UNIONIN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kahdeksas jaosto)
7 päivänä kesäkuuta 2018 ( *1 )
Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 53 artiklan 2 kohta ja 94 artikla – Pääasian oikeusriitaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja ja syitä, joiden vuoksi vastaus ennakkoratkaisukysymykseen on tarpeen, koskevien riittävien täsmennysten puuttuminen – Tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvä puuttuminen
Asiassa C-589/16,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Landesverwaltungsgericht Oberösterreich (Ylä-Itävallan osavaltion hallintotuomioistuin, Itävalta) on esittänyt 16.11.2016 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 21.11.2016, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Mario Alexander Filippi,
Christian Guzy,
Martin Klein,
Game Zone Entertainment AG,
Shopping Center Wels Einkaufszentrum GmbH,
Martin Manigatterer,
Play For GmbH,
ATG GmbH,
Fortuna Advisory Kft.,
Christian Vöcklinger,
Gmalieva s. r. o.,
PBW GmbH,
Felicitas GmbH,
Celik KG,
Finanzamt Linz ja
Klara Matyiko,
Landespolizeidirektion Oberösterreichin,
Bezirkshauptmann von Eferdingin,
Bezirkshauptmann von Ried im Innkreisin ja
Bezirkshauptmann von Linz-Landin osallistuessa asian käsittelyyn,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Malenovský (esittelevä tuomari) sekä tuomarit M. Safjan ja D. Šváby,
julkisasiamies: N. Wahl,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
–
Mario Alexander Filippi, Martin Manigatterer, Play For GmbH, ATG GmbH, Christian Vöcklinger, Gmalieva s. r. o., PBW GmbH, Felicitas GmbH ja Celik KG, edustajanaan F. Maschke, Rechtsanwalt,
–
Game Zone Entertainment AG, edustajinaan M. Paar ja H. Zwanzger, Rechtsanwälte,
–
Fortuna Advisory Kft., edustajinaan G. Schmid ja R. Hochstöger, Rechtsanwälte,
–
Itävallan hallitus, asiamiehenään G. Hesse,
–
Euroopan komissio, asiamiehinään G. Braun ja H. Tserepa-Lacombe,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian perustellulla määräyksellä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 53 artiklan 2 kohdan mukaisesti,
on antanut seuraavan
määräyksen
1
Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 56 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan valossa, tulkintaa.
2
Tämä pyyntö on esitetty menettelyissä, jotka ovat panneet vireille pienten ravintoloiden, kahviloiden ja huoltoasemien pitäjät ja joissa on kyse rangaistusluontoisista hallinnollisista seuraamuksista, joita heille on määrätty rahapeliautomaattitoiminnan luvattoman harjoittamisen johdosta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
3
Vuoden 1985 Verwaltungsgerichtshofgesetzin (ylimmästä hallintotuomioistuimesta annettu laki) (BGBl. 10/1985), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioissa (jäljempänä VwGG), 38a §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Jos Verwaltungsgerichtshofin [(ylin hallintotuomioistuin, Itävalta)] ratkaistavana on suuri määrä Revision-valituksia, joissa on kyse samankaltaisista oikeuskysymyksistä, tai jos on syytä olettaa, että sen ratkaistavaksi tullaan saattamaan suuri määrä tällaisia valituksia, Verwaltungsgerichtshof voi ratkaista asiat määräyksellä. Määräyksen on sisällettävä
1.
menettelyissä sovellettavat oikeussäännöt
2.
näiden sääntöjen perusteella ratkaistavat oikeuskysymykset
3.
maininta ratkaisusta, jonka Verwaltungsgerichtshof Revision-valituksesta antaa.
Määräykset antaa se jaosto, joka on toimivaltainen asioiden jakamisesta jaostoihin annettujen sääntöjen mukaisesti.
(2) Jos edellä 1 momentissa tarkoitetussa määräyksessä mainitut oikeussäännöt sisältävät myös lakeja, poliittisluontoisia tai lakeja muuttavia tai täydentäviä kansainvälisiä sopimuksia tai kansainvälisiä sopimuksia, joilla muutetaan Euroopan unionin perussopimuksia, liittokanslerin tai toimivaltaisen osavaltion päämiehen tai tarvittaessa liittovaltion tai osavaltion toimivaltaisen keskusviranomaisen on julkaistava määräykset viipymättä.
