UNIONIN TUOMIOISTUIMEN VARAPRESIDENTIN MÄÄRÄYS
6 päivänä lokakuuta 2015 ( * )
”Muutoksenhaku — Väliintulo — Varsinaisen asianosaisen velkoja — Väliintulointressiä ei ole”
Asiassa C‑362/15 P(I),
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 57 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 14.7.2015,
Anonymos Elliniki Metalleftiki kai Metallourgiki Etairia Larymnis Larko, kotipaikka Kallithea (Kreikka), edustajanaan dikigoros V. Koulouris,
valittajana,
ja jossa muina osapuolina ovat
Larko Geniki Metalleftiki kai Metallourgiki AE, kotipaikka Ateena (Kreikka),
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
Euroopan komissio, asiamiehinään A. Bouchagiar ja É. Gippini Fournier, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN VARAPRESIDENTTI,
kuultuaan ensimmäistä julkisasiamiestä M. Watheletia,
on antanut seuraavan
määräyksen
1
Anonymos Elliniki Metalleftiki kai Metallourgiki Etairia Larymnis Larko (jäljempänä entinen Larko) vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 11.6.2015 antaman määräyksen Larko v. komissio (T‑412/14, EU:T:2015:431; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen väliintulohakemuksen Larko Geniki Metalleftiki kai Metallourgiki AE:n (jäljempänä uusi Larko), joka on kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa asiassa T-412/14, vaatimusten tueksi.
2
Uusi Larko ryhtyi vuoden 1989 aikana jatkamaan entisen Larkon aikaisemmin harjoittamaa nikkeliraudan louhinta-, jalostus- ja myyntitoimintaa. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että entinen Larko on huomattavia rahasummia velkaa uudelle Larkolle. Uusi Larko vaatii kanteellaan asiassa T-412/14 unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan Kreikan entiselle Larkolle sen tiettyjen varojen luovutuksen yhteydessä myöntämästä valtiontuesta SA.37954 (2013/N) 27.3.2014 annetun komission päätöksen C(2014) 1805 (EUVL C 156, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös). Euroopan komissio katsoi viimeksi mainitussa päätöksessä yhtäältä, että uuden Larkon varojen myynti ehdotetun luovutussuunnitelman mukaisesti ei ollut valtiontukea, ja toisaalta, että kyseisen suunnitelman perusteella uuden Larkon ja kyseisten varojen ostajien välillä ei ollut taloudellista jatkumoa siltä osin kuin oli kyse aikaisemman valtiontuen mahdollisesta palauttamisesta.
3
Entinen Larko vaatii unionin tuomioistuinta hyväksymään lisäksi sen väliintulohakemuksen.
4
Komissio on esittänyt valitusta koskevat huomautuksensa 29.7.2015.
Valituksen tarkastelu
5
Aluksi on huomautettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toisen kohdan mukaan kaikki, jotka pystyvät osoittamaan, että Euroopan unionin tuomioistuimien käsiteltäväksi saatetun asian ratkaisu koskee niiden etua, voivat olla väliintulijoina jossakin näistä tuomioistuimista.
6
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mainitun 40 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu käsite ”asian ratkaisu koskee niiden etua” on määriteltävä ottaen huomioon itse oikeusriidan kohde, ja sen on tarkoitettava sitä, että asianomaisten etuihin vaikuttaa suoraan ja tosiasiallisesti nimenomaan esitetyistä vaatimuksista annettava ratkaisu eivätkä esitetyt perusteet tai väitteet. Ilmaisulla ”asian ratkaisu” viitataan näet pyydettyyn lopulliseen ratkaisuun sellaisena kuin se ilmaistaan annettavassa tuomiolauselmassa (ks. määräys komissio v. EnBW, C‑365/12 P, EU:C:2013:83, 7 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
7
Tässä yhteydessä on muun muassa selvitettävä, koskeeko riidanalainen toimi suoraan väliintulon hakijaa ja koskeeko asiassa annettava ratkaisu selvästi tämän etua (ks. määräys Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:135, 7 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Väliintulointressin voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan riittävän välitön ainoastaan, jos asian ratkaisu voi muuttaa väliintulon hakijan oikeudellista asemaa (ks. vastaavasti määräys National Power ja PowerGen v. komissio, C‑151/97 P(I) ja C‑157/97 P(I), EU:C:1997:307, 61 kohta; määräys Schenker v. Air France ja komissio, C‑589/11 P(I), EU:C:2012:332, 14 ja 15 kohta sekä määräys Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:135, 4 ja 11 kohta).
