen säännösten pätevyys riippuu kuitenkin suoraan asetuksen N:o 267/2012 pätevyydestä, joten tilanne ei ole sama kuin tuomioon neuvosto v. Chvatal johtaneessa asiassa, jossa todettiin, että unionin tuomioistuimen virkamiehillä ei ollut oikeutta vedota sellaisen asetuksen lainvastaisuuteen, jonka soveltamisalaan kuului vain Euroopan parlamentti, jolloin, vaikka asetus olisi ollut lainvastainen, se ei olisi voinut olla oikeudellisena perustana kantajina olleiden virkamiesten vaatimuksille. ( 16 )
68.
Kuten unionin tuomioistuin totesi asianosaisille, unionin yleinen tuomioistuin esitti tosin asiassa Syrian Lebanese Commercial Bank v. neuvosto varauman, joka koski sitä mahdollisuutta, että ”kantaja [pankki, jossa kolmas valtio on osakkaana] voisi pätevästi esittää kanneperusteen, joka koskee asiallisesti parlamentin oikeuksien loukkaamista”. ( 17 ) Unionin tuomioistuin hyväksyy kuitenkin tämän mahdollisuuden luonnollisesti riita-asioissa, joissa riidanalaisen lainsäädännön perustana olleen oikeusperustan asianmukaisuutta koskeva keskustelu sisältää viime kädessä toimielinten välistä tasapainoa koskevan ongelman, johon ei lähtökohtaisesti liity sen osapuolen ”subjektiivista intressiä”, joka riitauttaa kyseisen lainsäädännön sovellettavuuden. ( 18 )
69.
Subjektiivinen intressi, jolla on merkitystä SEUT 277 artiklan asiayhteydessä, liittyy yksinomaan siihen, että jätetään soveltamatta säännöstä, joka on lainvastaisuuden syynä, koska, kuten juuri totesin, SEUT 277 artiklan nojalla säädöksen soveltamatta jättämistä voidaan vaatia ”[SEUT] 263 artiklan toisessa kohdassa mainitulla perusteella”, ja näihin perusteisiin kuuluvat ”toimivallan puuttuminen, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, perussopimusten tai sen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö”. Tästä on viime kädessä kysymys: ei niinkään siitä, että säännös, jonka lainvastaisuuteen vedotaan, todettaisiin pätemättömäksi, vaan siitä, että sitä jätetään soveltamatta lainvastaisuuden vuoksi valittajan konkreettiseen tapaukseen.
70.
Nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että jos asetus N:o 267/2012 olisi ollut lainvastainen siitä syystä, että siinä on annettu neuvostolle 46 artiklan 2 kohdassa säädetyllä tavalla toimivalta muuttaa sen liitettä IX, tästä seuraisi, että valittajan nimen ottamisella kyseisessä liitteessä olevaan luetteloon ei olisi merkityksellistä oikeudellista kattavuutta, joten sitä rasittaisi virhe, jonka seurauksena voisi olla vain se, että kyseistä asetusta ei sovellettaisi nyt käsiteltävässä asiassa ja näin ollen NIOC:n merkitseminen kyseiseen luetteloon olisi pätemätön toimi.
71.
Kuten neuvosto on esittänyt, ero SEUT 215 artiklan ja SEUT 291 artiklan 2 kohdan muodostaman oikeusperustan välillä merkitsee tosin vain menettelyjen eroa, jonka syynä on viime kädessä tahto taata ensimmäisessä tapauksessa komission ja korkean edustajan aloiteoikeus. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että jommankumman oikeusperustan valitsemisella ei olisi muuta merkitystä kuin se, joka aiheutuu mahdollisesta vahingosta toimielinten väliselle tasapainolle, jota EUT-sopimuksessa tavoitellaan, kun siinä on vahvistettu nämä kaksi lainsäädäntömenettelyä.
72.
Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että SEUT 291 artiklan 2 kohdan menettelyn käyttäminen tapauksessa, jossa EUT-sopimuksesta seuraa tarve edetä SEUT 215 artiklan mukaisesti, johtaisi siihen, että asetus N:o 267/2012 olisi lainvastainen eikä sitä näin ollen voitaisi soveltaa valittajan tapaukseen, mistä seuraisi, että päätös, jonka nojalla sen nimi otettiin riidanalaiseen luetteloon, olisi pätemätön. Kun tämä ilmaistaan intressien kannalta, komission intressi ja korkean edustajan intressi ovat perustana sille, että asetuksessa N:o 267/2012 noudatetaan perussopimuksia, kun taas NIOC:n intressi perustuu siihen, että kyseistä asetusta ei sovellettaisi nimenomaan sen lainvastaisuuden vuoksi. Viimeksi mainittu intressi on se, jolla on todellisuudessa merkitystä SEUT 277 artiklan vaikutusten kannalta, ja tästä syystä se on ainoa intressi, joka on otettava huomioon tutkittaessa kyseisen asetuksen lainvastaisuuteen perustuvien valitusperusteiden tutkimisedellytysten täyttymistä.
2. NIOC:n intressi vedota siihen, että kriteeri, jota on sovellettu, kun sen nimi on otettu riidanalaiseen luetteloon, on lainvastainen
73.
Siltä osin kuin kyseessä on tutkimatta jättämistä koskeva väite, joka perustuu siihen, että valituksen tueksi vedotaan kolmansien osapuolten intresseihin ja oikeuksiin eli siihen, että NIOC on riitauttanut merkitsemistä riidanalaiseen luetteloon koskevan kriteerin aineellisen sisällön, on mielestäni selvää, että valittaja vetoaa viime kädessä vain omiin oikeuksiinsa ja intresseihinsä. NIOC ei vetoa tosiasiallisesti yleisesti Iranin kansalaisten intressiin vaan omaan erityiseen intressiinsä yhtiönä, jonka nimi on otettu riidanalaiseen luetteloon, ja väittää, että sen ottaminen luetteloon seuraa sellaisen kriteerin soveltamisesta, jonka perusteella kuka tahansa voitaisiin merkitä luetteloon.
74.
Näin ollen kysymys ei liity niinkään siihen, voidaanko sen valitus ottaa tutkittavaksi, vaan siihen, miten se on perustellut asiakysymystä. Se liittyy toisin sanoen siihen, onko valittaja oikeassa väittäessään unionin yleisen tuomioistuimen ”kirjoittaneen uudelleen” päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa vahvistetun kriteerin ja vääristäneen tämän säännöksen – valittajan mielestä – varsinaisen tarkoituksen eli sen, että on haluttu tehdä mahdolliseksi se, että viime kädessä kuka tahansa iranilainen henkilö tai mikä tahansa iranilainen yhteisö voidaan ottaa luetteloon.
75.
Katson näin ollen, että kaikki valittajan esittämät valitusperusteet on tutkittava.