(3) Edellä 1 momentissa tarkoitetun määräyksen julkaisemispäivänä tulevat voimaan seuraavat vaikutukset:
1.
asioissa, joissa hallintotuomioistuimen on sovellettava määräyksessä mainittuja oikeussääntöjä ja arvioitava siinä esitettyä oikeuskysymystä,
a)
voidaan ainoastaan toteuttaa sellaisia toimia ja antaa sellaisia toimintamääräyksiä tai päätöksiä, joihin Verwaltungsgerichtshofin tuomiolla ei voida vaikuttaa tai joilla ei ratkaista kysymystä lopullisesti eikä hyväksytä lykkäämistä
b)
määräaika Revision-valituksen tekemiseksi ei ala kulua ja meneillään oleva määräaika Revision-valituksen tekemiseksi keskeytyy
c)
liittovaltion tai osavaltion lainsäädännössä säädetty määräaika pyynnön esittämiseksi määräajan asettamiseksi sekä määräajat ratkaisun antamiseksi keskeytyvät
2.
kaikissa 1 momentissa tarkoitetuissa Verwaltungsgerichtshofissa vireillä olevissa menettelyissä, joita ei mainita 1 momentissa tarkoitetussa määräyksessä,
voidaan ainoastaan toteuttaa sellaisia toimia ja antaa sellaisia toimintamääräyksiä tai päätöksiä, joihin Verwaltungsgerichtshofin tuomiolla ei voida vaikuttaa tai joilla ei ratkaista kysymystä lopullisesti eikä hyväksytä lykkäämistä.
(4) Verwaltungsgerichtshof esittää tuomiossaan tiivistelmän oikeudellisesta arvioinnistaan yhdellä tai useammalla oikeussäännöllä, jotka on 2 momentin mukaisesti julkaistava viipymättä. Julkaisemispäivänä Revision-valituksen tekemisen keskeytynyt määräaika alkaa kulua uudestaan ja 3 momentin muut vaikutukset päättyvät.”
4
VwGG:n 42 §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:
”Verwaltungsgerichtshof voi ratkaista asiakysymyksen, jos asia on ratkaisukelpoinen ja jos asiaratkaisun antaminen tekee asian ratkaisemisesta yksinkertaisemman, tarkoituksenmukaisemman ja edullisemman. Sen on tässä tapauksessa määritettävä merkitykselliset tosiseikat, ja se voi tätä varten pyytää hallintotuomioistuinta täydentämään asian tutkintaa.”
5
VwGG:n 63 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Jos Verwaltungsgerichtshof hyväksyy Revision-valituksen, hallintotuomioistuinten ja ‑viranomaisten on luotava kyseisessä asiassa viipymättä kaikilla käytettävissään olevilla oikeudellisilla keinoilla oikeudellinen tilanne, joka vastaa Verwaltungsgerichtshofin oikeudellista näkemystä.
(2) Verwaltungsgerichtshofin on tuomiossa, jolla se ratkaisee itse asiakysymyksen, määritettävä myös hallintotuomioistuin tai ‑viranomainen, jonka tehtävänä on kyseisen tuomion täytäntöönpano. Täytäntöönpanomenettelyssä noudatetaan sääntöjä, joita kyseiseen hallintotuomioistuimeen tai ‑viranomaiseen muutoin sovelletaan.”
6
Vuoden 1953 Verfassungsgerichtshofgesetzin (perustuslakituomioistuimesta annettu laki; BGBl. 85/1953), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden oikeudenkäynnissä (jäljempänä VfGG), 86a §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”(1) Jos [Verfassungsgerichtshofin (perustuslakituomioistuin, Itävalta)] ratkaistavana on suuri määrä valituksia, joissa on kyse samankaltaisista oikeuskysymyksistä, tai jos on syytä olettaa, että sen ratkaistavaksi tullaan saattamaan suuri määrä tällaisia valituksia, Verfassungsgerichtshof voi ratkaista asiat määräyksellä. Määräyksen on sisällettävä
1.
menettelyissä sovellettavat oikeussäännöt
2.
näiden sääntöjen perusteella ratkaistavat oikeuskysymykset
3.
maininta ratkaisusta, jonka Verfassungsgerichtshof valituksesta antaa.
(2) Jos edellä 1 momentissa tarkoitetussa määräyksessä mainitut oikeussäännöt sisältävät myös lakeja, poliittisluontoisia tai lakeja muuttavia tai täydentäviä kansainvälisiä sopimuksia tai kansainvälisiä sopimuksia, joilla muutetaan Euroopan unionin perussopimuksia, liittokanslerin tai toimivaltaisen osavaltion päämiehen tai tarvittaessa liittovaltion tai osavaltion toimivaltaisen keskusviranomaisen on julkaistava määräykset viipymättä.