8
Entisen Larkon esittämiä valitusperusteita on tutkittava näiden seikkojen valossa.
9
Valitus rakentuu kolmeen valitusperusteeseen, jotka koskevat seuraavia seikkoja:
—
valituksenalainen määräys on perusteltu puutteellisesti siltä osin kuin on kyse välittömän intressin puuttumisesta
—
Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toista kohtaa on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin on kyse välittömän intressin puuttumisesta; kyseinen valitusperuste jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee mainitun määräyksen virheellistä tulkintaa ja soveltamista ja jälkimmäinen selvitysaineiston vääristämistä ja perustelujen puutteellisuutta
—
Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toista kohtaa on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin on kyse selvän intressin puuttumisesta.
Ensimmäinen valitusperuste
10
Entinen Larko korostaa, että komissio on antanut samana päivänä eli 27.3.2014 riidanalaisen päätöksen lisäksi komission päätöksen 2014/539/EU Kreikan [uudelle Larkolle] myöntämästä valtiontuesta SA.34572 (13/C) (ex 13/NN) (EUVL L 254, s. 24; jäljempänä soveltumattomuuspäätös). Se huomauttaa, että komissio on kyseisessä päätöksessä katsonut, että eräät uudelle Larkolle myönnetyt tuet eivät soveltuneet sisämarkkinoille, ja määrännyt niiden palauttamisesta.
11
Entisen Larkon mukaan on niin, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 13 kohdassa todennut, että entinen Larko nojautuu uuden Larkon ainoana merkittävänä velkojana riidanalaisen päätöksen ja soveltumattomuuspäätöksen yhteisvaikutukseen sen osoittamiseksi, että kyseiset päätökset estävät sitä saamasta saatavistaan maksua uudelta Larkolta, se on tämän jälkeen jättänyt tuon kysymyksen kuitenkin tutkimatta. Unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 15–17 kohdassa, jotka koskevat entisen Larkon välitöntä intressiä, vain hylännyt eräät osaväitteet asettamatta niitä kuitenkaan asiayhteyteensä, eikä se ole arvioinut kyseisiä väitteitä kokonaisuudessaan.
12
Tässä yhteydessä on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen perusteluvelvollisuus ei edellytä, että se esittäisi sellaisen selvityksen, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan ne, joita asia koskee, saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niiden väitteitä, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (tuomio Gogos v. komissio, C‑583/08 P, EU:C:2010:287, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
13
Unionin yleinen tuomioistuin on todennut ensin riidanalaisen määräyksen 15 kohdassa, ettei yhtäältä riidanalaisen päätöksen ja soveltumattomuuspäätöksen ja toisaalta entisen Larkon vetoamien saatavien välillä ollut suoraa yhteyttä, ja huomauttanut tämän jälkeen kyseisen määräyksen 16 kohdassa, että kummankin kyseessä olevan päätöksen yhteisvaikutus ei merkinnyt välttämättä sitä, että entisen Larkon oli mahdotonta saada uuteen Larkoon kohdistuvat vaatimuksensa hyväksyttyä. Se on todennut edelleen valituksenalaisen määräyksen 17 kohdassa, että asiaan annettava ratkaisu koskee entisen Larkon etuja yksinomaan niiden taloudellisten seurausten kautta, joihin kyseinen ratkaisu johtaa uuden Larkon osalta. Entisen Larkon edut liittyvät näin ollen vain välillisesti asian ratkaisuun.
