JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
NILS WAHL
8 päivänä kesäkuuta 2017 ( 1 )
Asia C‑322/16
Global Starnet Ltd
vastaan
Ministero dell’Economia e delle Finanze ja
Amministrazione Autonoma Monopoli di Stato
(Ennakkoratkaisupyyntö – Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Kansallisen ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen velvollisuus esittää ennakkoratkaisukysymys unionin tuomioistuimelle – Perustuslakituomioistuimen tuomio – Palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus – Sijoittautumisvapauden rajoitus – Uusien konsessioiden myöntäminen sähköiseen pelitoimintaan – Konsession haltijoita koskevat uudet vaatimukset – Oikeuttaminen – Oikeasuhteisuus
1.
Tällä ennakkoratkaisupyynnöllä unionin tuomioistuinta pyydetään jälleen arvioimaan, ovatko onnenpelialaa koskevan Italian lainsäädännön tietyt näkökohdat yhteensopivia sisämarkkinoita koskevien EUT-sopimuksen määräysten ja joidenkin unionin oikeuden yleisten periaatteiden kanssa. ( 2 )
2.
Tässä menettelyssä esille nousevat kysymykset koskevat erityisesti sitä, ovatko sisämarkkinoita koskevat EUT-sopimuksen määräykset, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 16 artikla tai yleinen luottamuksensuojan periaate esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa asetetaan uusia taloudellisia, teknisiä ja ammatillisia vaatimuksia, joita sovelletaan sekä pelipalvelujen nykyisiin että uusiin konsession haltijoihin.
I. Asiaa koskevat oikeussäännöt
A. Kansallinen lainsäädäntö
3.
Valtion vuotuisen ja monivuotisen talousarvion laatimiseen liittyvistä säännöksistä 13.12.2010 annetun lain nro 220/2010 (vakauslaki 2011) (legge n. 220, Disposizioni per la formazione del bilancio annuale e pluriennale dello Stato (legge di stabilità 2011)) ( 3 ) 1 §:n 77 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jotta yleisölle tarjottavien pelien järjestämisessä ja hallinnoinnissa voidaan varmistaa asianmukainen tasapaino julkisten ja yksityisten etujen välillä, kun huomioon otetaan valtion monopoli pelien alalla – – sekä tällä alalla sovellettavat tarjouskilpailuvalintaa koskevat periaatteet, myös Euroopan unionin periaatteet, jotka edistävät myös sääntöjenvastaisen tai laittoman pelitoiminnan leviämisen torjumiseksi Italiassa toteutettavien toimien tehokkuutta ja toimivuutta sekä kuluttajien, erityisesti alaikäisten, suojelua, yleisen järjestyksen turvaamista, alaikäisten pelaamisen ja järjestäytyneen rikollisuuden pelien alalle soluttautumisen torjumista – –. Amministrazione autonoma dei monopoli di Stato [Italian monopoliviranomainen, jäljempänä AAMS] saattaa viipymättä ajan tasalle sopimusmallin, jolla myönnetään konsessioita yleisölle tarjottavan pelitoiminnan järjestämiseksi ja vedonlyöntien keräämiseksi muulla tavalla kuin etäyhteyden kautta.”
4.
Lain nro 220/2010 1 §:n 78 momentissa yleisölle muulla tavoin kuin etäyhteyden kautta tarjottavan pelitoiminnan harjoittamista ja vedonlyöntien keräämistä koskevan konsession haltijoille asetettiin uusia velvoitteita, jotka edellyttävät erityisesti, että
–
velkasuhteen on pysyttävä vahvistettua arvoa pienempänä (1 §:n 78 momentin b kohdan 4 alakohta);
–
ennakkohyväksyntää haetaan toimille, joihin liittyy konsession haltijan vaihtuminen, konsession haltijan omistusosuuksien siirrot, jotka saattavat johtaa vakavaraisuussuhteen pienenemiseen, ja voittojen käyttö muuhun tarkoitukseen kuin konsession kattamiin toimintoihin sijoittamiseen (1 §:n 78 momentin b kohdan 8, 9 ja 17 alakohta);
–
konsession haltija jatkaa toiminnan tavanomaista hallinnointia siihen saakka, kunnes toiminta siirretään uudelle konsession haltijalle (1 §:n 78 momentin b kohdan 25 alakohta).
5.
Lain nro 220/2010 1 §:n 78 momentin b kohdan 23 alakohdassa otettiin käyttöön konsessiosopimuksessa asetettujen velvoitteiden täyttämättä jättämisestä määrättäviä rangaistusseuraamuksia.
6.
Lain nro 220/2010 1 §:n 78 momentissa konsession haltijoille asetetut vaatimukset pantiin täytäntöön AAMS:n johtajan 28.6.2011 antamalla asetuksella (jäljempänä AAMS:n asetus). ( 4 ) Nämä vaatimukset, joiden tarkoituksena oli parantaa konsession haltijoiden kannattavuutta ja rahoituksellista vakautta sekä vahvistaa niiden hyvää mainetta ja luotettavuutta, asetettiin sekä nykyisille että uusille konsession haltijoille.
II. Tosiseikat, oikeudenkäyntimenettely ja ennakkoratkaisukysymykset
7.
AAMS on myöntänyt B Plus Giocolegale Ltd ‑yhtiölle, nykyisin Global Starnet Ltd (jäljempänä Global Starnet), konsession laillisen verkkopelitoiminnan verkoston käyttöönottoon ja toimintaan. Se osallistui asetuksella (decreto-legge) nro 39/2009 käynnistettyyn ohjelmaan, jossa konsession haltijoilla oli mahdollisuus kokeilla ja myöhemmin ottaa käyttöön tiettyjä pelijärjestelmiä. Kyseiseen ohjelmaan osallistuminen antoi konsession haltijoille oikeuden konsessioiden uudistamiseen.
8.
Lain nro 220/2010 ja AAMS:n asetuksen voimaantulon jälkeen Global Starnet nosti Tribunale Amministrativo Regionale Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia; jäljempänä TAR Lazio) kanteen asetuksen kumoamiseksi sillä perusteella, että sen oikeuksia konsession haltijana oli lainvastaisesti loukattu. Se vaati myös vahingonkorvausta ja AAMS:n julkaiseman, laillisen verkkopelitoiminnan verkoston luomiseen ja toimintaan liittyviin palveluihin myönnettävää konsessiota koskevan tarjouskilpailun peruuttamista. Global Starnetin vaatimukset perustuivat sekä kansalliseen että unionin lainsäädäntöön.
9.
TAR Lazio hyväksyi kanteen siltä osin kuin se koski kansallista lainsäädäntöä mutta katsoi, ettei Italian perustuslakia tai unionin oikeutta ollut rikottu. Global Starnet valitti tuomiosta Consiglio di Statoon (ylin hallintotuomioistuin, Italia).