C Valitusperusteiden tarkastelu
1. Alustavia huomautuksia
76.
Kuten edellä 60 kohdassa totesin, valittajan esittämät kuusi valitusperustetta voidaan yhdistää sisältönsä perusteella kahdeksi ryhmäksi: yhtäältä perusteet, jotka koskevat riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen oikeusperustaa (ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides peruste); toisaalta kuudes valitusperuste, jolla kyseenalaistetaan sen kriteerin laillisuus, jota on sovellettu merkittäessä NIOC:n nimi riidanalaiseen luetteloon. Lisäksi kolme niistä esitetään ensisijaisesti (ensimmäinen, toinen ja kuudes peruste), kun kolme muuta (kolmas, neljäs ja viides) ovat toissijaisia ja ne esitetään vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin olisi unionin yleisen tuomioistuimen kanssa samaa mieltä siitä, että SEUT 291 artikla on tässä tapauksessa asianmukainen oikeusperusta.
77.
NIOC esittää riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen oikeusperustasta, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa pitäisi ensinnäkin ilmoittaa oikeudellinen muoto, jossa neuvoston päätös sen liitteen, jossa on luettelo henkilöistä, joiden varat jäädytetään, muuttamisesta on tehtävä (ensimmäinen valitusperuste, joka merkitsee asetusta N:o 267/2012 koskevaa lainvastaisuusväitettä). Toisaalta valittaja katsoo, että kyseisten toimenpiteiden pitäisi perustua SEUT 215 artiklan 2 kohtaan ( 19 ) eikä SEUT 291 artiklaan ( 20 ) (toinen valitusperuste, joka koskee riidanalaista täytäntöönpanoasetusta ja joka on myös asetusta N:o 267/2012 koskeva lainvastaisuusväite).
78.
Valittaja väittää lopuksi toissijaisesti, että jos SEUT 291 artiklan käyttö oli sallittua, sitä olisi pitänyt perustella (kolmas peruste – jossa esitetään, että SEUT 291 artikla on epäasianmukainen peruste – ja neljäs ja viides peruste, joissa myös esitetään asetusta N:o 267/2012 koskeva lainvastaisuusväite).
79.
Valittaja väittää sovelletun kriteerin laillisuudesta (kuudes valitusperuste), että sen normatiivinen määritelmä on liian yleinen ja epämääräinen, joten unionin yleinen tuomioistuin on aidosti ”kirjoittanut uudelleen” sen soveltaessaan sitä sen tapaukseen.
2. Ensimmäinen valitusperuste: oikeusperustan mainitseminen
80.
Ensimmäinen asetusta N:o 267/2012 koskeva valitusperuste perustuu siihen, että sen 46 artiklan 2 kohdassa ei mainita mitään muodosta, jossa sen liitteen IX muuttamisesta tehtävät päätökset on tehtävä, mistä syystä kyseinen säännös ei voi olla riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen oikeusperustana.
81.
Kyseisessä säännöksessä säädetään näet ainoastaan, että ”jos neuvosto päättää kohdistaa luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, se muuttaa liitettä IX vastaavasti”.
82.
Kuten NIOC huomauttaa, tämä niukka sanamuoto antaa mahdollisuuden harkita kahta mahdollista oikeudellista muotoa: a) SEUT 215 artiklan nojalla tehty päätös; b) SEUT 291 artiklan nojalla annettu täytäntöönpanoasetus. Muoto, joka lopullisesti hyväksyttiin nyt käsiteltävässä tapauksessa, oli täytäntöönpanoasetus, eli tulkintana oli, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa voitiin viitata nimenomaan SEUT 291 artiklan mukaiseen menettelyyn.
83.
Tämä tulkinta asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdasta ei ollut mielestäni täysin perusteeton, koska toimivalta, joka siinä annetaan neuvostolle, tunnustettiin jo muissa säännöksissä, joita annettiin rajoittavien toimenpiteiden määräämistä Irania vastaan koskevan politiikan yhteydessä.
84.
Tilanne on tällainen asetuksen (EY) N:o 423/2007 ( 21 ) ja asetuksen N:o 961/2010 osalta. Esimerkiksi asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 2 kohdassa säädettiin, että ”neuvosto laatii luettelon 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista henkilöistä, yhteisöistä ja elimistä sekä tarkastelee ja muuttaa sitä määräenemmistöpäätöksellä niiden toteamusten mukaisesti, jotka neuvosto on tehnyt yhteisen kannan 2007/140/YUTP liitteen II osalta. Liitteessä V olevaa luetteloa tarkastellaan uudelleen säännöllisin väliajoin ja vähintään 12 kuukauden välein.”
85.
Asetuksen N:o 961/2010 36 artiklan 2 kohdassa säädettiin puolestaan, että ”jos neuvosto päättää kohdistaa luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, se muuttaa liitettä VIII vastaavasti”.
86.
Lainsäätäjä on lisäksi molemmissa tapauksissa huolehtinut siitä, että se on perustellut tämän täytäntöönpanovallan antamisen neuvostolle. Asetuksen N:o 423/2007 tapauksessa perustelut sisältyivät sen johdanto-osan kuudenteen perustelukappaleeseen, jonka sanamuoto oli seuraava: ”Tämän asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun luettelon laatimista ja muuttamista koskevan menettelyn osalta neuvoston olisi käytettävä itse asianomaista täytäntöönpanovaltaa ottaen huomioon YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1737(2006) tavoitteet, erityisesti Iranin ydin- ja ohjusohjelmia tukeviin joukkotuhoaseiden leviämistä edistäviin teknologioihin liittyvän Iranin kehitystyön rajoittamiseksi, sekä näitä ohjelmia tukevien henkilöiden ja yhteisöjen toteuttaman, joukkotuhoaseiden leviämistä edistävän toiminnan estämiseksi.”
87.
Asetuksen N:o 961/2010 osalta perustelut sisältyivät sen johdanto-osan 15 perustelukappaleeseen, jossa todetaan, että ”koska Iran aiheuttaa erityisen uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle ydinohjelmallaan, josta Eurooppa-neuvosto korosti 17 päivänä kesäkuuta 2010 olevansa yhä enemmän huolissaan, ja jotta voitaisiin varmistaa yhdenmukaisuus päätöksen 2010/413/YUTP liitteiden I ja II muuttamis- ja uudelleentarkasteluprosessin kanssa, valtuuksien muuttaa tämän asetuksen liitteissä VII ja VIII olevia luetteloita olisi kuuluttava neuvostolle”.
88.
