JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
26 päivänä huhtikuuta 2017 ( 1 )
Asia C-249/16
Saale Kareda
vastaan
Stefan Benkö
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta))
”Ennakkoratkaisupyyntö — Tuomioistuimen toimivalta siviili- ja kauppaoikeuden alalla — Käsite ”sopimusta koskeva asia” — Velallisen toista yhteisvelallista vastaan nostama kanne ensin mainitun yhteisen luottosopimuksen perusteella maksamien lyhennysmaksujen korvaamiseksi — Luottosopimuksen täytäntöönpanopaikan määräytyminen”
1.
Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimella on tilaisuus täsmentää jälleen kerran tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1215/2012 ( 2 ) tarkoitettuja käsitteitä ”sopimusta koskeva asia” ja ”palvelujen suorittaminen”.
2.
Unionin tuomioistuinta pyydetään nimittäin lausumaan siitä, onko luottosopimuksen yhteisvastuullisten velallisten välisen takautumiskanteen osalta kyseessä sopimusta koskeva asia. Jos on, unionin tuomioistuimen on tutkittava, voidaanko tällainen sopimus luokitella palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi, ja tämän jälkeen tarvittaessa määritettävä sopimukselle luonteenomaisen velvoitteen täytäntöönpanopaikka.
3.
Selitän tässä ratkaisuehdotuksessa ne syyt, joiden vuoksi kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohtaa on nähdäkseni tulkittava siten, että luottosopimuksen yhteisvastuullisten velallisten välisen takautumiskanteen osalta kyseessä on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu sopimusta koskeva asia.
4.
Tämän jälkeen selitän ne syyt, joiden vuoksi mainitun asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toista luetelmakohtaa on tulkittava siten, että luottosopimus, joka on yhteisvastuullisen velallisen nostaman takautumiskanteen perusteena, on luokiteltava kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi, ja kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka on paikkakunta, jossa luoton myöntävällä velkojalla on toimipaikka.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Asetus N:o 1215/2012
5.
Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Eräät tuomioistuimen toimivaltaa ja tuomioiden tunnustamista koskevien kansallisten sääntöjen väliset erot vaikeuttavat sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Säännökset, joiden avulla voidaan yhdenmukaistaa tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt ja varmistaa, että jäsenvaltiossa annetut tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön nopeasti ja yksinkertaisin menettelyin, ovat välttämättömiä.”
6.
Asetuksen johdanto-osan 15 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(15)
Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden olisi oltava hyvä, ja niiden olisi perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella. Vastaajan kotipaikan tuomioistuimen olisi aina oltava toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riita-asian kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu. – –
(16)
Moitteettoman lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen liittymän vuoksi olisi oltava vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvän toimivaltaperusteen lisäksi. Läheisellä liittymällä olisi taattava oikeusvarmuus ja vältettävä mahdollisuus siitä, että vastaaja haastetaan sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, johon hän ei kohtuudella ole voinut odottaa joutuvansa. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun riita-asia koskee sopimukseen perustumattomia velvoitteita, jotka johtuvat yksityisyyden tai henkilöön liittyvien oikeuksien loukkauksesta, esimerkiksi kunnianloukkauksesta.”
7.
Asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu”.
8.
Asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa
1)
a)
sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä,
b)
jollei toisin ole sovittu, tätä säännöstä sovellettaessa kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka
—
irtaimen kaupassa se paikkakunta jäsenvaltiossa, minne tavarat sopimuksen mukaan toimitettiin tai oli toimitettava
—
palvelujen osalta se paikkakunta jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava
c)
jollei sovelleta b alakohtaa, sovelletaan a alakohtaa;
– –”
2. Asetus (EY) N:o 593/2008
9.
Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 ( 3 ) (Rooma I) johdanto-osan 7 ja 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(7)
Tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava yhdenmukaisia tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001[ ( 4 )] (Bryssel I) ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11 päivänä heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007[ ( 5 )] (Rooma II) kanssa.
– –
(17)
Siltä osin kuin on kyse lakiviittauksen puuttuessa sovellettavasta laista, olisi käsitteitä ’palvelujen suorittaminen’ ja ’irtaimen tavaran kauppa’ tulkittava samalla tavalla kuin sovellettaessa asetuksen – – N:o 44/2001 5 artiklaa, siltä osin kuin irtaimen tavaran kauppa ja palvelujen suorittaminen kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan. Vaikka franchise- ja jakelusopimukset ovat palvelusopimuksia, niihin sovelletaan erityisiä sääntöjä.”