14
On katsottava – kun otetaan huomioon tämän määräyksen 12 kohdassa mieliin palautettu oikeuskäytäntö –, että unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt riittävällä tavalla valituksenalaisen määräyksen 15–17 kohdassa ne nimenomaiset perustelut, joiden vuoksi se katsoi, että entisen Larkon väitteet, jotka koskivat riidanalaisen päätöksen ja soveltumattomuuspäätöksen yhteisvaikutusta, oli hylättävä. Näiden perustelujen avulla entinen Larko näet saa selville niiden oikeellisuudesta riippumatta syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin päätteli, ettei asian ratkaisu koskenut välittömästi sen etua, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan laillisuusvalvontaansa, kun otetaan huomioon tämän määräyksen 6 ja 7 kohdassa mieliin palautettu oikeuskäytäntö.
15
Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.
Toinen valitusperuste
16
Entinen Larko moittii toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan ja soveltaessaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toista kohtaa siltä osin kuin se on soveltanut kyseistä määräystä yleisellä tasolla ottamatta huomioon asiaan liittyviä erityispiirteitä. Unionin yleinen tuomioistuin on etenkin jättänyt huomiotta riidanalaisen päätöksen ja soveltumattomuuspäätöksen yhteisvaikutuksen sekä entisen Larkon erityisaseman uuden Larkon ainoana merkittävänä velkojana. Entinen Larko on lisäksi erityisessä tilanteessa, joka perustuu Kreikan viranomaisten toteuttamiin toimenpiteisiin, joiden johdosta sen saatavien periminen uudelta Larkolta on väitetysti vaikeampaa. Kyseinen suhteiden ja tilanteiden kokonaisuus perustaa entisen Larkon mukaan todellakin väliintulointressin. Unionin yleinen tuomioistuin on siten soveltanut kyseistä määräystä virheellisesti katsoessaan, ettei tuo intressi ollut riittävä.
17
Tässä yhteydessä on huomautettava, että se, että uuden Larkon kaltainen velallinen on yksinään velvollinen palauttamaan valtiontuen – mikä on käsiteltävässä tapauksessa seurausta riidanalaisen päätöksen, jonka mukaan ei ole mahdollista, että uuden Larkon varojen ostajien voitaisiin katsoa olevan uuden Larkon kanssa yhteisvastuussa tiettyjen tukien palauttamisesta, ja soveltumattomuuspäätöksen, jossa nuo samat tuet todetaan sisämarkkinoille soveltumattomiksi, yhteisvaikutuksesta, olettaen, että kumpikin näistä päätöksistä on pätevä, – voi tosin vaikuttaa taloudellisesti sen velkojiin siltä osin kuin sillä vähennetään niiden mahdollisuuksia saada maksu kaikista niiden saatavista, kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 17 kohdassa perustellusti korostanut.
18
Se, että entinen Larko on uuden Larkon ainoa merkittävä velkoja ja sillä on väitetysti ollut erityisiä vaikeuksia jatkaa saataviensa perimistä tiettyjen Kreikan viranomaisten toteuttamien toimenpiteiden vuoksi, johtaa siihen, että tällaisella uudelle Larkolle asetetulla velvollisuudella saatetaan käytännössä vaikuttaa entisen Larkon taloudellisiin etuihin laajemmin kuin muiden velkojien etuihin.
19
Tällaisen unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian varsinaisen asianosaisen velkojan taloudellisten etujen jopa huomattavan loukkauksen ei voida kuitenkaan katsoa merkitsevän kyseisen velkojan etujen välitöntä loukkausta tämän määräyksen 6 ja 7 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, koska sillä ei muuteta mainitun velkojan oikeusasemaa. Tällaisen velkojan taloudelliset edut sulautuvat näet yhteen sen velallisen, joka on kyseessä olevan asian varsinainen asianosainen, taloudellisten etujen kanssa, ja kyseisessä asiassa annettava ratkaisu vaikuttaa niihin, kuten myös tällaisen asianosaisen osakkeenomistajien etuihin, vain välillisesti niiden seurausten kautta, jotka mainitulla ratkaisulla on kyseiselle varsinaiselle asianosaiselle (ks. varsinaisen asianosaisen osakkeenomistajan osalta määräys AITEC v. komissio, C‑97/92, C‑105/92 ja C‑106/92, EU:C:1993:954, 15 kohta).
