JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
26 päivänä heinäkuuta 2017 ( 1 )
Asia C-243/16
Antonio Miravitlles Ciurana,
Alberto Marína Lorente,
Jorge Benito García ja
Juan Gregorio Benito García
vastaan
Contimark SA ja
Jordi Socías Gispert
(Ennakkoratkaisupyyntö – Juzgado de lo Social no 30 de Barcelona (Barcelonan työtuomioistuin nro 30, Espanja))
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2012/30/EU – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artikla – Yhtiöoikeus – Palkkasaatavien perintä – Kanteen nostaminen samassa tuomioistuimessa samanaikaisesti suoraan yhtiötä vastaan sekä kumulatiivisesti yhtiön hallituksen jäsentä vastaan, joka vastaa yhteisvastuullisesti yhtiön veloista
I. Johdanto
1.
Ennakkoratkaisupyyntö koskee niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan [SEUT 54] artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi, 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/101/EY ( 2 ) 2, 6, 7 ja 8 artiklan, niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 54 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa, 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/30/EU ( 3 ) 19 ja 36 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20, 21 ja 51 artiklan tulkintaa.
2.
Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Antonio Miravitlles Ciurana, Alberto Marina Lorente, Jorge Benito García ja Juan Gregorio Benito García ja toisaalta Contimark SA ja sen hallituksen jäsen Jordi Socías Gispert ja jossa on kyse sellaisten saamatta jääneiden palkkojen ja muiden korvausten perinnästä, jotka yhtiö on velvoitettu maksamaan kyseisille työntekijöille.
3.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin eli Juzgado de lo Social no 30 de Barcelona (Barcelonan työtuomioistuin nro 30, Espanja) on esittänyt kysymyksiä yritysten velkojien oikeudet turvaavan unionin oikeuden säännösten täytäntöönpanosta ja siitä, ovatko niiden kanssa yhteensopivia sellaiset kansalliset menettelysäännöt, joilla suljetaan pois palkkasaatavien määrän vahvistuspäätösten täytäntöönpanosta vastaavan tuomioistuimen toimivalta antaa ratkaisu työntekijän nostamasta kanteesta, joka koskee hänet palkanneen yhtiön hallituksen jäsenen vastuuta ja jossa vaaditaan, että tämä velvoitetaan maksamaan erääntyneet rahasummat yhteisvastuullisesti.
4.
Selitän ratkaisuehdotuksessa aluksi, miksi pääasian taustalla oleva oikeudellinen tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan.
5.
Sen jälkeen esitän syyt, joiden vuoksi katson, että
–
direktiivin 2012/30 19 artiklaa sekä vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa työnantajayhtiönsä velkojana oleva työntekijä velvoitetaan saattamaan asiansa muun kuin työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta kyseisen yhtiön hallituksen jäsen velvoitettaisiin suorittamaan velat yhteisvastuullisesti liiketoiminnallisten velvoitteidensa laiminlyönnin vuoksi, kunhan kyseinen lainsäädäntö ei ole epäedullisempi kuin vastaavanlaisiin kansallisiin oikeussuojakeinoihin sovellettava lainsäädäntö eikä tee kyseisellä direktiivillä myönnettyjen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, minkä varmistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä, ja
–
pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö ei lähtökohtaisesti loukkaa perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistettua yhdenvertaisen kohtelun periaatetta eikä perusoikeuskirjan 21 artiklassa vahvistettua syrjintäkiellon periaatetta.
II. Asiaa koskevat oikeussäännöt
A. Unionin oikeus
1. Perusoikeuskirja
6.
Perusoikeuskirjan 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenvertaisuus lain edessä”, määrätään, että ”kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”.
7.
Perusoikeuskirjan 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Syrjintäkielto”, määrätään seuraavaa:
”1. Kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen, rotuun, ihonväriin tai etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun sellaiseen seikkaan.
2. Kielletään kaikenlainen kansalaisuuteen perustuva syrjintä perussopimusten soveltamisalalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niiden erityismääräysten soveltamista.”
8.
Perusoikeuskirjan 51 artikla, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, on sanamuodoltaan seuraava:
”1. Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.
2. Tällä perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä.”
2. Direktiivi 2009/101
9.
Direktiivin 2009/101 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 1 artiklassa tarkoitetut yhtiöt julkistavat ainakin seuraavat asiakirjat ja tiedot:
a)
perustamiskirja sekä yhtiöjärjestys, jos se on erillisessä asiakirjassa;
b)
kaikki a alakohdassa tarkoitettujen asiakirjojen muutokset, myös yhtiön toimintakauden pidennys;
c)
jokaisen perustamiskirjaan tai yhtiöjärjestykseen tehdyn muutoksen jälkeen asiakirja täydellisenä, sanamuodoltaan muutettuna;
d)
sellaisten henkilöiden asettaminen, tehtävän päättyminen ja henkilötiedot, jotka joko lakisääteisenä toimielimenä tai sellaisen jäseninä:
i)
ovat kelpoisia edustamaan yhtiötä suhteessa ulkopuolisiin henkilöihin ja käyttämään sen puhevaltaa oikeudenkäynnissä; julkistettaessa on ilmoitettava, onko niillä, joilla on kelpoisuus edustaa yhtiötä, tällainen kelpoisuus yksin vai yhdessä;
ii)
osallistuvat yhtiön hallintoon, johtoon tai valvontaan;
e)
merkityn pääoman määrä vähintään kerran vuodessa, kun yhtiön pääoma on vahvistettu perustamiskirjassa tai yhtiöjärjestyksessä, jollei merkityn pääoman korottamiseksi ole tarpeen muuttaa yhtiöjärjestystä;
f)
kunkin tilikauden tilinpäätösasiakirjat, jotka on julkaistava neuvoston direktiivien 78/660/ETY[ ( 4 )], 83/349/ETY[ ( 5 )], 86/635/ETY[ ( 6 )] ja 91/674/ETY[ ( 7 )] mukaisesti;
g)
yhtiön kotipaikan vaihtuminen;
h)
yhtiön purkautuminen;
i)
tuomioistuimen päätös yhtiön pätemättömyydestä;
j)
selvitysmiesten määrääminen, heidän henkilötietonsa ja kunkin selvitysmiehen toimivalta, jos se ei johdu nimenomaisesti ja yksinomaan laista tai yhtiöjärjestyksestä;
k)
selvitystilan päättyminen sekä rekisteristä poistaminen niissä jäsenvaltioissa, joissa siihen liittyy oikeusvaikutuksia.”
10.
Kyseisen direktiivin 6 artikla on sanamuodoltaan seuraava:
”Jäsenvaltioiden on päätettävä, keiden tehtävänä on huolehtia julkistamistoimista.”
11.
Saman direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaiset seuraamukset ainakin sen varalta, että:
a)
tilinpäätösasiakirjoja ei julkisteta 2 artiklan f alakohdan mukaisesti;
b)
5 artiklan mukaan vaadittavia tietoja ei ole esitetty liikeasiakirjoissa tai yhtiön internetsivuilla.”
12.
Saman direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos perustettavan yhtiön nimissä on toimittu ennen kuin yhtiö on saavuttanut oikeuskelpoisuuden, eikä yhtiö sitoudu vastaamaan tällaisista toimista, niitä suorittaneet henkilöt vastaavat niistä täysimääräisesti ja yhteisvastuullisesti, jollei toisin ole sovittu.”
3. Direktiivi 2012/30
13.
Direktiivin 2012/30 johdanto-osan 3, 5 ja 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(3)
Yhdenmukaisen vähimmäissuojan takaamiseksi julkisten osakeyhtiöiden osakkeenomistajille ja velkojille on erityisen tärkeää sovittaa yhteen ne kansalliset säännökset, jotka koskevat tällaisten osakeyhtiöiden perustamista sekä niiden pääoman säilyttämistä, korottamista ja alentamista.
– –
(5)
Olisi vahvistettava unionin säännökset sen pääoman säilyttämisestä, joka on velkojien saatavien turvana, ja erityisesti olisi kiellettävä kaikenlainen pääoman alentaminen jakamalla sitä osakkeenomistajille, jos nämä eivät ole siihen oikeutettuja, sekä asetettava rajoituksia yhtiön oikeudelle hankkia omia osakkeitaan.