Itse asetuksen N:o 267/2012 osalta unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyn suullisen käsittelyn ( 22 ) jälkeen julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ( 23 ) virheiden oikaisu, jolla otettiin johdanto-osaan 27 a perustelukappale, jonka sisältö oli seuraava:
”Koska Iran aiheuttaa erityisen uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle ydinohjelmallaan ja jotta voitaisiin varmistaa yhdenmukaisuus päätöksen 2010/413/YUTP liitteiden I ja II muuttamis- ja uudelleentarkasteluprosessin kanssa, valtuuksien muuttaa tämän asetuksen liitteissä VIII ja IX olevia luetteloita olisi kuuluttava neuvostolle.”
89.
Kyseistä perustelukappaletta oikaistiin 22.7.2014 ( 24 ) uudelleen siten, että siinä todetaan, että ”neuvosto käyttää toimivaltaa muuttaa tämän asetuksen liitteissä VIII ja IX olevia luetteloita”.
90.
Asetusta N:o 267/2012 on mielestäni tarkasteltava niiden rajoittavien toimenpiteiden kokonaisuuden yhteydessä, jotka unioni on toteuttanut Irania vastaan ja jotka sellaisenaan muodostavat yhtenäisen merkityksen, joka, siltä osin kuin sillä on merkitystä nyt käsiteltävän asian kannalta, palvelee asianmukaisesti tavoitetta, johon pyritään perusteluvelvollisuudella, joka on perustana velvollisuudelle ilmoittaa oikeusperusta jokaiselle toimelle, jolla pyritään tuottamaan oikeusvaikutuksia.
91.
Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on näet todettu, että ”[SEUT 296] artiklassa vahvistettu perusteluvelvollisuus merkitsee, että kaikissa toimielimen toteuttamissa toimissa on mainittava ne syyt, joiden vuoksi se on toteuttanut ne, jotta [unionin] tuomioistuin voisi tutkia niiden laillisuuden ja jotta jäsenvaltiot ja ne kolmannet, joita asia koskee, saisivat tietoonsa ne olosuhteet, joissa [unionin] toimielimet ovat soveltaneet [EUT-]sopimusta”. ( 25 )
92.
Vastaavasti ”toimen oikeudellisen perustan ilmoittamista koskeva velvollisuus kuuluu perusteluvelvollisuuteen”, ( 26 ) samoin kuin oikeuskäytännössä on todettu ”oikeusvarmuuden edellyttävän, että kaikkien toimien, joiden tarkoituksena on tuottaa oikeusvaikutuksia, sitovuus johtuu jostain [unionin] oikeuden määräyksestä tai säännöksestä, joka on nimenomaisesti ilmaistava toimen oikeudellisena perustana ja jonka mukaan toimen oikeudellinen muoto määräytyy”. ( 27 )
93.
Asetus N:o 267/2012, joka kuuluu sarjaan Irania vastaan annettuja säännöksiä, liittyy perusteluiltaan sitä edeltäneitä asetuksia annettaessa esitettyihin perusteluihin. Jokainen asetuksista on tosin voimaan tullessaan kumonnut edellisen asetuksen, ja asetuksella N:o 267/2012 kumottiin asetus N:o 961/2010.
94.
Mielestäni kuitenkin nimenomaan näiden kaikkien välillä havaittavissa olevan aineellisen jatkuvuuden vuoksi muodollinen poikkeaminen, joka on tehty asetuksella N:o 267/2012, ei edellytä sitä, että perusteluilla, joilla on nimenomaisesti perusteltu asetusta N:o 961/2010 – ja vielä aikaisemmin asetusta N:o 423/2007 – ei voitaisi perustella implisiittisesti myös asetusta N:o 267/2012.
95.
Siltä osin kuin tällä asetuksella annetaan neuvostolle sama täytäntöönpanovalta kuin sille annettiin jo edellisissä asetuksissa, tästä ei pidä kuitenkaan päätellä, että koska tätä asiaa ei ole nimenomaisesti perusteltu, syy täytäntöönpanovallan antamiseen olisi implisiittisesti sama kuin se, johon aikaisemmissa asetuksissa nimenomaisesti viitattiin. Implisiittisesti siis kuitenkin täyttyy SEUT 296 artiklassa vahvistettu perusteluvelvollisuus, jolla pyritään viime kädessä, kuten on todettu, siihen, että ”unionin tuomioistuin voisi tutkia [toimien] laillisuuden ja jotta jäsenvaltiot ja ne kolmannet, joita asia koskee, saisivat tietoonsa ne olosuhteet, joissa [unionin] toimielimet ovat soveltaneet [EUT-]sopimusta”. ( 28 )
96.
Katson kaiken kaikkiaan, että asetuksessa N:o 267/2012 perustellaan riittävällä tavalla neuvostolle annettua toimivaltaa muuttaa riidanalaista luetteloa ja että kyseinen toimivalta on toimivaltaa, josta määrätään SEUT 291 artiklan 2 kohdassa. Tämä ilmenee mielestäni siitä, että asetusta N:o 267/2012 edeltäneissä asetuksissa viitattiin siihen, että oli välttämätöntä, että neuvosto käyttää muuttaessaan luetteloita ”asianomaista täytäntöönpanovaltaa” ( 29 ) (asetuksen N:o 423/2007 johdanto-osan kuudes perustelukappale), ja korostettiin sitä, että oli asianmukaista ”varmistaa yhdenmukaisuus” muiden luettelojen muuttamis- ja uudelleentarkasteluprosessin kanssa ( 30 ) (asetuksen N:o 961/2010 johdanto-osan 15 perustelukappale), millä viitattiin suoraan SEUT 291 artiklan sanamuotoon eli täytäntöönpanovaltaan, joka unionin toimielimille on annettu kyseisen artiklan 2 kohdan mukaisin edellytyksin.
97.
Erillinen kysymys koskee sitä, onko asetuksessa N:o 267/2012 noudatettu perussopimuksia menettelemällä tällä tavoin, ja tätä seikkaa tarkastellaan jäljempänä. Ensimmäisen valitusperusteen osalta on kuitenkin todettava, että valittaja ei voi perustellusti väittää, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa ei säädetä oikeudellisesta muodosta, jossa neuvoston päätös sen liitteen IX muuttamisesta on tehtävä. Sitä ei tehdä nimenomaisesti vaan pikemminkin implisiittisesti mutta edellä esitetyistä syistä riittävällä tavalla. Näin ollen jäljempänä on tutkittava, oliko SEUT 291 artiklan 2 kohta tosiasiallisesti viime kädessä asianmukainen oikeusperusta tämän liitteen muuttamiselle.
98.
Kaiken kaikkiaan katson edellä esitetyistä syistä, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
3. Toinen valitusperuste: riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen asianmukainen oikeusperusta
99.
