JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
3 päivänä toukokuuta 2017 ( 1 )
Asia C‑231/16
Merck KGaA
vastaan
Merck & Co. Inc.,
Merck Sharp & Dohme Corp ja
MSD Sharp & Dohme GmbH
(Ennakkoratkaisupyyntö – Landgericht Hamburg (Hampurin alueellinen tuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – EU-tavaramerkki – Asetus (EY) N:o 207/2009 – Vireilläolovaikutus – 109 artiklan 1 kohta – EU-tavaramerkkiin ja kansalliseen tavaramerkkiin perustuvat samanaikaiset kanteet – Samojen osapuolien käsite – Keskenään taloudellisesti sidoksissa olevat yhtiöt, jotka käyttävät samaa tavaramerkkiä – Samojen seikkojen käsite – Merckin nimen käyttö internetsivustoilla ja verkkoalustoilla – Kansalliseen tavaramerkkiin perustuva kanne ja sitä seuraava EU-tavaramerkkiin perustuva kanne – Osittainen toimivallan puuttuminen osalla unionin alueesta tuomioistuimelta, jossa asia on tullut myöhemmin vireille
Johdanto
1.
Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle ensimmäisen kerran mahdollisuuden tulkita asetuksen (EY) N:o 207/2009 ( 2 ) 109 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua vireilläolosääntöä, jota sovelletaan, jos EU-tavaramerkkeihin ja kansallisiin tavaramerkkeihin perustuvia kanteita nostetaan samanaikaisesti.
2.
Tämä pyyntö – joka on jälleen yksi käänne kahden maailmanlaajuisesti tunnetun yrityksen oikeustaistelussa Merckin nimen käytöstä – liittyy loukkauskanteeseen, jonka Merck KGaA ‑yhtiö on nostanut saksalaisessa tuomioistuimessa, joka toimii EU-tavaramerkkejä käsittelevänä tuomioistuimena.
3.
Kanteen nostanut yhtiö haluaa kieltää kolmea pääasian vastaajaa – eli yhtiöitä Merck & Co. Inc., Merck Sharp & Dohme Corp ja MSD Sharp & Dohme GmbH – käyttämästä EU-tavaramerkillä suojattua sanaa ”Merck” internetsivustoilla, joille on mahdollista päästä Euroopan unionissa, sekä verkkoalustoilla Facebook, Twitter ja Youtube.
4.
Yhtä vastaajaa lukuun ottamatta näiden samojen yhtiöiden välillä oli jo käsiteltävänä toinen asia Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimessa, kun tämä asia pantiin vireille saksalaisessa tuomioistuimessa. Rinnakkainen kanne koskee erityisesti kansallisilla tavaramerkeillä suojatun sanan ”Merck” käyttöä internetissä.
5.
Ongelman ydin käsiteltävässä pyynnössä on, miten asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisen edellytyksiä on tulkittava silloin, kun tuomioistuin, jossa asia on ensin pantu vireille, käsittelee kansallisten tavaramerkkien perusteella riitaa tavaramerkin loukkaamisesta jäsenvaltion alueella, kun taas tuomioistuin, jossa asia on jälkimmäisenä pantu vireille, on EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin, jolla on toimivalta koko unionin alueella.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
6.
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos loukkauskanteet samojen osapuolien välillä perustuvat samoihin seikkoihin ja niitä käsitellään eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, toisessa [EU-]tavaramerkin perusteella ja toisessa kansallisen tavaramerkin perusteella:
a)
tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, on viran puolesta luovuttava käsittelystä sen tuomioistuimen hyväksi, jonka käsittelyyn asia on ensin tuotu, jos kyseiset tavaramerkit ovat samoja ja koskevat samoja tavaroita tai palveluja. Tuomioistuin, jonka olisi luovuttava käsittelystä, voi keskeyttää asian käsittelyn, jos toisen tuomioistuimen toimivalta on valituksenalainen;
b)
tuomioistuin, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, voi keskeyttää asian käsittelyn, jos kyseiset tavaramerkit ovat samoja ja koskevat samankaltaisia tavaroita tai palveluja sekä jos kyseiset tavaramerkit ovat samankaltaisia ja koskevat samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja.”
Pääasia
7.
Pääasian kantaja on kemikaali- ja lääkealalla jo 1600-luvulta lähtien toimintaa harjoittaneen saksalaisen Merck-konsernin johdossa oleva yhtiö.
8.
Pääasiassa vastaajina on kaksi amerikkalaista yhtiötä ja niistä toisen saksalainen tytäryhtiö. Kaikki kuuluvat Merck & Co (Merck Sharp & Dohme) ‑konserniin, joka on yksi maailman suurimmista lääkeyrityksistä. Konsernin synty juontuu saksalaisen Merck-konsernin amerikkalaiseen tytäryhtiöön. Vuodesta 1919 lähtien nämä kaksi konsernia ovat olleet taloudellisesti täysin erilliset.
9.
Jakautumisen jälkeen saksalaisen ja amerikkalaisen konsernin välillä on tehty lukuisia sopimuksia Merckin nimeä suojaavien tavaramerkkien käytöstä. Pääasian kantajan ja Merck & Co:n välillä 1.1.1970 tehty sopimus on yksi niistä.
10.
Pääasian kantaja on useiden Merckin nimeä suojaavien tavaramerkkien haltija. Näihin tavaramerkkeihin kuuluu Yhdistyneessä kuningaskunnassa suojattuja kansallisia tavaramerkkejä sekä sanamerkki ”Merck”, joka on rekisteröity EU-tavaramerkiksi tietyille luokkiin 5, 9 ja 16 kuuluville tavaroille ja luokkaan 42 kuuluville palveluille tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin tämä sopimus on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen mukaisesti.
11.
Pääasian vastaajat ylläpitävät useita internetsivustoja, joilla esiintyy Merckin nimi. Näillä internetsivustoilla tarjottavaa tietoa ei ole kohdennettu maantieteellisesti, vaan niiden sisältö on samassa muodossa saatavilla kaikkialla maailmassa, eli myös koko unionissa. Pääasian vastaajilla on muunkinlaista läsnäoloa internetissä, erityisesti verkkoalustoilla Facebook, Twitter ja Youtube.
12.
Pääasian kantaja nosti 8.3.2013 kanteen High Court of Justice (England and Wales), Chancery Divisionissa (Englannin ja Walesin alioikeus, Chancery-osasto, Yhdistynyt kuningaskunta) kahta ensin mainittua vastaajaa sekä kolmea muuta samaan konserniin kuuluvaa yhtiötä vastaan. Kanteen mukaan pääasian vastaajat olivat rikkoneet 1.1.1970 tehtyä sopimusta ja loukanneet Yhdistyneessä kuningaskunnassa suojattuja kansallisia ja kansainvälisiä tavaramerkkejä käyttämällä Merckin nimeä internetissä.
13.
Pääasian kantaja nosti lisäksi 11.3.2013 ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, Landgericht Hamburgissa (Hampurin alueellinen tuomioistuin, Saksa), Merckin EU-tavaramerkkiin perustuvan loukkauskanteen, jossa se syytti pääasian vastaajia Merckin nimen käyttämisestä niiden internetsivustoilla sekä verkkoalustoilla Facebook, Twitter ja Youtube.