– –
(12)
Standardoidun velkojien suojan vahvistamiseksi kaikissa jäsenvaltioissa velkojien olisi voitava turvautua tietyin ehdoin oikeudellisiin tai hallinnollisiin menettelyihin, jos niiden saatavat ovat uhattuina julkisen osakeyhtiön pääoman vähentymisen seurauksena.”
14.
Kyseisen direktiivin 19 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos yhtiö menettää huomattavan osan merkitystä pääomasta, yhtiökokous on jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyssä määräajassa kutsuttava koolle arvioimaan, olisiko yhtiö purettava vai ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin.
2. Jäsenvaltion lainsäädännössä ei saa asettaa menetyksen määrää, jota 1 kohtaa sovellettaessa pidetään huomattavana, suuremmaksi kuin puolet merkitystä pääomasta.”
15.
Saman direktiivin 34 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Merkityn pääoman alentamisesta on aina, jollei se perustu tuomioistuimen päätökseen, tehtävä päätös ainakin yhtiökokouksessa 44 artiklan päätösvaltaisuutta ja enemmistöä koskevien säännösten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 40 ja 41 artiklan soveltamista. Tällainen päätös on julkaistava noudattaen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä, direktiivin [2009/101] 3 artiklan mukaista menettelyä.
Kutsussa yhtiökokoukseen on ilmoitettava ainakin osakepääoman alentamisen tarkoitus ja tapa, jolla se aiotaan toteuttaa.”
16.
Kyseisen direktiivin 36 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Merkittyä osakepääomaa alennettaessa ainakin niillä velkojilla, joiden saatavat ovat syntyneet ennen alentamispäätöksen julkaisemista, on oikeus ainakin saada vakuus saataville, jotka eivät ole erääntyneet ennen tätä julkistamispäivää. Jäsenvaltiot eivät saa evätä tätä oikeutta, ellei velkojan suojana ole riittäviä takeita tai elleivät tällaiset takeet ole tarpeettomia yhtiön varat huomioon ottaen.
Jäsenvaltioiden on säädettävä ensimmäisessä alakohdassa säädetyn oikeuden käyttämisen edellytykset. Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa varmistettava, että velkojilla on oikeus hakea soveltuvilta hallinto- tai oikeusviranomaisilta riittäviä takeita edellyttäen, että velkojat voivat uskottavasti osoittaa, että merkityn pääoman alentamisen vuoksi niiden saatavien suorittaminen on vaarassa eikä kyseiseltä yhtiöltä ole saatu riittäviä takeita.
2. Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on myös säädettävä ainakin siitä, että pääoman alentaminen on vailla vaikutuksia tai että maksua osakkeenomistajille ei saa suorittaa, ennen kuin velkojat ovat saaneet suorituksen tai tuomioistuin on päättänyt olla suostumatta heidän hakemukseensa.
3. Tätä artiklaa sovelletaan myös, jos merkityn pääoman alentaminen toteutetaan siten, että osakkeenomistajien jäljellä olevasta maksuvelvollisuudesta luovutaan kokonaan tai osittain.”
B. Espanjan oikeus
17.
Pääomayhtiöistä 2.7.2010 annetun lain (Ley de Sociedades de Capital), joka hyväksyttiin 2.7.2010 annetulla kuninkaan asetuksella 1/2010 (Real Decreto Legislativo 1/2010), ( 8 ) 236 §:ssä, jonka otsikko on ”Vastuutapaukset ja vastuun subjektiivinen laajuus”, säädetään seuraavaa:
”1. Hallituksen jäsenet vastaavat yhtiölle, osakkaille ja yhtiön velkojille vahingosta, jonka he aiheuttavat lain tai yhtiöjärjestyksen vastaisilla toimillaan tai laiminlyönneillään, tai vahingosta, joka aiheutuu heidän tehtäviinsä liittyvien velvoitteiden täyttämättä jättämisestä – –
2. Hallituksen jäseniä ei missään tapauksessa vapauta vastuusta se, että yhtiökokous on toteuttanut, oikeuttanut tai vahvistanut vahinkoa aiheuttaneen toimen tai sopimuksen.
– –”
18.
Kyseisen lain 237 §:ssä, jonka otsikko on ”Yhteisvastuu”, säädetään seuraavaa:
”Kaikki vahinkoa aiheuttaneen sopimuksen tehneen tai vahinkoa aiheuttaneen toimen toteuttaneen hallintoelimen jäsenet ovat yhteisvastuullisia, jolleivät he osoita, että koska he eivät osallistuneet sen tekemiseen tai toteuttamiseen, he eivät tienneet sen olemassaolosta tai, jos he tiesivät sen olemassaolosta, he olivat ryhtyneet kaikkiin tarkoituksenmukaisiin toimiin välttääkseen vahingon tai he olivat ainakin nimenomaisesti vastustaneet sitä.”
19.
Saman lain 238 §:n, jonka otsikko on ”Yhtiön nostama vahingonkorvauskanne”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Yhtiö nostaa vahingonkorvauskanteen hallituksen jäseniä vastaan yhtiökokouksen etukäteissuostumuksella, jonka antamista kuka tahansa osakas voi pyytää – –”
20.
LSC:n 240 §:ssä, jonka otsikko on ”Velkojien toissijainen kanneoikeus yhtiötä sijasta”, säädetään seuraavaa:
”Yhtiön velkojat voivat nostaa yhtiön sijasta vahingonkorvauskanteen hallituksen jäseniä vastaan silloin, kun yhtiö tai sen osakkaat eivät ole sitä tehneet, edellyttäen, että yhtiön varat eivät riitä kattamaan velkojien saatavia.”
21.
LSC:n 241 §:ssä, jonka otsikko on ”Yksilöllinen vahingonkorvauskanne”, säädetään seuraavaa:
”Edellä esitettyä ei sovelleta niihin vahingonkorvauskanteisiin, joita osakkailla ja ulkopuolisilla on oikeus nostaa suoraan niiden etujen vastaisten hallituksen jäsenten toimien takia.”
22.
Saman lain 362 §:ssä, jonka otsikko on ”Yhtiön purkaminen, kun siihen todetaan olevan lakisääteinen tai yhtiöjärjestyksessä määrätty peruste”, säädetään seuraavaa:
”Pääomayhtiö puretaan, kun yhtiökokous toteaa asianmukaisesti lakisääteisen tai yhtiöjärjestyksessä määrätyn perusteen olemassaolon, tai tuomioistuimen päätöksellä.”
23.
Lain 363 §:n, jonka otsikko on ”Purkamisperusteet”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Pääomayhtiö on purettava seuraavissa tapauksissa:
a)
Yhtiö lakkaa harjoittamasta sen toimialaan kuuluvaa toimintaa. Yhtiön toiminnan katsotaan lakanneen erityisesti, kun yhtiö ei ole harjoittanut toimintaa yli vuoteen.
– –
e)
Kun nettovarat supistuvat tappioiden vuoksi alle puoleen yhtiöpääomasta, ellei sitä koroteta tai alenneta riittävästi ja edellyttäen, ettei yhtiötä ole tarpeen hakea konkurssiin.
– –”
24.
LSC:n 365 §:ssä, jonka otsikko on ”Koollekutsumisvelvollisuus”, säädetään seuraavaa:
”1. Hallituksen jäsenten on kutsuttava koolle yhtiökokous kahden kuukauden kuluessa, jotta se tekee purkamispäätöksen tai yhtiön ollessa maksukyvytön päätöksen konkurssiin hakeutumisesta.
Osakas voi pyytää hallituksen jäseniä kutsumaan yhtiökokouksen koolle, jos hän katsoo, että yhtiön purkamiselle on mikä tahansa peruste tai että yhtiö on maksukyvytön.
2. Yhtiökokous voi päättää purkamisesta yksimielisesti tai, jos purkaminen on esityslistalla, tehdä [purkamis]perusteen lakkaamiseksi tarvittavan päätöksen.”
25.