20
Asia on toisin, jos riidan ratkaisu voi muuttaa velkojan, joka pyytää saada osallistua asian käsittelyyn velallistaan tukeakseen, omaa oikeusasemaa. Näin on etenkin, jos mainittu ratkaisu vaikuttaa siihen, miten saatava luonnehditaan oikeudellisesti kansallisessa oikeudessa, kun saatava voidaan kirjata velallisen etuoikeutettuihin tai etuoikeudettomiin saataviin unionin tuomioistuimissa vireillä olevan oikeusriidan ratkaisun perusteella (määräys Belgia v. komissio, C‑197/99 P, EU:C:2000:720, 29–31 kohta). Käsiteltävässä tapauksessa on niin, että vaikka entinen Larko väittää, että unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa annettavalla ratkaisulla voi olla vaikutusta sillä uudelta Larkolta olevien saatavien taloudelliseen arvoon, se ei esitä kuitenkaan mitään väitettä, jolla voitaisiin osoittaa, että kyseinen ratkaisu vaikuttaisi sellaisenaan sen saatavien oikeudelliseen luonnehdintaan.
21
Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt mitään oikeudellista virhettä tulkitessaan ja soveltaessaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toista kohtaa toteamalla, että siinä vireillä olevan asian ratkaisu ei vaikuta suoraan entisen Larkon etuihin.
22
Entinen Larko moittii toisen valitusperusteen toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on vääristänyt selvitysaineistoa ja esittänyt puutteelliset perustelut siltä osin kuin se on todennut valituksenalaisen määräyksen 16 kohdan ensimmäisessä virkkeessä, että riidanalaisen päätöksen ja soveltumattomuuspäätöksen yhteisvaikutus ei merkinnyt välttämättä sitä, että entisen Larkon oli mahdotonta saada uuteen Larkoon kohdistuvat vaatimuksensa hyväksyttyä. Kyseinen virheellinen arviointi, joka muodostaa unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn ytimen, on ristiriidassa entisen Larkon unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittaman näytön kanssa, josta ilmenee, että mainittu yhteisvaikutus vie uudelta Larkolta kaikki sen varat ja että entinen Larko on uuden Larkon ainoa merkittävä velkoja. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi ainakin pitänyt esittää perustelut sille, ettei kyseessä olevaa näyttöä ole otettu huomioon.
23
Tässä yhteydessä on korostettava, että entisen Larkon väitteet perustuvat valituksenalaisen määräyksen 16 kohdan ensimmäisen virkkeen virheelliseen tulkintaan.
24
Mainittua virkettä on näet tulkittava sitä edeltävien ja sitä seuraavien perustelujen valossa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensin valituksenalaisen määräyksen 15 kohdassa, että riidanalaisella päätöksellä ja soveltumattomuuspäätöksellä ei ollut mitään suoraa yhteyttä entisen Larkon uudelta Larkolta perimiin saataviin, minkä jälkeen se huomautti valituksenalaisen määräyksen 17 kohdassa, että sen käsiteltävänä olevaan asiaan annettava ratkaisu vaikuttaa entisen Larkon etuihin yksinomaan niiden taloudellisten seurausten kautta, joihin mainittu ratkaisu johtaa uuden Larkon osalta.
