EUR-Lex -  62015CC0096 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

28 päivänä tammikuuta 2016 ( 1 )

Asia C‑96/15

Saint Louis Sucre, jolle Saint Louis Sucre SNC:n oikeudet ovat siirtyneet

vastaan

Directeur général des douanes et droits indirects

(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunal de grande instance, Nanterre (alueellinen tuomioistuin, Nanterre, Ranska))

”Sokerialan tuotantomaksut — Laskentamenetelmä — Markkinointivuoden lopussa varastossa olevien määrien siirtäminen — Kohtelu tuotantomaksujen peruuttamisen yhteydessä — Oikeus saada korvaus — Perusteeton etu — Elinkeinovapaus”

Unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus – erityisesti tuomiossaan Jülich I ( 2 ) ja tuomiossaan Jülich II ( 3 ) – tulkita vientitukien rahoittamiseen tarkoitettujen tuotantomaksujen laskennassa sovellettavia monimutkaisia sääntöjä osana sokerialan yhteistä markkinajärjestelyä markkinointivuosina 2001/2002–2005/2006. Kyseisinä markkinointivuosina tuottajilla ( 4 ) oli oikeus siirtää tiettyjä varastossa olevia määriä seuraavalle vuodelle. Heinäkuun 1. päivänä 2006 alkaneesta markkinointivuodesta lähtien yhteistä markkinajärjestelyä uudistettiin, ja suora yhteys vientitukien rahoituksen ja tuotantomaksujen väliltä poistettiin. Tribunal de grande instance (alueellinen tuomioistuin), Nanterre (Ranska), on nyt pyytänyt unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, kuinka tuotantomaksuja on sovellettava 30.6.2006 varastossa olleisiin määriin, mitä ei kysytty eikä käsitelty tuomiossa Jülich I eikä tuomiossa Jülich II.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Yleiskatsaus

1.

Sokerialan yhteinen markkinajärjestely perustettiin vuonna 1967 ( 5 ) ja sitä on sittemmin tarkistettu, muutettu tai uudistettu useita kertoja, ennen esillä olevan asian tosiseikkojen tapahtumahetkeä viimeksi asetuksella N:o 1785/81 ( 6 ) ja asetuksella N:o 2038/99. ( 7 )

2.

Sitä säänneltiin tosiseikkojen tapahtumahetkellä asetuksella N:o 1260/2001, ( 8 ) joka annettiin sekä tapahtuneen kehityksen huomioon ottamiseksi että Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen tuloksena syntyneistä sopimuksista johtuvien velvoitteiden noudattamiseksi. Maataloutta koskevassa sopimuksessa edellytettiin yhteisön alentavan asteittain erityisesti tuotantokiintiötakuisen sokerin vientiin myönnettävää tukea sekä määrällisesti että rahallisesti siirtymäkauden ajan eli markkinointivuosina 2001/2002–2005/2006. ( 9 )

3.

Mainitun asetuksen mukaiseen järjestelmään sisältyi – hyvin yleisesti kuvattuna – kolme tuotantoluokkaa: A-, B- ja C-sokeri. A-sokeri kuului tiettyyn kiintiöön, joka periaatteessa vastasi kysyntää sisämarkkinoilla. B-sokeri kuului toiseen kiintiöön. A- ja B-kiintiöiden mukaista tuotantoa voitiin joko myydä sisämarkkinoilla (joilla se hyötyi interventiomekanismin avulla ylläpidetyistä keinotekoisen korkeista hinnoista) tai viedä kolmansiin maihin hyödyntäen vientitukia, joilla oli tarkoitus tasoittaa sisämarkkinahinnan ja huomattavasti alhaisempien maailmanmarkkinahintojen välistä eroa. Tukijärjestelmän oli suunniteltu perustuvan itserahoitukseen siten, että se rahoitettiin A- ja B-tuotantoa koskevalla perusmaksulla, joka oli enintään 2 prosenttia interventiohinnasta, mitä tarvittaessa täydennettiin ainoastaan B-tuotantoa koskevalla lisämaksulla (enintään 37,5 prosenttia interventiohinnasta). Näiden kiintiöiden ulkopuolista tuotantoa kutsuttiin C-sokeriksi. Sitä ei voitu markkinoida yhteisön alueella kyseisenä markkinointivuonna, mutta se voitiin joko viedä ilman tukia (tai ilman maksujen perimistä) tai siirtää varastossa seuraavaan markkinointivuoteen, jona se luettiin osaksi tuottajalle myönnettyjä A- ja B-kiintiöitä.

4.

Asetuksen N:o 1260/2001 täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt vahvistettiin asetuksessa N:o 314/2002. ( 10 )

5.

Vuonna 2005 WTO:n päätöksessä ( 11 ) velvoitettiin unioni rajoittamaan tuetun valkoisen sokerin vienti 1,37 miljoonaan tonniin, kun aikaisempi vuosikeskiarvo oli ollut 6,5 miljoonaa tonnia. Näin ollen tarvittiin aiempaa perinpohjaisempi uudistus. Asetus N:o 1260/2001 ja asetus N:o 314/2002 kumottiin ja korvattiin 1.7.2006 alkaen asetuksella N:o 318/2006 ( 12 ) ja asetuksella N:o 952/2006. ( 13 ) Lisäksi asetuksella N:o 320/2006 ( 14 ) säädettiin sokerialan rakenneuudistuksesta.

6.

Uuteen järjestelmään siirtymisestä aiheutuvien kysymysten huomioon ottamiseksi asetuksessa N:o 493/2006 ( 15 ) säädettiin siirtymätoimenpiteistä.

Asetus N:o 1260/2001

7.

Asetuksen N:o 1260/2001 johdanto-osassa todettiin muun muassa seuraavaa:

”(9)

Syyt, joiden vuoksi yhteisö on tähän saakka ylläpitänyt – – tuotantokiintiöjärjestelmää, ovat edelleen perusteltuja. Järjestelmää on kuitenkin muutettu – – tarvittavien välineiden antamiseksi yhteisölle, jotta varmistettaisiin oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti se, että tuottajat itse vastaavat kokonaisuudessaan yhteisön tuotannon ja sen kulutuksen välisestä suhteesta johtuvien ylijäämien myyntikustannuksista. – –

– –

(11)

Sokerialan yhteinen markkinajärjestely perustuu toisaalta periaatteeseen, jonka mukaan tuottajilla on kunakin markkinointivuonna täysi taloudellinen vastuu kiintiöt ylittävien yhteisön tuotantoylijäämien kaupaksi saattamisesta aiheutuvista tappioista suhteessa sisäiseen kulutukseen – –

(12)

– – Alan itserahoitusjärjestelmää ja tuotantotakuujärjestelmää on suotavaa jatkaa.

(13)

Edelleen taataan taloudellisen vastuun periaate tuottajien osuudesta muodostuvasta, perustuotannosta perittävästä maksusta, jota sovelletaan kaikkeen A- ja B-sokerin tuotantoon, mutta joka rajoitetaan kahteen prosenttiin valkoisen sokerin interventiohinnasta, ja B-maksusta, jota peritään B-sokerin tuotannosta, mutta joka voi olla enintään 37,5 prosenttia viimeksi mainitusta hinnasta. – –

– –

(15)

Kullekin sokerialan yritykselle myönnettävät tuotantokiintiöt voivat johtaa määrätyn markkinointivuoden osalta vientimäärään, joka kulutus, tuotanto, tuonti, varastot ja siirrot sekä itserahoitusjärjestelmän vastuulle ennakoitu keskimääräinen tappio huomioon ottaen on suurempi kuin [WTO:n maataloussopimuksessa] vahvistettu vientimäärä. Tämän vuoksi olisi säädettävä kiintiöstä aiheutuvien takuiden mukauttamisesta kunkin markkinointivuoden osalta yhteisön antamien sitoumusten noudattamiseksi.”

8.

Asetuksen N:o 1260/2001 1 artiklan 2 kohdan e, f ja g alakohdan määritelmän mukaan ”A-sokerilla” ja ”B-sokerilla” tarkoitettiin sokerimäärää, joka on tuotettu tiettynä markkinointivuonna kyseisen yrityksen A- tai B-kiintiön rajoissa, kun taas ”C-sokerilla” tarkoitettiin sokerimäärää, joka on tuotettu tiettynä markkinointivuonna ja joka joko on suurempi kuin kyseisen yrityksen A- ja B-kiintiöiden yhteismäärä tai on tuotettu yrityksessä, jolla ei ole kiintiötä.

9.

Asetuksen I osaston 2 luku (”Kiintiöjärjestelmä”) käsitti 10–21 artiklan. Asetuksen 10 artiklassa säädettiin erityisesti seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen 2 lukua sovelletaan markkinointivuosiin 2001/2002–2005/2006.

2.   A- ja B-sokerin – – perustuotantomäärät ovat 11 artiklan 2 kohdassa vahvistetut määrät.

3.   Yhteisön [WTO:n maataloussopimuksessa] antamien sitoumusten noudattamiseksi kiintiöiden mukaisesti tuotettujen sokerin – – kaupaksi saattamiseen liittyviä takuita voidaan alentaa yhdeksi tai useammaksi markkinointivuodeksi.

4.   Edellä olevan 3 kohdan soveltamiseksi on ennen 1 päivää lokakuuta vahvistettava kunkin markkinointivuoden osalta kiintiöiden taattu määrä tuotanto-, tuonti-, kulutus-, varastointi-, siirto- ja vientiennusteiden perusteella sekä 15 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukainen itserahoitusjärjestelmän ennakoitu keskimääräinen tappio. Jos ennusteissa ilmenee, että vientimäärä on kyseisen markkinointivuoden osalta suurempi kuin sopimuksessa määrätty enimmäismäärä, takuunalainen määrä vähennetään erotuksesta – –

– –”

10.