Kyseisen lain 366 §, jonka otsikko on ”Purkaminen tuomioistuinteitse”, on sanamuodoltaan seuraava:
”1. Jos yhtiökokousta ei kutsuta koolle tai jos se ei kokoonnu tai tee jotakin edellisessä pykälässä tarkoitetuista päätöksistä, kuka tahansa, jota asia koskee, voi hakea yhtiön purkamista sen kotipaikan kauppatuomioistuimelta. Hakemus yhtiön purkamisesta tuomioistuinteitse on esitettävä yhtiötä vastaan.
2. Hallituksen jäsenet ovat velvollisia hakemaan tuomioistuimelta yhtiön purkamista, kun yhtiökokous vastustaa päätöksellään purkamista tai kun mitään päätöstä ei ole kyetty tekemään.
Hakemus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa yhtiökokouksen suunnitellusta päivämäärästä, jos kokousta ei ole pidetty, tai päivämäärästä, jona yhtiökokous on pidetty, jos se on päätöksellään vastustanut purkamista tai jos mitään päätöstä ei ole kyetty tekemään.”
26.
Kyseisen lain 367 §:n, jonka otsikko on ”Hallituksen jäsenten yhteisvastuu”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Hallituksen jäsenet vastaavat yhteisvastuullisesti laissa säädetyn purkamisperusteen ilmenemisen jälkeisistä yhtiön velvoitteista, jos he laiminlyövät velvollisuuden kutsua kahden kuukauden kuluessa koolle yhtiökokouksen, jotta se tekee tarvittaessa purkamispäätöksen, tai jos he eivät hae tuomioistuimelta yhtiön purkamista tai sen julistamista tarvittaessa konkurssiin kahden kuukauden kuluessa yhtiökokouksen suunnitellusta päivämäärästä, jos kokousta ei ole pidetty, tai päivämäärästä, jona yhtiökokous on pidetty, jos se on päätöksellään vastustanut purkamista.”
27.
Lisäksi 1.7.1985 annetun oikeuslaitoslain 6/1985 (Ley Orgánica 6/1985 del poder judicial) ( 9 ) 9 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaansa yksinomaan asioissa, joissa ne ovat lainsäädännön nojalla toimivaltaisia.
2. Siviilituomioistuimet ottavat käsiteltävikseen niille kuuluvien asioiden lisäksi kaikki muut asiat, joita ei ole annettu jonkin toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
– –
5. Työ- ja sosiaalioikeudellisia asioita käsittelevät tuomioistuimet käsittelevät työ- ja sosiaalioikeuden piiriin kuuluvat vaatimukset niin yksittäisiä henkilöitä koskevissa kuin kollektiivisissa riita-asioissa sekä sosiaaliturvaa tai valtiota koskevat valitukset silloin, kun valtio on asiassa vastuullinen työoikeuden nojalla.
– –”
28.
Saman lain 10 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kunkin tuomioistuinlajin tuomioistuin voi käsitellä ainoastaan ennakkoratkaisun antamiseksi asioita, joihin kyseiselle tuomioistuinlajille ei ole annettu yksinomaista toimivaltaa.”
III. Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset
29.
Pääasian kantajat ovat työskennelleet vuonna 1992 perustetussa osakeyhtiö Contimarkissa, jonka osakepääoma on 60101,21 euroa ja jonka johtajana on toiminut vuodesta 2010 lähtien hallituksen ainoa jäsen Socías Gispert.
30.
Yhtiö kärsi huomattavan suuret tappiot vuonna 2012 (240150 euroa) ja vuonna 2013 (541559 euroa) ja joutui lopettamaan toimintansa vuoden 2013 jälkipuoliskolla.
31.
Yhtiön hallituksen ainoa jäsen ei kutsunut koolle yhtiökokousta osakepääoman alentamiseksi, eikä hän ilmeisesti hakenut 9.7.2003 annetun konkurssilain (Ley Concursal) ( 10 ) mukaisen vapaaehtoisen velkaselvitysmenettelyn vireillepanoa tuomioistuimessa tai kutsunut osakkeenomistajia koolle, jotta yhtiön purkamisedellytysten todettaisiin LSC:n 362 ja 363 §:n mukaisesti täyttyneen toiminnan lopettamisen vuoksi.
32.
Ennen Contimarkin toiminnan lopettamista yksi pääasian kantajista pani huhtikuussa 2013 vireille Juzgado de lo Social no 33 de Barcelonassa (Barcelonan työtuomioistuin nro 33) menettelyn, jotta hänen työsopimuksensa katsottaisiin päättyneeksi palkanmaksun laiminlyönnin vuoksi. Muut pääasian kantajat riitauttivat touko- ja kesäkuussa 2013 tapahtuneet irtisanomisensa. Vuoden 2013 lopussa Juzgado de lo Social no 33 de Barcelona velvoitti Contimarkin maksamaan heille saamatta jääneet palkat ja korvauksia.
33.
Pääasian kantajat panivat saataviensa perimiseksi vireille kanteen Juzgado de lo Social no 30 de Barcelonassa eli ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, jonka erityisenä tehtävänä on panna täytäntöön työ- ja sosiaalioikeudellisia päätöksiä. Contimarkin maksukyvyttömyyden ja työntekijöille sen varalta luodun palkkaturvan enimmäismäärän vuoksi heidän saatavansa on osittain suoritettu.
34.
He ovat esittäneet ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa liitännäisvaatimuksen Contimarkin hallituksen jäsentä vastaan, jotta hänen katsottaisiin olevan vastuussa LSC:n säännösten rikkomisesta ja hänet velvoitettaisiin maksamaan työntekijöille maksamatta olevat rahamäärät yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa.
35.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoittaa epäilevänsä, onko unionin oikeuden kanssa sopusoinnussa Sala de lo Social del Tribunal Supremon (ylimmän tuomioistuimen työ- ja sosiaalioikeudellisten asioiden jaosto, Espanja) vuoden 1997 jälkeinen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan toimivalta hallituksen jäsenen vastuuta koskevissa asioissa on varattu kauppatuomioistuimille.
36.
Se täsmentää vielä, että kun Sala de lo Social del Tribunal Supremo (ylimmän yleisen tuomioistuimen työ- ja sosiaalioikeudellisten asioiden jaosto) on todennut, etteivät työ- ja sosiaalioikeudellisia asioita käsittelevät tuomioistuimet ole toimivaltaisia käsittelemään kanteita, jotka on nostettu yritystä vastaan ja yhteisvastuullisesti sen hallituksen jäsentä vastaan tämän tehtävään sisältyvien liiketoiminnallisten velvoitteiden laiminlyönnin vuoksi, se on nojautunut päätöksessään seuraaviin perusteisiin:
–
vaatimus yhteisvastuuseen velvoittamisesta ei ole ennakkoratkaisukysymys, joka voidaan esittää työoikeudellisessa riita-asiassa ja jonka työ- ja sosiaalioikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin voisi näin ollen ratkaista, koska sen antama ratkaisu ei ole välttämätön pääasiallisen vaatimuksen ratkaisemiselle eikä vaikuta siihen
–
hallituksen jäsenen velat eivät ole tekijöille vaan yhtiölle suoritettavia velkoja ja
–
yhtiön lakisääteiseen purkamisvelvoitteeseen johtavien edellytysten mahdollisesta täyttymisestä on aina ensin annettava ratkaisu asiassa toimivaltaisissa kauppatuomioistuimissa, koska tämä kysymys ei ole yhtiön työ- ja sosiaalioikeudellisiin velvoitteisiin nähden liitännäinen.
37.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että vuosina 1997–2000 työ- ja sosiaalioikeudellisissa asioissa toimivaltaisia tuomioistuimia pidettiin niille suotuisamman toisen oikeuskäytännön mukaan toimivaltaisina ratkaisemaan myös liitännäisvaatimuksia, joissa vaadittiin velvoittamaan hallituksen jäsenet yhteisvastuuseen siitä, etteivät he olleet muuttaneet osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksiä ja yhtiöiden osakepääoman vähimmäismäärää ennen 30.6.1992, mihin ne velvoitti yhtiölaki (Ley de Sociedades), joka on sittemmin kumottu ja korvattu LSC:llä. Sala de lo Social del Tribunal Supremo (ylimmän tuomioistuimen työ- ja sosiaalioikeudellisten asioiden jaosto) nojautui siis erityisesti toteamukseen, että vaatimuksen peruste johtui työsopimuksesta.
