JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
14 päivänä huhtikuuta 2016 ( 1 )
Asia C‑101/15 P
Pilkington Group Ltd ym.
vastaan
Euroopan komissio
”Muutoksenhaku — Kilpailu — Kartellit (EY 81 artikla ja ETA-sopimuksen 53 artikla) — Sakot — Sakkojen laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat — Huomioon otettava liikevaihto — Asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisten sakkojen 10 prosentin enimmäismäärän laskennassa käytettävä vaihtokurssi — Autolasialan Euroopan markkinat”
I Johdanto
1.
Tämä muutoksenhakumenettely antaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden käsitellä kahta ongelmaa, jotka ovat tärkeitä kilpailuviranomaisena toimivan Euroopan komission tulevan hallinnollisen käytännön kannalta.
2.
Ensinnäkin on täsmennettävä, mikä kartellin jäsenten liikevaihto voidaan ottaa huomioon niille määrättävien sakkojen laskentaperusteena. Toiseksi on selvitettävä, mitä vaihtokurssia valuutan muuntamisessa on käytettävä, kun yritys ei ilmoita liikevaihtoaan euroina. Siitä voi riippua, ylittääkö komission määräämä sakko lakisääteisen enimmäismäärän, joka on 10 prosenttia yrityksen liikevaihdosta, ja minkälaisia kustannuksia asianomaiselle yritykselle mahdollisesti syntyy sakon maksamisesta.
3.
Lisäksi on kyse eräistä yksityiskohdista, jotka liittyvät yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen kartellilainsäädännön mukaisia sakkoja määrättäessä sekä unionin yleisen tuomioistuimen näitä seuraamuksia koskevaan täyteen harkintavaltaan.
4.
Mainitut oikeudelliset ongelmat liittyvät Euroopan talousalueella (ETA) toimineeseen autolasialan kartelliin, jonka Euroopan komissio paljasti muutamia vuosia sitten ja josta se teki sakkopäätöksen 12.11.2008 (jäljempänä myös riidanalainen päätös). ( 2 ) Pilkington-konsernin useat yhtiöt (jäljempänä yhdessä Pilkington) hakevat nyt käsiteltävässä asiassa oikeussuojaa kyseistä päätöstä vastaan unionin tuomioistuimissa.
5.
Pilkingtonin toimenpiteet riidanalaista päätöstä vastaan eivät menestyneet alimmassa oikeusasteessa; unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen kumoamiskanteen 17.12.2014 antamallaan tuomiolla (jäljempänä myös valituksenalainen tuomio tai unionin yleisen tuomioistuimen tuomio). ( 3 ) Nyt Pilkington hakee edelleen oikeussuojaa muutoksenhakumenettelyssä unionin tuomioistuimessa.
6.
Unionin tuomioistuimessa on parhaillaan vireillä toinenkin autolasialan kartellia koskeva muutoksenhakumenettely. ( 4 ) Se ei kuitenkaan koske unionin yleisen tuomioistuimen samaa tuomiota, ja siinä käsitellään aivan muita oikeudellisia ongelmia.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
7.
Unionin oikeuden asiaa koskevat primaarioikeuden oikeussäännöt sisältyvät EY 81 artiklaan (josta on tullut SEUT 101 artikla). ( 5 ) Siltä osin kuin asia koskee Euroopan talousaluetta, ETA-sopimuksen 53 artikla sisältää EY 81 artiklaa vastaavan määräyksen. Unionin johdetusta oikeudesta merkityksellinen on asetuksen (EY) N:o 1/2003 ( 6 ) 23 artiklan 2 kohta.
8.
Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetään muun muassa seuraavaa:
”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:
a)
rikkovat [EY 81] artiklan tai [EY 82] artiklan määräyksiä – –
– –
Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.
– –”
9.
Täydentävästi on viitattava vuoden 2006 suuntaviivoihin, ( 7 ) joissa komissio on vahvistanut sakkojen määräämistä koskevan hallintokäytäntönsä. Suuntaviivojen 4–6 kohdassa ja 13 kohdassa todetaan muun muassa seuraavaa:
”4.
Komission toimivalta määrätä sakkoja yrityksille tai yritysten yhteenliittymille, jotka tahallisesti tai tuottamuksellisesti rikkovat [EY] 81 artiklan tai [EY] 82 artiklan määräyksiä, on yksi komission käytettävissä olevista keinoista [EY:n] perustamissopimuksessa määrätyn valvontatehtävän hoitamiseksi. – – Komission on sen vuoksi huolehdittava siitä, että sen toiminnalla on tarpeellinen pelotevaikutus. – – Tästä seuraa, että kun komissio toteaa, että [EY] 81 tai [EY] 82 artiklaa on rikottu, määräyksiä rikkoneille voi olla tarpeen määrätä sakko. Sakkojen on saatava aikaan riittävä pelote sekä yrityksille, joiden maksettaviksi sakot määrätään (pelotevaikutus yksittäistapauksessa), että sen estämiseksi, että muut yritykset päättäisivät ottaa käyttöön tai jatkaa [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan vastaisia menettelytapoja (yleinen pelotevaikutus).
5.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on tarkoituksenmukaista, että komissio käyttää sakkojen määritysperusteena rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa. Myös rikkomisen keston tulee olla merkittävä peruste asianmukaisen sakon määrityksessä. Rikkomisen kesto vaikuttaa väistämättä seurauksiin, joita rikkominen mahdollisesti aiheuttaa markkinoilla. Sen vuoksi on tärkeää, että sakon määrässä otetaan huomioon myös se, kuinka monta vuotta kyseinen yritys on ollut mukana rikkomisessa.
6.
Rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi. Nämä indikaattorit tarjoavat hyvän lähtökohdan sakon suuruusluokan arvioimiselle mutta niitä ei pidä käyttää automaattisen ja aritmeettisen laskentamenetelmän perustana.
– –
13.
Määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti – – liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella. Komissio käyttää yleensä lähtökohtana yrityksen myyntiä sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen – –.”
III Riidan tausta
A Tosiseikat ja hallinnollinen menettely
10.
Pilkington on yksi maailman suurimmista lasin, erityisesti autolasien, valmistajista.
11.
Unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten mukaan Pilkington syyllistyi alalla toimivien muiden yritysten kanssa kartellitoimintaan, joka sisälsi kaikkien ETA-alueella toimivien suurten autonvalmistajien kanssa tehtyjen autonlasin toimitussopimusten jakamisen yhteisellä sopimuksella. Se johti kartellin jäsenten hinnoittelupolitiikkojen ja toimitusstrategioiden yhdenmukaistamiseen, jonka tarkoituksena oli kyseisten yritysten aseman säilyttäminen vakaana kyseisillä markkinoilla. Sen vuoksi kartellin jäsenet seurasivat tapaamisissaan ja yhteydenotoissaan tehtyjä päätöksiä ja sopivat korjaavista toimista.
12.
ETA-alueen autolasialan kartelli toimi 10.3.1998–11.3.2003, ja yritysten kartelliin osallistumisen kesto vaihteli – Pilkington osallistui siihen 10.3.1998–3.9.2002. Kilpailusääntöjen rikkominen oli jatkuvaa ja muodosti yhden ainoan rikkomisen.
13.
Komissio toimitti hallinnollisen menettelyn aikana 18.4.2007 väitetiedoksiannon useille kartelliin osallistuneille yrityksille, muun muassa Pilkingtonille. Komission suorittama suullinen kuuleminen järjestettiin 24.9.2007. Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 12.11.2008 kuultuaan kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa.
14.
Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa todetaan, että useat yritykset – muun muassa Pilkington (1 artiklan c alakohta) – ovat rikkoneet EY 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla ETA-alueella autolasialan sopimuksiin ja/tai yhdenmukaistettuihin menettelyihin.
15.
Eri yrityksille kartelliin osallistumisesta määrätyt sakot käyvät ilmi riidanalaisen päätöksen 2 artiklasta. Pilkingtonin sakkojen määrä on 370 miljoonaa euroa, ja valittajien on maksettava ne yhteisvastuullisesti (2 artiklan 1 kohdan c alakohta). Summaa alennettiin 357 miljoonaan euroon ( 8 )28.2.2013 tehdyllä muutospäätöksellä, joka koski laskentavirheiden oikaisua. Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan sakot oli maksettava euroina kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta.
B Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinmenettely
16.
Useat riidanalaisen päätöksen adressaateista hakivat päätökseen muutosta unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen avulla.
17.
Pilkington-konserniin kuuluvat Pilkington Group Ltd, Pilkington Automotive Ltd, Pilkington Automotive Deutschland GmbH, Pilkington Holding GmbH ja Pilkington Italia SpA (jäljempänä myös kantajat tai valittajat) nostivat 18.2.2009 päivätyllä kannekirjelmällä yhdessä kanteen komissiota vastaan unionin yleisessä tuomioistuimessa.
18.
Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen 17.12.2014 antamallaan tuomiolla mutta määräsi komission vastaamaan 10 prosentista Pilkingtonin oikeudenkäyntikuluista. ( 9 ) Kantajat määrättiin vastaamaan kaikista muista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinmenettelyn kuluista.
IV Oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa
19.
Valittajat hakivat yhdessä muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon 27.2.2015 päivätyllä valituskirjelmällä.
20.
Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin
—
kumoaa asiassa T-72/09 annetun tuomion siltä osin kuin siinä hylätään riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan c alakohdasta nostettu kanne,
—
alentaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa valittajille määrätyn sakon määrää ja
—
velvoittaa komission korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut.
21.
Komissio puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin
—
hylkää valituksen ja
—
velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22.
Valitusta käsiteltiin unionin tuomioistuimessa aluksi kirjallisesti ja sitten suullisesti 2.3.2016 pidetyssä istunnossa.
V Valitusperusteiden arviointi
23.