Valittaja kiistää sen, että asianmukainen oikeusperusta asetuksen N:o 267/2012 liitteen IX muuttamiselle oli SEUT 291 artiklan 2 kohta, ja esittää, että se olisi voinut olla vain SEUT 215 artikla. Se väittää ensimmäisessä alaperusteessaan, että tuomion parlamentti v. komissio mukaan ( 31 ) SEUT 215 artiklan 2 kohta on ainoa mahdollinen oikeusperusta yksittäisten rajoittavien toimenpiteiden hyväksymiselle. Se väittää toisessa alaperusteessa, niin ikään edellä mainitun tuomion parlamentti v. komissio perusteella, että SEUT 215 artiklan ja SEUT 291 artiklan mukaiset menettelyt ovat keskenään yhteensopimattomia. Lopuksi valittaja esittää toissijaisesti kolmannessa alaperusteessa syyt, jotka estävät sen mielestä SEUT 291 artiklan käyttämisen tässä tapauksessa.
100.
Nämä kolme alaperustetta voidaan mielestäni käsitellä yhdessä, sillä vaikka ne edustavat eri näkökulmia, niiden yhteisenä kohteena on kysymys siitä, mikä on asianmukainen oikeusperusta riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen antamiselle.
101.
Ennen tämän kysymyksen tutkimista on mielestäni asianmukaista korostaa, että asianosaisten välinen riita liittyy tarkalleen ottaen siihen, voiko SEUT 291 artiklan 2 kohta olla asianmukainen oikeusperusta säännökselle, jonka ainoa oikeusperusta voi valittajan mielestä olla SEUT 215 artikla. Näin ollen on selvää, että kyseessä ei ole tilanne, jossa käytettäisiin niin sanottuja ”johdettuja oikeusperustoja” eli lainsäädäntötekniikkaa, jossa otetaan käyttöön yhtä tapausta varten lainsäädäntömenettely, joka poikkeaa EUT-sopimuksessa määrätyistä menettelyistä, mikä todettiin kielletyksi 6.5.2008 annetussa tuomiossa parlamentti v. neuvosto. ( 32 ) Kyseessä olevia menettelyjä ovat tässä tapauksessa yksinomaan primaarioikeuden menettelyt, joten selvitettävä kysymys on se, kumpaako niistä oli käytettävä asetuksen N:o 267/2012 liitettä IX muutettaessa.
102.
Asetus N:o 267/2012 annettiin SEUT 215 artiklan perusteella. Lainsäätäjä noudatti siinä yhteydessä tarkasti periaatetta, jonka mukaan ”SEUT 215 artiklan 2 kohdan on tarkoitus olla oikeusperusta unionin toteuttamille luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, ryhmiin tai muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin kohdistuville rajoittaville toimenpiteille, mukaan lukien terrorismin torjuntaan tähtäävät toimenpiteet, kun päätös kyseisten toimenpiteiden toteuttamisesta kuuluu unionin toimintaan YUTP:n yhteydessä”. ( 33 ) Kysymys ei siis koske koko asetuksen N:o 267/2012 muuttamista tai siitä poikkeamista vaan pelkästään liitteen IX muuttamista ja ainoastaan sitä, että kun päätetään ”kohdistaa luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä” – kuten sen 46 artiklan 2 kohdassa säädetään – toimenpiteet voidaan toteuttaa vain SEUT 215 artiklan 1 kohdassa vahvistetussa menettelyssä.
103.
Vaikka SEUT 215 artikla on erityinen menettely sellaisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, jotka ovat tarpeen, jotta voidaan toteuttaa YUTP-päätöksessä sovittu liike- tai rahoitussuhteiden keskeyttäminen tai vähentäminen kokonaan tai osittain yhden tai useamman kolmannen maan kanssa, on otettava huomioon, että SEU 40 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ”yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttaminen ei vaikuta niiden menettelyjen soveltamiseen eikä toimielinten toimivaltuuksien laajuuteen, joista perussopimuksissa määrätään [EUT-sopimuksen] 3–6 artiklassa tarkoitetun unionin toimivallan käyttämiseksi”. Tästä syystä ja sen mukaisesti kuin valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa todetaan, ei voida väittää, että SEUT 215 artiklan nojalla annetulla asetuksella ei voitaisi antaa täytäntöönpanovaltaa komissiolle ja neuvostolle SEUT 291 artiklan 2 kohdassa määritellyin edellytyksin.
104.
Edellä esitetty sopii vaikeuksitta yhteen sen kanssa, mitä todettiin edellä mainitun tuomion parlamentti v. komissio 65 kohdassa: ”SEUT 215 artiklan 2 kohdan on tarkoitus olla oikeusperusta unionin toteuttamille luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, ryhmiin tai muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin kohdistuville rajoittaville toimenpiteille, – – kun päätös kyseisten toimenpiteiden toteuttamisesta kuuluu unionin toimintaan YUTP:n yhteydessä”. Tämä johtuu siitä, että toisistaan on erotettava yhtäältä toimenpiteiden käyttöönotto ja niiden henkilöiden ja yhteisöjen rajaaminen, joihin niitä kohdistetaan (kysymykset, joita koskevat päätökset on mahdollista tehdä vain SEUT 215 artiklan perusteella), ja toisaalta asianomaisten henkilöiden ja yhteisöjen piirin konkretisoiminen, jos tämä toimenpide on suppeasti määriteltynä täytäntöönpanotoimi eli sillä ainoastaan sovelletaan SEUT 215 artiklan nojalla annetussa säännöksessä vahvistettuja periaatteita ja kriteerejä.
105.
Koska itse SEUT 215 artiklassa ei suljeta pois tätä mahdollisuutta nimenomaisesti, mikään ei näet estä sitä, että SEU 40 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistetun periaatteen mukaisesti sitä käytetään perussopimuksissa määrätyissä yhteismenettelyissä ja erityisesti SEUT 291 artiklassa määrätyssä menettelyssä niissä tapauksissa, joissa on annettava täytäntöönpanovaltaa toimielimille.
106.
Asetuksen N:o 267/2012 liitteen IX muuttaminen siten, että otetaan henkilön tai yhteisön nimi niiden henkilöiden luetteloon, joiden varat jäädytetään, olisi välttämättä toteutettava SEUT 215 artiklan mukaisessa menettelyssä, jos itse asetuksessa N:o 267/2012 ei vahvistettaisi täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti kriteereitä, joita on sovellettava, kun päätetään henkilön tai yhteisön merkitsemisestä kyseiseen luetteloon. Neuvostolle asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa annettu toimivalta ei kuitenkaan anna tälle toimielimelle kaikenkattavaa arviointivaltaa, kun on päätettävä henkilön merkitsemisestä luetteloon, vaan neuvoston on noudatettava kriteereitä, jotka on täsmennetty asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdassa.
107.