Asetuksen 11 artiklan mukaisesti vahvistettiin A- ja B-perusmäärät, jotka jäsenvaltioiden oli myönnettävä jokaiselle tuottajalle A- ja B-kiintiöinä. Asetuksen 13 artiklassa säädettiin, että C-sokeria ei saanut myydä sisämarkkinoilla, vaan se oli joko vietävä sellaisenaan ennen kyseisen markkinointivuoden päättymistä seuraavan tammikuun 1. päivää tai siirrettävä 14 artiklan mukaisesti.

11.

Asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Kukin yritys voi päättää siirtää A-kiintiötä suuremman sokerintuotannon kokonaan tai osittain seuraavan markkinointivuoden tuotantoon. Tämä päätös on peruuttamaton.

Kukin yritys voi päättää siirtää 10 artiklan 3–6 kohdan soveltamisen vuoksi A- ja B-sokerin tuotannosta C-sokerin tuotannoksi muuttuneen tuotantonsa kokonaan tai osittain seuraavan markkinointivuoden tuotantomäärään. Myös tämä päätös on peruuttamaton. – –” ( 16 )

12.

Asetuksen 15 artiklan 1–4 kohdassa säädettiin tuotantomaksujen laskennasta ylijäämätuotannon myynnistä yhteisölle aiheutuvien kustannusten kattamiseksi seuraavaa:

”1.   Ennen kunkin markkinointivuoden päättymistä todetaan

a)

A- ja B-sokerin – – ennakoitava määrä, joka on tuotettu kuluvan markkinointivuoden lukuun;

b)

sokerin – – ennakoitava määrä, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen kuluvana markkinointivuonna;

c)

vietävä ylijäämä, joka saadaan vähentämällä b alakohdassa tarkoitettu määrä a alakohdassa tarkoitetusta määrästä;

d)

ennakoitu keskimääräinen tappio tai ennakoidut keskimääräiset tulot sokeritonnilta kuluvana markkinointivuonna toteutettavien vientisitoumusten osalta.

Keskimääräinen tappio tai keskimääräiset tulot vastaavat tukien kokonaismäärän ja maksujen kokonaismäärän erotuksen suhdetta[ ( 17 ) ] kyseisten vientisitoumusten kokonaistonnimäärään;

e)

ennakoitu kokonaistappio tai ennakoidut kokonaistulot kertomalla c alakohdassa tarkoitettu ylijäämä d alakohdassa tarkoitetulla keskimääräisellä tappiolla tai keskimääräisillä tuloilla.

2.   – – ennen markkinointivuoden 2005/2006 päättymistä todetaan kumulatiivisesti markkinointivuosien 2001/2002–2005/2006 osalta

a)

vietävä ylijäämä, joka vahvistetaan toisaalta A- ja B-sokerin – – lopullisen tuotannon ja toisaalta yhteisön sisäiseen kulutukseen myydyn sokerin – – lopullisen määrän perusteella;

b)

kyseisten vientisitoumusten kokonaismäärästä johtuva keskimääräinen tappio tai keskimääräiset tulot sokeritonnilta laskettuna 1 kohdan d alakohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun laskusäännön mukaisesti;

c)

kokonaistappio tai kokonaistulot kertomalla a alakohdassa tarkoitettu ylijäämä b alakohdassa tarkoitetulla keskimääräisellä tappiolla tai keskimääräisillä tuloilla;

d)

perittyjen perustuotantomaksujen ja B-maksujen yhteismäärä.

Edellä 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettua ennakoitua kokonaistappiota tai ennakoituja kokonaistuloja tarkistetaan c ja d alakohdassa tarkoitettujen toteamisten erotuksen perusteella.

3.   – – Jos 1 kohdassa tarkoitettujen toteamisten tulokseksi saadaan 2 kohdan mukaisen tarkistuksen jälkeen ennakoitu kokonaistappio, se jaetaan kuluvan markkinointivuoden lukuun tuotetun A- ja B-sokerin – – ennakoidulla määrällä – –. Tulokseksi saatu määrä on perittävä valmistajilta perustuotantomaksuina näiden A- ja B-sokerin – – tuotannosta.

– –

4.   Kun perustuotantomaksun enimmäistasolla ei voida kokonaan kattaa 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua kokonaistappiota, jäännös jaetaan kyseisen markkinointivuoden lukuun tuotetun B-sokerin – – ennakoitavalla määrällä. Tulokseksi saatu määrä on perittävä valmistajilta B-maksuina näiden B-sokerin – – tuotannosta.

– –”

13.

Asetuksen 15 artiklan 8 kohdassa säädettiin yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta perittävien maksujen määrien soveltamista varten. ( 18 )

Asetus N:o 314/2002

14.

Komissio antoi muun muassa asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 8 kohdan perusteella asetuksen N:o 314/2002, jonka 6 artiklan 4 kohdassa säädettiin alun perin seuraavaa:

”Asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu määrä vahvistetaan seuraavien määrien summan perusteella:

a)

yhteisössä suoraan kulutukseen ja tuotannonalojen jalostuksen jälkeiseen kulutukseen käytetyt [sokerin] – – määrät;

b)

denaturoidun sokerin määrät;

c)

kolmansista maista jalosteina tuotujen sokerin – – määrät.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetusta summasta vähennetään jalosteina kolmansiin maihin vietyjen [sokerin] – – määrien sekä sellaisten valkoisena sokerina ilmaistujen perustuotemäärien, joille on myönnetty neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/2001 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tuotantotukitodistuksia, yhteissumma.” ( 19 )

15.

Edellä oleva teksti korvattiin 1.7.2003 alkaen asetuksella N:o 1140/2003. Muutettu säännös kuului seuraavasti:

”Asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 15 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu yhteisössä kulutettavaksi myyty määrä vahvistetaan – – yhteen laskettujen – – määrien perusteella, jotka

a)

on varastoitu markkinointivuoden alussa;

b)

on tuotettu A- ja B-kiintiöissä;

c)

on tuotu sellaisenaan;

d)

sisältyvät tuotuihin jalosteisiin.

Tästä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetusta yhteenlasketusta määrästä vähennetään – – määrät, jotka ( 20 ) …:

a)

on viety sellaisenaan;

b)

sisältyvät vietyihin jalosteisiin;

c)

on varastoitu markkinointivuoden lopussa;

d)

ovat olleet asetuksen (EY) N:o 1260/2001 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen tuotantotukitodistusten kohteena.

– –”

16.

Komissio teki selväksi esillä olevassa asiassa pidetyssä suullisessa käsittelyssä – Saint Louis Sucren tätä toteamusta kyseenalaistamatta –, että sanamuodon muutos ei merkinnyt muutosta laskentamenetelmässä vaan ainoastaan kyseisen menetelmän selkeämpää ja täsmällisempää ilmaisutapaa.

Asetus N:o 493/2006

17.

Komissio antoi asetuksen N:o 493/2006 muun muassa asetuksen N:o 318/2006 44 artiklan perusteella; mainitussa artiklassa sallittiin siirtymätoimenpiteiden toteuttaminen, jotta voitiin helpottaa siirtymistä markkinointivuoden 2005/2006 markkinatilanteesta markkinointivuoden 2006/2007 markkinatilanteeseen erityisesti alentamalla määrää, joka voidaan tuottaa kiintiön mukaisesti.

18.

Asetuksen N:o 493/2006 johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todettiin, että markkinointivuoden 2005/2006 tuotantomaksujen laskennan, vahvistamisen ja perimisen varmistamiseksi oli syytä jatkaa erityisesti asetuksen N:o 314/2002 tiettyjen säännösten soveltamista 30.6.2006 jälkeen. Lisäksi siinä todettiin seuraavaa: ”Maksut lasketaan säännöllisesti ajantasaistettujen tilastotietojen perusteella. Koska maksut vahvistetaan nyt viimeisen kerran markkinointivuosien 2001/2002 ja 2005/2006 väliselle koko ajalle ilman, että niitä on aikaisempien vuosien tapaan mahdollista mukauttaa ajantasaistettujen tietojen perusteella, maksujen laskentaa ja vahvistamista olisi lykättävä 15 päivään helmikuuta 2007 maksujen luotettavuuden ja käytettyjen tilastotietojen asianmukaisuuden varmistamiseksi.”

19.

Asetuksen N:o 493/2006 6 artiklan mukaan asetusta N:o 314/2002, sellaisena kuin se oli muutettuna, oli näin ollen sovellettava markkinointivuoden 2005/2006 tuotantomaksujen vahvistamiseen ja perimiseen, mukaan luettuina asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 2 kohdassa säädetyt markkinointivuosien 2001/2002, 2002/2003, 2003/2004 ja 2004/2005 maksujen laskentaan liittyvät tarkistukset. Asetuksen N:o 493/2006 12 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan markkinointivuoden 2005/2006 osalta tuotantomaksujen määrät oli vahvistettava ennen 15.2.2007.

Uudistettu järjestelmä

20.

Vuoden 2006 uudistuksen päätavoitteina oli varmistaa kilpailukyky supistamalla kannattamatonta tuotantokapasiteettia, vakauttaa markkinoita varmistaen samalla varastojen saatavuus sekä lieventää maatalousväestöön kohdistuvia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia kohdealueilla. Uudistuksen pääpiirteitä olivat tuotantokiintiöiden pienentäminen, asteittainen hintojen alentaminen, (viime kädessä) vientitukijärjestelmän keskeyttäminen sekä rakenneuudistus- ja monipuolistamistoimet, jotka rahoitettiin väliaikaisen rakenneuudistusrahaston avulla. ( 21 )

21.

Asetuksen N:o 318/2006 7 artiklassa säädettiin sittemmin kunkin yrityksen yhdestä eriyttämättömästä kiintiöstä, joka oli yhtä suuri kuin sille markkinointivuodeksi 2005/2006 myönnetyt A- ja B-kiintiöt yhteensä. Asetuksen 8 artiklan mukaan yritysten oli kuitenkin mahdollista hakea lisäkiintiötä (jäsenvaltiokohtainen enimmäismäärä huomioon ottaen) 730 euron kertamaksua vastaan tonnia kohden.