14.
Pääasian kantaja luopui 11.11.2014, 12.3.2015, 10.9.2015 ja 22.12.2015 päivätyillä kirjelmillä kanteestaan Yhdistyneen kuningaskunnan alueen osalta. Pääasian vastaajat ovat riitauttaneet tämän luopumisen.
15.
Pääasian vastaajat katsovat, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä oleva kanne on asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla jätettävä tutkimatta vähintäänkin siltä osin, kuin se koskee kantajan EU-tavaramerkin loukkausta koko unionin alueella. Pääasian kantajan osittainen luopuminen ei niiden mukaan vaikuta tähän mitenkään.
16.
Pääasian kantaja puolestaan väittää, että koska se vetoaa jälkimmäisessä menettelyssä sille EU-tavaramerkin nojalla koko unionissa voimassa oleviin oikeuksiin, asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ei voida soveltaa ja joka tapauksessa kyseistä säännöstä ei voida enää soveltaa siksi, että kantaja on luopunut kanteesta Yhdistyneen kuningaskunnan alueen osalta.
17.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkinnasta käsiteltävän tapauksen olosuhteissa. Sen mielestä vaikuttaa siltä, että nämä kaksi menettelyä ovat päällekkäisiä eikä kyseisen säännöksen sanamuoto salli osittaista luopumista käsittelystä yksinomaan yhden jäsenvaltion osalta. Lisäksi se pohtii, kuuluuko tässä asiassa soveltaa asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa vai saman artiklan 1 kohdan b alakohtaa, sillä sen käsiteltäväksi tuotu EU-tavaramerkki kattaa laajemman valikoiman tavaroita ja palveluja kuin Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen käsiteltävänä oleva kansallinen tavaramerkki.
Ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa
18.
Tässä tilanteessa Landgericht Hamburg on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdassa olevaa käsitettä ’samoihin seikkoihin’ tulkittava siten, että tämä arviointiperuste täyttyy, kun ylläpidetään ja käytetään maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti saman verkkotunnuksen perusteella saatavilla olevaa samaa internetsivustoa, johon liittyviä samojen osapuolien välisiä loukkauskanteita käsitellään eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, toisessa EU-tavaramerkin loukkauksen perusteella ja toisessa kansallisen tavaramerkin loukkauksen perusteella?
2)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdassa olevaa ilmaisua ’samoihin seikkoihin’ tulkittava siten, että tämä arviointiperuste täyttyy kussakin tapauksessa, kun ylläpidetään ja käytetään maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti samaa sisältöä, joka on saatavilla internetissä verkkotunnuksista ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ – kunkin verkkotunnuksen ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ osalta – samalla käyttäjätunnuksella, mihin liittyviä samojen osapuolien välisiä loukkauskanteita käsitellään eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, toisessa EU-tavaramerkin loukkauksen perusteella ja toisessa kansallisen tavaramerkin loukkauksen perusteella?
3)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että kun on kyse ’loukkauskanteesta’, joka perustuu EU-tavaramerkin loukkaamiseen ylläpitämällä maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti saman verkkotunnuksen perusteella saatavilla olevaa samaa internetsivustoa, jäsenvaltion ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’ ja jossa esitetään asetuksen N:o 207/2009 97 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla jäsenvaltion alueella tapahtuneeseen loukkaustoimeen tai uhanneeseen loukkaustoimeen perustuvia vaatimuksia, on [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla viran puolesta luovuttava käsittelystä pelkästään sen toisen jäsenvaltion alueen osalta, jonka tuomioistuimessa nostettiin ’ensin’ maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti saman verkkotunnuksen perusteella saatavilla olevan saman internetsivuston ylläpitoa ja käyttöä koskeva kanne sellaisen kansallisen tavaramerkin loukkauksen perusteella, joka on sama ja koskee samoja tavaroita kuin EU-tavaramerkki, johon vedotaan ’tuomioistuimessa, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, siltä osin kuin tavaramerkit ja tavarat ovat samoja, vai onko ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’ tässä tilanteessa – siltä osin kuin tavaramerkit ja tavarat ovat samoja – viran puolesta luovuttava käsittelystä [asetuksen N:o 207/2009] 97 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla kaikkien sen käsittelyyn tuotujen jäsenvaltion alueella tapahtuneiden loukkaustoimien tai uhanneiden loukkaustoimien osalta ja näin ollen unioninlaajuisesti?
4)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että kun on kyse ’loukkauskanteesta’, joka perustuu EU-tavaramerkin loukkaamiseen ylläpitämällä ja käyttämällä maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti samaa sisältöä, joka on saatavilla internetissä verkkotunnuksista ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ – kunkin verkkotunnuksen ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ osalta – samalla käyttäjätunnuksella, jäsenvaltion ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’ ja jossa esitetään [asetuksen N:o 207/2009] 97 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla jäsenvaltion alueella tapahtuneeseen loukkaustoimeen tai uhanneeseen loukkaustoimeen perustuvia vaatimuksia, on [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla viran puolesta luovuttava käsittelystä pelkästään sen toisen jäsenvaltion alueen osalta, jonka tuomioistuimessa nostettiin ’ensin’ samaa sisältöä, joka on saatavilla internetissä verkkotunnuksista ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ – kunkin verkkotunnuksen ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ osalta – samalla käyttäjätunnuksella, koskeva kanne sellaisen kansallisen tavaramerkin loukkauksen perusteella, joka on sama ja koskee samoja tavaroita kuin EU-tavaramerkki, johon vedotaan ’tuomioistuimessa, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, siltä osin kuin tavaramerkit ja tavarat ovat samoja, vai onko ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, tässä tilanteessa – siltä osin kuin tavaramerkit ja tavarat ovat samoja – viran puolesta luovuttava käsittelystä [asetuksen N:o 207/2009] 97 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla kaikkien sen käsittelyyn tuotujen jäsenvaltion alueella tapahtuneiden loukkaustoimien tai uhanneiden loukkaustoimien osalta ja näin ollen unioninlaajuisesti?
5)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että kun on kyse ’loukkauskanteesta’, joka perustuu EU-tavaramerkin loukkaamiseen ylläpitämällä maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti saman verkkotunnuksen perusteella saatavilla olevaa samaa internetsivustoa, jäsenvaltion ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, käsittelyyn tuodun loukkauskanteen, jossa esitetään aluksi [asetuksen N:o 207/2009] 97 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla jäsenvaltion alueella tapahtuneeseen loukkaustoimeen tai uhanneeseen loukkaustoimeen perustuvia vaatimuksia, peruuttaminen [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla sen toisen jäsenvaltion alueen osalta, jonka tuomioistuimessa nostettiin ’ensin’ maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti saman verkkotunnuksen perusteella saatavilla olevan saman internetsivuston ylläpitoa ja käyttöä koskeva kanne sellaisen kansallisen tavaramerkin loukkauksen perusteella, joka on sama ja koskee samoja tavaroita kuin EU-tavaramerkki, johon vedotaan ’tuomioistuimessa, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, on – siltä osin kuin tavaramerkit ja tavarat ovat samoja – esteenä sille, että ’tuomioistuin, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, viran puolesta luopuu käsittelystä [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla?