10.
Consiglio di Stato hyväksyi osittain Global Starnetin valituksen 2.9.2013 antamassaan tuomiossa nro 4371. Consiglio di Stato myös katsoi, että lain nro 220/2010 1 §:n 79 momentin perustuslainmukaisuudesta oli epävarmuutta, joten se saattoi asian Corte costituzionalen (perustuslakituomioistuin, Italia) käsiteltäväksi.
11.
Corte costituzionale katsoi 31.3.2015 antamassaan tuomiossa nro 56, ettei kyseessä oleva kansallinen säännös ollut Italian perustuslain vastainen, ja palautti asian Consiglio di Statoon.
12.
Consiglio di Stato on epävarma riidanalaisen kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudesta unionin lainsäädännön kanssa, joten se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1)
Voidaanko SEUT 267 artiklan kolmatta kohtaa tulkita siten, ettei ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen ole ehdottomasti esitettävä unionin oikeuden tulkinnasta ennakkoratkaisukysymystä, mikäli perustuslakituomioistuin on saman oikeudenkäynnin yhteydessä arvioinut kansallisen lainsäädännön perustuslainmukaisuutta olennaisesti samojen normatiivisten seikkojen perusteella kuin ne, joita unionin tuomioistuinta pyydetään tulkitsemaan, vaikka ne ovatkin muodollisesti erilaisia sen vuoksi, että ne perustuvat perustuslain säännöksiin eivätkä unionin sopimuksiin?
2)
Ensimmäiseen kysymykseen nähden toissijaisesti: Mikäli unionin tuomioistuin ratkaisee SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan tulkintaa koskevan kysymyksen siten, että ennakkoratkaisupyynnön esittäminen on pakollista: ovatko sisämarkkinoita koskeva SEUT 26 artikla, sijoittautumisoikeutta koskeva SEUT 49 artikla, palvelujen tarjoamisen vapautta koskeva SEUT 56 artikla, pääomien vapaata liikkuvuutta koskeva SEUT 63 artikla, elinkeinovapautta koskeva – – perusoikeuskirjan 16 artikla sekä luottamuksensuojan yleinen periaate (joka ’kuuluu unionin perusperiaatteisiin’, kuten unionin tuomioistuin on todennut 14.3.2013 antamassaan tuomiossa Agrargenossenschaft Neuzelle [C‑545/11, EU:C:2013:169]) esteenä sellaisen kansallisen lainsäädännön hyväksymiselle ja soveltamiselle (lain nro 220/2010 1 §:n 78 momentin b kohdan 4, 8, 9, 17, 23 ja 25 alakohta), jossa jo olemassa olevaa sopimusta täydentävällä asiakirjalla asetetaan (ilman mitään vaiheittaista sopeutumisaikaa) uusia vaatimuksia ja velvoitteita myös niille konsessionhaltijoille, joilla jo on laillisen pelitoiminnan sähköistä hallintaa koskeva konsessio?”
III. Asian tarkastelu
A. Ensimmäinen kysymys
13.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko sillä, että jäsenvaltion perustuslakituomioistuin on todennut kansallisen toimenpiteen perustuslain mukaiseksi, vaikutusta SEUT 267 artiklassa kansallisille ylimmän oikeusasteen tuomioistuimille asetettuun velvollisuuteen esittää unionin oikeuden tulkintaa koskeva ennakkoratkaisukysymys unionin tuomioistuimelle, kun perustuslakituomioistuimen arvioinnin perustana olevat kansalliset oikeussäännöt ovat samankaltaisia kuin merkitykselliset unionin oikeussäännöt.
14.
Vastaus tähän kysymykseen on nähdäkseni melko yksinkertainen.
15.
Tšekin ja Italian hallitusten sekä komission esittämien huomautusten mukaisesti katson, että se seikka, että perustuslakituomioistuin on todennut kansallisen toimenpiteen perustuslain mukaiseksi, ei voi vaikuttaa mitenkään kansallisten tuomioistuinten SEUT 267 artiklan mukaisiin oikeuksiin tai velvollisuuksiin. Näin on riippumatta siitä, onko perustuslakituomioistuimen tulkitsemissa kansallisen perustuslain säännöksissä tai periaatteissa yhtäläisyyksiä tiettyihin unionin oikeussääntöihin tai periaatteisiin.
16.
On ensinnäkin syytä muistaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen mahdollisuus esittää kysymys kansallisen toimenpiteen perustuslainmukaisuudesta perustuslakituomioistuimelle tai se, että tällainen kysymys on esitetty, ei vaikuta kyseisen tuomioistuimen oikeuteen tai tapauksen mukaan sen velvollisuuteen esittää SEUT 267 artiklan mukainen ennakkoratkaisupyyntö. Kansallisilla tuomioistuimilla on nimittäin erittäin laaja harkintavalta esittää ennakkoratkaisupyyntöjä unionin tuomioistuimelle, jos ne katsovat, että niissä vireillä olevassa asiassa nousee esille unionin oikeuden säännösten tai määräysten tulkintaan tai pätevyyteen liittyviä kysymyksiä, jotka niiden on ratkaistava. ( 5 )
17.
Unionin tuomioistuin on myös todennut, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu unionin oikeutta koskeva oikeusriita ja jonka mielestä kansallinen säännös on vastoin paitsi unionin oikeutta myös perustuslakia, ei menetä SEUT 267 artiklassa määrättyä mahdollisuutta tai vapaudu kyseisessä artiklassa määrätystä velvollisuudesta saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi unionin oikeuden tulkintaa tai pätevyyttä koskevia kysymyksiä sen takia, että kansallisen oikeussäännön perustuslainvastaisuuden toteamisen pakottavana edellytyksenä on asian saattaminen perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi. ( 6 ) Kansallinen lainsäädäntö, josta seuraa, että kansalliset tuomioistuimet eivät voi ennen perustuslainmukaisuutta koskevan kysymyksen siirtämistä ja/tai sen jälkeen käyttää SEUT 267 artiklan mukaista mahdollisuuttaan tai täyttää kyseisen artiklan mukaista velvollisuuttaan esittää ennakkoratkaisukysymys, on siten unionin oikeuden vastainen. ( 7 ) Kansallisilla tuomioistuimilla on näin ollen oltava vapaus saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi aiheelliseksi katsomiaan unionin oikeuden tulkintaa koskevia kysymyksiä, jos ne katsovat, että ylemmän oikeusasteen tuomioistuimen tekemän oikeudellisen arvioinnin takia niiden olisi annettava unionin oikeuden vastainen ratkaisu. ( 8 )
18.
