JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MICHAL BOBEK
11 päivänä lokakuuta 2016 ( 1 )
Asia C‑439/16 PPU
Emil Milev
(Ennakkoratkaisupyyntö – Spetsializiran nakazatelen sad (erityinen rikostuomioistuin, Bulgaria))
”Ennakkoratkaisupyyntö — Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely — Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla — Direktiivi (EU) 2016/343 — Eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien lujittaminen — 3 ja 6 artikla — Ajallinen soveltamisala — Kansallinen lainsäädäntö, jolla kielletään käsittelemästä menettelyn oikeudenkäyntivaiheen aikana, onko todennäköisiä syitä epäillä, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen — Ylimmän tuomioistuimen ”lausunto”, jossa se toteaa kansallisen lainsäädännön olevan ristiriidassa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan ja 4 kappaleen kanssa — Kansallisilla tuomioistuimilla oleva harkintavalta päättää, soveltavatko ne mainittua yleissopimusta”
I Johdanto
1.
Bulgarian rikosprosessilain (Nakazatelno-protsesualen kodeks, jäljempänä NPK) mukaan tutkintavankeutta koskevaa toimenpidettä käsittelevä tuomioistuin ei voi rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheessa käsitellä kysymystä siitä, onko olemassa todennäköisiä syitä olettaa, että rikos on tapahtunut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen tuominnut tällaisen lainsäädännön. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 5 artiklan 4 kappale ”edellyttää, että vapautuspyyntöä käsittelevä tuomioistuin selvittää muun muassa, onko olemassa todennäköisiä syitä epäillä, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen”. ( 2 )
2.
Varhoven kasatsionen sad (ylin kassaatiotuomioistuin, Bulgaria) on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, Spetsializiran nakazatelen sadin (erikoisrikostuomioistuin, Bulgaria), sen käsiteltäväksi saattamassa asiassa todennut, että edellä mainittu kansallinen prosessisäännöstö on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen kanssa, kun sitä luetaan yhdessä saman yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa (jäljempänä ylimmän tuomioistuimen lausunto). Ylin tuomioistuin on kuitenkin jättänyt kansallisille tuomioistuimille vapauden valita, soveltavatko ne Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä vai kansallista lainsäädäntöä siihen asti, kunnes lainsäätäjä on puuttunut tilanteeseen.
3.
Käsiteltävä ennakkoratkaisuasia koskee tämän Varhoven kasatsionen sadin lausunnon yhdenmukaisuutta eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 ( 3 ) kanssa. Asian erityispiirteenä on, että Emil Mileviä ja hänen tutkintavankeuttaan koskevan rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä esitetty ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun direktiivi 2016/343 oli tullut voimaan, ja hyvissä ajoin ennen sen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Perusoikeuskirja
4.
Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 6 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen”.
5.
Perusoikeuskirjan 47 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”, määrätään seuraavaa:
”Jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.
Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään.
– –”
6.
Perusoikeuskirjan 48 artiklassa, jonka otsikko on ”Syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen”, määrätään seuraavaa:
”1. Jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.
2. Jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen.”
B Direktiivi 2016/343
7.
Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 ja 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(16)
Syyttömyysolettamaa loukattaisiin, jos viranomaisen julkisissa lausumissa tai muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisen päätöksissä viitattaisiin epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, vaikka kyseisen henkilön syyllisyyttä ei ole laillisesti näytetty toteen. Tällaisissa lausumissa ja oikeusviranomaisten päätöksissä ei saisi antaa ymmärtää, että henkilö on syyllinen. Tämän ei pitäisi vaikuttaa syyttäjän toimiin, joiden tavoitteena on näyttää toteen epäillyn tai syytetyn syyllisyys, kuten syytteeseenpanoon, eikä oikeusviranomaisten päätöksiin, joiden seurauksena ehdollinen rangaistus pannaan täytäntöön, edellyttäen, että oikeutta puolustukseen kunnioitetaan. Tämän ei pitäisi myöskään vaikuttaa menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön, kuten tutkintavankeutta koskeviin päätöksiin, edellyttäen, että kyseisissä päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä. Toimivaltainen viranomainen voi ennen menettelyyn liittyvän ennakollisen päätöksen tekemistä joutua tarkistamaan, että epäiltyä tai syytettyä vastaan on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu, ja päätöksessä voidaan viitata tähän näyttöön.
– –
(22)
Todistustaakka epäillyn ja syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä, ja epäselvyys olisi luettava epäillyn tai syytetyn eduksi. Syyttömyysolettamaa loukattaisiin, jos todistustaakka siirtyisi syyttäjältä puolustukselle, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta tuomioistuimen mahdollisiin valtuuksiin hankkia tietoa viran puolesta, oikeuslaitoksen riippumattomuuteen sen arvioidessa epäillyn tai syytetyn syyllisyyttä ja rikoksesta epäillyn tai syytetyn rikosoikeudelliseen vastuuseen liittyvään tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevien olettamien käyttöön. Tällaisten olettamien käytön olisi pysyttävä kohtuuden rajoissa siten, että otetaan huomioon kyseessä olevan asian merkitys ja säilytetään oikeus puolustukseen, ja keinojen olisi oltava asianmukaisessa suhteessa niillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Tällaisten olettamien olisi oltava kumottavissa ja niitä saisi joka tapauksessa käyttää vain sillä edellytyksellä, että oikeutta puolustukseen kunnioitetaan.”
8.
Direktiivin 2016/343 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Syyttömyysolettama”, säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäiltyä tai syytettyä kohdellaan syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.”
9.
Direktiivin 2016/343 4 artiklan, jonka otsikko on ”Julkiset viittaukset syyllisyyteen” 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisen julkisissa lausumissa ja muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisten päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, niin kauan kuin hänen syyllisyyttään ei ole laillisesti näytetty toteen. Tämä ei vaikuta syyttäjän toimiin, joiden tavoitteena on näyttää toteen epäillyn tai syytetyn syyllisyys, eikä menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, joita oikeusviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset tekevät ja jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä ovat tämän direktiivin ja erityisesti 10 artiklan mukaisesti asianmukaiset toimenpiteet, jos tämän artiklan 1 kohdassa säädettyä velvoitetta olla viittaamatta epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä rikotaan.”
10.
Direktiivin 2016/343 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Todistustaakka”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että todistustaakka epäillyn tai syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä. Tämä ei vaikuta tuomarin tai toimivaltaisen tuomioistuimen velvoitteeseen etsiä sekä syyllisyyden puolesta että sitä vastaan puhuvaa näyttöä eikä puolustuksen oikeuteen esittää näyttöä asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäselvyys syyllisyydestä on luettava epäillyn tai syytetyn eduksi, myös silloin kun tuomioistuin arvioi kysymystä siitä, onko asianomainen henkilö vapautettava syytteestä.”