10.
Asetuksen 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Useampi velallinen”, säädetään seuraavaa:
”Jos velkojalla on saatavaa useilta velallisilta, jotka ovat vastuussa samasta saatavasta, ja yksi velallisista on jo suorittanut saatavan kokonaan tai osittain, tämän velallisen oikeus vaatia korvausta muilta velallisilta määräytyy sen lain mukaan, jota sovelletaan tämän velallisen velvoitteisiin velkojaa kohtaan. Muut velalliset voivat vedota puolustuksekseen oikeuksiin, joita heillä oli velkojaa vastaan, siltä osin kuin tämä on sallittu heidän ja velkojan välisiin velvoitteisiin sovellettavassa laissa.”
3. Direktiivi 2002/65/EY
11.
Kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY sekä direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta 23.9.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/65/EY ( 6 ) 2 artiklan b alakohdan mukaan rahoituspalvelujen käsitteellä tarkoitetaan ”pankki-, luotto-, vakuutus-, yksilöllisiä eläkejärjestely-, sijoitus- tai maksupalveluja”.
B Itävallan oikeus
12.
Siviililain (Allgemeines Bürgerliches Gesetzbuch) 896 §:ssä säädetään, että yhteisvastuullinen velallinen, joka on maksanut yksin koko velan, voi, vaikka oikeuksia ei olisi luovutettu, vaatia muilta velallisilta korvauksen samansuuruisissa osuuksissa, jos velalliset eivät ole sopineet muunlaisista osuuksista.
13.
Siviililain 905 §:n 2 momentissa, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen maksuviivästyksistä 20.3.2013 annetulla lailla (Zahlungsverzugsgesetz) ( 7 ) tehtyä muutosta, säädettiin, että epäselvissä tapauksissa velallisen on omalla riskillään ja omalla kustannuksellaan toimitettava rahat velkojan kotipaikkaan (toimipaikkaan).
14.
Mainitulla lailla lisättiin siviililakiin myös 907a §, jossa säädetään, että rahavelka on suoritettava velkojan asuinpaikassa tai toimipaikassa maksamalla velkasumma siellä tai siirtämällä se velkojan ilmoittamalle pankkitilille.
15.
Siviililain 1042 §:n mukaan henkilöllä, joka suorittaa toisen puolesta maksun, joka tämän toisen olisi pitänyt suorittaa itse tämän lain säännösten mukaisesti, on oikeus vaatia siitä korvausta.
16.
Siviililain 1503 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan siviililain 907a §:ää, sellaisena kuin se on muutettuna maksuviivästyksistä annetulla lailla, on sovellettava 16.3.2013 alkaen perustettuihin oikeussuhteisiin. Ennen 16.3.2013 perustettuihin oikeussuhteisiin sovelletaan edelleen aiempia säännöksiä. Jos tällaiset aiemmin perustetut oikeussuhteet kuitenkin edellyttävät toistuvia rahasuorituksia, uusia säännöksiä sovelletaan niihin maksuihin, jotka erääntyvät maksettaviksi 16.3.2013 alkaen.
II Pääasia
17.
Itävallan kansalainen Stefan Benkö (jäljempänä kantaja) on nostanut Itävallan tuomioistuimissa takautumiskanteen entistä avopuolisoaan, Viron kansalaista Saale Karedaa (jäljempänä vastaaja) vastaan ja vaatii häneltä 17145,41 euron summaa lisättynä koroilla ja kuluilla.
18.
Kun kantaja ja vastaaja vielä asuivat yhdessä Itävallassa, he hankkivat vuonna 2007 omakotitalon ja ottivat sitä varten itävaltalaisesta pankista kolme lainaa, joiden yhteissumma oli 300000 euroa (jäljempänä laina). He olivat molemmat lainanottajia ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan yhteisvastuullisia velallisia.
19.
Vuoden 2011 lopulla vastaaja erosi avopuolisostaan ja palasi Viroon. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, ettei vastaajan tämänhetkinen kotipaikka Virossa ole tiedossa.
20.
