12.9.2016
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 335/27
Valitus, jonka Kenzo Tsujimoto on tehnyt 12.2.2016 unionin yleisen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa T-414/13, Tsujimoto v. EUIPO, 2.12.2015 antamasta tuomiosta
(Asia C-85/16 P)
(2016/C 335/36)
Oikeudenkäyntikieli: englanti
Asianosaiset
Valittaja: Kenzo Tsujimoto (edustajat: A.Wenninger-Lentz, M. Ring, Rechtsanwältinnen, W. von der Osten-Sacken, Rechtsanwalt)
Muut osapuolet: Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) ja Kenzo
Vaatimukset
—
Unionin yleisen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) 2.12.2015 asiassa T-414/13 antama tuomio on kumottava;
—
Asia on ratkaistava lopullisesti;
—
EUIPO ja Kenzo S.A. on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, myös valituslautakunnassa aiheutuneet kulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
1.
Tavaramerkkiasetuksen 76 artiklan 2 kohdan rikkominen
Kenzo S.A:n molemmissa asioissa esittämät väitteet perustuvat tavaramerkkiasetuksen (1) 8 artiklan 5 kohtaan. Valituslautakunta otti molempien osalta huomioon sellaiset todisteet, jotka väitteen esittäjä oli esittänyt kyseissä lautakunnassa laajaa tunnettuutta koskevan väitteensä tueksi osoittaakseen, että tavaramerkkiä oli tosiasiallisesti käytetty. On kiistatonta, että kyseiset asiakirjat esitettiin sen määräajan päättymisen jälkeen, joka täytäntöönpanoasetuksen (2) 19 säännön 1 kohdassa asetetaan aikaisemman oikeuden saaman suojan olemassaoloa, pätevyyttä ja laajuutta koskevien todisteiden esittämiselle. Täytäntöönpanoasetuksen 19 säännön 1 ja 2 kohdasta sekä 20 säännön 1 kohdasta seuraa, että 8 artiklan 5 kohtaan perustuva väite on hylättävä, jos väitteen esittäjä ei pysty näyttämään toteen aikaisemman tavaramerkin laajaa tunnettuutta viraston asettamassa määräajassa. Tästä huolimatta unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt, että valituslautakunnalla on harkintavaltaa, kun se arvioi, olisiko laajaa tunnettuutta koskevan väitteen tueksi esitetty näyttö otettava huomioon, ja että kyseinen lautakunta käytti harkintavaltaansa ja esitti asianmukaiset syyt sille, miksi se otti kyseisen näytön huomioon. Valittaja puolestaan on sitä mieltä, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että valituslautakunnalla on tällainen harkintavalta, ja että se on soveltanut väärin täytäntöönpanoasetuksen 19 säännön 1 ja 2 kohtaa sekä 20 säännön 1 kohtaa.
Valittaja on selvillä siitä, että muut osapuolet väittävät, että laajan tunnettuuden tueksi esitettyjen, tosiasiallista käyttöä koskevien asiakirjojen hyväksikäytön sallittavuudesta ei säädetä asetuksessa N:o 2868/95 olevan 20 säännön 1 kohdassa vaan sen 50 säännön 1 kohdan kolmannessa kohdassa valituslautakunnassa sovellettavana erityisenä menettelysääntönä.
Vaikka valituslautakunta olisikin käyttänyt harkintavaltaansa täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan iii alakohdan mukaisesti, se käytti sitä väärin, ja unionin yleinen tuomioistuin sovelsi väärin 76 artiklan 2 kohtaa todetessaan, että valituslautakunta oli käyttänyt harkintavaltaansa asianmukaisesti katsoessaan, että käytöstä ja laajasta tunnettuudesta esitetyt näytöt olivat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Tosiasiassa valituslautakunta ei edes määrittänyt harkintavaltansa laajuutta, toisin sanoen se ei määrittänyt, pitikö harkintavaltaa sen käsiteltävänä olleessa asiassa käyttää vai ei. Jos valituslautakunta olisi käyttänyt harkintavaltaansa asianmukaisesti, sen olisi pitänyt todeta, että tätä on käytettävä rajoitetusti (tuomio C-120/12 P, Bernhard Rintisch v. SMHV). Tuolloin ainoa tapa käyttää harkintavaltaa asianmukaisesti olisi ollut se, ettei laajaa tunnettuutta koskevaa väitettä tukevia asiakirjoja olisi otettu huomioon. Unionin yleinen tuomioistuin sivuutti sen tosiseikan, ettei valituslautakunta ollut asianmukaisesti määrittänyt harkintavaltansa ulottuvuutta eikä käyttänyt sitä tämän ulottuvuuden rajoissa, ja näin menetellessään se rikkoi tavaramerkkiasetuksen 76 artiklan 2 kohtaa.
2.
Tavaramerkkiasetuksen 8 artiklan 5 kohdan rikkominen
Valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin vertaillut tavaramerkkejä ”KENZO” ja ”KENZO ESTATE” yhtenä kokonaisuutena ja rikkoi näin tavaramerkkiasetuksen 8 artiklan 5 kohtaa. Lisäksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi laajaa tunnettuutta koskevan väitteen sellaisten asiakirjojen perusteella, joita ei olisi pitänyt ottaa huomioon, jos valituslautakunta olisi tulkinnut lakia oikein ja käyttänyt oikein harkintavaltaansa. Vielä valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ollut suorittanut vaadittavaa kokonaisarviointia katsoessaan, että riidanalaisen tavaramerkin ja aikaisemman merkin välillä olisi todennäköisesti vaara mielleyhtymästä ja että sillä käytettäisiin epäoikeutetusti hyväksi aikaisemman merkin mainetta. Lopuksi valittaja toteaa, että valituslautakunta ja unionin yleinen tuomioistuin erehtyivät katsoessaan, ettei valittaja ollut kyennyt näyttämään toteen tavaramerkkiasetuksen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua ”perusteltua syytä”.
(1) Yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1).
(2) Yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annettu komission asetus (EY) N:o 2868/1995 (EYVL 1995, L 303, s. 1).