EUR-Lex -  62016CC0108 - FI

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MICHAL BOBEK

11 päivänä toukokuuta 2016 ( 1 )

Asia C‑108/16 PPU

Openbaar Ministerie

vastaan

Paweł Dworzecki

(Ennakkoratkaisupyyntö – Rechtbank Amsterdam (Amsterdamin tuomioistuin, Alankomaat))

”Ennakkoratkaisupyyntö — Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely — Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa — Puitepäätös 2002/584/YOS — Eurooppalainen pidätysmääräys — Jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt — Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet — Rangaistus, joka on määrätty vastaajan poissa ollessa — Haasteen henkilökohtainen tiedoksi antaminen — Virallisen tiedon saaminen muilla keinoin — Unionin oikeus — Itsenäiset käsitteet”

1. 

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty tilanteessa, jossa puolalaisen tuomioistuimen Paweł Dworzeckista antamaa eurooppalaista pidätysmääräystä ollaan panemassa täytäntöön Alankomaissa. Tällä eurooppalaisella pidätysmääräyksellä halutaan panna täytäntöön kolme vapaudenmenetyksen käsittävää rangaistusta, joista yksi on määrätty oikeudenkäynnissä, jossa Dworzecki ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä.

2. 

Käsiteltävässä asiassa tulee pääasiallisesti esiin kysymys siitä, voidaanko katsoa, että eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, ( 3 ) (jäljempänä puitepäätös) 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa asetetut edellytykset täyttyvät, jos haaste annetaan tiedoksi luovutettavaksi pyydetyn henkilön ilmoittamassa osoitteessa asuvalle hänen talouteensa kuuluvalle täysi-ikäiselle henkilölle (tässä asiassa Dworzeckin isoisälle).

3. 

Unionin tuomioistuimelle tarjoutuu käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä tilaisuus tarkastella eräistä puitepäätöksen 4 a artiklaan sisältyvistä käsitteistä tehtävää tulkintaa. Kysymyksiin annettavalla vastauksella voidaan täsmentää täytäntöönpanosta vastaavan tuomioistuimen velvollisuuksia silloin, kun kyse on niiden edellytysten tutkimisesta, joiden perusteella puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja vaihtoehtoisia mahdollisuuksia voidaan soveltaa.

I Asiaa koskevat oikeussäännöt

A Unionin oikeus

4.

Puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.” Saman artiklan 3 kohdan mukaan puitepäätös ”ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [EU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita”.

5.

Puitepäätöstä 2002/584 on muutettu puitepäätöksellä 2009/299. Sillä on erityisesti kumottu puitepäätöksen 5 artiklan 1 kohta ja otettu käyttöön uusi 4 a artikla, joka koskee päätöksiä, jotka on annettu henkilön ollessa poissa oikeudenkäynnistä.

6.

Puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”– – on tarpeen säätää selkeistä ja yhteisistä perusteista, joilla voidaan jättää tunnustamatta päätöksiä, jotka on annettu sellaisen oikeudenkäynnin perusteella, jossa asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä. Tämän puitepäätöksen tarkoituksena on tarkemmin määritellä tällaiset yhteiset perusteet, joilla täytäntöönpanoviranomainen voi panna päätöksen täytäntöön siitä huolimatta, että asianomainen henkilö ei ole läsnä oikeudenkäynnissä, kunnioittaen kuitenkin täysin tämän henkilön oikeutta puolustukseen. Tämän puitepäätöksen tarkoituksena ei ole säännellä muotoja ja menetelmiä, joita käytetään tämän puitepäätöksen mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, mukaan lukien menettelyvaatimukset, vaan niistä säädetään jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä.”

7.

Puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa täsmennetään seuraavaa:

”Päätöstä, joka on annettu sellaisen oikeudenkäynnin perusteella, jossa asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä, ei pitäisi kieltäytyä tunnustamasta ja panemasta täytäntöön, jos hän joko oli saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi ja hänelle oli siten ilmoitettu päätökseen johtaneen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta tai jos hän on muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä. Tällöin oletetaan, että henkilö oli saanut kyseiset tiedot ’asianmukaiseen aikaan’ eli riittävän ajoissa voidakseen osallistua oikeudenkäyntiin ja tosiasiallisesti käyttää oikeuttaan puolustukseen.”

8.

Puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Syytetyn oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin taataan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa, sen mukaisesti kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut. Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen sisältyy asianomaisen henkilön oikeus olla henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä. Jotta asianomainen henkilö voi käyttää hyväksi tätä oikeutta, hänen on oltava tietoinen oikeudenkäynnistä. Tämän puitepäätöksen perusteella henkilön tietoisuus oikeudenkäynnistä olisi varmistettava kussakin jäsenvaltiossa sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, ja tässä yhteydessä on täytettävä yleissopimuksen vaatimukset. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti erityistä huomiota voitaisiin, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, kiinnittää myös siihen, onko asianomainen henkilö pyrkinyt saamaan hänelle osoitettua tietoa, harkittaessa, onko tapa, jolla tieto annetaan, riittävä varmistamaan henkilön tietoisuuden oikeudenkäynnistä.”

9.

Puitepäätöksen 4 a artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi myös kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, jos henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä päätökseen johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että henkilö pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin määriteltyjen menettelyvaatimusten mukaisesti:

a)

asianmukaiseen aikaan,

i)

joko oli saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi ja siten saanut tiedon päätökseen johtaneen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta tai oli muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä,

ja

ii)

hänelle oli ilmoitettu, että asia voidaan ratkaista, vaikka hän jää pois oikeudenkäynnistä,

tai

b)

oli oikeudenkäynnistä tietoisena valtuuttanut oikeudenkäyntiavustajan, jonka joko asianomainen henkilö tai valtio oli nimennyt puolustamaan häntä oikeudenkäynnissä, ja tämä edustaja oli tosiasiallisesti puolustanut häntä oikeudenkäynnissä,

tai

c)

sen jälkeen, kun päätös oli annettu asianomaiselle henkilölle tiedoksi ja hänelle oli nimenomaisesti ilmoitettu hänen oikeudestaan uudelleenkäsittelyyn tai muutoksenhakuun, johon henkilöllä on oikeus osallistua ja joka antaa mahdollisuuden asian ratkaisuperusteiden uudelleentutkimiseen, mukaan lukien uudet todisteet, ja joka voi johtaa alkuperäisen päätöksen kumoamiseen:

i)

nimenomaisesti ilmoitti, ettei hän riitauta päätöstä;

tai

ii)

ei pyytänyt uudelleenkäsittelyä tai hakenut muutosta määräajassa;

tai

d)

ei saanut päätöstä tiedoksi henkilökohtaisesti, mutta

i)

se annetaan hänelle henkilökohtaisesti tiedoksi viipymättä luovuttamisen jälkeen ja hänelle nimenomaisesti ilmoitetaan hänen oikeudestaan uudelleenkäsittelyyn tai muutoksenhakuun, johon asianomaisella henkilöllä on oikeus osallistua ja joka antaa mahdollisuuden asian ratkaisuperusteiden uudelleentutkimiseen, mukaan lukien uudet todisteet, ja joka voi johtaa alkuperäisen päätöksen kumoamiseen;

ja

ii)

hänelle ilmoitetaan, missä ajassa hänen on pyydettävä uudelleenkäsittelyä tai haettava muutosta, kuten asiaa koskevassa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä mainitaan.

– –”

B Alankomaiden lainsäädäntö

10.