Vastaaja ei enää täyttänyt velan takaisinmaksuvelvoitettaan kesäkuusta 2012 alkaen. Kantaja vastasi siis entisen avopuolisonsa takaisinmaksueristä omien maksueriensä lisäksi kesäkuuhun 2014 saakka. Käsiteltävän kanteen kohteena ovat nämä takaisinmaksuerät.
21.
Ensimmäisen asteen tuomioistuimena toiminut Landesgericht St. Pölten (Sankt Pöltenin alueellinen tuomioistuin, Itävalta) otti tuloksetta yhteyttä Viron Itävallan suurlähetystöön saadakseen tiedon vastaajan kotipaikasta. Vastaajalle nimitettiin näin ollen tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutettu asiamies.
22.
Kyseinen asiamies, joka otti vastaan kaikki tiedoksiannot, esitti ensimmäisessä oikeusasteessa toimivallan puuttumista koskevan oikeudenkäyntiväitteen sillä perusteella, että vastaajan kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella Virossa. Hän katsoi lisäksi, että kantajan kuvaamat tosiseikat eivät kuuluneet asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 2–7 jakson säännösten soveltamisalaan; kyseisillä tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä poiketaan kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa vahvistetusta yleisestä toimivaltasäännöstä. Hän väitti joka tapauksessa, ettei Landesgericht St. Pöltenillä, jossa kantaja oli nostanut kanteensa, ollut alueellista toimivaltaa siksi, että laina on otettu itävaltalaisesta pankista, jonka kotipaikka eli lainavelvoitteen täytäntöönpanopaikka ei sijaitse kyseisen tuomioistuimen tuomiopiirissä.
23.
Landesgericht St. Pölten totesi 5.8.2015 antamassaan ratkaisussa, ettei sillä ollut kansainvälistä toimivaltaa. Kantaja valitti päätöksestä Oberlandesgericht Wieniin (Wienin alueen ylempi tuomioistuin, Itävalta), joka muutti 5.8.2015 annettua ratkaisua 28.12.2015 antamallaan ratkaisulla.
24.
Vastaaja teki tämän jälkeen Revision-valituksen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.
III Ennakkoratkaisukysymykset
25.
Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta) on epävarmana unionin oikeuden tulkinnasta päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Onko – – asetuksen – – N:o 1215/2012 – – 7 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että (yhteiseen) pankin kanssa tehtyyn luottosopimukseen perustuva velallisen, joka on yksin hoitanut luoton takaisinmaksuerät, palauttamisvaatimus (velallisten keskinäinen korvausvaatimus/takautumisvaatimus) toista saman luottosopimuksen velallista kohtaan on luottosopimuksesta johdettu (toissijainen) sopimusvaade?
2)
Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi,
määräytyykö velallisen luottosopimuksesta toista velallista kohtaan johtaman palauttamisvaatimuksen (velallisten keskinäisen korvausvaatimuksen/takautumisvaatimuksen) osalta (kanteen perusteena olevan velvoitteen) täyttämispaikka
a)
asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan (’palvelujen osalta’) mukaan vai
b)
asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan c alakohdan, luettuna yhdessä a alakohdan kanssa, nojalla asiaan aineellisesti sovellettavan lain (lex causae) mukaan?
3)
Jos toisen kysymyksen a kohtaan vastataan myöntävästi,
onko luoton myöntäminen pankin toimesta luottosopimukselle luonteenomainen suoritus, ja määräytyykö velvoitteen täyttämispaikka tämän palvelun suorituksen osalta siten asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti pankin kotipaikan perusteella, jos luoton myöntäminen on tapahtunut yksinomaan siellä?
4)
Jos toisen kysymyksen b kohtaan vastataan myöntävästi,
onko rikotun sopimukseen perustuvan velvoitteen täyttämispaikan määräytymisen kannalta asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan mukaan ratkaiseva
a)
ajankohta, jona molemmat velalliset ovat ottaneet luotot (maaliskuu 2007), vai
b)
ajankohta, jona velallinen, jolla on takautumisoikeus, on suorittanut pankille maksut, joista hän johtaa takautumisvaatimuksen (kesäkuusta 2012 kesäkuuhun 2014)?”
IV Arviointi asiasta
26.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii käsiteltävässä asiassa selvittämään, mikä tuomioistuin on asetuksessa N:o 1215/2012 vahvistettujen toimivaltasääntöjen mukaisesti toimivaltainen ratkaisemaan pääasian.