25
Valituksenalaisen määräyksen 16 kohdan ensimmäinen virke noudattaa tätä samaa logiikkaa, eikä se muodosta siis – toisin kuin entinen Larko väittää – unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn ydintä. Kun unionin yleinen tuomioistuin huomauttaa, että kummankin kyseessä olevan päätöksen yhteisvaikutus ei merkitse välttämättä sitä, että entisen Larkon oli mahdotonta saada uuteen Larkoon kohdistuvat vaatimuksensa hyväksyttyä, se on vain korostanut lähinnä sitä, että se, että entisen Larkon on ehkä mahdotonta periä saataviaan, ei seuraa välittömästi kyseisestä vaikutuksesta sellaisenaan vaan mahdollisesti siitä, ettei uuden Larkon varallisuudessa ole riittävästi varoja, minkä ei oikeudellisesti voida katsoa johtuvan yhdestä ainoasta tekijästä.
26
Vaikka oletetaan, että valituksenalaisen määräyksen 16 kohdan ensimmäisessä virkkeessä on vääristetty tosiseikkoja, tämä ei missään tapauksessa voi olla perustana kyseisen määräyksen kumoamiselle. Kuten tämän määräyksen 19 kohdasta näet ilmenee, uuden Larkon taloudellisille eduille aiheutunut vahinko, joka perustuu riidanalaisen päätöksen ja soveltumattomuuspäätöksen yhteisvaikutukseen, johon entinen Larko vetoaa, on omiaan osoittamaan ainoastaan, että asian ratkaisu koskee välillisesti entisen Larkon etua, mikä ei täytä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toisessa kohdassa vahvistettuja edellytyksiä.
27
Valituksenalaisen määräyksen puutteellisia perusteluja koskevasta väitteestä on huomautettava, että tämän määräyksen 14 kohdassa on todettu ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellut oikeudellisesti riittävällä tavalla päätelmänsä siitä, että asiaan annettava ratkaisu ei koske suoraan entisen Larkon etuja.
28
Edellä esitetystä seuraa, että toinen valitusperuste on hylättävä.
Kolmas valitusperuste
29
Entinen Larko väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen valituksenalaisen määräyksen 18–20 kohdassa, kun se on katsonut pääosin, ettei sen väliintulointressi ollut selvä, koska muilla velkojilla saattoi olla etuoikeus entisen Larkon saataviin ja koska uuden Larkon taloudelliset varat saattoivat osoittautua joka tapauksessa riittämättömiksi entisen Larkon saatavien suorittamiseksi. Se kyseenalaistaa lisäksi selvää intressiä koskevan vaatimuksen Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toisen kohdan sanamuodon kannalta.
30
Tässä yhteydessä on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun ylimääräisiä perusteluja koskevat väitteet eivät voi aiheuttaa tämän ratkaisun kumoamista ja ovat näin ollen tehottomia (tuomio komissio v. IPK International, C‑336/13 P, EU:C:2015:83, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31
Käsiteltävässä tapauksessa on todettava, että koska asian ratkaisu ei koske suoraan entisen Larkon etuja – seikka, joka on tullut lopulliseksi ensimmäisen ja toisen valitusperusteen hylkäämisen perusteella –, myöskään kolmannen valitusperusteen yhteydessä esitetty väite oikeudellisen virheen olemassaolosta ei, vaikka väite pitäisikin paikkansa, voi olla perusteena valituksenalaisen määräyksen kumoamiselle.
32
Kolmas valitusperuste on näin ollen tehoton ja se on hylättävä tämän määräyksen 30 kohdassa mieliin palautetun oikeuskäytännön perusteella.
33
Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että koska yhtäkään entisen Larkon valituksensa tueksi esittämää valitusperustetta ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
34
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut entisen Larkon velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, on määrättävä, että entinen Larko vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi se on velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuimen varapresidentti on määrännyt seuraavaa:
1)
Valitus hylätään.
2)
Anonymos Elliniki Metalleftiki kai Metallourgiki Etairia Larymnis Larko vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset
( * ) Oikeudenkäyntikieli: kreikka.
Full & Egal Universal Law Academy