Puitepäätös on saatettu osaksi Alankomaiden lainsäädäntöä Overleveringswetillä (luovuttamisesta annettu laki, jäljempänä OLW). OLW:n 12 §:llä pannaan täytäntöön puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohta seuraavasti:

”Luovuttamista ei sallita, jos eurooppalaisella pidätysmääräyksellä on tarkoitus panna täytäntöön tuomio silloin, kun syytetty ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion menettelyvaatimusten mukaisesti:

a)

haaste on annettu tiedoksi syytetylle itselleen asianmukaiseen aikaan, ja hän on siten saanut tiedon ratkaisuun johtaneen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta, tai hänelle on muilla keinoin tosiasiallisesti annettu virallinen tieto kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä, ja syytetylle on ilmoitettu, että ratkaisu voidaan tehdä, vaikka hän jää pois oikeudenkäynnistä;

– –

II Pääasian oikeudenkäynti

11.

Officier van justitie bij de rechtbank (tuomioistuimessa toimiva syyttäjäviranomainen) toimitti 30.11.2015 rechtbank Amsterdamille (Amsterdamin tuomioistuin, Alankomaat) pyynnön, joka koski Sąd Okręgowy w Zielonej Górzen (Zielona Góran alueellinen tuomioistuin, Puola) antaman, 4.2.2015 päivätyn eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa. Pidätysmääräyksessä oli kyse Dworzeckin pidättämisestä ja luovuttamisesta.

12.

Pidätysmääräys annettiin, jotta kolmella (ensimmäisen tuomion osalta) 12.3.2007, (toisen tuomion osalta) 22.6.2010 ja (kolmannen tuomion osalta) 2.6.2011 annetulla tuomiolla määrätyt vapaudenmenetyksen käsittävät rangaistukset voitaisiin panna täytäntöön Puolassa. Näiden rangaistusten pituudet ovat kaksi vuotta (josta suorittamatta on seitsemän kuukautta ja 12 päivää), kahdeksan kuukautta ja kuusi kuukautta. ( 4 )

13.

Eurooppalaisen pidätysmääräyksen d kohdasta ilmenee, että Dworzecki ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä toiseen tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä. Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on lisäksi merkinnyt rastin (puitepäätöksen liitelomakkeen 3 kohdan 1 alakohdan b alakohtaa vastaavaan) pidätysmääräyslomakkeen 1 kohdan b alakohtaan, jota käytetään silloin, kun ”haastetta ei ole annettu henkilölle henkilökohtaisesti tiedoksi, vaan – – hän on muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä, ja hänelle on ilmoitettu, että asia voidaan ratkaista, vaikka hän jää pois oikeudenkäynnistä”.

14.

Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen täsmentää puitepäätöksen liitelomakkeen d kohdan 4 alakohdan mukaisina tietoina ”tavasta, jolla ehto on täyttynyt”, seuraavaa:

”Haaste on lähetetty Paweł Dworzeckin tiedoksiantoja varten ilmoittamaan osoitteeseen, ja sen on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 132 §:n mukaisesti ottanut vastaan kyseisessä osoitteessa asuva täysi-ikäinen henkilö eli Paweł Dworzeckin isoisä; mainitussa säännöksessä säädetään, että ’jos vastanottaja on poissa, oikeudenkäyntiasiakirja on annettava tiedoksi vastaanottajan talouteen kuuluvalle täysi-ikäiselle henkilölle, ja jos vastaanottajan talouteen kuuluva täysi-ikäinen henkilö on poissa, oikeudenkäyntiasiakirja voidaan antaa tiedoksi myös kiinteistön omistajalle, talonmiehelle tai kylän johtajalle edellyttäen, että nämä henkilöt sitoutuvat antamaan asiakirjan tiedoksi sen vastaanottajalle’. Myös jäljennös tuomiosta on lähetty samaan osoitteeseen, ja sen on ottanut vastaan kyseisessä osoitteessa asuva täysi-ikäinen henkilö. Paweł Dworzecki on lisäksi tunnustanut syyllisyytensä ja hyväksynyt etukäteen syyttäjän esittämän rangaistuksen.”

15.

Dworzecki on säilöön otettuna Alankomaissa, missä hän odottaa tosiasiallista luovuttamista ensimmäisen ja kolmannen tuomion perusteella – mikä on jo hyväksytty – ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen päätöstä toisen tuomion osalta.

III Ennakkoratkaisupyyntö ja ennakkoratkaisukysymykset

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että toisin kuin puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa OLW:n 12 §:ssä säädetään ehdottomasta kieltäytymisperusteesta siinä tapauksessa, että luovutettavaksi pyydetty henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä pidätysmääräyksen perusteena olevaan ratkaisuun johtaneessa tuomioistuinkäsittelyssä.

17.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Rechtbank Amsterdam (Amsterdamin tuomioistuin) on aiemmin tulkinnut OLW:n 12 §:n a–d kohtaa edeltävää ilmausta ”pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion menettelyvaatimusten mukaisesti” ( 5 ) siten, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ratkaistaan se, onko asianomaisessa tosiseikastossa kyse jostakin mainitussa säännöksessä luetelluista tilanteista. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymyksistä ilmenee kuitenkin, että tuomioistuin pohtii sitä, onko tällainen tulkinta sopusoinnussa puitepäätöksen kanssa.

18.

Tässä tilanteessa rechtbank Amsterdam (Amsterdamin tuomioistuin) on päättänyt lykätä asian käsittelyä esittääkseen unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Ovatko [puitepäätöksen] 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdassa käytetyt käsitteet

—

’asianmukaiseen aikaan – – oli saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi ja siten saanut tiedon päätökseen johtaneen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta’

ja

—

’asianmukaiseen aikaan – – oli muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä’,

unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä?

2)

Jos ovat,

a)

kuinka näitä itsenäisiä käsitteitä on yleisesti tulkittava, ja

b)

kuuluuko esillä olevan kaltainen tapaus, jolle on ominaista, että

—

[eurooppalaisen pidätysmääräyksen] mukaan haaste on annettu tiedoksi luovutettavaksi pyydetyn henkilön osoitteessa luovutettavaksi pyydetyn henkilön talouteen kuuluvalle täysi-ikäiselle, joka on sitoutunut antamaan haasteen tiedoksi luovutettavaksi pyydetylle henkilölle

—

[eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä] ei käy ilmi, onko – ja jos on, milloin – kyseinen pyydetyn henkilön talouteen kuuluva todella antanut haasteen tiedoksi luovutettavaksi pyydetylle henkilölle

—

selvityksestä, jonka luovutettavaksi pyydetty henkilö on esittänyt ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa pidetyssä käsittelyssä, ei voida päätellä, että luovutettavaksi pyydetty henkilö oli ollut – asianmukaiseen aikaan – tietoinen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta

näistä jommankumman ensimmäisessä kysymyksessä tarkoitetun itsenäisen käsitteen piiriin?”

IV Kiireellinen menettely unionin tuomioistuimessa

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt, että esillä oleva ennakkoratkaisupyyntö käsiteltäisiin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa tarkoitetussa kiireellisessä menettelyssä. Se on perustellut pyyntöään korostamalla sitä, että Dworzecki on parhaillaan säilöön otettuna odottamassa yhtäältä sitä, että hänet tosiasiallisesti luovutetaan – minkä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kolmesta tuomiosta kahden osalta jo hyväksynyt –, ja toisaalta mainitun tuomioistuimen päätöstä jäljellä olevan tuomion osalta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että unionin tuomioistuimen vastauksen antamiseen käyttämällä ajalla on välitön ja ratkaiseva vaikutus Dworzeckin säilöönoton kestoon.