11.
Direktiivin 2016/343 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä on käytössään tehokkaat oikeussuojakeinot, jos hänen tämän direktiivin mukaisia oikeuksiaan loukataan.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että arvioitaessa epäillyn tai syytetyn lausuntoja tai todisteita, joiden hankkimisessa on loukattu hänen oikeuttaan vaieta tai hänen oikeuttaan olla todistamatta itseään vastaan, oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta todisteiden hyväksyttävyyttä koskevia kansallisia sääntöjä ja järjestelmiä.”
12.
Direktiivin 2016/343 15 artiklan mukaan direktiivi, joka on julkaistu 11.3.2016, on tullut voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Direktiivin 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 1.4.2018.
C Bulgarian oikeus
13.
NPK:n 56 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäiltyyn voidaan kohdistaa pakkokeinoja, ”kun asiakirja-aineistoon sisältyvästä näytöstä ilmenee, että on olemassa todennäköisiä syitä olettaa, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen, ja kun on olemassa jokin 57 §:ssä tarkoitetuista oikeuttamisperusteista.” NPK:n 57 §:n mukaan pakkokeinojen määräämisellä on tarkoitus estää, että rikoksesta epäilty lähtee pakoon, tekee rikoksen tai estää lopullisen rikostuomion täytäntöönpanon. NPK:n 58 §:n 4 momentissa mainitaan tutkintavankeus tällaisena pakkokeinona.
14.
NPK:n 63 §:n 1 kohdan mukaan tutkintavankeuteen määrätään, ”kun on todennäköisiä syitä olettaa, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen, josta määrätään vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai muu ankarampi rangaistus, ja kun asiassa esitetystä näytöstä ilmenee, että on olemassa todellinen vaara siitä, että epäilty lähtee pakoon tai tekee rikoksen”. NPK:n 64 §:n 4 momentissa säädetään oikeudenkäyntiä edeltävän vaiheen osalta, että ”tuomioistuin määrää pakkokeinona tutkintavankeudesta, kun 63 §:n 1 momentissa tarkoitetut edellytykset täyttyvät, ja jos näin ei ole, tuomioistuin voi päättää, ettei se määrää pakkokeinosta tai että se määrää lievemmästä pakkokeinosta.”
15.
NPK:n 256 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan istunnon valmistelua varten esittelevä tuomari ottaa kantaa pakkokeinoon arvioimatta sitä, onko todennäköisiä syitä olettaa rikoksen tapahtuneen. Saman säännöksen 3 kohdan mukaan tätä rajoitusta sovelletaan myös silloin, kun tuomioistuin tutkii tutkintavankeutta pakkokeinona koskevan vaatimuksen yhteydessä, täyttyvätkö pakkokeinon lieventämisen tai kumoamisen edellytykset.
16.
NPK:n 270 §:n 1 momentin nojalla pakkokeinon muuttamista voidaan vaatia kaikissa oikeudenkäynnin vaiheissa. NPK:n 270 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin antaa päätöksensä julkisessa istunnossa arvioimatta sitä, onko todennäköisiä syitä olettaa rikoksen tapahtuneen.
III Tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys
17.
Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Emil Mileviä syytetään kahdeksasta rikoksesta, joihin kuuluvat aseistetun ja järjestäytyneen rikollisryhmän johtaminen, ihmisryöstö, auton varastaminen ja polttaminen, poliisin murhan yritys sekä pankin ja kahden huoltoaseman ryöstö. Näistä rikoksista määrätään vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus, josta lievin on kolme vuotta vankeutta ja ankarin on elinkautinen vankeus ilman mahdollisuutta rangaistuksen lieventämiseen.
18.
Milev on ollut vangittuna 24.11.2013 alkaen. Tutkintavaiheessa toimivaltainen tuomioistuin katsoi, että oli edelleen todennäköisiä syitä epäillä, että Milev oli syyllistynyt kyseisiin rikoksiin.
19.
Oikeudenkäyntivaiheen alettua 8.6.2015 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin otti syytetyn vaatimuksesta useaan kertaan kantaa tämän vapauttamiseen tutkintavankeudesta tutkimatta kuitenkaan, oliko todennäköisiä syitä epäillä, että Milev oli syyllistynyt kyseisiin rikoksiin. NPK:n 270 §:n 2 momentissa, luettuna yhdessä sen 256 §:n 3 momentin toisen virkkeen kanssa, nimittäin kielletään tuomioistuinta arvioimasta menettelyn tässä vaiheessa, onko todennäköisiä syitä olettaa henkilön syyllistyneen rikokseen.
20.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi, että edellä mainittu kansallinen lainsäädäntö on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen kanssa, kun sitä luetaan yhdessä saman 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, jonka mukaan henkilö voidaan pidättää vain mikäli ”on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen”. Koska vankeudessa pitämisen lainmukaisuudesta ei pystytty antamaan vähimmäistakeita Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kumosi useaan otteeseen tutkintavankeuspäätökset. Kumoamispäätökset kuitenkin kumottiin muutoksenhakuasteessa.
21.
Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi Varhoven kasatsionen sadia ratkaisemaan tämän kysymyksen. Varhoven kasatsionen sadin rikosjaosto vahvisti 7.4.2016 järjestetyssä täysistunnossa, että Euroopan ihmissoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen, luettuna yhdessä kyseisen sopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, ja niiden kansallisten säännösten, joilla kielletään tuomioistuinta ottamasta kantaa todennäköisiin syihin epäillä sitä, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen, välillä on ristiriita. Istunnon pöytäkirjasta ilmenee tuomareiden epäilleen, oliko käytännössä edes mahdollista varmistaa, että samanaikaisesti noudatetaan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaletta, luettuna yhdessä saman 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, että tuomioistuimen puolueettomuuteen liittyvää Euroopan ihmissoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta. Erillisen, ainoastaan vangittuna pitämisen jatkamisen perusteista lausuvan ratkaisukokoonpanon nimeäminen todettiin ongelmalliseksi. Tuomareiden mielestä tällainen toimenpide voisi haitata tuomioistuimien moitteetonta toimintaa, sillä virassa toimivia tuomareita on vain rajallinen määrä.
22.
Varhoven kasatsionen sad päätyi siis seuraavaan ratkaisuun: ”On ilmeistä, ettei tämä tuomioistuin pysty esittämään ratkaisua ongelmaan. Se on selkeästi sitä mieltä, että kunkin ratkaisukokoonpanon on arvioitava, onko etusija annettava Euroopan ihmisoikeussopimukselle vai kansalliselle laille ja voiko se antaa tässä yhteydessä ratkaisun”. Varhoven kasatsionen sadin rikosjaoston täysistunnon puheenjohtaja määräsi, että pöytäkirjasta lähetetään jäljennökset ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle sekä oikeusministeriöön, jotta lainsäädäntöuudistus saataisiin alkuun.