27.
Käsiteltävään asiaan liittyvä ongelma johtuu siitä, että kantajan nostama kanne on yhteisvastuullisten velallisten välinen takautumiskanne, joka perustuu velallisten ja itävaltalaisen pankin välillä tehtyyn luottosopimukseen.
28.
Ennen kuin tarkastelen pääasian tilanteeseen todennäköisesti liittyviä toimivaltasäännöksiä, on tosiasiassa selvitettävä, voidaanko luottosopimus kyseistä asetusta sovellettaessa irrottaa yhteisvastuullisten velallisten välillä luottosopimuksen tekemisen johdosta perustetuista oikeussuhteista vai muodostavatko ne erottamattoman kokonaisuuden.
29.
Jäljempänä esitettävistä syistä katson, että yhteisvastuullisten velallisten välillä luottosopimuksen tekemisen johdosta perustettuja oikeussuhteita ei voida erottaa kyseisestä sopimuksesta.
30.
Kyseiset oikeussuhteet johtuvat nimittäin luottosopimuksesta, jonka yhteisvastuulliset velalliset tekivät yhdessä omasta vapaasta tahdostaan. He kumpikin sopivat maksavansa koko velan suhteissaan yhteiseen velkojaan. Rahan lainaamisesta muodostuvaa suoritusta ei voida erottaa sen takaisinmaksua koskevasta velvoitteesta. Laina, johon ei liity takaisinmaksuvelvollisuutta, olisi nimittäin lahja. Yhteinen takaisinmaksuvastuu on siis keskeinen osa sopimusmekanismia.
31.
Tästä huolimatta yhteisvastuullinen velallinen, joka on maksanut toisen yhteisvastuullisen velallisen koko osuuden yhteisestä velasta tai osan siitä, voi periä takaisin maksamansa summan nostamalla takautumiskanteen. Kanne liittyy siis sopimukseen. Asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisen kannalta olisi siten keinotekoista erottaa nämä oikeussuhteet sopimuksesta, joka muodostaa niiden perustan. ( 8 ) Toisenlainen ratkaisu voisi johtaa siihen, että useat toimivaltaiset tuomioistuimet olisivat toimivaltaisia ratkaisemaan yhteen ja samaan sopimukseen perustuvia eri vaatimuksia. Yhden jäsenvaltion tuomioistuin olisi toimivaltainen yhteisvastuullisten velallisten ja pankin välisissä riita-asioissa, kun taas toisen jäsenvaltion tuomioistuin olisi toimivaltainen yhteisvastuullisten velallisten välisissä riita-asioissa.
32.
On siis johdonmukaisempaa, että sama tuomioistuin tutkii kaikki ongelmat, jotka voivat syntyä luottosopimuksen tekemisen johdosta. Näin säädetään nimenomaisesti myös Rooma I ‑asetuksessa sovellettavan lain osalta. Kuten komissio muistuttaa, asetuksen 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Useampi velallinen”, säädetään, että ”jos velkojalla on saatavaa useilta velallisilta, jotka ovat vastuussa samasta saatavasta, ja yksi velallisista on jo suorittanut saatavan kokonaan tai osittain, tämän velallisen oikeus vaatia korvausta muilta velallisilta määräytyy sen lain mukaan, jota sovelletaan tämän velallisen velvoitteisiin velkojaa kohtaan”.
33.
Mielestäni ei siis ole syytä siihen, että luottosopimuksen tehneen yhteisvastuullisen velallisen toista yhteisvastuullista velallista vastaan nostaman takautumiskanteen ratkaisemisessa toimivaltainen tuomioistuin määräytyisi jollakin toisella tavalla. Myös Rooma I ‑asetuksen ja asetuksen N:o 1215/2012 vastavuoroinen soveltaminen velvoittaa tulkitsemaan näitä asetuksia johdonmukaisesti. ( 9 ) Olisi lisäksi vastoin asetuksella N:o 1215/2012 tavoiteltua hyvää ennustettavuutta erottaa yhteisvastuullisten velallisten väliset oikeussuhteet heitä yhdistävästä sopimuksesta. ( 10 ) Yhteisvastuullisten velallisten näkökulmasta se, että he tietävät, että heidän oikeudellisista suhteistaan johtuviin riita-asioihin sovelletaan samoja toimivaltasääntöjä kuin luottosopimukseen, merkitsee kiistatta hyvää ennustettavuutta.