Näitä periaatteita sovelletaan sitäkin suuremmalla syyllä, jos perustuslakituomioistuin ei ole tulkinnut unionin lainsäädäntöä vaan käsittelee ratkaisussaan pelkästään kansallisen oikeuden tulkintaan liittyviä kysymyksiä. Tuomioon Cilfit ym. ( 9 ) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti kansallinen ylimmän oikeusasteen tuomioistuin voi pidättyä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä vain, jos acte clair- tai acte éclairé ‑edellytykset täyttyvät. Näin on siksi, että näissä tapauksissa kansallinen tuomioistuin voi perustellusti katsoa, että se, miten unionin oikeutta on sovellettava, on niin ilmeistä, ettei se jätä tilaa vähäisellekään perustellulle epäilylle siitä, miten esille tullut kysymys olisi ratkaistava. ( 10 )
19.
On kuitenkin vaikea nähdä, miten kansallisen perustuslakituomioistuimen jäsenvaltion kansallisesta lainsäädännöstä esittämä tulkinta voisi auttaa hälventämään unionin lainsäädännön oikeaan tulkintaan liittyvää epävarmuutta. Jäsenvaltioiden ja unionin oikeusjärjestelmät ovat pohjimmiltaan erillisiä, vaikka ne kietoutuvatkin tiiviisti toisiinsa monilla eri tasoilla. Kuten tuomiossa Cilfit on huomautettu, ( 11 ) silloinkin kun niissä käytetään samoja (tai samankaltaisia) käsitteitä, käsitteillä ei välttämättä ole sama sisältö.
20.
Tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotettavaa SEUT 267 artiklan tulkintaa ei kyseenalaista se – ennakkoratkaisupyynnössä mainittu – seikka, että tuomioon Francovich ym. ( 12 ) ja tuomioon Köbler ( 13 ) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti yksityiset oikeussubjektit voivat saada korvausta, jos kansalliset tuomioistuimet rikkovat unionin lainsäädäntöä. Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, mahdollisuus vedota menestyksellisesti – tietyissä tapauksissa – jäsenvaltion vastuuseen tuomioistuimen tekemien virheiden perusteella on ainoastaan viimeinen keino. Kanteen, jossa vedotaan jäsenvaltion vastuuseen, tarkoituksena on ainoastaan korvata unionin lainsäädännön rikkomisesta syntynyt vahinko, ei edistää SEUT 267 artiklalla tavoiteltavaa tavoitetta varmistaa unionin lainsäädännön yhtenäinen soveltaminen.
21.
Kuten unionin tuomioistuin on korostanut lausunnossaan 2/13, unionin perussopimuksissa suunnitellun tuomioistuinjärjestelmän kantavana voimana on SEUT 267 artiklassa määrätty ennakkoratkaisumenettely, jolla – ottamalla käyttöön tuomioistuinten välinen vuoropuhelu nimenomaan unionin tuomioistuimen ja jäsenvaltioiden tuomioistuimien välillä – on tavoitteena varmistaa, että unionin oikeutta tulkitaan yhtenäisesti. ( 14 ) Tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotetusta poikkeava tulkinta heikentäisi siten SEUT 267 artiklan tehokkuutta.
22.
En myöskään näe asianosaisten väärinkäytösten kohonnutta riskiä, jollaista ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pelkää. Ennakkoratkaisupyyntömenettely on menettely, jossa asianosaisilla ei ole aloitevaltaa. ( 15 ) Vaikka asianosaiset voivatkin ehdottaa kansalliselle tuomioistuimelle, että sen olisi esitettävä ennakkoratkaisukysymys tai ‑kysymyksiä unionin tuomioistuimelle, ja myös ehdottaa näiden kysymysten sisältöä, kansallinen tuomioistuin yksin päättää, esitetäänkö unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä, ja jos esitetään, millaisia. SEUT 267 artiklalla perustetussa järjestelmässä kansallisen tuomioistuimen on toimittava keskeisessä roolissa suodattamalla asianosaisten ehdotuksia ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä ja, tapauksen mukaan, unionin oikeuden tulkintaa tai pätevyyttä koskevia kysymyksiä, jotka on välttämätöntä esittää unionin tuomioistuimelle.
23.
Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että sillä, että jäsenvaltion perustuslakituomioistuin on todennut kansallisen toimenpiteen perustuslain mukaiseksi, ei ole vaikutusta SEUT 267 artiklassa kansallisille ylimmän oikeusasteen tuomioistuimille asetettuun velvollisuuteen esittää unionin oikeuden tulkintaa koskeva ennakkoratkaisukysymys unionin tuomioistuimelle, vaikka perustuslakituomioistuimen arvioinnin perustana olevat kansalliset oikeussäännöt olisivat samankaltaisia kuin merkitykselliset unionin oikeussäännöt.
B. Toinen kysymys
24.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, ovatko sisämarkkinoita koskevat EUT-sopimuksen määräykset, perusoikeuskirjan 16 artikla tai luottamuksensuojan yleinen periaate esteenä kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa asetetaan uusia rahoituksellisia, teknisiä ja ammatillisia vaatimuksia, joita sovelletaan sekä nykyisiin että uusiin pelipalvelukonsession haltijoihin.
25.
Tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi.
1. SEUT 26, SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artikla
a) Täysin jäsenvaltion sisäisen tilanteen olemassaolo
26.
Global Starnetin arvostelun vaikutin liittyy ilmeisesti siihen, että lailla nro 220/2010 otettiin käyttöön konsession haltijoita koskevia uusia vaatimuksia, joita sovelletaan myös jo myönnettyihin konsessioihin. Global Starnet ei riitauta Italian viranomaisten mahdollisuutta ottaa käyttöön näitä konsession haltijoita koskevia vaatimuksia yleisesti, vaan se riitauttaa ainoastaan sen, että ne voivat soveltaa näitä vaatimuksia myös markkinoilla jo toimiviin konsession haltijoihin.
27.
Se moittii näin ollen lähinnä mahdollisen esteen – joka ilmenee etenkin korkeampina kustannuksina – asettamista sellaisten palveluntarjoajien toiminnan harjoittamiselle, jotka ovat jo sijoittautuneet Italiaan ja tarjoavat palveluja italialaisille asiakkaille. Se ei väitä, että nämä vaatimukset saattavat saada ulkomaille sijoittautuneet yritykset joko luopumaan Italiaan sijoittautumisesta tai rajat ylittävien pelipalvelujen tarjoamisesta.
28.