20.

Unionin tuomioistuimen neljäs jaosto päätti 10.3.2016 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön käsitellä ennakkoratkaisupyyntö kiireellisessä menettelyssä.

21.

Kirjallisia huomautuksia käsiteltävässä asiassa ovat esittäneet Dworzecki, Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio. Suullisia huomautuksia 14.4.2016 pidetyssä istunnossa ovat esittäneet edellä mainittujen lisäksi myös Puolan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset.

V Asian arviointi

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensimmäisellä kysymyksellään selvittämään lähinnä, onko eräille puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaan sisältyville käsitteille annettava tulkinta ratkaistava yksinomaan pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön perusteella vai onko kyse unionin oikeuden itsenäisistä käsitteistä. Jälkimmäisessä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta toisella kysymyksellään, millainen tulkinta tähän säännökseen sisältyville käsitteille on käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen annettava.

23.

Aivan aluksi on syytä korostaa, että esillä olevan asian taustalla on kysymys siitä, että harkinnanvarainen kieltäytymisperuste on muutettu ehdottomaksi kieltäytymisperusteeksi kansallisessa lainsäädännössä. Unionin tuomioistuin ei ole vielä tutkinut tätä tärkeää kysymystä, vaan sillä on ollut tilaisuus ottaa kantaa vain jäsenvaltioiden mahdollisuuteen rajoittaa tilanteita, joissa täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat kieltäytyä luovuttamasta etsittyä henkilöä. ( 6 ) En kuitenkaan käsittele mainittua kysymystä tässä ratkaisuehdotuksessa, koska se ei yhtäältä ole johtanut siihen, että jäsenvaltiot olisivat esittäneet perusteltuja argumentteja, ja koska se ei toisaalta ole välttämätön edellytys sille, että ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa käsiteltävässä asiassa hyödyllinen vastaus.

A Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

24.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäisessä kysymyksessä erotetaan toisistaan kaksi mahdollisuutta, jotka näyttävät sulkevan pois toinen toisensa: joko kyse on ”unionin oikeuden itsenäisistä” käsitteistä – jolloin niiden sisältö ja tulkinta ratkaistaan yhdenmukaisella tavalla unionin oikeudessa, jolla kansallisia lainsäädäntöjä implisiittisesti yhdenmukaistetaan – tai näiden käsitteiden sisältö määräytyy kansallisen lainsäädännön perusteella. ( 7 )

25.

Kaikissa unionin tuomioistuimelle esitetyissä kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissa väitetään, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaan sisältyvät käsitteet ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä.

26.

Näin jyrkän eron tekeminen yhtäältä unionin oikeuden itsenäisten käsitteiden ja toisaalta kansalliseen oikeuteen perustuvien käsitteiden välillä ei nähdäkseni tee mahdolliseksi sitä, että käsiteltävän ennakkoratkaisukysymyksen perustana oleva kysymyksenasettelu kyetään ymmärtämän oikein. Kyseinen säännös ei nimittäin vaikuta taipuvan selkeästi tällaiseen kahtiajakoon. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys koskee kaikkia puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaan sisältyviä käsitteitä, jotka muodostavat ensimmäisen poikkeuksen tässä säännöksessä säädettyihin harkinnanvaraisiin kieltäytymisperusteisiin. Olisi keinotekoista nähdä tässä säännöksessä joukko rinnakkaisia itsenäisiä käsitteitä. Kyse on pikemmin unionin oikeuden riippumattomista tai itsenäisistä vähimmäisvaatimuksista tai takeista, joilla puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan mukaista tunnustamatta jättämisen mahdollisuutta kuvaillaan yksityiskohtaisten tosiseikkojen muodossa. Kuten komissio toteaa, puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan perustelukappaleet ovat osoitus lainsäätäjän tahdosta säätää ”selkeistä ja yhteisistä perusteista, joilla [ratkaisuja] voidaan jättää tunnustamatta” ja vastaajan poissa ollessa annettuja ratkaisuja koskevista ”yhteisis[tä] ratkaisuis[ta]”. ( 8 )

27.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa säädetään harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta tilanteessa, jossa se, jota asia koskee, ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä. On kuitenkin olemassa neljä poikkeusta, joissa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei voi kieltäytyä kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta. ( 9 ) Näistä tapauksista säädetään puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa, jossa täsmennetään olosuhteet, joissa täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen on pantava päätös täytäntöön huolimatta siitä, että henkilö on ollut poissa oikeudenkäynnistä. ( 10 )

28.

Tämä järjestelmä vaatii keskinäiseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä pidätysmääräyksen antaneiden oikeusviranomaisten ja täytäntöönpanosta vastaavien oikeusviranomaisten kesken. Käytännössä pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen tehtävänä on ilmoittaa pidätysmääräyksessä – eli puitepäätöksen liitelomakkeessa, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299 – siitä, miten 4 a artiklan mukaisia takeita on noudatettu. Kun pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen merkitsee rastin ruutuun, josta käy ilmi, ettei se, jota asia koskee, ole ollut henkilökohtaisesti läsnä ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, sen on täsmennettävä nimenomaisesti, onko se, jota asia koskee, saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi (puitepäätöksen liitelomakkeen 3 kohdan 1 alakohdan a alakohta), ja jollei ole, onko hän muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon (liitelomakkeen 3 kohdan 1 alakohdan b alakohta). Tässä jälkimmäisessä tapauksessa pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen on ilmoitettava (lomakkeen 4 kohdan mukaisesti), kuinka tämä edellytys on täyttynyt. Tämä edellyttää välttämättä tosiseikkojen kuvailemista ja tiettyjen tosiseikkojen oikeudellista luonnehtimista pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen arvion perusteella.

29.

Se seikka, että pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on velvollinen esittämään nämä tosiseikkoja koskevat tiedot lomakkeen 4 kohdassa, vahvistaa täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle annetun valvonta- tai tarkistustehtävän. Täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voi eurooppalaiseen pidätysmääräykseen sisältyvien tapaa, jolla tiedot on annettu sille, jota asia koskee, koskevien tietojen avulla käyttää oikeuttaan kieltäytyä täytäntöönpanosta siten, että se tutkii itsenäisesti puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan mukaiset edellytykset ja takeet. Täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen suorittama itsenäinen valvonta on varmistettava ottamalla huomioon 4 a artiklassa säädettyä harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta koskevissa poikkeuksissa esitettyjen täsmällisten, yhteisten takeiden itsenäinen sisältö.

30.

On syytä korostaa, että täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle kuuluva itsenäinen valvontatehtävä rajoittuu tosiseikkojen, sellaisina kuin pidätysmääräyksen antanut viranomainen on ne (lomakkeen 4 kohdassa) esittänyt, oikeudellisen luonnehdinnan tarkistamiseen (lomakkeen 3 kohdan 1alakohdan b alakohta, 3 kohdan 2 alakohta tai 3 kohdan 3 alakohta). Toisin kuin Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset istunnossa väittivät, tämä ei merkitse sitä, että täytäntöönpanosta vastaava viranomainen voisi riitauttaa pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen toteamat tosiseikat. Keskinäistä luottamusta – ja myös perusteiden ekonomiaa tuomioistuinmenettelyssä – koskevista periaatteista nimittäin johtuu, että pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen esittämät tosiseikat sitovat täytäntöönpanosta vastaavaa viranomaista.