34.
Edellä esitetyn perusteella katson siis, että yhteisvastuullisten velallisten välillä luottosopimuksen tekemisen johdosta perustettuja oikeussuhteita koskevaa riita-asiaa tutkimaan toimivaltaisen tuomioistuimen on määräydyttävä samalla tavoin kuin kyseistä sopimusta koskevien riita-asioiden tapauksessa.
35.
Koska luottosopimuksen osalta on kiistatta kyseessä sopimusta koskeva asia, asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa on siis tulkittava siten, että luottosopimuksen yhteisvastuullisten velallisten välisen takautumiskanteen osalta kyseessä on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu sopimusta koskeva asia.
36.
Tämän jälkeen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, mikä on kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka, joka määritetään tässä artiklassa eri tavoin sen mukaan, onko kyseinen sopimus irtaimen kauppaa vai palvelujen suorittamista koskeva sopimus vai ei kumpikaan näistä.
37.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee siis toisella ja kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko mainitun asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toista luetelmakohtaa tulkittava siten, että luottosopimus, joka on yhteisvastuullisen velallisen nostaman takautumiskanteen perusteena, on luokiteltava kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi. Jos on, onko tälle luottosopimukselle luonteenomainen sopimusvelvoite luoton myöntäminen, jolloin velvoitteen täytäntöönpanopaikka on pankin kotipaikka?
38.
Mielestäni on täysin selvää, että luottosopimus on palvelujen suorittamista koskeva sopimus.
39.
Unionin tuomioistuin on todennut, että ”palvelujen käsite edellyttää vähintäänkin sitä, että palveluja tarjoava osapuoli harjoittaa määrättyä toimintaa maksua vastaan”. ( 11 ) Se on täsmentänyt, että toiminta edellyttää positiivisia toimia eikä pelkkää pidättymistä. ( 12 ) Se on näin sulkenut määritelmän ulkopuolelle lisenssisopimuksen, jolla teollis- ja tekijänoikeuden haltija myöntää sopimuskumppanilleen oikeuden kyseisen oikeuden käyttöön maksua vastaan, siltä osin kuin teollis- ja tekijänoikeuden haltija ei käyttöoikeuden myöntäessään suorita minkäänlaista palvelua ja sitoutuu ainoastaan antamaan sopimuskumppanilleen oikeuden käyttää vapaasti kyseistä oikeutta. ( 13 )
40.
Tämä ei kuitenkaan päde luottosopimuksiin. Luottosopimuksessa lainanantajana oleva luottolaitos nimittäin myöntää tai sitoutuu myöntämään lainanottajalle tietyn rahasumman maksun lykkäyksen muodossa ja lainanottaja sitoutuu puolestaan maksamaan lainatun summan takaisin, ja lainasta suoritettava maksu muodostuu lainan määrälle kertyvien korkojen maksamisesta. Palvelujen suoritus perustuu siten siihen, että luottolaitos, joka harjoittaa tavanomaisesti niin sanottua pankkitoimintaa, luovuttaa kyseisen summan.
41.
Tästä seuraa, että luotto on rahoituspalvelu. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, tämä ilmenee myös direktiivin 2002/65 2 artiklan b alakohdasta, jonka mukaan rahoituspalvelujen käsitteellä tarkoitetaan ”pankki-, luotto-, vakuutus-, yksilöllisiä eläkejärjestely-, sijoitus- tai maksupalveluja”.
42.
Pelkästään se seikka, että palvelun suorittavan osapuolen toiminta on rahoitusalan toimintaa, ei voi tarkoittaa sitä, että tähän toimintaan liittyvät sopimukset jäävät asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan soveltamisalan ulkopuolelle. Tältä osin vaikuttaa siltä, että lainsäätäjä on todellakin halunnut sisällyttää tämäntyyppiset palvelut tuomioistuimen toimivaltaa koskevan asetuksen soveltamisalaan. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja komissio huomauttavat, asetuksen N:o 44/2001 63 artiklan 1 kohdassa säädettiin toimivaltaa sopimusasioissa koskevista säännöistä tehtävästä poikkeuksesta, kun palvelujen suorituspaikka oli Luxemburg. Mainitun artiklan 3 kohdan mukaan tämän artiklan säännöksiä ei kuitenkaan sovellettu rahoituspalvelusopimuksiin, mikä tarkoitti, että näitä sopimuksia säänneltiin mainitun asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa, joka vastaa nykyistä asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa, tarkoitetuilla eritystä toimivaltaa koskevilla säännöillä.