22.

Vientitukia ei poistettu. Asetuksen N:o 318/2006 32 ja 33 artikla koskivat markkinointivuosina 2006/2007 ja 2007/2008 myönnettyjen tukien soveltamisalaa ja vahvistamista. ( 22 ) Ne kuitenkin keskeytettiin seuraavana vuonna ( 23 ) eikä niitä ole sittemmin myönnetty. Lisäksi asetuksen N:o 318/2006 14 artiklassa sallittiin se, että yritykset siirtävät kiintiöt ylittävän tuotantonsa kokonaan tai osittain siten, että se luetaan seuraavan markkinointivuoden tuotantoon, samalla tavoin kuin asetuksen N:o 1260/2001 14 artiklassa esillä olevassa asiassa.

23.

Vientitukien rahoitusta koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä (ja yhteistä markkinajärjestelyä kokonaisuudessaan) kuitenkin muutettiin. Asetuksen N:o 318/2006 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa: ”Olisi otettava käyttöön tuotantomaksu, jolla rahoitetaan sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä aiheutuvia menoja.” Uudella maksulla oli näin ollen tarkoitus rahoittaa yleisiä menoja, ei ainoastaan vientitukia. Näin ollen sen laskenta ei ollut yhteydessä vientitukien määrään. Asetuksen N:o 318/2006 16 artiklan 1 kohdassa otettiin käyttöön tuotantomaksu markkinointivuodesta 2007/2008 alkaen (maksua ei peritty markkinointivuonna 2006/2007), ja 16 artiklan 2 kohdassa sen kiinteäksi määräksi vahvistettiin 12 euroa tonnilta kiintiösokeria. Asetuksella N:o 320/2006 perustettu väliaikainen rakenneuudistusrahasto rahoitettiin kuitenkin itsenäisesti mainitun asetuksen mukaisella, huomattavasti suuremmalla ”väliaikaisella rakenneuudistusmaksulla”. ( 24 )

Markkinointivuosien 2002/2003–2005/2006 maksujen määrien vahvistamista koskevat asetukset; unionin tuomioistuimen tuomiot

24.

Asetuksessa N:o 164/2007 ( 25 ) vahvistettiin tuotantomaksut markkinointivuodeksi 2005/2006. Käytetty laskentamenetelmä oli sama kuin neljänä edeltävänä markkinointivuotena, ja sen tuloksena saatiin A- ja B ‑sokerin perustuotantomaksuksi 6,333 euroa tonnilta valkoista sokeria, mutta (toisin kuin edellisvuosina) B-maksulle ei ollut tarvetta.

25.

Tämän jälkeen yhteisöjen tuomioistuin katsoi 8.5.2008 tuomiossa Jülich I, että markkinointivuosien 2002/2003 ja 2003/2004 maksujen vahvistamista koskevat asetukset ( 26 ) olivat pätemättömiä lähinnä siksi, että niissä huomioitiin sen murtoluvun nimittäjässä, jonka avulla oli mahdollista laskea asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu ”keskimääräinen tappio tonnilta”, ainoastaan se A- ja B-kiintiöihin kuuluva vienti, jonka osalta tuet oli tosiasiallisesti maksettu, ja huomiotta jätettiin myös määrät, jotka sisältyivät vietyihin jalosteisiin ja joiden osalta ei maksettu vientitukia. ( 27 )

26.

Tämän seurauksena komissio antoi asetuksen N:o 1193/2009, ( 28 ) jolla ei muutettu ainoastaan pätemättömiksi todettuja asetuksia vaan myös asetusta N:o 164/2007, käyttäen perusteena tarkistettua laskelmaa, jolla muutettiin hieman osaa kyseessä olevista tuotantomaksuista (A- ja B-sokerin perusmaksu aleni 6,333 eurosta 6,133 euroon tonnilta valkoista sokeria asetuksessa N:o 164/2007).

27.

Komissio antoi 11.12.2010 tiedonannon ”tiettyjen unionin maatalousalan säädösten vanhentumisen virallisesta tunnustamisesta”, ( 29 ) joka koski myös asetusta N:o 164/2007, koska ”maksut laskettiin uudelleen asetuksen [N:o] 1193/2009 mukaisesti”. Tiedonannon vaikutuksena todettiin olevan se, että luetellut säädökset ”poistetaan aktiivisesta säännöstöstä”, ja julkaisutoimistoa pyydettiin poistamaan nämä säädökset voimassa olevan unionin lainsäädännön hakemistosta, vaikka niitä ei ollutkaan virallisesti kumottu.

28.

Unionin tuomioistuin kuitenkin totesi puolestaan asetuksen N:o 1193/2009 pätemättömäksi 27.9.2012 tuomiossaan Jülich II lähinnä sillä perusteella, että tarkistetuissa laskelmissaan komissio oli sisällyttänyt asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun ”tukien kokonaismäärään” (sen murtoluvun osoittaja, jonka avulla oli mahdollista laskea keskimääräinen tappio) kaikki saatavilla olleet tuet eikä ainoastaan tosiasiallisesti maksettuja tukia.

29.

Tämän jälkeen neuvosto antoi asetuksen N:o 1360/2013. ( 30 ) Tämän asetuksen johdanto-osassa mainittiin tuomio Jülich I ja tuomio Jülich II ja todettiin erityisesti seuraavaa:

”(11)

Sen vuoksi sokerialan tuotantomaksut olisi vahvistettava asianmukaiselle tasolle. Asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu 'keskimääräinen tappio' olisi – – viennin osalta laskettava jakamalla tosiasiallisesti maksetut vientituet viedyillä määrillä riippumatta siitä, onko vientitukea maksettu vai ei. Myös asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu 'vietävä ylijäämä' olisi laskettava käyttämällä kaikkia vientimääriä riippumatta siitä, onko vientitukea maksettu vai ei.

– –

(21)

Kun johdanto-osan 11 kappaleessa tarkoitettua menetelmää sovelletaan markkinointivuoteen 2005/2006, perustuotantomaksun suuruudeksi tulee 1,2335 prosenttia eikä B-maksua tarvita. Uudelleenlaskettu kokonaistappio tulee kokonaan katetuksi perustuotantomaksusta, eikä kyseiselle markkinointivuodelle ole tarpeen vahvistaa asetuksen (EY) N:o 1260/2001 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua lisäkerrointa.

– –”

30.

Asetuksen N:o 1360/2013 1 artiklan 1 kohdan mukaan tuotantomaksut markkinointivuosien 2001/2002–2005/2006 osalta vahvistetaan liitteessä olevassa 1 kohdassa. Markkinointivuodelle 2005/2006 täten vahvistettu perusmaksu oli 7,794 euroa tonnilta valkoista sokeria; kaikkina muina markkinointivuosina se pysyi ennallaan 12,638 eurossa tonnilta. B-maksu pysyi ennallaan markkinointivuosina 2001/2002, 2004/2005 ja 2005/2006 (jolloin se oli 0 euroa), kun taas markkinointivuonna 2002/2003 se alennettiin 126,139 eurosta 103,447 euroon tonnilta ja markkinointivuonna 2003/2004 170,929 eurosta 109,061 euroon tonnilta.

Tosiseikat, oikeudenkäyntimenettely ja ennakkoratkaisukysymykset

31.

Saint Louis Sucre on Ranskaan sijoittautunut sokerintuottaja, joka tosiseikkojen tapahtumahetkellä kuului sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn piiriin ja jonka oli siten maksettava tuotantomaksuja asetuksen N:o 1260/2001 mukaisesti.

32.

Direction des douanes et droits indirects (tulleista ja välillisestä verotuksesta vastaava viranomainen, jäljempänä veroviranomainen) perii nämä maksut Ranskan yleisen verolain nojalla ja välillisiä veroja koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

33.

Saint Louis Sucre katsoi, että sen ei olisi pitänyt edellyttää maksavan markkinointivuoden 2005/2006 osalta maksuja vientitukien rahoittamiseksi niiden määrien osalta, jotka olivat varastossa ja joita ei ollut viety yhteisen markkinajärjestelyn, jolla säänneltiin näitä maksuja ja tukia, päättymispäivään mennessä, ja se teki 28.12.2008 oikaisuvaatimuksen, jossa se vaati 158982544 euron suuruisen määrän ( 31 ) palauttamista ja jonka veroviranomainen hylkäsi 30.9.2009 tekemällään päätöksellä.

34.

Saint Louis Sucre riitautti 19.11.2009 hylkäävän päätöksen kansallisessa tuomioistuimessa ja pyysi tätä esittämään ennakkoratkaisupyynnön tuolloin sovellettavana olleiden asetusten tulkinnasta ja pätevyydestä. Asian käsittelyä lykättiin asianosaisten pyynnöstä 6.9.2010, kunnes tuomio Jülich I olisi annettu. Tuomion Jülich I ja tuomion Jülich II sekä asetuksen N:o 1360/2013 antamisen jälkeen Saint Louis Sucre esitti huomautuksensa kansallisessa tuomioistuimessa 5.3.2014.

35.

Se väitti, että vaikka asetus N:o 1360/2013 mahdollistaa vaaditun korvauksen määrän laskemisen, jäljelle jää kysymys sokeriin, joka oli varastossa ja jota ei ollut viety yhteisen markkinajärjestelyn päättymiseen mennessä, liittyvien maksujen korvaamisesta, koska asetuksella N:o 318/2006 lakkautettiin tuotantomaksuja koskeva järjestelmä. Se viittaa sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn yleistavoitteisiin, jotka on vahvistettu muun muassa asetuksella N:o 1260/2001, ja erityisesti itserahoitusta koskevaan edellytykseen, joka ei ole enää voimassa, minkä vuoksi osaa maksetuista maksuista ei ole käytetty viennin rahoittamiseen vaan unionin rikastuttamiseen. Saint Louis Sucren mukaan 30.6.2006 mennessä kertynyt 5669000 kiintiösokeritonnin varasto oli kirjattu vietävänä ylijäämänä, jota ei ollut viety, ja mitään palautusta ei ollut maksettu näistä määristä.