Tätä taustaa vasten herää perusteltuja epäilyjä siitä, eikö moitittu tilanne ole täysin Italian sisäinen, jolloin se ei kuulu sisämarkkinasääntöjen soveltamisalaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sijoittautumisvapautta, palvelujen tarjoamisen vapautta ja pääomien vapaata liikkuvuutta koskevia EUT-sopimuksen määräyksiä ei nimittäin ole sovellettava tilanteeseen, jonka kaikki osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle. ( 16 ) Unionin tuomioistuin on erityisesti katsonut, ettei SEUT 56 artiklassa kielletä kansallisia toimenpiteitä, joiden ainoana vaikutuksena on aiheuttaa lisäkustannuksia kyseessä olevalle palvelujen tarjoamiselle ja jotka vaikuttavat samalla tavalla palvelujen tarjoamiseen jäsenvaltioiden välillä ja niiden tarjoamiseen jäsenvaltion sisällä. ( 17 ) Samaa periaatetta olisi nähdäkseni sovellettava soveltuvin osin SEUT 49 ja SEUT 63 artiklan osalta.
29.
Vaikutukset, joita kyseisillä toimenpiteillä saattaa olla palvelujen tarjoamiseen unionissa, ovat siten nähdäkseni liian sattumanvaraisia ja välillisiä, jotta niiden voitaisiin katsoa voivan rajoittaa mitään perusvapautta. ( 18 ) Tätä taustaa vasten SEUT 26, SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artiklaa ei voida soveltaa pääasiassa.
30.
Istunnossa komissio kuitenkin kannatti SEUT 49 artiklan hyvin laajaa tulkintaa väittäen, että kyseisen määräyksen soveltamiseen riittää pelkästään se, että pääasian kantaja ei ole italialainen yritys. Komissio väittää lähinnä, että koska kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä saatetaan rajoittaa asianomaisen taloudellisen toiminnan harjoittamista Italiassa, tämä lainsäädäntö muodostaa esteen sijoittautumisvapaudelle. Komissio viittaa väitteidensä tueksi tuomioon CaixaBank France. ( 19 )
31.
Mainittu asia ei kuitenkaan suinkaan tue komission väitteitä vaan pikemminkin päinvastaista näkemystä.
32.
Ratkaisuehdotuksessaan CaixaBank France julkisasiamies Tizzano nimittäin selitti seikkaperäisesti, miksi komission puoltama tulkinta on virheellinen. Analysoituaan yksityiskohtaisesti oikeuskäytäntöä hän erityisesti totesi, että ”sellaisia kansallisia säännöksiä, joilla säännellään jonkin taloudellisen toiminnan harjoittamista ilman, että niillä vaikutettaisiin suoraan toiminnan aloittamiseen, ja ilman, että niillä aiheutettaisiin mitään – sen enempää oikeudellista kuin tosiasiallistakaan – syrjintää kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä, on mielestäni vaikea pitää [EUT-]sopimuksen vastaisina rajoituksina pelkästään siitä syystä, että ne tekevät kyseisen toiminnan harjoittamisesta taloudellisesti epäedullisempaa”. Hän katsoi, että ”kun on noudatettu syrjintäkiellon periaatetta – –, kansallista toimenpidettä ei voida pitää – – vapaan liikkuvuuden rajoituksena ainakaan siinä tapauksessa, että toimenpide ei sen kohde ja vaikutukset huomioon ottaen vaikuta markkinoille pääsyyn suoraan”. ( 20 )
33.
Tätä taustaa vasten ja asian tosiseikkoja tarkasteltuaan hän myös katsoi, että kyseisellä toimenpiteellä asetetaan ulkomaisten pankkien tytäryhtiöt tosiasiassa huonompaan asemaan kuin ranskalaiset pankit, joten kyseessä on EUT-sopimuksessa kielletty sijoittautumisvapauden rajoitus. ( 21 ) Kyseisessä asiassa annettu tuomio vaikuttaa vahvistavan täysin hänen arviointinsa. Tuomiossa viitattiin näiden toimenpiteiden tosiasiallisesti syrjiviin näkökohtiin ja selitettiin, miten ne voisivat vaikuttaa kielteisesti ulkomaisten pankkien tytäryhtiöiden pääsyyn Ranskan markkinoille. ( 22 )
34.
Käänteisesti asiakirja-aineistossa ei ole viitteitä siitä, että kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö vaikuttaisi unionin sisäiseen kauppaan. Vaikka unionin tuomioistuin katsoisi, että siitä huolimatta, että asian tosiseikat vaikuttavat koskevan ainoastaan yhtä jäsenvaltiota, kyseessä olevan lainsäädännön tiettyjä rajat ylittäviä vaikutuksia ei voida sulkea pois, ( 23 ) tämä lainsäädäntö olisi tästä huolimatta unionin sisämarkkinasääntöjen mukainen syistä, jotka selitän jäljempänä.
b) Sijoittautumisvapauden rajoituksen olemassaolo
35.
Ensiksi on määritettävä, mitä Consiglio di Staton mainitsemista sisämarkkinoita koskevista EUT-sopimuksen määräyksistä sovelletaan käsiteltävässä asiassa. Se viittaa erotuksetta useisiin tällaisiin määräyksiin: SEUT 26, SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artiklaan.
36.
Jos asian ei katsota rajoittuvan pelkästään Italian alueelle, sitä on nähdäkseni tutkittava SEUT 49 artiklan kannalta. Kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä rajoitetaan tosiasiallisesti yritysten mahdollisuutta tarjota pelipalveluja Italiassa.
37.
Sitä vastoin SEUT 26, SEUT 56 ja SEUT 63 artikla eivät mielestäni ole merkityksellisiä käsiteltävässä asiassa. SEUT 26 artiklalla ei nimittäin ole, ainakaan käsiteltävän asian tosiseikkojen osalta, nähdäkseni mitään SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artiklaa täydentävää normatiivista sisältöä. SEUT 56 artiklaa ei myöskään voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska säännelty toiminta edellyttää sijoittautumista Italiaan. Kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön erillinen arviointi SEUT 63 artiklan kannalta ei myöskään vaikuta perustellulta: niiden mahdolliset vaikutukset rajat ylittävään pääomien vapaaseen liikkuvuuteen ovat korkeintaan liitännäisiä – ja erottamattomia – niihin rajoittaviin vaikutuksiin nähden, joita kyseisillä toimenpiteillä voi olla sellaisten palvelujen tarjoamiseen, joihin pääomaa käytetään. ( 24 )
38.
Kun tarkastellaan SEUT 49 artiklassa tarkoitetun rajoituksen olemassaoloa, huomautan kuitenkin, että sijoittautumisvapauteen kohdistuvina rajoituksina on pidettävä kaikkia toimenpiteitä, joilla estetään SEUT 49 artiklassa taattujen vapauksien käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa. ( 25 )
39.