38.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo pääasiallisesti, että ratkaisevana tekijänä työ- ja sosiaalioikeudellisissa asioissa toimivaltaisen tuomioistuimen toimivallan laajentamisessa muihin kuin sen tehtäviin kuuluviin asioihin on oltava yhtiön velkojen koostuminen palkkasaatavista ja hallituksen jäsenten lakisääteinen yhteisvastuullisuus velkojia kohtaan.
39.
Se huomauttaa lisäksi, että Espanjan lainsäätäjä on varautunut erityissäännöksillä tilanteisiin, joissa muut kuin kauppatuomioistuimet voivat ratkaista hallituksen jäsenten yhteisvastuullisuutta koskevia asioita. Hallinto-oikeudellisia riita-asioita käsittelevät tuomioistuimet harjoittavat tuomioistuinvalvontaa sellaisten hallinnollisten päätösten osalta, joilla laajennetaan hallituksen jäsenten vastuuta sosiaaliturvaveloista 20.6.1994 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1994 (Real Decreto Legislativo 1/1994) hyväksytyn yleisen sosiaaliturvalain (Ley General de la Seguridad Social) ( 11 ) 30 §:n 2 momentin nojalla. Myös työ- ja sosiaalioikeudellisissa asioissa toimivaltaisille tuomioistuimille annetaan työ- ja sosiaalioikeuden alan tuomioistuimista 10.10.2011 annetun lain (Ley reguladora de la Jurisdicción Social) ( 12 ) 240 §:n 3 momentin nojalla mahdollisuus laajentaa yhteisvastuu työsopimuksista ja sosiaaliturvasta johtuvista veloista sellaisten kaupallisten yhtiöiden, jotka eivät ole oikeushenkilöitä, osakkaisiin, jäseniin tai johtajiin (tosiasiallisiin johtajiin) liiketoiminnallisten velvoitteiden täyttämättä jättämisen tapauksessa.
40.
Tässä tilanteessa Juzgado de lo Social no 30 de Barcelona on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Onko kaupallisen yhtiön velkojalla, joka vaatii palkkasaataviaan Espanjan toimivaltaisissa tuomioistuimissa eli työ- ja sosiaalioikeudellisissa asioissa toimivaltaisissa tuomioistuimissa, direktiivien [2009/101 ja 2012/30 sekä] näiden direktiivien täytäntöön panemiseksi annettujen [LSC:n] säännösten (mm. 236, 237, 238, 241 ja 367 §) perusteella oikeus nostaa samassa tuomioistuimessa samanaikaisesti yritystä vastaan suora kanne, jossa vaaditaan palkkasaatavan tunnustamista, ja tämän kanteen kanssa kumulatiivisesti kanne, jossa luonnollista henkilöä – yrityksen hallituksen jäsentä – vaaditaan suorittamaan yhteisvastuun perusteella yrityksen velat edellä mainituissa direktiiveissä ja niiden täytäntöön panemiseksi LSC:llä annetuissa säännöksissä säädettyjen liiketoiminnallisten velvoitteiden täyttämättä jättämisen perusteella?
2)
Voiko Sala de lo Social del Tribunal Supremon oikeuskäytäntö, joka on esitetty – – tuomioissa, jotka on annettu 28.2.1997 (RJ 1997\4220), 28.10.1997 (RJ 1997\7680), 31.12.1997 (RJ 1997\9644), 13.4.1998 (RJ 1998\4577), 17.1.2000 (RJ 2000\918), 9.6.2000 (RJ 2000\5109), 8.5.2002 ja 20.12.2012 – –, olla vastoin direktiivin [2009/101] 2, 6, 7 ja 8 artiklaa ja direktiivin [2012/30] 19 ja 36 artiklaa, kun siinä katsotaan, että työ- ja sosiaalioikeudellisissa asioissa toimivaltaiset Espanjan tuomioistuimet eivät voi soveltaa direktiiveissä 2009/101 ja 2012/30 ja niiden täytäntöön panemiseksi annetuissa [LSC:n] 236, 237, 238, 241 ja 367 §:ssä sekä muissa pykälissä säädettyjä takeita suoraan kaupallisen yhtiön velkojan palkkasaataviin, kun kyseisen yrityksen korkeimmat vastuuhenkilöt – luonnolliset henkilöt – jättävät täyttämättä yhtiötä koskevien olennaisten toimien julkistamista koskevat muotovaatimukset, joista on säädetty LSC:llä täytäntöön pannuissa direktiiveissä 2009/101 ja 2012/30?
3)
Voiko Sala de lo Social del Tribunal Supremon oikeuskäytäntö, joka on esitetty – – tuomioissa, jotka on annettu 28.2.1997 (RJ 1997\4220), 28.10.1997 (RJ 1997\7680), 31.12.1997 (RJ 1997\9644), 13.4.1998 (RJ 1998\4577), 17.1.2000 (RJ 2000\918), 9.6.2000 (RJ 2000\5109), 8.5.2002 ja 20.12.2012 – –, olla vastoin [perusoikeuskirjan] 20 ja 21 artiklaa ja niihin liittyvää 51 artiklaa, kun siinä pakotetaan palkkasaatavien velkoja –työntekijä – kaksinkertaiseen tuomioistuinmenettelyyn: ensin työ- ja sosiaalioikeudellisissa asioissa toimivaltaisessa tuomioistuimessa, jotta se tunnustaisi yritykseltä vaaditun palkkasaatavan, ja sen jälkeen siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa toimivaltaisessa tuomioistuimessa – – yrityksen hallituksen jäsenen tai muiden luonnollisten henkilöiden toteamiseksi yhteisvastuullisiksi, silloin, kun tätä vaatimusta ei sovelleta muuntyyppisiin velkojiin niiden saatavan luonteesta riippumatta, eikä siitä ole säädetty direktiivissä [2009/101], direktiivissä [2012/30] eikä myöskään kansallisissa oikeussäännöissä – –, joilla nämä direktiivit saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä?”
IV. Asian tarkastelu
41.
Selitän aluksi – jatkona kysymykseen, joihin asianosaisia pyydettiin vastaamaan istunnossa – miksi direktiivin 2012/30 19 artiklaa on mielestäni sovellettava pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa. Sen jälkeen suoritan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten aineellisen tarkastelun.
A. Unionin tuomioistuimen toimivalta
42.
Jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä ennakkoratkaisukysymyksiä tarkastellaan tiukasti niiden sanamuodon mukaan, ensimmäisellä kysymyksellä pyritään selvittämään, annetaanko velkojana olevalle työntekijälle direktiiveillä 2009/101 ja 2012/30 oikeus vaatia yhdessä ja samassa tuomioistuimessa saatavansa perintää yhtiöltä ja sen hallituksen jäsenen velvoittamista yhteisvastuuseen. Toinen kysymys koskee Espanjan oikeuskäytäntöä, jolla suljetaan pois työtuomioistuinten toimivalta todeta yhtiön vastuuhenkilöiden laiminlyöneen velvoitteensa julkistaa yhtiötä koskevat olennaiset toimet. Kolmas kysymys koskee velkojina olevien työntekijöiden ja muiden velkojien, jotka eivät joudu panemaan vireille erillisiä menettelyjä, yhdenvertaisen kohtelun rikkomista.
43.
Asiaa vaikeuttaa kaksi unionin tuomioistuimen toimivallasta johtuvaa seikkaa. Ensimmäinen liittyy direktiivien 2009/101 ja 2012/30 säännöksiin, jotka ovat kahden ensimmäisen kysymyksen kohteena, ja kyseisiä kysymyksiä onkin syytä tarkastella ensin ja yhdessä. ( 13 ) Toisen aiheuttaa kysymysten kohde, jona ei siis ole direktiiveissä edellytettyjen tulosten takaamiseksi annettujen kansallisten säännösten sisältö vaan päätös rajoittaa Espanjan työtuomioistuinten asiallista toimivaltaa direktiivien täytäntöön panemiseksi.