31.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaisen vaihtoehdon toisessa osassa säädettyjen takeiden käytännön seurausten osalta voidaan päätellä, että täytäntöönpanosta vastaava viranomainen saa tarkistaa, kun otetaan huomioon pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen lomakkeen 4 kohdassa antamat tiedot, ovatko tässä säännöksessä mainitut erityiset yhteiset edellytykset täyttyneet, siitä riippumatta, että pidätysmääräyksen antanut viranomainen on eurooppalaisen pidätysmääräyslomakkeen 3 kohdassa todennut, että se, jota asia koskee ja joka ei ole saanut haastetta henkilökohtaisesti tiedoksi, on saanut muilla keinoin tosiasiallisesti virallisen tiedon.

32.

Puitepäätöksellä määräytyvän järjestelmän käytännön toiminnasta käy siten ilmi, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa luetellut poikkeukset ovat itsenäisiä takeita, jotka ilmentävät unionin oikeudessa asetettuja vähimmäisedellytyksiä, joiden noudattamista täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset valvovat. Nämä vaatimukset on määritetty puitepäätöksellä siten itsenäisiksi ja kaikille jäsenvaltioille yhteisiksi.

33.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa asetettujen itsenäisten yhteisten takeiden olemassaolo on se seikka, joka on tehnyt mahdolliseksi sen, että 4 a artiklalla on otettu käyttöön järjestelmä, jolla edistetään vastavuoroista tunnustamista puolustautumisoikeuksia samalla kunnioittaen. Puitepäätöksellä määritetään juuri näitä kahta tavoitetta silmällä pitäen jäsenvaltioiden prosessitoimien oikeudelliset seuraukset säätämättä kuitenkaan konkreettisista menettelysäännöistä.

34.

Puitepäätöksen sisällöstä sekä puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan perustelukappaleista ilmenee nimittäin selkeästi, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista vastaajan poissa ollessa tehtyihin ratkaisuihin koskevan, unionin oikeudessa käyttöön otetun järjestelmän tavoitteena ei ole yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden menettelysääntöjä. Ensiksikin puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan viittaus ”tarkemmin määritelty[ihin] menettelyvaatimu[ksiin]” merkitsee sitä, että kyseiseen säännökseen sisältyy vain vähimmäismenettelysäännöt, joita on täydennettävä kansallisella prosessilainsäädännöllä. ( 11 ) Puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan toiseksi selkeästi se, että puitepäätöksen ”tarkoituksena ei ole säännellä muotoja ja menetelmiä, joita käytetään tämän puitepäätöksen mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, mukaan lukien menettelyvaatimukset, vaan niistä säädetään jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä”. ( 12 )

35.

Tästä seuraa, että jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen ja puitepäätösten oikeudellisen luonteen mukaisesti menettelysäännöistä, etenkin oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiantamista koskevista menettelysäännöistä, säädetään edelleen kansallisessa lainsäädännössä. Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa asetetaan siten tosiseikastojen muodossa vain vähimmäisvaatimukset, joiden on täytyttävä, kun taas menettelysääntöjen valinta jätetään kansallisen lainsäädännön varaan.

36.

Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on siksi syytä vastata, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että se sisältää itsenäiset vähimmäistakeet, joiden noudattaminen täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on itsenäisesti tarkistettava, jotta se voi panna täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on annettu sellaisen ratkaisun täytäntöönpanemiseksi, joka on tehty ilman, että se, jota asia koskee, on ollut henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä.

B Toinen ennakkoratkaisukysymys

37.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta toisella ennakkoratkaisukysymyksellään ensisijaisesti, miten puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaan sisältyviä käsitteitä on yleisesti ottaen tulkittava. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta toiseksi, kuuluuko käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltainen tilanne jommankumman mainitussa säännöksessä tarkoitetun tapauksen soveltamisalaan. Joidenkin yleisluontoisten huomautusten jälkeen tutkin kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen tapausten ominaispiirteitä käsiteltävänä olevan asian olosuhteiden näkökulmasta.

1. Yleiset huomautukset

38.

Ei ole epäilystäkään siitä, että keskinäisen luottamuksen ja siihen tiiviisti liittyvän vastavuoroisen tunnustamisen periaatteilla on perustavanlaatuinen merkitys unionin oikeudessa yleisesti ja puitepäätösten systematiikassa erityisesti. ( 13 ) Unionin tuomioistuin on muistuttanut useaan otteeseen, että vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka on oikeudellisen yhteistyön ”kulmakivi”, tarkoittaa erityisesti sitä, että jäsenvaltiot ovat lähtökohtaisesti velvollisia panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön. ( 14 ) Tästä johtuu, että jäsenvaltiot voivat kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain puitepäätöksen 3 artiklassa tyhjentävästi luetelluissa täytäntöönpanosta kieltäytymisen ehdottomissa tapauksissa tai puitepäätöksen 4 ja 4 a artiklassa säädetyissä täytäntöönpanosta kieltäytymisen harkinnanvaraisissa tapauksissa. Lisäksi eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain puitepäätöksen 5 artiklassa tyhjentävästi lueteltuja ehtoja. ( 15 ) Vaikka jäsenvaltioilla on selvää harkintavaltaa saattaessaan näitä säännöksiä osaksi kansallista oikeusjärjestystä, ne eivät voi antaa näille ilmauksille laajempaa ulottuvuutta kuin se, joka seuraa yhdenmukaisesta tulkinnasta. ( 16 )

39.

Puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan osalta, että unionin lainsäätäjä halusi lopettaa tilanteen, joka johtui puitepäätöksen 2002/584 alkuperäisen version 5 artiklasta, jonka mukaan täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen tehtävänä oli arvioida, olivatko mahdollisuutta saada asia käsitellyksi uudelleen koskevat takeet riittävät. ( 17 )

40.

Kieltäytymisperusteiden olemassaolo on kuitenkin osoitus siitä, että vastavuoroisen tunnustamisen periaate ei merkitse ehdotonta velvollisuutta panna eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön. ( 18 ) Erityisesti puitepäätöksen 4 a artikla on kieltäytymisperuste, joka liittyy nimenomaisesti puolustautumisoikeuksiin sellaisessa oikeudenkäynnissä, joka on johtanut tuomioon vastaajan poissa ollessa. ( 19 ) Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa esitetään tässä yhteydessä puolustautumisoikeuksien suojaamiseen liittyvät itsenäiset vaatimukset, joilla pidätysmääräyksen täytäntöönpaneminen voidaan varmistaa myös silloin, kun se, jota asia koskee, ei ole ollut läsnä oikeudenkäynnissä. Vaikka puitepäätös 2009/299 on mahdollistanut selvää kehitystä vastavuoroisen tunnustamisen suuntaan, tämä kehitys on tullut mahdolliseksi, kun siinä on säädetty unionin oikeuden mukaisista olennaisista itsenäisistä vähimmäistakeista.

41.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate ei tämän vuoksi voi yksinään ohjata puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa, koska tämä säännös merkitsee poikkeusta mahdollisuuteen soveltaa perusoikeuksien kunnioittamiseen nimenomaisesti yhdistettyä kieltäytymisperustetta. Tälle erityissäännökselle annettava tulkinta on määritettävä sen ominaispiirteiden pohjalta.

42.

Ensiksikin on riidatonta, että kyse on säännöksestä, jossa yksityiskohtaisesti kuvaillaan tiettyjä tosiseikkoja koskevia edellytyksiä, joiden on täytyttävä.

43.