6)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että kun on kyse ’loukkauskanteesta’, joka perustuu EU-tavaramerkin loukkaamiseen ylläpitämällä maailmanlaajuisesti ja näin ollen myös unioninlaajuisesti samaa sisältöä, joka on saatavilla internetissä verkkotunnuksista ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ – kunkin verkkotunnuksen ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ osalta – samalla käyttäjätunnuksella, jäsenvaltion ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, käsittelyyn tuodun loukkauskanteen, jossa esitetään aluksi [asetuksen N:o 207/2009] 97 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla jäsenvaltion alueella tapahtuneeseen loukkaustoimeen tai uhanneeseen loukkaustoimeen perustuvia vaatimuksia, peruuttaminen [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla sen toisen jäsenvaltion alueen osalta, jonka tuomioistuimessa nostettiin ’ensin’ samaa sisältöä, joka on saatavilla internetissä verkkotunnuksissa ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ – kunkin verkkotunnuksen ’’ ja/tai ’’ ja/tai ’’ osalta – samalla käyttäjätunnuksella, koskeva kanne sellaisen kansallisen tavaramerkin loukkauksen perusteella, joka on sama ja koskee samoja tavaroita kuin EU-tavaramerkki, johon vedotaan ’tuomioistuimessa, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, on siltä osin kuin tavaramerkit ja tavarat ovat samoja esteenä sille, että ’tuomioistuin, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, viran puolesta luopuu käsittelystä [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla?
7)
Onko [asetuksen N:o 207/2009] 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että sanamuodosta ’jos kyseiset tavaramerkit ovat samoja ja koskevat samoja tavaroita tai palveluja’ johtuu, että kun tavaramerkit ovat samoja, ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, on viran puolesta luovuttava käsittelystä vain siltä osin kuin EU-tavaramerkki ja kyseinen kansallinen tavaramerkki on rekisteröity samoja tavaroita ja/tai palveluja varten, vai onko ’tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn’, viran puolesta luovuttava käsittelystä kokonaan myös silloin, kun EU-tavaramerkki, johon vedotaan kyseisessä tuomioistuimessa, suojaa myös sellaisia muita tavaroita ja/tai palveluja, joita kansallisella tavaramerkillä ei suojata ja joiden osalta riitautetut seikat voivat olla samoja tai samankaltaisia?”
19.
Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 25.4.2016. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset sekä komissio. Pääasian asianosaiset ja komissio osallistuivat 15.2.2017 pidettyyn istuntoon.
Analyysi
Alustavat huomautukset
20.
Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden tarkastella uusia tulkintakysymyksiä asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan nojalla EU-tavaramerkkien alalla sovellettavan vireilläolosäännön osalta.
21.
Ensinnäkin, kuten komission kirjallisista huomautuksista ja osapuolien istunnossa esittämistä näkemyksistä ilmenee, ennakkoratkaisupyynnössä kuvattujen tosiseikkojen perusteella on epävarmaa, täyttyykö edellytys samoista osapuolista. Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa tosiaan nostettiin kanne amerikkalaisen konsernin saksalaista tytäryhtiötä vastaan, joka ei ole osallisena ensimmäisenä vireille pannussa menettelyssä. Mielestäni on syytä tarkastella tätä kysymystä – vaikka sitä ei olekaan tuotu esiin ennakkoratkaisukysymyksissä – kaikkien asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan olennaisten näkökohtien selventämiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.
22.
Toiseksi analysoin käsiteltävän asian keskeistä ongelmaa, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun kanteiden samanlaisuuden edellytyksen tulkintaa. Analysoin samassa yhteydessä tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, velvollisuutta luopua osittain käsittelystä jonkin unionin alueen osalta (1.–4. ennakkoratkaisukysymys).
23.
Kolmanneksi tarkastelen – vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pitäisi pystyä ratkaisemaan vireilläoloväite jo aiempiin kysymyksiin annettujen vastausten perusteella – vielä toissijaisesti kahta muuta ennakkoratkaisupyyntöön liittyvää näkökohtaa. Ne koskevat osittaisen peruuttamisen huomioimista vireilläolovaikutustilanteen arvioinnissa (viides ja kuudes ennakkoratkaisukysymys) ja asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan välistä rajanvetoa (seitsemäs ennakkoratkaisukysymys).
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty vireilläolosääntö
24.
Asetuksen N:o 207/2009 94 artiklan 1 kohdassa viitataan yleisesti asetuksen (EY) N:o 44/2001 ( 3 ) säännöksiin.
25.
Kyseistä asetusta sovelletaan, jollei erityisistä säännöistä muuta johdu. Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdassa säädetään tällainen erityinen sääntö EU-tavaramerkkeihin ja kansallisiin tavaramerkkeihin perustuvien samanaikaisten siviilikanteiden vireilläolon osalta.
26.
Sääntö on sikäli perusteltu, että tavaramerkkien suojaan unionissa kuuluu, että EU-tavaramerkki ja kansalliset tavaramerkit voivat olla voimassa samanaikaisesti.
27.
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun säännön tavoite vastaa pääosin Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklassa ( 4 ) tarkoitettujen vireilläolosääntöjen tavoitetta. Tavoitteena on ehkäistä keskenään ristiriitaisten tuomioiden syntyminen riita-asioissa, joissa on samat osapuolet, sama kohde ja sama peruste. ( 5 )
28.
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdassa käsitellään vireilläolokysymystä kuitenkin tarkkaan rajatuissa tilanteissa, nimittäin silloin, kun on kyse kahdesta rinnakkaisesta loukkauskanteesta, joista yksi on nostettu EU-tavaramerkin perusteella ja toinen samanlaisen kansallisen tavaramerkin perusteella.
29.
Koska siis kyseessä on sääntely, joka nojautuu suoraan Brysselin yleissopimuksessa ( 6 ) esitettyihin ja Bryssel I ‑asetuksessa toistettuihin vireilläolosääntöihin, näiden viimeksi mainittujen tulkintaan liittyvä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on hyvinkin merkityksellistä. ( 7 )
30.
Tätä näkemystä tukee se, ettei asetus N:o 207/2009 kata kaikkia vireilläolovaikutustilanteita, jotka koskevat EU-tavaramerkkiä. Eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa saman EU-tavaramerkin perusteella nostetut rinnakkaiset kanteet kuuluvat Bryssel I ‑asetuksen (tai 10.1.2015 jälkeen nostetut kanteet asetuksen N:o 1215/2012) sisältämien vireilläolosääntöjen soveltamisalaan. ( 8 )
31.
Edellä esitetystä seuraa, että asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan on perustuttava samaan vireilläolon käsitteeseen kuin Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohta.
32.
Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklassa vireilläolovaikutustilanteen määrittelemistä varten käytettävät käsitteet eivät ole sidoksissa kansallisessa oikeudessa käytettäviin vastaaviin käsitteisiin. ( 9 )
33.