36.

Saint Louis Sucre huomautti, että tuomiossa Jülich I oli vahvistettu, että ”vietävää ylijäämää määritettäessä – – markkinointivuoden päättyessä mahdollisesti varastossa olevat tuotemäärät on – – laskettava määriin, joita ei ole kulutettu, vaikka niihin ei oletettavasti vielä siinä vaiheessa ole kohdistettu kaupaksi saattamiseen tähtääviä tukitoimenpiteitä”, ( 32 ) mutta unionin tuomioistuin ei ole koskaan antanut ratkaisua tämän järjestelmän päättymisen seurauksista, joita on tarkasteltava esillä olevassa asiassa.

37.

Saint Louis Sucre katsoo, että asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä sen 15 artiklan 8 kohdan kanssa, sallittiin tuotantomaksujen korvaaminen siinä tapauksessa, että järjestelmää ei ole jatkettu. Sen mukaan komissio oli näin ollen velvollinen toteuttamaan asetuksen N:o 314/2002 44 artiklassa säädetyt siirtymätoimenpiteet turvatakseen asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan tehokkaan vaikutuksen. Saint Louis Sucre vetoaa perusteettoman edun kieltoa koskevaan periaatteeseen, joka on yksi unionin oikeuden yleisistä periaatteista, ja väittää, että kun komissio katsoi, että se saattoi jättää maksamatta takaisin sokerin, jota ei ollut viety, varastoja vastaavat maksut, vaikka tosiasiallisesti viedyt tonnit olivat tiedossa maksujen uudelleenlaskemista koskevan ajanjakson päättyessä, kun sokerialan yhteinen markkinajärjestely päättyi, se teki ilmeisen arviointivirheen. Saint Louis Sucre toteaa lisäksi, että taloudelliset rajoitukset, joita sen liiketoiminnalle aiheutuu sen takia, että ylijäämämaksuja ei ole korvattu, ovat suhteettomia ja sietämättömiä ja merkitsevät sen elinkeinovapauden loukkaamista.

38.

Tribunal de grande instance (alueellinen tuomioistuin), Nanterre, pyytää tämän vuoksi ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

”1)

Onko [asetuksen N:o 1260/2001] 15 artiklan 2 ja 8 kohtaa, sovellettuna kyseisen asetuksen johdanto-osan 9 ja 11 perustelukappaleen ja tuomion [Jülich I ja tuomion Jülich II] valossa, sekä suhteellisuutta ja elinkeinovapautta koskevia yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita ja perusteettoman edun kieltoa tulkittava siten, että sokerintuottajalla on oikeus saada korvatuksi maksetut tuotantomaksut niiden kiintiösokerimäärien osalta, jotka olivat vielä varastossa 30.6.2006, kun tuotantomaksujärjestelmää ei jatkettu kyseisen päivän jälkeen [asetuksella N:o 318/2006]?

2

a)

Jos edelliseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan myöntävästi, onko tuottajille palautettavien maksujen määrän perustuttava yksinomaan 30.6.2006 varastossa olleisiin sokeritonneihin?

2

b)

Jos edelliseen ennakkoratkaisukysymykseen[ ( 33 ) ] vastataan kieltävästi, onko sokeritonnien, jotka ovat maksujen korvaamisen perustana, perustuttava yhteisön sokerivarastojen muutoksiin 1.7.2001–30.6.2006?

3)

Voiko takaisin maksettavan maksun laskenta perustua pätevästi toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastauksena saadun sokerivaraston kertomiseen sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn 2001/2006 aikana todettujen 'keskimääräisten tappioiden' painotetulla keskiarvolla, vai onko takaisin maksettava maksu laskettava eri tavalla ja millä tavoin se on laskettava?

4)

Jos edellisiin kysymyksiin vastataan myöntävästi, onko – – asetus N:o 164/2007 pätemätön?”

39.

Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle ovat esittäneet Saint Louis Sucre, Belgian hallitus, Ranskan hallitus ja Euroopan komissio.

40.

Vastatessaan unionin tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin mainitut osapuolet esittivät näkemyksensä asetuksen N:o 164/2007 pätevyydestä sekä siitä, olisiko unionin tuomioistuimen otettava käsiteltäväksi kansallisen tuomioistuimen neljännen kysymyksen myötä pyyntö antaa ratkaisu asetuksen N:o 1360/2013 pätevyydestä, ja komissio toimitti unionin tuomioistuimelle luvut, joita on käytetty laskettaessa jälkimmäisellä asetuksella vahvistettujen maksujen määrät.

41.

Saint Louis Sucre, Ranskan hallitus ja komissio esittivät suulliset lausumansa 11.11.2015 pidetyssä istunnossa.

Asian tarkastelu

Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen

42.

Ranskan hallitus esittää ensisijaisesti, että ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.

43.

Ensinnäkään kansallinen tuomioistuin ei Ranskan hallituksen mukaan ole esittänyt perusteluja ennakkoratkaisupyynnölleen vaan ainoastaan todennut, että sen käsiteltävänä on riita unionin säädöksen tulkinnasta. Se ei ole yrittänyt ratkaista kyseistä riitaa vaan on yksinkertaisesti pyytänyt unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Saint Louis Sucren esittämiin kysymyksiin.

44.

Toiseksi Ranskan hallitus katsoo, että ennakkoratkaisupyynnössä ei esitetä riittävällä tavalla – eikä siinä oteta riittävällä tavalla huomioon – pääasian tosiseikkoja. Tuomiossa Jülich I ja tuomiossa Jülich II edellytettiin komissiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet pätemättömiksi todetuissa asetuksissa havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Sokerintuottajille maksettiin lopulta korvaukset asetuksen N:o 1360/2013 perusteella huhtikuussa 2015, mutta ennakkoratkaisupyyntö esitettiin tammikuussa 2015 tarkistamatta, olivatko kysymykset edelleen merkityksellisiä korvausten maksamisen jälkeen.

45.

En yhdy Ranskan hallituksen esittämiin väitteisiin.

46.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana nimittäin on, että kansallisen tuomioistuimen esittämillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää vastaamatta kansallisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen vain, jos on ilmeistä, että pyydetyllä tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen esitettyihin kysymyksiin. ( 34 )

47.

Jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määriteltävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnössä on esitettävä täsmällisesti syyt, joiden perusteella kansallinen tuomioistuin on epävarma unionin oikeuden tulkinnasta ja on päätynyt siihen, että ennakkoratkaisukysymysten esittäminen unionin tuomioistuimelle on tarpeellista. ( 35 )

48.

Esillä olevassa asiassa on myönnettävä, että ennakkoratkaisupyyntö on suppea eikä anna unionin tuomioistuimelle kokonaisvaltaista kuvaa pääasiassa esitetyistä oikeudellisista perusteista. Mielestäni siinä on kuitenkin esitetty riidan oikeudelliset seikat ja tosiseikat riittävän yksityiskohtaisesti, ja ennakkoratkaisukysymysten laajuus on selkeä. Kansallisen tuomioistuimen on päätettävä maksuja koskevan lopullisen laskelman pätevyydestä, kun tuotantomaksujärjestelmä päättyi 30.6.2006, ja erityisesti kyseisenä päivänä varastossa olleiden määrien sisällyttämisen pätevyydestä. Komissiolla ja kummallakaan huomautuksia esittäneellä hallituksella ei myöskään näytä olleen vaikeuksia muotoilla huomautuksensa ennakkoratkaisupyynnön perusteella. ( 36 )

49.

Tästä mielestäni seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

Neljännen kysymyksen tutkittavaksi ottaminen ja laajuus

50.

Ranskan hallitus esittää myös nimenomaisen väitteen (asetuksen N:o 164/2007 pätevyyttä koskevan) neljännen kysymyksen tutkittavaksi ottamisesta; se katsoo, että kansallinen tuomioistuin ei täsmennä, kuinka kyseinen asetus, joka on ensin korvattu asetuksella N:o 1193/2009 ja sitten asetuksella N:o 1360/2013, voi olla merkityksellinen pääasian kannalta.

51.

Alkuperäisissä kirjallisissa huomautuksissa Saint Louis Sucre esitti, että asetus N:o 164/2007 oli pätemätön, Belgian hallitus piti sitä pätevänä ja komissio katsoi puolestaan, että neljänteen kysymykseen ei ollut tarpeen vastata, koska unionin tuomioistuin oli todennut asetuksen N:o 164/2007 pätemättömäksi tuomiossaan Jülich II.

52.

Tämän jälkeen Belgian hallitus ja komissio esittivät vastauksena unionin tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen, että unionin tuomioistuimen olisi tulkittava neljättä kysymystä siten, että se koskee asetuksen N:o 1360/2013 pätevyyttä. Ranskan hallitus oli samaa mieltä – sanotun rajoittamatta sen esittämiä yleisempiä varauksia tutkittavaksi ottamisen suhteen, ‐ ja tätä mieltä oli myös Saint Louis Sucre, joka tosin esitti varauksen, jonka mukaan mahdollisen pätemättömyyden toteamisen ei pitäisi vaikuttaa korvauksiin, joihin tuottajat olivat jo saaneet oikeuden mainitun asetuksen nojalla.

53.

Näin ollen minusta on tarpeen tarkastella asetuksen N:o 164/2007 pätevyyttä pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä.

54.