44.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen väittämän direktiivien 2009/101 ja 2012/30 soveltamismahdollisuuden tutkimiseksi aion ensimmäiseksi tarkastella toteamusta, että asian kohteena on hallituksen jäsenen asettaminen vastuuseen sen vuoksi, että hän on laiminlyönyt johtamansa yhtiön maksukyvyttömyyttä tai toiminnan lopettamista koskevat velvollisuutensa.
45.
Direktiiveihin 2009/101 ja 2012/30 sisältyvien säännösten tarkoituksena on toki parantaa tiedonsaantia yhtiöiden taloudellisesta tilanteesta ja auttaa niiden vastuuelinten päätöksentekoa vaikeuksissa kolmansien osapuolten ja velkojien etujen turvaamiseksi.
46.
Koska kuitenkin direktiivi 2009/101 koskee erityisesti velvollisuutta julkistaa toimet ja asiakirjat, joiden avulla kolmannet osapuolet voivat harjoittaa valvontaa, viittaus tähän direktiiviin on tehoton, koska hallituksen jäsenen juuri väitetään jättäneen suorittamatta kaikki toimet.
47.
Vielä on siis tutkittava, onko viittaus direktiiviin 2012/30 ja etenkin sen 19 ja 36 artiklaan asiassa merkityksellinen. Direktiivin tarkoituksena on, kuten sen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, sovittaa yhteen ne kansalliset säännökset, jotka koskevat yhtiöiden perustamista sekä niiden pääoman säilyttämistä, korottamista ja alentamista yhdenmukaisen vähimmäissuojan varmistamiseksi yhtiöiden omistajille ja velkojille. Direktiivin johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa täsmennetään lisäksi, että ”olisi vahvistettava unionin säännökset sen pääoman säilyttämisestä, joka on velkojien saatavien turvana”.
48.
Juuri näiden tavoitteiden saavuttamiseksi direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jos yhtiö menettää huomattavan osan merkitystä pääomasta, yhtiökokous on jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyssä määräajassa kutsuttava koolle arvioimaan, olisiko yhtiö purettava vai ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin”.
49.
Vaikka direktiivin 2012/30 36 artiklassa noudatetaan samaa logiikkaa, siihen ei mielestäni ole asiallista viitata, koska ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä tosiseikoista ilmenee, ettei riita-asia johdu direktiivin 34 artiklassa säädetyn julkaisemisvelvollisuuden piiriin kuuluvasta pääoman alentamispäätöksestä.
50.
Lisäksi on hyvä täsmentää, koska unionin tuomioistuimen tehtävänä on tämä tutkia, ( 14 ) että mitään muuta säännöstä ei jouduta mielestäni tulkitsemaan.
51.
Kuten istunnossa korostettiin, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemassa direktiivin 2012/30 19 artiklassa ei kuitenkaan täsmennetä, mikä elin on vastuussa ( 15 ) koollekutsumisen laiminlyönnistä.
52.
Voidaan myös korostaa, että se on kirjoitettu eri muotoon kuin saman direktiivin 34 artiklan 1 kohta, jossa säädetään, että jos yhtiökokous päättää alentaa merkittyä pääomaa, päätös on julkaistava noudattaen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä, direktiivin 2009/101 3 artiklan mukaista menettelyä. Juuri tämä viittaus mahdollistaa kyseisen artiklan yhdistämisen saman direktiivin 7 artiklaan, jonka nojalla jäsenvaltioiden ”on säädettävä asianmukaiset seuraamukset” sen varalta, että julkaisemisvelvollisuutta ei täytetä.
53.
Tämän vuoksi on selvitettävä toiseksi, miten pääasian menettelyllä, joka koskee yhtiön hallintoelimen vastuuta siitä, ettei se ole asianmukaisin toimin turvannut velkojilleen suoritettavia maksuja, on tarkoitus panna direktiivin 2012/30 19 artiklassa asetettu velvollisuus täytäntöön.
54.
Aluksi on korostettava, että kyseisen säännöksen sanamuoto on pakottava. ( 16 ) Sen väistämättömänä seurauksena on vastuiden syntyminen, minkä vuoksi unionin lainsäätäjä ei ole pitänyt aiheellisena säätää, että jäsenvaltioiden on tällaisessa tilanteessa säädettävä edellytyksistä vahingonkorvauskanteen nostamiselle. ( 17 )
55.
Kyseessä olevien kansallisten säännösten tulkinnan perusteella on katsottava, että niiden tarkoituksena on taata pääseminen direktiivillä 2012/30 edellytettyihin tuloksiin, joiden tarkoituksena on säilyttää yhtiöiden velkojien oikeudet erityisesti silloin, kun merkitty pääoma on vakavasti alentunut. LSC:n 363 §:ssä säädetäänkin perusteista, joilla pääomayhtiö voidaan purkaa ja jotka täyttyvät erityisesti silloin, kun sen nettovarat vähenevät alle puoleen pääomasta tai kun yhtiön toiminta on lakannut. LSC:n 365 §:n mukaan hallituksen jäsenen on kutsuttava yhtiökokous koolle päätöksentekoa eli yhtiön purkamista tai maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista varten. LSC:n 367 §:ssä säädetty hallituksen jäsenten yhteisvastuu koollekutsumisen laiminlyönnistä ilmentää kyseisellä direktiivillä tavoiteltua päämäärää edesauttaa erityisesti velkojien suojamenettelyjen nopeaa täytäntöönpanoa yhtiön elinten toimimattomuudesta aiheutuvien riskien vähentämiseksi. LSC:n 236 §:ssä säädetään velkojille aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta myös hallituksen jäsenen laiminlyönnistä määrättävien seuraamusten vahvistamiseksi, kun taas mahdollisuus nostaa suora kanne laiminlyönnistä annetaan saman lain 240 §:ssä.
56.
Koska siis asetetut säännökset täyttävät direktiivin 2012/30 19 artiklassa säädetyn nimenomaisen vaatimuksen ja tehostavat siinä asetettuja sääntöjä, ( 18 ) ne kuuluvat sen soveltamisalaan, vaikka ne eivät vastaakaan mitään siinä asetettua nimenomaista vaatimusta. ( 19 )
57.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset on näin ollen tutkittava seuraavaksi aineellisesti ja käsiteltävä siten niiden aiheuttamaa toista ongelmaa.
B. Asiakysymys
1. Ensimmäinen ja toinen ennakkoratkaisukysymys
58.
Korostan aluksi, että ensimmäisellä ja toisella ennakkoratkaisukysymyksellä, jotka liittyvät toisiinsa, on erityinen tarkoitus. Ennakkoratkaisupyyntö kohdistuu nimittäin tuomioistuinorganisaatiota koskevaan Espanjan lainsäätäjän päätökseen, jonka ansiosta velkojat voivat saattaa hallituksen jäsenen yhteisvastuuseen silloin, kun tämä on laiminlyönyt velvollisuutensa ja erityisesti direktiivin 2012/30 19 artiklassa vahvistetun velvollisuuden.
59.
On kuitenkin muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ( 20 ) silloin, kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla määrittää sisäisessä oikeusjärjestyksessään toimivaltaiset tuomioistuimet ja antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet.
60.
Koska jäsenvaltioiden velvollisuutena on taata jokaisessa tapauksessa näiden oikeuksien tehokas suoja, ( 21 ) menettelysäännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). ( 22 )
61.
Vastaavuus- ja tehokkuusvaatimukset koskevat myös niiden tuomioistuinten nimeämistä, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan unionin oikeuteen perustuvat asiat. ( 23 )
62.
Esitetty kysymys on näin ollen ymmärrettävä siten, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee pääasiallisesti, onko direktiivin 2012/30 19 artiklaa sekä vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta ( 24 ) tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa työnantajayhtiönsä velkojana oleva työntekijä velvoitetaan saattamaan asiansa muun kuin työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta kyseisen yhtiön hallituksen jäsen velvoitettaisiin suorittamaan yhteisvastuullisesti työntekijälle kuuluvat rahasummat.
63.