Ellei unionin tuomioistuin siis totea, että kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön vaikutukset rajoittuvat Italiaan, olisi siten katsottava, että kansalliset säännökset muodostavat SEUT 49 artiklassa tarkoitetun rajoituksen. Konsessioiden saamiselle pelipalveluja varten asetettujen työläämpien vaatimusten käyttöönotto voisi nimittäin saada ulkomaiset yritykset luopumaan Italiaan sijoittautumisesta pelipalvelujen tarjoamista varten.
c) Tarkoitukseen soveltuvan ja oikeasuhteisen oikeuttamisperusteen olemassaolo
40.
Seuraavaksi on tutkittava, voiko sijoittautumisvapauden rajoitus olla oikeutettavissa. Tältä osin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan onnenpelejä koskevat säännökset kuuluvat aloihin, joilla jäsenvaltioiden välillä on huomattavia moraalisia, uskonnollisia ja kulttuurillisia eroja. Koska alaa ei ole unionissa yhdenmukaistettu, jokaisella jäsenvaltiolla on laaja harkintavalta siltä osin kuin kyse on niiden asianmukaisimmaksi katsoman kuluttajien ja yhteiskuntajärjestyksen suojan tason valinnasta. ( 26 )
41.
Jäsenvaltiot voivat näin ollen vahvistaa vapaasti onnenpelialan politiikkansa tavoitteet ja tarvittaessa määrittää täsmällisesti tavoitellun suojan tason. ( 27 ) Niillä on etenkin oikeus tavoitella erityisen korkeatasoista suojaa tällä alalla. ( 28 ) Jäsenvaltioiden asettamien rajoitusten on kuitenkin täytettävä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä asetetut edellytykset muun muassa siltä osin kuin kyse on rajoitusten oikeuttamisesta yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä ja niiden oikeasuhteisuudesta. ( 29 )
42.
Sen selvittämiseksi, voivatko rajoitukset olla oikeutettuja, on siten tarpeen yhtäältä määrittää kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön tavoitteet ja toisaalta se, onko tämä lainsäädäntö suhteellisuusperiaatteen mukainen.
43.
Kun tarkastellaan ensiksi mainittua, on huomattava, että – kuten kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön sanamuodosta ja ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – lainsäädännön tarkoituksena oli etenkin parantaa konsession haltijoiden kannattavuutta ja rahoituksellista vakautta sekä vahvistaa niiden hyvää mainetta ja luotettavuutta ja torjua näin rikollisuutta.
44.
Kun otetaan huomioon tilanne, jossa konsession haltijat toimivat, nämä ovat – kiistatta – hyväksyttäviä tavoitteita, jotka voivat olla perusteena SEUT 49 artiklassa tarkoitetulle rajoitukselle. Unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti katsonut, että tavoite varmistaa, että onnenpelipalvelujen tarjoajilla on sellaiset taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat, joiden avulla ne kykenevät täyttämään velvoitteet, joihin ne saattavat sitoutua suhteessa voittaviin vedonlyöjiin, voi olla yleistä etua koskeva pakottava syy, jolla voidaan oikeuttaa perusvapauksiin kohdistuva rajoitus. ( 30 ) Unionin tuomioistuin on tehnyt vastaavan päätelmän onnenpeleihin liittyvän rikollisuuden torjuntaa koskevasta tavoitteesta. ( 31 )
45.
Jälkimmäisen osalta on ensinnäkin määritettävä, onko kansallinen lainsäädäntö omiaan edistämään näiden tavoitteiden saavuttamista, ja sen jälkeen, ylitetäänkö sillä se, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
46.
Ensimmäisestä näistä näkökohdista katson, että vaatimukset, kuten velvoite pitää velkasuhde vahvistettua arvoa pienempänä ja ennakkohyväksynnän hakeminen voittojen käytölle muuhun tarkoitukseen kuin konsession kattamiin toimintoihin sijoittamiseen, liittyvät selkeästi ja suoraan tavoitteeseen parantaa konsession haltijoiden kannattavuutta ja rahoituksellista vakautta. Voittojen käyttöä koskeva vaatimus liittyy nähdäkseni myös, ainakin jossain määrin, tavoitteeseen torjua onnenpeleihin liittyvää rikollisuutta. Toimenpide vaikuttaa nimittäin soveltuvan sen varmistamiseen, että onnenpelitoiminnasta saatavia varoja ei kanavoida toisenluonteiseen toimintaan.
47.
Vaatimus ennakkohyväksynnän hakemisesta toimille, joihin liittyy konsession haltijan vaihtuminen, ja konsession haltijan omistusosuuksien siirroille, jotka saattavat johtaa vakavaraisuussuhteen pienenemiseen, on myös tarkoituksenmukainen edellä mainittuun konsession haltijoiden kannattavuuden takaamista koskevaan tavoitteeseen nähden. Näillä toimenpiteillä pyritään nimittäin selvästikin varmistamaan, että konsession haltijoilla on tarvittavat tekniset, taloudelliset ja rahoitukselliset voimavarat paitsi silloin, kun konsessiot myönnetään, myös samalla tavalla koko konsession voimassaoloajan. Tässäkin tapauksessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tavoitteet vaikuttavat merkityksellisiltä näiden vaatimusten yhteydessä. Niiden tarkoituksena on tosiasiassa myös välttää se, että yritykset, jotka eivät täytä eettisiä ja ammatillisia vaatimuksia, saattavat hankkia konsessioita suoraan tai välillisesti ostamalla yrityksen, joka on konsession haltija.
48.
Oikeasuhteisuudesta suppeassa merkityksessä muistutan, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on yleensä määrittää kaikkien sille esitettyjen todisteiden perusteella, ettei kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi. ( 32 )
49.
Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa mahdollisimman hyödyllinen vastaus, unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää esittää ohjeita niistä tekijöistä, joiden on ohjattava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen arviointia. Samalla kun pidetään mielessä Italian viranomaisilla tällä alalla oleva harkintavalta, seuraavat tekijät vaikuttavat mahdollisesti merkityksellisiltä.
50.
Ensinnäkin velvoite pitää velkasuhde vahvistettua arvoa pienempänä – kunhan tämä arvo on kohtuullinen eikä suhteeton siihen todennäköiseen maksuvastuuseen nähden, joka yrityksellä on asiakkaitaan kohtaan – ei vaikuta ylivoimaiselta vaatimukselta luotettavalle toimijalle, joka haluaa harjoittaa vedonlyönnin välitystoimintaa. Asiakirja-aineistossa ei ole viitteitä siitä, että asetetut tavoitteet olisi voitu saavuttaa yhtä tehokkaasti vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä.
51.
Toiseksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi otettava huomioon, ettei kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä kielletä kokonaan lain nro 220/2010 1 §:n 78 momentin b kohdan 8, 9 ja 17 alakohdassa tarkoitettuja toimia, vaan siinä ainoastaan edellytetään ennakkohyväksynnän hakemista niille. Näiden säännösten, joilla pelkästään otetaan käyttöön tiettyjen liiketoimien julkisen valvonnan muoto, rajoittava vaikutus on siten vähäinen. Muistutan kuitenkin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakolliseen hallinnolliseen lupaan perustuvan järjestelmän on perustuttava objektiivisiin arviointiperusteisiin, jotka eivät ole syrjiviä ja jotka ovat etukäteen tiedossa, siten, että kansallisten viranomaisten harkintavallan käytölle voidaan asettaa riittävät rajat, jottei sitä käytetä mielivaltaisesti. ( 33 )
52.
Komissio kuitenkin väittää, että pelkkään ilmoittamiseen perustuva järjestelmä olisi voinut olla vähemmän rajoittava tässä suhteessa. En kuitenkaan näe, miten tällainen järjestelmä mahdollistaisi Italian lainsäätäjän asettamien tavoitteiden saavuttamisen yhtä tehokkaasti kuin kyseessä oleva lainsäädäntö. On selvää, että ennakkohyväksyntäjärjestelmä antaa viranomaiselle mahdollisuuden reagoida välittömästi liiketoimiin, joita se pitää ongelmallisina, kieltämällä liiketoimen toteuttamisen tai pyytämällä lisätietoja ennen päätöksen tekemistä. Käänteisesti ilmoitusjärjestelmän tarkoituksena on ainoastaan tiedottaa viranomaisille, että tiettyjä liiketoimia on toteutettu tai aiotaan toteuttaa, mutta se ei anna näille viranomaisille erityistä toimivaltaa puuttua asiaan.
53.
Kun tarkastellaan lisäksi seuraamusten määräämistä siinä tapauksessa, että konsession haltijat eivät noudata uusia vaatimuksia, ne ovat nähdäkseni kyseessä olevalla lainsäädännöllä käyttöön otettujen uusien vaatimusten välttämätön seuralainen. Niiden tarkoituksena on nimittäin varmistaa, että toimijat noudattavat näitä vaatimuksia. Se, ovatko kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyt seuraamukset yhteensopivia vapaata liikkuvuutta koskevien unionin sääntöjen kanssa, riippuu siten lähinnä kahdesta tekijästä. Ensinnäkin, jos vaatimukset, joihin nämä seuraamukset perustuvat, ovat SEUT 49 artiklan vastaisia, myös seuraamukset ovat unionin oikeuden vastaisia. ( 34 ) Toiseksi, vaikka vaatimukset olisivatkin unionin oikeuden mukaisia, seuraamukset voivat silti olla unionin oikeuden vastaisia suhteellisuusperiaatteen loukkaamisen vuoksi. Näin olisi siinä tapauksessa, että seuraamus on rikkomuksen vakavuuteen nähden niin suhteeton, että se muodostuu esteeksi perussopimuksissa vahvistetuille vapauksille. ( 35 )
54.
Johtopäätöksenä on todettava, että ensimmäisestä näistä tekijöistä olen jo todennut, etteivät uudet vaatimukset mielestäni ole SEUT 49 artiklan vastaisia. Toinen tekijä taas on sellainen, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, etenkin kun ennakkoratkaisupyyntöön ei sisälly yksityiskohtaisia tietoja näiden seuraamusten luonteesta ja suuruudesta.
d) Riittävän siirtymäkauden olemassaolo
55.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin painottaa myös sitä, ettei kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetä nykyisten konsession haltijoiden hyväksi ”vaiheittaisesta sopeutumisajasta” uusiin vaatimuksiin.
56.
Minun on myönnettävä, että olen hieman ymmälläni tästä toteamuksesta. Lain nro 220/2010 1 §:n 79 momentin sanamuodosta nimittäin ilmenee, että nykyisten konsessioiden haltijoilla on 180 päivää aikaa allekirjoittaa sopimusta täydentävä asiakirja, johon uudet vaatimukset sisältyvät. Global Starnet vahvisti tämän istunnossa.
57.
Kuuden kuukauden ajanjaksoa voidaan mielestäni tuskin pitää lyhyenä tai vähämerkityksisenä.
58.
Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on joka tapauksessa arvioida kyseisen ajanjakson riittävyyttä ottaen huomioon, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä se, onko siirtymäkausi – pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa – tarpeen ennen uusien rajoitusten voimaantuloa, riippuu kaikkien asiaan liittyvien seikkojen kokonaisarvioinnista. Toisin sanoen unionin tuomioistuin ei ole katsonut, että unionin lainsäädännössä edellytetään, että kansallisessa lainsäädännössä säädetään aina siirtymäkaudesta, jotta talouden toimijat voivat mukautua politiikan muutokseen tietyllä lainsäädännön alalla. ( 36 ) Tämä pätee myös onnenpelipalveluihin. ( 37 )
2. Perusoikeuskirjan 16 artikla
59.
Kyseessä olevia kansallisia toimenpiteitä ei ole mielestäni tarpeen tutkia erikseen perusoikeuskirjan 16 artiklan kannalta.
60.
Ennakkoratkaisupyyntöön ei ensinnäkään sisälly mitään tiettyä seikkaa tai argumenttia, joka koskisi nimenomaisesti perusoikeuskirjan 16 artiklan mahdollista rikkomista. Ennakkoratkaisupyynnössä nimittäin keskitytään lähinnä unionin sisämarkkinasääntöjen mahdolliseen rikkomiseen.
61.
Toiseksi, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, pelipalvelujen tarjoamista koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä aiheutuvan rajoituksen tarkastelu esimerkiksi SEUT 56 artiklan perusteella kattaa myös perusoikeuskirjan 15–17 artiklassa määrättyjen oikeuksien ja vapauksien käytön mahdolliset rajoitukset, joten tätä koskeva erillinen tarkastelu ei ole tarpeen. ( 38 )
3. Luottamuksensuojan periaate
62.
En myöskään näe, miten luottamuksensuojan periaatteeseen perustuvaa väitettä voitaisiin pitää perusteltuna unionin oikeuden näkökulmasta.
63.
Muistutan aluksi, että luottamuksensuojan periaate edellyttää, että asianomainen on saanut täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja toimivaltaiselta ja luotettavalta taholta. ( 39 ) Tämä tarkoittaa yhtäältä sitä, että yhtäältä unionin toimielin ( 40 ) tai jokin muu unionin ”edustajana” toimiva elin (esimerkiksi kansalliset viranomaiset, joiden tehtävänä on unionin lainsäädännön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöään tai sen täytäntöönpano) ( 41 ) on synnyttänyt tiettyyn tilanteeseen liittyviä odotuksia, joita on suojeltava unionin lainsäädännössä, ja toisaalta sitä, että unionin toimielin tai jokin muu unionin ”edustajana” toimiva elin ei myöskään täytä näitä odotuksia. ( 42 )
64.