(3) Edellä 1 momentissa tarkoitetun määräyksen julkaisemispäivänä tulevat voimaan seuraavat vaikutukset:
1.
asioissa, joissa hallintotuomioistuimen on sovellettava määräyksessä mainittuja oikeussääntöjä ja arvioitava siinä esitettyä oikeuskysymystä,
a)
voidaan ainoastaan toteuttaa sellaisia toimia ja antaa sellaisia toimintamääräyksiä tai päätöksiä, joihin Verfassungsgerichtshofin tuomiolla ei voida vaikuttaa tai joilla ei ratkaista kysymystä lopullisesti eikä hyväksytä lykkäämistä;
b)
määräaika valituksen tekemiseksi ei ala kulua ja meneillään oleva määräaika valituksen tekemiseksi keskeytyy;
2.
kaikissa 1 momentissa tarkoitetuissa Verfassungsgerichtshofissa vireillä olevissa menettelyissä, joita ei mainita 1 momentissa tarkoitetussa määräyksessä,
voidaan ainoastaan toteuttaa sellaisia toimia ja antaa sellaisia toimintamääräyksiä tai päätöksiä, joihin Verfassungsgerichtshofin tuomiolla ei voida vaikuttaa tai joilla ei ratkaista kysymystä lopullisesti eikä hyväksytä lykkäämistä.
(4) Verfassungsgerichtshof esittää tuomiossaan tiivistelmän oikeudellisesta arvioinnistaan yhdellä tai useammalla oikeussäännöllä, jotka on 2 momentin mukaisesti julkaistava viipymättä. Julkaisemispäivänä valituksen tekemisen keskeytynyt määräaika alkaa kulua uudestaan ja 3 momentin muut vaikutukset päättyvät.”
7
VfGG:n 87 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Tuomiossa on mainittava, onko valituksenalaisella tuomiolla loukattu valittajan perustuslaillisia oikeuksia tai onko valittajan oikeuksia loukattu lainvastaisen asetuksen soveltamisella, lain (tai kansainvälisen sopimuksen) uudelleenjulkaisua koskevalla lainvastaisella julkaisulla, perustuslainvastaisella lailla tai lainvastaisella kansainvälisellä sopimuksella, ja sillä on tarvittaessa kumottava valituksenalainen tuomio.
(2) Jos Verfassungsgerichtshof hyväksyy valituksen, hallintotuomioistuinten ja ‑viranomaisten on luotava kyseisessä asiassa viipymättä kaikilla käytettävissään olevilla oikeudellisilla keinoilla oikeudellinen tilanne, joka vastaa Verfassungsgerichtshofin oikeudellista näkemystä.
(3) Jos Verfassungsgerichtshof jättää valituksen tutkimatta tai hylkää sen, sen on – mikäli valittaja on esittänyt tätä koskevan pyynnön ja mikäli kyseinen pyyntö on esitetty kahden viikon kuluessa Verfassungsgerichtshofin ratkaisun tiedoksi antamisesta – ilmoitettava, että valitus on siirretty Verwaltungsgerichtshofiin perustuslain 144 §:n 3 momentin nojalla.”
Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymys
8
Talousrikospoliisin ja liittovaltion poliisin virkamiehet suorittivat pienten ravintoloiden, kahviloiden ja huoltoasemien pitäjien, joiden epäiltiin asentaneen tiloihinsa yhden tai useampia rahapeliautomaatteja ilman onnenpeleistä annetussa liittovaltion laissa (Glücksspielgesetz; BGBl. 620/1989), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian oikeudenkäynnissä (jäljempänä GSpG), edellytettyä hallinnollista lupaa, luona tarkastuksia, joiden päätteeksi ilman mainittua lupaa käytetyt rahapeliautomaatit takavarikoitiin väliaikaisesti.
9
Sittemmin nämä väliaikaiset takavarikot vahvistettiin, kyseessä oleville vastuuhenkilöille määrättiin sakkoja ja rahapeliautomaatit julistettiin menetetyiksi.