On lähtökohtaisesti kansallisten tuomioistuinten tehtävänä tarkastaa, ovatko näiden periaatteiden mukaisia menettelysäännöt, joilla kansallisessa oikeudessa pyritään varmistamaan, että unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeussubjektien oikeudet turvataan. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin esittää kansalliselle tuomioistuimelle tiettyjä unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja kansallisen tuomioistuimen tehtävänä olevaa arviointia varten. ( 25 )
64.
Vastaavuusperiaatteen noudattaminen edellyttää, että kyseistä kansallista sääntöä sovelletaan samalla tavalla sekä unionin oikeuden rikkomiseen perustuviin oikeussuojakeinoihin että kansallisen oikeuden rikkomiseen perustuviin oikeussuojakeinoihin, joiden kohde ja peruste ovat samankaltaiset. ( 26 ) Unionin tuomioistuin on jo katsonut, ettei vastaavuusperiaatetta voida tulkita kuitenkaan niin, että jäsenvaltion olisi sovellettava kaikkein edullisinta kansallista sääntelyä kaikkiin työoikeuden alalla vireille pantuihin kanteisiin. ( 27 ) Jotta voidaan tutkia, noudatetaanko vastaavuusperiaatetta, kansallisen tuomioistuimen on tutkittava väitteen mukaan keskenään samankaltaisten, jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvien oikeussuojakeinojen kohde ja olennaiset piirteet. ( 28 ) On myös otettava huomioon kansallisen säännöksen merkitys koko menettelyn, sen kulun sekä kansallisissa elimissä käytävän menettelyn erityispiirteiden kannalta. ( 29 )
65.
Totean kuitenkin Euroopan komission tavoin, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole antanut tietoja sellaisista tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä ja menettelysäännöistä, jotka olisivat edullisempia kansalliseen lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien osalta ja jotka olisivat omiaan herättämään epäilyn siitä, onko vastaavuusperiaatetta noudatettu. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemilla erityissäädöksillä ( 30 ) järjestetään menettelyt, jotka eivät ole keskenään verrannolliset, koska niissä ei säädetä, että työtuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan sellaisia muita vaatimuksia, jotka eivät liity työsopimuksen täyttämiseen. On toisin sanoen tutkittava, koskeeko riidanalainen säännös yksinomaan vaatimuksia, joiden tarkoituksena on saattaa hallituksen jäsen yhteisvastuuseen, sillä muiden vaatimusten osalta riittää, kun työtuomioistuimessa nostetaan yksi ainoa kanne. ( 31 )
66.
Tehokkuusperiaatteen osalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmoittama vaikeus ei liity oikeussuojakeinon puuttumiseen tai sen käyttämisessä ilmeneviin äärimmäisiin vaikeuksiin ( 32 ) vaan ainoastaan yleisin sanakääntein esitettyihin hankaluuksiin, ( 33 ) joita ilmenee eri asioihin erikoistuneiden kahden tuomioistuimen toimivallan jakautumisessa.
67.
Näin ollen on muistutettava, että kyseessä olevaa kansallista menettelysäännöstä on tarkasteltava ottamalla huomioon sen merkitys koko menettelyn, sen kulun sekä eri kansallisissa elimissä käytävän menettelyn erityispiirteiden kannalta. Tätä varten on tarvittaessa otettava huomioon kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perusperiaatteet, kuten puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä oikeudenkäynnin moitteeton kulku. ( 34 )
68.
Katson siis, että pääasiassa on verrattava ( 35 ) etuja ja haittoja, joita päätös toimivallan jakamisesta kahden erityistuomioistuimen välille aiheuttaa.
69.
Määräaikoja ja kustannuksia koskevien käytännön näkökohtien vuoksi on kiistatonta, että velkojana olevan työntekijän edun mukaista on saada riita-asian kaikki näkökohdat ratkaistua yhdessä tuomioistuimessa. Kuten Marína Lorenten edustaja istunnossa korosti, käytännön näkökohdat ovat olleet perusteena unionin tuomioistuimen päätökselle, että määräaikaisen työsopimuksen perusteella työskentelevän työntekijän velvollisuus ”nostaa uusi kanne – mahdollisesti eri tuomioistuimessa – asianmukaisen seuraamuksen määrittämiseksi, kun tuomioistuin on todennut kyseessä olleen perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytön”, ( 36 ) osoittautuu tehokkuusperiaatteen vastaiseksi, koska ”siitä aiheutuu kyseiselle työntekijälle – – erityisesti kulujen, keston ja edustusta koskevien sääntöjen muodossa – – menettelyllisiä haittoja”. ( 37 )
70.
Katson kuitenkin, ettei tällaista ratkaisua voida antaa uudelleen. Mainitussa asiassa oli tutkittava tilanne, jossa jouduttiin panemaan vireille kaksi eri menettelyä: toinen väärinkäytöksen toteamiseksi ja toinen siitä johtuvan seuraamuksen määräämiseksi. ( 38 ) Vaatimusten välinen suora yhteys ja asianosaisten keskinäinen oikeussuhde olivat pääasiallisesti ratkaisun perusteena, ( 39 ) ja tuomioistuimen erikoistuminen oli sivuseikka. ( 40 )
71.
Nyt käsiteltävässä pääasiassa huomioon otettavat seikat ovat kuitenkin mielestäni koko lailla erilaiset. Kuten Espanjan hallitus istunnossa korosti, kysymys hallituksen jäsenen vastuusta ei nimittäin ole yhteydessä palkkasaatavan määrittämiseen. Tämä liitännäisvaatimus esitettiin lisäksi vasta todettujen maksuvelvoitteiden täytäntöönpanovaiheessa.
72.
Hankaluuksia, joita liittyy kahden erillisen menettelyn vireillepanoon sellaisten vaatimusten tutkimiseksi, joilla ei ole toisiinsa suoraa yhteyttä, on näin ollen tarkasteltava oikeusvarmuuden vaatimuksen kannalta; oikeusvarmuus on perinteisesti ollut perusteena tuomioistuinten erikoistumiselle niin työ- ja sosiaalioikeudellisissa kuin kauppaoikeudellisissa asioissa.
73.
Tämä perustuu toteamukseen, että joidenkin oikeusriitojen erityisyys ja teknisyys edellyttävät asian käsittelyn keskittämistä asian ymmärtämisen ja käsittelyn helpottamiseksi. Näin on tehty asioissa, jotka liittyvät työnantajan ja työntekijän välillä voimassa olevaan työsuhteeseen sekä kauppaoikeuteen, kun kyseessä ovat kaupallisissa yhtiöissä tehtyjä päätöksiä koskevat riita-asiat ja erityisesti yhtiöiden taloudelliset vaikeudet ja varsinkin niiden johtajien vastuu. ( 41 )
74.
Tämä järjestys auttaa myös saamaan kokonaiskäsityksen oikeusriidasta, kun yksi ainoa tuomioistuin voi käsitellä kaikki velkojien vaateet ja hallintoelinten vastuuseen saattamista koskevat edellytykset on helpompi tutkia.
75.
Tältä osin voidaan jopa katsoa, että erikoistuminen vastaa unionin lainsäätäjän tavoitetta pyrkimisestä siihen, että yhtiöiden toiminnasta tehdään esimerkiksi pääoman alentamisen tapauksessa päätöksiä ”standardoidun velkojien suojan vahvistamiseksi kaikissa jäsenvaltioissa”. ( 42 )
76.
Päätös olla antamatta tuomioistuimelle, jonka yksinomaisen toimivallan tarkoituksena on taata työlainsäädännössä annettujen oikeuksien tehokas toteutuminen, oikeutta tutkia hallituksen jäsenen vastuuta koskeva kysymys, jonka tutkiminen on varattu jollekin toiselle erityistuomioistuimelle ja joka ei liity työsopimuksen täyttämiseen, ei näin ollen ole omiaan juurikaan vaikeuttamaan työntekijöiden oikeuksien käyttöä varsinkaan palkkasaatavien pakkoperinnän vaiheessa, kun on jo sovellettu siihen liittyvää palkkasaatavien parasta etuoikeutta ja palkkaturvarahaston toimia. ( 43 )
77.
