29.8.2016
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 314/14
Kanne 8.7.2016 – Euroopan komissio v. Saksan liittotasavalta
(Asia C-380/16)
(2016/C 314/20)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: M. Owsiany-Hornung ja M. Wasmeier)
Vastaaja: Saksan liittotasavalta
Vaatimukset
Kantaja vaatii, että unionin tuomioistuin toteaa seuraavaa:
—
Saksan liittotasavalta ei ole Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan 1 kohdan mukaisesti noudattanut arvonlisäverodirektiivin (direktiivi 2006/112/EY) 73 ja 306–310 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on jättänyt matkapalvelut verovelvollisille, jotka käyttävät niitä liiketoimintaansa varten, matkatoimistoja koskevan erityisjärjestelmän ulkopuolelle ja koska se on sallinut matkatoimistojen, siltä osin kuin niihin sovelletaan mainittua erityisjärjestelmää, määrittää veron perusteen kokonaisuutena palveluryhmille ja jokaiselle verokaudelle.
—
Saksan liittotasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Kantaja väittää, että Saksassa voimassa oleva säännöstö arvonlisäveron laskemisesta matkapalveluille ei ole yhteensopiva yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (1) kanssa. Tämän direktiivin 306–310 artiklassa säädetään erityisjärjestelmästä, jonka mukaan matkatoimiston asiakkaalle suorittamia matkapalveluja pidetään yhtenä palvelukokonaisuutena. Saksan oikeus poikkeaa tästä tavalla, jota ei voida hyväksyä.
Ensinnäkään ei ole hyväksyttävää, että verovelvolliset, jotka käyttävät matkapalveluja liiketoimintaansa varten, jätetään erityisjärjestelmän soveltamisen ulkopuolelle. Unionin tuomioistuin on jo todennut 26.9.2013 antamassaan tuomiossa komissio v. Espanja (C-189/11) (2), että erityisjärjestelmää sovelletaan paitsi palveluihin yksityisille loppukuluttajille myös palveluihin verovelvollisille yrityksille. Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa järjestelmän soveltamista ensiksi mainittuun.
Saksan arvonlisäverotuksen alan oikeudessa säädetty laskemismenetelmä ei toiseksi ole yhteensopiva direktiivin 2006/112/EY kanssa. Direktiivin 73 ja 306–310 artiklan mukaan veron peruste on määritettävä erikseen kullekin matkalle. Saksan oikeudessa sallitaan sen sijaan voittomarginaalin laskeminen kokonaisuutena ”palveluryhmille” eli kaikille matkoille tiettynä ajanjaksona. Unionin tuomioistuin on todennut edellä mainitussa tuomiossa myös, ettei tällainen suoritusten katsominen yhdeksi kokonaisuudeksi ole yhteisen arvonlisäverojärjestelmän mukaista.
(1) EUVL L 347, s. 1.
(2) ECLI:EU:C:2013:587.