Käsiteltävässä asiassa mikään näistä edellytyksistä ei kuitenkaan näytä täyttyvän. Yhtäältä unionin toimielin tai elin taikka unionin edustajana toimivat kansalliset viranomaiset eivät ole antaneet tällaisia vakuutteluja. Toisaalta ei ole toteutettu unionin toimenpidettä, joka olisi vaikuttanut pääasian kantajan tilanteeseen. Tiedusteltaessa asiaa istunnossa Global Starnet nimittäin vahvisti, että i) väitetyt vakuuttelut perustuvat pelkästään tietyn kansallisen lainsäädännön olemassaoloon (sen, joka oli olemassa ennen kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön antamista) ja että ii) väitetty luottamuksensuojan periaatteen loukkaus johtuu pelkästä kyseessä olevien kansallisten toimenpiteiden toteuttamisesta.
65.
Näin ollen pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen ei vaikuta liittyvän sellaista merkittävää näkökohtaa, joka olisi merkityksellinen unionin kannalta. Tässä tilanteessa perusteltuihin odotuksiin – jos sellaisia olisi – perustuva väite voisi perustua enintään kansalliseen lainsäädäntöön. Unionin oikeudessa asetetut edellytykset, joiden täyttyessä tällaiseen väitteeseen voidaan menestyksellisesti vedota, eivät joka tapauksessa selvästikään täyty.
66.
Unionin tuomioistuin on nimittäin johdonmukaisesti katsonut, että kun toimivaltainen viranomainen ei ole antanut selvää ja nimenomaista sitoumusta, huolellinen ja järkevä sijoittaja ei ole voinut perustellusti luottaa sellaisen olemassa olevan tilanteen säilymiseen, jota voidaan muuttaa toimivaltaisen viranomaisten harkintavallan rajoissa. ( 43 ) Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole havaittavissa tällaista selvää ja nimenomaista sitoumusta, kuten edellä todettiin.
67.
Näin on nähdäkseni käsiteltävässä asiassa sitäkin suuremmalla syyllä, koska Global Starnet päätti osallistua kokeiluohjelmaan vastineena oikeudesta konsessioidensa automaattiseen uudistamiseen. Kokeiluvaiheen käyttämisen perusteena on mielestäni juuri se, että testataan tiettynä ajanjaksona uusien palvelujen toimivuutta ja niitä koskevien sääntöjen tehokkuutta ja riittävyyttä. Siten on odotettavissa – ja huolellisen taloudellisen toimijan olisi oltava tietoinen siitä –, että näitä sääntöjä voidaan muuttaa kokeiluvaiheen jälkeen.
68.
Huomautan lisäksi unionin tuomioistuimen katsoneen, että ainakin tietyissä tilanteissa Italian viranomaisten oli varmistettava, että samoja edellytyksiä sovelletaan sekä vanhoihin että uusiin konsession haltijoihin, jotta varmistetaan niiden yhtäläiset toimintaedellytykset markkinoilla. ( 44 ) Kun otetaan huomioon edellä esitetty ja onnenpelipalvelujen arkaluonteinen luonne, toimija ei voi olettaa, ettei tätä toimintaa koskevia sääntöjä muuteta sen konsessioiden koko voimassaoloaikana (ja vielä vähemmän silloin, kun sen konsessiot uudistetaan). Toisin sanoen, pelkästään se, että tiettyjä sääntöjä (etenkin luonteeltaan teknisiä, kuten pääasiassa kyseessä olevat) muutetaan – myös nykyisten konsession haltijoiden osalta –, ei voi automaattisesti johtaa luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen.
4. Toista kysymystä koskeva päätelmä
69.
Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artiklaa, perusoikeuskirjan 16 artiklaa ja yleistä luottamuksensuojan periaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa asetetaan uusia rahoituksellisia, teknisiä ja ammatillisia vaatimuksia, joita sovelletaan sekä nykyisiin että uusiin konsession haltijoihin pelipalvelujen alalla.
70.
Tässä yhteydessä vaikuttaa hyödylliseltä korostaa vielä kerran, että kyseessä olevien toimenpiteiden toteuttaminen voi olla ongelmallista enintään Italian hallinto- tai sopimusoikeuden kannalta – minkä ratkaiseminen on Italian tuomioistuinten asia. Asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen ja Global Starnetin esittämien perustelujen perusteella nämä toimenpiteet eivät nähdäkseni ole unionin oikeuden vastaisia.
IV. Ratkaisuehdotus
71.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Consiglio di Staton esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
–
sillä, että jäsenvaltion perustuslakituomioistuin on todennut kansallisen toimenpiteen perustuslain mukaiseksi, ei ole vaikutusta SEUT 267 artiklassa kansallisille ylimmän oikeusasteen tuomioistuimille asetettuun velvollisuuteen esittää unionin oikeuden tulkintaa koskeva ennakkoratkaisukysymys unionin tuomioistuimelle, vaikka perustuslakituomioistuimen arvioinnin perustana olevat kansalliset oikeussäännöt olisivat samankaltaisia kuin merkitykselliset unionin oikeussäännöt
–
SEUT 49, SEUT 56 ja SEUT 63 artiklaa, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 artiklaa ja yleistä luottamuksensuojan periaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa asetetaan tiettyjä uusia rahoituksellisia, teknisiä ja ammatillisia vaatimuksia, joita sovelletaan sekä nykyisiin että uusiin konsession haltijoihin pelipalvelujen alalla.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.
( 2 ) Ks. ratkaisuehdotukseni Laezza (C‑375/14, EU:C:2015:788, 2 kohta) ja ratkaisuehdotukseni Politanò (C‑225/15, EU:C:2016:456, 1–3 kohta), joissa kuvataan tätä alaa koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
( 3 ) GURI nro 297, 21.12.2010.
( 4 ) Lain nro 220/2010 1 §:n 78 momentin b kohdan 4, 8, 9, 17, 23 ja 25 alakohdasta sekä AAMS:n asetuksesta käytetään jäljempänä yhteisesti nimitystä ”kyseessä olevat kansalliset säännökset”.
( 5 ) Ks. tuomio 16.12.2008, Cartesio (C‑210/06, EU:C:2008:723, 88 kohta) ja tuomio 22.6.2010, Melki ja Abdeli (C‑188/10 ja C‑189/10, EU:C:2010:363, 41 kohta).