Unionin tuomioistuin on tulkinnut vireilläolon käsitettä arvioimalla kolmea edellytystä: kanteiden osapuolien, perusteen ja kohteen samanlaisuutta. Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä viitannut Brysselin yleissopimuksen ranskankielisen toisinnon ja muiden kielitoisintojen 21 artiklan sanamuotoon antamatta merkitystä sille, että saksan- ja englanninkielisissä toisinnoissa ei ole tehty eroa käsitteiden ”kohde” (objet) ja ”peruste” (cause) välillä. ( 10 )
34.
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaan liittyy samankaltainen kielellinen ongelma. Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan englanninkielisessä toisinnossa on käytetty samaa ilmausta kuin Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa, ( 11 ) kun taas ranskan- ja saksankielisissä toisinnoissa näissä kahdessa kohdassa on käytetty eri termejä. ( 12 )
35.
Kun kyseinen sääntö kuitenkin selvästi nojautuu Brysselin yleissopimuksen yhteydessä laadittuihin vireilläolosääntöihin, ei tähän kielelliseen eroavuuteen tarvitse mielestäni kiinnittää huomiota. Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan tulkinnassa on syytä lähteä oletuksesta, että kyseinen säännös perustuu samaan vireilläolon käsitteeseen kuin Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohta ja siihen sisältyvät kanteiden osapuolien, perusteen ja kohteen samanlaisuuteen liittyvät kolme edellytystä. ( 13 )
36.
Edellä mainitun 109 artiklan ja Bryssel I ‑asetuksen vireilläolosäännöt eroavat toisistaan siten, että ensin mainitussa tapauksessa kanteiden samanlaisuuden edellytys täyttyy, vaikka kanteiden perusteet olisivat muodollisesti erilaiset – yksi perustuu EU-tavaramerkkiin ja toinen kansalliseen tavaramerkkiin –, silloin kun asianomaiset tavaramerkit ovat samanlaiset ja kattavat samat tavarat tai palvelut.
Samat osapuolet
37.
Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä ilmenee, että käsiteltävässä asiassa käynnistetyistä menettelyistä jälkimmäisessä on osallisena vastaaja, joka ei ollut osallisena ensimmäisessä menettelyssä, nimittäin kahden ensin mainitun pääasian vastaajan muodostaman konsernin saksalainen tytäryhtiö.
38.
Näin ollen on syytä tarkastella, ovatko osapuolet molemmissa kanteissa samat.
39.
Jos kahden rinnakkaisen menettelyn osapuolet ovat vain osittain samat, tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsiteltäväksi, on luovuttava käsittelystä vain näiden samojen osapuolien osalta ja menettely voi siis jatkua muiden osapuolien välillä. ( 14 )
40.
Jotta osapuolten voidaan katsoa olevan samat, on kyseessä periaatteessa oltava samat henkilöt.
41.
Joissakin poikkeuksellisissa tilanteissa tämä edellytys voi kuitenkin täyttyä, vaikka rinnakkaisten menettelyjen osapuolina olisivat eri henkilöt.
42.
Unionin tuomioistuin on tosiaan myöntänyt, että kahta eri asiaa koskevissa oikeusriidoissa kahden osapuolen intressien voidaan katsoa olevan kanteiden kohteiden osalta niin identtiset ja toisistaan erottamattomat, että ne on katsottava samaksi asianosaiseksi vireilläoloa koskevien sääntöjen soveltamista varten. ( 15 )
43.
Mielestäni tällainen poikkeuksellinen tilanne voi tulla kyseeseen silloin, kun – kuten käsiteltävässä asiassa – kaksi rinnakkaista loukkauskannetta koskee taloudellisesti keskenään sidoksissa olevien yhtiöiden käyttämää samaa merkkiä.
44.
Konsernin sisällä immateriaalioikeuksien, mukaan lukien tavaramerkkioikeuksien, hallinta on uskottava yhdelle oikeushenkilölle, joka on usein konsernin johdossa oleva yhtiö, vaikka käytännössä kaikki konsernin yhtiöt voivat käyttää merkkejä samalla tavalla.
45.
Tällaisessa tilanteessa asianomaisilla yhtiöillä on – vaikka kyse olisi erillisistä henkilöistä – siinä määrin yhteiset intressit, että yhtiöitä voidaan pitää yhtenä ja samana asianosaisena, kun pyritään välttämään ristiriitaisten tuomioiden antaminen tavaramerkkien alalla. ( 16 )
46.
Näin ollen katson, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa kahden loukkauskanteen, joista yksi on nostettu emoyhtiötä vastaan ja toinen samaa emoyhtiötä ja sen tytäryhtiötä vastaan, on katsottava koskevan samoja osapuolia silloin, kun kanteiden kohteena on se, että taloudellisesti toisiinsa sidoksissa olevat yhtiöt ovat käyttäneet samaa merkkiä. Näiden perustelujen soveltaminen pääasiassa on tietenkin kansallisen tuomioistuimen tehtävä.
Loukkauskanteiden samanlaisuus
47.
Kuten olen edellä jo todennut, asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohta perustuu samaan vireilläolon käsitteeseen kuin Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohta.
48.
Viimeksi mainittuun asetukseen liittyvästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että vireilläolosääntöön perustuvilla kanteilla on oltava sama peruste, eli niiden on perustuttava samoihin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, ( 17 ) ja sama kohde, eli niillä on tavoiteltava samaa päämäärää. ( 18 )
49.
Kanteiden ei siis tarvitse olla tarkkaan ottaen täysin samanlaiset, mutta niiden perusteen ja kohteen on vastattava toisiaan. ( 19 )
50.
Mielestäni asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohta perustuu samoihin tekijöihin, sillä siinä säädetään, että sitä sovelletaan loukkauskanteisiin, jotka on nostettu samojen seikkojen johdosta ja samanlaisten kansallisten ja EU-tavaramerkkien perusteella.
51.
Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kanteiden perusteen osalta, että kanteiden oikeudelliset perusteet vastaavat toisiaan asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun vireilläolosäännön mukaisesti, eli molemmat kanteet perustuvat samanlaisista kansallisista tavaramerkeistä ja EU-tavaramerkistä johtuviin yksinoikeuksiin.
52.
Lisäksi menettelyjen taustalla olevat tosiseikat vastaavat toisiaan sikäli, että molemmat menettelyt liittyvät Merck-merkin käyttöön samoilla internetsivustoilla.
53.
Tulkintavaikeudet käsiteltävässä asiassa koskevat kanteiden alueellista ulottuvuutta.
54.
Vaikka molemmilla kanteilla pyritään kieltämään saman merkin käyttö, todetun loukkauksen laajuus ja kieltojen alueelliset vaikutukset ovat näissä kahdessa kanteessa vain osittain päällekkäiset.
55.
Näin ollen käsiteltävän asian tilanteessa tuomioistuimen, jossa ensimmäisenä nostettiin kanne kansallisen tavaramerkin perusteella, toimivalta rajoittuu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, kun taas jälkimmäinen kanne nostettiin EU-tavaramerkkejä käsittelevässä tuomioistuimessa asetuksen N:o 207/2009 97 artiklan 1–4 kohdan nojalla, sillä kyseinen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan loukkaustoimia kaikkien jäsenvaltioiden alueella ja määräämään koko unionin alueella voimassa olevan kiellon.
56.