23.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tällä ylimmän tuomioistuimen ”lausunnolla” on tulkintatuomion arvo. Sellaisena se sitoisi kaikkia lainkäyttöelimiä ja myös Varhoven kasatsionen sadin eri ratkaisukokoonpanoja.
24.
Kun Emil Milev jälleen kerran vaati tutkintavankeuden lieventämistä, Spetsializiran nakazatelen sad päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko kansallinen oikeuskäytäntö – erityisesti Varhoven [kasatsionen] sadin sitova lausunto (joka annettiin direktiivin 2016/343 antamisen jälkeen mutta ennen kuin sen täytäntöönpanolle varattu määräaika on päättynyt), jossa Varhoven [kasatsionen] sad totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappale, luettuna yhdessä saman 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, ja kansallinen lainsäädäntö (NPK:n 270 §:n 2 momentti), joka koskee niiden syiden huomioon ottamista, joiden johdosta voidaan olettaa, että henkilö on syyllistynyt rikokseen (kun rikosoikeudellisen menettelyn tuomioistuinkäsittelyssä valvotaan tutkintavankeuden muodostaman pakkokeinon soveltamisen jatkamista), ovat keskenään ristiriidassa, ja antoi tosiseikkojen osalta toimivaltaisille tuomioistuimille vapauden päättää, onko Euroopan ihmisoikeussopimusta aiheellista noudattaa – sopusoinnussa direktiivin 2016/343 3 ja 6 artiklan (jotka koskevat syyttömyysolettamaa ja todistustaakkaa rikosoikeudellisissa menettelyissä) kanssa?”
25.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt asian käsittelemistä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisesti, sillä Milev on edelleen vangittuna.
26.
Pyyntö asian käsittelemisestä kyseisessä menettelyssä hyväksyttiin 17.8.2016 unionin tuomioistuimen neljännen jaoston päätöksellä.
27.
Milev ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. Ainoastaan komissio osallistui 22.9.2016 pidettyyn istuntoon.
IV Tapauksen tarkastelu
A Alustavat huomautukset
28.
Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee ylimmän tuomioistuimen lausunnon, sellaisena kuin se esitetään 7.4.2016 päivätyssä pöytäkirjassa, yhdenmukaisuutta direktiivin 2016/343 kanssa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee tätä, sillä sen jälkeen, kun kansallisen lainsäädännön oli todettu olevan ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen kanssa, kun sitä luetaan yhdessä saman 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, ylimmän tuomioistuimen lausunnossa annettiin alemman oikeusasteen tuomioistuimille vapaus päättää, noudattavatko ne Euroopan ihmisoikeussopimusta vai soveltavatko ne sen vastaisia kansallisia säännöksiä.
29.
Kysymykseen liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin direktiivin 2016/343 täytäntöönpanolle varattu määräaika ei ollut vielä päättynyt, kun ennakkoratkaisupyyntö esitettiin. Toiseksi ei ole aivan ilmeistä, että ylimmän tuomioistuimen lausunnon sisältö kuuluu mainitun direktiivin aineelliseen soveltamisalaan.
30.
Ensimmäisen seikan osalta kansallinen tuomioistuin on perustellut ennakkoratkaisupyyntönsä tutkittavaksi ottamista korostamalla, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallisten viranomaisten on pidättäydyttävä toteuttamasta toimenpiteitä, jotka ovat omiaan vakavasti vaarantamaan direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttamisen ennen kuin direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika on päättynyt. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan näin olisi kuitenkin käynyt ylimmän tuomioistuimen lausunnon tapauksessa, sillä se annettiin sen jälkeen, kun direktiivi 2016/343 oli tullut voimaan.
31.
Edellä esitetyn perusteella käsiteltävää ennakkoratkaisupyyntöä ei mielestäni pidä jättää tutkimatta. Komissio on samalla kannalla.
32.
Ensinnäkin olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen todellisen riita-asian käsittelyn yhteydessä esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. ( 4 )
33.
Toiseksi ylimmän tuomioistuimen lausunto annettiin 7.4.2016, eli sen jälkeen kun direktiivi 2016/343 oli tullut voimaan 31.3.2016 sen 15 artiklan mukaisesti. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun direktiivi on tullut voimaan ennen pääasiassa kyseessä olevien tosiseikkojen tapahtumista, direktiivin säännösten tulkinnasta voi olla hyötyä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle sen vuoksi, että sen avulla sillä on mahdollisuus ratkaista asia ottamalla huomioon velvollisuus, jonka mukaan se ei saa toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat omiaan vakavasti vaarantamaan kyseisen direktiivin tuloksen. ( 5 )
34.
Näin ollen katson, että ennakkoratkaisukysymykseen on syytä vastata siten, että vastauksessa keskitytään ylimmän tuomioistuimen lausuntoon ja edellä mainittuun pidättäytymisvelvollisuuteen. Seuraavassa B kohdassa esittämäni tarkastelu perustuu tähän päätelmään.
35.
Sen sijaan kysymys, joka koskee velvollisuutta olla vaarantamatta vakavasti direktiivin 2016/343 tulosta sen täytäntöönpanolle varatun ajan kuluessa, on erillinen siitä perimmäisestä kysymyksestä, onko ylimmän tuomioistuimen lausunto (ja siten kansallinen lainsäädäntö) yhdenmukainen direktiivin kanssa.
36.
Jäljempänä esitettävistä syistä tällaista tarkastelua ei mielestäni ole tarpeen tehdä käsiteltävässä asiassa. Jotta ratkaisuehdotuksestani olisi mahdollisimman paljon hyötyä unionin tuomioistuimelle, tarkastelen kuitenkin tätäkin seikkaa lyhyesti jäljempänä C kohdassa.
B Vaarantaako ylimmän tuomioistuimen lausunto vakavasti direktiivin 2016/343 tavoitteet?
1. Direktiivien oikeusvaikutukset ennen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä
37.
Sellaisen ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä, joka on esitetty hyvissä ajoin ennen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä, jäsenvaltioita ei voida moittia siitä, etteivät ne ole vielä toteuttaneet direktiivin täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä. ( 6 ) Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että direktiivi luo oikeusvaikutuksia sille jäsenvaltiolle, jolle se on osoitettu, tilanteen mukaan joko sen julkaisemisen jälkeen tai siitä ajankohdasta alkaen, jona se on annettu tiedoksi. ( 7 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEU 4 artiklan 3 kohdasta, luettuna yhdessä SEUT 288 artiklan kanssa, nimittäin seuraa, että jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä antamasta säännöksiä, jotka ovat omiaan vakavasti vaarantamaan direktiivissä säädetyn tuloksen saavuttamisen. ( 8 ) Tämä pidättäytymisvelvollisuus kattaa kaikki yleiset ja erityiset toimenpiteet. ( 9 ) Se koskee kaikkia jäsenvaltioiden viranomaisia ja myös kansallisia tuomioistuimia. ( 10 )
2. Ylimmän tuomioistuimen lausunto
38.
