15.5.2017
FI
Euroopan unionin virallinen lehti
C 151/17
Valitus, jonka Fiesta Hotels & Resorts, S.L. on tehnyt 9.2.2017 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-217/15, Fiesta Hotels & Resorts v. EUIPO – Residencial Palladium (Palladium Palace Ibiza Resort & Spa), 30.11.2016 antamasta tuomiosta
(Asia C-75/17 P)
(2017/C 151/23)
Oikeudenkäyntikieli: espanja
Asianosaiset
Valittaja: Fiesta Hotels & Resorts, S.L. (edustaja: J.-B. Devaureix ja J. C. Erdozain López, abogados)
Muut osapuolet: Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) ja Residencia Palladium S.L.
Vaatimukset
—
unionin yleisen tuomioistuimen 30.11.2016 asiassa T-217/15 antama tuomio on kumottava kokonaisuudessaan
—
ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt vaatimukset on hyväksyttävä kokonaisuudessaan
—
vastapuoli ja väliintulija on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
1)
Ensimmäisellä valitusperusteella väitetään, että riidanalaisessa päätöksessä on oikeudellinen virhe, kun siinä katsotaan, että yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen N:o 207/2009 (1) (jäljempänä asetus) 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu paikallista laajempaa vaikutusaluetta koskeva vaatimus voi täyttyä muutenkin kuin sen maantieteellisen ulottuvuuden perusteella, jossa tavaramerkin, johon asiassa vedotaan, haltija harjoittaa toimintaansa. Tällainen tulkinta on valittajan mukaan sekä ilmaisun ”paikallinen” sanamuodonmukaisen merkityksen että asetuksen 8 artiklan 4 kohdan tarkoituksen vastainen. Valituksenalaisessa tuomiossa tehtiin mainittu oikeudellinen virhe, koska rekisteröimättömän kaupallisen nimen paikallista laajempi ulottuvuus todettiin Espanjaa koskemattomien asiakirjojen perusteella.
Toisaalta valittajan mukaan siitä, että majoitusliikkeen, jonka nimeämiseksi tavaramerkkiä tai kaupallista nimeä käytetään, palvelut suoritetaan kansainväliselle yleisölle, ei voida päätellä, että merkin käyttö olisi paikallista laajempaa.
Niinpä tuomiossa omaksuttu päätelmä paikallista laajempaa vaikutusaluetta koskevan vaatimuksen täyttymisestä on valittajan mukaan asetuksen 8 artiklan 4 kohdan tarkoituksen vastainen. Tuomiossa myönnetään näin ollen, ettei kyseinen kaupalliseen nimeen, jonka perusteella vastustetaan tavaramerkin unionin tavaramerkiksi rekisteröimistä, sovellettava edellytys riipu sitä käyttävän majoitusliikkeen toiminnan paikallisuudesta vaan ”sen asiakaskunnan maantieellisestä jakaumasta tai maineesta, joka sillä on yleisön keskuudessa kansallisesti tai jopa kansainvälisesti”. Näin tuomiossa poiketaan asetuksen 8 artiklan 4 kohdan rajoittavasta tarkoituksesta, koska siitä voidaan päätellä, että paikallisuus ylittyy pelkästään sillä, että rekisteröimätöntä merkkiä käytetään internetissä, ja käsiteltävän asian tilanteessa myös sillä, että kyseisen majoitusliikkeen asiakaskunta on kansainvälinen.
2)
Toisella valitusperusteella väitetään, että valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe, koska siinä katsotaan, ettei asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa ja Espanjassa voimassa olevan tavaramerkeistä 7.12.2001 annetun lain 9 §:n 1 momentin d kohdassa edellytetä rekisteröimättömän merkin, johon asiassa vedotaan, olevan yleisesti tunnettu, kun taas tätä koskevassa Espanjan oikeuskäytännössä on pääosin katsottu täysin päinvastaisesti, ettei pelkkä merkin käyttäminen riitä vaan käyttämisen on lisäksi oltava yleisesti tunnettua huomattavassa osassa Espanjaa.
3)
Kolmas valitusperuste perustuu siihen, että valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe, koska siinä katsottiin tuomion LAGUIOLE (37 kohta) perusteella, että asetuksen 8 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettu edellytys täyttyy, vaikka kyseistä tuomiota ei voida edes soveltaa nyt käsiteltävään asiaan, jossa tulkitaan Espanjan oikeutta eikä Ranskan oikeutta, josta tuomiossa Laguiole oli kyse, ja vaikka valittaja on vedonnut Espanjan Tribunal Supremon tuomioihin, joissa on selkeästi katsottu, ettei rekisteröimättömän kaupallisen nimen perusteella voida estää myöhemmän tavaramerkin käyttöä, ellei vastapuoli vetoa tällaisessa yhteydessä lakiin vilpillisestä kilpailusta, jota valittaja ei myönnä rikkoneensa.
4)
Lopuksi valittaja väittää neljännellä valitusperusteella, että valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe Espanjan tavaramerkkilain mukaisen käsitteen ”riidanalaisten tavaramerkkien kaltaiset tavaramerkit” tulkinnassa ja erityisesti että valituksenalaisessa tuomiossa tehtiin asetuksen 65 artiklaa koskeva oikeudellinen virhe.
Valittaja väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa tehtiin oikeudellinen virhe, sillä asetuksen 65 artiklassa ei suppeasti tulkittuna estetä tutkimasta tarkasteltavana olevaa oikeuskysymystä asianosaisten esittämien oikeudellisten seikkojen valossa. Toisin kuin tuomiossa katsotaan, valittajan tarkoituksena ei ollut muuttaa tosiseikastoa siitä, millaisena valituslautakunta otti sen huomioon, vaan ainoastaan esittää oikeudellinen peruste, jolla osoitetaan muutoksenhaun kohteena olevaa EUIPO:n päätöstä rasittava oikeudellinen virhe.
Valittaja vetoaa iura novit curia -periaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuin soveltaa ratkaisun antaessaan asianmukaisina pitämiään oikeussääntöjä sekä muuttaa asianosaisten vaatimusten perusteena olevia oikeudellisia perusteita silloin, kun ratkaisun perusteluna ovat asianosaisten esittämät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, muuttamatta kuitenkaan vaatimuksen perustetta tai oikeudellista kysymystä. Tältä osin unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt arvioida valittajan väitteet, sillä muutoin tämän puolustautumisoikeuksia rajoitetaan ja yksityisoikeudellisia oikeuksia loukataan.
(1) EUVL 2009, L 78, s. 1