( 6 ) Ks. tuomio 27.6.1991, Mecanarte (C‑348/89, EU:C:1991:278, 39, 45 ja 46 kohta) ja tuomio 22.6.2010, Melki ja Abdeli (C‑188/10 ja C‑189/10, EU:C:2010:363, 45 kohta).
( 7 ) Ks. vastaavasti tuomio 22.6.2010, Melki ja Abdeli (C‑188/10 ja C‑189/10, EU:C:2010:363, 47 kohta).
( 8 ) Ks. vastaavasti tuomio 5.10.2010, Elchinov (C‑173/09, EU:C:2010:581, 27 kohta) ja tuomio 15.1.2013, Križan ym. (C‑416/10, EU:C:2013:8, 68 kohta).
( 9 ) Ks. tuomio 6.10.1982, Cilfit ym. (283/81, EU:C:1982:335; jäljempänä tuomio Cilfit).
( 10 ) Ibid., tuomion 16 kohta.
( 11 ) Ibid., tuomion 19 kohta.
( 12 ) Tuomio 19.11.1991, Francovich ym. (C‑6/90 ja C‑9/90, EU:C:1991:428). Ks. myös tuomio 5.3.1996, Brasserie du pêcheur ja Factortame (C‑46/93 ja C‑48/93, EU:C:1996:79).
( 13 ) Tuomio 30.9.2003, Köbler (C‑224/01, EU:C:2003:513). Ks. myös tuomio 28.7.2016, Tomášová (C‑168/15, EU:C:2016:602) ja tuomio 9.9.2015, Ferreira da Silva e Brito ym. (C‑160/14, EU:C:2015:565).
( 14 ) Lausunto 2/13 (Euroopan unionin liittyminen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen) 18.12.2014 (EU:C:2014:2454, 176 kohta).
( 15 ) Ks. tuomio 18.7.2013, Consiglio Nazionale dei Geologi ja Autorità garante della concorrenza e del mercato (C‑136/12, EU:C:2013:489, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 16 ) Ks. tuomio 15.11.2016, Ullens de Schooten (C‑268/15, EU:C:2016:874, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös ratkaisuehdotukseni Venturini (C‑159/12–C‑161/12, EU:C:2013:529, 26 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja ratkaisuehdotukseni Gullotta ja Farmacia di Gullotta Davide & C. (C‑497/12, EU:C:2015:168, 30 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
( 17 ) Ks. vastaavasti tuomio 8.9.2005, Mobistar ja Belgacom Mobile (C‑544/03 ja C‑545/03, EU:C:2005:518, 31 kohta) ja tuomio 11.6.2015, Berlington Hungary ym. (C‑98/14, EU:C:2015:386, 36 kohta).
( 18 ) Ks. tuomio 8.5.2014, Pelckmans Turnhout (C‑483/12, EU:C:2014:304, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 19 ) Tuomio 5.10.2004, CaixaBank France (C‑442/02, EU:C:2004:586).
( 20 ) Julkisasiamies Tizzanon ratkaisuehdotus CaixaBank France (C‑442/02, EU:C:2004:187, 23–76 kohta (kursivointi alkuperäisessä).
( 21 ) Ibid., 77–89 kohta.
( 22 ) Tuomio 5.10.2004, CaixaBank France (C‑442/02, EU:C:2004:586, 8–16 kohta).
( 23 ) Ks. vastaavasti tuomio 7.5.1997, Pistre ym. (C‑321/94–C‑324/94, EU:C:1997:229, 45 kohta) ja tuomio 14.7.1988, Smanor (298/87, EU:C:1988:415, 8–10 kohta).
( 24 ) Ks. vastaavasti tuomio 18.11.1999, X ja Y (C‑200/98, EU:C:1999:566, 30 kohta).
( 25 ) Ks. tuomio 22.1.2015, Stanley International Betting ja Stanleybet Malta (C‑463/13, EU:C:2015:25, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 26 ) Ks. tuomio 8.9.2016, Politanò (C‑225/15, EU:C:2016:645, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 27 ) Ks. mm. tuomio 8.9.2009, Liga Portuguesa de Futebol Profissional ja Baw International (C‑42/07, EU:C:2009:519, 59 kohta).
( 28 ) Ks. vastaavasti tuomio 15.9.2011, Dickinger ja Ömer (C‑347/09, EU:C:2011:582, 48 kohta).
( 29 ) Ks. tuomio 8.9.2016, Politanò (C‑225/15, EU:C:2016:645, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 30 ) Ibid., tuomion 46 kohta.
( 31 ) Tuomio 28.1.2016, Laezza (C‑375/14, EU:C:2016:60, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 32 ) Ibid., tuomion 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
( 33 ) Ks. tuomio 4.2.2016, Ince (C‑336/14, EU:C:2016:72, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 34 ) Ks. mm. tuomio 6.3.2007, Placanica ym. (C‑338/04, C‑359/04 ja C‑360/04, EU:C:2007:133, 68–71 kohta).
( 35 ) Ks. tuomio 5.7.2007, Ntionik ja Pikoulas (C‑430/05, EU:C:2007:410, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 36 ) Ks. analogisesti tuomio 17.7.1997, Affish (C‑183/95, EU:C:1997:373, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös ratkaisuehdotukseni Kotnik ym. (C‑526/14, EU:C:2016:102, 69 ja 70 kohta).
( 37 ) Ks. vastaavasti tuomio 11.6.2015, Berlington Hungary ym. (C‑98/14, EU:C:2015:386, 76 kohta ja sitä seuraava kohta).
( 38 ) Ks. tuomio 30.4.2014, Pfleger ym. (C‑390/12, EU:C:2014:281, 57–60 kohta).
( 39 ) Ks. mm. tuomio 13.6.2013, HGA ym. v. komissio (C‑630/11 P–C‑633/11 P, EU:C:2013:387, 132 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 40 ) Ks. tuomio 17.3.2011, AJD Tuna (C‑221/09, EU:C:2011:153, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 41 ) Ks. esim. tuomio 20.6.2002, Mulligan ym. (C‑313/99, EU:C:2002:386, 48 kohta) ja tuomio 11.7.2002, Marks & Spencer (C‑62/00, EU:C:2002:435, 43–47 kohta).
( 42 ) Ks. vastaavasti tuomio 28.3.1996, Anglo Irish Beef Processors International ym. (C‑299/94, EU:C:1996:148, 34 ja 35 kohta).
( 43 ) Ks. vastaavasti tuomio 10.9.2009, Plantanol (C‑201/08, EU:C:2009:539, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 44 ) Ks. tuomio 16.2.2012, Costa ja Cifone (C‑72/10 ja C‑77/10, EU:C:2012:80, 50 kohta ja sitä seuraava kohta).