Spetsializiran nakazatelen sad on halunnut ennakkoratkaisukysymyksellään selvittää, onko ylimmän tuomioistuimen lausunto ristiriidassa edellä mainitun pidättäytymisvelvollisuuden kanssa. Tätä varten on tarkistettava, vaarantaako ylimmän tuomioistuimen lausunto vakavasti direktiivissä 2016/343 säädetyn tuloksen toteutumisen.
39.
Ennakkoratkaisupyynnössä esitetään, että Varhoven kasatsionen sad olisi päätynyt hyvin toisenlaiseen ratkaisuun, jos se olisi unionin oikeuden mukaisen tulkinnan periaatteen mukaisesti soveltanut direktiiviä 2016/343, joka oli jo voimassa, kun lausunto annettiin.
40.
On kuitenkin syytä korostaa heti aluksi, että velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti direktiivin kanssa koskee kansallisia tuomioistuimia vasta sen jälkeen, kun direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika on päättynyt. ( 11 )Asiaan Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443) perustuvassa oikeuskäytännössä samoin kuin asiaan Inter-Environnement Wallonie (C‑129/96, EU:C:1997:628) perustuvassa oikeuskäytännössä esitetyt velvollisuudet, jotka koskevat kansallisia tuomioistuimia täytäntöönpanolle varatun ajan kuluessa, eivät ole yhtä tiukkoja. Kansallisten tuomioistuimien on siis ”pidättäydyttävä niin pitkälti kuin mahdollista tulkitsemasta kansallista oikeutta tavalla, joka uhkaa täytäntöönpanolle varatun määräajan jälkeen vakavasti vaarantaa tässä direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttamisen”. ( 12 )
41.
On siis erityisesti pidettävä mielessä, että edellä mainittu pidättäytymisvelvollisuus ei edellytä direktiivin 2016/343 soveltamista eikä kansallisen oikeuden tulkitsemista kyseisen direktiivin mukaisesti. Pidättäytymisvelvollisuus koskee sitä vastoin vain toimenpiteitä, jotka saattavat vakavasti vaarantaa direktiivin tavoitteet. Se siis estää jäsenvaltioita toteuttamasta toimenpiteitä, jotka vaarantavat vakavasti kyseiset tavoitteet ja joiden oikeusvaikutukset jatkuvat täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen. ( 13 )
42.
Direktiivin 2016/343 tavoitteista voidaan todeta, että mainitun direktiivin 1 artiklan a alakohdan mukaan direktiivissä säädetään yhteisistä vähimmäissäännöistä, jotka koskevat tiettyjä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia rikosoikeudellisissa menettelyissä. Direktiivillä 2016/343 on näin tarkoitus lujittaa jäsenvaltioiden luottamusta toistensa järjestelmiin ja siten helpottaa rikosasioissa annettujen päätösten vastavuoroista tunnustamista. ( 14 )
43.
Aineellisesta näkökulmasta ei ole poissuljettua, että ”todennäköisiin syihin” kohdistuvan laillisuusvalvonnan puuttuminen tutkintavankeuteen määräämistä koskevaa päätöstä tutkittaessa voi vaarantaa direktiivillä 2016/343 taatun syyttömyysolettaman tehokkaan suojan. ( 15 ) Ylimmän tuomioistuimen antaman lausunnon kaltainen kansallinen toimenpide ei kuitenkaan voi mielestäni vaarantaa kyseisen direktiivin tavoitteiden toteutumista.
44.
Yleisesti ottaen ei ole poissuljettua, että tuomioistuimen ratkaisu voisi vaarantaa vakavasti tavoitteen toteutumisen täytäntöönpanolle varatun määräajan jälkeen. ( 16 )
45.
Kolme tekijää osoittaa kuitenkin, ettei käsiteltävässä asiassa ole näin. Ensinnäkin ylimmän tuomioistuimen lausuntoa – joka on annettu pian direktiivin 2016/343 voimaantulon jälkeen – ei voida pitää direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteenä. Sitä ei voida myöskään pitää kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden tulkintana. NPK:n 270 § ei nimittäin ole sen enempää direktiivin 2016/343 täytäntöönpanoa varten annettu toimenpide kuin toimenpide, jolla varmistetaan kansallisen oikeuden yhdenmukaisuus direktiivin kanssa.
46.
Toiseksi ylimmän tuomioistuimen lausunnossa kansallisille tuomioistuimille jätetään harkintavaltaa, koska siinä annetaan niille mahdollisuus olla soveltamatta kansallista lainsäädäntöä. Sillä, että kyseisen lausunnon voidaan ymmärtää sisältävän velvoittavia ohjeita, ( 17 ) ei ole merkitystä. Ylimmän tuomioistuimen lausunto ei mitenkään muuta aikaisempaa tilannetta siten, että lausunnosta aiheutuisi haittaa direktiivin 2016/343 tulosten saavuttamiselle.
47.
Lopuksi ylimmän tuomioistuimen lausunto ei mitenkään rajoita valintoja, jotka lainsäätäjän on tehtävä direktiivin 2016/343 täytäntöönpanemiseksi.
48.
Sisällön näkökulmasta lausunnossa otetaan kantaa kansallisen oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen väliseen ristiriitaan. Siinä tuodaan näet selkeästi esiin, että kansallinen lainsäädäntö on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan vastainen, ja todetaan, että kansallisen lainsäätäjän on ryhdyttävä toimiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 6 artiklan noudattamisen varmistamiseksi. Tältä osin se, että ylimmän tuomioistuimen lausunto lähetettiin oikeusministeriöön lainsäädäntöuudistuksen käynnistämiseksi, vahvistaa, että lausunnolla pyritään edistämään direktiivin 2016/343 tavoitteiden toteutumista eikä suinkaan vaaranneta niitä.
49.
Ei siis voida väittää, että ylimmän tuomioistuimen lausunto vaarantaisi direktiivin 2016/343 tulokset, sillä siinä tarjotaan ratkaisuja, joilla voidaan edistää kyseisten tavoitteiden toteutumista. Tästä seuraa väistämättä, että ylimmän tuomioistuimen lausunto ei vaaranna vakavasti kyseisen direktiivin tavoitteiden toteutumista.
3. Unionin oikeuden yleiset periaatteet ja perusoikeudet
50.
Se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tuomioon Mangold, ( 18 ) ei johda erilaiseen päätelmään.