Kun Saint Louis Sucre aloitti pääasiaa koskevan menettelyn 19.11.2009, asetus N:o 164/2007 oli voimassa, mutta sitä oli ”oikaistu” asetuksella N:o 1193/2009, joka annettiin tuomion Jülich I noudattamiseksi ja jota sovellettiin asetuksen N:o 164/2007 osalta 23.2.2007 alkaen. Koska asetus N:o 1193/2009 kuitenkin tuli voimaan vasta 9.12.2009, ( 37 ) voidaan olettaa, että tuotantomaksut, jotka Saint Louis Sucrelta oli peritty sen aloittaessa pääasiaa koskevan menettelyn, laskettiin asetuksen N:o 164/2007 alkuperäisen tekstin perusteella. Toisin kuin komissio väittää, tuomiossa Jülich I ei katsottu asetusta N:o 164/2007 pätemättömäksi (kyseistä asetusta ei ollut edes annettu, kun ennakkoratkaisupyynnöt kyseisessä menettelyssä esitettiin), mutta tuomion perusteluissa komission edellytettiin muuttavan sitä oikean laskelman perusteella.

55.

Vaadittu oikaisu tehtiin asetuksella N:o 1193/2009 muutetun laskelman perusteella; sittemmin unionin tuomioistuin totesi laskelman virheelliseksi tuomiossaan Jülich II, jolla sitten kumottiin jälkimmäinen asetus.

56.

Näin ollen vaikuttaa siltä, että asetuksen N:o 164/2007 alkuperäinen teksti oli voimassa pääasian kaikkien tosiseikkojen tapahtumahetkellä mutta että tuomion Jülich I ja tuomion Jülich II seurauksena se olisi joka tapauksessa todettava pätemättömäksi sekä alkuperäisessä muodossaan että asetuksella N:o 1193/2009 oikaistuna, koska se perustui laskelmaan, joka oli jo todettu sääntöjenvastaiseksi. En kuitenkaan katso, että 11.12.2010 päivätyllä komission tiedonannolla, ( 38 ) joka ei ole SEUT 288 artiklassa tarkoitettu unionin säädös, voisi olla merkitystä tässä suhteessa.

57.

Jos asetusta N:o 164/2007 ei voida soveltaa, millä perusteella lopulliset tuotantomaksut markkinointivuosilta 2001/2002–2005/2006 voidaan laillisesti periä Saint Louis Sucrelta?

58.

Ainoa mahdollisuus on asetus N:o 1360/2013, joka tuli voimaan 20.12.2013 (eli ennen kuin ennakkoratkaisupyyntö esitettiin) ja jota sovellettiin samoista ajankohdista alkaen kuin alkuperäisiä asetuksia. Vaikka asetusta N:o 164/2007 ei kumottu mainitulla säädöksellä eikä sitä ollut kumottu millään muullakaan säädöksellä, sitä ei voitu käyttää perusteena tuotantomaksujen perimiselle, sillä sekä alkuperäisessä muodossaan että asetuksella N:o 1193/2009 oikaistuna se perustui laskelmaan, jonka unionin tuomioistuin oli todennut pätemättömäksi.

59.

Näin ollen katson, että esillä olevan tuotantomaksujen määrän mahdollista riitauttamista on arvioitava ottaen yksinomaan huomioon asetukseen N:o 1360/2013 perustuvat laskelmat.

60.

Haluaisin kuitenkin tässä yhteydessä ilmaista huoleni komission lainsäädännöllisestä lähestymistavasta näissä asioissa. Vaikka tavoite karsia unionin säännöstöstä tarpeettomat osat on ihailtava, siihen on pyrittävä järkevällä tavalla. Kun säädös on menettänyt kaikki mahdolliset vaikutuksensa, paras tapa toimia on kumota se. Tällaisen säädöksen olemassaolon jatkaminen epävarmuuden tilassa ”vanhentumisen virallisen tunnustamisen” kautta ( 39 ) merkitsee epävarmuuden ja hämmennyksen levittämistä. Tämä pätee sitäkin enemmän asetuksen N:o 164/2007 kaltaisen säädöksen tapauksessa, jossa säädös ei suinkaan ollut menettänyt kaikkia vaikutuksiaan 11.12.2010, kun komission tiedonanto julkaistiin, vaan se pysyi tosiasiallisesti voimassa asetuksella N:o 1193/2009 oikaistuna. Mielestäni ei olisi ainoastaan unionin tuomioistuimen vaan ennen muuta kaikkien niiden, joihin unionin oikeutta sovelletaan, edun mukaista, että komissio tarkistaisi käytäntöään tältä osin.

Ensimmäisen ja neljännen kysymyksen aineellinen arviointi

61.

Kansallisen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee pohjimmiltaan sitä, onko asetusta N:o 1260/2001 tulkittava siten, että kun mainitulla asetuksella säännelty yhteinen markkinajärjestely on päättynyt ja kun itserahoituksen ”oikeudenmukainen ja tehokas” järjestelmä (jossa perusmaksuilla ja B-maksuilla oli määrä rahoittaa vientituet) on korvattu kiinteämääräisten tuotantomaksujen järjestelmällä (jossa maksut eivät enää ole nimenomaisesti yhteydessä vientitukiin), tuottajilla on oikeus saada korvaus tuotantomaksuista, jotka he maksoivat niiden määrien perusteella, jotka olivat varastossa yhteisen markkinajärjestelyn päättyessä.

62.

Neljäs kysymys liittyy läheisesti ensimmäiseen kysymykseen, koska siinä tiedustellaan suoraan asetuksen N:o 164/2007 korvanneen asetuksen N:o 1360/2013 pätevyyttä; mainitussa asetuksessa kyseiset tuotantomaksut vahvistettiin sellaisten laskelmien perusteella, joissa otettiin huomioon varastossa olevat määrät asetuksella N:o 1260/2001 säännellyn yhteisen markkinajärjestelyn päättyessä.

63.

Käsittelen näitä kahta kysymystä yhdessä. Saint Louis Sucre katsoo, että niihin olisi vastattava siten, että asetus N:o 1360/2013 on pätemätön sikäli kuin loppuvarastot otettiin huomioon laskelmissa ja että tuottajilla on tämän vuoksi oikeus korvaukseen. Belgian hallitus, Ranskan hallitus ja komissio ovat päinvastaisella kannalla.

64.

Näiden seikkojen tarkastelemiseksi voi olla hyödyllistä pitää kirkkaasti mielessä asetuksen N:o 1260/2001 mukaisen itserahoitusjärjestelmän rakenne ja toimintatapa sekä sen yhteys sitä edeltäneeseen järjestelmään ja sitä seuranneeseen järjestelmään.

65.

Järjestelmän yleisrakenteen osalta on asetuksen N:o 1260/2001 johdanto-osan perusteella selvää, että tuotantomaksujen tarkoituksena oli nimenomaan kattaa vientitukien kustannukset ja että tarkoituksena oli laskea nämä maksut kustannukset kattavalla tavalla. Erityisesti asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 ja 2 kohdan ja asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohdan perusteella on kuitenkin myös ilmeistä, että laskemisessa ei ollut kyse yksinkertaisesta kustannusten yhteenlaskemisesta ja niiden jakamisesta A- ja B-kiintiöissä tuotettuihin määriin. ( 40 )

66.

Tarkemmin sanottuna perusmaksut ja B-maksut määritettiin asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti jakamalla kunkin ajanjakson kokonaistappio kyseisen ajanjakson A- ja B-sokerin tuotannolla. Asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan kokonaistappio oli vietävä ylijäämä kerrottuna keskimääräisellä tappiolla tonnilta. Esillä oleva asia koskee ainoastaan vietävän ylijäämän laskemista; Saint Louis Sucre ei kyseenalaista keskimääräisen tappion laskemista tonnilta eikä tuotantolukuja.

67.

Kunkin ajanjakson vietävä ylijäämä käsitti asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti lähinnä A- ja B-kiintiöissä tuotetut määrät, joista vähennettiin unionin alueella kulutettavaksi myydyt määrät. ( 41 )

68.

Unionin alueella kulutettavaksi myydyt määrät määritettiin asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohdan mukaan laskemalla yhteen a) merkityksellisen ajanjakson alussa varastoidut määrät (alkuvarastot), b) tuotetut määrät ja c) kyseisenä ajanjaksona tuodut määrät, ja vähentämällä tästä kokonaismäärästä a) kyseisenä ajanjaksona viedyt määrät, b) ajanjakson lopussa varastoidut määrät (loppuvarastot) ja c) tuotantotukien alaiset kemianteollisuudessa käytetyt määrät.

69.

Tästä nähdään siis, että jos loppuvarastot poistetaan laskelmasta, unionin alueella kulutettavaksi myydyt määrät kasvavat (koska muutoin loppuvarastot olisi poistettu näistä määristä) ja vietävän ylijäämän määrä pienenee (koska vietävä ylijäämä määritetään vähentämällä kulutettavaksi myydyt määrät tuotetuista määristä). Tästä seuraisi kokonaistappion pieneneminen (kokonaistappio määritetään kertomalla keskimääräinen tappio vietävällä ylijäämällä) ja siten tuotantomaksujen määrän pieneneminen (tuotantomaksut määritetään jakamalla kokonaistappio A- ja B-sokerin tuotannolla).

70.

Yhteydestä aikaisempaan järjestelmään voidaan todeta, että periaate, jonka mukaan tuottajat rahoittavat vientituet itse täysimääräisesti, oli ollut käytössä vuonna 1981 toteutetusta sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn uudistuksesta lähtien. Asetuksen N:o 1785/81 28 artiklan sanamuoto oli lähes identtinen asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan kanssa. ( 42 ) Tältä osin esillä olevassa asiassa tarkasteltavana oleva tilanne oli ainoastaan jatkoa edellisen järjestelmän mukaiselle tilanteelle. Myös sisämarkkinoilla ”kulutettavaksi myytyjen määrien” laskentakaava pysyi ennallaan, joskin sen määritelmää selvennettiin ja siitä tehtiin täsmällisempi, kun asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohtaa muutettiin asetuksella N:o 1140/2003. ( 43 )

71.