Pilkington ei käsittele valituksessaan kaikkia niitä aiheita, jotka olivat alimmassa oikeusasteessa oikeudenkäynnin kohteena. Juridinen keskustelu rajoittuu muutoksenhakumenettelyssä pikemminkin enää sakon laskentaa koskeviin kysymyksiin. Valittajat nojautuvat tältä osin kolmeen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee huomioon otettavia liikevaihtoja (A kohta), toinen euron merkityksellistä vaihtokurssia laskettaessa 10 prosentin enimmäismäärää (B kohta) ja kolmas erilaisia yleisiä oikeusperiaatteita sekä oikeusvaltioon liittyviä näkökohtia (C kohta).
A Sakon laskennassa huomioon otettava liikevaihto (ensimmäinen valitusperuste)
24.
Ensimmäisessä valitusperusteessa riitautetaan valituksenalaisen tuomion 201–227 kohta (ja erityisesti sen 217–227 kohta). Ne koskevat liikevaihtoa, jota voidaan käyttää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetun sakon laskentaperusteena. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin vahvisti perusteettomasti komission toimintatavan, jonka mukaan huomioon voitiin ottaa myös Pilkingtonin liikevaihto, joka oli kertynyt sen ennen rikkomisen alkamista tekemien sopimusten perusteella, vaikka näistä sopimuksista ei neuvoteltu uudelleen rikkomisen aikana. Unionin yleinen tuomioistuin nojautui tällöin vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan virheelliseen tulkintaan.
25.
Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan komissio käyttää sakon perusmäärän määrityksessä sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella.
26.
Tästä seuraa, että suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteena on käyttää yritykselle määrättävän sakon laskentapohjana määrää, joka heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kyseisen yrityksen suhteellista osuutta siinä (näin unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä, ( 10 ) joka puolestaan perustuu pitkälti suuntaviivojen 6 kohdan sanamuotoon). Sellaista liikevaihtoa puolestaan ei oteta huomioon, joka ei ole todellisessa suhteessa kyseisen kartellin soveltamisalaan Euroopan talousalueella. ( 11 )
27.
Käsiteltävässä asiassa on kyse keskeisesti siitä, onko kartellin toiminnan ja sakkojen laskennassa huomioon otettavien liikevaihdon yksittäisten tekijöiden välillä oltava jonkinlainen syy-yhteys. Valittajat katsovat, että ainakin sellainen autolasin myynti on jätettävä huomiotta, johon kartelli ei loogisesti voinut vaikuttaa, koska myynnit perustuivat sopimuksiin, jotka oli tehty ennen rikkomisen alkamista – oletettavasti normaaleissa kilpailuolosuhteissa – ja joista ei neuvoteltu uudelleen rikkomisen aikana. Ne ovat sitä mieltä, että ottamalla tällaiset myynnit huomioon liioiteltaisiin kartellin merkitystä.
28.
Tässä ei suinkaan ole kyse pelkästä teoreettisesta kiistasta tai teknisestä yksityiskohdasta: jos Pilkingtonin mainittuja myyntejä ei olisi otettu huomioon laskentaperusteena, komission olisi pitänyt valittajien mukaan määrätä sakkoa noin 49 miljoonaa euroa vähemmän.
29.
Vaikka vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan tulkintaa koskevat valittajien väitteet saattavat aluksi vaikuttaa houkuttelevilta, ne eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.
30.
Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan sanamuoto on nimittäin laadittu mahdollisimman laaja-alaiseksi: se koskee kartellin jäsenen rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiä, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella. Samojen suuntaviivojen 5 kohdassa todetaan yhtä yleisesti, että sakkojen määritysperusteena käytetään rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa.
31.
Kuten unionin tuomioistuin jo on todennut, vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa käytettyä myynnin arvon käsitettä tulkittaisiin liian rajoittavasti, jos huomioon otettaisiin ainoastaan myynnit, joihin kartelli, josta määrätään seuraamuksia, varmasti vaikutti. ( 12 ) Vastaavasti sakon perusmäärää määritettäessä ei tarvitse oikeuskäytännön mukaan osoittaa, että rikkominen vaikutti laskentaperusteena käytettäviin liikevaihdon tekijöihin. ( 13 )
32.
Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaa ei kylläkään voida tulkita niin laajasti, että se kattaisi jopa kyseessä olevan yrityksen sellaisen myynnin, joka ei kuulu moititun kartellin soveltamisalaan. ( 14 ) Siltä osin kuin – kuten tässä – on kyse myynneistä, jotka on toteutettu merkityksellisillä markkinoilla, ne ovat ilman muuta osa sakon perusmäärän laskentaperustetta. ( 15 ) Toisin kuin Pilkington väittää, tällaiset myynnit eivät nimittäin millään muotoa jää kartellin soveltamisalan ulkopuolelle.
33.
Mainitut myynnit ovat hyödyllinen osoitus kartellin ja erityisesti Pilkingtonin kilpailulle Euroopan talousalueella aiheuttamista vahingoista, koska ne antavat tietoa kartellin taloudellisesta merkityksestä merkityksellisillä markkinoilla ja Pilkingtonin suhteellisesta painosta kartellissa, aivan niin kuin vuoden 2006 suuntaviivojen 6 ja 13 kohdassa ja unionin yleisen tuomioistuimen niitä koskevassa oikeuskäytännössä edellytetään. ( 16 )
34.
Jos valittajien tapaan haluttaisiin sulkea osa merkityksellisillä markkinoilla toteutuneista myynneistä sakon laskennan ulkopuolelle, se pienentäisi monissa tapauksissa keinotekoisesti kartellin taloudellista merkitystä ja olisi täysin vuoden 2006 suuntaviivojen 6 ja 13 kohdan tavoitteiden vastaista ( 17 ) (ks. täydentävästi suuntaviivojen 4 ja 5 kohta). Kartellitoiminnan koko laajuutta ei voida nimittäin esittää asianmukaisesti, jos tarkastellaan valikoiden ainoastaan kartellin jäsenten yksittäisiä liikevaihtoja merkityksellisillä markkinoilla.
35.
Valittajien suosimassa laskentatavassa jätetään erityisesti huomiotta se, että monien kartellien – myös nyt valituksenalaisen kartellin – pääasiallisiin tavoitteisiin kuuluu markkinoiden jakaminen kartellin jäsenten kesken tai niiden markkinaosuuksien pitäminen tietyllä tasolla. Tämä vakauttava vaikutus, jota unionin yleinen tuomioistuin hyvin perustellusti on korostanut, ( 18 ) hyödyttää luonnollisesti kartellin jäsenten kaikkia toimintoja kyseisillä markkinoilla. Kuten komissio hyvin vakuuttavasti korostaa, jo muutaman oikeustoimen manipulointi voi riittää kartellin jäsenten tavoittelemien vaikutusten aikaansaamiseen koko markkinoilla. Jos kuitenkin kartellin lainvastainen tarkoitus ja näin kartellin jäsenten ”rikollinen energia” ulottuu koko markkinoille, sakkoa laskettaessa täytyy ottaa huomioon kaikki näillä markkinoilla toteutetut liiketoimet.
36.
Vastaavasti ei ole ratkaisevaa, ovatko kyseiset yritykset toimineet todistettavasti – tai edes mahdollisesti – kollusiivisesti jokaisen yksittäisen oikeustoimen yhteydessä. Ratkaisevaa ei ole myöskään se, onko kyseisten yritysten muodostaman kartellin tavoitteena ollut kilpailua vääristävä lopputulos todella saavutettu, tai missä määrin se on saavutettu. ( 19 ) Riittää, että kartellin tarkoituksena oli tai sillä saatiin aikaan EY 81 artiklassa (SEUT 101 artiklassa) tarkoitettu kilpailun vääristyminen kyseisillä markkinoilla. ( 20 ) Tällaisessa tapauksessa sakon perusmäärän laskennassa on otettava lähtökohtaisesti huomioon kartellin jäsenten koko liikevaihto kyseisillä markkinoilla.
37.
Muuten hallinnollinen työ, joka kartellin jäsenten merkityksellisillä markkinoilla toteuttaman jokaisen myynnin arvioimiseksi pitäisi suorittaa, olisi täysin suhteeton. Sakon laskemisessa käytettävien liikevaihtojen määrät perustuvat nimittäin useimmissa tapauksissa lukuisiin oikeustoimiin, joiden yhteydessä ei liene käytännöllistä tutkia jokaisen yksittäisen oikeustoimen kartellin jäsenten kollusiivisista käytännöistä johtuvaa – tosiasiallista tai mahdollista – vaikutusta. Tämä pätee erityisesti, koska kartelleille on tyypillistä niihin osallistuvien yritysten harrastama salailukulttuuri, josta niitä ei pitäisi kaiken lisäksi ”palkita” sakon laskemisen tasolla. ( 21 )
38.
Kaiken kaikkiaan ratkaisevaa on siis yksinomaan se, että sakon perusmäärän laskemisessa huomioon otettavat myynnit on toteutettu merkityksellisillä markkinoilla. ( 22 ) Nimenomaan tämä rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatava kokonaisliikevaihdon osa on parhaiten omiaan heijastamaan tämän rikkomisen taloudellista merkitystä. ( 23 ) Tällä tavalla varmistetaan, että määrätään asianmukainen seuraamus, joka helpottaa kilpailusääntöjen tehokasta täytäntöönpanoa Euroopan sisämarkkinoilla (ks. myös vuoden 2006 suuntaviivojen 4 ja 5 kohta).
39.
Tästä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
B Merkityksellinen vaihtokurssi sakkojen 10 prosentin enimmäismäärän laskennassa (toinen valitusperuste)
40.
Toinen valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 410–423 kohtaa ja unionin tasolla noudatettavaa sakkojen enimmäismäärää, sellaisena kuin se käy ilmi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta. Kyseisen säännöksen mukaan yritykselle määrätty sakko ei saa ylittää 10:tä prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.