10
Pääasioiden asianosaiset riitauttivat nämä toimenpiteet ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Landesverwaltungsgericht Oberösterreichissa (Ylä-Itävallan osavaltion hallintotuomioistuin, Itävalta)
11
Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Verfassungsgerichtshof on todennut 15.10.2016 antamallaan ratkaisulla ja Verwaltungsgerichtshof 16.3.2016 antamallaan ratkaisulla, että GSpG:llä käyttöön otettu onnenpelimonopoli ei ollut unionin oikeuden vastainen.
12
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sellaisten kanteiden johdosta, joita monopolinhaltijat olivat panneet vireille sopimattomasta kilpailusta vuonna 1984 annetun liittovaltion lain (Bundesgesetz gegen den unlauteren Wettbewerb 1984; BGBl. 448/1984), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden oikeudenkäynnissä, nojalla niitä toimipaikkoja vastaan, joissa harjoitettiin GSpG:n soveltamisalaan kuuluvaa pelitoimintaa ilman hallinnollista lupaa, Oberster Gerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin, Itävalta) oli sen sijaan katsonut 30.3.2016 antamassaan ratkaisussa, että GSpG oli unionin oikeuden vastainen.
13
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa myös, että Itävallan oikeussuojajärjestelmässä – sellaisena kuin siitä säädetään perustuslaissa – kaikki hallintotuomioistuimessa vireillä olevan menettelyn osapuolet voivat tehdä valituksen kyseisen tuomioistuimen ratkaisusta Verwaltungsgerichtshofiin tai valittaa Verfassungsgerichtshofiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin todennut useaan otteeseen, että Verwaltungsgerichtshof ja Verfassungsgerichtshof eivät ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuja tuomioistuimia, koska asian saattaminen viimeksi mainitun ratkaistavaksi on erittäin rajoitettua ja koska ensin mainittua sitoo ensimmäisen oikeusasteen arviointi tosiseikoista tai näytöstä tai koska kyseinen tuomioistuin ei ole tosiasiallisesti kunnioittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa määrättyjä menettelyllisiä takeita.
14
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo myös, että muutoksenhakutuomioistuimen on voitava ratkaista sen käsiteltävänä oleva asia eri tavoin kuin alempi tuomioistuin on tehnyt sekä näytön vastaanottamisen ja sen arvioinnin että kontradiktorisen menettelyn osalta ja erityisesti pitämällä julkinen istunto. Muussa tapauksessa ei voitaisi taata lopputulosta, joka vastaa kaikilta osin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa esitettyä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa periaatetta.
15
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että menettelyissä, joiden päätteeksi Verwaltungsgerichtshof antoi ratkaisunsa 16.3.2016 ja Verfassungsgerichtshof 15.10.2016, ei noudatettu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa periaatetta. Se toteaa, että Verwaltungsgerichtshof otti ratkaisunsa perustaksi tosiseikat sellaisina kuin Landesverwaltungsgericht Oberösterreich oli ne arvioinut ja teki niiden perusteella päinvastaisen arvioinnin ilman omia asian selvitystoimia, vaikka sillä olisi ollut mahdollisuus niihin VwGG:n 42 §:n 4 momentin nojalla. Verfassungsgerichtshof puolestaan nojautui yksinomaan Landesverwaltungsgericht Oberösterreichin arviointiin tosiseikoista eikä itse vastaanottanut näyttöä eikä käynyt edes asiakysymystä koskevaa keskustelua päinvastaisista väitteistä. Kummassakaan asiassa ei myöskään pidetty julkista istuntoa.
16
Tässä asiayhteydessä Landesverwaltungsgericht Oberösterreich on päättänyt lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [perusoikeuskirjan] 47 artiklaa, luettuna yhdessä SEUT 56 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen kanssa, tulkittava siten, että tapauksissa, joissa on tutkittava johdonmukaisuutta, näiden unionin oikeuden määräysten kanssa eivät ole yhteensopivia kansalliset säännökset (kuten VfGG:n 86a §:n 4 momentti, VwGG:n 38a §:n 4 momentti, VfGG:n 87 §:n 2 momentti tai VwGG:n 63 §:n 1 momentti), joissa – osana kokonaisjärjestelmää, joka vaikuttaa käytännössä siten, etteivät ylimmät tuomioistuimet tutki tosiseikkoja ja todisteita itsenäisesti ja että ne tekevät useissa yhden konkreettisen oikeuskysymyksen osalta samantyyppisissä tapauksissa ainoastaan yhtä pääasiaa koskevan ratkaisun ja hylkäävät sen nojalla kaikki muut valitukset välittömästi muodollisista syistä – sallitaan se tai ei suljeta luotettavasti pois sitä, että (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tai perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetut) tuomioistuinten päätökset – erityisesti, kun ne on annettu keskeisistä unionin oikeuden tavoitteista, kuten esimerkiksi markkinoille pääsystä tai markkinoiden avaamisesta – voidaan sen jälkeen sulkea pois ylemmän asteen elinten päätöksillä, jotka eivät puolestaan ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen tai perusoikeuskirjan 47 artiklan vaatimusten mukaisia, ilman edeltävää unionin tuomioistuimelle esitettyä ennakkoratkaisupyyntöä?”
Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
17
Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 53 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa päättää asian käsittelyä jatkamatta ratkaista sen perustellulla määräyksellä.
18
Käsiteltävään asiaan on sovellettava edellä mainittua artiklaa.
19
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla luotu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita nämä tarvitsevat ratkaistakseen käsiteltävikseen saatetut asiat (ks. mm. tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C-614/14, EU:C:2016:514, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20
Kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisen unionin oikeuden tulkinnan tarve edellyttää erityisesti, että kansallinen tuomioistuin määrittelee esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeussäännöt tai ainakin selostaa ne tosiseikkoja koskevat oletukset, joihin mainitut kysymykset perustuvat (ks. mm. tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C-614/14, EU:C:2016:514, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
21
Tästä on muistutettava, että työjärjestyksen 94 artiklan mukaan ennakkoratkaisupyynnön on sisällettävä:
”a)
yhteenveto oikeudenkäynnin kohteesta ja asiaa koskevista tosiseikoista, siten kuin ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ne todennut, tai ainakin selostus niistä tosiseikoista, joihin kysymykset perustuvat
– –
c)
selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä, sekä ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen toteama yhteys kyseisten säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välillä.”
22
Euroopan unionin tuomioistuimen kansallisille tuomioistuimille laatimien ennakkoratkaisupyyntöjen tekemistä koskevien suositusten (EUVL 2012, C 338, s. 1) 22 kohdasta ilmenee lisäksi, että pyynnön on ”oltava riittävän kattava ja siinä on oltava kaikki sellaiset merkitykselliset tiedot, joiden avulla unionin tuomioistuin sekä ne, joita asia koskee ja joilla on oikeus esittää huomautuksia, voivat ymmärtää pääasian oikeudenkäyntiä koskevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat”.
23
Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyyntö ei selvästikään täytä näitä vaatimuksia.
24
Työjärjestyksen 94 artiklan a alakohdassa mainituista vaatimuksista on ensimmäiseksi todettava, että vaikka esitetyn ennakkoratkaisupyynnön perusteella voidaan määrittää pääasian oikeudenkäyntien kohde, näihin oikeudenkäynteihin liittyviä tosiseikkoja ei ole esitetty juuri lainkaan.
25
Työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdassa mainituista vaatimuksista ja erityisesti vaatimuksesta, jonka mukaan ennakkoratkaisupyynnön on sisällettävä selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä, on toiseksi muistutettava, että kyseinen tuomioistuin pyytää tulkintaa perusoikeuskirjan 47 artiklasta, luettuna yhdessä SEUT 56 artiklan ja sitä seuraavien artikloiden kanssa.
26
Tässä yhteydessä on muistutettava, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta. SEU 6 artiklan 1 kohdassa, samoin kuin perusoikeuskirjan 51 artiklan 2 kohdassa, täsmennetään, että perusoikeuskirjan määräyksillä ei uloteta mitenkään unionin oikeuden soveltamisalaa perussopimuksissa määriteltyä unionin toimivaltaa laajemmaksi (määräys 10.11.2016, Pardue, C-321/16, ei julkaistu, EU:C:2016:871, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27
Tästä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen esittämän kysymyksen on katsottava koskevan SEUT 56 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, tulkintaa.
28
Ennakkoratkaisupyynnön missään kohdassa ei kuitenkaan esitetä edellytetyn täsmällisesti ja selvästi niitä syitä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä SEUT 56 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen tulkinnasta pääasioissa. Unionin oikeuden ja pääasioissa sovellettavan kansallisen lainsäädännön välistä yhteyttä ei myöskään ole selitetty.
29
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tosin mainitsee unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten on varmistuttava sitä, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö vastaa sillä tavoiteltuun tavoitteeseen johdonmukaisella tavalla (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2014, Pfleger ym., C-390/12, EU:C:2014:281, 49 kohta).