Miten tämä ero vaikuttaa kanteiden perusteen ja kohteen samanlaisuuden arviointiin?
57.
Osapuolien näkemykset eroavat tässä kohdin. Pääasian kantaja katsoo, että kanteiden erilaiset alueelliset ulottuvuudet estävät kanteiden toteamisen samanlaisiksi. Pääasian vastaajat taas väittävät, että käsiteltävässä tilanteessa on asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisen kannalta kyse kahdesta samanlaisesta kanteesta.
58.
Komissio puolestaan esittää, että ”seikkojen” samanlaisuuden edellytyksen on liityttävä samojen tavaramerkkien loukkaamiseen samojen jäsenvaltioiden alueella. Sen mielestä ”samojen seikkojen” käsitteen on asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan yhteydessä ymmärrettävä viittaavan kahteen kanteeseen, jotka koskevat paitsi samanlaisten tavaramerkkien loukkaamista myös samaa aluetta.
59.
Huomautan, että käsiteltävässä riita-asiassa esitetty kysymys liittyy ongelmaan, josta on oikeustieteessä kaksi vastakkaista näkemystä.
60.
Ensimmäisen näkemyksen mukaan asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohta estää nostamasta toista loukkauskannetta, joka koskee samanlaista tavaramerkkiä, riippumatta kanteiden alueellisesta ulottuvuudesta. Toisin sanoen kyseinen säännös edellyttää, että tuomioistuin, jossa on jälkimmäisenä nostettu kanne EU-tavaramerkin perusteella, luopuu asian käsittelystä, vaikka ensimmäisenä nostettu kanne perustuisi kansalliseen tavaramerkkiin ja koskisi siten vain asianomaisen jäsenvaltion alueelle rajoittuvaa loukkaamista. ( 20 )
61.
Toisen näkemyksen mukaan kaksi loukkaustoimea, joista on nostettu samanaikaisesti kaksi kannetta, yksi kansallisen tavaramerkin perusteella ja toinen EU-tavaramerkin perusteella, ovat samanlaiset vain, jos niiden tosiseikat koskevat samaa aluetta. EU-tavaramerkkejä käsittelevän tuomioistuimen ei tarvitse luopua käsittelystä, jos sen käsittelyyn tuodussa riita-asiassa alueellinen laajuus on suurempi kuin riita-asiassa, joka on tuotu ensin kansallisen tuomioistuimen käsittelyyn. ( 21 ) Sama epävarmuus asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan kahdesta mahdollisesta tulkinnasta on havaittavissa myös joissakin kansallisissa tuomioissa. ( 22 )
62.
Molemmille näkemyksille yhteistä on, että kummankin mukaan asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan muotoilu on ongelmallinen. Laajasti tulkittuna se jättää aukon EU-tavaramerkin haltijan oikeussuojaan, sillä tämä ei voisi nostaa kannetta oikeuksiensa turvaamiseksi Euroopan laajuisesti, jos tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen käsittelemään loukkaamista ainoastaan yhden jäsenvaltion alueella, olisi jo nostettu kanne kansallisen tavaramerkin perusteella. ( 23 )
63.
Tällaisen tulkintaan liittyvän epäselvyyden poistamiseksi olisi mielestäni tarkasteltava asianomaisen säännöksen systematiikkaa.
64.
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan tavoitteena on sovittaa yhteen kaksi periaatetta, nimittäin yhtäältä EU-tavaramerkin yhtenäinen luonne ja toisaalta sen rinnakkaiselo kansallisten tavaramerkkien kanssa, jolloin rinnakkaiselo johtaa tarpeeseen estää keskenään ristiriitaiset tuomiot.
65.
Kyseisten periaatteiden välinen yhteys tuodaan esiin asetuksen N:o 207/2009 johdanto-osan 16 ja 17 perustelukappaleessa. Niissä todetaan, että EU-tavaramerkkien voimassaoloa ja loukkausta koskevien päätösten oikeusvaikutusten on ulotuttava koko unioniin. Lisäksi olisi ehkäistävä keskenään ristiriitaisten tuomioiden syntyminen riita-asioissa, joissa perusteena ovat samat, EU-tavaramerkkiä ja rinnakkaisia kansallisia tavaramerkkejä koskevat kysymykset. ( 24 )
66.
Näiden kahden tavoitteen välinen suhde kuitenkin vaarantuisi, jos asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittaisiin laajasti siten, että se estää EU-tavaramerkin haltijaa hyötymästä tavaramerkin Euroopan laajuisesta vaikutuksesta siksi, että kansallisen tavaramerkin perusteella on nostettu samanaikaisesti toinen kanne, jonka kohteena on rajallisemmalla alueella tapahtunut loukkaaminen. Tällainen tulkinta edistäisi toki ristiriitaisten tuomioiden ehkäisemisen tavoitetta, mutta se vaarantaisi toisen tavoitteen, joka on EU-tavaramerkin loukkausta koskevien päätösten unioninlaajuisen vaikutuksen takaaminen.
67.
Tavoitteiden välinen tasapaino voidaan sen sijaan täydellisesti turvata tulkitsemalla asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa siten, että sitä sovelletaan ainoastaan niihin rinnakkaisiin kanteisiin, jotka vastaavat toisiaan alueellisen ulottuvuuden osalta. Tällaisella tulkinnalla tosiaan varmistetaan, että EU-tavaramerkin haltija voi suojata oikeutensa koko Euroopassa, vaikka kansallisen tavaramerkin perusteella nostettaisiin samanaikaisesti toinen kanne. Lisäksi sillä voidaan ehkäistä ristiriitaisia tuomioita, kun tuomioistuimien, joissa nostetaan samanaikaisesti kanteet kansallisten tavaramerkkien ja EU-tavaramerkin perusteella, alueelliset toimivallat erotetaan selkeästi toisistaan.
68.
Näin ollen katson, että jos ensin nostettu kanne perustuu kansalliseen tavaramerkkiin ja koskee loukkausta tietyn jäsenvaltion alueella ja jälkimmäinen kanne perustuu EU-tavaramerkin loukkaukseen kyseisessä jäsenvaltiossa mutta myös muilla unionin alueilla, kyseiset kaksi kannetta ovat päällekkäiset vain siltä osin kuin tavaramerkin suojaa on loukattu kansallisen tavaramerkin suojaamalla alueella.
69.
Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan soveltamisen perustana oleva yleisempi lähestymistapa tukee mielestäni tätä päätelmää.
70.
Kyseisen asetuksen 27 artiklan soveltamisalalla kanteiden perusteen ja kohteen samanlaisuutta on tarkasteltava ennen kaikkea tuomioistuimen, jossa kanne on ensin nostettu, tulevan tuomion potentiaalisten vaikutusten näkökulmasta. Siksi on pohdittava, onko ensimmäisen oikeudenkäyntimenettelyn osapuolella voitettuaan tai hävittyään ensimmäisen prosessin vielä jotakin voitettavaa toisessa menettelyssä. ( 25 )
71.
Tuomioistuimen on siis vireilläolosäännön johdosta luovuttava käsittelystä vain sikäli, kuin kahden menettelyn tuomioiden potentiaaliset vaikutukset ovat päällekkäiset. Jos tämä periaate pätee Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan yhteydessä, sen on pädettävä myös asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan yhteydessä. ( 26 )
72.