Voidaan lisäksi korostaa – kuten istunnossakin todettiin – että kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden suojautua johtoelinten toimettomuudelta tekemällä kauppatuomioistuimeen hakemus yhtiön purkamisesta ( 44 ) tai kärsimiensä vahinkojen korvaamisesta. ( 45 ) Tällaisten työntekijöiden käynnistämien menettelyjen toteuttamista helpottaa se, että he työskentelevät yrityksessä ja saavat tarvitsemansa tiedot näin ollen suoraan.
78.
Voidaan myös huomauttaa, että millään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemalla säännöksellä ei suljeta pois työntekijöiden mahdollisuutta osallistua vapaaehtoisesti hallituksen jäsenen vastuuseen asettamista koskevaan menettelyyn, jonka muut velkojat ovat jo ehkä panneet vireille.
79.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan kahteen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastausta, jonka mukaan direktiivin 2012/30 19 artiklaa sekä vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa työnantajayhtiönsä velkojana oleva työntekijä velvoitetaan saattamaan asiansa muun kuin työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta kyseisen yhtiön hallituksen jäsen velvoitettaisiin suorittamaan velat yhteisvastuullisesti liiketoiminnallisten velvoitteidensa laiminlyönnin vuoksi, kunhan kyseinen lainsäädäntö ei ole epäedullisempi kuin vastaavanlaisiin kansallisiin oikeussuojakeinoihin sovellettava lainsäädäntö eikä tee kyseisellä direktiivillä myönnettyjen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, minkä varmistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä.
2. Kolmas ennakkoratkaisukysymys
80.
Tästä ennakkoratkaisukysymyksestä, johon sovelletaan samaa ennakkoedellytystä liittymäkohdasta unionin oikeuteen, ( 46 ) on muistutettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate ja syrjintäkiellon periaate edellyttävät, ettei toisiinsa rinnastettavia tapauksia kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. Eri tilanteille ominaiset seikat ja siis tilanteiden rinnastettavuus on määritettävä ja niitä on arvioitava unionin oikeuden sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön. Tässä yhteydessä on otettava huomioon sen sääntelyalan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu. Tällaista päätelmää on sovellettava mutatis mutandis myös tutkittaessa, ovatko kansalliset toimenpiteet, joilla sovelletaan unionin oikeutta, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisia. ( 47 )
81.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että saatavan luonteesta riippumatta niiden menettelyllisten edellytysten, joilla hallituksen jäseneltä vaaditaan taetta, on oltava siis samat, jotta työtuomioistuin voisi ratkaista sekä saatavan perintää että hallituksen jäsenen vastuuta koskevan kysymyksen.
82.
Pääasiassa ei mielestäni ilmene erilaista kohtelua. Hallituksen jäsenen saattamista yhteisvastuuseen voidaan vaatia siitä riippumatta, millaisesta yhtiöön kohdistuvasta saatavasta on kyse.
83.
Itse menettelyn tarkastelu osoittaa, että palkkasaatavia kohdellaan eri tavalla kuin siviili- tai kauppaoikeudellisia saatavia juuri siksi, että kyseessä on palkkasaatava ja siihen liittyvä, laissa säädetty erityinen palkkaturvajärjestelmä, jota käytetään, jos työnantajan toiminta lakkaa tai se on maksukyvytön, mikä tekee työtuomioistuimen yksinomaisesta toimivallasta perustellun.
84.
Hallituksen jäsenen saattaminen vastuuseen on erityistapaus, joka niin ikään oikeuttaa sen, ettei asiaa anneta yksinomaan työoikeuteen erikoistuneen tuomioistuimen käsiteltäväksi ( 48 ) varsinkaan velan määrän vahvistamista ja pääasiallisen velallisen nimeämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanovaiheessa.
85.
Näin ollen katson, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella kansallisella lainsäädännöllä, jolla pannaan täytäntöön unionin oikeutta, ei loukata yhdenvertaisen kohtelun periaatetta eikä syrjintäkiellon periaatetta, jotka on vahvistettu erityisesti perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa, siltä osin kuin yhtiön velkojina olevat työntekijät, joiden on saatettava asiansa muun kuin työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta kyseisen yhtiön hallituksen jäsen velvoitettaisiin suorittamaan velat yhteisvastuullisesti liiketoiminnallisten velvoitteidensa laiminlyönnin vuoksi, eivät ole yhtiön muihin velkojiin rinnastettavassa tilanteessa, minkä varmistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä.
V. Ratkaisuehdotus
86.
Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Juzgado de lo Social no 30 de Barcelonan esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1)
Niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 54 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa, 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/30/EU 19 artiklaa sekä vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa työnantajayhtiönsä velkojana oleva työntekijä velvoitetaan saattamaan asiansa muun kuin työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta kyseisen yhtiön hallituksen jäsen velvoitettaisiin suorittamaan velat yhteisvastuullisesti liiketoiminnallisten velvoitteidensa laiminlyönnin vuoksi, kunhan kyseinen lainsäädäntö ei ole epäedullisempi kuin vastaavanlaisiin kansallisiin kanteisiin sovellettava lainsäädäntö eikä tee kyseisellä direktiivillä myönnettyjen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, minkä varmistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä.
2)
Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella kansallisella lainsäädännöllä ei loukata yhdenvertaisen kohtelun periaatetta eikä syrjintäkiellon periaatetta, jotka on vahvistettu erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa, siltä osin kuin yhtiön velkojina olevat työntekijät, joiden on saatettava asiansa muun kuin työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta kyseisen yhtiön hallituksen jäsen velvoitettaisiin suorittamaan velat yhteisvastuullisesti liiketoiminnallisten velvoitteidensa laiminlyönnin vuoksi, eivät ole yhtiön muihin velkojiin rinnastettavassa tilanteessa, minkä varmistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.
( 2 ) EUVL 2009, L 258, s. 11.
( 3 ) EUVL 2012, L 315, s. 74.
( 4 ) Yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla 25.7.1978 annettu neljäs neuvoston direktiivi (EYVL 1978, L 222, s. 11).
( 5 ) Konsolidoiduista tilinpäätöksistä perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla 13.6.1983 annettu seitsemäs neuvoston direktiivi (EYVL 1983, L 193, s. 1).
( 6 ) Pankkien ja muiden rahoituslaitosten tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä 8.12.1986 annettu neuvoston direktiivi (EYVL 1986, L 372, s. 1).
( 7 ) Vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä 19.12.1991 annettu neuvoston direktiivi (EYVL 1991, L 374, s. 7).
( 8 ) BOE nro 161, 3.7.2010, s. 58472; jäljempänä LSC.
( 9 ) BOE nro 157, 2.7.1985, s. 20632.
( 10 ) BOE nro 164, 10.7.2003, s. 26905.
( 11 ) BOE nro 154, 29.6.1994, s. 20658.
( 12 ) BOE nro 245, 11.10.2011, s. 106584.
( 13 ) Silloin, kun oikeudellinen tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen arvioimaan tilannetta, eivätkä perusoikeuskirjan määräykset, joihin mahdollisesti tukeudutaan, sellaisinaan voi perustaa kyseistä toimivaltaa (ks. tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson, C-617/10, EU:C:2013:105, 22 kohta; tuomio 27.3.2014, Torralbo Marcos, C-265/13, EU:C:2014:187, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 6.10.2015, Delvigne, C-650/13, EU:C:2015:648, 27 kohta).
( 14 ) Ks. mm. tuomio 21.10.2010, Idryma Typou (C-81/09, EU:C:2010:622, 31 kohta) ja tuomio 10.2.2011, Vicoplus ym. (C-307/09–C-309/09, EU:C:2011:64, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 15 ) Toisin kuin direktiivin 4, 11 ja 25 artiklassa, jotka koskevat vastuun syntymisen aiheuttavia tilanteita.
( 16 ) Säännöksen mukaan ”yhtiökokous on – – kutsuttava koolle”.
( 17 ) Juuri tämä erottaa tämän tilanteen direktiivin 2012/30 36 artiklassa tarkoitetusta pääoman alentamisesta; kyseisessä säännöksessä määritellään erityinen vakuuden saantia koskeva oikeus ja asetetaan sen käyttämistä koskevat edellytykset säännöksen tehokkuuden varmistamiseksi.