41.
Valittajien mielestä valituksenalainen tuomio on kyseisen säännöksen vastainen, koska unionin yleinen tuomioistuin määritti Englannin punnan ( 24 ) ja euron vaihtokurssin virheellisesti. Jos unionin yleinen tuomioistuin ei olisi – kuten komissio jo aiemmin – ottanut lähtökohdaksi Euroopan keskuspankin (EKP) keskikurssia Pilkingtonin viimeiseltä päätetyltä tilikaudelta ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä vaan olisi käyttänyt Pilkingtonin kannattamaa kyseisen päätöksen antamispäivän kurssia, laskennassa olisi päädytty pienempään 10 prosentin enimmäismäärään ja samalla myös Pilkingtonin pienempään sakkoon.
1. Alustava huomautus
42.
Nyt esitettyjen väitteiden taustalla on se, että Pilkingtonin emoyhtiön kotipaikka on Yhdistyneessä kuningaskunnassa, minkä vuoksi käsiteltävässä asiassa laskentaperusteena käytettävä koko Pilkington-konsernin liikevaihto määritetään puntina. Komission kartellirikkomusten seuraamuksena unionin tasolla määräämät sakot ilmaistaan puolestaan euroina. Valuutta on siis muunnettava, jotta voidaan todeta, ylittääkö määritetty sakko lakisääteisen 10 prosentin enimmäismäärän laskettuna Pilkingtonin kokonaisliikevaihdosta viimeisellä päätetyllä tilikaudella ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.
43.
Valittajat esittävät kiistattomasti, että Pilkingtonin liikevaihto tilikaudella 1.4.2007–31.3.2008 oli 2,614 miljardia GBP. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun 10 prosentin enimmäismäärän määrityksen lähtökohtana oli siis 261,4 miljoonaa GBP (10 prosenttia 2,614 miljardista GBP:sta).
44.
Jos perustaksi otetaan – komission ja unionin yleisen tuomioistuimen tavoin – valuutan muuntamisessa kyseisellä ajanjaksolla merkityksellinen EKP:n keskikurssi (1 GBP = 1,415 EUR), päädytään 370,1 miljoonan euron enimmäismäärään. Jos perustaksi otetaankin EKP:n vaihtokurssi 12.11.2008 eli päivänä, jona komissio teki riidanalaisen päätöksen (1 GBP = 1,2149 EUR tai 1 EUR = 0,82310 GBP), ( 25 ) päädytään huomattavasti alempaan 317,5 miljoonan euron enimmäismäärään.
45.
Ensin mainitussa tapauksessa komission määräämä sakko, jonka oikaistu määrä on 357 miljoonaa euroa, on yksiselitteisesti 10 prosentin enimmäismäärän alapuolella, ( 26 ) toisessa tapauksessa se sitä vastoin ylittäisi 10 prosentin enimmäismäärän lähes 40 miljoonalla eurolla. Kyse on siis nimenomaan tästä noin 40 miljoonan euron erosta, kun asianosaiset kiistelevät toisen valitusperusteen yhteydessä valuutan muuntamisen oikeasta vaihtokurssista. Nyt on selvitettävä, hyötyykö Pilkington riidanalaista päätöstä edeltäneestä punnan arvon alenemisesta euroon verrattuna, vai pidetäänkö sitä valuuttakurssiriskinä, josta Pilkington kantaa seuraukset.
2. Pilkingtonin esittämät väitteet
46.
Valittajat tunnustavat nimenomaisesti komission oikeuden määrittää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan mukaisesti määräämänsä kartellioikeudelliset sakot euroina, mutta ne pitävät unionin yleisen tuomioistuimen 10 prosentin enimmäismäärän laskennassa merkityksellisestä vaihtokurssista esittämiä lausumia virheellisinä.
47.
Valittajien valituksenalaisesta tuomiosta tässä yhteydessä esittämät väitteet voidaan luokitella pääasiallisesti kahteen aihepiiriin: ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin on ymmärtänyt väärin 10 prosentin enimmäismäärän tarkoituksen (ks. a kohta), toiseksi se ei ole toiminut yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden vaatimusten mukaisesti (ks. b kohta).
a) 10 prosentin enimmäismäärän tarkoitus
48.
Kyseisen 10 prosentin enimmäismäärän, sellaisena kuin se käy ilmi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta, kautta kartellioikeudellisten sakkojen laskentaan tuodaan elementti, jolla on rikkomuksen vakavuuteen ja kestoon liittyvien arviointiperusteiden tavoitteeseen nähden erillinen ja itsenäinen tavoite. ( 27 ) On otettava huomioon asianomaisten yritysten maksukyky ja estettävä kohtuuttoman suurten ja suhteettomien sakkojen määrääminen. ( 28 )
49.
Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan yhteydessä on ratkaisevaa yrityksen maksukyky ajankohtana, jolloin sen katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta ja komissio määrää sille rahamääräisen seuraamuksen. ( 29 )
50.
Yrityksen maksukyky tulisi epäilemättä parhaiten otettua huomioon, kun se arvioitaisiin täsmälleen sinä päivänä, jona komissio antaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen. Tämä aiheuttaisi komissiolle kuitenkin lähes ylipääsemättömiä käytännön vaikeuksia: komissiolla ei ensinnäkään ole yleensä sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamispäivänä asianomaisen yrityksen ajan tasalla olevia liikevaihtotietoja, ainakaan vahvistetussa ja luotettavassa muodossa. Toiseksi komission sisäiset päätöksentekoprosessit – erityisesti laissa edellytetty neuvoa-antavan komitean kuuleminen ( 30 ) mutta myös sisäinen pohdinta, joka koskee konkreettisen tapauksen seuraamuksen tarkoituksenmukaisuutta, laskentamenetelmää ja suuruutta ( 31 ) – aiheuttavat sen, ettei uutta laskentamateriaalia voida esittää ja käsitellä jatkuvasti viimeiseen päivään asti.
51.
Unionin lainsäätäjä on ottanut tämän huomioon ja vahvistanut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa yrityksen maksukyvyn viitearvoksi 10 prosenttia kyseisen yrityksen viimeisen ennen sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista päättyneen tilikauden liikevaihdosta. ( 32 ) Asetuksessa ikään kuin oletetaan, että yrityksen maksukyky sakon laskentaa varten vastaa maksukykyä, joka voidaan lukea varmennetuista liikevaihtotiedoista viimeiseltä ennen sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista päättyneeltä tilikaudelta. Yleensä voidaan nimittäin olettaa, ettei yrityksen näin määritetty maksukyky muutu oleellisesti sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista edeltävinä viikkoina tai kuukausina ja että viimeisen päätetyn tilikauden liikevaihtotiedot säilyttävät näin ollen todistusvoimansa.
52.
Jos tietty murto-osa (10 prosenttia) kyseisen yrityksen viimeisen päätetyn tilikauden liikevaihdosta on kuitenkin yrityksen maksukykyä kuvastava lakisääteinen viitearvo, myös valuutan muuntamisessa on sovellettava viiteaikana voimassa olevaa keskimääräistä vaihtokurssia. Ainoastaan tämän vaihtokurssin avulla liikevaihtotietoja voidaan arvioida siinä yhteydessä, josta ne ovat peräisin, koska se kuvastaa parhaalla mahdollisella tavalla tällöin vallinnutta taloudellista todellisuutta. ( 33 ) Unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti viitannut siihen. ( 34 )
53.
Tällaisten liikevaihtotietojen todistusvoima voisi kuitenkin vääristyä vakavasti, jos niiden muuntamiseen haluttaisiin käyttää myöhemmän ajankohdan vaihtokurssia: uuden vaihtokurssin käyttö vanhoihin tietoihin tarkoittaisi viime kädessä vertailukelvottomien asioiden vertailua.
54.
Valittajien mainitsemista unionin tuomioistuimen tuomioistakaan ei käy ilmi mitään sellaista, mikä voisi viitata siihen, että pitäisi käyttää myöhempää vaihtokurssia – nimittäin sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamisajankohtana voimassa ollutta vaihtokurssia.
55.
Unionin tuomioistuin on joissakin tapauksissa todellakin todennut, että 10 prosentin enimmäismäärä voi tietyssä määrin suojata kyseisiä yrityksiä myös vaihtokurssien vaihteluilta. ( 35 ) Tämä ei ole kuitenkaan enimmäismäärän itsenäinen tavoite vaan pikemminkin osa suojaa, joka asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa annetaan kyseisille yrityksille kohtuuttoman suurten ja suhteettomien sakkojen ( 36 ) estämiseksi.
56.
Tähän asti oikeuskäytännössä käsiteltyjen tapausten yhteydessä on lisäksi ollut kyse valuuttojen suhteessa tapahtuneista muutoksista, jotka tapahtuivat jo ennen sen viiteajan päättymistä, johon 10 prosentin enimmäismäärä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan liittyy. ( 37 ) Unionin tuomioistuin suuntasi katseensa ikään kuin taaksepäin aikaisempiin ajanjaksoihin eikä, kuten Pilkington tässä vaatii, eteenpäin viimeisen päätetyn tilikauden jälkeisiin viikkoihin ja kuukausiin ennen riidanalaisen päätöksen antamista.
57.
Toisin kuin katseen eteenpäin suuntaamiselle, sen taaksepäin suuntaamiselle on hyvät perustelut: Rikkomisen päättymisen ja sakkojen määräämistä koskevan päätöksen tekemistä edeltävän viimeisen tilikauden välinen vaihe kestää yleensä useita vuosia ja voi luonnollisesti aiheuttaa helpommin valuutoista johtuvia yritysten maksukyvyn muutoksia kuin nyt riidanalaiset viikot tai kuukaudet, jotka edeltävät välittömästi sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista. Toiseksi ainoastaan taaksepäin katsomalla voidaan tarkastella luotettavia lukuja, joita on – niihin liittyvien valuutan muuntamisessa käytettävien vaihtokurssien kanssa – oikea-aikaisesti käytettävissä riittävästi, jotta komissio voi ottaa ne huomioon päätöstä tehdessään.