Näiden perusteiden mukaan neuvosto voi merkitä luetteloon vain henkilöt, ”joista on todettu”, että ne ”a) osallistuvat tai ovat suoraan yhteydessä Iranin joukkotuhoaseiden leviämistä edistävään ydinenergia-alan toimintaan tai ydinasejärjestelmien kehittämiseen tai tukevat niitä, muun muassa osallistumalla kiellettyjen tuotteiden ja teknologian hankintaan, tai ovat tällaisen henkilön, yhteisön tai elimen omistuksessa tai määräysvallassa, myös silloin, kun tällainen omistus tai määräysvalta perustuu laittomiin keinoihin, tai toimivat niiden puolesta tai johdolla; b) ovat luonnollisia henkilöitä, oikeushenkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka ovat auttaneet luettelossa olevaa henkilöä, yhteisöä tai elintä kiertämään tai rikkomaan tämän asetuksen säännöksiä, neuvoston päätöstä 2010/413/YUTP tai Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmia 1737 (2006), 1747 (2007), 1803 (2008) ja 1929 (2010); c) ovat islamilaisen vallankumouskaartin (Islamic Revolutionary Guard Corps) jäseniä tai oikeushenkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka ovat islamilaisen vallankumouskaartin tai sen yhden tai useamman jäsenen tai niiden puolesta toimivien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden omistuksessa tai määräysvallassa; d) ovat muita henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka antavat Iranin hallitukselle esimerkiksi rahoitus-, logistista ja aineellista tukea, ja näitä lähellä olevia henkilöitä ja yhteisöjä; e) ovat Iranin islamilaisen tasavallan linjavarustamon (IRISL) omistuksessa tai määräysvallassa olevia oikeushenkilöitä, yhteisöjä tai elimiä”. ( 34 )
108.
Asetus N:o 267/2012 on mielestäni tältä osin riittävän täsmällinen, jotta se voi olla asianmukainen perusta täytäntöönpanovallan käyttämiselle eli jotta se oikeuttaisi – joko komission tai neuvoston – liitteen IX luettelon saattamisen ajan tasalle SEUT 291 artiklan nojalla annettavilla täytäntöönpanoasetuksilla. ( 35 ) Tässä yhteydessä voidaan ottaa huomioon myös unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa esittämä perustelu, jonka mukaan SEUT 291 artiklan 2 kohdassa vahvistettu menettely mahdollistaa ”tehokkaamman täytäntöönpanon, joka on mukautettu täytäntöönpantavan toimenpiteen laatuun ja kunkin toimielimen toimintakykyyn”.
109.
Näin ollen katson, että toinen valitusperuste on hylättävä, koska mielestäni SEUT 291 artiklan 2 kohta on asianmukainen oikeusperusta asetuksen N:o 267/2012 liitteen IX muuttamiselle.
4. Kolmas ja toissijainen valitusperuste: SEUT 291 artiklan 2 kohdassa vahvistettujen edellytysten täyttyminen
110.
Valittaja väittää toissijaisesti, että SEUT 291 artiklan 2 kohdassa vahvistetut edellytykset riidanalaisen täytäntöönpanovallan antamiseksi neuvostolle eivät ole missään tapauksessa täyttyneet.
111.
Näin ollen kysymys koskee nyt sen määrittämistä, ovatko SEUT 291 artiklan 2 kohdassa, joka on asianmukainen oikeusperusta riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen antamiselle, toimivallan antamiseksi neuvostolle vahvistetut edellytykset täyttyneet.
112.
SEUT 291 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ”toteutettava kaikki tarvittavat kansallisen lainsäädäntönsä mukaiset toimenpiteet unionin oikeudellisesti velvoittavien [toimien] täytäntöönpanemiseksi”. ( 36 ) Tästä huolimatta ja saman artiklan 2 kohdan mukaisesti silloin, jos kyseiset toimet ”edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa, kyseisillä [toimilla] siirretään täytäntöönpanovaltaa komissiolle tai, tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja [SEU] 24 ja [SEU] 26 artiklassa määrätyissä tapauksissa, neuvostolle”.
113.
Kuten valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa todetaan, neuvosto on väittänyt, että se on varannut asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisen täytäntöönpanovallan laillisesti itselleen, koska ”kyseessä oli asianmukaisesti perusteltu tapaus”. Kun näin on, kahdesta tapauksesta, joissa SEUT 291 artiklan 2 kohdan nojalla täytäntöönpanovalta voidaan antaa neuvostolle eikä komissiolle, asetuksen N:o 267/2012 säätäjä olisi hyväksynyt niistä ensimmäisen ja hylännyt SEU 24 ja SEU 26 artiklassa säädettyihin tapauksiin liittyvän vaihtoehdon, joka ei myöskään komission ja valittajan mielestä olisi merkityksellinen tapaukseen liittyvissä olosuhteissa.
114.
Katson sitä vastoin neuvoston suullisessa käsittelyssä puoltaman näkemyksen mukaisesti, että SEUT 291 artiklan 2 kohdassa varataan neuvostolle toimivalta panna täytäntöön tarvittaessa YUTP:n yhteydessä hyväksytyt säännökset, joten ilmaisu ”[SEU] 24 ja [SEU] 26 artiklassa määrätyissä” tapauksissa sisältää asetuksen N:o 267/2012 liitteen IX eli SEUT 215 artiklan perusteella annetun lainsäädäntötoimen muuttamisen, koska kyseessä on ”[SEUT] V osaston 2 luvun mukaisesti tehty päätös”.
115.
Tämä näkemys SEUT 291 artiklan 2 kohdan järjestelmästä vastaa mielestäni parhaiten neuvoston ja komission YUTP:n yhteydessä esittämiä kantoja, sillä YUTP:ssä komissiolla on toissijainen rooli verrattuna neuvostoon, joka on selvästi päätoimija tässä yhteydessä, kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa. ( 37 ) Ei pidä kuitenkaan välttämättä olettaa, että olisi lähtökohtaisesti kiellettyä antaa komissiolle täytäntöönpanovaltaa YUTP:n alalla, kuten todetaan myös valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa, vaan pikemminkin katsoa, että tämän toimivallan antamisen komissiolle on oltava ”asianmukaisesti perusteltua” esimerkiksi siten kuin on asetuksen N:o 267/2012 45 artiklassa, kuten on nähty, eli kun täytäntöönpano viittaa täysin teknisiin kysymyksiin tai kysymyksiin, joiden toteuttamiselle on asetettu niin tiukkoja edellytyksiä, että päätöksenteolle ei ole jätetty mitään harkinnanvapautta.
116.
Kun pidetään lähtökohtana sitä periaatetta, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa annettu täytäntöönpanovalta liittyy YUTP:n yhteydessä annettuun säännökseen, toimielimen, jolla on valtuudet käyttää täytäntöönpanovaltaa, on näin ollen oltava neuvosto, jolloin ei tarvita ”asianmukaista perustelua”, jota muussa tapauksessa eli muussa kuin YUTP:hen liittyvässä tapauksessa olisi edellytetty täytäntöönpanovallan antamiseksi neuvostolle.
117.
Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut, että neuvostolle annettu täytäntöönpanovalta kuului tässä tilanteessa ”asianmukaisesti perusteltuihin tapauksiin” eikä ”[SEU] 24 ja [SEU] 26 artiklassa määrättyihin tapauksiin”, valituksenalaisessa tuomiossa on tehty oikeudellinen virhe. Tästä huolimatta on muistettava, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että ”vaikka [unionin yleisen] tuomioistuimen tuomion perustelut olisivatkin joltain osin unionin oikeuden vastaisia, mutta sen tuomiolauselma perustuu selvästi muihin oikeudellisiin perusteluihin, tällainen lainvastaisuus ei ole kuitenkaan omiaan aiheuttamaan tuon tuomion kumoamista, ja sen perustelut on korvattava uusilla perusteluilla”. ( 38 )
118.
Tässä tapauksessa valituksenalaisessa tuomiossa tehty virhe voidaan perustella vaikeuksitta soveltamalla tapaukseen SEUT 291 artiklan 2 kohtaa siinä kohdassa, jossa kyseisessä määräyksessä viitataan SEU 24 ja SEU 26 artiklassa tarkoitettuihin tapauksiin, sillä pääasian kohteena olevassa tapauksessa on edellä esitetyn perusteella kyseessä tällainen tapaus, joten todettu oikeudellinen virhe ei voi aiheuttaa valituksenalaisen tuomion kumoamista.
119.
Edellä esitetyn perusteella katson, että kolmas valitusperuste on hylättävä.
5. Neljäs ja viides valitusperuste
120.
Ensimmäisen valitusperusteen hylkäämisehdotuksen perustelemiseksi esittämistäni syistä ( 39 ) katson, että on hylättävä myös neljäs ja viides valitusperuste, joilla valittaja väittää toissijaisesti, että velvollisuutta ilmoittaa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen oikeusperuste ja perustella sitä ei ole noudatettu asianmukaisesti.
6. Kuudes valitusperuste: merkitsemistä koskevan kriteerin ja unionin yleisen tuomioistuimen siitä valituksenalaisessa tuomiossa esittämän tulkinnan laillisuus
121.
NIOC vetoaa lähinnä siihen, että neuvoston käyttämä kriteeri antaa mahdollisuuden määrätä seuraamuksia mielivaltaisesti mille tahansa iranilaiselle verovelvolliselle, virkamiehelle tai asianajajalle sillä perusteella, että ne jollain tavoin tukevat tai antavat taloudellista tukea Iranin valtiolle. Koska unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt tämän perustelun tukeutumalla siihen, että kyseisessä kriteerissä viitataan vain sellaisiin tukimuotoihin, joilla määrällisen tai laadullisen merkityksensä vuoksi ( 40 ) edistetään Iranin ydinohjelman kehitystä, valittaja katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ”kirjoittaneen uudelleen” kyseisen kriteerin.
122.
Kuten edellä todettiin tutkittaessa sitä, onko tämä valitusperuste mahdollisesti jätettävä tutkimatta, ( 41 ) en katso valittajan pyrkivän siinä vetoamaan kolmansien osapuolten oikeuksiin tai intresseihin tai vaativan unionin tuomioistuinta valvomaan abstraktisti säännöstä, jonka osalta se esittää lainvastaisuusväitteen. Varmaa on, että NIOC riitauttaa seuraukset, joita kyseisen kriteerin soveltamisella on ollut sille itselleen, joten se ei missään tapauksessa esitä abstraktia valvontaa vaan vaatii hyväksyttävällä tavalla ainoastaan, että sen tapaukseen sovelletun kriteerin laillisuutta arvioitaisiin konkreettisesti.
123.
Valittaja esittää tämän viimeisen valitusperusteen kolmesta alaperusteesta ensimmäisessä unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen päätellessään, että neuvostolle päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa vahvistetulla merkintää koskevalla perusteella annettu arviointivalta ei ole mielivaltaista eikä vapaaharkintaista ja että se takaa asianmukaisen ennakoitavuuden tason. NIOC:n mielestä ensimmäisen alaperusteen mukaisesti unionin yleinen tuomioistuin on voinut tehdä tämän päätelmän vain tulkitsemalla asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohtaa tavalla, joka on ristiriidassa sen sanamuodon ja merkityksen kanssa, joten se on ”kirjoittanut uudelleen” sen. Valittaja katsoo valitusperusteen toisessa alaperusteessa, että se on tällä tavoin loukannut sen puolustautumisoikeuksia, sillä tästä ”uudelleen kirjoittamisesta” johtunut kriteeri oli sille väistämättä tuntematon sillä hetkellä, jona se riitautti sen, että se oli merkitty riidanalaiseen luetteloon. Se väittää lopuksi kolmannessa alaperusteessa unionin yleisen tuomioistuimen toimineen ristiriitaisesti valituksenalaisen tuomion 119 ja 140 kohdassa, kun se on yhtäältä väittänyt, että riidanalaisessa kriteerissä viitataan tukimuotoihin, joilla edistetään Iranin ydinohjelman jatkumista, ja toisaalta esittää, että kyseisen kriteerin kohteena ovat tuet, joilla ei ole suoraa tai epäsuoraa yhteyttä tähän toimintaan.
124.
Ensimmäisen alaperusteen osalta unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että neuvostolla on laaja harkintavalta määritellä yleiset kriteerit, joiden mukaan rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevat henkilöt merkitään luetteloihin. ( 42 ) Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa tästä valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa ja toteaa heti perään, että vaikka tämä merkitsee laillisuusvalvonnassa tiettyä rajoitusta niiden tarkoituksenmukaisuusseikkojen arviointiin, joihin nämä toimenpiteet perustuvat, on kuitenkin varmaa, että ”unionin tuomioistuinten on harjoitettava lähtökohtaisesti kattavaa kaikkien unionin toimien laillisuusvalvontaa perusoikeuksien näkökulmasta”. ( 43 )
125.
Unionin yleinen tuomioistuin on mielestäni toteuttanut täysimääräisen riidanalaisten säännösten arvioinnin ja valinnut lisäksi oikean lopputuloksen.
126.
Voin yhtyä valittajan arviointiin siitä, että päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa vahvistettu merkitsemistä koskeva kriteeri on avoimen yleinen ja epämääräinen. Tästä huolimatta se, mitä NIOC luonnehtii säännöksen ”uudelleen kirjoittamiseksi”, sisältää vain sen, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut sitä unionin primaarioikeuden ja erityisesti perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien vaatimusten mukaisesti. Tämä tulkinta on mielestäni oikea.
127.
Unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa ei näet voida pitää ”uudelleen kirjoittamisena”, jos tällä tarkoitetaan, kuten NIOC esittää, sitä, että olisi luotu jokin muu kriteeri kuin se, jonka lainsäätäjä on vahvistanut tulkittavassa säännöksessä. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole mielestäni ottanut kyseisessä säännöksessä käyttöön kriteeriä, joka poikkeaisi siitä, mikä ilmenee sen sanamuodosta. Toisin sanoen ei ole luotu sellaista sääntöä, jota ei olisi säännöksen sanamuodossa, vaan sitä on tulkittu unionin oikeuden mukaisesti siten, että sen sisällöstä on voitu päätellä sellainen riidanalaiseen luetteloon merkitsemisen kriteeri, joka täyttää kaikki oikeusvarmuuden periaatteeseen ja oikeusvaltion takeisiin liittyvät vaatimukset.
128.
Jokainen ”yhdenmukainen tulkinta” edellyttää tosin oikeusvarmuuden periaatteen ja lainsäätäjän tahdon noudattamiseksi paitsi pätevää hermeneuttista otetta, myös sen nimenomaista tunnustamista, että kyseistä säännöstä voidaan pitää oikeusjärjestyksen mukaisena vain silloin, kun ylitettäessä sen täsmällinen sananmuoto – ilman että kuitenkaan missään tapauksessa toimittaisiin ristiriitaisesti sen kanssa – sitä voidaan tulkita tavalla, joka vastaa niiden sääntöjen vaatimuksia, joille se on alisteinen.
129.
Tässä tapauksessa päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdan sanamuodossa hyväksytään avoimen yleinen ja määrittelemätön peruste, joka, ilman että sen tarvitsisi olla ristiriitainen, voi kuitenkin mukautua unionin oikeuden vaatimuksiin sillä tavoin, että hyväksytään yhdenmukainen tulkinta eli ylitetään säännöksen sanamuoto ja annetaan sille merkitys, joka on konkreettisuuden ja täsmällisyyden vaatimusten mukainen, mitä valittajan perusoikeuksien kunnioittaminen edellyttää tässä yhteydessä.
130.
Unionin yleinen tuomioistuin on viime kädessä menetellyt juuri näin valituksenalaisessa tuomiossa. Olisi ollut mielestäni toivottavaa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ilmaissut nimenomaisesti, että sen tulkinta sisälsi pätevän hermeneuttisen otteen, joka on ominainen jokaiselle perussopimusten mukaiselle tulkinnalle. Sen tulkinnan perustelut ovat kuitenkin riittävän järkiperäiset, tyhjentävät ja vakaat, jotta, kun niitä tarkastellaan riidanalaisen konkreettisen tapauksen yhteydessä, saadaan unionin oikeuden mukainen lopputulos.
131.
Tässä yhteydessä voin vain yhtyä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa esittämiin näkemyksiin, joiden mukaan riidanalainen kriteeri kuuluu oikeudelliseen kehykseen, jonka rajaavat selvästi tavoitteet, jotka on asetettu lainsäädännössä, jossa säädetään rajoittavista toimenpiteistä Irania vastaan, ja kyseistä kriteeriä on tulkittava tässä asiayhteydessä. Tässä yhteydessä on näet mainittava päätös 2012/35/YUTP, jonka johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todetaan, että ”maahanpääsyä koskevat rajoitukset sekä varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen olisi ulotettava eräisiin muihin henkilöihin ja yhteisöihin, jotka antavat Iranin hallitukselle tukea, jonka avulla se jatkaa ydinalan toimia, joihin liittyy joukkotuhoaseiden leviämisen vaara, tai ydinasejärjestelmien kehittämistä, erityisesti henkilöihin ja yhteisöihin, jotka antavat Iranin hallitukselle rahoitus-, logistista tai materiaalista tukea”. ( 44 ) Samaan aikaan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa täsmennetään, että kyseinen tuki voi olla ”rahoitus-, logistista ja aineellista tukea”.
132.
Kuten valituksenalaisen tuomion 119 kohdassa todetaan, tästä syystä on selvää, että kyseessä ei ole mikä tahansa tuki vaan tuki, jolla sen ”määrällisen tai laadullisen merkityksen” vuoksi edistetään Iranin ydinohjelman jatkumista. Toisin kuin valittaja väittää tämän valitusperusteen kolmannessa alaperusteessa, tämä väite ei ole yhteensopimaton valituksenalaisen tuomion 140 kohdan sisällön kanssa, koska siinä täsmennetään vain, että kyseisellä tuella ei tarvitse viitata nimenomaisesti ydinohjelman kehitykseen sellaisenaan vaan riittää, että Iranin hallitukselle annetaan aineellisia, rahoitus- tai logistisia varoja, joiden ansiosta se kykenee jatkamaan sen kehittämistä.
133.
En näin ollen katso, että – kuten valittaja väittää – unionin yleinen tuomioistuin olisi ”kirjoittanut uudelleen” asetuksen N:o 267/2012 kriteerit, vaan se on selvästi ainoastaan soveltanut niitä riidanalaiseen tapaukseen niiden unionin primaarioikeuden mukaisen tulkinnan perusteella lainsäädännöllisessä asiayhteydessä, jossa kyseiset kriteerit saavat täydellisen ja oikean merkityksensä.
134.
Kaiken kaikkiaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole mielestäni tehnyt oikeudellista virhettä, koska aineellisessa mielessä sen tulkinta asianomaisesta säännöksestä on johtanut lainsäädännön mukaiseen päätelmään, jota ei voida pitää järjettömänä eikä mielivaltaisena, sillä ei ole epäilystäkään siitä, että NIOC, joka on kansallinen öljy-yhtiö, jonka hallituksen puheenjohtajana on Iranin öljyministeri ja toimitusjohtajana Iranin apulaisöljyministeri, voi olla Iranin hallituksen merkittävä taloudellinen tukija ja antaa tässä mielessä määrällisesti merkityksellistä aineellista ja rahoituksellista tukea tämän hallituksen hallinnoiman ydinohjelman kehittämistä varten, eikä valittajakaan ole halunnut käsitellä tätä kysymystä laajemmin.
135.
Tosiasiallisesti sovellettu kriteeri, jota voidaan tulkita unionin oikeuden mukaisesti, ei näin ollen ole niin laaja ja epätäsmällinen, että sillä sallittaisiin minkä tahansa henkilön ottaminen liitteen IX luetteloon, eikä sen soveltamista valittajaan voida näin ollen pitää perusteettomana tai epätavallisena varojen jäädyttämistä koskevan unionin lainsäädännön yhteydessä. Tästä seuraa kaiken kaikkiaan, että sen soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan ei ole voinut aiheuttaa valittajan ilmoittamaa puolustusoikeuksien loukkaamista.
136.
Edellä esitetyn perusteella katson, että myös kuudes eli viimeinen valitusperuste on hylättävä.
V Oikeudenkäyntikulut
137.
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohtaa sovelletaan valituksen käsittelyyn saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, joten ehdotan sen nojalla unionin tuomioistuimelle, että NIOC velvoitettaisiin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
138.
Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komission on näin ollen vastattava omista kuluistaan.
VI Ratkaisuehdotus
139.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin antaa seuraavan ratkaisun:
—
Valitus hylätään.
—
NIOC velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
—
Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: espanja.
( 2 ) EUVL L 195, s. 39.
( 3 ) EUVL L 19, s. 22.
( 4 ) Asetus Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EU) N:o 961/2010 kumoamisesta (EUVL L 88, s. 1).
( 5 ) EUVL L 282, s. 58.
( 6 ) EUVL L 282, s. 16.
( 7 ) National Iranian Oil Company v. neuvosto (T-578/12, EU:T:2014:678). Jäljempänä valituksenalainen tuomio.
( 8 ) Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EY) N:o 423/2007 kumoamisesta 25.10.2010 annettu neuvoston asetus (EUVL L 281, s. 1).
( 9 ) T-174/12 ja T-80/13, EU:T:2014:52, 161 ja 162 kohta.
( 10 ) 31/62 ja 33/62, EU:C:1962:49, s. 979.
( 11 ) Tuomio parlamentti v. komissio (C-130/10, EU:C:2012:472, 65 kohta).
( 12 ) Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 423/2007 (EUVL L 103, s. 1) 7 artiklan 2 kohta.
( 13 ) Asetuksen N:o 961/2010 16 artiklan 2 kohta.
( 14 ) Ks. vastaavasti jo tuomio Wöhrmann ja Lütticke v. komissio (31/62 ja 33/62, EU:C:1962:49, s. 979).
( 15 ) Tuomio neuvosto v. Chvatal (C-432/98 P ja C-433/98 P EU:C:2000:545, 28–33 kohta).
( 16 ) Tuomio neuvosto v. Chvatal (C-432/98 P ja C-433/98 P, EU:C:2000:545, 31 kohta).
( 17 ) Tuomio Syrian Lebanese Commercial Bank v. neuvosto (T-174/12 ja T-80/13, EU:T:2014:52, 162 kohta).
( 18 ) Tuomio Belgia v. komissio (C-110/03, EU:C:2005:223, 76–80 kohta).
( 19 ) SEUT 215 artiklan 2 kohta: ”Jos Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisesti tehdyssä päätöksessä niin säädetään, neuvosto voi toteuttaa 1 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen luonnollisiin tai oikeushenkilöihin, ryhmiin tai muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä”.
Kyseisen määräyksen 1 kohdassa edellytetään neuvoston määräenemmistöä sekä ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja komission yhteistä ehdotusta.
( 20 ) Määräys, jolla annetaan täytäntöönpanovalta komissiolle ”tai, tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 24 ja 26 artiklassa määrätyissä tapauksissa, neuvostolle”.
( 21 ) Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annettu neuvoston asetus (EUVL L 103, s. 1).
( 22 ) 6.3.2014.
( 23 ) EUVL 2014, L 93, s. 85.
( 24 ) EUVL L 216, s. 5.
( 25 ) Tuomio komissio v. neuvosto (C-370/07, EU:C:2009:590, 37 kohta).
( 26 ) Tuomio komissio v. neuvosto (C-370/07, EU:C:2009:590, 38 kohta).
( 27 ) Tuomio komissio v. neuvosto (C-370/07, EU:C:2009:590, 39 kohta).
( 28 ) Tuomio komissio v. neuvosto (C-370/07, EU:C:2009:590, 37 kohta).
( 29 ) Kursivointi tässä.
( 30 ) Kursivointi tässä.
( 31 ) C-130/10, EU:C:2012:472.
( 32 ) C-133/06, EU:C:2008:257. Ks. tästä aiheesta Masson, F., ”Les conditions de validité des bases juridiques dérivées à la suite de l’arrêt du 6 mai 2008”, Cahiers de Droit Européen, osa 44, 2008, s. 157–173. Garzón Clariana, G., ”Los actos delegados en el sistema de fuentes de Derecho de la Unión Europea”, Revista de Derecho Comunitario Europeo, nro 37, 2010, s. 721–759 (734–738). Navarro Batista, N., ”Bases jurídicas derivadas, delegación legislativa y poder de ejecución: el equilibrio institucional en la sentencia del TJUE de 6 de mayo de 2008, Parlamento Europeo c. Consejo”, Revista General de Derecho Europeo, 18, 2009.
( 33 ) Tuomio Parlamentti v. komissio (C-130/10, EU:C:2012:472, 65 kohta).
( 34 ) Asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohta.
( 35 ) Samaa on sanottava tilanteesta, jossa on muutettava asetuksen N:o 267/2012 liitettä II, jossa luetellaan muita tuotteita ja teknologiaa, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, ja jonka muuttaminen annetaan 45 artiklan a alakohdassa tehtäväksi komission asetuksella ”joko Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston tai pakotekomitean toteamusten tai jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella”.
( 36 ) Kiistattoman periaatteen mukaan unionin oikeussääntöjen aineellinen täytäntöönpano kuuluu yleensä jäsenvaltioille (ks. esim. Jacqué, J.P., Droit institutionnel de l’Union européenne, 6. painos, Dalloz, Pariisi, 2010, 581–584 kohta). Täytäntöönpanovallan uskominen jäsenvaltioille saa perustavanlaatuisen normatiivisen ilmauksensa SEU 4 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan ”jäsenvaltiot toteuttavat kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet, joilla voidaan varmistaa perussopimuksista tai unionin toimielinten säädöksistä johtuvien velvoitteiden täyttäminen”. Ks. täytäntöönpanovallan jaosta unionissa Fuentetaja Pastor, J. Á., ”Actos delegados, actos de ejecución y distribución de competencias ejecutivas en la Unión Europea”, Revista Española de Derecho Administrativo, nro 149, 2011, s. 55–89 (57–63).
( 37 ) Vastaavasti Ruffert, M., ”Art. 291 AEUV”, julkaisussa Callies, Ch./Ruffert, M., EUV/AEUV Kommentar, C.H. Beck, München, 4. painos, 2011, 10 kohta.
( 38 ) Tuomio Comitato Venezia vuole vivere ym. v. komissio (C-71/09 P, C-73/09 P ja C-76/09 P, EU:C:2011:368, 118 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 39 ) 80–97 kohta.
( 40 ) Valituksenalaisen tuomion 119 kohta.
( 41 ) Edellä 73 ja 74 kohta.
( 42 ) Ks. esim. äskettäin annetut suuren jaoston tuomiot Anbouba v. neuvosto (C-605/13 P, EU:C:2015:248, 41 kohta) ja Anbouba v. neuvosto (C-630/13 P, EU:C:2015:247, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 43 ) Valituksenalaisen tuomion 108 kohta.
( 44 ) Kursivointi tässä.
Full & Egal Universal Law Academy