Yhteydestä seuranneeseen järjestelmään voidaan todeta, että tarve rahoittaa vientitukia jatkui ainakin markkinointivuoden 2007/2008 loppuun asti, mutta edellinen – nimenomaan vientitukien kattamiseksi tarkoitettujen tuotantomaksujen laskentamenetelmä – korvattiin yksinkertaisella kiinteämääräisellä tuotantomaksulla, jolla oli tarkoitus osallistua koko järjestelmän (myös mahdollisesti myönnettävien vientitukien) rahoittamiseen. ( 44 ) On kuitenkin tärkeää huomata, että asetuksen N:o 493/2006 6 artiklassa – asetuksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa esitetyistä syistä – vahvistettiin nimenomaisesti, että asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 2 kohtaa oli sovellettava koko markkinointivuodet 2001/2002–2005/2006 käsittävän ajanjakson tuotantomaksujen vahvistamiseen ja perimiseen lopullisten tilastotietojen määrittämisen jälkeen.

72.

Esillä olevassa asiassa esitetyistä huomautuksista totean ensinnäkin, että Saint Louis Sucre ei kyseenalaista sitä, että lopulliset laskelmat on tehty noudattaen täsmällisesti asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohdan kirjaimellista sanamuotoa – jossa vietävän ylijäämän laskentakaavassa nimenomaisesti otetaan huomioon varastossa olevat määrät ajanjakson lopussa – sekä noudattaen tuomiota Jülich I ja tuomiota Jülich II.

73.

Saint Louis Sucren huomautus koskee pikemminkin sitä, että kun tuotantomaksuilla rahoitetusta vientitukien järjestelmästä, jolla oli nimenomaan tarkoitus kattaa kyseisten tukien kustannukset, siirryttiin järjestelmään, jossa tätä maksujen ja tukien välistä yhteyttä ei enää ollut olemassa, ei ollut perusteltua katsoa siirtymisajankohtana varastossa olevien määrien olevan osa ”vietävää ylijäämää”, joka voisi saada aikaan vanhan järjestelmän mukaisesti rahoitettavien tukien maksamisen. Kyseisten määrien osalta maksettavat mahdolliset vientituet rahoitettaisiin uuden järjestelmän mukaisesti. Vanhan järjestelmän mukaisessa maksujen lopullisessa laskelmassa ei tämän vuoksi pitäisi sen mukaan ottaa huomioon tällaisia määriä. Tämän vuoksi oli välttämätöntä tulkita asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 2 kohtaa ja asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohtaa käyttäen ”viedyn” eikä ”vietävän” ylijäämän käsitettä lopullisessa laskelmassa. Komission olisi pitänyt toteuttaa siirtymätoimenpiteitä mahdollistaakseen tämän tai käyttää aiemmin asetuksen N:o 1260/2001 10 artiklan mukaisia valtuuksiaan pienentääkseen A- ja B-kiintiöitä, jotta vanhan järjestelmän päättyessä varastossa olisi ollut vain vähäisiä määriä, mutta vaikka tällaisia toimenpiteitä ei toteutettu, lainsäädännön systemaattinen tulkinta sen kontekstin ja tarkoituksen valossa edellyttää Saint Louis Sucren mukaan loppuvarastojen jättämistä laskelman ulkopuolelle.

74.

Pohjimmiltaan Saint Louis Sucre katsoo väitteissään, että asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohtaa olisi vastoin sen selkeää sanamuotoa tulkittava jättämällä ajanjakson 2001/2002–2005/06 lopussa ”markkinointivuoden lopussa varastoidut” määrät pois määristä, jotka on mainitun säännöksen toisen alakohdan mukaan vähennettävä, jotta saadaan luotua lopullinen ja läpäisemätön raja vanhan järjestelmän rahoituksen ja uuden järjestelmän rahoituksen välille.

75.

Jotta mainitun säännöksen tulkitseminen vastoin sen sanamuotoa olisi asianmukaista, kirjaimellisen tulkinnan on osoitettava olevan vastoin joko asetusta N:o 1260/2001 tai sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn systematiikkaa.

76.

Yhdenmukaisuudesta asetuksen N:o 1260/2001 kanssa totean, että mainitun asetuksen 15 artiklan 1 ja 2 kohdassa viitataan nimenomaisesti ”vietävään” ylijäämään eikä ”vietyyn” ylijäämään. Varastossa olevat sokerimäärät ovat selvästikin vietäviä mutteivät vielä vietyjä. Näin ollen on täysin yhdenmukaista asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan kanssa ottaa nämä määrät huomioon laskettaessa vietävä ylijäämä; niiden jättäminen huomiotta olisi itse asiassa vastoin kyseistä artiklaa. Koska asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 2 kohdassa lisäksi edelleen viitataan ”ennakoituun” kokonaistappioon ajanjakson 2001/2002–2005/2006 lopussa tehtäväksi säädetyn tarkistuksen jälkeenkin, sen 15 artiklan 3 kohdasta voidaan päätellä, että tappio ei ehkä ole vielä syntynyt kokonaisuudessaan. ( 45 ) Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi tuomiossa Jülich I, ”ennakoidun kokonaistappion laskentamenetelmän tarkoituksena on joka tapauksessa määrittää tulevaisuuteen suuntautuen ja sopimukseen perustuen tappiot, jotka johtuvat yhteisön tuotantoylijäämien kaupaksi saattamisesta”. ( 46 )

77.

Voiko kuitenkin olla niin, että asetus N:o 1260/2001 ja asetus N:o 314/2002 ovat ristiriitaisia sen osalta, mihin Saint Louis Sucre viittaa sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn ”kontekstina, tavoitteena ja vaikutuksena”?

78.

Mielestäni ei.

79.

Ensinnäkin on muistettava, että unionin lainsäätäjällä on maatalouden alalla laaja harkintavalta, joka perustuu siihen, että sille on SEUT 40–43 artiklassa annettu poliittisluonteisia tehtäviä. Valvoessaan toimenpiteen laillisuutta tuomioistuimen on näin ollen tutkittava ainoastaan, sisältyykö kyseessä olevaan toimenpiteeseen ilmeinen virhe, onko harkintavaltaa käytetty väärin tai onko kyseessä oleva viranomainen selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajat. ( 47 )

80.

Seuraavaksi on todettava, että sokerialan yhteinen markkinajärjestely on ollut olemassa useita vuosia ja siihen on tehty useita uudistuksia, joista osa on ollut lieviä ja osa tuntuvampia. Markkinat ovat kuitenkin aina jatkaneet toimintaansa ja jatkavat toimintaansa vastedeskin, vuodesta toiseen, tuotannon, varastojen, tuonnin ja viennin volyymien vaihdellessa. Sama pätee sen yhteiseen markkinajärjestelyyn. Sen alkamispäivä oli tietenkin 1.7.1967, ja joskus saattaa koittaa päättymispäivä, jonka jälkeen ei enää ole sokerialan yhteistä markkinajärjestelyä. Jos ja kun tällainen päättymispäivä koittaa, on tarpeen tehdä lopullinen tilinpäätös asianmukaisena ajankohtana, ja tällöin ei tule kyseeseen maksujen, määrien tai laskelmien siirtäminen tulevaisuuteen. Tätä ennen olisi kuitenkin keinotekoista ja haitallista pyrkiä tekemään täydellinen ero aikaisempaan tilanteeseen aina uudistuksen toteuttamisen yhteydessä ja aloittaa kaikki alusta tulevaisuutta varten. On tietenkin väistämätöntä, että joidenkin muuttujien tapauksessa on tarpeen tehdä täydellinen ero tällä tavoin ja aloittaa alusta; mitä perusteellisemmasta uudistuksesta on kyse, sitä enemmän asianlaita on näin.

81.

Vuonna 2006 toteutetulla uudistuksella – niin kauaskantoinen kuin se olikin – ei lopetettu vientitukien järjestelmää eikä tuottajien mahdollisuutta siirtää varastoja seuraavaan markkinointivuoteen, jotta ne luettaisiin osaksi seuraavan vuoden tuotantoa. Erityisesti on todettava, että hyötyäkseen vientituista markkinointivuonna 2006/2007 tuottajien oli markkinointivuonna 2005/2006 mahdollista nojautua asetuksen N:o 1260/2001 14 artiklaan siirtääkseen varastoja seuraavaan markkinointivuoteen. ( 48 ) Ajanjakson 2001/2002–2005/2006 yhteinen markkinajärjestely ja markkinointivuodesta 2006/2007 lähtien sovellettu uudistettu järjestelmä olivat siis selvästi päällekkäiset.

82.

Tämän vuoksi minusta vaikuttaa siltä, ettei kyseinen tilanne ole ristiriidassa sen seikan kanssa, että vietävä eikä viety ylijäämä otettiin edelleen huomioon laskettaessa tuottajien rahoitettavaksi tulevaa ennakoitua kokonaistappiota. Ei missään tapauksessa ole mitään näyttöä ilmeisestä virheestä tai harkintavallan väärinkäytöstä taikka siitä, että neuvosto tai komissio olisi selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajat.

83.

Erityisesti Saint Louis Sucren väite, jonka mukaan markkinointivuoden 2005/2006 lopussa varastossa olleet määrät eivät aiheuttaneet menoja unionille, minkä vuoksi unioni sai perusteetonta etua, vaikuttaa kestämättömältä. Vientituet myönnettiin seuraavana vuonna niiden määrien osalta, jotka olivat ylijäämää sisämarkkinoilla vallitsevaan kysyntään nähden, ja nämä määrät oli ollut välttämätöntä lisätä varastossa olleisiin määriin ja siirtää eteenpäin.

84.