58.
Ainoa oikeuskäytäntöön sisältyvä vihje, joka voisi viitata eteenpäin katsomiseen ja ajantasaisten vaihtokurssien jonkinlaiseen merkitykseen, löytyy yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suhteellisen vanhasta tuomiosta Sarrió v. komissio. Mainittu tuomioistuin nimittäin varmisti kyseisessä tapauksessa, että ”jos sakon määrä muunnetaan kansalliseksi valuutaksi päätöksen julkaisemisajankohdan muuntokurssilla, se ei ylitä 10:tä prosenttia kantajan kokonaisliikevaihdosta”. ( 38 )
59.
Tämä toimintatapa ei näytä vakiintuneen, enkä minäkään tarkoita sitä, että unionin tuomioistuimen pitäisi nyt omaksua se.
60.
Riippumatta jo mainitusta perustavasta väitteestä, että ajantasaista vaihtokurssia käytettäessä vanhat liikevaihtotiedot muunnetaan kielletyllä tavalla uudella, eri ajanjaksoa koskevalla vaihtokurssilla, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa Sarrió v. komissio lähtökohdaksi ottama päätöksen julkaisemisen ajankohta on nähdäkseni täysin soveltumaton ja epäkäytännöllinen: päätöksen julkaiseminen tapahtuu kartellitapauksissa säännöllisesti vasta pitkän ajan kuluttua päätöksen antamisesta, joskus jopa vuosia myöhemmin. Komissiolla pitäisi näin ollen olla selvännäkijän lahjoja, jos se haluaisi ottaa tulevan vaihtokurssin huomioon jo päätöstä tehdessään. Ei ole myöskään nähtävissä, miten nimenomaan päätöksen julkaisemispäivän vaihtokurssi antaisi tietoa kyseisen yrityksen maksukyvystä hyvin paljon aikaisempana ajankohtana, jolloin komissio määräsi sille sakot ja peri niitä.
61.
Valittajien valituksen kohteena olevan ongelman ratkaisua on mielestäni haettava aivan toiselta tasolta, nimittäin unionin varainhoitoa koskevasta lainsäädännöstä: siltä varalta, että yrityksen maksukyky on heikentynyt voimakkaasti – vaihtokurssien vaihtelujen tai muiden syiden vuoksi – viimeisen tilikauden päättymisen ja komission sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamisen välillä, varainhoitoa koskevassa lainsäädännössä säädetään sopivista mekanismeista, joiden avulla yritys voi selvitä komission määräämien sakkojen perintään liittyvistä mahdollisista liiallisista vaatimuksista. ( 39 ) Nämä mekanismit mahdollistavat kuhunkin yksittäistapaukseen sovitettujen ratkaisujen kehittämisen, jotka ulottuvat pidempien maksuaikojen myöntämisestä täydelliseen tai osittaiseen saatavista luopumiseen, jolloin on kuitenkin otettava huomioon mahdolliset kilpailun vääristymät (ks. tästä erityisesti unionin talousarvioon sovellettavien varainhoitosääntöjen ( 40 ) 89 ja 91 artikla).
62.
Toisin kuin Pilkington suullisessa käsittelyssä väitti, tätä ratkaisua ei myöskään mitenkään heikennä se, että unionin varainhoitoa koskevassa lainsäädännössä säädettyjä mekanismeja käytetään ainoastaan äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Kyseisten yritysten on nimittäin kannettava kaikki ”normaalit” maksukykyynsä liittyvät riskit, erityisesti normaali valuuttakurssiriski. ( 41 ) Tähän palataan vielä jäljempänä. ( 42 )
63.
Edellä esitetyn vuoksi valittajien 10 prosentin enimmäismäärän tarkoitukseen perustuvat väitteet ovat perusteettomia.
b) Yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden vaatimukset
64.
Valittajat vetoavat käsiteltävässä asiassa vielä yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteisiin. Näistäkin periaatteista ilmenee niiden mielestä, että valuutan muuntamisessa merkityksellinen ei ole keskikurssi Pilkingtonin viimeisellä päätetyllä tilikaudella ennen valituksenalaisen päätöksen tekemistä vaan kyseisen päätöksen antamisajankohdan kurssi.
i) Yhdenvertaisen kohtelun periaate
65.
Valittajat katsovat, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastainen. Niiden käsityksen mukaan kaikkia yrityksiä on kohdeltava samalla tavalla riippumatta valuutasta, jota ne käyttävät kirjanpidossa. Unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt tämän huomiotta.
66.
Yhdenvertaisen kohtelun periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa. ( 43 ) Sitä ei voida tulkita ja soveltaa eri tavalla sen mukaan, mikä oikeudenala on kyseessä.
67.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, ettei toisiinsa rinnastettavia tilanteita kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. ( 44 )
68.
Nimenomaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ilmentää selvästi se, että unionin tuomioistuin tunnustaa erityisesti kartellioikeudellisten sakkojen määrityksen yhteydessä, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu 10 prosentin enimmäismäärä koskee yhdenmukaisesti kaikkia yrityksiä. ( 45 )
69.
Tässä yhteydessä kiinnostavien ongelmien osalta on huomautettava aluksi, että kunkin yrityksen maksukyky voi luonnollisesti vaihdella viimeisen tilikauden päättymisen ja sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamispäivän välillä. Tällaiset vaihtelut voivat johtua esimerkiksi odottamattomasta liikevaihdon vähenemisestä, mutta ne voivat perustua myös valuutan muuntamisessa tapahtuneisiin muutoksiin erityisesti silloin, kun suuri osa yrityksen liikevaihdosta syntyy ulkomaanvaluutoissa – riippumatta siitä, missä sen kotipaikka on.
70.
Kaikki yritykset ovat tässä suhteessa samassa tilanteessa, ja unionin lainsäätäjä kohtelee niitä myös samalla tavoin: asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan tällaisia maksukyvyn vaihteluja ei nimittäin oteta huomioon 10 prosentin enimmäismäärän laskennassa riippumatta siitä, määrittävätkö kyseiset yritykset liikevaihtonsa euroina vai muina valuuttoina. Tältä osin ei siis voi olla kyse yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamisesta.
71.
Yritysten, jotka eivät ilmoita liikevaihtotietojaan euroina vaan ulkomaanvaluuttana, kulut sakon maksamisesta voivat viimeisen tilikauden ja komission sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamispäivän välisten vaihtokurssimuutosten vuoksi vaihdella voimakkaammin kuin yrityksillä, joiden kirjanpito on euromääräinen. Tässä suhteessa yritysten, joiden kotipaikka on euroalueen ulkopuolella, tilanne voi mahdollisesti olla toisenlainen kuin yritysten, joiden kotipaikka on euroalueella.
72.
Pelkästään siitä seikasta, että yritykset, joiden kotipaikka on euroalueen ulkopuolella, voivat kärsiä enemmän likvidien varojensa valuutoista johtuvista vaihteluista kuin yritykset, joiden kotipaikka on euroalueella, ei voida kuitenkaan päätellä, että niillä on oikeus maksukykynsä uuteen, ajantasaiseen tarkasteluun komission sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamisajankohtana sillä hetkellä voimassa olevan vaihtokurssin perusteella.
73.
Tällaiset valuutoista johtuvat vaihtelut ilmentävät nimittäin valuuttakurssiriskiä, joka yritysten on kannettava itse. ( 46 ) Yritys, joka sijoittautuu euroalueen ulkopuolelle, varautuu yhtä lailla tietoisesti valuuttakurssien epäedulliseen kehitykseen kuin se nauttii niiden edullisesta kehityksestä. Ei käy päinsä, että tällainen yritys siirtää valikoivasti euroalueen ulkopuolelle sijoittautumisensa mahdolliset haitat yhteisön maksettavaksi vetoamalla yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen.
74.
Huomautettakoon ohimennen, että kaikkien sisämarkkinoilla toimivien yritysten valuuttakurssiriskit eivät olleet samat ennen euron käyttöönottoakaan. On totta, että komission piti aikoinaan muuntaa valuutta kaikkien yritysten kohdalla ennen kuin niille määrättiin sakkoja, kun taas nykyään se on tarpeen ainoastaan euroalueen ulkopuolelle sijoittautuneiden yritysten kohdalla. Samalla tavoin yritykset joutuivat tekemisiin erilaisten rahan arvon vaihtelujen ja kurssiriskien kanssa jo ennen euron käyttöönottoa sen jäsenvaltion mukaan, minne ne sijoittautuivat.
ii) Oikeusvarmuuden periaate
75.
Valittajat väittävät toiseksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon oikeusvarmuuden periaatetta. Niiden mielestä jokaisen yrityksen on kyettävä ennakoimaan omassa valuutassaan taloudelliset rasitukset, joita komission määräämä sakko voi niille aiheuttaa.
76.
Unionin oikeudessa keskeisellä sijalla oleva oikeusvarmuuden periaate edellyttää erityisesti sitä, että lainsäädäntö, joka aiheuttaa yksityisten kannalta epäedullisia seurauksia, on selvää ja täsmällistä ja että sen soveltaminen on yksityisten ennakoitavissa. ( 47 ) Yksityisten oikeussubjektien on nimittäin yksiselitteisesti voitava saada tieto oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin. ( 48 )
77.
Vastaavasti unionin tuomioistuin on todennut erityisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta, että komission määräämillä kartellioikeudellisilla sakoilla on kyseisen säännöksen mukaan numeroina ilmaistavissa oleva ja ehdoton enimmäismäärä, joten tietylle yritykselle määrättävissä olevan sakon enimmäismäärä on määritettävissä etukäteen. ( 49 )
78.