51.
Oikeuskäytännöstä toki ilmenee, että yleisiä oikeusperiaatteita – ja perusoikeuskirjaa – sovelletaan unionin oikeuden soveltamisalalla. ( 19 ) Direktiivin soveltamisalaan voidaan katsoa kuuluvan sellaisten kansallisten säännösten ohella, joiden nimenomaisena tavoitteena on mainitun direktiivin täytäntöönpano, kyseisen direktiivin voimaantulopäivästä lukien myös sellaiset aikaisemmat kansalliset säännökset, joilla voidaan varmistaa kansallisen oikeuden yhdenmukaisuus direktiivin kanssa. ( 20 )
52.
Käsiteltävässä asiassa ylimmän tuomioistuimen lausunto ei kuitenkaan ole sen enempää direktiivin täytäntöönpanotoimenpide kuin toimenpide, jolla varmistetaan kansallisen oikeuden yhdenmukaisuus direktiivin kanssa. Näin ollen yksinomaan se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viitannut direktiiviin, jonka täytäntöönpanolle varattu määräaika ei ole vielä päättynyt ja jonka tavoitteita ei ole vakavasti vaarannettu, ei voi saattaa pääasiassa kyseessä olevaa tilannetta unionin oikeuden soveltamisalaan. ( 21 )
4. Ratkaisuehdotus
53.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Spetsializiran nakazatelen sadin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen, että lausunto, jonka ylin tuomioistuin on antanut direktiivin 2016/343 täytäntöönpanolle varatun ajan kuluessa, ei voi vaarantaa vakavasti direktiivissä säädettyjä tavoitteita, kun sillä annetaan tuomioistuimille vapaus päättää, soveltavatko ne Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaletta, luettuna yhdessä 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, vai kansallista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa mainittujen määräysten kanssa.
C Direktiivin 2016/343 tulkinta
1. Alustavia huomautuksia
54.
Jos unionin tuomioistuin päättää noudattaa edellisessä kohdassa ehdottamaani ratkaisua, sen ei tarvitse tarkastella direktiivin 2016/343 säännösten tulkintaan liittyviä muita näkökohtia.
55.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt, että kansallista oikeutta on mahdollista tulkita direktiivin 2016/343 mukaisesti. Tässä yhteydessä komissio ehdotti – todettuaan, ettei ylimmän tuomioistuimen lausunto vaarantanut vakavasti kyseisessä direktiivissä säädettyjä tuloksia –, että ennakkoratkaisukysymys muotoiltaisiin uudelleen. Se pyysi erityisesti kyseisen direktiivin tulkitsemista ja sen yhdenmukaisuuden arvioimista sellaisen kansallisen lainsäädännön kanssa, jota ylimmän tuomioistuimen lausunto koskee.
56.
Komissio tarkensi istunnossa, että tällainen kysymys voitaisiin ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin on mahdollista, että joissakin kansallisissa järjestelmissä on olemassa valtionsisäinen velvollisuus tulkita säädöksiä unionin oikeuden mukaisesti jo ennen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä.
57.
Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetussa asiakirja-aineistossa ei ole mitään viitteitä siitä, että näin olisi Bulgariassa. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei anna tästä selviä tietoja, tällaisen lähestymistavan soveltaminen olisi mielestäni vastoin oikeuskäytäntöä, jossa on asetettu rajat puhtaasti hypoteettisten ennakkoratkaisukysymysten ottamiselle tutkittavaksi. ( 22 )
58.
Edellä esitetyistä epäilyistä huolimatta aion seuraavaksi esittää tulkinnan direktiivin 2016/343 säännöksistä unionin tuomioistuimen auttamiseksi siinä tapauksessa, että se päättäisi noudattaa komission ehdottamaa lähestymistapaa – mitä en suosittele. Esittämilläni huomioilla on joka tapauksessa merkitystä vain, jos kansallisessa järjestelmässä säädetään direktiivin mukaisesta tulkinnasta ennen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä. Niiden ei voida mitenkään ymmärtää laajentavan jäsenvaltioiden velvollisuuksia direktiivin 2016/343 täytäntöönpanolle varatun ajan kuluessa.
2. Direktiivin 2016/343 tulkinta
59.
Komissio on esittänyt, että Milevin tilanne kuuluu direktiivin 2016/343 soveltamisalaan, koska hän vastaa syytteisiin rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheessa.
60.
Olen tästä samaa mieltä komission kanssa.
61.
Vaikka tutkintavankeudesta ei ole annettu Euroopan unionissa erityistä lainsäädäntöä, tutkintavankeutta koskevat tuomioistuimien päätökset kuuluvat syyttömyysolettaman suojan piiriin sellaisena, kuin se taataan direktiivillä 2016/343.
62.
Kuten komissio korosti, tämä ilmenee direktiivin 2016/343 2 artiklasta ja johdanto-osan 12 perustelukappaleesta, joiden mukaan direktiiviä sovelletaan luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat epäiltynä tai syytettynä, rikosoikeudellisen menettelyn kaikissa vaiheissa siitä hetkestä, kun henkilöä epäillään rikoksesta. Lisäksi tutkintavankeutta koskevat päätökset mainitaan esimerkinomaisesti direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa toimenpiteinä, joihin direktiivin 4 artiklaa sovelletaan ”menettelyyn liittyvinä ennakollisina päätöksinä”.
63.
Näin ollen syyttömyysolettamaan voidaan vedota tutkintavankeutta koskevien tuomioistuimien päätösten yhteydessä.
64.
Tutkintavankeutta koskevat tuomioistuimien päätökset voivat tietyissä tapauksissa loukata syyttömyysolettamaa koskevaa perusoikeutta, sellaisena kuin se esitetään perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa. Kyseisen määräyksen merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen, kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdasta ja siihen liittyvistä selityksistä ilmenee.
65.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut tutkintavankeuden jatkamista koskeneessa asiassa, ettei epäilyjä voida rinnastaa syyllisyyden muodolliseen toteamiseen. ( 23 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin erottaa näet toisistaan lausumat, ”jotka luovat vaikutelman asianosaisen syyllisyydestä, ja lausumat, joissa vain kuvataan epäilyä”, ja se on todennut, että ”ensin mainitut loukkaavat syyttömyysolettamaa, kun taas jälkimmäiset ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan hengen mukaisia”. ( 24 )
66.
Kun direktiivin 2016/343 3 artiklaa tulkitaan perusoikeuskirjan 48 artiklan valossa, voidaan siten todeta komission tavoin, ettei Bulgarian järjestelmä, jonka mukaan tuomioistuin, joka käsittelee asiaa rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheessa, ei saa ottaa kantaa ”todennäköisiin syihin”, ole oikeutettu sen enempää tuomioistuimen puolueettomuuden kuin syyttömyysolettamankaan näkökulmasta. ( 25 )
67.