Näiden tukien rahoituksesta Saint Louis Sucre toteaa lähinnä, että ne eivät sisältyneet ajanjaksolta 2001/2002–2005/06 maksettuihin itserahoitusmaksuihin, joilla oli nimenomaan tarkoitus rahoittaa kyseiselle ajanjaksolle myönnetyt vientituet.

85.

En yhdy tähän väitteeseen. Loppuvarastojen sisällyttämisellä vietävän ylijäämän laskemiseen on tarkoitus ottaa huomioon se, että kyseiset varastot ovat todellakin vietävissä ja todennäköisesti johtavat vientitukiin. ”Jotta varmistettaisiin oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti, että tuottajat vastaavat itse kokonaisuudessaan – – tuotannon ja sen kulutuksen välisestä suhteesta johtuvien ylijäämien myyntikustannuksista” ( 49 ) – eli ajanjaksolla 2001/2002–2005/2006 syntyneiden tai kertyneiden ylijäämien myyntikustannuksista – on otettava huomioon kaikki kyseisten ylijäämien osatekijät laskettaessa kyseisenä ajanjaksona maksettavat tuotantomaksut.

86.

Lisäksi Saint Louis Sucre esitti suullisessa käsittelyssä, että markkinointivuonna 2006/2007 myönnetyt vientituet rahoitettiin mainittuna markkinointivuonna lisäkiintiöiden myynnistä saaduilla tuloilla asetuksen N:o 318/2006 8 artiklan mukaisesti. Tulot riittivät hyvinkin tähän tarkoitukseen eikä ollut tarvetta sille, että siirretyt varastot olisivat johtaneet tuotantomaksuihin markkinointivuonna 2005/2006.

87.

Vaikuttaa päinvastoin aivan selvältä, että lisäkiintiöiden myynnistä saaduilla tuloilla oli tarkoitus rahoittaa sekä yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvät yleiset menot että erityiskustannukset sen varmistamisesta, että lisäkiintiöt (jotka ylittivät edellisistä A- ja B-kiintiöistä siirretyt määrät) voisivat hyötyä interventiohinnoista tai vientituista. Yhtäältä lisäkiintiöiden myynnistä saatiin kertaluonteinen summa, vaikka myydyistä kiintiöistä saattoikin aiheutua menoja useiden vuosien ajan; toisaalta tuotantomaksu perittiin ainoastaan markkinointivuodesta 2007/2008 lähtien, joten markkinointivuonna 2006/2007 tarvittiin lisälähde yleisten menojen rahoittamiseksi.

88.

Lisäksi Saint Louis Sucre esitti (jokseenkin itsepintaisesti), että komission olisi pitänyt ”kumota” asetuksen 1260/2001 10 artiklan mukaiset tuotantokiintiöt ( 50 ) sen varmistamiseksi, että markkinointivuoden 2005/2006 lopussa olisi ainoastaan vähäiset varastot A- ja B-sokeria eikä hyvin huomattava 5669000 tonnin varasto, jonka vuoksi tuotantomaksut oli laskettava erityisen suuriksi.

89.

Kuten komissio syystäkin huomautti suullisessa käsittelyssä, asetuksen 1260/2001 10 artikla ei kuitenkaan ole unionin sisäiseen käyttöön tarkoitettu markkinoiden hallintaväline; sen tarkoituksena on tarkistaa kiintiöitä WTO:n maataloussopimukseen sisältyvien kansainvälisten sitoumusten täyttämiseksi. Lisäksi on huomattava, että tällaisia tarkistuksia ei tehty useina markkinointivuosina ajanjaksolla 2001/2002–2005/2006. En myöskään ymmärrä, kuinka tuottajat voisivat nojautua komission velvollisuuteen tarkistaa kiintiöitä kansainvälisten sitoumusten täyttämiseksi vaatiakseen, että varastossa olevat määrät olisi sisäisiä tarkoituksia varten jätettävä vietävää ylijäämää koskevan laskelman ulkopuolelle. Tuottajilla oli vapaus siirtää niin paljon tai niin vähän tonneja kuin he halusivat. Jos he katsoivat, että näille tonneille voitaisiin myöhemmin myöntää vientitukia, heidän olisi pitänyt valmistautua niiden sisällyttämiseen vietävään ylijäämään; jos he eivät katsoneet näin, heidän olisi ollut järkevämpää välttää kyseisten määrien pitämistä varastossa.

90.

Yhteenvetona totean näistä kysymyksistä, että nähdäkseni lainsäädännössä tai sen tavoitteissa tai kontekstissa ei ole mitään, mikä edellyttäisi sellaista asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkintaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 314/2002 6 artiklan 4 kohdan kanssa, että markkinointivuoden 2005/2006 lopussa varastossa olleet määrät olisi pitänyt jättää vietävää ylijäämää koskevan laskelman ulkopuolelle markkinointivuosien 2001/2002–2005/2006 lopussa. Näin ollen ei ole mitään syytä asettaa asetuksen N:o 1360/2013 pätevyyttä kyseenalaiseksi.

Toinen ja kolmas kysymys

91.

Päädyttyäni edellä esittämääni näkemykseen niiden laskelmien pätevyydestä, joihin asetuksessa N:o 1360/2013 esitetyt tuotantomaksut perustuivat, mielestäni on tarpeetonta – ja tosiasiallisesti mahdotonta – tarkastella toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat menetelmiä, joilla määritetään korvattavat summat, jos summat oli laskettu virheellisesti. Tällaisia kysymyksiä voitaisiin tarkastellaan vain, jos olisi tiedossa, mikä laskelman osatekijä oli virheellinen.

Ratkaisuehdotus

92.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunal de grande instance (alueellinen tuomioistuin), Nanterren, esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

—

sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 19.6.2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1260/2001 ei anna sokerinvalmistajalle oikeutta korvaukseen tuotantomaksuista, jotka on maksettu vielä varastossa 30.6.2006 olleiden kiintiösokerimäärien perusteella; ja

—

sokerialan tuotantomaksujen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2001/2002, 2002/2003, 2003/2004, 2004/2005 ja 2005/2006, lisämaksun kertoimen laskemisen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2001/2002 ja 2004/2005 sekä sokerinvalmistajien sokerijuurikkaan myyjille tuotantomaksujen enimmäismäärän ja näiden tuotantomaksujen välisen erotuksen vuoksi maksaman määrän vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2002/2003, 2003/2004 ja 2005/2006 2.12.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1360/2013 tarkastelusta ei ole ilmennyt mitään, minkä vuoksi sitä olisi pidettävä pätemättömänä.

( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.

( 2 ) Zuckerfabrik Jülich, C‑5/06 ja C‑23/06–C‑36/06, EU:C:2008:260.

( 3 ) Zuckerfabrik Jülich ym., C‑113/10, C‑147/10 ja C‑234/10, EU:C:2012:591.

( 4 ) Lainsäädännössä tätä ilmaisua käytetään toisinaan viljelijöistä eikä valmistajista, toisinaan sitä käytetään valmistajien synonyymina. Käytän ”tuottajia” yleisterminä lukuun ottamatta tapauksia, joissa ”valmistajat” on välttämätön siteerauksen vuoksi.

( 5 ) Règlement no 44/67/CEE du Conseil, du 21 février 1967, concernant certaines mesures d’organisation commune des marchés dans le secteur du sucre pour la campagne 1967/1968 (EYVL 1967, P 40, s. 597).

( 6 ) Sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 30.6.1981 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1785/81 (EYVL L 177, s. 4).

( 7 ) Sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 13.9.1999 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2038/1999 (EYVL L 252, s. 1), jolla kumottiin ja korvattiin asetus N:o 1785/81 ja joka puolestaan kumottiin ja korvattiin asetuksella N:o 1260/2001.

( 8 ) Sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 19.6.2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1260/2001 (EYVL L 178, s. 1). Sokerialan tuotteisiin kuuluvat sokeri, isoglukoosi ja inuliinisiirappi. Koska kahden viimeksi mainitun tuotteen markkinaosuus on hyvin vähäinen ja koska nämä tuotteet eivät ole esillä olevan asian kannalta merkityksellisiä, jätän jäljempänä pois viittaukset muihin tuotteisiin kuin sokeriin.

( 9 ) Ks. asetuksen N:o 1260/2001 johdanto-osan yhdeksäs ja kymmenes perustelukappale.

( 10 ) Kiintiöjärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sokerialalla 20.2.2002 annettu komission asetus (EY) N:o 314/2002 (EYVL L 50, s. 40), sellaisena kuin se on muutettuna erityisesti yksityiskohtaisista säännöistä sokerialan tietojen ilmoittamiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 779/96 ja kiintiöjärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sokerialalla annetun asetuksen (EY) N:o 314/2002 muuttamisesta 27.6.2003 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1140/2003 (EUVL L 160, s. 33).

( 11 ) Riitojenratkaisuelimen Euroopan yhteisöjen sokerin vientituista 19.5.2005 laatima raportti (European Communities – Export Subsidies on Sugar), WT/DS265/AB/R, WT/DS266/AB/R, WT/DS283/AB/R, DSR 2005:XIII, 6365.

( 12 ) Sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 20.2.2006 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 318/2006 (EUVL L 58, s. 1), joka kumottiin ja korvattiin 1.10.2008 alkaen maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä 22.10.2007 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) (EUVL L 299, s. 1).

( 13 ) Neuvoston asetuksen (EY) N:o 318/2006 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sokerin sisämarkkinoiden ja kiintiöjärjestelmän hallinnoinnin osalta 29.6.2007 annettu komission asetus N:o 952/2006 (EUVL L 178, s. 39).

( 14 ) Yhteisön sokerialan väliaikaisesta rakenneuudistusjärjestelmästä ja yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen (EY) N:o 1290/2005 muuttamisesta 20.2.2006 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 320/2006 (EUVL L 58, s. 42).