Ennakoitavuuden käsitteeseen liittyy loogisesti ennuste-elementti. Viimeaikaisia tapahtumia koskevien olemassa olevien tietojen perusteella ennusteista voidaan tehdään luotettavampia kuin vielä tuntemattomien tulevien tietojen perusteella.
79.
Sen vuoksi yritys voi epäilemättä paremmin ennakoida sen tapauksessa sovellettavan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisen kartellioikeudellisten sakkojen 10 prosentin enimmäismäärän, kun enimmäismäärä lasketaan viimeisen päätetyn tilikauden keskimääräisen vaihtokurssin eikä sakkopäätöksen antamisajankohdan ajantasaisen kurssin avulla, joka ei ole etukäteen vielä edes käytettävissä.
80.
Unionin yleinen tuomioistuin on vastaavasti aivan perustellusti korostanut, ( 50 ) että EKP:n keskimääräinen vaihtokurssi yrityksen viimeiseltä päätetyltä tilikaudelta ennen sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista soveltuu selvästi paremmin oikeusvarmuudesta huolehtimiseen kuin ajantasainen vaihtokurssi tulevana ajankohtana eli sakkopäätöksen antamispäivänä.
81.
Mainittu keskikurssi saadaan selville kyseisen tilikauden lopussa, eikä se muutu enää, kun taas ajantasainen kurssi riippuu tulevista sattumanvaraisista tapahtumista, nimittäin ajankohdasta, jonka komissio valitsee sakkojen määräämistä koskevan päätöksensä antamiseen, ja kyseisenä ajankohtana vallitsevasta taloudellisesta tilanteesta. Kun perustaksi otetaan keskikurssi, jokainen yritys, jota vastaan komissio ryhtyy toimiin kartellitoiminnan vuoksi, voi jo ennen menettelyn päättävän päätöksen tekemistä laskea täsmällisesti, miten suuri euromääräinen sakko voi korkeintaan olla.
82.
Valittajat väittävät, että yritysten, jotka eivät määritä liikevaihtoaan euroina, on hankalampi ennakoida mahdollisiin kartellioikeudellisiin sakkoihin liittyviä rahoituskuluja kuin yritysten, joiden kirjanpito on euromääräistä.
83.
Tämä epävarmuus johtuu kuitenkin valuuttakurssiriskistä, jonka euroalueen ulkopuolelle sijoittautuneet yritykset aina joutuvat kantamaan, kuten jo mainittiin. ( 51 ) Tähän liittyy kuitenkin muutakin: tulevaisuutta ennakoivan yrityksen on aina varauduttava sitä uhkaaviin sitoumuksiin sen valuutan määräisenä, jolla nämä sitoumukset tulevaisuudessa on hoidettava. Tältä osin ei ole olennaista eroa komission mahdollisesti määräämään kartellioikeudellisen sakon ja niiden siviilioikeudellisten vastuuriskien välillä, joita kyseisille yrityksille mahdollisesti syntyy oikeudenkäynneistä kansallisissa tuomioistuimissa.
84.
Jos komissio väittää asetuksen N:o 1/2003 mukaisessa menettelyssä yrityksen osallistuneen kartellin toimintaan, on yrityksen oman edun mukaista tehdä jo menettelyn aikana omien liikevaihtotietojensa perusteella viimeisenä päätettynä tilikautena euromääräisiä varauksia mahdollista maksettavaa sakkoa varten tai ainakin varmistaa rahoituslaitosten kanssa tehtävien sopimusten avulla, että yrityksellä on sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamisajankohtana tarvittava euromääräinen maksukyky myös asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisen 10 prosentin enimmäismäärän maksamiseksi.
85.
Jos kyseinen yritys ei tee tällaisia valmisteluja, se ryhtyy viime kädessä spekuloimaan vaihtokurssien kehityksellä ja hyväksyy tietoisesti siitä syntyvän riskin, että se voi myöhemmin hankkia valuuttoja mahdollisen sakon maksamiseen epäedullisemmilla ehdoilla kuin silloin, kun viimeinen tilikausi ennen sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista päättyy.
86.
Kuten unionin tuomioistuin on jo toisessa yhteydessä todennut, rahan arvon vaihtelussa on kyse epävarmuustekijästä, joka saattaa tuottaa sekä etuja että haittoja. ( 52 ) Rahan arvon vaihtelujen esiintyminen ei sinänsä tee lainmukaisesti määrätyn sakon suuruutta epäasianmukaiseksi. ( 53 )
3. Välipäätelmä
87.
Kaiken kaikkiaan ei ole siis asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan tarkoituksen eikä yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteen vastaista, että kartellioikeudellisen sakon 10 prosentin enimmäismäärän määrityksessä otetaan valuutan muuntamisen perustaksi keskimääräinen vaihtokurssi kyseisen yrityksen viimeiseltä päätetyltä tilikaudelta ennen sakkojen määräämistä koskevan päätöksen antamista. Unionin yleisen tuomioistuimen sitä koskeva päätelmä ( 54 ) on oikeudellisesti virheetön. Vastaavasti toinen valitusperuste on perusteeton.
C Eräät yleiset oikeusperiaatteet ja oikeusvaltiota koskevat pohdinnat (kolmas valitusperuste)
88.
Kolmas valitusperuste koskee eräitä yleisiä oikeusperiaatteita sekä oikeusvaltiota koskevia pohdintoja. Valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen rikkoneen näitä periaatteita. Sen avulla kyseenalaistetaan yhtäältä valituksenalaisen tuomion 396–402 kohta ja toisaalta sen 434, 438 ja 440–444 kohta. Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa koskee ainoastaan oikeudellisia vaatimuksia, jotka johtuvat yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta ja suhteellisuusperiaatteesta (ks. tästä jäljempänä 1 kohta), kun taas toinen osa koskee unionin yleisen tuomioistuimen täyttä harkintavaltaa (ks. jäljempänä 2 kohta).
89.
Oleellisessa asemassa valittajien tämän valitusperusteen molempia osia koskevien perustelujen yhteydessä on Pilkingtonin ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä mainitsema liikkeenjohdon konsultointiyrityksen tutkimus. Valittajien mielestä tutkimuksesta voi päätellä, että Pilkingtonin taloudellinen tilanne heikkeni huomattavasti komission määräämien sakkojen vuoksi.
90.
Oletan, että unionin yleisen tuomioistuimen tätä tutkimusta koskeva toimintatapa oli ehdottoman asianmukainen ja ettei sitä voi moittia oikeudellisesti. Unionin yleinen tuomioistuin otti mainitun tutkimuksen oikeutetusti huomioon ainoastaan täyden harkintavaltansa käytön yhteydessä, jolloin se voi ottaa huomioon myös tosiseikaston ja selvitysaineiston, jotka ovat tulleet esiin vasta riidanalaisen päätöksen antamisen jälkeen. ( 55 ) Unionin yleinen tuomioistuin jätti kuitenkin, samoin täysin oikeutetusti, kyseisen tutkimuksen huomiotta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta tutkiessaan, koska siinä yhteydessä saadaan ottaa huomioon ainoastaan tekijät, jotka olivat komissionkin tiedossa sen tehdessä kyseistä päätöstä. ( 56 )
1. Yhdenvertaisen kohtelun periaate ja suhteellisuusperiaate (kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa)
91.
Valittajat väittävät ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt huomiotta yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta ja suhteellisuusperiaatteesta johtuvat oikeudelliset vaatimukset. Ne valittavat räikeää ristiriitaa rasituksessa, jota komission määräämät seuraamukset kartellin yksittäisille jäsenille merkitsivät. Pilkington katsoo, että sitä rangaistiin huomattavasti kovemmin kuin muita kartellin jäseniä, koska sille määrätty sakko muodostaa huomattavasti suuremman osan sen kokonaisliikevaihdosta kuin kartellin muiden jäsenten sakko, joiden tuotevalikoima oli laajempi.
92.
Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tässä yhteydessä osuvasti, ( 57 ) ettei kunkin yrityksen osalta laskettujen sakkojen lopullisten määrien tarvitse välttämättä heijastaa kaikkia yritysten välisiä eroavaisuuksia näiden kokonaisliikevaihdon taikka kyseisen tuotteen markkinoita koskevan liikevaihdon osalta. ( 58 ) Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan sisältämän 10 prosentin enimmäismäärän laskentaa lukuun ottamatta kartellioikeudellisten sakkojen laskenta ei ole mekaaninen prosessi, jossa seuraamuksen pitäisi olla tietyssä suhteessa kaikkien kyseisten yritysten kokonaisliikevaihtoon.
93.
On kyllä totta, ettei komissio voi täysin vapaasti käyttää harkintavaltaansa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettuja sakkoja määrätessään, vaan siihen kohdistuu tuomioistuinvalvonta sen osalta, onko se ottanut huomioon unionin oikeuden yleiset oikeusperiaatteet ja unionin tasolla vahvistetut perusoikeudet, ( 59 ) erityisesti yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen. ( 60 )
94.
Unionin yleinen tuomioistuin ei ole kuitenkaan käsiteltävässä asiassa jättänyt huomiotta kummastakaan periaatteesta johtuvia oikeudellisia vaatimuksia.
a) Yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta johtuvat oikeudelliset vaatimukset
95.
Yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta voidaan todeta, että kuten jo mainittiin, ( 61 ) se edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tapauksia ei kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella.
96.