Tutkintavankeutta koskevat tuomioistuimien päätökset voivat kuitenkin tietyissä olosuhteissa loukata sekä tuomioistuimen puolueettomuuden periaatetta että syyttömyysolettamaa, joka liittyy tiiviisti kyseiseen periaatteeseen. Näin on esimerkiksi silloin, kun tuomioistuin perustelee tutkintavankeutta ”erityisen vahvoilla epäilyillä siitä, että asianosainen on syyllistynyt rikoksiin,” ( 26 ) tai kun vankeutta koskeva päätös sisältää lausumia, jotka menevät pelkkää epäilyn kuvailemista pidemmälle. ( 27 )
68.
Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin kyse aivan päinvastaisesta tilanteesta eli siitä, ettei todennäköisiin syihin epäillä rikoksesta epäillyn syyllistyneen rikokseen ole kohdistettu tuomioistuinvalvontaa.
69.
Tässä yhteydessä komissio katsoo, ettei tuomioistuimella ole sen enempää syyttömyysolettaman noudattamista koskevan yleisen periaatteen kuin direktiivin säännöstenkään nojalla velvollisuutta tutkia, onko olemassa todennäköisiä syitä epäillä, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen. Tällainen velvollisuus voisi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella perustua ainoastaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaan menettelyllisenä takeena, jolla turvataan perusoikeus vapauteen. Komission mukaan direktiivi 2016/343 ei sisällä mitään säännöstä, jossa tarkennettaisiin tutkintavankeuteen määräämistä tai sen jatkamista koskevia vaatimuksia. Koska kyseisellä direktiivillä tai millään muullakaan unionin oikeuden säädöksellä ei säädellä tätä kysymystä, se ei kuulu unionin oikeuden piiriin.
70.
En voi hyväksyä tätä tulkintaa.
71.
Euroopan ihmisoikeussopimus muodostaa kattavan ihmisoikeuksia suojaavan järjestelmän, ja tässä yhteydessä sen 5 artikla on vapaudenriiston käsittäviä toimenpiteitä koskeva erityismääräys. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tarkasteleekin tutkintavankeuden yhteydessä ”todennäköisten syiden” olemassaoloa juuri Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan valossa. Kyseisen määräyksen 4 kappaleessa, luettuna yhdessä saman artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, on erityinen sääntö, jonka mukaan vapautuspyyntöä käsittelevän tuomioistuimen on tutkittava, onko todennäköisiä syitä epäillä, että pidätetty on syyllistynyt rikokseen. Ei siis ole yllättävää, että Bulgarian tasavaltaa vastaan tässä asiassa esitetyt vaatimukset ovat perustuneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaan, ( 28 ) sillä kyseistä oikeussääntöä voidaan pitää erityismääräyksenä ( 29 ) suhteessa syyttömyysolettamaan.
72.
Se, että velvollisuus tutkia todennäköiset syyt on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä järjestelmällisesti perustunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaan, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tällainen velvollisuus voisi perustua myös syyttömyysolettamaan liittyviin vaatimuksiin.
73.
Unionin oikeudessa perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohta johtaa siihen, että kyseisessä määräyksessä taattujen oikeuksien merkitys ja ulottuvuus on samanlainen kuin vastaaville oikeuksille mainitussa ihmisoikeussopimuksessa annettu merkitys ja ulottuvuus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tietyn perusoikeuden osalta vahvistetut erityiset vaatimukset voisi olla unionin oikeuden yhteydessä seikkoja, jotka kuuluvat muilla perusoikeuksilla suojatun sisällön piiriin.
74.
Tällainen rajoitus ei päde etenkään silloin, kun perusoikeuksien valossa tulkitaan johdetun oikeuden toimea, jolla on erilainen sisäinen logiikka. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen järjestelmässä kyseessä olevia väitteitä voidaan tutkia suhteessa tarkempiin määräyksiin, kun taas perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien suojaa koskeva järjestelmä eroaa tältä osin siten, että se liittyy yksinomaan unionin oikeuden soveltamisalaan.
75.
Direktiivin 2016/343 eräitä syyttömyysolettamaan liittyviä näkökohtia koskevassa 3 artiklassa ja perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen takeiden sisältöä ja merkitystä ei siis voida ymmärtää kyseisen direktiivin tulkinnan yhteydessä rajoittavasti komission esittämien syiden perusteella. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohta ei estä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista suojaa laajemman suojan myöntämistä unionin oikeudessa.
76.
Tutkintavankeusvaiheessa ”todennäköisten syiden” ja syyttömyysolettaman, sellaisena kuin se taataan direktiivin 2016/343 3 artiklassa ja perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa, välinen looginen yhteys on tältä osin täysin kiistaton. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esiin, syyttömyysolettama tarkoittaa käytännössä sitä, ettei rikoksesta syytettyyn henkilöön voida kohdistaa rangaistustoimenpidettä ennen kuin on osoitettu ainakin yhden sellaisen syyn olemassaolo, jonka johdosta on todennäköistä epäillä hänen syyllistyneen kyseiseen rikokseen. Tuomioon perustumaton vankeus epäilemättä ”loukkaa vakavasti yksilönvapauden ja syyttömyysolettaman periaatteita”. ( 30 ) Tästä syystä todennäköisten syiden olemassaolo muodostaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen puitteissa yhden niistä perusteista, joiden nojalla henkilöltä voidaan riistää vapaus ennen tuomion antamista syyttömyysolettaman sitä estämättä. ( 31 ) Tutkintavankeuden nimenomaisessa tilanteessa todennäköisiin syihin liittyvä vaatimus on täten kytköksissä syyttömyysolettaman takeeseen.
77.
Mielestäni se, ettei siihen, onko todennäköisiä syitä epäillä, että rikoksesta epäilty on tehnyt rikoksen, kohdisteta lainkaan tuomioistuinvalvontaa, voi loukata syyttömyysolettamaa.
78.
Direktiivin 2016/343 syyttömyysolettamaan liittyviä erityispiirteitä koskevien säännösten systemaattinen tarkastelu tukee lisäksi tällaista käsitystä syyttömyysolettamasta.
79.
Direktiivin 2016/343 4 artiklasta luettuna yhdessä saman direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa ilmenee, että tarve osoittaa vähintäänkin kohtuullinen epäilys on kytköksissä syyttömyysolettamaan.
80.