Toiseksi ei voida jättää huomiotta sitä, että tämä säännös kuuluu rikosoikeuden erityisalaan, jossa sovelletaan lisätakeita. ( 20 )

44.

Kolmanneksi tämä säännös liittyy kiinteästi perusoikeuksiin, joita ovat Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 ja 48 artiklan mukaiset puolustautumisoikeudet ja oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

45.

Kuten komissio toteaa, 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tässä yhteydessä tulkittava ottaen ennen kaikkea huomioon tavoite kunnioittaa syytettyjen oikeuksia samalla kun tuomioistuinratkaisujen vastavuoroista tunnustamista edistetään. ( 21 ) Tavoite suojata syytettyjen oikeuksia ilmenee myös puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan ensimmäisestä ja kahdeksannesta perustelukappaleesta, jotka ilmentävät tahtoa ottaa käyttöön järjestelmä, joka on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen.

46.

Tämän oikeuskäytännön mukaan Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn ihmisoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan tavoitteesta ja päämäärästä kokonaisuudessaan seuraava syytetyn oikeus olla henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä ( 22 ) ei ole ehdoton oikeus, ja syytetty voi tietyin edellytyksin vapaasta tahdostaan, nimenomaisesti tai hiljaisella suostumuksella mutta yksiselitteisesti, luopua tästä oikeudestaan. Oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynti syytetyn poissa ollessa ei itsessään ole yhteensopimaton ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kanssa. Tilanne on tämä erityisesti silloin, kun syytetty voi saada myöhemmin sen jälkeen, kun häntä on kuultu, uuden tuomioistuinratkaisun ja kun on osoitettu, että hän on luopunut oikeudestaan olla läsnä ja puolustaa itseään tai että hänen aikomuksenaan on ollut vältellä oikeudenkäyntiä. ( 23 )

47.

Unionin tuomioistuimella on ollut jo tilaisuus lausua puitepäätöksen 4 a artiklan mukaisen järjestelmän yhteensopivuudesta perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan kanssa. Tuomiossa Melloni unionin tuomioistuin korosti sitä, että unionin lainsäätäjän ratkaisu on säätää tyhjentävästi tapauksista, joissa on katsottava, ettei vastaajan poissa ollessa annetun tuomion täytäntöön panemiseksi annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano loukkaa puolustautumisoikeuksia. ( 24 )

48.

Puitepäätöksen oikeudellisen yhteistyön helpottamiseen ja nopeuttamiseen ( 25 ) tähtäävää yleistä tavoitetta on siksi punnittava suhteessa syytetyn oikeutta olla oikeudenkäynnissä henkilökohtaisesti läsnä koskevaan erityistavoitteeseen, joka on puitepäätöksellä 2009/299 käyttöön otetun 4 a artiklan perustana.

49.

Kolmen edellä esitetyn syyn vuoksi ei ole mahdollista yksinomaan vastavuoroisen tunnustamisen edistämiseen pyrkien vedota Alankomaiden hallituksen tavoin puitepäätöksen tehokkaaseen vaikutukseen pohjautuvaan argumenttiin. Tällaisia perusteluja ei rikosoikeudenkäyntien yhteydessä ole mahdollista esittää puolustautumisoikeuksien kustannuksella, vaikka päädyttäisiinkin tilanteeseen, jossa pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta olisi kieltäydyttävä.

50.

Totean vastauksena toisen kysymyksen a kohtaan, että kun puitepäätöksen 4 a artiklan sisältämiä yhteisiä takeita tulkitaan, tätä säännöstä on syytä tulkita sanamuodon mukaisesti tunnustamalla perusoikeuksien merkitys.

2. Haasteen saaminen henkilökohtaisesti tiedoksi ja tiedon saaminen muilla keinoin

51.

Toisen ennakkoratkaisukysymyksen b kohdalla halutaan selvittää, täyttääkö pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltainen tilanne puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan vaatimukset.

52.

Alankomaiden, Puolan, ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusten mukaan puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan vaatimukset ovat käsiteltävässä asiassa täyttyneet. Komissio sitä vastoin katsoo, että tämän säännöksen mukainen toinen vaihtoehto edellyttää sitä, että se, jota asia koskee, on todella saanut tiedon oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta, eikä tämä seikka voi perustua oikeudelliseen fiktioon. Komissio katsoo, että pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen toimittamista tiedoista ei ilmene osoitetun kiistattomasti, että se, jota asia koskee, on saanut tiedon oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta. Dworzecki puolestaan toteaa, ettei pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen esittämistä perusteluista käy ilmi, että Puolan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 132 §:n mukaiset edellytykset olisivat täyttyneet.

53.

Aivan aluksi on syytä todeta, että ainoastaan kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on arvioida niiden käytettävissä olevia tosiseikkoja. Alankomaiden ja Puolan hallitusten tavoin on kuitenkin muistutettava, että silloin, kun täytäntöönpanosta vastaava tuomioistuin katsoo pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimittamat tiedot eivät ole riittäviä, sen on pyydettävä puitepäätöksen 15 artiklan 2 kohdan ( 26 ) mukaisesti pidätysmääräyksen antanutta oikeusviranomaista toimittamaan sille mahdollisimman pian lisätietoja. ( 27 )

54.

Jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kykenisi arvioimaan käsiteltävän asian olosuhteita, täsmennän tässä yhteydessä tarkastelussani ne arviointiperusteet, jotka puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdasta voidaan johtaa.

55.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa viitataan selvästi kahteen tapaukseen: se, jota asia koskee, on joko ”saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi” tai on ”muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon”. Puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan seitsemäs perustelukappale sekä liitelomakkeen rakenne itsessään vahvistavat tämän eron.

56.

Vaihtoehdon ensimmäisen osan mukaan sen, jota asia koskee, on täytynyt saada haaste henkilökohtaisesti tiedoksi, ja hänelle on siten täytynyt ilmoittaa oikeudenkäynnin ajankohta ja paikka. Kuten puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, henkilön, jolle haaste on annettava henkilökohtaisesti tiedoksi, on epäilyksettä oltava se, jota asia koskee.

57.

Se, että haasteen tiedoksiantamista koskevista menettelysäännöistä päättäminen kuuluu jäsenvaltioille, ei riitä siihen, että ilmauksesta ”saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi” voitaisiin tehdä fiktioon perustuva tulkinta, jonka mukaan haasteen henkilökohtaisena tiedoksi antamisena voitaisiin pitää sitä, että haaste on annettu henkilökohtaisesti tiedoksi muulle henkilölle kuin sille, jota asia koskee.

58.

Kuten komissio sekä Alankomaiden ja Puolan hallitukset ovat todenneet, haasteen välillinen tiedoksi antaminen ei vastaa haasteen henkilökohtaista tiedoksi antamista. Tämä olisi paitsi ristiriidassa käsitteen tavanomaisen käytön ja merkityksen kanssa yleisessä ja oikeudellisessa kielenkäytössä (jossa edellytetään sitä, että haasteen antaminen henkilökohtaisesti tiedoksi on tapahtunut ”välittömästi”) myös – kuten Puolan hallitus toteaa – epäjohdonmukaista puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan kannalta, koska siinä säädetään toisesta tilanteesta, jossa tiedot voidaan antaa ”muilla keinoin”.

59.

On selvää, että todistustaakka siitä, että haaste on todella annettu henkilökohtaisesti tiedoksi, kuuluu pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion viranomaisille. Kuten komissio toteaa, pidätysmääräyksen antanut Puolan oikeusviranomainen on siksi merkinnyt rastin lomakkeen 3 kohdan 1 alakohdan b alakohtaa vastaavaan kohtaan perustellusti sen vuoksi, että se ei ole katsonut pääasiassa, että se, jota asia koskee, olisi saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi.

