4.5.2015
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 146/24
Valitus, jonka Riva Fire SpA (selvitystilassa) on tehnyt 24.2.2015 unionin yleisen tuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa T-83/10, Riva Fire SpA v. komissio, 9.12.2014 antamasta tuomiosta
(Asia C-89/15 P)
(2015/C 146/31)
Oikeudenkäyntikieli: italia
Asianosaiset
Valittaja: Riva Fire SpA, selvitystilassa (edustajat: avvocato M. Merola, avvocato M. Pappalardo, avvocato T. Ubaldi ja avvocata M. Toniolo)
Muu osapuoli: Euroopan komissio
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin
—
Pääasiallisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion niiltä osin kuin siinä on katsottu, ettei valittajan puolustautumisoikeuksia ollut loukattu, ja kumoaa tästä syystä riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan;
—
Toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion vain niiltä osin kuin siinä vahvistetaan valittajan sakon alennuksen määräksi 3 prosenttia, ja että se sille asetuksen N:o 1/2003 (1) 31 artiklassa annettua täyttä tuomiovaltaa soveltaen alentaa valittajalle (selvitystilassa) määrättyä sakkoa sopivana pitämällään suuremmalla määrällä tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi;
—
Joka tapauksessa velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa;
—
Halutessaan toteaa, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyllä oikeudenkäynnillä on loukattu Euroopan perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa ja Euroopan unionin ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa, koska siinä ei ole noudatettu oikeudenkäynnin kohtuullisen keston periaatetta.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Riva Fire S.p.A esittää valituksensa tueksi neljä perustetta.
1.
Ensimmäinen peruste, jonka mukaan valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe ja se on riittämättömästi ja ristiriitaisesti perusteltu, kun siinä arvioidaan komission asetuksessa (EY) N:o 773/2004 (2) säädettyjen menettelysäännösten rikkomista ja valittajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei vertailuilla, jotka valittaja oli esittänyt riidanalaisesta päätöksestä ja komission vuonna 2002 tekemästä päätöksestä, ollut merkitystä, ja katsoessaan, ettei komissiolla ollut velvollisuutta antaa uutta väitetiedoksiantoa, jotta asianomaisilla yrityksillä olisi ollut mahdollisuus lausua riidanalaisista tosiseikoista.
2.
Toinen peruste, jonka mukaan valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe ja se on riittämättömästi ja ristiriitaisesti perusteltu sakon lopullisen määrän määrittämisen osalta
Yleinen tuomioistuin on sakon määrää määrittäessään käyttänyt aineellista toimivaltaansa kahdella tapaa virheellisellä tavalla:
(i)
valituksenalaisen tuomion perusteluista ei ensinnäkään ole mahdollista todeta, onko kyseinen tuomioistuin, kun se on alentanut sakon määrää 3 prosentilla, asianmukaisesti ottanut huomioon sekä valittajan syyksi luetun rikkomisen lyhyen keston että sen vähäisen vakavuuden;
(ii)
toiseksi valituksenalainen tuomio on ristiriitainen ja siinä on oikeudellisia virheitä, koska valittajan katsotaan olevan vastuussa muiden yritysten menettelystä 25.11.1997–30.11.1998 väliseltä ajalta ja koska sakon määrää määritettäessä valittajan on nimenomaisesti katsottu olevan siitä vastuussa.
3.
Kolmas peruste, jonka mukaan valituksenalaisessa tuomiossa on ristiriitaisuuksia ja oikeudellinen virhe, koska yleinen tuomioistuin on katsonut valittajan osallistuneen joulukuun 1998 sopimukseen ja on tästä syystä sakkoa määrittäessään katsonut [valittajan] osallistuneen kartellin tähän osaan
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen pitäessään näytettynä, että vastaaja oli osallistunut myyntikiintiöitä koskeneeseen joulukuun 1998 sopimukseen, sillä se ei ole pitänyt merkityksellisenä sitä seikkaa, että ajanjaksona, jona kyseinen sopimus oli suunniteltu, vastaaja oli eronnut kartellin siitä osasta, johon kyseinen sopimus kuului. Kyseinen virhe on heijastunut sakon perusmäärän määrittämiseen ja vaikuttanut valittajan syyksi luetun rikkomiseen vakavuuteen ja kestoon.
4.
Neljäs peruste, jonka mukaan valittajan johdon osallistumisen vaikutusta sakon perusmäärän korottamiseen ei ole perusteltu
Yleinen tuomioistuin ei ole selittänyt, minkä seikkojen perusteella se on päätellyt, ettei valittajan johdon osallistuminen ole ollut määräävä seikka sakon perusmäärää korotettaessa. Jos kyseinen tuomioistuin olisi todennut, että vastaajalle määrätyn sakon perusmäärään sovellettu kerroin oli laskettu myös kyseisen johdon osallistumisen huomioon ottaen, sen olisi pitänyt kumota komission päätös ja alentaa näin ollen sakon määrää.
(1) Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL L 1, s. 1).
(2) EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annettu komission asetus (EY) N:o 773/2004 (EUVL L 123, s. 18).
Full & Egal Universal Law Academy