Kartellitoiminnasta määrättävien seuraamusten yhteydessä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on yleensä noudatettu, kun kaikkia kartellin jäseniä kohdellaan niille määrättävien sakkojen laskennassa samojen arviointiperusteiden mukaisesti, ( 62 ) niin ettei samaa kartellirikkomusta arvioida laadullisesti kahdenlaisilla perusteilla. ( 63 ) Pelkästään se, että yritykselle lopulta määrätty sakko on noin 10 prosenttia sen kokonaisliikevaihdosta, siis lähellä lakisääteistä enimmäismäärää (asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toinen alakohta) tai jopa sen suuruinen, vaikka tämä prosenttiosuus on pienempi kartellin muiden jäsenten osalta, ei ole sinänsä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista. ( 64 )
97.
Valittajat haluavat käsiteltävässä asiassa kuitenkin Pilkingtonille sellaisen erityiskohtelun, että sille määrättyä sakkoa alennetaan pienempään prosenttimäärään sen kokonaisliikevaihdosta. Ne moittivat vastaavasti unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei niille ole annettu tällaista erityiskohtelua.
98.
Poikkeaminen perinteisestä sakkojen laskentamenetelmästä saattaa olla perusteltua silloin, kun komission vuoden 2006 suuntaviivoissa käyttämän laskentamenetelmän avulla ei voida tehdä riittävää eroa sakkojen määräämisessä yksittäisille kartellin jäsenille niiden kartelliin osallistumisen keston ja vakavuuden tai mahdollisten lieventävien tai raskauttavien seikkojen perusteella. ( 65 ) Käsiteltävässä asiassa ei ole kuitenkaan minkäänlaisia viitteitä tästä, eivätkä valittajatkaan ole esittäneet mitään sen suuntaista.
99.
Eroaako Pilkingtonin tilanne erityisten seikkojen vuoksi muuten olennaisesti muiden kartellin jäsenten tilanteesta ja onko sitä sen vuoksi kohdeltava erityisellä tavalla sakon laskennassa, on viime kädessä tosiseikkojen ja näytön arviointiin liittyvä kysymys. Tämä arviointi on vakiintuneen oikeuskäytännön ( 66 ) mukaan yksinomaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävä, eikä unionin tuomioistuin voi tehdä sitä uudelleen muutoksenhakuvaiheessa, paitsi jos tosiseikkoja tai todisteita on vääristelty, mitä tässä ei ole edes väitetty tapahtuneen.
100.
Ainoastaan täydellisyyden vuoksi viittaan täydentävästi siihen, että minusta Pilkingtonin voimakas keskittyminen autolasialalle ja sen muita kartellin jäseniä suppeampi tuotevalikoima ei sinänsä vaikuta riittävältä syyltä käyttää Pilkingtonin maksettavaksi jäävän sakon laskennassa erityisiä arviointiperusteita. Komissio viittaa pikemminkin oikeutetusti siihen, että Pilkingtonin kaltainen yritys, joka saa erityisen suuren osan kokonaisliikevaihdostaan kartelliin liittyvistä tuotteista, hyötyy vastaavasti enemmän mahdollisista voitoista, joita kartellin jäsenet voivat saada kollusiivisesta toiminnastaan. Tästä syystä ei ole mitenkään epäoikeudenmukaista, että komission määräämä sakko muodostaa suuremman prosenttiosuuden tämän yrityksen kokonaisliikevaihdosta kuin muilla kartellin jäsenillä.
101.
Tätä päätelmää ei kyseenalaista sekään, että komissio on aiemmin ajoittain lieventänyt sakkoja ottaakseen huomioon joidenkin kartellin jäsenten liiketoimintamallin erityispiirteet. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämiseen sovellettava oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla. ( 67 )
102.
Erityisesti valittajien mainitsemasta tuomiosta Almamet voidaan todeta, että kyseisen yrityksen tilanteessa oli erityispiirteitä, jotka eivät – ainakaan unionin tuomioistuinten tietojen mukaan – koske samassa määrin Pilkingtonia. ( 68 )
103.
Väite yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta johtuvien oikeudellisten vaatimusten loukkaamisesta on näin ollen hylättävä perusteettomana.
b) Suhteellisuusperiaatteesta johtuvat oikeudelliset vaatimukset
104.
Suhteellisuusperiaatteesta, joka perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan mukaan on perusoikeuden asemassa, ( 69 ) on todettava, että sekin on tunnetusti otettava huomioon määrättäessä sakkoja kartellitoiminnasta. ( 70 )
105.
Valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta tässä yhteydessä viime kädessä siitä, että se on jättänyt huomiotta ne suhteellisuusperiaatteesta johtuvat oikeudelliset vaatimukset, jotka koskevat komission määräämien sakkojen ja Pilkingtonin kokonaisliikevaihdon suhdetta.
106.
Jo mainittu ( 71 ) asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukainen lakisääteinen 10 prosentin enimmäismäärä varmistaa lähtökohtaisesti, että komission kartellin jäsenille määräämät sakot ovat asianmukaisessa suhteessa niiden maksukykyyn ja ettei niille määrätä kohtuuttoman suuria ja suhteettomia sakkoja. ( 72 ) Jos enimmäismäärää noudatetaan, oletuksena on, että sakko ei ole suhteettoman suuri rasite kyseisen yrityksen maksukykyyn verrattuna.
107.
Pelkästään siitä seikasta, että sakko muodostaa kyseiselle yritykselle – mahdollisesti jopa huomattavan – taloudellisen rasitteen ja johtaa sen taloudellisen aseman väliaikaiseen heikentymiseen, ei suinkaan voi päätellä, että sakko on suhteettoman suuri. Seuraamuksen, joka yritykselle määrätään sakon muodossa, on päinvastoin oltava tuntuva, jotta tavoitteena oleva pelotevaikutus yksittäistapauksessa (ts. erityisestävyys) ja yleinen pelotevaikutus (ts. yleisestävyys) toteutuvat (ks. vuoden 2006 suuntaviivojen 4 kohta). Tätä tavoitetta ei saavutettaisi, jos yritys voisi maksaa sille määrätyn sakon liian helposti.
108.
Jos kyseisen yrityksen mahdollista taloudellisen aseman heikentymistä kartellioikeudellisen sakon johdosta käytettäisiin syynä tämän seuraamuksen lieventämiseen, tällä olisi lisäksi se ristiriitainen seuraus, että mainittu yritys palkittaisiin tekemästään vakavasta kilpailusääntöjen rikkomisesta perusteettomalla taloudellisella edulla. ( 73 ) Jos yrityksellä on odottamattomia maksuvaikeuksia, unionin varainhoitoa koskevassa lainsäädännössä säädetään sopivista ratkaisuista, kuten jo mainittiin. ( 74 )
109.
Tästä syystä suhteellisuusperiaatteesta johtuvien oikeudellisten vaatimuksien loukkaamista koskeva väite on yhtä perusteeton kuin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta koskeva väite.
2. Unionin yleisen tuomioistuimen täyden harkintavallan käyttö (kolmannen valitusperusteen toinen osa)
110.
Viimeisenä valittajat moittivat tämän kolmannen valitusperusteen yhteydessä sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole käyttänyt riittävän intensiivisesti SEUT 261 artiklan, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan kanssa, mukaista täyttä harkintavaltaansa.
111.
Kiistakapulana ovat tässä erityisesti valituksenalaisen tuomion 442 ja 443 kohdan lausumat, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että komission määräämiä sakkoja voidaan alentaa niiden kyseiselle yritykselle aiheuttamien kielteisten taloudellisten vaikutusten vuoksi ”ainoastaan poikkeustilanteissa”, ”kun ylivoimainen etu oikeuttaa sen”. ( 75 ) Valittajien mielestä unionin yleinen tuomioistuin on tässä lausunnossa lainvastaisesti vetäytynyt täyden harkintavaltansa liian ”pinnallisen soveltamisen” taakse. ( 76 )
112.
Unionin tuomioistuin arvioi unionin yleisen tuomioistuimen täyden harkintavallan käyttöä ainoastaan ilmeisen virheen tekemisen osalta. ( 77 ) Tällaisen virheen voidaan katsoa tapahtuneen ensinnäkin, kun unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti SEUT 261 artiklan mukaisen toimivaltansa laajuuden, ( 78 ) toiseksi, kun se ei ole käsitellyt riittävästi kaikkia merkityksellisiä seikkoja, ( 79 ) ja kolmanneksi, kun se on ottanut lähtökohdaksi virheelliset oikeudelliset perusteet, ( 80 ) varsinkin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ( 81 ) ja suhteellisuusperiaatteen ( 82 ) kannalta.
113.
Valittajien tässä esittämä väite liian pinnallisesta täyttä harkintavaltaa (pleine juridiction) koskevasta lähestymistavasta kuuluu ensin mainittuun luokkaan: unionin yleistä tuomioistuinta moititaan viime kädessä siitä, että se on arvioinut virheellisesti SEUT 261 artiklan mukaisen toimivaltansa laajuuden. ( 83 )
114.
Toimivalta on todellisuudessa hyvin laaja: SEUT 261 artiklan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi paitsi pelkästään valvoa seuraamuksen laillisuutta myös korvata komission arvioinnin omalla arvioinnillaan kyseisen seuraamuksen määrän määrittämiseksi. ( 84 ) Se voi siis myös kumota sakon tai alentaa tai korottaa sitä tarkoituksenmukaisuuteen liittyvien seikkojen perusteella kumoamatta ensin riidanalaista päätöstä. ( 85 ) Täyden harkintavallan käyttö ei näin ollen välttämättä edellytä oikeudellisen virheen toteamista.
115.
Unionin yleinen tuomioistuin oli käsiteltävässä asiassa täysin tietoinen tästä mahdollisuudesta, joka sillä on SEUT 261 artiklan yhteydessä. ( 86 ) Unionin yleinen tuomioistuin ei missään tapauksessa lähtenyt siitä, että se saa ylipäänsä alentaa komission määräämiä sakkoja ainoastaan poikkeustilanteissa. Se oletti pikemminkin, että erityisesti kyseisen yrityksen taloudellisen aseman väitetyn heikkenemisen vuoksi alentaminen on asianmukaista ainoastaan poikkeustilanteissa.
