18.4.2016
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 136/12
Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Juzgado de Primera Instancia no 6 de Alicante (Espanja) on esittänyt 21.1.2016 – Manuel González Poyato ja Ana Belén Tovar García v. Banco Popular Español S.A.
(Asia C-34/16)
(2016/C 136/17)
Oikeudenkäyntikieli: espanja
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
Juzgado de Primera Instancia no 6 de Alicante
Pääasian asianosaiset
Kantajat: Manuel González Poyato ja Ana Belén Tovar García
Vastaaja: Banco Popular Español S.A.
Ennakkoratkaisukysymykset
1)
Kun on kyse sellaisesta elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisestä lainasopimuksesta, johon sisältyy sopimukseen kirjatun varsinaisen nimelliskoron laskun rajoittamista koskeva ehto (vähimmäiskorkoehto), joka on määrätty etukäteen, josta ei ole neuvoteltu erikseen ja joka on sisällytetty mainittuun sopimukseen kuluttajan kannalta siinä määrin epäselvästi ja vaikeatajuisesti, että unionin tuomioistuin toteaa sen kohtuuttomaksi, onko kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (1) 6 artiklan 1 kohdan kanssa yhteensopiva siihen sisältyvän ilmauksen ”eivät sido” sellainen tulkinta, [jonka] nojalla ehdon kohtuuttomaksi toteaminen Tribunal Supremossa voi johtaa siihen, että kuluttajan elinkeinonharjoittajalle tämän ehdon takia aiemmin suorittamia maksuja ei palauteta?
2)
Jos ensimmäisessä kysymyksessä esitetty tulkinta todetaan direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaiseksi, onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaan sisältyvän käsitteen ”riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi” kanssa yhteensopiva sellainen tulkinta, joka edellä esitettiin kuvatun kaltaisen sopimusehdon kohtuuttomaksi toteamisen vaikutuksista?
3)
Jos edellä esitettyjä tulkintoja ei todeta yhteensopiviksi direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan kanssa, onko aina ja kaikissa tapauksissa ”vilpittömän mielen” periaatteen vastaista sisällyttää elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sopimuksen pääkohdetta määrittäviä ehtoja, jotka on laadittu epäselvästi ja vaikeatajuisesti, vai onko tätä vilpittömän mielen periaatteen loukkaamista arvioitava muiden seikkojen perusteella? Mitä seikkoja kansallisen tuomioistuimen on arvioitava jälkimmäisessä tapauksessa sen toteamiseksi, ettei vilpittömän mielen periaatetta ole loukattu, kun se havaitsee sopimuksessa pääkohdetta määrittävän epäselvästi ja vaikeatajuisesti laaditun ehdon? Voidaanko tällaisista seikoista ottaa erityisesti huomioon sellaisten lain tai asetuksen tasoisten kansallisten säännösten olemassaolo, joissa tarkastellaan teoriassa tällaisten nk. vähimmäiskorkoehtojen pätevyyttä?
4)
Onko nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa menettelyssä, jossa nostetussa yksittäisessä kanteessa vaaditaan epäselväksi todetun vähimmäiskorkoehdon toteamista pätemättömäksi, direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ilmauksen ”eivät sido kuluttajia” kanssa yhteensopiva sellainen tulkinta, jonka nojalla rajoitetaan niiden määrien palauttamista, jotka kuluttaja on maksanut elinkeinonharjoittajalle unionin tuomioistuimen pätemättömäksi toteaman ehdon mukaisesti, joka perustuu valtion talouselämän vakavien vaikeuksien uhkaan, jos unionin tuomioistuimen antamalla tuomiolla ei ole oikeusvoimaa suhteessa muihin samassa tilanteessa oleviin kuluttajiin?
(1) EYVL L 95, s. 29.
Full & Egal Universal Law Academy