Kyseisen direktiivin 4 artiklan mukaan velvollisuus varmistaa, että muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisten päätöksissä ei viitata epäiltyyn syyllisenä, niin kauan kuin hänen syyllisyyttään ei ole laillisesti näytetty toteen, ei vaikuta ”menettelyyn liittyviin ennakollisiin päätöksiin, – – jotka perustuvat epäilyihin tai syyllisyyttä tukevaan näyttöön”. Tällaisina päätöksinä mainitaan johdanto-osan 16 perustelukappaleessa erityisesti tutkintavankeutta koskevat päätökset. Lisäksi kyseisessä perustelukappaleessa todetaan yksiselitteisesti, että ennen tällaisen päätöksen tekemistä toimivaltainen viranomainen voi ”joutua tarkistamaan, että epäiltyä tai syytettyä vastaan on olemassa riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, jonka perusteella kyseinen päätös on perusteltu”. Päätöksessä ”voidaan viitata tähän näyttöön”.
81.
Direktiivin 2016/343 4 artiklassa jätetään siis jäsenvaltioille harkintavaltaa samalla, kun siinä vahvistetaan velvollisuus esittää tutkintavankeuden kaltaisille menettelyyn liittyville ennakollisille päätöksille riittävät perustelut. Unionin lainsäätäjä on näin halunnut varmistaa, etteivät tällaiset päätökset voi itsessään loukata syyttömyysolettamaa, vaikka niissä viitattaisiin epäilyihin. Samaan aikaan lainsäätäjä on kuitenkin nimenomaisesti tarkoittanut säätää, että tuomioistuimet voidaan velvoittaa esittämään tällaisten päätösten tueksi riittävät perustelut. Kyseisestä direktiivistä tulee myös esiin vaatimus tutkia syyt, joilla voidaan perustella tutkintavankeuden määräämisen kaltaisia ennakollisia päätöksiä, jotka perustuvat epäilyihin. Jäsenvaltioiden on näin ollen kunnioitettava perusoikeuskirjasta johtuvia takeita, kun ne käyttävät edellä mainittua mahdollisuutta ”menettelyyn liittyvien päätösten” yhteydessä.
82.
Direktiivin 2016/343 4 artiklassa vahvistettuihin syyttömyysolettamaa koskeviin takeisiin voidaan siis mielestäni vedota yhtä lailla silloin, kun on kyse tuomioistuimen ”aktiivisesta” toimesta (esimerkiksi syyllisyysväitteitä sisältävä päätös), kuin silloin, kun on kyse luonteeltaan ”passiivisesta” laiminlyönnistä, kuten siitä, ettei tutkintavankeuden perustana oleviin epäilyihin kohdisteta rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntivaiheessa minkäänlaista tuomioistuinvalvontaa.
83.
On myös korostettava, että direktiivin 2016/343 4 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioille asetetaan velvollisuus toteuttaa direktiivin 10 artiklan mukaisesti asianmukaiset toimenpiteet, jos velvoitetta olla viittaamatta epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä rikotaan. Kyseisen 10 artiklan mukaan epäillyillä tai syytetyillä on oltava käytössään tehokkaat oikeussuojakeinot. Oikeussuojakeinot eivät kuitenkaan voi olla tehokkaita, jos ”todennäköisiin syihin” ei kohdisteta minkäänlaista tuomioistuinvalvontaa.
84.
Edellä esitetyistä syistä henkilön vangittuna pitämisen jatkaminen kohdistamatta ”todennäköisiin syihin” minkäänlaista tuomioistuinvalvontaa loukkaa mielestäni direktiivin 2016/343 3 artiklassa tarkoitettua syyttömyysolettaman periaatetta ja saman direktiivin 4 ja 10 artiklassa säädettyjä takeita.
V Ratkaisuehdotus
85.
Edellä esitetyn johdosta ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Spetsializiran nakazatelen sadin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Lausunto, jonka Varhoven kasatsionen sad on antanut eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 täytäntöönpanolle varatun ajan kuluessa, ei ole omiaan vakavasti vaarantamaan kyseisessä direktiivissä säädettyjä tavoitteita, kun sillä annetaan tuomioistuimille vapaus päättää, soveltavatko ne Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 5 artiklan 4 kappaletta, luettuna yhdessä kyseisen yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan kanssa, vai kansallista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa kyseisten määräysten kanssa.
( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.
( 2 ) Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.3.2012, Nikolay Gerdjikov v. Bulgaria (CE:ECHR:2012:0327JUD002706104, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 3 ) EUVL 2016 L 65, s. 1.
( 4 ) Tuomio 5.4.2011, Société fiduciaire nationale d'expertise comptable (C‑119/09, EU:C:2011:208, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 5 ) Ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, VTB-VAB ja Galatea (C‑261/07 ja C‑299/07, EU:C:2009:244, 35–41 kohta) ja tuomio 21.7.2011, Azienda Agro-Zootecnica Franchini ja Eolica di Altamura (C‑2/10, EU:C:2011:502, 69 kohta).
( 6 ) Ks. esim. tuomio 18.12.1997, Inter-Environnement Wallonie (C‑129/96, EU:C:1997:628, 43 kohta); tuomio 4.7.2006, Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 114 kohta) ja tuomio 15.10.2009, Hochtief ja Linde-Kca-Dresden (C‑138/08, EU:C:2009:627, 25 kohta).
( 7 ) Ks. mm. tuomio 4.7.2006, Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 119 kohta).
( 8 ) Ks. esim. tuomio 18.12.1997, Inter-Environnement Wallonie (C‑129/96, EU:C:1997:628, 45 kohta); tuomio 4.7.2006, Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 121 kohta) ja tuomio 13.3.2014, Jetair ja BTWE Travel4you (C‑599/12, EU:C:2014:144, 35 kohta).
( 9 ) Ks. esim. tuomio 4.5.2016, komissio v. Itävalta (C‑346/14, EU:C:2016:322, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 10 ) Ks. esim. tuomio 4.7.2006, Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 122 kohta).
( 11 ) Tuomio 4.7.2006, Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 115 kohta).
( 12 ) Tuomio 4.7.2006, Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 123 kohta).
( 13 ) Ks. vastaavasti julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa Nomarchiaki Aftodioikisi Aitoloakarnanias ym. (C‑43/10, EU:C:2011:651, 108 kohta).
( 14 ) Ks. direktiivin johdanto-osan yhdeksäs ja kymmenes perustelukappale.
( 15 ) Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 59 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
( 16 ) Näin voi käydä erityisesti, jos ratkaisu koskee direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteitä, jotka on hyväksytty täytäntöönpanolle varatun määräajan kuluessa. Ks. vastaavasti julkisasiamies Mazákin kannanotto asiassa Kadzoev (C‑357/09 PPU, EU:C:2009:691, 35 kohta).