116.
Unionin yleinen tuomioistuin on toisin sanoen hyvinkin käsitellyt käsiteltävässä asiassa Pilkingtonin esittämiä sen taloudellisen aseman heikentymistä koskevia väitteitä, mukaan lukien Pilkingtonin mainitsema konsultointiyrityksen tutkimus. Se päätti kuitenkin olla alentamatta sakkoa, ei – väärin ymmärrettyjen – oikeudellisten seikkojen vaan yksinomaan tarkoituksenmukaisuuteen liittyvien seikkojen perusteella. Tämä käy erityisen selvästi ilmi, kun tarkastellaan taustaa, jota vasten unionin yleinen tuomioistuin esittää näkemyksensä ”poikkeustilanteista”: unionin yleinen tuomioistuin on huolestunut siitä, että unionin kilpailupolitiikan tehokkuus saattaisi kärsiä, jos kartellioikeudelliset sakot eivät olisi verrattain ankaria kyseisten yritysten kannalta. ( 87 )
117.
Tällaisessa pohdiskelussa ei ole, kuten edellä jo todettiin, ( 88 ) oikeudellisesti mitään moitittavaa. Se on lisäksi aivan linjassa komission vuoden 2006 suuntaviivoissa määrittämän unionin kilpailupolitiikan kanssa. ( 89 ) Suuntaviivat eivät kenties ole lainkäyttövallan kannalta sitovia, mutta unionin tuomioistuimet voivat kuitenkin ottaa niistä vaikutteita täyttä harkintavaltaansa käyttäessään. ( 90 )
118.
Kaiken kaikkiaan unionin yleinen tuomioistuin on siis käyttänyt täyttä harkintavaltaansa oikein. Unionin tuomioistuin ei lähtökohtaisesti voi arvioida sakkojen oikeasuhteisuutta täsmällisemmin. Unionin tuomioistuin voi puuttua asiaan ainoastaan hyvin poikkeuksellisesti, kun ”seuraamuksen taso on paitsi epäasianmukainen myös liiallinen, minkä vuoksi se on suhteellisuusperiaatteen vastainen”. ( 91 ) Käsiteltävässä asiassa ei ole kuitenkaan merkkejä sellaisesta näin jyrkästä ja ilmeisestä epäsuhdasta rikkomisen ja seuraamuksen välillä, joka vaatisi unionin tuomioistuimen korjausta muutoksenhakutuomioistuimena.
119.
Näin ollen kolmannen valitusperusteen viimeiselläkään osalla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Sen vuoksi koko kolmas valitusperuste on perusteeton.
D Yhteenveto
120.
Koska yhtäkään niistä valitusperusteista, joihin valittajat ovat vedonneet, ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
VI Oikeudenkäyntikulut
121.
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista.
122.
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 ja 2 kohdan, luettuna yhdessä 184 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Jos hävinneitä asianosaisia on useita, unionin tuomioistuin ratkaisee, miten kulut on jaettava näiden asianosaisten kesken. Koska komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista ja valittajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Niiden on vastattava näistä oikeudenkäyntikuluista yhteisvastuullisesti, koska ne ovat tehneet valituksen yhdessä.
VII Ratkaisuehdotus
123.
Edellä todetun perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1)
Valitus hylätään.
2)
Valittajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: saksa.
( 2 ) EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.125 – autolasi, EUVL 2009, C 173, s. 13) 12.11.2008 tehty komission päätös K(2008) 6815, sellaisena kuin se on oikaistuna 11.2.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 863 lopullinen ja 28.2.2013 tehdyllä komission päätöksellä C(2013) 1119 final.
( 3 ) Tuomio Pilkington Group ym. v. komissio (T‑72/09, EU:T:2014:1094).
( 4 ) Asia AGC Glass Europe ym. v. komissio (C‑517/15 P, EUVL 2015, C 398, s. 20).
( 5 ) Merkityksellinen on ainoastaan Lissabonin sopimuksen voimaantuloa edeltänyt oikeustila, koska riidanalainen päätös on tehty ennen 1.12.2009.
( 6 ) [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1), jäljempänä asetus N:o 1/2003.
( 7 ) Suuntaviivat asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta (EUVL 2006, C 210, s. 2), jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat.
( 8 ) Jäljempänä myös EUR.
( 9 ) Unionin yleinen tuomioistuin perustelee oikeudenkäyntikuluja koskevaa ratkaisua sillä, että komissio teki vasta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinmenettelyn aikana 28.2.2013 muutospäätöksen (ks. edellä 15 kohta ja alaviite 2), jolla se oikaisi kaksi sakon laskentaa koskevaa virhettä (valituksenalaisen tuomion 448 ja 449 kohta).
( 10 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 76 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 57 ja 59 kohta); tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 148 ja 149 kohta); tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 53 ja 55 kohta); tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 50 kohta); tuomio AC-Treuhand v. komissio (C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 64 kohta) ja tuomio Toshiba Corporation v. komissio (C‑373/14 P, EU:C:2016:26, 85 kohta).
( 11 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 77 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 58 kohta); tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 54 kohta) ja tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 62 kohta).
( 12 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 76 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 57 kohta); tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 148 kohta) ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 53 kohta).
( 13 ) Vastaavasti tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 57 kohta).
( 14 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 76 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 57 kohta); tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 148 kohta); tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 53 kohta) ja tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 55 kohta).
( 15 ) Vastaavasti tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 57 kohta), jossa unionin tuomioistuin selventää, että vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohta ”koskee niillä merkityksellisillä markkinoilla harjoitettua myyntiä, joihin kilpailusääntöjen rikkominen kohdistui”.
( 16 ) Ks. vielä kerran edellä tämän ratkaisuehdotuksen 26 kohta ja alaviite 10.
( 17 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 77 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 58 kohta); tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 54 kohta) ja tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 62 kohta).
( 18 ) Valituksenalaisen tuomion 224 ja 226 kohta.
( 19 ) Myös kartellisopimukset, joita kartellin jäsenet eivät ole lopulta täyttäneet tai joilla ei ollut toivottua vaikutusta markkinoilla, ovat kilpailusääntöjen rikkomisia, joista kilpailuviranomaiset voivat määrätä ja joista niiden on määrättävä seuraamuksia.
( 20 ) Kilpailun vääristymistä koskevan perusteen merkityksellisyydestä ks. myös tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 63 kohta) ja tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 61 kohta).
( 21 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 77 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 58 kohta) ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 54 kohta).
( 22 ) Ks. vielä tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 57 kohta) ja sen viittaus ”niillä merkityksellisillä markkinoilla harjoitettu[un] myynti[in], joihin kilpailusääntöjen rikkominen kohdistui”.
( 23 ) Tuomio Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464, 75–78 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 57–59 kohta); tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 148 ja 149 kohta); tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 53–58 ja 64 kohta) ja tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 51 kohta).
( 24 ) Jäljempänä myös GBP.
( 25 ) EUVL 2008, C 290, s. 6.
( 26 ) Myös alun perin määrätty 370 miljoonaa euroa pysyy – vaikkakin niukasti – 10 prosentin enimmäismäärän alapuolella, kun perustaksi otetaan keskimääräinen vaihtokurssi.
( 27 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 282 kohta).
( 28 ) Tuomio Musique diffusion française ym. v. komissio (100/80–103/80, EU:C:1983:158, 119 ja 121 kohta); tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 280 ja 281 kohta); tuomio Britannia Alloys & Chemicals v. komissio (C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 24 kohta) ja tuomio YKK ym. v. komissio (C‑408/12 P, EU:C:2014:2153, 63 kohta).
( 29 ) Tuomio YKK ym. v. komissio (C‑408/12 P, EU:C:2014:2153, 63 kohta).
( 30 ) Asetuksen N:o 1/2003 14 artikla.
( 31 ) Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaiset komission sakkojen määräämistä koskevat päätökset tehdään kollegiaalisuusperiaatteen mukaisesti (ks. komission työjärjestyksen 1 artikla sekä SEU 17 artiklan 6 kohdan b alakohta ja SEUT 250 artikla).
( 32 ) Vastaavasti myös tuomio YKK ym. v. komissio (C‑408/12 P, EU:C:2014:2153, 64 kohdan ensimmäinen virke).
( 33 ) Kysymys siitä, mitä vaihtokurssia konsernin yksittäisten yritysten liikevaihtoihin sovelletaan konsernin kokonaisliikevaihdon laskemisessa – kyseisen tilikauden keskikurssia vai tietyn määräpäivän kurssia –, ei ole tämän oikeudenkäynnin kohteena, eikä kumpikaan osapuolista käsitellyt sitä millään tavalla. Sen vuoksi minäkään en käsittele sitä ratkaisuehdotuksessani.
( 34 ) Valituksenalaisen tuomion 415 kohta.
( 35 ) Tuomio Enso Española v. komissio (C‑282/98 P, EU:C:2000:628, 59 kohta); tuomio Sarrió v. komissio (C‑291/98 P, EU:C:2000:631, 89 kohta) ja tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 606 kohta).
( 36 ) Ks. tästä edellä tämän ratkaisuehdotuksen 48 kohta ja alaviite 28.
( 37 ) Erityisen selvästi tämä käy ilmi tuomiosta Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 605 kohta).
( 38 ) Tuomio Sarrió v. komissio (T‑334/94, EU:T:1998:97, 403 kohta).
( 39 ) Vastaavasti myös tuomio Musique diffusion française ym. v. komissio (100/80–103/80, EU:C:1983:158, 135 kohta).
( 40 ) Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 soveltamissäännöistä 29.10.2012 annettu komission delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012 (EUVL L 362, s. 1).