60.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisen vaihtoehdon toinen osa koskee tilannetta, jossa se, jota asia koskee, on ”muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä”.

61.

Kyseisen säännöksen sisällöstä ilmenee selkeästi, että siinä edellytetään tosiasiallista yksiselitteistä tulosta.

62.

Tämän säännöksen mukaiset erityistakeet liittyvät siis tiedonsaannin yksityiskohtiin – sen on oltava virallista eikä vain satunnaista tai epävirallista –, tiedon sisältöön – siihen on sisällytettävä tieto oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta – sekä tiedolla saavutettavaan tulokseen – sille, jota asia koskee, on annettava tieto tosiasiallisesti siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä.

63.

Kaikkien näiden edellytysten on siten täytyttävä yhtä aikaa. Se, että henkilö on ”tietoinen” oikeudenkäynnistä, ei merkitse sitä, ettei olisi tarpeen tosiasiallisesti saada virallista tietoa oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta.

64.

Kuten Alankomaiden hallitus istunnossa myönsi, ei ole sitä paitsi epäilystäkään siitä, että todistustaakka virallisen tiedon tosiasiallisesta antamisesta kuuluu pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion viranomaisille. Tämän vaihtoehdon toisen osan soveltamisen edellytykseksi on asetettu sitäkin korkeammat saavutettavaa tulosta koskevat vaatimukset, koska siinä tarjotaan tämän tavoitteen saavuttamiseen useita vaihtoehtoisia tapoja, kuten komission istunnossa tekemistä huomautuksista ilmenee.

65.

Esillä olevassa asiassa huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot ovat katsoneet, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan toisen osan mukaiset vaatimukset ovat käsiteltävässä asiassa täyttyneet sen vuoksi, että Dworzecki ei yhtäältä ole toiminut huolellisesti ja että eurooppalaiseen pidätysmääräykseen sisältyvistä tiedoista ilmenee toisaalta, että Dworzecki on ”tunnustanut syyllisyytensä ja hyväksynyt etukäteen syyttäjän esittämän rangaistuksen”.

66.

Tähän johtopäätökseen päätyessään jäsenvaltiot tukeutuvat yksinomaan puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan kahdeksanteen perustelukappaleeseen, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön viitaten todetaan, että ”erityistä huomiota voitaisiin, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, kiinnittää myös siihen, onko asianomainen henkilö pyrkinyt saamaan hänelle osoitettua tietoa, harkittaessa onko tapa, jolla tieto annetaan, riittävä varmistamaan henkilön tietoisuuden oikeudenkäynnistä”. Tämä perustelukappale on Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen mukaan osoitus lainsäätäjän tahdosta olla menemättä ihmisoikeustuomioistuimen takaaman suojelutason yli. Komission mukaan johdanto-osan kahdeksas perustelukappale on sitä vastoin ilmausta jäsenvaltioiden välisestä kompromissista, jonka perusteella kyseinen kieltäytymisperuste on tosin muotoiltu harkinnanvaraiseksi perusteeksi mutta joka ei merkitse kuitenkaan puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa säädettyjen takeiden heikentämistä.

67.

En hyväksy Yhdistyneen kuningaskunnan näkemystä. Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa ei säädetä poikkeuksista, jotka liittyvät vaatimukseen saada tosiasiallisesti virallinen tieto oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta tapauksessa, jossa se, jota asia koskee, on saanut siitä jonkinlaista tietoa keinoilla, jotka eivät täytä tämän säännöksen vaatimuksia. Kyse ei ole johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen merkityksestä tulkinnassa. Koska puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohta on harkinnanvarainen kieltäytymisperuste, täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset voivat mahdollisesti vielä luovuttaa henkilön, jos kyseinen tilanne ei kuulu minkään tämän artiklan a–d alakohdassa luetellun tapauksen soveltamisalaan. Kuten komissio perustellusti korostaa, jäsenvaltiot ovat tällöin kuitenkin edelleen velvolliset noudattamaan ihmisoikeussopimuksessa asetettuja vaatimuksia, mikä ilmenee puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan 8 ja 15 perustelukappaleesta.

68.

Sitä, että Dworzecki on ”tunnustanut syyllisyytensä ja hyväksynyt etukäteen syyttäjän esittämän rangaistuksen”, koskevaan tietoon ei sisälly tietoa oikeudenkäynnin ajankohdasta tai paikasta, eikä siitä ilmene, että läsnäolo-oikeudesta olisi luovuttu, kuten komissio toteaa.

69.

Tässä yhteydessä on todettava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen katsoneen, että se, että ”henkilölle ilmoitetaan häntä vastaan nostetuista syytteistä, on niin merkittävä oikeudellinen toimenpide, että sen on täytettävä muotoa ja asiasisältöä koskevat edellytykset, jotka ovat omiaan varmistamaan syytetyn oikeuksien tosiasiallisen käyttämisen, ja että ylimalkaisen ja ei-virallisen tiedon antaminen ei ole riittävää”. ( 28 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen väistämättä kasuistisesta oikeuskäytännöstä on siten löydettävissä esimerkkejä, joissa yksityisluontoisia ilmoituksia koskevia spekulaatioita tai epävirallisia tietoja ei ole pidetty sellaisina, että ne täyttäisivät riittävää tietoisuutta koskevat takeet. ( 29 ) Samoin tiedon antaminen kansallisen lainsäädännön mukaisesti toiselle henkilölle (esimerkiksi asianajajalle) edellyttää erityistä huolellisuutta, jotta voidaan varmistua siitä, että se, jota asia koskee, on luopunut läsnäolo-oikeudestaan. ( 30 )

70.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä ei toki suljeta pois mahdollisuutta, että joillakin toteen näytetyillä tosiseikoilla voitaisiin yksiselitteisesti osoittaa, että syytetty on ollut tietoinen rikosoikeudenkäynnin vireilläolosta ja että hänellä ei ole ollut aikomusta olla siinä läsnä tai että hän on pyrkinyt välttelemään syytteitä. ( 31 ) Jos haastetta ei ole annettu henkilökohtaisesti tiedoksi, siitä, että henkilö on poissa oikeudenkäynnistä, ei voida kuitenkaan päätellä hänen luopuneen läsnäolo-oikeudestaan, kuten komissio toteaa. ( 32 ) Samoin se, että se, jota asia koskee, ei ole toiminut huolellisesti, ei johda välttämättä läsnäolo-oikeudesta luopumiseen. ( 33 ) Kansallisten tuomioistuinten on päinvastoin toimittava erityisen huolellisesti silloin, kun syytetty ei ole saanut haastetta henkilökohtaisesti tiedoksi. ( 34 )

71.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan vaatimuksilla taataan joka tapauksessa perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan mukaisten oikeuksien noudattaminen. Vaikka perusoikeuskirjaa koskevien selitysten mukaan näillä määräyksillä on sama merkitys ja sama ulottuvuus kuin ihmisoikeussopimuksen 6 artiklalla, tämä ei ole esteenä sille, että unionin oikeudessa annetaan perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan perusteella laajempaa suojaa.

72.

Unionin tuomioistuin on katsonut eri asiayhteyksissä, että syytetyn oikeus olla henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä ei ole ehdoton. ( 35 )

73.