43.
Luottosopimus on siis nähdäkseni luokiteltava kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi.
44.
Tämän jälkeen on selvitettävä, mikä on kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka. Mainitun asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan mukaan täytäntöönpanopaikka on se paikka jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava. Tosiasiassa on määritettävä sopimukselle luonteenomaisen velvoitteen täytäntöönpanopaikka, sillä tämä velvoite on toimivaltaista tuomioistuinta koskeva liittymäperuste. ( 14 )
45.
Katson, että käsiteltävässä asiassa luottosopimukselle luonteenomainen velvoite on lainatun rahasumman luovuttaminen. Toinen tällaiseen sopimukseen sisältyvä velvoite eli se, että lainanottaja maksaa lainatun rahasumman takaisin, voi nimittäin syntyä vasta lainanantajan suoritettua palvelunsa, sillä takaisinmaksu on ainoastaan seurausta siitä.
46.
Kun tarkastellaan sopimukselle luonteenomaisen velvoitteen täytäntöönpanopaikkaa, mielestäni ainoastaan paikkakunta, jossa velkojalla on toimipaikka, voi varmistaa hyvän ennustettavuuden ja täyttää läheisyyden ja yhdenmukaisuuden tavoitteet, joihin pyritään asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa. ( 15 ) Tämä paikka on nimittäin sopimuspuolten tiedossa heti sopimuksen tekemisestä lähtien, ja se on myös sen tuomioistuimen paikkakunta, jolla on läheisin liittymä sopimukseen.
47.
Edellä esitetyn perusteella katson siis, että mainitun asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toista luetelmakohtaa on tulkittava siten, että luottosopimus, joka on yhteisvastuullisen velallisen nostaman takautumiskanteen perusteena, on luokiteltava kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi. Kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka on paikkakunta, jossa luoton myöntävällä velkojalla on toimipaikka.
V Ratkaisuehdotus
48.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberster Gerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1)
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että luottosopimuksen yhteisvastuullisten velallisten välisen takautumiskanteen osalta kyseessä on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu sopimusta koskeva asia.
2)
Asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toista luetelmakohtaa on tulkittava siten, että
—
luottosopimus, joka on yhteisvastuullisen velallisen nostaman takautumiskanteen perusteena, on luokiteltava kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi, ja
—
kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka on paikkakunta, jossa luoton myöntävällä velkojalla on toimipaikka.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.
( 2 ) EUVL 2012, L 351, s. 1.
( 3 ) EUVL 2008, L 177, s. 6; jäljempänä Rooma I ‑asetus.
( 4 ) EYVL 2001, L 12, s. 1.
( 5 ) EUVL 2007, L 199, s. 40.
( 6 ) EYVL 2002, L 271, s. 16.
( 7 ) BGBl I, 50/2003.
( 8 ) Ks. vastaavasti tuomio 12.10.2016, Kostanjevec (C-185/15, EU:C:2016:763, 38 kohta).
( 9 ) Ks. vastaavasti tuomio 21.1.2016, ERGO Insurance ja Gjensidige Baltic (C-359/14 ja C-475/14, EU:C:2016:40, 40 kohta).
( 10 ) Ks. kyseisen asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappale.
( 11 ) Ks. tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch (C-533/07, EU:C:2009:257, 29 kohta). Ks. myös tuomio 14.7.2016, Granarolo (C-196/15, EU:C:2016:559, 37 kohta).
( 12 ) Tuomio 14.7.2016, Granarolo (C-196/15, EU:C:2016:559, 38 kohta).
( 13 ) Ks. tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch (C-533/07, EU:C:2009:257, 30 ja 31 kohta).
( 14 ) Ks. tuomio 14.7.2016, Granarolo (C-196/15, EU:C:2016:559, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 15 ) Ks. tuomio 19.12.2013, Corman-Collins (C-9/12, EU:C:2013:860, 30–32 ja 39 kohta).