( 41 ) Vastaavasti tuomio Enso Española v. komissio (C‑282/98 P, EU:C:2000:628, 59 kohta); tuomio Sarrió v. komissio (C‑291/98 P, EU:C:2000:631, 89 kohta) ja tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 604 kohta).
( 42 ) Ks. tästä jäljempänä tämän ratkaisuehdotuksen 73 kohta.
( 43 ) Tuomio Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio (C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 54 kohta) ja tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 51 kohta); vastaavasti jo tuomio Ruckdeschel ym. (117/76 ja 16/77, EU:C:1977:160, 7 kohta).
( 44 ) Tuomio Arcelor Atlantique et Lorraine ym. (C‑127/07, EU:C:2008:728, 23 kohta); tuomio Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio (C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 55 kohta); tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 51 kohta) ja tuomio P ja S (C‑579/13, EU:C:2015:369, 41 kohta).
( 45 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 281 kohta).
( 46 ) Vastaavasti tuomio Enso Española v. komissio (C‑282/98 P, EU:C:2000:628, 59 kohta); tuomio Sarrió v. komissio (C‑291/98 P, EU:C:2000:631, 89 kohta) ja tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 604 kohta).
( 47 ) Tuomio Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio (C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 100 kohta) ja tuomio Ålands Vindkraft (C‑573/12, EU:C:2014:2037, 127 kohta); ks. myös tuomio Van Es Douane Agenten (C‑143/93, EU:C:1996:45, 27 kohta) ja tuomio Association nationale d’assistance aux frontières pour les étrangers (C‑606/10, EU:C:2012:348, 76 kohta).
( 48 ) Tuomio ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. (C‑201/09 P ja C‑216/09 P, EU:C:2011:190, 68 kohta); tuomio ThyssenKrupp Nirosta v. komissio (C‑352/09 P, EU:C:2011:191, 81 kohta) ja tuomio Ålands Vindkraft (C‑573/12, EU:C:2014:2037, 128 kohta).
( 49 ) Tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 55 kohta); tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 51 kohta) ja tuomio InnoLux v. komissio (C‑231/14 P, EU:C:2015:451, 48 kohta).
( 50 ) Valituksenalaisen tuomion 420 kohta.
( 51 ) Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 73 kohta.
( 52 ) Tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582, 604 kohta).
( 53 ) Tuomio Enso Española v. komissio (C‑282/98 P, EU:C:2000:628, 59 kohta); tuomio Sarrió v. komissio (C‑291/98 P, EU:C:2000:631, 89 kohta) ja tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 604 kohta).
( 54 ) Valituksenalaisen tuomion 421 kohta luettuna yhdessä 415 ja 416 kohdan kanssa.
( 55 ) Tuomio Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 72 kohta).
( 56 ) Tuomio Ranska v. komissio (15/76 ja 16/76, EU:C:1979:29, 7 kohta); tuomio Crispoltoni ym. (C‑133/93, C‑300/93 ja C‑362/93, EU:C:1994:364, 43 kohta); tuomio IECC v. komissio (C‑449/98 P, EU:C:2001:275, 87 kohta) ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 31 kohta).
( 57 ) Valituksenalaisen tuomion 397 kohta.
( 58 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 312 kohta).
( 59 ) Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke; ks. täydentävästi asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 37 perustelukappaleen toteava viittaus, jonka mukaan asetusta on tulkittava ja sovellettava perusoikeuskirjassa tunnustetut perusoikeudet ja periaatteet huomioon ottaen.
( 60 ) Vastaavasti tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 304 ja 319 kohta); tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479, 58 kohta) ja tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 62 kohta).
( 61 ) Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 66 ja 67 kohta.
( 62 ) Vastaavasti tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479, 58 kohta), jonka mukaan sakon suuruutta määritettäessä yrityksiä, jotka ovat olleet osallisina EY 81 artiklan 1 kohdan vastaisessa sopimuksessa tai yhdenmukaistetussa menettelytavassa, ei saada kohdella syrjivästi soveltamalla niihin eri laskentamenetelmiä.
( 63 ) Ks. tästä ratkaisuehdotukseni Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:11, 57 kohta).
( 64 ) Tuomio Putters International v. komissio (T‑211/08, EU:T:2011:289, 74 kohta).
( 65 ) Ks. vastaavasti tuomio Putters International v. komissio (T-211/08, EU:T:2011:289, 75 kohta); ks. lisäksi 10.3.2015 annettu Euroopan parlamentin päätöslauselma 6.5.2014 annetusta EU:n kilpailupolitiikkaa koskevasta komission vuosikertomuksesta (P8_TA(2015)0051, 29 kohta).
( 66 ) Ks. esim. tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 177 kohta); tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 58 kohta) ja tuomio Toshiba Corporation v. komissio (C‑373/14 P, EU:C:2016:26, 40 ja 41 kohta).
( 67 ) Tuomio JCB Service v. komissio (C‑167/04 P, EU:C:2006:594); tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 189 kohta) ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 67 kohta).
( 68 ) Kuten unionin yleinen tuomioistuin korostaa tuomiossa Novácke chemické závody v. komissio (T‑352/09, EU:T:2012:673, 139 kohta), yrityksen Almamet tilanteelle oli ominaista erityisesti se, että se on ”kallisarvoisten materiaalien kaupan alalla toimiva – – tukkukauppia[s], jonka voittomarginaali on pieni”.
( 69 ) Ks. ratkaisuehdotukseni Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:248, 222 kohta).
( 70 ) Tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 319 kohta) ja tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 365 kohta).
( 71 ) Ks. tästä edellä, erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 48 kohdassa, esittämäni toista valitusperustetta koskevat näkemykset.
( 72 ) Tuomio Musique diffusion française ym. v. komissio (100/80–103/80, EU:C:1983:158, 119 ja 121 kohta); tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 280 ja 281 kohta); tuomio Britannia Alloys & Chemicals v. komissio (C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 24 kohta) ja tuomio YKK ym. v. komissio (C‑408/12 P, EU:C:2014:2153, 63 kohta).
( 73 ) Vastaavasti tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 327 kohta); tuomio SGL Carbon v. komissio (C‑308/04 P, EU:C:2006:433, 105 kohta) ja tuomio KME Germany ym. v. komissio (C‑389/10 P, EU:C:2011:816, 103 kohta); vastaavasti jo tuomio IAZ International Belgium ym. v. komissio (96/82–102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, EU:C:1983:310, 54 ja 55 kohta).
( 74 ) Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 61 kohta.
( 75 ) Valituksenalaisen tuomion 442 kohta.
( 76 ) Oikeudenkäyntikielellä ”a ’light touch’ review”.
( 77 ) Tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 365 kohta).
( 78 ) Ks. ratkaisuehdotukseni Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio (C‑105/04 P, EU:C:2005:751, 137 kohta) ja ratkaisuehdotukseni Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:248, 190 kohta); vastaavasti tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 155 ja 156 kohta) ja tuomio Kone ym. v. komissio (C‑510/11 P, EU:C:2013:696, 40 ja 42 kohta).
( 79 ) Tuomio Baustahlgewebe v. komissio (C‑185/95 P, EU:C:1998:608, 128 kohta); tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 244 ja 303 kohta) ja tuomio Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio (C‑322/07 P, C‑327/07 P ja C‑338/07 P, EU:C:2009:500, 125 kohta).
( 80 ) Tuomio Baustahlgewebe v. komissio (C‑185/95 P, EU:C:1998:608, 128 kohta); tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 244 ja 303 kohta) ja tuomio Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio (C‑322/07 P, C‑327/07 P ja C‑338/07 P, EU:C:2009:500, 125 kohta).
( 81 ) Tuomio Weig v. komissio (C‑280/98 P, EU:C:2000:627, 63 ja 68 kohta); tuomio Sarrió v. komissio (C‑291/98 P, EU:C:2000:631, 97 ja 99 kohta) ja tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479, 58 kohta).
( 82 ) Tuomio E.ON Energie v. komissio (C-89/11 P, EU:C:2012:738, 126 kohta) ja tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 165 kohta).
( 83 ) Käsittelin oikeudellisia vaatimuksia, jotka johtuvat yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta ja suhteellisuusperiaatteesta, jo aiemmin kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa (ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 91–109 kohta).
( 84 ) Tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 692 kohta); tuomio KME Germany ym. v. komissio (C‑389/10 P, EU:C:2011:816, 130 kohta); tuomio AC-Treuhand v. komissio (C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 74 kohta) ja tuomio Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 75 kohta).
( 85 ) Tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 692 kohta) ja tuomio Prym ja Prym Consumer v. komissio (C‑534/07 P, EU:C:2009:505, 86 kohta).
( 86 ) Ks. erityisesti valituksenalaisen tuomion 431, 432 ja 434 kohta.
( 87 ) Valituksenalaisen tuomion 441 kohta.
( 88 ) Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 106–108 kohta.
( 89 ) Ks. erityisesti vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohta: ”Poikkeustilanteissa komissio voi pyynnöstä ottaa huomioon yrityksen maksukyvyttömyyden erityisissä sosiaalisissa ja taloudellisissa olosuhteissa. Komissio ei alenna sakkoa tämän seikan perusteella pelkästään epäedullisen tai tappiollisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Alennus voidaan myöntää vain sillä perusteella, että esitetään objektiiviset todisteet siitä, että sakon määrääminen näissä suuntaviivoissa vahvistetuin edellytyksin vaarantaisi väistämättä kyseisen yrityksen elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi.”
( 90 ) Tuomio komissio v. Coppens (C‑441/11 P, EU:C:2012:778, 80 kohta) ja tuomio Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 90 kohta).
( 91 ) Tuomio E.ON Energie v. komissio (C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 125 ja 126 kohta); tuomio Schindler Holding ym. v. komissio (C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 164 ja 165 kohta) ja tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 205 kohta).
Full & Egal Universal Law Academy