Unionin tuomioistuin täsmensi tuomiossa Melloni perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja sen 48 artiklan 2 kohdassa taattujen puolustautumisoikeuksien osalta, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa ”vahvistetaan edellytykset, joiden täyttyessä voidaan katsoa, että asianomainen henkilö on vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti luopunut oikeudestaan olla läsnä oikeudenkäynnissään, jolloin poissa olevana tuomitulle määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon ehdoksi ei voida asettaa sitä, että hän voi saada asiansa käsitellyksi uudelleen pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa hänen läsnä ollessaan”. ( 36 ) Tästä seuraa, että puitepäätöksen erityisessä asiayhteydessä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei erityisesti voida todeta loukatun, vaikka vastaaja ei ole ollut oikeudenkäynnissä läsnä henkilökohtaisesti, jos hänelle on ilmoitettu oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta. ( 37 )

74.

Puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan sanamuodosta ilmenee siis selkeästi, että unionin oikeudessa taataan juuri tässä kohdin ihmisoikeussopimukseen verrattuna korkeampi suojan taso, koska siinä säädetään tiedoksi antamisen, johon siis on sisällytettävä tiedot oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta, lopputulosta koskevasta nimenomaisesta takeesta. Yleinen tietoisuus rikossyytteistä ei täytä tämän säännöksen mukaisia edellytyksiä.

75.

Mahdollisuutta kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat, puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdassa säädetyt poikkeukset perustuvat siten korkean suojan tason takaaviin selkeisiin ja täsmällisiin vaatimuksiin, sillä ne edellyttävät pidätysmääräyksen ehdotonta täytäntöön panemista tilanteessa, jossa päätös on tehty vastaajan poissa ollessa.

76.

Lopuksi on syytä palauttaa mieliin, että systemaattisesta näkökulmasta katsottuna puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltaminen johtaa olettamaan siitä, että syytetty on luopunut läsnäolo-oikeudestaan, eikä sillä taata hänelle oikeutta uudelleenkäsittelyyn tai muutoksenhakuun toisin kuin kyseisen säännöksen d alakohdalla.

77.

Kuten edellä jo korostettiin, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on käytettävissään olevat tosiseikat huomioon ottaen ja edellä esitettyjen arviointiperusteiden pohjalta arvioida, onko osoitettu kiistattomasti, että Dworzecki on asianmukaiseen aikaan tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseiselle oikeudenkäynnille vahvistetuista ajankohdasta ja paikasta. Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus ja jollei puitepäätöksen 15 artiklan 2 kohdan perusteella saatavista lisätiedoista muuta johdu, katson, että toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä kuvaillun haasteen tiedoksi antamisen ei voida katsoa täyttävän edellytystä siitä, että henkilö ”oli muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon” puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitetulla tavalla, koska ei ole mahdollista osoittaa kiistattomasti, että haaste on tosiasiallisesti annettu tiedoksi luovutettavaksi pyydetylle.

78.

On kuitenkin syytä todeta, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitetut eri tilanteet muodostavat normatiivisen kokonaisuuden, joka toimii johdonmukaisen järjestelmän tavoin. Jos luovuttamiseen ei a alakohdan perusteella voida suostua, on edelleen mahdollista tukeutua johonkin toiseen tapaukseen, joka tekee mahdolliseksi puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen samalla kun taataan oikeus muutoksenhakuun tai uudelleenkäsittelyyn.

79.

Puolan hallitus on selittänyt, että sen kansallisessa oikeusjärjestyksessä säädetään mahdollisuudesta vaatia uudelleenkäsittelyä. Kuten komissio huomauttaa, tämä seikka saattaa mahdollisesti johtaa siihen, että pidätysmääräyksen antanut tuomioistuin katsoo puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan d alakohdan edellytysten täyttyvän käsiteltävässä asiassa.

80.

On syytä lisätä vielä varmuuden vuoksi, että puitepäätöksen 2009/299 4 a artiklan 1 kohdassa ja johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan kyseen olevan vaihtoehtoisista edellytyksistä. Mikään ei estä pidätysmääräyksen antanutta viranomaista ilmoittamasta useiden edellytysten samanaikaisesta täyttymisestä, sillä näitä edellytyksiä ei voida pitää toinen toisensa vastavuoroisesti pois sulkevina. Tällainen tyhjentävämpi tieto edistäisi vastavuoroista tunnustamista ja yhteistyön nopeutta.

81.

Kyseisen säännöksen sanamuodosta ja puitepäätöksen yleisestä rakenteesta ja tarkoituksesta ilmenee näin ollen, että puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan soveltaminen edellyttää, että se, jota asia koskee, on saanut haasteen välittömästi henkilökohtaisesti tiedoksi tai – jos näin ei ole – että käy kiistattomasti ilmi, että se, jota asia koskee, on tosiasiallisesti saanut kyseisestä oikeudenkäynnistä virallisen, oikeudenkäynnille vahvistettuja ajankohtaa ja paikkaa koskevan tiedon.

VI Ratkaisuehdotus

82.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa rechtbank Amsterdamin (Amsterdamin tuomioistuin) esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

1)

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että se sisältää itsenäiset vähimmäistakeet, joiden noudattaminen täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on itsenäisesti tarkistettava, jotta se voi panna täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on annettu sellaisen ratkaisun täytäntöönpanemiseksi, joka on tehty ilman, että se, jota asia koskee, on ollut henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä.

2)

Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että sen, jota asia koskee, on pitänyt sovellettavien kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti saada haaste välittömästi henkilökohtaisesti tiedoksi tai – jos näin ei ole – että pidätysmääräyksen antaneen viranomaisen toimittamista tiedoista on käytävä kiistattomasti ilmi, että se, jota asia koskee, on tosiasiallisesti saanut kyseisestä oikeudenkäynnistä virallisen, oikeudenkäynnille vahvistettuja ajankohtaa ja paikkaa koskevan tiedon.

( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.

( 2 ) EUVL 2002, L 190, s. 1.

( 3 ) EUVL 2009, L 81, s. 24.

( 4 ) Koska pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen ei ole luonnehtinut tosiseikkoja tosiseikoiksi, joiden osalta teon kaksoisrangaistavuuden tutkimista ei edellytetä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Alankomaiden lainsäädännössä tosiseikkoja kuvataan seuraavasti: ”(I) varkaus, jota edelsi henkilöihin kohdistettu väkivalta tarkoituksena kyseisen varkauden valmistelu; (II) osallisuus toiselle kokonaan tai osittain kuuluvan omaisuuden tahalliseen ja oikeudettomaan vahingoittamiseen; (III) henkeen kohdistuvalla rikoksella uhkaaminen”.

( 5 ) Tämä vastaa puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohtaan sisältyvää seuraavaa ilmausta: ”pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin määriteltyjen menettelyvaatimusten mukaisesti”.

( 6 ) Ks. vastaavasti tuomio 6.10.2009, Wolzenburg (C‑123/08, EU:C:2009:616, 58 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C‑42/11, EU:C:2012:517, 32–35 ja 52 kohta).

( 7 ) Ks. mm. tuomio 9.3.2006, Van Esbroeck (C-436/04, EU:C:2006:165, 35 kohta); tuomio 16.11.2010, Mantello (C-261/09, EU:C:2010:683, 38 kohta); tuomio 14.11.2013, Baláž (C-60/12, EU:C:2013:733, 26 kohta) tai tuomio 27.5.2014, Spasic (C‑129/14 PPU, EU:C:2014:586, 79 kohta).

( 8 ) Ks. puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan 4 ja 11 perustelukappale.

( 9 ) Ks. tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 40 kohta).

