11.7.2016
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 251/11
Valitus, jonka Ante Šumelj ym. ovat tehneet 25.4.2016 unionin yleisen tuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa T-546/13, Šumelj ym. v. komissio, 26.2.2016 antamasta tuomiosta
(Asia C-239/16 P)
(2016/C 251/14)
Oikeudenkäyntikieli: kroaatti
Asianosaiset
Valittajat: Ante Šumelj, Dubravka Bašljan, Đurđica Crnčević, Miroslav Lovreković, Drago Burazer, Nikolina Nežić, Blaženka Bošnjak, Bosiljka Grbašić, Tea Tončić, Milica Bjelić, Marijana Kruhoberec, Davor Škugor, Ivan Gerometa, Kristina Samardžić, Sandra Cindrić, Sunčica Gložinić, Tomislav Polić ja Vlatka Pižeta (edustaja: asianajaja M. Krmek)
Muu osapuoli: Euroopan komissio
Vaatimukset
Valittajat vaativat unionin tuomioistuinta
—
hyväksymään argumentit, jotka valittajat ovat esittäneet ensimmäisessä oikeusasteessa ja valituksessa
—
velvoittamaan vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut muutoksenhakuasteessa ja ensimmäisessä oikeusasteessa.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittajat vetoavat unionin yleisen tuomioistuimen tuomiota tarkasteltuaan useisiin valitusperusteisiin.
1.
Valittajat katsovat, että yleinen tuomioistuin on tehnyt niille vastaisen oikeudellisen virheen, koska se ei ole todennut, että komissio oli laiminlyönyt seurantatehtävän, joka sille kuului Kroatian tasavallan liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen täytäntöönpanon osalta, siltä osin kuin on kyse ulosottomiehen ammatin (javni ovršitelja) perustamisesta Kroatian tuomioistuinjärjestelmään, liittymisasiakirjan 36 artiklan mukaisesti. Mainitun 36 artiklan mukaan ”komissio seuraa tiiviisti kaikkia Kroatian liittymisneuvotteluissa antamia sitoumuksia, mukaan lukien ne, jotka on täytettävä ennen liittymispäivää tai viimeistään liittymispäivänä”. Komission seuranta koskee erityisesti sitoumuksia, joita Kroatia on antanut oikeuslaitoksen ja perusoikeuksien alalla (liite VII).
2.
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on tuomion 57 kohdassa todennut, ettei (päinvastoin kuin se on todennut tuomion 52 kohdassa) yhdestäkään liittymisasiakirjan liitteessä VII mainituista sitoumuksista, joihin valittajat ovat vedonneet, seuraa Kroatian tasavallan velvollisuutta luoda ulosottomiehen ammattia, eikä näin ollen varsinkaan komission velvollisuutta turvautua tällä perusteella liittymisasiakirjan 36 artiklassa määrättyihin keinoihin estääkseen ulosottomiehistä annetun lain kumoamisen.
Kroatian tasavallan ja Euroopan unionin väliset neuvottelut olivat pitkät, ja – toisin kuin muut luvut – 23 luku, joka on viimeinen ja haasteellisin, laadittiin Euroopan unionin parhaiden käytänteiden mukaisesti. Kyseinen luku koski poliittisia kriteereitä, jotka olivat ehtona Kroatian tasavallan liittymiselle Euroopan unioniin, ja neuvottelut saatiin päätökseen 30.6.2011 sen jälkeen, kun Kroatian hallitus oli 12.5.2011 esittänyt Euroopan unionin puheenjohtajalle kertomuksen 23 lukuun perustuvien sitoumusten noudattamisesta. Kroatian tasavalta teki erityisiä sitoumuksia kymmenessä kyseisen kertomuksen kohdassa. Se sitoutui noudattamaan niitä liittymissopimuksessa (liittymisasiakirjan 36 kohta). Sitoumukset nro 1 ja 3, joiden määräyksiin valittajat viittaavat koko menettelyn ajan (ja jotka koskevat ulosottomiesinstituution perustamista) velvoittavat Kroatian tasavallan nimenomaisesti luomaan ulosottomiehen virkoja.
3.
Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi tehnyt (oikeusvarmuuden periaatteen vastaisen) oikeudellisen virheen, kun se on seuraavaksi katsonut tuomion 47–51 kohdassa, ettei sitoumus nro 1 koskenut tiettyä oikeuslaitoksen uudistusstrategiaa tai toimintasuunnitelmaa, joka olisi ollut voimassa neuvottelujen päättymisen ja ulosottomiesinstituutiota sääntelevän lain kumoamisen välisen ajan. Valittajat korostavat, että se, että komissio on viitannut toiseen oikeuslaitoksen uudistusstrategiaan, jonka komissio mainitsee asiakirjoissaan, eikä vuoden 2011 oikeuslaitoksen uudistusstrategiaan tai vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan, joissa Kroatian tasavalta velvoitettiin luomaan ulosottomiehen ammatti, luo vaarallisen ennakkotapauksen, joka lisäksi on ristiriidassa kaiken järkeenkäyvän oikeudellisen tulkinnan kanssa.
4.
Yleinen tuomioistuin on vastaavasti tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on 55 kohdassa todennut, etteivät valittaja vetoa mihinkään muuhun konkreettiseen rikkomiseen kuin luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen, kun otetaan huomioon, että valittajat ovat rikkomisten osalta vedonneet syrjintään, työtä koskevan oikeuden loukkaamiseen ja – koko oikeudenkäynnin ajan – oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen. Valittajien mukaan on täysin käsittämätöntä, ettei yleinen tuomioistuin valituksenalaisessa tuomiossa ota mitenkään huomioon tai kertaakaan mainitse oikeusvarmuuden periaatetta, joka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan välittömästi liittyy luottamuksensuojan periaatteeseen.
5.
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, ettei Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 13 artikla ollut merkityksellinen tämän oikeudenkäynnin kannalta. Valittajien mukaan tietty toiminta ei kuitenkaan ole lainvastaista ainoastaan silloin, kun se merkitsee unionin positiivisen oikeuden eli kirjoitettujen normien rikkomista, vaan myös silloin, kun sillä loukataan yleistä oikeusperiaatetta (oikeusvarmuuden periaate). Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 13 artiklan rikkominen liittyy viimeksi mainittuun. Unionilla on toimielinjärjestelmä, jolla pyritään edistämään unionin arvoja, ajamaan unionin tavoitteita, palvelemaan unionin, sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etuja sekä varmistamaan unionin politiikkojen ja toimien johdonmukaisuus, tehokkuus ja jatkuvuus. Yleiset oikeusperiaatteet ovat osa unionin oikeusjärjestystä.
6.
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen myös, koska se on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan vastaisesti jättänyt ottamatta huomioon sen, että valittajat oli nimitetty ja siten otettu palvelukseen ulosottomiehiksi silloin, kun 23 lukua koskevat neuvottelut päätettiin, eli toisin sanoen silloin, kun oikeuslaitosuudistuksesta – johon ulosottomiehet kuuluvat osana – päätettiin. Valittajien mukaan nimenomaan Kroatian tasavallan ja Euroopan unionin välisten neuvottelujen päättäminen, eli toisin sanoen tiettyjen nimenomaisten toimien vahvistaminen, on se tekijä, joka – kun otetaan huomioon Wienin yleissopimuksen 26 artikla – antoi valittajille oikeudelliset takeet siitä, että nämä saattoivat harjoittaa valitsemaansa ammattia.
7.
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei ole todennut liittymisasiakirjan 36 artiklan pakottavien säännösten osalta, että komissio oli velvollinen huolehtimaan siitä, että kyseistä artiklaa sovellettiin, ja toteuttamaan kaikkia tarvittavia toimenpiteitä varmistaakseen sen, että Kroatia noudattaa sitoumuksiaan. Koska komissio ei ole toiminut Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklassa edellytetyllä tavalla, se on rikkonut kyseistä säännöstä ja loukannut siten valittajien oikeuksia.
8.
Yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei ole todennut, että sopimus Kroatian tasavallan liittymisestä Euroopan unioniin oli neuvottelujen lopputulos ja että se synnytti näin ollen oikeudellisia velvollisuuksia ja tuotti oikeusvaikutuksia Euroopan unionin lainsäädännön ja oikeusjärjestyksen mukaisesti. Liittymissopimus takaa nyt käsiteltävässä asiassa valittajille oikeuden työhön ja sellaisten uusien toimintojen luomisen, joihin heidät on valittu. Perussopimuksen määräykset huomioon ottaen valittajat saattoivat perustellusti toivoa aloittavansa niissä tehtävissä, joihin heidät oli nimitetty, sen jälkeen kun kaikki lakisääteiset edellytykset oli täytetty (kokeiden läpäiseminen, irtisanoutuminen aiemmasta työstä, työtilojen valmistelu).