30
Kansallinen tuomioistuin väittää tältä osin, että onnenpelien alalla pääasioissa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön ei voida katsoa olevan tämän johdonmukaisuusedellytyksen mukainen muun muassa siitä syystä, että Verwaltungsgerichtshof ja Verfassungsgerichtshof tyytyvät ottamaan arviointinsa perusteeksi tosiseikat ja niistä suoritetun arvioinnin sellaisina kuin alemman oikeusasteen tuomioistuimet ovat ne esittäneet eivätkä täten tosiasiallisesti tarkista johdonmukaisuutta, vaikka Verwaltungsgerichtshofin ja Verfassungsgerichtshofin oikeuskäytäntö määrittää mainittujen alempien tuomioistuinten antamat ratkaisut.
31
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan esitä syitä, joiden johdosta se katsoo, että pääasioissa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö – jossa jaetaan toimivallat toisiaan täydentävällä tavalla yhtäältä alemmille tuomioistuimille, joille osoitetaan toimivalta määrittää tosiseikat ja arvioida niitä, ja toisaalta ylemmille tuomioistuimille, joiden toimivalta rajoitetaan ainoastaan oikeuskysymysten tai perusoikeuksiin liittyvien kysymysten valvontaan – ei tästä syystä vastaa sillä onnenpelien alalla tavoiteltuun tavoitteeseen johdonmukaisella tavalla.
32
Työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdassa olevasta vaatimuksesta, joka koskee mainintaa pääasian oikeudenkäyntiin sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä, on lisäksi todettava, että vaikka nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä esitetään ylintä hallintotuomioistuinta ja perustuslakituomioistuinta koskevien lakien eräiden säännösten sisältö, siinä ei todeta riittävän selvästi, kuinka tällaisia säännöksiä voitaisiin soveltaa oikeusriitoihin, jotka ovat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävinä ja joita kyseinen pyyntö koskee.
33
Tämän johdosta työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdassa mainittu edellytys, jonka mukaan kyseessä olevien unionin oikeuden säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välinen yhteys on esitettävä, ei myöskään täyty.
34
Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisupyynnön esittämisen oikeutuksena ei ole intressi saada neuvoa-antavia lausuntoja yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä vaan se, että kysymys on tarpeen unionin oikeutta koskevan asian todelliseksi ratkaisemiseksi (tuomio 27.9.2017, Puškár, C-73/16, EU:C:2017:725, 123 kohta).
35
On vielä syytä lisätä, että jos käy ilmi, että kansallisen tuomioistuimen suorittama arviointi ei ole unionin oikeuden mukainen, unionin oikeus edellyttää, että kansallinen eri tuomioistuin – joka on kansallisen oikeuden mukaisesti varauksettomasti sidottu ensin mainitun tuomioistuimen suorittamaan unionin oikeuden tulkintaan – jättää omasta aloitteestaan soveltamatta kansallisen oikeuden sääntöä, jolla sen vaaditaan noudattavan ensin mainitun tuomioistuimen unionin oikeudesta suorittamaa tulkintaa (määräys 15.10.2015, Naderhirn, C‑581/14, ei julkaistu, EU:C:2015:707, 35 kohta).
36
Tilanne on näin esimerkiksi, jos tällaisen kansallisen oikeuden säännön johdosta kansallinen tuomioistuin, jonka on noudatettava kyseistä sääntöä, ei voisi ottaa asianmukaisesti huomioon siinä vireillä olevien asioiden käsittelyssä sitä seikkaa, että unionin tuomioistuimen tuomiosta seuraa, että kansallisen oikeuden säännöstä on pidettävä unionin oikeuden vastaisena, eikä varmistaa, että unionin oikeuden ensisijaisuus taataan asianmukaisesti toteuttamalla kaikki tämän edellyttämät toimenpiteet (määräys 15.10.2015, Naderhirn, C-581/14, ei julkaistu, EU:C:2015:707, 36 kohta).
37
Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että työjärjestyksen 53 artiklan 2 kohdan nojalla nyt käsiteltävänä olevan ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.
Oikeudenkäyntikulut
38
Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on määrännyt seuraavaa:
Landesverwaltungsgericht Oberösterreichin (Ylä-Itävallan osavaltion hallintotuomioistuin, Itävalta) 16.11.2016 tekemällä päätöksellä esittämän ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.
Allekirjoitukset
( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: saksa.
Full & Egal Universal Law Academy