( 15 ) Sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn uudistukseen liittyvistä siirtymätoimenpiteistä ja asetusten (EY) N:o 1265/2001 ja (EY) N:o 314/2002 muuttamisesta 27.3.2006 annettu komission asetus (EY) N:o 493/2006 (EUVL L 89, s. 11).

( 16 ) Mainittu artikla oli sanamuodoltaan lähes identtinen edeltäjiensä eli asetuksen N:o 1785/81 27 artiklan ja asetuksen N:o 2038/99 32 artiklan kanssa.

( 17 ) Koska vientimaksuja ei koskaan peritty, ”tukien kokonaismäärän ja maksujen kokonaismäärän erotus” oli yksinkertaisesti yhtä kuin tukien kokonaismäärä.

( 18 ) Asetuksen N:o 1260/2001 15 artikla oli sanamuodoltaan lähes identtinen edeltäjiensä eli asetuksen N:o 1785/81 28 artiklan ja asetuksen N:o 2038/99 33 artiklan kanssa (ks. myös tuomio Eridania zuccherifici nazionali ym., 250/84, EU:C:1986:22, 9 ja 10 kohta).

( 19 ) Asetuksen 7 artiklan 3 kohta koski kemianteollisuudessa käytettävää sokeria. Asetuksen 6 artiklan 4 kohdan alkuperäinen teksti oli hyvin samansävyinen kuin 5 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta sokerialan kiintiöjärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 8.6.1982 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 1443/82 (EYVL L 158, s. 17), jossa säädettiin täytäntöönpanosäännöistä asetuksen N:o 1785/81 osalta ja joka kumottiin ja korvattiin asetuksella N:o 314/2002.

( 20 ) Tämä alaviite ei koske suomenkielistä toisintoa.

( 21 ) Ks. lisäksi johdanto-osa Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksessa nro 6 ”Onko sokerimarkkinauudistuksen päätavoitteet saavutettu?” .

( 22 ) Ks. valkoisen sokerin vientiä koskevasta pysyvästä tarjouskilpailusta vientitukien vahvistamiseksi markkinointivuodeksi 2006/2007 28.6.2006 annettu komission asetus (EY) N:o 958/2006 (EUVL L 175, s. 49) ja valkoisen sokerin vientiä koskevasta pysyvästä tarjouskilpailusta vientitukien vahvistamiseksi markkinointivuoden 2007/2008 loppuun saakka 27.7.2007 annettu komission asetus (EY) N:o 900/2007 (EUVL L 196, s. 26).

( 23 ) Ks. erityisesti sellaisenaan vietävien valkoisen sokerin ja raakasokerin vientitukien keskeyttämisestä 25.9.2008 annettu komission asetus (EY) N:o 947/2008 (EUVL L 258, s. 60).

( 24 ) Maksuksi vahvistettiin 126,40 euroa kiintiötonnilta markkinointivuonna 2006/2007, 173,80 euroa kiintiötonnilta markkinointivuonna 2007/2008 ja 113,30 euroa kiintiötonnilta markkinointivuonna 2008/2009 (asetuksen N:o 320/2006 11 artikla, ks. myös 1 artikla).

( 25 ) Sokerialan tuotantomaksumäärien vahvistamisesta markkinointivuodeksi 2005/2006 19.2.2007 annettu komission asetus (EY) N:o 164/2007 (EUVL L 51, s. 17).

( 26 ) Tuotantomaksumäärien vahvistamisesta markkinointivuodeksi 2002/2003 sokerialalle 7.10.2003 annettu komission asetus (EY) N:o 1762/2003 (EUVL L 254, s. 4) ja sokerialan tuotantomaksumäärien vahvistamisesta markkinointivuodeksi 2003/2004 14.10.2004 annettu komission asetus (EY) N:o 1775/2004 (EUVL L 316, s. 64).

( 27 ) Määräyksessään SAFBA, C‑175/07–C‑184/07, EU:C:2008:543, yhteisöjen tuomioistuin totesi pätemättömäksi myös tuotantomaksujen ja lisämaksun kertoimen vahvistamisesta sokerialalla markkinointivuodeksi 2004/2005 14.10.2005 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1686/2005 (EUVL L 271, s. 12).

( 28 ) Asetusten (EY) N:o 1762/2003, (EY) N:o 1775/2004, (EY) N:o 1686/2005 ja (EY) N:o 164/2007 oikaisemisesta ja sokerialan tuotantomaksujen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2002/2003, 2003/2004, 2004/2005 ja 2005/2006 3.11.2009 annettu komission asetus (EY) N:o 1193/2009 (EUVL L 321, s. 1).

( 29 ) EUVL C 336, s. 1.

( 30 ) Sokerialan tuotantomaksujen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2001/2002, 2002/2003, 2003/2004, 2004/2005 ja 2005/2006, lisämaksun kertoimen laskemisen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2001/2002 ja 2004/2005 sekä sokerinvalmistajien sokerijuurikkaan myyjille tuotantomaksujen enimmäismäärän ja näiden tuotantomaksujen välisen erotuksen vuoksi maksaman määrän vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2002/2003, 2003/2004 ja 2005/2006 2.12.2013 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 1360/2013 (EUVL L 343, s. 2). Asetuksen N:o 1360/2013 antoi SEUT 43 artiklan 3 kohdan perusteella neuvosto eikä komissio, koska asetus N:o 1260/2001 oli kumottu eikä sillä enää annettu komissiolle toimivaltaa antaa tällaisia asetuksia (ks. asetusta N:o 1360/2013 koskevan komission ehdotuksen perustelujen 3 kohta; ks. myös ratkaisuehdotukseni Zuckerfabrik Jülich, C‑113/10, C‑147/10 ja C‑234/10, EU:C:2011:701 (Jülich II), 60–72 kohta).

( 31 ) Sen perusteella, mitä Saint Louis Sucre totesi suullisessa käsittelyssä, vaikuttaa siltä, että verrattuna komission esittämiin lukuihin tämä huomattava määrä on Saint Louis Sucren arvio osuudestaan (hieman yli 6 prosentin markkinaosuuden perusteella) sekä perusmaksujen että B-maksujen kaikista määristä, jotka on peritty sokerista kaikissa jäsenvaltioissa kaikkina markkinointivuosina 2001/2002–2005/2006. Jos asia on näin, vaatimus näyttää menevän huomattavasti pidemmälle kuin mitä mahdollisesti seuraisi tarkistuksesta, joka koskee ainoastaan 30.6.2006 varastossa olleiden määrien huomiotta jättämistä laskelmissa.

( 32 ) Tuomion 39 kohta.

( 33 ) Tulkitsen tämän tarkoittavan toisen kysymyksen a kohtaa eikä ensimmäistä kysymystä.

( 34 ) Ks. esim. tuomio Melki ja Abdeli, C‑188/10 ja C‑189/10, EU:C:2010:363, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 35 ) Ks. esim. tuomio Mulders, C‑548/11, EU:C:2013:249, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 36 ) Ks. esim. tuomio Azienda Agricola Ettore Ribaldi ym., C‑480/00, C‑482/00, C‑484/00, C‑489/00–C‑491/00 ja C‑497/00–C‑499/00, EU:C:2004:179, 74 kohta.

( 37 ) Se annettiin 3.11.2009 mutta julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.12.2009, ja 6 artiklassa säädettiin, että se tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu, kun taas 4 artiklaa, jolla korvattiin asetuksen N:o 164/2007 1 artikla, oli määrä soveltaa 23.2.2007 alkaen.

( 38 ) Ks. edellä 28 kohta ja alaviite 29.

( 39 ) Oletan, että ainakin tiedonannon englannin- ja ranskankielisissä toisinnoissa, joissa käytetään ilmaisua ”obsolescence” (prosessi, jossa jokin jää pois käytöstä), komissio tavoitteli pikemminkin ilmaisun ”desuetude” merkitystä (tila, jossa jokin on jäänyt pois käytöstä).

( 40 ) Ks. myös tuomio Jülich I, erityisesti 41 ja 43 kohta.

( 41 ) Asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan a–c alakohta ja 2 kohdan a alakohta.

( 42 ) Ks. edellä alaviite 16; ks. myös tuomio Jülich I, 30 ja 31 kohta.

( 43 ) Ks. edellä 15–17 kohta; selvennys oli ainoastaan muodollinen, eikä Saint Louis Sucre väitä, että siihen sisältyisi mitään sen vaatimuksen kannalta merkityksellistä muutosta.

( 44 ) Ks. edellä 21–24 kohta.

( 45 ) On totta, että ratkaisuehdotuksessani Zuckerfabrik Jülich (Jülich II), C‑113/10, C‑147/10 ja C‑234/10 (EU:C:2011:701, 94–98 kohta) ilmaisin näkemyksen, jonka mukaan ei ollut lainsäädännöllistä aikomusta ”ottaa laskennassa huomioon vain ennakoidut vientituet riippumatta siitä, maksettiinko ne vai ei, ja jopa sitten, kun käytettävissä olivat lopulliset luvut”. Kyse on kuitenkin jostain aivan muusta. Ratkaisevaa käsiteltävässä asiassa on se, että kun käytettävissä olivat lopulliset luvut, niistä ilmenivät ajanjakson lopussa varastossa olleet määrät, jotka voitiin ennakoida vietävän ja jotka siten olivat osa vietävää ylijäämää; niiden ei väitetä liittyvän tosiasiallisesti vietyihin määriin.

( 46 ) Tuomion 43 kohta, kursivointi tässä.

( 47 ) Ks. esim. tuomio Agrargenossenschaft Neuzelle, C‑545/11, EU:C:2013:169, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

( 48 ) Asetuksen N:o 1260/2001 14 artiklan 1 kohta luettuna yhdessä sen 10 artiklan 1 kohdan kanssa.

( 49 ) Asetuksen N:o 493/2006 johdanto-osan yhdeksäs perustelukappale; ks. edellä 8 kohta.

( 50 ) Ks. edellä 10 kohta.

Full & Egal Universal Law Academy