( 10 ) Ks. puitepäätöksen 2009/299 johdanto-osan neljäs perustelukappale.

( 11 ) Myös valmisteluasiakirjat, joissa käytiin keskustelua sanojen ”tarkemmin määritellyt” poistamisesta, vahvistavat tätä päätelmää. Ks. neuvoston asiakirja 6501/08, 26.2.2008, 24 alaviite ja neuvoston asiakirja 8074/08, 8.4.2008, s. 5. Koska tätä ehdotusta ei hyväksytty, käsite ”tarkemmin määritellyt” sisältyy kaikkiin kieliversioihin.

( 12 ) Samoin johdanto-osan 14 perustelukappaleessa korostetaan sitä, että kun kyse on asian uudelleen käsittelyä koskevasta oikeudesta, tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa kansallista lainsäädäntöä.

( 13 ) Ks. vastaavasti lausunto 2/13, 18.12.2014 (EU:C:2014:2454, 191 kohta).

( 14 ) Ks. mm. tuomio 16.7.2015, Lanigan (C‑237/15 PPU, EU:C:2015:474, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 15 ) Ks. mm. tuomio 5.4.2016, Aranyosi ja Căldăraru (C‑404/15 ja C‑659/15 PPU, EU:C:2016:198, 80 kohta).

( 16 ) Ks. vastaavasti tuomio 17.7.2008Kozłowski (C‑66/08, EU:C:2008:437, 43 kohta) ja tuomio 5.9.2012, Lopes Da Silva Jorge (C-42/11, EU:C:2012:517 37 kohta). Unionin tuomioistuin päätteli tästä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin 24.2.2005 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2005/214/YOS yhteydessä analogisesti, että ”tällaisen päätöksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteita on tulkittava suppeasti”. Ks. tuomio 14.11.2013, Baláž (C‑60/12, EU:C:2013:733, 36 kohta).

( 17 ) Vastaavasti tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 41 kohta).

( 18 ) Tuomio 28.6.2012, West (C‑192/12 PPU, EU:C:2012:404, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös vastaavasti tuomio 5.4.2016, Aranyosi ja Căldăraru (C‑404/15 ja C‑659/15 PPU, EU:C:2016:198).

( 19 ) Ks. vastaavasi tuomio 29.1.2013, Radu (C‑396/11, EU:C:2013:39, 37 kohta).

( 20 ) Ks. vastaavasti tuomio 8.5.2008, Weiss und Partner (C‑14/07, EU:C:2008:264, 72 kohta).

( 21 ) Ks. puitepäätöksen 2009/299 1 artikla. Ks. myös tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 51 kohta).

( 22 ) Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.2.1985, Colozza v. Italia (CE:ECHR:1985:0212JUD000902480, 27 kohta).

( 23 ) Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.3.2006, Sejdovic v. Italia (suuri jaosto) (CE:ECHR:2006:0301JUD005658100, 82, 86–88 ja 99 kohta).

( 24 ) Tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 44 kohta).

( 25 ) Ks. tuomio 28.6.2012, West (C‑192/12 PPU, EU:C:2012:404, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 26 ) Tämän säännöksen tulkinnasta ks. tuomio 5.4.2016, Aranyosi ja Căldăraru (C‑404/15 ja C‑659/15 PPU, EU:C:2016:198, 97 kohta).

( 27 ) Ks. analogisesti tuomio 14.11.2013, Baláž (C‑60/12, EU:C:2013:733, 31 kohta).

( 28 ) Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.10.1992, T. v. Italia (CE:ECHR:1992:1012JUD001410488, 28 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.5.2004, Somogyi v. Italia (CE:ECHR:2004:0518JUD006797201, 75 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.3.2006, Sejdovic v. Italia (suuri jaosto) (CE:ECHR:2006:0301JUD005658100, 99 kohta).

( 29 ) Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.10.1992, T. v. Italia (CE:ECHR:1992:1012JUD001410488, 28 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.5.2004, Somogyi v. Italia (CE:ECHR:2004:0518JUD006797201, 75 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.6.2007, Pititto v. Italia (CE:ECHR:2007:0612JUD001932103, 68 ja 70 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.10.2015, Coniac v Romania (CE:ECHR:2015:1006JUD000494107, 53 kohta). Ks. myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.5.2006, Kounov v. Bulgaria (CE:ECHR:2006:0523JUD002437902).

( 30 ) Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.6.2006, Kaya v. Itävalta (CE:ECHR:2006:0608JUD005469800, 30 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.5.2004, Yavuz v. Itävalta (CE:ECHR:2004:0527JUD004654999, 49 kohta).

( 31 ) Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.3.2006, Sejdovic v. Italia (suuri jaosto) (CE:ECHR:2006:0301JUD005658100, 99 kohta). Ks. myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.2.2008, Demebukov v. Bulgaria (CE:ECHR:2008:0228JUD006802001), jossa ihmisoikeustuomioistuin totesi, että 6 artiklaa ei ollut rikottu tapauksessa, jossa asianajajan avustama syytetty oli saanut tiedon oikeudenkäynnistä mutta oli vaihtanut asuinpaikkaa tämän nimenomaisesti kieltävän määräyksen vastaisesti. Sitä vastoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa 24.4.2012, Haralampiev v. Bulgaria (CE:ECHR:2012:0424JUD002964803) katsottiin, että tietoisuus oikeudenkäynnistä ei ollut riittävä, jotta olisi voitu katsoa näytetyksi toteen, että syytetty oli luopunut yksiselitteisesti oikeudestaan olla läsnä.

( 32 ) Ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.3.2006, Sejdovic v. Italia (suuri jaosto) (CE:ECHR:2006:0301JUD005658100, 87 kohta). Sitä paitsi ”syytetyn tehtävänä ei ole osoittaa sitä, että hänen tarkoituksenaan ei ollut karttaa oikeudenkäyntiä, eikä sitä, että hänen poissaolonsa selittyy force majeure ‑tilanteella (ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.2.1985, Colozza v. Italia, CE:ECHR:1985:0212JUD000902480, 30 kohta).

( 33 ) Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.10.2015, Aždajić v. Slovenia (CE:ECHR:2015:1008JUD007187212, 57 ja 58 kohta).

( 34 ) Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.5.2004, Somogyi v. Italia (CE:ECHR:2004:0518JUD006797201, 70 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.6.2006, Kaya v. Itävalta (CE:ECHR:2006:0608JUD005469800, 30 kohta).

( 35 ) Tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 49 kohta). Ks. myös muissa asiayhteyksissä tuomio 17.11.2011, Hypoteční banka (C-327/10, EU:C:2011:745, 50–53 kohta); tuomio 15.3.2012, G (C-292/10, EU:C:2012:142, 48 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja tuomio 6.9.2012, Trade Agency (C‑619/10, EU:C:2012:531, 54 ja 55 kohta).

( 36 ) Tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 52 kohta).

( 37 ) Tuomio 26.2.2013, Melloni (C‑399/11, EU:C:2013:107, 49 kohta). Kuten unionin tuomioistuin toteaa, tällä tulkinnalla seurataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lähestymistapaa tuomiossa 14.6.2001, Medenica v. Sveitsi, (CE:ECHR:2001:0614JUD002049192, 56–59 kohta); tuomiossa 1.3.2006, tuomiossa Sejdovic v. Italia, (suuri jaosto) (CE:ECHR:2006:0301JUD005658100, 84, 86 ja 98 kohta) ja tuomiossa 24.4.2012, Haralampiev v. Bulgaria (CE:ECHR:2012:0424JUD002964803, 32 ja 33 kohta).

Full & Egal Universal Law Academy