( 18 ) Ks. tuomio 12.9.1996, Gallotti ym. (C-58/95, C-75/95, C-112/95, C-119/95, C-123/95, C-135/95, C-140/95, C-141/95, C-154/95 ja C-157/95, EU:C:1996:323, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 19 ) Ks. myös tuomio 16.5.2017, Berlioz Investment Fund (C-682/15, EU:C:2017:373, 39 kohta).
( 20 ) Ks. mm. kaksi hiljattain annettua tuomiota, joissa vastataan kysymyksiin tuomioistuimen toimivallan rajoittamisesta kantajaa (ensimmäisessä kuluttajaa, toisessa palkkatyöntekijää) suojaavissa asioissa; tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová (C-377/14, EU:C:2016:283, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, 37 ja 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 21 ) Ks. samassa sanamuodossa oleva viittaus tähän velvoitteeseen, tuomio 15.4.2008, Impact (C-268/06, EU:C:2008:223, 45 kohta) ja tuomio 27.6.2013, Agrokonsulting (C-93/12, EU:C:2013:432, 35 kohta).
( 22 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan; ks. mm. työoikeuden alalla tuomio 1.12.1998, Levez (C-326/96, EU:C:1998:577, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä tuomio 15.4.2008, Impact (C-268/06, EU:C:2008:223, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 23 ) Ks. mm. tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 24 ) Kysymyksen uudelleenmuotoilua koskeva ehdotus, jossa nämä sanat lisätään, koska ennakkoratkaisupyynnössä asiaa ei täsmennetty. Ehdotus perustuu sanamuotoon, jota on käytetty 6.10.2015 annetussa tuomiossa Orizzonte Salute (C-61/14, EU:C:2015:655, 42 kohta). Kysymykseen ei mielestäni tarvitse liittää viittausta perusoikeuskirjan 47 artiklaan, kuten 30.6.2016 annettuun tuomioon Toma ja Biroul Executorului Judecătoresc Horațiu-Vasile Cruduleci (C-205/15, EU:C:2016:499, 38 kohta) sisältyvässä vastauksessa; tuomiota voidaan käyttää vertailukohtana, koska siinä vastataan perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklaa koskevaan kysymykseen, ja kyseiset artiklat ovat perusteena nyt käsiteltävässä asiassa esitetylle kolmannelle ennakkoratkaisukysymykselle (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 80 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Tämänhetkisen oikeuskäytännön perusteella on mielestäni riittävää, että viittaus rajataan tehokkuusperiaatteeseen, joka vastaa tarkasti pääasian kohdetta eli oikeussuojakeinoja koskevien sääntöjen muuttamista (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 66 kohta). Viittaus tehokkaan oikeussuojan periaatteeseen eli perusoikeuskirjan 47 artiklaan ja 52 artiklan 1 kohtaan on mielestäni varattava tulkintapyyntöihin, joissa on kyse oikeussuojan puuttumisesta tai sellaisten kansallisessa laissa vahvistettujen tutkittavaksi ottamisen edellytysten soveltamisesta, joilla loukataan keskeisen sisällön osalta oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi esimerkiksi vaatimalla oikeusavun piiriin kuulumattomia vireillepanomaksuja, jotka vähentävät asioiden saattamista tuomioistuinten käsiteltäväksi, rajoittamalla asiavaltuutta, asettamalla ehdottomia menettelyllisiä määräaikoja ja jättämällä ottamatta käyttöön tiedoksiantoa koskevia edellytyksiä sellaisia tapauksia varten, joissa oikeussuojaa tarvitsevat henkilöt eivät saavu paikalle.
( 25 ) Ks. mm. 1.12.1998 annetun tuomion Levez (C-326/96, EU:C:1998:577) 40 kohta.
( 26 ) Ks. mm. 1.12.1998 annetun tuomion Levez (C-326/96, EU:C:1998:577) 41 kohta.
( 27 ) Ks. 1.12.1998 annetun tuomion Levez (C-326/96, EU:C:1998:577) 42 kohta.
( 28 ) Ks. tuomio 1.12.1998, Levez (C-326/96, EU:C:1998:577, 39 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 16.5.2000, Preston ym. (C-78/98, EU:C:2000:247, 49 kohta).
( 29 ) Ks. tuomio 1.12.1998, Levez (C-326/96, EU:C:1998:577, 44 kohta) ja tuomio 27.6.2013, Agrokonsulting (C-93/12, EU:C:2013:432, 38 kohta).
( 30 ) Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 39 kohta.
( 31 ) Ks. esim. 1.12.1998 annetun tuomion Levez (C-326/96, EU:C:1998:577) 51 ja 52 kohta, jota voidaan verrata 29.10.2009 annettuun tuomioon Pontin (C-63/08, EU:C:2009:666, 55 kohta) ja 27.6.2013 annettuun tuomioon Agrokonsulting (C-93/12, EU:C:2013:432, 41 kohta).
( 32 ) Ks. esimerkki perusteista 15.4.2008 annetussa tuomiossa Impact (C-268/06, EU:C:2008:223, 51 ja 55 kohta).
( 33 ) Marína Lorenten edustaja kertoi tältä osin istunnossa olosuhteista, joiden vuoksi ”99 prosenttia työntekijöistä” välttää nostamasta kannetta: kyseinen menettely käydään vasta sen jälkeen, kun on käyty lähes kaksi vuotta kestävä ensimmäinen vaihe, jolloin saatava yritetään periä, eikä menettelyn maksuttomuuden periaatetta sovelleta työntekijöihin siviilituomioistuimissa. Heidät voidaan myös velvoittaa maksamaan oikeudenkäyntikulut. Koska muut velkojat voivat vaatia hallituksen jäsenen asettamista vastuuseen nopeammin, niiden saatavat on käytännössä suoritettu ennen palkkatyöntekijöiden saatavia.
( 34 ) Ks. mm. tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, 61 kohta).
( 35 ) Tehokkuusperiaatteen tavanomaisen määritelmän mukaan on tutkittava, osoittautuuko unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyjen oikeuksien käyttäminen ”suhteettoman vaikeaksi”.
( 36 ) Ks. tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, 63 kohta).
( 37 ) Ks. tuomio 15.4.2008, Impact (C-268/06, EU:C:2008:223, 51 kohta). Ks. myös tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, 63 kohta).
( 38 ) Ks. tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, 31 ja 63 kohta).
( 39 ) Ks. myös vastaavasti tuomio 15.4.2008, Impact (C-268/06, EU:C:2008:223, 50 ja 51 kohta).
( 40 ) Ks. myös tuomio 14.9.2016, Martínez Andrés ja Castrejana López (C-184/15 ja C-197/15, EU:C:2016:680, ja erityisesti 63 kohdan ja tuomiolauselman 2 kohdan erilainen sanamuoto).
( 41 ) Tällainen tilanne on erotettava tilanteesta, jossa todetaan objektiivisesti, ettei yhtiöjärjestystä ole muutettu tai pääomaa korotettu ja johon ennakkoratkaisupyynnössä mainittu oikeuskäytäntö perustui (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 37 kohta). LSC:n 367 §:n soveltamiselle on asetettu lisäksi erilaisia edellytyksiä, joiden täyttyminen on tutkittava, kuten velvoitteiden päivämäärä, jonka on oltava myöhäisempi kuin yhtiön lakisääteisen purkamisperusteen ilmeneminen.
( 42 ) Ks. direktiivin 2012/30 johdanto-osan 12 perustelukappale.
( 43 ) Marína Lorenten kirjallisissa huomautuksissaan esittämät oikeudet. Palkkaturvarahaston osalta ks. erityisesti työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/94/EY (EUVL 2008, L 283, s. 36).
( 44 ) Ks. LSC:n 366 §.
( 45 ) Ks. LSC:n 241 §.
( 46 ) Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 43 kohta.
( 47 ) Ks. tuomio 26.9.2013, IBV & Cie (C‑195/12, EU:C:2013:598, 50 ja 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 48 ) Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 73 kohta.