( 17 ) Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että lausunto on annettu varsin erityisen menettelyn seurauksena. Spetsializiran nakazatelen sad, joka oli pyytänyt riitautetun lausunnon ylimmältä tuomioistuimelta, myöntää näet 9.3.2016 antamassaan välipäätöksessä, ettei sen tulkintapyynnöllä ollut oikeusperustaa. Ennakkoratkaisupyynnössä kuitenkin vakuutetaan, että asianomainen lausunto on luonteeltaan sitova. Tässä tilanteessa totean vain, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on määritellä asiaa koskeva oikeudelliset seikat ja tosiseikat omalla vastuullaan. Unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tarkistaa niiden paikkansapitävyyttä.
( 18 ) Tuomio 22.11.2005, Mangold (C‑144/04, EU:C:2005:709).
( 19 ) Ks. vastaavasti tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson (C‑617/10, EU:C:2013:105, 21 kohta).
( 20 ) Ks. vastaavasti tuomio 7.9.2006, Cordero Alonso (C‑81/05, EU:C:2006:529, 29 kohta) ja tuomio 21.7.2011, Azienda Agro-Zootecnica Franchini ja Eolica di Altamura (C‑2/10, EU:C:2011:502, 70 kohta) .
( 21 ) Ks. vastaavasti tuomio 23.9.2008, Bartsch (C‑427/06, EU:C:2008:517, 15 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
( 22 ) Tässä yhteydessä voidaan hakea yhtäläisyyksiä 18.10.1990 annetusta tuomiosta Dzodzi (C‑297/88 ja C‑197/89, EU:C:1990:360) alkaneeseen oikeuskäytäntölinjaan. Unionin tuomioistuin on todennut olevansa toimivaltainen ratkaisemaan unionin oikeussääntöjä koskevat ennakkoratkaisupyynnöt tapauksissa, joissa pääasian tosiseikat jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle, mutta joissa kyseisiä oikeussääntöjä sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla unionin oikeussääntöjen sisältöön tehdyn viittauksen vuoksi. On kuitenkin niin, että ”vaikka unionin tuomioistuin voisi tällaisissa olosuhteissa antaa pyydetyn tulkinnan, se ei – – voi tehdä tällaista aloitetta, jos ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on tosiasiassa tällainen velvollisuus”. Ks. määräys 12.5.2016, Sahyouni (C‑281/15, EU:C:2016:343, 28 kohta). Ks. myös määräys 30.1.2014, C. (C‑122/13, EU:C:2014:59, 15 kohta).
( 23 ) Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.12.2005, Jasiński v. Puola (CE:ECHR:2005:1220JUD003086596, 55 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.4.2010, Chesne v. Ranska (CE:ECHR:2010:0422JUD002980806, 36 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.6.2013, Romenskiy v. Venäjä (CE:ECHR:2013:0613JUD002287502, 27 kohta).
( 24 ) Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 31.3.2016, Petrov ja Ivanova v. Bulgaria (CE:ECHR:2016:0331JUD004577310, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
( 25 ) Vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut Bulgarian lainsäädännöstä, jolla tuomioistuimia kielletään arvioimasta todennäköisiä syitä olettaa, että asianosainen on syyllistynyt rikokseen, ettei ”pyrkimys taata rikostuomioistuimen puolueettomuus voi oikeuttaa tällaista tutkintavankeuden lainmukaisuuteen kohdistetun tuomioistuinvalvonnan laajuuden rajoittamista”. Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.7.2001, Ilijkov v. Bulgaria (CE:ECHR:2001:0726JUD003397796, 97 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.3.2012, Gerdjikov v. Bulgaria (CE:ECHR:2012:0327JUD002706104, 28 kohta).
( 26 ) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen (tuomioistuimen puolueettomuus) osalta ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 24.5.1989, Hauschildt v. Tanska (CE:ECHR:1989:0524JUD001048683, 52 kohta). Joissakin asioissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tarkastellut näitä väitteitä ensin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen pohjalta. Myöhemmin se on katsonut tällaisen tarkastelun tarpeettomaksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen valossa. Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.6.2013, Romenskiy v. Venäjä (CE:ECHR:2013:0613JUD002287502, 31 kohta).
( 27 ) Ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.2.2007, Nešťák v. Slovakia (CE:ECHR:2007:0227JUD006555901, 88–91 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.11.2011, Fedorenko v. Venäjä (CE:ECHR:2011:0920JUD003960205, 88–93 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 10.11.2015, Slavov ym. v. Bulgaria (CE:ECHR:2015:1110JUD005850010, 130 kohta).
( 28 ) Ks. esim. ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsema Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 25.3.1999, Nikolova v. Bulgaria (suuri jaosto) (CE:ECHR:1999:0325JUD003119596, 61–66 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.7.2001, Ilijkov v. Bulgaria (CE:ECHR:2001:0726JUD003397796, 95–97 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.7.2003, Hristov v. Bulgaria (CE:ECHR:2003:0731JUD003543697, 116–120 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.6.2005, I.I. v. Bulgaria (CE:ECHR:2005:0609JUD004408298, 103–106 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.12.2006, Vassilev v. Bulgaria (CE:ECHR:2006:1221JUD006254400, 33–39 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.11.2008, Bochev v. Bulgaria (CE:ECHR:2008:1113JUD007348101, 64–66 kohta ja 71 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.4.2009, Rangelov v. Bulgaria (CE:ECHR:2009:0423JUD001438703, 44–47 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.10.2009, Dimitrov v. Bulgaria (CE:ECHR:2009:1022JUD003627502, 86–90 kohta); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.11.2009, Koriyski v. Bulgaria (ECHR:2009:1126JUD001925703, 44–46 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.3.2012, Gerdjikov v. Bulgaria (CE:ECHR:2012:0327JUD002706104).
( 29 ) Ks. vastaavasti Trechsel, S., Human Rights in Criminal Proceedings, OUP, 2005, s. 180. Esimerkiksi asiassa Erdem v. Saksa kantaja väitti, että hänen tutkintavankeutensa kesto oli ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 3 kappaleen ja 6 artiklan 2 kappaleen kanssa. Todettuaan vankeuden rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 3 kappaletta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei kantajan väitettä tarvinnut tarkastella erikseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen kannalta (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 5.7.2001, Erdem v. Saksa, CE:ECHR:2001:0705JUD003832197, 49 kohta).
( 30 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 10.11.1969, Stögmüller v. Itävalta (CE:ECHR:1969:1110JUD000160262, 4 kohta).
( 31 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 3 kappaleesta (asiassa, joka koski vankeuden kestoa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan valossa), että ”vankeuden jatkaminen voi olla tietyssä tapauksessa perusteltua vain, jos konkreettiset todisteet osoittavat, että on olemassa todellinen yleistä etua koskeva vaatimus, joka – syyttömyysolettaman tätä estämättä – on ensisijainen suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa vahvistettuun sääntöön yksilönvapauden kunnioittamisesta”. Ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.10.2000, Kudla v. Puola (CE:ECHR:2000:1026JUD003021096, 110 kohta).
Full & Egal Universal Law Academy