Jos kuitenkin – kuten käsiteltävässä asiassa – tuomioistuin, jossa asia on ensin pantu vireille, käsittelee kansallisen tavaramerkin loukkausta, ensimmäisen menettelyn voittaminen ei toisi EU-tavaramerkin haltijalle yhtä laajaa suojaa kuin mitä hän hakee toisessa, EU-tavaramerkkiin perustuvassa menettelyssä.
73.
Asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdalla on toki tarkoitus myös ehkäistä tilanne, jossa rinnakkaisten tavaramerkkien – EU-tavaramerkin ja samanlaisen kansallisen tavaramerkin – haltija voisi panna samaa loukkausta koskevan asian vireille kahdessa eri jäsenvaltioiden tuomioistuimessa.
74.
Tällaista menettelyjen väärinkäyttöä ei kuitenkaan voida mielestäni olettaa tapahtuvan. Ei ole myöskään mahdotonta, että rinnakkaisten tavaramerkkien haltija voisi joissakin tilanteissa haluta objektiivisista syistä vedota oikeuksiinsa kahdessa rinnakkaisessa menettelyssä. Käsiteltävässä asiassa vaikuttaisi olevan kyse juuri siitä, sillä Yhdistyneen kuningaskunnan alueella tapahtunutta loukkausta on tarkasteltava yhdessä 1.1.1970 tehtyä samanaikaista voimassaoloa koskevaa sopimusta koskevan sopimusriidan kanssa.
75.
Lopuksi tulkintaehdotustani tukevat mielestäni vielä perustavammat näkökohdat, jotka liittyvät Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettuun tehokkaan oikeussuojan periaatteeseen.
76.
Olen tässä yhteydessä hyvin tietoinen siitä, ettei perusoikeuskirjaan vetoamalla periaatteessa voida muuttaa vireilläolosääntöjen tai yleisesti toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämistä koskevien sääntöjen soveltamisalaa. ( 27 ) Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun tiettyä säännöstä voidaan tulkita kahdella tavalla, niistä olisi valittava se, jolla voidaan päästä tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaiseen ratkaisuun. Jos asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittaisiin siten, että se edellyttää EU-tavaramerkkejä käsittelevän tuomioistuimen luopuvan asian käsittelystä silloin, kun samanaikaisesti on nostettu kanne tuomioistuimessa, jolla on kapeampi alueellinen toimivalta, EU-tavaramerkin haltijan oikeussuoja voisi vaarantua.
77.
Kaikista edellä esitetyistä syistä katson, että asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kahden loukkauskanteen, joista ensimmäinen on nostettu kansallisen tavaramerkin perusteella ja koskee loukkausta yhden jäsenvaltion alueella ja toinen on nostettu EU-tavaramerkin perusteella ja koskee loukkausta koko unionin alueella, kohde ja peruste ovat päällekkäiset vain sen jäsenvaltion alueen osalta, jolla kansallinen tavaramerkki on suojattu.
Osittainen luopuminen käsittelystä ainoastaan tietyn unionin alueen osan suhteen
78.
Mitä velvollisuuksia asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdasta seuraa tuomioistuimelle, jossa asia on jälkimmäisenä pantu vireille, silloin kun loukkauskanteet ovat vain osittain päällekkäiset?
79.
Jos kaksi menettelyä ovat osittain päällekkäiset, tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä pantu vireille, on lähtökohtaisesti luovuttava käsittelystä vain siltä osin, kuin päällekkäisyyden poistamiseksi on tarpeellista. ( 28 )
80.
Tällainen luopuminen edellyttää tietenkin, että jälkimmäisen menettelyn luonne sallii tällaisen osittaisen luopumisen käsittelystä.
81.
Huomautan tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuin on jo vahvistanut periaatteet, joiden mukaisesti EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin voi poikkeuksellisesti rajoittaa loukkauskannetta koskevan tuomion alueellisia vaikutuksia kahdessa tilanteessa: ensinnäkin silloin, kun kantaja on rajoittanut oikeudenkäynnin alueellista ulottuvuutta käyttämällä vapauttaan määrittää vireille saattamansa oikeudenkäynnin laajuus, ja toiseksi silloin, kun EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin toteaa sen näytön perusteella, joka vastaajan on periaatteessa esitettävä, että kyseisen merkin käyttö ei aiheuta yleisön keskuudessa vaaraa sekaannuksesta EU-tavaramerkin kanssa tietyllä, täsmällisesti rajatulla unionin alueella. ( 29 )
82.
Mielestäni on aiheellista lisätä kolmas tilanne, jossa voi olla mahdollista rajata EU-tavaramerkin loukkauskannetta koskevan tuomion alueellista ulottuvuutta. Kyse on tilanteesta, jossa EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin, jossa asia on jälkimmäisenä pantu vireille, joutuu osittain luopumaan käsittelystä kansallisten tavaramerkkien ja EU-tavaramerkkien perusteella samanaikaisesti nostettujen kanteiden vaikutusten rajoittamiseksi.
83.
Lisäksi katson, että velvollisuus rajoittaa alueellista toimivaltaa vireilläolovaikutustilanteen välttämiseksi kuuluu tuomioistuimelle, jossa asia on jälkimmäisenä pantu vireille, eikä riita-asian osapuolille.
84.
Tämä päätelmä perustuu sekä tuomioistuimen tehtävään määritellä oma alueellinen toimivaltansa että vireilläolosääntöjen mekanismiin, jonka mukaan vireilläolovaikutustilanteesta seuraa ensin asian käsittelyn lykkäys ja sen jälkeen käsittelystä luopuminen. Myös asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuoto tukee tätä päätelmää, sillä siinä vaaditaan, että tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, on viran puolesta luovuttava käsittelystä.
85.
Edellä esitetyn perusteella katson, että asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että jos kansallisen tavaramerkin ja EU-tavaramerkin perusteella nostetut samanaikaiset kanteet ovat päällekkäiset kansallisen tavaramerkin suojaaman alueen osalta, EU-tavaramerkkejä käsittelevän tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, on viran puolesta luovuttava asian käsittelystä sen alueen osalta, jolla kanteet ovat päällekkäiset.
Osittaisen käsittelystä luopumisen seuraukset
86.
Edellä esitetyn analyysin johdosta ei viidennestä seitsemänteen ennakkoratkaisukysymykseen ole tarvetta vastata. Tarkastelen niitä kuitenkin lyhyesti siltä varalta, että unionin tuomioistuin pitää hyödyllisenä vastata niihin.
87.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennessä ja kuudennessa kysymyksessään, joita on syytä tarkastella yhdessä, onko se, että pääasian vastaaja osittain peruuttaa Yhdistyneen kuningaskunnan alueella tapahtunutta loukkausta koskevan kanteen, otettava huomioon sovellettaessa asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan b alakohtaa.
88.
Aluksi huomautan, että pääasian vastaajien mukaan kyseinen osittainen peruuttaminen ei ole kansallisten menettelysääntöjen nojalla pätevä, sillä peruuttaminen on tehtävä ennen oikeudenkäyntiä, jotta se voisi tulla voimaan yksipuolisesti. Tämä kansalliseen prosessioikeuteen liittyvä kysymys ei kuitenkaan kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan. Tarkastelen siis ainoastaan peruuttamisen vaikutuksia asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan b alakohdan näkökulmasta.
89.
Tässä yhteydessä pääasian kantaja väittää, että asianomaisella peruuttamisella on poistettu kahden menettelyn päällekkäisyys, niin ettei vireilläolovaikutustilannetta enää ole. Pääasian vastaajat puolestaan väittävät, että vireilläolovaikutustilanne on arvioitava menettelyn alussa, eikä käsittelyn aikana tehtävää kanteen peruuttamista voida ottaa huomioon.
90.
Unionin tuomioistuin ei tietääkseni ole vielä päässyt ottamaan kantaa siihen, miten kanteen peruuttaminen vaikuttaa vireilläolosääntöjen soveltamiseen. ( 30 )
91.
Toki on niin, että koska vireilläolosäännöt liittyvät sen tuomioistuimen toimivaltaan, jonka käsiteltäväksi asia on tuotu, päätös on periaatteessa tehtävä kanteen nostamisen aikaan vallitsevan tilanteen pohjalta.
92.
Tämä on kuitenkin sovitettava yhteen asianomaisten sääntöjen tarkoituksen kanssa, joka on keskenään ristiriitaisten tuomioiden ehkäiseminen. Mielestäni se, että ristiriidan uhka poistuu oikeudenkäynnin aikaisten tapahtumien seurauksena, on otettava huomioon vireilläolosääntöjen soveltamisessa. ( 31 )
93.
Katson siis, että silloin, kun jälkimmäisen menettelyn yhteydessä pätevästi tehdyn kanteen osittaisen peruuttamisen johdosta samanaikaisten loukkauskanteiden ei voida enää katsoa olevan samanlaisia, tämä on otettava huomioon asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisessa.
Toissijaisesti tavaroiden ja palvelujen samanlaisuus
94.
Seitsemännellä ennakkoratkaisukysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selventää eroa asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen tilanteiden välillä.
95.
Vaikka tämän kysymyksen merkityksellisyys ei käy ilmi ennakkoratkaisupyynnöstä, pääasian osapuolien esittämien väitteiden perusteella osapuolet ovat erimielisiä siitä, sovelletaanko asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa silloin, kun EU-tavaramerkki, johon on vedottu tuomioistuimessa, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, on rekisteröity myös muille tavaroille ja palveluille kuin vain niille, joihin on vedottu ensimmäisenä vireille pannussa menettelyssä.
96.
Kuten komissio huomauttaa, tässä yhteydessä vaikuttaa olennaiselta tietää asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamista varten, koskevatko kahdessa tuomioistuimessa nostetut kanteet samoille tavaroille tai palveluille rekisteröityjen kansallisen tavaramerkin ja EU-tavaramerkin loukkausta. Jos ylimääräisiä tavaroita tai palveluja koskeva loukkaaminen on tuotu esiin ainoastaan tuomioistuimessa, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, kahden kanteen perusteet ovat vain osittain päällekkäiset ja osittaista luopumista asian käsittelystä on syytä harkita.
97.
Kuten olen jo todennut, tämä kysymys ei kuitenkaan ole merkityksellinen, jos unionin tuomioistuin noudattaa neljään ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdottamiani vastauksia.
Ratkaisuehdotus
98.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Landgericht Hamburgin esittämään ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti:
Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun kahdessa eri jäsenvaltioiden tuomioistuimessa on nostettu loukkauskanteet, joista ensimmäinen on nostettu kansallisen tavaramerkin perusteella ja koskee loukkausta yhden jäsenvaltion alueella ja toinen on nostettu EU-tavaramerkin perusteella ja koskee loukkausta koko unionin alueella, nämä kanteet ovat päällekkäiset vain siltä osin kuin molemmat kattavat kyseisen jäsenvaltion alueen.
EU-tavaramerkkejä käsittelevän tuomioistuimen, jossa asia on jälkimmäisenä otettu käsittelyyn, on viran puolesta luovuttava käsittelemästä sitä kanteen osaa, joka koskee kanteille yhteistä aluetta.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.
( 2 ) Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1). Yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 ja yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 muuttamisesta sekä maksuista sisämarkkinoilla toimivalle yhdenmukaistamisvirastolle (tavaramerkit ja mallit) annetun komission asetuksen (EY) N:o 2869/95 kumoamisesta 16.12.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2015/2424 (EUVL 2015, L 341, s. 21) ainoastaan lisättiin viittaukset ”Euroopan unionin tavaramerkkiin”, sillä ei muutettu asianomaisia säännöksiä.
( 3 ) Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, 16.1.2001, s. 1; jäljempänä Bryssel I ‑asetus).
( 4 ) Kyseinen artikla on 10.1.2015 korvattu tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 29 artiklalla. Tämän asetuksen 66 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siirtymäsäännön johdosta käsiteltävänä olevaan kanteeseen, joka on nostettu ennen 10.1.2015, sovelletaan edelleen Bryssel I ‑asetusta. Huomautan myös, että molempien artiklojen ensimmäisessä kohdassa on muotoiltu vireilläolovaikutustilanne samalla tavalla.
( 5 ) Asetuksen N:o 207/2009 johdanto-osan 17 perustelukappale.
( 6 ) Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna uusien jäsenvaltioiden liittymistä tähän yleissopimukseen koskevilla myöhemmillä yleissopimuksilla (jäljempänä Brysselin yleissopimus).
( 7 ) Ks. julkisasiamies Tanchevin ratkaisuehdotus Hummel Holding (C‑617/15, EU:C:2017:13, 33 kohta).
( 8 ) Ks. Schennen, D. teoksessa Eisenführ, G., Schennen, D., Gemeinschaftsmarkenverordnung, 4. painos, Carl Heymanns Verlag, Köln 2014, 109 artikla, 4 kohta.
( 9 ) Ks. Brysselin yleissopimuksen 21 artiklan osalta tuomio 8.12.1987, Gubisch Maschinenfabrik (144/86, EU:C:1987:528, 11 kohta) ja tuomio 6.12.1994, Tatry (C‑406/92, EU:C:1994:400, 30 kohta). En yhdy D. Schennenin näkemykseen siitä, että osapuolien ja tosiseikkojen samanlaisuutta olisi arvioitava kansallisen prosessioikeuden perusteella. Ks. Schennen, D. teoksessa Eisenführ, G., Schennen, D., Gemeinschaftsmarkenverordnung, 4. painos, Carl Heymanns Verlag, Köln, 2014, 109 artikla, 8 kohta.
( 10 ) Ks. tuomio 8.12.1987, Gubisch Maschinenfabrik (144/86, EU:C:1987:528, 14 kohta) ja tuomio 6.12.1994, Tatry (C‑406/92, EU:C:1994:400, 38 kohta).
( 11 ) ”[Actions/proceedings] involving the same cause of action”.
( 12 ) Ranskaksi ”demandes ayant le même objet et la même cause” (Bryssel I ‑asetuksen 27 artikla) ja ”actions en contrefaçon – – formées pour les mêmes faits” (asetuksen N:o 207/2009 109 artiklan 1 kohta). Saksaksi vastaavasti ”Klagen wegen desselben Anspruchs” ja ”Verletzungsklagen – – wegen derselben Handlungen”.
( 13 ) Ks. asetuksen N:o 207/2009 ja Bryssel I ‑asetuksen 27 artiklan välisen yhteyden osalta julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus Apple and Pear Australia ja Star Fruits Diffusion v. EUIPO (C‑226/15 P, EU:C:2016:250, 35–37 kohta). Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimet ovat tehneet samankaltaisen päätelmän näiden kahden säännöksen välisestä suhteesta, ks. Hearst Holdings Inc & Anor v. A.V.E.L.A. Inc & Ors [2014] EWHC 1553 (Ch) (19.5.2014), 18 kohta.
( 14 ) Tuomio 6.12.1994, Tatry (C‑406/92, EU:C:1994:400, 34 kohta).
( 15 ) Ks. vastaavasti vakuutuksenantajaa ja vakuutettua koskevien rinnakkaisten oikeidenkäyntien alalla tuomio 19.5.1998, Drouot assurances (C‑351/96, EU:C:1998:242, 19 ja 23 kohta).
( 16 ) Ks. myös vastaava näkemys teoksessa Hartmann, M., Die Gemeinschaftsmarke im Verletzungsverfahren, Peter Lang, Frankfurt am Main, 2009, s. 164.
( 17 ) Tuomio 6.12.1994, Tatry (C‑406/92, EU:C:1994:400, 39 kohta); tuomio 14.10.2004, Mærsk Olie & Gas, C‑39/02, EU:C:2004:615, 38 kohta) ja tuomio 22.10.2015, Aannemingsbedrijf Aertssen ja Aertssen Terrassements (C‑523/14, EU:C:2015:722, 43 kohta).
( 18 ) Tuomio 6.12.1994, Tatry (C‑406/92, EU:C:1994:400, 41 kohta); tuomio 8.5.2003, Gantner Electronic (C‑111/01, EU:C:2003:257, 25 kohta) ja tuomio 22.10.2015, Aannemingsbedrijf Aertssen ja Aertssen Terrassements (C‑523/14, EU:C:2015:722, 45 kohta).
( 19 ) Ks. erityisesti Mankowski, P., ja Magnus, U., European Commentaries on Private International Law (ECPIL), Brussels Ibis Regulation, osa I, Otto Schmidt, Köln, 2016, 29 artikla, s. 726.
( 20 ) Ks. Schack, H., ”Die grenzüberschreitende Durchsetzung gemeinschaftsweiter Schutzrechte” teoksessa Festschrift für Rolf Stürner, Mohr Siebeck, Tübingen, 2013, s. 1352.
( 21 ) Ks. Halbsguth, D., Territorialität im Verletzungsverfahren aus der Europäischen Gemeinschaftsmarke, Hampuri, 2010 , s. 117 ja 118 sekä Janal, R., Europäisches Zivilverfahrensrecht und Gewerblicher Rechtsschutz, Mohr Siebeck, Tübingen 2015, §13 Rn 61.
( 22 ) Ks. yhtäältä Saksan oikeuskäytäntö (OLG Düsseldorf, 8.11.2005 - I-20 U 110/04 – RODEO/RODEO DRIVE) ja toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuskäytäntö (Prudential Assurance v. Prudential Insurance [2003] EWCA Civ 327 ja Hearst Holdings Inc & Anor v. A.V.E.L.A. Inc & Ors [2014] EWHC 1553). Tuomioita on analysoitu teoksessa Hartmann, M., Die Gemeinschaftsmarke im Verletzungsverfahren, Peter Lang, Frankfurt am Main, 2009, s. 105–108.
( 23 ) Ks. edellä alaviitteessä 21 mainittu julkaisu Halbsguth, D., s. 118; edellä alaviittessä 21 mainittu julkaisu Janal, R., s. 61; edellä alaviitteessä 20 mainittu julkaisu Schack, s. 1352. H. Schack toteaa, että tällainen lopputulos on ”ankara mutta ilmeisesti lainsäätäjän toivoma” (”hart aber anscheinend gewollt”).
( 24 ) Näiden kahden johdanto-osan perustelukappaleen välisen yhteyden osalta ks. tuomio 12.4.2011, DHL Express France (C‑235/09, EU:C:2011:238, 42 kohta).
( 25 ) Ks. julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus Weber (C‑438/12, EU:C:2014:43, 67 kohta).
( 26 ) Ks. edellä alaviitteessä 21 mainittu julkaisu Janal, R., §13 Rn 61.
( 27 ) Ks. julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus Weber (C‑438/12, EU:C:2014:43, 87 ja 88 kohta).
( 28 ) Ks. vastaavasti osapuolien osittaisen päällekkäisyyden osalta tuomio 6.12.1994, Tatry (C‑406/92, EU:C:1994:400, 33 kohta).
( 29 ) Ks. tuomio 12.4.2011, DHL Express France (C‑235/09, EU:C:2011:238, 46–48 kohta) ja tuomio 22.9.2016, combit Software (C‑223/15, EU:C:2016:719, 36 kohta).
( 30 ) Unionin oikeuskäytännöstä ei löydy tähän selkeää vastausta. Asiassa Mærsk Olie & Gas 14.10.2004 annetussa tuomiossa (C-39/02, EU:C:2004:615, 41 kohta) unionin tuomioistuin on ottanut Bryssel I ‑asetuksen 22 artiklan soveltamista varten huomioon sen, että ensimmäinen menettely oli lopullisesti päättynyt siten, ettei toisiinsa liittyviä kanteita enää ollut. Sen sijaan asiassa Gantner Electronic8.5.2003 annetussa tuomiossa (C‑111/01, EU:C:2003:257, 30 kohta) unionin tuomioistuin huomautti, että Brysselin yleissopimuksen 21 artiklan tarkoitusta ei otettaisi huomioon, jos kanteiden sisältöä ja luonnetta voitaisiin muuttaa vastaajan väistämättä myöhemmin esittämillä vaatimuksilla, sillä tällainen ratkaisu voisi johtaa siihen, että alun perin tämän artiklan nojalla toimivaltaiseksi todetun tuomioistuimen olisi myöhemmin luovuttava asian käsittelystä.
( 31 ) Ks. Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuskäytännön osalta Briggs, A., Civil Jurisdiction and Judgments, Routledge, New York, 2015, s. 324. Tässä yhteydessä on tuotu esiin, että Brysselin yleissopimuksen 21 ja 22 artikla koskevat rinnakkaisia menettelyjä, eikä niitä näin ollen sovelleta silloin, kun yksi osapuoli on tosiasiallisesti luopunut ensimmäisestä menettelystä (Internationale Nederlanden Aviation Lease BP ‑v-Civil Aviation Authority [1997] 1 Lloyd’s Reports 80). Corte suprema di cassazione (kassaatiotuomioistuin, Italia) on tehnyt samansuuntaisen ratkaisun saman yleissopimuksen 21 artiklan osalta 28.4.1993 antamassaan tuomiossa (nro 4992).